Delathos, SalrabiaDelathos virnisteli tapansa mukaisesti tyytyväisenovelana Winderille, kun puhe oli jostain harvinaisemmasta juomasta. Se kuulosti hyvältä, vaikkei ryyppääminen elementtinä juuri nyt varsinaisesti miellyttänyt millään tapaa, etenkään se humala ja sekopäisyys, kun hänellä oli tilaisuus olla vain omine ajatuksineen vielä toistaiseksi. Miten pitkään se kestäisi, se taisi olla heille kaikille vielä toistaiseksi arvoitus.
Veljellinen tunne kohosi päällimmäiseksi olotilaksi Delathoksen mieleen, kun Darius hänen seurassaan kävi nauramaan. Noillakin oli vielä tekemistä, ihan kuten muilla, eikä varmaan epäilystäkään että ilta venähtäisi pitkäksi pahimmillaan. Mutta sentään heidän tuli osallistua niihin juhliin vasta myöhemmin huomisena iltana, mikä mahdollisti ehkä pitkään tänä iltana kukkumisen, mutta myös vähän pidempään aamulla lepäämisen. Mutta ehkä nuo selviäisivät, toden totta. Ja Delathoksella oli sellainen tunne, että se hienohelma kreivinpahanen olisi ihan miellyttävä ja armollisempi isäntä piilopaikassa muille. Ei Darius olisi tähän kaikkeen suhtautunut muuten niin hyväksyen.
Kuuraparta kävi naurahtaen hymisemään muutaman kerran matalalta Winderin viimein ajaessa häntä tiehensä, missä välissä se käsi toisen hartialtakin laski rennosti alas, kunnes Del sai pyyhkäistyä valkeaa harjaansa päänmyötäisesti taemmas.
”
Katsotaan, eiköhän hän osaa itse katsoa itsensä näppärämpään kuntoon kuin minä saisin häntä edes unissani”, Delathos tuumi vinosti hymyillen, kannoillaan käyden kääntymään, ”
Koittakaahan levätäkin jossain välissä, saatte muuten siirtonne ensimmäiset torut niskoihinne jos aiotte kreivin palvelukseen astua silmät ristissä”. Sen myötä kuurapartainen kävi kättään kohauttamaan laiskasti vilkutuksen tapaiseksi Winderille, tummahipiäisen lähtiessä jälleen heidän keskustelustaan vapautuneemmin ajatuksin marssimaan tiehensä. Sinne tuvilleen, pois muun kaaoksen tieltä, huomiseen valmistautumaan ja etsimään jo pukineet vähintäänkin esille suoristumaan, jottei niitä tarvitsisi enää kiireessä etsiä huomenna.
Kaikessa siinä kiireessä ja tohinassa oli tuville kuitenkin löytänyt tiensä myös joku ylimääräinen, jolla varmasti olisi ollut tuhat ja yksi -syytä sillä hetkellä olla tekemässä kaikkea muuta, paitsi roikkumassa täällä. Zhiermatuin almanakassa oli kuitenkin ollut jo muutamana iltana vähän turhankin tyhjää, ja alati Dolen Mírillä roikkuminen oli lopulta käynyt tylsäksi. Yhtälailla, kuten eliittisotilaatkin, oli Salrabia kutsuvieraana valmistellut itseään hovin juhlintaan, ja jättänyt Tapiwan hetkeksi taakseen voidakseen vierailla haltioiden kaupungissa muutaman päivän. Päivä pari sinne tänne, ei Aslak hänen menemisistään ottanut pahastuakseen!
Mutta mitä ihmettä killanjohtaja teki sotilastuvilla tähän aikaan illasta? Ensinnäkin Zhiermatui oli astellut paikalle näkymättömänä, hiiren hiljaa suoraa etuovesta tilaisuuttaan vahdattuaan aikansa, jotta jonkun muun oven avauksella pääsi sisätiloihin kuokkimaan, ja oma agendansa mielessään livahtanut kenraali Winderin tiloja etsimään kaikessa rauhassa tovi sitten. Hänellä oli henkilökohtaista asiaa haltiakenraalille, vähän monestakin syystä, ja taustansa huomioon ottaen Kaamosmieli oli harvinaisen varma siitä, että vaikka kuinka kauniisti olisi audienssia pyytänyt ja siihen kylkeen mitä vain tarjonnut, ei kenraali olisi ottanut häntä vastaan
ikinä. Joten tietenkin Salrabia oli ottanut tehtäväkseen itse hankkiutua Winderin puheille viimein, kun oli tietoinen kenraalin paluusta takaisin kaupunkiin!
Salrabian silmiä koristivat tummat kajaalirajaukset, ja hänen arpensa alleen piilotti verenpunainen, todella kapea kuunsirppi. Demonin hiukset lepäsivät harvinaisen laiskasti vain sellaisiksi jätettyinä hänen harteillaan, puhtaanvalkoisten kutrien soluttautuen lähes täydellisesti hänen yllään olevaan valkeaan koreilevaan sisätakkiin, jonka selkämystä koristi kuva mustasta serpenttikäärmeestä kaikkine muine koristekirjailuineen. Tummanpurppuraiset ihoa nuolevat housut toivat mukavan kontrastin muuhun kokonaisuuteen, Zhiermatuin pelottomana suosien valkeita kenkiä useimmiten säässä kuin säässä eikä tämä kerta ollut poikkeus, kun hänen kinttujaan koristivat niin kovin huolitellusti edestä nyöritetyt saapikkaat, jotka toivat hänelle muutamisen sentin lisää pituuttakin.
Odottaessaan Kaamosmieli oli lähinnä pyörinyt pitkin huonetta silmäilemässään paikkoja, mihinkään kuitenkaan koskematta. Paitsi korkeintaan vaatekaappiin, jonka senkin sisältö oli sitten suorastaan kuvottavan tylsä sen jälkeen, kun Salrabia oli ehättänyt sovittaa itselleen muutamaa vaatekappaletta. Lainaamansa takin harteilta demoniverinen kuitenkin äkkäsi punaisen hiuksen, joka kerkesi nostattaa mitä katalimman virneen sarvipäisen kasvoille, kun tuo kävi sitä väriä omilla hiuksillaan imitoimaan – kyllähän Salrabia tiesi kenelle se punainen sävy kuului. Ja hän tiesi että sillä voisi aiheuttaa sillä enemmänkin pahennusta ja virheellisiä johtopäätöksiä halutessaan.
Se kuteiden sovitus, tai ehkä enemmänkin itsensä peilistä ihailu seisahtui kuitenkin tyystin Salran erottaessa askelia oven takaa. Ja sen jälkeen joku kävi availemaan ovea sen toiselta puolen, joka sai sarvipäisen vilkaisemaan pikaisesti kammarin puolelta muualle huoneistoon. Hän nakkasi kylmiltään sen tumman takin yltään läheiselle tuolille, ja kävi itse käpertymään valmiiksi mukavannäköisille lakanoille jotka vuoteelle oli pedattu, valkeanpuhtaiden petivaatteiden seasta hänestä erottuen kunnolla lähinnä vain ne punaiset hiukset joita itse piru jäi haromaan ovelasti virnistellen.
//ET HAUKU KATALAA NAHKIAISEKSI! Tulee ja saastuttaa sun nykysenkin uunin. Katala lahjoo Erun kissoilla. Lahjottaa sille Kadzaitin. Nyt ne nupit kaakkoon.
HÄN ON TÄÄLLÄ TÄNÄÄN//