Käärmeenpesä

Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2020, 16:43

Eliitti kuunteli hiljaa, kuinka Iriador vieressä kävi vällyjen välissä liikkumaan. Mitään korkeahaltia ei sanonut, mikä oli kyllä kieltämättä outoa. Yleensä Iriador ei pysynyt hiljaa, ellei suutuspäissään mykkäkoulua pitänyt. Darius kurtistikin kulmiaan kätensä alla, aikeissa vilkaista korkeahaltian puoleen, kun tuo jo kävikin eliitin rintakehää silittelemään. Vanhempi haltioista hymähti pienesti, nätisti pysyen sijoillaan, oudon tunteen nousten kuitenkin pintaan. Kaikki ei ollut kohdillaan, eliitin käyden jännittymään sijoillaan pienesti tietämättä edes itsekään miksi.
Syy kuitenkin oudolla, peräti ahdistavalle tunteelle kuitenkin tuli selväksi, kun sängyssä maannut punapää avasi suunsa. Jo äänestä Darius tunnisti, ettei kyseessä ollut Iriador, puhumattakaan sitten tuon nyt tuntemattomaksi ilmenneen tahon puheista. Kuinka sitä osasikaan tuntea itsensä jälleen suojattomaksi yllättäen, mutta ei eliitti ollut olettanut jonkun tuntemattoman punapään makoilevan hänen vuoteessaan! Joten oli sanomattakin selvää, että ensisäikähdyksen myötä seurasi silkka pakokauhu.

Pakoon Darius ei kuitenkaan lähtenyt. Sen sijaan alta aikayksikön eliitti nousi ylös, toisella kädellä tavoitellen tuon tuntemattoman kaulaa, toisen taas napaten sängyn tyynyjen takaa patjan alta tikarin, jota eliitti oli alkanut säilyttämään siellä sen myötä, kun kuurapartaisella oli ruma tapa hänen tiloihinsa tunkeutua kutsumatta. Mutta näemmä Delathos ei ollut ainoa ruman tapansa kanssa.
Tikari kädessään eliitti pyrki kierähtämään tuon tuntemattoman punapään ylle, painaen mokoman vasten vuodetta, mikäli kaulasta oli saanut otteen ja heti ensitöikseen Haukansilmä yritti survaista teräaseensa tuntemattoman rintakehään. Hän ei todellakaan aikonut jäädä kyselemään tai katsomaan kuka vuoteessa oli, mikäli kyseessä olikin tuttu taho, saisi tuo syyttää vain itseään puukotuksesta, kun tällä tavoin päätti eliittikenraalin vuoteeseen tunkea! Ehkä parantaja ehtisi paikalle ajoissa puukotettua auttamaan, tai sitten tämä ilta päättyisi yhteen ruumiiseen.


// NÄLÄKÄ ON. Katala perkele. Eru on vaan onnessaan siellä, niin paljon mirrejä. SALAISUUS ON PALJASTUNUT. KÄÄNNÄ KOVEMPAA. Elastinen nudistirannalla on alastinen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Tammi 2020, 17:31

Kauaa mustasarvinen ei sijoillaan ehättänyt sanojensa myötä virnuilla, Salran katseen laajentuen kun hänen kurkkuunsa käytiin kiinni. Eipä hän ehättänyt kuin korkeintaan ynähtää ja taipua asteen taemmas haltiasta, ehtien katseellaan erottaa sen tikarin, jonka kenraali jostain ehätti itselleen napata. Salrabia taisi pitää sillä hetkellä vähän turhankin paljon uhrina olemisesta, pistämättä lainkaan vastaan kun Darius hänet heitti selälleen vasten vuodetta, painoi kaulasta alas ja lopulta iski pienen teräaseen hänen valkean takkinsa rinnuksesta läpi. Zhiermatuin äkkinäisistä liikkeistä pitkin lakanaa levinneet hiukset kalpenivat harmaan kautta jälleen valkeiksi, demonin henkäistessä terävästi iskun painuessa vasten hänen lihaansa. Takin rintamukseen ilmestyi hiljalleen leviävä musta tahra. Tummat verinorot nousivat kurkusta ylös suupieliltä alas valumaan aluksi vain pitkin Salrabian kalpeaa ihoa, ja siitä edelleen hänen hiuksiaan ja lakanoita allaan tahrien.
Sattuihan se, yllätykseltä demonin kuitenkaan tajuamatta sitä näyttää kasvoillaan asti. Mutta ei se häntä tappamaan riittänyt. Ehkä jos hän tähän olisi jäänyt vuotamaan, olisi hän voinut kehonsa menettääkin - mutta epäonnekseen Winder ei ollut valinnut iskunsa paikkaa tarpeeksi viisaasti tällä kertaa. Saati sitten kohdettaan, sillä häntä jos ketään haukankatseisella ei ollut varaa suututtaa.

Viimein kalpeanahkainen henkäisi loppuun saakka, katseensa valuen silmäpuolen kasvoja tuijottamasta siihen tikariin, ”No se sattui…”, Salrabia lausahti kovinkin itsestään selvän huomion huuliaan vain aluksi mutristaen. Ei hän kehdannut liikkua vielä itse, kuitenkin pitkännotkean häntänsä livuttaen paremmin esille lakanoiden alta, jolla olisi voinut tarvittaessa käydä kiskaisemaan haltian yltään matkoihinsa. Tai no miksei hän olisi voinut leikata tuolta päätä irti samantien, ihan vain kiitokseksi tästä sotkusta, jonka Winder oli saanut aikaiseksi. Sentään vuode ei ollut sarvipäisen omaisuutta, hän kun ei olisi erikseen jaksanut alkaa vaihtaa lakanoita.
Ah, mutta pilasit myös takkini, minä kun laittauduin tätä iltaa varten, aivan sinua varten”, demoni kehräsi kädellään pienesti nypistäen kankaita suoremmaksi rinnukseltaan, sormensa tahrien, ja mukamas harmistuneena silmäillen sitä mustaa tahraa ja revenneitä kuteita, ”Aika epäkohteliasta etten väittäisi”. Niistä Zhiermatuin katse kuitenkin kohosi hitaasti takaisin haltiakenraalin kasvoille kuin hän olisi jotain äärimmäisen jännittävää oivaltanut yllättäen, ovelan katseen jääden tarkastelemaan miehen kasvonpiirteitä paremmin.

En ole koskaan todistanut kuolevaisen ennen selvinneen vereni myrkyistä”, Sal lähes kuiskasi omituisen hullunkiillon noustessa suorastaan säkenöimään sarvipäisen katseessa.



//SYÖDÄ PITÄISI, MUTTEI OLE RUOKAA. Katala the ketku. Oh I see you like dem pussies you want some more? ANNA NYT JUMALAUTA JO SE SOIJA! Also en kestä sua nyt taas sitten… oon liian väsyny tähän päivään//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2020, 18:09

Haltia tuijotti allaan olevaa miestä. Mies tuo oli, kyllä. Pelon ja vihan sekainen katse koitti tunnistaa nämä kasvot tutuiksi, Dariuksen kuitenkaan siinä onnistumatta. Sarvipäinen tunkeilija oli täysin tuntematon hänelle. Mitään sanomatta haltia tuijotti toista silmiin, seuraten, kuinka ne punaiset hiukset vaihtoivat väriä ja tumman veren käyden pursuamaan ulos haavasta. Aluksi Darius oletti huoneen olevan vain sen verran hämärä, että veri näytti täysin mustalta, kunnes tajusi veren tosiaankin olevan pikimustaa. Hetken kaksikon välillä oli hiljaista, Dariuksen odottaen varmaan että tuo tuntematon alleen nyt kuolisi, mutta ei, Lopulta sarvipäinen reagoi iskuun, kovinkin… vähättelevästi.
Mikä tuo oli? Siitä eliittikenraalilla ei ollut harmaintakaan aavistusta, mutta ilmeisesti mokoma ei ihan tikariniskusta kuollut. Kuka tuo sitten oli? Sekin oli hämärän peitossa, ainakin vielä. Sivusilmällä Darius näki sen hännän liukuvan esiin lakanoiden seasta, eliitin ollen kuitenkin keskittynyt tuijottamaan tuntemattoman kasvoja tuon voivotellessa pilalle mennyttä takkiaan.

Tuntemattoman viimeiset sanat saivat rattaat loksahtamaan paikoilleen, aivan uskomattoman kauhun aallon pyyhkien kenraalin yli. Mitä tuo demoni täällä teki? Eikö se jo riittänyt, että Mordecain piti pyöriä heidän kiusanaan kreivin helmoissa?! Koko veljeskuntako tänne nyt oli tunkemassa?
Pelosta lähes värisevä haltia tuijotti Kaamosmieltä. Siksihän tuota kaikki olivat ohimennen nimittäneet? Eliitti ei saanut sanaakaan suustaan, toisaalta, olisiko hänen edes pitänyt? Ei hän halunnut tuon pirun kanssa keskustella! Joten, kun järki otti jälleen muistuttaakseen itsesuojeluvaistosta, ponkaisi Darius sijoiltaan ylös ja perääntyi vuoteelta, kauas nyt valkohiuksisesta demonista, nopeasti katsoen, ettei käsiinsä tuon verta ollut ehättänyt eksyä.
Telepaattinen, kauhunsekainen viesti lähti Iriadorin suuntaan, eliitin kutsuen kumppaniaan nimellä, ennen kuin otti jalat alleen ja pyrki satulalaukkujensa luo, johon keihäänsä oli myös jättänyt. Hänhän ei vain seisoisi tässä ja katsoisi, mitä pirulla oli mielessään, hän katsoisi tuon hengiltä saman tien!


// MINÄ TEIN RUOKAA ja oli suolakurkkuja =w= Ketkukätälä. JA NYT SIT :D Mut Eru on vähän tommonen. SOIJA ON MINUN. Ja mitäs perkele valvoit yhdeksään idiootti :D Elastinen virvelöimässä on kelastinen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Tammi 2020, 19:22

Jokin säikähdyksen ja vihan täyttämässä ilmeessä muuttui kenraalin kasvoilla, Salrabian kuin odottaen että mokoma hänelle jotain viimein sanoisi kenties. Demoni aisti sen kauhunsekaisen tunteen, käyden hymisemään suloisennaurahtelevin sävyin kuin parhaimpaankin ekstaasiin karaten, kun hän tajusi Winderin kenties tunnistaneen hänet sen pienen vihjeen myötä, jonka mustasarvinen oli miehelle hetki sitten antanut. Tumma suomupintainen häntä heilahti vaativasti kuin ärtyneellä kissalla konsanaan, Zhiermatuin levitellen vain käsiään, kun Winder ponkaisi hänen yltään viimein ylös ja perääntyi vuoteelta vikkelästi kauemmas. Jotain tuo itsestään näytti vielä etsivän, kenties veritahroja, Salin kuitenkin keskittyen kivusta ähkäisten kampeamaan itsensä istumaan vuoteella sillä hetkellä, ettei hän heti huomannut silmäpuolen pinkovan kauemmas.

Vaalea katse kuitenkin kiri katsomaan tummatukkaisen perään, demonin työntäessä itsensä jaloilleen ja käsin kävi siihen tikariin rinnallaan tarttumaan. Aluksi hän ajatteli vetäisevänsä sen irti, mutta tuli nopeasti toisiin aatoksiin, sormenpäittensä jääden vain hivelemään aseen kahvaa muutaman kerran.

Jätit minulle tikarisi”, Kaamosmieli huomautti kenraalille, verensä tahrimilta kauniilta kasvoiltaan silmäillen aatelin perään, joka mitä ilmeisimmin asettaan etsi laukuistaan, ”Olen aika haka heittelemään näitä. Etenkin liikkuvaan maaliin”. Se lieni laskettavaksi uhkaukseksi. Ja Salrahan tulisi osumaan maaliinsa, jos hän sitä haluaisi, ja sehän kääntäisi tilanteen täysin päälaelleen. Tekisikö se hänestä raukkamaisen? Tuskin, etenkin jos Darius ehättäisi yhtälailla kantaa asetta käsissään, ja hän voisi vain väittää itselleen puolustaneensa itseään jostain mielensä oikusta seonneen kenraalin edessä.
Tiedäthän mitä kruunatullesi käy myös lohikäärmeratsastaja, jos vahingossa kävisinkin osumaan tällä tahriintuneella aseella sinuun nyt? Hän kuolisi, kuihtuisi pois, aivan kuten sinäkin, eikä rakas velhoni ehättäisi pelastaa teistä korkeintaan kuin toisen. Joskin, pidin huolen siitä että hän on tämän illan tarpeeksi kiireinen, jottei hän roikkuisi käsivarressani kiinni vahtimassa etten vain tekisi mitään typerää”, Zhiermatui kehräsi pehmeään ääneen, vino hymy alati kasvoillaan astellessaan pois hämärästä kammarista, häntänsä puolelta toiselle maltillisesti vispaten. Salrabia seisahtui kuitenkin vain hieman peremmälle makuukammarin ovensuulta, kätensä sivuilleen laskien rinnaltaan merkiksi, ettei siihen tikariin aikoisi koskea, ellei häntä siihen pakotettaisi.
Emmehän halua ottaa sitä riskiä?”, sarvipäinen hymyili ovelasti, ”Et sinä minua hopeallasi tappaa kykenisi kuitenkaan, tuhlaat vain aikaasi, ja minä niin siitä mieleni pahoittaisin jos joutuisin sinut tänne silppuamaan tässä ja nyt”.

Älä anna minulle ainoatakaan syytä pahoittaa mieltäni, saatan jopa käyttäytyä siivosti”, Kaamosmieli totesi yllättäen vakavampaan sävyyn, hymynkin kariutuessa miehen kasvoilta, kun tuo täysin sijoilleen jähmettyen jäi arvioiden silmäämään Dariusta, ”Tulin kuitenkin vain keskustelemaan kanssasi. Saatan toki vielä muuttaa mieltäni, johan jo rintaani puukotit, mutta voin sen antaa anteeksi – tämän kerran”.



//OHDAUYWGDKAW SUOLAKURKKUJA! Eru on se Cryptin vaarallinen kissanainen. Sit kun siitä tulee mummo, niin kaikki tuntee sen hulluna kissamummona. SOIJAN VOISIT NYT JAKAA. Hiljaa mulla mission vieläkin käynnissä, koska muutama tunti unta yössä on tarpeeksi, ja mä saan tänään valkkaria. TIIÄTKÖ MISSÄ SE VIRVELI ON SEURAAVAKS :D:::D:D:DD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2020, 19:42

Eliitti ehätti satulalaukuilleen ja tempaisemaan esiin sen keihäänsä, joka pidempään muottiin rävähti haltian kääntyessä takaisin demonia kohden. Mutta sitten hän seisahtui paikoilleen, kuullessaan sarvipäisen sanat, sen sijaan että tuota olisi lähtenyt haastamaan.
Sydän hakkasi rinnassa kuin pelokkaalla peltohiirellä, Haukansilmän koittaen tasailla värisevää hengitystään. Darius voisi ottaa riskin ja uskoa, että Kaamosmieli bluffasi. Ettei tuo ollutkaan niin hyvä tikarinviskelijä, mitä väitti. Mutta pienikin haava demonin tahrimalla verellä voisi olla haltialle kohtalokas. Halusiko hän ottaa sitä riskiä? Selvää oli, ettei demoni ainakaan helpolla kaatunut, tuon nyt seisoskellen makuukammarin ovella tikari rintakehässään, aivan kuin se ei olisi ollut mitään. Kannattiko hänen siis haastaa piru, jonka voimista ja taidoista ei edes tiennyt mitään?

Ja MITEN tuo perkele tiesi Dariuksen ja Seyrin välisestä verisiteestä?! He olivat pitäneet sen salassa monilta, mutta Kaamosmieli toi asian esiin aivan kuin se olisi ollut pelkkää yleistietoa hänelle. Se tietenkin ahdisti, jopa pelotti. Mitä kaikkea muuta tuo tiesi?
Eliitti selvästi arvioi tilannetta, punniten vaihtoehtojaan. Hän voisi hyökätä ja ottaa riskin, että tosiaan suututtaisi demonin kunnolla. Tai hän voisi koittaa paeta, äkkiäkös tästä ovelle pinkaisisi — mutta oliko piru sitten nopeampi mitä hän? Jos tuo todella osasi aseita viskellä kuten uhkasi, saisi sarvipäinen turhankin helposti heitettyä teräaseen eliitin perään, ennen kuin tuo ovea ehättäisi edes avata. Mutta kannattiko hänen tähänkään jäädä seisomaan? Mikä estäisi demonia puolestaan käymästä hänen kimppuunsa?

”Mitä sinä haluat”, Viimein eliittikenraali sai suunsa auki, käyden suoraan asiaan, päädyttyään nyt siihen ratkaisuun, että ehkä tuon pirun kanssa voisi keskustella ja tilanteen ratkaista ilman tämän suurempaa yhteenottoa. Vaikka Darius ei kyllä yhtään olisi halunnut kuunnella valkeanpainajaisen puheita, mitä ikinä tuolla sitten olikaan mielessään, se ei voinut olla mitään hyvää. Asettaan Darius ei kuitenkaan laskenut kädestään, keihään hopeisen terän osoittaen varoittavasti kohden Kaamosmieltä.


// OMNOMN. Ja todellakin, siel on kartano täynnä katteja ja jos Areth kehtaa ees ehdottaa et eikö yhden vois antaa pois niin Eru alkaa viskoon sitä niil kissoil. EN JAA. Ja voi apua :D Et sä nyt tänään voi samanlaista yötä vetää, edes viinin voimalla. VIRVELIÄ ET TUNGE MINNEKÄÄN. Elastinen veneilemässä on melastinen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Tammi 2020, 21:08

Häntä hipaisi kepeästi viileää lattiaa, kun kenraali seisahtui paikoilleen. Salrabia olisi ollut valmis loikkimaan jonnekin hämäriin nurkkiin kätkeytyäkseen, hyökätäkseen sitten itse Winderin vähintään lattialle kaataakseen, mutta ei hänellä ollut siihen tarvetta, kun killanjohtajan sanat saivat miehen selvästi harkitsemaan tekojaan uudemman kerran. Hyvä. Sehän kävi melkein vähän liiankin helposti, mutta kaiketi silmäpuolinen oli pelonsekaisesta tunteestaan huolimatta vielä sen verran valppaana, että tajusi mikä itselleen oli parasta. Olisihan tuo voinut yrittää vaikka mitä aina hänen surmaamisestaan alkaen, siinä missä Zhiermatuin sanoihin tuskin kannatti luottaa millään tasolla. Mutta Winder valitsi vähintäänkin kuuntelevansa. Ja se lieni haukansilmäisen paras päätös tähän hätään, jos Salrabialta kysyttiin.

Mitä minä haluan? Hmm… annas kun palautan alkuperäisen agendani mieleeni, yllätyshyökkäyksesi sai ajatukseni hetkeksi aivan toisaalle”, demoni hymisi kieroin sävelin, samalla käyden säästyneestä rintataskustaan poimimaan tumman nenäliinan. Salrabia pyyhkäisi suupieliään siihen vaativasti, veritahrat kasvoiltaan puhdistaen lähes olemattomiin, ja hiuksistaan suurimmat tahrat samalla käyden painamaan sitä vasten. Vaatteensa taisivat imeä itseensä kaiken tikarin tekemästä haavasta ulos valuvan veren, mustasarvisen käymättä sen koommin kiinnittämään huomiotaan rinnalleen. Salrabia oli kutakuinkin varma ettei kävisi sotkemaan paikkoja sen enempää mitä vuoteen lakanoille todennäköisesti oli ehtinyt hänestä valua. Ja vaatteensa olisivat kuitenkin entisiä, miksi suotta hän olisi murehtinut niiden siisteyttä enää tässä vaiheessa, kun ne joutaisivat hävitettäväksi tämän tapaamisen päätteeksi.

Saatuaan sormensakin tahroista puhtaiksi, kääräisi valkeahapsinen sotkuisen liinansa takaisin takkinsa taskuun, kohottaen terävästi katseensa Winderin aseen terästä tuon kasvoille, ”Ensinnäkin minun piti onnitella sinua uudesta tittelistäsi”.
Varsin uhkarohkeaa käydä solmimaan sielunsa ja elämänsä siten vain toisiinsa jonkun toisen kanssa, ties kuka sitä tietoa käyttäisi hyväkseen, jos vahingossa saisi siitä tietää”, lohikäärmesukuisena Salrabia myhäili, samalla lähtien askeltamaan ympäri huonetta hitaan määrätietoisesti.
Onnitteluni myös luutnanttini päihittämisestä, vaikka varsinainen kunnia hänen surmaamisestaan kuuluukin rakkaalle Kaváldthalrilleni. Mir Valdoren lieni tosin asemastaan sokaistuneena olevan varomaton ja tyhmä, hän olisi niin kovasti halunnut anastaa paikkani”, Zhiermatui huokaisi teatraalisesti, hetkeksi muualle katsoen kyllästyneenä, ”Mutta enhän minä sellaista kunniaa millekään idästä tänne saakka rynnineelle narrille voisi antaa. Ei hänestä ollut edes haastamaan kunnolla teitä, minulle hän sen sijaan olisi ollut yksi pelkkä suupala muiden joukossa”.
Lienet onnekas kuitenkin, kun velhoni on iskenyt silmänsä teihin, lähipiirissänne ollen tuttuja joista hän tuntuu välittävän. Vaikkei se tapa häntä millään tavoin puekaan enää”, Salrabia valitteli eteenpäin lipuessaan, hämärän turvin lopulta siirtyen sijoiltaan maagisesti Haukansilmän selän taa, ”Mutta ilman häntä sinä olisit menettänyt sen hopeaverisen lohikäärmeenpuolikkaasi, josta niin kovasti vaikutat pitävän, ja jota muut ovat huvikseen vain tähän saakka potkineet. Pieni Najani teki parhaansa yrittäessään myrkyttää hänet – harmi, että hän kuitenkin seurasi rakastajansa tavoin vähän turhan kunnianhimoista polkua. Ja rikkoi sääntöjäni”.
Vaalea katse tuijotti suorastaan ivallisesti Winderin takaraivoa, kunnes laski tuon selkään, Salrabian koskien kovinkin tietäväisenä kuvioita tapaillen miehen alaselälle, ”Mitä luulet, lankeaako kumppanisi myös uuden arvonimensä myötä kunnianhimoisena ja ahneena isänsä tavoin pilaamaan lopulta kaiken? Mitä jos hän kääntää selkänsä sinulle löytäessään jotain parempaa, kuin sinä ja mitäänsanomaton rakkautesi?”.



//Mäpä sain subia =u= Oli 30cm. Talossa ei enää suvaita kuin maukumista. Arethia vituttaa kun flyygelin sisukset on täynnä kissankarvoja. KATOTAANKO!!! Jo avasin pullon. Tästä lähtee. VIRVELILLÄ HEITÄN JA VARASTAN SUN MELAT NYT AKSU EI MELASTINEN MITÄ :DDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2020, 21:41

Haukankatse seuraili tarkkaan, kuinka demoni kasvojaan kävi puhdistamaan samalla ”miettien” mihin oli jäänytkään. Menisi suoraan asiaan jos jotain sanottavaa oli, tosin yhtälailla Darius pelkäsi demonin olevan täällä vain tappaakseen hänet. Mitä muuta tuo muka hänestä voisi haluta? Ei Darius voinut tarjota Kaamosmielelle mitään, muuta kuin korkeintaan hiljaisuutta tiedoistaan veljeskunnan suhteen. Mutta, senkin ongelman demoni ratkaisi hänet tappamalla, kuolleilla kun ei ollut tapana juoruilla.
Siistittyään itsensä, kävi Kaamosmieli ensinnä onnittelemaan eliittiä uudesta tittelistä? Tuo puhui ilmeisesti lohikäärmeratsastajan tittelistä, mikä ei liennyt salaisuus, olihan sen riitin todistaneet monet eilen illalla. Mutta että demoni tiesi asiasta jo näin pian? Oliko tuo ollut kenties paikalla… Vai oliko tuolla vielä alaisia Briarissa?

Puheeksi tuli myös Mir Valdoren. Sekään ei ollut yllätys, että demoni luutnanttinsa menettämisestä tiesi. Kuulemma Iriadorin edesmennyt isä oli jopa havitellut itse Kaamosmielen paikkaa, joten lienivätkö he tehneet demonille jopa palveluksen, kun tuosta eroon olivat hankkiutuneet? Vaikka demonin mukaan kunnia kuului ennemmin tuon rakkaalle Kaváldthalrille, kuka ikinä se sitten olikaan.
Maininta velhosta sai eliitin kaventamaan katsettaan, puhe oli ilmeisesti nyt Mordecaista. Kaventunut katse kävi nopeasti kuitenkin laajenemaan, ympäriinsä kävelleen sarvipäisen kadotessa hetkellisesti näkyvistä, tuon äänen kuitenkin pian kuuluen suoraan eliitin selän takaa. Ääni päässä käski kääntymään heti ympäri ja seivästämään demonin niille sijoilleen, mutta pelosta paikoilleen jähmettynyt haltia ei saanut itseään liikkeelle, eliitin tuijottaen vain suoraan eteensä kauhuissaan, odottaen jo sitä tikaria suoraan niskaansa.
Demonin kosketus sai haukansilmäisen hätkähtämään ja henkäisemään värisevästi, haltian kuitenkaan kykenemättä liikahtamaankaan. Päätään hän kuitenkin kävi hitaasti pudistamaan, hammastaan yhteen purren samalla, kun Kaamosmieli niitä arpia selässä tavaili. Miten tuo niistä tiesi?

Totta kai demonin sanat sattuivat, valuen jo muutenkin epävarman ja huonon itsetunnon omaavan eliitin mieleen kuin myrkky. Mutta niiden olikin tarkoitus sattua, sarvipäinen yritti vain saada hänet epäluuloiseksi, eikö? Tuo pelasi omia pelejään ja Dariuksen pitäisi muistaa, ettei pirun sanomia ottaisi tosissaan saatikka niitä alkaisi liikaa miettimään itsekseen. Demoni osui kuitenkin aivan liian oikeaan sanojensa kanssa. Tuon täytyi kyetä lukemaan ajatuksia, tai muuta vastaavaa, ei mokoma muuten voinut tietää tuota kaikkea. Mutta Dariuksella oli ajatuksenluvun estävä koru. Eikö se enää toiminut sen myötä, kun hän oli mennyt Shyvanan suututtamaan?

”Et vastannut kysymykseeni”, Darius kuiskasi sijoiltaan, äänen väristen, kenraalin saaden oikeasti pidätellä itseään, ettei olisi alkanut itkemään silkasta epätoivosta, ”Mitä sinä haluat”, haltia toisti itseään, uskaltamatta edes päätään kääntää sarvipäisen suuntaan.


// mäkin haluun 30cm subin. Voi Areth :D Mutta Arethilta ei kysytä. EI KATOTA CRIM EI OLE TERVETTÄ VETÄÄ SAMANLAISTA YÖTÄ. Ja eks tykkää melastinesta :D:D::DD Kun Elastinen kuolee ni siitä tulee Delastinen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Tammi 2020, 22:34

Kaamosmieli näytti olevan tyytyväinen niistä reaktioista, joita haltiakenraalista sai ongittua pienin sanoin ja teoin esille. Se näkyi itseriittoisena hymynä valkeisiin pukeutuneen kasvoilla, Salrabian suorastaan nauttien siitä kuinka kauhuissaan hänen läsnäolostaan Winder vaikutti olevan, vaikkei mustasarvinen ollutkaan tullut paikanpäälle ketään satuttaakseen. Paitsi sanoin, tietenkin. Vaikuttikin pitkälti siltä, että demoni oli saanut toisen kangistumaan siihen sijoilleen, sillä Dariuksesta ei ollut edes käyttämään asettaan häntä vastaan, vaikka yhä keihästään kädessään pitelikin.
Kaikessa rauhassa hitaan varmoin ja kepein liikkein, mutta silti tuntuvasti, Zhiermatui jatkoi niiden kuvioiden piirtämistä haltian selälle, samalla häntäänsä kiertäen toisen jalkoihin. Aina siihen saakka, kunnes kenraali moitti äänensä väristen, ettei hän ollut vastannut tuon kysymykseen vielä. Eipä hän tosiaan tainnut, mutta hän oli tulossa siihen!

Salrabia hymähti terävästi, antaen kosketuksensa lipua irti Winderistä. Demonin huomio siirtyi vuorostaan siihen satulalaukkuun, jota mies oli aikaisemmin kaivellut aseensa tähden. Se Nerinalan lumottu koru, jonka Darius oli tänne Briarista todennäköisesti tuonut, suorastaan huusi sarvipäistä luokseen. Hän aisti oman magiansa, hän tiesi että se koru oli täällä, vaikka se olikin avattu, ja sen sisältö tuhlattu hävyttömästi aivan johonkin muuhun, kuin se oli tarkoitettu.
Aina kiirehtimässä itse asiaan, kuten tavallista”, demoni sanaili lipevästi. Hänen ei erikseen tarvinnut tonkia sitä kassia, käyden kätensä vain upottamaan sinne tavaroiden sekaan, Zhiermatuin lopulta nostaen esiin kulahtaneen käärmeriipuksen, joka veljeskunnan symbolina myös tietyissä piireissä tunnettiin. Korunsa kanssa Salrabia kääntyi jälleen ympäri, askeltaen heidän välinsä kiinni kuroen ja nojautui tummatukkaisen korvanjuureen itsensä kiinni painaen puolittain miehen selkää vasten, ”Älä huoli, sillä en tullut surmaamaan sinua tai niin sanottuja ystäviäsi tänään kuitenkaan”, piru kuiskasi suloisin sävelin.
Halusin antaa sinulle lahjan”, demoni jatkoi kuuluvammalla äänellä, kättään livuttaen pitkin eliitin harteita ja häntäänsä pitkin tuon polvitaipeita kuin aikomuksenaan kampata tuo nurin. Mutta sitä Sal ei tehnyt, vaan kiersi vain yksinkertainen hymy kasvoillaan silmänsä väriä punaisiksi vaihtaen Dariuksen näkösälle takaisin, katseensa miehen takaraivolta seuraten aina tuon kasvoille saakka.

Demoni napsautti ketjun lukon auki, molempiin käsiinsä sen päät nostaen. Valkeahapsinen astahti jälleen lähemmäs, käydessään pujottamaan riipuksen Winderin kaulaan, sievästi sen asetellen miehen kaulukselle.
Jos he selkänsä kääntävätkin sinulle - Zucair, Arethdriel ja muut. Jos he eivät sinua tarvitsekaan, jos he eivät pahaa oloasi osakseen haluakaan. Jos pelkkä terä ei enää suokaan sinulle helpotusta, vaan haluat jotain enemmän”, Salrabia kehräsi hetken Dariusta silmiin katsoen, katseensa valuen kuitenkin siihen koruun joka avonaisena heidän välillään, Kaamosmielen kädessä yhä odotti.
Halusin antaa sinulle lahjan”, Zhiermatui kehräsi häntäänsä jälleen kiertäen pitkin Winderin toista jalkaa, samalla kun kävi rinnaltaan laskemaan tikarin varresta pisaran myrkyllistä vertaan siihen koruun. Se napsahti itsekseen kiinni, ja oudon huokaisun päästäen tipahti Salrabian kädestä vasten haltian rintaa.

Se punainen demoninen katse kohosi pian tapahtuman myötä takaisin tummatukkaisen kasvoille, killanjohtajan suloisesti vain hymyillen Dariukselle, jonka leukapieltä kävi puhtailla sormillaan hipaisemaan.
Pisaran puhdasta kuolemaa”, demoni kuiskasi, mutta niin että Darius sen saattoi kyllä selvästi kuulla.


//SUBIKATEUS ISKEE! Arethilta ei kysytä. Areth on hyväksynyt kohtalonsa kun oppi pantterien jälkeen, et Erulla on hirvee kissefanitus. *insert elmo here*. Delastisesta on deli-catet kaukana :DD:D:D:D No anna tulla nyt sitten, sulla on vielä lisää näitä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2020, 23:30

Darius ei pitänyt demonin kosketuksesta. Ei siitä, kuinka tuo kirjaimia hänen selkäänsä tavaili, eikä varsinkaan siitä, kuinka mokoma häntäänsä hänen jalkoihin livutti. Mutta vaikka kuinka olisi halunnut vain harppoa sarvipäisen tavoittamattomiin, ei Darius saanut itseään liikkeelle. Päässä tuntui huippaavan, koko tilanteen alkaen käydä haltian järjenpäälle. Tämä ei voinut olla totta, Darius näki unta aivan varmasti. Pahaa unta, tämä oli liian absurdia ollakseen edes totta.
Eliitti naurahti hermostuneen hätäisesti, kun hetkeksi irti päästänyt sarvipäinen kävi nyt itsensä painamaan haltian selkää vasten ja suoraan korvaan kävi kehräilemään, vakuutellen, ettei ollut täällä surmatakseen ketään. Tänään. Miten tuo oli edes päässyt tuville? Eikö kukaan ollut edes ihmetellyt moisen perkeleen läsnäoloa? Tosin, kaiketi Kaamosmieli oli jollakin maagisella tavalla paikalle tupsahtanut, ei tuo voinut vain kävellä sisään ovesta.

Demonilla oli kuulemma lahja eliittikenraalille. Darius ei halunnut sitä, mikä ikinä se olikaan ja se lieni sanomattakin selvää. Toisen kosketuksista värisevä haltia ei kuitenkaan saanut suutaan auki, katseensa kääntäen lopulta sarvipäisen puoleen, kun tuo takaisin näkösälle käveli. Epäuskoisen pelokkaana ja varautuneena haukankatse tarkkaili demonia, joka käsissään nyt kantoi riipusta. Veljeskunnan riipusta, avattua sellaista, Kaamosmieli oli kaiketi sen satulalaukuista kaivanut esille, sen hetken aikana kun ei niskassa roikkunut. Eliitti nojautui aavistuksen kauemmas demonista, tuon kuitenkin päästen pujottamaan sen riipuksen kenraalin kaulaan roikkumaan. Pakokauhu sen kun vain kasvoi, eliitin lähes hyperventiloiden sijoillaan, kun Kaamosmieli kertoi mitä varten se lahja oli, samalla kun sanoillaan haltian mieltä yritti yhä horjuttaa. Demoni halusi eliitin tappavan itsensä sarvipäisen myrkyllä. Sitten kun kaikki olisi päin persettä.
Darius katsoi sitä korua kauhuissaan, Kaamosmielen myrkkyvertaan siihen tipauttaen pisaran, riipuksen käyden sen myötä sulkeutumaan.

Darius tunsi voivansa pahoin. Hyvä ettei silmissä pimennyt, kun demoni korun hänen kaulaansa jätti roikkumaan niiden kuiskauksen myötä. Pisara puhdasta kuolemaa. Ne sanat saivat eliitin napsahtamaan viimein siitä pelostaan sen verran, että haltia otti kompuroidakseen takaperin kauemmas sarvipäisestä henkäisevänhiljaisen parahduksen kera. Käyden tietenkin ensitöikseen kaatuakseen maahan sen hännän takia, eliitin älähtäen pienesti kun lattialle kopsahti. keihäs kädestä tipahti omille teilleen kierimään, silmäpuolisen nousten istumaan ja potkien itseään entistä kauemmas demonista, kunnes se lähin seinä tuli vastaan. Samalla Darius nappasi toisella kädellään kiinni siitä riipuksesta, nykäisten sen terävästi irti kaulastaan ja heittäen kauas itsestään, kultaisen korun kolisten pitkin puulattiaa lähelle demonin jalkoja.
”Älä…”, Paniikissaan nyt huohottava eliitti sai pihistyä, vaikuttaen lähes hysteeriseltä pyrkiessään perääntymään seinää vasten, kauas demonista, kuitenkaan kykenemättä jaloilleen nousemaan, sillä silkan kauhun tähden jalat eivät ottaneet enää kantaakseen.



// SUBIKATEUS ISKEE KYLLÄ. Areth ei parane kitistä, hyväksy asia ja pue nahkapuku päälle ja ole black panther. ELMO EI. AJFAKW DELI-CATE EN KESTÄ VIELÄKÄÄN. Mut okeokeoke. Yks vielä. Elastinen aprillipäivänä on Pilastinen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Tammi 2020, 00:45

Iriador, Salrabia


Salrabia päästi suustaan huvittuneen hymähdyksen tapaisen katsellessaan, kuinka kenraali hänestä pyrki kauemmas aina maahan kompastuen, jonka myötä sarvipäinen kiskaisi häntänsä omalle puolelleen miehen jaloista. Demoniverinen jäi seisomaan paikoilleen oman verensä makua suussaan maiskuttaen muutaman kerran, tuntiessaan sen myrkkyveren omituisen maun jälleen nousevan suuhunsa jostain kurkkunsa pohjiltaan. Hänen pitäisi hankkiutua siitä tikarista eroon voidakseen parantaa haavansa, mutta sillä hetkellä sarvekkaan olennon katse oli nauliintunut seuraamaan Winder hätäistä räpiköintiä lattialta aina lähimpää seinää vasten. Kiittämätön silmäpuoli heitti hänen antamansa lahjankin kaulastaan sen ketjun rikkoen, Zhiermatuin katseen seuraten miten se kolisi pitkin lattiaa hänen jalkojensa juureen lopulta pysähtyen.
Valkeisiinsa sonnustautunut pimeydenolento kuitenkin jätti korun oman onnen nojaansa siihen lattialle, astellessaan lähemmäs pelostaan hysteeristä silmäpuolta. Hän ei aikonut sitä riipusta takaisin ottaa, vaan jättäisi sen tänne, Dariuksen kiusaksi – ja olihan se lahja, miksi hän lahjansa olisi takaisin ottanut! Voisihan haltia sen viskata vaikka ikkunastaan läheiseen hankeenkin, tai tipauttaa viemäreihin. Ehkä joku toinen löytäisi riipuksen ja selvittäisi sen salaisuuden, vahingossa kenties päätyen jopa henkensä heittämään sen salaisuuden myötä.

He ovat monta kertaa huomauttaneet, että sinun tulisi pysyä meistä kaukana”, verestään tahriutuneet hiukset pitkin takkinsa hartioita havisten, Salrabia hymähti seisahtuessaan Winderin eteen seisomaan, ”Pysyä kaukana minusta. Häpeäsi kuitenkin on, ettet siihen ole kyennyt, ja toit riipuksen tänne varoituksista huolimatta”.
Kuinka hölmöä kaltaiseltasi sotasankarilta - vai saattaako sinua edes sellaiseksi kutsua”, tikari demonin rinnasta lensi lyhyen matkan veret pitkin seinää ja osin lattiaakin roiskauttaen, kun Salra sen viimein rinnastaa repäisi yhdellä nopealla nykäisyllä irti, ja heitti kädestään tähdäten sen varman päälle osumaan ohitse Haukansilmästä. Sen myötä mustat kintut paiskautuivat vasten lattiaa Dariuksen jalkoja hipoen, niihin kuitenkaan koskematta, kun musta huoneeseen sopiva serpentti repi lattiaan rannut ja nojasi päätään lähemmäs kenraalia omituisen säröisesti hengittäen ja suorastaan haisten kuolemalta sen hetken, kun hirviön punaisena kiiluvat silmät tuijottivat kuolevaista edessään.
Mutta mitä olisi Sininen kuiskaus ilman Winderin veljeksistä kumpaakaan”, katala olento sähisi, katsahtaen kuitenkin huoneen oven suuntaan pian kenraalista, ”Kiitä onneasi että olen suopealla tuulella, ja että joku vaikuttaa sinusta yhä välittävän”.
Pysy erossa veljeskunnasta, Darius Daugion Caunidhrenon Winder. Aiedail”, peto jatkoi käärmemäistä sähinäänsä perääntyessään kohti pimeää, ja sitä mukaan häviten paikalta painostavan auransa kera, ”Tai lähetän kylmäverisimmät murhaajani niittämään lähimmäistesi sieluja. Ja myymään rakkaasi orjiksi vihollisillesi”.

Serpenttilohikäärmeen yhä perääntyessä pimeään koloonsa, kävi ovelta kuulumaan hätäinen koputus, Iriadorin huhuillen Dariusta ollessaan palannut niin nopeasti kuin oli suinkin kyennyt paikanpäälle Dariuksen telepaattisen viestin saatuaan. Sokea oli hengästynyt lähinnä juostuaan paikalle, ja aistiessaan sen väkevän auran oven takaa, kävi korkeahaltia sen pidempään odottelematta tempaisemaan sen oven myös auki. Sen myötä Zhiermatui hävisi paikalta kera leveän demonisen virneensä, Iriadorin hämmentyen tyystin siitä tunteesta, kun yllättäen ympärillä ei tuntunutkaan enää sitä voimakkaan painostavaa auraa. Se vain… katosi, sokean katseen harhaillessa etsien ympäriinsä sen hetken, kunnes hän kykeni erottamaan Dariuksen pelokkaansekaisen auran huoneesta.
Darius, sinä kutsuit?! Tulin niin nopeasti kuin---”, Iriador ihmetteli huolestuneena, ehtien ottaa muutaman askeleen peremmälle huoneeseen, kun nuorikko tunsi jonkun leikkaavan poskeensa viillon, joka lähti tihkumaan verta pitkin hänen poskeaan, punaisen hiustupsun yhtälailla tipahtaen sen seuraksi lattialankuille. Sokea henkäisi ynähtäen sitä tunnetta, käyden sijoilleen kuitenkin jähmettymään, kun tunsi Salrabian huoneeseen kiusallaan jättämien kovin huomaamattomien, siimamaisten lankojen painuvan vasten kasvojaan useammasta suuntaa. Mitä ikinä täällä oli tapahtunutkaan, oli Iriador siitä varma että katuisi iättömiin sitä, että oli jättänyt Haukansilmän tänne yksin…



//SUBIKATEUS ON PAHIN. Areth on black panther. Aina siihen saakka kunnes Deli tulee taloon. MMMIAU. ELMO KYLLÄ. Deli-cate on nyt tän vuoden juttu. No nyt on paree loppuu sit elastisten juttujen. Mä muuten virnuilen itteni pilalle//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Tammi 2020, 01:37

Jos tämä oli unta, tähän olisi ollut hyvä herätä. Unet yleensä loppuivat ennen kuin niissä sai surmansa. Unta tämä kaikki ei kuitenkaan ollut, vaikka Darius niin kovasti toivoi, kun demoni lähemmäs lähti askeltamaan, muistutellen, kuinka eliittiä oli käsketty pysymään kaukana veljeskunnasta. Darius olisi tehnyt sen mielellään, yhä, mutta nuo itse hänen elämäänsä olivat eksyneet! Tosin, sitä eliitti ei nyt ääneen uskaltanut edes ärähtää, toisin kuin vampyyrin seurassa. Olisivat vain pysyneet poissa. Varsinkin tuo perkele.
Eliitti hätkähti sijoillaan lähes ääneen parahtaen, kun Kaamosmieli viimein tikarin rinnastaan repäisi ja seinään heitti. Selvästi tarkoituksella ohi eliitin, ellei tuon sihti sittenkin ollut harvinaisen huono. Sitä ei jääty pohtimaan, silmäpuolisen katsoen kauhuissaan kun demoni silmien edessä muotoaan muutti serpenttimäiseksi olennoksi ja siinä ohimennen kynsillään lattian turmeli. Haltia koitti vain päästä kauemmas tuosta, mutta ei se seinä selän takana antanut myöten.

Viimein myös itse Kaamosmieli varoitti eliittiä pysymään kaukana veljeskunnasta tai tapahtuisi hirveitä. Ehkä viimein se viesti meni perille, siltä se ainakin vaikutti, kauhistuneen haltian vain hiljaisuudessa tuijottaen virnuilevaa demonia, joka lopulta kävi varjoihin katoamaan, poistuen paikalta. Tai oletettavasti poistuen paikalta. Samalla Iriador saapui paikalle. Oli ehkä sittenkin ollut virhe kutsua punapäistä huoneelle, ties vaikka demoni tuon kimppuun olisi käynyt, jos korkeahaltia olisi paikalle saapunut aikaisemmin. Ja sekös loi taas täysin uudenlaisen kauhunaallon, eliitin ymmärtäen, miten lähellä oli menettää kaiken niinkin turvalliseksi luulemassaan ympäristössä, kuin kotonaan.
Darius tuijotti eteensä, kykenemättä reagoimaan Iriadoriin mitenkään, eikä hän edes huomannut aluksi kuinka korkeahaltia oli sijoilleen syystä tai toisesta jäänyt seisomaan. Ei hän olisi vieläkään halunnut uskoa tapahtunutta todeksi, pelonsekaisten tunteiden velloen päällimmäisenä mielessä, eliitin unohtaen jopa hengittämisensä hetkeksi. Lopulta haltia kuitenkin parahti, lähes alkaen huutamaan silkkana pelonpurkamisreaktiona, samalla kun painautui hetkeksi kasaan. Tuntui kamalalta. Ahdistukseltaan eliitti ei saanut kunnolla henkeä, ajatusten kasaaminen oli lähes mahdotonta.

Darius sai itsensä liikkeelle, yllättävänkin terävästi ja nopeasti viimein. Eliitti nousi sijoiltaan ja kompuroi nappaamaan ensimmäisenä sen keihäänsä, jonka kanssa Iriadorin puoleen kääntyi. Nähtyään viillon korkeahaltian poskessa, oli Darius ymmärtänyt katsoa paremmin huoneeseen ja huomannut ne siimamaiset terävät langat huoneessa. Parilla nopealla huitaisulla eliittikenraali kävi keihäänsä avulla ne katkomaan tieltään ja Iriadorin edestä, hatarin askelin harpaten sitten punapäisen luokse. Keihäs kolahti kädestä jälleen lattialle, kun eliittikenraali nappasi korkeahaltian halaukseensa, painaen tuon vasten itseään tiukasti. Darius itki, sen kuuli kyllä eliitistä, miehen vetäen terävästi ja hätäisesti henkeä yhä, selvästi omaten hengitysvaikeuksia paniikkinsa takia.
”Se oli täällä, Norfaldir”, Darius sai sanotuksi terävien hengenvetojensa lomasta, samalla kun kasvonsa painoi vasten korkeahaltian kaulansyrjää, ”Se demoni — Se veljeskunnan demoni”.



// ON! Ja voi apua nyt se Deli pantteri :D:D:D:D MIAU tiedät minkä vinen tähän linkkaisin. ELMO NO. Deli-cate oli hyvä alotus tälle vuodelle en kestä. Ja nyt loppu joo, ainakin hetkeks //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Tammi 2020, 02:16

Iriador ei uskaltanut liikkua, kun ne oudot langat painoivat vasten kasvoja. Punapää oli tajunnut olla nojaamatta niihin sen enempää, kun oli pelkkinä hipaisuina ne tuntenut, ensimmäisenä tietenkin ajatellen että niitä olisi hänen ympärillään enemmänkin. Tämä ei tuntunut miltään hauskalta peliltä, punatukkaisen huolestuen entisestäänkin kun hän kuuli kumppaninsa katkonaisen hengityksen ja parahduksen, huonetta rävähtäen värjäämään hänen punaisen auransa, joka pyrki ulottumaan aina haukansilmäisen luo.
Ei ole hätää enää, ei täällä ole ketään muita kuin me”, Iriador vakuutti lähinnä itselleen, mutta myös Dariukselle, sillä hän olisi ylimääräiset aurat kyllä aistinut, jos sellaisia huoneessa olisi ollut. Täällä oli ollut jokin, mutta se jokin oli nyt poissa.

Sokean tuntiessa niiden lankojen varisevan pitkin kasvojensa syrjiä alas, uskalsi Iriador jälleen jähmettyneestä asennostaan rentoutua ja astahtaa eteenpäin muutaman askeleen. Hän otti vastaan Dariuksen, antaen vanhemman painua itseään vasten ja painoi tuota vielä paremmin itseään vasten välittävään halaukseen. Takki ja viitta repsottivat lähinnä miten sattuivat nuoremman yllä, kun punakutrinen painoi päätään kenraaliaan vasten ja toisella jalallaan kävi potkaisemaan ovea heidän takanaan kiinnipäin. Syystä tai toisesta Darius itki, sokeana Iriadorin vain tuijottaen eteensä huolestuneena, haluamatta sillä hetkellä irrottaa otettaan kumppanistaan. Hän haistoi sen oudon katkun huoneesta, joka muistutti häntä jostain, mitä Iriador äkkiseltään saanut mieleensä. Mutta se haju nosti ihon kananlihalle, ja sai kylmät väreet risteilemään pitkin selkää syystä tai toisesta.
Darius väitti hätäisten hengenvetojensa välistä paikalla olleen demonin. Tarkemmin ottaen sen veljeskunnan demonin, korkeahaltian ensimmäisenä pohtien olisiko Winder vain yksin ollessaan voinut ylireagoida tunteisiinsa ja laukaista sellaisen kohtauksen itselleen jossa hallusinaatioita olisi kyennyt näkemään. Tuskin tuo oli uneksinutkaan, sillä hän tiesi ettei kumppaninsa olisi kyennyt käymään levolle, tai edes kunnolla maaten näin kiireisenä iltana.

Shhhh, hengitä vain. Rauhoitu ensin”, Iriador silitti rauhallisesti Dariuksen hiuksia, puhuen lempeän matalalla äänellä Haukansilmän korvanjuuressa, ”Täällä ei ole enää ketään muita. Vain sinä ja minä. Huomaisin jos täällä olisi joku lisäksesi nyt, muttei ole, joten otathan aikasi. Meillä ei ole kiire minnekään ja olen tässä nyt, enkä minnekään ole lähdössä”.
Ethän ole loukkaantunut? Meidän täytyy paikata haavasi jos sinuun on sattunut, tiedäthän sen”, punapää jatkoi rauhallisesti puhelemistaan vanhemmalleen, yrittäen itse pysyä rauhallisena tilanteessa ja vain antaa tilaa Dariukselle.


//Deli pantteri tuli jäädäkseen. Siellä se kehrää parvella lateksipuvussaan. Haarukset pullottaen. JA NYT SITTEN TAAS HEIPÄ HEI JA HYVÄÄ ILTAA. Et linkkaile nyt mulle yhtään mitään mistä voi naama revetä enää. ELMO KASKEE SUNKIN PIHAMAAS. Delicate deli. Käyks kateeks//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Tammi 2020, 02:42

Iriadorin läsnäolosta huolimatta Darius ei saanut heti itseään rauhoittumaan. Eliitti tärisi sen pelkoenergian viimein vapautuen kehosta, miehen vaikuttaen olevan täysin pois tolaltaan. Korkeahaltia kuitenkin vakuutteli, ettei paikalla enää muita ollut, sokea auransa kanssa olisi sen kyllä aistinut. Demoni tosiaan oli lähtenyt varoituksiensa myötä, mistä piti kai olla kiitollinen, mutta silti Darius ei saanut sitä pelontunnetta karistettua yltään.
Pidemmän tovin eliittikenraali haukkoikin henkeä, pysyen halauksessa korkeahaltian kanssa, pyrkien kaikesta huolimatta itseään rauhoittelemaan. Välistä vaikuttikin siltä, että Darius oli saamassa itsensä kuriin, kunnes eliitti pärskähti uudelleen itkuun ja hyperventiloimaan. Pikkuhiljaa olo kuitenkin hän rauhoittui, vaikka olo ei helpottanut yhtään. Päinvastoin, pahoinvointi tuntui vain lisääntyvän sitä mukaa, mitä Darius rauhoittui. Hänen teki mieli oksentaa.

”En… En ole…”, Haukansilmä lopulta vastasi, Iriadorin tiedustellessa oliko hän loukkaantunut, ”Minä puukotin sitä… Se oli vuoteessamme… Sen verta on kaikkialla…”.
”Se. Se täytti Nerinalan riipuksen. Käski minun käyttää sen
”, Yhä henkeään haukkova eliitti koitti jotenkin kerrata edes tapahtuneita, jotka yllättäen tuntuivat niin epäselviltä, utuisilta.
”Se tietää kaiken, Norfaldir. Se tietää meistä kaiken”, Eliitti parahti, tiukentaen otettaan Iriadorista, kun omat jalat yllättäen enää eivät kantaneet vaan kenraali lähti vajoamaan lattian rajaan, ellei punatukkainen häntä käynyt tukemaan.


// Deli pantteri saa jäädäkin ;D Saa tulla kehrään mun patiolle jos haluaa. Paitsi että se perkeleen Noel on siel kummittelees. JA MITKÄ PULLOTTAEN NYT. Ois pitäny taas jo pelin alus mainita et tulee oleen K-agna, jos ei itte peli, niin ainakin offgamet. Naama repes jo. ELMO PYSYY NYT POISSA LIEKKIENSÄ KANSSA. Ja käy kateeks, oma delicate deli kiitos //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Tammi 2020, 03:26

Pintapuolisesti Iriador hengitti rauhallisesti, vaikka sisällään sillä hetkellä velloikin tunteiden sekamelska Dariuksen tähden. Varovaisesti punapää kävi kunnolla sulkemaan sen oven heidän takanaan, jotta he saisivat olla rauhassa, sikäli mikäli kukaan käytävältä kävisi edes kuulemaan heidän puheitaan ja Dariuksen huonoa oloa. Sen myötä sokea antoi itsensä ja huomionsa täysin haukansilmäiselle, käyden painamaan tuota vasten itseään kaksin käsin paremmin.

Darius ei ollut loukkaantunut, se oli huojentavaa kuulla, sillä Iriador ei uskonut olevansa siinä terässä, että hänestä olisi enää ollut kunnolla paikkaamaan suurempi haavoja. Tärkeintä kuitenkin oli, ettei Darius ollut pintapuolisesti rikki. Hän saattoi keskittyä ennemmin käsittelemään toisen tunteita ja oloa, eikä niinkään huolehtimaan siitä, että joku fyysinen olisi voinut aiheuttaa jotain entistäkin ikävämpää tässä tilanteessa. Korkeahaltia keskittyikin vain vaativan halauksensa ohessa kuuntelemaan Winderiä, silmänsä kiinni painaen. Tummatukkainen oli puukottanut sitä jotain, joka täällä oli ollut. Sen verta oli kuulemma kaikkialla, ja se demoni oli tehnyt inhottavia asioita, kuten käskenyt Dariusta käyttää sitä myrkkyä, joka oli vähällä ollut jo Lorythaksen tappaa aikaisemmin. Se kyllä selitti sen hajun, Iriadorin osaten yhdistää sen siihen mitä aikanaan oli Cúthalioneiden kartanolla haistanut, kun he hänen isänsä korun olivat käsiinsä saaneet.
Iriadorin katse aukeni, nuoremman säpsähtäen kun kumppaninsa jalat pettivät alta. Punatukkainen haki äkkiä paremman otteen Dariuksesta, vaikka loppuviimein vajosikin Winderin kanssa lattialle polvilleen, painaen yhä vaativasti tummatukkaista itseään vasten. Ehkä niin oli parempi. Ei tarvinnut käyttää energiaa pystyssä pysymiseen.
Ei sinun kuulu sen sanoihin uskoa. Heitämme sen korun pois, jonnekin mistä kukaan ei sitä voi löytää”, Iriador vakuutteli jälleen käyden silittämään Dariuksen hiuksia rauhoitellen, ”Vaihdamme lakanat ja siivoamme ne jäljet, hävitämme ne pois”.

Anna anteeksi etten ehtinyt tänne aiemmin. Tulin niin nopeasti kuin kykenin, ja alakerran kaaos omalta osaltaan hidasti minua. Olisit pyytänyt Saevelin tai Tannivhin tänne katsomaan että pärjäät, tai N’drayerin…”, punapää hymisi rauhoitellen, tietämättä yrittikö hän niillä sanoilla rohkaista Dariusta, vai sättiä itseään.
Olen sinusta huolissani. Kaikki järjestyy kuitenkin, enää ei ole hätää. Minä vannon sen armahimpani, enkä ikinä antaisi läsnä ollessani minkään demonin sinua satuttaa”, sokea hymyili pienesti, kaksin käsin etsien Dariuksen kasvot käsiinsä, heidän otsansa vastakkain painaen suoraa haukansilmäisen silmiin ne kohdistaen.
Mutta sinun täytyy rauhoittua ensin. Istu kanssani tässä siihen asti, nukahda vaikka hetkeksi, päivä on kuitenkin ollut pitkä. Meillä on koko yö aikaa järjestellä asioita”, Iriador totesi välittävän suudelman painaen miehen huulia vasten.



//No sehän jää jos sitä ei minnekään ajeta ;D Mä en usko et Noel ja Deli mahtuis samalle patiolle :D Morde kattoo räystäästä vaan et voi jeesus, samaan aikaan kun Katala perseilee sun liiketunnistinvalolla. Meidän offit on aina k-agna. Oppikaa se nyt jumalauta. Naamaan laitetaan jessaria. ELMO TULI MUUTEN MYÖS JÄÄDÄKSEEN, ETTÄ TURHA AJAA HÄNTÄ POIS. Mä sulle delicatet näytän//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Tammi 2020, 05:04

Darius, Erudessa, Theodluin


Ei hänen kuulunut uskoa demonin sanoihin. Sen Dariuskin tiesi. Mutta piru vie se sarvipäinen osasi kyllä uida ihonalle pelkillä kuiskauksilla. Eliitistä jopa tuntui sillä hetkellä, että Iriador vähätteli tapahtuneita, mutta eihän korkeahaltia ollut paikalla. Ei tuo voinut tietää, millainen se sarvipää oli ollut. Mutta ehkä se mahdollinen vähättely oli kuitenkin hyväksi, Haukansilmän kyllä rauhoittuen pikkuhiljaa siinä kumppaninsa halauksessa, kaksikon päädyttyä lattian rajaan istumaan.
Iriadorin pyydellessä anteeksi, pudisti Darius päätään pienesti. Ei tuon pitänyt pyytää anteeksi sitä, että saapumisensa oli kestänyt. Näin jälkikäteen eliitti oli kiitollinen, ettei Iriador ollut ehättänyt paikalle. Olisihan hän voinut kutsua kenet tahansa muunkin paikanpäälle, kuten korkeahaltia sen ilmi toi, mutta eipä se ollut käynyt mielessä. Ja kenties hyvä vain, ettei kukaan paikalle tullutkaan, ettei niitä ruumiita oikeasti olisi tullut tänä iltana.

Darius hellitti otettaan korkeahaltiasta viimein, kun sokea hänen kasvonsa käsiensä väliin poimi ja otsa otsaa vasten ohjasi. Nyt jo rauhallisemmin hengittelevä eliitti keskittyi katsomaan sokeaa silmiin, punapäisen kehottaessa esimiestään rauhoittumaan. Siihen Darius nyökkäsi pienesti, hymähtäen samalla myöntävästi. Hetken hän vielä itseään keräsi, kunnes uskoi olevansa jälleen järjissään.
Iriadoria tietenkin kiitettiin läsnäolosta ja rauhoittelusta, eliitin lopulta kerraten paremmin, mitä demoni oli tehnyt. Puhunut vain, mutta jättänyt varoituksen. Käskenyt häntä pysymään poissa veljeskunnan asioista ja niin Darius kyllä aikoikin tehdä. Eliitti toi myös esiin huolensa siitä, että demoni oli päässyt tuville, kaikkien sotilaiden ohitse, aina eliitin makuukammarille. Se loi turvattoman tunteen, Dariuksen jopa hetken harkiten, ettei täällä voisi yöpyä. Mutta ehkä demoni oli ollut vain onnekas, eikä toista kertaa pääsisi paikalle.
Jahka oli kunnolla rauhoittunut ja tunsi jälleen jaksavansa, nousi eliitti kera kumppaninsa ylös lattialta, kaksikon ensitöikseen keräten kaikki likaantuneet lakanat ja petivaatteet myttyyn, joka kiikutettiin palvelijalle, joka sai luvan polttaa ne — ja tietenkin varoiteltiin hengittämästä mahdollista savua, mitä lakanoista tulisi. Myös verijäljet huoneistosta siivottiin ja se tikari hävitettiin, mutta korun Darius otti vielä talteen. Hän ei voinut vain heittää sitä pois, se oli vaarallinen ja pahimmillaan aiheuttaisi jonkun tietämättömän kuoleman. Eliitti pitäisi sen tallessa, luovuttaen sen osaaviin käsiin sitten myöhemmin…

Jahka vuode oli palvelijoiden avustamana uudelleen sijattu puhtain vuodevaattein, istui eliittikaksikko hetkeksi rauhoittumaan. Vielä olisi ollut vaikka mitä työtä ja tekemistä, mutta Darius oli äskeisen jälkeen niin uupunut psyykkisesti ja fyysisesti, ettei yksinkertaisesti jaksanut. Hän halusi vain pysyä Iriadorin lähellä ja rauhoittua. Nukkuminen ei kuulostanut turvalliselta idealta, mutta pakko kaksikon oli viimein yöpuulle hakeutua. Aamulla heillä olisi vielä aikaa hoitaa hommiaan, jahka kunnon yöunet olisivat saaneet nukuttua. Dariuksella kesti pitkään nukahtaa, haukansilmäisen tuntuen säikkyvän jokaista pientä ääntä mitä tuvilla kuului, mutta loppujen lopuksi se uupumus vei voiton ja vanhempi haltioista vaipui uneen. Katkonaiseen, painajaistentäyteiseen uneen.


Aamun tullen Darius oli herännyt ajoissa kera Iriadorin, kaksikon käyden valmistautumaan päivää varten. Aamutoimien ja ruokailuin jälkeen oli eliitillä riittänyt tekemistä Kuiskauksen asioiden hoitamisessa, Dariuksen suostuen myös nopean aamukokouksen yhteydessä kertomaan missä oli ollut. Briarissa, totta kai, se ei vaikuttanut tulevan yllätyksenä kenellekään. Siinä samalla kerrattiin myös nopeasti illan ohjelma, muistutettiin että kaikki eliittisotilaat oli kutsuttu juhliin ja olisi suotavaa, että jokainen kävisi edes pyörähtämässä paikalla, mutta aateliston sekaan ei tarvinnut jäädä pitkäksi aikaa. Mutta noiden seurassa oli ehdottomasti käyttäydyttävä ja linnan vartijoiden kanssa ei riitaa haastettaisi. Kuiskaus voisi myös loppuillasta omat ”läksiäisjuhlat” pitää tuvillaan, joten sotilaat saivat valua linnan juhlista tänne sitten omaa tahtiaan, mikäli jatkoille halusivat.

Puhutut asiat pyydettiin välittämään muille sotilaille, jotka eivät paikalla olleet aamusta, jonka jälkeen valmistelut jatkuivat. Darius itse käskytti palvelijaa katsomaan sotilastuvan pesutilat valmiiksi, sillä hän ainakin aikoi peseytyä ennen juhlia vielä tänään. Mutta nyt heti aamupäivästä se ei kuitenkaan käynyt, kun linnan pihamaalle ratsasti kutsuvieraista suurimman saattueen omaava kreivipari, jota vastaan tumman takkinsa ylleen kiskova eliittikenraali lähti.

Erudessa ei niinkään ollut innoissaan linnalla järjestettävistä juhlista. Hän ei olisi halunnut olla missään tekemisissä Aranin kanssa enää sen jälkeen, mitä kartanolla oli tapahtunut. Mutta Arethdrielin tähden kreivitär oli lähtenyt matkaan. Pitihän jonkun katsoa siniverisen perään ja Erudessa näkisi pitkästä aikaa myös Delian. Kreivipari saattueineen oli lähtenyt piilopaikasta liikkeelle varhain aamulla, jo ennen kuin aurinko oli ehättänyt pakkaspäivää nousta valaisemaan. Lapset olivat jääneet kotiin, Erudessan äidin tullen kreiviparin kartanolle ”emännäksi” siksi aikaa, kun he olivat poissa.
Matka oli sujunut hyvin, ilman sen kummempia vaikeuksia, vaikka metsässä olikin näkynyt jälleen suhteellisen tuoreita merkkejä ihmisten partioista, turhankin lähellä piilopaikkaa. Erudessa koitti parhaansa mukaan kuitenkin sivuuttaa kotikylän turvallisuushuolet, uskoen sotilaidensa kyllä pärjäävän pari päivää ilman häntä. Saattue saapui näyttävästi kaupungin porteille, josta matka oli kulkenut kaupungin läpi aina kuninkaan linnalle asti, johon monilukuinen ratsukkosaattue viimein pysähtyi. Pitkään, valkeakankaiseen kenraalintakkiinsa sonnustautunut kreivitär laskeutui ratsunsa selästä, hetken mustien housujen peittämiä koipiaan oikoen ja venytellen pitkän matkan jäljiltä, samalla kun katseli ympärilleen. Heidän saapumisensa oli herättänyt sähinää pihamaalle, tallipoikien kipittäen ratsuja hakemaan hoidettavaksi talleille ja hovin sotilaiden hakeutuen sivummalle pällistelemään saapuneita vieraita. Näkyi paikalla myös tuttuja kasvoja, muun muassa Winder, joka kreiviparin luo askelsi tuvilta.

”Kreivi ja kreivitär Cúthalion”, Eliittikenraali aloitti, päästyään kuuloetäisyydelle kreiviparista, pysähtyen ja asianmukaisesti kaksikolle kumartaen, ”Ilo nähdä teidät yhtenä kappaleena. Voinen olettaa, että matkanne sujui kerrankin ilman ongelmia?”, Eliitin sanat saivat kreivittären hymähtämään terävästi, kyllä hän ymmärsi tuon olleen jonkinlaista huumoria, mutta eipä se naista naurattanut. Ei ainakaan vielä, Erudessan vaikuttaen muutenkin kireältä. Ja sitä hän olikin, kreivitär ei ollut niin mielissään siitä, että kuiskaus heidän alaisuuteen tuli, vaikka oli asian jo hyväksynyt, mutta silti eliittisotilaiden näkeminen sai naisen nyrpistämään nokkaansa pienesti, hänen tietäen tasan tarkkaan kuinka vaikeita nuo osasivat pahimmillaan olla egojensa kanssa.
Winderin lisäksi paikalle oli kipittänyt hovimestari, joka kreiviparia yhtälailla tervehti ja tarjoutui ohjaamaan heidän palvelijansa viemään aatelispariskunnan matkatavarat heille varatulle huoneelle.


Toisaalla N’drayerin talolla aamu ei ollut alkanut niin varhain, jos ollenkaan. Theodluin oli viettänyt yönsä jälleen kuurapartaisen vuoteessa ja näin aamusta ei olisi tehnyt mieli millään nousta lämpimien vällyjen välistä, Delathoksen viereltä minnekään. Mutta Milka päätti aamusta pitää sellaisen metelin nälkäänsä huutaen, että loppu viimein Theon oli pakko nousta. Häntä väsytti, yöllä hän ei ollut saanut kunnolla unta, kun oli jännittänyt jo valmiiksi tämäniltaisia juhlia. Hän ei koskaan ollut osallistunut hovin juhliin ja nyt kun tätinsä halusi Theon paikalle, ei pikkuhaukka tiennyt miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Jo päiviä aikaisemmin hän oli ollut Delian luona hovin räätäliä tapaamassa, joka oli loihtinut puoliveriselle juhlia varten asustuksen, joka eilen oli toimitettu N’drayerin talolle. Enkelinpentu ei niinkään välittänyt koreista juhlavaatteista, ne tuntuivat jokseenkin ahdistavilta. Valittamisen varaa ei kuitenkaan ollut, eipä pikkuhaukalla mitään tarpeeksi prameaa ollut omasta takaa.
Milkan ruokittuaan oli Theodluin katsonut tulen liedelle ja takkaan, jotta kämppä kävisi lämpiämään yön jäljiltä ja aamusta saisi teetä keitettyä. Odottaessaan, että liesi lämpiäisi, oli pikkuhaukka kipittänyt takaisin makuuhuoneen puoleen, häpeilemättä käyden hakeutumaan kuurapartaisen kylkeen pötköttämään. Toissapäiväisen keskustelun jälkeen kaksikko oli jatkanut yhteiseloaan saman katon alla, minkään varsinaisesti muuttumatta. Suurin muutos oli se, että Delathos nyt tiesi että Theo piti hänestä ja se, että enkelinpentu oli kysyttyään päässyt nukkumaan kuurapartaisen viereen. Hän ei ollut ottanut Delathoksen mahdollisia tunteita häntä kohtaan puheeksi, uskoen kuurapartaisen kyllä itse niistä kertovan, jos ikinä edes halusi. Mutta jotain tuolla oli menossa, sen Theo oli päätellyt pakkasherran reaktiosta hänen tunnustukseensa.

Eipä enkelinpentu ehtinyt kauaa toisen kyljessä kiehnätä, kun ruokansa syönyt Milka tuli ilmoittamaan, että nyt oli aika päästä pihalle. Katinrontti hyppäsi vuoteen jalkopäätyyn mouruamaan, pitäen ääntä tasan tarkkaan niin kauan, että joku nousisi.
”Miksi ihmeessä sinun piti tuoda kotiin se äänekkäin kissa maailmassa”, Valkeaan, pitkähihaiseen paitaan ja tummiin, löysiin housuihin sonnustautunut pikkuhaukka mumisi Delathokselle, vaikka lähinnä itsekseen puhui, ennen kuin jälleen vuoteesta nousi ja villasukat paremmin jalkoihinsa veti.
Milkan pörrätessä jaloissa, suuntasi Theodluin etuovelle, kissalle siinä samalla höpötellen. Jos ei olisi puhunut kissalle, olisi enkelinpentu ehkä kuullut ne askeleet kuistilla ja jos ei olisi ollut vielä niin uninen, olisi hän kyllä huomannut jo ajoissa tutunmiellyttävän auran, joka paikalle saapui.

Joten, ennen kuin saapuva vieras ehätti itsestään ilmoittaa edes koputtamalla, kävi Theodluin avaamaan oven Milkaa varten, käyden kuitenkin silminnähden säikähtämään ja sijoiltaan säpsähtämään, kun huomasi että oven takana olikin joku.
”Lothar…!”, Puoliverinen henkäisi hämmentyneenä, yllättyneenä, kenties osin jopa pelästyneenä. Ainakin siinä tuli herättyä kunnolla säikähdyksen ansiosta.
”Mitä sinä täällä teet — onko sattunut joitain?”, Ajatuksiaan kokoileva pikkuhaukka kyseli, samalla kun Milka livahti pihalle asioilleen velhokaksikon ohitse, ohimennen päätään hieraisten Mordecain jalkaan kehräten.
”Jos Delathosta etsit, hän ei ole vielä noussut”, Theo jatkoi, samalla kuitenkin astahtaen oviaukosta sivuun, jotta velho peremmälle voisi tulla.


// No hyvä ;D;D; Ja joo ne ei kyl mahdu samalle patiolle. Ehkä jos ne molemmat juottais känniin niin kenties hetken osaisivat sovussa olla. tai sit alkais kännirähinät. JA MORDE LYÖ SITÄ KATALAA ET ANNA SEN PERSEILLÄ MUN ULKOVALON KANS. kuumottaa. Ja totta, se ei oo enää mahdollisuus se on vakio. VOI PERKELEEN ELMO. Näytä mulle delicatet joo. Theolle saa näyttää kans. KELLO ON 404 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron