Käärmeenpesä

Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Tammi 2020, 22:18

”Ah, minulle se on ollut vain huhu, esimiehesi kun ei ole mitään hoviin varmistanut”, Aran myhäili tummahipiäiselle, kulmiaan pienesti kohauttaen. Ja tottahan se oli, Darius ei varsinaisesti ollut hoviin varmistanut mitään, he olivat vain kuulleet suurimman osan Kuiskauksesta siirtyvän ja yhden joukon jäävän paikalle. Sitä oltiin arvuuteltu, kuka kapteeneista jäisi, mutta sen tiedon Aran oli sitten saanut myöhemmin urkittua eliittiryhmän sotilaiden päästä.
”Tiedä häntä. Mutta kerta kenraalini jättää sinut tänne, lienemme oleva toistemme kanssa enemmän tekemisissä”, Aran jatkoi, astahtaen muutaman askeleen lähemmäksi käsipuolta, ”Tiedän että Darius on kertonut sinulle minusta. Voit uskoa hänen kertomasta mitä haluat, mutta vakuutan, että meidän väliemme ei tarvitse olla sellaiset, mitä Winderillä ja minulla”, vaikka puhuikin nyt suoraan, ei niin mukavista aiheista, pysyi se hymy yhä kuninkaan kasvoilla.

”Voimme olla ystäviä, N’drayer. Voin tehdä elämästäsi helppoa tai voit valita ja olla yhtä hankala, mitä Winder”, Siniverinen kallisti päätään hienoisesti, ”Ja jos päätät käyttäytyä kuin silmäpuolinen esimiehesi, voin tehdä elämästäsi yhtä piinaa ja antaa sinulle syyn ryypätä kahta kauheammin ahdistukseesi ja suruusi, Zucair”, siniverinen kohotti kulmiaan. Vaikka hymyilikin, näki Aranin silmistä viimeistään, että se hymy oli teennäinen.
”Mutta sitähän emme halua, emmehän? Leiki kiltisti ja kumarra, kun käsken, niin kenties pääset useammin juhliini nauttimaan antimista ja seurasta”, Aran hymisi, ”Niin ja, jos Winderin äpärä käy vielä lähentelemään liikaa, voit aina lähettää hänet tänne — me niin mielellämme ottaisimme hänet hoviin asumaan”.


Eliitti oli vähällä ottaa pari harha-askelta demonin mainitessa päivien päättämisen. Tuo todella halusi hänen tappavan itsensä? Eipä sitä ehditty kauhistelemaan pitkään, kun sarvipäinen jatkoi myrkyllisten sanojensa suoltamista, päästen jälleen turhankin helposti jo valmiiksi epävarman ja vainoharhaisen eliitin ihonalle. Ja Darius tiesi, ettei hän saisi antaa pirun sanojen vaikuttaa itseensä, mutta sarvipäinen osasi hommansa. Eipä haltia muuta tehnytkään, kuin tuijottanut epäpyhää käärmettä edessään tanssin ohesta, koittaen parhaansa mukaan sivuuttaa kaiken mitä tuo sanoi. Turhaahan se oli, Dariuksen väkisinkin alkaen jälkeen kyseenalaistamaan, kannattiko Mordecaihin luottaa millään tavalla.
Ja kuinka se turhauttikaan, kun demoni häntä syytti ”pelin” aloittamisesta. Hän ei koskaan tätä ”Pelinappulaa” joukkoihinsa itse valinnut, se oli Aran. Mordecai itse pyöri eliitin näkyvillä ja demoni itse oli hänen sänkyynsä tullut ja tikarista saanut. Nuo itse hänen elämäänsä olivat tulleet, tahallaan tai tahattomasti, mutta Darius ei todellakaan ollut tässä tilanteessa omien päätöstensä takia! Mutta turhaa se olisi vastaan väittää, siinä missä eliitillä oli oma näkökantansa totuuksista, taisi demonillakin olla. Ja tuo tuskin häntä kuuntelisi.

Darius tarkkaili entistä lähemmäksi painautunutta demonia, kun tuon silmät kävivät vaihtamaan väriä ja kämmenet alkoivat tummua. Sillä samaisella sekunnilla olisi Darius vain halunnut tirvaista toista ja työntää sarvipäisen irti itsestään, mutta jokin pieni ääni päässä vielä pidätteli Haukansilmäistä näin hovin juhlissa.
Lopulta Zhiermatui kertoi myös haluavansa hänen sielunsa. Noin suoraan sanottuna oli se tieto tiputtaa Dariuksen jaloiltaan, eliitin tuntien olonsa yllättäen huonovointiseksi. Heikotti, kaiken tuntuen yllättäen etäiseltä ja absurdilta, hyvä ettei näkö pimennyt. Mitä tuohon sitten olisi pitänyt sanoa? Kysyä, olisiko mitään muuta mitä Eliitti voisi demonille tarjota? Jotain millä tuon saisi jättämään heidät rauhaan? Tuskin sellaista olikaan ja vain idiootti olisi lähtenyt demonin kanssa neuvottelemaan.
Sitten eliitti kuuli sen. Hetken tauon musiikissa, kun kappale vaihtui. Ja sen myötä Darius kirjaimellisesti tuuppasi sarvipäisen irti itsestään, hetken vielä tuota tuijottaen, ennen kuin kääntyi kannoillaan ja lähti harppomaan poispäin. Siinä ohimennen pariin aatelisherraankin törmäten, kenraalin haluten vain nopeasti pois täältä, pois tanssilattialta, pois juhlasalista ja sen väestä. Lähimmälle hiljaiselle käytävälle, ennen kuin oikeasti nousevan ahdistuksen ja paniikkinsa myötä romahtaisi lattialle. Kukaan ei myöskään saanut ohi kävelevän eliitin huomiota puoleensa, vaikka muutama tuttu ja tuntemattomampikin taho koitti kenraalin perään huhuilla ja tuon puoleen kävellä.



//Daddy derek uh. JA EI SEIS HETKINEN, RAJAT ON TÄRKEET NYT KYLLÄ, KATALA. Rajat kiinni katalalta. PAT JA MAT :D:D:D:D apua. Mä otan tehtäväkseni Murha Marsulla alkaa stalkkaan Lorya, varo vaan. Hiippailen sun taakse ja puren häntään. KOSKAAN EI OLE LIIKAA ALTTEJA IDD. Ja joo, ehkä se nukkuu, mut mitään ei voi sanoo varmaks //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Tammi 2020, 23:53

Salrabia oli vähällä jatkaa myrkyllisiä sanojaan, kun hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Sarvipäinen tuijotti silmiään räpäyttämättä turhankin tyytyväisenä, kun Winder vaikutti jälleen siltä että menettäisi tolkkunsa. Ja voi kuinka Zhiermatui olisi halunnut toisen hajoavan vain jalkoihinsa vaikeroimaan sillä hetkellä, mutta jostain haukansilmäinen vielä löysi puhtia tönäistäkseen hänet kauemmas itsestään kun musiikin tahti vaihtui. Vaaleansiniset silmät palasivat, samoin hänen ihonsa palasi jälleen kalpeaksi, kun kavaljeerinsa hylkäsi hänet siten ja jäi vain tuijottamaan vuorostaan häntä. Musta käärme kallisti päätään, juonikas hymy huulillaan vain jääden katsomaan haltiakenraalin perään, joka päätti kuin päättikin ottaa jalkansa alleen. Häipyisi paikalta, vielä kun kykenisi. Tai hän saattaisi pyrähtää uudemman kerran puremaan Winderiä nilkasta näiden juhlien aikana, tai miksei hän lähettäisi Mordecaita asioilleen puolestaan – siinäpä vasta idea olisi ollutkin, sarvipäisen poistuen myhäillen syrjemmälle tanssilattialta punomaan juoniaan. Sitä paitsi, hän halusi jotain hienostunutta juotavaa kaiken puhumisen päätteeksi.


Delathos silmäili pienessä humalassaan ehkä vähän liiankin ahnaasti lähemmäs astuvaa kuningasta sillä hetkellä, ovelasti hymyillen kuitenkin tuolle kermaperseelle, joka näytti haluavan saavan hänestä irti muutakin kuin pelkkiä työasioita. Ei se tullut tummahipiäiselle yllätyksenä, että Cúthalion mieliä osasi lukea. Kaiketi se selitti sen, miksi Aran tiesi Dariuksen kertoneen yhtä jos toistakin kaksikon väleistä hänelle, tai ainakin Delathoksen sitä nyt pohtiessa asia kävi järkeen.
Sitten vaaleatukkainen kävi uhkailemaan häntä, joka ei pohjoisenhaltiassa kyllä saanut minkäänlaista näkyvää reaktiota aikaiseksi, vaikka siniverinen kuulostikin varsin kylmältä sanoissaan. Mutta ei hän yhtä kuningasta pelännyt. Jos tuo mieli tehdä hänen elämästään helvettiä, sitten niin oli kai määrä tapahtua, eikö? Siitä hän ei kyllä pitänyt, että Aran tiesi kutsua häntä Zucairiksi – mutta jälleen, olihan hän kertonut asiasta Dariukselle aikaisemmin. Tosin, ehkä olisi pitänyt epäillä paremminkin asiasta puoliveristä äpärää sen myötä, mitä siniverinen kertoi hänelle viimeiseksi Theodluinista.

Uhkailua se oli. Ja hymy miehen kasvoilla tarkoitti kaikkea muuta paitsi vilpitöntä iloa, kyllä Delathos sen tunnisti, osatessaan harvinaisen hyvin lukea muita noiden eleiden ja ilmeiden perusteella sattuneista syistä. Mutta mitä hänen olisi pitänyt kuninkaalliselle sitten vastata? Kaiketi tuo halusi kuulla hänen myöntyvän ehtoihin ja nuolemaan saappaat käskystä, ja vastoin hän saisi siitä arvostettua huomiota mukamas. Tähän saakka Winder oli saanut kaiken kuitenkin kuulostamaan siltä, että Cúthalion oli viimeinen piru tämän maan päällä, jonka kanssa kannatti alkaa vääntää tikkua ristiin tarkoituksella, tai edes tarkoituksettomasti. Ehkä hänen pitäisi suoriltaan vain myöntyä? Ja katsoa mitä tästä tulisi.
Ah mutta melkoiset ehdot pöytään löittekin”, Delathos tuumi matalalta hymisten, päättäessään humalassaan ottaa tämän uhkapelaamisena. Mitä hänen kaltaisensa rähjä mistään muka mitään menettäisi enää tässä vaihetta elämäänsä? Hän oli silti uskollinen Winderille, ja äkkiäkös hän kantelisi asioista eteenpäin, jos jotain ikävää alkaisikin tapahtua.
Mutta ehkä tämän kerran annan hänen Majesteetilleen tilaisuuden suitsia kaltaistani pohjoisen äpärää ja tanssin pillinne tahtiin”, kuuraparta virnisti ovelasti siniveriselle. Vaikkeivat selvästikään monarkin aikeet olleet puhtaat, niin Delathos halusi kuitenkin nähdä, mitä Cúthalionilla oli hänelle muka tarjottavanaan.


Mordecain poistuttua kreivin seurasta toisaalla kyttäämään Zhiermatuin menemisiä, oli Arethdriel jäänyt hetkeksi itsekseen pohtimaan Aranin marinoita. Mutta pianpa kreiviä toivottiin uuteen seuraan osalliseksi, ja vaikka kovin hiljaisena toistaiseksi pysyikin ja omaksui lähinnä kuuntelijanroolin tällä kertaa, viihtyi siniverinen silti valitsemassaan seurassa. Tai ainakin teki siihen saakka, kunnes silmiinsä osui tanssilattialta kovinkin hätäisesti pois poukkoileva Winder, joka jo tovi sitten oli hävinnyt valkeaan pukeutuneen Salrabian matkassa jonnekin. Vastaava käytös sai kreivin kuitenkin kallistamaan päätään pienesti mietteliäänä, katseen seuraten minne kovinkin tavallisesta käytöksestään poiketen eliitti kävi häviämään jättäen jälkeensä muutaman hämmentyneen tahon, jotka sillä hetkellä taisivat pohtia samaa mitä siniverinen itse.
Keskusteluaiheen vaihtuessa Arethdriel kiitti kohteliaasti muiden seurasta, vajaan viinilasillisensa hyläten lähimmälle tasolle, sillä hän ei kokenut tarpeelliseksi raahata sitä matkassaan. Rauhallisesti muita vältellen, kunniasta kieltäytyen tällä kertaa jos joku hamusi tummatukkaisen seuraa, asteli kreivi määrätietoisena haukansilmäisen menneeseen suuntaan syrjemmälle käytävälle, suurimman juhlahumun jääden vain taakse pauhaamaan taustalle.



//EI. AKSU EI :DDD Katalan mielestä rajoja ei tarvita. Uskokaa Katalaa. BOSSDIIVA JA SEN PERSONAL PAT JA MAT! Ja voi apua nyt. Et jumalauta pure Loryn häntää tai sun Murha Marsus lentää kuuhun sen jälkeen. KOSKAAN EI OLE LIIKAA ALTTEJA, EIKÄ MYÖSKÄÄN ROPEHAHMOJA. Heca et nyt jumalauta voi silleen vaan alottaa pärinöitä uudestaan vajailla pattereilla//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Tammi 2020, 00:33

Aran pisti kyllä merkille kuurapartaisen ahnaanoloisen silmäilyn, siniverisen lähinnä vain hymähtäen sille itsekseen. Miksipä ei, tuossa valkohapsisessa sotilaassa oli kyllä oma charminsa. Ehkä heistä voisi tulla paremmatkin ystävät, mikäli Aran niin päättäisi lähteä leikkimään.
Ja kun N’drayer viimein kävi hänelle vastaamaan, levisi se hymy Aranin kasvoilla hetkellisesti suuremmaksi. Siniverinen oli selvästi tyytyväinen kuulemaansa, vaikkei voinut sanoa pitävänsä siitä kuinka tummahipiä ei näin ulkoisesti näyttänyt reagoivan hänen uhkailuihinsa. Tuo kuitenkin ymmärsi tilanteen ja päätti antaa vastauksen, joka miellytti monarkkia.

”Pohjoisen äpäräksi olet yllättävän fiksu, N’drayer”, puolittainen siniverinen livuttautui vielä puolittaisen askeleen lähemmäksi kapteenia puheidensa lomasta, ”Minusta tuntuu, että tulemme vielä hyvin toimeen keskenämme. Osaan minä mukavakin olla, arvon kapteeni, älä vain astu varpailleni niin saat huomata, kuinka miellyttävä ystävä voinkaan olla”.
”Kenties kutsun sinut vielä yksityisiin illanistujaisiin. Tutustutaan paremmin. Pidetään vähän hauskaa”
, mitä vihjailevin katsaus suotiin kulmien kohotuksen myötä oranssikatseiselle, siniverisen viipyen sen pienen hetken toisen lähellä sanojensa jälkeen, ennen kuin perääntyi.
”Toivottavasti nautit illastasi”, Kuningas lopulta tokaisi, pienen hyvästelevän nyökkäyksen kera, ennen kuin käsipuolen ohitse lähti kävelemään seuraavalle taholle, joka hänen huomiotaan saattoi kaivata.


Darius ei edes tiedostanut mahdollisia kutsuja tai nimensä toisteluita, kun eteenpäin harppoi. Hän ei kuullut mitään, ei edes telepaattiset viestit saaneet eliittiä havahtumaan silkasta pakokauhusta. Hänen piti päästä pois täältä, nyt, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman kauas. Eliitti olisi halunnut Iriadorin mukaansa, mutta juuri tällä hetkellä haukankatse ei löytänyt punapäistä muiden vieraiden joukosta, eikä Darius liioin kyennyt lähtemään etsimään tuota. Edes telepaattisen viestin lähettäminen korkeahaltialle ei onnistunut, haltiakenraalin ollen niin sekaisin ja paniikissaan.
Askel vei pois juhlasalista, eliitin luikkien suuremmalle käytävälle, jossa kulki juhlavieraita. Matka jatkui pitkin koristeluta käytävää kohden ulko-ovea, jolle oli matkaa vielä muutaman käytävänmitan. Mutta se välimatka alkoi tuntua saavuttamattomalta, kun heikotus vain pahentui. Sydän löi rinnassa kiivaasti, epätasaisesti, tuntui kuin se olisi voinut pysähtyä minä hetkenä hyvänsä tai mennä solmuun. Suuta kuivasi, ajatukset eivät meinanneet kulkea suuntaan tai toiseen. Mutta yhden nopean ratkaisun eliitti teki, saapuessaan käytävän risteykseen. Sen sijaan että olisi jatkanut suuntaan, mistä lähin uloskäynti olisi löytynyt, kääntyi Darius vastakkaiseen suuntaan, pienemmälle käytävälle, joka näytti olevan umpikuja. Sitä se olikin, näin juhlavieraille, mutta eliitti tiesi sieltä löytyvän ”piilotetun” käytävän, joka oli tarkoitettu palvelusväen käyttöön. Sitä tuskin kukaan käytti tällä hetkellä, palvelijoiden juosten muita käytäviä pitkin lähinnä kyökin ja juhlasalin väliä.

Se entistä pienempi, vaatimaton mutta silti hämärästi valaistu käytävä oli kuin olikin tyhjänä, ainakin tällä hetkellä. Ja se riitti Dariukselle, eliitin jalkojen viimein pettäen alta, haltian romahtaen polvilleen lattialle, vaikka kovasti yrittikin ottaa seinästä tukea. Täysimittainen paniikkikohtaus oli ottanut puhjetakseen ja se oli hirveää. Darius suorastaan toivoi, että menettäisi tajunsa, sillä olo oli niin ahdistunut ja hirveä, ettei hän tiennyt mitä itsensä kanssa olisi tehnyt.
Eliitti sai väännettyä itsensä istumaan seinää vasten, hakeutuen kumaraan ja vetäen jalkansa koukkuun eteensä. Käsistään toisen haltia toi rinnalleen ja kaulalleen, koittaen vaatteidensa kauluksia vetää kauemmas kaulaltaan, aivan kuin olisi ollut kuristumassa niihin. Toinen käsistä laskeutui pitelemään omaa vatsaa, eliitin tietämättä, meinaisiko hän oksentaa huonon olonsa seurauksena.



//Tommy on mun ainoo daddy. Katala sinä hävytön otus. Joudut häkkiin vielä. BOSSDIIVA YAS mun pitää piirtää tästä kuva. ”hän sanoi, ja lisäsi kuvaidean tuhannen muun idean joukkoon”. PUREN ENKÄ PÄÄSTÄ IRTI. SIELLÄ ROIKKUU MARSU MURISEMASSA. Koskaan ei ole liikaa altteja, eikä ropehahmoja :D:D: Mulle mahtuu vielä, ootas vaan ku seuraavan teen. Vähän voi päristä :3c Ei mut oikee ratkasu on antaa Hecalle niin paljon palloja, että se ei ehdi riehua, kun pitää kerätä ja asetella ja paimentaa ja ihailla niitä palloja //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Tammi 2020, 01:30

Meitä on moneen lähtöön herrani”, tummahipiä hymähti pehmeästi, seuraillessaan tarkasti miten siniverinen kävi häntä lähestymään vielä paremmin ja varoitteli, ettei varpailleen kannattanut astua. No ei takuulla, ja sen virheen Winderkin lieni tehneen jo ajat sitten, jos kuningas oli maan ahtaimpaan rakoon haukansilmäisen polkenut. Sitten tuo hienohelma kävi selvästi vihjailemaan hänelle enemmänkin, Delathoksen suuta käyden koristamaan omahyväisemmän hymyn. Vaikka näyttikin siltä että olisi ottanut Cúthalionin ehdotuksen avosylin vastaan, ei kuurapartainen kuitenkaan herätellyt toiveita siitä, että Aran olisi ollut hänestä mitenkään seksuaalisesti kiinnostunut. Eiköhän mokomalla ollut hovi täynnä jo rakastajia ja rakastajattaria, ja ainoa asia jonka kultatukkaiselta enää saisi olisi jokin tauti, tai vaihtoehtoisesti selkäänsä.
Pidän ehdotuksenne mielessäni, arvon Majesteetti. Nauttikaa tekin illastanne”, Delathos kujersi siniverisen perään elegantisti monarkille nyökäten hyvästeiksi, katseellaan jääden seuraamaan Aranin perään päätään pudistaen muutaman kerran.


Arethdriel seurasi eliittikenraalin jäljessä, välillä väenpaljouden kuitenkin hidastaen siniverisen kulkua. Milloin kukin kiskaisi häntä hihasta, tai olisi niin mielellään kaivannut kreivin huomiota, tummatukkaisen kuitenkin jättäen yhä moiset pyynnöt omaan arvoonsa. Hänellä oli tunne että jokin oli vinossa, eikä se varmaan ollut kaukaa haettuakaan ottaessa huomioon mistä seurasta Winder oli juuri poistunut. Oliko sellainen perässä kyttääminen sitten epäilyttävää? Ehkä, mutta kreivi koki jopa omanlaiseksi vastuukseen juuri nyt puikkelehtia salista käytäville selvästikin jotain karkuun yrittävän kenraalin perässä. Mutta ei tuota kukaan muu seurannut, kuin hän sillä hetkellä.
Siniverinen yritti myös telepaattisesti kutsua Dariusta. Turhaan, joten ajojahti eteenpäin jatkoi kohden käytävän päätä, ja siitä edelleen suuntaan jonne haukansilmä oli puikkelehtinut hetki sitten. Pelkällä vilkaisulla Arethdriel tiesi missä päin linnaa oli, missä lähistöllä oli mitäkin, ja mitä silläkin suunnalla oli jonne Winder hävisi. Tietenkin se oli lähes omanlaisensa velvollisuus tuntea nyt siniverisenä kuninkaan linna, jossa Areth oli ties kuinka monet kerran ikänsä aikana vieraillut niin keskenkasvuisena kuin aikuisen ikänsä saavutettuaan. Ei hän tänne osannut eksyä, ellei häntä olisi kiskottu jonnekin linnan pimeisiin kellareihin.

Sen pitempään kuitenkaan harkitsematta askeliaan, kävi kreivi lähestymään hitaanrauhallisin askelin lähemmäs kuunnellen tarkasti, mitä ääniä lähistöltä erotti. Juhlien äänet olivat jääneet jo jonnekin taakse, etäisesti musiikin kuitenkin kantautuen tänne saakka muuten hiljaisia käytäviä pitkin. Hänen askeleensa varmaan kuulikin siinä hiljaisuudessa, vaikkei Areth mitenkään erityisen hiljaa edes yrittänyt olla, viimein vilkaisten sille kapeammalle käytävälle, josta löysi eliitin lattianrajaan romahtaneena.
Ensimmäinen ajatus tietenkin oli, että jotain oli sattunut. Mutta käytävällä tai kiihtyneesti hengittävässä Winderissä ei näkynyt minkäänlaisia verijälkiä, joten mahdollisen veriteon saattoi varmastikin jättää pois laskuista. Miksi Winder sitten vaikutti siltä kuin olisi ollut täysin poissa tolaltaan?

Ei se ollut ensimmäinen kerta, kun Arethdriel oli tekemisissä tahojen kanssa, jotka syystä tai toisesta käyttäytyivät sekaisesti. Hän oli nähnyt traumaperäisiä ja silkasta stressistä sekoavia sotilaita ennenkin, vaikkei olisi halunnutkaan uskoa että juuri nyt tänä iltana Winderin kohdalla olisi todistanut mitään vastaavaa.
Ennen kuin astahti lähemmäs, vilkaisi siniverinen nopeasti ettei käytävällä heidän lisäkseen ollut muita.
Hei”, Arethdriel henkäisi rauhallisesti ääneen olemassaolostaan paremmin ilmoittaen, samalla kun polvistui alas haukansilmäisen vierelle, kätensä laskien miehen toiselle hartialle ystävällisenä eleenä, ”Seurasin sinua. Et vastannut telepaattisiin viesteihini”, siniverinen selitti, yrittäen saada edes jonkinlaisen kontaktin heräteltyä esiin Winderistä ja herätellä tuota tähän todellisuuteen.
Anna minun löysätä kaulustasi ja takkisi nyörejä, saat hengittää vapaammin”, kreivi ehdotti mitään kuitenkaan asian eteen vielä tekemättä odottaessaan jonkinlaista hyväksyvää vastausta tarjoamaansa eleeseen kenraalilta, tarkoin kuitenkin pyrkien silmäilemään haukansilmäisen kuntoa kaiken varalta, jos jotain vakavaa olikin sattunut.




//Sä ja sun daddys. Tulee vaan mieleen se biisi taas minkä linkkasin sulle vähän aikaa sit. KATALA ON HÄVYTON OTUS, siinä olet oikeassa. JA TODELLAKIN TÄYTYY PIIRTÄÄ! Hirvee gang ja tägit kaulaan. Voi jumalauta tiiätkö missä se marsu kohta on. INNOLLA ODOTAN 83 Venaas vaan kun mäkin repäsen taas ja loihdin seuraavan mr prettyfacen tänne. Hecalle aivan jumalattoman kokonen pallomeri samantien//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Tammi 2020, 08:45

Kuinka vaikeaa olikaan hengittää. Välillä tuntui, ettei sisään hengittäessä saanut happea keuhkoihin asti, aivan kuin se olisi jäänyt kurkkuun kiinni. Uloshengittäminen sattui, oli katkonaista, värisevää. Pala kurkussa ei auttanut asiaa yhtään, jokaisen hengenvedon aiheuttaen melkein oksennusrefleksin, puhumattakaan sitten siitä kuristavasta tunteesta kaulalla, minkä vaatekappaleet aiheuttivat.
Hysteerisen romahduksensa lomasta Haukansilmä ei todellakaan huomannut, että itse kreivi oli perään lähtenyt ja nyt lähestyi hermorauniona olevaa eliittiä. Tuskin Darius olisi edes huomannut, jos joku olisi suoraa edestä ohi kävellyt, haltian ollen niin keskittynyt omaan huonoon oloonsa. Ei edes siniverisen ensimmäiset sanat herättäneet Haukansilmää paniikistaan, mutta se kosketus olalla sai aikaan reaktion. Ensireaktio oli tietenkin säpsähtää ja vetää terävästi henkeä silkasta pelästyksestä, Eliitin vetäytyen entistä paremmin kasaan, kuitenkin kyeten vilkaisemaan kreivin puoleen. Darius tuijotti Arethdrielia hetken henkeään haukkoen, näyttäen olevan hukassa, aivan kuin ei olisi edes tunnistanut siniveristä. Ja jos totta puhuttiin, oli tuo kyllä yksi niistä viimeisistä henkilöistä, jonka Darius oletti näkevänsä tässä tilanteessa…

Arethdrielin läsnäolo ei välttämättä tuonut sitä turvaa, jota eliitti olisi ehkä kaivannut. Ei eliitti pitänyt tuota vielä hyvänä ystävänään, saatikka tahona, jonka silmissä halusi näyttää tällaiselta. Ja sekös hävetti, kun siniverinen hänet tässä tilassa näki. Mutta kreivin läsnäolo rauhoitti, palautti maan pinnalle, kenraalin alkaen hitaasti mutta varmasti siitä paniikistaan rauhoittua, vaikka yhä hengittelikin nopean haukkovasti, värisevästi ja näytti siltä, että oli valmis purskahtamaan itkuun.
Kreivin pyytäessä lupaa löysätä eliitin kaulusta, ei Darius sanonut mitään. Katsoi vain eriparisilmäistä hetken, kuitenkin lopulta hellittäen oman otteensa kauluksestaan ja suoristi selkäänsä sen verran, että siniverinen voisi halutessaan auttaa.
”S-se ei jätä meitä rauhaan”, Hätäisen värisevällä äänellä eliittikenraali aloitti, selkänsä painaen samalla suoraksi seinää vasten ja katseen kohottaen kattoon, ”Se ei jätä minua rauhaan. SE EI MENE pois”.
”J-juuri kun kaikki alkoi vaikuttaa paremmalta, juuri kun kaikki paha tuntui jäävän taakse, se tulee ja vie maton jalkojen alta”
, Miksi hän edes avautui Arethdrielille? Ties vaikka tuo olikin oikeasti vain näyttelemässä ystävää ja kohta kävisi Aranin tapaan häntä herjaamaan, ennen kuin luikertelisi takaisin kuninkaan ja tuon uuden lemmikkidemonin seuraan. Mutta mitä menetettävää Dariuksella sitten oli, jos Arethdriel olisikin vain selkään puukottaja? Hänestä tuntui, että hän oli menettänyt jo kaiken, tämä ei ollut hänen pelinsä. Tämä tuskin koskaan oli ollut hänen pelinsä.

”Miksi?!”, Haukansilmä parahti epätoivoisena, yllättäen käyden toisella kädellään tarttumaan kreivin kauluksesta ja tuon kasvot lähemmäs omiaan, tietämättä varsinaisesti miksi niin edes teki. Oliko hän vihainen siniveriselle? Ei, ehkä?
”Mitä minä tein, ansaitakseni tämän?”, Darius lähes kuiskasi, ääni yhä väristen, kun ensimmäinen kyynel kävi silmäkulmasta valumaan alas, ”Miksi minä? Kerta toisensa jälkeen, uudestaan ja uudestaan ja—”, Eliitti pysähtyi sanoissaan haukkomaan henkeään, löytämättä oikeastaan sanoja, jolla olisi halunnut jatkaa. Puhuminen tuntui muutenkin vaikealta, mitä hänen pitäisi edes sanoa? Niinpä vanhempi tummatukkaisista kävi vapaalla kädellään kauluksiensa alta kaivamaan esiin sen Taivaanturmelijan antaman kaulakorun, nykäisten mokoman irti kaulaltaan ja iskien lattialle viereensä, samalla kun yhä siniverisen kauluksesta pitelevällä kädellä veti nuorempaansa lähelle.
”Katso itse, Arethdriel. Kerro minulle, miksi ansaitsin tämän kaiken?!”, Nyt jo kunnolla kyynelehtivä eliitti parahti kuiskaten, katsoen siniveristä silmiin lähes anovasti, aivan kuin tuo muka olisi voinut kaiken tämän tuskan lopettaa nyt. Ehkä se oli typerää päästää kreivi tutkimaan hänen mieltään. Mutta tuskin tuo sieltä löytäisi mitään, mitä ei jo tietäisi, jos todella oli Aranin ja Salrabianin kanssa samassa juonessa. Ja eihän Darius tullut siinä hermoromahduksessaan miettineeksi, että kreivi nyt saattaisi saada selville asioita Mordecaista, joista eliitti oli luvannut olla puhumatta siniveriselle.
”Onko kuolemani oikeasti ainoa pako tästä piinasta?”, Hitaasti eliitin katse laskeutui jonnekin tummatukkaisten väliin, kenraalin viimein myös hellittäen otettaan siniverisen vaatteista, ”Halusimme vain olla onnellisia...”.



// Minä olen daddy. sit on my lap. HÄVYTÖN JA HÄPEILEMÄTÖN SNEP SAATANA, katso mitä teit. Ja hell yeah!! Tiiätkö sä missä se marsu kohta on ( ͡° ͜ʖ ͡°) ”Aksu sun pitäis pelata vanhoillakin hahmoilla” NO MUTKUN. Mr. Pretty facea odotelless—— EI! MISSÄ ON MUN DORA!! DORA EI OLE MR PRETTY FACE. Ja oi kyllä, pallomeri Hecalle ja se voi siellä sit rällästää //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Tammi 2020, 13:00

Areth ei rikkonut heidän katsekontaktiaan, kulmiensa kurtistuessa silkasta huolesta sillä hetkellä. Tämä oli jo ihan liikaa, kenraalin näyttäessä kirjaimellisesti siltä, että oli menettämässä viimeisetkin järkensä rippeet lattialla kyhjöttäessään. Kreivi kuitenkin käytti sen tilaisuuden hyväkseen, kun Darius hellitti otteensa omalta kaulukseltaan. Hän toi kätensä rauhallisesti availemaan niitä takin ja paidan ylimpiä nappeja, siinä missä tottunein hellin ottein löysäsi muutamalla nykäisyllä kaulaa somistavaa vaatekappaletta, jotteivat ne kuristaisi muutenkin heikkohermoisena hengittävää Winderiä. Mikä Dariusta vaivasi? Sitä Arethdriel ei osannut sanoa, ehkä Iriador tai Mordecai olisi tiennyt. Ja mistä tuollainen suorastaan kauhunomainen reaktio johti juurensa? Ehkä Darius kertoisi, jos hän odottaisi tässä ja olisi rauhassa tukena ja seurana. Ei hän voisi vain jättää eliittiä yksinkään – jos jotain ikävämpää ottaisi sattuakseen, kuten tajunnanmenetys, voisi hän olla pyytämässä jonkun apuunsa paikanpäälle.
Kaikessa hiljaisuudessaan Cúthalion jäi kuuntelemaan Dariusta, miehen puhuessa värisevällä äänellä sekavia asioita. Tai ehkä se kuulosti sekavalta hänelle vain siksi, ettei kreivi tiennyt mitä varsinaisesti oli tapahtunut. Mutta liittyikö asia jotenkin Zhiermatuihin? Tai Araniin? Jälkimmäinen olisi ollut Arethdrielille helpompi arvaus, sillä hän tiesi kuninkaan kohdelleen ja kohtelevan yhä Winderiä huonosti. Ennen tätä Darius oli kuitenkin ollut Kaamosmielen seurassa - puhuiko Winder siis demonista?

Rauhallinen hymähdys karkasi huulilta, Arethin hätkähtäessä ja katseensa laajetessa aavistuksen, kun Darius kiskaisi häntä lähemmäs. Siniverinen joutui laskemaan molemmat polvensa lattialle säilyttääkseen tasapainonsa, kysyvän, huolestuneen katseensa jääden vaeltamaan pitkin epätoivoisen ja samalla niin surullisenoloisen kenraalin kasvoja. Katse kiinnittyi seuraamaan sitä kyyneltä, ja edelleen miten Haukansilmä kaivoi sen arvokkaan näköisen korunsa kaulaltaan, paiskaten sen lattialle heidän viereensä.
Vaikka entistäkin lähemmäs siniveristä kiskaistessaan Darius kehottikin häntä katsomaan, ei Arethdriel tiennyt halusiko hän katsoa. Mutta oliko se tässä vaiheessa pikemminkin velvollisuus, kuin pelkkä vapaaehtoinen tilaisuus kokeilla kepillä jäätä? Mitä jos hän saisi tietää jotain ikävää ja vahingollista, joka vahingoittaisi myös hänen perhettään ja lähimmäisiään? Ei… kyllä se oli hänen velvollisuutensa, katsoa alaistensa perään ja auttaa heitä voimaan hyvin rinnallaan. Harmonittomuus satuttaisi heitä enemmän, eikä tämä todellakaan ollut aika jolloin heidän olisi pitänyt alkaa väheksymään veljiään ja sisariaan ja unohtamaan, että arvoasetelmista huolimatta heillä kaikilla oli yhtä arvokas sielu ja tunteet.
Ja niin Arethdriel antoi mielensä vaeltaa yhteen Dariuksen kanssa. Viimehetkistä ja Kaamosmielen myrkyllisistä sanoista aina heidän yhteiseen hetkeensä tuvilla, hänen saaden tietää mitä Winder ja Mordecai olivat aikaisemmin kahden kesken tehneet ja sanoja vaihtaneet. Edelliseen iltaan, kun Zhiermatui oli vieraillut Winderin huoneistolla. Lempeään aamuun Briarissa, kyläjuhliin, lohikäärmeratsastajan valoihin, nähden Kaváldthalrin auttaneen Seyriä ja muita kyläpäällikön myrkytyksen tähden. Jokainen ikävistä muistoista kerta toisensa jälkeen tuntui paiskautuvan Arethdrielin kasvoja vasten aina entistä lujemmin, ja hän tunsi ymmärtävänsä viimein kunnolla miksi Darius oli niin rikki ja väsynyt tähän asetelmaan, jossa epäonnelle ei tuntunut tulevan loppua pienistä iloisista hetkistä huolimatta. Ja se tuntui äärimmäisen epäreilulta, valmiiksi emotionaalisen puolensa suojaavalla muurilla tätä päivää varten valmistautuneen siniverisenkin tuntien osan sen muurin kivistä pirstaloituvan palasiksi, omienkin silmiensä kostuen aavistuksen sillä hetkellä…

Kaikessa hiljaisuudessaan Arethdriel kävi vetämään haukansilmäisen vasten rintaansa rauhalliseen halaukseen sen sijaan, että olisi vain astunut syrjään. Ei hän tiennyt mitä muuta olisi voinut tehdä, turvan, läheisyyden ja ymmärryksen suomisen tuntuen sillä hetkellä oikealta vaihtoehdolta. Eivät he kuitenkaan olleet niin läheisiä, ja Arethdriel antoikin Winderille tilaisuuden vetäytyä itsestään kauemmas jos halusi. Silti mielessään Areth jaksoi pitää kiinni siitä ajatuksestaan, että vielä joku päivä he voisivat olla edes ystäviä kaikista menneistään huolimatta, ja jos hän voisi nyt viipyä vahvana ystävänä Dariuksen vierellä, voisi hän ehkä saada joskus vielä tekonsakin anteeksi.
Et sinä ansaitsekaan, ei kukaan ansaitse sellaista taakkaa kannettavakseen yksin”, Arethdriel henkäisi alas Dariukseen katsoen huolestuneena, kevyesti sukien vanhempansa hiuksia pois tuon kasvojen tieltä, ”Ei kuolema tai epäoikeudenmukaisuus kohdallasi ratkaise mitään tässä maailmassa, etkä sinä uskokaan miten se sisintäni riipii juuri nyt, tietäessäni että olen ollut osasyy sitä miksi olet niin rikki. Ja olen siitä niin pahoillani, en silloin tiennyt… olin joku täysin toinen, vielä kylmäsydäminen mies silloin, kuin miksi olen kasvanut Erudessan kanssa viime vuosina”.
Toivoisin, ettei sinun tarvitsisi pelätä alaisuudessani ja väkeni keskuudessa, että voisin antaa sinulle enemmän kuin Aran on koskaan antanut. Tahdon aidosti nähdä sinut onnellisena, auttaa sinut takaisin jaloillesi, pois siitä epätoivosta ja surusta, joka on tähän saakka vienyt sinua kuin virran mukana kulkeutunut ajopuu. Mutten pysty siihen yksin, en ilman että saavuttaisin myös sinun luottamuksesi Darius”, Areth puhui rauhalliseen ääneen, katseensa ollessa korkeintaan laskenut silmäilemään sitä Winderin korua lattialla, samalla kun hän rauhoitellen silitti haukansilmäisen olkavartta.
Tuskin puoletkaan niistä ikävyyksistä joita olet kuullut Lotharista ovat tosia - älä vihaa ja epäile häntä vain sen tähden, että hän edustaa pimeää kansaa ja on tekemisissä sellaisten kanssa, jotka eivät halua lain oikealla puolen käveleville kuin ikävyyksiä. Meidän välillämme on tuhansia vuosia erottava kuilu, hän on välittävä isä, oppinut mies, sopeutunut Quinnia vartioineista vanhoista haltioista elämään nimenomaisesti meidän joukossamme – luuletko että ikimaailmassa päästäisin perheeni lähelle jonkun sellaisen, jonka kanssa en olisi täysin luottamustani vaihtanut ja oppinut tuntemaan läpikotaisin”, siniverinen hymähti luottavaisen hymyn huulilleen kohottaen, ”Hän on täällä auttaakseen meitä, ja pitämään sen demonin kaltaiset olennot kaukana piilopaikasta. Minä saatan maksaa siitä omaisuuden, mutten välitä, niin pitkään kuin perheeni ja kansani ovat turvassa. Ja jos siitä joudun viattomia henkiä lopulta maksamaan, ja luottamukseni osoittautuukin vääräksi ja petetyksi, niin polttakaa sairas ruhoni roviolla”, kreivi naurahti surkuhupaisasti.
En lähde tästä minnekään, ennen kuin rauhoitut. Jos voin jotenkin auttaa sinua muuten, niin kerrothan. Minun täytyy… keskustella tästä, ja monesta muusta asiasta vielä tänä iltana Aranin kanssa. Se saattaa olla viimeinen kerta, kun kykenen kutsumaan häntä ystäväkseni tai veljekseni, mutta hän tulee silti aina kuitenkin olemaan kuninkaani, eikä se tule muuttamaan sitä tosi asiaa, että teen kaikkeni, jotta kansamme kukoistaisi. Jonkun tässä järjestelmässä täytyy nousta puolustamaan myös oikeudenmukaisuutta ja armeliaisuutta, jotta kokonaisuutemme pysyy tasapainossa, ja se todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin tulee maksamaan henkeni. Lyömisekseni tarvitaan kuitenkin paljon muutakin kuin vain pelkkää uhoa ja pilkallisia tekoja tässä vaiheessa, ja kaltaisesi aarteet vain lisäävät sitä haluani toimia oikeamielisesti vielä, kun minulla siihen on tilaisuus”.



//Imma sit hello daddy ( ͡° ͜ʖ ͡°) imean. Snep on ylpeä itsestään, ihailee virnettään peilistä kun toisilla on paha olla. Mä sulle marsut vielä näytän. NO MUTKUN NIILLE ON AIKANSA JA NIIN. DORA NEEDED! Yksi Dora tilattu. Eru tarvitsee hottorooladynsä. Läpi yönkin kuuluu vaan hirvee pallojen rapina pihamaalta ko Heca vetää rallia siel pallomeressä. Jaakko saa tunkee tatit korviinsakin vielä et saa nukuttua//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Tammi 2020, 15:15

Kyynelehtivä haukankatse tuijotti tyhjyyteen lattiassa heidän välillään. Paniikki alkoi hellittää, mutta sitä seurasi uskomaton alakulon ja epätoivon aalto, jota sävytti yhä ahdistus rinnassa. Sattui niin vietävästi. Mutta silti eliitti halusi satuttaa itseään enemmän, vain viedäkseen huomionsa pois pahasta olostaan. Mutta ei hän voisi, ei enää nyt, kun tiesi satuttavansa samalla myös Lorythasia. Ei hän voinut tehdä sitä hopeaveriselle.
Darius jännittyi sijoillaan, henkäisten terävästi, kun Arethdriel yllättäen veti vanhempansa halaukseen. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt pois siitä, eliitin odottaen jostain syystä jännittyneenä nyt ensimmäisenä niitä ivallisia sanoja tämän yllättävän lempeän eleen rinnalle. Mutta ivaa hän ei saanut niskaansa, Arethdrielin käyden yllättävänkin rauhallisesti hänelle puhumaan. Haukansilmä ei ollut ihan varma, mitä tässä tilanteessa olisi pitänyt tehdä. Hän oli sekaisin, tunteet päässä pyörivät ristiin ja ahdistus ailahteli, nousten ja laskien lyhyen ajan sisään radikaalisti. Lopulta eliitti kuitenkin rentoutui, jääden niille sijoilleen, pyrkimättä pois siniverisen halauksesta.

Arethdrielin sanat rauhoittivat. Puheet siitä, että siniverinen oli pahoillaan ja halusi olla ja näyttää olevansa jotain muuta, mitä aikanaan oli ollut. Kumppaninsa myötä kreivi väitti muuttuneensa. Oliko se sitten mahdollista? Kyllä kai, olihan Dariuskin muuttunut, niin Iriadorin kuin Lorythaksenkin kautta. Olisi kai ollut epäreilua olla antamatta Arethdrielille uutta tilaisuutta, kaiken sen jälkeen, mitä kreivi oli jo tehnyt todistaakseen olevansa erilainen mitä verisukulaisensa. Olihan tuo nytkin tässä, läsnä, tukemassa ja turvaamassa, vaikkei se todellakaan olisi ollut kreivin tehtävä, koko tämän asetelman rikkoen jo niin monta etikettivirhettä. Mutta eivätpä he tainneet titteleitä tässä tilanteessa kantaa.
Hitaasti eliitti kävi painautumaan paremmin vasten nuorempaansa, nyt omat kätensä tuoden siniverisen ympärille. Parhaansa mukaan Darius koitti hillitä sitä kyynelehtimistään, toivoen vain tilanteen rauhoittuvan ja olon helpottavan. Samalla hän kuunteli, kun kreivi kävi puhumaan Mordecaista, Dariuksen yhä tietämättä ketä uskoa tilanteen suhteen. Johan jo Theodluin ja Arethdriel puhuivat vampyyrin puolesta, Mordecain yhtälailla jo todistaneen olevansa lempeä, auttava sielu… Mutta uskaltaisiko tuohon siltikään luottaa? Johan Dariuksen oli vaikea luottaa edes kreiviin, vaikka tämä tapahtuma kyllä loi täysin uutta luottamusta ja uskoa heidän välilleen. Haukansilmä naurahti surkuhupaisasti, perään myöntävästi hymähtäen, kun siniverinen kyseli häneltä luuliko eliitti kreivin päästävän perheensä lähelle ketään sellaista, johon ei luottanut täysin. Pointtinsahan Arethdrielilla oli, kieltämättä.

Miksei Arethdriel voinut olla kuningas Aranin sijaan. Tummatukkainen Cúthalion oli paljon järkevämpi siihen rooliin. Puheet siitä, että kreivi aikoisi kuninkaan kanssa tänään vielä puhua, saivat Dariuksen harkitsemaan, olisiko hänen pitänyt sanoa asiaan jotain? Olisiko pitänyt pyytää kreiviä säilyttämään ennemmin välinsä siniveriseen sukulaiseensa, kuin hankkiutua tuon väärälle puolelle? Arethdrielhan olisi kohta samassa tilassa mitä Winder itse…
Ei se kuitenkaan tainnut olla Dariuksen asia. Ei hänellä ollut mitään oikeutta kreiviä kieltää tai tuon tekemisiä kyseenalaistaa. Siniverinen kuulosti siltä, että oli jo tehnyt päätöksensä ja aikoisi Aranin kanssa puhua, sanoivat muut sitten mitä.
”Kiitos”, Oli ainoa sana, minkä Haukansilmä sai kuiskattua kuivalta suultaan, kiittäen siniveristä oikeastaan kaikesta. Kaikesta mitä tuo oli tehnyt ja valmis tekemään hänen, heidän, vuokseen, kiittäen tuota tuesta ja läsnäolosta, siitä ettei tuo aikoisi mihinkään lähteä, ennen kuin eliitti rauhoittuisi.
Pikkuhiljaa hän rauhoittuikin ja sen rauhoittumisen myötä koko hermoromahdus alkoi taas tuntua naurettavalta ja ylireagoinnilta. Mutta ei Darius voinut hillitä sitä ahdistustaan, kun demoni ihon alle pääsi, turhankin helposti.

”Pari vuotta takaperin olisin lyönyt sinua, jos näin lähelle olisit tullut”, Darius lopulta naurahti niiskauttaen, kuulostaen jo selvästi paremmalta, vaikkakin uupuneelta, samalla kun nojautui kauemmas siniverisestä. Nopeasti haukansilmäinen kävi silmäkulmansa pyyhkimään hihaansa, ennen kuin Yliparantajan korun noukki maasta ja kävi takaisin kaulan ympärille asettamaan.
”voisitko kutsua Iriadorin… en… Olen vielä hieman sekaisin…”, Ainahan se hieman hävetti, kun ei telepatiaan kyennyt tunnetiloiltaan, mutta eipä sekään epätavanomaista ollut haltioiden keskuudessa, ”en aio palata juhlin… Haluan hänet mukaani”.


// Hello boi ( ͡° ͜ʖ ͡°) nonyt. SNEP SINÄ KURJA KATALA. Näytä mulle marsut, mä varastan ne ja pidän omanani. DORA NEEDED YAS, eru tarvii seksuaalisenheräämisensä bissenä. eikun. Ja todellakin, siel vaa lentelee pallot pitkin allasta ku Heca vetää rinkiä. TATIT KORVIIN NIIN SAAT NUKUTUKS :D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Tammi 2020, 17:35

Arethdriel oli aina ollut hyvä puhumaan. Mutta tällä kertaa ne omat puhutut sanat saivat hänet yhtälailla muuttumaan apeammaksi ja emotionaalisemmaksi. Samaan aikaan hän oli kuitenkin myös onnellinen ja otettu siitä, että Darius vaikutti kuuntelevan häntä ja otti aikansa viipyäkseen siinä lohduttavassa halauksessa, vaikkei vastaavan läheisyyden tarjoaminen kuin läheisimmilleen ollutkaan kreiville tyypillistä. Hän kuitenkin välitti Winderistä, ja oli huolissaan siitä millaiseen tilaan kaikki vääryys ja ilkeät sanat olivat saaneet niinkin rohkean ja suuren sotasankarin vajoamaan. Asialle piti tehdä jotain. Ja he voisivat yhdessä miettiä mitä, jahka tämä ilta olisi ohitse, ja he pääsisivät palaamaan Piilopaikkaan uutta alkua rakentamaan.
Mikä hän enää muka olisi, jos ei seisoisi tukipilarina sellaisille, jotka etsivät arvomaailman huipulta itselleen moraalista ja luotettua johtajaa. Ja kuinka se sillä hetkellä siniveristä riipaisikaan ajatella, millaiseksi hirviöksi Aran oli kääntynyt jo ajat sitten, ja mihin tämä kaikki vielä johtaisi…
Mutta hän oli valmis ottamaan sen riskin, ei tämä voinut jatkua enää näin. Arethdriel ei jaksanut sitä alati painostavaa ja kyseenalaistettavaa käytöstä verisukulaiseltaan, vaikka hän kuinka olisi halunnutkin vain uskoa kaiken olevan pelkkää huonon päivän sattumaa. Joko heidän ystävyytensä säilyisi, tai sitten oli aika antaa sen vain kuihtua pois. Ja Arethdriel tiesi sen tulevan repimään itsensä aivan viimeisimmilleen rikki, jos hän tulisi menettämään niin äärimmäisen läheisen henkilön elämästään, kuin Aranor oli hänelle aina ollut. Oliko se kenties ollut Zhiermatuin sanoissa Winderille enne, kun tuo oli puhunut Mordecain saattavan heitä viimeisen kerran tuville tänä iltana? Heidän kun oli tarkoitus yöpyä linnalla…

Ehkä olisin sen silloin ansainnut”, kreivi hymähti kuitenkin Winderin naurahdukseen kepeästi hymyillessään ja silmäillessään, että hänestä irti nojautuessaan haukansilmäinen oli noin pintapuolisesti kunnossa. Apeana ja uupuneena varmasti, mutta silti yhtenä kappaleena. Arethdriel sysäsi muut ajatukset mielestään syrjään ja päätti keskittyä vain tähän tilanteeseen tällä hetkellä. Ehkä se antoi hänelle myös tilaisuuden rauhoittua itse ja kerätä itsensä, sillä vaikka Haukansilmäinen oli kumppaniaan vailla ja halusi lähteä, ei siniverinen itse voisi vielä poistua paikalta.
Tietenkin voin, kuntosi huomioon ottaen olisin passittanut vähintään sinut tuvillenne takaisin joka tapauksessa”, tummatukkainen hymähti rauhallisesti, eriparisella katseellaan silmäillen vanhempansa kasvoja pitkään vain hiljaisena, ”Korjaamme tämän, ihan kaiken, nostamme sinut ja Kuiskauksen takaisin jaloilleen. Mutta sitä varten meidän on pidettävä yhtä, ja sinun täytyy olla rehellinen, jos tarvitset mitään itsellesi tai joukoillesi. Oli se sitten aikaa tai materiaa”.

Arethdriel soi nopean toverillisen taputuksen Winderin käsivarrelle, seinästä tukea ottaen nostaen itsensä takaisin lattianrajasta ylös, ollen valmis auttamaan Dariuksenkin jaloilleen, ”Kaikki järjestyy, tarvitsemme vain aikaa sitä varten”. Samalla kreivi pyrki myös telepaattisesti tiedustelemaan Iriadorin perään, hätyytellen jotakuta ajamaan punapäisen tähän suuntaan. Eivät he turhan kauas olleet ehtineet, ja suorilla käytävillä oli helppo suunnistaa, joten eiköhän sokea paikalle löytäisi.
Hän on tulossa, siniverinen tokaisikin Iriadoriin viitaten, ”Pyysin miehiäsi katsomaan kumppanisi perään kun se demoni kiskoi sinut matkaansa ja jäimme Aranin seuraan – ja jos nyt mietit mistä minä tiedän Kaamosmielen, niin olen kuullut hänestä vain Mordecailta”.
Sentään hänen ylhäisyytensä oli enemmän provosoitunut kuitenkin isäni vanhasta takista, kuin että olisi nähnyt syytä hyökätä Mir Valdorenin kimppuun”, Areth hymähti hartioitaan kohauttaen, miettien miten paljon viitsi Winderiä tiedoillaan tähän hätään kuormittaa. Ei hän olisi halunnut huolestuttaa miestä enempää, mutta toisaalta Dariuksella oli oikeus tietää.
Aran käyttää Theodluinia tietojensa lähteenä. Hän siis varmaan on yhtälailla tietoinen Briarissa tapahtuneista asioista, mutta tiesi viitata myös Mordecaihin tuon harvemmin käytetyllä nimellä, ja vaikutti omaavan tarpeen syystä tai toisesta pitää Argenteuksen kiireisenä hovissa”, siniverinen kertoi pahoitteleva hymy kasvoillaan, samalla kun asettui itse käytävälle tuovalle oviaukolle odottamaan jos punapäistä olisi näkynyt, ”Haluan että tiedät, mutta puhutaan tästä lisää myöhemmin. Parempi jos otat loppuillan kevyesti läheisiesi ympäröimänä, unohda turhat huolet, nauti heidän kanssaan viimeisestä illastasi täällä, ja murehtikaamme muista asioista vasta sitten, kun meillä on hetki aikaa istua alas saman pöydän ääreen”.



//Oh hello papi ( ͡° ͜ʖ ͡°) emmä viiti alkaa vetään tähän meidän normi settei hei :D MENEE LIIAN HÄRÖKS. KURJA KATALA, menee kurjaileen pian Aranin seuraan niin että oksat pois. Mä dumppaan sulle marsui, mietin aina minne ne vaan häviää, kunnes paljastuu että sulla on marsufarmi. EIKUN! Mun pitää selvästi alkaa teasaan sua Dora doodleil. Ne saakelin pallot on sit paree kerätä sinne altaaseen takasinkin jos niitä lentelee pitkin pihamaata! Ehkä munkin ois vaan pitäny laittaa tatit korviin niin oisin saanu unta paremmin//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Tammi 2020, 19:19

Oli kai lohduttavaa kuulla kreivin katsovan eliitin kunnon perään, Dariuksen lähinnä hymähtäen pienesti kun kreivi kertoi olleensa aikeissa passittaa ainakin Haukansilmäisen tuville joka tapauksessa. Ei Darius kyllä halunnut palatakaan enää juhliin, häntä ei huvittanut aatelisten seura tämän tapauksen jälkeen. Oli parempi vain vetäytyä omiin oloihin, hetkeksi ainakin, eliitin kuitenkin yrittäen psyykata itseään siihen että tänään vielä juhlisi kuiskauksen kanssa tuvilla. Hän oli sen velkaa sotilailleen.
Haukankatse kohosi siniverisen puoleen, tuon vannoessa heidän korjaavan tämän. Olisi kai pitänyt kiittää siitäkin, kreivin pistäen aikaa ja omaisuuttaan tämän sotkun setvimiseen, vaikkei se tuon tehtävä ollutkaan. Arethdriel antoi liikaa, jos Dariukselta kysyttiin, mutta ei eliittikenraalista ollut kieltäytymäänkään avusta. Ei enää. Eliitti nyökkäsikin myöntävästi, vaikkei uskonut prosessista tulevan helppoa. Hän ei ollut tottunut pyytämään tai saamaan apua ja tukea tällaisissa asioissa, ne oli aina pidetty itsellä tai omissa piireissä.

”Ehkä uskon sinuun tämän kerran”, eliitti hymähti, kreivin vakuutellessa kaiken järjestyvän, samalla kun ylös nousi. Darius empi hetken, ennen kuin itse yritti ylös, hitaasti mutta varmasti. Jalat eivät tuntuneet kantavan kunnolla vielä, joten eliitti jäi suosiolla nojailemaan seinään epäryhdikkäästi samalla kun vielä henkeään tasaili. Kuinka uupuneeksi sitä pystyikään tuntemaan itsensä kaiken tuon jälkeen, vaikka mitään suurta ei ollut edes tapahtunut, ainakaan eliitin mielestä.
Kulmiensa alta haukankatseinen vilkaisi siniveriseen, tuon kertoessa pyytäneen kuiskauksen sotilaiden katsomaan Iriadorin perään, kun Kaamosmieli oli kuvioihin lipunut. Hyvä, punapäinen osasi olla kovapäinen ja temperamenttinen sille päälle sattuessaan, parhaimmillaan korkeahaltia olisi ollut ottamassa yhteen Aranin ja Salrabian kanssa samaan aikaan. Samalla Arethdriel kertoi tietävänsä Kaamosmielestä vain Mordecain kautta, Dariuksen jälleen hymähtäen. Ilmeisesti demonin ja kuninkaan välit tulivat yllätyksenä kaikille.

Haukankatse laskeutui tutkimaan kreivin takkia, tuon mainitessa sen kuuluneen isälleen. Totta kai Aranin piti ottaa se loukkauksena näin Arethdrielin kohdalla. Kumma kyllä kuningasta ei häirinnyt, jos kuningattarensa ennemmin omaa sukuaan edusti asustuksillaan. Se oli henkilökohtaista siniveriselle, selvästi.
”Se pukee sinua…”, Darius tokaisi ohimennen, vaikuttaen siltä ettei edes huomannut puhuvansa ääneen.
Kun puheeksi tuli Theodluin vilkaisi eliitti jokseenkin kauhistuneenoloisena kreivin kasvoihin, tuon kertoessa Aranin onkivan puoliverisen kautta tietoja heistä. Olisihan siihenkin pitänyt osata varautua, mutta nyt se lieni liian myöhäistä — sitä paitsi, Aran taisi olla muutenkin tietoinen, jos demoni tuolle oli liverrellyt? Mieltä ei yhtään keventänyt tieto siitä, että kuningas aikoi pitää pukinkoipisen eliittinsä kiireisenä, Dariuksen kyllä arvaillen miksi. Argenteus ei kuitenkaan niin kovin usein tuntunut olevan Aranin pompoteltavissa niin helposti, varmasti sarvipäinen löytäisi tavan tai toisen päästä auttamaan N’drayerin tilanteen kanssa…?

”Niin ajattelinkin, ainakin hetken…”, Darius kuitenkin hymähti, kun puheeksi tuli loppuillan suunnitelma, ”Mutta kevyesti tuskin pystyn jatkamaan koko iltaa, kun Kuiskaus tuvalle kokoontuu”.
”Jatkot olivat lähinnä Kuiskaukselle, mutta en usko, että kukaan pistäisi pahakseen jos sinä seuraan liittyisit — sikäli mikäli aateliston seura alkaa tökkimään ja kaipaat vaihtelua. Toki ihastuttava vaimosikin on tervetullut mukaan, kuiskauksen naiset varmasti haluaisivat hänet tavata”
, Eliitti kertoi, koittaen edes pienesti hymyillä huonosta olostaan huolimatta.
”Jos… Mordecai tai sinä satutte vielä Theodluiniin törmäämään illan aikana, viitsisittekö passittaa hänet tuville?”, Voisihan hän itsekin huhuilla Theoa jahka taas kykeni telepatiaan, mutta nopeammin nuo saattaisivat puoliverisen tavoittaa. Darius halusi pojan pois käärmeiden keskeltä, ennen kuin mitään pahaa tapahtuisi. Tuskin kukaan mitään Theolle tekisi, olihan tuo kuningattaren suojeluksessa, mutta ottaen huomioon millaisen reaktion N’thiszedratamin läsnäolo oli pikkuhaukassa aiheuttanut, ei Darius halunnut tietää miten puoliverisen enkeliveri reagoisi kun Zhiermatuin kaltaisen demonin kanssa joutuisi kasvotusten…


// OI MISTA WANNA BE ME POPS?! noni joo, häpiä. KURJAILEEN PERKELE, Aran silittää ja antaa sen keksin. seksin. eikun. MARSUFARMIN PERUSTAN JOOO <3 sitten olen iloinen, timi voi niitä paimentaa. JA DORA DOODLEJA KYLLÄ KIITOS OwO Ja ei hätää, ne pallot kyllä kerätään ja yhtäkään ei saa viedä pois tai muuten tulee itkupotkuraivari. Ja siis todellakin, tuu hakeen multa herkkutattei ni saat ne tunkee korviis //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Tammi 2020, 20:26

Sivusilmällä Arethdriel tarkkaili että Darius omilla jaloillaan pysyi, vaikka kovin huterasti oli hetki sitten lattialta kavunnut ylös ja jäänyt seinään nojailemaan. Ohimennen kreivi kävi myös suoristamaan pukuaan yllään äskeisen lattialla polveilun myötä, jääden nojailemaan kaksin käsin kävelysauvaansa kaikessa rauhassa Winderiä kuunnellessaan. Hänelle riitti kuulla että Haukansilmä ottaisi rauhoittuakseen aluksi, vaikka ilmeisesti noilla oli suunnitelmissa jatkaa juhlintaa paremminkin tuvilla vielä iltamyöhään keskenään. Darius kuitenkin kävi esittämään kreiville kutsun, suoden hänelle ja puolisolleen tilaisuuden myös osallistua Winderin ja sotilaidensa järjestämille jatkoille, mikä sai siniverisen hymyilemään hetkeksi leveämmin.
Kuinka ajattelevaista, pidän kutsusi mielessäni. Katsotaan mitä ilta tuo vielä tullessaan, kenties tulemmekin pyörähtämään paikan päällä, jos saan myös kreivittären houkuteltua mukaani”, kreivi lupaili alustavasti, vaikka hänellä olikin sellainen tunne ettei hänestä olisi tulevien tuntien jälkeen enää muuhun kuin poistumaan vuoteeseensa enemmän tai vähemmän pettyneenä.

Vetäisen poikaa hihasta, jos häntä jossain näen. Mordecai lienee kiireinen killanjohtajaansa pidätelläkseen, mutta välitän samaisen pyyntösi hänelle kaiken varalta”, Arethdriel jatkoi pian, tutun punapäisen ilmestyessä lopulta myös näkökenttäänsä, Iriadorin vaikuttaen tietäen täsmälleen missä he olivat. Ja niin punapää tiesikin, ollen tärvännyt taas energiaansa auraansa käyttääkseen ja tänne harppoakseen niin pikaisesti kuin vain oli kyennyt ollessaan saanut kuulla kreivin pyynnöstä. Viimeisistä korkeahaltian askelista muodostui lopulta juoksuaskelia, sokean pysähtyen siniverisen eteen ylös häilyvänvaaleilla silmillään katsoen, kun nuorempi ehätti paikanpäälle palvelijoiden käyttämän käytävän äärelle.
Kreivi kuitenkin väisti nuoremman tieltä, antaen Iriadorin kiepsahtaa ohitseen. Eriparinen katse jäi seuraamaan hetkeksi miten sokea asteli Dariuksen luo ja painoi tuon itsensä ja seinän väliin halaukseensa, tasaillen hengitystään ja haudaten itsensä haukansilmäisen rintapieleen. Kaiketi se lohdutti myös häntä, omalla tavallaan. Tietää nyt, että noilla kahdella oli kuitenkin toisensa kaiken muun ympärillä pauhaavan hurrikaanin keskellä, joka tuskin tulisi lähiaikoina laantumaan millään tavalla.
Anna olla viimeinen kerta, kun vain häviät siten jonnekin. He sanoivat vain että juoksit pois…”, Iriador lähes kuiskasi pienesti väriseviin käsiinsä etsiessään Haukansilmän kasvonsyrjät. Heikotti, ei vain sen tähden että runsas auransa magian käyttö viimepäivinä alkoi näkyvästi jo verottaa Iriadoria, mutta myös siksi ettei sokea ollut tiennyt minne kumppaninsa oli hävinnyt sen jälkeen, kun he erkaantuivat toisistaan salin puolella. Eikä punatukkainen kyennyt itseään pidättelemään enää kauempaa, kun hän halusi jo lohdullisen suudelman painaa vanhempansa huulia vasten.

Arethdriel oli kääntynyt jo katselemaan takaisin käytävälle päin, omia agendojaan mielessään pyöritellen selvästi vakavampana, raskasmielisenä huokaistessaan itsekseen. Palaisiko hän takaisin saliin vielä nauttimaan lasillisen? Vai poistuisiko vain suoriltaan jonnekin omiin oloihinsa hetkeksi kasailemaan ajatuksiaan? Ehkä alkoholin nauttiminen tähän hätään ei ollut enää se mielekkäin ajatus, kun tiesi mitä tuleman piti. Hetkeksi siniverinen unohtui sijoilleen vain pyörittelemään valkean jalokiven omaavaa sormusta sormessaan, ennen kuin kohotti katseensa jälleen parivaljakkoon vieressään ja takoi pikaisesti iloisen hymynpoikasen kasvoilleen.
Näemme varmasti myöhemmin - jos emme enää tänään, niin todennäköisesti huomenissa”, kreivi tokaisi selvästi teennäisen pirteänä, edes yrittämättä haikeutta äänessään erikseen mitenkään peitellä, ”Älä rasita itseäsi tänä iltana kuitenkaan liikaa, Darius. Nauttikaa kuitenkin illastanne tuvilla, toivottavasti viihdytte siellä paremmin kuin täällä teitte, ja miehesi ottavat suunnittelemanne ylennyksen vastaan ilolla”, Arethdriel jatkoi vinosti päällään nyökäten hyvästeiksi, siniverisen ehtien kiinnittää ainakin Iriadorin huomion puoleensa, ennen kuin tummatukka lähti askeltamaan takaisin yleisen käytävän puoleen. Mutta mitään sokea ei sanonut, selvästi kuitenkin jääden miettimään miksi kreivi oli kuulostanut siltä kuin oli tehnyt. Oliko jotain ikävääkin sattunut?



//Häpiä itte. Mokoma. Se on se pipari sitten. Katalahan lankeaa samantien. JOOOO <3 Timi paimentaan, ja me tullaan sit Franin kans kattoon sun marsusirkusta. DORA DOODLEJA TILATTU! Ehkä mä täs tällä viikolla joudan oc doodlailuihin taas. HYVÄ! Joku onneton menee vahingossa laskemaan kinttunsa sinne pallomereen, niin siellä on ilkee siili varpaassa heti kiinni. Herkkutatit korviin ja mela nassuun. Tulee uni, vannon//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Tammi 2020, 21:21

Darius nyökkäsi kiittävänä eleenä siniveriselle, tuon luvaten lehtolasta hätyytellä tuville jos mokomaan törmäisi jossain. Kyllä Darius aikoi itsekin asialle jotain tehdä, jahka vain kykeni pistäisi hän jonkun alaisistaan hakemaan puoliverisen tai koittaisi tuota telepaattisesti huhuilla — ainakin Theo tuntui kuulevan telepaattisen puheen, vaikkei itse moista osannut.
Pian sen jälkeen korkeahaltia saapuikin jo paikalle, Dariuksen tuntien suuren helpotuksenaallon pyyhkäisevän ylitseen. Vaikka Iriador ei ollutkaan ollut minkäänlaisessa vaarassa, tiettävästi, oli se silti ihanaa nähdä tuo kunnossa kaiken äskeisen jälkeen. Hätääntynyt nuorempi haltia oli, mutta kunnossa. Haltiakenraali ei ehättänyt edes seinästä irti nojautua, kun korkeahaltia kävi painautumaan vasten eliittiä, Dariuksen kietoen yhtälailla nuoremman halaukseensa. Tuntui jälleen turvallisemmalta, haukansilmäisen painaen kasvonsa vasten nuoremman hiuksia ja veti syvään henkeä, painaen korkeahaltiaa tiukempaan halaukseen.

”Anna anteeksi”, Darius vastasi yhtälailla kuiskaten punatukkaiselle, ennen kuin Iriador suudelman kävi painamaan hänen huulilleen. Eliitti vastasi siihen suudelmaan, kepeästi, uupuneenoloisesti.
Haukansilmä piti kumppaninsa lähellään, huomion kääntyen vielä kreivin puoleen, kun tuo selvästi lähtöä alkoi tekemään.
”En rasita, älkää huoliko”, Eliitti hymähti, ”Nauttikaa tekin illastanne, toivokaamme sen olevan kaikesta huolimatta mieluisa”.
Sen enempää ei sanoja vaihdettu, kun siniverinen jo poistui paikalta, jättäen eliittikenraalin kumppaninsa kanssa kahden. Darius katsoi hetken kreivin perään, ennen kuin katseensa valui takaisin Iriadoriin, vanhemman haltian laskien otsansa vasten nuoremman otsaa.
”Olen kunnossa”, Darius aloitti, katseensa sulkien ja syvään hengittäen, ”fyysisesti siis...”.
”Kerron kyllä kaiken, mutta en täällä. Tarvitsen hetken… Palataan tuville, en halua jäädä tänne kun se piru on paikalla”
, Haltia jatkoi, nopean suudelman korkeahaltian päänsyrjälle suoden, ennen kuin irrotti otteensa nuoremmasta ja nojautui irti seinästä. Hetken hän sai hakea tasapainoa ja testailla, pysyisikö tolpillaan, ennen kuin lähti hitaanvarmoin askelin kävelemään pois käytävältä, suunnaten kohden sitä lähintä uloskäyntiä.
”Jos säikähdystä ei lasketa, olethan sinä kunnossa?”, Darius tiedusteli Iriadorilta, haluten varmistaa ettei demoni saatikka kuningas olleet ehtineet korkeahaltiaa ahdistelemaan.


// Vähän häpiän. LANKEAA DEMONIKIN ARANIN EDESSÄ. Tulkaa kattoon mun marsusirkusta, Franin pitää vaan muistaa et niitä ei saa syödä. DORAAAAAAA pitää ehtiä. Sen sijaan et vastailet mulle piirrät mulle Doraa. Niin. Ja kyllä, sieltä nappaa siili heti kiinni. Heca leikkii merisiiliä siellä pallomeressä. Tattia ja melaa vaan niin. MELA REST //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Tammi 2020, 23:45

Arethdriel, Salrabia


Iriador jäi tuijottamaan Dariuksen kasvoille huolen täyttämin silmin, ollen kuitenkin huojentunut siitä että he saivat olla tässä kahden. Darius oli kunnossakin, fyysisesti, mutta oliko tuo koskaan täysin edellisestä illasta edes ehtinyt toipua, jos nyt jo jotain lisääkin oli ehtinyt tapahtua. Mutta hän saisi kyllä kuulla siitä varmasti myöhemmin, kuten haukansilmäinenkin hänelle lupasi. Nyt Iriador halusi Winderin kera vain kauas tästä myrkyllisestä hovista, josta ikävät yllätykset ainakaan eivät tuntuneet loppuvan sitten millään.
Veit sanat suustani”, punapää hymähtikin, muutaman kerran hieraisten vanhempansa käsivartta harmistuneena. Hän ei olisi halunnut että tässä kaikessa kävi taas kerran näin, mutta olisiko sitten muka pitänyt varta vasten odottaa, että Aran oli järjestänyt sen saastaisen pirun paikalle juuri heitä varten tänä iltana. Onneksi tänne ei tarvitsisi tulla enää takaisin, ja toivottavasti tilanne myös pysyisi sellaisena. Ikuisesti.
Järkyttynyt, korkeintaan. Pysyin muiden kanssa eikä Aran tai kukaan muukaan tullut meitä erikseen häiritsemään”, Iriador kertoi lähtiessään kulkemaan eteenpäin Winderin vierellä, valmiina koppaamaan toisen kiinni jos tuo huterilta askeliltaan olisikin tipahtanut alas, ”Mutta suotta sinä meistä murehdit. Tahdon sinut lepäämään nyt”.
Parivaljakko lähti Winderin määräämässä tahdissa kuitenkin suuntaamaan kohti tuttuja tupia. Tältä illalta aateliston juhlat saivat jäädä niistä nauttimaan kykeneville, ja Iriador tulisi vaatimaan Dariusta hetkeksi kanssaan maaten ennen kuin suostuisi päästämään tummatukkaista minnekään viereltään. Hän halusi olla vain Dariuksen kanssa hetken, jonka jälkeen he voisivat aloittaa pirteämmän juhlinnan keskenään oman väkensä kesken.


Äkkiäkös Arethdriel oli löytänyt tiensä jo aivan jonnekin muualle kuin takaisin saliin muun seuran pariin. Olisihan hänen tehnyt osin mieli palata nauttimaan seurasta ja juomista, illan mittaan hiljalleen villiintyvistä keskusteluista, mutta toisaalta taas kreivi ei kokenut, että olisi osannut oikeastaan nauttia siitä tässä mielentilassa. Hän oli liian omissa ajatuksissaan voidakseen olla kenellekään varsinaiseksi seuraksi, siinä missä siniverinen olisi ajautunut vakavamielisenä ollessaan helposti pelkäksi kuuntelijaksi muiden joukkoon. Hänen ei tehnyt mieli syödä, eikä juoda, eikä nauttia seurapiirien huveista, joten tilanne oli mitä oivallisin hankkiutua omiin oloihinsa.
Tilavalle, viimeisen päälle siistitylle ja laitetulle musiikkihuoneelle eksyessään lopulta, oli tummatukkaisella kuitenkin myös toinen tarkoitus tälle kaikelle mielessään. Kuten Aran oli aikaisemmin maininnut musiikkihuoneen puheissaan, ajatteli Arethdriel houkuttelevan verisukulaisensa paikalle, jos hän eksyisi itsekseen paikalle. Mordecai todennäköisesti tiesi missä hän oli, mutta juuri nyt Areth ei kaivannut velhoa paikalle mistään syystä, eikä ketään muutakaan. Vain Aranin. Heillä oli puhuttavaa, monesta eri asiasta. Tämä ei ehkä ollut parhain mahdollinen hetki alkaa keskustella ei niin kevytmielisistä aiheista, mutta milloin sitten muka olisi ollut? He eivät istuneet saman pöydän ääressä enää usein, ja vierailivat toistensa luona vielä vähemmän.

Hetken Arethdriel kiersi ympäri sievästi valaistua huonetta erilaisia soittimia silmäillen ilman minkäänlaista kiirettä, löytäen paikkansa lopulta valtavan valkean flyygelin äärestä, jota vasten laski kävelysauvansa nojaamaan. Kreivi istahti alas korealle pehmustetulle penkille, hetkeksi jääden vain kuuntelemaan jostain kauempaa juhlasalista tänne saakka kantautuvia säveliä, ennen kuin lähti itse tapailemaan mieleisiään tuntemiaan kappaleita soittimen näppäimiltä. Huone täyttyi kauniista sävelistä, siniverisen katseen jäädessä seurailemaan flyygelin raskaita painikkeita pitkin tanssivia sormiaan.


Winderin poistuttua juhlasalista, oli Salrabia jäänyt hetkeksi vaille seuraa pyörimään tyhjäntoimittajana herkkujen ja turhanpäiväisten aatelisten ympärillä hääräten kuin kärpänen konsanaan. Lopulta Zhiermatui oli kuitenkin luikerrellut takaisin Cúthalionin seuraan kieliäkseen kuinka eliittikenraali oli ottanut jalat alleen heidän lyhyeksi jääneen keskustelunsa päätteeksi. Sentään Winder ei ollut ehtinyt sarvipäistä puukottaa tällä kerralla, vaikka siitä olisi varmaan syntynytkin hieno kohu, jos se olisi tapahtunut tällaisena iltana keskellä koko hovia. Ehkä ensikerralla Kaamosmielen pitäisi yrittääkin provosoida haukansilmää käymään väkivaltaiseksi julkisissa piireissä – siinäpä vasta idea olikin vailla toteuttajaansa!
Harmikseen Cúthalionin oli kuitenkin mentävä, mutta Salrabialla olikin jo uusi uhrinsa näköpiirissään, jota hän oli ehättänyt pitää silmällä jo hetken. Nimittäin kreivitär, kaunis platinatukkainen kenraali, tummatukkaisen Cúthalionin vaimoke, joka oli vaikuttanut viihtyvän ilman kumppaninsa seuraa tänä iltana. Oliko se tietoinen valinta, vai eikö kreivi vain halunnut esiintyä puolisonsa kanssa juhlissa? Siitähän Salrabia aikoisi ottaa selvää.

Kaikessa rauhassa demoniverinen luikerteli väen seassa kokeneesti lähemmäs itsekseen jäänyttä kreivitärtä, ovelan hymyn kasvoilleen takoen, kun takavasemmalta kiepsahti platinatukkaisen näköpiiriin. Sarvipäinen ihaili pikaisesti Erudessan pukua, pitäen sitä tietenkin turhan vaatimattomana kreivittären arvoa kantavalle rouvalle. Ainakin se oli sievän värinen, aivan kuten naisen silmätkin.
Mutta kreivitär! Saanen lyöttäytyä seuraanne hetkeksi? Näytätte siltä kuin olisitte hukassa”, Salrabia tiedusteli pirskahdellen naiselta, varoen ettei olisi kuohuviinilasillisestaan juomaa läikytellyt ympärilleen.



//SHAME. Se on se piparin voima vastustamaton. TULLAAN KATTOON. Frani vois varmaan liittyä siihen sirkukseen mukaan. DÖÖDLE TYEM. Hirveet suttailut ropeilun oheen. Setti maustetaan hyvällä viinillä. No hyi nyt kun sellasen päälle astuis, TULEE PAHA MIELI PALLOMERESSÄ. JA NYT SE MELAREST MÄ EN OO PÄÄSSY SIITÄ YLI ENKÄ MUISTAKAAN SUN JUTUISTAS TÄNÄÄN KUN MENO ON OLLU IHAN LIIAN VÄSYNY :DDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Tammi 2020, 11:42

Aran, Erudessa


Kuningas oli viihtynyt juhlissaan siirtyen seurasta toiseen, suoden huomiotaan niille jotka katsoivat sen ansaitsevan ja antaen turhankin innokkaiden neitokaisten suoda huomiota hänelle. Kaikki tiesivät, että siniverisellä oli kuningatar, mutta se ei tuntunut estävän uhkarohkeimpia neitoja koittamasta onneaan teerenpeleissä, toiveinaan päästä kuninkaan suosioon, kenties jopa tuon rakastajaksi. Aran piti niistä peleistä, vaikka turhiahan ne yleensä olivat neitojen osalta. Aran saattoi kiinnostua heistä tasan yhdeksi illaksi ja seuraavana päivänä kohdella mokomia jo kylmäntuntemattomasti.
Seurustelut saivat kuitenkin jäädä sikseen, kun linnaansa tarkkaillut siniverinen kävi yllättäen virnistämään ja poistumaan nykyisestä seurastaan. Kyllä hän oli huomannut serkkunsa suunnanneen musiikkihuoneelle, josta aikaisemmin oli ollut maininta. Eipä se oikeastaan muuta voinut tarkoittaa, kuin kutsua kahdenkeskeiselle juttelulle. Näin ollen kuningas otti muutaman askeleen eteenpäin, kauemmas seurapiiristä, ennen kuin kirjaimellisesti katosi kuin taikaiskusta paikalta.

Yhtälailla kuin tyhjästä siniverinen ilmaantui musiikkihuoneelle, jossa kreivi oli ehättänyt istahtaa alas flyygelin ääreen ja lähtenyt soittelemaan tuttuja säveliä. Aran tarkkaili hetken Arethdrielia, päätään kallistaen, ennen kuin sukulaistaan lähestyi ja askelsi tuon taakse seisomaan.
”Joko tulit järkiisi?”, Aran aloitti, samalla kun kuninkaan kädet nousivat sukimaan kreivin tummia hiuksia parempaan kuosiin kevein, jopa lempein liikkein, ”Tämän ei tarvitse olla niin vaikeaa, mitä siitä teet, Arethdriel. Voimme helposti palata takaisin siihen, mitä olimme”.
Halusiko Aran sitä? Totta kai, kreivi oli tärkeä ja hyvä liittolainen, joka kannatti pitää lähellä. ja Areth oli ystävä. Vaikkei sitä narsistisesta siniverisestä uskoisikaan, arvosti hän silti ystäviään. Niitä harvoja, mitä hänellä oli. Ja Arethdriel oli niistä harvoista yksi pitkäaikaisimmista ja läheisimmistä ja Aran olisi valehdellut, jos sanoisi ettei haluaisi kreiviä takaisin piireihinsä. Mutta kaikki oli kiinni Arethdrielista. Tuo tässä mykkäkoulua oli pitänyt, tuon piti pyytää anteeksi häneltä ja kaikki olisi hyvin. Kyllä Aran antaisi serkulleen anteeksi, jos tuo vain nöyrtyisi.


Toisaalla Erudessa oli viimein jättänyt Kuningattaren seuran ja lähtenyt hankkiutumaan puolisonsa luo. Kreivitärtä oli alkanut puuduttaa ne seuralaisneidot jotka paikalla pyörivät, varsinkin ne nuoremmat aatelisneidot jotka yhä mielenkiintoa osoittivat Windereiden lehtolapseen. Selvästi neitokaisilla oli agenda päästä pojan suosioon ja herätellä haaveita siitä, että kuuluisivat vielä joskus kuninkaallisten sukuun tuon naidessaan. Mutta lehtolapsi oli joko tyhmä kuin saapas, eikä tuntunut niitä turhankin suorasukaisia flirttailuja ottaneen tosissaan tai sitten tuo oli äärimmäisen fiksu ja vain leikki typerää, mikä selvästi turhautti joitakin neitokaisia.
Sen seuraaminen sivusta oli kuitenkin riittänyt Erudessalle. Hän kaipasi jotain muuta kuunneltavaa, vaikka kieltämättä ajatus juhlista poistumisesta houkutteli jo. Varsinkin, kun kreivitär oli saanut taholta jos toiseltakin tanssipyyntöjä, joihin hän oli tähän asti kohteliaasti kieltäytynyt. Ei häntä huvittanut tanssia puolituntemattomien kanssa, mutta alkoi tuntua jo törkeältä jokaisesta pyynnöstä kieltäytyä.

Platinablondi ei kuitenkaan ottanut löytääkseen kumppaniaan, ohimennen kysellen tutuilta kasvoilta olivatko nuo nähneet häntä, mutta mitään johtolankoja ei herunut. Kreivitär ei viitsinyt ihan vielä huhuilla telepaattisesti kumppaniaan, ties vaikka tuolla olikin tärkeä keskustelu menossa ja hän olisi vain häirinnyt. Hitaan rauhallisesti ympärilleen pälyilevä kreivitär oli lähdössä liikkeelle, tarkistamaan juhlasalin sivuhuoneita, josko keskusteluista ja argumentoinnista kiinnostunut kumppaninsa olisi niihin eksynyt seurassa istumaan, mutta ennen kuin Erudessa liikkeelle ehätti, oli hänen eteensä pyörähtänyt täysin tuntematon taho, kreivittären melkein törmäten mokomaan yllätykseen.
Yllättyneenhämmentynyt platinablondi kohotti kulmiaan kysyvästi, kun sarvipäinen mies hänelle alkoi puhumaan. Hän ei tunnistanut tuota, vaikka valkeahiuksinen selvästi tunnisti hänet — mutta se nyt ei ollut ihme, kreivittären tittelillä sitä asetti itsensä asemaan mistä monet saattoivat sinut tunnistaa.

”Tuskinpa siitä mitään haittaakaan on”, Kreivitär hymähti lopulta, tarkkaillen miestä mietteliäänä. Haltia tuo ei ollut, mutta se ei haitannut. Jokin muu miehessä tuntui… epämukavalta.
”Ja hukassa taidankin olla, en näet tunnu löytävän kumppaniani mistään, aivan kuin kreivini olisi kadonnut maan alle”, Erudessa naurahti, päättäen kuitenkin jatkaa keskustelua sarvipäisen kanssa. Kenties hänen pieni hiprakka ja miehen poikkeavahko ulkonäkö olivat syy epämukavuuteen. Aatelistonjuhlissa kun yleensä näki vain haltioita.
”Emme ole tainneet tavata?”, Nainen tiedusteli, päätään pienesti kallistaen, ”Te tiedätte jo kuka minä olen, mutta kenen seurasta minulla mahtaa olla ilo nauttia?”.



// 25+ wee ja piparijutut on niin hauskoja. Mitäs me aikuisjonnet. TULKAA KATTOON, Fran mukaan sirkukseen joo. Se voi jonglöörata niillä marsuilla. DÖÖDLEZ munkin pitäis döödleillä. Ja siis, viini kuuluu vaan taiteilun ohelle. PAHA MIELI PALLOMERESSÄ :D:D:D Melarest ei mene minnekään, enkä mene minäkään. Tai ehkä voisin mennä kun oon liikaa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Tammi 2020, 03:48

Vaikka Arethdriel vaikutti olevan täysin keskittynyt soittamiseen, huomasi hän kyllä Aranin saapuneen seuraansa. Eikä monarkkia tarvinnut edes kauaa odotella, kun tuo paikalle ilmestyi keskenään. Onneksi. Mutta mitä todennäköisimmin myös Aran ymmärsi, miksei tilanteessa kaivattu ketään ylimääräistä - vaikka Arethdrielillä olikin tunne, että vaaleakutrisen pässinsarvinen luotettu saattaisikin ilmestyä kuin tyhjästä paikalle ykskaks ennemmin tai myöhemmin.

Kreivi hymähti matalalta hymisten tuntiessaan, miten Aran hänen hiuksiaan lähti sukimaan kovinkin lempeästi samalla puhellen. Joko hän oli tullut järkiinsä? Aranin viimekertainen ikävä vierailu sukukartanolla oli kyllä herätellyt nuoremman Cúthalionin tolkkuihinsa äärimmäisen hyvin, mutta se ei tainnut olla se vastaus, jonka kuningas häneltä juuri nyt halusi. Mies olisi halunnut anteeksipyynnön, muutaman sukkelan sutkautuksen siitä kuinka Areth oli pahoillaan siitä, että oli koskaan kyseenalaistanu rakkaimman ystävänsä tekoja ja sanoja, että hän kaipasi Arania rakastettuna ystävänä vierelleen ja monarkin suosiota puolelleen valtavasti.
Mutta ei Arethdriel tuntenut niin. Aranor tuntui äärimmäisen etäiseltä henkilöltä hänelle juuri nyt, aivan kuin kreivi ei olisi ikään oikeasti tuntenutkaan serkkuaan millään tavalla. Että hän oli nähnyt vain sen saman esiripun kuin muutkin, minkä taakse kätkeytyi samaan aikaan niin paljon pahaa ja vääryyttä, ja sitä Areth ei nykyiseltään kokenut voivansa sietää. Ajatus sai hänet voimaan yllättäen myös huonosti, tunteen kohottaen pintaan myös harmituksen ja ahdistuksen, joka jäi puristamaan rintaan.

Anna anteeksi”, Areth huokaisi soitantaansa jatkaessa, puhumisen tai toisen siniverisen huomion lainkaan näyttämättä häiritsevän lainkaan kuitenkaan tummatukkaista, ”Tarvitsin vain aikaa ajatusteni läpi käymiseksi, tiedät hyvin millaiseksi muutun jos annan intuitiivisuuteni pelkästään viedä minua”. Ehkei se ollut koko totuus, ja vaikka kreivi vaistoihinsa luottikin, oli hänen kuitenkin pitänyt myös järjen kanssa punnita kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja keskenään. Eikä tämänkään pitänyt olla se hetki, kun Areth halusi ottaa kaiken mahdollisen puheeksi, tämän kuitenkin samalla tuntuen viimeiseltä oikealta hetkeltä, ennen kuin jotain ikävää ottaisi tapahtuakseen jälleen.
Johan ympärilläsi pyörii yksi toistaan janoisempia ja viehättävämpiä ystäviä, uusia sekä vanhoja. En uskonut, että puuttumiseni merkitsisi sinulle niin paljon Aranor, en sen myötä millainen olet ollut kohtaani viime aikoina”.


Salrabia oli yhtä suloista hymyä, vaikka sen hymyn taakse piiloutuikin sillä hetkellä varsin mittava vyyhti ikäviä ajatuksia ja mahdollisia tekoja, joita hänen suorastaan täytyi vältellä ajattelemasta liikaa, jottei olisi alkanut laittaa yhtäkään niistä aluille juuri nyt. Mustasarvinen kävi naurahtelemaan heleästi kreivittären naurahtaen pohtiessaan kuinka oli hukannut puolisonsa jonnekin. Eipä kreiviä ollut näkynyt hetkeen, tai ainakaan Zhiermatui ei ollut tuota missään nähnyt, jotta olisi voinut lyöttäytyä härnäämään tummaverikköä Cúthalionia läsnäolollaan. Viimeksi hän oli nähnyt kreivin Winderin ja kuninkaan seurassa, ja sen pidemmälle liskoveristä paholaista ei oikeastaan edes kiinnostanut ajatella, sillä mitäpä hän sillä tiedolla olisi tehnyt, jos olisikin tiennyt missä Arethdriel oli. Ei häntä kiinnostanut kreivi henkilönä, siinä missä Mordecai oli ehättänyt jo omia sen siniverisen itselleen, joten pitäkööt myös hyvänään.
Ah, mutta niin tietenkin! Missä ovatkaan käytöstapani”, valkeahapsinen naurahti maireasti virnistäen, samalla kun itsensä painoi eleganttiin kumarrukseen kreivittären edessä. Zhiermatui kävi livuttamaan toisen vaaleaverikön kätensä omaansa ja painoi sen kämmenselkään suorastaan hyisen käsisuudelman, samalla kun kulmiensa alta vilkaisi siniverisen puolison kasvoja kohden ennen suoristautumistaan takaisin ylös.
Salrabia Zhiermatui, hänen Majesteettinsa tuttuja. Toimin kaupungissanne Dolen Mír teehuoneen isäntänä", demoni esittäytyi toisella kädellään omaa rintapieltään hipaisten sanojensa lomasta, ”Oli sangen ilo saada kutsu tutustua seurapiireihinne tällä tavoin, sääli ettei ladyni Adatriel kyennyt liittymään seuraani, mutta pidän huolen omasta puolestani siitä, että teehuoneemme on mitä parhaiten edustettuna juhlissa tänä iltana”.

Ehkä maa todella on nielaissut kreivinne, en lainkaan muista nähneeni puolisoanne missään vaikka olenkin ehättänyt piirittää väkeä jo tovin lasilliseni kanssa”, Salrabia jatkoi pian mukamas vitsaillen, Erudessan aikaisempiin sanoihin tarttuen. Voi mikä sääli se todellakin olisi ollut, mikäli kreivi olisi maan alle kadonnut juhlaväen joukosta. Sarkastisessa mielessä, tietenkin. Vahingonilo ehätti lähestulkoon näkyä myrkkykäärmeen kasvoilla, kun Salra kallisti päätään somasti ja korjasi hymyään hillitymmäksi.
Mikä sääli se olisi, todellakin. Mutta eiköhän kumppaninne jossain kuitenkin luuraa - vaikka viininhuuruinen tarkoituksellinen tai tarkoitukseton seurapiiri kuurupiilo näin valtavassa linnassa kuulostaisikin jännittävältä, vai mitä olette mieltä?”, sarvipäinen hymyili viekkaasti kuohuviinilasillisensa vieraillessa nopeasti huulillaan, ”Olen kuullut väellä tosinaan olevan tapana eksyä pettämään puolisoitaan tällaisissa juhlissa, erinäisten pelien lomassa. Ettekö te pelkää puolisonne pettävän teitä, kun tarjolla on yksi toistaan viehättävämpiä neitoja ja vanhempiakin rouvia, komeita miehiäkin? Sellaisia jotka teitäkin, arvon kreivitär, kehtaavat väheksyä julkisesti”.



//Ne vaan paranee iän myötä. AIKUISJONNET :D No on aika osuva. Fran osallistuu mielellään, hän osaa temppuja. Jonglööraaminen vois kyl päättyy huonosti niitten marsujen kannalta joten ehkä jätetään se ohjelmanumero väliin. No niin, saako taiteita edes toteuttaa jos ei ole viiniä ohelle. Varastit pallomeri lausahduksen ja mä täällä virnistelin sille itekseni yhtä katalasti kuin Katala. KIELLÄN MENEMÄSTÄ MINNEKÄÄN KUN OOT JUST HYVÄ JA TARPEEKS NÄIN. Paitsi että se parrotti me metsästetään alas ja tehdään siitä täytetty eläin//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Tammi 2020, 13:49

Aran hymähti harvinaisen tyytyväisenoloisesti, Arethin pyytäessä anteeksi. Mitä tuo pyysi anteeksi, se oli vielä kysymysmerkki, mutta yksi anteeksipyyntö yleisestikin oli jo hyvä alku. Kyllä tuo vielä kunnolla tulisi pyytämään — ei, anomaan! — anteeksi monarkilta, jos se Aranista oli kiinni. Vanhempi siniverisistä jatkoi serkkunsa tummien hiusten sukimista, katsellen alas nenänvarttaan pitkin nuorempaansa, Arethdrielin kertoessa tarvinneen aikaa ajatuksiensa läpikäymiseen, mikä kuulosti lähinnä paskapuheelta Aranin korvaan. Mutta kerrankin kuningas piti suunsa kiinni eikä heti asiasta huomauttanut, johan hän oli päättänyt lähteä tähän keskusteluun armollisena ja sovittelevana osapuolena, ennemmin mitä piikittelevänä kiukkupussina. Mutta sen näytti aika, kuinka kauan se sisällä vellova kiukku pysyi aisoissa. Aran rakasti Arethdrielia, mutta juuri nyt hän tunsi vain suurta vihaa ja halveksuntaa verisukulaistaan kohtaan. Miksei tuo ymmärtänyt, että Aran yritti vain auttaa? Winder, Taivaanturmelija, Seyr ja varmasti myös kreivin eukko olivat sekoittaneet Arethdrielin pään, myrkyttäneet tuon Arania vastaan.

”Vai niin sinä luulit?”, Aran tuhahti yhä soittamistaan jatkavalle kreiville, joka sanojensa mukaan ei uskonut puuttumisensa merkitsevän mitään kuninkaalle, ”Pidätkö itseäsi tosiaan niin helposti korvattavana? Arethdriel, luulin että tietäisit paremmin. Luulin, että meillä oli jotain erityistä — vai oliko se kaikki sinulle vain yhtä tyhjän kanssa?”.
”Kerro minulle, Areth, oletko sinä korvattavissa?”
, kysymys lieni lähinnä retorinen, Aranin samalla kumartuen kreivin puoleen, käyden ohimollaan hieraisemaan serkkunsa päänsyrjää, ennen kuin kävi kuiskimaan tuon korvanjuuressa, samalla jatkaen tummien hiuksien silittelyä toisella päänsyrjällä, ”Et tietenkään ole, Arethdriel. Sinä tiedät sen, senkö takia leikit noin hankalaa? Yksi toisiaan viehättävämpiä ystäviä — ettet vain olisi kateellinen? Voi Areth, saat kaiken huomioni kyllä, jos vain pyydät anteeksi. Olen valmis antamaan sinulle kaiken anteeksi, jos vain pyydät kunnolla”, Siniverinen suorastaan kehräsi sanojaan kreivin korvaan, lopulta hymähdyksen kera nenänpäällään koskettaen nuoremman poskenpieltä.

”Mitä ikinä he ovat sinulle sanoneet, ei se ole totta. He ansaitsevat kaiken sen, mitä tapahtui ja on tapahtuva. Arethdriel, he valehtelevat. Tiedät sen”, yllättäen se lempeänkehräävä ääni muuttui terävämmäksi, hiuksia silitelleen käden nyt ottaen jokseenkin lempeän otteen kreivin tummista hiuksista, kuninkaan käyden suosiolla tai väkisin otteellaan ohjaamaan Arethdrielin kasvot paremmin kohden omiaan. Yhä osin sameat silmät suorastaan vaativat katsekontaktia nuoremmalta siniveriseltä, eikä siinä katseessa ollut mitään lempeää. Se oli kylmä, julma ja mielipuolisen eksynyt. Ehkä Aran olikin eksynyt, kaikkien näiden tunteidensa kanssa. Ei hän koskaan ollut joutunut tällaiseen asetelmaan kenenkään kanssa, josta välitti.


Sarvipäinen kumarsi, käytöstapojaan moittien, samalla myös kreivittären kämmentä käyden suutelemaan. Erudessa hymähti huomaamattomasti, eleestä kiittäen pienellä kumartavalla nyökkäyksellä, vaikka ei varsinaisesti pitänyt siitä kun miehet sillä tavoin kättään suutelivat. Eipä hän muutenkaan tuntemattomien kosketuksesta välittänyt, mutta moisiin tervehdyksiin ja kunnianosoituksiin oli kaiketi jo tottunut.
Mies esitteli itsensä Salrabia Zhiermatuiksi. Nimi ei sanonut kreivittärelle mitään, mutta sarvipäisen mainitessa olevansa kuninkaan tuttuja, päätti Erudessa suhtautua tuohon varauksella. Ja sitten Zhiermatui mainitsi olevansa Dolen Mír teehuoneen isäntä, näin kaupungissa. Kreivitär jännittyi silminnähden, äskeisen rennon olemuksen kadoten hetkessä, vaikka nainen selvästi yritti hymyillä ja pitää yllä ystävällistä ulkokuorta.
”Olen kuullutkin teehuoneestanne, kuulemma mitä ihastuttavin paikka”, Erudessa hymähti. Kyllä hän muisti, mitä Arethdriel oli teehuoneesta kertonut. Kysymys heräsi, mitä sellaisen kyypesän omistaja teki kuninkaan kutsuvieraana hovin juhlissa? Ehkä se oli vain sattumaa, toisaalta, nyt kun Erudessa tiesi millainen Aran oikeasti oli, kuulosti se liiankin kierolta ollakseen vain sattumaa.

Erudessa vilkaisi jälleen ympärilleen, jokseenkin vaivautuneena, kun puheet Kreivin katoamisesta jatkuivat. Todennäköisesti Areth oli vain löytänyt hyvän syrjäisemmän paikan ja mukavaa keskusteluseuraa, mutta huoli nousi väkisinkin — ja missä oli Mordecai?! Eikö tuon nimenomaan pitänyt katsoa kreivin perään? Mutta kumpaakaan tummatukkaisista ei ollut näkynyt pitkään toviin, vaikka Erudessa vannottikin nähneensä kyllä henkivartijan jossain tovi sitten…
”En usko että kuurupiilo lienee kepin kassa kulkevan kumppanini mieleen”, Kreivittären katse palasi sarvipäisen puoleen, Erudessan tietämättä mitä mieltä hänen pitäisi olla tuosta. Jokin Zhiermatuissa kuitenkin oli… ahdistavaa. Tuosta tuntui huokuvan täysin omanlaisensa epämukavuus, joka sai ihon nousemaan kananlihalle.
Vihjailut kumppanin pettämisestä saivat kreivittären kuitenkin kurtistamaan kulmiaan. Kuinka röyhkeäksi sarvipäinen kävikään yllättävän nopeasti, aivan kuin tuo olisi tarkoituksella yrittänyt närkästyttää hänet.
”En epäile senkään olevan mahdollisuus, kreivini kun ei koskaan ole moisista tahoista välittänyt”, Erudessa aloitti. Ehkä jos ei olisi ollut pienessä hiprakassa, olisi Erudessa älynnyt suoraa vain sättiä sarvipäistä röyhkeydestään ja kävellä pois tilanteesta, mutta jostain syystä se nyt ei tullut mieleen, ”Mutta jos hän erehtyy sellaisen virhearvion tekemään, niin olkoot. Pitäkööt hauskaa, jos tasoaan haluaa laskea”, Olisiko hänen edes pitänyt suuttua siitä, jos Areth päätyisi pelehtimään jonkun kanssa? He olivat tavallaan antaneet toisilleen luvan moiseen, olisi tekopyhää nyt jälkikäteen mustasukkaiseksi ryhtyä. Ehkä se vähän pistäisi, jos hän saisi tietää Arethdrielin maanneen toisen kanssa, kaikesta huolimatta. Kenties asiasta pitäisi puhua paremmin, kunnolla, sitten kun sille oli aikaa.
”Heidän väheksyvät sanat eivät merkitse minulle mitään. Olen synnyttänyt kreivilleni kaksi tervettä perillistä ja taistellut kansamme puolesta tantereella. Olen enemmän kuin yksikään seurapiireissä supattelevista aatelisista kehtaisi itsestään luulla”, Miksi hän edes puolusteli itseään sarvipäiselle? Totta kai sitä alkoi miettiä, miksi hän tässä edes seisoi enää, kun olisi voinut vain kävellä pois. Mutta se lähteminen tuntui niin vaikealta, lähes mahdottomalta.
”Olette röyhkeän suulas mies, Zhiermatui. Joku kiihkeäluontoisempi olisi saattanut jo lyödä teitä moisista puheista”, Kreivitär jatkoi, katsettaan pienesti kaventaen, ”Vai yritättekö kenties vihjailla kovinkin suorasukaisesti, että tiedätte puolisoni olinpaikan ja tekemiset?”.



// ollaan nyt virallisesti aikuisjonneja. Ja jätetään sitten pois, mut ehkä Franista on paimentaan niitä marsuja. Jos ei syö niitä. Ja siis, et sä oo tru artist jos sulla ei oo viinilasia ja baskeria päässä kun alat piirtämään. PALLOMERILAUSAHDUS OLI BEST. Et nyt virnuile ku katala muuten alkaa kuumottaan. JA KAFAEGAWF<3 Parrotista täytetty eläin 2020 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron