Parannus || Suskari


Leveitä, kapeita, korkeita, matalia, valoisia, pimeitä. Käytäviä on monenlaista, eri tarkoituksiin. Yksi tarkoitus on kaikilla kuitenkin yhteinen: Ne vievät paikasta toiseen. Käytävät ovat linnan puolella koristeellisia ja saattavat sisältääkin arvokasta taidetta, aina maalauksista veistoksiin. Ensimmäisen kerroksen käytävät ovat eri toteen koristeellisia, koska siellähän suurin osa vierailijoista liikkuu. Maantasolla sijaitsevat käytävät pitävät myös sisällään tyrmiin johtavat käytävät, sekä suuren käytävän, jota pitkin vangit kävelytetään yleensä pihamaalla suoritettaviin teloituksiin. Ensimmäinen kerros pitää myös sisällään suuren eteiskäytävän.
Toisen ja kolmannen kerroksen käytävät alkavat olla sokkeloisempia mitä ensimmäisen kerroksen. Rappuja ylös ja alas on siellä täällä. Varsinkin kolmannen kerroksen käytävät vaikuttavat siltä, kuin ne oltaisiin suunniteltu labyrintiksi. Mikäli ei osaa liikkua linnassa, voi hyvinkin löytää itsensä eksyneenä käytävältä, jolla ei näy yhtään ovea saatika ikkunaa vai näkyykö? Salakäytäviä löytyy sieltä täältä ja jos satut käytävälle, missä ei mitään selvää ovea näy, on hyvinkin mahdollista, että seiniltä löytyy salakäytävän ovi. Varo kuitenkin, ettet eksy salakäytäviin sieltä kukaan ei löydä kuihtunutta ruumistasi.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 17, 2018 7:31

Parannus || Suskari

Ophelia

Ilma tuntui raskaalta. Kesä, joka oli lähtenyt kukkaan toi mukanaan lämpöaaltoja, joista joko ilahduttiin tai masennuttiin, hikisten öiden tehden nukkumisesta hankalaa niin rahvaille että hovilaisille. Yksi näiden lämpöaaltojen uhreista oli hovin Papitar itse, joka oli tuntenut itsensä harvinaisen väsyneeksi yhdestä taikka toisestakin syystä ja oli sulkenut ihmisvirran tulon porteilta käsin niille, jotka olisivat hänen luokseen halunneet. Ei se tuntunut mukavalta... Hän olisi halunnut hyvästä luonteesta ottaa vaikka koko maailman vastaan pieneen kappeliinsa, mikäli olisi siihen vain kyennyt.
Ehkä rauha Cryptissä olisi silloin mahdollista? Ehkäpä kuitenkaan ei... Tänään Ophelia tiedosti rajansa harvinaisen hyvin, kuinka vähään tunsikin loppujen lopuksi vaikuttavansa sodan tuomaan pelkoon. Kansalaiset olivat rauhoittuneempia toki, mutta moni näytti olevan yhä varpaillaan tapahtumien toistumisesta ja hänen asemansa papittarena oli näyttäytyä kerätyltä, lohdulliselta... Pelottomalta. Mutta kaikkia näitä hyveitä, hän ei tuntenut juuri nyt syvällä itsessään jaatessaan nuo samat pelot.

Nuorinainen oli seilaillut mietteissään pitkin linnan käytäviä, syvällä mietteissään kun rukoilut tuntui toistaiseksi rukoiltuilta. Pientä omaa aikaa, hän ajatteli ja katseli maalauksia ja taiteita joihin sattui törmäämään, yönsinisten silmien lipuessa seinistä ja ikkunoista toiseen, pitäen kirkkaanvihreistä lehmustoista ehkä hitusen enemmän, mitä menneisyyden kasvoista. Yläkerran käytävätkin olivat astetta hiljaisemmat, mitä alakerran palvelusväen. Ei siellä häntä sopinutkaan tulla nähdyksi, mutta silti hän oli kiitollinen hetkellisestä rauhastaan, suoristaessaan ryhtinsä viimeistään aina silloin kun näki jonkun tulevan vastaan, mutta joka lannistui jahka henkilö oli ohi kävellyt, jumalan siunausten kera tietenkin.
Tämä piinaava melankolia olisi onneksi ohimenevää, niin Ophelia rukoili, yrittäen parhaansa hymyillä vaikka olikin yksin. Linnunlaulu joka pääsi lävitse paksujen ikkunalasien ainakin auttoi ja papittaren yhä lyhyeksi jääneet hiukset olivat suoneet mukavan viileyden. Kun keskittyi pieniin positiivisiin näissä pienissä siunatuissa hetkissä, niin maailma ei tuntunut niin kamalalta.

Ophelian askeleet veivät hänet kirjahyllylle, joka oleili kirjaston ja vierashuoneiden käytävien risteytyksessä. Hän tiesi sielläkin olevan raamattu. Jokaisen huoneen yöpöydältä tästä linnasta löytyi aivan varmasti raamattu ja sellainen löytyi myös tästä hyllystä. Yönsiniset silmät selailivat ensin muiden kirjojen selkiä, leveähihaisen käden käydessä nappaamaan sen vanhan tutun ja turvallisen, käyden pyyhkimään raasun, kuluneen kirjan kantta pölystä valkeaan hihaansa.
"...Mitä Jeesus tekisi?" Tyttö henkäisi lähinnä itsekseen, avatessaan satunnaisen aukeaman etsiäkseen mahdollista unhoittunutta viisautta.

//YOH HO HOO !//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti To Touko 17, 2018 9:35

Re: Melankolinen kesäpäivä || Suskari

Kalmankoira

Jackin ja hänen kehojen vaihdon myötä elämä oli alkanut hankaloitumaan entistäkin enemmän. Tämä pimeillä voimilla tehtyä kehoa ei oltu suunniteltu laisinkaan ihmisten keskuuteen asumiseen, etenkin kun tämän maan ihmiset tuntuivat olevan hyvinkin uskovaisia. Joka paikassa ja nurkassa tuntui lymyilevän risti tai raamattu, tai jopa kokonainen kirkko. Pieni tai suuri, aina se oli suurimmissa kylissä pystytetty. Niiden läheisyydessäkin seisominen alkoi heikottamaan tai liian lähellä seisoessaan polttamaan ihoa. Kuin polttava liekki joka syövytti ja poltti liian lähelle eksynyttä kättä. Kalma olisi ehkä normaali tilanteessa voinut hyväksyä tilanteensa nykyisellään, mutta hän oli viestinviejä. Hänen oli pystyttävä viemään viesti perille oli paikka mikä hyvänsä tai kuka hyvänsä. Ei tekisi hänen maineellensa hyvää jos piispa tai joku muu uskonto hörhö tekisi hänestä valituksen negatiivisessa valossa ja pahimmassa tapauksessa hän saattaisi menettää työnsä. Työnsä jolla hän toi ruokaa ja rahaa perheelleen. Senkin lisäksi, että hänen oli väistettävä jokainen vähäänkään pyhä asia monen metrin säteellä. Miten Jack oli edes voinut elää tällä keholla!?

Kalma oli ajatellut aluksi kysyä Blackilta apua tähän ongelmaa, mutta huomioiden että kaljupäinen velho oli itse pahuuden ruumiinistuma, niin velho tuskin olisi kyennyt auttamaan ongelmassa. Hayako häntä olisi auttanut sitten? Hah, siltä noidalta aavekoira ei kysyisi enää yhtään mitään. Nytkin noita piti häntä pikkusormen ympärillä tämän kirotun kaulapannan kanssa, jonka Kalma oli peittänyt korkean takkinsa kauluksen taakse. Kuuma näin kesä aikaan, mutta pistävät katseet ainakin vältettiin. Hänen oli välillä käytävä noidan luona. Halusi hän sitä tai ei. Senkin lisäksi, että noita oli juuri se joka hänen ja Jackin kehoja oli vaihtanut. Kalma oli pohtinut toki muita tuttaviaan, joilla oli taipumusta magiaan, ja muistanut sitten Ophelian. Sen ylitsepääsemättömän kiltin nuoren papitatteren, joka tuntui viattomuuden perikuvalta. Nainen oli parantaja, josta Kalmalle oli tullut mieleen että ehkä papitar osaisi parantaa hänen ongelmansa. Tietenkin nuoren papitattaren taipumus uskontoon tekisi asiasta vaikeampaa, mutta hän ei halunut elää näin.

Kalman onneksi hän oli viestinviejä ja hänellä oli joitakin etuoikeuksia nähden tavallisiin kansalaisiin, joita ei päästetty ilman lupaa edes linnan pihalle. Kalmaan luotettiin ja viestinviejä päästettiin porteista sisään aina linnan käytäville. Kalmasta oli outoa liikkua linnassa valosan aikaan, jolloin linnan käytävät olivat täynnä elämää ja vilskettä. Palvelijoita jotka hoitivat askareitaan, vartijoita, aatelisia ja välillä salilla vilahti hoitajia. Kalma piti matalaa profiilia käytävillä kulkiessaan, mutta pysähtyi välillä kysymään oliko kukaan ehkä nähnyt papitarta tänään. Kalma ei kuitenkaan voinut juosta naisen kotiin kun se sijaitsi pyhällä maalla, joka olisi vain hänelle kuolemaksi. Vastaus oli usein kieltävä, mutta kun aavekoira oli kysymässä samaa asiaa ties kuinka monennen kerran joltakin palvelijalta hän sai vastauksen hoitajalta, joka kertoi nähneensä papitattaren kirjaston luona. Kalma tietenkin kiitti ja lähti suunnistamaan kohden kirjastoa. Hän oli usein liikkunut linnan käytävillä omien lupien kanssa yöllä, joten sen käytävät olivat aavekoiralle hyvin tuttuja. Tietenkään Kalma ei ollut yrittänyt onneaan ylhäistön huoneisiin, mutta välillä sitä keittiöstä hävisi mehukas pihvi matkaan ja kirjastossa oli mukava vain viettää aikaa.

Kirjasto ja sen käytävä oli hiljainen kuten yleensä. Harva jaksoi kuluttaa aikaansa lukemiseen ja kirjojen selailuun kaiken kiireen keskellä. Etenkään näin sotaiseen aikaan. Kalma liikkui käytävällä hiljaisesti ja ohitti muutaman vastaantulijan ennenkuin lopulta ja viimein oli löytänyt hänet jota oli tullutkin etsimään. Pieni, lähes huomaamaton, ystävällinen hymy kiipesi aavekoiran kasvoille ja mies otti reippaampia askeleita kohden nuorta papitarta.. kun se tunne alkoi tuntumaan. Se polte, joka oli heikko ensin ja tuskin tunnettava, mutta se voimistui aina vain enemmän mitä lähemmäksi Kalma liikkui kohden papitarta. Se tunne oli kuin olisi yrittänyt lähestyä valtavaa kokkoa ja se poltti ja yritti syödä häntä sisäelimiä myöten. Kalma pysähtyi oman sietokykynsä rajoille, joka tarkoitti enemmän kuin muutamaa metriä.
"Ophelia.. siitä on aikaa." Kalma sanoi hymyillen hieman tuskaisen näköisesti nuorelle naiselle ja lisäsi vielä. "Olet kasvanut paljon viime näkemästäni." Siitä oli tosiaan aikaa kun Kalma oli viimeeksi nähnyt papitattaren ja kyllä tuo oli kasvanut siitä paljon. Hän oli lähinnän vain arpeutunut senkin edestä. Kalman kasvoilla oleva ilme kuitenkin vakavoitui.
"Haluaisin apuanne."

// Täällä oltaisiin! Ja ton otsikon vois kyl joo vaihtaa vaikka "parannus" tai jtn vastaavaa. //
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Touko 18, 2018 1:08

Re: Melankolinen kesäpäivä || Suskari

Papitar ehätti lukea melkein kokonaisen luvun omassa rauhassaan. Se oli... Sitä samaa vanhaa tekstiä, mikä oli hänen sydäntään lähellä ja mitä hän itsekin kirjoitti käsin yönpikkutunneilla omaksi ilokseen kun ei muuta soveliasta askaretta keksinyt ja kun kesäyön uni ei maittanut. Ruskeahiuksinen tyttö hymähteli itsekseen, hiljaisesti, nenä päin raamattua samalla kun mietti alitajunnassaan elämän suurempia kysymyksiä, uppoutuen samassa hetkeksi omiin maailmoihinsa, yönsinisten silmien kulkiessa sanasta toiseen niitä enää ymmärtämättä. Pyykkipiika tai pari, jotka huolehtivat vierashuoneista jäivät häneltä kokonaan huomaamatta tässä ajassa, naisten pysyessä itsekin hissun kissun merkkihenkilön äkättyään ja sipsutti hänen ohitseen esimerkillisen kevyillä askelilla.
Se meni häneltä ohitse, toisin kuin askeleet, jotka melkein tömisivät vasten linnan käytävän punaisia mattoja kohti hänen takaansa, saaden nuorennaisen räpäyttämään silmiään havahtuessaan takaisin todellisuuteen ja vaistomaisesti katsahtamaan varautumattomasta olkansa ylitse tulijaan, jota ei heti tunnistanut ja jonka ilmestyksestä kieltämättä hieman säpsähtikin.
"Ah..!" Papitar älähti, miehen yllättäessä hänet tilassa missä hän ei ollut varsinaisesti varautunut pitämään yllä leukaansa statuksensa vuoksi, mutta yritti mahdollisimman huomaamattomasti ja sukkelaan korjata asian, kääntyen nyt alati tutumpia kasvoja päin kunnolla, raamattu käsiin sulkeutuen.

Miehen ääni oli myös tuttu, saattaen sanattoman Papittaren pian muistamaan kuka tarkalleen oli kyseessä, tummapukeisen miehen avittaessa hänen muistiaan... Kyllä. Vuosia sitten. Tämähän oli se mies, joka kaveerasi linnanvelhon kanssa, mies jonka sisällä asui hirviö ja jonka hän oli itse nimennyt! Monen monta senttimetriä sitten... Kuinka hän olikaan kerennyt unohtamaan? Ikävät, hämmentävät muistot vyöryivät sisään kerralla, saattaen Ophelian syvempään sanattomuuteen ja sanoja häneltä ei onneksi heti odotettukaan, tytön katsoessa suoraan kärsivältä näyttävään, mutta hymyilevään mieheen, jonka tunsi nimellä Jack.
Mieheen joka oli enemmän kuin kunnioittavan matkan päästä hänestä ja joka oli etsinyt hänet käsiinsä avun toivossa?
Nuorinainen, suorasta ryhdistään ja nyt muuten korrektista olemuksestaan huolimatta, tunsi itsensä varsin toljoksi tästä yllättävästä jälleenkohtaamisesta. Ei hän ollut sinällään järkyttynyt, vaan yllättynyt ja se vilpittömästi myös nuoresta naisesta näkyi.
Nopeasti, Ophelia katsahtikin molemmille puolille käytäviä jonka risteyksessä seisoi, varmistaen ettei kukaan ollut ainakaan näkemässä, ennen kuin uskaltaisi avata suunsa ja virallisesti tiedostaa miehen läsnäolon.
"J-Jack! Tu-Tulisiko minun tervehtiä sinua vai kysyä ensin mikä on hätänä? Näytät... Anteeksi töykeyteni, hieman hapettomalta." Ophelia kakisti ulos, vastaten viimein hämmennykseltään takaisin tuolle huolen sekalaisella hymyllä, tunsien samassa kuinka hetki muodollisuuksille oli liitänyt ohitse ennen kuin oli huomannutkaan, Jackiksi tuntemansa miehen niin vakavana häneltä jo apua kysyen.

Oliko asia niin vakava ja kiireinen? Sellaisen vaikutuksen mies hänelle ainakin antoi, nuukahtamatta kumminkaan mihinkään, joten tuskinpa tuo oli loukkaantunut? Ei... Eihän Jack silloin hänen luokseensa tulisi. Mutta miksi sitten? Jokatapauksessa tuo ainakin näytti hänen silmäänsä kovin huonovointiselta.
"Tulisiko... Tarkoitan, haluaisitko puhua jossakin hieman-- Oletko varma ettet haluaisi ensin istumaan?" Papitar oli ehdottamassa yksityisempää keskustelupaikkaa, mutta ei osannut lukea tarkalleen mitä Jack kaipasi nyt enemmän, yksityisyyttä, istuinta vai tavanomaista parantajaa, ottaen sitten ehkä ajattelemattomasti mutta hyväntahtoisena pari nopeampaa askelta tuota kohden.

//Yosh yosh!//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Pe Touko 18, 2018 1:04

Re: Parannus || Suskari

Papitar vaikutti säikähtäneen aavekoiran saapumista ja kääntyi pelästyneenä aavekoiran suuntaan. Kalma hymähti pienesti pahoittelevasti yllättävää tulemistaan ja papitattaren säikyttämistä. Se ei ollut tarkoitus. Kalma antoikin papitattaren kerätä itseään rauhassa kun tuo ei suutaan tuntunut saavan auki aavekoiran tervehdyksen jälkeen.
Pian Ophelia suoristi ja keräsi itsensä, vilkaisten kulkukäytävän kumpaankin päähän. Kalma kohotti pienesti toista kulmaansa ihmetellen nuoren naisen käytöstä mielessään. Oliko joku kieltänyt Opheliaa tapaamasta häntä? Oliko tämä arka asia? Kalma vilkasi olkansa yli taakseen käytävälle, jossa ei tällä hetkellä ollut ketään. Katse palautui papitattareen.
Viimeisimmän tapaamisen jälkeen Kalma tuskin olisi ihmetellyt määräystä ylemmältä taholta pysyä hänestä kaukana. Tiedä, vaikka Black vahtisi heitä tällä hetkellä varjoista. Velhon varjostus ei olisi Kalmaa haitannut. Ei tämä niin suuri salaisuus ollut, eikä hän ollut täällä ketään vahingoittamassa.

Lopulta papitar sai suunsa avautuksi ja nimi, jolla nuori nainen kutsui häntä, särähti ikävästi korvaan. Siitä olikin aikaa kun joku oli häntä tuolla saastaisella nimellä kutsunut. "Kutsu minua Kalmaksi, se on oikea nimeni. käytin tuota vain peitenimenä." Kalma korjasi papitarta. Se miksi hän oli käyttänyt tuota nimeä aikanaan saisi ainakin toistaiseksi jäädä pimentoon ja aavekoiran omaksi tiedoksi. Hän ei ollut tulossa tekemään paljastuksia papitatterelle.
"Älä viitsi kohdella minua kuin ylvästä.." Kalma naurahti toverillisesti kun papitar tuntui kohtelevan häntä kuin korkeampaansa. Ainakin puhetyylistä päätellen. Hän se alempi arvoinen roska tässä oli. "Mutta.. tilani ei tosiaan ole parhaimmillaan." Kalma vastasi kuitenkin papitattaren huoleen oliko hän kunnossa. Ei ollut ja sen kuuli miehen äänestä, joka yritti peittää kipunsa.

Kalman kuntoon liittyen papitar ehottikin että he siirtyisivät ehkä jonnekin rauhallisempaan paikkaan keskustelemaan, kuin keskelle kulkukäytävää jossa kulki välillä palvelus väkeä. Ehdotti jopa istumis paikkaa miehelle. Kalma oli käymässä vastaamaan papitatterelle kysymykseen, mutta ei ehtinyt, kun yllättäen nainen otti askeleita lähemmäksi jo muutenkin kovilla olevaan mieheen. Kalman silmät laajenivat kivusta kun polttava tunne iholla kasvoi ja sisuskalut tuntuivat kääntyvän ympäri. Kaikki tämä vain muutaman viattoman askeleen tähden. Kalma teleporttasi välittömästi kauemmaksi papitattaresta ja ilmestyi uudestaan kauempana, jossa polttava tunne ei ollut enään niin voimakas. Kalma katsoi pienesti väriseviä käsiään ja joihin oli nyt ilmestynyt heikko punertava, kuin auringossa palannut, iho.
"Pyydän.. älkää tehkö noin." Kalma pyysi papitarta samalla kun nosti katseensa nuoren naisen sinisiin silmiin. "Mutta hieman yksityisempi tila olisi parempi keskustelullemme. En halua että koko hovi saa asiasta kuulla." Kalma vastasi nyt Ophelian aikaisempaan kysymykseen. Kalma katsoi käytävällä olevaa kirjastoa ja sen sisäänkäyntiä. "Kirjasto käy hyvin." Kalma totesi ääneen. Siellä oli tilaa ja harva sinne eksyi.
"Menkää te ensin." Kalma ehdotti ja odotti käytävällä että papitar olisi kadonnut kirjastoon, jolloin itse käveli hetken päästä perästä papitattaren valitsemalle paikalle. Matkallaan Kalma nappasi yhden tuolin matkaansa ja asetti sen etäisyydelle, jonka laski olevan ainakin kohtuu mukava Opheliasta. Kalma istui alas ja katsoi papitarta.
"Asiani koskee kehoani, jonka jouduin vastoin omaatahtoani ottamaan.. Se on tehty mustalla taikuudella ja siksi en kestä läheisyyttänne. Ajattelin kuitenkin.. jos pystyisitte korjaamaan kehoni vääristymän?" Kalma kertoi tilanteensa ja halunsa korjata kehonsa, sekä poistaa sen mustan taikuuden joka sitä turmelsi.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Touko 18, 2018 8:15

Re: Parannus || Suskari

Tummahuppuinen mies kävi korjaamaan häntä lähes oitis, kasvattaen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, pyytäen häntä kutsumaan ennemmin Kalmaksi kuin Jackiksi ja miehen hetkellinen katoaminen, joka pysäytti papittaren raiteilleen, sai tytön vakuuttuneeksi siitä, että jokin hänen läsnäolossaan teki toisessa kipeää. Se ei olisi ensimmäinen kerta... Ophelia oli varsin tietoinen itsestään huokuvasta pyhyydestä, mutta Jack.. Tai siis Kalmaa, se ei ollut ennen vaikuttanut yhtä voimakkaasti mitä nyt?
Jokin oli erilailla, pielessä... Pieni tukahduttava solmu, joka syntyi huolesta niin miehen, että tätä mahdollisia läheisiä kohtaan tuntui rinnassa. Mihin tuo nyt oli mennyt sekaantumaan? Oliko Black mukana ja tietoinen asiasta? Tytön yönsiniset silmät lipuivat tarkkailemaan nyt kauemmaksi hänestä siirtynyttä miestä, joka ehdotti yksityisempää tilaa. Mitä tahansa se olikin, papitar oli samaa mieltä. Kaikesta päätellen oli parempi, etteivät he edes riskeeraisi kuulluksi tuloa. Jopa Kalman outo käyttäytyminen, mikäli olisi tullut nähdyksi, olisi voinut synnyttää ikäviä huhuja.

Papitar nyökkäsi vakavoituneena ja käveli edeltä, sanomatta enää sanaakaan kaksikon ollessa käytävillä. Niin painavalta asia nyt tuntui ja jokin kertoi hänelle, ettei se myöskään olisi helppo... Brunette tyttö asteli reippaasti peremmälle sisälle kirjastoon, tiedostaen nyt, että Kalma tarvitsi ainakin muutaman metrin välimatkan hänestä, ennen kuin kääntyi kohden miestä, kädet sievästi eteensä laskostettuina ja kuunteli... Kuunteli syytä, miksi hän ei nykyään voinut olla yhtään lähempänä, jättäen tytön hetkeksi hiljaiseksi.
"A-Anteeksi?" Papitar nosti kulmiaan.
"Kehosi on siis... Luotu mustalla taikuudella?" Tyttö kävi toistamaan miehen sanoja kysymyksen muodossa, tunsien tuntevansa Kalmaa yhä vähemmän kuin mitä oli ennestään luullut ja se näky hänen edessään, tuntui siitä johtuen melkein harhalta kuin todelliselta.
"Vasten tahtoasi? ..Ti-tietääkö Black? Hän varmasti tuntee mustaa taikuutta, hän varmasti tietäisi, minä en--!" Ophelia kävi häkeltymään. Kalma oli sanonut hyvin vähän, mutta samalla paljon pienessä ajassa joka sai tytön pään pyörälle kysymyksistä. Mies oli selvästi tullut epätoivossaan hakemaan apua joltakin korkeammalta taholta, joka vastusti pahuutta ja saatanallisia voimia, mutta nyt oli kyse taiasta, jostakin johon Ophelia ei ollut perehtynyt ja pienmuotoisesti myös välttelikin.

Mutta, eihän hän voinut vain kääntää hätää pois heti ovella? Ei se ei olisi kristillistä, se ei olisi mitä Jeesus olisi tehnyt... Hänen oli mietittävä. Heidän oli mietittävä tilannetta paremmin, syvemmin.
"Kalma" Ophelia lopulta sanoi kerättyä itsensä, miehen kysymystä yhä sulatellen.
"Tiedäthän varmasti, mihin olen kykenevä? Jos se olisi esimerkiksi... Demoni, itse saatana riivannut kehosi, osaisin aivan varmasti auttaa sinua, mutta... Tämä on taikuutta, en... En tiedä voinko verrata ongelmaasi ja riivausta keskenään." Papitar selitti, miettien tuskaisesti miten voisi auttaa miestä, johon sattui pelkkä hänen läsnäolonsa, parannusvoimat puhumattakaan.
"Osaan parantaa, se on totta, se ei ole tyypillistä muille saatikka sitten papeille ja papittarille, ainakaan ihmisille, mutta en laske sitä taiaksi. Minä en... Tunne taikaa. Kykyni, ne ovat lahja Jumalalta, mutta uskon, että sekin tekisi sinulle enemmän tuskaa kuin hyvää... Ja vielä vähemmän korjasivat mitään vääristymiä." Ophelia jatkoi, katsoen surkeakuntoista miestä varsin säälivästi.
"Voisitko... Selittää minulle paremmin, miten olet päätynyt tähän pisteeseen? Auttaa minua ymmärtämään."
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Touko 21, 2018 1:17

Re: Parannus || Suskari

Kalma nyökkäsi papitattarelle, kun Ophelia kysyi toistaen aavekoiran sanoja oliko hänen kehonsa tehty mustalla taikuudella. Kaiken kukkuraksi vielä Blackin rakkaan siskon käsialaa.
"Black on tietoinen tilanteestani, mutta en usko hänen olevan oikea henkilö auttamaan." Kalma luotti velhoon kuin kallioon, mutta Kalma ei uskonut että Black oli synkkänä sieluna oikea henkilö häntä auttamaan. Kalma katsoi papitarta, joka alkoi epäili voimiaan ja taitojaan hänen auttamisensa suhteen.
"Mikset käy kysymässä häneltä tästä taikuudesta? Hän varmasti auttaisi sen verran." Kalma ehdotti papitatterelle. Black jos kuka olisi tässä valtakunnassa se jolta kannatti kysyä taikuudesta, vaikkei velho aina ollutkaan iloinen avun antaja.
"En ole kuolemassa, meillä on aikaa." Kalma lisäsi hymähtäen pienesti, mutta miehen kasvoilta näki heikon toivon menetyksen kun papitar työnsi häntä jo pois. Sanoi ettei pystynyt. Se oli huono merkki. Ehkä hänen sitten pitäisi miettiä jo tulevaisuuttaan? Hankkia uusi työ ja sitä rataa.. aina hän voisi palata sotilaaksi.

Kalma säpsähti pienesti hereille ajatuksistaan kun Ophelia lausui aavekoiran nimen. Kalma katsoi papitarta, kun tuo kysyi tiesikö aavekoira mihin nuori papitar olisi kykeneväinen. "En valitettavasti.." Kalma vastasi lyhyesti. Kalma tiesi vain Ophelian parantamis voimat ja siihen se jäikin. Ophelia alkoikin kertomaan voimistaan ja toi esimerkkinä voimistaan demonin, joka olisi riivannut hänen kehoaan ja jossa papitar pystyisi auttamaan. Kalman keho oli kuitenkin taikuutta, joka oli Ophelialle vieras alue. Parantaminen taas voisi vahingoittaa Kalmaa enemmän kuin auttaa. Olihan Ophelia kuitenkin saanut lahjansa jumalalta, jos tämän väitteet paikkaansa pitivät. Kalman keho oli taas pimeyden ruumiinistuma ja reagoi voimakkaasti kaiken pyhän kanssa.
"Ei se haittaa, vaikka se sattuisi.. kestäisin sen." Kalma sanoi tähän päättäväisenä, mutta se katse pyyhkiytyi hieman kun Ophelia kysyi viimeiseksi parempaa selitystä aavekoiran tilanteesta. Mitä miehelle oli oikeastaan tapahtunut?

Kalma vilkasi ympärillensä ja nousi paikoiltaan käyden sulkemassa kirjaston oven ainakin rakosilleen, palaten sitten takaisin istumaan tuolillensa. Kalma veti henkeä keuhkoihinsa.
"En tiedä onko Black kertonut, mutta otin hänen siskonsa kanssa yhteen muutama vuosi sitten. Loukkaannuin pahasti ja Merari otti vallan kehostani. Muitat varmasti hänet?" Kalma aloitti ja päätti kysyä, että muistiko Ophelia Meraria. Miestä joka kulki myös nimellä Jack. Tarpeen tullen Kalma valaisi Ophelian muistia tästä pedosta, joka siihen aikaan hänen toisenapuolena tunnettiin. "En muista, enkä tiedä mitä tapahtui, mutta seuraavan kerran kun heräsin Merarilla oli oma keho Blackin siskon luomana. Tämä keho, jota nyt käytän. Taistelimme.. ja sitten erkanimme omille teillemme. Oletin Merarin oppivan elämään itsekseen, mutta se hirviö halusi kostaa." Kalman ääni muuttui katkeraksi. Se kaikki mitä Jack oli tehnyt ja aiheuttanut, ei ollut mitään kevyttä.
"Otin Merarin kanssa usein yhteen ja lopulta hän onnistui nappaamaan minut, vangitsemaan ja viemään Haya nimisen noidan luokse. Tämä noita oli solminut Jackin kanssa jonkin sopimuksen.. ja hän vaihtoi sielujemme paikkaa kehoissa. Minä sain tämä kirotun kehon ja Merari.. menee jossakin minun kehoni kanssa." Kalma kertoi tarinansa suurinpiirtein miten se oli mennyt ja hiljeni hetkeksi, mutta nosti toista kättään takkinsa kaula-aukolle ja veti sitä alemmaksi paljastaen sen alla olevan kaulapannan Ophelialle.
"Senkin lisäksi, että se eukko pitää minua yhä pikkurillinsä ympärillä.. ja kahlitsi minut tähän kehoon." Kalma selitti ja peitti kaulapannan takaisin takkinsa ja paitojen alle piiloon.
"Jos tilanne olisi toinen, olisi vain vaihtanut itse kehoa." Kalma totesi ääneen.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 21, 2018 6:34

Re: Parannus || Suskari

Papitar puristi huulensa yhteen, Kalman... Entisen Jackin noustessa hetkellisesti sulkemaan kirjaston oven uteliaiden korvien varalta ja palasi istuimelleen, siinä missä Ophelia ei tohtinut vielä istahtaa tai ottaa rennosti, ei ennen kuin kuulisi miestä enempi. Ymmärtäisi tuon tilanteen paremmin, vaikka olihan se suurin piirtein arvattavissa. Tuo ei voinut lähestyä mitään pyhää, oli se sitten hän itse tai se raamattu yhä käsiin puristettuna, mutta hän olisikin kysynyt miten näin oli päässyt käymään. Niinpä, kärsivällisesti, toista keskeyttämättä, Ophelia saattoi vain nyökätä vastauksiksi, kuten mitä tuli Merariin. Tuo peto, jonka hän oli itse nimennyt, kuinka hän olisikaan voinut unohtaa sitä? Tai velhon siskoa... Tarinaa kumminkin eteenpäin päästyä, tytön hiljakseen sitä prosessoiden sen paremmin ymmärtääkseen kaikkineen mystisin kääntein, valui hänkin hiljalleen istahtamaan lähimaastossa olevalle nojatuolille, pienesti nyökkäillen tarinan kulun myötä.

Tarina oli loppujen lopuksi melko suoraviivainen? Mutta se oli synnyttänyt hankalan tilanteen. Merari oli saanut oman kehon, tällä mustalla taialla luodun kehon, joka nyt hänen edessään kumminkin istui jonkun noidan aikaansaannosta. Se selitti miksi Jack oli nyt Kalma, eikä Kalma ollut enää Jack ja miksi asiat olivat nyt niin erillailla miten ennen. Papittaren katse kohosi syvästä mietteistä takaisin Kalmaan tuon ojentaessa kaulustaan pois tieltä, paljastaen kaulapannan? Joka sai toistaiseksi osakseen vain kysyvän kulman kohotuksen jo muutenkin niin kysyvillä kasvoilla.
"Vaihtanut... Itse kehoa?" Papitar kysäisi, pudistellen sitten nopeasti päätään haluamatta kuulla sen paremmin. Oli parempi olettaa mukavia, että Kalma olisi itse löytänyt jonkun... valkoisella, hyvällä, Jumalan hyväksyttämällä taialla luodun kehon itselleen hankkinut, ellei kyse olisi ollut tuon esittelemästä kaulapannasta.
"Tämä on niin hullua. Tästä ei ole raamatussa kirjoitusta." Papitar nousi , raamattu yhä käsissään. Raamattu josta ei varmasti löytynyt tällä kertaa neuvoa näin oudolle skenaariolle.
"Ah-En tiedä..!" Ophelia mietti jälleen kuumeisesti, oliko tämä ollenkaan hänen alueensa, edes hitusen? Eikö sen ollut pakko olla, kerta Kalma niin voimakkaasti pyhyyteen reagoitsi? Eikö sen ollut pakko...? Niin Kalman, että muiden hyväksi. Auttaa tätä sielua kirotussa ruumiissa.

"T-Tuo kaulapantasi-- Jokin, en tiedä! Tuo kirottu noidan esinekkö sinua estää? Eikö sitä voi vain katkaista? Tai jotakin vastaavaa? Ah-- E-Ei varmaankaan... Sekin on varmaan jonkinlaista taikaa..." Papitar kävi lausumaan ajatusprosessiaan ääneen, sen syvän halun auttaa jokaista avun tarvitsevaa jäädessä päälle sen sijaan, että olisi jättänyt miestä saman tien etsimään muuta vaihtoehtoa.
"J-Ja jos sen saisikin, kehossasi olisi silti tämä... Pahuus? Joka sattuu sinua? Joka satuttaa... Ehkä muita?" Yönsiniset silmät seilasivat korean kirjaston lattianrajoissa.
"Ja tarvitsisit uuden kehon sitä varten... Ei, sekään ei olisi hyvä-- Herra ei katsoisi sitä hyvällä, jos avittaisin sinua vain, jotta loisit uuden kehon... Tai luoja paratkoon veisit jonkun toisen?" Tyttö kävi puhumaan ohi suunsa, esittäen jo retorisia kysymyksiä ääneen johon Kalmalla oli vaara vastata. "Eikö meidän silti pitäisi saada tuo ensin pois?" Ophelia otti askeleen lähemmäksi Kalmaa kämmenellään tuon kaulapantaa osoittaen, mutta äkkäsi itsensä ajoissa olla tulematta liian lähelle ja peruutti, osoitettu käsi omalle puolelle tuoden.
"A-anteeksi, tarkoitukseni ei ole olla näin rauhaton... Olen vain... Heh, tässä on paljon sulateltavaa"
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Touko 22, 2018 11:20

Re: Parannus || Suskari

Niin, hän olisi voinut vai itse vaihtaa itse kehoa ellei se noita olisi lukinnut loitsuillaan hänen sieluaan tähän kehoon. Valitettavasti Ophelia ei halunnut kuulla sitä aavekoiran suusta. Ehkä niin tosiaan parempi, ettei niin puhdas sieluinen Ophelia tietäisi sitä.
Kalma seurasi katseellaan paikallaan kun papitar nousi tuoliltaan valitellen kuinka tähän ei ollut vastausta kirjoituksissa. Kalma olisi varmasti hörähtänyt ääneen, jos olisi kehdannut, mutta piti hammasta purren suurimmat mölyt mahassaan. Kalma oli tiennyt Ophelian hyvin uskovaiseksi, mutta ei ollut saattanut arvata naisen olevan näin uskovainen että uskoi raamatun jokaista sanaa. Haki sieltä apua ongelmiinsa.
"Rauhoittukaa, ette ainakaan noin löydä mitään vastauksia." Kalma totesi oltuaan hiljaa kun papitar sätki itsesäälissään hänen ongelmansa tähden, joka tietenkin oli ihailtavaa. Kalma kun itse harvoin sai täysin vilpitöntä apua muilta.
"Meillä on aikaa puida asiaa läpi, vaikka vuosia.. en ole kuolemassa." Ellei joku häntä ottaisi hengiltä, mutta tähän kehoon yksinään aavekoira ei ollut kuolemassa. Ja muutenkin muutaman vuosisadan elänneenä aika ei oikeastaan merkinnyt mitään.

"Kaulapantaa ei voi katkaista, tai repiä pois päältäni." Kalma vastasi kun Ophelia ehdotti yksinkertaisesti kaulapannan irroittamista hänen kaulastaan. Kyllä Kalma oli sitä jo yrittänyt itse. "Kaulapanta ei estä mitään, sillä se noita vain pitää minut talutushihnassaan... pakottaen palaamaan luokseen aina kun haluaa." Kalma lisäsi korjatakseen papitattaren väärinkäsityksen hänen kaulassa olevasta pannasta.
"Noita kirosi kehoni niin etten pysty lähtemään siitä halutessani ja hankkia uutta ruumista. Olen jumissa tässä kehossa. Panta ei koske siihen mitenkään." Kalma lisäsi vielä.
"Joten pannan poistaminen ei korjaa kehoani, valitettavasti." Kalma vastasi Ophelian kysymykseen, jos hänen pantansa poistettaisiin niin se korjaisi kehon vääristymän. Olisikin se ollut niin helppoa. "En tiedä vahingoittaako kehoni muita.. itseni lisäksi." Kalma ei ollut kokeillut.

Ophelian seuraavalle pohdiskelulle Kalma ei voinut olla pienesti virnuilematta. Voi kun nuori papitar tietäisi kuinka lähellä olikaan sitä aitoa ja oikeaa totuutta ystävästään. Hänen kehonsa oli alun alkaenkin ollut jokun toisen ja hän oli vain viennyt sen säälimättä. Kalma kuitenkin vakavoitui välittömästi kun Ophelia hänen suuntaansa kääntyi ja aikoi tulla lähemmäksi. Kalma nousi hieman tuolista, mutta Ophelia onneksi muisti ja perääntyi. Kalma asettautui takaisin istumaan.
"Vähemmästäkin." Kalma hymähti Ophelian pahoitteluun ja pysähtyi itsekkin miettimään asiaa tarkemmin. Kirjaston valtasi hiljaisuus muutaman sekunnin ajaksi, kunnes Kalma avasi suunsa.
"Mitä jos yhdistäisit parantamisen ja manauksen?" Kalma ehdotti papitattarelle. "On kuitenkin selvää, etten tule selviämään tästä kivuttomasti. Voisimme tehdä sen pienissä osissa, niin paljon kuin kestän.. ja kävisin sitten hoitamassa itseni?" Kalma ehdotti papitattarelle.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Touko 27, 2018 5:17

Re: Parannus || Suskari

Papitar hymyilikin hieman somaa hymyään Kalman vastaukselle. Tuo oli oikeassa, eivät he löytäisi vastauksia päät pyörällä, ainakaan hän. Kalmalla pää oli varmasti häntäkin selkeämpi, tuon ymmärtäessä kaiken.
"Niin todellakin toivon." Ophelia kommentoitsi, jo rauhaisempana mitä tuli miehen sanoihin kuolemasta, antamatta lausahdukselle sen suurempaa merkitystä, hiljentyen sitten kuuntelemaan mitä kaulapanta teki... Ja mitä varten se oli. Pannalla ilmeisesti ei ollut mitään tekemistä Kalman kyvyttömyyteen lähteä pois ruumiista tai hakea uutta..? Papitar kurtisti kulmiaan näille silmänpäälle vaikuttaville pimeille voimille, mutta ei sanonut mitään. Ei hänellä ollut saumaa sanoa mitään, laskiessaan itsensä hovin velhon ystäväksi ja demonin tuttavaksi, kääntäessään katseensa pois näiden tekemisille.
Joka tapauksessa pannan poistaminen ei korjaisi, mutta ei ilmeisesti myöskään estänyt! Pieni mietteliäs toivon pilke palasi tytön silmiin. Olihan tuon tilanne kurja, mitä ilkeään noitaan tuli, mutta ainakaan tuo ei ollut miehelle sanonut, että tämän "pahan" puhdistus olisi mahdotonta. Se, olisiko se mahdollista Ophelialta oli tosin vielä mysteeri.

Yönsinisilmöinen nuorinainen jäi miettimään mitä voisi tehdä... Täytyikö hänen kieltäytyä, tehdä sittenkin niin miten ei olisi ensisijaisesti halunnut? Käsi hipoi tytön poskea, kyynerpään ottaessa tukea toisesta käsivarresta, sen muutaman sekunnin hiljaisuuden rikkoontuessa.
Kalma avasi suunsa... Ja ehdotti suunnitelmaa.
Papitar katsahti tummapukeiseen mieheen kysyvästi.
"Yhdistäisimme parantamisen ja manauksen...?" Ophelia toisti kuiskaten, kuunnellen loppuun.
"Tuo on..." Nuorinainen aloitti, ristien kätensä, raamattu yhä itseään vasten pidellen ja katsahti kohden kirjaston ikkunaan, josta tulvi valo.
Eikö kaikella mitä tapahtui ollut tarkoitus? Eikö Kalman tulo hänen luokseen juuri silloin, kun hän oli päättänyt olla ottamatta vastaan tulijoita, ollut tarkoitus? Joku ylempi, jokin jalompi? Kalma ei ollut väärässä, oli selvää ettei se olisi kivutonta, mikäli hän leikkiin lähtisi... Mutta merkkiä Jumalalta itse tuskin tulisi, ei tämän enempää, kuin mitä papitar vatsansapohjassa jo tunsi, jotenkin lupaavan, mutta ennemminkin uskaliaan kutkutuksen.

"Kaikella mitä tapahtuu, on merkitys... Eikö niin?" Ophelia kävi kysymään, katsahtaen sitten taivaalliselta tuntuvasta valosta kohden miestä.
"Sinun tulollasi tänään luokseni, sillä on oltava merkitys, jotakin meitäkin suurempi merkitys." Papitar täsmensi, hymyillen lähinnä silmillään.
"Sinun tulee tietää, etten ole ennen tehnyt moista toimenpidettä... Minun tulee miettiä, miten tehdä se. Siitä tulee meluisaa, kivuliasta... Jo tavallisessa manauksessa se on pahimmillaan sitä, mu-mutta minä huomaan, että olet varautunut siihen...! Mutta mitä jos se ei toimi? Mitä jos kärsit turhaan?" Brunette. lyhythiuksinen papitar jatkoi, mutta hymyili yhä.
"Mutta, jos olet halukas yrittämään, niin minä olen halukas auttamaan! Haluan kaikille hyvän elämänlaadun, haluan kaikille hyvän elämän... Ja haluan auttaa niin paljon kuin suinkin voin. Mutta..." Nuorinainen hiljeni, epäröiden seuraavia sanojaan.
"Haluan asettaa ehdon. Mikäli onnistumme... Haluan, että tiedostat Jumalan parantaneen sinut ja haluan, että edes yrittäisit rukoilla kerran päivässä tai lukea raamattua... Ja tehdä siitä sitten päätöksesi itse tulevana."
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ke Touko 30, 2018 12:18

Re: Parannus || Suskari

Kalma seurasi hiljaisuudessa papitarta eriparisella katseellaan kun nuori nainen mietti mitä voisi tehdä tuttavansa hyväksi, tai ystävän. Millaiseksi papitar hänet laskikaan. Papitar oli hänelle itselleen Blackin kautta vain vielä tuttava.. eiväthän he vielä oikein tunteneet toisiaan.
"Niin.. en oikein keksi muutakaan, jota voisit hyödyntää." Kalma puheli Ophelian mietteiden mukana ja katsoi kuinka papitar näytti ainakin piristyvän ajatuksesta, kääntymällä kohden kirjaston ikkunaa ja mietti. Kalma ei tiennyt mitä papitar ajatteli, mutta se mitä papitar seuraavaksi suustaan.. Voisi sanoa, ettei aavekoira lämmennyt asialle erityisesti. Kalma kohotti pienesti kysyvänä toista kulmaansa papitaren kysyessä, että oliko näillä tapahtumilla jokin merkitys. Se että Kalma oli joutunut alun alkaen tähän kehoon ja saapunut sitten papitattaren luokse parannettavaksi, oliko tällä kaikella jokin merkitys? Kalma tuijotti Opheliaa hetken hiljaisuudessa ja kohautti olkiaan. Mistä hän tiesi. Tosin sen Ophelia päätti hänen puolesta, kun nuori nainen julisti että tällä kaikella oli pakko olla jokin suurempi merkitys.
"Öh..Niin.. kai?" Kalma myönsi osaamatta sanoa vastaankaan iloisena olevalle papitatterelle.
"En kärsi ensimmäistä kertaa kivusta, jos siitä lähdetään." Arvet pitkin kehoa saivat puhua omasta puolestaan, vaikkeivat kaikki olleetkaan hänen toimistaan tulleita. Seuraavalle Kalma kysymykselle Kalma hieman synkkeni. "Sitten joudun miettimään uutta työtä ja kiertämään kaikki kirkolliset paikat kilometrin säteeltä.. Tottumaan elämäni muutokseen. Mutta olen iloinen kun autat.. tai ainakin yrität." Kalma vastasi. Ei hän siinä tilanteessa muutakaan voinnut, muuta kuin sopeutua.

Ophelia ei kuitenkaan halunnut päästää aavekoiraa niin helpolla haluten asettaa aavekoiralle ehdon. Kalma oli pelkkänä korvana, mutta miehen ilmeestä näki ettei tämä ollut täysin iloinen. "Miksi?" Kalma töksäytti. "Miten se auttaa yhtikäs missään? Ja mitä tulevaa?" Kalma ihmetteli.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 31, 2018 7:04

Re: Parannus || Suskari

"Miksikö?" Papitar hämmentyi hetkeksi silmissä miehen suoranaisesta, tönköstä kysymyksestä mitä tuli hänen ehtoihinsa. Opheliasta se oli ollut päivän selvää, Jumalalle itsensä omistava ja tähän syvästi uskovana, se oli tytölle päivän selvää ja kuningaskunnankin ollessa niin uskollinen, sen tuottaen Kalmallekin niin paljon ongelmia, oli nuorinainen uskonut tuonkin edes joskus rukoilleet vaikeina aikoina, edes vähän ymmärtäneen "miksi".
"Miten niin mitä tulevaa? Sinun tulevaasi!" Sinisilmäinen tyttö kurtisti kulmiaan.
"Emmekö juuri sinun tulevaasi ole tässä ajattelemassa? Etkö sinä tullut minun luokseni minun Jumalalta antamien lahjojen vuoksi? Tullut anomaan parannusta tilaasi!? Parannusta joka siten tulisi Jumalalta?" Ophelia oli hämmentynyt Kalman vastauksesta ja tunsi... Vähän vihastuvansakin? Se oli hämmennyksen ja häkellyksen sekaista tunnetilaa, tummahuppuisen miehen käyttäytyessä absurdisti heti kun hän pyysi jotakin pientä vastineeksi, välttelevästi, vaikka oli tullut itse pyytämään hovin papittarelta apua.
"Vähintä mitä voisit tehdä on tiedostaa suuremman voiman, mikä on Herra! Kiittää Herraa pelastuksestasi! Ruokkia sieluasi jatkossa kehossa jonka hän on pelastanut!" Papitar oli nostattanut leukaansa, olihan hän vain pyytänyt Kalmaa yrittämään, ei ryhtyä yhtä vakavaksi mitä hän, vaikka Ophelia henkilökohtaisesti toivoikin, että useampikin tekisi niin. Sekalaise tunnetilat olivat saaneet hänet tuntemaan... Raivoa? Jota nuorinainen pyrki pidättämään, mutta joka tuli pinnalle vetisin silmin. Hän ei ole hetkeen joutunut ojentamaan aikuista miestä näin.

"Antaisit hänelle edes tilaisuuden astua elämääsi! Asettaisi sinulle moraalit ja pysymään synnistä, katumaan niitä! Sillä ennemmin tai myöhemmin, me kaikki kuolemme, jopa sinä ja tuomipäivä tulee! Ja sinuna, kuten kenen tahansa muuna, en pyrkisi kadotettuihin joutuviin!" Papitar jatkoi, miettien samassa miksi kukaan ei haluaisi niin tehdä? Elää elämää ilman katumuksia, elää varman päälle?
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Kesä 04, 2018 2:18

Re: Parannus || Suskari

Se saattoi olla papitattarelle täysin selvää ja kirkasta uskoa jumalaan, mutta miehelle, joka ei koskaan ollut elänyt ihmisten maailmassa eläessään ja vasta nyt alkanut oppimaan ihmisten elämää. Tämä kaikki oli vierasta ja outoa miehelle, joka oli ollut eläessään koira.. ja oli sitä yhä. Hän ei ymmärtänyt vieläkään kaikkia ihmis elämän asioita. Häntä ei oltu opetettu ja nyt Kalmalle tyrkytettiin täysin vierasta asiaa. Asiaa jota mies hahmoinen koira ei ollut koskaan käynyt läpi tai kokenut. Kalma oli hämmentynyt ja yllättynyt papitattaren reagtiosta.
"Ah.. tietenkin.." Kalma ehti sanomaan väliin kun papitar saarnasi tietämättömälle miehelle. Hänen tulevaisuudestaan, joka oli nyt Ophelian uskonnon varassa.
"En.. ihan ajatellut sitä noin." Kalma sanoi niskaansa hieraisten pienen huomaamattoman irvistyksen kera katseen käydessä seinillä. Hän ei ollut ajatellut asiaa ihan tuolta kantilta tänne tullessaan. Hän oli lähinnä ajatellut papitattaren ystävällisyyttään auttavan häntä, ei niinkään tämän uskontoa tai jumalaa.
Kalma huomasi hyvin kuinka hänen, typeryytensä, ja tietämättömyytensä vihastutti papitarta. Seurasi lisää saarnaamista aavekoiralle, äänen korottamista ja vaatimista tulla uskoon. Tiedostaa suuremman voiman olemassa olon, ettei joutuisi kadotukseen. Niin paljon kuin Kalman olisi tehnyt mieli huutaa Ophelialle takaisin typeryyksiään laski aavekoira tällä kertaa mielessään ensin kymmeneen, ennenkuin avasi suunsa.
"En tiedä oletko huomannut, mutta en ole ihminen.." Kalma aloitti rauhoittuneempana, vaikka ehkä pieni kiristys näkyi aavekoirassa. "En ole kasvanut keskuudessanne, en tiedä uskontoanne.. enkä tunne sitä omakseni, vaikka ehkä haluaisin." Kalma kertoi katsoen papitarta syvälle tuon sinisiin silmiin omilla eriparisillaan.
"En ole koskaan käynnyt kouluja tai kirkossa.. En tiedä mitään uskonnostanne." Kalma jatkoi näyttäen pahoittelevalta papitarta kohtaan. "Olin lemmikki koira.. sitten murhaaja, erakko... ja nyt opettelen elämään ihmisten keskuudessa, teidän kanssa." Kalma valaisti Opheliaa tilanteestaan. "En tarkoittanu sanojani loukkauksena.. minä.. en vain tiedä." Kalma pahoitteli Ophelialle aikaisempia kysymyksiään, jos ne olivat olleet loukkaavia. Tai no olivat nimenomaan olleet sitä.
"Se ei tarkoita kuitenkaan sitä ettenkö olisi valmis.. oppimaan, mutta päätän itse uskon lujuuteni. Milloin rukoilen ja teen mitäkin.. mitä se nyt vaatiikaan." Kalma päätti ja jäi katsomaan papitarta kulmien alta odottavana. Jos hän kuulisi samaa huutoa uskonnosta ja siihen liittymisestä väkipakolla niin hän lähtisi.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 05, 2018 4:16

Re: Parannus || Suskari

Hetken papitar mietti, oliko mennyt odottamaan liikoja. Mitä jos Kalma ei edes osaisi lukea? Sitähän taitoa ei voinut odottaa aivan jokaiselta, ei edes velhon ystävältä. Ophelia manasi itseään hiukan, hän ei ollut tottunut olemaan kiihottunut, mutta piti katseensa kumminkin yhä hänen luokseensa tulleeseen mieheen, pitäen hengityksensä rauhallisen tasaisena. Tuo kävi pahoittelemaan, selittämään kantaansa ja hän tunsi pian sanojensa ainakin vähän sarastaneen valoa Kalmalle? Se oli hyvä merkki, siitä Ophelia oli tyytyväinen ja sitä mukaan hänen mielialansa myös laantui silmissä, miehen käydessä puolestaan nöyremmäksi.
Mitä tuli eriparisilmäiseen mieheen, Ophelia tiesi, ettei tuo ollut aivan ihminen... Papitar ei kumminkaan keskeyttänyt, jääden kuuntelemaan herkeämättä toisen sanoja tähän katsoen. Kävi selväksi, että Kalma oli ainakin ollut synnin mies, eikä tuolla selvästikään ole ollut ennen mahdollisuutta luoda suhdetta Jumalaan. Tuotahan sattui kaikki, pelkästään hänen tai sitten hänen pitelemänsä raamatun läsnäolo, joten se oli ymmärrettävää, mutta..! Se kaikki olisi mahdollista, mikäli hän kykenisi auttamaan, mikäli Herra päättäisi sen auttavan.

"Muuta en pyytäisikään..." Lopulta tyttö avaisi suunsa, jo melkein lempeästi hymyillenkin.
"Ymmärrän, ettei sinulla ole ollut ennen mahdollisuutta, mutta, mikäli onnistumme ja olet vapaa vitsauksestasi, pyytäisin sinua vain yrittämään. Ottaisit raamatun käteen kerran ja katsoisit, josko sinusta tuntuisi oikealta tehdä niin uudelleen" Ophelia toisti, hänhän halusi tuon vain yrittää. Tietenkin papitar oli tosin luottavainen, että moinen pelastus tekisi miehelle samoin mitä se oli tehnyt hänellekin, eikä siksi ollut ainakaan huolissaan, että mies saman tien luovuttaisi tai ei edes kokeilisi.
"En tietenkään ole heti vaatimassa sinulta lojaalisuutta Jumalaa kohtaan, en edes aio vahtia sinua, ellet siis tule minulle huoliesi tai kysymystesi kanssa. Suhde sinun ja Herran välillä on sinun päätettävissäsi ja jotain mitä te tulisitte yhdessä rakentamaan." Papitar hymähti, edeltävän kireyden kadotessa tästä tyystin.

"Mutta! Me emme pääse lähellekään sitä kaikkea, ennen kuin olemme päästäneet sinut pahasta, emmehän?" Papitar lausahti, käyden mietteliääksi.
"Tarvitsen... Hetken, kuten sanoin, en ole ikinä tehnyt mitään tämänkaltaista. Minun pitää varautua, saatan tarvita apukäsiä, sillä en välttämättä halua satuttaa sinua liiaksi tulemalla kaiken aikaa lähellesi..." Ophelia jatkoi ääneen tuumailuaan. He tarvitsivat myös tilan, jostain linnasta. Manaukset yleensä tapahtuivat ihmisten kotona ja ehkä nyt oli parempi, ettei tila ollut suoriltaan pyhä.
"Antaisitko minulle yön... Tai kaksi? Pyytäisin, että pysyisit linnalla tai ainakin sen lähistöllä, lähettän viestinviejän kun tiedän, miten toimisin."
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ke Kesä 06, 2018 2:24

Re: Parannus || Suskari

"Eiköhän sitä tule katseltua kun parantelen itseäni sinun hoitojesi jäljiltä." Kalma hymähti olettaen ettei tulisi selviämään pienillä vammoilla Ophelian käsittelystä, jos jo pellkästään papitattaren seura tekisi hänelle huonoaoloa. Kalma ei kuitenkaan lähtenyt lupaamaan mitään suoralta kädeltä. Hän halusi tehdä päätöksensä itse ja kun päätös tulisi hän ei halunnut kuulla valituksia. Kalma kuitenkin jo tiesi ettei tulisi olemaan läheskään yhtä uskollinen jumalalle kuin hänen edessään oleva nuori nainen. Ei, hän ei halunnut noin höpsähtäneeksi. Hänen viimeisetkin uskottavuutensa katoaisivat savuna ilmaan. Liiallinen sinisilmäisyys ei ollut hyväksi hänelle.
"Kyllä minä sinua tulen silloin tällöin katsomaan.. ihan muuten vain. Puhumaan turhanpäiväisiä." Kalma totesi Ophelian sanoihin käymisestä. Kyllä Kalma tulisi käymään vaikka sitten ihan muuten vain jos ei uskonnon nimissä, etenkin kun viime kerrasta oli jo melkoisen kauan. Ystävistä kannatti pitää kiinni ja Kalma omisti muutenkin todella pahan tavan kiintyä muihin, mutta siitä saattoi syyttää hänen koira puoltaan. Sitäpaitsi ystävyydestä papitattaren kanssa saattoi joskus olla hyötä, sitten joskus jos jotakin tapahtuisi.
"Kiitos ymmärryksestä." Kalma sanoi hymyillen vielä kun papitar ymmärsi hänen tilanteensa ukonnosta ja siihen uskomisesta. Tuputtaminen ei auttaisi hänen kohdalla asiaa.

"Saat aikaa niin paljon kuin tarvitset." Kalma sanoi noustessaan ylös tuolista. "Nähdään sitten." Kalma sanoi ja muutaman pois kulkevan askeleen jälkeen aavekoira oli kadonnut kirjaston tilasta.

***

Kului pari päivää ja Kalma odotti papitattaren viestinviejää kotonaan leikkien Karenin kanssa ja vietti kerrankin aikaa vaimonsa kanssa edes ne kerrat, jotka Edna oli kotona. Tänä aikana Kalma ei käynnyt töissä juurikaan, koska pelko siitä että hänet laitettaisiin jonkun pyhän kanssa nenät vastakkain.. siitä ei olisi tullut kaunista ja hän halusi olla kotona kun Ophelian viestinviejä saapuisi.
Kalma oli aamukahvilla parhaillaan kun oveen koputettiin. Kalma laski kahvikuppinsa alas pöydälle ja käveli ovelle avaten sen ja huomasi oven takana seisovan viestinviejän. Kalman ei tarvinnut edes miettiä kuka viestinviejän oli lähettänyt, mutta mies kuunteli viestinviejän viestin ja kertoi sitten tälle tulevansa noin parin tunnin sisällä paikalle. Viestinvijä poistui ja Kalma sulki oven perässään.

Kalma saapui jälleen linnalle ja kulki jälleen sen käytävillä tavanomaisilla tummilla vaate kokonaisuudellaan mukanaan olalla laukku johon Kalma oli varannut vaihtovaatteensa tulevaa varten. Mies käveli käytävällä etsien huonetta johon papitar oli hänet lähettänyt ja kun mies sen lopulta löysi. Kalma koputti ja odotti että saatiin lupa astua sisään tai joku tulisi avaamaan oven.
"Hei." Kalma sanoi astuessaan peremmälle ja katseli huonetta näin ohimennen ennekuin katse pysähtyi papitattareen.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Kesä 16, 2018 6:50

Re: Parannus || Suskari

Haaste osoittautuikin hieman haastavammaksi, mitä papitar oli ennaltaan odottanut. Haaste joka ei ollut vielä edes varsinaisesti alkanut, mutta suunnitteluhan oli toteutusta jo puoliksi? Tietenkään se ei olisi helppoa. Hemmetti, tuskin asiat tulisivat edes prikuulleen toimimaan hänen laatiman kaavan mukaan. Tapaus oli uniikki ja se saattaisi vaatia muutosta keskitein, sillä toinen osapuoli saattoi reagoida manauksen ja parannuksen sekakäyttöön arvaamattomasti.... Valmistelut olivat kumminkin kutakuinkin valmiina. Ophelia oli varannut operaatiolle huoneen, kauimpana muista huoneista ja saleista tietäen, etteivät ne olisi käytössä sinä päivänä. Huudot ja tuskanitkut olivat odotettavissa ja ensisijaisesti papitar olikin ajatellut tyrmiä, mutta sieltä ei liiennyt sopivaa tilaa. Ainakaan sellaista, joka ei olisi karminut häntä perinpohjaisesti, joten sali, suurimmaksi osaksi huonekaluistaan pois riisuttu huone linnan yksinäisessä nurkassa hoitaisi homman.
Kutsu oltiinkin jo lähetetty Kalmalle ja hänen pyytämänsä apukädet, kolme kainoa ja yksi elämäämpi kokenut sisäkkö olivatkin jo paikalla hääräämässä. Ronski, huumorintajuinen nainen jolla oli vähän enemmän lihasta... Ihan vain varmuuden vuoksi.

Pyhää vettä, puhtaat lakanat, raamattu... Ja auttava sydän, kaikki oli valmiina ja nyt he vain odottivat. Naiset varasivat pyyhkeitä, vettä ja ylipäätään vaikuttivat jännittyneiltä, ilmaisematta kumminkaan oloaan sanoin, hiljaa toivoen, että voisivat vain seistä seinänvieressä sievästi ja katsoa, kuinka papitar pelastaisi pahan kiroaman sielun yhdellä nyökkäyksellä. Niin ei tosin tulisi käymään ja vaikka nuorinainen vaikuttikin ulospäin hillityltä, hänen rinnassa tykytti. Hän tunsi tekevänsä jotain tärkeää tänään, poikkeuksellisen siis. Jotakin ei ihan jokapäiväistä.
Häntäkin siis jännitti, ja puristi hopeista ristiään ulospäin henkäisten, kunnes jo hetken odotettu koputus kuului ovelta. Yksi nuoremmista sisäköistä katsoi vähän säikähtäneenäkin papittareen, joka nyökkäsi tälle merkiksi. Ovi avattiin ja sisään astui potilas itse ja Ophelia kääntyikin tätä kohden tätä tervehtiäkseen.

"Tervehdys." Nuorinainen nyökkäsi ja ovi miehen takana suljettiin, sulkien heidät rauhallisen tuntuiseen ja ehkä jopa poikkeuksellisen hiljaiseen tilaan, papittaren puhuessa pehmeästi.
"Olemme valmistelleet tilan vuoksesi ja olemme valmiita silloin kuin sinäkin... Ah, näen että tulet varautuneena?" Ophelia kallisti päätään, katsoen lähinnä eriparisilmäisen miehen tuomaan laukkuun.
"Ah! Mutta... Olemme varanneet sinulle tilan huoneen etelä ovelta. Voit vaihtaa vaatteesi siellä ja vetäytyä sinne, mikäli sinulla tulee tarve... Tein parhaani katsoakseni, ettei sinulta puuttuisi sieltä mitään. Apulaiseni, sinun ei tarvitse heitä miettiä, heillä ei ole oikeutta juoruilla siitä mitä tässä huoneessa tapahtuu, mutta he ovat tarpeellisia. He eivät kanna edes ristiä." Tyttö selitti, osoittaen vaakakämmenellään kohden huoneen ovea, josta löytyisi pienempi kammari tätä varten. Salista tietenkin löytyi muitakin ovia, olihan linna sokkeloinen ja monikulkuinen lähinnä palvelijoita varten, mutta niistä Kalman ei tarvitsisi myöskään piitata.
"Ja tuota... Toivon, että et säikähdä, mutta näin asiakseni, näin tilanteen luonteen vuoksi, että joudumme mahdollisesti sitomaan sinut manauksen ajaksi." Papitar jatkoi, katsahtaen sitten olkansa yli lakanoituun, nahkaremmitettyyn pöytämäiseen tasolle, jonka tieltä nyt astui miehen nähtävä
Seuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia