Uusi koti? || Cardea

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 07 Syys 2019, 23:41

Mardyrin silittäessä villejä kiharoita, Abi hymyili tuolle leveästi puristaen toiseen käteensä rahat. "Ja kengät!" Abi henkäisi innostuneena kun he poistuivat. Mardyr tosin pyysi, ettei kertoisi muille aiemmasta. "En... Kunhan minä saan kaksi mekkoa!" Abi sanoi kikattaen ja astui ulos kaupungin vilinään innoissaan. Hän saisi mekon, ihan oman sellaisen ja hän saisi olla Mardyrin kanssa! Abi ei voinut olla hymyilemättä korvasta korvaan. Hän hyppelehti Mardyrin vierellä tuntien olonsa kevyeksi! Hänen pieni tulevaisuutensa näytti sillä hetkellä niin paljon valoisammalta!

Kaksikko sai ehkä muutaman hassun katseen, sillä olivathan he melkoinen pari. Abia ei moinen vähempää kiinnostanut ja muutaman kerran hän vain halasi Karjua jatkaen kävelyä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun he vihdoin tulivat kauppojen luo Abigailin silmät muuttuivat ymmyrkäisiksi. Kauppoja oli niin monta! Mahdollisuuksia oli niin monia! Haluaisiko hän puhvi hihat vai sellaiset kyynerpäähän yltävät? Entä minkä värinen mekko? Millaista kangasta? Hän pysähtyi tuijottamaan katua ja hivuttautui sitten aivan Mardyrin kylkeen kiinni. Yhtäkkiä hän tunsi olonsa hyvin epävarmaksi ja rumaksi. "Nuo ovat liian nättejä", hän kuiskasi hiljaa ja painoi hieman päätään ja katsoi rumia jalkojaan. Ne olivat jo nyt likaiset. "Ja nämä ovat sinun, koska sinä periaatteessa toit minut kyllä paikalle", Abi sanoi ojentaen rahapussia soturille. Hän ei edes tiennyt paljonko pussin sisällä oli rahaa.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja Janni » 08 Syys 2019, 02:39

"Juu juu." Mardyr hymähti, kengätkin hän oli luvannut. "Kaksi? ...No kai sinulla vaihtovaatteet on hyvä olla." Mies tuumi, olihan hän käskenyt tyttöä jättämään vanhan vereen tuhriintuneen mekon jälkeensä. Eikä tuo nyt loputtomiin voinut miesten liian isoissa vaatteissa kulkea.

Kaksikko suuntasi kauppakatua kohti Abigailin vaikuttaessa niin kovin iloiselta ja onnelliselta, joka sai karjun mielen iloiseksi. Tosin tytön halaillessa häntä välillä se sai tämän nolostumaan. "Mitä mulkoilet?!" Mardyr äyskähti saadessaan katseita osakseen ohikulkijoilta taputellessaan tytön päätä.

Kaupat viimein löytyivät ja varaa oli mistä valita, mutta valinnan saisi tehdä Abi. "Miten niin liaan? Eikö niiden kuulu olla nättejä?" Karju ihmetteli tytön yhtäkkistä alakuloisuutta katsahtaen alas tuon puoleen. "Niin kai..." Mies vastasi tytön ojentaessa rahapussukkaa hänelle. "Mutta näillä ostetaan sinulle uusi mekko, tulehan." Mardyr totesi ohjaten toisen läheisimpään putiikkiin. Pieni mutta soma vaatturin liike omasi miehen mielestä ihan hyvän valikoiman valmiiksi ommeltuja vaatteita. Muutama asiakas ja itse vaatturikin katsoivat hieman yllättyneinä raavaan miehen ilmaantumista niin naisille suunnattuun puotiin, mutta nuo lopulta huomasivat nuhjuisen tytön miehen mukana. "V-Voinko olla avuksi?" Vaatturina toimiva viiksekäs nuori haltia kysyi. "Tytölle pitäisi saada uudet vaatteet." Mardyr selitti. "Mittaustyönä vai jotain jo myynnissä olevaa?" Vaatturi tiedusteli. "Jotain myynnissä olevaa meillä ei ole juuri aikaa tilata mitään... Katselehan nyt itsellesi jotain." Karju rohkaisi Abigailia.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 08 Syys 2019, 03:05

Ajatus kahdesta, ihan uudesta mekosta oli maaginen tytölle, jolla ei ollut mitään. Hän oli vuosia elänyt sillä, mitä muut eivät enää halunneet. Siksi kun lopulta hän olisi saanut valita, hän tuntui jähmettyvän. "Kuuluu, mutta...", Abi mutisi ja nyki hieman tunikaa. Onneksi Mardyr ei antanut hänen ajatella liikaa vaan vei tytön ensimmäiseen putiikkiin. Abi piilotteli hetken soturin takana, mikä oli todella helppoa. Kun hän kurkisti Mardyrin takaa, tuntui vaatturi helpottuvan hieman. Abi astui ujosti eteenpäin ja varovasti katseli ympärilleen. "Hmm... Meillä voi olla muutamia mekkoja, jotka sopivat hänelle", vaatturi sanoi mittaillen laihaa lasta ja viittoili Abin muutaman mekon luokse. Ne oli kuitenkin tarkoitettu enemmän hienoille neideille. Abi ravisti pienesti päätään. Muuta ei kuulemma ollut tarjolla niin lyhyessä ajassa, sillä Abi oli niin pieni. Mies kuitenkin ehdotti toista liikettä kolme ovea eteenpäin. Abi raahasi Mardyrin mukaansa. "Nuo olivat neitien pukuja. Sellaisten, jotka... tekevät neiti asioita", Abi sanoi ja vilkaisi kauppaa. "Minä olen... Mardyr, olenko minäkin nyt soturi?" Abi kysyi ja virnisti pienesti ajatukselle. Abigail, palkkasoturi kuulosti aika hienolta.

Liike, johon heidät oli neuvottu oli vanhemman haltianaisen pyörittämä. Tämä tervehti heitä haltia kielellä, johon Abi vastasi hieman kömpelösti. Onneksi rouva puhui myös yleiskieltä. Jostain syystä Abi ei tuntenut oloaan aivan niin kiusaantuneeksi kuin edellisessä liikkeessä. "Minä tarvitsisin mekkoja", Abi sanoi punastuen kun myyjän kasvot kirkastuivat. Tässä liikkeessä puvut olivat selkeästi enemmän lasten kokoa. Abi oli ehkä iältään lähempänä aikuista, mutta kooltaan vielä kuin lapsi. "Tämä voisi olla ihastuttava", rouva sanoi tuoden näytille mekon, joka oli hieman liian hieno. "Minä... minä haluaisin jotain, missä on helppoa liikkua!" Abi keksi sanoa ja vilkaisi Mardyria. "Ah! Pikku seikkailija!" Nainen totesi iskien silmää Abille. "Oletko varma, että haluat mekon?" Nainen kysyi ja Abi puri huultaan miettien. "Ainakin yhden. Minulla ei ole koskaan ollut muita kuin mekkoja", Abi vastasi ja nainen nyökkäsi ymmärtäväisesti ja katosi jälleen. Kun tuo tuli takaisin tämän käsissä oli housut sekä tunika, johon oli kirjailtu sinisiä kukkasia. "Tyttärenne silmät tarvitsevat sinistä muuallekkin, eikö?" Nainen kysyi Mardyrilta hymyillen kun Abi kosketti kukkia varovasti ja nyökytti päätään. "Sinistä! Se on ihana!", Abi henkäisi ja hymyili myyjättärelle. Sen tämä otti merkkinä hoputtaa tyttö sovittamaan housuja ja paitaa. Abi kuiskasi tuolle ujosti tarvitsevansa myös alusvaatteet, jotka nainen antoi hänelle huomaamattomasti.

Kun Abi asteli takaisin housun puntit olivat aavistuksen liian pitkät, mutta paita sopi hänelle. Tyttö sormeili kukkia hihojensa suissa hymyillen. "Se on oikein hyvä asu aktiiviselle nuorelle neidolle", myyjä sanoi hymyillen. Abi varovasti teki ympyrän ja katsoi Mardyria kysyvästi. Tuntui hassulta kun jalat olivat kankaan sisällä ja niin.. lähellä. "Voisiko mekko olla somempi, jos minulla on tälläiset muulloin?" Abi kysyi punastuen rajusti. Hän halusi jotain nättiä, olihan hän nuori tyttö, mutta hän halusi myös jotain, missä hän voisi oppia vaikka ratsastamaan muullakin kuin villisialla!
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja Janni » 08 Syys 2019, 13:59

Liikkeessä ei kuulemma ollut mitään Abigailin kokoiselle tytölle, joten vaatturi ohjasi heidät toiseen liikkeeseen. Tytön johdattamana mies asteli ulos ja he suuntasivat seuraavaan liikkeeseen. Heidän pitäisi kengätkin vielä löytää, toivottavasti he eivät joutuneet poukkoilemaan monessa liikkeessä sillä sitten kaupunki saisi kärsiä villisika ongelmasta.

"Olet pikku soturitar, mutta taistelu rintamalle et kyllä pääse." Mardyr vastasi hymähtäen Abin kysymykseen. Kyllä hänen pitäisi tytölle opettaa itsesuojelua ja aseen käyttöä, jos tuo jäisi heidän kanssaan elämään. Ei hän joka tilanteessa tuota voisi puolustaa.
Mardyr itse ei nähnyt seuraavassa liikkeessä eroa, vaatteita tämäkin puoti oli täynnä, mutta Abi tuntui olevan hieman tyytyväisempi. Tuo jopa uskaltautui keskustelemaan itse puodin haltiattaren kanssa. Karju asettui nojaamaan puodin seinää lähelle ovea kädet puuskassa. Siitä mies seurasi sivussa haltian tarjotessa tytölle vahtoehtoja. Tämä nyökkäsi Abin todetessa haluavansa jotain jossa oli helppo liikkua. Korea mekonhelma saattaisi helposti takertua johonkin metsässä pako tilanteessa.

Puodin myyjä päätti tarjota housuja ja tunikaa tytölle ja kehuskelipa siinä ohessa asun värien sopivan tyttären silmiin hyvin. "Ty... Tyt-Tyttä... ren?" Karju sopersi naama yllättäen punaisena kuin tomaatti. "Ei hän... tais siis... um... mm..." Miehen puhe vaimeni vain epäselväksi höpinäksi, kun Abikään ei korjannut myyjän oletusta, mutta onneksi kaksikko siirtyi sovittamaan vaatteita.
Karju oli saanut värin kasvoiltaan laskemaan Abigailin palatessa näyttämään asua, joka oli oikein soma ja käytännöllisen näköinen tuon yllä. Nolostumisestaan kuitenkaan parantuneena hän ei saanut sanaa ulos suustaan, joten nosti Abille peukkua. Mardyr myös nyökkäili vastaukseksi tytön udellessa mekon koreudesta.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 08 Syys 2019, 14:22

PIkku soturitar kuulosti Abigailin korvaan oikein hyvältä. "En minä sinne haluakkaan, mutta eikö kaikilla pidä olla hyvä tukijoukko?" Abi sanoi hymyillen oikein leveästi ajatukselle. Hän ei ajatellut juuri sitä, että sota todella tarkoitti muiden tappamista. Enemmän hän ajatteli sitä, kuinka hän voisi nyt oikeasti olla osa jotakin. Hän voisi olla vapaa! Tottakai hän kuuntelisi Mardyria, mutta ehkä hän voisi tehdä asioita, joita ei ennen uskaltanut. Mahdollisuuksien määrä oli niin huima, että oli hyvä keskittyä vain löytämään hyvät vaatteet tälle seikkailulle.

Puodissa kaikki tuntui sujuvan jouhevasti ja Abi oli niin innoissaan ettei hän huomannut tytär kommentteja tai sitä, kuinka Mardyr niihin reagoi. Hän oli liian innoissaan ja hieman hermostunut, että sellaisella olisi ollut väliä. Tosin peukku sai Abin ilmeen loistamaan. Nyökkäykset somemmasta mekosta olivat saada tytön tanssimaan onnesta. "Hmm... Mutta te taidatte liikkua muuallakin kuin aroilla ja täälläkin ilmat ovat kylmiä. Sinulla ei taida olla kunnon viittaa tai takkia", myyjä sanoi ja alkoi etsiä katseellaan liikkeestä jotain. Palaten lopulta mukanaan takki. Abi koetti sitä, mutta se oli hieman liian iso ja myyjä otti sen pois, etsien sitten toisen vaihtoehdon. Toinen oli järkevän ruskea, mutta lanteilta se leveni hieman mekkomaisesti yltäen tytön polviin sekä niskassa oli hyvän kokoinen huppu. Abia kiehtoivat myös taskut, joita hän löysi takkia sovittaessaan. Myyjä katseli tyttöä, joka tutki asiaa tarkasti oikein tyytyväisenä. "Se on oikein hyvän näköinen ja kun löydät mekon, se sopii varmasti senkin kanssa", Myyjä sanoi näyttäen kuinka takki kannatti laittaa kiinni. "Se on hieno", Abi myönsi ja punastui hieman katsoessaan aikuisia. "No niin sitten mekko... Minulla on mielessäni yksi", Myyjä totesi kadoten hieman taaemmas. Abi hivuttautui vikkelään Mardyrin vierelle sormeillen yhä vaatteita. "Onko se liikaa? Minä en halua olla taakaksi... soturitarena en ole vielä ehtinyt tienaamaan", Abi sanoi vitsinsä hyvin epäröiden ja katsoi Mardyria pitkien ripsiensä välitse ujosti hymyillen. Vaatteet tuntuivat ihanilta hänen päällään. Hän tunsi olonsa lämpimämmäksi ja hieman rohkeammaksi. Hän seisoi ehkä aavistuksen itsevarmempana ja ei koettanut niin paljoa välttää katsetta.

Myyjä palasi mukanaan mekon, jonka nähdessään Abi tarttui Mardyrin käteen ja henkäisi. Hänen silmänsä levisivät lautasen kokoisiksi. Hän ei ollut ikinä nähnyt mitään niin somaa! Mekko oli samaa sävyä kuin Abin siniset silmät. Siinä oli pitkät hihat, jotka levenivät hieman lopussa kellomaisiksi. Pää aukko näytti sydämen muotoiselta ja siitä lähti muutamia nyörejä alemmas. Lanteella oli vyö, jossa oli kirjailtu lehtiä. Mikä sai kuitenkin Abin henkäisemään oli hame, jossa oli kauniita kukkia ja metsän eläimiä. "Tämä on käytetty, se oli tyttäreni, mutta hän on liian iso siihen. Hän oli myös kaltaisesi pieni ja hoikka kuin pajun varsi, mutta sitten hän kasvoi yllättäen minuakin pidemmäksi", nainen kertoi ja naurahti hieman lopuksi. Abi ei voinut sanoa mitään. Hän oli liian lumoutunut ja ei villeimmissä unelmissaan ollut uskaltanut haaveilla mistään niin kauniista.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja Janni » 08 Syys 2019, 20:10

Mardyr pysyi hiljaa, vaikka hän hieman epäili myyjän huomauttaessa kylmästä säästä ja ajatteli tarjota tytölle jotain paksumpaakin. Se tarkoitti lisää rahaa ja tietenkin myyjä tahtoi myydä niin paljon kuin suinkin, mutta eihän tytöllä mitään lämpöistä ollut ja syksy tulisi pian. Mies seurasi sivusta naisten välistä keskustelua ja vaatteiden ihastelua.

Sopivan kokoisen takin löydyttyä vaikutti se ihan käytännölliseltä, vaikka oli koristeltu somasti. Seuraavaksi olisi mekko. Karju veti syvää henkeä, jos hän itse olisi vaate ostoksilla olisi hän vetänyt ensimäisen vaate kappaleen mikä vastaan tuli ja mennyt oluelle. Hän ei kuitenkaan voinut valittaa, tämä oli vähintä mitä hän pystyi tekemään korvatakseen typerän käytöksensä tytölle.
"Ei ole, pitäähän sinulla kunnon vaate kerta olla niin kuin muillakin." Mies totesi Abi udellessa ettei mekon hankiminen olisi liikaa. Myyjan tuoma mekko sai tytön sanattomaksi ja olihan mekko varsin nätti. Haltia kertoi mekon kuuluneen omalle tyttärelleen aikanaan. Siinä se sana taas oli. Karju vilkuili sorkkiinsä häveliäänä.

"Menehän sovittamaan." Mardyr hoputti tyttöä. "Satutteko myymään myös kenkiä?" Mies päätti kysyä toivoen nopeuttavan prosessia.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 08 Syys 2019, 20:34

Niin kuin muillakin... Abi katsoi Mardyria ja hymyili, nyökäten pienesti. "Niin kuin muillakin", hän toisti. Tosin kun mekko tuotiin näytille Abi unohti kaiken muun. Vasta kun Mardyr hoputti häntä Abi tarttui mekkoon kuin se olisi särkyvää ja kipitti verhon taakse. Abi luki rukouksen jollekin jumalalle, jotta hänen onnensa olisi sopivan kokoinen mekko. Samaan aikaan myyjä ravisti Mardyrille päätään: "en valitettavasti, mutta lähellä on suutari, jolla uskoisin olevan jotain hänelle sopivaa. Kertokaa minulta terveisiä, niin ette joudu ehkä tinkimään niin paljoa". Myyjä lähti varmistamaan sitten Abin tilannetta ja tyttö astui esiin. Mekko oli juuri sopivan kokoinen. Abi ei voinut olla pyörähtämättä hieman, jolloin helma nousi kauniisti saaden tytön nauramaan. Hän ei osannut peittää intoaan. "Mardyr, katso!" Abi hihkui ja juoksi soturin luokse näyttäen helmassa olevan villisian. Tosin helmassa oli myös kauriita, pupuja, susia ja monen näköistä muuta vipeltäjää kukkien ja puiden keskellä. Myyjä katseli hymyillen tytön ihastusta ja kuinka tuo esitteli soturille mekkoa. Koko sen ajan kun Abi oli kulkenut palkkasotureiden kanssa tuon keho oli ollut peitossa. Nyt kuka tahansa pystyi näkemään nuoren naisen pitkät solakat raajat ja kuinka siro tyttö todella oli. Hän ei ollut saanut vielä laisinkaan naisellisia muotoja, kiitos nälän näkemisen, mutta liikkeissä oli tanssijamaista sulavuutta ja nuoruuden joustoa. "Jos sinun tukkaasi laittaisi kukkia kuka tahansa luulisi sinun olevan menossa tansseihin", myyjätär sanoi hymyillen saaden tytön punastumaan somasti. "Niinkö? Minä en ole koskaan ollut tansseissa, mutta olen aina halunnut", Abi henkäisi ilahtuneena saaden naisen nauramaan: "ehkä isäsi vie sinut, olisi synti olla tekemättä niin". "Isä? Ei, Mardyr on minun...", Abi pysähtyi miettimään sanaa, jolla kuvata karjua. "Suojelijani? Ainakin nyt", Abi totesi hymyillen miehelle leveästi. "Oi! Minä luulin... Noh, hänen on parasta viedä sinut", nainen sanoi hyväntuulisesti saaden Abin pyörähtämään vielä kerran ja hymyilemään silmät säihkyen.

"Hmm.. Hintaa näille kaikille. Housut, tunika sekä takki ovat uusia, mutta mekko on käytetty, jotenka otan sen huomioon. Lisäksi alusvaatteet..." Nainen laski hintaa ja sanoi sen sitten Mardyrille. Se oli kohtuullinen, hieman kalliimpi kuin normaalisti, mutta vaatteet olivat hyvin tehtyjä. Abi punastui alusvaatteiden kohdalla, sillä tuskin Mardyrille ne olivat tulleet mieleen. Myyjätär kuitenkin oli laittanut vielä kasaan toisen parin aluspaitaa ja kahdet lisä alushousut. Tyttö ei halunnut sekaantua tähän osaan kaupan käynnistä, sillä ei hän ollut hyvä siinä. Sen sijaan hän keskittyi etsimään helmastaan siinä olevia yksityiskohtia.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Syys 2019, 19:42

Mardyr huokaisi myyjän vastatessa kieltävästi kenkien suhteen. Suutarille siis seuraavaksi. Tätä menoa miehet luulisivat hänen jääneen ryyppäämään tavernaan koko palkkion edestä. Abigail pian viiletti takaisin mekko yllänsä, joka näytti olevan oikean kokoinen. "No ei olisi uskonut, että kukaan haluaa laittaa villisikaa koristeenki." Karju hymähti nähdessään tytön näyttävän helmansa koristusta. "Näytät nätiltä." Tämä vielä kehaisi osaamatta kommentoida sen paremmin mekkoa itsessään.

Kaksikko otti puheeksi tanssit joisssa Abi ei tietenkään ennen ollut käynyt. Myyjän jälleen olettaessa Mardyria tytön isäksi yritti tämä jällleen mutisten korjata asiaa, mutta Abigail ennätti ensin nimeten miehen suojelijaksi. "Miten niin ainakin nyt?" Mies ihmetteli tytön vastausta, ainahan hän tulisi tuota suojelemaan.

Viimein tuli hinta arvion aika ja haltia antoi sellaisen summan, joka miehelle tuntui suurelta kun kyseessä oli vain vaatteita. Niillä rahoilla voisi saada kohtuu hyvän miekan, mutta ennen kuin hän ryhtyi valittamaan asiasta otti hän syvää henkeä ja katsahti Abiin. Oli hinta tytön onnen arvoinen ja sitä paitsi tuskin tuolle tarvitsisi pian uusia vaatteita olla hankkimassa.
Karju kävi maksamaan vaatteet osalla palkkion rahoista. Pimeanhaltia oli pitänyt lupauksestaan huolen ja antanut heille oikean summan rahaa, nyt kun hän viimein vilkaisi pussukan sisälle. "Seuraavaksi suutarille." Karju totesi heidän ollessa valmiita.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 09 Syys 2019, 19:57

Abi katsoi Mardyria, kuin tuo olisi ihan hölmö. "Minä ainakin haluaisin. Jos se ei ole juoksemassa suoraan päin näköä, on se aika söpö..." Tyttö hymyili viekkaasti ja hän selkeästi hieman kiusoitteli karjua. Jos joku muu olisi sen tehnyt mies tuskin olisi arvostanut, mutta Abi ehkä pääsisi pälkähästä. Tyttö hymyili kaiken päälle kuin enkeli ja pyörähti vielä muutaman kerran. Tansseista ja isistä puhuttua Abin korjattua Mardyrin nimityksen, tuo kyseli miten niin nyt. "Voin minä sinua pomoksikin kutsua", Abi sanoi naurahtaen, mutta hän näki miehen enemmän suojelijana. Tuo piti hänestä huolta ja hän piti Mardyristä huolta.

Kun kaupat oli tehty myyjä sitoi loput vaatteet ja Abin päällä olleen tunikan ruskeaan paperiin ja ojensi tytölle, joka ei selkeästi aikonut luopua vielä uudesta mekostaan. Hän halusi juosta se päällään halaamaan Wessiä ja kertomaan, että hänkin oli nyt palkkasoturi. "Kiitos", Abi sanoi kohteliaasti ja halasi uudet vaatteet rintaansa kohden. "Ole hyvä kultaseni ja kerro minulta terveisiä suutarille", nainen sanoi ja Abi nyökytti päätään innokkaasti. "Muistan!" Tyttö lupasi kipittäen Karjun perään lähes liitäen ilmassa ilostaan.

"Kengät! Voi Mardyr... Minä olen aina halunnut kengät", tyttö henkäisi kun he kävelivät kohti suutaria. Abi oli niin kovin innoissaan tästä. Tämä päivä oli alkanut yhtenä hänen elämänsä kurjimmista ja nyt se oli yksi parhaista. Suutarin luona tuoksui nahka ja Abi lähes säihkyi innosta. "Päivää, kuinka voin auttaa?", suutari kysyi ja laski työnsä käsistään heidän astuessaan sisään. Abi sanoi innoissaan: "minä tarvitsisin kengät!" Hän oli unohtanut oman ujoutensa tyystin, kun yksi hänen suurimmista toiveistaan oli tulossa toteen! Suutari naurahti ja katsoi Mardyria hieman huvittuneena. "Vai niin... Millaista kenkää neidillä olisi mielessä?" Mies kysyi ja viittoili tyttöä istumaan penkille, jotta hän saisi mitattua hieman tuon jalkaa. "Umm... Saappaat, sellaiset joilla on hyvä kävellä pidempiäkin matkoja ja ovat lämpimät", Abi sanoi malttamatta lähes pysyä paikallaan innosta penkillä. Suutarilla tuskin koskaan kävi ketään näin innokasta asiakasta. "Hmm... Sinulla on aika pieni jalka. Katsotaan mitä löytyy", suutari tuumasi ja Abi todella toivoi, että hänellä olisi tuuria lisää vielä jäljellä.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja Janni » 10 Syys 2019, 20:04

Hyvästit jätettyän vaatturille, kaksikko saattoi astua ulos puodista suuntanaan suutari. "Annas kun minä." Karju totesi napaten vaatepaketin Abigailin käsistä kainaloonsa. "Niinhän sinä kerroit." Mies vielä hymähti tytön intoillessa kengistä, jotka pian saisi.

Suutarin puotiin astuessa Abigail oli saanut aikamoisesti rohkeutta varsin lyhyessä ajassa, tuon ilmoittaessa suutarille tahtovansa kengät ja jopa selitti tarkalleen mitä oli ajatellut, kun kysyttiin. Tyttö otti hyvin huomioon mitä kengiltään vaatia tien päällä. Mardyr jäi jälleen nojailemaan seinää ja odottamaan sivuun. Abi näytti pärjäävän varsin hyvin itsekseen, joka oli hyvä. Pitihän tytön hieman itsenäistyä, vaikka eläisikin ison mies joukon kanssa, jotka olivat varmasti valmiita tekemään mitä vain tytön puolesta.

Abi tuntui olevan varsin innoissaan uusista kengistä, toivottavasti suutarilta löytyisi jotain oikean kokoista. Tämä saisi luvan olla viimein puoti tai niin mies ainakin toivoi. Ei sillä etteikö hän olisi halunnut hankia tytölle uusia vaatteita ja kenkiä, mutta tälläinen tarkka valikointi ja sovittaminen oli varsin pitkäveteistä hänen makuunsa.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 10 Syys 2019, 20:17

Abi luovutti kantamuksensa aavistuksen vastentahtoisesti Mardyrille. Tuo kuitenkin kantoi ne varsin helposti, sillä eihän nytti ollut miehen kainalossa juuri minkään kokoinen. "Niin... Niin minä taisin", Abi myönsi punastuen hieman, mutta... Hän voisi kertoa sen miljoona kertaa uudelleen, jos se olisi tuonut hänelle kengät nopeammin! Tyttö oli aina pohtinut, millaiset kengät sopisivat mihinkin. Oli ehkä hölmöä, että hänellä oli fiksaatio yhteen vaatekappaleeseen, mutta kengättömyydestä häntä oli pilkattu ensimmäisenä. Hän oli sivusilmällä katsellut sotilaitten saappaita ja summannut niistä parhaat ominaisuudet ensimmäisten päivien aikana. Jos jollain olisi ollut antaa lähes loppuun kuljetut saappaat, Abi olisi ollut onnessaan. Ajatus lähes uusista oli niin hieno, että hän oli kiljua ilosta.

Kun suutari mittasi tytön jalkaa Abi katsoi Mardyria ja hymyili kuin pieni aurinko. Ensimmäinen pari oli hieman liian iso ja hölskyi. Toinen pari taas liian leveä. Kolmas pari... Abin jalka istui mukavasti sisällä ja kun hän käveli, saappaat pysyivät hyvin jalassa. Ne ylsivät häntä hieman yli polvien tumman ruskeana nahkana, joka tuntui pehmeältä oikeissa kohdissa. Abi oli unohtanut miltä tuntui kävellä ilman, että jokaisen askeleen tunsi. "Kolmas kerta toden sanoo", suutari totesi hymyillen ja nyökkäsi tyytyväisenä. "Todella!" Abi sanoi henkäisten. "Noilla on vielä monia matkoja edessä, onneksesi suurin osa kasvaa sinun jalkasi koon ohitse!" Suutari sanoi virnistäen tytön riemulle. "Onko teillä muulle tarvetta? Vyölle? Laukulle? Teen muutakin nahasta kuin vain kenkiä", suutari sanoi hieroen hymyillen käsiään yhteen. Abilla ei ollut mitään edellä mainittua, mutta ei hän halunnut enää pyytää mitään. Hän tepasteli ympäriinsä ihmetellen jalkojensa mukavuutta. "Minä en malta odottaa, että Wes näkee nämä", Abi kertoi Mardyrille. Hän oli unohtanut, että vanha mies tuskin aavisti hänen olevan tulossa takaisin. Mardyr kun oli käyttäytynyt niin kylmästi viime aikoina.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Syys 2019, 19:25

Sovittelussa meni oma tovinsa, kunnes kolmas pari viimein tuntui istuvan hyvin. Abigail näytti olevan onnensa kukkuloilla. "Otamme ne sitten." Mies totesi Abin kuljettua kengissä hetken ja päätynyt selvästi lopputulokseen haluavansa ne. Paljonkohan nämäkin maksaisivat? Ennen kuin karju ennätti sitä kysymään uteli suutari oliko heillä muuta tarvetta nahka tuoteiden suhteen. Abi ei ainakaan hinkunut mitään tai sitten ei kehdannut sanoa. Tyttöä vilkaisten sivusilmällä Mardyr teki nopean päätelmänsä. "Ehkä laukku? Yrtejä ja muuta varten?" Hän ehdotti toivoen ettei katuisi ehdotustaan myöhemmin, kun hinta sanottaisiin.

Kyllähän Abigailille täytyi laittaa kaikki kerralla, kun kerran kaupungissa oltiin. Suutari käsiään entistä lujemmin hieroen rytyi esittelemään Abigailille tekemiään laukkuja. Ne ainakin vaikuttivat hyvällä käsityöllä tehdyiltä.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 11 Syys 2019, 19:36

Abin leuka oli osua maahan, kun Mardyr ehdotti laukkua yrttejä varten. Hän ei olisi hennonnut ikinä pyytää mitään tämän päivän jälkeen! Tyttö ei kuitenkaan tuijottanut liian tiiviisti lahjahevosen suuta vaan nopeasti miestä halattuaan, sillä hänellä ei ollut sanoja sillä hetkellä, Abi meni tutkimaan laukkuja. Hän ei halunnut isoja, jotenka ne hylättiin melko nopeasti. Abi vertaili laukkuja hyvän aikaa. Lopulta hän päätyi yhteen, jossa oli iso lokero, joka jakautui muutamaan pienempään sekä useampia taskuja. "Se on oikein hyvä tulevan parantajan laukku", seppä sanoi ja kääntyi innokkaasti Mardyrin puoleen. "Umm, me kävimme tuossa puodissa aikaisemmin ja rouva käski sanoa terveisiä. Anteeksi, unohdin sen aiemmin... Olin hieman innoissani", Abi sanoi ja miehen rahan himo laimeni hieman. Eikä tuo enää selkeästi aikonut kiskoa Mardyrista viimeisiä kolikkoja pihalle. Abi seisoi soturin vieressä ja koetti olla irvistämästä kuullessaan summan. Hänen korviinsa tosin yksi pronssikin oli paljon. Hinta jonka suutari pyysi oli huokea.

"Jos onnistut löytämään mehiläisvahaa, sillä saat molemmat pidettyä vuosia oikein onnellisina", myyjä sanoi Abille, joka puristi laukun hihnaa olkapäällään silmät loistaen innosta. "Minä koetan löytää", Abi lupasi. Kukaan tuskin odottaisi nuoren tytön pitävän vaatteista todella hyvää huolta, mutta mielessään Abi vannoi jo, että tekisi parhaansa pitääkseen niistä hyvää huolta. Ensinnäkin, hänellä ei ollut varaa korvata niitä ja kolmanneksi, ne olivat hienointa, mitä hän omisti.

Kun Mardyr oli maksanut, Abi lähti liikkeestä ja tunsi olonsa kuninkaalliseksi. "Voi Mardyr... Minä olen niin iloinen!" Tyttö hihkui ja punastui tajutessaan, että ei ollut kamalan hiljainen. Vikkelästi hän astui soturin lähelle ja katsoi tuota posket punaisena. "Minä tulen olemaan todella hyvä yrttien kerääjä", Abi lupasi silittäen laukkua. Hän tuskin malttoi odottaa, että voisi järjestellä sen niin kuin haluaisi ja täyttää kaikella hyödyllisellä. "Voimmeko me nyt mennä takaisin leiriin? Vai onko sinulla vielä jotain?" Abi uteli ottaen Karjun kädestä kiinni. Hän ei halunnut joutua erilleen, mutta ennen kaikkea, hän halusi vain pitää toisesta kiinni.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja Janni » 12 Syys 2019, 19:42

Mardyr hymähti Abigailin sanattomaan iloon ja murahti nolona tytön vielä nopeasti häntä halatessa. Laukku valikoitiin tarkkaan ja harkiten, mutta täydellinen taisi löytyä. Tyttö vielä kertoi terveiset vaatturilta, jonka tuon oli kuulunut antaa. Hyvä sillä karju itse oli tyystin unohtanut. Ostosten hinta kirpaisi yhtälailla mitä vaatturin luona, mutta kenkiä ja laukkua katsoessa olivat ne kestävän näköisiä, eikä uusia tarvitsisi hankia vähään aikaan. Sen turvin Mardyr kehtasi tuhlata loput palkka pussin sisällöstä. Pussin pohjalle jäi muutama kolikko, mutta hän uskoi miesten ymmärtävän rahojen menneen tärkeisiin hankintoihin Abigailille.

Ostokset maksettuaan astui kaksikko takaisin ulkoilmaan Abi uusi laukku olallaan ja kengät jalassaan. "Sen näkee." Mardyr hymähti Abigailin hihkumiseen tuon hyppelehtiessä hänen vierellään kadulla, mutta pian tuo taisi muistaa olevansa ujo punastuessaan. "Niin tulet, joukkomme on kaivannutkin jonkinlaista parantajaa jo pitkään." Mies totesi tytön sanoihin tarttuen yhtälailla tytön käteen. "Mennään leiriin, muut ovat hoitaneet muonavarastojen täytön." Mardyr kertoi johdattaessaan toista katua pitkin takaisin kohti kaupungin portteja paljon kevemmin mielin mitä oli ollut niistä sisälle astuessaan.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uusi koti? || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 12 Syys 2019, 20:27

Nuoren parantajan rinta röyhistyi, kun hän kuuli kuinka tärkeä tulisi olemaan. Kukaan tuskin voisi edes kuvitella, kuinka paljon hän halusi auttaa sotilaita. Hän oli valmis tekemään kaikkein parhaimpansa sen eteen, että olisi näiden herrojen luottamuksen arvoinen. "Hyvä", Abi sanoi kuullessaan muiden hoitaneen ruuat. Heidän piti vain kävellä enää leiriin. Käsi kädessä kulkeminen tuntui paljon paremmalta kuin aiempi Mardyrin perässä kipittely. Meni hetki päästä porteista ulos, mutta Abi malttoi odottaa heidän vuoroaan. Hän halusi vain juosta lopun matkaa ja matka tuntui kestävän ikuisuuden.

Kun leiri vihdoin, pienen ikuisuuden jälkeen Abin mielestä, tuli näkyviin, hän hädin tuskin pysyi saappaissaan. "Wes! Wes!", Abi hihkui kun hän näki ihmisen ja päästi irti Mardyrin kädestä. Kun karski vanhempi mies kääntyi, tuon silmät olivat punaiset. Tosin kun ne katsoivat keijukaista, ne muuttuivat hämmästyneiksi. "Abi!" Tuo henkäisi ja kietoi kätensä hennon tytön ympärille, puristaen tuota hetken rintaansa vasten. "Mitä... Kuinka... Sinä olet täällä!" Mies ei osannut päättää kuinka kysyä, miten se oli mahdollista. Hän tuijotti Mardyria ja loputkin miehistä kerääntyivät heidän ympärilleen. Jostain kauempaa kuului Sydellin ääni. "Tuliko Mardyr? Kuinka paljon se huokuu?" Haltia ei vielä ollut täysin toipunut haavoistaan, mikä oli hidastanut miestä hieman. Abi lähes pomppi paikoillaan innosta, huulillaan valtava hymy ja siniset silmät loistivat kuin tähdet. Hän hyppelehti Mardyrin luokse, soturin ympäri ja pyörähti saaden helmat nousemaan somasti ympärilleen. "Me kävimme ostoksilla!" Abi julisti, vaikka ketään miehistä ei kiinnostanut se osa heidän päivästään todellisuudessa ollenkaan.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

EdellinenSeuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron