Siivekäs loi kentauriin aavistuksen epäilevän katsauksen kuullessaan etelän ystävien avun olevan pienellä metsästäjällä uskon varassa. Ambrosios kuitenkin jätti sen kummemmat epäilyt siihen paikkaan, kun tytönalku paitsi tarjosi kutsua pitoihin, myös esittäytyi ja esitteli vielä lisäksi mustan lintunsa. Ilkikurisuus oli kadonnut tulikatseisen olemuksesta, jo pelkästään siksi ettei idea kuokkimisesta ollut enää niin huvittava jos siihen sai luvan. Pääosin syynä kuitenkin oli, kuinka esittäytyminen oli käärmeen välttelemä asia. Toki muisti nimensä, ja myös sen toisen miksi tuota oli kutsuttu - muttei tiennyt halusiko lausua kumpaakaan. Ahdistus entisen elämän sumuisuudesta muistutti itsestään jälleen.
Toisaalta, mitä vahinkoa Nukaksi kutsuttu pienempi voisi saada aikaan sillä tiedolla? Siivekäs empi hetken, lämpötilansa hieman nousten epävarmuuden myötä. Palava katse pysyi kentaurissa, käärmeen yrittäessä arvioida mahdollisia seurauksia mitä jo pelkästään nimen kertominen saattaisi aiheuttaa.
"Belial", lopulta sai sanottua, nimen lausumisen ollessa tuliselle itselleen vierasta. Se ei ollut se nimi mikä oli tullut syntyjään, vaan se jona tuo oli elänyt. Belial assosioi nimen vahvasti ihmismuotoonsa, niinpä sen kertominen tulisemmassa olomuodossa tuntui väärältä - ja samaan aikaan ainoalta oikealta vaihtoehdolta. "Mutten menisi huutelemaan sitä kylille. En tiedä, millaista mainetta se nimi kantaa".
Ambrosios oli harkinnut valehtelevansa nimensä, tai tylysti jättää kaiken esiintymisen väliin. Jatkuva piiloutuminen ja kaiken ulkopuolisen välttely ei kuitenkaan vienyt käärmettä eteenpäin totuuksia etsiessään, ehkä oli aika hieman kokeilla kepillä jäätä ja katsoa mitä tapahtuisi. Etenkin nyt, kun oli siihen tilaisuus ja lisko oli jo valmiiksi poikennut normeistaan.
"Parhaimmassa tapauksessa se on unohdettu, tai sitä ei ole koskaan edes tiedetty", lisäsi ilottomasti, ehkä enemmän itselleen. Ajatus oli samaan aikaan helpottava että masentava, eikä Ambrosios tiennyt halusiko oikeasti edes tietää totuutta.
"En ole juhlivaa sorttia, enkä sovi maan tasolle", siivekäs sanoi kutsuun viitaten, samalla oikaisten toisen siivistään venytelläkseen ja myös demonstroidakseen yhteensopimattomuuttaan maaston kanssa. Lohikäärmeen olkapää oli jo arpeutunut perusteellisesti, punertaen tulta aavistuksen kirkkaammin kuin muu lisko. "Minusta olisi kyllä hoitamaan se taivaantulien osuus. Ja ruokailupuoli", jatkoi, katse käväisten Nukan kantamassa raadossa, joka muistutti rusakkoa.
"En tunne sietokykynne rajoja, mutta en usko olevani vieras jonka haluatte. En voi tarjota vastineeksi mitään, mitä etelän ystävänne antavat".
// THAT IS NOT AN ACHIEVEMENT, PUMPKININ PITÄSKI OSATA LENTÄÄ //