Liskoja, susia, pohjoisen barbaareja


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Ke Touko 23, 2018 5:20

Re: Liskoja, susia, pohjoisen barbaareja

#Ei mittään ^^#

Huomaten nuolen jotenkuten osuvan pedon pään sivuun, muttei mitenkään vakavasti vahingoittaen, Aleiga tuumasi tarvitsevansa jotakin vahvempaa asetta. Tosin silloinkin hän ei välttämättä pärjäisi. Pohjoisessa suurpetojen kaatamiseen tarvittiin monta soturia, ympäristön tehokasta käyttämistä ja juonikkuuta.
Enempi asian ajattelu sai kuitenkin jäädä, kun suurpeto yhtäkkiä tulikin täydellä vauhdilla kohti , maa täristen ja peto vain kasvaen koossaan mitä lähemmäksi se tuli pauhaavine jalkoineen.
Pohjolainen ei kerkeäisi ottamaan seuraavaa nuolta esiin, joten käsi ojentuu kohti metsästystikaria. Sillä ei varmasti tekisi mitään tuollaista suurpetoa vastaan mutta ei hän aikonut passiivisenakaan-
Jos korvia halkaiseva pedon karjahdus ei olisi kajahtanut, pohjolainen olisi katsonut yllättyneenä ja vaikuttuneena Uruzista. Suursoturin nopeus oli yllättävää, kuin myös se että tämä oli rientänyt hänen avukseen.

Taistelu on kuitenkin päällä ja jättiläispeto riehuu vieressä.
Sen pitkä häntä tekee pyyhkäisyn ja vaistomaisesti metsästäjätär heittäytyy maahan suojaan, nousten sitä ripeästi takaisin jaloilleen.
Vilkaisten Fritziin miehen varoittaessa, pohjolainen nyökkäsi ja alkoi ottamaan etäisyyttä petoon, tarkkaillen niin sen kuin sotilaiden liikkeitä.
Se oli hieno, jännittävä näky mihin hän mielellään olisi lähtenyt mukaan paremmalla varustuksella. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään mukanaan, ja he olivat tiheän metsän ympäröimä, että hän olisi voinut tehdä mitään erityistä.
Vilkaisten siinä peräntyessään suuntaan, josta suurpeto oli ilmestynyt, jokin näytti liikahtavan siellä.
Huomio kiinnittyen enemmän Aleiga erotti siellä lapsen...

Katsoen puun takaa kauempana olevaa taistelua Begh liikkui levottomana yrittäen päättää pysyäkö piilossa vai... Miksi toisen piti mennä taistelemaan noita vastaan? He olisivat hyvin voineet vain paeta.
Hän voisi itse paeta. Mutta Begh kokee ettei voi toista jättää, sen jälkeen miten toinen auttoi häntä kun lapsi oli pahasti loukkaantunut.
Astellen puun takaa ja muutaman askeleen kohti taistelua, lapsi säpsähtää.
Huomaten kauempana taistelusta olevan tummahiuksisen naisen, joka katsoo häntä.
Begh vilkaisee naisesta taistelevaan lohikäärmeeseen ja takaisin, ottaen yhden askeleen taaksepäin.
Nainen alkaa kulkea sivuun, poispäin taistelusta, mutta Beghin kauhuksi kohti häntä.
Lapsi vilkuilee tiheämmin kahden välillä ja puristaa jousta käsissään, yrittäen saada itsensä vetämään nuolen esiin ja jouselle lepäämään.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 18, 2018 1:03

Re: Liskoja, susia, pohjoisen barbaareja

Vaikka sotilaat olivat matkasta ja aikaisemmasta riehumisesta uupuneita, riitti heillä vielä energiaa ja keskittymiskykyä tähän taisteluun. Heillä oli sitä paitsi etulyönti asema, noin suuri peto ei voinut liikkua sulavasti suhteellisen tiheässä metsässä ja jos mokoma yrittäisi lentoon, voisivat he iskeä pedon vatsaan, ennen kuin serpentti ehättäisi puiden oksien läpi syöksyä turvaan, saavuttamattomiin.
Ohjeita ja käskyjä lähdettiin jakamaan taistelun tiimellyksessä, jokaisen tietäen kyllä paikkansa ja tehtävänsä. Jokaisella heillä oli omat vahvuudet, joiden mukaan tehtävä määrittyi, joten ei tarvinnut erikseen arvailla mihin piti keskittyä ja mennä. Valkea serpentti oli kuitenkin arvaamaton ja syöksähteli sekä pyöri ympäriinsä yllättävän nopeasti, siinä ohimennen kaataen pienempiä puita tieltään. Vielä siniharjainen ei näyttänyt yrittävän pakoon, pedon vaikuttaen siltä, kuin olisi varta vasten pysynyt taistelussa suojellakseen jotain. Oliko tuolla sitten pesä lähettyvillä? Tai jotain muuta suojeltavaa? Vai oliko lohikäärme vain harvinaisen kiukkuinen tapaus eikä vielä ollut tajunnut, ettei ollut niin suuressa etulyöntiasemassa, mitä uskoisi?

Siinä riehuessaan, Sigurd keskittyi lähinnä sotilaisiin jotka koittivat iholle, jotka osuivat häneen, saaden aikaan enemmän tai vähemmän vakavia haavoja ja ruhjeita. Pintanaarmuja, jos lohikäärmeeltä kysyttiin, mutta pikkuhiljaa siniharja alkoi ymmärtämään, ettei tämä ehkä ollut hänen taistelunsa. Hän tunsi tuon tummahaarniskaisen sotilaan, hän oli nähnyt tuon tantereella, viimeisimmän suuren sodan aikaan. Fritz tuon nimi taisi olla, eliittikenraali arvoltaan? Erikoistunut lohikäärmeisiin joukkoineen? Totta kai siinä alkoi miettiä, oliko tämä hyökkäys sittenkään hyvä idea, kun vihollinen ei juossutkaan pakoon, kuten yleensä. Mutta lohikäärmeenylpeys ei antanut periksi vielä näin helpolla, siniharjan jatkaen hyökkäyksiään, Sigurdin käyttäen kynsiään, kitaansa ja kehoaan aseena. Mutta ei tultaan. Hän tiesi, minkälaista vahinkoa tulensa saisi aikaan metsässä, jos kukaan ei sitä kyennyt hallitsemaan. Ei lohikäärme halunnut aiheuttaa harmia metsän asukeille, saatikka sitten turmella itse metsää. Hän tiesi, ettei kuulunut tähän ympäristöön, eikä täten ollut etulyöntiasemassa... Varsinkaan nyt, kun vastassa oli "ammattilaisia".

Fritz pisti merkille sen, ettei lohikäärme käyttänyt tultaan. Tässä vaiheessa mokomat yleensä olivat jo kitansa lämmittäneet ja olivat valmiita kärventämään jokaisen elävältä, mutta ei tämä siniharjainen. Näin päätellen eliittikenraali arvaili, että lohikäärme suojeli jotain. Jotain, mikä oli lähellä. Jotain, minkä Aleiga oli ilmeisesti nähnyt?
Constantine huomasi, kuinka pohjoisen kaunotar lähti selvästi "väijymään" jotain pedon takana. Totta kai Fritz olisi halunnut huutaa naiselle ohjeita, mutta tuo ei kuulunut hänen joukkoihinsa... Ja ehkä oli parasta pysyä hiljaa, ettei lohikäärme huomaisi naista, joka selvästi oli saanut jotain tähtäimeensä. Johan eliitti tiesi, että Aleiga oli taitava metsästäjä, tuskin tuo huvin vuokseen noin keskittyneesti jotain kohden hiippaili?
Näin ollen, Constantine koitti tehdä omalta osaltaan parhaansa, jotta saisi pidettyä pedon huomion itsessään tai joukoissaan, toivoen että Aleiga saisi näin mahdollisuuden iskeä siihen "heikkoon kohtaan".

Ne toiveet eivät kuitenkaan käyneet toteen, kun siniharjainen taistelun tiimellyksessä teki pyörähdyksen, siinä samalla katsastaen ympäristönsä ja nähden, kuinka tuo nuolen ampunut nainen nyt lähestyi väijyen pentua. Behgiä, hänen suojattiaan, hänen pentuaan. Ja se sai siniharjaisen silmät leimahtamaan tuleen, pedon päästäen maata järisyttävän karjahduksen, jonka myötä syöksähti täysin voimin kohden tuota naista, joka hänen sudenpentuaan koitti lähestyä.

Fritz huusi haastavasti pedon perään, koittaen olemuksellaan ja äänellään haastaa serpenttiä, mutta turhaan. Tuo oli täysin keskittynyt Aleigaan, eliitin rynnistäen lohikäärmeen perään tappara ojossa, muiden sotilaiden koittaen tehdä mahdollisimman paljon vahinkoa petoon, tuon kiitäessä ohi. Ei Constantine halunnut Aleigan kuolevan, ei näin! Ei ainakaan vielä! Hänhän saisi huudot Henryltä, jos tuo pohjoisen pirutar nyt henkensä heittäisi! Ja... Ehkä hän jollain tapaa oli ehättänyt kiintyä jo sisukkaaseen, tulisieluiseen ja ennen kaikkea pässinpäiseen naiseen.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Pe Loka 05, 2018 12:36

Re: Liskoja, susia, pohjoisen barbaareja

#I have the power to answeeeeeer!#

Susihaltialapsi tärisi katsoen kohti tulevaa naista joka tuijotti tiiviisti takaisin, edeten kohti kuin vaaniva peto. Sisällä kasvava pelko ei ollut mitään räjähtävää eikä siten helpommin irtauduttavaa, vaan kasvavaa painetta mikä lamauttaa mitä lähemmäksi uhka lähestyi. Ja Sigurd oli yhä taistelemassa, lapsen katsoen riehuvaan jättipetoon.
"Si- Sigurd", tyttö vinkaisi, jousta puristaen käsissään ja näki miten lähestyvä nainen kallisti päätään, yhä lähestyen.

Aleiga ei aivan ollut varma mitä aikoi tehdä tälle pennulle, jonka läsnäolo selkeästi liittyi lohikäärmeeseen, tytön katsoen pedon suuntaan ja sanoi jotain, mutta pohjolaisen ei ymmärtäen mitä. Mutta siinä missä Fritz sotureineen hoitelisi pedon, saattoi metsästäjä katsoa kuka olikaan jättipedon seurassa. Oliko tämä sen omistaja tai jotain muuta? Oliko lapsi kutsunut petoa?
Ehkä, sillä ainakin peto selkeästi suutahti, Aleigan kääntäen laajentuneiden silmiensä katseen karjuvaan suurpetoon. Sihahtaen ja kavahtaen poispäin lapsesta kun lohikäärme tulikin nyt häntä kohti. Kuin emokarhu pentuaan ahdistelevan vaaran kimppuun. Sellaista vastaan ei voi taistella, ei yksin ja ilman kunnon suojaa tai asetta, naisen ei huomaten pedon perään lähtenyttä Fritziä, muita sotureita tai pentua joka itsekin pelästyi syöksyvän pedon rytinää.
Kiroten hätäisesti pohjolainen sen sijaan kääntyi ja pyrki pakoon, hakeutua tiheiden puiden lomaan mitkä toivottavasti edes hidastaisivat suurta lohikäärmettä. Jousi pudotettiin ampaistessa pakosalle poispäin pennusta ja lohikäärmeestä, koko olemus huutaen pakoon kuten saaliseläin.
Olihan hän ollut saaliseläin, poro, ja sen vaistojen ajamana Aleiga pyrki pakoon.

Behg ei ollut vielä nähnyt Sigurdia tuollaisena, kohti syöksyvänä tuhovoimana. Heidän ensikohtaaminen oli kyllä ollut jo tarpeeksi pelottavana kaikkine kipuineen ja verineen, mutta nähden miten ihmispeto syöksyi noin voimakkaana ja pysäyttämättömänä suuremmassa muodossaan, susilapsi säikähti.
Ja häntä vaanineen naisen tavoin lähti itsekin toiseen suuntaan pakenemaan epätasaisesti, vahingoittunut jalka heti sanoen vastaan nilkuttaen.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia