Järvet ja lammet


Quinn metsästä löytyy suurempaa ja pienempääkin rutakkoa, joista ihan jokaiseen ei ehkä kannata onkivapaansa heittää. Järviksi voi laskea vain harvan, sillä yksikään ei kovin isoksi ole ehättänyt kasvaa. Kuitenkin suurin järvistä tunnetaan nimellä Aodhá joka suurimman metsäaukean tavoin on haltioiden nimeämä. Aodhá sijaitsee syvällä Quinn metsässä ja on kooltaan niin suuri, että vastarannalle ei ihan ihmisen silmin tarkasti näe. Vesi on kirkasta ja puhdasta, viileää kovin usein. Järvi on niin syvä, ettei kukaan voi olla varma mitä sen pohjassa on.... Ellet sitten satu olemaan taruolento, joka siellä pohjassa asustaa. Aodhá on järvistä myös kalarikkain, siinä asustaa paljon niin tavallisia kuin taruolennoksi lueteltavia kaloja, joista osa on vain kulkumatkalla järven poikki Meinradia seuraillen. Muodoltaan järvi on soikeahko ja Meinrad, joka laskee järveen pohjoisesta ja etelästä jatkaa matkaansa metsän halki kohden Aear merta.
Talvisin järvi jäätyy kauttaaltaan niin paksusti, lukuun ottamatta niitä alueita, joilla Meinradin virta pitää jäät ohuina.

Valvoja: Crimson

  • Aiheet
    Vastaukset
    Luettu
    Uusin viesti
  • You help me, I help you
    1, 2Kirjoittaja Aksutar » La Joulu 31, 2016 4:10
    27 Vastaukset
    10982 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Crimson Näytä uusin viesti
    La Kesä 02, 2018 8:16
  • Mellon
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » Ke Touko 22, 2013 9:10
    22 Vastaukset
    11562 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    Su Syys 20, 2015 9:36
  • Losing control means surrendering //Nipustinn
    1, 2Kirjoittaja Suzume » Su Touko 10, 2015 3:03
    15 Vastaukset
    10791 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nipustin Näytä uusin viesti
    Ma Elo 24, 2015 8:19
  • Järvellä
    1, 2Kirjoittaja Nahkis » La Heinä 19, 2014 5:36
    24 Vastaukset
    11336 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nahkis Näytä uusin viesti
    Su Elo 03, 2014 11:51
  • Gliding on the aqua// Nya
    Kirjoittaja Sutittaja » Ma Huhti 29, 2013 5:06
    9 Vastaukset
    10222 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nya Näytä uusin viesti
    Ke Loka 16, 2013 4:35
  • Yllättävä sattuma (Mohnake)
    Kirjoittaja Ylva » Pe Touko 18, 2012 1:58
    12 Vastaukset
    10445 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ylva Näytä uusin viesti
    Ma Tammi 21, 2013 5:05
  • Prince Charming save the Dragon! (Aksu)
    Kirjoittaja Ylva » Pe Joulu 07, 2012 4:42
    7 Vastaukset
    10280 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    Pe Tammi 11, 2013 3:02
  • Ha! Ja minähän olen parempi kuin sinä! [varattu]
    Kirjoittaja Templer » La Maalis 24, 2012 7:24
    8 Vastaukset
    10366 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Templer Näytä uusin viesti
    To Tammi 03, 2013 7:08
  • Sukeltajamadot ja tuorejuustoa (Lotdow)
    1, 2Kirjoittaja Agna » La Touko 26, 2012 10:41
    19 Vastaukset
    11346 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    To Loka 25, 2012 4:08
  • Stick and Stone.
    Kirjoittaja Kitty » Ma Heinä 30, 2012 5:16
    3 Vastaukset
    10159 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Crimson Näytä uusin viesti
    Ma Elo 27, 2012 12:47
  • Vedessä || varattu
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » Ma Maalis 05, 2012 3:32
    20 Vastaukset
    11414 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    Ke Touko 23, 2012 8:45
  • Peilityyni
    1, 2Kirjoittaja Lotus » Ke Huhti 18, 2012 8:56
    24 Vastaukset
    11573 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotus Näytä uusin viesti
    To Touko 03, 2012 7:21
  • Pesuhetki ((Varattu))
    1, 2Kirjoittaja Ylva » Ke Marras 16, 2011 2:35
    17 Vastaukset
    11327 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ylva Näytä uusin viesti
    Ma Tammi 16, 2012 11:17
  • Ota ahven. Tai kaksi. Tai vaikkapa kolme//varattu
    1, 2Kirjoittaja Pappis » La Kesä 25, 2011 9:27
    25 Vastaukset
    11825 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nipustin Näytä uusin viesti
    Su Marras 27, 2011 5:34
  • Kuutamon hopeoima järvi
    Kirjoittaja Ros » To Elo 11, 2011 6:48
    7 Vastaukset
    10313 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    Su Syys 25, 2011 2:43
  • Aaltoja!
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » Pe Heinä 22, 2011 10:00
    19 Vastaukset
    11507 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Demintty Näytä uusin viesti
    To Elo 11, 2011 12:42
  • Saalistajasta saalis || Wolf!
    1, 2, 3, 4Kirjoittaja suskari » Ti Heinä 12, 2011 7:18
    45 Vastaukset
    11996 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Templer Näytä uusin viesti
    La Heinä 30, 2011 10:27
  • Yhteistyö on voimaa! //sov.
    1, 2, 3, 4, 5Kirjoittaja Niehku » Su Huhti 17, 2011 5:37
    63 Vastaukset
    13111 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Karasuman Näytä uusin viesti
    Su Kesä 12, 2011 5:07
  • Jään ja veden henget. [sov]
    1, 2Kirjoittaja Dogster » Ma Elo 23, 2010 5:19
    21 Vastaukset
    11680 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Dogster Näytä uusin viesti
    To Maalis 10, 2011 10:45
  • Bring it on, honey //Koiruli<3
    1, 2Kirjoittaja Pappis » La Tammi 08, 2011 7:46
    20 Vastaukset
    11634 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Pappis Näytä uusin viesti
    Ke Helmi 23, 2011 2:45
  • Puhdistus todellisuudesta (Melia)
    Kirjoittaja Mayhemfilia » Ti Syys 07, 2010 10:40
    9 Vastaukset
    10390 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Melia Näytä uusin viesti
    Ma Syys 20, 2010 11:38
  • löytöjä (sovittu)
    1, 2Kirjoittaja Eeli » Su Maalis 07, 2010 5:36
    18 Vastaukset
    11697 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ay Näytä uusin viesti
    Ti Elo 03, 2010 9:45
  • Rasittavia ovat lapset pienet || vapaa
    Kirjoittaja Totopo » La Maalis 27, 2010 10:32
    7 Vastaukset
    10432 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Pappis Näytä uusin viesti
    Pe Huhti 02, 2010 1:16
  • Ilta kävely ja jäitä
    1, 2, 3Kirjoittaja suskari » Su Tammi 31, 2010 8:51
    42 Vastaukset
    12357 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja suskari Näytä uusin viesti
    Ti Helmi 16, 2010 9:09
  • Veden äärellä (Sovittu)
    1, 2Kirjoittaja Submarine » To Loka 22, 2009 11:02
    27 Vastaukset
    12661 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Submarine Näytä uusin viesti
    To Marras 26, 2009 7:41
  • Toinen toistaakin hullumpi || Rakki
    1, 2Kirjoittaja suskari » Ti Touko 26, 2009 4:31
    27 Vastaukset
    13260 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Dogster Näytä uusin viesti
    Ti Syys 08, 2009 2:40
  • aahh.. metsäjärvi.
    1, 2Kirjoittaja kuutamo » Ke Elo 06, 2008 6:16
    23 Vastaukset
    13047 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja NOVITAR Näytä uusin viesti
    Ma Loka 27, 2008 3:32
  • Haltian vierailu
    1, 2Kirjoittaja Arilyn » Pe Touko 23, 2008 9:55
    24 Vastaukset
    12997 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Arilyn Näytä uusin viesti
    Ke Syys 03, 2008 4:20
  • vettä
    1, 2, 3, 4Kirjoittaja Aksutar » Pe Touko 23, 2008 8:10
    46 Vastaukset
    6057 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Miwra Näytä uusin viesti
    To Heinä 10, 2008 6:23

Paluu Etusivu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelualueen oikeudet

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö