[[Sovittu peli miun Lamirin ja Kettjun Arienin kanssa ^^ ]]
[u]Lamir[/u]
Nuuh nuuh, niin siitä pehmeästä turvasta kuului, kun Lamir nuuski lammen reunamia. Se ei tiennyt, miten oli tänne päätynyt, kai se oli vaellellut ympäriinsä, ja lopulta tänne päätynyt ihanan tuoksun houkuttelemana. Se missä Lamir hävisi näössä, voitti sen takaisin kuulonsa, ja ennen kaikkea, hajuaistinsa avulla. Uida hän ei osannut, ainakaan hyvin, mutta sekin tarvitsi vettä, ihan kuin muutkin olennot. Paitsi ehkä kaktukset... Lamir epäröi hetken, uskaltaisiko se juoda tästä, sillä viimeksi tälläisessä tilanteessa, häneen oli tarrtunut jokin veden alta, ja yrittänyt vetää mukanaan pohjaan. Sellainen kokemus yleensä opettaa olemaan varovainen, eikä Lamir loppujen lopuksi ollut tyhmä. Hidas ehkä, ja hieman vaikeaselkoinen, muttei tyhmä.
Edelleen Lamir nuuski veden rajaa, kuopinen toisella eturaajallaan maata hyvin varovaisesti. Oliko siellä joku? Se alkoi siirellä painoaan toiselta jalalta toiselle, mutta erittäin kevyesti. Jos Lamir nyt koskaan kevyt on ollut... Lopulta se tyytyi komromissiin, eli otti kielellänsä ruohotupon maasta, ja rupesi mutustamaan sitä. Ei siinä kyllä vettä ollut lähellekkään kuin vieressä olevassa lampereessa, mutta epävarmuuden pakottamana, tämäkin kelpasi.