Kirjoittaja Crimson » 10 Joulu 2019, 19:48
Iriador, Lorythas, Mordecai, Nessaya
Eiköhän Winderin toive Lotharin kuolemasta tulisi toteutumaan pikemmin kuin kenraali mielessään kuvitteli. Mutta vielä Mordecai ei ollut valmis poistumaan tästä kehostaan ja elämästään, eikä tulisi olemaan ennen kuin oli saattanut oman tehtävänsä päätökseen. Kaikessa hiljaisuudessaan niitä ajatuksia päässään pyörittäen yönlapsi silmäsikin yhä niin kovin rauhallisena takaisin haukankatseeseen, jonka Darius toi lähemmäs häntä askeltaessaan ja pysähtyen lähes kiinni velhoon. Vaikka selvästi oman ärtymyksensä rajamailla olikin, ei Mordecai silti pelännyt Winderiä, tai ottanut tuon sanoja itseensä millään tapaa. Heidän näkemyksensä ja ajattelutapansa sattuivat vain poikkeamaan toisistaan harvinaisen paljon, eivätkä ne tulisi toisiaan kohtaamaan ellei Darius olisi vapaaehtoisesti antanut velholle tilaisuutta olla silmissään jotain muutakin kuin vain se pelkkä sysipaha juonitteleva muukalainen, jollaisena kenraali hänet omasta halustaan näki.
Velho ehätti vain hymähtää Winderin sanoihin, kun ulko-ovi kävi eteissalissa pamahtamaan auki, mitä seurasi kutsu joka mitä ilmeisimmin oli tarkoitettu yläkerran väelle. Ainakin siitä päätellen, että naisääni huusi kartanon isännän nimeä. Mistäpä Lothar olisi voinut varmaksi sanoa mistä oli kyse, sillä ei hän tuntenut äänen omistajaa, saati sitten oikeastaan juuri ketään paikan päältä muutenkaan.
Vaikka Darius oli kääntynyt katsomaan muualle, jäi Mordecai silti yhä silmäilemään eliitin kasvoja arvioiden.
”Toivoisin hänen voivan itse muodostaa mielipiteensä”, Lothar kommentoi viimein näkemyksensä siihen mihin keskustelu oli ennen keskeyttävää tekijää jäänyt, ”Mutta olkoon menneeksi”. Kukapa hän oli päättämään Windereiden asioista, tietäen kyllä Theodluininkin kuuluvan arvostettuun sukuun veripuolisuudestaan huolimatta. Sen sijaan että velho aikoisi pysytellä pois nuorikon elämästä ja suoriltaan olisi ollut haltiakenraalin haluja toteuttamassa , halusi hän ennemmin Theon itsensä tekevän päätöksensä sen suhteen halusiko tuo olla hänen kanssaan tekemisissä vai ei tulevassa. Mutta siihen hän ehättäisi puuttua myöhemmin illalla kaksin haukanpoikasen kanssa paremmin ja ottaa asian puheeksi, kun ylimääräisiä korvia ei olisi kuuntelemassa.
Oli kuitenkin yksi asia joka Mordecain täytyi vielä Winderin seurassa suorittaa, sen myötä hän voisi kenties pysytelläkin poissa lopun päivän Dariuksen silmistä tuon toiveiden mukaisesti, sillä tätä menoa kenraali kuluttaisi itsensä vain loppuun ennen kuin ilta edes ehättäisi laskeutua arojen ylle. Yönlapsen katse kääntyikin viimein oman taskunsa puoleen haltian kasvoilta, Lotharin nostaen sieltä esille sen erikoisen maagisen korun, jonka hän aikaisemmin oli kartanon pihamaalta hangesta aistinut ja noukkinut mukaansa. Hänhän olisi voinut sen julkeasti vain pitää itsellään, tai kenties myydä selvitettyään sen salaisuudet. Sen viime iltaisen verellä ruokailun myötä hän oli kuitenkin tietoinen siitä kuinka koru oli kartanon etupihalle kasvaneisiin kinoksiin päätynyt edellisenä iltana, ja siitä kenelle se kuului, mistä syystä Mordecai kävikin lumottua lahjaa tarjoamaan takaisin Dariukselle.
”Ymmärtääkseni se kuuluu sinulle”, Lothar hymähti, uudemman kerran katseensa kohottaen pitempänsä kasvoille, ”Se halusi tulla löydetyksi kartanon pihamaalta. Olisin jättänyt sen Seyrin haltuun ennen lähtöäni, ellen tietäisi sinun viskanneen sitä hankeen edellisiltana”.
”Sopii toivoa että edes pieni etiketinripe pitelee häntä Mordecain seurassa, en usko että hän erikseen toivoo saavansa kreiviä vihaiseksi yrittämällä tarkoituksella piestä siniverisen henkivartijasta ilmat pihalle”, Iriador huokaisi Theon sanoihin, ollen kutakuinkin valmis siirtymään itse kirjaston puolelle kuuntelemaan kaksikon marinoita. Joskin, eiköhän se ollut Darius joka marisi Lotharille kuin ämmä konsanaan, sillä silmäpuoli tuskin sai tahtoaan lävitse sellaisessa seurassa, jota ei heidän elämänsä ja olemisensa muutenkaan tuntunut kiinnostavan.
Se huuto alakerrasta kuitenkin sai yhden jos toisenkin kammarissa kiinnittämään huomionsa lyhyeksi jääneestä keskustelusta toisaalle, Lorythaksen ja Iriadorin kyllä tunnistaen punaisen paholaisen äänen. Lorythaksen etenkin, joka kurtisti kulmiaan uupuneena ja mietti ensikäteen mitä perkelettä Pumpkin oli ehättänyt jo järjestää hänen hermojaan koetellakseen näinkin pian ikävien sattumusten jälkeen.
”Että pitikin sattua…”, hopeahapsinen hymähti kuivasti, saaden Iriadorin virnistämään vierestään. Punapäinen kampesikin itsensä jaloilleen vuoteelta, kiskaisten aluspaitansa ylle lämpimän villapaitansa takaisin ja sukat jalkoihinsa, jottei viileällä lattialla paljoin jaloin tarvitsisi hiippailla. Ehkä olisi parempi mennä alakertaan Pumpkinia vastaan, ennen kuin se peto löytäisi seurueineen yläkertaan. Tai niin Lorythas ensimmäisenä ajatteli, sarvipäisen käyden vaivalloisesti kehonsa sieltä täältä lukoistaan auki naksuen kaikesta makaamisesta. Horjahtaen sarvipää saikin itsensä ylös, mutta joutui hakemaan tukea Iriadorista, joka pienesti säpsähti sitä yllättävää kosketusta, vaikkei siitä näennäisesti mitenkään pahastunutkaan.
”Oletko varma, että sinun kannattaa nousta jo vuoteesta ylös? Voin kyllä Theon kanssa kaksinkin käydä alhaalla, keksiä Pumpkinille jotain tekemistä, ja sitten tarkistaa ettei Darius ole kuristanut Mordecaita hengiltä”, punapää tuumi huolestuneisuuttaan pienesti hymyillen.
”Se paholainenhan kaahaisi ohitsenne tänne heti, jos en saapuisi sitä vastaan”, puoliverinen hymähti osin tuohtuneena, itsekin kohottaen kuitenkin hymynpilkkeen kasvoilleen kaikesta uupumuksestaan ja säryistään huolimatta, ”Sitä paitsi pieni jaloittelu tuskin tekee pahaa näin muutaman päivän sängyssä makoilun jäljiltä. Suotta huolehditte, tiedän kyllä milloin minun täytyy istahtaa takaisin alas. Jos kuitenkin… tukenani pysyttelisitte kaiken varalta”, Lorythas vakuutteli, ollen oikeastaan tyytyväinen siitä että saisi hetkeksi jättää sängyn jälkeensä, vaikka syy siihen ei ollutkaan se kaikkein mieleisin juuri nyt.
Alakerrassa kirjastossa keskenään olevien tummatukkaisten lisäksi eteissaliin oli kuin olikin saapunut Sagan seurassa myös Lokene, naaraskäärmeen näyttäen muutaman päivän riutumisen jäljiltä kovin nuutuneelta, mutta onnelliselta siitä että Vaern oli yhä hengissä. Heidän mukanaan oli kuitenkin myös hopeiselle naaraalle tuttu kasvo, nimittäin Tummalintu, jonka Lokene kyllä muisti yhä ulkonäöltään Briarista joitain kymmeniä vuosia sitten. Aneritte oli viimeiseen asti yrittänyt vältellä vieraita siinä missä tuttujakin jäätyään Briariin sen myötä levähtämään, kun oli Seyrin tuonut takaisin tänne. No, ehkä osasyynä tänne jäämiseen olivat olleet keskitalven tulijuhlat, joista Nessi olisi halunnut keksiä jotain tuliaisia Scyllalle ja susille ennen kuin olisi pohjoisen jätit etsinyt jälleen käsiinsä. Sattuneista syistä ne juhlat olivat seisahtuneet kuitenkin kuin seinään välikohtauksen takia, minkä myötä kyläpäällikön kunnosta ei ollut kuulunut tätä päivää aikaisemmin lainkaan hyviä uutisia. Jos Seyrin loppu olisikin koittanut, olisi Ane halunnut olla mukana mahdollisessa polttohautausseremoniassa, mutta kaikkien onneksi sellaista ei ollut tarvinnut kenenkään tähden järjestää. Ei edes Nerinalan, nyt edesmenneen vanhan tutun ollessa kääntänyt takkinsa Briarilaisille, eikä haltianaisen muistoa haluttu julkisesti muistella, mikä sinällään oli ymmärrettävää.
Mutta ne harmaat ajatukset Nessi oli ehättänyt jo jättää taakse, sillä hänen seuralaisensa, ja etenkin varsinaiseksi hölösuuksi paljastunut Pumpkin vaikutti lähinnä positiivisesti muuten niin aran matkalaisen mieleen. Lokenen seura toi turvaa, siinä missä Caer ja Hyrakin olivat saapuneet kartanolle, mutta jääneet sen pihamaalle temmeltämään mieluummin, nyt katon laidalla kolistellen ja kilpaa kiitäen siinä missä muu kolmikko oli sisälle saapunut.
Ensitöikseen sulkatukkainen riisui käpälistään tumppunsa, ja laski kasvojaan suojaavaa hartiahuivia paremmin alas, säpsähtäen kuitenkin kun tummahipiäinen kävi rääkäisemään varsin suorasukaisen sisäänkäyntinsä jälkeen kutsuhuutonsa ilmoille.
”Eihän meidän sovi tuolla tavalla vain huudella päällikön perään!”, Nessi huudahti hillittyyn ääneen toppuuttelevana eleenä Pumpkinin olkapäähän kädellään koskien, Lokenen lähinnä hihitellessä itsekseen Sagan tapoja kuten tavallista. Sulkatukkaisen mielestä tällainen luvaton paikalle tulo ei muutenkaan ollut ollut hyvä idea, etenkin jos paikalla oli muitakin kuin kartanon isäntä itse!
//On kyllä kuule nyt huge need of everything jos siitä lähetään 8))) No niinpä. Siellä ne sättii, Dora tuli näyttään mallia kuin valtakunnan naiset kaapataan messiin. Sitten ne perustaa hirvee amazonämmät kerhon vielä, ja niin puolivaltakuntaa tutisi saappaissaan kun sai kuulla hurjien olevan irti jossain päin Cryptiä//