Susi ja lohikäärme osa 2

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Zaubares » 29 Maalis 2009, 13:36

Dante

Dante pureskeli kahta heinänkortaan ja katsoi Safilyetä silmiin tämän puhuessa. Nyt hän keskittyi Safilyen puheeseen eikä tuijotukseen, joten hän ei alkanut nauraa niin kuin viimeksi. Safilyen tarina taas oli vähän surullinen. Dante oli jo itsekin huomannut että se metsästäjä ehti joka paikkaan. Safilyellä oli aikamoinen pakoreissu kesken. "Voi sua parkaa. On varmaan ollut vaikeaa", Dante sanoi myötätuntoisesti Safilyen lopettaessa tarinansa. "Meikän tarina ei ole yhtä, hmm..." Dante mietti sopivaa sanaa, "surullinen? No, kuitenkin minä satuin sinne joelle aika lailla sattumalta. Vietän suurimman osan ajasta haltiahahmossa haltioiden kanssa, mutta suurin piirtein kerran viikossa lähden metsään vaeltelemaan ja muutun oikeaan hahmooni voidakseni harjoitella lentämistä. Se on taito jonka en halua ruostuvan", Dante kertoi ja oli pudottaa heinänkortensa siinä samalla, "satuinpa siinä joenvartta kävellessäni saamaan itselleni aikaan nälän ja päätin pysähtyä syömään. Olisin tietysti voinut muutua ja syödä vaikka peuran, mutta mieleni teki pitkästä aikaa kalaa. Mutta minulla ei ollut onkea, joten kahlasin sinne jokeen ja loput tiedätkin."
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 29 Maalis 2009, 16:52

Olihan hänen tarinanasa hieman surun puolinen. Sille hän ei voinnut yhtään mitään. Lopetettuaan hän pisti kolmannen Danten suullelle purtavaksi. Safilyen vuoro oli kuunella Danten puhetta. Jalat liikuhtelivat polvista ylös ja alas. Ihan kuin Dante ei viihtyisi omassa muodossaan niin hän itsekkin. Sille hänen täytyi naurahtaa.
" En minäkään oikein välillä viihdy sutena, kuin kaikki pelkää susia. Ainakin olet saanut nyt lentää tämän viikon aikana. " Safilye sanoi.
Eikä Safilye halusii itsekkään menettää lento taitoaa, jos hänellä lolisi sellainen taito.
" Kyllä sinä hyvit ongit kalaa ilman onkea ja matoa. " Sanoin.
Hyvin Safilye tiesi mitä lopuski tapahtui, mutta tähän hetkeen. Hän asetti miehen päälle heinä kääreen. Mikä muistutti Rooman keisareiden kruunu.
" Se sopii sinulle. " Sano iloiten Safilye.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 29 Maalis 2009, 20:18

Dante

Nyt Dantella alkoi olla jo hiukan vaikeuksia heiniensä kanssa. Hänen hampaansa olivat lohikäärmeen hampaat ja lihansyöntiin tarkoitetut, joten niillä oli hiukan vaikea pitää kolmea heinänkortta suussa katkaisematta niitä hampaiden terävillä reunoilla. "Olen huomannut että aika harva on tyytyväinen siihen mitä on. Kaikki haluavat olla jotain muuta, mutta harvat pystyvät olemaan", Dante totesi. Hän tunsi pientä omahyväisyyttä Safilyen kehuessa hänen kalastustaitojaan. "Kiitti, sääli ettei täällä ole peiliä", Dante sanoi kun Safilye asetti heinäseppeleen hänen päähänsä. Hän asetti seppeleen hiukan rennommin kalleleen vasemmalle korvalleen. Se sopi hänestä paremmin niin. Sitten hän pisti kätensä kaapunsa alle. "Kiitos, saat vaihdossa tämän", Dante sanoi ja vetäisi irti yhden sinisistä suomuistaan ja antoi sen Safilyelle. Koska Dante oli haltiahahmossa, ei kirkkaansininen suomu ollut silmää isompi.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 29 Maalis 2009, 21:25

Olihan se totta. Harvat osasi olla muuta, kuin oli. Itse hän oli ihan tyytyväinen omaan ruumiiseen ja siihen, että oli susi alun perin, vaikka nykyään hän oli enemmäkseen ihminen. Harmi siihen aikaa ei ollut kamerakännyä, koska olisi halunnut ottaa kuvan Dantesta. Sen sijaa hänellä ei ollut taitoa tehdä maalausta mikä korvasi kameran.
" Harmi vain, mutta usko pois sinä näytät söpöltä. " Safilye sanoi.
Hetkeksi hänellä oli keltaiset silmät tulivat, kun miehen käsi meni vaatin alle. Nähdessään mikä se oli. Keltaiset silmät hälveni ja pudisteli päätäänsä. Se oli upea mikä oli Danten kädessä. Huomatessaan se olisi hänelle.
" En minä voi ottaa tuollaista vastaan. Se on lian kaunis minun antamaani ja arvokkaampi. Suomusi on kaunis. " Safilye sanoi.
Käsillään hän torjuili. Hänen omansa oli niin vaatimaton, että hän ei voinnut ottaa miehen antamaa lahjaa, koska se oli niin arvokkaampi tuntuinen, kuin heinäsepele. Hän ei ymmärtänyt miksi antaisi palan itsestäänsä hänelle. Yleisti hän otti, mutta nyt hän kieltäytyi ottamasta lahjaa. Toivottavasti Dante ei vai vihastu, kun vastusteli lahjan ottamista. Se olisi kaunis kaulakoru kaulassa, mutta sellaisetkaan ajatukset ei saanut naisen muuttamaan päätöstäänsä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 12 Huhti 2009, 20:00

//Lyhyt, anteeksi//

Dante

"Ota se nyt vain Safilye. Ja mitä väliä sillä on, että onko se arvokas? Ruumiini on näiden peitossa, tämän tilalle kasvaa kyllä uusi aikanaan", Dante kasvatti suomut käsiinsä näyttääkseen ja tarjosi uudestaan suomua Safilyelle. Hän ei tietenkään voisi pakottaa Safilyetä ottamaan suomuaan, mutta olisi se hiukan ikävää jos hän ei sitä ottaisi. Lohikäärmeen vapaaehtoisesti antama suomu oli merkki ystävyydestä. Harvalle suotiin sellainen kunnia. "Ota se nyt vain. Se ei kasva enää kiinni minuun, joten jos et ota sitä, joudun heittämään sen pois", Dante tarjosi vielä kerran suomua Safilyelle. "Mutta en voi tietenkään pakottaa sinua ottamaan tätä, jos et kerran halua", Dante lopulta huokaisi ja liikutti kättään voidakseen pudottaa suomun maahan.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 12 Huhti 2009, 22:33

Pienenä hän oli 'ei tiedä mitä tehdä' tilanteessa. Hän kuuteli Dantea hyvinkin. Hän huomasi, että miehelle se oli hyvinkin tärkeä pala, kun antoi hänelle. Lopulta Safilye otti vastaan Danten suomun ennen, kuin Dante ehtisi tiputtamaan heinien sekaan. Hetken hän katsoi omassa kädessäänsä Danten ihoa. Se oli kaunis naisen mielestä mikä myös loisti kasvoissaakin. Safilye puristi käteensä ja kääntyi Katsomaan aluksi Dantea. Nainen hymyili ja nousi asennosta halamaan Dantea. Halatessa hän antoi hellän pusun miehen poskelle. Sitten hän palasi omalle heinä kuopalle missä hän on maanut.
" Kiitos. Sinun ihosi siis suomusi on kaunis. " Safilye sanoi.
Hän pisti talteen Danten suomun missä se pysyisi turvassa. Nyt sai nähdä imeytyisikä suomu häneen, kun saisi hopeaa itseensä. Mielestäänsä Safilye uskoi, että suomu ei imeytyisi häneenä vaan jäisi viereen.
" Pidän sitä hyvässä tallessa. " Safilye sanoi hymyillen Dantelle.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 01 Touko 2009, 22:58

//Anteeksi että kesti//

Dante

Dante punastui Safilyen halatessa häntä. "Ole hyvä vain", Dante vastasi ja hymyili. Ylähuulta vihlaisi hiukan kohdasta, josta nuoli oli mennyt sisään. Vamma tuntui parantuneen kuitenkin hyvin. Jalkakaan ei vaivannut kuin rasittuneena. Silloin Dante tajusi että siitä oli jo kymmeniä vuosia kun hän oli viimeksi ollut näin pahasti vammautunut. Saattoi olla kauemminkin. Vuosien vammautumattomuus oli tainnut nousta hänellä päähän, kun hän nyt oli näin pahasti vammautunut taistelussa yhtä ihmistä vastaan ja vielä omassa hahmossaan. Pitäisiköhän minun harjoitella enemmän? Dante ajatteli, mutta työnsi sitten ajatuksen pois. Nyt hän ei voisi harjoitella vamman takia. "Mitenkäs muuten on sinun jalkasi laita, Safilye?" Dante kysyi muistaessaan että Safilyekin oli astunut karhunrautaan silloin pari päivää sitten joella. Safilyen jalasta rauta oli kuitenkin irroitettu oikeaoppisesti, joten vamma oli paljon vähäisempi kuin Dantella, joka oli muuttunut lohikäärmeeksi rauta jalan ympärillä. Oli oikeastaan ihme että Danten jalka toimi vielä normaalisti, rauta olisi voinut helposti katkaista tärkeitä jänteitä ennen katkeamistaan.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 05 Touko 2009, 16:47

Halattuaan hän huomasi, että hän oli saanut miehen punaiseksi. Ihan punaiseki hän ei havitellut, mutta itsekkään ei voinnut olla hymyilemättä Danten punaisille kasvoille. Lahja oli ihana ja varmastikkin hän pitää sen turvassa. Danten kysyen jalan voinnista hän käänsi katseensa mieheen uudestaan.
" Kiitos kysymyksestä ja jalkani voi mainiosti, kun sain vasta aineen hopeeseen. " Safilye sanoi.
Hän ei kuitenkaan viittynyt nostaa miehen eteen, että mies näksi vielä hyvin tarkemmin. Hetkeksi nainen meni hiljaiseksi ja hakeutui vähäksi aikaa itsekseen. Lopulta kääntyi katsomaan Dantea kysyvästi.
" Eikö minun minun pitänyt kertoa sinulle? " Safilye kysyi.
Hän muistaisi niin, että hän pitäisi kertoa jotakin Dantelle. Itse hän ei muista mitä hänen piti kertoa Danten kysyntää, kun lupasi myöhemmin sanoa. Nyt olisi mahdollisuus kertoa miehelle. Kuulessaan jälleen ukkosen paukauksen Safilye kaiveli itsensä heinien sekaan.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 18 Touko 2009, 18:46

Dante

"Sehän on mukavaa että jalkasi on kunnossa", Dante sanoi hyvillään siitä että Safilyekin oli kunnossa. Olisi mennyt vaikeaksi jos Safilyen jalka olisi huonontunut. Dante naurahti Safilyen kaivautuessa heinien sekaan salaman iskiessä. "Kertoa mitä?" Dante ihmetteli sitten Safilyen kysymystä. Hän oli itsekin unohtanut mitä oli pyytänyt häntä kertomaan. Mutta olihan tässä tapahtunutkin niin paljon ettei kaikkea voinut muistaa. "Hmmm... Eipä nyt muistu oikein mieleen..." Dante aprikoi ja hieroi leukaansa käydessään läpi viime päiviä. Hän ei muistanut kysyneensä jotain saamatta vastausta, joten hän päätti lähestyä ongelmaa toiselta kantilta, eli mitä hän ei vielä tiennyt. Safilye on sukuriidassa jonkin, varmaan suurehkon suvun kanssa ja hänet yritetään tappaa, Dante mietti, Safilye on rodultaan keltasusi, hänen silmänsä kellertävät kun hän on peloissaan ja hän on pahasti allerginen hopealle. Hän on paennut metsästäjää jo kauan. "Jospa se oli se sukuriita. Kerroit että metsästäjä jäljittää sinua sukuriidan takia, muttet kertonut mikä se riita on", Dante lopulta totesi, raapien päätään hajamielisesti.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 24 Touko 2009, 14:36

Suku riita olikaan se varmaakin mitä Danten täytyi kysyä. Se pienesti kirpaisi Safilyen sydämestä. Myrtyisenä hän katsoi Dantea heinien seasta. Se ei ollut hauskaa, kun toinen pelkäsi ukkosta. Raskaasti hän huokaisi.
" Se on pitkä juttu. Sano vai, jos et jaksa kuunella. " Aluksi Safilye aloitti.
Hiljaa ja varovasti hän valmistautui puhumaan menneisyydestä mikä oli hyvin arka asia hänelle. Dante olisi ensimäisiä henkilöiä, jotka saisi kuulla asian.
" Ennen minun syntymääni. Isäni lauma oli mahtava ja suopea muita kohtaan. Isäni ei halunnut tappaa tai aiheutta ongelmia. Laumalle oli kaikki hyvin, kunnes metsästäjät saapui tahillisesti syyttäen meitä tappaneet riistat heiltä. Me vai tammamme, kun tarvitsemme ruokaa eikä huvikseen. Riitely alkoi ja minä sisaretni syntyivät. Pari kuukkautta myöhemmin, kun olimme pentuja laumamme tapettiin. Isä yritti saada rauhaan väliin metsästäjien kanssa. Samalle he varastivat isän lohikäärme paidan. Eversti otti meidät hoitoon, kun huomasi meidät orpoina. Itse eversti oli ollut meidän laumassa, mutta isä oli ajannut pois, koska hän oli yhdessä vaiheessa oli karku teillä yrittäen tehdä omaa laumaa. Hänen avulla opimme muutautumaan ihmiseksi ja halitsemaa voimaamme. Vanhin veljeni ei voinnut antaa anteeksi mitä metsästäjät tekivät laumalle ja vanhemmilleni. Yritimme estää, mutta veljeni oli ehtinyt murhata metsästäjät ja nyt kaikki metsästäjä sukunsa ovat meidän kimpussa. Eversti kehotti meidän erkaantua, että meitä ei helposti löydä. "
Raskaasti hän huokaisi kerottuaan Dantelle menneisyydensä. Kyynelian kanssa hän piiloitui syvemmälle heinien sekaan.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 29 Syys 2009, 19:17

Dante

Dante kuunteli kiinnostuneena Safilyen tarinaa. Pituus ei häntä haitannut, hän olisi kuunnellut vaikka koko yön saadakseen tietää mistä on kyse. Safilyen tarinan edetessä alkoi Dante tuntea sympatiaa Safilyen veljeä kohtaan. Olisin itsekin tehnyt saman, jos minulla olisi ollut lauma ja se olisi tuhottu, Dante aprikoi ja hieraisi leukaansa mietteliäänä, silmä silmästä, hammas hampaasta -menetelmä on kyllä vähän raaka, mutta kun oma perhe on tapettu niin on varmaan aika vaikea ajatella selkeästi. Safilyen tarina sai Danten myös ajattelemaan omaa perhettään. Ei sillä että Dante olisi paljoa muistanut lapsuudestaan pelkkänä lohikäärme Fajrona. Suurin osa Danten nuoruusmuistoista oli ajalta kun hän oli saapunut Cryptiin ja ottanut Dante Sinclair -nimisen haltiahahmon. Nimivalinta oli huono, sillä Fajro ei ollut paljoa tavannut haltioita, mistä seurasi ettei hän tiennyt eroavaisuuksia haltioiden ja ihmisten nimissä. Sitten Dante tajusi ettei ollut vielä kertonut varsinaisesti oikeata lohikäärmenimeään Safilyelle ja alkoi miettiä miten voisi kertoa asian töksäyttämättä sitä. Danten lohikäärmenimi kun ei liittynyt mitenkään Safilyen tarinaan. Sitten Dante tajusi eksyneensä pääasiasta, eli Safilyen menneisyydestä. "Anteeksi kun panin sinut muistamaan jotain noin surullista Safilye, mutta kiitos kun jaoit tarinasi kanssani", Dante kiitti Safilyetä ja mietti pitäisikö hänen lisätä vielä jotain lohdutukseksi, mutta hän ei keksinyt sanottavaa ja tyytyi kurottamaan kädellään ja taputtamaan Safilyetä rauhoittavasti olalle.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 29 Syys 2009, 20:53

Heinien seassa oli mukava olla tässä tilanteesta. Se oli ihme, että oli saanut miehen hiljaiseksi. Sinäänsä ei ollut ihmeelistä, koska olihan tytön mielestä mies muutenkin hiljainen. Ennen kaikkea miten nyt Dante tekisi hänen kansaan, kun tällainen hirvitys perhe ja surullinen. Lupaus oli pidetty eikä miehen tarvinnut kertoa omaa hänelle. Tarinalla vai ukkonen antoi lisä maustetta. Heinien seassa oli hyvä itkeä ja lohduttaa itseäänsä niin, että kukaan ei oikein huomasi. Kuulessaan heinien seasta Danten puhuminen yllätti Safilyee. Pienesti hänen päänsä ryömiytyi esiin ja katsoi miestä.
" Minä lupasin sanoa alku lähdön sille mikä sai kiinnostumaan joella. " Safilye sanoi rehellisesti.
Mitä sinää oli kiitettävää, kun oli jakaunut. Toisinaan hyvä, koska tuli rennompi olemus. Dante alkoi kädelläänsä rauhoitella häntä ja nojautu automaattisesti siitä Danten olkapäätä vasten.
" Sinun ei tarvit se jakaa omaasi. " Safiye sanoi ja nautti Danten silittelystä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 30 Syys 2009, 21:27

Dante

Dante silitti Safilyetä rauhallisesti ja päästi haukotuksen, jonka hän peitti vapaalla kädellään. Väsymys alkoi taas puskea päälle Danten rentoutuessa. "Eipä minulla olekaan mitään tarinaa jaettavana. Ainakaan mitään kertomisen arvoista", Dante vastasi Safilyelle, "me lohikäärmeet elämme niin pitkään, että nuoren iän tapahtumat unohtuvat nopeasti." Dante ei itse asiassa tiennyt tätä varmasti, hän oli itse tehnyt tämän päätelmän huomatessaan miten vaikea hänen oli muistaa lapsuuttaan. Se oli kyllä pieni menetys. Dante ei muistanut enää emoaan tai oliko hänen pesueessaan muita. Sitten hänen mielensä palasi taas nykyhetkeen. Tätä ajatuksiin vaipumista tuntui tapahtuvan koko ajan Safilyen seurassa. Mistäköhän moinen? Dante pohti puolihuolimattomasti ja päätteli sen johtuvan siitä, että Safilyen elämä muistutti hänen omaansa. Molemmilla oli sekä eläin, että ihmis/haltiahahmo ja molemmat viettivät paljon aikaa ihmis/haltiahahmossa, tosin eri syistä. Dante silitteli kevyesti Safilyetä koko ajan. Salama iski taas jossain, mutta vaimeammin. Myrsky alkoi siirtyä.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 01 Loka 2009, 14:36

Pienesti Safilye naurahti miehen sanomiselle ja hymyilemään lopuksi. Miten hauskasti Dante oli sanonnut ja sitä ennen oli haukotellut.
" Ei ihme sinua väsyttää tämän pyörytyksen jälkeen mitä olen tuonnut sinulle. " Safilye sanoi.
Hänen äänensä oli hieman pahoitteleva, koska hän oli aiheuttanyt todellakin vaivaa oman menneisyyden takiansa. Itseltään ja Dantella meinasi jalkakin lähteä niiden rautojen avulla. Huomenna aamulla hän katsoisi olisiko miehen koipi paremmassa kunnossa mitä eilen. Nyt kannatti vai nukkua, kun ei tietäisi milloin seuraavan kerran saisi nukkutuksi. Safiye laittoi silmänsä kiinni ja yritti saada unesta kiinni. Ukkonen ei enään horjuuttanut paljonkaan, kun sai nautittavaa silitystä. Huomaamatta Safilyen käsi luikahti Danten rintakehän päälle sanoen sen, että hän tunsi itsensä hyvin turvalliseksi itsensä ja nautti tästä. Pieni ajatus kävi naisen unen aikana, että muuttaisi itsensä sudeksi. Silloin hän vielä syvemmin nauttisi rapsutuksesta, mutta tämä oli näinkin ihanan oloista.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 01 Loka 2009, 21:10

Dante

Danten käsi alkoi hidastua hänen väsyessään ja pian se pysähtyi Safilyen olalle. Näkökentän reunat alkoivat sumeta ja lopulta Dante sulki silmänsä ja hän kuunteli heidän hengitystään. Safilyen rauhallinen hengitys vihjasi, että hän nukkui. Dante kuunteli syvemmin ja pidätti hengitystään, ettei häiritsisi kuunteluaan. Rakennuksen katolta tipahteli vettä. Veden tipahtelun yksitoikkoinen ääni alkoi lopulta viedä voittoa Danten väsyneestä mielestä ja hitaasti Dante vaipui uneen. Ennen nukahtamista hänen mielessään kävi vielä että heidät voitaisiin yllättää nukkumasta, mutta Dante päätti luottaa ovelle asetettuun ansaan, koska ei muutakaan voinut. Hän oli liian väsynyt ja olisi ollut sääli herättää Safilyetä. Sitten hän nukahti. Tällä kertaa uni oli hyvin rauhallista ja syvää. Hyvin syvää, sillä lohikäärmeet pystyivät vajoamaan jopa vuosiksi syvään uneen. Dante oli kuitenkin haltiahahmossaan, joten pisimmät unet olisivat puolisen päivää. Tätä ennen Dantea olisi kuitenkin vaikea herättää.
Zaubares
 

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron