Uutta nähtävää vai? //Janni//

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Ay » 14 Touko 2020, 00:21

Oliko toiselta tulossa sanomista, mutta ei tullutkaan minkäänlaista sanomaa tullut. Kun enempää ääntä tullut mieheltä niin päätti Emir olla myös hiljaa. Hetken päästä selitys tuli hänelle eikä poika oikein ihan ymmärtänyt lyhyt, mutta huvittava asia. Mitä Mardyr puihui vitsinä niin noilla vertailuilla sanoilla ei hänen mielestä ollut vitsi. Ehkä jollakin tavalla tietoisuutta tarvittaisiin asiaa paremmin mitä hänellä ei ollut oikein. Emir tiesi että hän oli jotenkin tietämätön asioista, mutta hän kuitenkin kuuteli sydämen sanomaa kovasti ja se on auttanut häntä todella hyvin.
"Okei." Hän sanoi hiljaa.
Hänen äänen painosta kuului se jo, että ei mitään haittaa et toinen ei pystyisi kunnolla selittämään. Kauheasti häntä ei haitannut asia.

Ehkä mitään ei tulisi mitään vastaan, mutta rottia. Ne olivat ihmeelisiä olentoja ja todella kiehtovia. Niissä oli myös ärsyttävä yllättävä puoli, kun ei tiedä milloin ne puraisee. Jollakin tavalla Emir luotti siihen et toisella oli parempi näkö pimeässä.
"Uskoisin, että sinä olet tottunut hämärässä liikkua, kuin minä." Olihan ikää käydä enemmän viemäreissä ja luolissa.
"Säikkyisimme jos näkisimme omat naamat peilistämme nyt. "
Poika veikkaisi, että sonta olisi roiskinnut kunnolla naamaansa ja siksi osittain hän ei halunnut hieroa naamaakaan.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Janni » 14 Touko 2020, 13:43

"Ai miten niin? Tämä on ensimmäinen kertani viemärissä." Mardyr totesi pojan sanoihin. "Enkä minä säiky helposti." Hän lisäsi sillä kyllä hän oli oman naamansa rumuuteen tottunut ja oli nähnyt vertakin kasvoilaan useaan kertaan. Kai se oli palkkamiekan elämän hyvä ja huono puoli?

Matka jatkui uudesta käännöksestä vasemmalle ja mies saattoi yllätyksekseen nähdä valon kajoa viemärin tunnelin päässä. Valo tarkoitti mahdollista aukkoa ulos. Karju nopeutti siis askeliaan. "Ehkä pääsemme täältä pois nopeammin mitä luulimme." Mardyr tuumasi nähden nyt viemärin päätepisteen, josta jätevesi valui ulos. Ilmassa saattoi haistaa sonnan lisäksi suolaisen meri ilman. Viemäri laskeutui siis mereen. Hän olisi halunnut päätyä sisämaan puolelle, josta olisi ollut helpompi suunnata takaisin leiriin, mutta tämä sai kelvata. Viermärin suulla tosin näytti olevan kalterikko estämässä ketään livahtamaan sisälle taikka heidän tapauksessa ulos. Tosin Emir saattaisi hyvin mahtualuikahtamaan välistä.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Ay » 04 Kesä 2020, 20:36

"Jos sinä taitat miekkaasi niin eikö niihin tehtäviin kuulu välillä liikkue ei mukavimmissa paikoissa." Tuumailtiin.
Ehkä myös toinen oli tuon näköinen ja oloinen, että tämä olisi hänelle pikku juttuja.
"Varmasti olet tehnyt isompia ja jännittäviä seikkailuita." Tuumaailtiin lisää.
Toinen todensi, että ei säikkyisi niin poika naurahti heleästi. Toinen oli nähtävästi kunnon seikkailia ja varmasti kokenut monta eri asiaa. Tietyllä tavalla turvallisempi olo tuli hänelle toisen seurassa. Jollakin tavalla, jos toinen ei olisi kyyryssä ja viemärin kattoa olisi niin hän olisi kiivennyt toiden reppuselkään piitaamatta mitä toinen sanoisi hänelle.
"Jihaa!!!" Kaikui niin, että yllä olevat henkilöt saattoivat ihmetellä, mikä oli toi sellainen ääni.
Pojan ääni pääsi korkealle kepeästi.

"Niinkö." Samassa hän yritti pysyä toisen perässä.
Vauhdin lisäys ei ollut hyvä hänelle. Pienillä jaloilla likaisessa viemärissä oli vaikea liikkua. Toisen liikkuessa ja tehdessä pieni aaltoja niin vastusta liikkumiseen tuli. Toisen paidasta pidettiin kovasti kiinni, vaikka alkoi tuntua että kohta mennään rähmälleen. Silmät pidettiin visusti kiinni.
Onneksi pian vauhti loppui. Silmät kiinni pohdittiin, että oliko hänen naamalle lentänyt jotain sottaista, koska tunne oli sellainen.
"Miksi me pysähdyttiin?" Silmät kiinni kysyttiin ja naama oli nyrpästynyt.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Kesä 2020, 00:02

"Hys! Meidät viellä kuullaan." Mardyr sihahti pojan hihkaisuun ennen kuin lähti johdattamaan poikaa viemärissä kajastavaa päivänvaloa kohti. Kaltereiden tukkiman viemärinsuulle päästyään kävi mies tatkailemaan kuinka vankasta teosta oli kyse. Kalteriin tartuttiin ja sitä yritettiin nitkuttaa, mutta paikallaan se pysyi. Ei näitä myöskään raa'alla voimalla väännettäisi.

"No avaa silmäsi ja katso." Mardyr huomautti toisen ihmetellessä miksi oltiin pysähdytty. "Min äen tuosta mahdu, mutta sinä varmasti voit liukahtaa helposti välistä." Mies tuumi käyden kurkkimaan millainen pudotu viemäriputkesta oli. Ei lainkaan paha puoli metriä korkeintaan ja alla oli vielä uoma vettä, joka laski mereen. "Kai minun täytyy etsiä toinen reitti ulos." Hän kävi pohdiskelemaan.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Ay » 06 Heinä 2020, 23:36

Kun hän kysyi ja sai kuulla vastauksen niin poika pysähti paikoilleen kuin jääpuikoksi. Nyrpistynyt ilme muuttui vain nyrpemmäksi, kuin poksaisi siihen pelosta ilmaan. Hän ei uskaltanut yhtään mitään tehdä, kuin vasta miehen sanoi pitäisi avata silmänsä. Hyvin varovasti hän alkoi tiirailla, mutta välillä pelko otti hänestä kiinni ja sai hänet sulkemaan silmänsä kiinni. Siellä ei olisi yhtään mitään pelättävää. Kuunellessaan mitä ympäristössään hän tapahtui niin hän kuuli pieni soljuvan veden äänen, mikä sai hänet availemaan silmiänsä. Hänellä oli hieman jano. Avattuaa silmänsä ja kurkkiessaan miehen sivusta hän katsoi kaltereita.
"Voisin mahtuakkin sen läpi." Todettiin hiljaisella äänellä.
Mardyrin ohi hän hieman epävarmoin jaloin. Sitten hän huomasi, että hänen hattunsa ei mahtuisi, koska oli liian leveä reunoiltaansa. Poika huomaisi ja otti päästänsä hatun pois. Otettuaan pois niin toisen sai nähdä miten vaalean blondinen hiuksinen hän oli. Hiukset hehkui valoisuutta viemäriin ja näytti todella arvokkaalta. Kaljuuntunut ihminen varmasti maksaisi näistä hiuksista ison summan tai tekisi kaiken likaisin keinoinkin. Varovasti hän liikkui kaltereiden välistä. Asettui toiselle puolelle, että ei tippuisi alemmaksi. Nopsasti pitkät hiukset laitettiin hatun alle piiloon. Sitten keskityttiin vasta miten saisi lukon auki. Hänellä ei ole kokemusta mistään lukoista tai varastamisesta.
"Ööö...Miten tämä oikein avataan?" Kysyttiin apua miekka taisoiselta herralta.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Heinä 2020, 17:58

Emir oli ihan samaa mieltä, että mahtuisi kyllä kalterien välistä, joten ryhtyikin tuumasta toimeen. Mardyr antoi tuole tilaa yrittää ja jahka tuo oli älynnyt riisua hattunsa hyvin toinen kalterien välistä pääsi vaaleine hiuksineen kaikkineen. Mies oli aikeissa sanoa pojalle hyvästit, kun tuo huomasi kaltereissa olevan lujon. Ilmeisesti kalterit sai avatuksi ja nyt kun hän tarkemmin katsoi näki hän saranatkin kalterikehikon vasemassa reunassa.

"No avaimellahan se varmaan aukeaa." Mardyr totesi kumartuen katsomaan lukkoa tarkemmin. Se tosin näytti ruosteiselta ja elemettien rapistamalta. "Hmm... ehkä jos sitä hieman saisi väännettyä." Hän pohdiskeli ja päätti vetää miekkansa tupesta. "Peruuta vähän." Mardyr kehoitti, ennen kuin ujutti miekansa kärjen lukosilmukan ja lukkopesän väliin ja ryhtyi vääntämään lukkoa vasten, jos sen lukkosilmukka napsahtaisi poikki tai mekanismi sen sisällä pettäisi. Hampaat irvessä karju väänsi ja väänsi, kunnes kräks. "Hah!" Mardyr huudahti voitokkaana repien rikkoutuneen lukon irti kalterien säpestä.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Ay » 12 Elo 2020, 22:47

Poika ei tykännyt siitä, että ei pystynyt oikein kunnolla auttaa toista. Ei hänelle ole opetettu tiirimöimään lukkoja. Ehkä toinen voisi opastaa hänelle ja sanoa miten sellaista tehdään. Sitten hän varmasti osaisi tiiriöidä lukkoja. Kun hän isoksi muuttuu niin silloinhan hän ei pääsisi kaltereiden välistä ollenkaan ja silloin olisi tiirimöisestä apua hänelle.
"Jos sinä kerrot mitä pitää tehdä niin sitten varmasti onnaa?" Poika ehdotteli.
Samalla hänelle selviäisi mitä tarvikkeita tarvitaan asiaan. Sormet saattaisi mahtua, mutta hienot kynnet saattaisi mennä hieman rikki. Lohjennut kynsi ei ollut mukavemmasta päästä.

Pian Mardyr sai muuta ideaa asialle niin Emir jäi katsomaan toista. Hieman pettyneenä hän katseli toista, koska hän ei saanut sittenkään auttaa toista. Sen sijaan hän sivusta katseli miten otin miekkansa esiin. Nähtävästi hänenkin pitäisi omistaa jonkin sortin miekan. Käskettyään häntä taaemmaksi niin poika asteli taaemmaksi. Hän meni niin reunaan kuin uskalsi mennä. Sitten keskittyneenä katsottiin, miten toinen vain alkoi helistää ruostunutta rautaa.
"Wow." Poika vain sanoi äimistyneenä.
Hänenkin pitäisi saada tuollaiset lihakset itselleensä, mutta ei ollut hajuakaan miten tuollainen bodi rakenne saisi itsellensä. Siinä samassa myös oli ajatus, että hänetkin Mardyr pystyisi repimään kappaleeksi.
"Olet voimakas! Saitko voimaa myös noidalta?"
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Elo 2020, 13:16

Lukko saatiin irti kalterisesta ovesta ja miekka sujautettiin takaisin huotraansa. Emir ihasteli tulosta ja kyseli oli mies saanut voimansa noidalta myös. "No en tietenkään." Mardyr tuhahti . "Ihan oman raskaan työn tulosta." Mies lisäsi käyden sitten avaamaan kalterisen viemärin oven. Ihmiset saisivat kyllä pitää parempaa huolta tällaisista paikoista, josta kaupunkiin pääsisi sisään ja ulos liiankin helposti. Ehkä nuo kaikki olivat liian hienohelmoja vierailemaan viemäreissä.

"No niin me olemme nyt molemmat vapaita suuntaamaan kotiin, missä ikinä se nyt sinulla on." Mardyr totesi hypähtäessään alas liejuveteen, joka viemärin suulle oli muodostunut, joka virtasi pienenä purona mereen. Toki kunnollinen aikuinen kai olisi huolehtinut lapsen turvallisesti kotiin, mutta Mardyristä tuntui ettei hän tahtonut kohdatata sitä ihme lohikäärmettä mistä poika oli puhunut ja muutenkin Emir tuntui pärjäävän ihan itse omin päin niin kuin olisi tehnyt tälläisiä seikkailuja aikaisemminkin.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Ay » 18 Syys 2020, 23:14

Toinen ei ollutkaan saanut mitään voimia noidalta. Se sai vielä häneltä wow naaman pysymään vielä kasvoissa.
"Sun isä ja äiti on ollut hyvä komponaatio, kun he ovat sinut saatu."
Tuossa kohtaan Emir ei tajunnut, että olisi saattanut loukata toista. Eihän tiennyt toisen menneisyydestä yhtään mitään tai oikeastaan paljosen yhtään mitään. Silti jokin sielultaan tuntematon kovat ihailut pojassa ja olisi hänen lempari tyyppejä, joihin hän on törmännyt tähän mennessä. Poika pomppasi miehen perässä, vaikka pelkäsi et hiuksensa likastuun. Mutta hypähtäessään hän laskeutui, kuin höyhen kevyeenä. Pojan ilme hieman mutristui. Hän oli harmeissaan, että heidän seikkailu päättyisi tähän. Olihan jokaisella tarinalla alkunsa ja loppunsa.
"Jep. Mutta onneksi sinä pääsit hengissä pois. Tällä hajulla kukaan ei uskalla koskea mehin." Lopuksi hymy suin naurahti.
Poika loisti likaisuudesta huolimatta kuin aurinko. Positiivisuutta energiaa loisti hänestä todella paljon. Iloissaan hän seisomaan muurien läheisyyteen, kun toinen loittoni pois päin.

//kiitoksia pelistä, jos se oli nyt siinä?//
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Uutta nähtävää vai? //Janni//

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Loka 2020, 13:29

Mardyr kohotti kulmaansa Emirin outoon tokaisuun, joka kai oli tarkoitettu jonkinlaiseksi kehuksi. Mies itse ei oikein voinut olla samaa mieltä. "Ja paskan marjat." Hän vain tuhahti ajattelematta juuri olla kiroilematta lapsen kuullen. Sen myötä hän tahtoi keskittyä tästä haisevasta viemäristä ulos ja se onneksi viimein tehtiinkin miehen loikatessa avatusta kalteriovesta ulos.

Emir tuli perästä hieman epäröiden alkuun, mutta alas tuo pääsi siitä huolimatta. Mardyr hymähti pojan positiiviseen ajatteluun hajusta, joka kai voisi ihan toimia joidenkin kohdalla, mutta hän ei aikonut ottaa asiasta juuri selvää. Sen myötä karju kehotti poikaa kiiruhtamaan kotia kohti sillä hänkin tekisi samoin suunnatessaan leiriinsä. "Pärjäile, älä tule toistamiseen napatuksi." Mardyr kehoitti, vaikka nyt olikin ollut se, joka oli pojan napannut mukaansa.

//Jooh kiitokset :3 //
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron