Kirjoittaja Aksutar » 02 Touko 2019, 16:31
Eliitti hymyili vinosti, Iriadorin päivittelyille siitä, kuinka korkeahaltian olisi pitänyt olla se vahva heistä. Eliitti ei ajatellut niin, mutta ei nyt viitsinyt alkaa asiasta väittelemään, toivoen myös osin hiljaisuudellaan antavansa Iriadorille mahdollisuuden rauhoittua ja valmistautua levolle. Sillä lepoa jos jotain heistä jokainen tarvitsi, vaikkei Haukansilmä sitä itsensä kohdalla taaskaan halunnut myöntää. Mutta ennemmin hän sinnittelisi yön yli hereillä ja antaisi Iriadorin ja Lorythasin levätä. Olihan Nessaya paikalla ja voisi hyvinkin vahtia pitää, mutta eliittikenraali ei ollut vieläkään ihan varma siitä, luottiko naiseen vai ei.
"Sen uskon", Ohimennen eliitti vastasi kumppanilleen, joka huomautteli tämänhetkisen yösijan voittavan viimeöisen, joskin Darius ei voinut samaa todeta, "Älä kuitenkaan liikaa meistä huolehdi. Murehtiminen pitää sinut vain hereillä, sinun pitäisi levätä", vanhempi haltia jatkoi, ymmärtäen kyllä Iriadorin huolen. Haukansilmä itse tunsi suuren ahdistuksen rinnassa koko ajan, kun Seyriä edes vilkaisi tai mietti. Hopeaverinen oli hengissä, mutta kuinka kauan? Heräisikö tuo enää ilman kunnon hoitoa tai parantajaa? Juuri nyt he eivät voineet kuin katsoa ja odottaa, auttaa puoliveristä sen verran, mitä Nessayalla oli heille antaa. Darius harkitsi tosissaan yrittävänsä kutsua Yliparantajan paikalle, josko se naaras voisi heitä auttaa, mutta toisaalta, kai tuo olisi jo paikalle ilmestynyt jos olisi halunnut apuaan tarjota ja vaihtokauppoja hieroa? Ja toisaalta taas, jos Yliparantaja ei ollut jo ilmaantunut, niin enteilikö se sitä, että Lorythas selviäisi ilman Shyvanan apua? Vai eikö lohikäärmeiden äiti enää välittänyt puoliverisestä ja oli keksinyt jotain muita juonia jonkun toisen päänmenoksi?
Pää oli täynnä kysymyksiä jotka vain nostattivat ahdistusta. Puhumattakaan niistä kysymyksistä, jotka liittyivät tähän juurilöydettyyn verisiteeseen hänen ja Seyrin välillä. Mutta ainoa, joka niihin kysymyksiin saattoi vastata, taisi olla Seyr... ja kenties Nessaya, mutta Haukansilmä ei tiennyt, rohkenisiko asiasta naisen kanssa keskustelemaan paremmin.
Pohdinnat myrkytysyrityksistä väistyivät mielestä, kun Nessaya meni ja maistoi keitoksiaan itse ennen tarjoilua. Vaikka olikin muutaman sanan jakanut Iriadorin kanssa, oli eliitti pitänyt katseensa koko ajan Tummalinnun tekemisissä. Vasta Anen puhuessa, kohosi se Haukankatse naisen kasvoille, eliitin vain pienesti hymähtäen tuon huomautukselle. Hän itse ei tehnyt elettäkään noustakseen sijoiltaan vielä, vaikka kieltämättä nuotion lämpö alkoi houkuttelemaan lähemmäs syrjemmällä istuvaa eliittiä. Jos kylmä alkaisi hiipiä luihin, niin kyllä hän sitten siirtyisi, mutta nyt hän oli tyytyväinen sijaansa pienestä viileydestä huolimatta. Sitä paitsi, hänen piti kerätä hetki voimia, ennen kuin uskaltaisi tolpilleen yrittää nousta.
Aneritte ei myöskään turhan suuria lähtenyt ehdottamaan vaivanpalkakseen, vaikka aivan varmasti jokainen heistä kolmesta uskoi Tummalinnun ansaitsevan enemmänkin kuin muutaman kolikon. Mutta mitä tuli toiseen toiveeseen, se lieni jokaisella hereillä olevalla sama. Kunhan Lorythas selviäisi ja tuosta vielä virkoaisi, ei sitä enempää kehtaisi pyytääkään. Kukaan ei valitettavasti asialle voinut mitään tehdä juuri nyt, kuten todettu. Haukansilmän katse laski väsyneenhuolestuneena Nessayasta Lorythaksen puoleen, eliitin tarkkaillen tiedotonta kumppania kaikessa hiljaisuudessa. Vasta kun Tummalintu teen hänelle toi, heräsi eliitti omista ajatuksista ja murheistaan takaisin tilanteeseen.
"Kiitos", haukansilmäinen hymähti pienesti, samalla kun otti vastaan naisen tarjoaman teen, pistäen samalla merkille sen haikeuden tuon kasvoilla. Tuntui... Pahalta, nähdä nyt nuori nainen noin huolestuneena Seyristä. Kaikki olivat huolestuneita, mutta jostain syystä Aneritten huolestuneisuus herätti jonkinlaisia outoja tunteita Dariuksessa. Tunne, tai ennemminkin pakottava tarve kertoa, että kaikki kyllä järjestyisi.
"... Kyllä hän tuosta selviää", Darius jatkoikin, ääntään hieman korottaen ja äänenpainoa vaihtaen varmemmaksi. Jos hän jotain osasi, niin vakuutella ja esittää, että kaikki oli hyvin, "Hän otti yhteen vain toisen lohikäärmeen kanssa, Seyr on selvinnyt paljon pahemmastakin. Tiesitkö, että hän otti taannoin yhteen itse Ajankiitäjän kanssa? Ja voitti — tai no, tavallaan voitti".
"Hopeakäärme menetti myös kerran liekkinsä, mutta selvisi siitäkin. Häntä on satutettu, parjattu, häneltä on riistetty kruunu, mutta joka kerta hän on noussut ylös, uudestaan, vahvempana ja todistanut kaikille, miksi Lohikäärmeiden Äiti häntä kutsuu nimellä Du'ul. Ei yksi serpentti häntä kaada, katso vain, hän on meistä ensimmäisenä hereillä aamusta", Winder kertoi, samalla äänellä ja varmuudella, mitä sotilastuvilla ja kapakoissa kerrottiin sotasankareista ja suurmiehistä, joiden urotekoja kenties toisinaan vähän liioiteltiin. Tosin, Darius ei liioitellut nyt.
"Hän selviää", Haukansilmäinen vielä jatkoi, koittaen pienen, vakuuttavan hymyn Nessayalle suoda, "Tunnen sen".