Kirjoittaja suskari » 27 Maalis 2009, 17:11
Kalmankoira
Aurinko oli nousemassa parhaillaan, mutta onneksi sentään tuo ilmassa leijuva usva esti auringon säteitä pahemmin vahingoittamasta muutenkin aavekoiran herkkiä silmiä. Oikeastaan usvan takia hän olikin lähtenyt ihan tähänkin aikaan ulos. Ei hän normaalisti tähän aikaan liikkunut enää, nukkumassa olisi tai ainakin käymässä.
Koira pomppi kiveltä kivelle ketterästi, vaikka tassut liukuivat liukkailla usvan kousteuden liukkailla kivillä ja tippuminen oli välillä hyvinkin lähellä, tai ainakin näytti siltä. Viellä muutaman kiven pompittuaan koira sitten pysähtyi eräälle lättänälle kivelle, joka nojasi toista kiveä vasten käyden sitten makaamaan siihen, pitäen pään kuitenkin ylhäällä. Eriparisilla silmillään koira sitten etsi jo valmiiksi itselleen piilopaikkaa auringolta jos tuo tulisi yllättäen esille. Sellainen löytyikin varsin läheltä. Pieni luolan tapainen juuri ja juuri hänen mentävä. Koira hymähti pienesti ja asetti mustan päänsä tassujensa päälle lepäämään katsellen alas. Metsää vaikka kuinka pitkälle, mutta jossakin kauempana eroittui juuri ja juuri ihmisten asumukset. Kalma nyrpisti nenäänsä, muuttei suinkaan tuolle ihmisten asumukselle vaan hajulle joka lemahti voimakkaana läheltä olevasta rotkosta. Verta, mutta vaikka ties kuinka vanhaa jo, selkeästi mätääntyviä ruumita/ruumis oli tuon rotkon pohjalla. Voi parkaa jos sinne oli tyhmyyttään pudonnut. Kalma siintä vähät välitti.
//Anteeksi kesto. Foorumi takkuili eilen koko päivän, joten en päässyt tänne.//