Parannus || Suskari


Leveitä, kapeita, korkeita, matalia, valoisia, pimeitä. Käytäviä on monenlaista, eri tarkoituksiin. Yksi tarkoitus on kaikilla kuitenkin yhteinen: Ne vievät paikasta toiseen. Käytävät ovat linnan puolella koristeellisia ja saattavat sisältääkin arvokasta taidetta, aina maalauksista veistoksiin. Ensimmäisen kerroksen käytävät ovat eri toteen koristeellisia, koska siellähän suurin osa vierailijoista liikkuu. Maantasolla sijaitsevat käytävät pitävät myös sisällään tyrmiin johtavat käytävät, sekä suuren käytävän, jota pitkin vangit kävelytetään yleensä pihamaalla suoritettaviin teloituksiin. Ensimmäinen kerros pitää myös sisällään suuren eteiskäytävän.
Toisen ja kolmannen kerroksen käytävät alkavat olla sokkeloisempia mitä ensimmäisen kerroksen. Rappuja ylös ja alas on siellä täällä. Varsinkin kolmannen kerroksen käytävät vaikuttavat siltä, kuin ne oltaisiin suunniteltu labyrintiksi. Mikäli ei osaa liikkua linnassa, voi hyvinkin löytää itsensä eksyneenä käytävältä, jolla ei näy yhtään ovea saatika ikkunaa vai näkyykö? Salakäytäviä löytyy sieltä täältä ja jos satut käytävälle, missä ei mitään selvää ovea näy, on hyvinkin mahdollista, että seiniltä löytyy salakäytävän ovi. Varo kuitenkin, ettet eksy salakäytäviin sieltä kukaan ei löydä kuihtunutta ruumistasi.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3988

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Su Kesä 17, 2018 10:02

Re: Parannus || Suskari

Jälleen Kalma tunsi sen kuinka papitattaren pelkkä läsnäolo poltteli häntä kuin polttava nuotio, joka yritti liekeillään kurottautua häntä kohden ja polttaa. Kalma ei antanut asian kuitenkaan näkyä ulospäin kenellekkään huoneessa olevalle. Ovi suljettiin aavekoiran takana ja Kalma loi silmäyksen papitattaren valitsemiin avustajiin. Papitar oli näköjään varannut muutaman auttavan käden, mutta ymmärsihän sen. Tosin lihaksikkaamman puoleisen sisäkön läsnäolo sai aavekoiran kohottamaan toista kulmaansa. Mitä Ophelia ajatteli? Että hän nousisi ja söisi kaikki? Vaikka siihen papitar olisi varmasti pyytänyt vartijoita avukseen, kuin sisäkköä.
"Ajattelin, että tästä voisi tulla sotkuista, joten varasin vaatteita." Kalma vastasi papitattarelle, joka huomautti hänen tuomasta laukusta ja kertoi, että he olivat valmiita sitten kuin Kalmakin olisi. Hän tuskin koskaan olisi valmis jos totta puhuttiin. Nytkin hän mietti sitä olisiko tässä pitänyt jo kääntyä takaisin ja antaa olla, mutta ehkä se oli vain kivun pelko. Kivusta, jonka hän pian aiheuttaisi itse itselleen omalla päätöksellään. Ja sekin että hän saattaisi kuolla. Sekin oli käynnyt mielessä. Eikä hän voisi viime hetkellä edes paeta tästä saastaisesta kehosta.. hän kuolisi kehonsa mukana.

Kalman katse siirtyi papitattaresta nuoren naisen osoittaman etelä puolella olevaan oveen, joka johdattaisi Ophelian puheista päätellen pieneen huoneeseen. Huoneen jonka papitar oli itse tehnyt miehelle niin kodikkaaksi kuin oli vain kyennyt. Kalma nyökkäsi hymähtäen. Mitä taas tulisi papitattaren avustajiin heillä ei olisi oikeuksia juorita tämän seinän tapahtumista kenellekkään ja he eivät kantaneet mitään pyhää mukanaan. Se oli hyvä. Riitti, että papitar tuottaisi hänelle huonoa oloa olemassa olollaan ja sitä papitar oli selvästi tekemässä kun puheet siirtyivät naisen takana olevaan pöytätasoon johon hänet sidottaisiin. Ophelia siirtyi pois pöytätason edestä, jotta Kalma saattoi nähdä sen ja luonnollisesti se ei aivan helpottanut tilannetta tai ainakaan keventänyt sitä. Paksut nahkaremmit patijoidulla pöytäsängyllä, eivät näyttäneet houkuttavilta.
"Voisin olla huolissani, jos en tietäisi että sinä sidot tuohon minut." Kalma kuitenkin tokaisi huolettoman oloisesti, vaikka olikin hieman hermostunut tilanteesta.
"Poistun kuitenkin nyt vaihtamaan vaatteeni.." Kalma sanoi ja papitattaren kiertäen käveli toiseen huoneeseen, jonka oven sulki perässään. Kalma katsoi huonetta, jossa oli pieni ikkuna, sänky ja muita pikku mukavuuksia laitettu esille. Kalma laski laukkunsa sängylle ja tyhjensi sen vähäisen sisällön sängylle. Huonommat housut ja T-paita, joka oli joskus ottanut hieman osumaa ja sitä oli paikattu. Kelpaisi tähän tarkoitukseen loistavasti. Kalma riisui vaatteensa yltään ja asetti ne läheiselle tuolille viikattuna, heittäen vain löysät housut yllensä. Paita saisi myöhemmin peittää hänen kehonsa kun ensimmäinen kerta olisi takana. Kalma seisoi huoneessa ja tajusi, ettei saanut kehoaan liikkeelle. Sydän hakkasi rinnassa ja veri pakeni iholta pelon myötä, joka hiipi paikalle. Kalma joutui keräämään itseään pienen hetken mielessään, ennenkuin sitten kääntyi ja hermostuneen näköinen mies astui jälleen papitattaren kanssa samaan huoneeseen vain housut jalassaan. Kaikki ne arvet näkyvät miehen kehossa selvästi. Valtavia purema haavoja, viilto haavoja ja selkä täynnä ruoskan tekemiä arpeutumia. Tosin sitäkin enemmän huomioa tuntui kaikilla kiinnittyvän hänen kehossaan olevaan kuvioon, joka peitti Kalman rintakehää ja selkäpuolta. Se näytti tatuoinnille, mutta oli Hayan jättämä kirous tähän kehoon. Toisena hämmennyksenä papitattaren avustajille oli miehen kaulassa oleva kaulapanta. Kalma mulkaisi näitä kohden sen kerran ja nopeasti nuo lopettivat sen hämmästelyn. Kalma katsoi papitarta.
"Pyydän... älä sano mitään." Kalma sanoi hieman huokaisten rajun näköistä kehoaan. Hän ei tarvinnut sen puolesta mitään sääliä. Kalma sulki takanaan olevan oven ja käveli remmeillä varustetun sängyn luokse. Kalma katsoi sitä ja sitten papitarta.
"Jos kuolen.. älkää syyttäkö itseänne siitä." Kalma pyysi papitarta. Kuolemakin saattoi olla vaihtoehto, eivät ne manauksetkaan aina menneet nappiin. Joskus demoni vei sielun mukanaan helvettiin. "Vaimolleni.. olen pahoillani ja toivon hänen jatkan elämäänsä ilman minuakin." Kalma sanoi hiljaa, vaikka tiesikin ettei aina ollut niin paljon läsnä kuin olisi pitänyt, niin silti Kalma välitti syvästi perheestään. Siksi hän teki töitä.. ja teki nyt tämän sen tähden, jotta perheellä olisi katto päänpäällä ja Edna saisi keskittyä opintoihinsa. Kalma veti ilmaa keuhkoihinsa ja henkäisi raskaasti. Nyt sitä mentiin. Kalma asettui istumaan sängyn reunalle ja asettui makaamaan samalla kun papitattaren avustajat tulivat paikalle ja alkoivat laittamaan remmejä hänen kehonsa ympärille kiinni, niin ettei hän voisi liikkua. Kalma oli hiljaa ja alistui sille mitä oli tulossa.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1860

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Kesä 25, 2018 11:21

Re: Parannus || Suskari

Miehen reaktio pöytään sai papittaren hymyilemään pienesti, ystävällisesti, sanaa kumminkaan enää sanomatta. Ratkaisu oli siis mieleen ja varmastikin tarpeellinen, niin hänen, että Kalmankin mielestä. Sisäköt taas joko puntaroivat suostumustaan, tai huokaisivat mielessään hiljaa helpotuksesta, tietäessään etteivät joutuisi demonin jahtaamaksi tai mitään muuta vastaavaa. Demonista tosin ei ollut kysymys, mutta apulaiset oltiin säästetty yksityiskohdilta. Mikä he onnistuisivat, lujittaisi se vain näiden uskoa Herraan ja toivon mukaan sama tapahtuisi Kalmallekkin... Mutta se jäi nähtäväksi. Ophelia nyökkäsi, eriparisilmäisen miehen todetessa menevänsä vaihtamaan vaatteensa, mikä antoi hänelle aikaa rukoilla vielä hetkisen... Lisää lisävoimia, lisää johdatusta tälle tielle, johon uskoi Jumalan itse hänen asettaneen.
"Teidän armonne..." Yksi nuoremmista sisäköistä kuiskutti, saaden vain läimäyksen käsivarteensa vanhemmalta, rotevalta sisäköltä, saaden palvelijan perääntymään.
"Kaikki tulee tapahtumaan, kuten Herra haluaa. Älä turhaan huoli... Teidän kaikkien tulee pitää hermonne tyynenä." Papitar kävi kumminkin vastaamaan, rukoukseen solmittujen nyrkkien laskeutuessa.

"Sytyttäkää suitsukkeet." Kävi käsky, kahden nuoremman viimein uskaltautuessa liikkua käydessä sytyttämään tuoksuvia, sivukammarin oven avautuessa. Näky oli rujo, ainakin palvelijoiden mielestä, jotka ilmaisivat asiaa yllättyneellä ilmeellään ennemmin kuin sanoin, oikeuttaen näihin kohdistuvan mulkauksen siinä missä brunette nuorinainen kävi nyökkäämään, pitäen yllä ammatillista ryhtiä, vaikka sisältä hänen tekikin hieman pahaa. Ei näkyä sopinutkaan käydä kommentoimaan, ei tässä tilassa tai muutenkaan hyvien tapojen mukaisesti. Ophelia perääntyi sitä mukaan, mitä Kalma otti askelia kohden pöytää, yönsinisen katseen seuratessa tuon liikkeitä ja aatelmia, apukäsien käydessä jälleen seisomaan vierekkäin siistiksi riviksi, katseet lähinnä alhaalla.
Papittaren katse nousi miehen avatessa jälleen suunsa, jääden kommentoimatta ensin mitään, painaen tuon sanat mieleensä, kun Kalma kävi mainitsemaan myös vaimonsa.
"Mikäli Jumala on suopi, näen koska lopettaa ajoissa..." Papitar vastasi, katsahtaen sitten apukäsiinsä jotka valmistautuivat tehtäväänsä.
Ei hän halunnut riskeerata miehen henkeä, mutta Kalma näytti olevan riskistä tietoinen. Ophelia taas luotti Luojaansa, ehkä sokeellisenkin paljon. Kukaan ei ollut vielä hänen parantaviin käsiin kuollut, mutta Kalma ei ollutkaan kuka tahansa. Mutta yhteistyön, Kalman tietäessä rajansa ja hänen kokemuksiensa myötä, he ehkä saisivat aikaiseksi jotakin. Nahkaremmit käytiin kiristämään rotevamman sisäkön johdatuksella, ainoilla käsillä jotka eivät satuttaneet epäpyhää miestä.
Nuoremmat pitivät huolen, etteivät remmit kiristäisi liiaksi, mutta evät antaneet saumaa manattavalle riehtaista itseään irti.

Papittaren kädenheilahduksesta, apurit perääntyivät, mutta jäivät valmiustilaan levittäytyneesti eri puolille huonetta, jääden hiljaiseksi.
"Isän, pojan ja pyhän hengen nimessä, siunaa tämä tila ja tämä pyhä tehtävämme, Amen." Papitar aloitti, lausuen sanat hiljaisen rauhallisesti muodostaessaan samassa ristin kehoonsa, sormipäiden käyden otsasta napaan ja olalta toiselle. Rukoilut eivät tietenkään päätyneet siihen, nuorennaisen käydessä lausumaan lausahduksia seuraavaksi latinaksi, lähestyen pöydälle sidottua miestä, mutta pysähtyen vielä mukavuusalueen ulkopuolelle... Hän teki saman Kalmalle, etäältä, käsien piirtäessä ilmaan ristin tämän rintakehälle, hänen näkökulmastaan.
"Jeesus Kristuksen nimeen, meidän Jumalamme ja Herramme, tahrattoman Neitsyt Marian esirukouksella voimauttaen, Jumalan äidin, siunatun arkkienkelin, siunattujen pyhimysten ja apostolien ja kaikkivoivan pyhän auktoriteetin voimalla, me luottamuksella käsittelemme ja karkoitamme kaikki hyökkäykset, jotka ovat pahasta sikiäviä." Papitar kutsui avukseen kaikkia pyhänhenkiä kun samassa, makaavaa ristiä ilmaan piirtelevä käsi pysähtyi, sormien levittäytyessä avokämmeneksi, haalean valkean hehkun alkaessa muodostumaan papittaren parantavaan käteen. Ensin himmeästi, mutta alati kirkastuvasti, Ophelian käydessä keräämään rohkeutta ottaa askelia lähemmäksi, etsien miehestä pistettä, johon mahdollisesti kehon pitelemä pahuus keskittyisi. Huutoja, kipuja, ne joutuivat kuin kuurille korville juuri nyt, sisäkköjenkin pidätellessä suut supussa ja liikahtamati, ennen kuin toisin käskettäisiin tai selvä tarve avulle ilmenisi.
"Jumala, kaikki valtiaamme, nouse tämän vitsauksen yläpuolelle, kaikota vastustajasi ja vihaajasi pois tieltäsi... Päästä hänet pahasta ja johdata hänet pimeydestä. Pimeys joka ei kuule, joka on pahalla luotu! Eikä vastaa muulla kuin kärsimyksellä. Kun savu on hälvennyt, niin sinun voimallasi olkoot myös pahuus!" Valo himmeni hetkellisestä kirkkaammasta loistostaan, suitsukkeiden tuoksun täyttäessä tilaa, niiden savun noustessa kohden kattoa, verhoillen ikkunoista syöksyvän valon.
Sama toistui nopeasti myös latinaksi, nopeampaa, hiljaiseen tahtiin, joka kuulosti ennemminkin muminalta, ennen kuin Kalmaa kohden ojennettu käsi laskeutui,

"Herra on luonamme ja kuuleva. Nyt... Vetoamme tahrattomaan Neitseeseen..." Papitar ilmoitti rauhallisempaan äänensävyyn, mitä edeltävä rukous oli päättynyt, pian parannuksen sekalaista manausta jatkaen.
"Oi Maria oi Maria... Sääli lasta Jumalan, pimeille teille eksyneen. Itke hänen vuokseen, kyynelilläsi hänen pahuudesta sikeävä ruumiinsa puhdista, jotta hän on pyhillä mailla jälleen käveleväpi, sielunsa totuuden tunnistavapi. Jumalaa ylistäväpi, jonka valta on loputon." Samassa toinen käsi kohoontui, lähtien loistamaan samaan malliin mitä edellinenkin, Ophelian lähtiessä kokeilemaan miehen rajoja nyt raisummin, jonkinlaista merkkiä tästä etsien samalla kun jatkoi muminamaista rukoustaan.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3988

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Heinä 09, 2018 7:41

Re: Parannus || Suskari

Ne olivat ehkä pisimmät sekunnit koko aavekoiran elämässä, kun hoitajat kiristivät nahkaremmejä ja varmistivat, ettei "potilas" pystyisi liikkumaan tai riuhtomaan itseään vapaaksi. Sinä aikana sitä kävi paljon asioita mielessä kääntymässä. Mihin sitä olikaan taas ryhdytty ja papitattaren sanat: Jos Jumala soisi papitar lopettaisi ajoissa ja hän saisi elää. Kalma oli kuullut monesta suusta, ettei eläimiä otettu taivaaseen, eivätkä he olleet Jumalan lapsia. Ulkonäöstään huolimatta hän oli yhä se sama vanha karvapallo, joka oli kuollut ja astunut ihmisten maailmaan. Ehkä olisi pitänyt kysyä sitä aikaisemmin Ophelialta, sillä nyt se oli jo liian myöhäistä.

Ophelia silkalla käden heilautuksella käski apureitaan siirtymään ja nämä siirtyivät kauemmaksi hoitopöydältä eripuolille huonetta odottamaan. Kalma katsoi näitä paikaltaan ja sitten katse siirtyi Opheliaan, joka aloitti. Sanat satuttivat eniten, sellainen sanonta taisi olla olemassa? Nyt se piti hyvin paikkaansa kun Papitar siunasi huonetta ja tehtäväänsä. Kalma ei sitä ulospäin näyttänyt, mutta nuo Jumalaa ylistävät sanat viilsivät korvissa ja tuntuivat pahalta. Se kuitenkin oli vain pieni vesipisara ennen vuolasta koskea.
Papitar jatkoi rukoiluaan Kalmalle tuntemattomalla kielellä ja lähetyi nyt pöytätasoon sidottua aavekoiraa. Kalma puristi hampaansa yhteen siristäen silmiään kivusta niin papitattaren läheisyydestä kuin naisen rukoilusta, joka viilteli korvissa kuin pienet terävät neulat. Kalma nytkähti siteissään irvistäen kun papitar piirsi hänen yllensä ristinmerkin ja vaihtoi samalla rukouksensa enemmän aavekoiralle ymmärrettäväksi, vaikka Kalma paljoa oli sillä hetkellä papitarta mielellään kuuntelemassa. Sanat tuntuivat syövyttävän hänen korviaan kapen punaisen viivan valuessa ulos korvakäytävästä. Kalma puri hammasta yhteen ja tuijotti kattoa pidätellen itseään huutamasta nais väen edessä. Hänelläkin oli ylpeytensä, eikä hän huutaisi näin pienestä. Hän ei huutaisi..
Kalma katsoi Opheliaa, jonka käsi alkoi ensin hennosti hohtamaan ja se voimistui. Se oli kuin papitar olisi sytyttänyt suuren kokon huoneeseen ja uhitteli sitä aavekoiraa kohden. Se poltti hänen ihoaan kuin kuumennettu rauta ja hänen auringon puutteessta kärsivä iho alkoi punertamaan kuin auringossa palanneella. Kalma irvisteli purren hammasta yhteen hengittäen jo kiivaammin rintakehon noustessa ylös alas. Hammasta pureva mies katsoi Ophelian suuntaan ja saattoi vain surkeana katsoa kuinka papitar otti askeleita lähemmäksi potilastaan, jolloin myös tuon kädessä oleva hohto voimistui. Iho alkoi palamaan kuin pannulla paistettava liha kivulaiden vesirakkuloiden kanssa ja huoneen täytti tuskan huuto. Kalma yritti luonnollisesti riuhtoa itseään irti päästäkseen kauemmas tuskan aiheuttajasta. Se oli turhaa kun siteet pitivät häntä paikallaan.
"Pyydän.. lopeta jo!" Kalma aneli, mutta papitar ei ottanut potilaansa huutoja kuuleviin korviinsa ja aloitti uuden rukouksen, jonka jälkeen papitattaren kädessä oleva hohto hetkeksi himmeni. Kalma luulin hetken sen olevan ohi, vain sen hetken. Huoneessa haisi voimakas suitsukkeen tuoksu.. papitar lausui yhä rukouksiaan. Kalma tärisi kivusta siteissä näyttäen pahasti palanneelta ympäri kehoa. Kalma ei kuullut kunnolla, kummatkin korvat valuttivat yhä vuolaasti verta pään kummaltakin puolelta. Kalma katsoi papitattaren hitaasti laskeutuvaa kättä.

Papitar puhui jälleen, rukoili rauhallisemmalla äänellä. Kalma makasi siinä tiheästi hengittäen, täristen ja kauttaaltaan eri asteisilla palovammoilla. Katse pyysi papitarta lopettamaan. Lopettamaan kun hän olisi vielä hengissä. Sitten se tuli uudestaan, se kipuaalto joka pyyhkäisi kehon läpi ja poltti ihoa pahasti kuin kuumat lieskat. Kalma huusi ja aneli paitarta lopettamaan, mutta sitä ei yhäkään kuultu kun papitar oli laskenut kätensä alas. Käsi hohti tuota pyhää valoa jälleen kirkkaasti ja kun se kosketti ihoa, papitattaren vetäessä sitä miehen sidottua kättä pitkin alkoivat miehen kädessä olevat riimu kirjoitukset vääntelemään ja hohtamaan kirkkaana. Ne eivät kuitenkaan hajonneet missään vaiheessa, kuin ne olisivat vain hieman kärsineet Ophelian kosketuksesta. Kalman mustalla magialla tehty keho, tässä tapauksessa käsi, paloi hitaasti lihaa myöten, kunnes se alkoi antamaan periksi. Ensin se halkeili hiuksen hienoja halkeamia, jotka alkoivat kuitenkin räjähdysmäisesti laajenemaan sillä seurauksella että halkeamia muistuttavat haavat roiskauttivat verta pitkin huonetta ja myös papitattaren päälle. Kalma nytkähti kivusta ja huusi kuin syötävä yrittäen tempoa itseään paniikissa irti eikä vain huutanut kuin mies vaan kuin koira.. kivusta huutava hätääntynyt koira. Kalma yritti saada itseään irti, eikä näyttänyt olevan enään täysin selvä missä enään mentiin. Kalma yritti hätääntyneenä päästä puremaan papitarta ja kynsiä tuota, mutta siteet estivät yhä miestä tekemästä sitä. Hoitajat katsoivat riuhtovaa miestä huolissaan ja odottivat jo määräystä päästä rauhoittamaan mies parka. Heti luvan saatuaan tämä rotevampi hoitaja otti ensimmäiseksi tehtäväkseen painaa takaisin mies sänkyyn, jonka terävät hampaat kävivät lähellä tämän rotevamman naisen sormia. Nainen silti painoi miehen alas samalla kun kaksi muuta hoitajaa varovasti irrtottivat verta pulppuavan käden irti siteistä ja yrittivät tyrehdyttää verenvuotoa. Tälläisiä haavoja he eivät koskaan olleet nähneet.
Verenhukasta ja kivusta kärsivä mies alkoikin sammumaan nopeasti hetkellisen riehumisen päätteeksi. Kalma oli tajuissaan, mutta yhä sekava ja poissa oleva. Hoitaja yritti pitää miestä hereillä parhaansa mukaan edes vielä hetken.

Valitettavasti pimeys valtasi miehen mielen hetkeä myöhemmin.

***

Ehkä se oli onni ettei Kalma ollut hereillä hoitamisen ajan ja ehkä Kalma olisi toivonut kivutonta unta vielä muutaman päivän lisää kun mies heräsi kauttaaltaan kääreiden ympäröivänä. Kalma katsoi kattoa yläpuolellaan ja näytti hetken hämmentyneeltä.. kunnes palapelin tavoi muiston palasia palasi takaisin mieleen. Niin Ophelia oli parannus manannut häntä! Kalma yritti automaattisesti ylös, mutta hän ei päässyt kuin puoli senttiä nousemaan kun hänet painettiin hellästi takaisin alas. Kalma katsoi hoitajaa.
"Älä liiku.." Hoitaja kertoi lempeästi ja kaatoi puiseen mukiin läheisestä vaasista vettä ja auttoi Kalmaa varovasti juomaan siteiden läpi.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Edellinen

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia