Kirjoittaja Sands » 23 Tammi 2020, 18:53
Garrett oli heti valmiina kuningasta johdattamaan – tosin, hän ei oikein tiennyt, vitsailiko toinen kävelemisestään ja sille pitäisi hyvien tapojen mukaan nauraa, vai olisiko sellainen johtanut suoraan tyrmään! Niinpä siihen kommentoitiinkin mahdollisimman neutraalisti ja lyhyesti, sillä eihän yhtään kuninkaan sanaa saanut sivuuttaa! Puheenaihe vaihdettiin kuitenkin niin nopeasti, kuin vain oli mahdollista.
"Kokkini ovat ammattilaisia ja tarjoavat vain parasta Teille, Teidän Majesteettinne! Tietenkinhän olen tehnyt valintoja ja tarkastanut suunnitelmat, mutta hehän ovat niin etevä käsistään, etten epäile lainkaan ylimääräisiä pieniä yllätyksiä, mitkä ovat valmistuneet kaiken muun ohella," kreivi oli vain yhtä säteilevää ylpeyttä. Sitä ei kuninkaalle tarvinnut kertoa, että totta kai kreivikin oli ollut kaikesta vieressä hössöttämässä ja voivottelemassa suorastaan hermoromahduksen partaalla, sillä kaikenhan täytyi olla täydellistä. Saati sitten sitä, että valmistettavia ruokia oli niin paljon, ettei sinne varmasti ehtisi eksyä yhtään mitään ylimääräistä…
"Maani ovat olleet tänä vuonna antoisat, Teidän Majesteettinne. Saimmekin vasta kaadettua villisian ja jokusen fasaanin vierailunne kunniaksi – ja totta kai Nahorin ylpeys, merenantimet, ovat osana tarjoilua…"
Garrettin ei tarvinnut kuin kävellä, palvelijoiden pitäessä huolen siitä, että ovet avautuivat aina kaksikon edessä. Hidas kävelytahti oli totta kai ollut pöydän kattajille mieleen, antaen sen tarvittavan lisäajan, mitä nuo olivat kattaukseen tarvinneet. Pöydässä oli totta kai vain parasta, aina parhaimmista astiastosta ja hopeisista aterimista lähtien, monen monien kynttelikköjen valaistessa huonetta metallien ja kristallinkruunun välkehtiessä. Kauniita kukkia ei talvena juurikaan löytynyt, mutta koreita riikinkukon ja strutsin sulkia kyllä löytyi vaaseista ruokien seassa tuomassa vähän ylimääräistä väriä ja koreutta.
Ja ruokaa kyllä löytyi. Tarjottimia oli paikoitellen monessakin tasossa, kuten muitakin kulhoja ja lautasia. Kevyitä keittoja, pieniä uunivuoallisia kaikenlaisia talven tai säilytyksen kestäviä vihanneksia ja lihoja, uunituoretta leipää, suolaisia piiraita, kaikenlaisia keksejä tai muita kuppeja kuorrutettu erilaisilla tahnoilla, kastikkeilla, yrteillä ja kalasiivuilla, pieniä kulhoja lisukkeita, kastikkeita ja muita herkullisia levitteitä, täytettyjä rullia, simpukoita, juustoja… Vaikka kyseessä oli alkupala, voisi nälkäinenkin mies helposti täyttää vatsansa kaikilla pöydän antimilla. Ilmassa leijui mitä herkullisempia hajuja. Ja tuhdimpaa oli vasta tulossa…
"Pyydän, istuutukaa ja tehkää olonne mukavaksi, Teidän Majesteettinne! Toivon, että tarjoilu tulee olemaan Teille mieluisa."
Roswell vain hymähti kenraalille ja nousi myös tuolistaan – ilman Fritzin kehotustakin, mutta kyllähän sitä piti pieni hymy toiselle antaa. Ehkäpä jossain toisessa tilanteessa kenraali olisi mieluummin jättänyt sarvipään jälkeensä, arvoherrojen kutsukaan ei tainnut oikeasti painaa niin paljon kupissa, etteikö tuo olisi voinut jääräpäisyyksissään tehdä oman mielensä mukaan. Nivelet ja luut sanoivat kyllä oman vastalauseensa demoni suoristautuessa, ilmeisesti mieluummin jääden rennosti löhöilemään. Se, ikävä kyllä, ei ollut nyt vaihtoehtona.
"Noh noh. Eiköhän hyvä ruoka saa kaikki rauhoittumaan. Eikö, kenraali hyvä?" Roswell väläytti pienen virneen toiselle. Fritzhän se oli tainnut olla se, joka viimeksi kreivin oli saanut pois tolaltaan, eikä illallinen taitaisi jatkua, jos sama toistettaisiin. Palvelija otti ohjat käsiinsä ja lähti johdattamaan vieraita takaisin kohti ruokasalia rauhallista vauhtia.
Tuoksu leijaili jo käytävillä, voimistuen, mitä lähemmäs kaksikko kohti juhlasalia käveli. Ovien avautuessa näky oli aikamoinen, todellakin ateria kuninkaalle – vaikkakin ruokailijoita olisi joku voinut helposti olettaa tulevan ainakin kolminkertainen määrä. Roswell antoi kumarruksen tervehdykseksi niin Henrylle kuin kreivi Fortescuelle, joka ei henkisestä valmistautumisesta huolimatta voinut aivan pitää sävähdystään piilossa. Kenties tuo oli jo ehtinyt unohtaa, miltä demoni näytti…
"Ah. Niin. Hienoa. Olemme… Olemme kaikki koolla," Garrett avasi äänensä ja istahti myös pöydän ääreen, viittoen myös neuvonantajaa ja kenraalia istuutumaan. Palvelijat hääräsivät ympärillä viinien kera valmiina palvelemaan, kreivin ainakin näyttäessä olevan siihen niin tottunut, ettei enää kiinnittänyt mitään huomiota siihen, nostaessaan vain lasinsa esille saadakseen juotavaa.
"Haluaisin avata ruokailumme kohottamalla maljan mitä arvostetuimmalle vieraalleni ja jälleennäkemiselle niin pitkästä aikaa. Teidän Majesteettinne! Olen otettu siitä, että annoitte minulle kunnian ottaa Teidät vieraakseni matalaan majaani!"
((Kaikki tietävät kohta…))