Välit kuntoon || Crim! (K-varoitus)

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Heinä 2015, 19:14

Tottahan se oli. Ei kukaan heistä tuntenut Lorythasia, kuten sarvipäinen kävi myös väittämään. Silti, Darius ei halunnut usko että se raivoava peto oli se, mitä puoliverinen sisimmissään oli. Tuo oli näyttänyt heille jo muita puolia itsestään ja osoittanut, ettei ollut silkkaa vihaa täynnä. Silti sarvipäinen ei suostunut uskomaan itsestään mitään muuta, kuin mieletöntä petoa.
Darius ei kuitenkaan suutaan saanut auki, kun Iriador kävi vastaamaan Lorythasin puheisiin. Kenraali kuunteli taustalla noiden kahden sananvaihtoa, tuntematta minkäänlaista tarvetta keskeyttää tai lisätä mitään väliin. Lorythasin yrittäessä estellä Iriadoria tarkastuksen suhteen, kävi Darius hellästi vetämään sarvipäisen käsiä omalle puolelleen jahka Iriador käpäliä ensin oli kauemmas hätyytellyt. Darius piti sarvipäistä paikoillaan, hellästi, pyrkien käyttämään mahdollisimman vähän voimaa. Ei hän olisi halunnut pakottaa Lorythasia pysymään paikoillaan, mutta oli valmis tekemään sen väkivaltaisestikin, jos pakko.

Katse nousi Lorythaksesta Iriadorin puoleen, tuon käydessä viimein kertomaan paremmin minkä epäili olevan vialla. Sokea vakuutteli ettei Lorythas tulisi kuolemaan vammoihinsa, ellei tuota jätetty yksin tänne lojumaan. Se ei ollut kyllä ajatuksena, vaikka Lorythas olisi sitä toivonutkin. Darius huokaisi syvään, uupuneesti, hymähtäen lopulta pienesti ymmärryksen merkkinä sokealle. Pienen hetken Darius oli aivan hiljaa, kasaten ajatuksiaan ja palautuen vielä äskeisestä, kunnes kävi kutsumaan Nároa nimeltä. Syndrae ei liikkunut minnekään, seisoi vain takalisto heitä kohden ja ujelsi pienesti kapinan merkeissä. Kenraali painoi silmänsä kiinni kulmiaan kurtistaen turhautumisesta, kuitenkaan menettämättä näkyvästi hermojaan. Ei hän jaksanut nyt raivota, eikä varsinaisesti halunnutkaan, vaikka syndrae jälleen mieltään osoitti kuin pahainen kapinateini. Ehkä olisi pitänyt vain vaihtaa ratsua, ei kenraalin auktoriteetti tuntunut riittävän pedon käsittelyyn. Eipä hänellä pahemmin auktoriteettia muutenkaan tuntunut olevan enää missään. Winder oli jo luovuttanut.
Toista kertaa Dariuksen ei kuitenkaan tarvinnut huutaa, kun Náro oli jo lähemmäksi askeltanut saatuaan kiukuttelustaan - ilmeisesti - tarpeeksi. Peto kävi tuomaan turpansa alemmas, lähinnä nuuhkien maahan jäänyttä kaksikkoa.

"Auta minua saamaan hänet Náron selkään", Jälleen kenraali puhutteli kumppaniaan samalla kun pyysi Nároa laskeutumaan alas, ratsun tehden nyt tällä kertaa kiltisti työtä käskettyä.
Korkeahaltian avittamana kenraali sai Lorythaksen syndraen selkään, nousten itse tuon taakse istumaan ennen kuin Náro maasta ylös ponkaisi.
"Ota harjasta kiinni...", Darius tokaisi lähinnä mutisten Lorythasille, samalla kun varmisti että sarvipää edessä pysyi, ujuttamalla omat kätensä tuon kylkien vierestä pitämään kiinni syndraen harjasta, "nojaa sen kaulaan tai minuun...", kuului lisäys, ennen kuin kenraali käänsi katseensa Iriadorin puoleen.
Jahka korkeahaltia oli päässyt oman ratsunsa selkään, komensi Haukansilmä syndraen liikkeelle nopeaan, tasaiseen raviin kohden Briar kylää.



// SENKIN MYÖTÄTUNTOCRIM. Spärdöt ei tunne mitään myötätuntoo suo kohtaan muista se. Ne on petoja. Peto on irti. DELI SUOTANA. HOUSUT JALKAAN TAI TULEE PIISKAA. :-------DDD NYT SE SUBI PIILOON. Kakkevirta loppuu kun tunkee luudan sisään :D:D:D:D:DD: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Heinä 2015, 20:38

Lorythas sortui taas vajoamaan synkkiin ajatuksiinsa Iriadorin rohkaisuista huolimatta. Puolikäärme halusi uskoa kaiken mitä nuorin heistä oli sanonut mutta…
Mutta tämä kaikki tuntui yhdeltä suurelta valheelta. Jälleen. Ei korkeahaltian olisi tullut yrittää valaa sarvipäiseen uskoa siitä, että hän olisi minkään arvoinen. Ei johtajuutta kuulunut antaa sellaiselle, joka ei sitä kyennyt määrätietoisesti kantamaan ja muita ympärillään kohtelemaan siten, että jokainen saattoi olla elämäänsä tyytyväinen ja ennen kaikkea onnellinen. Niin Puolikäärmeelle oli opetettu. Sen varaan hopeaverinen oli myös perustansa rakentanut. Ja nyt tuhonnut sen vakaan rakennelman iäksi, käyttäytyessään kuin itse paholainen, joka tieltään kaiken halusi vain raivata syrjään ja syyttää muita tyhjästä.

Hopeakäärme hiljentyi kuuntelemaan Dariuksen ääntä, painaen haltian äänenpainon kenties viimeistä kertaa paremmin mielensä sopukoihin talteen. Sen miellyttävän kuuloisen puheen, jota kuunnellen puoliverinen olisi saattanut vaikka vaipua uneen.

Punapäinen vierestä kävi nyökkäämään kuitenkin kumppanilleen, lähtien avittamaan Dariusta sen verran, että Lorythas saataisiin Náron selkään. Iriador oli yhtälailla valmis kantamaan kyläpäällikön Nashiran selässä takaisin, mutta jos Haukansilmä halusi sen näin päin toteuttaa, niin menkööt sitten. Omapa oli päätöksensä, johon Iriadorilla ei varsinaisesti ollut mitään vastaankaan sanomista. Eikä Puolikäärmeestäkään ollut laittamaan kahdelle haltialle vastaan, tuon lähinnä tukeutuen niihin viimeisiin oljenkorsiinsa, jotka saattoivat hänet täältä vielä pelastaa siitä huolimatta, että Lorythas itse olisi mielellään jäänyt tänne kuolemaan kaiken tämän jälkeen.
Ei puoliverisestä ollut edes ryhtiään pitelemään enää suorassa, tuon valahtaessa samantien kun kykeni vasten Dariusta. Vastentahtoisesti. Häpeän täyttämänä. Silmänsä sulkien siitä ahdistuksesta ja pahasta olosta, jota petettyyn ystäväänsä nojaaminen tuotti.
Mieluummin… jäisin vain tänne”, Puolikäärme henkäisi, heikosti tarraten toisella kädellään syndraen harjasta, kun oli sitä pehmeää karvaa ensin muutaman kerran silittänyt kevyesti.

Iriador oli ehättänyt kutsua Nashiraa lähemmäs, naaraspeuran ollessa lähinnä käyskennellyt vain ympäriinsä tämän hetken, kun se oli vapaana saanut aroilla temmeltää. Mutta se vastasi isäntänsä kutsuun, hypähdellen sokean luo ja antaen tuon hyväillä turpaansa. Mokoma sarvikruunuinen oli viime aikoina kasvanut kummallista tahtia, lisäksi sen kehoa olivat alkaneet sieltä täältä koristaa eräänlaiset suomut, joiden vuoksi se oli talleilla huutanut yöstä toiseen kipujaan. Nashira oli kaivannut huomiota enemmän kuin tarpeeksi Iriadorilta, ja siksi noiden välit olivat syventyneet entisestäänkin punapäisen juostessa sarvikruunuista katsomassa lähes taukoamatta toisinaan.
Korkeahaltia kävi kuitenkin nousemaan ratsunsa selkään, tukevasti yrittäen itseään sijoittaa Nashiran selkään. Ottaen toisella kädellään peuralohikäärmeen pitkästä, lähes vierelle laskeutuvasta sarvesta ja tuon niskakarvoista kiinni. Kyllä Iriador kykenisi Nashiran kyytiin tottuneena myötäilemään itseään sen verran, ettei satulattomana vain tippuisi toisen kyydistä alas missään välissä.
Kehotus kävi kuitenkin seurata Nároa. Iriador tuli mielellään perästä, Nashiran saattaessa siten seurata edellä kulkevaa syndraeta ratsastajineen, jos jotain yllättäen tapahtuisikin. Matka takaisin kohti Briaria kuitenkin alkoi, Iriador lähinnä jännittäen vain sitä, mitä heitä odottaisi takaisin kylään päästyä…


//NO PITÄÄHÄN JONKUN SPÄRDÖJENKIN KAVERI OLLA. Spärdöistä tulee vielä mun kavereita. Kesytän ne! DELI ON IRTI. DELI EI LAITA HOUSUJA JALKAAN, SIINÄPÄHÄN PIISKAATTE SITTEN :------D EIKUN SUBIT NOSTETAAN NYT PÖYDÄLLE VERTAILTAVIKSI. Nyt se luuta takasin sinne ovensuuhun (DDDDDD//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Heinä 2015, 21:36

Kenraali antoi puoliverisen jälleen kerran nojautua paremmin vasten itseään, koittaen itse pitää ryhtinsä suorassa ja tukea toista parhaansa mukaan. Olihan se hieman hankalampaa nyt, kun Lorythas suurempi oli, mutta ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun kenraali itseään isompia auttoi turvaan ratsain. Lorythasin henkäistyt sanat saivat kenraalin vain hymähtämään pienesti, haltian käymättä sanomaan mitään puoliveriselle. Ehkä oli vain parempi, että hän piti suunsa kiinni, kerta näytti suututtavan Seyrin mitä ikinä sanoikaan.
Matka jatkui hiljaisuudessa, jonka kävi kuitenkin yllättäen rikkomaan Winderin hyräily, haltian käyden hyräilemään satunnaisesti haltioille tuttuja rauhallisia melodioita. Ehkä tuo tapa oli jo tuttu Iriadorille, Darius kun tuppasi hyräilemään ajatustensa ohella jos oli huolissaan. Lähes huomaamattomasti kenraalin toinen käsi kävi nousemaan irti syndraen harjasta, pitämään paremmin kiinni Lorythasista, samalla kun haltia sitä rauhallisenlempeää hyräilyään jatkoi. Vähän väliä myös ravaava Nárothe luritteli samoja melodioita mitä kuuli isäntänsä käyttämän, kuitenkaan varsinaisesti lähtemättä täysipäiväisesti mukaan tuohon melodiaan. Se keskittyi eteenpäin kulkemiseen, eikä pysähtynyt ennen kuin kolmikko saapui takaisin Briarin porteille.

Onneksi Lorythas ei turhan kauas ollut ehättänyt lentää, joten matka taittui muutamassa kymmenessä minuutissa. Olisivathan he toki olleet nopeamminkin perillä mikäli Náro olisi saanut painattaa täysillä - siihen olisi tuskin edes minuuttia kulunut - mutta kerta Iriador oli mukana kera Nashiran, halusi Darius pitää vauhdin noille kahdelle sopivana. Ei kenraali varsinaisesti tiennyt kuinka lujaa peuralohikäärme loppupeleissä pystyi viipottamaan, mutta nyt ei ollut oikea aika sitä testailla.
Kylän portit olivat yhä auki, mutta tällä kertaa reitti ei ollut lainkaan niin hiljainen mitä lähtiessä. Portille oli saapunut väkeä ja keskustelu kylästä kantautui arojenkin puolelle. Sen jo väittelyltä kuulostavan keskustelun kävi kuitenkin lopettamaan portinvartijoiden huudon, noiden huomauttaessa kenraalin ja kyläpäällikön palaavan - eikä kumpikaan noista kovin hyvässä kunnossa näyttänyt olevan. Varsinkaan Seyr.

Portin luo oli pakkautunut kyläläisiä, jotka varustuksista päätellen omasivat asteen tai toisen sotilaallisen aseman tai koulutuksen omaavia. Paikalla oli myös kuiskauksen väkeä, täysissä varusteissa. Osapuolet olivat selvästi tuohtuneita, kenenkään varsinaisesti tietämättä mihin tilanne oli kärjistymässä. Kuten Winder oli uumoillut, kyläläiset olivat huolestuneet nähdessään kyläpäällikkönsä "Pakenevan kuiskauksen kenraalia aroille" - siinä missä kuiskaus taas oli yhtä lailla ulapalla kartanon tapahtumista ja epäilivät kyläpäällikön tehneen jotain kenraalille.
Kuiskaus oli ollut lähdössä Mir Valodrenin tavoin kenraalinsa perään, mutta kyläläiset olivat estäneet heidän lähdön. Kukaan heistä ei kuulemma saanut poistua kylästä, ennen kuin tilanne selviäisi. Moisesta käskystä kapinallisuudestaan tunnettu Kuiskaus ei tietenkään pitänyt vaan oli alkanut päätään aukomaan puolueettomille, jopa niiden rumien haukkumanimien ja mielipiteiden puskien pintaan, kun puhdasveriset haltiat sekaverisille huusivat.
Kolmikko oli saapunut porteille juuri ennen kuin tilanne olisi kärjistynyt fyysiseksi. Heidän saapumisensa ei kuitenkaan näyttänyt rauhoittavan yhtään niitä kuumentuneita tunteita. Ratsukot päästettiin sisään, mutta saarrettiin samantien, niin kyläläisten kuin kuiskauksen osalta.

"Winder ala selittämään!", Kapteeni Tannivh oli ensimmäinen äänessä kohottaessaan miekkansa kohden kenraalin edessä istuvaa puoliveristä. Ehkä se oli virhe tulisieluiselta kapteenilta, sillä moinen konkreettinen uhkailu sai kyläläiset älähtämään.
"Tannivh rauhoit--"
"He tappoivat hänet!", Darius ei edes ehtinyt kapteeniaan rauhoitella, kun ensimmäinen kyläläinen huusi johtopäätöksiään nähdessään huonossa hapessa olevan kyläpäällikön, "Se oli heidän suunnitelmansa koko ajan! He huijasivat meitä!".
Kuiskaus tietenkin ärähti vastaan, jälleen voimasanoin ja rumin herjoin, vetäen jo aseitaan esiin moisten syytösten johdosta. Eivätkä kyläläisetkään moiseen käytökseen kovin passiivisesti reagoineet, lähettyvillä olevien lohikäärmeidenkin käyden ääntelemään uhkaavasti.
Darius koitti käskeä sotilaitaan laskemaan aseensa - niin ääneen kuin telepaattisesti - kenenkään kuitenkaan laskematta alas ainoaa turvaansa tämän kylän asukkaiden käydessä entistä aggressiivisemmiksi. Kummatkaan osapuolista eivät kuitenkaan toisten kimppuun käyneet, vielä. Jokainen tiesi, että jos yksi hyökkäisi, räjähtäisi koko tilanne käsiin ja sitten tulisi ruumiita. Sitä ei kukaan halunnut, ainakaan niin palavasti tähän väliin. Siinä metakassa ei saanut sanaa väliin millään ja vaikka parhaansa koitti huutaa toisten ylitse. Lohikäärmeet taustalla mylvivät, siinä missä kansa huusi toistensa päälle. Nárokin alkoi sähistä, pitäen niin pelottavaa ääntä ettei yksikään kyläläinen uskaltanut lähestyä ratsukkoa, vaikka olisivat halunneet Seyrin turvaan noilta "tappajilta". Tilanne oli suorastaan kaoottinen.



// Ne sudet on niiden spärdöjen kavereita ei sun tarvii vaivautua. Kesytä ne joo :---D Et sit tuu itkeen kun siel on taas ladon vieressä spärdö kyttäämäs et koska sä tuut ulos. DELI NYT SUOTANA. TULEE DROPKICK IRI PÄIN NÄKÖÄ KOHTA. SUBIT NYT. NYYYTTTT. Luuta menee tiedät kyllä minne ja missä asennossa. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Heinä 2015, 22:34

Lorythakselle matka tuntui ikuisuudelta. Kuin olisi istunut viimeisen ikuisuuden ratsailla, kykenemättä varsinaisesti edes aroilla aukeavia maisemia ihailemaan millään tasolla. Puolikäärme keskittyikin vain pystyssä pysymiseen kaiken aikaa, mahdollisimman paljon yrittäen omatoimisesti tasapainonsa pitää, jottei hänen olisi tarvinnut enää Dariusta vaivata tipan vertaa. Ajatuksensa seikkailivat milloin missäkin, lähinnä toki itseinhossa pysytellen koko matkan, mutta samalla Lorythas pelkäsi sitä mikä Briarissa heitä vastassa odottaisi. Jälkeenpäinhän sitä oli hyvä juuri miettiä, millaisen vaikutelman kolmikko oli mahdollisesti jättänyt jälkeensä, sillä tavoin kylästä poistuessaan. Voi jos Winder ja alaisensa olisivat vain antaneet Hopeakäärmeen mennä…
Iriador ratsasti perässä Nashiralla, naaraspeuran kirien Nároa välillä kiinni ja lopulta ratsastaen toisen sarvipäisen vierellä. Punapäinen ei matkan aikana juuri puhua pukahtanut, niin kuin ei Lorythas tai Dariuskaan, elleivät nuo sitten käyneet telepaattista keskustelua keskenään. Mutta tuskin. Matka taittui kaikessa hiljaisuudessa aina Briarin porteille, jossa meno ja meininki olivat taas täysin päin vastaiset…

Rauhalliselta se keskustelu ei todellakaan kuulostanut. Iriador tunnisti hyvin jokaisen Kuiskauksen sotilaan äänen, mutta äänistä jokainen ei todellakaan kuulunut haltioiden joukoille. Seassa oli myös tuiki tuntemattomia ääniä, jotka epäilemättä kuuluivat kyläläisille, puolen jos toisen vaikuttaessa harvinaisen tuohtuneelta vastapuolen huudellessa herjaa toiselle ja toisinpäin. Tilanne vaikutti kaikin puolin kärjistyneen kolmikon poistuttua kylästä, eikä varmastikaan enää ollut kaukana siitä tuhoisasta jatkosta, joka tästä kaikesta oli leimahtamassa ilmiliekkeihin.
Iriador jättäytyi tarkoituksella Nashiran kanssa hieman taemmas Nárosta, seuraten kuitenkin noiden perässä kylänporteista sisään, jossa heidät sitten pysäytettiinkin ja saarrettiin niin kyläläisten kuin Kuiskauksen sotilaiden toimesta paikoilleen. Vasta ne aggressiivisenpuoleiset huudot kuullessaan raotti Lorythaskin silmiään aavistuksen, hymähtäen hiljaa, terävästi jonkun lähtiessä syyttämään Kuiskausta heidän päällikkönsä tappamisesta. Jos sarvipäisellä olisi ollut lainkaan voimia jäljellä, olisi tuo samantien jyrähtänyt vastaan moisiin syytöksiin – mutta nyt Hopeakäärme tyytyi olemaan vain hiljaa. Tuntien samalla kuinka oma sydämensä lähti lyömään taas lujemmin siitä päättäväisyydestä, mutta myös kytevästä pelosta sitä kohtaan, että tästä olisi kärjistymässä jotain rumaa jos yksikin lähtisi väärin tilannetta puimaan tämän pidemmälle.

Sen pidemmälle jäämättä suotta odottelemaan, saati ylipäätään istumaan Winderin eteen enää, kokosi puoliverinen ne viimeiset voimansa rippeet. Väkisin tuo suoristi oman ryhtinsä, katsahtaen Náron selästä käsin ensin omia kyläläisiään ja siitä taas Kuiskauksen sotilaita, kasvoillaan mitäänsanomaton, joskin kärsivä ilme. Sen katseen myötä Lorythas lähti kuitenkin omatoimisesti laskeutumaan kookkaan syndraen selästä, hyväksymättä minkäänlaista apua jos sellaista lähdettiin tarjoamaan. Ja se taisi taas olla yksi niistä hopeaverisen virheistä, joita tuo tuppasi tänään tekemään yksi toisensa perään.
”Ei se ole… h-heidän syynsä”, Hopeakäärme ehti todeta taas kuin vain itsekseen puhellen matalanhiljaisella äänellä, päästessään hankalasti laskeutumaan omille jaloilleen Nárothen selästä. Muttei tietenkään ongelmitta, jalkojen käydessä samantien pettämään kookkaan sarvikruunuisen alta, Lorythaksen kumoten itsensä jälleen maahan toiselle kyljelleen puolittain makaamaan lähes syndraen jalkoihin. Puolikäärme heitti kaiken ylpeytensä lokaan väkisinkin, näyttäen vain kovin säälittävältä tapaukselta kaikkien edessä, pienen verinoronkin käydessä koristamaan suupieltä kurkusta nousevan veren takia. Ei hänellä olisi enää kuulunut olla mitään valtaa sanoa kenellekään mitään. Hänet olisi yhtä hyvin voitu vain lopettaa tähän, ja se siitä.

Sen alas mätkähdyksen kuullessaan, oli Iriador kuitenkin ensimmäisenä ollut hyppäämässä ratsailtaan alas huolestuneena. Mutta eihän nuorempi ehtinyt ottaa Nashiran luota kuin askeleen ja toisen Lorythasta kohden, kun aseiden kalahdukset suuntasivat kohden punapäätä, ja saivat tuon seisahtumaan aloilleen. Ehkei todellakaan ollut hyvä idea lähestyä kyläpäällikköä nyt, kun tilanne näytti muutenkin olevan valmis räjähtämään täydellisesti käsiin… Mutta auttaahan Iriador olisi vain halunnut.
Tee jotain tai tästä tulee rumaa…”, korkeahaltia pyysi Haukansilmältä telepaattisesti, sokeankatseensa kohottaen kenraalinsa puoleen samalla kun syyttävät huudot taas puolin ja toisin alkoivat kiihtyä yhä vain vihaisemmiksi. Kukaan ei vieläkään Lorythaksen luokse ehättänyt, Náron pitäen selvästikin huolen siitä, että kenenkään oli turha yrittää lähestyä sitä. Sitä petoa, jonka jaloissa kylän johtohahmo yhä makasi kutakuinkin puolikuolleen oloisena.


//Niinhän sä luulet! Oikeesti ne sudet on kaameita pettureita. Petturisudet. PETTURISHANKIT! SAATANA! En tuu itkeen en. Spärdön ajan sun mailles. Mitäs siihen sitten sanot :------D ANNA DELIN PERISTÄ! TÄYTYYHÄN AIKUISELLA MIEHELLÄ NYT AKTIVITEETTEJÄ OLLA! Dropkick Iri on aina jossain nurkalla valmiina iskemään kun sitä vähiten odotetaan. SUBIT RIVIIN! OTETAAN MIEHESTÄ MITTAA! Jos tiedät mitä tarkoitan HÖHÖHÖ noni. NONI (DDDD Mä sulle luudat kohta näytän//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Heinä 2015, 22:58

Darius, Pumpkin


Kukaan ei kuunnellut Winderiä. Kukaan ei myöskään kuunnellut Seyriä, joka nyt kävi elonmerkkejä kunnolla osoittamaan ja halusi väen väkisin omatoimisesti poistua ratsailta. Darius ei estellyt, mutta sen verran katsoi sarvipäisen perään, että auttoi toisella kädellään loppuun asti tuon laskeutumisen. Darius itse ei ollut ajatellut ratsailta laskeutumista. Täällä oli hyvä, turvallista - ainakin jotenkuten. Hänellä kun ei vieläkään ollut omia aseitaan mukana joten ainoa varsinainen turva oli Syndrae, joka yhä sitä ruman varoittavaa sähinää piti. Kuitenkin, kun Lorythas kävi maahan lankeamaan, oli Darius hypähtänyt samantien alas ratsunsa selästä. Kyläpäällikön kaatuminen sai aikaan entistä suuremmat huudot kyläläisten osalta, jokaisen haluten vain päästä sarvipäisen luo auttamaan omaansa, mutta Kuiskaus sekä Syndrae olivat esteenä.
"Koita saada Tannivh rauhoittumaan, hän vielä teurastaa jonkun", Darius kävi vastaamaan korkeahaltian telepaattiseen viestiin, "Yritä selittää hänelle!".

"Lorythas kuuletko"
, Sen enempää ei Iriadorille puhuttu, kenraalin käydessä kyykistymään puoliverisen puoleen, koittaen nostaa tuon päätä ylös likaisesta maasta varovaisesti, "Pyydän pidä omasi rauhallisina, en---".
Pidemmälle kenraali ei sanoissaan ehättänyt koskaan. Sen sijaan haltia kävi parahtamaan lähinnä yllätyksestä näin alkuunsa - seuraavaksi painostavasta kivusta, joka kävi iskemään vasten toista hartiaa. Punainen serpentti oli syöksynyt täysin tyhjästä Haukansilmän kimppuun, ottaen rajun otteen leuoillaan tuon hartiasta - kuitenkaan purematta suoraa lihaan. Lisko vei haltian mukanaan kauemmaksi Seyristä, paiskaten kenraalin vasten muurinseinää.
Pumpkin oli havahtunut huutoihin pihalla. Ei hän tiennyt mikä tilanne varsinaisesti oli, mutta tietenkin nouseva melutaso oli herättänyt naaraan huomion. Se oli poistunut Lokenen luota, jonka vieressä oli koko yön viettänyt, pitäen huolta suuresta ystävästään. Kun punainen pikkupiru oli paikalle saapunut, oli Lorythas maassa ja haltioiden eliitti tuon yllä kyyristyneenä. Kyläläiset huutelivat haltioiden murhanneen Seyrin, mikä tietenkin pisti pedon vaistot heräämään. Eiväthän nuo nyt oikeasti...?

Valitettavasti pedon silmään Dariuksen liikkeet olivat näyttäneet liian uhkaavilta, eikä Pumpkin sen enempää ollut aikaillut hyökkäyksenä kanssa. Tuo oli syöksynyt kaikkien kyläläisten ylitse ja käynyt varoittamatta haltian kimppuun, suojeluvietin noustessa jälleen pintaan. Eipä se pahemmin ajatellut juuri nyt, mitä oli tehnyt, lisko halusi vain haltian kauas Lorythasista ja äkkiä!
Siinä vaiheessa tilanne lopulta räjähti, Kuiskauksen sotilaiden käydessä syöksymään kenraalinsa avuksi, mutta eivät koskaan lähelle päässeet kun kyläläiset astuivat väliin - luullessaan eliittien yrittävän Seyrin kimppuun. Puolin jos toisin käytiin ottamaan yhteen, kuitenkaan kenenkään vielä fataalisti ketään satuttamatta.
Tai no...
Pumpkin jatkoi hyökkäystään Haukansilmän puoleen, haltian pyrkiessä vain perääntymään kauemmas serpentistä. Hän ei pistänyt mitenkään vastaan tai yrittänyt edes hyökätä pientä liskoa kohden, toivoen tuon ymmärtävän ettei kenraali halunnut satuttaa ketään - edes sitä päälle pyrkivää liskoa, joka kynsin ja hampain koitti haltiaa raadella. Náro oli kuitenkin päässyt isäntänsä avuksi, käyden väen väkisin vääntämään itsensä haltian ja pikkuliskon väliin, haastaen tuon lohikäärmeen kaksintaisteluun. Kuinka mokoma edes kehtasi koskea hänen haltiaansa!


// KAIKKI ON PETTUREITA JUMALAUTA! ET PERKELE! PETTURI CRIM! SPÄRDÖT MINUN MAILLENI LÄHETTI JUMALAUTA! MÄÄ NE MYRKYTÄN! Deli vois kyl hankkii jotain muuta aktiviteettia jos Dariukselta kysytään :---D Sieltä tulee hirvee dropkick iri! HÖHÖHÖ nyt ne subirivit piiloon tai tulee veitsi napsimaan poikki! No näytä mulle luuta ni mä näytän sulle... mä näytän... römpsän //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Heinä 2015, 00:00

Iriador puri hampaitaan yhteen Winderin telepaattisen viestin myötä. Kuinka hän nyt saisi kapteenin rauhoittumaan millään asteella, tietäen miehen muutenkin olevan niin tulisieluinen!? No yrittänyttähän ei tavallisesti laitettu, joten totta kai punapäinen kääntyi kenraalin kehotuksen myötä rauhoittelemaan kapteenia. Kovin turhaahan se tuntui olevan. Tuskin Iriadorin sanoja edes kuunneltiin, Tannivhin lopulta yksinkertaisesti vain tyrkäten selittelevän nuorukaisen syrjään. Korkeahaltia nosti kätensä ylös luovuttamisen merkiksi, syrjemmälle astellen, kirjaimellisesti antaen asian olla. Hän ei halunnut olla tässä mukana, ei millään tasolla, ja jos joku nyt sen takia aikoisi häntä jostain syyttää, olisi punapäinen valmis laittamaan varsin hanakasti vastaan. Iriador jäikin kutsumaan Nashiraa tilanteen keskeltä luokseen lähinnä turvaksi, nyt kun tilanne alkoi näyttää entistäkin huonommalta…

Hopeakäärme makasi vastoin yhä maassa, mutta nyt Winder vierellään. Kenraali yritti nostaa valkeaharjaisen päätä ylemmäs, Lorythaksen sen pienen hetken ehtien jopa myötäillä sitä yritystä, kunnes jokin kävi vetäisemään silmäpuolen hänen luotaan kauemmas. Jonnekin. Ja se jokin oli Pumpkin.
Saga…”, Hopeakäärme totesi lohikäärmeiden kielellä. Se tuntui aina painottavan niitä sanoja, joita puoliverinen yritti puhdasveriselle lohikäärmeelle jakaa. Tai niin se oli tähän saakka tehnyt, mutta nyt Lorythaksesta tuntui, kuin Pumpkin ei olisi ottanut hänen sanojaan kuuleviin korviinsa. Ja oliko se nyt ihmekään.
Punaisen serpentin viheliäinen teko kuitenkin nostatti jokaisen varpailleen, puolten viimein käydessä toistensa kimppuun. Siinä vaiheessa Lorythas pakotti itseään nousemaan paremmin maasta, aluksi vain nelinkonten jääden, mutta saaden siitä vielä itsensä kohotettua vain polviensa varaan huojumaan. Tilanne näytti niin huonolta kuin vain saattoi. Pumpkin haastoi Winderiä, jonka suojaksi Náro oli ehättänyt, siinä missä kyläläiset ja eliittisotilaat ottivat hanakammin yhteen aivan hänen kasvojensa edessä. Tämä oli juuri sitä mitä Lorythas eniten pelkäsi. Ja inhosi. Se mitä heille ei pitänyt koskaan tapahtua. Ei niin pitkään kun hän oli elossa. Tämä kaikki oli yhtä väärinkäsitystä ja typeryyttä, johon heistä kenenkään ei olisi tullut sortua missään nimessä. Briar oli yksin, jos haltiat päättäisivät kylän pyyhkäistä kartoiltaan alas, vaikka he eliittisotilaat saisivatkin kaadettua…

”Lopettaisitte…”, kovin hyödyttömältä itsensä tunteva Puolikäärme totesi niin hiljaiseen ääneen, että hyvä jos itsensä edes kuuli kaiken sen metakan keskellä. Edes lähellä olevat eivät sarvipäistä kuulleet. Katse kiri nopeasti Dariuksen puoleen, jota punainen piru yhä härnäsi. Suotta…
Pumpkin… lopeta…”, Lorythas pyysi, yrittäen jopa korottaa ääntänsä sanoja lausuessaan, sen kaiken vaikuttaen yhä niin kovin turhalta.

”Lopettakaa jo… käyttäydytte kuin lauma idiootteja…”, Hopeakäärme naurahti hermostuneena, katseensa kohottaen huolestuneena taas kyläläisten ja eliittisotilaiden puoleen. Hetken sitä sotkua seuraten. Tuntien piston sydämessään siitä, ettei kukaan näyttänyt muistavan sitä, mitä Lorythas oli aina heille kaikille painottanut.
Sillä hetkellä jokin loukkaantuneen puoliverisen rinnassa otti taas voimistuakseen. Aivan kuten silloin aikaisemmin metsänlaidalla, heidän ottaessaan yhteen Fritzin joukkojen kanssa. Jokin voima, joka sai Hopeakäärmeen pakottamaan itsensä takaisin jaloilleen ja pysymään sijoillaan kuin vuori. Lorythaksen silmät paloivat kirkkaampina kuin tavallisesti, kuoleman rajoilla käyneen olemuksen uhkuessa kunnioitusta, arvostusta vaatien puoleensa, sen tutun, mutta uhkaavan jylinän käydessä värisyttämään liskonpuolikkaan ympärillä maata ja rakennuksia, kyläläisten tuntiessa sen jumalattoman värinän sydämessään asti.

TEISTÄ JOKAINEN!”, Vaern kirjaimellisesti huusi niin lujaa, että lähellä olevat sitä huutoa kävivät säikähtämään silminnähden. Se huuto kuului ylitse kylän. Kantautuen jonnekin kauemmas aroille, värisyttäen lähellä olevia rakennuksia. Hiljentäen jokaisen ääneen nousseen lohikäärmeenkin. Jopa niin pahoin loukkaantunut Lokene nosti päätänsä jossain kylän laitamilla, kuullessaan turhan tutun äänen huutavan siten ääneen.
LOPETTAKAA!”, uusi huomiota kaipaava jylinä kantautui ilmaan. Saaden jokaisen kyläläisistä vaikenemaan ja lopettamaan hanakan päälle käynnin sotilaita vastaan. Jokainen noista varmisti, ettei olisi henkeään samantien heittämässä, aseet pitäen käsissään siitä huolimatta, mutta huomionsa kääntäen lopulta Lorythaksen puoleen. Jokaista näytti pelottavan silminnähden, ja syytä olikin, Lorythaksen silmien palaen lähestulkoon valkoisina, ja ilman liskoverisen ympärillä väreillen tavallista enemmän.

Kyläläiset hiljenivät. Jääden vain katsomaan Lorythasta, joka niin haastavasti tuijotti heistä jokaista päin. Ylväässä ryhdissä, täysin toisenlaisena verrattuna siihen millaisena tuo oli juuri nähty maassa lojuvan. Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään, jonkun aina välillä katsahtaen sotilaisiin päin, sen pienen kutkutuksen aina muistuttaen että joku saattaisi selkään iskeä kaikesta huolimatta.
Ja sitten Puolikäärmeen katse kääntyi Winderin ja Pumpkinin puoleen.
Saga”, Hopeakäärme puhui taas vain heidän ymmärtämäänsä kieltä, ”Anna olla, tule tänne”.


//TRAITORS! ALL OF THEM! SPÄRDÖVAINOT KÄYNTIIN. Hirveet karhuntaljat tulee siitä sitten. No mutkun Dariukselta ei kysytä, ja Delillä ei ole parempia aktiviteettejä, joilla aikaa kuluttaa :----DDD Paitsi tietenkin ne kärrynpyöräharrastukset. Subirivi senkuin kasvaa. On viistoistasenttistä. Ja kakskytsenttistä. Ja se yksi 30cm. :-------------------DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD oke noni nyt, nyt mä menen pois. Römpsästä puheenollen//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2015, 00:35

Tietenkään Saga ei käynyt kuuntelemaan hopeakäärmettä, joka hänen peräänsä koitti huudella. Kukaan ei näyttänyt huomioivan Seyriä, ehkä yksi tai toinenkin kyläläinen ja kuiskauksen sotilas vielä vilkuili sarvipäisen kyläpäällikön perään koittaen toisille ilmoitella, että tuo oli kyllä elossa. Turhaan. Loppupeleissä kuiskaukselle riitti se, että yksi kyläläisistä - tai noiden lemmikeistä - oli heidän kenraalinsa kimppuun käynyt, sillä perusteella Kuiskaus oli valmis pistämään koko kylän matalaksi. Tai no, ainakin yrittämään, eihän tästä yhdestä rykmentistä ollut teurastamaan koko kylää, vaikka tosissaan yrittäisivät riehua. Kyllähän he rumaa jälkeä saisivat aikaan jos halusivat, mutta juuri nyt kukaan ei pyrkinyt fataaleihin iskuihin. Nyrkkiä kyllä tuli ja asetta sen mukaan mitä viholliselta, mutta ehkä oli onni onnettomuudessa, ettei Kuiskaus ollut ehtinyt ryhmittäytymään ennen kuin tilanne oli käsistä karannut. Muutenhan he olisivat jo täydessä iskussa niittämässä porukkaa.

Saga jatkoi hyökkäyksiään kohden Winderiä ja tuon petomaista ratsua, saaden jopa suurempaa vahinkoa aikaan syndraeen repiessään kynsin tuon kylkeä ja kaulaa auki. Otti lohikäärmekin osumaa, aina kun syndrae sai hampaansa upotettua punaisiin suomuihin, jotka kyllä kiitettävän hyvin joustivat Náron puraisujen alla, antamatta varsinaisesti periksi, ellei tuulenkiitäjä päättänyt pitää otettaan samassa paikassa pitkään.
Silti, vaikka Náro oli tullut avuksi, otti Dariuksin osumaa serpentistä joka niin kovin kärkkäästi koitti haukansilmän kimppuun. Sinne tänne tuli lähinnä pintahaavoja ja mustelmia liskon päästessä nappasemaan kenraalia, joka yhä koitti vain perääntyä tilanteesta ja korkeintaan suojata itseään käsivarsilla, mikäli liskon kita liian lähelle kasvoja pääsi.

Mutta, se kaikki pysähtyi kuin seinään. Jokainen hiljeni ja pysähtyi niille sijoilleen, kun Lorythas kävi karjaisemaan. Jotkut pelästyivät toden teolla sitä karjahdusta, siinä missä toiset vain havahtuivat tilanteeseen ja viimein käänsivät katseensa Lorythasin puoleen. Se käsky lopettaa sai myös Kuiskauksen pysähtymään. Kuiskauksen, joka harvemmin kuunteli ketään muuta kuin Winderiä, hyvä jos edes muut eliitit saivat Kuiskauksen sotilaat tottelemaan tarpeen tullen. Mutta se kauas kantautuva, eittämättä pelkoa ja kunnioitusta herättävä jylinä sai myös haltiat viimein pysähtymään ja tukkimaan turpansa. Siinä missä myös Nárothe ja Saga pysähtyivät. Pedot päästivät toisistaan irti ja vetäytyivät muutaman askeleen kauemmas hengästyneinä.
Kaikki pysyivät hiljaa, odottaen että Lorythas jotain sanoisi. Mutta, ennen kuin yleisesti mitään kävi kertomaan, kutsui sarvipäinen mies pikku serpenttiä luokseen. Normaalistihan Saga ei todellakaan olisi tullut käskystä, hyvä jos edes pyynnöstä, mutta nyt... Jokin oli iskenyt myös naaraaseen, siinä missä muihinkin paikalla olijoihin. Jokin puoliverisessä sai serpentin tahdon kapinoida kaikkoamaan pois silkan kunnioituksen tieltä. Vasta nyt Pumpkin tunsi ymmärtävänsä, miksi Seyriä kunnioitettiin tässä kylässä - näin lohikäärmeiden osalta.
Niinpä, kerrankin, Pumpkin kävi tekemään kuten Lorythas käski, kävellen nätisti puoliverisen vierelle, ohimennen sähähtäen Syndraelle joka hampaitaan serpenttille esitteli. Seyrin ei todellakaan tarvinnut käskeä naarasta kahdesti, kun tuo tuoli nöyrästi ja kunnioitusta osoittaen seisomaan sarvipäisen johtajan vierelle, ollen kirjaimellisesti valmis hyökkäämään sen kimppuun, joka ensimmäisenä edes harkitsi Seyrille päätään aukovan.

Samaan aikaan raskaasti hengittävä kenraali kävi kampeamaan itsensä maasta ylös, ottaen tukea Syndraesta joka vierelle oli jäänyt seisomaan isäntänsä turvaksi. Ei Dariusta ollut pahasti sattunut, mutta kaiken tämän aamuisen riehumisen ja ravinnon puutteen jäljiltä kenraalia alkoi pikkuhiljaa heikottamaan jo pelkkä seisominenkin. Eipä sitä kyllä päällepäin nähnyt, adrenaliinin virratessa ei kenraali sitä itsekään vielä tiedostanut selkeästi. Katse jäi kuitenkin tuijottamaan kaiken hiljentynyttä sarvipäistä, odottaen tuon jatkavan nyt ennen kuin tilanne uudemman kerran käsiin räjähtäisi...


// SAVAGES! VILLEJÄ! EI IHMISIÄ LAINKAAN! SPÄRDÖJAHTIIN SIIS. Rakennetaan kato talo karhuntaljoista. tai vuorataan se koko pato niillä taljoilla - paitsi jos siellä tosiaan vaan se yks karhu pyörii ni si siellä keskellä patoo on vaan yks surkee talja :-----DDD No voi piru vie. KOSKAAN EI KYSYTÄ DARILTA MITÄ DARI HALUUUUUU. Nyt kärrynpyörät voi. "yksi" 30 cm on sit se Lory vai? :----DDD Älä mee pois kun vasta vauhtiin päästiin. JA VOI NYT EI (DDDDDDDDD Herra römpsä-san menee nyt pois //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Heinä 2015, 01:36

Silminnähden Puolikäärme hengitti kiivaammin ja oliko se nyt oikeastaan ihmekään, kun puolikuntoisena tuo sillä tavoin lähti itseään koettelemaan ja karjaisemaan kaikkien mahdollisien äänien ylitse. Vähän niin kuin ukkonen olisi ykskaks lyönyt kirkkaalta taivaalta. Sitä se todellakin muistutti.
Myös Iriador oli painautunut paremmin Nashiraa vasten, yrittäen jopa luokseen tulleen naaraspeuran taakse turvaan sitä huutoa. Ei sokea osannut reagoida samalla tavoin mitä näkevät tällaiseen, punapäisen jopa hetken jäädessä miettimään mistä moinen hiljaisuus yhtäkkiä koko väen ylle seisahtui. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Kaikki olivat niin hiljaa. Iriador kykeni vain kuulemaan Nashiran hengityksen, joka rauhallisesti ilmaa puhalsi, välistä terävämmin henkäisten, kuin hymähtäen näkemästään.

Hopeaverisen puolestaan seurasi, miten Pumpkin – kerrankin – yhdestä käskystä tallusteli Winderin kimpusta Seyrin vierelle. Lorythas ei yhäkään ymmärtänyt miksi punaisen paholaisen oli pitänyt sotkea itsensä tähän soppaan, tavallaan myös aloittaa tämä mellakka. Mutta nyt pieni, muttei suinkaan mitätön serpentti seisoi kylän kunnioitetuimman vierellä, Hopeakäärmeen aistien katsomattakin sen, kuinka naaras oli valmis puolustamaan häntä. Lorythas oli siitä omalla tavallaan otettu, tietäen hyvin millainen kiusankappale Saga tavallisesti oli ja miten tuo häntä kohtaan silloin otti käyttäytyäkseen…
”Kaikki ne vuodet, kaikki se mitä olen yrittänyt parhaaksenne järjestää. Opetin teille aina vaalimaan sitä mitä kaltaisemme eniten tarvitsevat. Sitä mitä meillä täällä jo on”, hopeaharjainen aloitti, kaikkien hiljentyessä seuraamaan mitä sarvipäisellä oli sanottavana.
”RAUHAA”, sellomainen jylinä ravisutti taas lähellä olevia rakennuksia, Vaernin kääntyessä ympäri omiaan kohden, ”Opetin teidät arvostamaan elämää sellaisena kuin se meille on annettu”.

Lorythas oli hetken hiljaa, katseensa kiertäen niitä edessään seisovia, joista hiljalleen alkoi heijastua esille se katumus äskeistä aggressiivisuutta kohtaan.
”Opetin teidät hyväksymään sen kylmän totuuden, ettei meitä kukaan ole pelastamassa silloin, kun joku päättää kimppuumme käydä. Meillä ei ole kuin menetettävää, ei sijaa vihollisille, ei sijaa virheille, tai aatteemme käydään murtamaan ja kunniamme murskaamaan silmiemme edestä”.
”Emme olisi yhtään sen parempia kuin heidän vihollisensakaan, jos yrittäisimme viedä hengen niiltä, jotka valmiiksi uhraavat elämänsä oman kansansa puolesta taistellen. Yhtä kurjia, alhaisia ja kunniattomia - ansaitsisimme tulla lyödyiksi, jos nousisimme heitä vastaan nyt”, Lorythas puhui, antamatta kenenkään keskeyttää itseään, vuoronperään katsoen jokaista, jotka tuon edessä seisoivat. Ei väliä, oliko kyseessä hänen omansa, vai haltioiden sotilas - jokainen sai osakseen Seyrin kirkkaana hohtavan katseen, joka parhaimmillaan salpasi hengityksen ja sai itse kunkin tuntemaan olonsa niin pieneksi yhden puoliverisen edessä.
”Mutta sitä taistoa ei tulla käymään täällä. Ei tänään, eikä vastaisuudessa. Ei niin pitkään aikaan, kun minä siitä saan päättää. Briar ei nosta aseitaan puolueettomia, eikä puolueellisia vastaan, ellei meille anneta siihen pakottavaa syytä. Emme ole osa sitä sotaa, jonka meille tuntemattomat ovat päättäneet aloittaa. Emme riistä henkeä niiltä, jotka valmiiksi elämänsä uhraavat omien aatteidensa, arvojensa ja kansansa puolesta. Emmekä me koskaan osallistu siihen vihanlietsontaan joukoin, vaan säilytämme sen rauhan ja arvomme, jotka tänne on vuosien saatossa rakennettu teidänkin esi-isienne polvesta asti”.

Väkijoukosta muutamat jo nyökyttelivät. Muutamat katsoivat toisiaan, jokseenkin nöyryytetynoloisina myös ne katseet kohdistuivat Vaerniin, joka heitä kohden tuijotti kuin valmiina pyyhkäisemään jokaisen väärin uskovan edestään olemattomaksi hiillokseksi
”Laskekaa aseenne”, kävi se viimeinen pyyntö kantautumaan vielä ilmaan, Lorythaksen katseenkin palautuessa normaalimmaksi, vaikka pysyikin vakavana, puoliverisen kyläpäällikön yhä pitäessä arvokkaan ryhtinsä pystyssä muiden edessä.
Toisen vetivät aseet takaisin tuppeensa sillä samaisella sekunnilla, toisten tiputtaessa ne kirjaimellisesti vain alas käsistään. Jokaisen Lorythaksen alaisista ymmärtäessä, ettei tämä ollut se tanner, jolla heidän kuului taistella. Nämä sotilaat eivät olleet heidän vihollisiaan, elleivät Kuiskaus käynyt siihen antamaan erillistä syytä vielä Lorythaksen sanojenkin päätteeksi. Hopeakäärmeen sanat painuivat jokaisen kyläläisen muistiin, noiden ymmärtäessä jälleen kerran sen, miksi hopeaharjainen heitä johti tässä karussa maailmassa. Miksi he tähänkin saakka olivat Hopeakäärmeeseen luottaneet ja vanhimpansa esimerkkiä noudattaneet.

Viimein sarvipäinen lähti kääntymään taas kenraaliin päin, vaativan katseensa laskien nyt paremmin Dariukseen. Vastoin kuin puoliverinen oli sitä katsettaan vältellyt kenraalin kanssa tähän saakka, laski rauhallisenmäärätietoinen katse nyt viimein taas kenraalin puoleen, etsien sitä tutumpaa myötätuntoa ja ystävyyttä Haukansilmästä. Siitä henkilöstä, jonka varaan Hopeakäärme tuntui kaikista mahdollisista luottavan eniten, laskien kenraalin varaan niin paljon yhtä aikaa, että se samalla pelotti puoliveristä itseäänkin. Mutta hän ei halunnut rikkoa vieläkään välejään Dariukseen. Hän ei halunnut, että Briar ja Kuiskaus joutuisivat ikuisesti välttelemään ja vihaamaan toisiaan. Hopeakäärme halusi tarjota noille suojan ja sijan, sen kaiken mitä oli ehtinyt jo Haukansilmälle ja tuon kumppanille tarjota, eikä rikkoa sitä kaikkea illuusionlailla näin, että heistä jokaisen olisi aseisiin tarvinnut tarttua ja toistensa unelmat laittaa palasiksi.


//No tämän takia mulla nyt soi mies ulos sinusta päässä, että onko nyt hyvä fiilis, onko (DDDDDDDDDD Karhuntaljamaja joo! No mut jos me vuorataan pato, niin sieltä se patosusi sitten tulee. PETTURI PATOSUSI! PATOSUDEN PALUU! LORY KYSYY AINA DARILTA MITÄ DARI HALUU. Yksi 30cm subi joo. Sit siellä on se vähintään 30 metriä. Se on sitten se Marduk :---DDD No emmä sit mee pois. Perkele. Herra römpsä-san :----DDDDDDDD//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2015, 02:10

Seyr kävi avaamaan suunsa, kaikkien onneksi. Vielä sarvipäiseltä löytyi sen verran energiaa, että kunnon puheen piti omilleen. Ja vaikka se puhe enemmänkin oli suunnattu Briarin kansalle, kuunteli joka ikinen Kuiskauksen jäsen tarkkaan puoliverisen sanat, osan jopa vakuuttuen noista sanoista niin, etteivät erillistä käskyä Winderiltä odottaneet kun miekkansa tuppeen pistivät. Siinä missä muutama ei ollut edes täysin varma mitä Seyr puhui - jokainen heistä ei ollut niin taitava yleiskielessä - ja toiset taas eivät luottaneet liskonpuolikkaaseen yhtään. Yksi näistä oli kapteeni Tannivh, joka ei näyttänyt aseitaan laskevan millään.
Darius oli vain kiitollinen siitä, että Lorythas asialle oli tehnyt jotain, silti tuntien pienen pistoksen rinnassaan, kun oli mennyt vaatimaan loukkaantunutta puoliveristä sanomaan jotain. Mutta, Lorythaksen sana oli juuri se mitä tähän tilanteeseen kaivattiin. Haukansilmällä ei ollut mitään lisättävää saatikka väliin sanomista, kyse oli nyt Briarista, missä Winderillä ei ollut mitään arvonimeä saatikka sanavaltaa. Kaikki kuitenkin kuuntelivat Seyriä, joka johtajaksi oli valittu.

Haukansilmän katse kohosi väkijoukosta Lorythasin puoleen, kun puoliverinen kävi hänen puoleensa kävi kääntymään. Darius ei edes harkinnut sen katsekontaktin välttelyä, jääden hetkeksi häpeilemättä, henkeä tasaillessaan, tuijottamaan Seyrin silmiin. Uupuneena, nokisena. Mutta silti, Seyr heistä se oli joka surkeimmalta näytti.
"Totelkaa... Seyriä", Syndraeen nojaileva kenraali kävi lopulta korottamaan pölystä käheää ääntään, jonka johdosta viimeinenkin Kuiskauksen sotilas kävi aseitaan laskemaan, "Emme ole täällä haastamassa heitä. Emme nyt, emmekä vastaisuudessa. Briar ei ole vihollisemme...".
"Pakatkaa tavaranne. Tannivh vie sotilaat takaisin kaupunkiin, minä--"

"Luuletko että lähdemme täältä ilman että sinä selität mitä hittoa on meneillään?!", Tannivh kävi heti keskeyttämään kenraalinsa, Saaden Pumpkinilta osakseen erittäin ruman sähähdyksen. Winderille Saga soi puheenvuoron - kerta sitä Lorythaskin oli indikoinut - mutta kun tuo tuntematon kävi noin ärhäkkäästi silmäpuolelle puhumaan, päätti Pumpkin pitää itsestään ääntä. Eihän hän tiennyt, mitä haltiat keskenään puhuivat, mutta kyllä hän äänenpainosta tiesi millä mielellä niitä sanoja lausuttiin.

"Selitän kun tulen sinne. Menkää, ottakaa tavaranne ja ratsunne, poistukaa... Antakaa kyläläisille rauhansa. Tulen perästä kun tilanne täällä on selvitetty", Rauhallisesti puhuva kenraali kävi käskemään omiaan.
"Ja entä jos et palaa?", Kapteeni kävi kysymään, siinä missä suurin osa kuiskauksen sotilaista olivat jo valmiita lähtemään kenraalin käskystä.
"Sitten tiedätte mitä tehdä. Päivä, pari korkeintaan. Menkää, tämä ei ole enää pyyntö, Zaor", Winder kävi viimein sanomaan, samalla kun otti pari raskasta askelta lähemmäksi Lorythasia. Sarvipäinen ei näyttänyt vieläkään voivan kovin hyvin, Winder halusi varmistaa olevansa tarpeeksi lähellä, mikäli Lorythas nyt päätti jälleen maahan romahtaa. Tältä etäisyydeltä Darius sentään ehtisi apuun, joskin se punainen serpentti Seyrin toisella puolella kävi nyt varoittavasti tarkkailemaan lähestyvää eliittiä.

Tannivh ei enää pistänyt vastaan. Hän tiesi Winderin olevan tosissaan, kun mokoma kävi hänen etunimeään käyttämään. Joten, sen suuremmitta vastalauseitta kävi kapteeni pistämään miekkansa tuppeen ja käski sotilaiden lähteä keräämään kamppeitaan ja satuloimaan ratsujaan. He poistuisivat, kuten Winder oli käskenyt ja ehkä niin oli parasta. Silti, kenestäkään ei tuntunut hyvältä jättää Kenraalia taakseen, mutta käsky oli käynyt. Toivoa vain sopi, että Winder tiesi mitä teki. Kukaan heistä ei halunnut menettää Haukansilmää, monestakin syystä.
"Tuletkos, Mir Valodren?", Tannivh kävi kysymään nyt sokealta, joka ei muiden tavoin näyttänyt lähtöä tekevän käskystä.


// On hyvä fiilis on (DDD Ole hyvä. Voi perkeleen patosusi - MITEN SE EES SISÄÄN PÄÄSI!? no oke, onhan siellä kakskin paikkaa mistä pääsee sisään rikkoutuneen ikkunan kautta, MUTTA SILTI! No mut Loryn ei tarvii kysyy Darilta kun Dari on siellä heti nöyränä lattialla silleen plz don't hit me. Marduk on semmonen 30 metrin subi :---------D vähintäänkin. No ois kyl aika pieni joku 30 metrii verrattuna siihen mitä se ny on. Elä mee pois. NIIN SAATANA HERRA RÖMPSÄ-SAN ET DISSAA en mä tiedä menikö toi loppuliite ees oikein en oo varma näistä wapaneese jutuista ku on -san ja -chan ja -mitälie jne anyway //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Heinä 2015, 03:31

Sen hetken Lorythas vain keskittyi katsomaan Haukansilmää, pelkän päättäväisyytensä enää pidellen sarvipäistä pystyssä. Mutta Puolikäärme ei enää näyttänyt kaatuvan vain heikkona alas, vaan oli valmis seisomaan niillä sijoillaan ylväänä niin kauan, kuin vain oli tarve. Valmiina vaikka haastamaan jokaisen Kuiskauksen sotilaista, mikäli Darius olisi yllyttänyt noita käymään uudemman kerran heidän päällensä, tai sotilaat muuten eivät kenraalinsa kanssa samaa mieltä olleet. Lorythas yksin oli valmis puolustamaan Briaria jos tarve vaati, eikä puoliverinen olisi edes harkinnut, että olisi enää jättänyt Briaria oman onnensa nojaan. Se ymmärrys omia arvojaan kohtaan hiljalleen nousi Puolikäärmeessä, joka aikaisemmin oli itseään niin kovin yrittänyt alistaa muiden alapuolelle. Mutta hänen paikkansa ei ollut siellä.
Ymmärrys, isällisyys ja rauhallisuus siinä katseessa kasvoivat, Haukansilmän todetessa omilleen, että noiden kuuluisi Hopeakäärmeen sanoja totella. Eihän jokainen kyläläisistä haltiakieltä myöskään ymmärtänyt täysin, noiden lähinnä valaen uskonsa ja luottamuksensa siihen tällä hetkellä, mitä Lorythas sanoi. Monikielinen kylä oli tottunut kuulemaan lähinnä yleiskieltä korviinsa, puhdasveristen tietenkin puhuessa keskenään omia kieliään, mutta jakaen myös taidon jokaisen kanssa puhuen edes sillä yhdellä yhteisellä kielellä, jota jokainen tuntui tietävän. Siksi myös Lorythas, joka kykeni niin monella kielellä toisten kanssa keskustelemaan ongelmitta, oli valinnut puhuttavaksi kielekseen yleiskielen suunnatessaan sanojaan lähinnä omilleen, tietyllä tasolla myös olettaen sotilaiden sitä ymmärtävän tietenkin.

Pumpkinin kuitenkin sähähtäessä, kaikkien tapojensa vastaisesti tavallisesti vain nuorempaansa toruen, laski toinen Hopeakäärmeen käsistä vasten serpentin punaisia suomuja. Lorythas ei näyttänyt pienemmän serpentin sähinöistä olevan moksiskaan, ja oliko se nyt ihmekään? Monet kerran Hopeakäärme oli saanut seurata vierestä Sagan sähinöitä itsensä kohdalla. Ei hän enää osannut sillä tavoin Pumpkinin rähinöitä kavahtaa, vaan pikemminkin ymmärsi mistä nuoremman sisukkuus kumpusi.
Se käsi kuitenkin silitti serpentin pitkänsiroa kehoa hellästi, Lorythasin astuessa askeleen eteenpäin, kuljettaen kättään punaista serpenttiä pitkin, lopulta yltäen tuon leualle, jota jäi niin mukavasti rapsuttelemaan. Puolikäärme kantoi pienemmälle niin paljon velkaa, tuon katsoen Lokenenkin perään nyt kun hän ei siihen kyennyt. Tuntemattomasta syystä jälleen Pumpkin häntä myös nyt oli puolustanut, vaikkei siihen varsinaista syytä ollut. Jostain syystä punaisen paholaisen läheisyys jopa tuntui nyt tavallista turvallisemmalta, joten ehkä… edes jonkinlainen kiitos oli paikallaan Sagan kohdalla, tuon kerrankin ollen kuunnellut hopeaverisen sanaa. Lorythas tunsi jopa yllättävän kunnioituksen nousevan tätä kiusankappaletta kohtaan.
Rauha Saga, rauha”, sarvipäisen kumisevanrauhallinen ääni toisti Pumpkinille, samalla kun turkoosi katseensa seurasi miten Winder lähemmäs yritti.

Iriador oli varsin päänsä tyhjentyneenä kuunnellut Seyrin sanoja. Tuntien itsensä jopa vaikuttuneeksi siitä auktoriteetista, jota niin kovin huonokuntoinen jaksoi yhä uhkua ympärilleen. Punapäisen mielestä edes Aran ei ollut mitään Seyriin verrattuna. Eihän sokea ollut Arania koskaan tällä… samalla tavalla nähnyt mitään tekemässä, hiljentämässä kokonaista kylää, hiljentämässä myös vieraita täysin ja pistämään noista tottelemaan sanojaan, mutta ei punapäinen kyllä olettanutkaan Cúthalionista moiseen olevan. Ehkä juuri siksi, että hän muutenkin miestä vihasi ylitse kaiken. Mutta kuten oli aroillakin todennut, ajatteli Lorythas turhankin paljon kaikkia muita ympärillään, tehden lähinnä itsestään tilanteeseen kuin tilanteeseen sen uhrin, joka kovia kokisi kaikkien muiden puolesta. Miksei Puolikäärmeen kaltainen istunut valtaistuimella, sen sijaan että siellä täytyi olla joku sen kultakutrin kaltainen, narsistinen idiootti?

Minä…”, sokea kävi lausahtamaan kapteenin sanojen jälkeen, jääden harkitsemaan tilannetta. Iriador luotti Lorythakseen. Hän oli kokenut sen tilanteen aroilla, kun lohikäärme oli Dariusta uhitellut. Mutta Vaern ei koskaan veisi tilannetta niin pitkälle, että se johtaisi jonkun kuolemaan. Tai niin punapäinen uskoi. Halusi uskoa. Ja tämä… puhe, jonka kyläpäällikkö oli pitänyt, valoi sitä uskoa sokeaan entisestäänkin.
…Jään tänne. Katsomaan kenraali Winderin perään”, nuorempi sanoi ykskantaan, lähes kieleensä puraisten. Tuntui väärältä sanoa niin, kun Darius nimenomaan oli käskenyt heitä kaikkia pakkaamaan tavaransa ja lähtemään takaisin kaupunkiin. Mutta jokainen Kuiskauksesta tunsi kyllä sokean taidot. Jos heistä kukaan olisi Briarista kyennyt ykskaks livahtamaan ulos kenenkään siitä tietämättä, olisi se Iriador. Joten voisihan hän tähän oljenkorteen tarttua, vai mitä?
Ilmoitan jos jotain tapahtuu, palaamme takaisin kaupunkiin jos tilanne täällä kärjistyy”, korkeahaltia lisäsi harvinaisen ykskantaan päätöksensä tehneenä, Nashirankin päästäen isäntänsä sanoja myötäillen vaativan määkäisyn ilmaan. Tietenkin viimeinen päätös asiasta lieni Dariuksella… ei Iriador silti olisi halunnut minnekään täältä lähteä, taustalla ollen monta muutakin syytä kuin vain se, että punapäinen olisi kenraalin perään jäänyt tilannetta seuraamaan.


//PATOSUSI OLI HIRVEE KUN SE SIELTÄ PIMEESTÄ TULI YKSKAKS VASTAAN D: MULLA MENI PELI NIIN HYVIN JA SIT MÄ EN PÄÄSSY KOSKAAN SEN OHITTE KUN SE SÖI MUN NAAMAN QQ. Ei saa olla nöyrä Dari. Lory on ihan QQ jos Dari on sellanen pylly. Lorykin sortuu lattialle ja on ihan hnnnngh. No mut äläpä (DDDD MUT NY NE SUBIT. NYT. NYYYYYYT. HERRA RÖMPSÄ-SAN. RÖMPSÄ-SENSEI! Meidän pitää selvästi kysyä asiasta Ivyltä. KOska Ivyhän tietää varmasti ja sillee!//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2015, 03:59

Serpentin sähinä katosi olemattomiin Seyrin käydessä koskemaan punaista pirulaista. Kullankeltainen katse vilkaisi Seyrin puoleen kaikessa rauhassa, naaraan osoittamatta minkäänlaisia aggressiivisuuden merkkejä kyläpäällikköä kohtaan. Ehkä jossain toisessa tilanteessa Saga olisi saattanut näykkäistä kyläpäällikön näppejä jo pelkän kosketuksen myötä, mutta juuri nyt tuo kosketus oli tervetullut herätys todellisuuteen. Siinä missä Seyr harvemmin räjähti, oli Pumpkin antamassa petopuolelleen turhankin usein vallan, käyttäytyen kuin mikäkin kobra näykkien jokaista uhkatekijää lähettyvillä. Myös ne rapsutukset leuan alta saivat serpentin kurisemaan tyytyväisenä, naaraan kuitenkaan lähtemättä kommentoimaan verbaalisesti mitään niihin rauhoitteleviin sanoihin. Eipä hänen tarvinnut mitään sanoa, varmasti Lorythas osasi liskosta nähdä, että tuo oli täysin rauhallinen, mikäli Seyr niin vain käski. Ainakin nyt tässä tilanteessa.

Darius seurasi kuinka Kuiskaus kävi tekemään työtä käskettyä, sotilaiden marssien sairastuvan ja majatalon puoleen keräämään kamppeitaan, josta matka jatkui tallien puolelle. Tannivhin kysellessä sokean perään, kävi Darius telepaattisesti kertomaan kapteenilleen, että Mir Valodern saisi jäädä tänne. Vedoten siihen, että jos Winderille jotain tapahtuisi, Mir Valdoren tulisi kuiskaukselle siitä kertomaan. Tannivh ei pistänyt tätä ideaa vastaan mitenkään, kyllä hänkin oli tietoinen korkeahaltian taidoista ja näki sen vain hyväksi, että joku moisilla taidoilla siunattu jäisi Winderin perään katsomaan. Kapteeni kun ei vieläkään halunnut jättää Winderiä yksin, mutta tieto siitä että Mir Valdorenkin jäi, helpotti ehkä hieman mieltä. Joten, sen pidemmittä puheitta lähti kapteeni sotilaidensa perään valmistautumaan lähtöön. Olihan jokainen tavallaan kiitollinen siitä, että viimein pääsisivät kotiin, mutta tämä lähtö tästä tilanteesta jäisi kyllä vaivaamaan yhden jos toisenkin mieltä.

"sinu-- Teidän pitäisi levätä..", Darius kävi viimein avaamaan suunsa katseen kääntyessä takaisin Lorythasin puoleen, "Ja tarvitsette parantajaa. Mahdollisimman pian. Emme poistu ennen kuin olette kunnossa".
"Satuttivatko he sinua"
, Pumpkin kävi yllättäen kysymään lohikäärmeiden kielellä, samalla kun serpentti ojensi päätään paremmin Dariusken puoleen varoittavasti tarkkaillen haltiaa. Moinen ele sai Syndraen suoristamaan ryhtiään ja sähähtämään nopeasti, tuulenkiitäjän ollen valmiina uusintaotteluun pikkuliskon kanssa, mikäli tuo päälle päättäisi käydä. Vaikka Syndrae jo nyt vuosi verta siihen malliin, että ilman hoitamista saattaisi kuolla tämän vuorokauden aikana verenhukkaan.


// OISIT MYRKYTTÄNY SEN! EI OIS SYÖNY SUN NAAMAA JA NAURANU SUN RUUMIILLE SUN PADOLLAS SAATANA! Dari on aina nöyrä koska tietää että muuten tulee piiskaa. Dari ei tahdo enää. Dari on kyllä bylly. SUBIT PIILOON NYT. Römpsä-sensei ei perkele :-----------DDDDD Ivy tietää, onhan Ivy meidän virallinen loliraptori //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Heinä 2015, 05:08

Iriador odotti jonkinlaista hyväksyntää sille, että läsnäolonsa jäädä Dariuksen seuraan tänne oli hyväksyttävissä. Mutta kukaan ei se sitä erikseen käynyt kommentoimaan, ainakaan ääneen, joten punapäinen otti vain ohjat omiin käsiinsä, lähtien saattamaan siltä seisomalta Nashiraa jonnekin jälleen lepäämään. Olihan ratsu saanut kokea ties mitä taas Kuiskauksen pitemmällä matkalla, tietenkin se verotti myös ratsujen hermoja ja voimia. Ei niitä varoja hetkessä korvattu takaisin. Eikä häntä kukaan muutenkaan näyttänyt kaipaavan, joten miksipä sitä olisi suotta pitänyt alkaa häpeillä, että omatoimisuutta omasi. Sitä paitsi punapäisellä oli kanttia toimia tuntemattomienkin kanssa, tuon osaamatta kyläläisiä millään tavalla syrjiä, vaikka puolueettomia olivatkin. Puolueettomia, mutteivät vihollisia.
Briarilaiset seurasivat Kuiskauksen lähtötoimia. Kenenkään lähtemättä enää haastamaan koulutettujen sotilaiden kanssa riitaa, tai yrittämättä Lorythaksen sanoja kumota millään tavoin. Jokainen oli jälleen valmis auttamaan tuntemattomia sotilaita, kohtelemaan noita kuin ketä tahansa, joiden läsnäolo täällä hyväksyttiin. Tietenkin majatalon väki oli siellä yöpyneille kiitollinen, siinä missä talleilla työskentelevät lähtivät avittamaan ratsujen satuloinnissa avokätisesti, saattaen haltioiden ratsuja ulos valmiiksi sitä myöten, kun noita tarvittaisiin.

Hopeaverinen kävi vinosti hymyilemään Pumpkinin kurinoihin, kuitenkin vain hetken. Puolikäärme osoitti nuorelle naaraalle huomiotaan tuota paijaillessaan, tuntien olonsa kuitenkin yhä niin kovin… väsyneeksi. Tähän kaikkeen.
Haukansilmän viimein puhutellessa häntä, silmäsi hopeaverinen paremmin silmäpuolta. Tuon kasvoja ja kokonaisuutta, kuitenkin tuntiessa jälleen sen piston sydämessään siitä, miten kenraali häntä teititteli.
Älä aloita tuota enää… ei enää, Darius, en anna sinun alentaa itseäsi silmissäni, tahdoitpa sitä miten paljon hyvänsä. Et ole sitä ansainnut. Silmissäni olet enemmän, kuin kukaan muu sinun antaa ymmärtää”, Lorythas totesi telepaattisesti Winderille, rauhallisesti hymyillen toista katsoen. Ei hän halunnut, että Haukansilmä häntä siten puhutteli. Ja toivottavasti se ensimmäinen huomautus myös kenraalin mielen muutti.

Mutta se Dariukseen suotu huomio karkasi Pumpkinin puoleen, punaisen serpentin viimein kurottaessa päätään niin kauas, ettei Lorythas ylettänyt tuon leukaa enää mukavasti rapsuttamaan.
Minä satutin enemmän heitä, kuin he minua. Kaikki on kunnossa, Saga, niin kauan kuin meistä jokainen uskoo siihen rauhaan joka täällä on aina levännyt”, Lorythas vastasi pienen liskon kysymykseen, vielä livuttaen kättään punaisten suomujen ylitse, katseensa yhä kuitekin Dariuksessa pysyen, ”Kuinka Lokene voi? En… vieläkään… kykene saapumaan sisareni luo… enkä tahtoisi, kykenisi olemaan tässä tilanteessa itsekään”, Puoliverinen hymähti lähes huvittuneena, ”Pidä hänestä huolta… se on ainoa asia mitä sinulta pyydän nyt, Pumpkin”.
Hitaasti mutta varmasti Lorythas alkoi tuntea taas sen tärinän jaloissaan, huomaamattaan yrittäen jopa Pumpkinista hakea itselleen tukea. Oli silkkaa tuskaa yrittää seistä enää pystyssä, vaikka miten se päättäväisyys olikin pakottanut sarvipään pystyyn ja vakuuttamaan kaikki siitä, ettei nyt ollut hetki vuodattaa verta ja riistää henkiä toisilta.
Se vaativa katse kohdistui välistä myös Syndraen puoleen, Lorythaksen vain tahtoen kaikkien rauhoittuvan. Jokaisen sotilaan. Jokaisen kyläläisen. Enemmän ja vähemmän ympärillään tapahtuvasta tietoisen elukan, tietävän sen että Puolikäärme aikoi olla kaikkien yläpuolella, mikäli joka lähtisi tilannetta vielä kärjistämään. Nuo saisivat hänen vihansa ja raivonsa kokea nahoissaan halutessaan – tähän saakka tilanne oli kuitenkin näyttänyt harvinaisen suotuisalta. Tai näytti siihen saakka, kun Vaern viimein rojahti jälleen toiselta jalaltaan alas, vasten tahtoaan nojaten aluksi Pumpkiniin ennen kuin otettaan pienemmästä serpentistä laski ja vajosi polvilleen maahan. Kasvoillaan kuitenkin itsevarma ilme, eikä enää niin pelokas ja kohtaloaan kuolemalla sinetöivä, kuin aikaisemmin.


//PATOSUDESTA – TULI NAAMAKALA :-----DDDDD ET NYT MYRKYTÄ JUMALAUTA KETÄÄN, ANNA NIIDEN LUONTOKAPPALEIDEN OLLA! No piiskaa tulee kyllä jos Dari on tommonen bylly. Sen sijaan tulee baijjauksia, jos Dari osais kehrää kerrankin. SUBIT ISKETÄÄN UUDESTAAN PÖYDÄLLE, JOS TUOLLA TAVALLA YLLYTÄT. :----DDDD Virallinen loliraptori tietää nää jutut. Ivy kerro meille//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2015, 05:57

Haukansilmän katse laski heti maahan niiden telepaattisten viestien myötä. Ei kenraali halunnut uskoa niitä, vaikka Seyr kuinka olisi uskotellut ettei hänen tarvinnut itseään tuon edessä alentaa, alensi Darius silti itsensä. Ei hän ollut edes samanvertainen kyläpäällikön kanssa. Hän oli yhä se haltiakuninkaan koira, joka teki työtä käskettyä. Koira, jolla tässä kylässä ei todellakaan ollut mitään asemaa saatikka kunniaa. Eikä haltia vielä uskaltanut edes luottaa puoliverisen sanoihin, Dariuksen tietämättä mitä varsinaisesti olisi pitänyt ajatella sarvipäisestä enää. Hetki sitten hän oli valmis heittämään Lorythasin vain kylän porteille ja lähtemään samantien pois, mutta nyt hän halusikin jälleen koittaa paikata ne olemattomat suhteet tuon kanssa jotenkin. Ei Haukansilmä tiennyt mitä itse tahtoi ja ensimmäistä kertaa elämässään tuo meni niin sanotusti "tilanteen mukaan".

Mitään silmäpuoli ei kuitenkaan käynyt vastaamaan Lorythasille, käyden vain seuraamaan sivusilmällä kuinka Iriador lähti saattamaan massiivista ratsuaan takaisin lepäämään - ilmeisesti. Ei tuo toisten tavoin indikoinut lähtevänsä minnekään ja hyvä vain, että sokea osasi katsoa ratsunsa omatoimisesti lepäämään.
"Tule luokseni, jahka olet Nashiran saanut lepäämään... Olen... Mitä ilmeisemmin Lorythasin seurassa... Ole kiltti, katso myös Náro lepäämään...", Darius kävi kertomaan Iriadorille telepaattisesti, toivoen sokean osaavan noudattaa tätä ohjetta, samalla kun kenraali kävi käskyttämään Nárothea seuraamaan Nashiraa. Tietenkin syndrae oli vastentahtoinen, suoden jopa mulkauksen varoittavasti katsoneeseen puoliveriseen, antaen tilanteen kuitenkin olla. Se oli ottanut osumaa ja tiesi tarvitsevansa lepoa, tyytyen siihen että joko kuolisi tämän päivän aikana kertaalleen tai joku sen haavat sitten katsoisi kuntoon. Tietenkään se kuoleminen ei houkutellut syndraeta, mutta jos se oli ainoa vaihtoehto, ei kuusisarvinen peto aikonut valittaa. Tietenkin Darius oli ratsustaan huolissaan ja olisi halunnut katsoa tuon kuntoon, mutta juuri nyt Haukansilmä koki vastuukseen katsoa Lorythasin turvaan ja lepäämään.

Pumpkin vilkaisi virnistäen Lorythasin puoleen tuon ilmoittaessa satuttaneensa enemmän haltioita, mitä nuo olivat kyläpäällikköä. Ei pikkulisko tiennyt mitä oli tapahtunut ja vaikka halusikin tietää, ei hänestä ollut tähän väliin siitä kyselemään. Päällimmäisenä oli kuitenkin pintaan hiipivä katumus siitä, että naaras oli Haukansilmän kimppuun hyökännyt. Mutta, se oli petomainen vaisto. Eihän tuo selitys mitään anteeksi antanut, mutta ei Pumpkin sille vaistolle myöskään mitään voinut. Hän saattoi vain pyytää anteeksi haltialta - ja tuon ratsulta - jahka sopiva hetki tulisi.
"Hän voi hyvin. Paranemaan päin. Pari päivää vielä, ja hän on entistäkin ehompi", Pumpkin kävi vakuuttelemaan Lorythasille, joka halusi pikkuliskon pitävän yhä huolta sisarpuolestaan. Siihen Sagalla ei ollut mitään vastaansanomista, kyllä hän palaisi Lokenen luo ja kertoisi mitä oli tapahtunut, jahka tilanne rauhoittuisi.

Mutta, ennen kuin Darius saatikka Pumpkin paikalta ehätti poistua, kävi Lorythas viimein romahtamaan. Puoliverinen yritti ottaa tukea pikkuserpentistä joka vastaavasti yritti parhaansa mukaan tässä muodossa toista tukea, mutta pian punasuomuinen kävi muuttamaan muotonsa humanoidisemmaksi, jolloin kykeni paremmin käsien avulla estämään Lorythasia kaatumasta täysin maahan.
Siinä samalla myös Winder kävi harppomaan Lorythaksen luo, kyykistyen tuon puoleen toiselle puolelle. Katse käväisi nopeasti nyt tuossa tummahipiäisessä naisessa, joka kovin pahoittelevasti vilkaisi kenraaliin, sen pahemmin mitään sanomatta.
"Auta minua saamaan hänet kartanolle", Darius lopulta tokaisi naiselle yleiskielellä, Pumpkinin vain nyökäten pienesti ja tehden työtä käskettyä.
Kaksikko auttoi Lorythaksen ylös, käyden enemmän tai vähemmän väkisin saattamaan tuota kohti kartanoa, siinä missä muut kyläläiset kävivät myös apuaan tarjoamaan. Darius sai osakseen toisilta kyläläisiltä kovin arvioivia mulkaisuja, haltiakenraalin kuitenkaan välittämättä niistä pahemmin. Hän halusi vain saada Lorythasin turvaan, kartanolle, missä sarvipäinen varmasti ennemmin kokisi luhistumisensa kuin tässä kaikkien silmien edessä.

Kartanolle päästyä Darius kävi ohjaamaan kulkua kohden alakerran oleskeluhuonetta, jossa tiesi sijaitsevan edes niitä Divaaneja, joille puoliverinen voisi pistää maaten.
"Haenko lekurin? Tai parantajan? Tai jotain, mitä vain?", Pumpkin kävi kyselemään Dariukselta lähinnä, haltian kuitenkaan vastaamatta mitään. Sen sijaan Haukansilmä katsahti puoliverisen puoleen, odottaen tuon sanovan jotain pikkuliskolleen. Kuten oli käynyt jo aikaisemmin selväksi, ei Lorythas ilmeisesti halunnut parantajia tai ketään "ylimääräisiä" paikalle, mutta oliko kyläpäällikön mieli kenties muuttunut jo? Siitä Lorythas saisi kertoa itse...


// NAAMAKALEJA. EN ANNA LUONTOKAPPALEIDEN OLLA KUN MÄ MYRKYTÄN NE KAIKKI! Kyllä Dari osaa kehrää, se on eri asia uskaltaako se. Kun on tommonen kake. EI ENÄÄ SUBEJA PÖYTÄÄN HERRAN JUMALA JUURI SEN PÖYDÄN PESIN. EI PYLLY NYT. Ivy kerro meille todellakin, pakko kysellä siltä johonkin väliin. Katso kello on kuusi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Heinä 2015, 06:45

Tieto siitä että edes Lokene jaksoi hyvin, lohdutti Puolikäärmettä enemmän kuin edes salli. Lokene oli hänelle kaikki. Koko elämä. Ilman tuota Lorythas ei edes seisoisi tällä hetkellä sijoillaan, naaraan ollessa uhrannut enemmän kuin tarpeeksi omasta puolestaan parantaakseen veljensä elämänlaatua. Sisarpuoliskot, niin erilaisia kuin kykenivät keskenään olemaankin, elivät niin symbioosissa keskenään, ettei sitä saattanut verrata mihinkään muuhun elävään, saati sitten kuolleiden olentojen väliseen suhteeseen.
Mutta Hopeakäärme oli sortunut voimiensa hiipuessa jaloiltaan alas, muutaman kyläläisen yhä seuraten vierestä huolestuneena kuinka nyt Pumpkin ja heille vieras kenraali auttoivat sarvipäisen takaisin ylös. Jos johtajansa ei siihen vastaan sanonut, tai yrittänyt erikseen edes kieltää. Hopeakäärme pitikin suunsa supussa, ottaen vain hiljaa vastaan sen avun, jonka kaksikko hänelle soi. Vaikkei puoliverinen mitään ollut pyytänytkään. Vaikkei kukaan ollut kehottanut auttamaan häntä erikseen. Jokin silti jaksoi sarvipäiseen yhä valaa uskoa siitä, että joka häntä ja tekojaan arvosti. Olisihan äskeinen tilanne saattanut kärjistyä pahemmin. Heistä jokainen olisi saattanut vain teurastaa toisesta, ellei Puolikäärme olisi sillä tavoin tilannetta pysäyttänyt…

”En… tarvitse parantajia tyköni. En vielä… en ole niin huonossa kunnossa”, Lorythas vakuutteli Sagan ehdotteluihin, ”Pärjään, jos joku on seuranani”. Ehkä se osin oli vale. Tietenkin parantajilla olisi ollut työtä ja toista kyläpäällikön kanssa, joka itsensä oli pahoin loukannut. Mutta Lorythas halusi yhä vain kärsiä nahoissaan. Kuten nuori korkeahaltiakin sen oli todennut, hän ei vammoihinsa kuolisi, ellei tästä lisää itseään lähtenyt telomaan. Eikä se nyt… kamalasti houkuttanut, siinä missä eivät yhäkään ylimääräiset magiaa taitavat paranajat. Kyllä Hopeakäärme selviäisi. Hän tarvitsi vain lepoa tämän kaiken jäljiltä - runsaasti lepoa ja aikaa toipua.
”Voit mennä Pumpkin. Olen… entistä enemmän kiitollisuudenvelassa sinulle, lupaan maksaa sen takaisin niin pian kuin vain kykenen”, Lorythas totesi, kaksikon avulla laskeutuessaan paremmin alas divaanille lepäämään. Hetkeksi käyttäen mielessään taas niitä julmia ajatuksiaan, kuitenkin ehättäen ajoissa taas kuvittelemaan, että hänestä vielä johonkin oli.

Samaan aikaan Iriador oli palaamassa takaisin kartanolle. Tuo oli saattanut Nashiran lepäämään, samalla myös Nárothelle sijan etsien kyläläisten voimin. Nuo olivat luvanneet katsoa pedon haavoja, hoitaa ne niin, ettei ratsu suotta henkeään olisi heittänyt. Punapäinen pyysi vain toisia huolehtimaan petokaksikosta, pyysi anteeksi heistä jokaisen puolesta, vakuutellen ne muutamat vielä siitä, että sokea kykeni tarjoamaan kyläpäällikölle haltioiden lääketieteestä edes jotain eräänlaiseksi hyvitykseksi, eikä vain seisoa tumput suorina muiden vierellä.
Iriador olikin napannut mukaansa muutamia niistä rohdoista, jotka idässä tunnetumpia olivat. Joilla oli Cryptissä tunnetumpia lääkkeitä voimakkaampi ja tehokkaampi vaikutus. Särkylääkkeitä, teepusseja… sokea oli ne mukaansa ottanut vain Lorythasta varten, mikäli tuo nyt hyväksyisi punapäisen apua millään tavalla omakseen.
Iriadorin saavuttua kartanolle, tuo yritti heti kuunnella missä muut olivat, päätyen lopulta suunnistamaan haparoiden, käsi seinää vasten sinne kirjastonsuunnalle suunnistaen. Päätyen lopulta ovensuuhun, johon nuorin ennätti keskustelua kuuntelemaan.
”Katsomme kyllä hänen peräänsä”, punatukkainen hymähti huoneen raadellulta ovelta hymyillen, ”Toin niitä lääkkeitä mukanani mitä lupasinkin. Hän toipuu, kun vain saa aikaa”, haltia totesi, peremmälle huoneeseen suunnaten.


//KALEI. NYT SE MYRKYTYS LOPPUU JA AKSU RAUHOTTUU! Kehräävä Dari <3 Tarvitsen. Nyt heti kiitos mielellään 8) <3 SUBEIIIIIIIIIIII SÄ ET YMMÄRRÄ NYT SUBIEN PÄÄLLE. PYLLYT PIILOON. Ivy on meidän sempai. Ivy tietää. Ivyltä heti huomenna kysellään. Katso äiti vittu kello on seittemän… no ehkä mäkin nyt sitten sitten nukkumaan vyöryisin. Ehkä….//
Crimson
 

Re: Välit kuntoon || Crim!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2015, 12:07

Lorythas vakuutteli, ettei vieläkään parantajia tarvinnut ja uumoili kyllä pärjäävänsä, mikäli joku hänen seurassaan olisi. Saga kävi kaventamaan katsettaan pienesti vilkaisten Haukansilmän puoleen, tietämättä varsinaisesti mitä ajatella siitä, että tuo haltia oli tänne jäämässä. Eihän hän vieläkään tietänyt tapahtumista jotka tänään olivat saaneet kyläläiset ja kuiskauksen sotilaat lähes tappamaan toisiaan, joten tietenkin se epäilytti jättää Seyriä yksin tuon seuraan. Tai no, eipä Seyr yksin tuon haltian seuraan näyttänyt jäävän, kun paikalle tuli myös Iriador joka ovelta jo ilmoitti, että he pitäisivät kyläpäälliköstä huolen.
"Jjjaaaa... No kai se on pakko teitä uskoa", Naaras kävi hymähtämään muka epäilevällä äänellä, kokematta kuitenkaan sen suurempaa tarvetta kyseenalaistaa Lorythasin turvallisuutta. Naaras luotti Iriadoriin jotenkuten ja alkoi jo pikkuhiljaa itsekin tajuta, että oli tainnut ylireagoida silloin porteilla ja käynyt Winderin kimppuun syyttä suotta.
"Haluan yhä sen pedin", Saga kävi ilmoittamaan Lorythasille, samalla kun lähti kävelemään kuitenkin pois päin, kohti ovea ohittaen matkalla sokean. Siinä ohi mentyään kävi Naaras nopeasti läimäisemään muutaman napakan kerran korkeahaltiaa takalistolle, ennen kuin pysähtyi askelissaan hetkeksi katsomaan tarkemmin oleskeluhuoneen ovea, joka selvästi kovia oli kokenut.
"Ovesi on muuten rikki", Kuuluikin seuraava itsestään selvä huomautus tummahipiän osoittaen ovea hetken aivan kuin kukaan ei olisi ikinä nähnytkään niitä raatelunjälkiä, ennen kuin tuo vihdoista viimein kävi luikkimaan käytävän puolelle ja kohti etuovea.

Darius oli tuijottanut kovinkin varuillaan tummahipiää, mutta näin loppupeleissä se katse oli muuttunut jo jokseenkin kyseenalaistavaksi. Winder ei tiennyt oliko tuo naaras tyhmä tai päästään vajaa, vai olivatko nuo äskeiset sanat naaraan yritys olla hauska? Eihän kenraalilla tunnetusti ollut huumorintajua pahemmin, joten eipä hän ottanut selvää naisesta tähän väliin. Kunhan ei päälle käynyt, niin kaikki oli hyvin, joskin se Iriadorin takaliston läpsiminen sai kenraalin kohottamaan kulmiaan kysyvästi.
Hetken Haukansilmä tuijotti käytävään kadonneen naisen perään, ennen kuin vilkaisi Lorythasin puoleen. Sarvipäinen näytti entistä surkeammalta nyt kaiken sen maassa ja liassa möyrimisen jälkeen. Ei sillä että Winderillä olisi varaa huomautella siitä, kenraalin kasvot kun olivat yhä yltä päältä noessa.
"Hänen pitäisi peseytyä", Kenraali huomautti puhutellen Iriadoria, samalla kun oma askel kävi viemään sarvipäisen viereltä kauemmas, läheiselle nojatuolille, kenraalin kirjaimellisesti romahtaen istumaan.
Toinen kämmenistä nousi pyyhkimään nyt varovaisesti kämmen syrjällä silmän yli uudestaan ja uudestaan, Winderin koittaessa saada sen roskista kyynelehtivä silmänsä kuntoon. Kovin avutontahan se oli, kun käsikin oli likainen, mutta ei Winder aikonut keneltäkään apua pyytää. Iriador katsokoot Lorythasin kuntoon, sitten he voisivat poistua vähin äänin. Tai niin Winder oli suunnitellut. Mutta, ensin hän halusi ainoan näköelimensä kuntoon.



// KALEJA. Kaljoja. EN RAUHOTU KU PERKELEET MUN MAILLANI. Kehräävän Darin saat. Iri osaa pistää Darin kehräämään. NO EN YMMÄRRÄKÄÄN SÄ JA SUN SUBIN NYT btw en oo IKINÄ syöny subwayssa näin niiku. Oon subi neitsyt :----D Byllyjä ei piiloon. T Pumpkin. Ivyltä kysyn ELLEI SE SITÄ MUUTTOO OIS PAKERTAMASSA soitan sille kesken tavaroiden kantamisen "Ivy hei kun meil on tämmönen dilemma" "AKSU NYT SAATANA". Kello seitsemän <3 Oli ihanaa herätä kymmeneltä ja huomata että TÄÄLLÄ ON JOTAINNN. silti kesti näin kauan vastata. Vetoan siihen että oli vähän kuiva olo ja piti käydä suihkussa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron