Kirjoittaja Crimson » 21 Joulu 2020, 20:52
Lorythas napsutti kynsiään toisiaan vasten huomaamattaan, odottaen jo jotain ikäviä uutisia jotka vaikuttaisivat häneenkin, kun Darius pysyi sen hetken hiljaa. Kartanon haikea tunnelma joka hänen mieleensä oli kuitenkin syöpynyt, johtui itse siniveristen välirikosta. Syystä tai toisesta, joka tuskin heidän korvilleen varsinaisesti kuului edes, sillä haukansilmäinenkään ei tiennyt tapahtumiin varsinaista syytä.
Seyr rentoutui aavistuksen sijoillaan, päästäen jokseenkin helpottuneen huokaisun ääneen.
”Ehätin jo ajatella, että heidän lapsilleen olisi sattunut jotain, tai suvulleni, Idhrennieleille. Ylipäätään Erudessalle. Heillä täytyy olla rankkaa…”, sarvikruunuinen selvensi huoltaan viimein, ”Kiitos, että kerroit. En olisi tohtinut kysyä asiasta kuin kirjeen välityksellä myöhemmin. Eiväthän heidän elämänsä minulle kuulu mutta… välitän Erudessasta ja toivon hänen perheellensä vain parasta.”
Myös Lorythaksen katse palasi Dariukseen, sarvipäisen hymyillen jälleen lempeällä tavalla tummatukkaiselle miehelle, ”Siinä olet oikeassa.” Turhaa he murehtivat tästä kaikesta juuri nyt, ja tunnelmaa suotta pilasivat näillä asioilla. Kaikelle olisi aikansa tulevassa, ja aikaa heillä oli toisilleen ja asioiden selvittelyyn runsaasti, eikä kaikkea täytynyt tavalliseen tyyliin käsitellä yhden lyhyen illan aikana.
”Tietenkin pidän kertomasi vain itselläni, suotta huolehdit että ajaisin sinut siten ongelmiin tarkoituksella.” Lorythas vielä lisäsi, Winderin viimeiseen virnistykseen vielä vastaten omallaan ja vesikannun pöydältä käsiinsä poimien varovasti, ”Mennään sitten, ennen kuin he saapuvat itse keittiön oven taakse miettimään mitä jäimme tänne tekemään keskenämme.”
Kaksikko ottikin palatakseen takaisin Aneritten ja Iriadorin seuraan, tarjoillen heti ensitöikseen Tummalinnulle vettä. Hauskaa noilla vaikutti yhä ainakin olevan, ja muiden ilo sillä hetkellä riitti Lorythaksellekin hautaa turhat murheet mielestään syrjään. Tässä seurassa hänen oli turvallista olla ja iloita aidosti, ja hän uskoi muiden tuntevan samoin. He rakentaisivat tästä tilaisuudesta mukavia muistoja. Aloittaisivat alusta, niin sanotusti, ja hautaisivat ikävät menneet jälkeensä, sillä niitä he tuskin tarvitsivat mustuttamaan mieliään enää tulevassa.
Illanvietto jatkuikin mukavissa tunnelmissa aina siihen saakka, kunnes heistä ensimmäisenä Aneritte päätti viheltää pelin poikki. Nessayan jäädessä omiin oloihinsa viettämään yötään kirjastoon, poistuivat Iriador, Lorythas ja Darius toisaalle myös vetäytyäkseen yöpuulle omassa rauhassaan. Huomenna olisi uusi päivä, toivottavasti hyvä sellainen. Ja kerrankin Lorythas saattoi olla varma siitä, ettei hänellä ollut kiire hyvästellä ystäviään päivään, muutamaan, eikä varmaan edes viikkoon. Tästä tulisi hyvä hetki rakkaimmilleen levätä ja selvittää päitään, ja Seyr tekisi kaikkensa myös takaakseen että Briar olisi turvallinen Iriadorille ja Dariukselle elää vapaasti omilla ehdoillaan täällä.
---
Porukalla asuminen ei ollut lainkaan hassumpi juttu. Muutamina päivinä Lorythaksesta oli outoa lähteä ja jättää vieraat keskenään kartanolle, ja tulla takaisin kotiin, tietäen jonkun olevan odottamassa. Ajatus oli tovin outo, kunnes siitä alkoi tulla arkipäivää sarvipäiselle. Darius ja Iriador kulkivat miten mielivät, eikä mikään oikeastaan rajoittanut haltioiden menemisiä, mahdolliset ruuat ja juomisetkin päivien mittaan oli helppo heittää tarvittaessa kyläpäällikön piikkiin.
Vaikka kaksikko oli niin sanotulla lomalla, tarjosi Seyr tietysti myös ehdotuksia tekemisen suhteen haltioille. Sikäli mikäli parivaljakko haluaisi olla jatkossa jotenkin hyödyksi Briarissa ollessaan, eivätkä vain seistä tumput suorina pitkin talvea. Ja tekemistähän heillä riittäisi läpi kylmien päivien tarvittaessa, Seyrin uskoen, että hän voisi myöhemmin mahdollisesti uskoa metsästystehtäviä parivaljakolle vähintäänkin. Mutta eniten sarvipäinen kaipasi sitä heidän kahdenkeskistä aikaansa, tilaisuutta harjoitella niitä mystisiä kykyjä Haukansilmän kanssa parhaimmillaan päivittäinkin. Mutta sille kaikelle olisi varmasti aikansa, kunhan vain vieraat kävisivät viimein kunnolla taloksi ja rauhoittuisivat tästä yllättävästä väliaikaisesta muutosta muille maille toviksi.
Kului viikko. Kelit säilyivät säyseinä, joskin kylminä aroilla. Se ei kuitenkaan Briaria pysäyttänyt, vaikka hämärä laskeutuikin aikaisemmin ja viima puhalsi puuttomalla seudulla kylmästi kasvoille jokaisesta mahdollisesta suunnasta. Majatalot olivat täynnä asiakkaita useana iltana, kuka mistäkin tänne välietapille saavuttuaan välttämään yönpakkasten puremat iholtaan, kun päivät ja yöt olivat kylmimmillään.
Kaupungissa ja Piilopaikassa asiat olisivat olleet hyvin toisin. Iriador tiesi sen, mutta hänelle lohikäärmekylän elämä ei myöskään ollut tyystin uusi asia. Pohjoisessa oli kylmempi, mutta se tarjosi heille myös tilaisuuden nauttia uudenlaisista asioista, kuten esimerkiksi yömyöhään usein Klethin huipuilla tanssivista revontulista.
Seuraava viikko sarasti. Iriadorista alkoi tuntua oudolta, kuin jokin olisi vaivannut hänen mieltään, vaikka kaikki olikin hyvin. Tai näennäisesti kaikki oli hyvin. Punapäästä tuntui usein siltä ettei hän saanut öisin nukuttua, tai vähintäänkin havahtui tyhjänpäiväisiin tuntemuksiin kesken kaiken keskellä yötä useammin kuin kerran. Vasta myöhemmin hänen uniinsa alkoi ilmestyi outoja näkyjä ja eläimiä utuisissa hahmoissa, jotka yrittivät johdattaa häntä milloin minnekin. Unet saivat painajaismaisia vääristyneitä piirteitä, ja lopulta havahduttivat Iriador hereille huonovointisena.
Päivistä alkoi tulla uuvuttavia, vaikkei tekemistä edes olisi ollut. Iriador oli kylän lääkäreiden apuna usein – milloin kukakin loukkasi itsensä lohikäärmeiden parissa tai muissa askareissa, ja osaavia käsiä tarvittiin silloin avuksi. Päällisin puolin punapää ei näyttänyt kuitenkaan voivansa huonosti, eikä uskonut herättäneensä huolta Winderissä tai Seyrissäkään, vaikka he viettivät usein vähintäänkin iltoja keskenään enemmän ja vähemmän intiimisti. Kaikki oli hyvin. Tai niin Iriador itselleen uskotteli, sillä tämän ajan kuului olla heidän. Eikä Lorythaksellakaan ollut asiasta epäilystä. Niin pitkään kuin haltiat ilmaisivat tyytyväisyyttään järjestelyihin, ei kruunattu kyseenalaistanut ystäviensä sanoja, menemisiä tai tekemisiä.
Kolmannen viikon alussa Lorythas joutui poistumaan Briarista. Tärkeitä tapaamisia, jossain toisaalla. Iriador ja Darius olivat olleet kyläpäällikön kartanoa ylläpitämässä jo muutaman päivän. Bennett oli pitänyt huolta siitä, että kaksikolla oli kaikki tarvittava eikä puutetta mistään sillä välin, kun Seyr oli poissa. Kyläpäällikön pitäisi palata kuitenkin tänään iltaan mennessä, ja siinä paha missä mainitaan.
Pienimuotoinen lohikäärmeratsastajien saattue saapui takaisin Briariin retkiltään. Tärkeiden ja pikaisten sananvaihtojen myötä Lorythas otti ensimmäiseksi tehtäväkseen palata takaisin kotiin. Huolestuneisuuttaan? Ehkä. Hän ei olisi halunnut tietenkään poistua minnekään juuri tänä aikana, oli ollut vaikeaa olla ajattelematta haukansilmäistä ja korkeahaltiaa näinä päivinä. Rikkoisiko se tunne hänet myöhemmin, kun Dariuksen ja Iriadorin pitäisi palata velvollisuuksiensa pariin muualle? Ajatus lieni ajankohtaisempi joskus toiste, sillä hopeaverinen paloi innostaan päästä tiedustelemaan miten Winder ja Mir Valdoren olivat päivänsä viettäneet tällä välin.
Ovi avautui, sarvikruunuisen astellessa saappaiden pohjien tervehtien puista lattiaa ja kylmä pakkanen puhaltaen perästään sisälle lämpimään eteisaulaan. Siistimpään talvenvalkeaan matkustusasukokonaisuuteen sonnustautuneen puoliverisen katse kohosi kädessään pitelemästään puoliavonaisesta paperikääröstä tuttuun parivaljakkoon, joka oli häntä sattumalta eteisaulassa vastassa.
”Otaksun että olette viihtyneet vaatimattomassa palatsissani poissa ollessani? Ja kätyrini ovat pitäneet teistä huolta?” Puolikäärme virnisti sijoillaan rentoutuen, kun oven oli saanut perässään suljettua ja estettyä enempää kylmää valumasta lämpimien sisätilojen puoleen. Toivottavasti hän ei ollut keskeyttänyt mitään erityistä paikalle yhtäkkiä vain sillä tavalla saapuessaan. Ehkäpä Iriador ja Darius olivat lähdössä ulos, tai muuten vain sattuivat ohikulkemaan eteisaulan halki juuri sopivasti.
//Ei tarvii ees selvitä elossa, kun voi vaan antaa muiden carryy :3 Ja äläpä, Katala oli väärässä, mut ei se nyt voi paikkaansa vaan hylätäkään. Jos ei muuta niin hän voi deittailla vapaasti #valtakunnanKauneintaMiestä. Älä töki Nigiriä kepillä, se voi vaikka suuttua. Soittaa vielä Lounikselle että häntä tökitään puikoilla, että mitä tässä tilanteessa kannattaa tehdä sos D://