These wounds

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Syys 2019, 01:36

Iriador epäili Theon olevan alakerrassa, sikäli mikäli puoliverinen vielä elossa oli ja oli seurannut korkeahaltian ehdotusta. Darius hymähti pienesti sille ilmoitukselle, samalla kun kiskoi aluspaitansa ylle sen tunikkamallisen villapaidan, jonka helmassa veritahroja näkyi eiliseltä.
”Älä suotta kiirehdi”, Darius huomautti vielä Iriadorille, ennen kuin huoneesta hiljaisin askelin poistui. Hänen puolestaan Iriador olisi voinut jatkaa vielä uniaan, kieltämättä Dariuskin olisi mielellään jäänyt vielä vuoteeseen, mutta hänen oli pakko päästä hetkeksi jaloittelemaan ja tarkistamaan tilanne.
Niinpä Haukansilmä suuntasi alakertaan. Eteisaulassa hän törmäsi lähettiin, joka oli tuomassa korillisen ruokaa aamupalaksi kartanolle, kerta niin oli pyydetty. Tuoksusta päätellen mukana oli ainakin lämmintä lihamuhennosta, Dariuksen sen paremmin kuitenkaan kyselemättä aterian perään, vaan sen sijaan pyysi nuorehkon haltiatytön viemään korin kyökinpuolelle.
Theon hän löysi kirjastolta, kuten Iriador oli epäillyt. Kankeidenkylmien huomenien jälkeen kaksikko päätyi hetkeksi keskustelemaan, Eliitin tiedustellen miten poika voi ja oliko vampyyri vielä paikalla. Theo ei ollut nähnyt Mordecaita aamun aikana, mutta aisti tuon auran vielä yläkerrasta. Siitähän Darius ei ollut mielissään ja hoputtikin puoliveristä häätämään mokomaa pois paikalta. Theo nyrpisti nokkaansa sedälleen, joka kirjaston takkaan alkoi tulta sytyttelemään, puoliverisen siinä samalla viimeistellen kirjoittamansa ja jättäen kirjansa divaanille auki, jotta muste kuivuisi, ennen kuin sen kiinni taas laittaisi.

Sen jälkeen Theodluin lähti takaisin yläkertaan, kaikessa rauhassa kävellen vierashuoneelle. Hetken pikkuhaukka empi, koputtaisiko oveen, mutta päätti sen sijaan varovaisesti vain kurkata sisään. Ei hän halunnut koputuksellaan herättää velhoa, jos tuo vielä nukkui.
Mutta, Mordecai ei nukkunut. Mutta ei tuo hereilläkään ollut. Enkelinpentu katsoi hetken ovenraosta jonkinlaisessa transsitilassa olevaa yönlasta, lopulta luikahtaen sisään huoneeseen ja sulki oven perässään varovaisesti. Hitain askelin puoliverinen lähestyi vanhempaa velhoa, tarkkaillen tuota nyt kaikessa rauhassa, olettaen ettei Mordecai ollut tietoinen hänen läsnäolostaan, tai ei ainakaan häntä nähnyt. Mitä lähemmäs hän pääsi, sitä mukavammalta pikkuhaukasta tuntui, Lotharin magian ja auran ottaen nuorempaa jälleen valtaansa, Theon kuitenkin tällä kertaa tiedostaen sen, eikä antanut tunteen vain viedä mukanaan.

Askel pysähtyi sängyn päätyyn, Theon kallistaen päätään pienesti, kun vanhempaansa tarkkaili. Pienen hetken siinä hiljaisuudessa, kunnes suunsa päätti avata.
”Lothar…?”, Enkelinpentu kutsui velhoa, katsoen havahtuisiko tuo hereille.



// NASSU TIPPUIS! VOI MORDE! Mardukin luolaan turvaan joo, siellä on hyvä olla. Niin kauan, kunnes Shyva tulee sinne ja vanhuskaksikko alkaa riitelemään jostain täysin tyhjästä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Syys 2019, 02:46

Iriador kiskoi yön aikana riisumansa housut jalkaansa sekä parin villasukkia, lattian tuntuen yön jäljiltä kolealta hiipuvien takkatulien tähden. Hän kyllä tunsi ihollaan sen pienen kalseuden nyt paremmin, kun ei enää Lorythaksen vierellä ja peitteissä levännyt. Tuskin sarvipäällä itsellään oli kylmä, sillä tuo oli kyllä jopa kuumeisenoloisena paahtanut heidän vieressään koko yön lävitse omasta puolestaan. Eiköhän vanhempi hopeaverinen silti pärjännyt. Tai sitten se oli vain toiveajattelua, sokean hetken tuijottaessa Seyrin puoleen mietteliäänä olisiko sittenkin pitänyt kutsua Winder takaisin tänne tarkistamaan kaiken varalta, etteivät ne mustat jäljet olleet palanneet sittenkin takaisin.
Punapää huokaisi, antaen asian kuitenkin olla. He olisivat joka tapauksessa tarvinneet Mordecain apua uudemman kerran mikäli niin olisi ollut tilanteesta riippumatta. Ehkä hän murehti vain suotta, ja vaivasi päätään turhaan asialla heti aamusta, ja olisi saanut asiallaan muutkin vain nyreälle tuulelle jos sen olisi heti puheeksi ottanut.

Oli miten oli, päätti punapää lopulta poistua makuukammarilta hiljaiselle käytävälle, aikomuksenaan itsekin suunnata kartanon oleskelutilojen puoleen jos Theon ja Dariuksen olisi sieltä yhä löytänyt. Hän sulki hitaasti oven perässään, jättäen sen pienesti raolleen jotta käytävällä virtaava raikas ilma pääsi lipumaan myös tunkkaisemman makuuhuoneen puolelle. Ehkä mahdolliset elämän äänet alakerrasta herättelisivät myös Lorythasta horroksestaan, ja he voisivat hyvin mielen hakeutua sitten kyläpäällikön puheille kun tuo ilman turhia herättelyjä havahtuisi itse pystyyn ennemmin, kuin kenenkään pakottamana.

Aulassa ei ollut ketään, ei edes Bennettiä, punapään arvellen partasuisen konkarin poistuneen paikalta aamutuimaan juurikin kun ovi oli paikanpäällä käynyt ensimmäistä kertaa. Eteisaulassa tuoksui myös ruoka, joka sai punapään mahan kurahtamaan pelkän ajatuksen saaden Iriadorin myös pahemman kerran nälkäiseksi. Sen sijaan että olisi seurannut kuitenkaan sitä houkuttelevaa tuoksua mitä todennäköisimmin ruokasalin ja keittiön puolelle, käänsi korkeahaltia vielä askeleensa sille kirjoja täynnä olevalle huoneelle vievän käytävän puoleen, kaikessa rauhassa sen ovelle tallustellen villasukissaan. Hän kyllä kuuli jonkun olevan huoneella, äänistä päätelleen tulipesää kohentamassa ja ruokkimassa polttopuilla.
Jätin kammarin oven raolleen, siellä oli aika tunkkaista viime yön jäljiltä”, Iriador ilmoitti olemassaolostaan ovenkarmiin jääden nojailemaan haukotellen.


Vierashuoneella toinen kartanon aamuisista tapahtumista tiedoton kuitenkin leijui paikoillaan risti-istuen sijoillaan joitain kymmeniä senttejä huoneen yhteen siirrettyjen vuoteiden yläpuolella. Peitteet sängyillä olivat koskemattomassa kunnossa, eikä huoneen muihinkaan tavaroihin oltu selvästi koskettu millään tasolla. Takkatuli korkeintaan viimeisiä hiilloksiaan ylläpiti vaimean hohkan kera mutta näennäisesti muuta eloa huoneessa ei ollut.
Mordecain silmät olivat raollaan, ja hohtivat kauttaaltaan vaaleaa valoa. Yhä kauniin hopeanharmaan kuoren peittämät kädet lepäsivät päällekkäin miehen sylissä, ja yönmustat hiuksensa olivat punokseltaan aukaistu. Ne oli laskosteltu molemmin puolin hartioita siististi, pitkän osan niistä laskeutuen aina vuoteen peitteitä pitkin selkäpuoleltakin tummanpuoleisen liivin helmalle, joka muiden yllään aikaisemmin olleiden vaatteiden kera yhä oli velhon päällä. Transsitilassaan lepäävä yönlapsi saattoi vaikuttaa ulkopuolisen silmin tiedottomalta ympäristöstään, Mordecain kuitenkin silti sattuneista syistä alitajuisesti valvoen yhä huonetta ja siihen saapuvia ja sieltä lähteviä auroja. Eipä kukaan lähelläkään vierashuonetta ollut vieraillut, ennen kuin tutun pikkuhaukan aura saapui lähemmäs ja lopulta astui huoneen puolellekin.

Nimensä lausuminen sai sen häilyvän valon kaikkoamaan miehen silmistä lyhyen hetken kuluttua, hohteen alta paljastuen se tummapohjainen lasittuneenoloinen katse, joka Mordecaille oikeasti kuului. Se katse tuijotti hetken omaa syliä, kunnes hitaasti kohosi Theodluinin puoleen ehkä jopa aavistuksen tuomitsevalta näyttäen muuten niin totisilta kasvoilta luettuna. Ei Lotharin tarkoituksena kuitenkaan ollut olla tuomitseva, eikä häntä vastaava häirintä haitannut myöskään varsinaisesti, vampyyrin ollen korkeintaan välinpitämätön kasvoiltaan näyttääkseen mitään mahdollisia tunteita tai eleitä sillä hetkellä vasta herättyään horroksestaan. Ehkä hänestä oli jopa omalla tavallaan mieluisaa tulla pikkuhaukan herättämäksi, siinä missä Winder olisi varmaan keksinyt tänne tullessaan ja tilanteen luettuaan heittää häntä käteen ensimmäisenä tarttuvalla esineellä.


//SYYTÄN SUA, POSKET ON MUUTENKIN HERKÄLLÄ KAIKEN NANNAN TAKIA ATM! Noh, eikö missään saa enää olla muka rauhassa. Morde piiloutuu Theon takin helmaan lepakkona//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Syys 2019, 11:03

Darius manaili itsekseen mutisten velhoa ja puoliveristä, yrittäen kuitenkin asennoitua siihen, ettei Theolle ainakaan ilkeilisi täällä ollessa. Mitä tuli Mordecaihin, ei Darius voinut luvata mitään muuta, kuin ettei ainakaan yrittänyt tappaa velhoa Briarin alueella — kukaan tuskin arvostaisi jos hän kävisi kyläpäällikön pelastaneen velhon kimppuun. Oli helpompi hillitä itsensä, kuin alkaa ulkopuolisille selittää, miksi Haukansilmä vampyyrista halusi niin palavasti eroon.
Eipä eliitti kauaa saanut itsekseen sadatella, kun Iriador oli kirjaston oville ilmestynyt, ilmoittaen nyt jättäneensä makuukammarin oven raolleen.
”Hyvä”, Darius vastasi, saatuaan takkaan tulen, joka pikkuhiljaa sai lämpöään jakaa kalseaan kirjastoon.

”Annetaan Lorythasin levätä vielä… Hän vaikutti olevan kunnossa, joskin ymmärrettävistä syistä uupunut”, Eliitti jatkoi, kävellen lähemmäksi korkeahaltiaa, ”Joskin, kieltämättä huolestuttaa, ettei hän ensimmäisenä ollut hereillä…”.
”… Pitäisikö pyytää Theoa tarkistamaan hänen vointinsa?”
, Haukansilmä tiedusteli kumppaninsa mielipidettä asiaan, jota oli äsken jo harkinnut pyytävänsä pikkuhaukalta.


Mordecai reagoi nimeensä hitaanrauhallisesti. Theo seurasi velhon havahtumista meditaatiosta hiljaa vierestä, totta kai heti ensitöikseen katuen, että toisen nyt oli mennyt herättämään — Lothar oli vampyyri, varmasti tuo ennemmin olisi nukkunut näin aamun valjetessa! Aamu kun oli vielä kaikenlisäksi kirkas, auringon kavuten pikkuhiljaa taivaalle valaisemaan kireää pakkaspäivää. Sentään vierashuoneen verhot olivat kiinni, eikä Theo tyhmyyttään niitä ollut mennyt availemaan.
Vaikka Lothar vaikutti välinpitämättömältä, kenties jopa asteen ärtyneeltä, hymyili puoliverinen tuolle ensitöikseen pienesti, osin pahoittelevasti.

”Tulin vain tarkistamaan kuinka voit”, Rauhallisella äänellä enkelinpentu aloitti, ”Voin poistua, jos haluat jatkaa — mutta kerro ensin, oletko mitään vailla, vieläkään?”, Theo ei maininnut mitään Dariuksesta ja tuon palavasta halusta heittää velho jo hankeen kartanolta. Jos pikkuhaukalta kysyttiin, Mordecain lähtemisestä päättäisi Lorythas. Ja jos Lorythas oli ymmärtävä ja ystävällinen taho, millaiseksi Theo sarvipäisen oli käsittänyt, ei hopeaverinen olisi henkensä pelastajaa niin kylmästi vain hoputtamassa ulos ovesta.
Joten, niin kauan kuin Lorythas ei asiaan ottaisi kantaa, aikoisi Theo pistää setänsä hoputuksille vastaan. Hän kun ei olisi halunnut Mordecain lähtevän, enkelinpennulla oli vielä niin valtavasti kysymyksiä asian jos toisenkin suhteen ja hän todella viihtyi vanhemman maagin seurassa, vaikkei sitä ääneen tohtinut sanoa.


// Lisää nannaa saaat, nyt kun piirtäminen on taas kivaaaa. Eikun. No siellä voi ollakin rauhallista. Theo kattoo vaan et mitä miksi mut ok. Sieltä takin reunan takaa voi sitten kurkkia ja tuomita maailmaa rauhassa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Syys 2019, 21:10

Heillä oli selvästi samankaltaiset ajatukset vanhimman kunnosta, ymmärrettävistä syistä Lorythaksen vointi huolestutti. Siinä missä he molemmat halusivat että sarvipäinen saisi levätä rauhassa mahdollisimman pitkään ja hyvin. Mutta varauksella…
Ehdottaisin että pyydämme sitä sitten, kun Lorythas on myös herännyt”, punapää pohtikin peremmälle huoneeseen samalla astahtaen Winderin seuraksi, kuulostellen voiden todeta ettei paikalla muita ollut, ”Jos se on tarpeellista. Enköhän kykene itsekin auttamaan, ellei kyseessä ole taas jostain taikatemppuja vaativaa”. Oli sääli ettei Iriador kyennyt mihinkään hienoihin parannustaikoihin kuten esimerkiksi Theo, mutta hän tiesi vastoin lääketieteestä muuten yhtä ja toista.
Hän vaikutti voivan kuitenkin jo paremmin”, sokea hymyili, pienesti jo hartioittensa ylitse kasvaneita hiuksiaan sukien otsaltaan paremmin, ”Tuskin Lorythas olisi sillä tavalla vain herännyt myöskään puheisiimme viime iltana jos hänen vointinsa ei olisi ollut jo edistynyt jollain tasolla”.
Mutta mietitään sitä myöhemmin”, Iriador tuumasi, ollen sitä mieltä ettei heidän suotta kannattanut häiritä Seyriä, saati alkaa hätäillä. Hopeakäärme oli hengittänyt yhä näin aamun tullen, ja sen voisi ajatella olevan tarpeeksi näin alkuunsa.

Joko ehdit heivata Theodluinin lähimmästä ikkunasta pihalle?”, korkeahaltia virnisti itsekseen ajatukselle, ”Haistoin käytävältä myös ruuan tänne tullessani”.


Vampyyrin katse oli nauliintunut Theoon, samalla miehen sisäistäessä olevansa jälleen tässä ulottuvuudessa ja ajassa jonkun toisen seurassa, joka hänen huomiotaan selvästikin kaipasi. Se katse myös otti pehmittyäkseen omalla tavallaan, kun Lothar räpäytti katsettaan muutamaan otteeseen paremmin päästäkseen tilanteen tasalle. Hän kuunteli nuoremman puheet tyypilliseen tapaansa hiljaisena, vaikuttaen poissaolevalta myös sen myötä kun helmiäinen katse siirtyi hetkeksi tuijottamaan nuorikon ohitse.
Ystävällisesti ajateltu”, Mordecai hymähti lopulta, lakanoille laskeutuen istumaan samalla ja katseensa laski tarkastelemaan käsiään joita harmahtava kuori yhä peitti koskemattomana eilisillan jäljiltä, ”Pyytäisin kyllä jos jotain erityistä tarvitsisin. Pärjään, toistaiseksi”.

Oli kaiketi jo aamu, ei kai Theodluin muuten olisi saapunut häntä häiritsemään. Verhojen välistä huoneeseen pääsikin kapea vana valoa, jota Lothar silmäili arvioiden. Estäisikö se häntä poistumasta? Vai kannattaisiko hänen oikeastaan edes poistua, ennen kuin kyläpäällikön kunnon olisi varmistanut ja Seyr olisi jälleen jaloillaan? Olihan talossa hänen lisäkseen haukanpoikanen joka kykyjensä puolesta oli pätevä parantamaan, siinä missä Mir Valdorenin perillisen Mordecai tiesi tuntevan lääketiedettä. Huolta toisesta ainakin oltiin kykeneviä pitämään ilman häntäkin - mutta toisaalta Lothar ei olisi halunnut ottaa tässä tilanteessa riskejä, velhon kokien olevansa osasyyllinen Zhiermatuin takia siihen, miten tähän kaikkeen oli päädytty.
Vampyyrin erikoisempi katse palasi kuitenkin takaisin nuorikkoon, päällisin puolin jääden tarkastelemaan Theoa joka sängynpäätyyn oli seisahtunut seuraksi.
Et vaikuta sen väsyneemmältä kuin viime iltanakaan, liekö jaksoit kuitenkaan yötäsi valvoa täysin?”, Mordecai tiedusteli nuoremmaltaan pienen hymyn kera sen sijaan, että olisi mahdollisesti mihinkään ikävään suoriltaan tarttunut.


//Silloin tuotetaan, kun inspaa. Siitä ne ropepsykoosinkin juuret juontavat. Theo ei ole moksiskaan. Mordekin vasta sitten kun ohi kulkevat hevoskärryt roiskauttaa vettä Theon kintuille ja sieltä tippuu joku minilepakko lätäkköön räpiköimään. MORDE YLI LAIDAN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Syys 2019, 22:02

”Ehkä parempi niin”, Haukansilmä myötäili nuorempansa sanoja. Ehkä oli parempi odottaa, että Lorythas tosiaan heräisi, ennen kuin kukaan sarvipäistä kävisi tutkimassa, ties vaikka petoverinen reagoisi sellaiseen ”tunkeiluun” aggressiivisesti. Eliitti myös hymähti myöntävästi, jokseenkin helpottuneenoloisesti, Iriadorin mainitsen Lorythasin vaikuttaneen voineen jo paremmin. Siltä se Dariuksestakin oli näyttänyt, mutta eihän hän osannut varmuudella sanoa. Ties vaikka hopeaverinen olikin vaipunut koomaan yön aikana eikä enää heräisi. Moinen ajatus ahdisti, eliitin yrittäen karistaa sen mielestään.

Darius virnisti hymähtäen, korkeahaltian kysellessä Theon perään ja siinä samalla mainiten myös ruuantuoksusta käytävällä.
”En sentään, vaikka mieli ehkä tekisi… Theo meni tarkistamaan Mordecain tilan, se velho on yhä täällä… Ilmeisesti…”, Darius kertoi, kuulostaen nyreältä loppua kohden, askeltaen samalla Iriadorin luo.
”Kyläläinen toi keittiön puolelle aamiaista, Bennettin lähettämänä. Joten, jos haluat, voisimme kaiketi käydä syömään. Tai ruokailla sitten, kun Lorythas herää”, Darius ehdotteli, ”Kaiketi Theokin pitäisi patistaa syömään jotain…”, eliitti mutisi lähinnä itsekseen perään. Vaikka ei pitänyt veljenpojasta, ei hän tuota aikonut nälässä pitää.


”Hyvä tietää”, Theodluin hymähti Lotharin sanoihin, velhon kertoen kyllä pyytävänsä, jos jotain tarvitsi. Enkelinpentu halusi vain olla varma asiasta, jotkut kun eivät tohtineet pyytää. Tosin, johan Lothar jo eilen kovin suorasukaisesti oli Iriadorilta verta kysynyt, joten kaiketi Theon olisi pitänyt jo tietää velhon osaavan kyllä pyytää tarvitsemaansa.
Haukankatseinen pisti merkille, kuinka yönlapsi kapeaa valo vanaa silmäili arvioiden, puoliverisen hymähtäen pienesti itsekseen.
”Polttaako se sinua? Auringonvalo, siis”, Pikkuhaukka tiedustelikin suoraan, ”Ei kai, ainakaan aina? Lähdithän N’drayerin asunnolta päivänvaloon toissa päivänä…”, Theo hymähti perään, muistellen tapahtuneita.

”Ah, en, en valvonut… Nukahdin jossain vaiheessa, mutta pidin silti vahtia!”, Hymyillen enkelinpentu vastasi, vakuutellen kuitenkin pitäneensä vahtia tilanteen suhteen.
”Arvannet, että setäni haluaisi sinut pois paikalta mahdollisimman pian. Mutta en usko, että hänestä on häätämään sinua, jos tarvitset vielä lepoa”, Lopulta Theodluin mainitsi Dariuksen, ilmeensä muuttuen pahoittelevaksi.


// INSPIRAATIOPÄRINÄT. Ja niinpä. Piirrän sulle super nannaa vielä. JA VOI APUAÖLFKJAAÖLGFJA MORDE YLI LAIDAN en kestä. Kai Morde on just joku supersöpö lepakkorotu tyyliin
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Syys 2019, 00:52

Tietenkin sen velhon piti olla vielä paikalla. Iriador kun oli ehättänyt jo tyystin unohtaa Mordecain läsnäolon, joskin minnepä torahampainen olisi siinä kunnossaan livahtanutkaan eilisiltaisen jälkeen tiehensä. Ehkä toisaalta parempikin, että velho oli täällä yhä ihmeellisine lahjoineen, jos jotain ikävää muka yhä sattuisikin.
Mutta mitä Theoon tuli, oli pikkuhaukka ilmeisesti velhon seurassa, eikä punapää uskonut että nuorimmalla olisi ainakaan mitään hätää vanhemman maagin seurassa näin ollen. Mielipidettään Iriador ei kuitenkaan ääneen velhon läsnäolosta lausunut, sillä huomasi kyllä kuinka toisen olemassaolosta pelkkä mainitseminen sai Dariuksen äänensävyn muuttumaan nyreämmäksi. Sen sijaan sokean katse kohdistui lähemmäs tulleeseen kumppaniin mietteliäänä, siirtyen ajatuksissaan ennemmin ajattelemaan lämmintä aamiaista tutussa pöydässä, rakkaassa seurassa.
Istuisin mielelläni kanssasi pöydän ääreen aamiaistamaan jo nyt. En ole itse ainakaan syönyt sitten viime illan”, Iriador tuumasi lempeästi hymyillessään silmäpuolelle, ”Ja viettäisin mielelläni hetken, ihan vain sinun seurassasi. Haluaisin ehkä puhua kanssasi vielä siitä ylennyksestäkin, ellet sitten halua jättää sitä myöhemmälle kun olemme palanneet kaupunkiin takaisin”. Eilen kun siitä keskusteleminen oli jäänyt kesken Lorythaksen heräämisen myötä, siinä missä asia ehkä omalla tavallaan painoi mieltä punapään pelkästään ajatellessa, ettei hän vastaavaa paikkaa ollut Dariuksen riveissä varsinaisesti ansainnut millään tasolla.
Voisimmehan kerätä omalle tarjottimelleen Lorythasillekin aamiaisen ja viedä sen kammarille, jahka itse olemme syöneet. Ellei Theo siihen mennessä ole pöytään eksynyt myös, niin voimme patistaa hänet samalla aamiaiselle”, Iriador pohti kevyesti Dariuksen käsivartta hipaisten, ”Kuulostaisiko se mielestäsi hyvältä?”.


Tummatukkainen hymähti nuorikon myöntäessä, etteivät silmänsä auki ainakaan olleet pysyneet koko yötä, mutta oli tuo taloa vahtinut kuitenkin. Tavalla tai toisella, josta Lothar ei nähnyt asiakseen kysellä.
Kuinkas muutenkaan”, oli osin huvittunut kommentti Winderin haluamisiin, yönlapsen kuitenkin ymmärtäen haltiakenraalin näkemyksen asioihin. Mordecai itse olisi toivonut voivansa tällä hetkellä olla valmistautumassa kreivin ja kreivittären suhteen, tai peräti jopa seurassa tuleviin seurapiirijuhliin. Juhliin, joissa häntä ei toisaalta olisi kiinnostanut millään tasolla olla läsnä, ellei Arethdriel olisi ollut häntä paikalle suorastaan vaatinut sattuneista syistä.

Lothar kampesi itsensä sängynreunalle istumaan, hienovaraisella eleellä pyyhkäisten hiuksiaan ja suoristaen paitansa ja liivinsä yllään kun seisomaan ehätti. Häntä mietitytti yhä Theon esittämä ensimmäinen kysymys, sillä kuntonsa tuskin oli millään tasolla lähelläkään sellaista, mitä se täysissä ollessa olisi oikeasti ollut. Ilman sormusta Mordecai olisi suorastaan varmaan roihahtanut auringonvalosta ja palanut kasaksi tuhkaa ellei olisi magiaa hallinnut ja osannut olla varovainen. Toisaalta häntä ei myöskään innostanut alkaa leikkiä asian kanssa, ja mikäli hän tilaisuuden saisi lähteä liikkeelle vasta illan hämärtyessä, olisi se hänelle kaikinpuolin parempi hetki poistua kyläpäällikön tiluksilta lopulta.
Jos jäisin aurinkoon pidemmäksi toviksi, alkaisin kyllä palaa hitaasti”, velho hymähti kätensä kohottaen muitta mutkitta siihen valoon, joka oletettavasti ei häneen mitään vahinkoa tehnyt sellaisenaan, ”Toisaalta, kannan aina kädessäni sormusta jonka lumouksen on tarkoitus suoda minulle mahdollisuus kävellä auringonvalossa”. Vaivihkaa Mordecai kokeilikin näkymättömän sormuksen olevan varmasti yhä paikallaan vasemmassa keskisormessaan, ennen kuin paremmin kävi vuoteen vierellä olevan ikkunan verhoja availemaan paremmin, jottei heidän sentään hämärässä tarvinnut Theon kanssa seistä. Ei se valo hänelle mitään tehnyt, korkeintaan kivisti silmiä sen hetken, ennen kuin ne päivänvaloon paremmin tottuivat.
Ehkä silti toivoisin voivani viipyä täällä iltaan asti. Kartanolla tai jossain toisaalla, kaiken varalta”, velho hymähti jo tulevaa suunnitellen.


//NIMENOMAAN! Piirrä mulle nannaa joooooo uwu PELASTAKAA SOTAMIES MORDEMARI. Ja todellakin. Mussuttaa myös hedelmää söpösti, jos sellasta välipalaa erehtyy sille tarjoamaan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Syys 2019, 10:09

Ruokailu kuulosti hyvältä Iriadorinkin mielestä, korkeahaltian ilmaisten myös kiinnostusta jatkaa eilistä keskustelua ylennyksestään. Darius nyökkäsi hymähtäen, heillä tosiaan oli jäänyt juttu hieman kesken Seyrin herättyä.
”Voimme puhua siitä kyllä. Kenties se olisi jopa parempi, pystymme saman tien ilmoittamaan ylennyksestä ja virallistamaan sen, kun kotiin palaamme”, Haukansilmä tuumikin perään, ollen yhä sitä mieltä että kovin moni ei varmasti tulisi tällaisesta yllätysilmoituksesta pitämään, mutta nuo voisivat pitää sen omana tietonaan.
”Kuulostaa suunnitelmalta”, Darius lopulta myönsi, Iriadorin ehdotellen, että he veisivät aamiaista Seyrille jahka itse olisivat ruokailleet ja siinä samalla voisivat Theon hätyytellä syömään, sikäli mikäli pikkuhaukka ei jo aikaisemmin paikalle saapuisi, ”Mennään sitten, kieltämättä nälkä on korventanut vatsaa siitä asti, kun lämpimän ruuan tuoksu tuli vastaan käytävällä…”.

Niiden sanojen myötä Darius työnsi Iriadorin kepeästi liikkeelle, kaksikon suunnaten kyökin puolelle, jonne haltiatyttö oli korin sisällön asetellut pöydälle odottamaan. Pieni kattilallinen lihamuhennosta, sekä kaurapuuroa olivat lämpimät ateriat tarjolla. Lisäksi oli leipää ja kuivattuja hedelmiä, sekä paperiin kääritty pala raakaa lihaa — ei ollut vaikea arvata, kenelle se kenties oli tarkoitettu. Juotavaksi oli karahvi maitoa ja vettä. Eliitti pisti kuitenkin lieden tulille, jotta he saisivat keitettyä lämmintä teetä aamiaisen lisäksi ja tarpeen tullen lämmitettyä ruokaa uudemman kerran, jos se tässä ehättäisi viilentyä.
Darius katsoi heille ruokailuvälineet pöytään, auttaen sokeaa sitten ruokansa kanssa, ennen kuin itse istahti alas lihamuhennoksen ääreen.
”Sinun pitänee allekirjoittaa paperit, kun kotiin pääsemme…”, Darius aloitti, ottaen nyt sen ylennyksen puheenaiheeksi, ”Niissä lukisi paremmin vastuut ja sopimukset, johon sitoudut, tosin etpä sinä niitä näkisi lukea… Joten, mitä haluat tietää?”.


Mordecai kertoi palavansa, jos pidempään auringossa viipyisi. Theodluin oli tietoinen tällaisesta ilmiöstä, siinä missä myös vampyyreista, jotka roihahtivat heti tuleen, jos vähääkään saivat päivänvaloa iholleen. Kaiken lisäksi Lothar kantoi mukanaan sormusta, jonka lumous auttoi yönlasta kulkemaan päivänvalossa. Haukankatseinen pisti merkille sen vaivihkaisen kokeilun vasemman käden puolella, Theon näkemättä mitään sormusta velhon kädessä, mutta ilmeisesti koru oli näkymätön. Tai niin hän oletti, ei se ensimmäinen kerta olisi, kun hän sellaisiin törmäsi.
”No, etköhän omat rajasi tiedä”, Puoliverinen hymähti, samalla siristäen silmiään pienesti, kun Lothar verhot avasi ja antoi kirkkaan päivänvalon nyt tulvia äsken niin hämärään huoneeseen.

”Uskon, että saat kyllä jäädä. Jos joku poistumisestasi määrää, niin Seyr ja mikäli hän on hereillä, uskon Lorythasin olevan sen verran tahdikas, ettei henkensä pelastanutta tahoa heittäisi kylmiltään vain ulos, vaikka Darius niin tahtoisi”, Theodluin aprikoi, kykenemättä tietenkään sanomaan mitään varmaksi, ”Darius kyllä vaikutti jo… Rauhallisemmalta. Ymmärrettävästi hän oli poissa tolaltaan eilen, mutta kenties hän tänään osaa käyttäytyä”.
”Tai niin ainakin toivon”
, Enkelinpentu jatkoi, ”Ajattelin… Mennä kyselemään häneltä Argenteuksesta. Parempi kai hoitaa se saman tien pois alta, jotta suunnitelmat etenisivät”.
”En tiedä, kannattaako sinun olla läsnä siinä tilanteessa… Mutta en aio estää, jos haluat mukaan”
, tietenkin Mordecain läsnäolo tulisi ärsyttämään Dariusta, mutta Theo halusi uskoa setänsä osaavan käyttäytyä siinä tilanteessa. Loppupeleissä he kaikki välittivät Delathoksen hyvinvoinnista, ainakin jollain tasolla. Ja kieltämättä Theodluin olisi tuntenut olonsa tuetuksi ja turvatuksi, jos Mordecai oli mukana, mutta sitähän puoliverinen ei ääneen sanonut. Hän oli jo iso poika, ei hänen pitänyt pelätä setäänsä!



// Piiiirrrän uwu SOTAMIÄS MORDEMARI AFJAJWRFADAGa nyt haluun pelaa ööveriä koska mordemari. Ja voi apua <333 Kai deli on sit se kusipää joka antaa mordehupakolle banaanin ja virnuilee perään ku piru itte //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Syys 2019, 12:39

Kerrankin näiden parin päivän aikana Iriador oli samaa mieltä Dariuksen kanssa. Mitä pikemmin asia saataisiin ajettua sisään sitä parempi, vaikka sellaiseen virkaan totutteleminen vaatisi punapäiseltä oman aikansa sen lisäksi. Mutta se oli sen ajan murhe. Suotta Iriador asialla juuri nyt päätään vaivasi sen enempää, kun tilanne oli muutenkin mikä oli ja päällimmäisenä mielessä ravaili paljon muutakin kuin yksi ylennys. Ennen kaikkea mieltä kalvoi se nälkä, jolle tosin haltiakaksikko lähti oleskeluhuoneen puolelta Seyrin pientä mutta koreaa ruokasalia kohden hakemaan helpotusta.
Sokea asteli Winderin vierellä ruokapöydän ääreen saakka, nenän täyttyen herkullisista hajuista. Iriador istahtikin pöydän ääreen ensimmäisenä, sillä arveli pitkälti ettei hänestä mitään apua olisi pöydän kattamisessa tai ruokien kanssakaan. Hän tietysti kävi kumppaninsa kanssa mitä aamiaisekseen halusi – annos lihamuhennosta, reilu pala leipää ja hedelmiä vesilasillisen kera. Oli parempi syödä reilummin, kun ei tiennyt yhtään milloin kartanolta saattaisi mahdollisesti lähteä jonnekin syömään uudemman kerran, vaikka Iriador mielessään olikin varma siitä että tarvittaessa he voisivat pyytää ketä tahansa järjestämään heille murkinaa tännekin.
Etköhän voi käydä ne lävitse kanssani paremmin sitten kotona, ennen kuin mihinkään nimeni signeeraan”, punapää tuhahti nopeasti väliin, samalla kun nosti jalkansa ristiin tuolille, jottei viileä ilmavirta lattianrajasta suotta jaloille ottanut. Mitä hän sitten halusi tietää? Varmaan paljonkin ja vähän liikaa siihen päälle. Siinä hetken asiaa mielessään pyöritellessään Iriador ehti maistaa herkullista muhennostakin, itsekseen hymisten kuinka hyvältä se maistui ja kuinka helpottuneeksi olonsa tunsi sen haarukallisen myötä tiedostaessaan vihdoin kunnolla saavansa syödä.

Mainitsit aikaisemmin, että haluat minusta ylikapteenin”, korkeahaltia viimein tuhahti kun sai suunsa tyhjäksi, ”Meinasitko asettaa minut kaikkien muiden yläpuolelle? Nimeätkö minullekin ryhmän kuten muille, vai asetatko minut vain täydentämään ja seuraamaan sinua? Ei sillä, ettäkö se tai mikään olisi ongelma, jahka vain… pääsen siihen rooliin sisälle, ja tiedän millaiseen vastuurooliin minut haluat”.


Ikkunasta ulos katsellen lumiselle pihamaalle Mordecai kuunteli Theon puhelua. Hän ei olisi itse ollut niinkään varma siitä että kyläpäällikkö itse ei olisi halunnut heittää häntä pihamaalle yhtälailla Winderin tavoin heti kun tilaisuus siihen tulisi, vaikkei Puolikäärme yhtä kärkäs haltiakenraaliin verrattuna ollutkaan. Mutta eihän Theodluin myöskään tiennyt kaikesta mitä heidän välillään oli ehättänyt päiviä sitten sattua, siinä missä haukanpoikasen mielipide asioihin tuskin merkitsi Seyrille samalla tavalla mitä Dariuksen. Oli miten oli, löytäisi hän kyllä paikan tai toisen jossa viipyä iltaan asti, sikäli mikäli Seyr vaatisi häntä poistumaan kartanolta syystä tai toisesta. Ei se ollut ongelma, eikä Lothar vastaavasta olisi osannut edes pahastua.

Pikkuhaukalla oli myös suunnitelmia jo aamunsa suhteen, Theon kertoen että aikoi jo tänään vaivata Winderiä kyselemällä Argenteuksen perään. Ehkä se ei ollut paras idea, ottaen huomioon ettei Haukansilmä liennyt aivan hirveästi ehättänyt rauhoittua eilisestä. Toisaalta, jos hän ei tilanteessa olisi mukana, saattaisi Winder malttaa käyttäytyäkin, mutta pillastuttaisiko aihe siitä huolimatta Dariuksen vaikka paikalla asiasta puhumassa olisikin vain Theodluin.
En välttämättä haluaisi tulla suotta mustuttamaan hänen mieltään välittömällä läsnäolollani heti aamusta”, velho hymähti puolittain Theon puoleen käännähtäen, ”Mutta jos erikseen toivot että tulen mukaasi puhumaan asiasta hänelle, en näe syytä miksen voisi sitä tehdä”. Koskipa se asia häntäkin, vaikkei Mordecai ajatellutkaan vaivaavansa asialla päätään kuin vasta sitten, jos henkilökohtaisesti toisen velhon puheille pääsisi ja asiaan saataisiin jonkinlainen selko.
Sinun pitäisi myös syödä”, oli pikainen huomautus katseen kääntyessä paremmin nuoren haukan puoleen viimein, ”Oven avaus toi mukanaan tuulahduksen alakerrasta, veikkaisin varmuudella että salin pöytä olisi katettu aamiaisantimilla. Aamukin lienee olevan jo pitkällä”.
Tiedätkö onko kyläpäällikkö itse mahdollisesti myös jo hereillä?”, Mordecai jatkoi tiedustelujaan.


//Herkkuja sain jo eilen, mutta piirrä silti lisää uwu MORDEMARIT ISKEE! Meidän pitää pelaa owta! Ja todellakin. Mordehupakko kattelee vaan kulmiensa alta äkäsenä banaania mussuttaen Deliä, puree sormeen jos liian lähelle erehtyy näpit tuomaan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Syys 2019, 17:24

Eliitti hymähti myöntävästi nuoremman sanoille, samalla kun jatkoi ruokailuaan. Sopimukset ehättäisi kerrata paremmin sitten siinä yhteydessä, kun papereita kirjoiteltiin. Eipä niissä mitään erikoista ollut, Iriadorin varmasti tietäen jo suurimman osan etukäteen jo pelkästään kuiskauksen sotilaana.
Darius kuunteli kaikessa rauhassa Iriadorin seuraavat kysymykset, eliitin jääden hetkeksi miettimään, mitä vastaisi, siinä samalla syöden.
”Olisit yli muiden komentoketjussa”, Darius aloitti, ”Toimisit tavallaan oikeana kätenäni. Jakaisin osan vastuustani ja töistäni sinulle. Katsotaan, miten Kuiskaus siihen järjestelyyn sopeutuu ja ajan mittaan voimme harkita, josko kokoaisimme sinulle oman vakituisen alaisryhmän. Tällä hetkellä N’drayerin, Tannivhin ja Saevelin ryhmät ovat riittäneet, mutta nyt, jos Kuiskaus jakaantuu kaupungin ja piilopaikan välille…”.
”Se toki voi myös tarkoittaa sitä, että joudumme aika-ajoin työskentelemään erillämme, jos toista tarvitaankin piilopaikassa ja toista kaupungissa…”
, Haukansilmä jatkoi, ”Mutta jos kaupungissa meitä kaivataan, voin minä hoitaa ne tehtävät… Sinä tuskin haluat Delathosin saatikka mahdollisesti Aranin kanssa olla tekemisissä”, vanhempi haltia hymähti, ollen jo omalta osaltaan päättänyt, että Delathos saisi jäädä oman ryhmänsä, sekä muutaman ylimääräisen kera pitämään sijaa kaupunkiin. Ei hän jaksanut alkaa kuurapartaisen kanssa vänkäämään asiasta, sitä paitsi, kenties se oli ihan käytännöllistä kaiken kannalta.

”Vanhemmat sotilaat tulevat varmasti sopeutumaan tähän järjestelyyn helpommin… Osa muistanee ajan, jolloin jaoin valtaa samalla tavalla Ferendirin kanssa. Asenteet sinua kohtaan lienevät vain esteenä. Mutta, en usko että kukaan suureen ääneen pistää vastaan asemaasi. Olethan ollut jo Kuiskauksessa kauan ja osoittanut taitosi. Ja nyt kun muut tietävät meistä, luulisi heidän myös ymmärtävän, miksi sinut nimeän luotetuimmaksi ja oikeaksi kädekseni”, Haukansilmä jatkoi, uskoen, että vain nuorimmat ja uusimmat sotilaat saattoivat katsoa Iriadorin nimeämistä pahalla pitkään. Moni kun pyrki Kuiskaukseen päästäkseen itse Eliittikenraali Winderin alaisuuteen ja nyt kun pitäisikin jotain ”uutta” tahoa alkaa tottelemaan ja kunnioittamaan samalla tasolla, mitä ”legendaarista” Winderiä, saattaisi se olla ongelma. Tosin, sellaiset ongelmatapaukset lensivät hyvin nopeasti pois Kuiskauksen riveistä, hyvä jos pääsivät edes koulutusjaksosta läpi. Ei se olisi ollut ensimmäinen kerta, kun niin kävisi, silloin tällöin koulutukseen pääsi livahtamaan niitä idiootteja, jotka eivät kapteeneja kunnioittaneet saatikka sitten toisia sotilaita.

”Tietenkin otan huomioon sinun toiveesi toiminnan suhteen”, Darius hymähti vielä lempeästi, toivoen, ettei Iriador pelännyt heti ensitöikseen joutuvansa haastaviin tehtäviin ja vaikeaan asemaan, ”… Mutta saat luvan osallistua kokouksiin kanssani, ellet jopa tuuraa minua niissä. Yksin en mene sinne istumaan ja tylsistymään enää”.


”E-ei sinun tarvitse tulla. Pärjännen itseksenikin… Vaikka tuskin hän yhtään sen iloisempi on nähdessään minut aamutuimaan, olit sinä mukana tai et”, Theo hymähti nopeasti velholle, joka epäili, ettei hänen kannattanut Winderin näkösälle saapua. Ehkä se oli vain hyvä, Darius saattoi kovinkin nopeasti muuttua äreäksi ja jopa aggressiiviseksi Mordecain suhteen, kuten oli todistettu. Theodluin ei vieläkään ymmärtänyt mistä moinen aggressio ja viha johtui, varsinkin nyt, kun Mordecai oli jo auttanut Winderiä ja tuon läheisiä muutamaankin otteeseen täysin vilpittömästi ja palkkiota kaipaamatta.
”Niin kai”, Oli ohimenevä hymähdys velhon mainitessa ruokailun. Nälkä kyllä oli eilisen jäljiltä, mutta eihän Theo sitä ääneen myöntänyt. Hän kun ei halunnut vaivata ketään, varsinkaan setäänsä, omilla ”ongelmillaan”, vaikkakin Bennett varmasti oli kertonut ruokailijoiden määrän lähetille ja sitä riitti varmasti jokaiselle.
Mitä tuli taas Mordecain ruokailuun, oletti Theo, että velho ruokaa pyytäisi jos tarvitsisi. Johan tuo eilen oli verta saanut, mutta riittikö pelkkä veri ravinnoksi, vai pitikö tuon myös syödä ruokaakin?

”Ei ole. Ei ainakaan ollut, kun Darius alakertaan saapui”, Enkelinpentu vastasi velhon tiedustellessa, oliko Seyr jo hereillä, ”Mutta hän oli kuulemma käynyt hereillä eilen illalla vielä ennen, kuin he nukkumaan olivat käyneet…”, puoliverinen lisäsi.
”Jahka hän heräilisi, ajattelin käydä tarkistamassa hänen tilansa”.


// LISÄÄÄÄ PIIRRÄN kyl mä kohta siirryn niistä tunnin pikadoodlemustavalkokuvista johonkin suurempaan. OWTA KYLLÄ, LISÄÄÄ. Ja voi apua AJFAKJGksjGAF vihanen mordehupakko<3 Sit tulee Milka joka yrittää sen napata //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Syys 2019, 01:23

Iriador hiljentyi kuuntelemaan Dariusta, samalla aamiaistaan mussuttaen sen minkä kerkesi. Tuntui hyvältä syödä, mutta myös olla vain keskenään Haukansilmän kanssa, vaikka he puhuivatkin pelkästään työasioista juuri nyt. Mutta sekin oli muutos siihen huoleen ja ahdistukseen, jota pohjimmiltaan tilanteen takia korkeahaltia koki mielessään väistämättäkin.
Punapäisen mielestä Winderin suunnitelma kuulosti kuitenkin sellaisenaan jo hyvältä. Hän oli kyllä valmis jakamaan vastuut Dariuksen kanssa, ehkä se omalla tavallaan jopa helpottaisi Haukansilmän työtä ja siitä aiheutuvaa stressiä.
Olen kyllä valmis tekemään mitä vain, en minä heistä kumpaakaan kuitenkaan pelkää”, Iriador hymähti väliin leipäänsä haukaten. Hän ei pelännyt Delathosta, eikä Arania, mutta omanlaisensa inho ja vastenmielisyys molempia miehiä kohtaan oli Iriadorin kohdalla siitä huolimatta äärimmäinen. Hän voisi tulla toimeen virkansa puolesta kaikkien kanssa, mutta vapaa-aikaansa hän ei vapaaehtoisesti pistäisi noista kumpaankaan edes ajatuksiensa tasolla.
Mitä sitten tuli mahdollisiin asenneongelmiin, halusi Iriador uskoa selättävänsä nekin aikanaan. Punapää ei todellakaan olettanut kaiken sujuvan kuin tanssi, kuten Dariuskin sen omin sanoin toi ilmi. Mutta ajan kanssa kaikki oppisivat varmasti asennoitumaan Iriadoriin siten kuten kuuluisi, ja korkeahaltia oli sen eteen valmis tekemään töitä ja osoittamaan ettei Darius päätöksensä kanssa ollut väärässä.

Sopii minulle”, sokea naurahti haukansilmäisen kommentille kokouksista, ”Yksi paha muiden vastuiden joukossa, jos se säästelee sinua, niin osallistun puolestasi niihin ihan mielelläni”.
Katsotaan aluksi miten muut reagoivat tähän kaikkeen… ymmärrettävästi se vaatii oman aikansa, mutta tiedämmepä sitten kenen kohdalla minun täytyy auktoriteettia harjoittaa paremmin. Osallistun niin paljon vastuidesi jakamiseen kuin sinä minulle tilaa annat, ei sen tarvitse olla paljoa aluksi, mutta toivon myös ettet suotta nuukaile ja pelkää etteikö minulla olisi tahdonlujuutta tai määrätietoisuutta olla suoriutumatta mitä ikinä vaatisitkaan minua tekemään”, Iriador pohti kumppanilleen lempeästi hymyillen.
Kaikki tulee järjestymään Darius, ja lupaan olla vierelläsi vaikeissakin paikoissa ja vaikeina aikoina. En osaa ehkä tehdä ihmeellisiä taikatemppuja kuten toiset, en näe asioita samalla tavalla kuin toiset, enkä osaa edes uida – kotona minua on kasvatettu suurempaan rooliin koko ikäni, ja olet mielestäni vienyt kohdallani loppuun sen mikä meren takana minulla jäi kesken. Olen kanssasi kasvanut siihen mitä minusta piti tulla, ja olen otettu siitä että näet potentiaalini, jota minun on ollut vaikeaa nähdä isäni tähden itse”.


Parempi syödä, ennen kuin pahempi nälkä yllättää. Eiköhän aamiaisen suhteen sinunkin läsnäolosi ole huomioitu, tuskin kukaan sinua kieltää voileipää tekemästä tarvittaessa”, Lothar huomautti isällisesti nuorikolle. Hän voisi kyllä istua Theodluinin seuraan pöytään jos toinen seuraa kaipasi eikä yksin halunnut varsinaisesti olla, mutta hänen itse ei tarvitsisi tarjoiltaviin koskea.

Mordecai kävi solmimaan hiuksensa poninhännälle kaikessa rauhassa silkkisellä mustalla nauhalla samalla kun Theodluin puheli vieressä, käyden tottunein ottein sitten livuttamaan ja kiristämään nauhan puoliväliin pehkoaan – siten kuten ne olivat eilenkin olleet. Seyr oli kuulemma käynyt hereillä jo viime iltana, mikä oli hyvä merkki. Sarvipäisessä oli kuolevaiseksi yllättävän paljon puhtia ja voimia, Lotharin voiden väittää ettei aikaisemmin ollut lisäkseen nähnyt ketään toista joka olisi Zhiermatuin myrkyllisestä verestä selvinnyt, tai samalla tapaa sitä edes sietänyt.
Kuulostaa lupaavalta”, vampyyri kuitenkin hymähti, haukanpoikasen kertoman perusteella olettaen ettei sarvikruunuisella hengenhätää ainakaan ollut, ”Pyytäisin että saisin tulla mukaasi, haluan varmistua siitä ettei demoniverta jäänyt Seyrin kehoon”. Jos olisi jäänyt, saisi velho suorittaa eilisiltaisen operaation uudestaan – joten toivoa myös sopi, ettei kyläpäällikköä enää mikään sen suurempi kuntonsa puolesta ainakaan haittaisi. Uupumus oli ymmärrettävää, mutta mikään ei laskenut pois sitä etteikö myrkky olisi voinut tehdä muitakin tuhoja kaikesta huolimatta.
Oli miten oli, asiasta lieni turhaa murehtia ennen kuin omin silmin pääsisi kaiken varmistamaan.

Lähden kun hämärä laskeutuu, missä siihen saakka aikaani vietän on toistaiseksi vielä arvoitus”, Lothar päätti pikkuhaukalle näin kahden kesken suunnitelmistaan kertoa, ”Ajattelin että sinua kiinnostaisi, eilisiltaisesta huolestumisestasi päätellen”.


//MOAR! CANT WAIT! Kun mikään ei riitä. Tappajakeura on aina valmiina. Mordehupakko puree vielä Milkaa, heittää banaanipalalla päin näköä ja katti juokse kiireellä karkuun. Vihainen mussutus jatkukoon//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Syys 2019, 02:04

Iriador oli vastaanottavaisella kannalla Dariuksen kertoman suhteen, mikä tietenkin loi entistä enemmän luottamusta Haukansilmäiselle. Kerta Iriador noin avoimesti ja ymmärtäväisesti ylennykseen ja sen tuomiin mahdollisiin haittoihin suhtautui, kertoi se vain siitä, ettei punapäisen nimittäminen ylikenraaliksi ollut väärä valinta. Se tietenkin kevensi mieltä, Dariuksen pikkuhiljaa jopa innostuen korkeahaltian ylennyksestä. Kenties kaikki helpottuisikin sen myötä. Ei heti, mutta ajan mittaan. Se jos jokin herätteli toivoa tulevasta, vaikkei pessimistinen haltia uskaltanutkaan liikoja vielä toivoa. Oli kuitenkin lohdullista tietää, että Iriador oli valmis ottamaan vastuuta ja valmis auttamaan häntä Kuiskauksen suhteen.
”Aloitetaan kevyesti. Katsotaan vastuita sitten paremmin, kun olet tottunut asemaasi ja kun muut ovat tottuneet sinuun uudessa asemassasi”, Haukansilmä hymähtikin korkeahaltialle.

”En tiedä täysin, miten sinua koulutettiin kotokulmilla… Mutta emmeköhän me saa sinusta kelpo kapteenin”, Eliitti jatkoi hymähtäen, ”Olet todistanut itsesi lukuisia kertoja minulle ja muille, olet paikkasi todellakin ansainnut. Jos et muuten, niin olet se järjen ääni, jota kuuntelen”.
”Ja muista, että hän oli väärässä…
”, Darius jatkoi, yllättäen kuulostaen vakavammalta, ”Isäsi. Mitä ikinä hän sinulle sanoikaan. Hän ei tuntenut sinua, niin kuin minä tunnen”.


Puheisiin syömisestä Theo hymähti vain pienesti, myöntävästi, sen enempää asiaan jäämättä. Kyllä hän söisi, sitten jossain välissä.
”Uskoisin, että sinäkin pääset häntä katsomaan”, Pikkuhaukka uskalsi veikata, jopa lupailla yönlapselle, samalla seuraillen, kuinka vanhempi maagi hiuksiaan kiinni laittoi, ”jokainen varmasti haluaa varmistua siitä, ettei demoniverta jäänyt tippaakaan Seyrin kehoon. Ja jos joku sen osaa varmaksi sanoa, niin sinä”. Theo tuskin osasi itse sitä nähdä. kenties hän kykenisi aistimaan epäpyhän veren, jos sitä vielä jäljellä oli, mutta siihen taitoon Theo ei menisi luottamaan.

Jonkin asteen haikeus käväisi puoliverisen kasvoilla, Mordecain kertoessa lähtevänsä hämärän laskeuduttua. Siihen asti hän olisi Briarissa, paikassa tai toisessa, riippuen siitä missä velhon läsnäoloa siedettäisiin.
”Tuota…”, Theo aloitti varovaisesti, epäilevästi, selvästi hakien vielä sanoja mitä seuraavaksi aikoi ääneen lausua, ”V-voisinko kenties… tulla mukaasi?”.
”En-en usko että Darius ja Iriador ovat lähdössä täältä vielä tänään… Ja uskon, että heistä olisi mieluisampaa, jos en olisi nurkissa nyhjäämässä… Tai ainakin Dariuksesta olisi…”, enkelinpentu jatkoi, viimeiset sanat lähinnä mutisten. Eihän hän tiennyt, mikä setänsä suunnitelma oli kotiinpaluun suhteen, mutta viimeistään ylihuomenna eliittikenraalia kaivattiin linnalla juhlissa. Theo uskalsikin siis epäillä, että kerta mahdollisuus oli, jäisi Darius ja Iriador vielä yhdeksi yöksi Briariin.
”Tietenkin… Ehkä minun pitäisi jäädä, ihan vain varmistaakseni Seyrin tila vielä huomennakin, mutta… Uskon, että hän pärjää kyllä ilman minua”, Pikkuhaukka jatkoi, lattianrajaan eksyneen katseensa nostaen nopeasti Mordecain puoleen.
”m-mutta ei sinun tarvitse minua mukaasi ottaa. En haluaisi olla vaivaksi… kenellekään…”.



// MOAAARRRR! Mikään ei koskaan riitä. JA VOI APUA TAPPAJAKEURET NYT :D Morde sitä kissaa ei kannata pahoinpidellä tai muuten tulee Deli kera lihanuijan moukaroimaan //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Syys 2019, 20:57

Sitä mukaan kun muonaa kupuunsa sai, alkoi energia hiljalleen palautua ja olo koheta. Myös Dariuksen sanat lämmittivät ja kohensivat mieltä, vaikka mieleen olikin jäänyt kummittelemaan henkilökohtaisia asioita punapään viimeisten sanojen myötä. Ehkä sen epäröinnin saattoi huomata Iriadorin kasvoilta, sokean tuijottaessa lähinnä pöydänkantta yllättävän totinen ilme kasvoillaan.
Kiitos”, sokea tuhahti sijoiltaan, Dariusta miehen sanoista ja luottamuksesta lähinnä kiittäen. Kaikki kyllä järjestyisi, ja Iriador uskoi yhdessä Winderin kanssa sopeutuvansa uuteen asemaansa ennemmin tai myöhemmin.

Mitä sitten edesmenneeseen isään tuli, ei Iriador suoriltaan osannut päättää halusiko asiaa sen paremmin ottaa puheeksi. Kaikki se mitä Pimeässäpaikassa oli sattunut aikanaan oli jättänyt häneen niin fyysiset kuin henkisetkin arvet, joista etenkään niitä psyykkisiä Iriador ei ollut käynyt lävitse itse, saati sitten puhunut niistä muidenkaan kanssa. Ei Dariuksen. Eikä Lorythaksen. Ei tuttavapiireissään tai muuallakaan. Vaikka korkeahaltia jaksoikin hymyillä ja välittää rakkaimmista ympärillään, kätkeytyi sen hymyn taakse omanlaisensa pyörremyrsky, jonka hän oli sysännyt vain syrjään kerta toisensa jälkeen.
Jossain hänen on täytynyt olla oikeassakin, ei hän muuten olisi ollut niin menestynyt”, Iriador henkäisi selvästi hiljempaa, toiseen kämmenselkäänsä leukansa nojaten ja kyynäränsä pöydänkannelle laskien. Se ajatusmyrsky päässä sai korkeahaltian katseen harhailemaan lähinnä pöydänkantta pitkin, kertaakaan edes vahingossa vilkaisematta Dariuksen suuntaan.
Mieleni on ollut hajalla sen Pimeäpaikan jutun jälkeen…”, Iriador totesi mitäänsanomaton ilme kasvoillaan Dariuksen puoleen vilkaisten, ”Jokainen arpi jonka hän jätti muistuttavat minua ikävistä asioista. Etten ole tarpeeksi, että kaikki ympärilläni olisi pelkkää valetta, etten koskaan kykenisi saavuttamaan elämälläni mitään. Se mitä Aran on tehnyt meille, ja minulle, kalpenee sen kokonaisuuden rinnalla”.

Mutta ei tämä ole oikea aika ottaa tätä puheeksi”, Iriador kohautti suupieliään nopeaan hymyyn, ”Olen yrittänyt pitää sen itselläni, en tiedä oletko osannut epäillä tai nähnyt kuinka sekaisin olen kaikesta huolimatta. Jaksan hymyillä ja olla vahva seurassasi, mutta aina välillä itsekseni haluaisin vain romahtaa jaloiltani alas”.


Lotharin katse kohdistui paremmin Theoon tuon varovaisen tokaisun myötä. Hän oli kyllä pistänyt merkille sen häilähtäneen haikeuden, kuitenkin päättäen ettei siihen huomiotaan sen enempää laittaisi. Mutta liittyikö se jotenkin aiheeseen? Ilmeisesti, ainakin sen perusteella mistä haukanpoikanen hänelle puheli, pyytäen päästä Mordecain matkaan sitten illasta. Eihän yönlapsi tuntenut varsinaisesti Winderin ja Theodluinin väleistä mitään muuta kuin noiden välillä olevan sukulaissuhteen, mutta pikkuhaukan kertomasta saattoi kyllä päätellä etteivät kaksikon välit täysin moitteettomat olleet. Sinällään hän ymmärsi sen, sillä haltiakenraali ei missään välissä ollut vaikuttanut sellaiselta persoonalta, joka edes hetkeä jaksaisivat Miaroran kaltaisen nuoren maagin uteliaisuutta ja puheliaisuutta. Mikäli Lorythaskin selviäisi kyläläistensä avulla, ei Theonkaan läsnäololle varsinaisesti ollut samanlaista tarvetta mihin nuorukaisen olisi voinut rinnastaa hyödylliseksi taitojensa puolesta.

Miksipä ei”, velho kohautti olkiaan nuorempaansa katseellaan tutkaillen, ”En näe syytä mikset voisi lähteä mukaani”. Ei se hänen mielestään ollut paljoa pyydetty, eikä hänellä ollut mitään Theodluinin ehdotusta vastaankaan. Hän pystyi liikkumaan yhdellä oven avauksella ja loitsuillaan pitkin mannerta, joten Theon jättäminen kyydistä kaupungissa ei olisi hänelle ongelma eikä mikään jos nuorikko mieli nykyisille kotinurkilleen palata täällä notkumisen sijaan.
Ajattelin palata Elwoodin kautta takaisin Piilopaikkaan valmistautumaan ylihuomista varten”, Lothar pohti päätään kallistaen, ”Jos haluat kaupunkiin takaisin voin sinut sinne kyllä viedä, yksi ylimääräinen ovenavaus ei hirveästi aikaani vie”.
Näet sitten mitä tarkoitan, jos mukaani lähdet. Et sinä vaivaksi olisi, mutten voi päätöstä tehdä myöskään puolestasi”, Mordecai hymähti, pienen vinon hymyn huulilleen nostaen viipymään, ”Päätös on sinun, ja olet vapaa lähtemään mukaani jos vain haluat, kunhan iltaan mennessä olet päätöksesi tehnyt. Voin käväistä nykäisemässä hihastasi vielä sitten”.



//Kyltymättömiä ollaan. TAPPAJAKEUREA EI VOI PYSÄYTTÄÄ!!! TappajaNukalle sukua. Morde ottaa riskin. Kyllä se Delikin heltyy lopulta kun Mordemarihupakko näyttää loppujen lopuksi niin söpöltä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Syys 2019, 22:12

Haukankatse kääntyi terävästi Iriadorin puoleen, korkeahaltian käydessä arvelemaan isänsä olleen joissain asioissa oikeassa, kerta niinkin pitkälle oli elämässään päässyt. Siihen Darius ei ottanut kantaa, mutta Haukansilmä oli aivan varma, ettei Locienin herjat poikaansa kohtaan pitäneet paikkaansa, oli tuo mitä ikinä sanonutkaan Iriadorille.
Sattuneista syistä Darius ei ollut koskaan ottanut kunnolla puheeksi Pimeän paikan tapahtumia. Ensiksi se tuntui väärältä ja loppu viimein se oli jäänyt taka-alalle ja mitä enemmän aikaa oli kulunut, sitä vaikeammalta se oli tuntunut ottaa puheeksi. Joten nyt, kun Iriador alkoi asiasta puhumaan omalta osaltaan, oli Darius kirjaimellisesti järkyttynyt.
Lähinnä siksi, ettei hän ollut nähnyt, kuinka hajalla korkeahaltia oli. Dariuksella ei ollut aavistustakaan! Eihän hän koskaan mikään tunneasiantuntija ollutkaan, mutta luulisi nyt, että omasta kumppanistaan olisi moiset murheet huomannut. Mutta ei, Iriador oli peittänyt kaiken, eikä sanonut mitään, ennen tätä päivää. Ehkä se olisi pitänyt arvata tai edes aavistaa. Mutta eliitti oli ollut niin kiinni omassa surussaan, ettei nähnyt, kuinka rakkain kärsi vierellä. Ja sekös suututti.

Eliitti löikin yllättäen kätensä pöydänkanteen, saaden astiat helähtämään.
”Mikset kertonut minulle!”, Darius parahti, kuulostaen ehkä hitusen kiukkuiselta, mutta ennemminkin ahdistuneelta, kenties pettyneeltäkin, ”Iriador, sinä tiedät kuinka huono olen näiden asioiden suhteen! Tiedät ettei tunteiden jakaminen tai niiden lukeminen, hitto vie edes kysyminen, ole minun vahvuuteni!”.
”Pyydät minua jakamaan murheeni sinulle ja sitten itse aiot pimittää minulta tuollaisen surun, joka sisintäsi riipii?”
, Eliitti jatkoi, nyt tuolillaan kääntyen paremmin vierellään istuvan Iriadorin puoleen ja poimi tuon kädet omiinsa, ”Sinun ei pidä kantaa kaikkea tuota yksin. Sinä voit — sinun täytyy — kertoa minulle, jos jokin mieltäsi painaa, Iriador. Muuten päädyt vielä samanlaiseksi täydelliseksi hermoraunioksi, kuin minä, ennen kuin opin sinulle puhumaan tunteistani ja murheistani”, peukaloillaan Darius silitti kepeästi Iriadorin kämmenselkiä puhuessaan, ollen selvästikin huolissaan kumppanistaan ja sen kuuli myös nyt äänestä.

”Ja nyt jos kehtaatkin vähätellä omaa ahdistustasi ja pahaa oloasi verrattuna minun tai Lorythaksen murheisiin, niin tirvaisen sinua päin näköä”, Kai sen saattoi kömpelöksi vitsailuksi laskea, mutta Darius kyllä myös tarkoitti sanojaan. Iriador oli tähän asti ollut heistä se, joka oli ollut hiljaa omista asioistaan ja tukenut niin Dariusta kuin Lorythasia heidän vaikeina hetkinä. Ja sekös tuntui entistä kamalammalta, eliitin lähes ahdistuen omantunnontuskistaan ja typeryydestään, koittaen kuitenkin pitää itsensä rauhallisena ja positiivisena, vaikka aluksi olikin reagoinut aggressiivisenpettyneesti.
”Olet tärkeä minulle. Tärkein, Norfaldir. Älä enää ikinä pimitä pahaa oloasi minulta”, Haukansilmä jatkoi, toisen käden nousten pehmeästi korkeahaltian poskelle, ”Hän oli väärässä, yhä. Kaikki, mitä hän sinusta sanoi, hän oli väärässä”.


Pieni, toiveikas hymy kohosi Theodluinin kasvoille, Mordecain suostuessa ottamaan hänet matkaansa. hänhän lähtisi ja mielellään, vaikka viihtyikin Briarissa ja Lorythasin pärjääminen tietenkin huoletti, mutta ennemmin hän lähtisi pois nurkista pyörimästä. Sillä setänsä seurassa hän ei voinut olla, Darius olisi vain suotta kiukkuinen ja Iriador halusi varmasti viettää aikaa nyt Dariuksen ja Lorythasin kanssa, kun siihen tilaisuus oli. Kerta hän ei ketään muuta tuntenut kylästä, olisi hän joutunut lähinnä istumaan yksin omissa oloissaan jossain pimeässä nurkassa. Joten kaikille olisi parempi, jos hän lähtisi tai näin Theodluin ajatteli.
Lothar kertoi suunnitelmastaan palata Elwoodin kautta takaisin haltioiden Piilopaikkaan, mutta kuulemma ”yksi ylimääräinen ovenavaus” ei ollut ongelma, sikäli mikäli Theo halusi palata kaupunkiin. Enkelinpennun kulmat ehättivät kohota kysyvästi, Lotharin kuitenkin todeten, että hän näkisi kyllä myöhemmin, mitä velho oli tarkoittanut sanoillaan.

”Voisin palata kaupunkiin, kyllä. Kenties minunkin on parempi valmistautua hyvissä ajoin”, Theo nyökkäsi nopeasti.
”H-haluan kyllä lähteä. Ei minulla ole syytä jäädä tänne pyörimään toisten jalkoihin”, Nuorempi maagi jatkoi, ”joten… Kiitos, jos mukaasi saan lähteä”. Tietenkin piti kaiketi kysyä myös Dariukselta, saisiko hän lähteä vampyyrin matkaan… Loppujen lopuksi kukaan heistä ei tuntenut kunnolla Mordecaita ja Dariuksella oli varmasti kommentti jos toinenkin tähän suunnitelmaan, mutta tuskin setänsä pahasti pistäisi vastaan. Olisi vain iloinen, kun puoliverisen saisi pois silmistään, sikäli mikäli Darius nyt uskalsi sen verran luottaa Mordecaihin. Theo kuitenkin luotti, uskoen ettei hänelle mitään ikävää kävisi, jos velhon matkaan lähtisi.
”Mutta, ehkä minun kannattaisi sitä aamiaista katsoa”, Theo jatkoi lopulta, hieman pirteämpänä, ”Kenties etsin myös Dariuksen käsiini ja kysyn N’drayerista ja Argenteuksesta samalla”, Theo otti pari perääntyvää askelta kohden huoneen ovea, katseen pysyen vielä velhossa.
”Sinä et taida tarvita aamiaista? Voit toki seuraan liittyä muutenkin, ellet halua jäädä vielä tänne”, Pikkuhaukka jatkoi, pysähtyen vielä ovelle hetkeksi odottamaan vastausta, ennen kuin paikalta olisi poistunut, yksin tai seurassa.



// POHJATON KAIVO. KUKAAN EI PYSÄYTÄ PÄÄLLE PUSKEVAA TAPPAJAKEUREE!! TappajaNuka on tappajakeuren sukulainen, kyllä. ja öldjölwjfaw <3 Deli senkin pehmo //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Syys 2019, 15:07

Iriador säpsähti Dariuksen lyödessä kätensä vasten pöytää, katseensa aueten suuremmaksi hetkellisestä hämmennyksestänsä, mutta vain koska hän ei ollut olettanut sellaista reaktiota Dariukselta. Hän kyllä ymmärsi sen reaktion näin jälkikäteen kuunnellessaan Haukansilmän sanoja, ja oli kyllä tietänyt tähän hetkeen saakka että pimittäessään tunteitaan vain mielessään hän omalla tavallaan eväsi tilaisuutensa käsitellä niitä itse, sekä myös haukansilmäisen kanssa. Eihän punapää ollut loputtomiin aikonut hiljaa olla. Tässä vain oli ehtinyt tapahtua paljon, sellaisia asioita jotka olivat ajankohtaisempia tai muuten vaativat ajatusta ja tekoja ennemmin. Omalla tavallaan ne olivat myös suoneet toisaalta tilaisuuden ajaa ne ajatukset ja murheet mielestä tiehensä väliaikaisesti.
Iriador hymisi pienesti antaessaan Dariuksen poimia kätensä omiinsa, sokean katseen laskien myös heidän käsiinsä, ja pian päätään pienesti kallistaen kumppaninsa kättä vasten, kun tummatukkainen sen hänen poskelleen nosti. Sille kuivalle vitsailulle hän hymyili korkeintaan leveämmin hetken, ilmeensä kuitenkin muuttuen hillityksi jälleen pian.
On vaikeaa kumota jotain sellaista, joka mieleesi on jo nauloin hakattu”, Iriador hymyili pienesti, ”Ja sinä tiedät sen kyllä”.

En tahdo pimittää sinulta mitään. Enkä vähätellä ongelmiani, tai verrata kenellä meistä on pahin olla juuri nyt”, Iriador tuhahti, paremmin poimien Dariuksen toisen käden omaansa, ”En vain ole löytänyt aikaa ja tilaisuutta puhua… siitä kaikesta. Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa, ja olen halunnut ennemmin keskittyä sinuun ja meidän iloihimme. Ja suruihimme. En niinkään omiin murheisiini, kun olen tottunut pidättäytymään niissä jo kotopuolessa”.
Tulen niin erilaisesta kulttuurista, olen hyvä kuuntelemaan ja ottamaan muut huomioon, mutten puhumaan henkilökohtaisista asioistani. Ja kaikesta huolellisuudestani ja harkintakyvystäni huolimatta sinä tiedät millainen olen, kun pinnani viimein leikkaa kiinni. En kuitenkaan hetkeäkään epäröisi ottaa asioita puheeksi kanssasi, sitten kun olen siihen itse valmis”, sokea hymyili lempeästi, lämpimän katseensa kohottaen viimein paremmin Dariuksen kasvoille, ”Murehdin, ihan kuten sinäkin. Mutta pyydän ettet ajattelisi että yritän tarkoituksella salata sitä sinulta, en kykene samanlaiseen hermoraunioksi heittäytymiseen kuin sinulla on toisinaan tapana, muttei minua myöskään haittaa näyttää heikkoja hetkiäni sinulle ja hakeutua kahden kesken seuraasi sellaisen hetken eteen sattuessa”.
Teen kaikkeni että todistaisin itselleni olevani parempi, ja että merkitsen niitä sanoja enemmän, ja tulen tarvitsemaan siihen myös sinua”, Iriador jatkoi muutaman onnellisuuden kyyneleen vierähtäen hänen poskeaan pitkin alas, jättäen pelkän kostean vanan jälkeensä ”Etkä osaa kuvitella kuinka paljon se merkitsee minulle, että välität minusta aidosti, ja annat näin minulle tilaisuuden johonkin merkittävään rooliin jollaista en olisi valmis ottamaan vastaan ilman aikaani Kuiskauksessa”.

Vedän sinulta ja kapteeneiltasi jalat alta, jos asemani todistaminen ja paikkani hakeminen sitä vaatii”, sokea vitsaili vuorostaan muutaman naurahtaen, hihansyrjäänsä käyden pyyhkimään kyynelistä kosteita silmäkulmiaan paremmin.


Kaikesta päätellen Theo oli jo päätöksensä tehnyt. Hyvä niin, jottei ajatus suotta nuoremman mieltä pitkin päivää vaivaisi. Varmasti Dariuksellakin oli asiaan sanomista, mutta toisaalta, saattoiko Winder kieltää pikkuhaukkaa palaamasta takaisin kaupunkiin ja Delathoksen torpalle? Sen sijaanhan haltiakenraalin pitäisi itse pitää toista silmällä, mikä tilanteeseen nähden ei liennyt Winderille juuri nyt mielekkäin tehtävä. Toisaalta nuo ottivat varmasti huomioon myös sen mitä Mordecai edusti, vaikka miten Lothar kreivin alaisuudessa palvelikin ja omalla tavallaan samalla puolella edusti. Miksi ihmeessä hän olisi satuttanut Theoa, tai edes vedättänyt kenenkään kiusaksi? Ennemmin hän olisi päästänyt Winderin päiviltä tässä ja nyt, jos olisi halunnut saada merkityksellistä haittaa aikaiseksi kokonaisuuteen nähden.

Olet vapaa liittymään matkaani, niin pitkään kuin mukaani vain haluat”, velho hymähti vielä pikkuhaukan häntä kiittäessä tästä tilaisuudesta, toivoen ettei Theo suotta tikkua ristiin löisi setänsä kanssa aiheesta, jos Winder tästä päättäisikin mielensä pahoittaa.
Mutta se aamiainen. Siitä Lothar oli samaa mieltä Theon kanssa, jaksaisipa haukanpoikanenkin lounaaseen, peräti jopa päivälliseen asti jos kupuunsa runsaamman aamiaisen pistelisi. Ja samallapa Theo saattaisi käydä lävitse niitä asioita, joista he nyt olivat puhuneet keskenään.
Mordecai kuitenkin pudisti päätään nuorukaisen tiedusteluihin, ”En tarvitse. Mene sinä vain, tulen alakertaan pian perässä kuitenkin. Suotta täällä nyhjään itsekseni, tai Winder tulee vielä heittämään minut henkilökohtaisesti ikkunasta pihalle piilottelun tähden”, velho hymähti itsekseen huvittuneena ajatukselle, uskoen Theon kyllä ymmärtävän sanojensa päälle. Vaalea katseensa seurasikin lopulta pikkuhaukan poistumista paikalta, jonka myötä velho asettui vielä ikkunan ääreen paremmin pohtimaan omia asioitaan ja tulevaa ennen kuin aikoisi saappaansa kiskoa jalkoihinsa ja poistua alakertaa kohden.


//TAPPAJAKEURA MENEE JO! OTTAKAA SARVISTA KIINNI TAI SAATATTE JÄÄDÄ JÄLKEEN! Oikeesti TappajaKeure on se Nukan äiti, mut Wyrri ei oo vaan kehdannu puhua siitä ultimate warriorina tai kaikki säikähtäis. Deli on vähän tommonen. Milka kattoo vaan kateellisena pöydän alta kun häntä syrjitään yhden lepakon takia//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Syys 2019, 15:46

Kyllä Darius tiesi, kuinka sanat saattoivat iskostua ja myrkyttää mielen, ajatusmaailman, varsinkin jos ne olivat herjoja jotka tulivat tahoilta, joita ehkä joskus oli osannut kunnioittaa ja arvostaa. Eipä hän siis voinut syyttää Iriadoria siitä, jos nuorempi oli isänsä sanat ottanut itseensä ja vielä uskoikin niihin, vaikkei Locienilla ollut selvästikään ollut mitään käsitystä pojastaan ja siitä, mitä tuo oli jo ehättänyt Kuiskauksessa saavuttaa.
Korkeahaltia kuitenkin kertoi, ettei tarkoituksella ollut pimittänyt asioita. Niille ei vain koskaan ollut löytynyt sopivaa hetkeä. Senkin Darius ymmärsi, ollen silti kuitenkin hieman harmissaan, ettei Iriador ollut ottanut asiaa puheeksi, edes jossain välissä. Mutta eniten häntä harmitti se, ettei hän itse ollut älynnyt kysyä korkeahaltian vointia näiden kuukausien aikana. Mutta, kaiketi se oli hyvä, että Iriador puhui nyt, eikä sitten siinä vaiheessa, kun oli jo täysin romahtanut eikä enää jaksanut? Nyt Darius sentään oli tietoinen asiasta ja ehkä osaisi katsoa Iriadoria ja tuon vointia toiselta kannalta, Haukansilmän todella toivoen, että hänestä myös olisi mahdollisesti apua kumppanilleen, jos tuo halusi avautua ja tunteitaan purkaa kunnolla. Johan se oli todettu, ettei Darius kovin hyvä ollut toisia lukemaan saatikka toisten tarpeita ja tunteita ottamaan huomioon, näin Lorythaksenkin kohdalla, silloin kun heillä oli vaikeampi jakso menossa. Mutta oli eliitti siitä jotain oppinutkin, uskoen voivansa olla parempi tuki Iriadorille ja Lorythasille, jos nuo häntä tarvitsivat. Varsinkin nyt, kun oma vointi oli pikkuhiljaa varovaisen toiveekkaana lähtenyt nousuun.

”Tiedäthän, ettei sinun tarvitse todistaa hänelle, hänen sanoilleen, mitään?”, Eliitti hymähti pienesti Iriadorille, ”Olet todistanut itsesi jo minulle ja muille. Sinä riität tuollaisenaan. En tietenkään aio estää, jos haluat itsellesi jotain todistaa, mutta muistathan, ettei kukaan muu sinulta sitä vaadi? Ainakaan kukaan, kenen mielipiteellä olisi loppupeleissä väliä”.
”Lupaan kuitenkin olla apunasi ja tukenasi, jos minua tarvitset. Mutta lupaathan sinä myös luopua siitä kuuntelijan roolista ja antaa minun välillä kuunnella sinua?”
, Haukansilmä jatkoi hymähtäen, lempeästi hymyillen katsellen niitä olettavasti onnenkyyneliä, joita punapäinen kävi hihansyrjään pyyhkäisemään.
”Ei kenties nyt, kuten sanoit, tämä ei liene oikea aika, keskitytään tämän hetken tapahtumiin… Mutta jahka olemme taas asettuneet, palanneet kotiin… Niin sitten kun sinusta tuntuu siltä, keskustellaan”.

Darius oli aikeissa jatkaa keskustelua, kun yllättäen päästi irti Iriadorista, hitaasti, mutta vetäytyi silti takaisin omalle tuolilleen paremmin.
”Joko hän lähti”, Eliitti aloitti, nyt selvästi kylmemmällä äänellä, mitä äsken Iriadorille oli puhunut. Theodluin oli saapunut paikalle ja sen saattoi arvata Dariuksen tavasta puhutella paikalle saapunutta. Pikkuhaukka oli lähtenyt Mordecain luota velhon ilmoitettua, että ei tarvinnut aamiaista, mutta tulisi alakertaan pian perästä. Vierashuoneelta puoliverinen oli suunnannut ruokasalin puoleen, josta nyt löysi Iriadorin ja Dariuksen jo ruokailemasta. Pöytään oli katettu myös kaksi muuta paikkaa, oletettavasti hänelle ja Seyrille.
”Ei vielä. Mutta lähtee illan tullen. Jos haluat hänet ulos kartanolta, se kyllä onnistuu — mutta ennen kuin häädät hänet pihalle, haluaisimme tarkistaa Lorythasin tilan ja varmistaa, ettei demoniverta jäänyt häneen tippaakaan”, Theodluin aloitti, kävellessään peremmälle ja istuen alas yhdelle katetulle sijalle. Darius ei näyttänyt kovinkaan iloiselta kuullessaan Mordecain olevan vielä paikanpäällä. Mutta, ehkä oli parasta antaa velhon ja puoliverisen tarkistaa Lorythas vielä, joten Darius pysyi hiljaa, lähinnä hymähtäen terävästi puoliveriselle, ennen kuin jatkoi syömistään.

”Huomenta Iriador”, Theo käänsi huomionsa punapäisen puoleen, jota ei vielä aamun aikana ollut nähnyt, samalla kun itselleen otti ruokaa, ”Saithan nukuttua hyvin?”, puoliverinen tiedusteli, tarkkaillen punapäistä, joka näytti siltä että oli pari kyyneltä kenties tirauttanut syystä tai toisesta…



// VISKITÄTI TULEE PERÄSTÄ PISSALETKUN KANSSA!! Ja kyllä. Nuka kuitenkin peri äitinsä raivokkuuden ja se tulee oleen hurjempi mitä Halona. Deli on vähän tommonen sillon tällön kuutamolla. Milka on niin mustis, että meinaa syödä lepakonkutaleen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron