Uusi alku

[Crimson]

Lothar silmäili sijoiltaan Dariuksen astelua kuin hypnotisoituneena, miehen lopulta pysähtyessä lähemmäs samaista divaania jolla hän istui. Hänen lasittunut katseensa jäi tarkkailemaan Winderiä kaikessa rauhassa, myös nyökäten lähes huomaamattomasti haltian ensimmäisin sanoihin. Pianpa se selviäisi, kunhan Mordecai saisi jalkansa aluksi jälleen tottelemaan käskyjään…

”Jos kyse todella on jostain ulkopuolisesta voin rikkoa hänet irti siitä, rikkoa sen yhteyden niin sanotusti.” Velho selvensi haukansilmäisen kysyessä mitä seuraavaksi, Lotharin yrittäessä pelata hitusen lisää aikaa itselleen toipua äskeisestä.
”Nukkuvien uniin ja unimaailmaan sekaantuminen ei koskaan kuitenkaan ole fiksu valinta. Varsinkin jos tarkoituksenasi on herättää henkilö mahdollisesta lumouksesta, sillä se saattaa rikkoa todellisen maailman ja uniesi rajan, aiheuttaa näkyjä ja sitä rataa.” Entä jos kyseessä olisikin paha henki? Siitä saattaisi tulla rumaa jälkeä, mutta Mordecai olisi aistinut vastaavan energian kyllä talosta jo tässä istuessaan siinä tapauksessa. Elleivät sitten hänen aistinsakin olleet vetelemässä jo viimeisiään. Yönlapsi olisi kyllä mielestään huomannut jo kyseisen, ellei isku N’thiszedratamilta ja sen jälkeinen olleet jotenkin sekoittaneet hänen olemustaan muutenkin.

”Jätän suosiolla sinun päätettäväksesi, haluatko ottaa sen riskin.” Lothar aloitti, kooten vaivoin ryhtinsä takaisin ja varovaisesti kohosi takaisin jalkojensa varaan. Sormet hapuilivat myös pientä tukea divaanin korkeammasta selkänojasta, mikäli hän sitä tarvitsisi.
”Kyse on kuitenkin kumppanistasi – minä olen tässä tapauksessa pelkkä käytettävissäsi oleva työkalu”.


//BUT KINTTU COLLECTION MUST BE COMPLETED!!! Siellä sä vaan hihittäisit ikkunan takana kun jättikili hyppii sun pihalla. Katala oli kyllästynyt näyttelemään itse, joten tuli katsomaan vaihteenvuoks teatteria itse. Tattiportaali on vaarallisempi kun kaikkien vanhinten portaalit yhteensä//

[Aksutar]

Mordecai selitti, miten tilanteen suhteen tulisi etenemään, sikäli mikäli kyseessä oli joku ulkopuolinen taho. Darius tietenkin yritti asian ymmärtää ilman sen kummempaa magiatietoa, uskoen kyllä saaneensa kokokuvan tulevasta. Tosin, maininta mahdollisista komplikaatioista yhteyden rikkomisen suhteen ei kuulostanut hyvältä, mutta toisaalta, ehkä ne näyt eivät olisi niin paha vaihtoehto, kunhan Iriador saataisiin hereille? Jos hän jatkaisi nukkumista, korkeahaltia tulisi pian kuihtumaan syömättömyyttään. Sitä paitsi, Iriador oli sokea, eihän tuo voisi nähdä näkyjä?
Tai ehkä Darius taas ajatteli asian liian yksinkertaisesti.

Mutta päätöksen siitä, miten tilanteessa nyt edettäisiin, velho jätti eliitille, Dariuksen hymähtäen pienesti siihen. Katseensa seurasi kaikessa hiljaisuudessa kun velho nousi hitaasti omille tolpilleen, joka ei kuitenkaan vaikuttanut olevan hyvä idea. Tuo oli todella heikkona, eikä Darius tiennyt kannattiko Mordecain tuossa tilassa edes harkita auttavansa heitä… Ei hän avusta aikoisi kieltäytyä, mutta ei hän myöskään halunnut, että Mordecai meni ja rehkisi itsensä hengiltä – häntähän siitäkin sitten syytettäisiin kuitenkin!
”Etenemme kuten ehdotit”, Darius vastasi, tarkkaillen vampyyria, ”Mutta et näytä siltä, että olisit kykenevä mihinkään hokkuspokkusteluun tuossa kunnossa… En tiedä, onko Iriadorin tilanteella kiire, mutta en haluaisi sinun ylirasittavan itseäsi”.


//BUT!!! Kauniit silkkikoivet eivät kuulu kokoelmaan. Ja todellakin, tosin en mä tiiä kuin kauan pysyisin vaan ikkunan takana. Katala perkele :D Tattiportaalin ympärille kääritään varoitusnauha, ettei kukaan sinne vahingossa astu //

[Crimson]

Mordecain katse kohosi lattianrajasta jonnekin seinän suuntaan hetken kuluttua. Tuntui paremmalta idealta katsoa ylös, kuin antaa katseen painaa hänet takaisin romahtamaan lattialle. Ja se toimikin, ainakin jollain alitajuisella tavalla, itsensä loppuun kuluttaneen vampyyrin suoristaen pian ryhtinsä Dariuksen sanojen myötä paremmaksi. Niinkö selvästi hän oli muka näyttänyt olevansa surkeassa kunnossa? Tai ehkä kyseessä vain oli Winderin suvun katse, joka paljasti hänestä enemmän kuin tarkoitus oli näyttää.
”Ensin musta myrkky, Kaamosmielen pelit kaupungissa sinä yhtenä iltana, välikohtaus metsässä, ja N’thiszedratamin taltuttaminen – olen ollut ylirasittunut jo kuukauden päivät kaikesta ylimääräisestä, eikä meidän tarvitse puhua sitä aikaisemmasta ajasta.” Mordecai hymähti ykskantaan pian ja kääntyi Winderin puoleen päätään pienesti kallistaen, syvänrauhallisen katsekontaktin kohottaen toisen tummatukkaisen kullankeltaiseen katseeseen.

”Se ei silti tarkoita ettenkö olisi valmis tiputtamaan taivasta niskaanne vaikka polviltani, jos niin käskettäisiin. Olen mestarivelho, en mikään katutaikuri.” Kaváldthalr jatkoi rauhalliseen ääneen, katseensa pitäen myös Dariuksen kasvoilla koko sen ajan. Se sai hänet kuitenkin ajattelemaan jotain tarkoituksetonta ja typerää Winderin sanoja mielessään analysoidessaan, lasittuneen sairaalloisten silmien palaten jälleen tuijottamaan jonnekin heidän väliinsä lattiaan.
”Joten hoidetaan asia pois alta”, Lothar henkäisi äänessään ripaus haikailua, ”Kaikki tulee olemaan hyvin ja pääsette jälleen eroon minusta.”


//Nehän ne kruunun jalokivi vasta oliskin, silkkikoivet tänne heti. uwu Astut ulos ovesta ja Jaakko would be lyek :DDDDD Kato täytyyhän sitä tulla analysoimaan näytöstä, niin osaa sitten esittää Aranin roolia omassa teatterissa oikein :3c Sit joku Jacka kumminkin menee ihmettelemään sitä tattiportaalia varotusnauhoista huolimatta ja tekee verisiilistä parhaan ystävän//

[Aksutar]

Velho kävi listaamaan viimeaikaisia koettelemuksia, huomauttaen kuinka oli ollut ylirasittunut jo kuukauden päivät… Darius hymähti siihen vain pienesti, sillä loppupeleissä, jos Mordecai koki itsensä ylirasittuneeksi, mitäs sitten otti itselleen tehtäviä tiheään tahtiin. Välikohtaus metsässäkin oli vain hänen työtään, jos vampyyri ei halunnut rasittaa itseään kreivin henkivartijana, ehkä kannattaisi luopua siitä työstä?
Toisaalta, kuka Darius oli kenenkään työtahtia arvostelemaan, itse kun rasitti oman kroppansa ja mielensä murtumispisteeseen, eikä edes silloinkaan suostunut vain istahtamaan alas ja lepäämään, ellei joku muu häntä niin pakottanut tekemään.

Rasituksestaan huolimatta velho oli kuitenkin valmis tiputtamaan taivaan heidän niskaan? Darius kurtisti kulmiaan pienesti tuon kuvailun kuullessaan, vai oliko se kenties uhkaus? Sellaisena eliitti sen päätti tulkita, velhon sitten jokseenkin haikeanoloisesti hoputti tilannetta eteenpäin.
Mutta, ennen kuin Darius teki elettäkään lähteäkseen liikkeelle, eliitti otti puolittaisen askeleen lähemmäksi Mordecaita, ripeästi nojautuen velhon korvan juureen.
”Arvostan apuasi ja jään siitä sinulle velkaa”, Eliitti aloitti, puhuen matalan pehmeällä äänellä vampyyrin korvanjuuressa, sivusilmällä katsoen tuon kasvojen puoleen, ”Mutta uhkaile minua tai lähimpiäni edes vertauskuvallisesti vielä kerran ja saatankin iskeä sen vaarnan sydämeesi, mikäli sinulla sellainen edes loppupeleissä on. En ota uhkaavia sanoja kevyesti, joten varo sanojasi”, Darius lateli varoituksensa rauhallisella, jopa lempeällä äänensävyllä, mutta äänestään kuuli myös sen, että eliittikenraali oli tosissaan. Mutta juuri nyt hän ei jaksanut olla tämän aggressiivisempi, saatikka uhkailla kunnolla, tai käydä fyysisesti käsiksi vampyyriin. He molemmat olivat väsyneitä, Mordecai uupuneempi mitä hän, joten turha riehuminen tuskin kumpaakaan houkutteli. Ja Darius oli lopen uupunut ainaiseen kärhämöintiin asiasta jos toisesta.

Darius nojautui sanojensa myötä hitusen kauemmas, jääden muutamaksi ohikiitäväksi hetkeksi kasvotusten velhon kanssa, aivan kuin varmistaakseen katsekontaktilla, että tuo oli ymmärtänyt hänen sanansa. Ja sen muutaman sekunnin jälkeen eliitti astahti kauemmas, lähtien hitaasti askeltamaan kohti huoneen ovea.
”Iriador on yläkerran vierashuoneessa… Pysytkö tolpillasi vai pitääkö minun kantaa sinut sinne?”, Eliitti kysyi kävellessään eteenpäin, eikä edes vilkaissut Mordecain puoleen kysymyksensä yhteydessä.


//EI! EI SILKKIKOIPIA!!! JA APUA NYT :DDD JAAKKO TAKASIN, SAAT LISÄÄ SIENIÄ!! ja löskjfslöekjfslöekjfdgklös Katala nyt :D Mut todellakin, kaikki kattoo et sinne se Jacka meni, rest in pepperonis u dumb bih, mut sit se tuleekin takasin se verisiili olallaan silleen ”Jätkät kattokaa mitä mä löysin, se tykkää rusinoista” //

[Crimson]

Vampyyrin katse kiersi lattialankuista puolittain Dariuksen puoleen miehen tullessa lähemmäs, ja puhuessa hänen korvanjuuressaan. Se äänensävy ei ollut uhkaava, ja vaikka olisikin ollut, ei Mordecaista olisi ollut pistämään hirveästi vastaan vaikka Winder olisi halunnutkin repiä hänet raaja raajalta silpuksi. Kunhan varoitteli, kuten varmaan jokaisella muullakin kerralla, kun he olivat sattuneet olemaan kahden, sanojen saadessa hänet vain hymähtämään lempeästi takaisin.
Ei hän epäillyt etteikö Winder olisi voinut uhkaustaan toteuttaa, mutta jos tuo todella olisi halunnut hänestä niin palavasti eroon olisi haukansilmä jo lopettanut hänet tähän paikkaan. Tällä kertaa, tässä näin, eivätkä he olisi tarvinneet siihen minkäänlaisia perusteluita tai väitöksiä. Darius ei myöskään vaikuttanut henkilöltä, joka olisi huvikseen käyttänyt muita hyväkseen, toisin kuin esimerkiksi Zhiermatuilla oli tapana saadakseen haluamansa. Sillä hetkellä Kaváldthalr ei jäänyt murehtimaan haukansilmäisen sanoja. Eikä ehtinyt lyhyeksi jäävän katsekontaktin aikana päätellä päätelmiensä punaista lankaa alkuunsakaan, hitaan silmien räpäytyksen myötä kääntäen katseensa toisaalle kuin katuva olisi saattanut tehdä. Yönlapsen kasvoilla käväisi myös lempeän rauhallinen hymy, jota Winder tuskin ehätti nähdä lähtiessään jo askeltamaan huoneen ovea kohti hänen edestään.

Lothar seisoi paikoillaan hetken, kääntyen lopulta myös kävelläkseen kenraalin perässä. Iriador oli yläkerrassa, mitä varten heidän täytyisi taittaa matka portaikon kera kartanon ylempään kerrokseen. Se ei varsinaisesti kuulostanut houkuttelevalta, mutta ei heillä tähän hätään tainnut olla muitakaan vaihtoehtoja.
”Taidan kävellä itse”, vampyyri hymisi rauhalliseen ääneen itsevarmana jäljestä, kaksikon suunnatessa ulos kirjastohuoneistosta kohti hämärämpää käytävää ja edelleen kaikessa rauhassa portaat ylös kohti Iriadorin olinpaikkaa.

Punatukkainen haltia lepäsikin yhä vuoteellaan, eikä ollut edes kylkeään kääntänyt koko tänä aikana. Rauhallisesti hengittävä korkeahaltia kiinnittikin heti ensitöikseen velhon huomion, kun hän ja Winder astuivat huoneeseen. Paikalla vallitsi myös painostavan rauhallinen tunnelma, jota tuskin unimagiaan ja alitajuntaiseen energiaan erikoistumaton kykeni edes selittämään. Mordecai kuitenkin kykeni aistimaan sen, mietteliään hymähdyksen kera jääden seuraamaan jotain katseellaan hetkeksi sijoilleen seisahtuen. Kaváldthalr ojensi kätensä ilmaan, ja näytti hetken siltä kuin velho olisi viittonut jotain tulemaan lähemmäs, pienen purppuraisen kuultavan tähtikuviota enemmän muistuttavan linnunkuvajaisen lopulta istahtaen heidän näkyvilleen hänen sormiensa kyljelle tyhjästä.
”Se ei ole paha uni”, kirottuverinen tuumi tarkastellessaan lintua, ”Ja jostain syystä osa siitä on irrallaan tässä huoneessa. Lumouksen tekijä saattaa sen avulla kenties nähdä meidätkin tällä hetkellä, mutta se on toki pelkkä arvaus.”


//SILKKIKOIVET KYLLÄ, JA JAAKON KINTUT MYÖS!! Jaakko on oikeesti ujo, heti kun meet takasin sisään niin se ehkä saattaa tulla uusiks siihen pihalle käyskentelemään. SE TYKKÄÄ RUSINOISTA :DDD Kaikki on ihan kauhussaan ja oottaa millon verisiili nappasee Jackaa sormille, mut Jacka on tru crocodile dundee ja kesyttää hirveimmätkin pedot. Eli oikeesti se on niin himbo et kaikki ökkömönkiäiset vaan rakastuu siihen//

[Aksutar]

Vaikka oli huonossa kunnossa, aikoi Mordecai ennemmin kävellä itse kuin hypätä eliittikenraalin käsivarsille. Ja hyvä niin, Darius ei oikeasti olisi halunnut kantaa velhoa ylös, mutta mikäli se olisi ollut tarpeen, olisi hän voinut sen verran uhrata omaa mukavuuttaan. Joten, sen suuremmin sanoja vaihtamatta kaksikko suuntasi yläkertaan, Dariuksen pitäen velhoa silmällä, siltä varalta että tuo sittenkin meinaisi tolpiltaan tipahtaa. Mutta Mordecai pääsi perille asti ihan omin avuin, eliitin johdattamana.

Kuten olettaa saattoi, Iriador oli sikeässä unessa ja tuskin siitä tulisi heräämäänkään omin avuin. Darius antoi velhon mennä lähemmäs potilasta, joskin pieni jännittyneisyys kävi valtaamaan eliitin mielen. Ajatus siitä, että hän antoi kirjaimellisen vampyyrin mennä lähelle nukkuvaa, puolustuskyvytöntä kumppaniaan tuntui ikävältä. Mutta tuskin Mordecai korkeahaltiaan nyt käsiksi kävisi, ainakaan verenhimoissaan…
Haukansilmä seurasi vierestä, kun magiantaitaja kävi temppujaan tekemään, aivan kuin tyhjästä kutsuen esiin jonkinlaisen linnunkuvajaisen sormilleen? Darius ei tietenkään ymmärtänyt yhtään, mitä Mordecai puuhasi, ja vaikka saikin selityksen velholta, ei kenraali ihan kaikkea ymmärtänyt. Mutta kyseessä oli siis jonkinlainen ”hyökkäys” ulkoisen tahon toimesta…?
”… Saatko sen poistumaan?”, Eliitti kysyi, tietämättä miten asiassa nyt piti edetä.



// EI! JA EI JAAKON KINTTUJA! Nyt loppu se jalkafetissikokoelma heti. Mut löskdfjgölkasjfsfg, joku ujo jaakko, en kestä <3 No ehkä mä maltan pysyy sit sisällä jos se takas tulis. RRRUSINANDELLA RASAHDUS. Ja kyl, kaikki kattoo kauhuissaan että kohta se kuolee mut Jacka vaan jatkaa herkkujen syöttämistä verisiilille ja siili on ihan :ok_hand: //

[Crimson]

Kaváldthalr silmäili lintua sormillaan rauhallisella katseella. Se ei pitänyt ääntä, mutta siitä huokui vahva maaginen energia. Ei paha sellainen kuitenkaan, se tuntui ystävällisen lämpöiseltä, joka oli sinällään yllättävää tässä hetkessä Iriadorin mielen ollessa jumissa jossain omissa maailmoissaan heidän ulottumattomissaan.

Lothar antoi kuitenkin oman energiansa virrata kädellään istuvaan kuvajaiseen aluksi, mikä sai sen hallitusti pirstaloitumaan ilmaan. Sen rikkomiseen ei kulunut magiaa nimeksikään syystä tai toisesta. Tai kenties Iriadorin unen ulkopuolinen energia ei vain ollut yhtä vahva, mitä se oli vastoin punatukkaisen mielessä, ja hän saisi vielä näpeilleen jos yrittäisikään alkaa purkaa lumousta kokonaisuudessaan?
Mordecai ei vastannut mitään Dariuksen kysymykseen. Velho asteli vain lähemmäs vuodetta maltillisin askelin ja istahti alas sen reunalle, jottei hänen tarvinnut käyttää turhaa energiaa seisomiseen. Lothar loi arvioivan katseen nukkuvaan Iriadoriin, pohtien oliko kyseessä sittenkin joku silkka pila, vai kenties juurikin jotain isompaa joka kostautuisi vielä takaisin? Taika oli niin häilyvän oloinen, mikä herätti myös epäilyksen siitä, että tämä oli jokin typerä temppu vain pelata hänen kustannuksellaan. Mutta ei kai Winder olisi ollut näennäisesti niin huolestunut tästä kokonaisuudesta siinä tapauksessa?

Huoneen valtasi hiljaisuus. Lothar sulki omat silmänsä ja kohotti toisen kätensä Iriadorin pään yläpuolelle, ja lausui muutaman mystisen sanan loitsun merkiksi kätensä vaisusti alkaen hohtaa vaaleaa valoa sen merkiksi. Hän yhdisti itsensä punatukkaisen uneen, joka ennemminkin oli outo tila. Se näytti pyörivältä tähtitaivaalta purppuraisin ja hopeisin sävyin, jossa ei vaikuttanut tapahtuvan mitään. Kaikki elämä ”unesta” oli jo kartanon vierashuoneessa, joissa toistui samoja tähtikuvioiden ohjailemia eläinhahmoja. Sinne tänne makuukammariin alkoikin ilmestyä yksi toisensa perään lintuja, kauriita, perhosia ja muita metsäneläimiä, jotka selvästi olivat hakeneet itselleen paikan kauemmas huoneessa seisovasta Dariuksesta. Syystä tai toisesta. Niiden liikeratoja ei myöskään vaikuttanut rajoittavan mikään, vaan ne saattoivat istua ja kulkea ilmassakin tyhjän päällä miten mielivät.
Sitten ne alkoivat kadota yksi kerrallaan hitaasti. Pirstaloituen hallitusti kuten se ensimmäinen lintu, jonka Mordecai oli tuhonnut. Kun kaikki kuhina huoneesta oli hävinnyt, laskeutui aivan uudenlainen painostus huoneeseen outojen galaksisumujen kera. Näky Iriadorin mielestä, huone galakseineen ja tähtineen kirjaimellisesti levisi yllättäen koko kammariin. Se paukautti oven heidän jäljessään visusti kiinni ja piilotti ikkunat näkyviltä, Mordecainkin havahtuen säpsähtäen transsistaan hereille.

Vierashuoneen täytti tumma purppurainen maailma, aivan kuin tähtitaivas olisi laskeutunut heidän käsiteltäväkseen sillä hetkellä ja he olisivat olleet osa sitä. Alitajuisesti Lothar hypähti ylös sängynreunalta ja hatarin askelin kenties jopa asteen säikähtäneenä yllättävästä transsiheräämisestä astui lähemmäs Dariusta. Tähtikuvioinen serpenttilohikäärmeen pää katsoi suoraa heitä päin, ja jostain se kaivoi aseteltavakseen jalkansa sängyn molemmin puolin, jättäen lopun ruumiinsa kuitenkin jonnekin kadoksiin.


//Jalkafetissikokoelma tuli jäädäkseen. Delin salainen fetissi. EIKUN. Ujo Jaakko tietää rajansa, säähän oisit siellä takertuakseen kinttukarvoihin kiinni lopullisesti etkä lähtis kun ne ajamalla irti :DDD Jackalta ei myöskään lopu herkut kesken kun se on kähveltäny jonkun pohjattoman pussukan itelleen ja jemmannu sinne herkkuja.//

[Aksutar]

Ei vastausta. Eipä se haitannut, Darius kun ei varmaan olisi ymmärtänyt täysin, jos Mordecai olisi alkanut hänelle pidemmän kaavan kautta selittelemään mitä tulisi tekemään ja tapahtumaan. Joten Eliitti pysyi hiljaa, antaen Mordecain nyt rauhassa tutkia tilannetta – tai ratkaista sen saman tien. Haukansilmä pysyi paikoillaan, sivummalla, ettei vain vahingossakaan olisi tiellä. Seuraillen vierestä, kuinka huoneeseen tuli ”elämää”, magiaa taitamattoman haltian vain katsellen ympärilleen. Yllättävänkin rauhallisena, vaikka tunsi kuinka sydän rinnassa alkoi hakkaamaan asteen tai toisen nopeammin. Totta kai häntä jännitti tässä tilanteessa, mutta omaksi yllätyksekseen hän pysyi rauhallisena. Ehkä se johtui omasta uupumuksesta?

Darius seuraili erilaisten eläinten liikehdintää, kunnes nekin kävivät katoamaan kuten lintu aikaisemmin. Mutta tilanne ei silti ollut ohi. Uudenlainen näky – vai kenties lumous? – levisi huoneeseen, Eliitin käyden jäykistymään sijoilleen galaksisen näyn levitessä. Näky, jota Darius ei ollut koskaan ennen nähnyt. Eliitti säpsähti sijoillaan ja viimein liikahti, vilkaisten taakseen kun ovi paukahti kiinni. Koko huone oli yllättäen kuin aivan toinen ulottuvuus, eikä eliitti tiennyt miten tilanteeseen olisi pitänyt reagoida. Jopa Mordecai näytti yllättyneeltä, kenties jopa säikähtäneeltä? Eliitti pysyi sijoillaan, hitusen kohottaen toista kättään Mordecain alaselän puoleen, sikäli mikäli velho perääntyi aina hänen vierelleen asti. Haukankatse tarkkaili Mordecaita nyt, Dariuksen pysyen yhä rauhallisena päällisin puolin, vaikka syvällä sisimmissään hän pystyi myöntämään jopa olevansa peloissaan tilanteessa. Mutta, jokin ääni päässä kehotti pysymään rauhallisena. Velho tuskin arvostaisi, jos hän nyt alkaisi räyhäämään tai panikoimaan, Mordecain voimien ollen muutenkin rajalliset, eikä velhon todellakaan tarvitsisi energiaansa käyttää eliitin rauhoitteluun.

Hetken Mordecaita tarkkailtuaan kohotti eliitti katseensa sen lohikäärmeen pään puoleen, joka tähän galaksiseen tilaan oli heidän kanssaan ilmestynyt. Totta kai se pelotti, joka kerta, olla kasvotusten lohikäärmeen tai muun suuren pedon kanssa. Mutta oliko tämä sitten vain kuvajainen? Vai jotain, mikä voisi heidät tappaa halutessaan?
”… mitä nyt?”, Darius, yllättävän pehmeällä äänellä kysyi Mordecailta, pitäen katseensa kuitenkin tuossa lohikäärmeessä… kuvajaisessa… näyssä?


// DELI HYIIII :D kink sheimaan. Ja no niin no joo, tru, ehkä Jaakko on vaan fiksu pysyessään kaukana musta. EN LÄHE SITTEN KIRVEELLÄKÄÄN. Ja hyvä, jacka saa elää nii kauan kun on herkkuja. Ja sit kun herkut loppuu ni taitaa siili olla niin täynnä et se vaan nukahtaa. Ja Jacka on silleen ”Aaw jätkät kattokaa, se pieras unissaan!” //

[Crimson]

Asetuttuaan sängyn ylle, näytti serpentin katse ja olemus jäävän seuraamaan Lotharia ja Dariusta. Kaváldthalr tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn, sillä hän ei todellakaan ollut odottanut mitään tällaista. Mutta kuten oli ehtinyt mielessään pohtiakin, oli se ensimmäisen asteen lumous pelkkää silmänlumetta jollekin suuremmalle. Ja tässä he nyt olivat kasvokkain lohikäärmeen kanssa, joka selvästikin suojeli tai vähintään piti Iriadoria omanaan.
Velhon tuntiessa käden alaselkäänsä vasten, seisahtui hän aloilleen. Hän tiedosti Dariuksen katsovan itseään, siinä missä magiantaitajan mielessä pyöri sillä hetkellä mahdollisuuksia vain, kuinka peruuttaa tämä kaikki vaikka se saattaisikin maksaa hänen tajuntansa tai jotain vastaavaa sillä hetkellä. Mutta oliko se tarpeen? Vai jäisivätkö hekin nyt tämän myötä ansaan Iriadorin uneen, tai peräti jopa omiinsa käytyään näin tökkimään palavaa tulta kuivilla tikuilla?

Mitä nyt? Se oli hyvä kysymys. Mordecai ehätti pudistaa päätään muutaman kerran merkiksi siitä, että kenties oli yhä päätelmiensä suhteen ulapalla ja yritti keksiä ratkaisua tähän kaikkeen, tai kuinka peruuttaa loitsun. Hänen katseensa ei edes irronnut lohikäärmeen kuvajaisesta, joka puolestaan itse näytti reagoivan kenraalin kysyviin sanoihin kohottamalla päätään heitä kohden.
”Mitä nyt? Tarvitseeko minun keksiä siihenkin vielä erikseen vastaus?” Huoneessa kumpuileva uusi kaikuvasti kantautuva miehen ääni tiedusteli silmäpuoliselta haltialta huokaillen haltiakielellä, lohikäärmeen silmien johdattaen sen pään kääntymään kunnolla haukansilmäisen puoleen. Sitten se katsahti Iriadoriin, ennen kuin antoi itsensä lipua pitkän näyttävän kehonsa kanssa lisää huoneeseen. Lähtien astelemaan samalla tavoin tyhjän päälle kuten eläimetkin aikaisemmin, mutta huoneen katto ei vaikuttanut rajoittavan sen kulkua, kun serpentti lopulta asettui lepäämään heidän eteensä laiskanpulskeasti korkeuksiin.
”Hän on turvassa. Norfaldir, niiiiin. Olette tehneet työstäni vähän turhan vaikeaa vuosien aikana. Mutta olen iloinen siitä, että hän on turvassa, että hän on löytänyt jotain tärkeää.” Kuvajaisen pää laski puhuessaan kaksikon eteen, katsellen purppuraisilla silmillään etenkin Dariusta.

”Olet osa hänen untaan?” Lothar avasi suunsa, vaalealla katseellaan tarkkaillen tuota outoa näkyä joka puhui heille. Otus vaikutti hänen sanoistaan huolimatta vähän turhankin todelliselta, ja siltä että se todellakin oli tässä heidän kanssaan. Ettei kyseessä ollut mitään silmänlumetta. Ja sekös outoa olikin, sillä edes Mordecai ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa!
”Untaan? Phah! Minä olen minä, Solderaeldr, olen tässä ja nyt niin kuin tekin, olen etsinyt Iriadoria. Te olette osa minun untani, koska toit teidät tänne, Kaváldthalr Tuhkasulkainen.” Lohikäärme nauroi lempeästi kohotessaan takaisin jaloilleen, sen häilyvän hahmon lähtiessä kiertämään haltioita virnistäen.
”Kertokaa hänelle herätessään että olemme tulossa. Minä ja Ivodora. Minun täytyy nyt mennä, on muitakin unia joissa minua tarvitaan nyt kun saitte ääneni kuuluviin viimein. Viimein! Senkin hölmöt - ehkä kuitenkin olin itsekäs, mutta tiesinhän näin tapahtuvan.” Tähtikuvioinen peto sanaili rauhallisella äänellä, jääden vielä kasvotusten Mordecain ja Winderin kanssa kuin odottaen että kaksikolla olisi vielä jotain kerrottavaa hänelle. Pian se ojensikin vielä käpäläänsä eteenpäin rauhallisesti. Kyntensä päällä hipoen Mordecaita kohden, joka viimein sai vampyyrin jalat pettämään hänen altaan.
”Lepää hetki, Kaváldthalr, jotta olet valmis siihen mitä odotat”, kaikuva ääni hymisi ja serpentti näytti hymyilevän, kun sen silmät katsoivat miten Lothar ehätti hapuilla Dariuksesta tukea ennen kuin vampyyri näytti vaipuvan unen vietäväksi ja luhistuvan alas, ellei Winder hänestä napannut kiinni.

”Kerro hänelle Darius. Anteeksi että tämän piti mennä näin, vannon kuitenkin etten satuttanut Iriadoria. Hän herää jälleen aamun koittaessa. Tulen vielä takaisin ja etsin teitä täältä myöhemmin. Me tapaamme silloin kasvotusten samanvertaisina, sinä ja minä, vasta sitten voin tuoda Doran luoksenne.” Kuvajainen vielä puhui lempein sanoin Winderille kahdenkesken, kunnes galaksimainen tila lähti purkautumaan huoneesta. Aluksi tähtikuvioiden ja sumupilvien kiitäessä ohitse, sitten värit palautuivat normaaleiksi, ja lopulta lohikäärme leijaili huoneesta humisten matkoihinsa aivan yhtä nopeasti, kuin se oli paikalle ilmestynytkin.


//EEEEEW. Ei kyl se on vaan collection ei hätää. Voidaan syyttää kaiken alusta Periania, joka niitä jäniksenkinttuja sille tarjos. Vaan jos tarjoat loputtoman viinilähteen, niin Jaakko uskaltautuu jäämään pitemmäksi toviksi. Silloin kun verisiili nukahtaa, niin Jacka patistaa kaikki hovissa äkkiä ettimään sille käyttöön lisää herkkuja. Kaikki käy leivonnaisista alkaen, mitä vain jotta verisiili pidetään tyytyväisenä!//

[Aksutar]

Ja sitten se liskonkuvajainen alkoi puhua, Darius tietenkin säpsähti pienesti sen äänen kuullessaan. Ei tämä ollut pelkkä uni tai kuvajainen? Jollain tasolla tuo lohikäärme oli läsnä? Darius ei ymmärtänyt tilanteesta mitään, joten pysyi lähinnä hiljaa ja kuunteli, siinä missä Mordecai uskaltautui puhuttelemaan lohikäärmeenkuvajaista jonkin verran.
Lohikäärme nimesi itsensä Solderaeldriksi, nimi ei tietenkään sanonut eliitille mitään. Mutta lohikäärme tuntui tietävän Iriadorin… osasi jopa nimetä Mordecain. Ja pian mainitsi nimeni Ivodora, jonka Darius kyllä tunnisti, vaikkei Iriador niin usein perheestään puhunutkaan. Lohikäärme oli siis Ivodoran matkassa? Mutta jotenkin Iriadorin unen kautta nyt täällä, ainakin kuvajaisena?

Eliitti piti katseensa nauliintuneena lohikäärmeessä, osaamatta kuitenkaan varsinaisesti pelätä tuota. Tai ehkä hän ei ymmärtänyt pelätä, sikäli mikäli jotain pelättävää olisi ollut? Lohikäärme ei kuitenkaan käyttäytynyt aggressiivisesti, joten Darius ei myöskään suotta poukkoillut. Outo tilanne tietenkin jännitti omalla tavallaan, mutta silkkaan pakokauhuun eliitti ei langennut.
Sitten tuo kuvajainen päätti hipaista velhoa, saaden mokoman tipahtamaan tolpiltaan viimein. Ja ellei Mordecai olisi seissyt valmiiksi niin lähellä eliittiä, olisi vampyyri varmaan tipahtanut lattialle asti, sillä eliitti ei melkein ehtinyt reagoimaan tilanteeseen. Kenties syy oli lohikäärmeeseen itseensä keskittyminen, sekä se oma pidempään kestänyt uupumus, jonka johdosta refleksit eivät olleet tuliterässä. Darius sai kuitenkin Mordecain kopattua kiinni, ennen kuin velho lattialle olisi kopsahtanut, joskin eliitti itse joutui kyykistymään sen liikkeen saavuttaakseen.

Eliitin katse kävi nopeasti velhossa, varmistamassa että tuo oli päällisin puolin kunnossa, ennen kuin haukankatse kääntyi takaisin lohikäärmeeseen, joka ilmeisesti oli vain pistänyt Mordecain uneen. Lohikäärmeen nyt pyytäen Dariusta kertomaan kuulemastaan, pyydellen anteeksi ja vielä vannoi, ettei ollut satuttanut Iriadoria. Lupasi, että korkeahaltia heräisi aamun koittaessa. Ja että he tapaisivat vielä, myöhemmin, jahka lohikäärme tulisi heitä etsimään ja he tapaisivat kasvotusten.
Ja Darius kuunteli, painaen kaiken tärkeän mieleensä, eikä liioin suutaan soittanut. Olihan hänellä kysymyksiä, tusinoittain, mutta hän ei uskonut saavansa vastauksia vaikka olisikin jotain ääneen sanonut. Sen sijaan Eliittikenraali vain nyökkäsi lohikäärmeenkuvajaiselle pienesti, antaen sen sitten mennä. Huoneen palaten takaisin normaaliin tilaan, jättäen eliitin ja kaksi tajutonta keskenään.

Darius pysyi paikoillaan hetken, katsellen ympärilleen, miettien jälleen oliko oikeasti nähnyt tuon kaiken, oliko tapahtumat totta, vai oliko hän kuvitellut kaiken? Uupumus alkoi temppuilla hänen mielellään turhankin paljon, mutta eliitti yritti jälleen uskotella itselleen, että tapahtunut oli totta, mutta nyt kaikki olisi hyvin?
Lopulta hän liikahti, vilkaisten alas velhoon, jota piteli käsivarsillaan. Kyllä tuo hengissä näytti olevan, mutta vain unessa. Mutta olihan Mordecai kunnossa? Sehän tästä puuttuisi, että nyt vampyyri olisi unessa, josta ei heräisi ilman apua. Eliitti vietti ehkä turhankin pitkän hetken vain tarkkaillen Mordecain kasvoja kaikessa hiljaisuudessaan, ennen kuin kävi riuhtaisemaan itsensä ylös, nostaen velhon samalla käsivarsilleen. Velhon, joka oli yllättävän kepeän tuntuinen. Askel vei nopeasti lähemmäs vuodetta, Dariuksen katsoen, että Iriador tosiaan oli kunnossa, ainakin näin päällisin puolin. Punatukkainen hengitti, mutta nukkui… mutta jos lohikäärmettä oli uskominen, heräisi tuo aamuun mennessä… Ja siihen Darius halusi nyt luottaa, sillä mitään muuta hän ei voinut tehdä, kuin odottaa.

Joten, kerta Iriador oli näennäisesti kunnossa, suuntasi Darius ulos vierashuoneesta, kantaen Mordecain mukanaan. Eliitti suuntasi kaikessa rauhassa takaisin alakerran kirjastoon, jossa takkatuli vielä valaisi ja lämmitti huonetta, vaikka olikin hiipumassa. Paikalle päästyään Darius kävi yhtä divaania paremmin potkimaan takan puoleen, ennen kuin Mordecain laski lepäämään sille divaanille. Eliitille ei tullut mieleenkään yrittää herätellä velhoa, joka oli jo aikaisemmin näyttänyt olevan levon tarpeessa.
Divaanin selkänojalta napattiin viltti velhon ylle. Varmasti ei ollut mukavaa nukkua kaikki vaatteet yllään, mutta Darius ei todellakaan aikonut käydä vampyyrin vaatteita vähentämään. Sen sijaan hän kääntyi takkatulen puoleen, käyden lisäämään muutaman puukalikan lisää, jottei tuli täysin hiipuisi vielä.



//Okei hyvä. JA NOH :DDD PERIAN EI OTA VASTUUTA TÄSTÄ COLLECTIONISTA, ne kintut piti syödä, ei säilyttää. Mut voi pentele, ei mul taida olla semmosta loputonta viinilähdettä. Eikä varaa juottaa Jaakkoa alkon viineillä. Ja apua :d:D:DD Siel on hirvee herkkuvuori sit venaamassa kun verisiili herää ja on valmis jälleen ruokailemaan. Sit siilistä tulee ylilihava, käy niiku niille Vissen koirille ku torimuori ruokki ne plösöiks //

[Crimson]

Mordecai oli autuaallisen tietämättömässä tilassa, kun lohikäärme otti poistuakseen paikalta, vieden kaiken huoneeseen tuomansa mukanaan. Raskaan rauhoittava aura hävisi myös sen matkassa, ja aika ja paikka palasi normaaliksi Solderaeldrin vierailun jäljiltä. Myös uneen Iriadorin tuudittanut lumous alkoi laskea kuin kuume punapäisen yltä, rauhallisesti ja kivuttomasti. Ja pian huomisen koittaessa Iriador olisi jälleen oma itsensä, mikäli mysteerisen serpentti lohikäärmeen sanoihin oli luottaminen.

Winderin poistuttua huoneesta vampyyriverisen kanssa, käänsi Iriador kylkeään tyytyväisenä lakanoissa heidän jälkeensä, jääden hymyilemään sijoilleen. Kaváldthalr sen sijaan oli kuin yksi pelkkä tajuton räsynukke Winderin laskiessa hänet lepäämään divaanille. Lohikäärmeen antama uni oli äärimmäisen syvä ja lempeä, vaikkei pakottanutkaan velhoa nukkumaan vasten tahtoaan kuten Iriadorin kohdalla oli tapahtunut. Eihän Mordecai edes tavallisesti nukkunut koskaan yksin tai kenenkään seurassa, ellei äärimmäisyyksiin saakka luottanut mahdolliseen seuralaiseensa. Sitä varten hänellä oli transsitilansa, jossa Mordecai kykeni keräämään niin voimiaan kuin energiaa itselleen ja vaadittaviin askareisiin.
Hetken mysteerisen syvässä tilassa viipyminen siten kuitenkin taisi olla juuri nyt yönlapselle enemmän kuin tarpeen. Vain olla reporankana paikallaan, ja antaa takan hehkuman lämmön hyväillä ihoa, ilman mitään ylimääräisiä häiriötekijöitä. Jotain mihin velho nykyiseltään tuskin olisi suostunut mistään hinnasta muuten kuin pakotettuna tällaisella vastaavalla tavalla.

Ikuisuudelta tuntuvat minuutit kuluivat eteenpäin, ja lyhyt hetki ehätti vierähtää heidän ohitseen, kun Lothar viimein raotti silmiään jälleen auki. Tietämättä heti sanoa missä oli, kenen seurassa, ja mitä olikaan tapahtunut. Viimeinen muistikuva hänen mielessään oli valtava lohikäärmeen kuvajainen, joka oli tainnut katsella häntä myös omassa unessaan. Niissä purppuraisissa silmissä oli ollut jotain tuttua, Mordecain kuitenkaan saamatta päähänsä sillä hetkellä mihin olisi lohikäärmeen mieleen painuneen katseen yhdistänyt.
Tummatukkainen kuitenkin korjasi asentoaan paremmaksi divaanilla yhä maatessaan, tunnistaen ympärilleen vilkaistessaan myös olevansa jälleen Briarin kyläpäällikön kirjastolla. Ja haltiakenraalin seurassa, joka viimeistään alkoi herättelemään vampyyriä paremmin takaisin tilanteen tasalle.
”Näit sen myös? Lohikäärmeen.” Mordecai kysyi ääneen epäuskoiselta kuulostaen, tietämättä oliko nähnyt sittenkin vain omiaan hetki sitten.


//Perianin salaiset kansiot. NO EIHÄN NYT ONNENKÄPÄLIÄ VOI SYYÄ HERRANJUMALA, NEHÄN ON KULTTUURIA! Alat myymään niitä Jaakon keräämiä sieniä, niin teil on alta aikayksikön viinimassit kasassa. Verisiiliä hemmotellaan by Jacka. Mut kato Jacka rakentaa sille siilille myös hirveen temppuradan, niin tulee sit myös liikuntaa. Temppuradalla jahdataan aatelisia ja suunnistetaan kirkuvien naisten perässä, palkkioksi suoritetusta etapista saa herkun//

[Aksutar]

Jahka oli puita lisännyt takkaan, kävi Darius istahtamaan läheiselle nojatuolille, jääden vain tuijottamaan takkaan. Hänellä oli jälleen paljon sulateltavaa mielessään, puhumattakaan kaikista niistä kysymyksistä jotka mieltä painoivat. Toisaalta, niitä oli niin paljon, että Darius harkitsi kannattiko yhtään edes kysyä? Varsinkaan, kun hän ei ollut aivan varma, keneltä niitä kysellä. Ehkä kannatti siis vain pysyä hiljaa ja hyväksyä se, mitä oli tapahtunut, ilman sen suurempia kysymyksiä.
Eliitti ei edes huomannut omalta uupumukseltaan ja ajatuksiltaan, kauanko aikaa kului, kun yllättäen havahtui tilanteen tasalle kuullessaan Mordecain äänen. Syvään henkeä vetävä haltia ei kuitenkaan edes vilkaissut velhon puoleen, pitäen katseensa siinä takkatulessa – sitä paitsi Mordecai lepäsi hänen sokealla puolella ja pään kääntäminen niinkin paljon vaikutti niin kovin raskaalta nyt. Nyt, kun tilanne alkoi rauhoittua, kaikki oli hyvin – oletetusti? – ja Darius voisi viimein yrittää nukkua. Tosin ei tässä, ei Mordecain seurassa…

”Se on tulossa tänne, Briariin, etsimään meidät myöhemmin”, Darius lopulta avasi suunsa, puhuen rauhallisella, jopa väsyneellä äänellä, ”Sen nimi oli… Solderaeldr… Ja se puhui olevansa Iriadorin siskon, Ivodoran seurassa. Se lupasi tuoda myös Ivodoran luoksemme, sitten myöhemmin”.
”En tiedä puhuiko se totta, mutta se lupaili kaiken olevan nyt kunnossa… Iriador heräisi aamun tullen… ja sitä rataa. Minun täytyy kysyä häneltä, tunteeko Iriador sen liskon… sillä se käyttäytyi kuin olisi tuntenut hänet”, Eliitti jatkoi, tasaisen rauhallisesti.
”… Se käski sinun levätä”, Haukansilmäinen huomautti lopuksi, hitusen kääntäen kasvojaan Mordecain puoleen, mutta ei tarpeeksi jotta olisi katsekontaktia vampyyrin kanssa saanut.



//x-files_theme.mp3. ET SÄ NYT MITÄÄN KÄPÄLIÄ SÄILÖ HYI T: PERIAN. No jumalauta, todellakin, biseness idea kasassa. Ja sillä rahalla ostetaan VIIINTÄ. JA APUA JACKA :DDDD Kai se siili sit kunnossa pysyy jos tommotteita aktiviteetteja sille kehitellään. Mut ei saa liikuttaa sitä liikaa tai muuten tulee bodattu verisiili. Steroidi Heca //

[Crimson]

Ilmeisesti hän ei ollut nähnyt vain omiaan, sillä Darius osasi kerrata mitä he juuri olivat nähneet nimiä myöten, ja tapahtumat alkoivat sitä myöten palautua Mordecainkin mieleen. Vaikka yhtä aikaa kuuntelikin Winderin sanoja, yritti velho makustella lohikäärmeen nimeä mielessään. Ei hän ollut kuullut sitä aikaisemmin missään yhteydessä, mutta jotain tuttua tässä kaikessa oli. Ehkä hän oli vain tarpeeksi väsynyt olemaan keksimättä kaikkeen mahdolliseen vastauksia juuri nyt, niin paljon kuin se fakta piikittelikin mielessä.

Lotharkin tunnisti Ivodoran nimen. Locien oli joskus puhunut jälkeläisistään nimillä, joten tieto ei ollut hänelle uutta. Eikä häntä liioin kiinnostanut vieläkään alkaa sekaantua Mir Valdoreneita koskeviin asioihin, oli tekeillä sitten mitä hyvänsä loppupeleissä. Joku selvästi kuitenkin halusi saada Iriadoriin yhteyden, ja sitä varten Solderaeldr oli järjestänyt kaiken päästäkseen kontaktiin ulkopuolisten kanssa, Iriadorin läheisten kanssa. Ovelaa sinänsä, olettaen tietysti että serpenttiin saattoi luottaa, mutta siihen kaiketi vastaus suotaisiin aamulla. Jos korkeahaltia heräisi kuten kuvajainen oli luvannut, se todellakin olisi myös tulossa tänne etsimään Iriadoria ja Dariusta hyvin suurella todennäköisyydellä. Miten ja milloin, se lieni kysymys johon heistä kukaan tuskin saisi vastausta.

Vampyyri kuitenkin hymähti Dariuksen viimeisiin sanoihin, ja pisti merkille miehen kääntävän päätään aavistuksen. Mordecai itse hieraisi silmäkulmiaan toisella kädellään nopeasti, ja jäi katsomaan kämmentään hetkeksi ajatuksissaan.
”Sinun tässä kuuluisi ennemmin levätä, kaiken tämän jälkeen.” Lothar henkäisi rauhallisesti, laskien kätensä takaisin rinnalleen viltin kangasta sivelemään, ”Minä sen sijaan tarvitsen ihmeen kohdalleni.”


//Kyl! Jonku Vissen pitäis tulla näyttään täytetty eläin kokoelmansa Perianille niin se heittäytyis lopullisesti selälleen maahan. Tattifarmi! Marsut vartioimaan salaisia kanttarellipeltoja sitten että loppu vuoden viinit on taattu. AKTIIVINEN ELÄMÄNTAPA JA MONIPUOLINEN HERKKULAJITELMA. Kyl Jacka tietää nää, mut siinä voi kyl käydä niin et Hecasta tulee vielä steroidi versio, koska Jackahan ei osaa lopettaa mitään ajoissa//

[Aksutar]

Ah, tietenkään vampyyri ei ottanut kehotusta lepäämisestä vastaan. Ei ainakaan mukisematta, huomautellen että eliitin se tässä pitäisi levätä. Niihin sanoihin Darius vain tuhahti pienesti, kasvonsa kääntäen taas paremmin takkatulen puoleen. Eipä hän vastaankaan voinut väittää, mutta tällä hetkellä levolle käyminen ei kuulostanut hyvältä. Tai kohteliaalta. Mordecai oli tavallaan täällä Dariuksen pyynnöstä, joten vaikkei ehkä olisi halunnut, koki Darius olevansa vastuussa velhosta, vieraasta, jonka tänne oli kutsunut. Lisäksi, nukkuminen vampyyrin läsnä ollessa ei kuulostanut fiksulta ratkaisulta – joskin olihan Darius tehnyt sen jo kertaalleen sairastuvilla… josta mieleen…

”Tiedät varsin hyvin etten ole ihmeidentekijä”, Darius hymähti rauhallisesti, ”Joten ihmeitä minun toimesta on turha odottaa”. Tuskin Mordecai häneltä odottikaan mitään apua vointinsa suhteen, vaikka Darius voisi yhä edes kysyä halusiko velho juotavaa – siis ihan vettä, tai kenties lasin viiniä, eikä verta. Mutta ihan vielä Darius ei ollut valmis yrittämään isännöintiä.
Hetken Darius oli hiljaa, ennen kuin kasvojaan toistamiseen kävi kääntämään pienesti Mordecain puoleen.
”Suutelit minua”, Haukansilmäinen totesi ykskantaan yllättäen, ”Silloin sairastuvilla… Miksi?”.


// :DDDD No kyl. Toisaalta, Perian tykkää kauniista turkiksista… mutta sitten jos näkee täytetyn eläimen niin hyi. Perian on vähän hupsu sillä tavalla. SDLÖKFJGESKLJFJK OI KYLLÄ! JES, nyt meen ostaan marsuja pari tusinaa ja jään odottamaan jaakkoa. Mut sos nyt, jacka varovasti :D Kukaan ei halua steroidi Hecaa pyörimään nurkkiinsa, siinä käy kyl viimein huonosti si //

[Crimson]

Vampyyrin katse kohosi hämärään kattoon, hänen päästäen lähinnä myötäilevän rauhallisen hyminän Dariuksen sanoihin. Ei hän oikeastaan odottanut haukansilmäiseltä mitään. He olivat joskus aloittaneet väärällä jalalla - hyvistä syistä – suhteensa, mutta tällä kertaa he olivat olleet tavallista sopuisammin. Winder olisi voinut lähteä hänen seurastaan missä välissä tahansa, eikä Mordecailla olisi ollut sijaa oikeastaan olla asiasta pahoillaan. Kenraalilla oli siihen kaikki oikeus, mutta syystä tai toisesta, kenties jostain olemattomasta vieraanvaraisuudesta Winder istui yhä hänen seurassaan tässä ja nyt.

Dariuksen toteamus siitä suudelmasta ikuisuudelta tuntuvan ajan takaa sai kuitenkin Lotharin sydämen sykähtämään muutaman kerran tiuhemmin. Miksi? Ja miksi se sai Mordecain pidättelemään arpien koristelemaa hymyään kasvoillaan, ilman että se sai hänet itsensä vaivautuneeksi?
”Se oli osa lumousta. Mitä sitten?” Velho sai sanotuksi yhä jonnekin kattoon katsellessaan, ja sormiensa hypistellessä vilttikangasta välissään. Se lasittuneenoloinen katse kuitenkin laski pian takkatulen puoleen levollisena, jääden seurailemaan takassa tanssivia liekkejä.
”Haluatko että alan avaamaan sinulle vielä erikseen kaiken tämän iltaisen jälkeen jotain turhanpäiväistä taikatemppua, jota et kuitenkaan ymmärtäisi?” Kaváldthalr aloitti tyynellä matalalla äänellä puhuen, ”Vai pyydänkö sen tähden sinua ulos kanssani tarjotakseni sinulle tasoisesi päivällisen vain, jotta voit kieltäytyä siitä?”


//Dilemma! Oikeesti Visse vie sen sellaneen täytetyt ketut galleriaan, niin sinne katoo viimenenkin turkishimo. SUUNNITELMA ON VALMIS! Siellä sä oot valmiina suostutteleen Jaakon bisnesideaan mukaan, ja Jaakkohan on in samantien. Ends up Jacka alkaa kans bodaamaan niin ne voi olla yhessä sit steroideissa. Hovista tuleekin kuntosali ja Heca on sen maskotti//