Aurinkoiset rinteet

Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Joulu 2019, 03:04

Lounatuuli


Talvi oli saapunut valtakuntaan, paksun lumipeitteen verhoten maan valkeaan huntuun. Vuorilla se ei ollut mitään uutta, Mor vuoren rinteet kun olivat yläilmoissa lähes aina lumipeitteen verhoamat, vuodenajasta huolimatta.
Sigurd oli talven tullen lentänyt Mor vuorille. Metsässä alkoi olla ”ahdasta”, hänenkaltaisensa ei voinut siellä piilotella. Haltiat olivat yhä hänen perässään, passiivisesti, mutta näin talven tullen hänen kaltaisensa oli vaikea piilotella metsässä. Lumi antoi liiankin hyvin ilmi, mihin jättimäinen serpentti oli mahdollisesti liikkunut metsässä, siinä missä hän yhtälailla jätti jälkensä lumeen humanoidina.
Garujar Kaipasi myös välillä omaa aikaa Metsän Oikeuden laumasta. Vaikka olikin vannonut henkensä sen lauman johtajalle, ei Garujar katsonut varsinaisesti kuuluvansa laumaan. Hän, kuten monet muutkaan lohikäärmeet, ei ollut laumaeläin ja välillä piti saada omaa aikaansa.

Aamu oli ehättänyt kääntyä jo päivään, kun Garujar oli asettautunut vuorenrinteelle nauttimaan talvisen pakkaspäivän auringosta. Hän oli löytänyt oman, vanhan, luolansa luokse, joka Lounatuulen onneksi oli ollut yhä tyhjillään. Kukaan muu ei ollut sitä ehättänyt asuttamaan sillä välin, kun hän oli ollut muualla. Valkea, Siniharjainen serpentti loikoilikin nyt kaikessa komeudessaan kotiluolansa edustalla, kivisellä kielekkeellä, nauttien talvisen auringon suomasta lämmöstä. Hyvinkin tyytyväisenä siitä, että oli yksin, eikä mikään vähempi elämänmuoto näin korkealla Mor vuorilla viihtynyt. Vai satunnaisia lajikumppaneita, joista suurin osa oli sen verran pieniä, ettei yksikään uskaltanut saatikka halunnut lähestyä suhteellisen kookasta serpentti urosta.


// Ay jos tänne saapuisit :) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Ay » 21 Joulu 2019, 21:46

Evgenia

Sää oli mitä parhaimmillaan lentämisen kokeiluun. Pitkään aikaan hän ei ole käynyt koti kolossaan mikä sijaitsee aika lähellä Mardukin suu aukkoa. Automaattisesti paljon alempana heidän suuaukostaan. Lovi vuoren seinämässä oli hyvä paikka, koska suuri kokoiset urokset eivät mahtuneet sisälle, jos ei tahtonut rikkoa suuaukkoa jonkun syyn takia. Mitä ihaninta oli omassa kolossaansa oli se, että siellä meni pieni lähden pulpuili ja noroitteli. Pesu ja sen sellaiseen se oli hyvään käyttöön. Tänään aamulla sillä virkistettiin naama. Kellertävillä silmillään hän katseli ovi aukostaansa ulos. Aurinko paistoi kauniina ja lumi kantoi valoa enemmän sisään.
Asuste kunnolla niin sitten hän lähti ulos. Paksuinen kinos ei kauheasti pidellyt häntä päällä vaan losahti alemmaksi. Kunnolla sanoi nostaa jalkoja, että liikkuminen onnistui. Tasapainoitus oli helppoa, mutta ihanan haasteellista välillä. Kävellessään katsottiin minne suuntaan hän voisi mennä kokeilee taitojaansa. Taitoja oli hyvä kokeilla. Evgenia liikkui hieman varoisempaa paikkaan vuorilla minne auringon säteet eivät kauan pitäneet lunta pehmeänä vaan varjon osuessa niin lumi jäätyi kovemmaksi. Paljan jaloin astellessaan pieneen kohtaan ei ollut hyvä kitka vaan hän lähti liukumaan alas jalat edellä. Pieni ilon huudahdus lähti huulistaansa. Samassa aloitettiin muistelemaan milloin hän olisi lasketellut pulkkamäkeä. Kikatus jatkui siihen asti, kunnes hän sai huomata jyrkänne oli tulossa vastaan. Jaloilla hän yritti pysäytellä, mutta vauhtia oli liikaa ja hän sinkosi taivaan tuuliin. Liidellessään hän päätti jäädä lentämään ihmishahmossa ilmoissa ylemmäksi. Ylemmäksi lentäessä niin hän pääisi paremmin nauttimaan tuulen voimasta ja näkemään uusia pulkkamäkiä laskettelemaan.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Tammi 2020, 10:31

Vuorilla tuntui harva se päivää tapahtuvan jos jonkinlaista, osin outoa, toisaalta taas kovin normaalia. Riippui kaiketi keneltä kysyi. Garujar oli aikalailla tottunut kaikkeen, mitä vuorilla saattoi tapahtua. Yleisimmin hässäkkää aiheuttivat itse lohikäärmeet, ainakin näin korkealla. Harva muu laji jäin ylös kiipesi ja kerta se oli yleisessä tiedossa, että Mor vuorten huippua asuttivat lohikäärmeet, ei tänne turhan moni vapaa-ehtoisesti edes pyrkinyt. Jotkut uhkarohkeat ehkä.
Joten, kun jostain ylempää kuului etäistä kikatusta, ei Sigurd ottanut sitä huomioidakseen. Eipä se tavanomaista ollut, että ihmiskieleen kykenevät lohikäärmeet noiden tavoin myös ääntelivät joskus. Sen sijaan siniharjainen uros jatkoi auringosta nauttimista, pitäen kuitenkin silmällä ympäristöään varmuuden vuoksi, vaikka hänen kokoisella liskolla harvoin oli hätää näillä kulmilla.

Mutta ei kauaakaan, kun sen rinteiltä kantautuneen kikatuksen jälkeen taivaalla näkyi jotain. Auringonpalvonta jäi sikseen, siniharjaisen raottaen silmiään entisestään, katseen kohoten nyt tuohon taivaankantta vasten lentävään… ihmiseen? Humanoidi tuo ainakin oli. Eipä sekään kaiketi yllätys ollut, lohikäärmeistä kun osa kykeni muodonmuutoksiin. Mutta harva uskalsi humanoidina vuorilla oleskella, kun kaksijalkaisena sitä oli kovin suojaton.
Hetken Sigurd seurasi tilannetta arvioiden, karkean harjan nousten pystympään mielenkiinnosta, lopulta uroksen päätyen vain hymähtämään terävästi. Ei ollut hänen asiansa toisten tekemisiin tunkeutua, siniharjaisen mieluummin pysytellen omissa oloissaan. Hän ei halunnut hankaluuksiin, eikä liioin hakea huomiota itseensä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Ay » 20 Tammi 2020, 02:08

Liidellessään tuulen voima virtojen mukana niin nuori nainen ihasteli maisemia. Vuorilla oli niin kaunista ja mukavaa. Vaikka vuorilla oli melkein saman näköistä viikkojen mittaan siitä huolimatta terävillä ja tarkoilla silmillä pystyi näkemään vuorien rinteiden muuttuneet. Rinteiden muuttumiset vaikuttavat hieman tuulen vireyteen.
Liidellessään nyt ylemmäksi mikä poikkeuksellinen muodon ylä puolelle olevalle lumikinokseen. Pieni pommi pudotus kinokseen ja naisellinen naurahtelua tuli. Kivutessaan lumen alta hieman niin alettiin liukua uudelleen alas rinnettä ja ottaen vauhtia sekä nauttia pulkkamäen efektistä. Vauhti oli kovempi, kun mäkikin oli jyrkempi. Jyrkänteen reunuksella juuri astuessa ilmaan hän vaihtoi muotoaan vaalean sinertäväksi serpenttiinimäiseen lohirkäärmeeseen. Pitkä pötykkä lennähti taivaan tuuliin, kunnes jokin meni täysi nurin. Hennoilla siiveillä yrittettiin lepauttaa ilmaa siipien alle. Se ei oikein onnistunut. Naaras teki kaikkensa, mutta maanvetovoima oli voimakkaampi tahtoisempi tällä kertaan. Suoraan Evgenia romahti tuntemattoman lohikäärmeen päälle. Onneksi alla oli lunta pehmusteena.
"Anteeksi." Sanottiin ja hieman kömpelösti liikuttiin toisen pois päältä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Tammi 2020, 22:19

Päivänpaistattelu jäi loppujen lopuksi lyhyeen. Olisihan se ehkä pitänyt arvata, että lähistöllä liihotteleva taho tulisi tavalla tai toisella häiritsemään Garujarin päivää, mutta ainahan sitä saattoi toivoa pääsevänsä helpolla. Toisaalta, kukapa hän oli valittamaan, eihän hänellä juuri koskaan ollut seuraa ja toisinaan se yksinäisyys kolkutteli ikävästi takaraivossa.
Osin silmänsä ummistanut uros ei edes huomannut kohden syöksyvää lajitoveria, kun oli jo liian myöhäistä. Siniharjainen päästi säikähdyksestä sähisevän karjahduksen, serpentin luikerrellen heti jaloilleen toisen alta. Sen harja oli koholla, uhkaavana eleenä, tulistuneen uroksen katsoen sähisten nyt anteeksi pyytelevää naarasta.

Uros jatkoi hetken sähinäänsä, hampaitaan vilauttaen, näyttäen siltä että saattaisi käydä pienempänsä kimppuun.
”Kiitä onneasi ettet petomaisempaan lajikumppaniin törmännyt”, uros lopulta sähähti, lähtien jälleen hakemaan mukavaa sijaa vuorenkielekkeeltä, ”Joku muu olisi saattanut käydä kimppuusi kun tuolla lailla päälle hyppelet ja reviirille tunkeudut”, naaras ei selvästikään ollut täällä tunkeutuakseen siniharjaisen luolaan, joten Lounatuuli ei nähnyt syytä alkaa toista hätyyttelemään pois ”alueeltaan”.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Ay » 18 Maalis 2020, 22:14

"Olen todella pahoillani." Todettiin uudemman kerran.
Evgenia oli kasvoissaan niin pahoitteleva ilme yllään, että voisikaan olla. Hän oli niin pahoillaan siitä mitä oli tapahtunut. Jos pystyisi muuttumaan kirpuksi nyt muuttuisi kirpuksi, kun oli niin häpeällinen olo.
"Kiitän, ette ole sellainen. Olen todella pahoillani."
Ei sitä koskaan voinut tietää miten paha toinen saattaisi olla. Siksi osittain hän pysyihin paikoillaa mistä oli ryöminnyt toisen päältä.
"En minä mitenkään yrittänyt tunkeutua sinun reviiri alueellesi." Hieman paniikissa sanottiin.
"Yritin vain harjoitella lento taitoani." Puhuttiin rehellisesti, mutta pian hän tunsi, että hän oli liian rehellinen suustaansa.
Olihan se noloa ja häpeällistä olla lohikäärme, joka ei osaa kunnolla lentää. Ihmisenä oli paljon helpompaa lentää. Lohikäärmeet eivät kauheasti arvostaneet ihmismuodossa lentää. Kun nuori nainen oli saanut rohkeutta itseensä hän alkoi liikkua hieman hitaasti lumisella rinteellä pois päin. Suunta oli ylös päin ja kokeilla uudelleen lähtemistäänsä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Maalis 2020, 15:27

Pieni ääni päässä käski olemaan vihainen ja uhkaava paikalle tippuneelle naaraalle. Mutta se inhimillinen puoli uroksessa ei jaksanut vihoitella nuoremmanoloiselle naaraalle, joka niin nöyrästi yhä pahoitteli törmäystä. Sentään tuo älysi olla pahoillaan ja ilmaista sen puhumisen lahjoillaan. Ehkä tästä olisi voinut kehkeytyä rumakin yhteenotto, jos toinen tai molemmat heistä olisivat olleet yhtään eläimellisempiä luonnoltaan.
Lounatuuli tyytyikin vain tuhahtamaan naaraan anteeksipyytelyille, samalla löytäen sen mukavan sijan vuoren kielekkeeltä ja kävi takaisin makuulleen auringosta nauttimaan. Kai se oli jonkinlainen ele sen suhteen, että siniharjainen hyväksyi naaraan anteeksipyynnöt.

Sigurd oli jo kääntänyt katseensa toisaalle ja sulkenut silmiään, kun se katse kääntyi terävästi takaisin naaraaseen, tuon ilmoittaessa harjoitelleensa lentotaitoaan.
”Lentotaitoasi?”, Sigurd toisti naaraan perässä, kuulostaen sillä hetkellä jopa ylimielisen arvostelevalta, ”Millainen lohikäärme ei osaa lentää — et sinä mikään poikanen ole enää, eikö sinun iässäsi pitäisi jo osata lentää, jos lentotaidon omaa…”, Siniharjainen uros tuhahti, naarasta arvioivasti katsellen. Saattoihan toisen lentotaidon puutteelle olla joku selityskin, mutta totta kai lohikäärmeen ylpeys ei antanut myöten tässä aiheessa, eikä Lounatuuli täten suostunut uskomaan sen mahdollisen syyn olevan tarpeeksi hyvä selitys.
”Sinäkö aikaisemmin ylempänä liitelit humanoidina?”
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Ay » 11 Huhti 2020, 23:09

Hetken aikaan katsottiin toista lohikäärmettä, koska ei uskaltamut poistua paikalta. Katsottiin toista niin, että toisella olisi kaikki hyvin niin hän voisi hyvässä mielin jatkaa lento harjoittelua. Onneksi toinen oli hyvää tekosta, koska ei musertunut naarallisesta painosta. Välillä ihmiset jäivät alleen pannukakuksi, vaikka olisi myös ihmis muodossa. Toinen oli asettumassa paikalleen niin hän luuli kaikki oli sujut. Kun hän katsoi tulevaa ylä mäkeä niin takaa kuului ääntä. Siinä samassa hän käänsi katsetta toiseen ja katsoi hieman nolostuneena.
"Joo." Hentoisella äänellä sanottiin.
Tällainen lohikäärme mikä seisoo juuri Sigurd edessä oleva naaras ei osaa lentää kunnolla. Nyt Evgenia olisi halunnut muuttua pieneksi onnen sirkaksi.
"Omaan minä lentotaidon, mutta se on pahasti ruostunut. P...piirissä ei oikein suvaistu lentämistä niin asia on päässyt hieman ruostumaan."
Se oli perhe mikä oli tämän takia ja siksi hän ei halunnut oikein puhua asiasta eteen päin. Hän siitä kärsi eikä toinen, vaikka se saattaisi olla paha kolaus et tavannut surkea lentävä lohikäärmeen.
Hieman pahasti jäänyt tyttömäistä käyttäytymistä tuli toista kohtaan ja kysymykseen hän nyökkäsi.
"Siinä muodossa paremmin onnistuu, mutta omassa nahassa taas..."
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Touko 2020, 05:45

Tämä naaras oli ollut juurikin se humanoidi, joka ylempänä oli aikaisemmin liidellyt. Tietenkin, kukapa muukaan. Sigurd tuhahti pienesti, terävällä katseellaan tarkkaillen arvioivasti hopeaharjaista naarasta, joka nyt kertoi kyllä omaavansa lentotaidon, mutta se oli pahasti ruostunut. Kuulemma jossain ”piirissä” ei oltu suvaittu lentämistä, mikä kaiketi selitti sen taidon puuttumisen. Silti se kuulosti täysin absurdilta ja jopa typerältä urokselle, joka piti lentotaitoa lohikäärmeillä itsestään selvyytenä. Tosin se taisi kertoa enemmän Sigurdin asenteesta, mitä mistään muusta…

”En ymmärrä, miten lentäminen voi olla helpompaa kaksijalkaisten kehossa…”, Sigurd huomautti, lähinnä pohtien asiaa itsekseen, yhä katsellen tarkan arvioivasti naarasta.
”Lentotaito meille on elinehto, kuinka sinä niin kesyyntynyt olet, ettet sitä osaisi”, Uros jatkoi, ”Mitä jos hyppäisit jostain korkealta, jolloin sinun on pakko lentää tai pudota turmioosi”, hän lisäsi, ymmärtämättä edes kuinka ilkeältä kommenttinsa mahdollisesti kuulosti. Ei Sigurd tarkoituksella ilkeä ollut, hän ei vain osannut sitä itse huomata.
”… Mikä on nimesi?”, Uros kuitenkin vielä kysyi, kerta tässä nyt juttelemaan oltiin alettu, olisihan se kiva tietää minkä nimisen naaraan kanssa oli tekemisissä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Ay » 06 Heinä 2020, 23:20

Evgeniaa nolotti todella paljon asia. Hän yritti liidellä aina, että kukaan ei huomaisi häntä. Ettei kukaa lohikäärme huomaisi hänen huonoa lentoaansa. Mielessään hän tuskaskaisi raskaasti ja varsinkin, kun toinen puhui ääneen aatoksensa. Se sai hänessä vielä pelkoa, epävarmuutta ja olemusta missä oli todella tukalaa olla. Ennen kaikkea tutkiessaa hieman itseänsä niin ehkä hän oli itse varmempi kaksi jalkaisena, kuin omana ainoa itsenäänsä. Jos hän katseli menneitäänsä niin silloin sai huomata, että hän ei todellakaan kasvanut varmajaiseksi naaraaksi vaan säikyksi ja jokaisesta asiassa melkein epävarma. Ensimmäisenä tulee epävarmuus siitä, että olisiko asia niin vai noin. Hän meinasi sanoa jotakin asiasta vastaan, mutta sitten hän epäröi jäämään mielummin hiljaiseksi. Hiljaa olisi parempi olla, ettei tulisi vain ristiriitaisia sekaannuksia. Toiseen sanomaan hän voisi vastata.
"Tässänäin olen yrittänyt hakea hyviä lento hyppy paikkoja ja missä olisi hyvä kattava ilma virtakin, jos se voisi edes pienesti auttaa. Onneksi täälä on vielä lunta, että pienesti auttaa laskeutumisessa. Nyt oli hyvä..." Viimeistä lausetta ei ollut hyvä idea avata ollenkaan ei edes aluksikaan.
Nyt olisi oli onni, että hän oli siinä alla. Jälkeen päinkin ajatus tuntui todella naureltavalta ja nololta. Silmät pienesti pyöristyi, kun hän katsoi toista. Toinen halusi tietää hänen nimensä. Eihän hänen nimensä ollut sen arvoista ollenkaan.
"Kannattaako edes tietää näin huonon lohikäärmeen nimeä?" Oli pakko tokaista.
"Evgenia." Savottiin heiveröisellä nimellä, kun saatiin mielessä haettiin rohkeutta sanomaan.
Nyt hän joutuisi mustalle listalle tai jollekin ei hyvään listan osioon. Naaras ei kuitenkaan uskaltanut kysyä kenen kanssa hän juttelisi. Eihän olisi sen arvoinen, että ansaitsi tietää toisen osa puolen nimeä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2020, 22:06

Ainakin naaraan suunnitelmat kuulostivat fiksulta, tuo tiesi etsiä hyviä paikkoja hypätä lentoon ja käyttää jopa ilmavirtaa hyväkseen, sikäli mikäli sellaisen paikan sattui löytämään. Ei toinen siis täysin uusavuton ollut, mutta jostain syystä mokoma ei vain osannut lentää. Oliko Sigurdilla sitten oikeus arvostella naarasta? Ei oikeastaan, eihän hän tiennyt naaraan tarinaa. Ties vaikka mokomalla olisikin hyvä syy lentokyvyttömyyteen.
”Kannattaa. Tiedänpähän, kenestä varoitella muita”, Siniharjainen virnisti pienesti, vitsaillen, vaikka se kuulostikin siltä, että uros oli tosissaan. Ei hän kenellekään aikonut tästä naaraasta kertoa. Eipä hänellä edes ollut ketään, jolle kertoa…

”Evgenia…”, Uros toisti nimen naaraan perässä, aivan kuin painaakseen sen paremmin mieleensä.
”Enpä ole ennen törmännyt moiseen nimeen”, Sigurd hymähti, ”Erikoinen nimi, erikoisella lohikäärmeellä”.
”Enpä kyllä ole ennen törmännyt sinuunkaan täällä… Mahdatko majailla vuorilla usein?”, Sigurd jatkoi jutusteluaan, kerta nyt vauhtiin pääsi, ”Tuskin? Jos viihdyt paremmin humanoidina… Sellaisessa muodossa on suhteellisen vaarallista liikkua näillä rinteillä, varsinkin näin korkealla…”, uros arvaili ja tuumi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Ay » 18 Syys 2020, 23:30

Kun toinen alkoi kiusotella hänestä niin tyttösen mieli muuttui alemmaksi, Ihan kuin hänen ei kannattaisi ollenkaan lentää tai olla edes lohikäärmekkään. Hän olisi kauhistus lohikäärmelle.
"Noh silloin ei ainakaan tarviste olla pehmusteena, jos satun tippumaan siihen kohtaan." Ala kuloisesti yritettiin jatkoa toisen sanomaan, että kuulostaisi todella huvittavalta asialta.
Toisen kuin maistellessaan nimeänsä niin kummastutti Evgeniaa. Olihan sanonnut lauseissaan, että hän ei ollut mikään suosittu tai et kaikki tuntisi häntä. Asia tuntui erittäin epämukavalta se näkyi hartioiden jännittyneenä. Ehkä hänen ei pitäisi olla ihmismuodossaansa.
"Ei se ole mintenkään harvinainen nimi ole. " Häntä itseään alkoi arveluttaa, että nimi saattoi olla enemmän haltioilla lohikäärmeillä.
Ehkä joskus nimensä syöpyy pois tuntemattoman lohikäärmeen muistoista.
"Itse asiassa asustelen aika lähettyvillä siellä missä Marduk asustaa. Siellä yhdessä pienessä onkalossa, jossa jopa on oma vesiputous keväisin." Varovasti lausettiin, mutta ääni tuli eloisammaksi puhuessaan kodistaansa.
"Mutta en ole asunut kuitenkaan syntymystä asti..." Ehkä se tieto oli liikaa.
"Mutta oletko sinä asunut syntymästä lähtien vuorilla?" Yritettiin vaihtaa puheen aihetta pois päin hänestä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Loka 2020, 08:17

”Eipä kai sitten”, Siniharjainen hymähti, naaraan puolustellessa, ettei nimensä ollut kovinkaan harvinainen. Sigurd ei moiseen nimeen ollut törmännyt ennen, mutta toisaalta taas, eipä hänellä ollut tapana kysellä toisten nimiä usein saatikka tutustua tuntemattomiin huvikseen, ei ainakaan nykyään. Mutta tämä taisi olla sitten poikkeustapaus.
Sigurdin katse kävi kaventumaan terävästi, Evgenian mainitessa asuvansa lähellä Mardukin kotikoloa. Naaras puhui turhankin kasuaalisesti ja huolettomasti itse vanhimmasta hänen makuunsa. Sigurd ei olisi edes maininnut Ajankiitäjän nimeä ilman hyvää syytä! Mutta, ehkä Evgenialla oli paremmat suhteet itse Vanhimpaan, siinä missä Sigurd pelkäsi ja kunnioitti kolmea vanhinta ehkä turhankin paljon.
"Vai että ihan oma vesiputous...", Siniharjainen kuitenkin kommentoi, sen enempää toisen luolasta kyselemättä. Pesäluolat kun olivat kovin henkilökohtainen asia toisille lohikäärmeille.

”En”, Sigurd vastasi, kun Evgenia kävi kysymään häneltä, oliko siniharja asunut vuorilla syntymästään lähtien, ”En ole kotoisin tästä valtakunnasta. Tulen kaukaa idästä, saavuin tänne muutama vuosisata sitten. En varsinaisesti ole koskaan asunut näillä vuorilla, vaan kulkenut siellä täällä… aina välillä eksynyt tänne, omien pariin, kun kaksijalkaisten kiistat käyvät väsyttäviksi”, hän kertoi.
”Joskus tosin olen miettinyt, josko vain palaisin itään… Ei minulla ole varsinaisesti syytä pysyä täällä. Paitsi ehkä siskoni”, Sigurd jatkoi, hymähtäen pienesti. Olihan hänellä syitä pysyä, kuten esimerkiksi se oma luola vuorilla, jonne hän oli aarteitaan kerännyt, mutta sitähän ei tarvinnut ääneen mainostaa tuntemattomalle.
”Etkö itsekin lähtisi, jos voisit? Tämä valtakunta, sen ihmiset, eivät pidä meistä. Muualla olisi varmasti paljon parempaa. Jossain, missä ei tarvitsisi pelätä joka päivä henkensä edestä”, Sigurd kysyi, itse omaten hyvän syyn poistua koko valtakunnasta, kerta itse haltioiden kuningas oli luvannut hänen päästään palkkion.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Ay » 09 Joulu 2020, 01:40

Kun toisessa muuttui katse hieman niin se tukaloitti Evgenian olemusta tukalammaksi kuin vaatteet alkoivat hiertää hänen kehossaansa. Muutenkin hänen kehonssa halusi hyppiä lohikäärmeeksi ja välillä taas ihmiseksi. Parin sekunnin aikana hän ei tuntenut tiedostavan missä olomuodossa hän voisi olla juuri nyt.
"Niin ja se on kyllä kätevä se vesiputous. Mutta sen itse Marduk antoi minulle asuttavaksi niin ei vain kauheasti voi kieltäytyä asiasta."
Hän kyllä kaipaisi luolansa jotain vihreyttä, vaikka se ei ihan ole metsää. Kasvanut metsien siimeksessä niin kaipaa sen tyyppistä elementtiä. Kylä reissuillaan hän oli ostanutkin kasveja, mutta ollessa niin korkealla niin on taistelemista pitää niitä elon puolella.
Kuulessaan toinen oli tullut toisesta maailmasta niin Evgenian vaaleat silmät syttyivät iloisuuteen ja mielenkiintoisuuteen. Hän ei ole tiennyt, että jossakin muuallakin olisi lohikäärmeitä. Hän oli kuin ihminen, joka haluisi nähdä mahtavan nähtävyyden toisesta maasta ja tässä se oli lohikäärme. Vaikka hän tiesi hyvinkin, että lohikäärmeet eivät harrastaneet bongaamista toista lohikäärmettä. Hänellä oli jo kova halu kysyä, mutta kuunteli toisen sanomaa kohteliaasti. Pienesti hän iloisasti hymähti hänen sanomalle ja nyökkäsi siihen malliin, että ymmärtäisi asian et miksi välillä oli päästä oman lajin seuraan. Häenkin oli huomannut, että oli sitä liikkujaa eikä jäisi asustamaan samaan luolaan asumaan moneksi sadaksi vuodeksi. Ehkä sen halu sitten tulee, kun ollaa silloin tuhanna vuoden yläpuolella.
"Nähtävästi sinulla on ollut ikävä siskoasi..." Sanoma jäi hieman lyhyeksi, koska hän tunsi ettei kannattaisi työtää enää perhe asioihin.
Asia sai hieman myös värähtämässä veljessäänsä.
"Olen vain päässyt tänne asti pois ihmisistä ja heidän ongelmista haltioista. Lähtisin, mutta en tiedä minne ja..." Sanottiin toista kateelisen katsein.
Missä hän voisi käydä, koska ei ollut niin hyvä lohikäärme, mikä ei osanut lentää. Missä hän voisi käydä, että ei tarvitsisi kulkea ilman ilma taitoaan? Eikä hän halunut lentää ihmishahmossa minnekkään isoita reissuja, ettei vaan tulisi mitään noita vainoa tyylistä perään.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Aurinkoiset rinteet

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2021, 16:11

Siniharjainen vain hymähti pienesti, Evgenian mainitessa hänen siskonsa. Ei Sigurd tuntenut suurta ikävää siskoaan kohtaan, mutta ehkä tuntematon aisti toisin? Loppujen lopuksi Saga oli ainoa elossa oleva sisar, jonka Sigurd oli löytänyt, samasta valtakunnasta jopa. Joten kaiketi hän tunsi jonkinlaista kiintymystä, kenties jopa suojeluntarvetta nuorempaa sisartaan kohtaan. Vaikka ei tuon seurassa viihtynytkään kovin usein.

Evgenia myös kertoi tulevansa vuorille, silloin kun halusi pois kaksijalkaisten ongelmista, mikä kuulosti kyllä hyvältä vaihtoehdolta. Ihmiset saatikka muut humanoidit harvoin kiipesivät näin ylös, elleivät sitten halunneet hengellään leikkiä tai Vanhimpia tavoitella. Vuorilla lohikäärmeet saivat olla jotenkuten rauhassa, keskenään lajitovereidensa kanssa. Yhteenottojahan sekin saattoi tietää, mutta ennemmin Lounatuuli mitteli voimiaan toisen lohikäärmeen kanssa, kuin kävisi taisteluja kaksijalkaisten parissa.
Ympärille katselleen siniset silmät kääntyivät takaisin Evgenian puoleen, tuon jättäessä lauseensa kesken. Naaraalla selvästi oli jonkinlainen halu lähteä, mutta tuo ei tiennyt minne olisi mennyt ja ilmeisesti miten matkaan olisi päässyt. Se lentäminen oli ongelma.
”Pelkäät, ettet pysty lentämään kauas?”, Sigurd kysyikin ääneen, päätään kääntäen jälleen paremmin naaraan puoleen, ”Voithan aina koittaa päästä pitkälle seilaavan laivan kyytiin, ihmishahmossasi. Maksat vain tarpeeksi, eiköhän joku kapteeni sievän olemuksesi laivalleen ottaisi”.
”Joskin itse en moiseen ryhtyisi. Ottaisi ylpeyden päälle käyttää kaksijalkaisten kulkuvälineitä, sen sijaan että itse lentäisi minne haluaisi”, Valkosuomuinen jatkoi, harjaansa pienesti ravistellen kuin hevonen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron