Kirjoittaja Aksutar » 14 Elo 2019, 16:33
Enkelinpentu naurahti pienesti siihen korkeahaltian naurahdukseen, Iriadorin ollen enemmän kuin mielellään ottamassa hänet matkaansa, jos Theo auttaisi tuota Nashiran satuloinnissa. Nopeasti nyökäten ja myöntävästi hymähtäen Theo seurasikin Iriadoria peuralohikäärmeen luokse, tuota tervehtien ja auttaen sitten Iriadoria satuloimaan erikoisen ratsunsa. Vaikkakin, Theo ei ihan niin hyvin ymmärtänyt jokaisen satularemmin ja kiinnikkeen päälle — hyvä jos hän osasi normaalin satulan hevoselle laittaa kiinni kunnolla — mutta ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun kaksikko oli valmis.
Hymyillen Theo unohtui hetkeksi vain ihailemaan sarvikruunuista ratsua, joka hänelle oli yhtälailla tutuksi käynyt, kuin muutkin petomaiset ratsut talleilla. Ajatuksistaan pikkuhaukka kuitenkin havahtui Iriadorin ääneen, punapäisen ehdotellen, että puoliverinen istuisi hänen taakseen, missä olisi tuulensuojassa.
”Sinun tässä pitäisi tuulensuojaan päästä toipilaana”, Theo hymähti, mutta ei pistänyt vastaan Iriadorin suunnitelmalle, eiköhän sotilas tiennyt paremmin, miten heidän kannatti ratsaille asettua. Näin ollen enkelinpentu tarttui kiinni Iriadorin tarjoamaan käteen ja tuon avustamana loikkasi Nashiran selkään, asettuen Iriadorin taakse istumaan.
Darius oli sillä välin saanut Nárothen satuloitua, syndraen luritellen sulosointujaan siinä samalla, merkkinä siitä, että se oli enemmän kuin valmis lähtöön. Dariusta oli ensitöikseen kaduttanut heti, että oli antanut Theolle luvan tulla mukaan, mutta pikkuhiljaa se katumus laantui siinä satuloinnin ohessa. Kunhan pikkuhaukka vain ymmärtäisi olla höpöttämättä liikaa hänelle, niin eiköhän kaikkien hermot pysyisi kurissa ja Dariuksen ei tarvinnut olla ilkeä. Tosin, ei hänen muutenkaan olisi tarvinnut olla. Hän ei olisi saanut olla ilkeä veljenpojalle, mutta… Hän ei ollut vielä ihan sujut Theodluinin suhteen, ei sen suhteen, mitä tuo edusti ja keneltä tuo näytti. Kaiken lisäksi, enkelinpentu oli vähän turhan puhelias ja iloluontoinen Dariuksen mielestä, joten heidän luonteensakaan eivät kohdanneet kunnolla. Mutta, ehkä tämän matkan aikana eliittikenraali saisi kerättyä itseään sen verran, että kykenisi pyytämään Theolta anteeksi. Mutta ensin, hänen piti nähdä Lorythas.
Haukansilmä hyppäsi ratsaille ja ohjasi Nárothen Nashiran luo, syndraen kujerrellen ystävällisesti peuralohikäärmeelle, sen jopa puskien pienesti turvallaan Nashiran puoleen jonkinlaisena kiintymyksen osoituksena. Iriador ja Theodluin olivat yhtälailla valmiina, mikä tietenkin miellytti jo kiirehtimisestä kireää eliittiä.
”Lähdetään sitten, niin pääsemme perillekin. Matkataan teitä pitkin, siirrytään hangille vain jos joku muu tulee tiellä vastaan”, Eliitti kertoi suunnitelmaa, katsoen parhaimmaksi kulkea kutakuinkin tamppaantuneita yleisiä teitä pitkin niin pitkään kuin mahdollista, vaikka ratsukaksikko olisi varmasti kyennyt korkeassa kinoksessakin liikkumaan ripeästi.
”Pitäisikö minun kertoa Delathosille, että lähden?”, Theo ehdotteli nopeasti, tietenkin miettien, mitä Käsipuolinen ajattelisi jos häntä ei takaisin näkyisikään.
”Miksi? Ei hän sinusta välitä, varmaan juo itsensä sammuksiin silkasta ilosta, kun et palannutkaan enää”, Darius tuhahti tönkösti, samalla kun ohjasi Náron liikkeelle, jäämättä itse sen enempää asiasta keskustelemaan. Häntä ei kiinnostanut, mitä Delathos tuumisi jos Theo ”katoaisi”, mutta eliitti uskalsi veikata, että pakkasherra olisi siitä enemmän kuin mielissään.
”Lienet oikeassa…”, Theo hymähtikin vaisusti, lähinnä itsekseen Dariuksen sanoihin, samalla kun otti nyt paremmin kiinni Iriadorista ja valmistautui omalta osaltaan matkaan.
Niin ratsukaksikko lähti liikkeelle talleilta, heidän livistäen linnan porteista vähin äänin, portinvartijoiden lähinnä vain ihmetellen, mihin kolmikko oli lähdössä tähän aikaan enää. Mutta mitään ei kyselty ääneen, kun eliittikenraali kera sotilaan ja ”kaukaisensukulaisen” kanssa tekivät matkansa kaupungin ylimmältä alueelta aina alimmalle ja kaupungin porteille. Porteista he pääsivät ulos ilman sen kummempia ongelmia ja matka kohti Briaria saattoi alkaa.
Pakkanen oli kiristyvä koko matkan ajan yötä vasten, tähtitaivaan yllä alkaen välkkymään ja puolikuun nousten taivaalle pikkuhiljaa heidän lähtönsä myötä. Ratsut pidettiin reippaassa ravissa, kunnes kauempana kaupungista oli aika nostaa vauhtia. Puuskittain puhalteleva tuuli puri luihin ja ytimiin epämukavasti, mutta se nyt oli ollut odotettavissa Aroilla. tuuli heitteli myös vähän väliä kevyttä puuterilunta kinoksien päältä liikkeelle, saaden sen näyttämään välistä hieman hahmoilta tai varjoilta, mutta ketään he eivät matkansa aikana varsinaisesti nähneet. Kauempana toisella tiellä kulki jonkinlainen vankkuri ja yksi ratsukko, mutta Darius ei tiennyt oliko Iriador tai Theo mokomia edes huomannut. Tuskin, Iriador nyt ei ainakaan heitä nähnyt. Theo kyllä näki, mutta ei kiinnittänyt sen enempää huomiota asiaan, pikkuhaukan keskittyen vain pitämään kiinni Iriadorista ja pysymään ratsailla, välistä tiiraillen kauniin valkeita maisemia.
Mitä lähemmäksi Briaria he pääsivät, sitä huonovointisemmaksi Darius muuttui. Ahdistus rinnassa kasvoi, heikotus paheni ja eliitti tunsi itsensä entistä enemmän voimattomammaksi. Theodluin huomasi sen kyllä, miettien hetken, pitäisikö jotain sanoa, mutta ei hän uskaltanut suoraa Dariukselta kysellä.
”Dariuksella on jokin vialla”, Enkelinpentu huomauttikin Iriadorille, joka tuskin oli huomannut näin ratsailta Dariuksen tilan muuttuneen, ”Johtuneeko verisiteestä? Mitä lähemmäksi menemme, sitä huonommaksi Darius muuttuu?”, Theodluin ehdotteli heti perään omia teorioitaan, tosin saattoihan eliitti olla vain väsynyt ja uupunut päivän töiltä ja näin iltahämärällä oli todellakin huono ajatus lähteä liikkeelle!
// SAVAGE BEAST. Oon boss battle Savagella, tuu hakkaan mut. Mylly käyntiin, turpaan tulee. Kato kun pihtasin sulta vastausta 12 tuntia, siinä oli sun näpäytykses nyt. Ei olla matureita. Ei saada laulaa aikuista naista karaokessa. EN ANNA ! //