Me siis seikkaillaan! || Mori


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 25, 2018 11:09

Me siis seikkaillaan! || Mori

Pisantheuma

Cryptin kylmän talven tapaisesti, pakkanen puri jokaisen niin nenänpäitä että korvanlehtiä ellei ollut pukeutunut sään mukaisesti, auringon piiloutuessa pilvien taakse aika ajoin niin, ettei se ehtinyt lämmittämään hengityksestä höyryävää ilmaa. Metsän kuuluisasti korkeat puutkin varjostivat hankia auringolta niin, että jopa metsän pieneläimet jäivät mielellään ennemmin pesäkoloihin kuin lähtisivät tassuttelemaan minnekään. Metsä tuntui siis kuin se olisi vielä osittain unessa, muutaman pirteän linnun laulahduksesta huolimatta jotka olivat käyneet uhmaamaan pakkasta ruuan toivossa.
Niin oli myös pellavapäinen nuorelta naisenalulta vaikuttava Pisakin, tosin ruuat hänelle oli ilmestynyt lähinnä vain uniin, saattaen uneliaan enkelin jälleen omille teilleen holhoavien silmien välttyessä.

Useimmiten tämä enkelityttö, joka onnistui pitämään yllä ihmis-illuusiotaan untenmaillakin, ei onneksi yleensä eksynyt torin laitaa pidemmälle mikäli kävisi unissa jahtaamaan sitten lintua, ruokaa tai suurta seikkailua. Tänään ei ollut yksi näistä onnenpäivistä. Tänään tyttö oli eksynyt jälleen pois kylästä ja jonkin ihmeen kautta pysynyt metsään johtavalla tiellä yllättävänkin pitkälle, kunnes tiet muuttuivatkin poluiksi ja polut hangiksi, kun näitä reittejä ei enää uskallettu kulkea yhtä vapaasti mitä kaupungin lähellä olevia.
Se lieni myös ennätys siitä, kuinka pitkään luisevan tytön kengätkin olivat pysyneet tämän jalassa, mutta pian nuokin tapasivat tutun kohtalonsa, varpaattomien kenkien tultua alitajunnaisesti ravisteltua pois pitkin poikin metsäpolkua siinä missä hattarapäinen tyttö jatkoi mielikuvituksellisen fasaanin koiven jahtaamista.

Ei se tietenkään ollut järkevä uni, mutta Pisa ei kyseenalaistanut kuinka jo valmiiksi paistettu ja mehevältä näyttävä riistan jalka yhä käveli ilman muuta ruumistaan, leikkien hänen kanssaan ikään kuin hippaa ja palkkioksi kiinniotosta hän saisi syödä tämän. Visuaali itsekseen eteenpäin hyppivästä fasaanin koivesta olisi ollut varmasti monen mielestä ennemminkin kauhistuttava, ellei jopa kummitteleva, mutta Pisantheumasta se oli leikkisä ja melkein jopa viekotteleva enkelityttöä hiukoessa vaikkei varsinaisesti ruokaa tarvinnutkaan.
Ruoka liikkui kuitenkin ikään kuin sateenkaari, sitä ei saanut kiinni! Ei vaikka kuinka Pisa lirkutteli tälle kuola poskella, tuo ei vain pysähtynyt ja toisin kuin tytön unessa olevasta ruohoiesta niitystä, lähestyi tämä todellisuudessa lumista kielekettä.
"Tui tui tui tui~" Pilvihiuksinen tyttö lirkutteli pusu huulin paistetulle fasaanille, täysin tietämättömänä todellisesta ympäristöstään ja askel askeleelta lähestyvää pudotusta.


//Jännän äärellä, lähestykäämme peliä näin! Jes!//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Su Helmi 25, 2018 11:47

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Rafael Daemon

Se oli täysin normaali päivä, tosin aurinko oli päättänyt valaista maan aina silloin tällöin pimeän talven jälkeen. Aika ajoin pilvetön taivas toi myös mukanaan hyytävän pakkasen, mutta joka puri mukavalla tavalla poskia ja toi siten luonnollista punaa poskille. Aurinko tosin ei vielä suonut antamaan tarpeeksi lämpimiä säteitä, joten sään mukaisesti piti varustautua ulos menoon. Rafael, tapansa mukaisesti oli varustautunut metsästäjän takillaan ja hänen yleisellä vapaa-ajan asustuksellaan, kun hän suorittanut papin virkaa ihmisten silmien alla. Asustukseen oli kuitenkin lisätty lämmin kaulahuivi sekä lämpimät käsineet, ei olisi hyvä sormien paleltua talvi pakkasella.
Luntakin oli tullut oikein kiitettävästi, jonka myötä miehen kengät upposivat hankeen kuin kuuma veitsi voihin. Hän kantoi selässään jalkajoustaan ja reppuaan, sillä pappi oli taas ajatellut käydä seuraavassa kylässä julistamassa Jumalan sanaa. Siinä matkan teon varrella mies oli myös käynyt nälkäiseksi ja päättänyt lähteä metsästämään hieman syvemmälle metsään.

Siinä kaikessa rauhassa Rafael oli jäljittänyt ja kuulostellut mahdollisia saaliita, mutta kylmän ilman takia ne tuntuivat pysyvän visusti poissa ulkoilmasta. Vain nälkäisimmät nousisivat koloistaan jos olisi pakko, muuten ne varmaankin sinnittelisivät huomiseen. Pappi ei kyllä yhtään ihmetellytkään. Jos hän olisi ollut saaliseläin, ei hänkään olisi lähtenyt hyppimään pitkin metsiä tällaisella pakkasella. Siinähän menisi kaikki energia, kun piti pitää itsensä myös lämpimänä.
Pienesti harmistuneena mies tuntui pysähtyvän paikoilleen. Hänellä ei välttämättä olisi kärsivällisyyttä tehdä ansaa saatika sitten aikaa lähteä saaliita kaivamaan ulos koloistaan. Rafaelin ikuinen hyvä mieli ja positiivisuus ei kuitenkaan sammunut. Ei se koskaan sammunut. Hän päätti jatkaa hetken vielä metsästystään. Jos mitään ei löytyisi tai jäisi hänen käsiinsä kiinni, päättäisi mies vain sinnitellä seuraavaan kylään asti.

Muutaman minuutin kuluttua alkoikin kuulua ääniä ja ilahtuen mies kääntyi äänen suuntaan. Ne olivat askelia, melko reippaita. Oliko se hätääntynyt kauris tai peura. Äänen perusteella se ei ollut kovin iso ja kun kokenut metsästäjä alkoi kuulostelemaan ääntä korvissaan, se alkoi varoittavasti muistuttamaan ihmislapsen askelia. Rafael lähti äänen perään pieni huoli takaraivossaan. Mitä lapsi teki metsässä, yksin, kerta äänen perusteella kävelijöitä oli vain yksi. Pappi käveli reippaasti, hän ei halunnut säikyttää lasta tai jotain taruolentoa, jos tämä nyt sattuisi olemaan kevyt kenkäinen hipsiä.
Yllätys ei sinällään ollut suuri kun mies kuuli jo nuoren neidon äänen, joka leikkisästi kutsui jotain äänillään. Pappi tunsi hymyilevän itsekseen, sillä ääni tuntui olevan huvittava. Hän kuitenkin tuli huomioineeksi sen, että kaukaa edessä näytti olevan kieleke ja ääni alkoi lähestyä sitä. Mies alkoi ottaa nopeampia askelia ja näki vilahduksen hahmosta. Heiveröisen siluetin lyhyestä tytöstä, joka käveli reippaasti valkeaa kielekettä. "Hei!" Rafael huudahti ja syöksyi siluetin perään. Hän näki jo kuinka neito oli ottamassa niitä riskialttiita askelia reunalle. Onneksi pappi oli rotuaan nopeampi. Hän sai neidon kiinni ja huomio siinä samalla kuinka tämän jalat olivat täysin paljaat. Kuka tässä säässä oikein juoksi jalat paljaana ja sen lisäksi tytön asustus tuntui heikolta.

Rafael oli niin yllättynyt kaikesta tuosta, että melkein itsekin liukastui tyttö sylissään kohti kielekettä. Onneksi hän sai läheisestä puun oksasta otteen ja veti itsensä ylös tyttö mukanaan. Kun tasainen maa oli jalkojen päällä taas mies tuntui naurahtavan pienestä helpotuksesta. Sitten hän katsoi tyttöä, jonka vaaleat, lainehtivat hiukset peittivät tämän kasvot. "Hei, ei täällä saa leikkiä-" Rafael oli alkamassa saarnaamaan lasta edessään, kun hän tunsi jotain tuttua. Lämmintä ja hyvää. Se oli kuin itse puhtaan enkelin aura kuin itse isän aura.

//Jännän indeed :D Kohta se pappi jo riisuu ;) Mut minkäköhän takia x) Selviää seuraavassa jaksossa :o//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 26, 2018 12:43

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Jalka eteni toisen edelle täysin huolettomana, hangen narskuessa jokaisen paljasjalkaisen painalluksen alla joka tuntui unessa ennemminkin kutkuttavalta ruoholta, tytön jatkaessa keskittyneesti fasaanin jalan jahtausta niin keskittyneesti, ettei kuullut valvemaailman varoituksia. Houkutus oli yksinkertaisesti sen verran suuri! Mutta juuri kun Pisa uskoi etenevänsä edes vähän leikkisässä jahdissaan, tunsi hän ikään kuin kaatuvansa takaperin. Uni oli päättynyt sekalaiseen silmienvilkkeeseen, enkelitytön tuntiessa paineen rintakehässään kun vielä toistaiseksi täysin tuntematon henkilö oli hänessä kiinni ja se ei ollut fasaanin koipi!

Hitusen raottuneet, vaaleansiniset silmät katsoivat eteen paljaisiin varpaisiin, tilanteen avautumisen jökkiessä paikoillaan, oliko tämä vielä unta? Eikö hänen hippasleikki ollutkaan todellista?
Paksut, tippamaiset silmäkulmat hämmentelivät tilannetta, luisevien polvien suoristuessa kaatuneesta koukustaan siinä, missä häntä vedettiin ylös tuntemattoman voiman avulla ja toisin kuin ehkä joku muu, enkelityttö ei panikoinut saatikka kiirehtinyt selvittämään häntä vasten itseään halaavan sedän henkilöllisyyttä tai kysymään mistä edes oli kysymys. Ehkä hän oli vielä unenpöpperössä ja etsi yhteyttä unen ja nyt näkemänsä välille mutta se oli lopulta se lumi ja aito, yleiskieltä puhuva ääni, joka saattoi hänet ajan tasalle.
Pisa, tuo hattarapäinen pullaposki nosti kätensä lepäämään hänen ympärilleen kietoutuneen ja siten napanneen käsivarren päälle ja katsahti ylös, jotenkin takaviistoon nähdäkseen nappaajansa, omia silmiä kiinni pidellen mutta silti kovin tarkkaavaisen oloisesti.

"...Neljä silmää?" Tyttö kröhäisi, piittaamattomana niinkään että oli juuri vähällä kävellä kielekkeeltä alas, ei tyttö tainnut edes tiedostaa edes valvemaailmassa olleensa vaarassa ja kuola yhä suupielellään, nosti hän toisen kätensä miehen naamalle nappaamaan tuon metallireunuksiset lasit, näin poistaen tuolta yhden parin oikeiden edestä.
"Almu?" Pisa kysyi jälleen ylöspäin miehen laseja etäisesti itsestään tutkittua. Ei tällaisia ihan jokaisella ollut! Ja ne olivat pyöreät, kuten kolikotkin olivat.

//Jännän äärellä oleminen siis jatkuukoot! May I offer you a shittily drawn and proportioned tilannekuva?//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Helmi 26, 2018 1:34

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Tytön enkelimäistä auraa ei jääty kauaksi ihmettelemään. Enemmänkin mies vain hymähti siihen positiivisesti. Siitä oli pitkä aika kun hän oli tavannut enkelin. Pieni, lempeä hymy kävi miehen kasvoille asettumaan. Tyttö tuntui sitä paitsi heräävän tilanteeseen kovin hitaasti, ikään kuin tämä olisi ollut unessa. Ehkä tuo olikin ollut, kerta oli niin huolettoman näköisesti astellut kohti kielekettä. Hellä kosketus miehen käsivarrella sai tämän laskemaan uudelleen katseensa alas tyttöön siinä aikeessa, että hän katsoisi nyt kunnolla mitä toisella oli päällä. Eikö toinen paleltunut noin vähillä vaatteilla? Neidon ääni sai papin vain pienesti naurahtamaan. "Minulla on kyllä ihan kaksi silmää" hän totesi toisen ihmettelylle naurahtaen. Näytti siltä, että tyttö tuntui edelleen nukkuvan, kerta piti silmiään kiinni. Pappi ei kuitenkaan mennyt epäilemään toisen kyvystä nähdä, enemmänkin siinä vaiheessa, kun neito tarttui hänen laseihin oli hänen usko omaan näköön vaakalaudalla.
Tyttö sanoi almu, varmaan tarkoittaen hänen lasiensa pyöreätä muotoa ja yhdisti niihin. Rafael pienesti tirskahti, hyvän tuulisesti. Hän joutui siristämään oikein olan takaa, että näki mitä toinen teki hänen laseilleen. Pienesti Rafael toi kasvojaan lähemmäs toista, kerta lähinäkö oli hänellä paljon parempi. "Ne ovat silmälasit", pappi kertoi uteliaalle tytölle. "Ne auttavat sinua näkemään paremmin, jos sinulla on huono näkö, niin kuin minulle", mies kertoi toiselle. "Minusta olisi siis kovin mukavaa saada ne takaisin kasvoilleni, en näet nää oikein kunnolla mitään", Rafael voivotteli hymy suin.

Hetken hän siinä seisoi, odotti. Taivaan siniset silmät olivat laskeutuneet tutkailemaan niitä tytön hiuksia, kerta muuhun näkö ei kyennyt tarkentamaan. Sumeasti hän erotti neidon kädet taustalla eri värisenä valkeasta taustasta. "Kai ymmärrät, että olit tippua juuri kielekkeeltä alas ja lisäksi, sinulla ei ole mitään lämmintä päällä, jalkasi paleltuvat tuota menoa", pappi sanoi. Ei hänen äänessään ollut torun sävyä, mutta opettavaista ja lempeää sellaista.
Rafael oli jonkin aikaa odottanut lasejaan takaisin, kun haparasti vapaalla kädellään etsi metallisangat käsiinsä ja nosti ne nopeasti kasvoilleen taas palauttaen näkökykynsä suosiollisiin mittoihin. Vihdoin mies saattoi liikkua lapsi sylissään. Hän ei halunnut laskea tätä takaisin kylmään lumeen, kerta tämän pienet jalkaterät tuntuivat punoittavan pakkasesta. Pappi lähtikin rauhallisesti vapaalla kädellään riisumaan kaulahuiviaan, joka kiersi tytön ympärille lämmikkeeksi. "Mistäs oikein olet tullut? Jos saan, veisin sinut kotiin. Vanhempasi ovat varmaan huolissaan katoamisestasi", Rafael totesi ja samaan aikaan hän avasi takkiaan. Metsästäjän pitkä, vihreä takki riisuttiin taidokkaasti yhdellä kädellä ja siihen sitten tuo tuntematon, heiveröltä tuntuva tyttö paketoitiin. Takki oli kuitenkin vain kääritty toisen ympärille, kun mies taas pärjäsi kyllä ihan hyvin kahdella paidallaan.

"Ah, unohdin täysin, olen Rafael. Mikä sinun nimesi on? Jos et halua sanoa sitä, ei sinun ole pakko, ymmärrän kyllä", pappi esitteli itsensä. Hän piteli neitoa kuin prinsessaa sylissään ja odotti mahdollisia suunta ohjeita. Jos niitä olisi tulossa, kerta tyttö tuntui enemmän nukkuvan kuin olevan valveilla.

//VOII JUMAAA :'DDD Ei hitsi, ihana kuva! Sopii täydelliseti, I love it!! meinasin iteki piirrellä kaikkee, mut sit iski kritiikkihirivö//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 26, 2018 4:15

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Setä nauroi, kertoi rillien olevan silmälasit. Pisalle ne olivat olleet toiset silmät, niin hassusti niiden linssit olivat heijastautuneet miehen kasvoilla ja tyttö muisti nähneensä sellaiset ehkä vain muutaman kerran aikaisemmin. Köyhät saivat yleensä tyytyä vain siristelemään silmiään, kuten hassu setäkin joutui nyt tekemään enkelitytön katsoessa maailmaa suuren lasin lävitse omalla raotetulla silmällään samalla kun kiinnipitäjä selittivät rillien toimintoa ja kuinka mukavaa olisi saada ne takaisin.
Mutta tyttö ei ollut valmis luopumaan laseista joita oli erehtynyt pyytämään almuiksi. Ei, setä selvästi ei aikonut niistä kokonaan luopua, joten Pisa, ehkä lapsellisen itsekkäästi päätti pitkittää aikaansa niiden kanssa, sormellaan linssiäkin jo melkein tökätessä kunnes mies ottikin ne omin neuvoin takaisin itselleen.

Pisa katsahti lasien viennin myötä taas tuohon, roikkuen tuon käsivarrella koska noh, mikäs siinä oli roikkuessa? Ei hänellä ollut kiire minnekään, varsinkaan alas kielekkeeltä... Josta setä mies sanoi hänen melkein yli kävelleen. Se olisi... Ehkä ollut ensimmäinen kerta, yleensä pellavapäinen oli ollut hyvin onnekas uniretkillään, kuten kyllä nytkin, ties vaikka hän ei olisikaan leijaillut alas turvallisesti? Pisa ei kumminkaan osannut murehtia mitä olisi voinut tapahtua, sillä sitä ei tapahtunut, olihan hän ollut onnekas tälläkin kertaa! Päivän suodessa hänelle sankarin... Jonka auran enkelityttö tunnisti etäisesti, melkein jopa kiusaavan tutuksi, mutta ei sanonut mitään pidellessään silmiään kiinni, selvästi ihmetellen kun tuo lähti häntä pukemaan kaikkeen ylimääräiseen ja lievästi tukahduttavaan.
Kumminkaan tyttö ei lähtenyt protestoimaan, olihan hänellä yhä velvollisuus vakuuttaa kuolevaisille olevansa yksi näistä, joten ei hän voinut mennä paljastamaan, ettei tuntenut kylmää tai halunnut miehen apua

Heti tuon kysymyksiinkään ei käyty vastaamaan, Pisan keskittyessä pitkien johtojensa johdosta miettimään mistä tunnisti tuon auran... Ja miksi se tuntui olevan huono juttu? Häntä ei aivastuttanut juurikaan, joten ei se voinut oikeasti olla paha paha! Mutta silti... Paksut tippamaiset kulmat olivat kurtussa, tytön miettiessä jotakin vallan ankarasti siinä, missä hänen sankarina kävi häntä takkiinsa käärimään ja roikottamaan nyt vallan toisella tavalla. Olihan hän menettänyt jälleen kenkänsä... Sekin oli huono juttu pidemmän päälle, hän saisi kuulla kunniansa. Moni muu katulapsi antaisi vaikka sormensa kengistä näin talven aikana ja hän aina onnistui ne jonnekin itsepäissään potkaisemaan, eikä hän saanut nyt edes sen vuoksi kävellä omilla jaloillaan, sinisilmäisen miehen kiltteyttään halutessa säästää hänen tunnottomia jalkateriään kylmältä mitä Pisa ei todellisuudessa edes tuntenut.
Hieman harmistuneen näköisenä enkelityttö katseli varpaisiinsa, mutta "katsahti" sitten yläviistoon häntä nyt paremmin kantelevaan mieheen, joka esittäytyi Rafaeliksi... Ja kysyi hänen nimeään.
"Ah!" Pisa ällistyi, tuntiessaan heurekan! Siitä oli hetki kun joku oli oikeasti kerennyt kysymään hänen nimeään ennen kuin Pisa oli mennyt sen tapansa mukaan ensin möläyttämään, kolmannessa persoonassa itsestään puhuessa!

"Pisa! ..Pisa on Pisa." ihmis illuusioinen enkelityttö kävi esittäytymään hampaat siististi rivissä hymyillen, kerrankin voidessaan esittäytyä ja olisi varmaan käynyt niiailemaankin mikäli olisi voinut.
"Ja Pisa asuu-- ..Asuu..." Hetkellinen innostus tyssäsi äkilliseen vakavoitumiseen, luuviulun viimeinkin muistaessa tuon tutun auran... Ja miksi se oli ollut paha... Ja miksi Rafael ei missään nimessä saisi johdattaa häntä takaisin kotiin.
Tietenkään Pisaksi esittäytynyt Pisantheuma ei voinut varmaksi mitään sanoa, mutta tästä ystävällisestä sedästä huokuva aura oli lähes tismalleen sama mitä tyttö oli aistinut toisessa, puoliverisessä enkelissä jota hänen kaitsijansa oli kutsunut nephilimiksi... Ja jonka kimppuun tuo oli suutuspäissään käynyt, melkein survaistessa jopa enkelitytön tuon käydessä väliin.
Se ei ollut mukava mielikuva. Shiloh, hänen kaitsijansa varmasti tietäisi paremmin, mitä Rafael oli... Mutta Pisa tiesi varmaksi, ettei siinä hyvin kävisi.
"Pisa asuu tuolla päin..!" Enkelityttö heilautti päätänsä, pilvilinnamaisen hiuspehkon seuratessa päänliikettä melkein kuin viiveellä, Pisa rimpuillessa käsivartensa samassa vapaaksi takin kääröistä ja kävi osoittamaan aivan eri suuntaan, mistä oli todellisuudessa tullut.

Oliko idea huono..? Ei varmasti, Pisa oli fiksu! Ainakin omasta mielestään. Varmasti hänen osoittamassa suunnassa olisi jokin kylä tai vastaava, jonne mukava Rafael voisi hänet jättää ja tuo ei kohtaisi kipeän raivokasta enkeliä edes vahingossa! Ei sillä että hän tiesi, mutta ehkä!
"Pisa osaa kävellä itsekin, mutta Pisa kadotti kenkänsä... Oi voi voi... Shiloh suuttuu taas Pisalle..." Pisa voivotteli itsekseen ennen kasvojen uutta kirkastumista.
"Ah-- Mutta Rafael pelasti Pisan! Rafael on niin kiltti, niin lämpimänä pitääkin Pisan. Pisa kiittää Rafaelia!" Yhä umpisilmäinen luuviulu kävi lopulta hyvien tapojen mukaan kiittämään.


//APUA! Ei tarvitse yhtään olla itsekriittinen ton mun väsäämän paint pierauksen jälkeen, its ok !//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Helmi 26, 2018 1:07

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Ei Rafael nyt aivan ymmärtänyt omien silmälasiensa perään, kerta pieni tyttö oli pyytänyt niitä almuiksi. Olisi hän varmaankin antanutkin tälle, jos he olisivat olleet lähellä kaupunkia. Hän olisi voinut ostaa uudet, kerta hänellä oli siihen varaa. Ei pappi kuitenkaan rahasta niinkään välittänyt. Hän säästi sitä pahojen päivien varoille ja niille, jotka sitä eniten tarvitsivat. Rafael nauttikin siitä, että sai auttaa edes jollain tavalla niitä, jotka olivat hätää kärsimässä.
Kerta Rafael oli parannellut tytön asentoa otteessaan huomasi hän kyllä toisen ilmeen. Tuon pienet, lähes olemattomat kulmakarvat olivat menneet kurttuun. Ilme toisella oli kovin mietteliäs ja tuima samaan aikaan. Ehkei tyttö kokenut kantamiskyytiä hyväksi? Toisaalta miksi hän laskisi lapsen takaisin valkeaan hankeen, jonka jäiset hiutaleet kutittelisivat salakavalasti jalkoja. Pappi kiinnittikin tällöin uudestaan huomiota toisen auraan, jonka tuntui sädehtivät. Tuo lämmin ja tutulta tuntuva aura, jonka Rafael tunsi melkein yhtä hyvin kuin omat taskunsa. Oli sanomattakin selvää, että toinen oli enkeli ihmisen illuusiossa. Hänen isänsä soi samanlaisen ilmapiirin ympärilleen, ollessaan ihmisilluusiossa. Pappi ei kuitenkaan mennyt huomauttamaan toiselle tämän rodusta. Enkeli tyttö varmaankin halusi pitää kuolevaisen roolin hänen silmissään, joten mies myös sitä aatetta kunnioitti.

Pieni enkeli hänen sylissään tuntui "katsovan" jalkojaan ehkä vähän harmissaan. Rafael hymyili pienesti toiselle, tuon katsellessa jalkojaan. Hän näki täysin selkeästi, että toinen olisi halunnut kävellä omilla jaloillaan. Tytön kasvot kääntyivät taas häneen, katsoen alhaalta ylös. Pian ne kirkastuivat ja Rafael melkein näki kuinka suloinen kukka avautui hänelle sädehtien. Tyttö esittäytyi Pisaksi, puhuen kolmannessa persoonassa, mutta se ei pappia haitannut. Ei hänellä ollut syytä tuomita ketään. Pisa alkoikin vihdoin vastata hänen kysymykseensä, mutta tuntui hetken empivän. Toistavan sanojaan ja miettivän niitä uudestaan. Rafael katseli sillä aikaa lumiseen hankeen jääneitä jälkiä, jotka tulivat aivan toisesta suunnasta kuin mihin tyttö kotiaan osoitti. Rafael katsoi suuntaan ja sitten hän katsoi tyttöön pienesti naurahtaen vain. "Jossain tuolla vai?" Hän kysyi ja osti nyt tytön yhdelle kädelleen istumaan. Hän osoitti toisen osoittamaan suuntaan, joka tuntui olevan suoraan kielekettä päin. Pappi huokaisi huvittuneesti, mutta ei mennyt vastaankaan sanomaan. Jos toinen niin sanoi, olisi hänen uskottava. Ei tämän harhailusta tiennyt, kuinka pitkälle tämä olisi mennyt.
Samalla kun Rafael alkoi pienesti kävelemään ja miettimään, mihin suuntaan hänen pitäisi mennä, että hän pääsisi alas, Pisa alkoi voivottelemaan kävelemisestään. "Saat kävellä jaloillasi sitten kun löydät itsellesi kunnon jalkineet tähän säähän", hän kommentoi virnistäen. Kuka tämä Shiloh sitten oli, ei Rafael sitä saanut koskaan tietää. Hän saattoi vain arvata, että tämäkin oli varmaan enkeli. Tai sitten kuolevainen, joka piti pienestä lapsenomaisesta enkelistä huolta.

Pisa siinä matkustaessaan hänen käsivarrellaan tuntui heräävän yhä enemmän tähän valveunen maailmaan. Tuo muisti kiittää pappia itsensä pelastamisesta ja lämpimänä pitämisestä. Rafael hymyili tytölle. "Ilo on kokonaan puolellani. On hyvä, että olin läsnä, kun meinasit mennä vähän vaarallista reittiä kotiisi", mies sanoi lempeästi muistutellen. Ehkä Pisan olomuoto harhautti miestä käyttäytymään niin kuin lasten kanssa. Hän alitajuisesti tiedosti sen, että olisi häntä kuitenkin paljon pitkäikäisempi ja iältään vanhempia. Olihan hänen isänsäkin vanha ja viisas.
Pappi oli löytänyt pienen, mutta hieman jyrkän polun alas. "Kannattaa nyt pitää kiinni, voi tulla hieman lennokasta menoa", Rafael varoitti ja alkoi rauhallisesti laskeutumaan polkua pitkin alas. "Mikä sai Pisan kävelemään aivan eri suuntaan kodistaan, kun täällä asti harhailee yksinään?" Rafael päätti kysyä ja käyttää samalla tytön kolmannen persoonan muotoa. Hän oli jo polun puolivälissä, kun äkisti lumen alla oleva jää tuntui yllättävän papin täysin. "Oi voi", Rafael ehti vain sanoa, kun hän jo menetti tasapainonsa lähtien pyllymäkeen. Tiukasti hän piti Pisaa sylissään, suojaten tätä, mutta onneksi lasku oli pehmeä alas. Muutenkin se oli muistuttanut vain liukumäkeä, jota pitkin hän oli liukunut istualtaan alas. "Noh, taisimme vain selvitä säikähdyksellä", Rafael tuumasi istuen maassa hetken. Hän nousi sitten ylös ja pudisti Pisan pöllyneestä lumesta. Sitten hän hoiti oman takapuolensa, asetteli tytön paremmin käsivarrelleen ja oli valmis jatkamaan. "Eihän sinuun sattunut?" Hän kysyi vielä varmistaen.

//NOH, se on hieno paintpierasu, en osais ite (D Mut jöööö, vois piirrellä vähän tilanne kuvia//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 26, 2018 11:42

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pisantehuma nyökkäsi ponteikkaasti. Jossain tuolla vain! Ehkä hänen pitäisi miettiä suunnitelmaansa paremmin, pidemmälle, siihen pisteeseen, että se oli uskottava mutta mitä vähemmän Rafael kyseli sen parempi. Jahka he löytäisivät jonkun uskottavan kolkan, molemmat olisivat onnellisia, myös Shiloh!
Tippamaiset kulmat kohentuivat miehen nostaessa hänet asennosta toiseen, nyt pidellen häntä käsivarrellaan kuin... Lintua? Enkelityttö ainakin tunsi olonsa melkein kuin linnuksi, olisihan hänellä ollut siivetkin, mutta ne pysyivät visusti piilossa kuten fiksut enkelit tekivät ihmis-illuusioissaan! Pisalla ei ollut mitään syytä epäillä, että setä mies luulisi häntä miksikään muuksi kuin ihmiseksi, ei vaikka tuon aura kielikin mahdollisesta kyvykkyydestä aistia hänen, mutta se piuha ei aivan yhdistynyt pellavapään päässä, Pisantheuman ollessa kiireinen taputtelemaan itseään selkään hyvästä työstä.

Kuitenkin, käsivarrella istuminen kuin orrella oli ehkä harvinaisen huvittavaa tytöstä, tuon naurahtaessa kerran heleästi nelisilmäisen lähtiessä hänen osoittamaan suuntaan, häntä uskoen. Tietenkin hän oli kunnolla katsomatta mennyt osoittamaan alamäkeen, eikä mies aikonut häntä laskea maahan laskeutumisen helpotukseksi ennen kuin hänellä olisi kengät... Pisa näytti jälleen mietteliäältä, pitkien piuhojen yhdistyessä hänen päässään hiljalti, Rafaelin käskiessä samalla pitämään kiinni liukkaan menon varalta. Pitkään enkelityttö ei ehättänyt miettimään, mikä häntä oikein harmitti sillä siinä orrella istuessa oli jotenkin ylitsevuotavan mukavaa katsella maisemia, harvemmin häntä valveilla myöskään kanniskeltiin!
Vain kun hän nukkui. Reppuselässä... Tai kainalossa, pois metsästä tai pimeiltä kujilta.
"Pisa jahtasi paistettua fasaania", enkelityttö äkkäsi vastaamaan, "se oli iso ja mehevä ja pyöreä ja pomppi ainoalla jalallaan--" Luiseva neiti ehätti vastaamaan minkään järkevämmän kuuloisen sijasta, häntä kannattelevan sedän jalkojen astuessakin huonoon kohtaan mäessä ja pian he molemmat olivat enemmän tai vähemmän pyllähtäneet, sen vähäisen kuolan joka oli ehtinyt muodostumaan tytön suupieleen ruokaa kuvaillessaan jäädessä heistä jälkeen kun he molemmat luisuivat mäkeä alas, Rafaelin toimiessa pulkkana!

Olihan se säikähdys! Jopa useinmiten hitaalle tytölle, joka ei todistetusti aina vaaroja tunnistanut yhtä nopeasti mitä muut, mutta nyt tuntui vatsanpohjassa ja takamuksessa niin, ettei yllätys tullut viiveellä hänellekään! Hädin tuskin hän oli ehtinyt edes piipittämään kun kaksikko liukuikin jo hitaammin, enkelitytön käsivarret liukastuneen Rafaelin kaualn ympärillä ettei olisi itse lentänyt kyydistä. He selvisivät kumminkin kappaleena mäen juurelle, jättäen enkelitytön pyörälle päästään mutta onnistui kumminkin nyökkäilemään vastaukseksi. Pelkällä säikähdyksellä kyllä! Kai? Kumpikaan ei ollut puraissut kieltänsä poikki ja sedän lasit olivat ehjät!
Tyttö pudisteli päätään mitä tuli hänen loukkaantumiseen, Rafaelin huolehtiessa hänen rääsyistään ennen kuin matka jatkui.

"Rafael oli pehmeä ja se oli kuin liukumäki" Pisa lähes hihkaisi, muistaen kuinka oli joskus käynyt pulkkamäessä katulasten kanssa, mutta se ilo säikähdyksen jälkeen tyyntyi, Pisan äkäten mikä häntä niin oli mietityttänyt ennen dramaattista laskua.
Hänen kenkänsä... Ne totta kai olivat nyt täysin vastakkaisessa suunnassa kun minne he olivat matkalla, jossakin mäen päällä, tiedä sitten missä vaiheessa unissakävelyään hän oli ne potkinut pois, mutta nyt hän ei niitä ainakaan takaisin saisi. Pisantheuma katselikin peittelemättä kantajansa olan ylitse suuntaan, mistä hän oli todellisuudessa tullut... Ainahan niistä oli eroon halunnut, mutta nyt hän ei voinut kävellä itsekseen... Ei niin kauan kun veti Rafaelia höplästä, ainakin omassa mielessään.
Surkutteleva katse käännähti menosuuntaan, pilvihattaraisten hiusten seuratessa päänliikettä viiveellä perässä.
"Pisa nukkuu paljon... Pisalla on paha tapa kävellä kun Pisa nukkuu... Ja jollei Pisaa valvo, Pisa kävelee joskus liian pitkälle." Enkelityttö kävi sanomaan surkuttelevana, todellisuudessa surressaan kenkiään, mutta sitä ei paljastettu.
"Miksi Rafael on metsässä? Miksi Rafael ei ole kotona lämpimässä...?" Pisantheuma kävi kysymään, harhauttaen niin itseään suremasta ja... Tietenkin häntä kiinnosti tietää, mitä hänen sankari setänsä ylipäätään tien päällä teki, ehkäpä tuokin oli nukkunut?
"Onko Rafaelilla talo?" Enkelityttö lisäsi pian hieman tarmokkaampana, kasvojen nauliintuessa nelisilmäiseen, paksujen ripsien pysyen silti visusti kiinni.

//Olen Ivy da Vinci! //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ti Helmi 27, 2018 12:43

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pappi koki tässä koko tapauksessa huvitavaksi sen kuinka enkeli pyrki pitämään kuolevaisen roolin yllään, vaikka mikä tulisi eteen. Lisäksi Pisa tuntui käyvän hitailla, tuo ei aivan ymmärtänyt aina mitä seurauksia tämän sanoista tuli ja mihin ne johtaisivat. Toisaalta ne olivat Rafaelin mietteitä, arveluita ainoastaan tytön ajattelu maailmasta. Ehkä tämä olikin ovela tyttönen, joka huijasi miestä käyttäytymällä unelmoivan tapaan. Ei sitä koskaan tiennyt, joten senkin vaihtoehdon mies jätti avonaiseksi. Pisa kertoi jahdanneensa paistettua fasaania. Tuo uutinen ja kuinka Pisa sitä kuvaili sai papin nauramaan oikein olan takaa. Vähättelystä nauru ei mennyt, se oli vain silkkaa huvittuneisuutta ja vaikka toinen ottaisi siitä itseensä, ei Rafael kamalasti tullut ajatelleeksi seuraksia. Monesti hänen positiivinen olemuksensa ja persoonansa ärsytti, joten se olisi täysin normaalia saada jotain tuiman katseen tapaista.
Kaksikko oli päätynyt lopulta alamäen juurelle, jossa Rafael oli tapansa mukaan kysellyt tarvittavat kysymykset, johon tyttö oli vastannut kieltävästi. Oli hyvä, ettei Pisa saanut muuta naamalleen kuin lunta. Pisa ilmoittikin siihen, että hän oli ollut oikein pehmeä ja meno oli mennyt liukumäeksi. "Niin tosiaan", Rafael naurahti virnistäen tytölle. "Hyvä, että olin pehmeä alusta, olisi ollut huono, jos olisin ollut vähän liian kova", hän sanoi vitsikkäänä. Sitten pieni enkeli tuntui syventymän katselemaan ylös mäkeen. Rafael piti silmällä toista ja tämän katsetta. Tuon katse oli muuttunut surkuttelevaksi, kenties he olivat sittenkin väärässä suunnassa ja Pisa oli tullut siihen tulokseen, ettei tämän suunnitelma toiminutkaan? Pappi oli jo avaamassa suutaan kysyäkseen, että pitäisikö hänen sittenkin vaihtaa suuntaa. Kapuaminen ylös kuitenkin oli eri asia kuin laskeminen alas. Ei se silti estäisi miestä tekemästä sitä. Mikään ei ollut mahdotonta, kunhan siihen antaisi mahdollisuuden. Siinä samassa kun suu oli avautumassa Pisa avasi omansa ensin. Tyttö kertoi nukkuvansa paljon ja kävelevänsä unissaan. No se oli tultu huomattua. Rafael nyökkäsi siihen tyynesti ja katseli pienesti, miten saisi huijattua vuorostaan enkeliä suunnan vaihdon kanssa. Hän voisi tehdä jonkin yllättävän kierroksen jossain ja taktisesti kävellä jostain muualta ylös ja kohti sitä suuntaa, mistä Pisa oli tullut.

Pisa vuorostaan kysyi häneltä kysymyksiä. Tiedusteli miksi hän oli metsässä ja miksei hän ollut kotonaan lämpimässä. "Ah, minä olen menossa läheisimpään kylään. Olen kiertelevä pappi, joten vaellan hyvin paljon ja levitän Jumalan sanaa heille, jotka haluavat sitä kuulla", Rafael kertoi Pisalle. Samaan aikaan hän oli ottanut suunnakseen pohjoisen. Kyllä hän osaisi suunistaa metsässä, kunhan liian syvälle ei mennyt. Saattaisi pappikin eksyä, kerta ei nyt niin kauaa ollut elänyt, että osaisi kokoajan muuttuvaa metsää ulkoa. Pisa kysyi huvittavan kysymyksen, johon Rafael pienesti hymähti. "Ei", oli hänen lyhyt vastauksensa. "En omaa sellaista, sinällään minulla ei ole kotia mihin palata, mutta vietän paljon aikaa niin taivasalla kuin majataloissa", hän kertoi tytölle kävellessään tuo käsivarrellaan. "Metsä on aina minua kutsunut, en näet viihdy kovin kauaa samassa paikassa. Taidan olla aika levoton sielu, kun pidän niin paljon vaeltamisesta", hän sanoi naurahtaen. Pappi veti muutaman puun lumisen oksan pois tieltään, jotta hän saatoi mahduttaa itsensä ja Pisan puiden välistä. Metsä kun oli tupannut menemään aika tiheäksi. Nyt olisi varmaan melko otollista ottaa pieni ja loiva käänne takaisin, mutta tietysti kauakaa, ettei enkeli ymmärtäisi mistä olisi kyse. Eihän Rafael tohtinut viedä tätä väärään suuntaan, kerta tämä oli niin kaihoisasti katsellut peräänsä. Vaikka Pisa varmaan olisikin ollut ylpeä, luullessaan huijanneensa pappia.
Rafael ei epäillyt itse täysverisen enkelin kykeneväisyyttä tunnistamaan hänen puoliverisyyttään, mutta ei silti maininnut sitä. Ei hän yleensä maininnut omaa puoliverisyyttään. Eihän oikeasti ollut laisinkaan ihminen, saatika sitten omannut ihmisen verta. Se oli korkeintaan ihmissuden verta, joka kiersi hänen verissään. Veri, joka kutsui häntä kulkemaan ja nauttimaan jokaisesta luonnossa oleskelusta. Silti Rafael kaipasi seuraa ja muita henkilöitä, joten kiertelevän papin rooli oli täydellinen hänelle. "Pisa, saanko kysyä, että kuka Shiloh on? Onko hän isäsi, ystäväsi vai veljesi vai joku, joka pitää sinusta huolta?" Rafael kysyi lempeästi. "Ymmärrän kyllä, jos et halua puhua, yleensä tuntemattomille sedille ei saisi muutenkaan puhua saatika lähteä mukaan vapaaehtoisesti", pappi selitti neidille, muistutellen asioita, joita vanhemmat sanoivat lapsilleen.

//:DDDD Indeed olet//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 27, 2018 3:05

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Rafael ei omistanut taloa... Pisantheuma oli ehtinyt hetkellisesti tuolle jo sellaisen kuvittelemaan, mutta syynä siihen oli jotakin paljon iloisempaa kuin pelkkä, kylmä kodittomuus. Paksuripsinen enkelityttö kuunteli hiljaa metallisankamiestä, melkein jopa lapsenomaisen hartaasti sedän tarinoidessa kuinka yöpyi majataloissa ja tykkäsi vaeltaa, levitellen jumalan sanaa kylissä kiertelevänä pappina. Palaset loksahtelivat yhteen, tavallaan! Tyttö hymyili miehelle nyt hampaat siistissä rivissä ja mikäli Pisa ei olisi epäillyt tuon olevan puoliverinen enkeli jo valmiiksi, olisi hän varmasti erehtynyt luulemaan pyhähkön auran johtuvan tuon ammatista, mutta Pisa oli tällä kertaa fiksumpi! Kokeneempi! Kaikista papeista ei edes huokunut auraa, ei ainakaan niistä jotka eivät antaneet lantin lanttia nälkiintyneen näköisen tytön kouraan kun oli katulasten kanssa kerjäämässä, hyvä jos edes soi katsahdusta likaisiin rääsyläisiin.

Mutta sillä ei ollut nyt väliä, Rafaelin auttaessa häntä kotiin... Tai mihin vain kodin tapaiseen, Pisa ei tiennyt, mutta hyvin pappi näytti hänen ohjeistamaan suuntaan menevän! Mikäli tuo olisi kysynyt, enkelityttö ei olisi muistanut ihmisten kaupungin läheisiä kylien nimiä. Ei hän edes muistanut oliko niitä edes kolmea enempää! Pisa itse kun kykeni laskemaan ehkä korkeintaan juuri kolmeen ja sen jälkeen vaikeroitsi. Eipähän hänen kaltaisen suojelijaenkelin tarvinnutkaan laskea tai rahan päälle ymmärtää muutoin kuin, että mitä enemmän kolikoita niin sen parempi! Hetken Pisantehuma kerkesi itsekseen hihittää leppoisan papin sanoille, katseen kohden loputonta metsää jonka lävitse Rafael harppoi vain hänen takiaan... Olisi ehkä pitänyt tuntea hieman syyllisyyttä, pistää hyväsydäminen mies kiertelemään ja kaartelemaan, mutta Pisa oli vakuuttunut tekevänsä oikein! Koska he eivät voineet palata ihmisten kaupunkiin.. Koska Shiloh... Ja koska hän oli kaitsijansa nimen käynyt mainitsemaan, kysyi Rafael tietenkin tuosta seuraavaksi, saaden enkelitytön hämmentyneen katseen osakseen.

"Sanoiko Pisa Shiloh?" Enkelityttö kallisti päätään, vallan unohtaen edes maininneensa enkelimiehen! Lempeä setä jatkoikin, ettei tuon tarvinnut kertoa, kuten tuon ei olisi varmaan edes pitänyt saatikka sitten lähteä tuntemattomien matkaan.
Hattarapää tyrmistyi pienesti tajutessaan tehneensä juuri päinvastoin! Eihän Rafael häntä torunut, ei se ainakaan kuulostanut siltä, mutta sen tekikin jo enkelimiehen ääni tytön muistoissa tuon puolesta.
"Ah! Voi ei voi ei... Shiloh sanoi tuota kaiken aikaa Pisalle, voi kuinka Pisa taas tyrikin..!" Enkelitytön tippamaiset kulmat kaartuivat jälleen surkuttelevaksi, hattarapäisen tajutessa tehneensä jälleen täysin vastoin mitä Shiloh oli hänelle ja muille katulapsille aina saarnannut, mutta vaikka pappi olikin tuntematon, Pisan huoli ei ylettynyt pidemmälle.
Selvä paljaalle silmänpäälle oleva ihmistyttö ei ollut oikeasti huolissaan itsestään tai siitä, että oli mennyt tuntemattoman matkaan, sillä Rafaelhan vaikutti mukavalta! Tällä oli hauskat hiukset, vilpittömät avoimet silmät ja hauskat kakkulat niiden päällä, mikä voisi mennä pieleen? Ei, Pisaa vain harmitti, että ei ollut muistanut kaitsijansa sanoja, jonka nimen hänellä oli myös pahana tapana sanoa vähän liiankin helposti.

"Mutta nyt Rafaelihan ei ole tuntematon, vai mitä?" Tyttö kävi miettimään, etsien aasinsiltaa.
"Pisa tietää Rafaelista jo paljon, Rafaellissa on jo paljon enemmän kuin monessa muussa." Hattarapäinen niiskaisi jäätyneitä nenäkarvojaan sisään, jättäen mysteeriksi mitä oikein tarkoitti.
"Mutta...! Mutta Rafael ei tunne Pisaa, joten... Ehkä Rafael on se, joka on tuntemattoman matkassa." Pisantheuma sanoi nerokkaana, ylpeänä tajuttuaan todellisen tilanteen! Eihän hän ollut ehkä tehnytkään mitään väärää? Ainakaan enää, ehkä alussa, mutta ei enää!
"Shiloh on ystävä, hän kaitsii Pisaa ja Piriä ja Vienoa a Myrttiä ja Aamiria ja Aimoa ja Eevaa ja Einoa ja Hesekieliä ja... Oh... Ei enää Jaloa." Rääsyläistyttö kävi viimein vastaamaan papin varsinaiseen kysymykseen, nostellen sormiaan sen mukaan mitä katulapsien nimiä vain muisti, näyttäen ehkä voivansa pysyä laskuissa mukana, mutta tässä ajatusprosessissa ei ollut mitään matemaattista.
"Ja Pisa on isoin, Pisa katsoo muiden perään... Rafael on niin kovin vahva." Enkelityttö päätti selityksensä ja harhaantuikin jo höpläisyyttään toiseen asiaan, katsoen alas toisen jalkoihin.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ke Helmi 28, 2018 12:20

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pieni ja huoleton lapsenomainen tyttö tuntui unohtaneen täysin maininneensa mahdollisen kaitsijansa nimen. Tuo kysyikin asiasta, johon Rafael koki vain nyökkäyksen riittävän. Sillä pian Pisa tuntui taas heräävän vähän enemmän maailmaan, joka ei välttämättä ollut kukkaisniityllä hyppelyä ja huoletonta. Saihan pappikin siitä välillä kuulla, että hän oli aivan liian huoleton ja tuulispäinen mies, mikä koituisi vielä hänen kohtalokseen. Rafael oli kuitenkin tottunut asiaan ja näemmä hän ei ollut ainut, joka tuntui juoksevan iloisten pilvilinnojen lomissa.
Pisa tosin oli herännyt hirvittävään ahaa-elämykseen, ymmärtäessään mahdollisen tuntemattomanmukaanlähtemis- tapauksen. Hän ei lähtenyt lohduttamaan Pisaa asiasta, oli vain parasta antaa toisen hieman pohtia tapaustaan. Ehkä tämä osaisi siten, kokeneempana olla lähtemättä tuntemattomien mukaan. Eivät kaikki olleet niin mukavia ja hyvä sydämisiä. Kyllä tyttö varmaan tiedosti asian rääsyjensä mukaan. Sitten kun he vain pääsisivät takaisin suuntaan, josta Pisa oli tullut, antaisi Rafael tälle pussillisen kolikoita kotiin vietäväksi. Hän ei halunnut opettaa lapselle vai enkelille tapaa lähteä vieraiden mukaan huolettomasti. Pitihän sitä vähän matkan varrella opettaa, kuuluihan se papin työhön. Ainakin Rafael niin uskotteli, vaikka oli ties monet kerrat käynyt kirkolliset koulut läpi.

Pisan surkuttelu ja voivottelu tuntui loppuvan nopeasti kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Rafael oli ottanut sen jo huomioon aiemmasta surkuttelusta. Tyttö tuntui kääntävän tilanteen päälaelleen ja vedoten siihen, ettei hän enää ollut tuntematon. Tyttöhän tiesi jo paljon hänestä. "Mutta et silti tarpeeksi", Rafael vastasi toiselle pienesti hymähtäen. Niin sinisilmäinen lapsi, joka tuntui aivan liian viattomalta tähän maailmaan. Enkelin siniset silmät, jotka eivät olleet vielä tahraantuneet. Lisäksi Pisa oli maininnut siihen perää, että hänessä oli paljon enemmän kuin monessa muussa. Tuo lausahdus sai papin katsahtamaan lapseen silmät kakkuloidensa alta katsoen. Hän ei sanonut toiselle mitään, mutta jätti asian hautumaan.
Sitten Pisa innostui sanomaan, että hän oli se, joka oli tuntemattoman matkassa. Rafael naurahtikin siihen hyvän tuulisesti. "Niinpä, mutta olen sellaisen tuntemattoman seurassa, joka on vähän liian höpsö", hän pienesti vitsaili ja väisti sitten taas muutaman puun kävellen rauhallisesti eteen. Sitten Pisa kertoi itsestään ja siitä, kuka tämä Shiloh oli. Kertoi tämän olevan hänen ystävänsä, kaitsija. Sen jälkeen tyttö luetteli kasan nimiä, joista puoliakaan ei jäänyt papin päähän. Hänellä ei välttämättä ollut se paras nimimuisti, kerta ne eivät olleet tällä hetkellä niin merkittäviä. Pisa kertoi olevansa vanhin ja katsovan muiden perään, josta asia vaihtuikin miehen vahvuuteen. Kuului taas tuo raikas naurahdus miehen suusta. Toisella oli omituinen tapa kertoi asioita ja vaihtaa keskusteluaihetta.

"Olet siis vanhin, pidät heistä varmaan hyvää huolta?" Rafael palasi vielä Pisan aiheeseen, kerta hän nyt ei aivan ottanut tolkkua mistä toisen kommentti oikein tupsahti siihen. Toki hän oli vahva, mutta se nyt oli normaalia jokaiselle miehelle, joka kulki paljon. Vaikuttihan siihen ihmissuden voimatkin, mutta mies ei niitä juuri näytellyt ja nehän olivat parhaimmillaan täydenkuun aikaan sekä lähellä täyttä kuutta. "Mahdat olla siis oikein ison ryhmän suloinen isosisko?" Pappi vielä lisäsi kysymyksensä.
Pieni hiljaisuus laskeutui hetkeksi, kun Rafael pysähtyi hetkeksi. Hänen piti miettiä hetken suuntaan. Metsä kun alkoi olemaan niin kovin tiheää ja hän mietti, että voisi alkaa hitaasti kaartamaan kohti tultua suuntaa toisen huomaamatta, mutta mitä kautta. Katsoi hän sitten vasemmalle tai oikealle, tuntui metsä vain tihenevän. Lisäksi hänen pitäisi vielä alkaa nousta jotenkin ylemmäs, että hän pääsisi takaisin ylös ja mikä mahdollisuuden prosentti oli se, että hän löytäisi edestään kallion kohti suoraa taivasta kohden.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 28, 2018 8:15

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pisa nyökkäili myönteisen ynähdyksin, yhtyen jälleen puheenaiheeseen. Kyllä hän ainakin omasta mielestään piti hyvää huolta! Ainakin parhaansa teki, piti järjestystä omalla tavallaan vaikka oli omalla tavallaan ja varsinkin yksin jätettynä melko kaaottinen, puoli jonka pappi oli päässyt hänestä ensivaikutelmasta näkemään.
"Suloinen?" Enkelityttö nosti päänsä hymyllä, laihan tytön nostaessa kämmenensä hitusen punottavien poskien päälle ja hihitti, näyttäen harvinaisen tyytyväiseltä sedän sananvalinnasta.
"Kyllä, ison! Pisa on oikein ison ryhmän isosisko." Pisantheuma jatkoi hihittelyään, heiluen tyytyväisyydestään toisen kehuista samalla kun tuo kantojen ylitse harppoi ja puita väisteli, luisevan tytönkin välillä kallistaessa päätänsä suuntaan jos toiseen kunnes kaksikko pysähtyi yhä tihenevän metsän keskelle... Hiljaa, tarkkailevana, pellavapäisen pidellessä yhä poskistaan ennen kuin katsahti kohden Rafaeliin kysyvänä.

Oliko tuo eksynyt? Ei... Pisakaan tiennyt missä he olivat, ei oikeasti, mutta niin hänen tuli sankarilleen esittää, joten ihmis-illuusioinen tyttö lähti katselemaan ympärilleen mietiskelevän sedän mukana.
"Pisa varmaan... Pisa varmaan käveli tuolta.... Tai tuolta." Pisantheuma vapautti toisen kätensä poskeltaan ja lähti osoittamaan eri ilmansuuntiin, mukaan lukien kaartavasti suuntaan josta he olivat tulleetkin, tiheiden puiden ja tytön keskittymisen herkän herkeämisen sekoittaessa jo tuon pään ja käsityksen miten he olivat kulkeneet tähän asti.
Mutta hänen mielessään, hän varmasti oli osoittanut johonkin muuhun kylään paitsi ihmisten kaupunkiin ja Rafael vielä hoksaisi häntäkin paremmin mitä hän saattoi tarkoittaa. Eikä hän missään nimessä kuulostanut epäilyttävältä omasta mielestään, kun sillä tavalla arvailemaan lähti kuviteltun kotinsa suuntaan.

"Rafael...?" Enkelityttö kävi kysymään siinä menosuunnan päätöksen lomassa.
"Uskotko... Että syntiset... Tai jos on paha? Niin heidät pitäisi tuhota?" Tippamaiset kulmat kurtistuivat, luisevan katulapsen ottaessa yllättävän käänteen tunnelmaan. Rafael oli pappi, joten tuo varmaan tiesi... Mutta Shiloh taas oli enkeli ja Pisantheuma halusi uskoa tuon tietävän, mutta viime aikoina Pisa ei ollut aivan varma, siipirikkoisen enkelimiehen pillaantuessa hurjasti niin puolienkeleistä ja niistä, jotka olivat muuten vaan roduiltaan epäpyhiä mutta ei välttämättä pahan pahoja... Mutta ei häntä oltu lasten suojelusenkelinä luotukaan ymmärtämään yhtä syvällisesti, mitä monta muuta hänen kaltaistaan.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ke Helmi 28, 2018 11:34

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Kuin aurinko, sädehti Pisa pienellä hymyllään ja punehtuneilla poskillaan. Pappi hymyili sitä myötä edelleen toiselle, kun tämä iloitsi saamistaan kehuista. Ihastuttava hihittely nousikin ilmaan miehen korvan vierellä, kun Pisa yhtyi hänen sanomaansa ison ryhmän isosiskonsa olemisesta. Tässä kuitenkin paikoillaan katsellessaan ympärilleen näytti tyttö tekevän täysin samoin. Pisa ilmoittikin pian arvellen, että oli tullut jostain suunnasta. Tyttö osoitti vähän joka suuntaan, joka sai miehen peittämään suunsa tirkahdukseltaan. Toinen oli todella huvittavaa seuraa ja tämän viattomuus nostatti ilmoille vain hyvän mielen ja ikuisen hymyn. Lakkaamattoman positiivisuuden. Kun mies oli katsellut tarpeeksi tihentyvää metsää, hän alkoi taas kävellä. Papin mielessä oli reitti, jonka myötä he pystyisivät palaamaan takaisin Pisan huomaamatta. Kunhan tyttö ei nähnyt samoja maisemia sekä jalanjälkiä lumessa, hän olisi turvallisesti huijannut toisen takaisin turvallisesti koti konnuille.
Siinä taas kanneskellessaan kaikessa rauhassa toista, tyttö kutsui häntä. "Hm?" Rafael vastasi lempeästi. Pisa kysyikin melko syvällisiä asioita. Uskoiko hän, että syntiset tai jos on paha, niin pitäisikö heidät tuhota. Miehen ilme ei lakannut hymyilemästä, mutta Rafaelin silmät näyttivät asteen harkitsevimmilta. Olihan sentään keskustelemassa enkelin kanssa, eikä vain pelkän viattoman tyttösen kanssa. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja avasi ne. "Ei heitä pidä tuhota", hän sanoi rauhallisesti. Hymy tuntui kaartuvan papin huulilla. Hänhän niin sanotusti oli syntynyt syntisestä. Ihmissudesta, joka oli tappanut vasten tahtoaan ihmisiä kuin pieniä nimettömiä kyliä. "Jos on syntinen voi aina ripittäytyä synneistään ja pyytää anteeksi antoa", Rafael kertoi Pisalle. "Mutta anteeksi ei aina välttämättä saa, mutta pahan tuhoaminen on vasta viimeinen vaihtoehto, ei ensimmäinen", hän totesi. "Jos on paha, niin on tiedettävä miksi toinen on paha. Onko se hänen tapansa elää, valittu ja haluttu päätö vai vastentahtoinen. Eivät kaikki halua tehdä syntiä, mutta heidän on tehtävä se joko suojellakseen itseään tai itselleen läheisiä", hän sanoi ja katsahti sitten enkeliin. "Pisa", hän lausui tytön nimen hellästi. "Kukaan tässä maailmassa ei voi olla synnitön, edes enkelit itse", hän totesi. "Toki tämä on vain minun mielipiteeni, mutta uskon, että kukaan ei onnistu olemaan täysin puhdas, synnitön. Sillä me kaikki määrittelemme sen mikä on syntiä ja mikä ei. Jostain muusta jopa sinun kantamisesi voisi olla syntiä tai jopa sinun katsomisesi saatika ajattelu", Rafael kertoi toiselle.

Hän tiedosti sen, ettei Pisa välttämättä ymmärtänyt täysin kaikkea hänen sanomaansa, mutta ei tämän tarvinnut ymmärtääkään. Olihan hänen sanansa vain papin turhia höpinöitä, puoliverisen, joka mahdollisesti voitaisiin todeta synnilliseksi olennoksi. Sekä se enkeli, joka oli hänet luonut yhdessä kuolevaisen kanssa varmasti todettaisiin petolliseksi, mutta silti hänen isänsä jatkoi työtään kuin ei mitään. "Miten sinä koet syntiset Pisa? Tuntuuko sinusta, että haluaisit tuhota heidät heti heidät kohdatessasi vai tuntuuko sinusta, että haluat antaa heille mahdollisuuden?" hän kysyi vuorostaan Pisalta. Sitten Rafael hiljeni ja hänen taivaan siniset silmänsä nousivat kohti taivasta katsomaan, kun pienet lumihiutaleet alkoivat laskeutumaan alas maahan. Tuuli alkoi pienesti yltyä ja pappi tunsi jo luissaan kun tuleva lumimyrsky nousi. Hän siirsi taas Pisaa sylissän, tällä kertaa hän vain laski toista kättään alemmas, jossa Pisa istui ja veti takkiaan tämän yllä suojaamaan tämän päätä. Mies lähti etsimään suojaa nousevalta myrskyltä. He olivat selkeästi käyttäneet aikaa kävelemiseen tai sitten sää oli yllättänyt heidät hyvin nopeasti.
Pappi löysikin pienen suojan suuren puun juurelta, jonka juuret olivat luoneet maan kanssa pienen katoksen. Sen alle Rafael asettui istumaan tytön kanssa. Tuuli yltyi ja lumipyry tiheni, hiutaleet kasvoivat. Tuulen mukana nousi myös pakkasen tuntu ja sen näki miehen punertavista poskista ja höyryävästä hengityksestä. "Ollaan täällä hetki. Tuossa säässä ei näe kyllä nenää pidemmälle", Rafael vitsaili virneen kera ja toi Pisaa hieman lähemmäs itseään kuin lämpöä hakeakseen toisesta.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 03, 2018 9:09

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Enkelityttö katseli alas pappiin avuttomana, Rafaelin miettiessä hänen vakavamman luonteista kysymystä joka ei kumminkaan onnistunut ikihymyilevän sedän hymyä lannistamaan, joka puolestaan ylläpiti positiivista henkeä reissun ohessa. Ei siinä kaukaa kuitenkaan mennyt, kun Pisa sai höristää korvansa ja kuunnella tuppisuuna papin ammattitaitoista vastausta ja... Se oli keventävää. Ainakin aluksi. Pisaramaiset kulmat kohenivat kohenimistaan, pilvihiuksisen tytön yrittäessä tuumailla ja ymmärtää parhaansa mukaan ja onneksi kiva setä ei puhunutkaan kovin monimutkaisesti tai suuri sanaisesti.
"Viimeinen... Ei ensimmäinen..." Pisantheuma tuumasi hiljaa henkensä alta itsekseen, pistäen muistiin papin sanat paremmin näin. Pätikö sama sitten nephilimeihin? Pisa ei tiennyt toisin kuin Shiloh joka oli heti ensimmäisenä valmis nämä tuhoamaan, vaikkei se ollutkaan valinta, kuten mies jatkoikin selityksessään. Oli kuulemma tiedettävä miksi toinen teki syntiä, oliko tahallista vai tahatonta tai pakotettua. Enkelityttö kallisti päätänsä, hieman kärsviän oloisena, mutta ei sanonut mitään. Papin olisi täytynyt selittää näiltä saroilta asiat hänelle syvemmin, mutta enkelityttö ei tuntenut itseään valmiiksi ymmärtämään tai kysymään vielä, miehen jatkaessa ettei kukaan voinut olla maailmassa synnitön, ei edes itse enkelit...

Pisa oli samassa ryhdistäytynyt Rafaelin sanoessa hellästi hänen nimensä, tytön keskittymisen pysyessä tässä hyvinkin taidokkaasti, mutta toisaalta ei heidän ympärillään ollutkaan paljoa häiriöntekijöitä. Ei lintuja, ei perhosia ja tietenkin sedän rillit auttoivat huomion kiinnittyksessä tähän.
"Pisaan katsominen?" Enkelityttö kysyi, suupielien kiivetessä ylöspäin. Moinen synti kuulosti tytön korvaan ennemminkin hassulta kuin millään tavalla väärältä, eikä miehen, päällisinpuolin johdaton maininta enkeleistä ollut heilauttanutkaan Pisan hiuksissa törröttäviä sulkia, hänen enkelinsiipiään illuusiossa. Olihan se ihan loogista mainita enkelit, kun puhtaudesta puhuttiin ja enkelit olivat monien mielestä mitä puhtaimpia olentoja... Mutta kuten pappikin näytti tietävän, tiesi myös Pisa ettei se ollut täysin totta.
Hänhän teki syntiä Rafaelia kohtaan nyttenkin. Hän valehteli ja johdatteli tuota... Normaalisti pitkät piuhat yhdistää asioita olivat tällä kertaa nopeita kertomaan Pisalle tämän. Olihan hän sen jo aikaisemminkin hoksannut, mutta yhä enkelityttö keskittyi ajattelemaan sitä suurempaa hyvää, mitä hän lapsenomaisessa, lyhytkatseisuudessaan näki paremmaksi rillipäiselle, iloiselle sedälle.

"Pisako?" Pisantheuma kysäisi miehen kysymykseen.
"Pisa ei halua tuohta... Pisa ei edes osaa tuhota, mutta... Pisa toivoo, että he eivät halua tuhota Pisaakaan." Enkelityttö vastasi ja lähti hakemaan suljetulla katseellaan sitä, mitä Rafaelkin katseli, päätyen lopulta yhä enemmän pilvistä tihenevälle taivaalle. Lumenhiutaleet leijailivat kutittamaan enkelitytön nenänpäätä, yllättäävän viiman puhaltaessa hänen hiustensa lävitse kunnes Rafael kävi suojaamaan hänen päälakeaan paremmin antamallaan takillaan.
Tyttö, yhä roolistaan kiinni pitäen takertui takin reunoihin niin, että se myös pysyi hänen päällänsä miehen löytäessä heille suojapaikan lumimyrkyltä, joka heidät kävi niin yllättämään.

Suuren puun kohonneet juuret antoikin heille luolanomaisesti sopivan suojan, yltyvät tuulen viiltäessä ilmaa ja pyryttäessä hankien pintaa, tehden näkymästä lähes täysin valkoisen ja josta hänen vierellään hytisevä pappi kävikin vitsailemaan. Tuon henki höyrysi tavallista enemmän, tuon kasvojakin punoitti tavallista enemmän, siinä missä Pisantheuman höyryävä henki ja kasvojen puna oli pysynyt samana illuusion ylläpitämiseksi kylmässä. Hän... Ei tuntenut kylmää niin kuin kuolevaiset. Illuusio vain antoi sellaisen kuvan, että kylmällä olisi yhtä suuri vaikutus häneen, epäillyksien hälventämiseksi, mutta todellisuudessa Pisa ei tuntenut sitä juuri ollenkaan. Enkelitytön tikkumaisessa rungossakaan ei ollut paljoa lämpöä tarjottavana miehelle, joka häntä lähemmäksi itseään siinä toivossa toi, ei sillä ettei tyttö olisi koskaan lämmin, vaan koska tuo oli yksinkertaisesti vain niin laiha. Enkelityttöä kävi sääliksi tuota. Mies oli niin hyvä ja avulias ja itsetön, kaikkea mitä hänen kuului enkelinä olla, mutta ei kummasti juuri nyt tuntenut olevansa? Pisantheuma katsahti vakavana tuosta tarttumaansa takin reunaan, jonka mies oli hänen ympärilleen käärinyt kuin neitsyt Marian ja vaappui itsensä ylös jaloilleen, takin olaltaan pudottaen.

"Rafaelilla on kylmä... Pisa tietää, miten Pisa ja Rafael molemmat voivat voittaa" Enkelityttö kävi sanomaan, siltä varalta että Pappi olisi meinannut sanoa mitään vastaan ja nosti raskaan takin olkaa miehen olalle ja jatkoi kiertämättä tuon takaa, takin reunan vasten maata laahaten ja kääräisi lämmikkeen tuon harteille, kaartaen sitten sedän eteen ja pyllähti lopulta tuon syliin, takin napit kohden omaa rintakehää vielä vetäisten niin, että molemmat saattoivat nauttia takin että ruumiinlämmöistä tehokkaasti. Tai ainakin Rafael, mutta Pisa, jonka pää pilkoitti takin napituksen välistä, sai pitää yllä uskotteluaan kuolevaisuudestaan ja siten miehen hyvää omatuntoa ilman paleltumisia.
"Lumipyry saa Pisan uneliaaksi..." Pisantheuma kävi sanomaan hiljaisena, valkeaan myrskyyn raskaiden luomiensa välistä tuijottaen.
"Pisa ei tiedä miksi, mutta lumimyrsky on Pisalle hyvin hyvin tutun tuntuinen... Kuin vanha tuttu, mutta se ei pidä Pisasta eikä pisa pidä siitä." Enkelityttö jatkoi sekavasti selittäen, ymmärtämättä itsekään tuntemuksiaan mitä lumipyryihin tuli, mutta näki kumminkin sopivaksi jakaa.
Se piili jossain alitajunnassa, jossain syvällä tytön menneisyydessä että se ylettyi hänen edelliseen elämään, mutta sen tunnistamisessa ei tytöllä ollut toivoakaan ja niin siten yltyvä myrsky jatkoi hänen häiritsemistään.
"Pitkääkö Rafael... Lumisateesta..?" Enkelityttö kysyi, raskaiden luomien sulkeutuessa jälleen, lumipyryn saattaen luisevan neidon siihen uneliaan tilaan, tytön kumminkin kamppaillessa pienillä voimillaan hereillä pysymisestä.
"Pisa... tykkää... Pisa leikkii usein katulapsien kanssa lumipalloilla, mutta myrskyt... Ne ovat tarpeettoman julmia, se saa nivelet kolottamaan... Ja Piri ja Eeva sairastuvat aina."

//EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE WE'RE BACK IN BUSINESS//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti La Maalis 03, 2018 10:03

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Tuo niin lapsenhenkinen, heiveröinen ja ajatuksiltaan viaton enkeli ei ymmärtänyt kaikkea maailmasta, mutta ne jotka eivät sitä ymmärtäneetkään, olivat puhtoisimpia. Sanotaan, että tieto saastuttaa. Niinhän ihmisillekin kävi, kun Jumala Evan ja Adamin loi. He söivät kielletyn hedelmän, joka sisälsi tietoa maailmasta, mikä sai heidät saastumaan ja mikä johti heidän karkottamiseen paratiisista. Rafael miettikin miltä paratiisi näytti ja tulivatko enkelit sieltä. Toisaalta enkelit olivat taivaallisia olentoja, jotka hallitsivat taivasta.
Niistä mietteistä mies joutui pian kuitenkin luopumaan, kun Pisa huomautti hänen viluisuudestaan. "Niinkö?" Rafael kysyi toiselta, kun tyttö sanoi tietävänsä tavan voittaa kylmyys yhdestä. Tuumasta toimeen, kuten rahvas sanoi, Pisa antoi takin läsähtää maahan. Tuolle suuri ja pitkä takki näytti painavalta, mutta tyttö jaksoi nostaa ja laskea sen hänen olalleen. Siitä tämä kiersi hänen selkänsä ja istahti lopuksi hänen syliinsä, vetäen takin sivut kiinni edestään. Näky oli mitä suloisin. Pieni hiuspehko tuntui näkyvän ainoastaan miehen sylistä ja siitä, mitä takki antoi näkyä. "Haha, sinähän olet nero", pappi kehui Pisaa ja kiersi tämän vatsan ympärilleen kätensä vetäen tämän lämpimään, tai niin lämpimään halaukseen kuin pystyi. Vaikka takki olikin heidän päällään ja Pisa hänen sylissään parhaansa mukaan lämmittämässä, ei mies voinut estää pientä tärinää kehossaan. Hänen silmänsä olivat suljetut huuruisten kakkuloiden alla.

Pisa aloitti pienen tarina tuokion, joka toi mukavasti tunnelmaa tähän valkeaan lumimyrskyyn. Tyttö kertoi hänelle, kuinka lumimyrsky teki hänet uneliaaksi. "Onko siinä niin hyvä nukkua sitten?" Rafael kiusoitteli pienesti ja hänen puheensa lomasta saattoi kuulla pientä hampaiden kalinaa. Vaikka he olivatkin suojassa lumen kovalta tuiskeelta, eivät he silti niinkään piilossa kylmältä ja ankaralta pakkaselta olleet. Varsinkin kun tuuli voimisti sitä ja toisaalta ei mies ollut juuri saanut ruokaa sitten aamun. Pappi pienesti syytteli itseään päässään, että voi minkä menit tekemään. Olisit vain ostanut torilta tai jostain kojulta ruokaa, sillä nyt tilanne näytti pahalta. Hän ei tiennyt myöskään, miten pieni enkeli reagoisi puoliveriseen. Saattoi tämä pitää kuolevaisen roolia päällään niin kuin hänkin. Rafael sitä paitsi oli saanut kuulla joskus isältään, etteivät kaikki enkelit suhtautuneet puoliverisiin lempeällä kädellä, nämä saattoivat haluta tuhota sellaiset epäpuhtaudet, varsinkin ne syntisimmät sekasikiöt. Ihmissusi kun ei ollut se synnittömin rotu.
Pisa jatkoi selitystään sille, miksi lumimyrsky teki tämän uneliaaksi. Kertoi sen olevan hyvin tuttu tavallaan, mutta molemmat osalliset eivät pitäneet toisistaan. Rafael oli juuri sanomassa jotain toiselle, kun hänen päässään kävi äkkinäinen kipu. Miehen silmät lasittuivat, kun niiden eteen välähteli kuvia, kuvia menneestä. Se oli nopeaa, mutta silti Rafael sai enemmän tietoonsa kuin tarpeeksi. Hänen katseensa heräsi taas hetken päästä ja pappi pienesti piteli päätään.

Toisen menneisyys oli ollut surullinen, pienen pelon kahlitsemana tyttö oli jäätynyt kuoliaaksi, nukkunut ikuista untaan. Mies hätkähti pian, kun toinen kysyi pitikö hän lumisateesta. "Ne ovat kauniita, mutta tappavia, joten pidän niistä vain silloin kun voin katsella niitä lasien takaa", hän vastasi. Pieni hermostunut liike sai Rafaelin tiukentamaan otettaan tytöstä. Hänen kehonsa tärinä oli alkanut koventua. Rafael tunsi yhtälailla olonsa väsyneeksi, mutta samalla hän tunsi, kuinka hänen sormensa ja jalkateränsä tuntuivat menevän tunnottomiksi. Rafael ei kuitenkaan sanonut toiselle mitään, vaikka tämä varmaankin tunsi hänen kehonsa tärinän. Pisan ääni kuului taas pienesti uneliaampana ilmoilla, joka sai papin hymyilemään vielä kun jaksoi. "Teillähän kuulostaa olevan mainiot leikit... Itse en ole leikkinyt lumipalloilla pitkään aikaan", hän totesi ja veti jalkojaan koukkuun. Ne tuntuivat kankeilta, mutta siniset silmät tuntuivat ajattelevan aivan muuta kuin omia jalkojaan. "Haluatko kertoa minulle lisää lapsista, joista huolehdit... Niin et nukahda", Rafael ehdotti toiselle ja samalla asetteli itseään parempaan asentoon.
Hänen hengityksensä oli kiihtynyt, hengityksen höyry oli tihentynyt. Onneksi huuruiset lasit soivat miehen kärsiville silmille suojaa toisen katseelta. Hän oli alkanut olemaan pienesti levottomampi, joka ei nyt ehkä ollut niitä oireita mitä hypotermiassa tapahtui. Hän yritti parhaansa mukaan keskittyä Pisan ääneen, mutta kaikessa oli rajansa.

Rafael ynähti, se oli kuin puoli huuto, hän irrotti Pisasta saman tien. Mies pienesti voimalla työnsi tytön itsestään irti ja halasi itseään, ojentuen eteenpäin kohti maata. Hän haukkoi henkeään silmät suurina. Sitten, hitaasti jokin liikkui selän oikealla puolella. Se näytti siltä kuin takin alla olisi kiehunut vesikuplia, kun takin liikehdintä tuntui matkivan sitä liikettä. Rafael hammasta purren veti takin selästään maahan, suoden tällöin tilaa esiin tulevalle siivelle. Hitaasti sen luu läpäisi ihon, minkä jälkeen vaalean paidan. Siiven verinen luu alkoi hetkessä ottamaan lihaa ja sulkia ympärilleen koskiessaan ilmaa. Hitaasti se kasvoi ja yhtä tuskaisena pappi oli painanut otsansa maahan päästämättä ääniä. Lopulta siipi oli kokonaan ulkona, se hallitsemattoman näköisesti ravisti ylimääräiset veret yltään ja komeili selässä nyt iloisena ulospääsystään.
Rafael avasi suunsa vetäen henkeä kuin hänen elämänsä olisi ollut siinä kyseessä. Hän nousi hitaasti ylös ja hieroi pienesti otsaansa liasta. Hän katsahti Pisaan hikipisaroiden tipahdellessa alas maahan. "Aahhh...Hahaha... Taisin paljastua", Rafael sanoi väsyneen kuuloisesti, mutta ei antanut hymynsä hyytyä edes tässä tilanteessa. Ei hänen henkensä tai toisen ollut vaarassa, niin miksi tässä pitäisi laittaa vakavaa naamaa esille? Toisaalta oli vain ajan kysymys, päättäisikö enkeli kuolevaisen verhossa tehdä jotain puoliveriselle. Ottaen huomioon, että Rafael oli juuri tällä hetkellä aika kehnossa kunnossa.

//TERVETULOA SELKÄ!!!!! :DDD Nyt sitte lähetää pakastelee näit meijän enkeleitä xD//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 03, 2018 11:51

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pisa oli todellakin nero! Sitä mieltä enkelityttö oli itsekin... Usein miten... Ainakin uskotteli itselleen, tunnistaessaan tekevänsä virheitäkin, mutta... Niissä oli turha märehtiä! Pisantheuma saattoi tuntea miehen kehon värisevän kylmyydestä, mutta luotti takin tekevän osuutensa aikanaan ja jollei hän lämmittänyt niin kyllä hän ainakin oli vähän kylmän tiellä siinä, tämä kaikki tietenkin osana nerokasta ajattelua suojelusenkeliltä suojelusenkelinä! Hattarahiuksinen hymyili uneliaan lempeästi eteensä Rafaelin välikommenteista, tuon kehuessa heidän mainioita leikkejä ja jopa pyytäen kertomaan lisää hänen kaitsittavistaan, samalla kun liikkui itse levottomasti siinä hänen allaan, varmaankin parempaa asentoa etsien. Eihän Pisan luinen takamus ollut kaikista mukavin paino.
"Oh... No.. Piri on pienin, mutta hän kerää yleensä meistä kaikista enemmän almuja. Hän on hyvin sitkeä, kuten Aamirkin, mutta joskus Aamir on ilkeä Hesekeliä ja Eeva kohtaan, Pisan täytyy mennä joskus väliin." Enkelityttö ehätti sanomaan, eläytyen lyhyeen kertomaansa niinkin, että otti itselleen ankaran isosiskon ilmeen, ennen kuin huomasi Rafaelin rauhattomuuden vain yltyvän, sen kuuluessa selvästi jo tuon hengityksestä ja ennen kuin Pisa ehätti kysymään oliko setä sairastunut tai vastaavaa, parahti pappi hänet pois sylistään työntäen ja niin omille luiseville jaloilleen neito kompuroitsikin.
Pisantheuma oli tietenkin hämillään ja löydettyään tasapainonsa, tyttö kääntyi katsomaan takanaan vaikeroivaan mieheen, pisaramaiset kulmat toisiinsa kohden rutistuneena kun ei tiennyt mitä nyt tapahtui, mutta olisi voinut vannoa tuon kutkuttavan tutun auran sykehtivät nyt sydämminlyöntien lailla.

Olisiko pitänyt juosta pois? Vaihtaa muotoa ja ottaa luuttu esiin? Enkelitytöllä ratakset kävivät hitaalla, tai pikemminkin yrittivät vääntyä epäluonnolisiin muotoihin, pakottaen niitä paikalla pitäviä ruuveja löysiksi hänen seuratessaan toisen tuskastelua, epämääräistä möykkyä tuon selässä tarkkaillen jota Pisa hetken ehti pohtia mennä lyömään, sillä selvästi, mitä sedän paidan alla oli, tuotti tälle nyt tuskaa! Ja oli sen vuoksi paha!
"Raf--" Enkelityttö aloitti, näpräten luisevia sormiaan toisen kätensä sormilla litteän rintakehänsä edessä, pysytyellen vielä toistaiseksi etäällä ja paikallaan kunnes se tuskaisa möykky puskikin läpi vaatteiden ja lähti ottamaan hiljalti muotoa, kuin taimi joka kasvoi puuksi mutta oli tässä tapauksessa verestä ja lihasta muodostuva siipi.
Tytön, normaalisti suljetut silmät lähtivät avautumaan sitä mukaan, mitä siipi kasvoi korkeutta Rafaelin tuskan säveltämänä ja kasvatti sulkia, aina siihen asti kunnes sielunpeilit olivat sepposen selällään, paksujen vaaleiden ripsien kehystäen vaaleansinisiä silmiä

Siinä se nyt oli, valkea siipi, heiluen vallattomana kuin siipirikkoisen linnun siipi joka yritti parittomuudestaan huolimatta lentoon. Pisa tiesi sen, oli niin tiennyt sen... Epäillyt itseään ehkä kahdesti taikka kolmesti, mutta jostain syystä hän ei tuntenut sitä samaa ilakoivaa iloa jonka yleensä tunsi kun oli ollut oikeassa jossakin. Rafael, tuo mukava setä pappi... Nyt kiistattomaksi paljastunut puolienkeli jaksoi vielä kaiken tuon jälkeen jaloilleen, hikisenä ja nuutuneena, Pisan puristellessa sormenpäätänsä silmät yhä avonaisen pyöreinä.
"Pi-.. Pisa tiesi.." Pisantheuma kävi lopulta sanomaan, ei niinkään iloisena saatikka välttämättä surullisenakaan, toisen kätösen muodostuessa nyrkkiin jonka enkelityttö kohotti ylös, mutta ei niinkään päälakeansa korkeammalle.
"Hurraa." Pieni lattea hurraa huuto suotiin omalle oivallukselle kumminkin, enkelineidon koittaessa juhlistaa oikeassa oloaan edes vähän, raskaiden silmäluomien lähtiessä sulkeutumaan takaisin umpeen nyrkinkin siinä samalla laskeutuessa. Ei se tuntunut oikealta. Ei vaikka Rafael hymyilikin, siipi kun näytti silti jotenkin kipeältä tai ainakin varmaan aaltoili jonkinlaista kipua.

"Se on nätti." Pisa kävi hymyilemään, tytön paljaiden jalkapohjien ollessa vasten kylmää maata kuin kotonaan, "Rafaeli siipi on nätti", tyttö kävi täsmentämään ja lähti riisumaan omaa kaulahuiviaan ja astui lähemmäksi tarjoamaan sitä ylös setä miehelle, puolityaiselle lajitoverille hien pyyhkimistä varten.
"Rafaelkin tietää, eikö tiedäkin?" Melkein hymyilevät kasvot kääntyivätkin melkein silmänräpäyksessä happamiksi, enkelitytön alahuulen lähtiessä väpättämään ja rään uhatessa alkaa valumaan tytön sieraimesta. Ei hän tiennyt miksi hänenkin teki mieli yks kaks tunnustaa, mutta kerta niin mukava mies kuin Rafael ei enää voinutkaan esittää hänelle kuolevaista ihmistä, niin ei hänkään enää halunnut, ei se tuntunut reilulta! Ja nyt hänestä tuntui jostain syystä pahalta kun oli valehdellut tuolle, vaikka hän valehtelikin rotunsa joka päivä sadoille ihmisille muutoin vaivatta tai ehkä hän tunsikin itsensä ylitsevuotavan hölmöksi, koska jos hän oli tuon auran voinut aistia, olisi tuo hänenkin auran tietenkin aistinut! Kuten se edellinenkin puolienkeli oli, jonka Pisa oli kohdannut ja joka oli yhtä kohteliaasti leikkinyt hänen mukanaan.
Ehkä se oli ollut sen siiven esille tulemisen raakuus ja säikähdys, joka viimein upposi pitkä johtoiseen Pisentahumaan ja sekoittui nyt jotenkin hassusti hänen tunteisiinsa jälkikäteen.


//Pysyy tuoreena sillee pitkään kivasti!//
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia