Kirjoittaja Aksutar » 15 Syys 2019, 22:12
Haukankatse kääntyi terävästi Iriadorin puoleen, korkeahaltian käydessä arvelemaan isänsä olleen joissain asioissa oikeassa, kerta niinkin pitkälle oli elämässään päässyt. Siihen Darius ei ottanut kantaa, mutta Haukansilmä oli aivan varma, ettei Locienin herjat poikaansa kohtaan pitäneet paikkaansa, oli tuo mitä ikinä sanonutkaan Iriadorille.
Sattuneista syistä Darius ei ollut koskaan ottanut kunnolla puheeksi Pimeän paikan tapahtumia. Ensiksi se tuntui väärältä ja loppu viimein se oli jäänyt taka-alalle ja mitä enemmän aikaa oli kulunut, sitä vaikeammalta se oli tuntunut ottaa puheeksi. Joten nyt, kun Iriador alkoi asiasta puhumaan omalta osaltaan, oli Darius kirjaimellisesti järkyttynyt.
Lähinnä siksi, ettei hän ollut nähnyt, kuinka hajalla korkeahaltia oli. Dariuksella ei ollut aavistustakaan! Eihän hän koskaan mikään tunneasiantuntija ollutkaan, mutta luulisi nyt, että omasta kumppanistaan olisi moiset murheet huomannut. Mutta ei, Iriador oli peittänyt kaiken, eikä sanonut mitään, ennen tätä päivää. Ehkä se olisi pitänyt arvata tai edes aavistaa. Mutta eliitti oli ollut niin kiinni omassa surussaan, ettei nähnyt, kuinka rakkain kärsi vierellä. Ja sekös suututti.
Eliitti löikin yllättäen kätensä pöydänkanteen, saaden astiat helähtämään.
”Mikset kertonut minulle!”, Darius parahti, kuulostaen ehkä hitusen kiukkuiselta, mutta ennemminkin ahdistuneelta, kenties pettyneeltäkin, ”Iriador, sinä tiedät kuinka huono olen näiden asioiden suhteen! Tiedät ettei tunteiden jakaminen tai niiden lukeminen, hitto vie edes kysyminen, ole minun vahvuuteni!”.
”Pyydät minua jakamaan murheeni sinulle ja sitten itse aiot pimittää minulta tuollaisen surun, joka sisintäsi riipii?”, Eliitti jatkoi, nyt tuolillaan kääntyen paremmin vierellään istuvan Iriadorin puoleen ja poimi tuon kädet omiinsa, ”Sinun ei pidä kantaa kaikkea tuota yksin. Sinä voit — sinun täytyy — kertoa minulle, jos jokin mieltäsi painaa, Iriador. Muuten päädyt vielä samanlaiseksi täydelliseksi hermoraunioksi, kuin minä, ennen kuin opin sinulle puhumaan tunteistani ja murheistani”, peukaloillaan Darius silitti kepeästi Iriadorin kämmenselkiä puhuessaan, ollen selvästikin huolissaan kumppanistaan ja sen kuuli myös nyt äänestä.
”Ja nyt jos kehtaatkin vähätellä omaa ahdistustasi ja pahaa oloasi verrattuna minun tai Lorythaksen murheisiin, niin tirvaisen sinua päin näköä”, Kai sen saattoi kömpelöksi vitsailuksi laskea, mutta Darius kyllä myös tarkoitti sanojaan. Iriador oli tähän asti ollut heistä se, joka oli ollut hiljaa omista asioistaan ja tukenut niin Dariusta kuin Lorythasia heidän vaikeina hetkinä. Ja sekös tuntui entistä kamalammalta, eliitin lähes ahdistuen omantunnontuskistaan ja typeryydestään, koittaen kuitenkin pitää itsensä rauhallisena ja positiivisena, vaikka aluksi olikin reagoinut aggressiivisenpettyneesti.
”Olet tärkeä minulle. Tärkein, Norfaldir. Älä enää ikinä pimitä pahaa oloasi minulta”, Haukansilmä jatkoi, toisen käden nousten pehmeästi korkeahaltian poskelle, ”Hän oli väärässä, yhä. Kaikki, mitä hän sinusta sanoi, hän oli väärässä”.
Pieni, toiveikas hymy kohosi Theodluinin kasvoille, Mordecain suostuessa ottamaan hänet matkaansa. hänhän lähtisi ja mielellään, vaikka viihtyikin Briarissa ja Lorythasin pärjääminen tietenkin huoletti, mutta ennemmin hän lähtisi pois nurkista pyörimästä. Sillä setänsä seurassa hän ei voinut olla, Darius olisi vain suotta kiukkuinen ja Iriador halusi varmasti viettää aikaa nyt Dariuksen ja Lorythasin kanssa, kun siihen tilaisuus oli. Kerta hän ei ketään muuta tuntenut kylästä, olisi hän joutunut lähinnä istumaan yksin omissa oloissaan jossain pimeässä nurkassa. Joten kaikille olisi parempi, jos hän lähtisi tai näin Theodluin ajatteli.
Lothar kertoi suunnitelmastaan palata Elwoodin kautta takaisin haltioiden Piilopaikkaan, mutta kuulemma ”yksi ylimääräinen ovenavaus” ei ollut ongelma, sikäli mikäli Theo halusi palata kaupunkiin. Enkelinpennun kulmat ehättivät kohota kysyvästi, Lotharin kuitenkin todeten, että hän näkisi kyllä myöhemmin, mitä velho oli tarkoittanut sanoillaan.
”Voisin palata kaupunkiin, kyllä. Kenties minunkin on parempi valmistautua hyvissä ajoin”, Theo nyökkäsi nopeasti.
”H-haluan kyllä lähteä. Ei minulla ole syytä jäädä tänne pyörimään toisten jalkoihin”, Nuorempi maagi jatkoi, ”joten… Kiitos, jos mukaasi saan lähteä”. Tietenkin piti kaiketi kysyä myös Dariukselta, saisiko hän lähteä vampyyrin matkaan… Loppujen lopuksi kukaan heistä ei tuntenut kunnolla Mordecaita ja Dariuksella oli varmasti kommentti jos toinenkin tähän suunnitelmaan, mutta tuskin setänsä pahasti pistäisi vastaan. Olisi vain iloinen, kun puoliverisen saisi pois silmistään, sikäli mikäli Darius nyt uskalsi sen verran luottaa Mordecaihin. Theo kuitenkin luotti, uskoen ettei hänelle mitään ikävää kävisi, jos velhon matkaan lähtisi.
”Mutta, ehkä minun kannattaisi sitä aamiaista katsoa”, Theo jatkoi lopulta, hieman pirteämpänä, ”Kenties etsin myös Dariuksen käsiini ja kysyn N’drayerista ja Argenteuksesta samalla”, Theo otti pari perääntyvää askelta kohden huoneen ovea, katseen pysyen vielä velhossa.
”Sinä et taida tarvita aamiaista? Voit toki seuraan liittyä muutenkin, ellet halua jäädä vielä tänne”, Pikkuhaukka jatkoi, pysähtyen vielä ovelle hetkeksi odottamaan vastausta, ennen kuin paikalta olisi poistunut, yksin tai seurassa.
// POHJATON KAIVO. KUKAAN EI PYSÄYTÄ PÄÄLLE PUSKEVAA TAPPAJAKEUREE!! TappajaNuka on tappajakeuren sukulainen, kyllä. ja öldjölwjfaw <3 Deli senkin pehmo //