Välit kuntoon || Crim! (K-varoitus)

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Heinä 2015, 23:23

Puolikäärme pyöräytti silmiä päässään ja katsahti yhä niin kovin väsyneenä Dariusta. Mitä ikinä hän sanoisikaan, oli Haukansilmä pistämässä vastaan. Ehkä se tekikin heidän välisestä suhteestaan niin erityisen verrattuna siihen, kuinka yksikin Lorythasin sana riitti kyläläisiin ja sai nuo tekemään niin kuin kylän vanhin tavallisesti vaati. Kylän ulkopuolinen kenraali oli täysin oma lukunsa. Ei Lorythas ollut tottunut siihen että muut vastaan sanoisivat, tai että joku yritti vain parasta ajatella hänen puolestaan. Ehkä se kertoi jotain sarvipäisen ystäväpiiristä joka pitkälti Briariin sijoittui, siinä missä myös siitä, ettei Lorythas todellakaan nähnyt itseään moisen huolenpidon arvoisena.
Pyysinhän vain sinuakin poistumaan…”, hopeaverinen mutisi lähinnä itsekseen, kulmiensa alta Haukansilmää katsoen. Tai ainakin siihen saakka kunnes silmäpuoli ilmoitti että Loryn oli parempi pysyä sängyssä. Nuoremmanoloisen haltian leuka nousi ylemmäs, katseen seuraten kuinka kenraali lähti talsimaan huoneesta ulos varsin päättäväisenä. Puolikäärme kirjaimellisesti potki peitot jalkojensa tieltä, polviensa varaan nousten pystyyn kuin naruista yhtäkkiä kiskottu marionetti, ja kädellään osoitti Winderin perään kuin käskien tuota pysähtymään niille sijoilleen.
Et varmasti hae tänne yhden ainoata sielua lisää!”, Lorythas huusi toisen perään, turhaan tietenkin, ”Darius!”.

Toisaalla Iriador oli ehättänyt jo sen verran unestaan heräillä, että oli ehtinyt tiedostaa Dariuksen karanneen jo jonnekin. Ei punapää siltikään sängystä ollut jaksanut nousta ja vaikuttikin siltä, kuin tuo yhä olisi untenmailla. Tai niin vaikutti siihen saakka, kunnes huoneeseen astelija kävi sokeaa ravistelemaan hereille. Kenraalihan se, olisi tietenkin pitänyt jo arvata, sillä tuskin Lorythas olisi punatukkaista vastaavasti tullut herättelemään kesken kaiken uniltaan tällä tavalla.
Uupunut tuhahdus päästettiin ilmoille, Iriador raottaessa sokeita silmiään sen merkiksi, että oli kyllä hereillä vaikka mieli olisikin vielä tehnyt pyöriä pitkin peitteitä. Yö kun oli ollut ylipäätään taas hetkeen mitä mukavin, nuoremman ollessa saanut Haukansilmän kyljessä nukkua lämpimässä halauksessa mistään murehtimatta.
Mutta sitä Iriador ei ehtinyt juuri nyt jäädä sen pidemmälle muistelemaan.

… Mmmhh, sekin vielä”, sokea mumisi itsekseen, kammetessaan itseään istumaan vuoteelle. Lorythaksella oli kuulemma jokin hätänä, ja Winder halusi raahata punapäisen tohtoroimaan kyläpäällikköä, kun tuo ei parantajia seuraansa kaivannut.
Iriador haukotteli makeasti, livuttaen itsensä sängyn laidalle ja siitä jaloilleen seisomaan.
Tullaan tullaan… heti kun vain saan vaatteet niskaani”, eihän sokealla ollut yllään kuin housunsa, yöllä kun ei enää tarvinnut niin kamalan lämpimästi pukeutua.

Puolikäärme oli huoneessaan ehättänyt jo vuoteesta nousta ylös. Tiiraillen kerran jos toisenkin ovenraosta käytävälle kuin valmistautuen siihen, että joukko huolestuneita kyläläisiä marssisi johtajansa puheille. Mutta ei siellä ketään näkynyt. Joko Winder oli vain härnätäkseen niin päättäväisesti paikalta poistunut, tai sitten noita pidätteli jokin.
Oli miten oli, kävi sarvipäinen ottamaan itselleen sen hieman tutumman olomuotonsa ja oli juuri vaihtamassa parempia kuteita niskaansa, kun Dariuksen ääni käytävältä palasi takaisin huoneeseen. Lorythas tosin ei edes vaivautunut vilkaisemaan Haukansilmän puoleen, kiskaistessaan kovin terävin ottein vain pidemmänpuoleista kaapua yllensä, ja kiristi sen vyötäisille sidottavaa nauhaa kiinni. Vaikka samantienhän se tuntui löystyvän uudestaan, voimien uupuessa turhankin pian siinä missä lihakset huusivat siitä, ettei niitä ollut oikeaa juuri nyt jännittää. Samalla puoliverinen niin kovasti yritti vakuutella itselleen säryistään ja kuumeisenväsyneestä olotilasta huolimatta, että oli kyllä kunnossa. Hän ei aikonut maata vuoteessa enää hetkeäkään.
Olisit vain antanut hänen nukkua…”, sarvipäinen totesi käännähtäessään ympäri Dariuksen puoleen, luovuttaen sen pirun nyörin kanssa ohessa ja tipautti sen vain lattialle jalkoihinsa. Lorythaksen katse oli osin toruva, ehkä jopa hieman uhkaava, Puolikäärmeen katsellessa silmäpuolista ystäväänsä siinä edessään.
Ei ole myöskään tapaistani toistella itseäni, Darius – olisit sinäkin vain antanut minun olla ja lähtenyt jo sotilainesi menemään”, Hopeakäärme lähes sähähti Winderille, tuoden toisen kätensä turhautuneena pitelemään taas otsaansa, joka niin epänormaalin kuumana taas tuntui hehkuvan. Silminnähden puoliverisen olotila vaihtui taas siitä päättäväisestä väsyneeksi, sydämenkin alkaessa hakata rinnassa lujempaa kun keho tiedosti viimein olevansa kunnolla pystyssä, eikä enää lepäämässä niin mukavassa vuoteessa.
Ei teidän tarvitsisi…”, Vaern tuhahti siinä paikallaan huojuessaan, ”En edes muista milloin jonkun läsnäolo olisi ärsyttänyt näin…”.

Mitä täällä ikinä sitten onkaan tekeillään – hyvinhän hän näyttää jaksavan. Tai no… näyttää ja näyttää…”, Iriador haukotteli viimein ovensuulta, jääden sen karmeihin nojailemaan kätensä puuskassa. Ei nuorin tiennyt mikä varsinaisesti kyläpäälliköllä hätänä oli, saati mistä moiset puheet taas juurensa johtivat, mutta ehkä se kohta selviäisi.


//Nappaat sieltä vielä jonku kainaloos erheessä. Sit mä tuun kolisutteleen niitten mökkien ikkunoita keskellä yötä. HIMOPALLLOMERI ON TÄRKEE! Turrit valtaa avaruudet. Avaruusturrit. Vähän niinku avaruusfenris :---DDD ET DISSAA MUN YÖKUKUNTAA, SAIN SENTÄÄN JOTAIN LUOVAA AIKASEKS!!//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Heinä 2015, 23:54

Askel kävi pysähtymään lähelle ovea, kenraalin jääden tuijottamaan kulmiensa alta puoliveristä, joka nyt omaan olomuotoonsa oli muuttunut. Lorythas vaikutti entistä kireämmältä tilanteen suhteen, mutta vaikka ylös oli noussut kenraalin kehotuksista huolimatta, ei sarvipäinen näyttänyt voivan yhtään sen paremmin. Energiaa näytti kuitenkin olevan asteen tai toisen uhkailuun. Siinä missä Lorythas kävi sähähtämään eliitille, oli Darius vaistomaisesti ottanut pari askelta kauemmas. Ei hän ollut unohtanut eilistä. Tuskin tulisi koskaan unohtamaankaan. Ei hän päästäisi Lorythasia lähelleen jos tuo noin puhui, oli sarvipäinen sitten missä kunnossa tahansa. Alkoi kuitenkin käydä selväksi, ettei tuo apua halunnut, vaikka sitä selvästi tarvitsi.
Mutta, kuka Darius sitten kyläpäällikköä siihen oli pakottamaan.

Ennen kuin Darius ehätti suutaan avata, oli Iriador saapunut paikalle ja kävi tilanteesta kysymään. Haukansilmä ei kuitenkaan käynyt sanomaan mitään Iriadorille, ei edes katsonut kumppaninsa suuntaan, vaikuttaen jopa siltä ettei edes olisi huomannut toisen paikalle saapumista.
"No eilen läsnäoloni näytti ärsyttävän sinua niinkin paljon että kaulani runtelit", Darius kävi vastaavasti sähähtämään Lorythasille. Äänestä kuuli, että Haukansilmä oli lähellä menettää malttinsa, ellei sitten jo ollut menettänytkin.
"Sanoit teidän kärsivän kaltaisteni takia ja nyt jos teitä yrittää auttaa jotenkin, niin tässäkö taas kiitos? Olen yrittänyt olla kylmä, nöyrä, ystävällinen ja jopa läheinen, pelastanut sinut ja tehnyt jopa uhrauksia sinun takiasi, tässäkö kiitos? Käy sitten uudestaan päälle jos siltä tuntuu, anna tulla, vie loppuun se mitä eilen aloitit - kerta väität olevasi täysin kunnossa, eiköhän sinulta sitten löydy voimia minun tappamiseen!", Äänentaso kävi nousemaan sanojen myötä, Dariuksen ottaen samalla sivuttaisia askeleita jälleen paremmin Iriadorin eteen. Ehkei ollut kaikkein fiksuin idea yllyttää puolikäärmettä päälle, mutta Darius oli kurkkuaan myöten täynnä. Kaiken takia, jälleen. Eniten Winderiä oli painanut yhä ne sarvipäisen sanat. Sanat joita kenraali tuskin tulisi unohtamaan toviin.

"Muussa tapauksessa ISTU alas ja myönnä, että tarvitset apua ja ota se vastaan, kun sitä tarjotaan. Jos et meiltä, niin sitten kyläläisiltäsi. Ties mistä kuumeesi johtuu ja ties mihin se pahimmillaan johtaa ja jos sinä nyt kuolet kun me täällä olemme, tiedät täysin hyvin mitä siitä seuraa kuiskaukselle. Ja Briarille. Kyse ei ole vain sinusta, Vaern", Kohonnut äänensävy kävi laskemaan yhtä nopeasti mitä oli laskeutunut, kenraalin jääden tasailemaan kiihtynyttä hengitystään hetken hiljaisuudessa.
"Et mene lähellekään häntä ellei hän rauhoitu", Darius totesi henkeä tasaillessaan telepaattisesti Iriadorille, välittämättä sen pahemmin selitellä tilannetta tähän väliin kumppanilleen.


// Vähän tahtoo lempee jopa kanandan talvessa you know. Pikkasen. Ei oo varaa olla ronkeli siellä, vaihtoehdot on joko ne ruumiit tai spärdö. ET KOLISTELE MUN IKKUNOITANI SAATNAA HEITÄN SUO KENGÄLLÄ PÄÄHÄN! Pallomeret on aina tärkeitä! Avaruusfenris nyt :------------D EN DISSAA EN. SIITÄ KOVASTI TYKKÄSIN. KUTEN TÄSTÄKIN. NAM. ota paskadari //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Heinä 2015, 01:55

Iriador pöyhi hiuksiaan paremmin kuosiin, aikeissaan kommentoida jotain lisää tilanteeseen. Pyytää Lorythasia vaikka istumaan alas, siinä missä Dariuskin olisi kyllä voinut istahtaa selvästi hetkeksi rauhoittumaan alas sen perusteella, miltä silmäpuoli yllättäen kuulostikin.
Punapäinen suoristautui, kulmaansa kohauttaessaan kuullessaan siitä miten Puolikäärme oli ilmeisesti Winderin kaulaan käynyt kiinni. Miksi? Sepä taisi jäädä silkaksi arvoitukseksi, eikä sokealla oikeastaan käynyt mielessäkään yrittää sanoa jotain kenraalinsa sanojen väliin. Kuin korkeintaan todeta, ettei moinen äänen kohottaminen varmastikaan ollut tarpeen tähän hätään…

Hopeakäärmeen katse puolestaan kapeni, kulmien laskeutuessa varoittavaan kulmaan sarvipäisen kuunnellessa sitä, miten Winder yllättäen ääntänsä korotti. Jos Lorythas ei jotain sietänyt, niin silmilleen hyppijöitä. Oli alitajuinen tarve puolustaa sitä asemaa ja arvoa jota hopeaverinen itsellään kantoi, ja tavallisesti se puolustaminen ajoi lohikäärmeen puolikkaan käyttäytymään myös holtittomasti ja aggressiivisesti, vaikkakin myös määrätietoisesti. Joka tapauksessa Haukansilmä oli viemässä tilannetta omalta osaltaan siihen, mihin he eilen olivat kahden kesken ehättäneet lopettaa, ennen kuin kenenkään oli henkeään tarvinnut heittää hukkaan…
Ne sanat kolahtivat suoraa puoliverisen kasvoja päin, Puolikäärmeen alkaessa hehkua silmäpuolen äänen korotuksen myötä aina vain kuumemmin ympärilleen, sen leimun kiriessä taas luomaan varjoja rintakehään joka paljaana aukinaisen kaavun alta erottui. Lopulta se tuli nousi myös peittämään Vaernin rauhallisen katseen alleen. Lorythas ei halunnut kuulla uudestaan niitä sanoja, jotka oli Dariukselle eilen sanonut, pikemminkin huutanut. Jokainen niistä tuntui lyövän uudemman kerran vasten kasvoja, vetävän uuden pysyvän arven lihaan. Ne sanat pakottivat sitä säälimätöntä puolta heräämään. Sitä puolta jota Lorythas niin kovin yritti tietoisesti hillitä ja piilotella, nostaa esille vain silloin, kun sille oikeasti oli jotain tarvetta.

Jahka Darius oli lopettanut ja saanut niin sanotun vauhkoamisensa kuriin, kävi sarvipäinen kylmästi nauramaan Haukansilmän sanoihin takaisin. Siinä vaiheessa kylmät väreet lähtivät risteilemään myös pitkin Iriadorin selkää…
Ai sitäkö sinä jäit kaipaamaan?”, harvinaisen ilkeänkuuloinen ääni lausahti, pään kääntyessä sitä mukaan Dariusta seuraillen, kun tuo punapäisen kumppaninsa eteen astui, ”Olet itsesi marttyyri, Darius. Olisi vain pitänyt ottaa henkesi samantien, et olisi joutunut näkemään painajaisia yön ylitse suotta. Et olisi joutunut koskaan väittämään itseäsi ystäväkseni, tai koskaan kantaa huolta kaltaisestani, jota kutsut nimellä, joka ilmaisee täydellisesti sitä mitä olen”. Lorythas sähisi, palaen taas kuin ahnas kekäle menetettyään itsehillintänsä ja antaen taas enemmän tilaa petopuolelleen ajaakseen nämä ”tunkeilijat” tiehensä reviiriltään.

Iriador oli juuri avaamassa suutaan, ehtien päästää lähinnä vain lyhyen äännähdyksen, kun tunsi paremmin miten kuuma ilma puhalsi jostain kauempaa kasvoja vasten. Samalla ilmassa alkoi epäilyttävästi haista savu, mikä ei varmastikaan kaukaa ollut haettua, kun mustanpuoleinen sellainen otti noustakseen Hopeakäärmeen suupielistä.
Minä EN tarvitse apua!”, Vaern huusi niin että koko huone otti taas väristäkseen sen kumean äänen alla, joka sai myös Iriador säpsähtämään sijoillaan. Eihän nuoremmalla ollut minkäänlaista käsitystä siitä mistä kaksi vanhempaa sanailivat. Miksi Darius niin oli ääntään nostanut? Miksi Lorythas tuolla tavoin käyttäytyi, selvästikin uhkaavasti, ja oli niin vihainen?
Sokean punainen aura nousi värjäämään lattiaa, sinä parhaimpana keinona aistia ympäristönsä silloin, kun Iriador koki olevansa niin sanotusti selkä seinää vasten. Toinen käsistään tarrasi kiinni Dariuksen hartiasta, vetäen silmäpuolta hellänvaroen kauemmas Hopeakäärmeestä, ”… Tule”, punapää lähes kuiskasi, haluten vain itsensä ja Dariuksen pois tästä huoneesta.

MINÄ EN TARVITSE TEISTÄ KETÄÄN!”, hopeaverinen kajautti uudestaan kattuparrut väristen, ”MIKSI EDES YRITÄN? YRITÄN USKOA NIITÄ VALHEITA ETTÄ JOKU MUKA MEISTÄ VÄLITTÄISI”. Hopeakäärmeen tulisen olemuksen lähtiessä ottamaan askelia lähemmäs, kävi Iriador kirjaimellisesti repimään Dariusta väkisin mukanaan syrjemmälle puoliverisen tieltä. Punapäinen tiesi kuinka kiivaasti Haukansilmä olisi häntä puolustamassa pahimmassa tapauksessa, joten turhaan tuota syrjäänkään olisi yrittänyt työntää. Parempi vain pitää silmäpuolta siinä omalla tavallaan kilpenä ja toivoa, että Lorythas rauhoittuisi…
Vaernin olemus seurasi sen hetken kun tuo eteenpäin liikkui Winderiä, jota nuorempi haltia mukanaan veti, kunnes sarvipäinen pysähtyi sijoilleen, ”Ainoa virheesi jonka teet, on haastaa minua. MUTTA TUSKIN SEKÄÄN SINUA KIINNOSTAA, OLET VAIN VALMIS KUOLEMAAN KUN JOKU OLISI SITÄ PELASTUSTA SINULLE TARJOAMASSA”. Dariukseen katsominen ei herättänyt minkäänlaista sääliä haltioita kohtaan, mikä omalla tavallaan pelotti Puolikäärmettä, joka raivonsa valtaan oli ajautunut. Sen sijaan että Lorythas kuitenkaan olisi yrittänyt käydä kaksikkoon käsiksi, mahdollisesti lopettaa nuo niille sijoilleen, lähti sarvipäinen kovin päättäväisesti marssimaan huoneestaan ulos, välittämättä siitä jos joku yritti estää. Hänen piti päästä ulos, nyt heti, eikä Hopeakäärme antaisi kenenkään estää itseään.


//Voi Aksu nyt (DDDD Kanadamökki. Sinne me lähetään. Ja pilkkimään! Tavataan spärdö sitten seuraavana aamuna etupihalla. Niin se vaan menee. VARMANA KOLISTELEN. OTAN MIELELLÄNI SUN KENGÄN. SIT MÄ ULISEN JOSTAIN IKKUNANRAOSTA ET VIIS EUROO TAI TOINEN KENKÄ (DDDDD Tänäänkin juttelin avaruusfenriksen kanssa, äijä ei antanu mulle mitään kivaa >8( NO HYVÄ ETTÄ TYKKÄSIT. Ota tästä paskelory//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Heinä 2015, 02:39

Kulmat kävivät kurtistumaan entisestään Lorythasin avatessa suunsa Winderin pauhaamisen jälkeen. Ei tuo aikonut rauhoittua saatikka istua alas, ei tuo halunnut heidän apuaan vaikka se oli tarpeen. Kukaan ei tiennyt mistä lohikäärmeen kuumeilu johtui, ties vaikka Fritz olisi ehättänyt jotain myrkkyä toisen verenkiertoon heittää ja jos Lorythas siihen kuolisi ja todettaisiin syynä olevan myrkyn, ei kukaan voinut todistaa oliko myrkky peräisin Fritziltä vai kuiskauksen sotilailta tai kenraalilta. Varmasti kyläläiset halusivat syntipukin jolle kostaa mahdollisimman nopeasti ja helposti, mikäli Seyr kaatuisi.
Haukansilmä kävi sähähtämään terävästi puoliverisen kutsuessa häntä marttyyriksi. Seyr tässä se marttyyri oli, valmis kuolemaan sen aatteen puolesta ettei muka apua tarvinnut. Typerys. Siinä samalla tuli mietittyä tosissaan miksi Darius edes yritti. Miksi hän oli välittänyt puoliverisestä alun alkaen, miksi hän oli pelastanut tuon aroilta jäätymästä ja aikanaan valinnut ennemmin Lorythasin parantumisen kuin Iriadorin näön palauttamisen. Näemmä kaikki oli turhaa, kaikki oli valetta, kuten eilen oli nähty jo. Ei Seyr hänestä välittänyt, esitti vain. Ja Darius kun oli mennyt kehittämään jotain syvempää tuohon sarvipäähän.

Darius olisi varmasti pysynyt paikoillaan siihen loppuunsa asti, ellei Iriador olisi kenraalia käynyt sivummalle repimään. Edes se kuumuus jota Lorythas alkoi hohkaamaan huoneeseen ei tuntunut saavan kenraalia siirtymään mihinkään ja vasta se korkeahaltian kuiskaus sai Dariuksen paremmin havahtumaan tilanteeseen. Winder oli raivona ja oli valmis haastamaan tuon pedon, mutta Iriadorin läsnäolo tässä tilanteessa kävi huolestuttamaan. Ja jos nyt tarkoin mietti, niin millä hitolla Winder muka sarvipäisen olisi haastanut? Ei hänellä ollut aseitaan, ei edes teräväkärkisiä hansikkaitaan, ei edes kenkiä joilla potkujaan olisi saattanut kivuliaammiksi tehdä. Mikäli Darius nyt Lorythasin kanssa yhteen olisi ottanut, olisi tilanne ollut harvinaisen selvä.
Darius olisi halunnut sanoa jotain väliin, mutta ei ehättänyt missään välissä. Seyrin huutaessa, ettei kukaan heistä välittänyt kävi Darius lähes ärähtämään ääneen. Mitä hittoa sarvipäinen luuli puhuvansa. Omahyväinen, kiittämätön äpärä! Darius oli juuri eilen vaarantanut koko kuiskauksen hengen vain auttaakseen Lorythasia ja tuon ratsastajia! Darius oli lähellä menettää Iriadorin vain sen takia, että oli päättänyt auttaa Briaria, omasta tahdostaan, typerästi ilman suunnitelmaa tai valmisteluja! Ja nyt tuo sarvipäinen moukka kehtasi sivuuttaa täysin Winderin uhraukset ja esittää uhria tässä tilanteessa!? Voi kuinka se raivostutti, Haukansilmän ollen kirjaimellisesti valmis hyppäämään Seyrin kimppuun ja varmasti olisi sen tehnytkin, ellei korkeahaltia häntä olisi kauemmas repinyt.

Iriadorin ansiosta ei Winder ehättänyt sanoa enää mitään Lorythasille saatikka sitten käynyt tuon päälle tyhmänä. Sen sijaan että sanoja olisi enempää ehditty vaihtaa, kävi Seyr yllättäen poistumaan paikalta, kävelemään pois tilanteesta. Se hämmensi Winderin hetkeksi, hän kun oli ollut niin valmis ottamaan yhteen sarvipäisen kanssa. Nyt tuo kuitenkin kävi askeltamaan pois huoneesta, käytäville ja suuntasi kohti alakertaa. Miksi?
"T-TULE TAKAISIN, KIROTTU LISKONPUOLIKAS!", Darius kävi yllättäen karjahtamaan, viimein repien itsensä irti Iriadorista. Muutama nopea askel ehätettiin ottamaan Lorythasin perään, ennen kuin katse kääntyi nopeasti Iriadoriin.
"Mene muiden luokse, kerro että lähtö viivästyy--- tai aivan sama, lähtekää ilman minua jos siltä tuntuu, anna komento Tannivhille, hän tietää mitä tehdä", Darius selitti nopeasti kumppanilleen ennen kuin lähti juoksemaan Seyrin perään, kuitenkin nopeasti poiketen vierashuoneella vetämässä kengät ja sen mustan, kulahtaneen takin niskaansa.

Askel vei Seyrin perässä aina pihalle asti. Hetken Dariuksella kesti tajuta mihin Seyr oli lähtenyt, ennen kuin älysi tuon muuttaneen muotoa ja lähteneen lentäen matkaan lohikäärmeenä. Pirun idiootti, tapattaisi vielä itsensä! Ja miltä se nyt näytti, kun kyläpäällikkö "Pakeni" kartanoltaan Kuiskauksen kenraalia ja yhtä sotilasta?! Ei Seyr ajatellut mitään muuta kuin itseään. Käyttäytyi kuin pahainen kakara, jos Dariukselta kysyttiin.
Hän oli liian vanha tähän.
Mutta, sen enempää ei Winder aikaillut vaan kävi telepaattisesti kutsumaan Nároa. Synrdae kävi kiitämään paikalle pian, saatuaan itsensä vapaaksi "kahleistaan". Ei syndraeita varsinaisesti pidätellyt mikään - ellei lumottuun talliin noita sulkenut - joten äkkiäkös naaras paikalle saapui. Kepeästi Darius hypähti ratsun selkään, komentaen tuon samantien liikkeelle - ilman satulaa, ilman suitsia. Ote otettiinkin syndraen harjasta, naaraan lähtiessä täyttä laukkaa lentävän liskon perään, seuraten tuota arojen ylle...



// Pilkkimään pitää päästä! Ei spärdöjä! EI! Pysykööt poissa. Tosin sä oot tommonen spärdö magneetti et ne varmana tulee sinne missä sä oot. VOI NYT (DDDDDDDDDDD MÄ HUUDAN TAKAS ET "MÄÄ NÄÄN SUT". no tietenkään avaruusfenris ei anna sulle mitään kivaa, elää nimensä mukaan kato. OTAN MIELELLÄNI KAPINA LORYN KIITOS ota tästä lisää kakedaria. Iri on vaan et mitä viddua tapahtuu //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Heinä 2015, 04:02

Iriador antoi otteensa hellitä Winderistä, jahka Puolikäärme oli huoneesta sen polttavaltakin tuntuvan kuumuutensa kanssa poistunut. Ei sokealla ollut tarvetta pidätellä toista tämän kauempaa, kunhan oli välttänyt sen, etteivät kaksi idioottia olisi ottaneet toisistaan mittaa tässä ja nyt. Siltä se ainakin oli vaikuttanut, joka saikin punatukkaisen kurtistamaan kulmiaan.
Selvästikään jotain osaa tästä en tiedä, enkä tiedä kuinka tahtoisin sanoihinne suhtautua – mutta mitäpä jos antaisit hänen vain mennä, Darius?!”, Iriador totesi terävästi Winderin huudon perään. Sen sijaan että Haukansilmä olisi millään tavalla niitä sanoja kuitenkaan noteerannut, käski tuo kumppaniaan palaamaan toisten luo kertomaan, että he saisivat jumittaa Briarissa vielä tovin. Iriador ei saattanut olla enää huokaisematta ääneen. Kaikki olisi takuulla mennyt helpommin, jos Darius olisi nyt antanut kyläpäällikön vain mennä omia menojaan. Selvästikin tuo oli malttinsa menettänyt ja oliko se oikeastaan sitten ihmekään niistä sanoista, jotka Haukansilmä oli sarvipäiselle jakanut niin suoraan.

Mitään Iriador ei kuitenkaan sanonut, hiljaisesti vain päättäen itsekseen sen, ettei antaisi Dariuksen yksin Lorythasin perään rynniä tällaisena hetkenä. Jahka Iriador ehättäisi vain muille selittämään tilanteen aluksi…

Tulisieluinen käärmeenpuolikas sen sijaan askelsi varsin määrätietoisesti kartanon ulko-ovia kohden. Hoiperrellen, välillä kompastuen askelissaan ja ääneen muristen niin että lähellä olevat esineet natisivat ja kolisivat, jopa kaatuilivat hyllyillään. Vaernia suututti niin paljon, että tuo olisi saattanut vain repiä kartanonsa palasiksi. Siinä ohella Briarin ja jokaisen, joka hänen tielleen taas yritti.
Kaikki tämä oli niin turhauttavaa, ahdistavaa. Samalla pelottavaa. Ei Lorythas tarkoittanut olla niin julma ja julkea, mitä oli juuri antanut kahden haltian ottaa osakseen. Ei hopeaverinen halunnut noita loukata, tai satuttaa… saati sitten jälleen yrittää rikkoa välejään Haukansilmän suhteen. Puolikäärme kävi moraalista taistelua päänsä sisällä, tuntien samalla kuitenkin itsensä oikeutetuksi päästämään sen patoutuneen pedonviettinsä taas irti ja purkaa katkeruuttaan spontaanisti kaikkeen ympärillään näkemään.

Sarvipäinen astahti kartanostaan ulos, oven selälleen säälimättä pamauttaen, samalla itse taas heikkouttaan horjahtaen hetken luukun perässä ennen kuin tasapainonsa sai paremmin koottua takaisin. Tietenkin lähellä kartanoa haahuilleet kiinnittivät huomionsa yllättäen pihamaalle siten saapuneeseen kyläpäällikköön, joka ei täysin kunnossa ja oma itsensä näyttänyt olevan. Seuraavana kuitenkin yhteiset huudot käskivät hakeutumaan suojaan, Seyrin paljastaessa taas sen karunkauniin lohikäärmemuotonsa. Valkea käärme karjaisi harvinaisen kuuluvasti olemassa olostaan ilmoittaen, saaden pienempien lohikäärmeiden huutamaan jostain kylän sisäpuolelta tuolle takaisin ehkä jopa hieman peloissaan siitä mitä tapahtui.
Valtava jalka murskasi säälimättä kartanon edustalla olevan aidan säpäleiksi, Vaernin ottaessa rakennuksesta tömähtelevin askelin etäisyyttä. Siinä ohessa nelisiipinen olento ehti pistää palasiksi paljon muutakin jalkoihinsa osunutta, hännän tehdessä ohessa murskaten selvää läheisen rakennuksen katonreunasta. Hopeakäärmeen säälimättömän kylmä katse vilkaisi tuhojensa perään, ennen kuin nelisiipi otti kohotakseen paremmin taivaalle - lähinnä alitajuisesti, sillä eihän Lorythas muuten lentää olisi osannut – pedon lähtiessä sitten lentämään kauemmas Briarista ilman minkäänlaista määränpäätä. Ainoana tarpeenaan oikeastaan vain päästä mahdollisimman kauas typerästä kylästä, sen asukkaista, etenkin haltioiden sotilaista ja kirotun kenraalista.

Päästyään kiitettävän etäisyyden päähän Briarista, kävi Lorythas viimein tiirailemaan taakseen, jääden ilmaan kuitenkin vielä leijumaan siipiään tasaiseen tahtiin lyöden. Vastan nyt Puolikäärme huomasi jonkun seuraavan itseään ja ei varmastikaan tarvinnut arvata miksi, mutta lisko tiesi mokoman sillä samalla hetkellä olevan Darius. Kuka muu hänen peräänsä olisi muka lähtenyt yrittämään, ellei sitten lentävä armada lohikäärmeratsastajia, jotka johtajansa halusivat takaisin. Mutta maata myöten lähestyi kuitenkin vain yksi, eikä se voinut olla kukaan muu kuin Winder.
Hopeakäärme kävi ponkaisemaan ilmassa itseään korkeammalle vahvoin siipienlyönnein, tehden kovin näppäränoloisen pyörähdyksen ennen kuin kirjaimellisesti lähti vapaapudotuksella lipumaan taivaalta hurjaa vauhtia alas Haukansilmää ja tuon ratsua kohden. Siipensä levitettyinä, katseensa naulittuna siihen yhteen ainoaan kohteeseen aroilla, jota kohden valkea serpentti näytti kuin tippuvan kitaansa hitaasti raottaen. Lopulta sylkien valtavan liekkimeren ratsukkoa kohden, siivillään lyöden lieskojen perään niin, että ne levittäytyivät entistäkin laajemmalle alueelle ilmavirran mukana, jääden märkiin heiniin rätisemään hetkeksi ennen kuin vain katosivat näkyvistä.
Siinä samalla serpentti kohosi taas myös paremmin hitusen ylemmäs, pysäyttäen vauhtinsa kevyeen kaarteluun. Tosin se näytti enemmänkin hätäiseltä räpiköinniltä, Puolikäärmeen ehtiessä siinä välissä taas tajuta paremmin mitä oikeastaan olikaan tekemässä. Mutta sekös ei tuota pysäyttänyt, Vaernin jäädessä pahaenteisesti paikoilleen taas leijumaan, palavan katseensa Winderiä seuraten.

//Spärdöt tulee syömään sun fisukin. VIELÄ SÄKIN KOET SPÄRDÖJEN KOSTON JA SILLON EES HAULIKKO EI PELASTA. No mä oon aika spärdö magneetti. Oon yhä sitä mieltä että the long dark maailmassa on yksi spärdö joka seuraa muo kaikkialla, ja uskon näin niin pitkään, kunnes nään kaksi spärdöä samassa mestassa. En tykkää avaruusfenriksestä >:< Naamakala fenris. OTA KAPINALORY JOOOOOO OTA TÄSTÄ LISÄÄ. Iri on kyl ihan et saaks lähtee kun on valmis//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Heinä 2015, 04:23

Náro ei varsinaisesti tiennyt mitä oli tapahtumassa, saatikka mihin isäntä häntä nyt käskytti, mutta syndrae teki nätisti työtä käskettyä. Se nosti nopeasti laukan ja siitä kiitolaukan ja pian kohottautui niihin nopeuksiin, mihin tavalliset nelijalat eivät kyenneet sitten millään. Ylemmille tahoille kiitos siitä, että Briarin etuportit olivat auki syystä tai toisesta - ehkä joku oli poistunut hetki sitten ja vartijat eivät vielä nähneet syytä sulkea portteja, kun ketään ei näkynyt kilometrien säteellä aroilla - joten Winder pääsi laukkaamaan ratsunsa kera ulos kylästä sen suuremmitta ongelmitta. Olisi Náro ehkä kyennyt muurin ylikin hyppäämään jos tarpeeksi vauhtia olisi saanut, mutta nyt ei todellakaan ollut se oikea hetki testata syndraen loikkia.

Darius koitti pitää silmällä Lorythasia joka korkeuksissa liisi - tai no, eihän se suuri haaste ollut haukansilmäiselle - samalla kun pyrki ohjastamaan Nároa parhaansa mukaan seuraamaan liskoa. Onneksi syndrae oli petoeläin, sen silmät olivat ennemmin pään edessä kuin sivuilla, joten mokoma osasi itsekin hieman katsoa missä korkeuksissa lentävä lohikäärme liisi.
Yllättäen nelisiipi taivaalla päätti muuttaa suuntaa, käyden varoittamatta syöksymään kohden ratsukkoa jota sitä seurasi. Heti alkuunsa Darius ei osannut sanoa hyökkäsikö Lorythas heitä kohden vai tippuiko tuo kirjaimellisesti alas taivaalta. Se arvuuttelu jäi kuitenkin vähälle siinä vaiheessa, kun valkea lisko kävi tulta syöksemään peräänsä lähtenyttä ratsukkoa kohden. Nopealla käskyllä kenraali komensi ratsunsa hankkiutumaan kauemmaksi lieskoista ja Náro teki nätisti työtä käskettyään. Syndrae oli täysillä mukana tässä "taistelussa", sitä ei lohikäärmeet pelottaneet ja tuo oli jo kauan halunnut haastaa tämän "puoliverisen". Jo silloin talvella aroilla. Mutta, valitettavasti Darius ei näyttänyt olevan niin innoissaan haastamassa lohikäärmettä, vaan sen sijaan koitti toppuutella Syndraeta, joka jälleen haastavasti, kauniisti luritteli valaanlaulua muistuttavia melodioita, suorastaan yllyttäen nelisiipistä käymään päälle.

Syndrae väisti ne liekit, mutta jatkoi liikkeellä pysymistä. Sen kulku kävi kaartamaan suuressa ringissä matalalle lehottelemaan jäänyttä lohikäärmettä, tuulenkiitäjän ollen valmiina koko ajan väistämään seuraavaa hyökkäystä.
"Lorythas rauhoitu!", Tällä kertaa telepaattinen viesti kävi iskeytymään liskon päähän kenraalilta, joka syndraen tavoin piti tarkasti silmällä nelisiipistä liskoa, "Tapat vielä itsesi tyhmyydelläsi!".



// EI SAA SYÖDÄ MUN FISUI. MINUN! No ehkä mä sit seuraavalla kerralla spärdöt koen kun otan sen casualin pois päältä :D ehkä. No tbh siinä missä niitä susia tuntuu olevan vähintään kolme aina samal alueella niin karhuja on vaan yks koko maailmassa siellä ja se sattuu aina sun lähelle. Oon sitä mieltä. Ainoo kerta kun mä oon mun pelikerroilla karhun nähny, ni on siel maatalolla siel pelloilla spärdöilemässä :D NAAMAKALAFENRIS. OTAN LISÄÄ KIITOS TYKKÄÄN VOI LORY<3 Dari on silleen joo mee sää kun oot valmis mä jään tänne //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Heinä 2015, 06:01

Iriador kiirehti pian itsekin ulos kartanosta haettuaan loputkin tavaransa vierashuoneilta, kuullakseen vielä kummastuneet henkilöt pihamaalla ja lohikäärmeiden huudot jostain läheltä. Kauaa punapäinen ei aikaillut, tiedustellen vain minne Seyr ja Winder mahdollisesti olivat suunnanneet. Ulos kylästä kuulemma – sehän tästä vielä puuttuikin.
Tietenkään punapäistä ei katsottu hyvällä, joskin se oli sokean huolista pienin, tuon kiiruhtaessa takaisin sinne, mistä illalla oli kartanolle etsiytynyt. Etsi sieltä käsiinsä Tannivhin ja selitti tuolle tilanteen aivan kuten Haukansilmä oli aikaisemmin käskenyt – mutta ennen kuin kukaan ehätti estää, jatkoi Iriador kiiruhtamistaan takaisin tupien pihamaalle. Korkeahaltia keskittyi kutsumaan Nashiraa telepaattisesti luokseen, ja aivan kuten Náro aikaisemmin oli tiensä raivannut isäntänsä luo, potkaisi naaraspeura karsinansa oven palasiksi ja tallien edustalta karautti sokean nuorukaisen luo. Se määkäisi kysyvästi, kyläläisten katsoessa lähinnä ihmetellen sarvikruunuisen perään, kun tuo punapäisen kävi selkäänsä poimimaan.

Käsky kävi seurata Dariusta. Ei Iriadorilla ollut hajuakaan minne ja kuinka kauas ylipäätään kenraali mahdollisesti oli jo ehättänyt Lorythaksen perässä kiitää, mutta Nashira oli tottunut Náron perässä pysymään. Tuskin Hopeakäärmeen kokoinen lisko sitä paitsi peuralohikäärmeeltä näkemättä jäi… toisin kuin Iriadorilta, kuten tavallista.


Nelisiipisen katse seurasi alle kiertelemään jäänyttä syndraeta, joka niin melodisesti lohikäärmeelle laulujaan yritti luritella. Suotta, sillä itse erikoinen ratsu ei Hopeakäärmettä kiinnostanut, vaan pikemminkin se mitä nelikoipinen elikko selässään kantoi. Lieskat eivät ehtineet tehdä noista kumpaankaan vahinkoa, mikä sinällään tietenkin oli hyvä, ettei kaksikko tuhkaksi ollut ehtinyt palaa sinisen tulen syödessä kaiken mikä sen tielle osui.
Toistaiseksi nelisiipi kuitenkin näytti vain tarkkailevan allaan kaartelevaa ratsukkoa.
Tyhmyydelläkö? Niinhän sinä tahtoisit tietenkin väittää”, kumea ääni taivaalta vastasi niin paljon pienemmälle haltialle, jonka perään kumiseva nauru kaikui lohikäärmeestä ilmaan. Liskopeto kävi lyömään siipiään nyt muutaman kerran voimakkaammin kohotakseen ylemmäs maankamarasta.
Entä mitä kuvittelit tänne saakka tulemisesi ratkaisevan?”, hopeaverinen tiedusteli, mustan savuvanan noustessa taas liskopedon kidanpieliltä ylemmäs, vaikka ottikin sekoittuakseen ilmavirtaan siipien lyödessä rauhallisesti molemmilla sivuilla.

Käärme kävikin sylkemään ilmaan sankan savupilven, johon valkea serpentti kävi lähes kauttaaltaan verhoutumaan, katoamaan tavallaan sen alle. Vaern peitti näkyvyyden kuitenkin lähinnä vain alapuoleltaan, itse kohoten taas aavistuksen verran ylemmäs, ennen kuin syöksähti savuverhon lävitse uudelleen kohden Dariusta ja Nároa. Hopeakäärme kävi karjumaan vertahyytävästi, salamana koittaen napata leuoillaan aivan lähellä olevaa ratsukkoa kitaansa ilmasta käsin. Taisihan se kovin turha yritys olla niin nopeakinttuisen olennon kohdalla, mutta jokin näytti selvästi pitelevän Lorythasia sen suhteen, ettei tuo suoriltaan verenhimoisesti yrittänyt ratsukkoa niille sijoilleen kuitenkaan yksinkertaisesti vain tappaa. Jokainen kohti suotu hyökkäys vaikutti lähinnä pelkältä härnäämiseltä. Yritykseltä ajaa Winder ratsuineen vain kauas pois täältä, pakottaa nuo menemään jonnekin muualle, kuin seuraamaan Vaernia.
Sen ensimmäisen kohti suodun syöksyn jälkeen vastaavia seurasi samankaltaisia ”hyökkäyksiä” lisää, nelisiiven liitäessä matalalla, neulamaisiin hampaisiinsa koittaen ratsastajaa ratsuineen napata, välillä sinisenä räiskyvää tulta noiden perään syösten. Lopulta jokin kuitenkin pakotti sarvikruunuisen liskon nousemaan uudemman kerran korkeammalle, yrityksen päättyen kuitenkin kuin seinään.

Se pieni järjenhiven kävi taas muistuttamaan siitä mitä hopeaverinen oli tekemässä – jonka myötä Lorythas näytti äkisti myös huomaavansa lentävänsä kuin vanha tekijä. Vaikka toisin oli, jonka myötä se lentäminen vaihtui taas kummalliseksi räpiköinniksi. Sitä kesti hetken, liskopedon kuitenkin syöksyessä sitten taivaalta alas, vielä ilmavirtaa siipiensä alle yrittäen saada liitääkseen tietenkin siihen suuntaan, minne katse ohjasi. Ja se katse yhä tuijotti niin terävästi Haukansilmää kohden.
Valkeaharjainen serpentti kuitenkin kirjaimellisesti rysähti liidostaan vapaapudotuksella maahan. Maan kamara tärähteli, ja sen kokoisesta liskosta pääsi valtava rytinä, kun se maata vasten vyöryi eteenpäin kuin kalliolta alas vieritetty järkäle. Ilmaan nousi pölyä, ympäristön kumisten ja väristen Vaernin matalasta valituksesta – ennen kuin tuli aivan hiljaista, ja serpentti jäi niille sijoilleen vain makaamaan sironpitkä kehonsa kaarevalla mutkalla.


//KAIKKI FISUT SYÖ SE NIIN. Spärdön kosto. Spärdön paluu. Tahdon enemmän spärdöjä. Spurdo ja spärdö, aleksis veljes ja seitsemän kivestä. Eiku miten se meni. Meidän destiny klaanin nimi pitäis oikeesti olla naamakalat. MUT NIINHÄN SÄ VÄITÄT NIIII. VOI DARI <3 Shyvakin tahtoo tulla rellestään <://
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Heinä 2015, 15:54

Siinä taivaalla lentelevää petoa katsellessa tuli miettineeksi, mitä hittoa Winder luuli oikein tekevänsä. Kuten hopeakäärme kävikin tiedustelemaan naurunsa seasta, mitä Darius luuli saavuttavansa lähtemällä nelisiiven perään? Ei hänellä ollut aseitaan mukana - joskin vaikka olisi ollut, ei hän niitä olisi halunnut käyttää Lorythasiin... eikä niistä aseista kyllä mitään hyötyä olisikaan lohikäärmettä vastaan - eikä hän varsinaisesti edes tiennyt, mitä luuli tekevänsä. Silkka raivo ja turhautuminen tilanteeseen olivat ajaneet Haukansilmän liikkeelle, tuon lohikäärmeen perään, mutta nyt kun oli saanut "kiinni" kohteensa, ei haltialla ollut jatkosuunnitelmia etenemisen suhteen. Selvästi tuolle ei voinut puhua järkeä, joten Darius ei käynyt suutaan avaamaan ja vastaamaan mitään liskolle. Sen sijaan Nároa käskettiin pysymään liikkeelle ja varovaisena, Syndraen tehden työtä käskettyä. Niin ratsasta kuin ratsu pitivät silmällä tuota valtavaa liskoa.

Tai ainakin yrittivät pitää, kunnes se perkele kävi sylkemään suustaan savupilven taivaalle. Pilvi peitti tehokkaasti nelisiipisen taakseen ja edes Haukansilmä ei voinut nähdä suurta kohdetta, mikäli edessä oli näköeste. Se ei kuitenkaan aikonut poistua paikalta savuverhon turvin vaan kävi uudemman kerran hyökkäämään ratsukon kimppuun. Siinä vaiheessa oli pakko myöntää, ettei Darius varsinaisesti pitänyt tästä asetelmasta. Se silmitön raivo alkoi väistyä ja tilanteentaju palata sen tilalle, kenraalin tuntien olonsa jälleen harvinaisen tyhmäksi. Ja suojattomaksi, minkä johdosta alkoi vähän jo kaduttamaankin koko perään lähtö. Mutta, nyt oli liian myöhäistä perääntyä, Haukansilmän käskien Syndraetaan lähinnä vain väistelemään niitä hyökkäyksiä.
Nárohan väisteli. Sille noin iso lisko ei mahtanut mitään nopeudessa, tuulenkiitäjän hypähdellessä ja vaihtaessa suuntaa aina nopeasti kun uusi isku oli tulossa. Kauemmas se ei juossut, tyhmäähän se olisi antaa liskolle parempi mahdollisuus osua kohteeseen liekein tai kidallaan. Ei, sen sijaan ratsu pysytteli liskon lähellä ja väisteli tuota tiukoin liikkein. Se ei ollut kovin hyvä suunnitelma Dariuksen mielestä, mutta paras vaihtoehto tähän hätään. Suunnitelmasta olisi toki tehnyt paremman se, mikäli kenraalilla olisi satula jalustimineen, jonka avulla Syndraen selässä olisi ollut helpompi pysyä. Juuri nyt haltia sai roikkua kaksin käsin naaraan harjassa kiinni, koittaen jaloillaan puristaa itseään paikoilleen valtavan ratsun selässä.

Yllättäen nelisiipi kävi kuitenkin muuttamaan käytöstään. Se varmanoloinen lentely - mikä oli jo alusta asti ihmetyttänyt Winderiä, eihän tuo eilen niin kovin hyvin tuntunut lentävän... - vaihtui silkkaan räpiköintiin, liskon myös lopettaen hyökkäyksensä. Darius ei voinut kuin katsoa sivusta, kuinka Lorythas lopulta kävi kirjaimellisesti tipahtamaan taivaalta alas, tärisyttäen tannerta allaan.
Se syöksylasku oli myös yllättänyt Náron. Syndrae ehätti juuri ja juuri väistämään liskon siten, ettei kumpikaan ratsukosta jäänyt alle. Sillä nopealla liikkeellä oli kuitenkin veronsa, siinä missä Náro ehätti hätäisesti vaihtamaan suuntaa, kävi Winder viimein tipahtamaan ratsunsa selästä. Toinen kyynärpää otti maan vastaan erittäin kivuliaasti, haltian lennähtäessä selälleen nokiselle, palaneelle maalle. Ilmat lensivät pihalle, Kenraalin parahtaen hiljaa ja jääden niille sijoilleen hetkeksi nousseen pölyn keskelle.
Maa oli yhä lämmin liekkien jäljiltä. Kaikki oli palanut poroksi, peittäen tantereen mustalla noella, joka nyt kävi tarttumaan Haukansilmään. Vaatteisiin, kasvoihin, hiuksiin. Puoliumpinainen katse tuijotti ylös pölypilveen kenraalin maaten alhaalla pienen hetken ääneti, hengittämättä, kunnes sai viimein vedettyä kunnolla henkeä sisään.
Sitten hän alkoi yksiä. Hengenvedon mukana oli kurkkuun tunkeutunut maasta noussutta pölyä, mikä sai haltian kakomaan keuhkojaan pihalle, samalla kun vaivalloisesti kävi nousemaan ylös. Darius katsahti ympärilleen. Pölyä oli noussut valtavasti maahansyöksyn johdosta, eikä näkyvyyttä auttanut yhtään se noki joka pölypilveä kävi tummentamaan.

Nároa ei näkynyt. Se laukkasi kauempana jossain, luritellen yhä melodisia sointuja, tällä kertaa kuitenkin kutsuen lähinnä Dariusta. Darius ei käynyt vastaamaan kutsuun. Kankeat askeleet lähtivät viemään eteenpäin varovaisesti, jokaisen askeleen nostattaen aina pienen pilven jalkojen juureen. Kenraali yhä yski nyrkkiinsä, koittane peittää suutaan takinhihalla ainakin siihen asti, että pöly laskisi tai hän pääsisi syrjemmälle pölypilevstä.
Joskin se ei ollut nyt ensimmäinen tavoite.

Pölyn keskeltä kenraali kävi erottamaan suuren liskon. Epämääräisesti tosin. Sen siivet hahmottuivat ensimmäisenä kaikesta, haltian käyden niiden avulla suunnistamaan kohden Lorythasin päätä. Hän halusi tietää oliko puoliverinen kunnossa. Kaikista niistä vaaroista huolimatta, Darius halusi nähdä että lohikäärme oli kunnossa. Askel vei yhä lähemmäksi lohikäärmeen päätä, kunnes Darius kykeni sen hälvenevän pölypilven takaa hahmottamaan.
"Lorythas...", Puoliverisen nimeä käytiin toistamaan ääneen yskimisen ohesta, Dariuksen pysähtyen muutamien metrien päähän liskosta. Hän olisi halunnut mennä lähemmäksi, koskea tuota, rauhoitella petoa, mutta sen verran kenraalilla oli itsesuojeluvaistoa jäljellä, ettei liian lähelle uskaltautunut mennä. Tosin, eipä hän pakoon tästä pääsisi tässä kunnossa, mikäli Lorythas hyökätä päättäisi. Ei ainakaan ilman Nároa, joka yhä kaarteli jossain kauempana, äänestä päätellen Lorythasin toisella puolella....



// EI SAAAA! Ei mitään spärdöjä yhtään enempää nyt jumalauta yhdessäkin on jo työtä! VIE NE SEITTEMÄN KIVESTÄS NYT MUUALLE TÄÄLTÄ :------DDD Naamakalat ois kyl aika legendaarinen nimi, tarpeeks inside ja tarpeeks suomifinlandperkele. Ja ei. Shyva ei nyt todellakaan tuu rellestään mukaan, Daril on jo muutenkin kusi puntissa kun Lory on tommonen DDDDD:< //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Heinä 2015, 23:24

Serpentti makasi hiljaa pölyn keskellä, hievauttamatta raajaansakaan, saati sitten niitä valtavia höyhenten peittämiä siipiään. Vain sankka pölyn ja noen sekainen aines leijaili ilmassa, hetkeksi peittäen näkyvyyden sillä kohtaa täysin, johon nelisiipi oli rysähtänyt.
Sattui niin vietävästi. Se kipu sai lohikäärmeen painamaan silmänsäkin kiinni ja päästämään uudemman maata värisyttävän valituksen. Liskopeto ei noteerannut millään tavalla hieman kauempana kulkevaa syndraeta, vaikka sen aistikin lähistöllä, ylipäätään kuuli sen kulkiessa ja ulvoessa sävelmiään etäämpänä. Hopeakäärme oletti Dariuksen olevan yhä Náron matkassa, eikä kömpimässä ylös vierestään nokiselta alustalta. Edes kenraalin yskintä ei kiinnittänyt petoon mitään huomiota, Lorythaksen keskittyessä täysin vain selviämään siitä hetken järkytyksestä, jonka putoaminen oli saanut aikaiseksi.

Myös Iriador oli tietoinen siitä, kuinka valkea serpentti oli taivaalta tipahtanut, Nashiran juosten älytöntä vauhtia kohden sitä paikkaa, jossa valtava pölypilvi leijaili. Sokea kuuli Náron ujellukset, joka tietenkin herätti kysymyksiä siitä mitä oli oikeastaan edes tapahtunut. Naaraspeuran mukaan kukaan ei kuitenkaan syndraen selässä ollut, joka nostatti huolestuneemman ilmeen punatukkaisen kasvoille.

Päästyään lähemmäs tilannetta, käski Iriador sarvikruunuista pysähtymään. Nároa olisi ihan turhaa yrittää riuhtoa ja rauhoitella niin pitkään, kun Haukansilmä olisi hukassa, eikä sokealla oikeastaan ollut mitään ideaa alkaa yrittää kumppaninsa ratsua tähän hätään yrittää komennella.
Darius!”, Iriador huusi kuuluvasti ääneen, samalla kehottaen Nashiraa kiertämään kehässä valkean serpentin ja pitämään silmällä, jos naaraspeura olisi sattunut Winderiä missään näkemään. Peuranmokoma kuitenkin sähähti ääneen hieman kauemmas pakittaen, nelisiipisen liskon käydessä osoittamaan elonmerkkejä lähtiessään vetämään heidän puoleisia siipiään omalle puolelleen.
Matala murina kumpusi Vaernin kurkusta, höyhensiipisen liskon lähtiessä kasailemaan nyt itseään sen hetken jälkeen, kun oli näyttänyt olevan kuin lähes kuollut maassa lojuessaan. Serpentti kävi nyt kuitenkin kiertämään kehoaan, luoden pitkänpuoleisella hännällään kaaren Haukansilmän taakse kuin estäen tuota pääsemästä sitä kautta karkuun. Myös pää kävi kääntymään maata myöten nuohoten, siinä vaiheessa pölyn seasta saattaen erottaa auki rävähtävän silmän, joka paloi kirkkaan turkoosina yhä laskeutuvan pölyn seassa.

Lorythas kävi horjuen kapuamaan itsensä jaloilleen, suupielistään valuen aavistuksen jopa sitä hopeansävyistä elämäneliksiiriä. Ei sen kokoinen lisko kyennyt vahingoittumattomana selviämään sellaisesta pudotuksesta, mutta ei myöskään aggressiivisesti käyttäytyessään varsinaisesti kyennyt noteeraamaan sitä, että oli mahdollisesti haavoittunut. Nelisiipi ei vieläkään ollut luovuttanut Haukansilmän suhteen, ja jaloilleen siinä kohotessaan valkea serpentti kävikin tavallaan saartamaan Winderin kehollaan mittavan kaaren tuon ympärille luoden. Sen sisältä ei hetkessä kyennyt minnekään kiipeämään, saati edes pakenemaan minnekään Vaernin katsetta, joka taas nauliutui tuijottamaan vain Haukansilmää päin.
Et vastannut kysymykseeni”, kaikuva, kumiseva ääni kysyi, Lorythaksen laskiessa päätänsä lähemmäs Dariusta, turhankin lähelle. Lisko paljasti hampaitaan, savupatsaidenkin lähtiessä nousemaan sen suupielistä näkösälle.
KUINKA KEHTAAT OLLA VASTAAMATTA MINULLE?!”, Vaern karjaisi, sanojensa perään sähisten ja käyden nojaamaan entistäkin lähemmäs päällään Haukansilmää kohti.
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Heinä 2015, 23:25

Kenraali kuuli kumppaninsa äänen kauempaa, jostain pölypilven takaa. Ei hän Iriadoria missään nähnyt ja toivoi tosissaan, että tuo älysi pysyä kaukana. Kunpa korkeahaltia ei olisi edes tullut paikalle! Mitä tuo täällä teki?!
"Mene pois, mene turvaan", Kenraalin telepaattinen viesti etsi tiensä sokean tietoisuuteen, eikä Haukansilmä sen enempää käynyt Iriadoriin enää huomiota kiinnittämään. Kaikki huomio kääntyi jälleen Lorythasin puoleen, kun lohikäärme kävi vaivalloisesti kampeamaan itseään ylös tomuisesta maasta. Lisko oli selvästi ottanut osumaa ja satuttanut itseään kunnolla maahansyöksyssä, mutta silti mokomalta löytyi vielä energiaa nousta ylös.
Darius kävi ottamaan pari nopean haparoivaa askelta taakse päin. Pitkälle haltia ei ehättänyt kuitenkaan peruuttaa, kun serpentti kävi pitkällä kropallaan kirjaimellisesti saartamaan hänet. Tilanne ei todellakaan ollut mitä suotuisin Dariuksen osalta, mutta juuri nyt kenraali saattoi vain toivoa ettei Lorythas päättäisi korventaa häntä tuhkakasaksi muun noen sekaan. Tai no, samapa kai sekin, jos liskosta siltä tuntui.
Náro jatkoi liskon ympärillä kaartelua, ollen valmiina hyökkäämään tuon kimppuun hetkenä minä hyvänsä. Ja varmasti olisikin hyökännyt jo, ellei Darius olisi nimenomaan käskenyt petoaan pysymään kauempana.

Hätäisin askelin kenraali kävi kuitenkin perääntymään kiinni Lorythaksen pitkään kroppaan, liskon tuodessa päätään lähemmäksi häntä. Pedon kita ei tuntunut kovin houkuttelevalta kohdata, eivätkä ne pölynkin takaa loistavat silmät olleet kovinkaan ystävällisen oloiset. Voi kuinka pieneksi sitä saattoikaan mies itsensä tuntea tällaisissa tilanteissa.
Kumiseva ääni kävi huomauttamaan, ettei haltia ollut vastannut hänen kysymykseensä. Nopeanraskaasti hengittävä kenraali ehätti kohottaa toista kulmaansa pienesti, ennen kuin kirjaimellisesti kavahti sitä karjahdusta, Lorythasin samalla tuoden sen savuavan turpavärkkiään entistä lähemmäksi. Darius painautui täysin kiinni serpentin kehoon, käyden lopulta valahtamaan jälleen polvilleen maahan. Ei jalat kantaneet miestä enää tässä tilanteessa, Dariuksen parahtaen pienesti, surkuhupaisesti polvien ottaessa vastaan sen kovan tantereen.

Katse pysyi maassa, Dariuksen tuntien lohikäärmeen hengityksen vasten kasvojaan. Tuo oli niin lähellä, että kenraali olisi jälleen kerran voinut käydä turpaa silittämään paremmin. Mutta kädet eivät nousseet lohikäärmeen puoleen. Sen sijaan toinen käsi piteli varovaisesti kiinni osumaa ottaneesta käsivarresta, jota vihloi ja pakotti niin vietävästi tippumisen myötä.
"Taisin tehdä... virhe arvion...", Darius aloitti raskaiden henkäysten lomasta, puhuen yllättävänkin rauhallisesti. Pelko ei välittynyt mitenkään kenraalin äänessä, vaikka varmasti miehestä näki päällepäin ettei tuo aivan sillä rohkeimmalla mielellä ollut siinä valtavan pedon edessä.
"Ehkä oli väärin olettaa, että sinä et olisi kuin muut...", Kyynelehtivä katse nousi viimein takaisin Lorythasin puoleen, varovaisesti ja valmiina laskemaan takaisin alas jos toinen provosoitui moisesta katsekontaktista. Ei Darius itkenyt, mutta silmiin lentänyt pöly ja tuhka saivat ainoan näköelimen vettymään ja yrittämään itsensä puhdistamista, jonka johdosta kenraali räpyttelikin silmäänsä normaalia enemmän.
"Mutta näemmä olet. Satuta pois, kuten kaikki johtajat. Te kaikki suurilla korokkeillanne, katsotte alas meihin... Ja sitä kun kerran erehtyy tekemään jotain vähänkin väärin vaikka hyvää tarkoitit, löydät itsesi piestynä, raiskattuna. Löydätkin selästäsi kirjaimet jotka halventavat sinut kaikkien silmässä loppuelämäsi ajan. Löydät itsesi polvillasi, nöyränä, alistettuna... Teidän edestä. Anomassa. Yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... jos ei omansa, niin rakkaansa hengen puolesta...", Ääni pysyi yhä rauhallisena. Ei vihaisena, ei katkerana. Pehmeänä, lempeänä, kuulostaen jopa anteeksiantavalta. Ehkä oli virhe verrata Seyriä Cúthalioneihin, mutta Darius ei välittänyt nyt. Hänestä tämä tilanne vaikutti jo liian tutulta, mutta sen sijaan että edessä olisi seissyt mies joka kykeni tuhoamaan kaiken mitä Darius rakasti, oli edessä lohikäärme, joka yhtälailla samaan kykeni.
"Et eroa heistä mitenkään. Ellet sitten tee sitä, mitä he eivät ole vielä ehtineet. Tapa minut", haltia henkäisi pienesti, uupuneesti naurahtaen, "Sitähän sinä haluat... Meille, joiden takia olet saanut kärsiä koko ikäsi, Seyr".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Heinä 2015, 00:22

Liskopedon katse seurasi kylmästi Winderiä, joka aluksi pakitti vain kiinni vasten valkean serpentin nahkaa, ja siitä edelleen polvilleen valuen maahan. Nelisiipi puhalsi savunkatkuista ilmaa vasten Haukansilmää, selvästi kiihtyneenä hengittäen, arvaamattomasti muristen siinä sijoillaan kun pienempäänsä katseli. Odottaen että haltia hänelle jotain myös vastaisi, vai liekö sekin ollut turhan suuri oletus niin mitätöntä elämänmuotoa kohtaan, jonka takia Seyr oli kirjaimellisesti polttanut päreensä loppuun.
Rauhallisella äänellä kenraali kuitenkin sarvikruunuiselle kävi vastaamaan, saaden liskon paljastamaan hampaitaan yhä enemmän ja kumisemaan matalalta kuin epävireisesti viritetty soitin. Kuulosti kuinka rauhalliselta tahansa, ei Lorythas kyennyt sillä hetkellä kokemaan muuta kuin vihaa ja aggressiota kaikkea kohtaan, eivätkä Haukansilmän vertailevat puheet julmiin johtajiin ainakaan helpottaneet tilannetta kummankaan osapuolen kohdalla.

Pää ojentui taas paremmin Dariusta kohden, Vaernin puhaltaen terävän iltavirran haltiaa vasten tuo lopettaessa puheensa. Kaiken sen jälkeen mitä Lorythas oli Winderille ja tuon kumppanille antanut, kehtasi tuo pieni olento ääneen hänen edessään tunnustaa miten Puolikäärme oli verrattavissa ilkeäsydämisiin, itsekeskeisiin johtajiin. Mutta eihän Lorythas ollut sellainen… eihän?
Syvälle ne sanat ainakin painuivat, aiheuttaen taas sen samankaltaisen piston jossain sisimmässä, vaimean äänen pään sisällä yrittäen muistuttaa yllättäen niistä arvoista ja opeista, joita Hopeakäärmeen ei tulisi unohtaa. Mutta se ääni oli liian vaimea saadakseen Vaernin rauhoittumaan.
Olet - SÄÄLITTÄVÄ”, liskopeto jyrähti turhautuneen kylmästi, ”Kerjäät aina vain omaa kuolemaasi osumaan nilkkaasi, kuin se olisi suurempikin vapahdus”. Nelisiipinen vei päätään Winderistä aavistuksen kauemmas, joutuen ohessa siivillään hakemaan tasapainoaan paremmin jotta pystyssä olisi pysynyt. Koko kehoa kivisti, olo oli uupunut, ja mikäli Hopeakäärme olisi päässyt alas maaten, olisivat tuon lihakset takuulla värisseet niin rasituksesta kuin pelosta tätä täysin uudenlaista tilannetta kohtaan.
Ajattelet henkesi ja tekojesi olevan yhdentekeviä, muttet osaa katsoa sitä niiden silmin…”, Lorythasin pehmeänkumahteleva ääni totesi, lauseensa jääden kuin kesken kun serpentti kävi rojahtamaan toiselta etukoiveltaan alas.

Se nostatti taas lisää pölyä ilmaan, siipiensäkin pyyhkäistessä tomua ja nokea maasta ylös. Vaikertava, kuin itkevä värinä kantautui lohikäärmeen kurkusta, ja hetkeksi muualle pään mukana siirtynyt katse palasi takaisin Haukansilmän puoleen kuin salama, ylimääräisen osapuolen ilmestyessä heidän väliinsä.

Iriador oli kaarrellut Nashiran selästä käsin serpentin ympärillä, yrittäen etsiä mahdollista reittiä päästä Dariuksen luo, jota valtava serpentti ilmeisesti piiritti ja piteli hallussaan. Lorythas ei ollut jättänyt lainkaan aukkoja edes yrittää kenraalin avuksi ilman, että olisi joutunut erikseen kikkailemaan jotain, jonka takia punapäinen olikin tyytynyt lopulta vain laskeutumaan naaraspeuran selästä alas. Siitä edelleen teleportaten itsensä serpentin hännälle ja lopulta Haukansilmän eteen selkä mieheen päin, katseensa suunnattuna siihen suuntaan, josta se kumiseva vaikerrus kuului.
Luuletko oikeasti että jättäisin sinut vain yksin tuollaisen armoille, tyhmäkö olet?!”, Iriador ehätti tiuskaista Winderille, tuntien yllättäen kuinka lämpö ympärillä otti noustakseen. Ilmassa haisi jälleen savu, eikä nuorukainen voinut väittää pitävänsä siitä, kuinka puhaltava ilmavirta kävi yläviistosta puhaltamaan haltioita kohden. Se ilmavirta sai sokean myös yskimään…
Sitä savunkatkuista puhallusta seurasi armoton karjahdus, joka jälleen muistutti joukkoa matalalta soitettuja kontrabassoja, käärmeen laskiessa päätänsä taas alemmas suippokorvaisia kohden. Huutoa seurasi toinen, voimakkaampi, jonka myötä myös serpentin suupielistä tippui hopeista nestettä aivan Iriadorin jalkoihin. Nuoremman kasvot vääntyivät silkasta säikähdyksestä kovin pelokkaiksi, jalkojenkin lähes pettäessä samalla alta. Korvissakin alkoi soida liskon mylvittyä niin lähellä – mutta punapäinen oli päättänyt seistä kaksikon välissä ja puolustaa itselleen sitä tärkeintä tarvittaessa, valmiina vaikka uhraamaan oman henkensä sen puolesta ettei mokoma lisko Dariusta olisi kitaansa popsinut.

Niiden mylväisyjen myötä serpentti kävi väkisin kuitenkin itsensä taas kohottamaan jaloilleen. Vaikeasti, selvästi uupuneena. Lorythaksen piti päästä pois täältä, pois tästä tilanteesta. Muistaen viimein taas kuinka hänen ei kuulunut olla tällainen. Hänen piti olla se, joka antoi väärinymmärretyille ja syrjityille tilaisuuden. Se isällinen olento, joka suojeli ja otti siipiensä suojaan ne, jotka sitä eniten tarvitsivat. Se joka hyväksyi jokaisen, puolusti heikompia, antoi sijan niille joilla ei muuta paikkaa ollut. Ei hänen kuulunut keneltäkään riistää mitään tai lausua sanoja niin, kuin oli niitä taas Haukansilmälle jakanut.
Ainoa keino päästä pakoon olisi lentää tiehensä. Tietenkin serpentti lähti sitä yrittämään heti ensimmäisenä, siipien luoman ilmavirran viimein heittäen myös Iriadorin jaloiltaan alas maahan Dariuksen lähettyville. Mutta siinä missä punapäinen kaatui, rojahti ilmaan yrittänyt nelisiipi myös alta aikayksikön takaisin maahan. Ei se enää jaksanut lentää, Puolikäärmeenkin ymmärtäessä vain loukkaavansa itseään enemmän jos edes yrittäisi ilmaan nousta tässä kunnossa.
Niinpä väsyneenä serpentti vain kaatui väristen huutaen taas vasten maata, uudemman pölypilven ilmaan nostattaen. Maata tärisyttävän kaatumisen jälkeen, vain pöly, tomu ja noki jäivät leijailemaan ilmaan – tuli aivan hiljaista, valkean serpentin kadotessa pölyn sekaan Lorythasin palauduttua jälleen paremmin omaan muotoonsa. Sarvipäinen makasi maassa toisella kyljellään, silmänsä puoliummessa, murheelliset kasvot maata tuijottaen. Sattui niin vietävästi, että se sai Vaernin vetäytymään hieman sikiöasentoon, tosin niin kovin laiskasti, että se kävi vain puolittain sitä muistuttamaan. Kaikki mahdolliset tunteet velloivat hopeaverisen päässä sekaisin, Lorythasin tietämättä olisiko hänen yhä pitänyt tuntea sitä suunnatonta vihaa kaikkea kohtaan, katkeruutta julmuutensa tähden, vai pitänyt edes yrittää enää hymyillä? Hän oli pettänyt kaikki. Ei hänellä pitäisi olla enää oikeutta palata takaisin kotiin Lokenen ja muiden luo. Hänet olisi pitänyt vain jättää tänne oman onnensa nojaan, joka niin lyhyen ajan sisään niin surkealta oli alkanut vaikuttaa vihanpurkaustenkin vain lisäännyttyä. Ei Lorythas jaksanut tällaista…
Ei hän myöskään halunnut mitään tällaista tapahtuvan…

Puolikäärme huokaisi syvään, puhaltaen sitä noen mustaamaa maata heikosti.
…Et sellaisten silmin jotka sinusta välittävät”, telepaattinen viesti lähetettiin Dariukselle, Vaernin jatkaen loppuun sen lauseen joka niin yllättäen oli aikaisemmin keskeytynyt. Lienikö tuo tai kumppaninsa enää edes elossa, ei puoliverinen tiennyt, saati tuolla ollut tähän hätään voimaa lähteä noita etsimään. Ei hän kyllä olisi halunnutkaan. Lorythasin olisi kuulunut vain luikerrella tiehensä kuin pelkuri…


//OFFIT JATKUU, UU MAMI! Mihin me jäätiin kun foorumi oli niin julma, etten päässy päivän aikana tätä jatkaan >8( - SPÄRDÖJÄ TARVITAAN! Eikun nyt ne kivekset tulee nimenomaan tänne, ja täällä ne pysyy :-----DDD Ootas huomista, mä heitän lennosta kuitenkin taas jotain totaalisen dorkia juttuja, ja meillä on taas hirvee lista uusia kiltanimiä kasassa. MUTTAKUN SHYVA TAHTOO! Lähetä se Shyva tänne. Tartten vähän skyquakee, ujellusta ja ukkosia niin ettei varmana tule unta yöllä 8> OTA YÖKAKEE//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Heinä 2015, 11:48

Olo ei käynyt kyllä yhtään sen turvallisemmaksi, pedon näytellessä hampaitaan ja pitäen tuota kumisevan matalaa murinaa, joka ääneltään muistutti jälleen epävireistä soitinta. Siltikään se pelkotunne sisältä ei käynyt välittymään mitenkään kenraaliin näin päällisin puolin. Yhä Haukansilmä pysyi rauhallisena, koittaen korkeintaan vain nojata taemmas kun lisko päätään lähemmäksi tunki.
Säälittävä. Kuinka osuva sana kuvaamaan kenraalia. Kuinka usein hän oli kuullutkaan tuon sanan niiden suusta, joihin juuri oli sarvipäistä verrannut. Mitä kenraali oli oikein edes odottanut, suunsa avatessaan. Ehkä olisi pitänyt olla hiljaa, mutta todennäköisesti lisko olisi silloinkin vain entisestään suuttunut. Katse valahti takaisin maahan kenraalin henkäistessä pienesti naurahtaen nelisiipisen sanoille. Voi olisipa hopeakäärme vain tietänyt, kuinka suuri vapahdus se kuolema olisi ollut kenraalille. Kenraalille, joka ei voinut vain ottaa kumppaniaan ja lähteä maanpakoon jotta olisi saanut elää rauhassa. Ei, jos Darius lähtisi, lähettäisi Aran sotilaitaan perään. Ei eliitin virasta noin vain luovuttu. Winder oli täysin kuninkaansa kengän alla, eikä kukaan tuntunut ymmärtävän kuinka se takka painoi Haukansilmää vain syvemmälle omaan hautaansa. Ja niin kauan kuin Haukansilmä oli elossa, tulisivat myös ystävät ja läheiset olemaan vaarassa.

Nelisiiven sanat jäivät kesken, kun tuon koivet kävivät pettämään alta. Kai se oli vain ajan kysymys koska pedon kunto pettäisi, mutta silti moinen romahdus sai kenraalin hätkähtämään pienesti ja kohottamaan tarkkailevan katseensa pedon puoleen.
Mutta, sen sijaan että pitkään olisi saanut tuota vaikeroivaa petoa saanut tuijottaa, kävi näyn pian peittämään tyhjästä ilmestynyt korkeahaltia. Darius ähkäisi pienesti itsekseen toisen käden noustessa jälleen suun eteen estämään noen ja pölyn pääsyn keuhkoihin. Pieni virne hiipi kenraalin kasvoille hetkellisesti Iriadorin sanojen myötä. Ei hän oikeastaan ollut uskonut Iriadorin vain poistuvan paikalta, mutta ennemmin Darius olisi pitänyt korkeahaltian kaukana tuosta liskosta, kuin ottanut kumppaninsa nyt seisomaan siihen tulilinjalle. Kenraali kävikin kampeamaan itsensä nopeasti ylös, samalla poimien käteensä maasta yhden pienehkön, teräväkulmaisen kiven. Mikäli lisko uhkaavasti kohden Iriadoria kävi, saisi Lorythas sen kiven suoraa silmäänsä. Kyllä Haukansilmä siihen osuisi ja osuisi kunnolla, sitten Lorythas saisi totutella elämään yhdellä silmällä.
Vapaa, osumaa ottanut käsi kävi tarttumaan varovaisesti Iriadorin kädestä lohikäärmeen käydessä huutamaan haltiakaksikolle keuhkojensa kyllyydestä korvia raastaen. Silti, vaikka ääntä lähti ja Lorythas vaikutti enemmän kuin uhkaavalta, ei tuo missään kohtaa käynyt heidän puoleensa hyökkäämään.

Tilanne kärjistyi siihen, että valkea serpentti koitti väkisin vääntää itsensä jaloilleen ja koitti pyrkiä kauemmaksi. Darius pysyi Iriadorin lähellä ollen valmiina tönimään tuota kauemmas mikäli pitkä liskonruumis meinasi heitä päin siinä ryminässä heilahtaa, samalla seuraillen kuinka Lorythas lähti nyt yrittämään uudemman kerran lentoon. Siipien synnyttämä ilmavirta kävi kaatamaan korkeahaltian maahan, siinä missä Darius joutui ottamaan muutaman haparoivan askeleen taemmas. Hän kun oli nähnyt liskon aikeet, oli hän myös osannut odottaa ilmavirtaa ja täten osannut valmistautua siihen.
Ei Lorythasista ollut lentämään enää. Tuon yritys loppui lyhyeen pedon kaatuessa maahan kovinkin säälittävänoloisesti, vaikeroiden tuskiaan. Uusi pölypilvi nousi tantereesta samalla kun koko tilanne kirjaimellisesti hiljeni. Raskaasti hengittävä Haukansilmä tarkkaili pölyn lomasta Nelisiipeä, joka kävi yllättäen katoamaan näkyvistä, Lorythasin muuttaessa muotonsa jälleen omaksi itsekseen. Peto oli ilmeisesti rauhoittunut tai vähintäänkin menettänyt voimansa uupumuksen myötä. Sinällään oli ihme että tuo oli edes näinkin paljon jaksanut riehua, ottaen huomioon kuinka huonossa kunnossa oli ollut alun alkaen. Nyt sopi kuitenkin vain toivoa, ettei Seyr henkeään ollut heittänyt.

Ilmeisesti puoliverinen vielä hengissä oli, kun tuon telepaattinen viesti kantautui Haukansilmän tietoisuuteen. Darius ei reagoinut siihen, mitenkään. Kenraali oli tullut siihen tulokseen, ettei hänen kannattanut Seyrille puhua, varsinkaan omasta tilanteestaan ja ajatuksistaan. Eivät ne puolitutulle kuuluneet. Sen sijaan että Lorythasiin olisi keskittynyt, kääntyi Haukansilmä kumppaninsa puoleen.
"Oletko kunnossa?", Oli ensimmäinen kysymys korkeahaltialle, samalla kun kenraali tarjosi toista kättään punapäiselle auttaakseen tuon ylös maasta, "Lähtivätkö muut jo Briarista?", kuului seuraava kysymys. Darius todellakin halusi omansa nyt nopeasti ulos lohikäärmeitä kuhisevasta kaupungista. Heistä kaksi oli lähtenyt Seyrin perään tuon lentäessä haavoittuneena pois, aivan varmasti jos Seyr nyt tänne kuolisi, heitä syytettäisiin. Heidät lahdattaisiin niille sijoilleen, jos kenraali ja kumppaninsa palasivat ilman Seyriä tai tuon ruumiin kera!

Haltiakenraalin huomio kiinnittyi kuitenkin nopeasti muualle kumppanistaan ja mahdollisista vastauksista, Syndraen laulun ujeltaessa Lorythasin suunnalta. Tietenkin Náro aikoi ottaa tilanteesta hyödyn irti, mikäli peto - sen silmissä haastaja - oli maassa, heikkona ja haavoittuvaisena.
"Tule", Nopea käsky kävi Iriadorille kenraalin lähtiessä harppomaan kohden Lorythasia, Syndraen hypellen toisesta suunnasta kohti saalistaan. Käsky kävi jättää puoliverinen vastaan. Se ensimmäinen käsky meni kuuroille korville, raadonsyöjän lähestyessä saalistaan... Kunnes sai kivestä otsaansa, kenraalin viskatessa sen käsissään olleen kiven päin ratsuaan. Kiroten tuota, käskien rauhoittumaan. Náro sähisi, kuopi maata turhautuneena, mutta lopulta vaihtoi suuntaa ja jäi laiskasti askeltaen kaartelemaan kauempana. Aina siltä kaikki kiva kiellettiin.
Kenraali lähestyi varoen Lorythasia, joka maahan oli jäänyt makaamaan. Sanaakaan Haukansilmä ei sanonut, ollen selvästi varuillaan lähestymisensäkin suhteen. Ehkä, jos tilanne ei olisi ollut näin hankala kaiken kannalta, olisi Darius harkinnut tosissaan Lorythasin jättämistä näille aroille. Ties vaikka tuo uudemman kerran kävisi aggressiiviseksi vain sen takia, että häntä yritti auttaa. Mutta, ei Darius ollut pelastanut Lorythasia eilen vain jättääkseen tuota nyt tänne kuolemaan.

Askel pysähtyi aivan puoliverisen viereen, Kenraalin tarkastaen tuon kunnon näin päällisin puolin nopealla katsauksella.
"Iriador...", Kumppanin nimeä käytiin toistamaan, kenraalin olettaen korkeahaltian ymmärtävän tulla lähemmäs, nyt viimein tarkistamaan Lorythasin kunnon kun puoliverinen vaikutti olevan vaaraton. Tuskin tuosta oli enää edes nousemaan ylös.
Haukansilmä polvistui sarvipäisen vierelle, käyden nyt hellänvarovaisin ottein nostamaan tuota ylös nokisesta, pölyisestä maasta. Nostaen Lorythasin nojaamaan vasten haltian hartiaa, niin kuin viime talvena aroilla. Katse ei käynyt kertaakaan Lorythasin kasvoissa suoriltaan, Kenraalin pysyen yhä hiljaa sarvipäisen suhteen. Ei hänellä ollut enää mitään sanottavaa hopeakäärmeelle. Tuo oli tehnyt kantansa Winderiin harvinaisen selväksi, näin Haukansilmä mielestä. Nyt hän halusi vain varmistaa että Lorythas oli kunnossa ja auttaa tuon takaisin Briariin, sen jälkeen näillä puhein Darius ei katsonut asiakseen palata siihen kylään.



// OFFIT UNOHTUI HETKEKSI perkeleen foorumi. EI SPÄRDÖJÄ! Ja perkeleen kivekset. Kirjotin tekstiin "Kivestä päähän" ja hihittelin itsekseni seuraavat viis minuuttia. Odotan huomista - tai tätä iltaa - kuin kuuta nousevaa. Tulee taas semmosia ideoita että HUH. Pitää varmaan taas kirjata niitä ylös ettei unohdu kaikki. SHYVA NO SHYVA STAPH. Shyvan sinne lähetän riehumaan, sitten voi vähän olla kusi puntissa. OTAN YÖKAKEA KIITOS VOI ÄITI MIKÄ HYPE SIT EILEN YÖLLÄ OLI SÄNGYSSÄ VKJAFKA <3 Ota sä aamupäiväkake //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Heinä 2015, 15:52

Iriador oli suosiolla painunut vasten maata, kasvonsa peittäen toiseen käsivarteensa siltä pölyiseltä ilmalta, joka ylös oli pölähtänyt serpentin alkaessa liikkumaan enemmän. Sokea kuuli myös sen rytinän, valkean liskon kaaduttua alas valittaen, joka sai punapäisen painumaan vain paremmin kasaan maassa. Mutta yhtäkkiä tuli niin kovin hiljaista, ratsujen ujelluksien vain kuuluen puolin toisin tannerta.
Nashira huusi puoliksi määkien, puoliksi karjuen jostain läheltä. Naaraspeura oli suosiolla yrittänyt hieman kauemmas isoimmasta pedosta, sen alettua mylvimään niin kovaäänisesti vieressä. Nyt sarvikruunuinen kuitenkin kutsui isäntäänsä, joka telepaattisesti yritti naaraalle viestittää että kaikki oli hyvin. Jos jotain olisi sattunut Iriadorille, saati sitten Dariukselle, olisi Nashira ollut Náron tavoin käymässä Lorythaksen kimppuun, joka peuralohikäärmeen silmiin hieman kauempana makasi maassa kuin mikäkin raato.

Winderin huomautus sai punapäisen viimein kohoamaan yskäisten maasta, nuoremman tarttuessa kumppaninsa käteen ja kapuamaan itseään ylös.
Korviani vain vihloo ja eiliseltään runnottuna rintaani koskee – ei tässä mitään kuitenkaan, olen ihan kunnossa”, sokea vakuutteli, sanojensa perään yskäistessä muutaman kerran pölyä keuhkoistaan. Iriador antoi kerran punaisen auransa luotaa lähiseudun, jolloin korkeahaltialle selvisi myös paremmin, missä kukakin sillä hetkellä oli. Myös katseensa harhaili hetken kohteiden suuntaan katsahtaen, kuten myös korvat hakivat niitä muilta huomaamattomia ääniä sieltä täältä. Vasta sitten punatukka kääntyi katsomaan Winderiin päin.
Selitin tilanteen kapteenille. Sanoin, että valmistautuisivat lähtemään. Ettei meitä tarvitsisi suotta odottaa samaan saattueeseen vaan tulisimme perästä, jos he ehtisivät jo matkaan. Sitten lähdinkin jo perääsi – en tiedä kuinka tosissaan Tannivh sitten käskysi otti”, Iriador selitti pikaisesti, samalla astellen Winderin perässä, kun tuo lähti Náron ujelluksia kohti harppomaan.

Lorythas oli aikalailla jo hyväksynyt kohtalonsa päätyä syndraen kitaan, katseen seuraillessa kuinka sarvipäinen peto lähestyi hypellen maassa makaavaa kohti. Kumpa mokoma yli-innokas idiootti vain tajuaisi ensimmäisenä purra häntä päähän. Tai kaulaan. Tai sitten olisi vain murskannut sorkkiensa alle siltä seisomalta – ei Hopeakäärme olisi jaksanut välittää, kunhan kuolemansa olisi ollut vain mahdollisimman nopea.
Mutta jokin kävi syndraen pysäyttämään, sen jäädessä vain turhautuneena kuopimaan maata ja lopulta marssimaan kauemmas. Jokseenkin kaipaillen Puolikäärmeen väsynyt katse seuraili elikon matkoihinsa menoa, vaikka oikeastaan keskittyikin vain kuuntelemaan miten askeleet selkäpuolelta tulivat lähemmäs. Oli turhaa edes lähteä arvuuttelemaan oliko kyseessä Iriador vai Darius. Olisi nyt Winder edes tajunnut lopettaa puoliverisen niille sijoilleen. Ei Lorythaksella ollut enää mitään syytä elää, tuntiessaan itsensä niin arvottomaksi kuin vain saattoi. Niin typeräksi ja kamalaksi. Hän oli hirviö, aivan kuten isänsä, eikä mitään muuta. Tai vähintäänkin hänestä oli viimein tulossa sellainen, mitä oli koko ikänsä tähän saakka pelännyt…

Kyynel vierähti poskea pitkin alas maahan Lorythaksen jäädessä pyörittelemään mieleensä vain sitä ajatusta, kuinka hirveä, kylmä ja kamala hän oli. Hän oli halunnut vain Haukansilmästä ystävän itselleen. Kuinka ystävällinen ja… ihana toinen olikaan ollut sellaiselle, joka ei olisi ansainnut mitään huomiota puhdasrotuisilta, niiltä jumalallisilta olennoilta, joilla suonissa kulki vain puhdas veri. Veri joka ei kuumentuessaan noita kääntänyt kaikkea sitä vastaan, joka niin kaunista muuten oli. Lorythas oli hirviö. Ei mitään muuta. Miksi hän koskaan oli olettanut, että kukaan haluaisi hänenlaisestaan piitata piirun vertaa.

Ä-älä…”, itseinhoon väistämättä valunut, kyynelehtivä sarvipäinen kävi älähtäen vaikeroimaan Dariuksen käydessä häntä nostamaan taas itseään vasten. Olisi tehnyt niin kovasti mieli käskeä toista vain poistumaan hänen läheltään. Ties mitä se peto olisi pistänyt vielä Vaernin tekemään, jos Puolikäärme vielä olisi tulistunut jostain turhasta syystä.
Koskaan se katse ei kuitenkaan noussut enää Haukansilmään, Hopeakäärmeen lähinnä vain katsellessa omaa rintaansa kohden kärsivän, yhtä aikaa murheellisen näköisenä. Ei Lorythaksella ollut sijaa enää katsoa Dariusta. Ei enää koskaan. Ei enää tämän jälkeen. Kaksi kertaa sellainen raivostuminen yhden vuorokauden sisään oli liikaa – myös Lorythakselle. Ei näin ollut käynyt koskaan ennen, ei se hirviö jota Puolikäärme pidätteli ollut koskaan niin hanakasti halunnut esiin ja puhua niin julmasti kenellekään. Oli syynsä miksi Lorythas halusi olla silloin yksin, kun tunsi itsensä muuttuvan siksi kylmäksi itsekseen, joka ei kenestäkään välittänyt…
Ei minulla ole sijaa pyytää… sinulta enää anteeksi antoa”, Puolikäärme huokaisi, kääntäen päätään samalla poispäin Dariuksesta, ”Tai a-anoa että… voisit edes antaa sanojani tai tekojani… anteeksi”, Lorythas lähes kuiskasi, kyynelehtiviä silmiään painaen kiinni siitä uupumuksesta, jonka turhan ylös nouseva kuume ja kivut saivat aikaan.
Olen sisimmiltäni vain kaksinaamainen hirviö… miksi koskaan kuvittelin että minusta voisi tulla jotain muuta. Miksi ikinä uskoin että joku kykenisi välittämään… että jokaiselle on sija jossain… että joku puhuisi minulle muuta kuin valheita ja niin sokeasti hyväksyisi…”, Vaern puhui hiljaisella äänellä, lähinnä itselleen rauhallisen matalalta. Kehtaamatta yhäkään katsoa Dariukseen, saati sitten Iriadoriin jonka aisti myös lähemmäs tulleen.
Että voisin tarjota jokaiselle turvan ja sijan olla hyväksytty - sylini on täynnä vain tuhoa ja katkeruutta”, Puolikäärme jatkoi, katseensa kääntäen taas takaisin nokiseen maahan, ”Olen se turmio joksi minut nimettiinkin… en mitään muuta, vaikka miten yrittäisin”.


//Perkeleen foorumi INDEED! TUNNEN NYT SYVÄÄ MYÖTÄTUNTOA SPÄRDÖJÄ KOHTAAN KUN TUOLLA TAVOIN NIITÄ SYRJIT! JUOKSEVAT KARKUUN, KUN OLET NIIN PELOTTAVA, NIIIIIIIIIII!!!! Kivestä päähän (DDDDDDD Se on se ylläri Deli joka siellä katonrajassa kiikkuu ja sitten ne kassit tippuu jonkun pahaa aavistamattoman kasvoille. Niin se vaan menee. Tervetuloa kuiskaukseen. Meillä on kohta joku hirvee word arkki täynnä niitä nimiä kuitenkin. Shyva tänne joo kyllä kiitos. Ukkosia tarvitaan, kusi punttiin sitten lorahtaa. MUTTA KAKKEA TULEEKIN LISÄÄ!//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Heinä 2015, 16:44

Darius ei ottanut kuuleviin korviinsa Lorythasin kieltäviä vaikerointeja - paitsi jos selvästi olisi satuttanut sarvipäistä tuota liikutellessaan. Nyt kuitenkin ne kiellot tuntuivat ennemminkin vain häpeän sävyttämiltä, kenraalin arvellen ettei sarvipää vain halunnut kenenkään koskevan itseensä juuri nyt. Kenraali ymmärsi turhankin hyvin sen tunteen, mutta vaikka ymmärrystä löytyi, ei Darius silti aikonut totella sitä käskyä. Hän pysyi tässä, pitäen kiinni sarvipäisestä ja tukien tuota itseään vasten, ollen valmiina jopa pakottamaan Lorythasin paremmin vasten itseään mikäli tuo yrittäisi nyt nousta tai vastaavasti riehumaan alkaa.
Iriadorin puoleen kääntynyt katse seuraili kumppaninsa menoa tovin, varmistaen että tuo tolpillaan pysyi ja kaikki oli kunnossa. Mikäli Iriador nyt olisi romahtanut syystä tai toisesta maahan, olisi Lorythas saanut jäädä omilleen. Korkeahaltia oli se tärkein henkilö koko maailmassa Kenraalille, edes se pakottava tarve auttaa puoliveristä ei sivuuttanut sitä faktaa. Katse kuitenkin valui Lorythasin puoleen, tuon käydessä jatkamaan puhumista. Rauhallisesti hengittelevä kenraali katsoi alas sivusilmällä hopeakäärmettä, joka nyt vaikutti katuvansa kaikkea mitä oli sanonut ja tehnyt. Ei Lorythas ollut oma itsensä silloin, kun oli puhunut, kyllä Darius sen tiesi. Hän oli jo oppinut tunnistamaan sen, milloin henkilö ei oma itsensä ollut. Niin Lorythasin kuin muidenkin osalta.
Tai no, mistä Darius loppupeleissä tiesi, oliko tämä lämminsydäminen ja katuva, kovia kokenut puoli Lorythasista sitä harhaa, siinä missä se raivoava peto oli todellisuus puoliverisestä.

"Teillä ei ole mitään anteeksipyydettävää", Hiljaisuuden jälkeen kenraali kävi lopulta toteamaan, sen teitittelyn palaten jälleen puheeseen. Äänensä oli kuitenkin yhä rauhallisen lempeä, sen pienen myötätunnon, ymmärryksen ja säälin kyllä kuuli haltian puheesta, "Ette ollut oma itsenne".
Sen enempää Darius ei sanonut. Ei hänellä ollut mitään sanottavaa. Olisihan hän voinut lähetä väittämään vastaan Lorythasin puheisiin, muistuttaen kuinka tuo oli lämmin ja välittävä persoona eikä mikään hirviö... Mutta, ei kenraali enää tiennyt mikä totuus oli. Jälleen tuli todettua, ettei hän Lorythasia tuntenut.
"Osaatko sanoa aiheuttiko maahansyöksy pahoja sisäisiä vammoja?", Darius lähti nyt puhuttelemaan Iriadoria joka lähemmäs oli päässyt, "Hän vuotaa verta, meidän pitää saada hänet takaisin Briariin pikimmiten... Kuumeinen, pitäisikö epäillä mahdollisia myrkkyjä, jos Fritzin joukot eilen käyttivät aseissaan?".
Vaikkei varsinaisesti olisi halunnut päästää Iriadoria Lorythasin lähelle nyt, kun sarvipää oli osoittanut olevansa todella arvaamaton, toivoi Darius korkeahaltian kykenevän edes pienen, nopean diagnoosin tekemään tähän hätään. Helpompi oli kylään saapua ja kertoa kyläläisille heti, mihin kyläpäällikkö mahdollisesti apua tarvitsi, kuin vain kiikuttaa raatona oleva sarvipää porteille ja yrittää siinä sitten selittää että eivät he tietäneet mikä oli vialla ja eivät he siihen syypäitä olisi.

Pienesti ähkäisten Darius kävi korjaamaan asentoaan, varoen ettei Lorythas sarvillaan häntä tökkinyt. Katse kävi kääntymään Nárothen puoleen hetkeksi, kenraalin tarkkaillen mököttävää petoa, joka nyt kirjaimellisesti seisoi humanoidikolmikkoa kohden, aivan kuin osoittaen mieltään. Kunhan se ei vain alkaisi kiukutella samalla tavalla, mitä aroilla aikanaan. Lorythas piti saada kylään ja halusi sarvipäinen sitä tai ei, tuo sai luvan tulla kenraalin kanssa ratsain. Iriador saisi Nashiralla hypellä mukana, kerta sarvikruunuisella oli paikalle saapunutkin.



// NE. PERKELEET. VAINOO SUO JA SYÖ SUT. ET SÄ VOI NIITÄ KOHTAAN MYÖTÄTUNNOISSA ELÄÄ HERRAN JUMALA NE HALUAA SUT HENGILTÄ! ELÄ KUTSU NIITÄ SPURGU BILEISIIS TAI SUSTA TULEE KARHUNRUOKAA. äläkä vaan tarjoo niille karhu olutta, ottavat loukkauksena. Voi pirun Deli nyt :-----D Nyt ne housut jalkaan. DELI ON SE CRYPTIN DARA SAATANA. Tervetuloa kuiskaukseen todellakin. Aamupalaksi munaa ja makkaraa. No vähintäänkin, nimiä pitää olla tarpeeks. KUSI PUNTTIIN LURAHTAA. KAKKEA TULEEKIN LISÄÄ NIIN. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Heinä 2015, 18:10

Iriador oli tullut tarpeeksi lähelle kuullakseen ne sanat, joita Lorythas puhui. Tuntui pahalta kuulla ne, vaikkei nuoremmalla yhäkään varsinaisesti syvällisempää tietoa siitä ollut, miksi tilanne tällaiseksi oli yllättäen äitynyt. Miksi Darius oli alun perin lähtenyt sellaisia puhumaan kartanolla? Tai miksi Lorythas niistä puheista siten oli kiivastunut ja yrittänyt oikeastaan sitä tilannetta paeta loppupeleissä? Kaikki vaikutti niin sekavalta, ehkä kenraali selittäisi kaiken kumppanilleen jossain välissä, tai sitten Iriador saisi jälleen elää siinä epätietoisuudessa…
Mikä tilanteesta teki kuitenkin entistäkin pelottavamman, oli nyt Hopeakäärmeen kunto, joka ei tosissaankaan parhaimmasta päästä äskeisen jäljiltä ollut. Iriador ei osannut sarvipäiselle kaunaa kantaa, ollen lähinnä vain pahoillaan toisen puolesta, tietäen jo mitä mieltä Haukansilmäkin tästä kaikesta olisi, olivat nuo kaksi miten hyvin käyneet sovittelemaan sen viimekerran…

Ette te tiedä…”, Lorythas kävi kähisemään Dariuksen sanoihin, lähes murtuen toisen sylissä sen teitittelyn jälleen palaten silmäpuolen puheeseen, ”Ei… teistä kukaan… tiedä…”. Puolikäärmeen keho tärisi, ei vain vilusta vaan yhä myös siitä pelosta. Lorythas pelkäsi että lohikäärmeverensä kuohahtaisi jälleen. Hän ei halunnut ketään lähelleen. Hän ei halunnut takaisin Briariin enää, ei hänellä olisi sijaa palata ja uskotella itselleen kykenevänsä enää johtamaan, petettyään kaikki näin. Itsensäkin.
Ei kukaan tunne minua… siten. Kaikki on vain yhtä harhaa, olette sokeita sille hirviölle jota kasvatatte päivä päivältä tuhoisammaksi… kylvätte toivonne sellaiseen, joka kääntää selkänsä heti muulle maailmalle tilaisuuden tullen”, Puolikäärme jatkoi taas lähinnä sitä itsekseen puhumistaan, tietämättä enää minne katsoa, kun Iriador kyykistyi nyt tuon toiselle puolelle. Oli häpeä katsoa kumpaankaan haltioista. Olla näin lähellä heitä. Olisivat vain antaneet jo olla.

Et ole sellainen mitä väität, Lorythas”, Iriador kävi tuhahtamaan, katseensa laskien Dariuksesta alas sarvipäiseen. Eihän sokea mitään vieläkään nähnyt, mutta punapäisellä oli tapa kohdistaa katseensa sille, kenelle oikeastaan yritti puhua. Korkeahaltia polvistui paremmin Lorythaksen vierelle, ujuttaen kätensä paremmin toisen keholle kokeilemaan toisen rintakehää. Tietenkään Hopeakäärme ei antanut asian olla, vaan laiskasti yritti omilla käsillään nuorempaa estää itseensä koskemasta. Vaikka hyvää Iriador vain todennäköisesti aikoikin, ei Vaern yhäkään uskonut olevansa sen avun arvoinen.
Olet kaikkea muuta paitsi hirviö millaiseksi itseäsi väität – vie näppisi muualle ja pysy aloillasi”, Iriador ehti aloittaa, kädellään yksinkertaisesti vain työntäen Puolikäärmeen kädet syrjään, ja oli sen valmis toteuttamaan uudelleenkin jos Lorythas niitä jälleen tielle yritti tunkea. Ei se haitannut, jos Hopeakäärme häntä koskisi, mutta turhaa estelyä punapäinen ei aikonut nyt sallia.
Et kuitenkaan voi piilottaa sitä todellista, lämminsydämistä luontoasi sokealta. Olet isällinen, välität jokaisesta ympärilläsi enemmän mitä itsestäsi, ja jokaisen ympärilläsi kuuluisi tehdä sinulle samoin. Kannattelet harteillasi niin paljon, vain muiden tähden… olet suvaitsevainen, suojelevainen, ymmärtäväinen ja kannat vastuun muidenkin puolesta – niin kuin johtajan kuuluu tehdä. Miksi kukaan haluaisi syrjiä kaltaistasi, joka antaa muille enemmän kuin ottaa takaisin”.

Nuorimman katse ja ääni olivat rauhallisia tuon puhuessa Hopeakäärmeelle, joka hitaasti päätään pudisteli punatukkaista kuunnellessaan. Ne sanat omalla tavallaan satuttivat puoliveristä, nostivat taas ne kaikki ristiriitaiset tuntemukset pintaan Puolikäärmeen jälleenkään tietämättä, mitä olisi pitänyt tuntea. Kaikki tuntui vain väärältä – miksi kukaan halusi sillä tavoin yrittää puoliveristä vakuuttaa vielä siitä, että hän olisi ansainnut niin paljon parempaa.
Et ymmärrä mistä puhut…”, Lorythas vain kuiskasi, uskaltaen nostaa katseensa hetkeksi Iriadoriin, joka oli hänen runnottua kehoaan käynyt kovin tottuneesti lävitse. Mutta se murheenmurtama, katuva ja syyllisyydentuntoa viestivä katse laski samantien korkeahaltiasta alas, Lorythaksen taas muistuttaessa itselleen, ettei hänellä ollut oikeutta muihin enää katsoa.
Ainoa paheesi on, ettet osaa antaa itsellesi anteeksi ja uskottelet olevasi jotain, mitä todellisuudessa et ole”, Iriador vielä muistutti pienesti sarvipäiselle hymyillen, ennen kuin kätensä veti taas omalle puolelleen ja nousi vaatteitaan pudistellen ylös seisomaan.
Luissa saattaa olla korkeintaan hiusmurtumia, lihakset sen sijaan taitavat äskeisen jäljiltä olla venähtäneitä pahemmin ja tarvitsevat lepoa. Ulkoiset haavat täytyy puhdistaa - ja mahdollisille sisäisille vammoille sen sijaan emme voi tehdä mitään ilman parantajia – ei hän vammoihinsa kuole, ellei häntä tänne jätettäisi”, punapäinen selitti Haukansilmälle, ”Ja tuo kuume johtuu… korkeintaan uupumuksesta ja tuosta… turhasta valittamisesta. Jos kyseessä olisi myrkky, reagoisi hän todennäköisesti paljon rajummin”, Iriador vielä jatkoi kulmiaan pienesti kohauttaen.

Lämmin kylpy tekisi varmasti terää – meille jokaiselle – lepoa ja rohtoja särkyihin, voin etsiä Nashiran satulalaukusta jotain jahka takaisin Briariin pääsemme. Ei ruumiillista työtä hetkeen ja olet pian taas kunnossa, ellet sitten tuosta vielä vilustu”, korkeahaltia huomautti. Siinä taisi olla kaikki, mitä nuorempi kykeni tältä seisomalta sanomaan toisen voinnista. Olisi tietenkin ollut parempi, jos Iriador olisi samalla voinut Puolikäärmeeltä kivuista kysellä, mutta puoliverinen oli niin poikki, että tuskin tuosta oli erikseen enää sanomaan minne sattui ja kuinka paljon.


//MYÖTÄTUNTOA SPÄRDÖJÄ KOHTAAN TUNNEN! SAAVAT MINUN MAILLE TULLA RELLESTÄÄN VAPAASTI, JUOKSEN SITTEN KARKUUN JOS KOHTI TULEVAT! Spurguillaan spärdöjen kanssa sillan alla sitten, pirtua vedetään kilpaa siihen saakka kunnes ne karhu oluset sieltä kylmälaukusta esiin vedetään. Ja sitten juostaan niin lujaa. NO NYT SE PALJASTUI SITTEN, Deli on se jolta ne housut puuttuu. Housuni eivät pysy päälläni. Höhö. Päivälliseksi sitten se 30cm subi :-------DDDDD KAKKEVIRTA ON LOPUTON, FUU FUU//
Crimson
 

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron