Kirjoittaja suskari » 28 Maalis 2009, 19:41
Kalmankoira
Jaaha kuningas päätti sitten kaikessa töykeydessään ohittaa hänen kysymyksensä, miksi tuota kiinnosti hänen yö aktiivisuus. Miten kohteliasta... Hänen olisi tehnyt mieli sanoa siintä, mutta eihän sen tietäminen mitenkään tähdellistä ollut, joten pilkun viilamiset saivat jäädä tällä kertaa. Ja muutenkin hänen kannattaisi hillitä yli isoa suutaan, ties mitä möläyttäisi viellä puoli vahingossa.
Ja voi herran siunausta jos hän olisi tiennyt kuninkaan ajattelevan hänet pojaksi! Hän olisi siintä hyvästä sanonut pari valittua sanaa, vaikka tuo hänen edessään istuva vanhus olisikin kuinka ollut kuningas. Häntä ei nimitelty turhan päiten!
Seuraavaksi kuningas kävikin sitten pitämään isompaa saarnaa hänelle ja Kalma kuunteli ne puolella korvalla kädet puuskassa... Krhm, tosi hyvä tapaista ja kirjuri katsoikin miehen päälle hieman kieroon. Oliko kuningas ihan tosissaan ottamassa tuon häpäisijän ja huono tapaisen friikin joukkoihinsa!? Kalma vilkasi ohi mennen kirjurin päälle tuon jäädessä katselemaan hänen päällensä turhankin pitkäksi aikaa ja kirjuri katseli nopeasti muualle... Kalma tapitti sekunnin murto-osan kirjurin päälle hyvinkin epäilevästi, kunnes keskittyi jälleen kuninkaan puheisiin.
Väkisinkin miestä kävi huvittamaan se että hänelle tultaisiin maksamaan tappamisesta ja saatanallisen julma virne levisi miehen kasvoille. Saattoi kyllä tosin näyttää siltä, että hänellä olisi pahat mielessä ja nuo pari vartijaa vetivät kätensä jo valmiiksi miekkojen kahvoille. Kalma kyllä kuuli vartijoiden liikahdukset ja vilkasi noihin jälleen vakavoituen. "Ei pelkkä hymyily haavaa tee." Kalma murahti noille ja kääntyi jälleen kuningasta kohden.
"Friikki palvelukset taitavat siis olla aika vähäisiä?" Kalma tuumasi enimmäkseen ääneen mietteliäänä kuin kysymyksenä.
"Tulen toki ystävä hyvä kun käsket, en minä tyhmä ole." Kalma lisäsi viellä ja mietti sitten hetken kuninkaan kysymystä jäisikö töihin vai mitä tekisi. "Tappaa voin... Mutta vartointiin en suostu." Kalma vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi kuninkaalle kummoisemmin perustelematta. Ei se tuolle kuulunut.
Kalma vaihtoi jälleen painoa toiselle jalalle, mutta horjahti sitten irvistäen kivusta pitäen toisella kädellään polven ala puolta, josta kipu säteli hermoja pitkin aivoihin. Niin tämä oli se jalka jonka hän oli viime yönä satuttanut pienessä yhteen ostossa kunkun joukkojen kanssa... Kivun laannuttua mies suoristautui, mutta jäi nyt pitämään tuota kipeää jalkaa hieman ilmassa tai ainakin ei ainakaan pahemmin varannut painoa sille. "Sori..." Mies päivittely horjumistaan. Miten noloa käydä tuolla tavalla horjumaan kuninkaan edessä kun bisnes suunnittelut olivat kesken. Jalkaa kihelmöi mukavasti, mutta Kalma oli kuin kipuja ei olisi edes ollut- vaikka niitä olikin. Tämä seisominen alkoi käydä jo haavojen päälle.
"...Muuten, pystyisikö tai kykenisikö tuo teidän velhonne vaimentamaan jakopersonallisuus häiriötäni, tai jopa poistamaan?" Kalma kysyi aavistuksen innoissaan, mutta tajusi sitten hieman jälki kädessä tehneensä maailman tyhmimmän kysymyksen... Mitä hän edes kehtasi mennä tuollaista kysymään? ...Ja tuskin häntä edes autettaisiin.
"Tai ei mitään..." Kalma lisäsi sitten hieman nolona.