PATONKIBATTLE

Suurimman joen Meinradin ja suurimman järven Aodhán lähettyvillä aukeaa suoalue, joka tunnetaan nimellä Nenad. Suoalue on suuri ja vaihteleva, mutta varmaa on, että tulet suohon uppoamaan, jos liian syvälle ja liian varomattomasti kuljet. Suoalueella tuntuu alati olevan usvaa ja hämärää, vuorokaudenajasta riippumatta. Puhutaan, että suoalue on kirottu ja siellä liikkuu alkusotien aikaisia aaveita.
Varsinaisia muita soita Quinn metsästä ei löydy, ellei satunnaisia vettyneitä alueita lasketa.

Valvoja: Crimson

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Marras 2018, 19:13

Olkoon niin. Niiden sanojen myötä Lorythas nosti käpälänsä painamasta siniharjan kaulaa, nelisiiven hakien paremmin taas tasapainoaan takaisin. Hänestä se kuulosti myöntyvältä vastaukselta, ja Puolikäärme halusi myös Sigurdin sanaan luottaa, eikä epäillä tuota halpamaiseksi. Ja vaikka niin olisikin ollut, olisi Vaern siltikin ehtinyt repiä Lounatuulen kurkun auki, jos siniharjainen olisikin päättänyt takakintuillaan häntä nyt potkaista vielä. Garujar teki kuitenkin myönsi omalla tavallaan tappionsa, sekä antoi sanallisen lupauksensa siitä, että pysyisi jatkossa erossa Haukansilmälsä, sikäli mikäli Winder itse ei kävisi joukkoineen Lounatuulta haastamaan. Se oli ymmärrettävää, ja Seyr ei voinut kuin toivoa että myös Darius ymmärtäisi antaa siniharjan mennä menojaan, vaikka tietysti kenraalin vakaumukset huusivat siihen taas vastaan. Hänen pitäisi puhua siitä Dariukselle, sitten kun heillä olisi sija keskustella. Kyseinen kun olisi enemmän kiinni tummatukasta, ei hänestä tai Lounatuulesta.
Sigurdin seuraavat sanat saivat nelisiiven naurahtamaan muutaman kerran, jälleen niiden kuiskailevien sävelien jääden ilmaan hetkeksi kaikumaan. Ilmeisesti Saga ei ollut niin tärkeä mitä Sigurd oli naaraalle, mutta syystä siniharja lieni tahtovan pitää heitä yksilöinä eikä niinkään perheenä. Mikäli Garujar olisi kuitenkin tehnyt jotain peruuttamatonta Seyrin perheelle, rakkaille ja ystäville, karkottaisi hän kaikesta huolimatta myös Pumpkinin Briarista punaisen paholaisen jäädessä muuten muistuttamaan häntä vain siitä katkeruudesta. Olihan se epäreilua, mutta nykyiseltään Puolikäärmeen piti olla tarkka siitä ketkä Briarissa paikkansa saivat pitää - hän ei yksinkertaisesti kyennyt pitämään lähellään nykyiseltään sellaisia, jotka muistuttivat häntä kaikesta kurjasta. Kuolevaiseksi hän oli syntynyt, ja kuolevaisena hänen oli tässä elämässä määrä elää.

Minulla ei ole kuin yksi vihollinen, yksi yhteinen sinun kanssasi”, nelisiipi huomautti lohikäärmekielellä säröisen kuminan päästäen kurkustaan samalla, kun päästi kunnolla irti Sigurdin kaulanjuuresta, ”Jos tietäisit paremmin, et kyseenalaistaisi päätöksiäni. Muttet tiedä, joten en kykene sinua sanoistasi tuomitsemaankaan”. Nelisiipi astahti pienesti horjahtaen kauemmas Garujarista henkeään tasailemaan. Seyr piti silti terävästi kuitenkin silmällä Lounatuulen liikkeitä ja eleitä selvästi valmiina vielä käymään serpenttiin kiinni, jos tuo nyt yhdenkään virheliikkeen tekisi. Siitä syystä pienempien ja suurempien haavojen ja ruhjeiden peitossa oleva Puolikäärme ei kyennytkään vielä suomaan huomiotaan kunnolla haltioille, luottaen samalla silti mielessään siihen, että Iriador piti Dariuksesta huolta. Tämä ei ollut ollut helppo kokemus heille kummallekaan, Haukansilmän tuskanhuutojen kaikuen sarvikruunuisen päässä yhä tahtomattaankin…

Ja kuten Seyr luotti, pysyi punapää Winderin vierellä, paremmin otettaan kiertäen taas Dariuksen ympärille tuon veltostuessa tämän kaiken jälkeen. Iriador nojasi silmäpuolen paremmin itseään vasten, pienesti toppuutellen ja Haukansilmän kasvoja esille sukien tuon hiusten alta, haluamatta että kumppaninsa tähän hankeen täysin hyytyisi.
Se on ohi nyt, pysythän kanssani”, sokea kiehnäsi päällään pienesti Dariuksen päätä vasten, ”Emme voi jäädä avomaastoon, jos Lorythas ei kykene lentämään enää. Voin sitoa haavasi jos sinulla sellaisia on, mutta sen jälkeen meidän on pakko etsiä pakkaselta suojaa”.
Iriador oli hyvin varma, ettei Lorythas ollut yhtään sen paremmassa kunnossa, jos kenraaliinkin oli sattunut jo näin… tarkoittiko se että he joutuisivat todella jäämään tänne? Pakkaseen ja hankeen yöksi? Hänellä oli sidetarpeita kyllä mukana, mutta niistä hädintuskin riitti yhdelle. Hän ei millään kykenisi varmistamaan sitä, että Darius ja Lorythas molemmat selviäisivät, jos molemmilla oli runsaammin verta vuotavia haavoja - puhumattakaan sitten siitä, jos hänen olisi pitänyt alkaa Puolikäärmeen kokoista serpenttiliskoa parsimaan mukamas. Jos Seyr ei pystyisikään nyt siivilleen kohoamaan enää, eivät he pääsisi täältä suolta minnekään, eikä jalkapatikassa ollut fiksua lähteä kenenkään yksin pyrkimään hakemaan apuakaan.
Tarvitsen sinua nyt Darius, ja niin tarvitsee Lorythaskin”, Iriador tuhahti painaen kevyen vähintään mieltä lämmittävän suudelman silmäpuolen kohmeiselle poskelle.


//No. Byllyä voit saada. Delinkin on pakko approovaa tämä, joten vastaväitteitä ei kuunnella. JA VOI EI <3 mammaviettiset lesbian varaemot siellä valmiina pentueita hoitamaan sukkaluolassaan. Kelaa nyt että joku löytää hylätyn pesän, ja Pumpkin ja Lokene saa tehtäväkseen hautoo ne munat lopulta. Siellä on myös Aliyah joka soluttautuu niitten munien joukkoon vaan koska lisket on lämpimii//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Marras 2018, 22:00

Yksi vihollinen, yksi yhteinen hänen kanssaan. Sitä oli vaikea uskoa, kerta Seyr Winderin kanssa kaveerasi. Mitä ikinä nelisiipi oli sanoillaan tarkoittanut, ei Lounatuuli siitä lähtenyt kyselemään paremmin nyt. Ehkä toisten, paremmalla ajalla. Juuri nyt siniharja tyytyi tietämättömyyteensä ja piti omat kuvitelmansa.
Hopeisen veren maku suussaan Sigurd perääntyi, tarkkaillen Seyriä. Alistuvia eleitä siniharja ei kuitenkaan suostunut tekemään, vaikka ehkä joku fiksumpi taistelusta selvinnyt olisi niin saattanut tehdä. Toisaalta, he olivat sopineet jo tämän taistelun tuloksen, joten mitä hän suotta olisi nöyristellyt vielä henkensä eteen? Mikäli Seyr ei pitänyt siitä, että toinen piti osan ylpeydestään, voisi tuo käydä uudestaan päälle jos halusi, Sigurdhan oli valmis vastaamaan siihen haasteeseen, nyt kun ei ollut kaula kiinni toisten hampaissa.
Mutta, Seyr tuskin oli niin pikkumainen ja siihen Sigurd luotti. Kaikessa rauhassa siniharja perääntyi, kunnes kääntyi ympäri ja ontuvalla hypähdyksellä nousi ilmaan. Matalalla lentäen, nappasi siniharja lumesta matkaansa sen hevosenruhon, joka hänet alunperin tänne oli tuonut. Siinä samalla murahtaen syrjemmällä olevalle lohikäärmekaksikolle, nyt kun viimein huomiota riitti niidenkin huomaamiseen. Saalis oli hänen, noiden oli turha tulla apajille.
Niine hyvineen Garujar myös poistui, liitäen matalalla, pujotellen puiden välistä metsän pimeyteen nuolemaan haavojaan.

Darius koitti parhaansa mukaan pysyä hereillä, vaikka kroppa huusi taukoa todellisuudesta. Tuska poltteli yhä iholla ja lihassa, haltian tuntien, kuinka vuosi verta ainakin jonkin verran. Samaan aikaan tuntui niin pirun kylmältä, eliitin väristen pienesti.
Iriadorin ääni oli ainoa asia, mikä tuntui vetävän haltiaa takaisin tähän hetkeen. Ei hän nyt voinut luovuttaa, hänen piti taistella ja pysyä hereillä. Iriadorin takia, puhumattakaan sitten Lorythasista. Haukansilmän piti saada tietää, missä kunnossa hopeaverinen oli! Värisevästi henkeään tasaillen eliittikenraali kokosi ajatuksiaan ja energiaansa, puoliavonaisen katseensa lopulta kohottaen Iriadoriin. Toinen käsistä nousi uupuneenkepeästi taputtamaan sokeaa käsivarrelle, indikoiden, että kyllä Darius oli ainakin jotenkuten kunnossa ja pelissä vielä mukana, vaikka ihan heti ei saanutkaan huutamisesta kuivaa suutaan auki sanojen merkeissä.
"Se oli... Kamalaa...", Darius lopulta henkäisi, lähinnä Iriadorille kuiskaten, "Taidan... vuotaa verta", Haukansilmä jatkoi, lopulta koittaen kammeta itseään paremmin istumaan.
"A'maelamin!", Vanhempi haltioista huudahti käheällä äänellä, kutsuen hopeaveristä, nyt kun Garujar oli paikalta poistumassa kera saaliinsa. Darius ei ollut ihan varma kuinka tähän lopputulokseen taistelussa oli päädytty, mutta juuri nyt hän ei aikonut sitä kyseenalaistaa. Hänelle tärkeintä oli, että Lorythas oli hengissä, vaikkakin selvästi pahoin haavoittunut. Iriadorista tukea hakien, pyrki Haukansilmä takaisin jaloilleen, jotka eivät ihan heti ilman tukea tuntuneet kantavan.
"Olethan kunnossa?", Eliittikenraali kysyi ensitöikseen Lorythasilta, joka lähemmäs oli tullut, haltian toisen käden nousten kutsuvana kohden lohikäärmeen päätä, eliitin haluten koskea hopeaveriseen.


// BYLLYÄ JES! Delin byllyä? JA KFKWDJKAWFK Oi kyllä <33 Tästä pitää hei tulla oikeesti juttu, LOKENELLA JA SAGALLE LESBIAN NEST NYT HETI! Lokene&Saga on nyt mun uus otp en kestä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Marras 2018, 02:38

Tiedän”, Iriador sai sanotuksi vaimealla äänellä Haukansilmän indikoidessa olevansa uupumuksestaan huolimatta hereillään, mainiten tosin että saattaisi olla loukkaantunutkin. Siinä samalla nuorempi avitti Dariuksen parempaan asentoon, jossa kenraali ei kuitenkaan turhan kauaa malttanut olla kutsuessaan hopeakäärmettä lähemmäs. Punapäästä ei kuitenkaan ollut Winderiä estämään, vaan nuorempi avitti siinä missä Darius halusi hatarilla jaloillaan ylös yrittää.

Seyrin turkoosina palava katse pysyi Lounatuulessa, toisen perääntyen nelisiiven luota ja lopulta hypähtäen ilmaan. Kuusisarvinen katsoi vielä toisen liitävän sille hevosen raadolle, hopeaverisen sitten uupuneena miettien olisiko vain rojahtanut alas suorilta jaloilta kun Garujar oli poistumaisillaan eväänsä kera paikalta, vielä syystä tai toisesta murahtaen jälkeensä ennen kuin toisen aura lähti etääntymään kauemmas. Siinä vaiheessa Seyr tajusi itsekin hieman kauempana lymyilevän kaksikon, jotka päätään pistivät entistäkin alemmas kun kuusisarvinen niitä päin katsahti. Mistä kiilusilmäiset pikkupedot olivat tänne eksyneetkin – kenties mahdollisen ruuan perässä - ei niistä tainnut olla yrittämään edes näkösälle kunnolla juuri nyt. Ne eivät serpenttiä häirinneet, joka raskain ja laiskoin askelin lähti lähestymään haltioita Winderin häntä kutsuessa.
Kehoa särki, valkeiden suomujen ollessa tahriutunut yltäpäältä haavoihin ja puremajälkiin, sekä omaan ja Garujarin vereen. Nelisiipi ontui selvästi, siipiään laiskasti raahaten lähellä maata, kaulankin roikkuen kaarella alaspäin kun se lähemmäs hilautui Dariusta ja Iriadoria yhä ottelusta puuskuttaen ja vaikertaen haurain sävelin. Lorythas puhalsi lämpimän, värisevän henkäyksen kaksikkoa päin painaen sitten haavojen värittämän kuononsa vasten Haukansilmän kättä, lohikäärmeen käydessä osin jaloiltaan romahtamaan alas ja väkisin vääntymään omituiselle mutkalle pitkin hankea.
Anna minulle… v-vain hetki”, sillä hetkellä tuskin oli minkäänlaista merkitystä varsinaisesti, Lorythaksen haluten kuitenkin hetken aikaa tyynnytellä mieltään ja rauhoittua, lohikäärmeen kuvajaisen haihtuen kyläpäällikön yltä häilyvänä välähdyksenä Seyrin jääden polvilleen hankeen haltioiden eteen, ”A-anna anteeksi että sinuun piti sattua niin”.

Samassa kun nelisiipi oli kadonnut yllättäen paikalta, päättivät hämärässä piilotelleet pikkuliskot tehdä siirtonsa. Toinen isoista serpenteistä oli jo kadonnut paikalta, eikä humanoidiksi muuttunut ei ollut niille välitön vaara, pienemmän sinisuomuisista lehahtaen ensimmäisenä kolmikon vain hieman kauempaa kiertäen sinne hevosen raadon veritahroille tutkimaan jos maahan olisikin jäänyt jotain herkkupaloja vielä heillekin. Ketterämpää tapausta seurasi perässä kuitenkin vielä toinen, kookkaamman joutsenliskon käydessä nokkavasti laskeutumaan muutamien metrien päähän suippokorvaisista sähisten. Kuin huomiota puoleensa hakien, jotta sen rikoskumppani saisi rauhassa tonkia sillä välin paikkoja. Se sai Iriadorin hätkähtämään, juuri kun punapää oli ehättänyt jo uskotella itselleen kaiken olevan jo edes hitusen paremmin!
Sinisuomuisen nokkava käytös sai Lorythas joka tapauksessa nostamaan katseensa paremmin tuohon otukseen, hopeaverisen osaten pelkällä vilkaisullakin jo sanoa, ettei se aikonut heille pahaa vaikka vieressä koittikin isotella ja rintaansa pullistella. Se oli kesy, jonkun omistama kenties? Seyr ei kyennyt aistimaan ketään lähettyviltä huonon kuntonsa tähden, tai se joku ei omannut merkittävää auraa jonka olisi edes kyennyt kunnolla huomaamaan.
A-antakaa… sen vain olla, se on kesy”, Lorythas huomautti ääni väristen myös haltioille, kädellään haparoiden kohti Dariusta toisen tuoden omalle alavatsalleen hopeisen verensä alkaessa tahria kankaita, ”Villi olisi kiertänyt meidät suosiolla kaukaa”.


//Delit vaan mielessä. Delicate butts. Eiku. LESBIAN NEST ON NYT THING! SAGASTA JA LOKENESTA HIRVEE HAPPY MOMMAS OTP JA SEN JÄLKEEN EI TARVITA ENÄÄ KOSKAAN MITÄÄN MUUTA <3//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Marras 2018, 10:34

Teki pahaa katsoa puoliveristä tuossa kunnossa. Jälleen kerran Lorythas oli pistänyt henkensä peliin suojellakseen heitä, eikä se vieläkään ollut Dariuksen mielestä oikein. Eliittikenraali ei voinut kuin katsoa pahoittelevansurkeana nelisiipeä, joka lähemmäs oli tullut ja nyt lämmintä ilmaa puhalsi heitä kohden värisevän henkäyksen kera. Kämmen kuonolla kävi varovaisesti silittelemään petoa, ainakin sen hetken, kunnes Lorythas romahti jaloiltaan alas. Siinä samassa Darius kohotti ryhtiään ja irrotti otteensa Iriadorista, muutaman haparoivan askeleen saattelemana käveli sarvipäisen luokse, joka nyt oli luopunut lohikäärme muodostaan. Vasta tässä muodossa sitä näki ja ymmärsi paremmin, kuinka pahasti hopeaverinen oli haavoittunut, kun ne pienetkin naarmut saattoi toisen iholta nyt kunnolla havaita.

Huomio kääntyi kuitenkin nopeasti Lorythasista paikalle lennähtäneen, suhteellisen pienen lohikäärmeen puoleen. Haukansilmä tempaisi alta aikayksikön keihäänsä käteensä, terän kohoten kohden tuota sähisevää perkelettä. Mistä moinen oli tullut ja mitä se heistä halusi? Se oli harvinaisen hyvä kysymys. Kauempana, siellä missä hevosenraato oli maannut, näkyi myös toinen yhtälailla pieni lisko. Oliko niitä enemmänkin? Aikoivatko ne nyt joukolla käydä haavoittuneiden kimppuun ravinnon pulassaan, kun siniharjainen oli paikalta vienyt jo parhaat palat?
Lorythas kuitenkin ilmoitti lohikäärmeen olevan kesy. Mistä puoliverinen sen tiesi? Tai oikeastaan, miksi Darius edes kyseenalaisti Lorythasin sanoja tässä tilanteessa. Eiköhän hopeakäärme tiennyt lohikäärmeistä enemmän mitä hän, joten kaiketi sarvipäisen sanoihin oli luottaminen. Silti, Darius piti aseensa kädessään, jos tämä "kesy" yksilö päättikin käydä liian koppavaksi uhitteluineen. Katse palasi hopeaverisen puoleen, Dariuksen astahtaen nyt aivan likelle, kyykistyen tuon eteen, mitä nyt kykeni kolottavilta raajoiltaan.
"Mitä se tekee täällä...", Eliittikenraali kyseli, lähinnä kai retorisesti, tarkkaillen yhä pientä liskoa muutaman metrin päässä.

"Iriador pystytkö sitomaan hänen haavoista pahimmat väliaikaisesti?", Darius kysyi, käyden katseellaan läpi Seyrin kehoa, "Meidän täytyy etsiä suojaa, jossa sitoa ne kunnolla. Lensimme tänne päin tullessa yhden kallion yli, joka oli suhteellisen lähellä...", Hyvällä lykyllä kallion seinämässä olisi luola. Jos ei, olisi heillä ainakin yksi seinä turvana, jonka ääreen tehdä jonkinlaista suojaa.
Ongelmana oli vain se, ettei heistä kukaan tainnut olla siinä kunnossa, että jalan sinne olisi päästy. Lorythas ehkä jaksaisi vielä heidät lentää sinne, jos saisi hetken levätä, mutta sitä Darius ei halunnut vaatia puoliveriseltä. Haukansilmä halusi uskotella itselleen, että kykeni kyllä kantamaa Lorythasia, mikäli tarve, mutta kroppa taisi olla asiasta erimieltä. Alkoi myös huolestuttamaan Iriadorin kunto, vaikka he olivat levänneet kartanolla ennen lähtöä, oli Iriador silti puolikuntoinen, eikä tuon sopisi olla pakkasessa kovinkaan kauaa seisoskelemassa. Ties vaikka saisi pahemmankin taudin niskaansa.


// No koska mulla ei ois Delit mielessä. DELICATE BUTTS NYT :DDDD HAPPY MOMMA OTP YAS <3 Lory on vaan et mitä täällä tapahtuu //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Marras 2018, 20:07

Lorythas, Iriador, Nessaya


Ehkä ne ovat ruuan perässä pimeän turvin, eilinen myräkkä on varmaan jättänyt enemmänkin epäonnisia taakseen…”, Iriador ehdotti, yhtä lailla kättään yhden miekkansa kahvalla pitäen, kun rähisevä liskopeto vieressä kukkoili. Hieman kylmästä värisevä punapää kuitenkin luotti Lorythaksen sanaan siitä, että peto olisi kesy. Eiväthän villipedotkaan silmästä silmään käyneet kohtaamaan metsässä kulkijoita, elleivät nuo jotain puolustaneet tai niin verenhimosta sokaistuneita olleet, että tappoivat ihmisiä silkasta huvista. Elleivät jopa ravinnokseen. Pikkulisko varmasti aisti kuitenkin Seyrin isomman auran, ja oli nähnytkin nelisiiven täydessä loistossaan – johan kaksikolla olisi ollut tilaisuus hämärän turvin käydä heihin kiinni kynsin ja hampain jopa silloin, kun haltiat olivat keskenään olleet, jos nuo oikeasti olisivat halunneet verenmakuun päästä.

Kylmä alkoi ottaa luihin, ja viimeistenkin taistelun huumien laskeutuessa mielestä alkoi Puolikäärme hahmottaa kuntoaan paremmin. Sarvikruunuinen tärisi – ei kylmästä, vaan heräilevästä pelosta ja ahdistuksesta. Lorythas tuskin koskaan joutui ottamaan verisesti kenenkään kanssa yhteen, ja toistaiseksi aina silloin, jos niin oli käynyt, oli joku voinut häntä suoriltaan auttaa. Nyt he olivat kuitenkin keskellä metsää yö hämärällä, ilman varsinaisia ratsuja, ja Seyr syytti itseään siitä, että he olivat nyt jumissa täällä. Kehoaan kuumotellessa, niskasta valuvan veri noron kylmäten kaulansa lomassa ja Lorythaksen ymmärtäessä omaavansa sellaisia ruhjeita, jotka pahimmillaan voisivat häneltä hengen kenties viedä, jos niitä ei paikattaisi, alkoi pieni paniikki kohottamaan päätään alitajunnassa ensimmäisenä ja ajatuksenjuoksun käyden sekavaksi. Sen alkavan paniikin ja poissaolon saattoi kyllä erottaa kruunupään silmistä pupilliensa kaventuessa kapeiksi ja hansikkaiden peittämien käsien puristuessa rutistamaan Winderin haarniskan helmakankaita, jotka siinä käsien ulottuvilla sattuivat olemaan.
Lorythas ei kuitenkaan saanut sanoja suustaan ulos, kun sisään puuskutettuna pakkanen vihloi kurkkua ikävästi ja siitä hengästymisen tunteesta ei tuntunut tulevan loppua. Iriador kuunteli sitä hankalan raskasta hengittämistä mietteliäänä, kuunnellen kyllä Dariusta samalla. Suojaa he tarvitsisivat, ja äkkiä ennen kuin yö ehättäisi pidemmälle, mulla millä voimavaroilla sinne Winderin mainitsemalle kalliolle olisi päästy. Ehkä aikaisemmat sudetkin ottaisivat palatakseen paikalle nyt, kun isoja lohikäärmeitä ei enää paikalla rähissyt, ja sehän tästä nyt olisi vielä puuttunutkin. Olisi ollut edes pilkkopimeää, niin Iriador olisi kyennyt näkemään ympärilleen, mutta kuun loisto hankea vasten pilasi punapäältä senkin tilaisuuden…

Ymmärräthän ettet sinä jaksa sinne asti häntä raahata… tuossa kunnossa on hyvä, että olette molemmat edes tajuissanne”, Iriador huomautti hammasta purren vaikeana, ”Ja sinä tiedät että jos meistä yksikin tippuu nyt, niin me jäämme tänne suolle Sirayen tavoin”.
Katsotaan ne haavat nyt ensin kuitenkin”, punapää huokaisi pian edellisten sanojensa jälkeen olkalaukkuaan toisella kädellään eteensä jo tuoden, heillä olisi se hetki aikaa vielä miettiä mitä seuraavaksi ennen kuin liikkeelle pitäisi lähteä jottei tähän palelluttaisi.
Kun Iriador kuitenkin aikoi ottaa askeleen lähemmäs Dariusta ja Lorythasta, päätti yhä vieressä sähisevä sinisuomu tehdä aloitteensa ja kävi kaulaansa ojentamalla pitkäksi näykkäämään kiinni korkeahaltian sinertävään helmakankaaseen. Se nykäisi sitä muutaman kerran terävästi, saaden Iriadorin horjahtamaan tasapainoa hakien taemmas hangessa, pikkuliskon kuitenkin perääntyen harvinaisen äkkiä punapään vetäistessä katanan käteensä. Siinä samassa myös se punainen aura ilmestyi sokean ympärille näkyville, Iriadorin ollessa kyllä valmis puolustamaan heitä pikkupedolta, jos se riitaa muka halusi haastaa. Kuunnellen pikkuliskon rähinöitä, livutti Iriador ohessa sen olkalaukun päänsä yli ja heitti tummanahkaisen laukun lähemmäs Seyriä ja Winderiä, ”Laukussa on joitain sidetarpeita mitä otin mukaan kartanolta, niistä tuskin kaikkeen riittää mutta pääset niillä alkuun joka tapauksessa. Vahdin ettei tuo kimppuun yritä”.

Seyrkin vilkaisi laiskasti punapään ja sinisuomuisen puoleen, pohtien kuinka hanakasti pikkuinen olisi heitä härnäämässä toverinsa tähden, vaikka varmasti oli tietoinen hopeaverisen aurasta. Hän oli valmis kyllä karjaisemaan mokomalle mikäli olisi pakko, samalla luottaen Iriadorin pärjäävän pikkupedon kanssa jos Winder auttaisi häntä ohessa sidetarpeiden kanssa. Ajatustensa ollessa niin sekaisin, jäi Seyriltä kuitenkin huomaamatta täysin ylimääräisen tahon saapuminen paikan päälle vaikka olisikin hahmottanut tummatukkaisen lyhyenlännän naisen silmäilevän tilannetta hieman kauempana.

Nessi oli sattunut olemaan jo useamman päivän Nenadin lähistöllä keräilemässä harvinaisempia kasveja hangen alta omia tarpeitaan varten lopuksi talveksi. Hän oli irtaantunut Raivottaren porukasta, luvannut kyllä palaavansa ja etsivänsä Susien poppoon käsiinsä heti kun palaisi, joten sinällään hetki itsekseen samoillen sai myös Anelle tilaisuuden viettää omaa aikaansa. Railakoiden Vrykulien kanssa kun sellainen ei tuntunut olevan sitten millään tasolla mahdollista… vaikkei Ane sitä pahakseenkaan pistänyt.
Edellisenä yönä oli tuivertanut kuitenkin niin armottomasti, että Nessi oli päättänyt suosiolla piilotella läheisessä luolassa, jonne oli pienen leirinsä kyhäillyt piiloon. Tietysti Caer ja Hyra olivat hänen mukanaan seikkailemassa, veljesten ollessa auttanut jäätyneiden yrttien kanssa ja olivatpa ne pienriistaakin pyytäneet heille evääksi. Kasvaneet liskoveljekset olivat lähteneet taas omille teilleen saalistusreissulle illan tullen, eikä niitä sen koommin sitten ollutkaan näkynyt takaisin, joten Ane oli lähtenyt niitä etsimään. Kauempaa korviin kantautuneet rajunkin taistelun äänet olivat johdattaneet Tummalinnun hiipimään myös paikanpäälle seuraamaan suurten lohikäärmeiden ottelua kauempana jo ajat sitten, samaan tapaan kuin sinisuomuiset kataluudet olivat ilmeisesti vainunneet mahdollisen saaliin täältäpäin suota. Ja nyt kiusasivat sitten vieraita, jotka paikalla sattuivat olemaan syystä tai toisesta.
Caer!”, lähemmäs lumessa tarpova Tummalintu rääkäisikin vihaisena lohikäärmekielellä kolmikolle rähisevän siivekkään käydessä punatukkaisen haltian vaatteisiin kiinni, jatkaen sähinöitään emäntänsä sanoista huolimatta vaikka ohimennen vilkaisikin saapuvan tapin puoleen. Eihän niitä tuonne nyt voinut jättää, sitä paitsi hänen pitäisi pyytää anteeksi lemmikkiensä käytöstä vierailta, jotka muutenkin näyttivät olevan avun tarpeessa.
Kuinka helvetin monta kertaa teitä pitää kieltää pysymään vieraista kaukana”, Ane kirosi itsekseen kiukusta kihisten, heittäessään tumman viittansa paksun hupun alas päästään nähdäkseen paremmin eteensä. Ja silloin hän tunnisti hangessa polvillaan olevan hopeatukkaisen katseensa laajeten, askeltensa pysähtyen, ja kiukun vaihtuen tyystin huoleksi kun nainen saikin vain yhden sanan henkäistyksi ääneen sillä hetkellä suustaan, ”Konaar…”.


//Niin kun oot tommonen Deli fanaatikko. Vielä mä hommaan sulle hirveen Delibodypillowin, just wait. Lokene on se wine mom. Onko Pumpkin sitten whiskey mom? Lory miettii et mitä on täytyny tapahtua että tähän on päästy ja miettii keneltä saa tilattua sellasen lukon joka pitää lohikäärmee loitolla hänen vaatekaapistaan ja sukkalaatikosta//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2018, 02:39

Eliittikenraali hymähti ymmärtäväisenlaiskasti punapäisen puheisiin. Kyllä hän tiesi, ettei hänestä ollut kantamaan Seyriä turvaan asti. Ei vaikka Darius olisi niin halunnut. Toisaalta, jos Lorythas kykenisi muotonsa muuttamaan pienemmäksi haltiaksi, niin se saattaisi ehkä onnistua. Mutta sekään ei ollut varmaa. Silti, Darius halusi ennemmin elää siinä pienessä toivonrippeessä, kuin myöntää sen, että he olivat aikalailla kusessa.
Haukansilmä ehätti vilkaista Iriadorin puoleen, tuon yrittäessä lähestyä, kunnes se lähellä uhitteleva lohikäärmeenperkele päätti korkeahaltiaan iskeä. Darius ponkaisi sillä sekunnilla kyykystä ylös, keihäänsä venyttäen täyteen mittaan, aikeina iskeä takaisin, kun sinisuomuinen päättikin jo perääntyä. Eliitti ei pitänyt lainkaan tuon tavasta näykkiä ja härnätä, haltian käyden nyt epäilemään Seyrin puheita siitä kesyydestä. Jos noita perkeleitä olisi enemmänkin, niin nehän söisivät heidät elävältä...
Iriador päätti kuitenkin ottaa sen puolustajan roolin, heittäen laukkunsa haukansilmän ja puoliverisen puoleen. Darius vilkaisi turhautuneesti tuhahtaen korkeahaltiaan, sen enempää kuitenkaan käymättä kapinoimaan. Iriador lieni heistä parhaimmassa kunnossa, sarvipäisen ollen selvästi viittä vaille valmis pyörtymään ja Haukansilmän seuraamaan sarvipäisen perässä. Darius kuitenkin repi itsestään irti ne viimeisetkin voimanrippeet, jota levätessä oli kerätty, eikä antanut periksi niin helpolla. Niinpä eliittikenraali nappasi korkeahaltian heittämän olkalaukun itselleen ja kävi kaivamaan esiin sidetarpeita, kyykistyen sen myötä takaisin Lorythasin puoleen. Ei Darius ollut niin hyvä ensiavussa, mitä Iriador, mutta kyllä hänkin jotain osasi.

Mutta, sen pidemmälle ensiaputoimissaan Haukansilmä ei ehättänyt, kun paikalle saapui neljäs humanoidi, joka huusi sinisuomuiselle kiusankappaleelle jotain. Ilmeisesti lohikäärmekielellä, siltä se ainakin kuulosti Dariuksen korvaan, vaikka eliitti ei voinutkaan olla varma. Ei ainakaan ollut, kunnes kuuli sanan konaar. Sen hän tunnisti, Lorythas oli sen hänelle ja Iriadorille opettanut joskus.
"Älä hyökkää, vielä", Darius totesi Iriadorille telepaattisesti, poimiessaan oman aseensa hangesta, mihin sen oli laskenut ennen Iriadorin laukkuun koskemista, "Nainen taitaa tuntea Lorythasin", kuului lisäys, ennen kuin Haukansilmä vilkaisi puoliverisen puoleen.

"Ystävä vai vihollinen?", Eliittikenraali jatkoi, yhä telepaattisesti, tällä kertaa kysellen sarvipäiseltä, "Äkkiä, tapammeko vai laskemmeko aseemme?", silmäpuoli jatkoi, kulmiensa alta katsoen yhä tähän uuteen tuttavuuteen. Nainen ei ollut vielä näyttänyt mitään uhkaavia eleitä, mutta ei sitä koskaan tiennyt. Kenties tuokin halusi jotain pahaa Seyrille tai sitten ei, mutta nainen oli sentään - ilmeisesti - tunnistanut hopeaverisen.


// No siis. Mä antaisin mitä vaan Delibodybillowista et, jos et muuta keksi seuraavaks synttäriks niin ;D;D;D; Vaikka ne sun Tommy Wiseau jutut oli jo niin ihanat ja mahtavat et niiden puolesta ei seuraavaan ikuisuuteen tarvii mulle mitään hankkia <3 JA PUMPKIN ON ORANGE JUICE MOM, hän ei alkomahoolia juo! Sille jos antaa siiderin ni se sammuu siihen. Ja voi Lory :D Et sellaista lukkoa löydä, kun Pumpkin oppii tiirikoimaan! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2018, 03:45

Anen ensimmäinen reaktio oli yllättyneenä silmäillä läpi Seyrin ja vieraitten naamat. Ja seuraavaksi nainen kohottikin tumppujen peittämät kätensä pienesti näytille viittansa alta, sillä molemmilla haltioilla oli aseensa käsiensä ulottuvilla, eikä Nessi kaivannut erikseen yhteenottoa, saati sitten uskonut pärjäävänsä edes yhdelle sinistä teemaa yllään kantavalle miehelle. Olihan hänellä kirveensä matkassa kaiken varalta, mutta sen käyttäminen olikin sitten toinen juttu. Olivatko haltiat sitten hakanneet tutun kyläpäällikön tuohon kuntoon, ja hän tuli nyt sitä veriteon viimeistä vaihetta todistamaan, ja Caer oli sen tähden väliin yrittänyt vaikkei kyläpäällikköä edes tuntenut? Paikalla tosin olisi varmasti ollut muitakin Briarista, siinä missä haltioilla olisi uskonut olevan mukana myös enemmän omiaan.
Iriador oli myös kuullut uuden tulokkaan äänen naisen puhuen jollain vieraalla kielellä, punapään sijoillaan kuitenkin pysyen kuuntelemassa kun Winder käski odottaa, eikä hyökätä mahdollisen uhan kimppuun. Kuka nainen olikaan, puhutteli tuo Seyriä kuitenkin Briarin sisäisellä tittelillä – ehkä tyttö oli Briarista? Seuraava kysymys lieni oliko tuo seurannut heitä, vai mistä moinen sattuma johtui? Oliko joku lähtenyt etsimään Seyriä jos tuolle olikin sattunut jotain, kun kyläpäällikköä ei heti takaisin Briariin ollut kuulunutkaan? Vaihtoehto kai sekin oli, joskin epätodennäköinen sellainen, sillä he olisivat varmasti törmänneet useampaan kyläläiseen kerralla.

Puolikäärme oli jo tovi sitten kohottanut päätään pienesti, uupuneella katseella yrittäen erottaa tulijaa, joka syystä tai toisesta omasi kovin tutun äänen. Tai hänen mielestään se kuulosti tutulta, mutta oliko siihen tässä kunnossa luottaminen, jos kyseessä olikin vain väsyneen mielen luoma temppu. Lorythas ei tunnistanut äkkiseltään nuorehkonoloista naista, vaikka vieras olikin puhutellut häntä tutulla nimellä, jota yleiseen tietoon Briarissa vain käytettiin. Sulkapäisen täytyi siis olla Briarista, ja kenties nämä keskenkasvuiset lohikäärmeet kuuluivat myös naiselle – muttei kukaan Briarissa omistanut vastaavanlaisia sinisuomuisia, uniikimpia petoja. Paitsi yksi tyttö aikanaan, josta Seyr ei ollutkaan kuullut mitään kymmeniin vuosiin…

Ystävä, hän on Briarista”, Lorythas varmisti ääneen haltiakielellä ollessaan kutakuinkin varma – jos ei harhoja nähnyt – että kyseessä oli yksi kadonneista lohikäärmeratsastajistaan, Iriadorin hellittäessä aavistuksen otettaan miekastaan sen kuullessaan.
Tummalintu. V-vai muistanko väärin?”, Puolikäärme hymyili heikosti hämillään olevalle naiselle, joka sarvipäisen huomiota säpsähti. Miten päällikkö muisti?! Tuolla oli varmasti tärkeämpiäkin asioita muistettavana kuin yksi hassu lempinimi, jota kylän pojat olivat hänestä aikanaan käyttäneet.
En ole käyttänyt sitä lempinimeä enää aikoihin”, tummatukka vastasi nyt haltioiden kieltä puhuen myös, yhä huolesta soikeilla silmillään katsoen kivi sydämellään painaen Seyriä, ”Pelkkä Nessaya riittää hyvin, mestari”. Vaikkei Nessi Briarissa enää asunut, saati ollut kylän kanssa varsinaisesti missään tekemisissä, oli Lorythas silti hänen lohikäärmemestarinsa ja opettajansa ja olisi tuntunut väärältä näin vuosienkin jälkeen puhutella tuota kuin ei minään. Ane päätti kuitenkin ryhdistäytyä, kun hänet tunnustettiin ystäväksi, totisemman ilmeen ottaen kasvoilleen ja osoittaen haltioiden ohi Puolikäärmettä.
Miksi päällikkö on tuossa kunnossa?”, Aneritte esitti kysymyksen haltioista selvästi vanhemmalle, ”Tekö sen teitte?”. Hetken sulkapää kuvitteli mielessään mitä inhottavampia tapoja antaa suippokorvaisille selkäänsä, jos nuo oikeasti olivat syypäitä tähän – mutta taisipa se jäädä pelkäksi kuvitteluksi loppujen lopuksi.


//Don’t give me more gift ideas because you’ll get all of them at some point. WISEAU KRÄÄSÄÄ <3 Pitääkö munkin alkaa tilaan sulle Wiseau kuppeja? PUMPKIN ON SE ÄITI JOKA TEKEE NIITÄ VIHREITÄ TERVEYS PIRTELÖITÄ JA TUPUTTAA NIITÄ KAIKILLE!!! Rautalangat ja pinnit kielletään laissa sen jälkeen Briarissa, pumpkin perkele//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2018, 04:12

Ystävä, kuulemma, itse Briarista. Darius ei tietenkään tunnistanut naista kasvoilta, tai voinut sanoa nähneensä tuota Briarissa, mutta eliitti tunsi korkeintaan kourallisen henkilöitä puolueettomasta kylästä. Mutta Lorythas vaikutti luottavan tähän naiseen, joten Dariuskin päätti luottaa. Tai ainakin yrittää luottaa. Sen myötä ase kädessä kävi hakemaan lyhyempää muotoaan, eliitin kuunnellessa puoliverisen ja naisen sananvaihtoa varautuneesti. Tummalintu, Nessaya mieluummin, ei ilmaissut mitään aggressiivisia saatikka uhkaavia eleitä, mutta siltikään Darius ei halunnut luottaa tähän hänelle tuntemattomaan tahoon heti ensikättelyssä. Olihan tuon lohikäärme käyttäytynyt suhteellisen uhkaavasti heitä kohtaan. Tai ainakin Darius oletti tuon sinisuomuisen olevan naisen lohikäärme, kerta mokoma oli liskolle äsken huutanut.

Haukansilmä katseli naista arvioivasti, osaamatta sanoa, luottaisiko tuohon itse vai ei. Seyrin ja naisen puheista päätellen, kaksikko ei ollut tavannut aikoihin, mikä vähensi sitä luottamusta naista kohtaan entisestään. Miten Lorythas olisi voinut olla varma, ettei tästä Tummalinnusta olisi heille vaaraa?
Naisen kysymyksiin Darius kävi tuhahtamaan terävästi, yhä kulmiensa alta katsoen tuota ja tuon liskoa. Hän ei todellakaan aikonut heti ensikättelyssä luottaa tuohon.
"Hyökkää, jos hän lähestyy ilman lupaa", kuului telepaattinen viesti Iriadorille, Dariuksen tiputtaen aseensa jälleen lumeen ja kääntäen huomionsa Lorythasin ja niihin sidetarpeisiin.
"Jos et tullut tänne auttamaan, niin ala kalppia kera kurittomien liskojesi", Darius tokaisi ääneen naiselle, vilkaisematta edes tuon puoleen, keskittyen niihin Lorythasin haavoihin, lähtien ensimmäisenä katsomaan hopeaverisen alavatsan ruhjeita, joista hänellekin oli tullut vertavuotavat haavat.


// !!! DELITYYNYSTÄ EN PISTÄ PAHAKSENI. eikun. Wiseau kupit ja krääsät on tervetulleita, koska Wiseau on idoli. Hän meni ja teki. JA PUMKIN ON NIMENOMAAN SE, Pumpkin on se joka tarjoilee lasten yökyläbileissä fruit pizzaaa mitä kaikki vihaa mut syö ystävällisyyttään. Voit kieltää tiirikointi tarpeet, mut Pumpkin tiirikoi silti, kato vaan! ET VOI ESTÄÄ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2018, 07:49

Nessaya piti epäilevän ilmeen kasvoillaan, haluten kyseenalaistaa suippokorvien tekemiset. Myös Caer jatkoi uhoamistaan, tosin selvästi varovaisemmin kun emäntä oli paikalla, pikkupedon tietäen selvästi tekevänsä väärin mutta halusi silti koettaa kepillä jäätä tahallaan. Se uskoi olevansa sankari, vaikka veljensä koittikin jo kauempaa turhaan kurnuttaa toista tulemaan luokseen jakamaan jäänteitä mitä se oli löytänyt raatopaikalta.
Tummatukkainen haltia ei kuitenkaan näyttänyt olevan innoissaan Anen kysymyksestä, siinä missä punapää vaikutti vastentahtoisesti pitävän miekkansa kädessään vielä, kun toinen palasi mestarin luo. Toinen Nessin kulmista kohosi, naisen ottaen muutaman askeleen lähemmäs nähdäkseen mitä Seyrin ja vieraan välillä tapahtui, saaden tietty Iriadorin aktivoitumaan sijoillaan ja ottamaan askeleen sulkatukkaa vastaan samaan tapaan.

No, taisi olla turhaa yrittää lähemmäs – halusikohan hän edes lähemmäs? Olisi ollut törkeää vain poistua paikalta nyt; Ja koska kolmikko näytti olevan huonossa hapessa, olisi tehnyt pahaa miettiä myöhemmin selvisivätköhän nuo tulevasta yöstä ja pakkasesta elossa omia teitään. Naisen ehättäessä hetken olla ajatuksissaan, kävi Caer taas härnäämään punapäätä selvästi yrittäen kurotella lähemmäs voidakseen taas napata tuon helmasta kiinni. Pikkupedon yritys kuitenkin pilattiin, kun Ane heitti sinisuomua päin lumipallon. Ensimmäisen huti, mutta toinen lässähti päin siipiniekan kaulansyrjää, josta se näytti närkästyvän ja sähisi sulkatukkaiselle takaisin.
Hssss itsellesi, senkin hävytön kiusankappale! Ala painua siitä toisia härnäämästä!”, Ane sähisi mokomalle räyhähengelle takaisin lohikäärmeiden kielellä, joutsenliskon lähtiessä sen käskyn myötä kovin nöyränä lipumaan takavasemmalle, vilkkaasti kipittäen Hyran seuraksi kauemmas.
Anna anteeksi, eivät ne pahaa tarkoita vaikka välillä inhottavaksi heittäytyvätkin”, Nessaya pahoitteli lähinnä punapäältä, Iriadorin ollen selvästi hämillään siitä miten äkkiä pikkulisko otti perääntyäkseen kun nainen oli sille jotain kironnut.
E-ei… se haittaa, eivät ne meitä satuttaneet millään tavalla”, punapää vastasi ymmärtäväisenä vieraalle takaisin.

Et kuitenkaan vastannut kysymykseeni”, Tummalintu palasi puhumaan nyt taas vakavampaan sävyyn, toisen tumpuistaan ottaen kädestään voidakseen pyyhkäistä hiuksiaan edustavampaan kuntoon samalla.
Minusta on harvinaisen vähän apua sellaiselle joka ei tunnu haluavan edes ottaa sitä vastaan”, nainen tuhahti kätensä puuskaan kohottaen rinnalleen, ”Lohduttakoot se minua edes sitten, että parsit päällikköni haavoja ilmeisesti”.
Lorythas osoitti selvää luottamusta Dariukseen, pahoitellen hymyillen hiljaisuuttaan Winderille kun tuo niitä haavoja sitoi kaikessa nyreydessään, ”Anna hänelle ti… tilaisuus”, Puolikäärme kuiskasi Haukansilmälle. Kyllä hän tiesi Haukansilmän tuntiessaan, ettei tuo pitänyt vieraista, mutta ei miehen olisi myöskään tarvinnut Nessayaa epäillä. Vai johtuiko se siitä, että Tummalintu näytti pintapuolisesti ihmiseltä, vaikka totuus olikin aivan toista luokkaansa. Anerittestä saattoi olla heille juuri nyt kuitenkin enemmän apua kuin heistä kukaan uskalsi edes kuvitella, päättipä Darius sitten tulla naisen kanssa toimeen tai ei.
Puolikäärme jatkoikin ajatuksissaan raskaita hengenvetojaan, haavojen alkaessa kylmässä vain vihloa enemmän ja enemmän. Hänen niskaansa vihloi, kaula oli ruhjeilla, sekä rinta ja kädet täynnä naarmuista kunnon avohaavoihin saakka, olon heiketessä nopeasti kun Seyr pyrki väkisin pitämään silmiään auki sijoillaan nuokkuen vaikeana.
Umm… minulla olisi leiripaikka tässä ihan lähellä”, Ane naputti tumppujensa kärkiä yhteen hermostuneena seuratessaan sivusta tilannetta huolensa alkaessa jälleen paistaa selvästi läpi hänestä, ”Enhän minä tiedä miksi täällä olette, ja siis… teillä ei taida kuitenkaan olla ratsuja enää, eikä lähimailla ole lisäkseni muita - paitsi no, villieläimiä”.
Enkä minä voi mestariani vain hylätä tänne, nyt kun tässä jo olen”, sulkatukka mutristi huultaan pienesti ja katsoi haavoittunutta mestariaan surkeana. Hän voisi toki hakea apua, mutta Briariin ja haltioiden sijoille taisi olla niin pitkä matka täältä, että joku menettäisi täällä vielä henkensä sillä välin elleivät sudetkin saapuisi repimään heikkoon kuntoon jääneitä maahan sitä ennen. Anella oli rohtoja leirissään. Ruokaa ja juotavaakin, ja lämpöä he saisivat nuotiosta ja pikkuliskoista, jotka kykenivät pitämään kyllä kylmän loitolla.


//EIKUN. Krääsävuori kasvaa. Meidän pitää rakentaa sun terassille hirvee mini Wiseau museo. Lokene kyllä tykkäis, vihersmoothieista ja fruit pizzasta, koska ne on Pumpkinin tekemiä. JA VOI PUMPKIN <3 Onko Saga seuraavana katala gangiin liittymässä, Deli tulee viä opastaan sitä vähän lisää tiirikoinnissa niin siitä tulee maailmanmestari//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2018, 17:38

Darius kuunteli sivukorvalla naisen ja Iriadorin sananvaihtoa, osaamatta vieläkään tehdä päätöstä, mitä mieltä itse olisi tuosta ihmisestä. Tai ihmiseltä nainen ainakin näytti, mutta oliko se sitten koko totuus? Tuskin.
Terävä katse vilkaisi sivusilmällä muukalaisen puoleen, joka palasi aikaisempaan kysymykseensä, mihin ei ollut saanut vastausta. Ja ei tulisi saamaan nytkään, jos se Dariuksesta oli kiinni. Hän ei todellakaan alkaisi selittelemään mitä juuri oli tapahtunut jollekulle tuntemattomalle. Häntä suorastaan ärsytti naisen läsnäolo, jostain syystä. Kaiketi sen takia, että toinen oli paikalle tullut leukojaan louskuttamaan kera rääkyvien riiviöidensä, vaikka tässä oli nyt hieman tärkeämpiäkin asioita, joihin keskittyä. Eikä asiaa auttanut ne omat haavat, jotka nyt olemassaolostaan muistuttivat polttavin kivuin ja vuotaen, Dariuksen alkaen pikkuhiljaa pelkäämään, että menettäisi vielä tajunsa verenhukasta jos tämä kauan vielä jatkuisi — puhumattakaan sitten Lorythasista ja tuon haavoista.
Kerrankin sitä kaipasi Yliparantajaa paikalle, mutta sitä narttua ei näkynyt mailla halmeilla.

Katse nousi sarvipäisen puoleen, joka kuiskaten pyysi eliittiä antamaan edes tilaisuuden naiselle. Haltian ilme kertoi kyllä, mitä mieltä hän oli siitä ehdotuksesta, mutta eipä hänellä tainnut olla vaihtoehtoja. Ilman tätä tummalintua he kuolisivat, ainakin joku heistä. Kuten nainen sen ilmaisikin, lähettyvillä ei ollut ketään muuta auttamassa heitä ja se olisi vain ajan kysymys, koska raadonsyöjät saapuisivat paikalle tuoreen verenlöyhkän houkuttelemana, katsomaan oliko tarjolla helppoa ravintoa.
Darius tuijotti hiljaa Lorythasin rintakehää, koittaen kerätä ajatuksensa ja miettiä, mitä nyt tapahtuisi. Pitikin tämänkin sattua juuri heille, juuri tänään. Ehkä sittenkin olisi pitänyt vain jäädä kartanolle vielä yhdeksi yöksi, he olivat joka tapauksessa tulleet liian myöhään, jotta olisivat voineet ketään pelastaa...

"Pystytkö kävelemään...?", Darius kysyi lopulta puoliveriseltä, samalla kun lähti kädellään ronkkimaan sarvipäisen kauluksen sisälle, etsien sitä maagista korua, turhaan, "Minusta ei taida olla kantamaan sinua, tälläkään kertaa", väsyneesti haltia naurahti turhautumistaan, samalla kun itsensä nosti ylös kyykystä vaivoin, ollen vähällä horjahtaa turvalleen kun tolpilleen edes pääsi.
"Mutta voin yrittää, jos et jaksa itse", eliitti jatkoi, nyt viimein vilkaisten Tummalinnun puoleen, kovinkin nyreän näköisenä.
"Näytä tietä", normaalia kalpeampi eliittikenraali tuhahti naiselle, olettaen tuon kyllä ymmärtävän, että haltia oli kuullut puheet leiripaikasta ja sinne nyt halusi suunnata, "Ellet halua mestarisi kuolevan sijoilleen tähän".


// KRÄÄSÄVUORI ON TÄRKEÄ! Wiseau museo, kyllä. Sitten velotetaan porukkaa siitä et ne pääsee kattoon Wiseau kokoelmaa. Sit meistä tulee rikkaita. Ja voi Lokene <3 Pumpkin liittyy katala jengiin ja heitetään siitä heti ulos, ku kukaan ei jaksa sitä siellä. Pitää olla Lokenen hermot et kestää Pumpkinin kaltaista lahjakkuutta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2018, 19:52

Nessi odotti kovin kärsivällisenä muitten puhuvan, tietenkään odottamatta mitään hienoeleistä vastausta tai hyväksyntää muilta kohdalleen. Ainoa joka häntä taisi kuitenkin haluta vetää kylmiltään turpaan taisi olla tuo silmäpuolinen tapaus, vaikka Ane olikin odottanut että saisi kielteisen vastaanoton myös Seyriltä. Tosin, kyläpäällikkö oli haavoittunut ja huonossa kunnossa, joten ei kolmikolla tainnut oikeasti olla vaihtoehtoina kuin jäädä tänne tai suoda edes hitusen luottamusta naiselle, joka oli valmis jakamaan leiritulen ja tarpeensa noiden kanssa. Eihän Nessaya pahaa halunnut, mutta maita matkatessaan, sekä nähdessään ja tavatessaan mitä ihmeellisimpiä tahoja oli sitä tietysti oppinut, että luottamalla väärään tahoon väärään aikaan saattoi maksaa pahimmillaan oman hengen.

Puolikäärme naurahti heikosti tietäen kyllä mitä Darius yritti etsiä hänen kaulukseltaan, pahoittelevan katseen nousten Haukansilmän kasvoille, ”En tahtoisi että suotta tärväisit energiaasi sellaiseen muutenkaan”. Se muodonmuutoskoru olisi voinut ratkaista tässä hetkessä mukana ollessaan jotain, muttei Lorythas ollut pukenut sitä mukaansa silloin kun alun perin oli lähtenyt Dariuksen kutsun perään. Olisi tietysti voinut olla fiksuinta kantaa korua mukana aina, mutta toisinaan se oli arkisten asioiden tiellä ja Puolikäärme pelkäsi sen hukkuvan jos syystä tai toisesta korun ketju olisikin katkennut ja riipus hävinnyt sen myötä.
Jos olette tukena… ja-jaksan kyllä. Hetken ainakin. Jos… jos nyt samantien lähdemme liikkeelle”, sarvikruunuinen henkäisi väristen, Iriadorin saapuen myös lähemmäs Dariusta ja Seyriä avittaakseen hopeaverisen ylös hangesta. Punapäällä saattoi olla kylmä, mutta enemmän hänessä oli puhtia kuin Lorythaksessa ja Dariuksessa yhteensä juuri nyt.
Silmäpuolen kääntyessä Tummalintua katsomaan, kohautti nainen kulmaansa terävästi. Se että toinen päätti nyt kuitenkin pyytää häntä näyttämään tietä suojapaikkaansa, tuli jokseenkin yllätyksenä kaikesta huolimatta, ja sen yllättyneisyyden näki naisen kasvoilla hetken.
Ti-tietenkin!”, sulkapäinen hätkähti liikkeelle, sinisuomuille viheltäen terävästi, mikä saikin niiden huomion jo mussutetuista raadonpalasista kääntymään seurueen puoleen. Sieltäpä ne lehahtivatkin emäntänsä luo, Anen antaen niille simppelin ohjeen käydä auraamaan heille reittiä luolalle, liskojen tehden työtä käskettyä. Edes Caer ei niskuroinut tällä kertaa, vaan päätti olla Nessille mieliksi äskeisen törttöilynsä tähden.

Tähän suuntaan”, Ane osoitti sinisuomujen perään jotka puskivat hankea rikki vierivieren jo edellä, sulkatukkaisen lähtien ensimmäisenä seuraamaan lohikäärmeiden perässä, huppunsa heittäen taas päähänsä kylmältä suojaksi. Nessi oli yhä sama avulias itsensä, joka tuo oli Briarissakin aikanaan ollut. Ainakin Lorythaksen mielestä, kyläpäällikön silmäillen pienesti hymyillen Aneritten ja tuon liskokaverusten perään. Se vanha luottamus loi pientä taistelutahtoa Seyrinkin mieleen huonosta kunnostaan huolimatta, puoliverisen uskoen heidän selviävän tästä yöstä Tummalinnun avun tähden. Keskenään he olisivat olleet kirjaimellisesti syvällä suossa, vaikka sitä oli vaikeaa myöntää – mutta heistä jokainen oli puolikuntoinen loppujen lopuksi. Jos vain Seyr olisi säilyttänyt kuntonsa olisi hän voinut lentää haltiat kaupunkiin turvaan, mutta nyt se jäi pelkäksi haaveeksi Lounatuulen kanssa sattuneen yhteenoton takia.

Pitkään heidän ei tarvinnut kuitenkaan kävellä, muutaman mutkittelevan polun myötä seurueen saapuen pitkän kivisen kukkulan ääreen, jonka kyljessä ammotti luolan suuaukko. Se oli osin köynnösten ja risujen piilossa, eikä siihen varmaan osannut äkkiseltään huomiota kiinnittää. Sinisuomut vipelsivätkin edeltä suojaisaan koloon lumen vain pöllyten niiden perässä, Aneritten jääden kiskaisemaan sitä köynnösmerta aavistuksen syrjään, jotta haltiat ja kyläpäällikkö mahtuivat sen ohitse peremmälle myös.
Luolaan oli kasattu tulisija ja sen lähelle lepoalusta ja viltti lepäämistä varten. Nuotiopaikan ympärillä oli siististi levitettyjä yrttejä kuivumassa, sekä tietysti Nessayan muita tavaroita, puukko, juomaleili ja avonainen reppu tavaroineen.
Kun kolmikko ehätti sisälle luolaan, levitteli Ane perässään vielä köynnökset takaisin paikoilleen, perään astellen. Caer oli löytänyt oman paikkansa pieneltä kielekkeeltä, joka luolan sisältä löytyi, isomman sinisuomun löhöten vain laiskasti sijoillaan tarkkailemassa tilannetta. Hyra puolestaan asetteli emännän petiä kuntoon aavistellessaan, että vieraat sen saisivat joka tapauksessa käyttöönsä, pienemmän rakennellessa puolihuolimattomasti pesää kuntoon lyhyen tovin.
Seyrin voi laskea peitteille”, Tummalintu neuvoi itsekin peremmälle ehättäessään, heti ensitöikseen Hyran avulla sytytellen heille nuotion palaamaan kirkkaalla liekillä niin lämmöksi kuin valoksikin.


//Meillä täytyy molemmilla olla musta Wiseau peruukki sitten päässä, ja puvut päällä. Meistä tulee maailmanlaajusesti kuuluisia. Pumpkin on niin hype ettei ees Morde jaksa katella sitä hetkee pidempään. Lokene on tollanen teräshermo, ja sen mielestä Sagan perseilyt on vaan hassua, hänen paloletkunsa <3//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2018, 20:45

Tavarat kerättiin matkaan, Iriadorin ja Dariuksen käyden tukemaan puoliveristä sen verran, että tuon olisi helpompi kävellä. Sulkapäinen lähti mutisematta näyttämään heille tietä leiripaikalleen ja Darius saattoi vain toivoa, ettei sinne turhan pitkä matka ollut. Kyllähän hän pystyi kävelemään ja tukemaan Lorythasia, mutta ei kovin pitkää matkaa. Sentään naisen pikkuliskot osoittautuivat hyödyllisiksi ja lähtivät raivaamaan heille polkua, mikä helpotti kävelemistä huomattavasti. Koko sen suhteellisen lyhyen matkan Darius pysyi hiljaa ja keskittyi vain kävelemiseen. Vaikka matka olikin siedettävän pituinen, tuntui se silti ikuisuudelta ja kun viimein perille saavuttiin, oli Darius lähellä kiittää ääneen luontoäitiä. Joka paikkaan sattui ja kolotti, oli kylmä ja sukkakin taisi olla märkä. Voi kuinka Haukansilmä vihasikaan talvea ja olisi antanut mitä vain, jos nyt olisi päässyt lämpimän takkatulen ääreen istumaan kera Iriadorin ja Lorythasin, mieluiten Briariin. Mutta, nyt oli tyytyminen tähän luolaan, jossa ei ollut mitään valittamista. Seurassa kyllä saattoi olla, mutta sitähän haltia ei ääneen sanonut...

Tummalinnun ohjeistamana Iriador ja Darius auttoivat puoliverisen peitteille, vanhemman haltian sitten romahtaen istumaan luolan seinustalle vierelle. Väsyttikin niin vietävästi, haukansilmäisen taistellen sitä uupumusta vastaan.
"Katso hänen haavansa", Hengästynyt eliitti aloitti, puhutellen Iriadoria, "Alavatsalla... on yhdet pahimmista...", haltia jatkoi, samalla kun vihaisenoloisin liikkein riisui haarniskan hansikkaat ja sormikkaat käsistään vierelleen, vain ujuttaakseen toisen käsistään panssarinsa alle vatsan tienoilla. Kepeästi haltia kokeili alavatsaansa, kirvelevänvihlovan kivun saaden hänet vetämään sormensa nopeasti irti itsestään ja kun kätensä näkyville nosti, olivat sormenpäät verestä punaiset.
Eliitti ei kuitenkaan sanonut mitään, haluten Iriadorin nyt kiinnittävän huomionsa ensimmäisenä Lorythakseen. Puoliverinen heistä oli se, joka pahimmassa kunnossa oli tällä hetkellä, näin ainakin Dariuksen mielestä.

Eliittikenraali tyytyikin huokaisemaan sijoiltaan raskaasti, koittaen tasoitella hengästyneisyyttään ja rauhoittaa pulssiaan äskeisen kävelyn jäljiltä. Vaikka mieli teki sulkea silmät, pysyi Darius kuitenkin hereillä ja tarkkaili tilannetta vierestä, ollen valmiina auttamaan jos Iriador apua jossain tarvitsi. Se Haukankatse kuitenkin ensitöikseen nauliintui tummalintuun, eliitin tarkkaillen naista kulmiensa alta herkeämättä. Lorythas luotti naiseen, mutta Darius ei. Tuskin tuo Lorythasille pahaa halusi, mutta ei sitä tiennyt, miten mokoma reagoisi, jos saisi kuulla heidän olevan haltioiden eliittikenraali ja sotilas. Eihän Garujarkaan olisi Seyriä halunnut satuttaa, vain ja ainoastaan haltioita. Kenties tämä nainen oli samoilla linjoilla. Tai sitten ei, ehkä tummalintu oli heidät jo tunnistanut, mutta ei siitä mitään mielipidettä omannut?


// NO TOTTA KAI!! Nyt haluun oikeesi Wiseau peruukin, lähen ettiin semmosta jostain. Morde olis silleen "Joko toi lähtee tai minä lähden". Päätös oli helppo. LOKENEN PALOLETKU ON NIIN <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2018, 23:54

Omia jalkoja kauemmas ei ollut tullut katsottua sitten hetkeen, Puolikäärmeen havahtuen tähän maailmaan takaisin vasta kun he Nessayan nimeämälle leiripaikalle saapuivat. Jalat olivat jo tovi sitten tahtoneet pettää alta, Lorythaksen kuitenkin sinnitellen Iriadorin ja Dariuksen tähden, helpottuneen henkäisyn päästäen, kun pääsi viimein täriseviltä kintuilta laskeutumaan maaten johonkin muuhun kuin lumihankeen.
Iriador ei sen pidempään jäänyt miettimään, vaan riisui haarniskoidut hansikkaansa käsistään, käyden siinä ohella myös napsauttamaan rintapanssarinsa irti yltään. Ne olivat vain tiellä ja haittasivat liikkumista, sitä paitsi kylmää hohkavat metallinkappaleet eivät todellakaan tuntuneet mukavilta päällä juuri nyt. Polvilleen asettuen aluksi Seyrin vierelle, kaivoi punapää laukustaan esille muutaman harsokäärön viereensä ja lähti veren kostuttamien kankaiden perusteella etsimään sitomista kaipaavia haavoja puoliverisen keholta. Siinä samassa myös Nessi polvistui lähemmäs ollen jo ehättänyt mustan viittansa riisua harteiltaan alas, kulahtaneen takkinsa ja nahkaisten housujensa riittäen hänelle kyllä lämmikkeeksi näin nuotion äärellä.
Nosta päätäsi”, Ane totesi rauhallisesti ääneen Seyrille, livuttaen pieneksi tyynynkaltaiseksi nipuksi taittelemansa viitan sarvipäisen niskan alle tueksi, ”Minulla on mukanani rohtoja, yrttejä, kaiketi lisää harsojakin… jos siis… tarvitset jotain lisää”, Nessi puhutteli lähinnä punapäätä, vilkaisten ohimennen myös haltian kasvoille. Nuo olivat yleensä aina niin siloposkisia ja kaunopiirteisiä, eikä Tummalintu osannut lainkaan määritellä kuinka vanha punatukkainen mieskin mahtoi olla. Nuorelta tuo näytti, kuten hänkin, mutta silmistään sokean oloinen taisi kuitenkin olla elänyt jo monet kymmenet vuoden enemmän mitä Nessi.

Tummalinnun nähdessä paremmin lohikäärmemestarinsa haavat Iriadorin saadessa Puolikäärmeen vaatteet etupuolelta auki ja purettua osin Haukansilmän tekemät sidokset, ei Ane suotta peitellyt taaskaan huoltaan muilta. Useampi haava sarvikruunuisen vatsalla näyttivät ikäviltä, rintaa halkoi pystysuora raapaisua muistuttava jälki, ja muuten kalpeaa ihoa värittivät vielä mustelmat, palojäljet ja naarmut. Nessi kaivoi repustaan käteensä tumman purkin, jossa oli salvaa haavojen suojaamista ja vuotojen tyrehdyttämistä varten, tarjoten sen ja ylimääräisen harsorullan punapäälle. He voisivat myös käsitellä Seyrin palohaavat niillä suurilehtisillä yrteillä, jotka Ane oli suolta viime päivinä etsinyt – olihan se sääli samantien tärvätä ne ilman että niistä ehti valmistaa mitään kunnollista, mutta jos niistä oli nyt hyötyä muuten, oli Aneritte ne myös valmis uhraamaan sitä tarkoitusta varten. Hän voisi aina etsiä niitä lisää, vaikka siihen ylimääräisiä päiviä sitten tärvääntyisikin ja hänellä kestäisi kauemmin kuin tarkoitus oli.

Entä sinä? Tarvitsetko jotain?”, Ane aloitti toiseen tummatukkaan vilkaisten, nousten ylös ja antaen punapäälle rauhan Lorythaksen kanssa tuon selvästi tietäen mitä oli tekemässä. Ne pari koristeellisia ja hyvin pidettyjä hopeateräisiä kirveitä laskettiin vyöltä alas nuotion ääreen, sillä mihinpä Nessaya aseitaan olisi tarvinnut. Hän luotti siihen, että jompikumpi liskopedoistaan olisi hyökännyt mahdollisen hyökkääjän päälle, siinä missä Nessi itse olisi voinut hypätä kissapetona noihin kiinni ennen kuin mitään muuta ehtisi sattua. Jos häntä joku häiritsi, oli se silmäpuolinen tapaus joka häntä kulmiensa alta selvästi tarkkaili herkeämättä. Ja niin päätti myös Ane tehdä, kätensä nostaen puuskaan ja silmäillen nyt paremmin vanhempaa haltiaa joka ei hirveän paljon paremmassa kunnossa ollut Seyriin verrattuna. Hän oli huomannut kyllä toisen kokeilleen omaa vatsaansa, sen tähden kenties omaavan verisen kädenkin… mikä pisti miettimään, millainen sattuma piti olla että silmäpuolella olisi ollut identtiset haavat Lorythaksen kanssa vatsallaan juuri nyt.
Olet selvästi joku tärkeämpi taho, teillä on saman teemaiset haarniskat joten lienette samasta rykmentistä. Näin yhden sinipukeisen ruumiinkin lähistöllä kun seurasin ääniä sinne mistä teidät löysin, hänkin lieni yksi teistä”, Tummalintu aloitti, välittämättä oikeastaan siitä keitä miehet olivat, niin pitkään kuin noista ei ollut hänelle harmia.
Voin auttaa sinua haavojesi kanssa jos haluat, sillä välin kun ystäväsi auttaa Seyriä”, Nessi ehdotti, seuraten katseellaan kuinka varovaisesti Hyra tepasteli lähemmäs tuota silmäpuolista tapausta, pistäen rauhallisesti maaten haltian vierelle lämpöään hehkuen ja kehräten toiselle. Se oli outoa, kepeämpi sinisuomuinen pikkupeto kun oli veljeään arempi ja varovaisempi usein eikä välittänyt vieraista, mutta nyt se osoitti selvää luottamusta haltiaa kohtaan. Miehessä oli pakko olla jotain erityistä, sulkatukkaisen tietenkin jääden pohtimaan asiaa mielessään paremmin, ”Hyra harvoin luottaa vieraisiin, se lienee pitävän sinua erityisenä”, Nessaya totesikin ääneen liskopedon tekemisiä selittäen.


//Nyt koluaan ebay läpi ja ettiin the perfect wiseau wig! Morde ei sinä aamuna noussutkaan haudastaan kun Pumpkin saapui taloon, joten Pumpkin päätti käydä koputtamassa ja avaamassa herran arkun omine lupineen nähdäkseen asuuko siellä joku. LOKENEN PALOLETKUUN ETTE KOSKE! Puuhkabeast suuttuu muuten//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2018, 00:38

Vaikka kuinka haltia koitti pysyä tilanteessa mukana, huomasi Darius vähän väliä jäävänsä tuijottamaan ennemmin tyhjyyteen, kuin kykeni seuraamaan katseellaan tapahtumia tai tummalintua. Nyt kun ei tarvinnut itse olla aktiivisena, meinasi se uupumus iskeä niskaan armotta. Parhaansa eliitti kuitenkin teki, katseen kääntyen sarvikruunuisen puoleen, kun tuon haavoja paremmin alettiin tutkimaan. Rumaltahan se näytti, Dariuksen voiden vain arvailla mitä itse oli siitä saanut osakseen. Läheskään kaikkia ruhjeita hänestä ei löytynyt, mitä hän nyt osasi sanoa, joten ehkä heidän verisiteensä ei ollut vielä niin luja, että kaikki siirtyisi toisesta toiseen, tai sitten tämä oli normaalia, ettei pienemmät ruhjeet ja mustelmat siirtyneet. Tai näin eliitti arveli väsyneessä mielessään, tekemättä kuitenkaan lopullisia johtopäätöksiä. Hän ei tiennyt tästä aiheesta tarpeeksi, jotta olisi voinut arvailla ja yhdistellä lankoja kunnolla.

Haukansilmä harkitsi jo siirtyvänsä lähemmäs Seyriä pitääkseen toista kädestä tai edes jutellakseen sarvipäiselle, kun Tummalintu päättikin suunsa jälleen avata. Se ärtynyt katse nousi kädet puuskassa seisovaan naiseen, joka ensitöikseen kyseli, tarvitsiko Haukansilmä jotain. Haltia oli lähellä tokaista jotain röyhkeää, mutta sai pidettyä turpansa tällä kertaa kiinni, kun nainen vielä höpinöitään jatkoi. Niistä höpinöistä kävi selväksi, ettei Tummalintu heitä tunnistanut tai ilmeisesti edes Kuiskauksestakaan tiennyt, mutta osasi silti arvella hänen olevan "tärkeämpi taho". Sekin saattoi olla jo liikaa, jos Dariukselta kysyttiin. Tosin, nainen oli aseensa heittänyt sivuun, mikä loi kenties jonkinlaista luottamusta mokomaan. Naisesta katse kuitenkin lipui hitaasti tuon toisen lohikäärmeen puoleen, joka nyt eliittikenraali oli käynyt lähestymään. Arasti ja varovaisesti, mutta lähestyi silti ja sekös sai Dariuksen valpastumaan. Sehän tästä puuttuisi, että mokoma naamalle hyppäisi riehumaan kynsineen ja hampaineen.
Tummalintu kuitenkin mainitsi, ettei Hyra, mitä ilmeisimmin tämä lohikäärme, yleensä luottanut vieraisiin, mutta nyt näytti pitävän Haukansilmää tavalla tai toisella "erityisenä". Darius tuhahti terävästi, katsellen yhä lohikäärmettä.

"Lohikäärmeillä on tapana pitää minua erityisenä... Varsinkin talvisin.. kylmissä luolissa... kun vuodan verta...", Darius lopulta tokaisi, kämmenenselkäänsä ojentaen Hyran puoleen tutkittavaksi, samalla kun vilkaisi Lorythasin puoleen. Jos häneltä kysyttiin, tämä hetki vaikutti turhankin tutulta.
Eliittikenraali kampesi itsensä kuitenkin ylös, hitaan vaivalloisesti, ottaen tukea luolan seinästä koko ajan. Siihen seinään nojaillen haltia lähti riisumaan haarniskansa rintapanssareita ja yläkropan osia, keventäen vaatetustaan myös sille alimmalle paidalle. Vaikka palelsikin vietävästi, sentään sytytetty nuotio alkoi pikkuhiljaa lämmittämään luolaa mukavasti. Vanhempi haltioista työnsi housujaan hieman alemmas ja nosti tummanharmaata aluspaitaansa sen verran, että näki kunnolla ne haavat alavatsalla. Haavat, jotka olivat täysin identtiset Lorythasin haavoihin verrattuna — vaikkakaan ne eivät olleet yhtä syvät, mitä puoliverisen. Ne vuosivat verta yhä, mikä sai Dariuksen henkäisemään väristen, haltian tarkistaen nyt paremmin kroppaansa ruhjeiden varalta. Ei hän ollut niin pahassa kunnossa, mitä Lorythas, onneksi. Mutta silti se pelotti, koko tämä veriside juttu pelotti. Ja se pelko meinasikin pyrkiä pintaan, kalpeakasvoinen miehen näyttäen hetken siltä, että antaisi paniikin viedä mukanaan.

"Ei teräaseita, jos lähemmäs tulet", Seinään yhä nojaileva eliittikenraali aloitti, puhutellen Tummalintua, samalla kun koitti niellä sitä paniikkiaan alas, "Ja käske liskosi kauemmas, en luota siihen", kuului nopea lisäys, Dariuksen lopulta valahtaen takaisin lattian rajaan istumaan, kun horjahtamisen myötä toinen jalka petti alta. Sen nätimmin Dariuksesta ei ollut sanomaan "Kiitos, hyväksyn avuntarjouksesi". Ei ainakaan nyt ja vaikka äsken oli ollut suhteellisen hyväksyvä Hyraa kohtaan, ei haltia halunnut sitä lähelleen nyt, kun tajusi haavojensa vakavuuden ja oli haarniskaansa riisunut yltään.


// KYLLÄ! Pumpkin oli kurkkimas sinne arkkuun silleen "Hewwo OwO I hörd u a wampire!". Sit se olikin jo iholla tökkimässä Morden huulia ylemmäs silleen "ONKS SUL TORAHAMPAAT NÄYTÄ". Puuhkabeast voi apua <333 PUUHKA SUOJELEE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: PATONKIBATTLE

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2018, 07:45

Nessayan mielestähän silmäpuolen vastauksessa ei ollut päätä eikä häntää. Vai oli liskoilla muutenkin tapana pitää miestä erityisenä, tosin se loppuosa sitten kuulostikin nimenomaan juuri siltä hassulta, Anen kuitenkin kohottaen mokomalle vain toista kulmaansa ja jääden seuraamaan miten tummatukka yritti tehdä sinisuomun kanssa tuttavuutta. Hyra kurisi uteliaana, nuuhkien hillitysti lähemmäs tuotua kämmentä ilman että siihen kehtasi koskea millään tavalla.
Aijaa?”, nainen tuhahti vinosti hymyillen vierestä, lähinnä antaen miehelle tilaisuuden kertoa lisää jos halusi – vaikka sulkatukkaisella olikin sellainen kutina ettei niin tulisi käymään edes vahingossa. Vammansa taisivat alkaa häiritä ja huolestuttaa myös haltiaa, Nessin kyllä pistäen merkille miehen horjahtelevan ja elehtivän siten, että olisi voinut antaa paniikin pyrkiä paremminkin pintaan. Iriadorkin aisti sen, ja kuunteli tietysti mitä vieressä puhuttiin, punapään kuitenkin ollen keskittynyt Seyrin auttamiseen juuri nyt. Tietysti hän oli kiitollinen Nessayan avusta sikäli nainen kykenisi Dariusta auttamaan tällä välin. Ja mikäli Winder vieraan avun hyväksyisi, se taisikin olla se kinkkisempi juttu…

Tummalintu ei kuitenkaan astunut lähemmäs vielä, sivusta jääden seuraamaan miten silmäpuoli luopui osasta vaatteistaan ja haarniskastaan tarkastellakseen ruhjeitaan paremmin. Ja kuten tyttö oli tuuminutkin aikaisemmin, oli kalpealla miehellä täsmälleen samanlaiset jäljet omalla vatsallaan kuin Seyrillä. Eihän siinä ollut mitään järkeä! Kuka olisi täysin identtisin tavoin satuttanut kahta henkilöä äkkiseltään siten, että noiden lihaan jäi kuin suurempi piikkisen talikon iskemä jälki samalla kohdalle? Paitsi että Seyrin haavat olivat olleet selvästi syvemmät kuin haltian omaavat, haavojen vertaillun saaden Nessayan puremaan alahuultaan mietteliäänä. Olihan mestari puoliverinen lohikäärme… olisiko mahdollinen veriside voinut olla mahdollinen hopeaverisen ja haltian välillä?

Viimein Ane kuitenkin sai eräänlaisen luvan lähestyä miestä, sulkatukan kyykistyessä vielä etsimään samanlaisen salvapurkin ja sideharsoa reppunsa kätköistä käteensä, ennen kuin nuotion kiertäen lähestyi luolan lattian rajaan takaisin valuvaa haltiaa. Ensitöikseen Tummalintu heilautti kättään muutaman kerran Hyralle, joka sai sinisuomun kohoamaan takaisin jaloilleen, ”Menes kauemmas kun sedän mielestä olet niin hirveän pelottava otus”, Nessi virnisti lohikäärmeelle, joka surkeana kurahtaen talsi sitten kauemmas. Sillä oli omat aavistuksensa tilanteen suhteen, eikä se uskaltanut mennä hopeaveristä lähemmäs, sinisuomun ratkaisun ollen ollut hakea hyväksyntää ensin tummatukkaiselta, joka yksin oli jäänyt. Nyt pikkupeto kuitenkin tallusti etäämmälle muista, asettuen luolan kiviselle lattialle sitten kerälle lämpöään hohkaamaan ja tuijottelemaan nuotion liekkejä hiljaa.
Kaikki mitä omistan on jo nuotiolla näkösällä”, Ane hymähti polvilleen laskeutuen, riisuen nahkaiset kynsikkäät arpisten käsiensä päältä viereensä, jotteivat ne suotta sotkeutuisi, ”Joten lienemme sujut”.
Paikataan ne, ja muutkin, jos isompia ruhjeita omistat, voin vielä keittää teetä myöhemmin kylmään ja kipuihin”, Nessaya jatkoi salvapurkin avaten, ”Tämä suojaa ja auttaa haavojen vuotamiseen – haluatko laittaa sitä itse vai annatko minun?”.


//Morde siellä niin happamana vastassa kun vaan kykenee, lopulta lepattaa lepakkona tiehensä nukkumaan jonneki räystääseen. Vaan huomatakseen et Pumpkin tuli sinne räystääseen perässä roikkumaan. PUUHKABEAST TO THE RESCUE//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Suoalue Nenad

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron