Kirjoittaja Aksutar » 30 Tammi 2020, 13:49
Aran hymähti harvinaisen tyytyväisenoloisesti, Arethin pyytäessä anteeksi. Mitä tuo pyysi anteeksi, se oli vielä kysymysmerkki, mutta yksi anteeksipyyntö yleisestikin oli jo hyvä alku. Kyllä tuo vielä kunnolla tulisi pyytämään — ei, anomaan! — anteeksi monarkilta, jos se Aranista oli kiinni. Vanhempi siniverisistä jatkoi serkkunsa tummien hiusten sukimista, katsellen alas nenänvarttaan pitkin nuorempaansa, Arethdrielin kertoessa tarvinneen aikaa ajatuksiensa läpikäymiseen, mikä kuulosti lähinnä paskapuheelta Aranin korvaan. Mutta kerrankin kuningas piti suunsa kiinni eikä heti asiasta huomauttanut, johan hän oli päättänyt lähteä tähän keskusteluun armollisena ja sovittelevana osapuolena, ennemmin mitä piikittelevänä kiukkupussina. Mutta sen näytti aika, kuinka kauan se sisällä vellova kiukku pysyi aisoissa. Aran rakasti Arethdrielia, mutta juuri nyt hän tunsi vain suurta vihaa ja halveksuntaa verisukulaistaan kohtaan. Miksei tuo ymmärtänyt, että Aran yritti vain auttaa? Winder, Taivaanturmelija, Seyr ja varmasti myös kreivin eukko olivat sekoittaneet Arethdrielin pään, myrkyttäneet tuon Arania vastaan.
”Vai niin sinä luulit?”, Aran tuhahti yhä soittamistaan jatkavalle kreiville, joka sanojensa mukaan ei uskonut puuttumisensa merkitsevän mitään kuninkaalle, ”Pidätkö itseäsi tosiaan niin helposti korvattavana? Arethdriel, luulin että tietäisit paremmin. Luulin, että meillä oli jotain erityistä — vai oliko se kaikki sinulle vain yhtä tyhjän kanssa?”.
”Kerro minulle, Areth, oletko sinä korvattavissa?”, kysymys lieni lähinnä retorinen, Aranin samalla kumartuen kreivin puoleen, käyden ohimollaan hieraisemaan serkkunsa päänsyrjää, ennen kuin kävi kuiskimaan tuon korvanjuuressa, samalla jatkaen tummien hiuksien silittelyä toisella päänsyrjällä, ”Et tietenkään ole, Arethdriel. Sinä tiedät sen, senkö takia leikit noin hankalaa? Yksi toisiaan viehättävämpiä ystäviä — ettet vain olisi kateellinen? Voi Areth, saat kaiken huomioni kyllä, jos vain pyydät anteeksi. Olen valmis antamaan sinulle kaiken anteeksi, jos vain pyydät kunnolla”, Siniverinen suorastaan kehräsi sanojaan kreivin korvaan, lopulta hymähdyksen kera nenänpäällään koskettaen nuoremman poskenpieltä.
”Mitä ikinä he ovat sinulle sanoneet, ei se ole totta. He ansaitsevat kaiken sen, mitä tapahtui ja on tapahtuva. Arethdriel, he valehtelevat. Tiedät sen”, yllättäen se lempeänkehräävä ääni muuttui terävämmäksi, hiuksia silitelleen käden nyt ottaen jokseenkin lempeän otteen kreivin tummista hiuksista, kuninkaan käyden suosiolla tai väkisin otteellaan ohjaamaan Arethdrielin kasvot paremmin kohden omiaan. Yhä osin sameat silmät suorastaan vaativat katsekontaktia nuoremmalta siniveriseltä, eikä siinä katseessa ollut mitään lempeää. Se oli kylmä, julma ja mielipuolisen eksynyt. Ehkä Aran olikin eksynyt, kaikkien näiden tunteidensa kanssa. Ei hän koskaan ollut joutunut tällaiseen asetelmaan kenenkään kanssa, josta välitti.
Sarvipäinen kumarsi, käytöstapojaan moittien, samalla myös kreivittären kämmentä käyden suutelemaan. Erudessa hymähti huomaamattomasti, eleestä kiittäen pienellä kumartavalla nyökkäyksellä, vaikka ei varsinaisesti pitänyt siitä kun miehet sillä tavoin kättään suutelivat. Eipä hän muutenkaan tuntemattomien kosketuksesta välittänyt, mutta moisiin tervehdyksiin ja kunnianosoituksiin oli kaiketi jo tottunut.
Mies esitteli itsensä Salrabia Zhiermatuiksi. Nimi ei sanonut kreivittärelle mitään, mutta sarvipäisen mainitessa olevansa kuninkaan tuttuja, päätti Erudessa suhtautua tuohon varauksella. Ja sitten Zhiermatui mainitsi olevansa Dolen Mír teehuoneen isäntä, näin kaupungissa. Kreivitär jännittyi silminnähden, äskeisen rennon olemuksen kadoten hetkessä, vaikka nainen selvästi yritti hymyillä ja pitää yllä ystävällistä ulkokuorta.
”Olen kuullutkin teehuoneestanne, kuulemma mitä ihastuttavin paikka”, Erudessa hymähti. Kyllä hän muisti, mitä Arethdriel oli teehuoneesta kertonut. Kysymys heräsi, mitä sellaisen kyypesän omistaja teki kuninkaan kutsuvieraana hovin juhlissa? Ehkä se oli vain sattumaa, toisaalta, nyt kun Erudessa tiesi millainen Aran oikeasti oli, kuulosti se liiankin kierolta ollakseen vain sattumaa.
Erudessa vilkaisi jälleen ympärilleen, jokseenkin vaivautuneena, kun puheet Kreivin katoamisesta jatkuivat. Todennäköisesti Areth oli vain löytänyt hyvän syrjäisemmän paikan ja mukavaa keskusteluseuraa, mutta huoli nousi väkisinkin — ja missä oli Mordecai?! Eikö tuon nimenomaan pitänyt katsoa kreivin perään? Mutta kumpaakaan tummatukkaisista ei ollut näkynyt pitkään toviin, vaikka Erudessa vannottikin nähneensä kyllä henkivartijan jossain tovi sitten…
”En usko että kuurupiilo lienee kepin kassa kulkevan kumppanini mieleen”, Kreivittären katse palasi sarvipäisen puoleen, Erudessan tietämättä mitä mieltä hänen pitäisi olla tuosta. Jokin Zhiermatuissa kuitenkin oli… ahdistavaa. Tuosta tuntui huokuvan täysin omanlaisensa epämukavuus, joka sai ihon nousemaan kananlihalle.
Vihjailut kumppanin pettämisestä saivat kreivittären kuitenkin kurtistamaan kulmiaan. Kuinka röyhkeäksi sarvipäinen kävikään yllättävän nopeasti, aivan kuin tuo olisi tarkoituksella yrittänyt närkästyttää hänet.
”En epäile senkään olevan mahdollisuus, kreivini kun ei koskaan ole moisista tahoista välittänyt”, Erudessa aloitti. Ehkä jos ei olisi ollut pienessä hiprakassa, olisi Erudessa älynnyt suoraa vain sättiä sarvipäistä röyhkeydestään ja kävellä pois tilanteesta, mutta jostain syystä se nyt ei tullut mieleen, ”Mutta jos hän erehtyy sellaisen virhearvion tekemään, niin olkoot. Pitäkööt hauskaa, jos tasoaan haluaa laskea”, Olisiko hänen edes pitänyt suuttua siitä, jos Areth päätyisi pelehtimään jonkun kanssa? He olivat tavallaan antaneet toisilleen luvan moiseen, olisi tekopyhää nyt jälkikäteen mustasukkaiseksi ryhtyä. Ehkä se vähän pistäisi, jos hän saisi tietää Arethdrielin maanneen toisen kanssa, kaikesta huolimatta. Kenties asiasta pitäisi puhua paremmin, kunnolla, sitten kun sille oli aikaa.
”Heidän väheksyvät sanat eivät merkitse minulle mitään. Olen synnyttänyt kreivilleni kaksi tervettä perillistä ja taistellut kansamme puolesta tantereella. Olen enemmän kuin yksikään seurapiireissä supattelevista aatelisista kehtaisi itsestään luulla”, Miksi hän edes puolusteli itseään sarvipäiselle? Totta kai sitä alkoi miettiä, miksi hän tässä edes seisoi enää, kun olisi voinut vain kävellä pois. Mutta se lähteminen tuntui niin vaikealta, lähes mahdottomalta.
”Olette röyhkeän suulas mies, Zhiermatui. Joku kiihkeäluontoisempi olisi saattanut jo lyödä teitä moisista puheista”, Kreivitär jatkoi, katsettaan pienesti kaventaen, ”Vai yritättekö kenties vihjailla kovinkin suorasukaisesti, että tiedätte puolisoni olinpaikan ja tekemiset?”.
// ollaan nyt virallisesti aikuisjonneja. Ja jätetään sitten pois, mut ehkä Franista on paimentaan niitä marsuja. Jos ei syö niitä. Ja siis, et sä oo tru artist jos sulla ei oo viinilasia ja baskeria päässä kun alat piirtämään. PALLOMERILAUSAHDUS OLI BEST. Et nyt virnuile ku katala muuten alkaa kuumottaan. JA KAFAEGAWF<3 Parrotista täytetty eläin 2020 //