Kirjoittaja Crimson » 14 Tammi 2020, 17:18
”Minulla on siihen syyni”, Areth hymähti seuraillessaan Arania, serkkunsa tietenkin arvostellen häntä henkivartijavalinnasta. Tuohan olisi passittanut Mordecain hirteen samantien juhlaväen iloksi, jos kyseessä olisi ollut jotain muuta kuin puhdasverinen haltia, vaikka Lothar edustikin sitä omasta vanhemmasta polvestaan.
Tietenkin Aranin piti päästä aukomaan hänelle kiukkuisena päätään nyt, kun muut olivat paikalta poistuneet. Eipä kreivi voinut siitä kuningasta syyttää, päättäen kuitenkin olla ottamatta Aranin ivaa häntä kohtaan turhan vakavasti juuri nyt. Olkoot siniverisellä mikä tahansa syy yrittää horjuttaa häntä julkisesti, ei Arethdriel antanut sen pilkan osua nilkkaansa ja lannistaa häntä, vaikka kolhaisihan se tietenkin, kun oma verisukulainen tuli siten arvostelemaan. Heillä oli paljon asioita selvitettävänä, mutta niistä asioista heidän tulisi vain kahden kesken.
”Äitini, sukumme jalokivet ovat myös ylläni”, Areth napautti muutaman kerran kaulallaan roikkuvaa näyttävää riipusta, katseensa pitäen lähelle astelevan monarkin kasvoilla, ”Mutta tiedänhän minä miksi huomiosi kiinnittyy vain siihen seikkaan, jonka koet uhkana”.
”Unohdit kyyhkysen”, Arethdriel puolestaan napautti takaisin omahyväisesti hymyillen, kun kultakutri paasasi hänelle hänen lintuparvestaan. Tietenkin se pisti miettimään, mistä Aran tiesi enemmänkin Mordecaista ilmeisesti, huomautuksen saaden vampyyrinkin kallistamaan päätään pienesti. Mutta toisaalta, jos Aran oli missään tekemisissä Zhiermatuin kanssa, taisi tuo tietää hänestä yhtä ja toista. Salrabialla oli tapa kertoa hänestä totuuksia ja valeita, ja toisinaan syyttääkin häntä asioista, joihin Lotharilla ei ikään ollut ollut mitään asiaakaan. Mutta aina se katala liero palasi uudelleen ja uudelleen pitämään kuitenkin hänen puoliaan lopulta.
Kreivi hymähti terävästi, kun Aran kävi koskemaan hänen poskeaan, jolla ne arvet olivat piilotettuina. Syystä tai toisesta vaaleakutrinen näki tarpeelliseksi alkaa märehtiä Argenteuksensa perään vielä. Areth kävi korkeintaan kohottamaan kulmaansa, odottaen jo että mokoma hienohelma ottaisi poistuakseen viihtymään omiin seuroihinsa ja jättäisi heidät rauhaan. Huomautus pässinsarvisesta sai kuitenkin ovelan äärimmäisen hillityn hymyn nousemaan vampyyrin huulille, Lotharin vaikuttaen sillä hetkellä käsittävän mistä tässä kaikessa oli kyse, mutta mistä siniverinen oli myös tietonsa saanut. Sen velholle varmistivat siniverisen viimeiset sanat ja hänen oikean nimensä käyttö, jotka saivat vampyyrin hymähtämään pehmeästi.
”Lääkeyrteiltä. Ja hennoilta hajusteilta, teidän Majesteettinne”, Mordecai hymyili, sivusilmällä jääden seuraamaan siniverisen poistumista paikalta kuin varmistellen, tarttuiko siniverinen vielä hänen syöttiinsä menneiden suhteen.
Kreivi vilkaisi kysyvänä velhonsa puoleen kuin odottaen, että Lothar hänelle jo selittäisi mistä miehen viimeisessä kommentissa oli ollut kyse. Jotain tuo tiesi, se oli selvää, eikä aikaakaan, kun vampyyri kääntyikin puolittain häntä kohden.
”Theodluin”, Lothar hymähtikin telepaattisesti isännälleen, ohimennen ensimmäisen viinilasillisen käyden itselleen poimimaan palvelijan tarjottimensa kera ohi kulkiessa.
”Ah, se selittänee monta asiaa”, kreivin katse suorastaan valaistui. Mahtoikohan poika itse tietää, millainen uutistentuoja oli ollut, kun tänne oli tullut Delian huomassa vieraillakseen? Tuskin.
”Minun täytyy etsiä Zhiermatui”, vampyyri jatkoi pian, pohtien jo minne sarvipäinen oli Winderin kanssa mahdollisesti ehtinyt livetä.
Zhiermatui hymyili suolaisensuloisesti Winderin käsipuolessa, mielivaltaisesti johdatellessa kenraalia matkassaan kuin mitäkin nukkea. Kuinka kankeaksi kenraali jälleen menikään hänen seurassaan, pelkän ajatuksen lähestulkoon riittäen saamaan Salrabian hymisemään ääneen.
”Minäkö? Pelaisin pelejä?”, demoni naurahti, kiskaisten itsensä entistäkin lähemmäs tummatukkaisen kylkeä, ”Minähän elän vain parasta aikaa elämässäni, riekkuen ja rietastellen. Kaltaisesi tylsimys ei liene huomanneen miten helppoa aatelisia on miellyttää, etenkin jos sinä tunnet heistä paheineen jokaisen”, Kaamosmieli kehräsi maltilliseen ääneen seuralaiselleen.
”Mitä minä haluan? Maltahan, kun maistan kirsikoitanne ensimmäisenä”, sarvipäinen hymähti pehmeästi, poimiessaan ohitse tarjoilupöydästä kulkiessaan itselleen raikkaanpunaisen kirsikkapuun marjan, jonka Salrabia painoi huulilleen. Ei hän oikeastaan välittänyt kirsikoista, eikä hedelmistä muutenkaan, hänen tarvitessaan vain syyn viivytellä kiusallaan jälleen.
”Siitä piinaamisestahan sinä tiedät kaiken, vai mitä Darius? Tunnen kyllä välisi majesteettiinne”, demoniverinen hymyili viekkaasti, kepeästi silittäen haltiakenraalin käsivartta mukamas huomaamattaan, ”Mutta en minä siitä halua kanssasi jutella, et muutenkaan osaa arvostaa häntä henkilönä”.
Yllättäen Salra kävi kuitenkin kiepauttamaan itsensä näppärin askelin haltiakenraalin eteen, nojautuen lähemmäs haukansilmäisen kasvoja. Sillä hetkellä Kaamosmielen kasvoja koristi kuitenkin aivan toisenlainen ilme kuin suloisenovela hymy, sarvipäisen katsellessa suorastaan närkästyneenä Dariusta silmiin vähän turhankin likeltä, silmiensäkin käväistessä punaisena.
”Käytit rakasta Kaváldthalriani hyväksesi”, demoni henkäisi kuiskaten kenraalille, häpeilemättömästi koskien kankaiden lävitse tummatukkaista, samalla kun kävi viimein mutristamaan huuliaan teatraalisesti murheissaan, ”Jälleen. Ja minä kun kielsin sinua pysymään meistä erossa - ja heti ensitöiksesi sinä menet, hukkaat antamani lahjan, ja kenen taskuun?”.
”Tuhkasulkaisen prinssini. Senkin ajattelematon tyhmeliini – tanssi kanssani”, Zhiermatui raapi kevyesti sormillaan Winderin rinnuksia pitkin, kuitenkin viimeisten sanojensa myötä tanssilattian laidalle heidän eksyttyään asetteli Dariuksen käden alaselälleen ja omansa tuon hartialle, vastakkaisella kädellään suorastaan takertuen Winderiin omaan. Demonin kylmä katse pysyi kenraalin kasvoilla, Salrabian itse kiskoessa haukansilmäisen matkaansa muun väen sekaan, ellei silmäpuolinen idiootti sitä itse osannut tehdä.
”Kertoiko hän sinulle mitättömiä valheitaan? Ja sinä uskoit? Uskoit tosissasi, että hän olisi hyväntahtoinen ja haluaisi lopettaa minut ja tuhota armaan harrastuksemme?”, Salra huokaisi matalalta, ”Voi, siitä on pitkä aika jo kun hän oli pelkkä avulias ja välittävä herrasmies. Olin heidän rakas lemmikkinsä, hänen ja aviomiehensä, olen pistellyt poskeeni monet varkaat jotka heidän elämäänsä piinasivat aikanaan - väittäisinkö sen jopa olleen onnellisinta aikaa elämässäni kuolevaisten keskuudessa!”.
”Kaváldthalr on minun, Darius - riippuvainen minusta, eduistani ja avuistani. Luottaisitko sinä muka rakkaudesta katkeroituneeseen mieheen, joka rakastelee demonien kanssa vapaasta tahdostaan?”, Zhiermatui tiedusteli virnistäen kavaljeeriltaan.
//BANNIT PÄRÄHTÄÄ VIELÄ! Jonne saa loistaa, mutta rajansa kaikella. PIPA ON VAIN MUOTITIETOINEN! It’s fashion biiiiiitch!!! Pipa on se fancy pääpahis, Timi ja Fran on sen ilkeet henkivartijat. JA NYT SE MURHA MARSU POS TÄÄLTÄ :D::D:D:DD ET JUMALAUTA KOSKE SIENIIN! Tulee siilibannit pellolle. JAAKKO SEN SIILIN MYRKYTTI//