Friend will guide you through this anomaly || K-varoitus


(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Maalis 27, 2015 8:44

Friend will guide you through this anomaly || K-varoitus

Jatkoa

Darius


Syndraella ratsastava kenraali kävi kirjaimellisesti piiskaamaan ratsuaan vähän väliä, käskien, pakottaen maagisen tuulenjuoksijan pitämään yllä valtavan vauhtinsa. Jokainen joka tielle erehtyi, kirjaimellisesti puskettiin sivuun Dariuksen jäämättä pahoittelemaan tekojaan. Yksi jos toinenkin kaduilla kulkenut haltia ja ratsukko sai väistää, osan jopa varmasti ottaen suurempaakin osumaa valtavan syndraen rynniessä päälle. Pakkanen kiristyi, eikä se tuntunut yhtään mukavalta tässä vauhdissa vasten kasvoja. Siltikään eliitti ei hidastanut. Hänen täytyi löytää Lorythas. Tietenkin saattoi olla, ettei puoliverinen ollut poistunut edes kaupungista, mutta jostain syystä Darius epäili, ettei Briarin kyläpäällikkö aikonut jäädä haltioiden kaupunkiin enää hetkeksikään. Tuon täytyi pyrkiä takaisin Briariin, ei Lorythas niin tyhmä ollut, että paikalle jäisi pyörimään ja piilottelemaan!

Vartijat huusivat ratsukon perään Kenraalin viimein päästessä porteille ja laukaten ulos kaupungista, pysähtymättä kuuntelemaan niitä huutoja jotka käskivät heidän pysähtyä. Eihän kukaan tunnistanut Dariusta - saatikka sitten syndraeta - siitä vauhdista, mutta ei kukaan peräänkään lähtenyt pyrkimään. Menköön, kuka ikinä olikaan.
Hetken ratsukko laukkasi eteenpäin tallattuja teitä, kunnes Darius pakotti Náron hyppäämään hankeen, aroille, tähtikirkkaaseen pakkasyöhön. Puuterimainen lumi kävi pöllyämään valtavan ratsun lähtiessä puskemaan pahki kinoksia, joista ei ollut sen kokoiselle pedolle mitään vastusta. Haukansilmä ohjasi ratsunsa kohden Briar kylää, lähtien kuitenkin kaartamaan kauempaa kaupungin muureja. Hänen piti löytää jäljet, mikäli Lorythas oli kaupungista poistunut, oli tuo varmasti jättänyt jälkeensä jotain hankeen. Ellei tuo ollut sitten lentänyt pois? Dariusta turhautti. Hänellä ei ollut vastauksia mihinkään kysymyksistään. Ehkä Lorythas oli jo turvassa Briarissa, ehkä tuo oli vielä haltioiden sotilastuvilla, Ei Darius tiennyt! Turhautuneisuus näkyikin selvästi hakatun kasvoilla, Dariuksen lähes itkien epätiedottomuutensa takia.

Náro kuitenkin käyttäytyi oudosti. Se rääkyi, luritteli suloisia kuolonsointujaan ja hypähteli vauhkosti. Se aisti jotain, vainusi jotain. Jotain normaalista poikkeavaa. Oliko Lorythas sitten tarpeeksi poikkeava normista, että snydrae puoliveriseen kävisi noin reagoimaan?
Matka jatkui, aina toiselle puolelle kaupunkia. Se oli hirveän pitkä matka, mutta Syndraella se taittui hetkessä, korkeammassakin hangessa. Mitään ei näkynyt. Ei yhtikäs mitään. Dariuksen täytyi kääntyä takaisin, ratsukon tehden valtavan puoliympyrän aroilla, ennen kuin suuntasi takaisin kohden kaupungin etuportteja, tällä kertaa kiertäen entistä kauempaa. Mutta mitään ei näkynyt.
Darius puri hammasta yhteen. Hänen teki mieli karjua.
Ja juuri sillä hetkellä.
Hieman kauempana näkyi jotain. Ei Darius olisi edes sitä jotain huomannut, ellei olisi omistanut tätä katsetta. Sitä Haukankatsetta, mitä Lorythas oli ihaillut aikaisemmin. Suunta vaihtui kohden tuota hangessa makaavaa hahmoa. Mitä lähemmäksi he pääsivät, sitä villimmäksi Náro muuttui. Sitä järkyttyneemmäksi myös Darius muuttui.

Se oli Lorythas. Kivi vierähti heti pois sydämeltä, mutta vain hetkeksi, uuden kiven mätkähtäessä tilalle heti saman tien. Lorythas oli löytynyt, mutta missä kunnossa.
Náro laukkasi muutaman metrin päästä ohi Lorythaksesta, Dariuksen hypäten vauhdista pois ratsunsa selästä.
"Lorythas!", haltia kävi huutamaan kyläpäällikön nimeä kompuroidessaan hangessa tuon luokse, kaatuen kerran jos toisenkin äskeisen vauhdin ja heikotuksen myötä lumeen. Mutta silti, Darius pääsi Lorythaksen luo.
Haltia lankesi polvilleen sarvipäisen, illuusiostaan luopuneen puoliverisen vierelle. Ensimmäinen reaktio oli yllätys Dariukselle itselleenkin - Haukansilmä kävi nopeasti, mutta samalla varovaisesti, nostamaan Lorythasia ylös hangesta, kietoen kätensä samalla hopeahapsisen ympärille. Darius ei päästänyt irti, pitäen sarvipäistä halauksessaan tovin, toisenkin, painaen Lorythasia hellän lämpimästi vasten itseään, toisen käden tukien suurempaansa selän takaa, toisen taas nousten Lorythasin hiuksiin tukemaan puoliverisen päätä.
"Löysin sinut", Hengästynyt kenraali huohotti suurimman huolestuneisuuden laskeutuessa hetkellisesti mielestä, "Löysin sinut. Älä huoli, olen tässä", vakuutteliko kenraali enemmän itselleen ettei hätää ollut vai Lorythasille, sitä sai arvailla.
Verensekaista sylkeä nielaisten Darius kävi laskemaan otsansa vasten Lorythasin otsaa, käyden nyt tarkastelemaan huolestuneena puoliverisen kasvoja, etsien sitä miellyttävää katsekontaktia.
"Vien sinut Briariin. Vien sinut turvaan, koita jaksaa vielä", Haltia huohotti väristen, keräten voimiaan. Pakkasilma keuhkoihin huohotettuna ei tuntunut taaskaan hyvältä, sää kun oli niin kylmä mutta... Huolestuttavinta oli, miten kylmältä Lorythas tuntui.
"Sinä palelet..."

Náro oli jäänyt kiertämään suurta rinkiä kaksikon ympärillä, ravaillen hangessa levottomana. Se ei pitänyt puoliverisestä, se halusi haastaa tuon. Haastaa ja mitata voimiaan puolikäärmeen kanssa. Syndrae laulelikin uhittelevasti, sen äänen kantautuen aroilla pitkälle, aavemaisena melodiana, johon Darius ei nyt kuitenkaan omalta osaltaan huomiota kiinnittänyt.



// No höh >: Tahdon ottaa miehestä mittaa. Propelleja kaikkialle. NYT SAA JOO ITKEÄ, VÄHÄN ITKETTÄÄ. ÄITIKÄÄN EI KESTÄ ÄITI TARVITSEE VIINILASIN. PULLON. KAHDENLITRAN PULLON. eikun. Glitchlord :-----D Kaunista. Saanks mä si olla bitchlord. Tai shitlord. Also lyriikkaotsikot 5/5. ctrl+F lorydari meidän skypekeskustelus ja näin kävi. //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Pe Maalis 27, 2015 9:40

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Kylmät kyyneleet valuivat silmäkulmista, Lorythaksen yrittäessä vain hymyillä sen kaiken tuskansa keskeltä hangessa maatessaan liikkumattomana. Ainoaa lämpöä rintaa vasten toivat enää omat kädet, mutta niidenkin ollessa niin kylmät, ei niistä tuntunut loppujen lopuksi olevan alkuunkaan hyötyä. Hänen piti vain levätä, mutta se lepääminen koituisi tässä ympäristössä hänen kohtalokseen. Piti jatkaa matkaa. Piti jaksaa. Voi missä Lokene oli silloin kun Lorythas sitä tärkeintä ja luotettavinta ystäväänsä kaipasi ja tarvitsi vierelleen…
Puolikäärme yskäisi, veren rautaisen maun täyttäessä suun kitalakea myöten ja sen hopeisen eliksiirin jopa valuessa kohmeisten huulien pieleltä alas poskea ja leukaa pitkin. Se yskäisykin kuulosti niin tukahdutetulta ja hankalalta, että sai Lorythasin irvistämään pienesti ja raottamaan silmiään paremmin auki. Edessä oli vain rikkoutumaton hanki, joka kimalteli pakkasessa, samalla tuntuen kylmältä haudalta, jota kukaan ei koskaan ollut jaksanut kaivaa kuin puolitiehen.
Loke--- ne…”, Hopeakäärme kuiskasi liskojen kielellä hangesta, sinisten liekkien palaessa hetken voimakkaammin miehen rinnassa ja tukahdutetun höyryn noustessa ilmaan, tuon yrittäessä kutsua jossain kaukana olevaa kumppaniaan, joka oli hänen turvanaan ollut aina. Aina sieltä alusta saakka…

Silmät painuivat uudestaan lähes kokonaan kiinni, puoliverisen tuntiessa miten silmäripset alkoivat tuntua raskaalta, kuuran värjätessä ne täysin valkoisiksi lyhyessä hetkessä. Lorythas oli myös tavallista kalpeampi, saaden vaimean, sammumaisillaan olevan sinisen leimun näyttämään vain kylmältä vasten Puolikäärmeen muutenkin vaaleaa ihoa.
Kaiken sen kylmän ja painavien kipujen keskeltä Lorythas kuitenkin tunsi jotain. Maankamara jossain lähellä tärähteli, jonkin suuremman juostessa kohti. Puolikäärme oli kuullut sen suloisen lurituksenkin jostain, tietämättä mitä se tarkoitti, tai mistä se kantautui. Se vain lähestyi lähestymistään, lopulta kuulostaen olevan kuin vieressä, samoin kuin silmänsä kiinni painaneen sarvipäisen korviin kuului Dariuksen huuto. Tai sitä se ääni muistutti. Ei Lorythas varma ollut, luullen jo kaiken vain olevan yhtä suloista kuolemaan johdattavaa unta.

Lo-lokene…”, tuskansekaisen hymynsä takaa Lorythas kuiskasi pihisten uudestaan, raottaen lähes umpeen jäätyneitä silmiään pienesti, katseen suunnate sitä kohden, joka vierelleen oli rämpinyt. Mutta se ei ollut Lokene. Se oli… Darius.

Puolikäärme antoi Haukansilmän nostaa itsensä lumesta ja painaa haltian lämmintä kehoa vasten, joka sai sarvipäisen värähtämään. Yrittämään voimattomasti nostaa kättänsä toista kohden, mutta turhaan, lihasten taistellessa kaikkia mahdollisia liikkeitä vastaan kylmyyden takia.
Darius…”, Lorythas henkäisi hiljaa toisen nimen lohikäärmeiden kielellä, muistuttipa se haltian korvaan sitten lainkaan tuon nimeltä tai ei, höyrypatsaan noustessa taas hitaasti sarvipäisen suuta ilmaan. Puolikäärmeen huuttuen siihen vain kuuntelemaan toisen kiihtyneitä sydämenlyöntejä, kuin ne olisivat viimeiset soinnut mitä puoliverinen sai kuulla. Kaikki se läheisyyskin lämmitti jollain oudolla tapaa, Lorythasin kykenemättä uskomaan että Darius olisi tehnyt tästä mitään hänen vuoksensa… ikinä.
Valkeiden ripsien kehystämät silmät avautuivat raolleen Haukansilmän laskiessa otsansa isompaa vasten, Lorythasin hakiessa silmillään varovaisesti sen ystävällisen katsekontaktin Winderin kiehtovaan katseeseen. Puolikäärmeen katse oli kuitenkin sumea ja väsynyt, eikä Lorythas voinut väittää edes kunnolla näkevänsä Dariusta enää, vaikka tiedostikin toisen olevan siinä vierellä.
Darius…”, Lorythas huokaisi sanat ulos suustaan, kapean hopeisen noron samalla tunkiessa suupielestä valumaan alemmas alati hymyileviltä huulilta.

Toinen Puolikäärmeen käsistä nousi koskemaan varovaisesti Haukansilmän runnottujen kasvojen syrjää, sormiensa tahriutuessa oman verensä lisäksi nyt myös siitä punaisesta sävystä. Lorythasista tuntui pahalta nähdä se, miten Winder oli ylipäätään häntä puolustanut, ja nyt… ottanut ilmeisesti hänen sijastaan heidän kuninkaansa vihan niskoilleen. Ei Dariuksen pitänyt tehdä näin. Ei tuon tarvinnut. Se oli vain… väärin…
Se fauni”, Loryn ääni vinkui haltiakielellä, Hopeakäärmeen kylmyydestä kasvoille hyytyvien kyynelten täyttämien silmien suunnatessa katseensa alemmas siihen häilyvään siniseen leimuun, joka heidän välissään jaksoi yhä palaa pienellä liekillä, ”Vei tuleni”.


//Rikon meidän hienon offikeskustelun tähän – JA TOTEAN VAAN ETTÄ VOI PERKELEEN QQ//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Maalis 27, 2015 10:18

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Lorythas oli... Verinen? Oliko tuo oudonhopeinen neste sitten puoliverisen verta? Ilmeisesti, sen näkeminen ei tehnyt hyvää. Mutta vielä kamalammalta tuntui nähdä Lorythas kyynelehtimässä, oli noiden kyynelten syy sitten kipu tai jokin muu. Darius veti sarvipäistä paremmin itseään vasten, irvistäen jälleen epätoivon käydessä hetkellisesti valtaamaan mielen. Lorythas tarvitsi apua, mutta samalla kenraali tunsi voimiensa hiipuvan, uupumuksen käyden jälleen valtaamaan hänet. Mutta Haukansilmän oli pakko yrittää, hän ei saanut luovuttaa. Ei nyt, kun Lorythasin henki oli kyseessä.
"Olen tässä, älä huoli", Haltia kävi henkäisemään koittaen saada sykkeensä ja huohotuksensa kuriin, yrittäen edes kuulostaa rohkaisevalta. Eihän Darius ymmärtänyt Lorythasin toistaessa hänen nimeään liskojenkielellä, mutta kenraali tunsi silti tarvetta vastata sarvipäiselle jotain.
Darius ei liikkunut minnekään Lorythasin käydessä koskemaan hänen kasvojaan. Normaalisti kenraali ei olisi antanut kenenkään muun kuin Iriadorin noin hellästi koskea kasvojaan, mutta tämä tilanne nyt oli hieman.. erikoisempi.
"Saat sen kyllä takaisin, minä pidän siitä huolen", Darius koitti hymyillä sanojensa päälle, Lorythasin kertoessa Atrevauxen vieneen hänen tulensa. Olihan fauni sen hänelle näyttänyt kuninkaan salissa, ehkä tuolloin olisi jo kannattanut vaatia mokomaa palauttamaan se - tai edes kertomaan miten sellainen palautettiin. Ei Darius tiennyt!

"Vien sinut ensin Briariin. Pääset turvaan. Lämpimään", Darius jatkoi, käyden nyt siirtymään Lorythasin sivulle, antaen sarvipäisen nojata olkaansa - sen käden, joka ei faunin pahoinpitelemäksi ollut joutunut - vasten. Toinen käsi kävi yhä tukemaan Lorythasia selän takaa, samalla kun toisella kädellään Darius kävi avaamaan viittansa soljen ja kävi riisumaan viitan yltään, asetellen sen Lorythasin harteille, käärien kyläpäälikön kunnolla viitan suojiin.
"Náro tule tänne!", Käsky käytiin huutamaan edestakaisin ravaavalle pedolle, joka ei tehnyt elettäkään lähestyäkseen kaksikkoa käskystä.
"Náro ei nyt. Et nyt aloita tuota, TULE TÄNNE!", vieläkään peto ei totellut. Se ei halunnut lähestyä puoliveristä, vaikka isäntänsä sen vierellä pystyi ihan rauhassa olemaan. Náro jatkoi luritteluaan sähähdellen, kiukutellen minkä kerkesi.
Darius parahti turhautuneena, vihaisena. Pää laskeutui jälleen vasten Lorythasin päätä, Haltian sulkien hetkeksi katseensa. Kiroten hiljaa ääneen Lorythasin korvanjuuressa tuota petoa, joka nyt kriittisimmällä hetkellä päätti temppuilla isäntänsä tahtoa vastaan. Miksi juuri nyt.
"En... En jaksa kantaa sinua", Haltia huokaisi uupuneena, "Náro älä viitsi nyt... Ei nyt", Darius jatkoi, puhuen lähinnä itsekseen turhautuneena, miettien tilannetta, kooten ajatuksia, yrittäen löytää voimia jatkaa. Vaikka jalan, hän piru vie veisi Lorythasin takaisin Briariin. Mieluiten elävänä, mutta mikäli Lorythas kuolisi kenraalin käsiin nyt, olisi Darius valmis antautumaan Briar kylälle ja ottamaan syyt kyläpäällikön kuolemasta niskoilleen. Ehkä se riittäisi estämään avoimen konfliktin kylän ja haltioiden välillä.
Mutta ei Darius aikonut antaa Lorythasin kuolla.



// VOI QQ SENTÄÄN ÄITI //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Pe Maalis 27, 2015 11:55

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Lorythasista ei ollut enää mihinkään. Ei ilman tultansa. Kaikki se päättäväisyys, arvot ja kunnia kyläpäälliköstä olivat jo kadonneet, Puolikäärmeen kyeten enää vain katkerana kiroamaan kohtaloaan. Kaikki vietiin häneltä pois. Kaikki se mitä suurpetojen veri oli hänelle joskus antanut. Ensin siivet. Nyt liekit. Eikä Lorythas tuntenut saavansa niistä sitä jälkimmäistä enää ikinä takaisin. Dariuksen vakuutteluista huolimatta Hopeakäärme yskäisi verisesti, käheästi naurahtaen Haukansilmän sanoille. Hän halusi uskoa niihin. Nyt se vain tuntui harvinaisen hankalalta…
Ei sinun… tarvitse”, se jäätynyt, Lorythasin tapaan kuitenkin lempeänrauhallinen katse nousi uudelleen etsimään Dariuksen katsetta, Puoliverisen hengityksen rohistessa vain siitä kylmyydestä. Ei puoliverisen keho yksinkertaisesti osannut yllättäen tuottaa lämpöä samaan tapaan mitä humanoideilla, joka vain joudutti sitä jäätymistä Hopeakäärmeen kohdalla entisestään. Heikosti se Dariuksen kasvoja hetken koskenut kämmen kuitenkin siirtyi ottamaan kenraalin selän takaa, osin hartioilta tukea, Winderin siirtäessä sarvipäistä nojaamaan itseensä paremmin. Darius luovutti hänelle viittansa. Viitan, joka oli yhä lämmin kenraalin ruumiinlämmöstä, mutta ei riittävän, että se riittäisi Lorythasia loputtomiin lämmittämään.
… Ki--- kiitos”, heikot sanat leijuivat hiljaa kuiskaten ilmaan, Lorythasin edes avaamatta enää suutansa hymynsä takaa, vaan se kiitos valui telepaattisesti ilmaan leijumaan, kuin tavallinenkin puhuttu sana.

Lorythas lepäsi aivan hiljaa Dariusta vasten, jäisten sormiensa silittäen hellästi olkaansa vasten painautuneen Haukansilmän hiuksia. Ei puoliverinen tiennyt miksi hän halusi siten koskettaa toista, mutta se tuntui… hyvältä. Se antoi jonkinlaista turvaa. Piti hänet hereillä, katseensa seuratessa rauhallisesti sitä kiukuttelevaa ratsua, jolla Winder oli paikalle pyyhältänyt. Petoa, joka ei nyt suostunut isäntänsä kanssa yhteistyöhön jostain syystä. Johtuiko se sitten puoliverisestä lohikäärmeestä – kyllähän syndrae sellaisen varmasti aisti…

Hopeakäärme tuskin hengitti, hengenvetojen ollessa pitkäntuskallisia puhalluksia Dariusta vasten. Se oli vain taas yksi merkki siitä kylmettymisestä ja lämmön puuttumisesta, vaikka ei se varsinaista kuolemaa vielä merkinnyt. Oli ylipäätään rauhoittavampaa, kun joku oli vieressä.
Dariuksen kuitenkin hyytyessä hiljaa Hopeista vasten, kävi Lorythas puhaltamaan savun ja höyryn sekaisen pilven sieraimistaan ulos. Hitaasti, niillä jäljellä olevilla voimilla, Puolikäärme veti itseään hieman irti Dariuksesta, toivoen ettei kenraali häntä pakottaisi olemaan siinä vain paikoillaan. Pahoitteleva katse suotiin Haukansilmälle, Lorythasin tuhahtaessa hiljaa ja kätensä ojentuen kaivamaan jotain huivinsa alta, lopulta vetäen sen muinaisen riipuksen mukanaan esille, joka myös osin oli tahriutunut siitä hopeaharmaasta elämäneliksiiristä. Riimukorussa oli useimmille roduille ominaisia merkkejä, joista haltioiden taisivat olla niitä pehmeimpiä ja koristelluimpia, niiden avulla käyttäjä kykeni ottamaan useita erilaisia illuusioita itselleen, Lorythasin kuitenkin käyttäessä niistä toistaiseksi vain sitä yhtä.
Neljä… kansasi symbolia”, Hopeakäärme henkäisi Dariukselle käheänkuiskaavalla äänellä, yrittäen välttää irvistäen sen rintaansa polttavan tunteen tuottaman tuskaa, sen jälkeen suunnaten veristä yskäisyään ja vaikerointia parhaansa mukaan poispäin Haukansilmästä. Lorythas tunsi miten tulenrippeet rinnassaan yrittivät väkisinkin Dariuksen rinnalla lämmittää häntä, saaden puoliverisen kuitenkin vain kärsimään siitä välittävästä tunteestaan. Se teki pahaa, teki pahaa myös varmasti näkevälle vieressä.
Kierrä… renkaita vastapäivään… kuviot samaan linjaan”, Lorythas yritti neuvoa, ojentaa sitä kaulassaan roikkuvaa korua paremmin kenraalille…


//QQ INDEED. Mutta otetaan miehestä mittaa. Mä sulle propellit kohta näytän. VIINI ON HYVÄ. VIINIÄ OTETAAN. ANNA MULLEKIN NIIN VOIN ITKEE VIININPUNASIA KYYNELIÄ. Mutta ole sinä bitchlord, tai shitlord, it sounds fine :-------D Ivy voi sit olla meidän Lolilord. MUTTA ANNA MÄ MEEN TAAS ITKEEN JONNEKIN KAUAS POIS//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 28, 2015 12:34

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Helpointa olisi suunnata takaisin kaupunkiin. Eivät he kaukana olleet, matka taittuisi kävellenkin puolessa tunnissa - ehkä varttitunnissa nyt kun lumessa piti kahlata - mutta Lorythaksesta ei ollut kävelemään. Ja Darius ei kyläpäällikköä pystynyt kantamaan tuon ollessa omassa muodossaan, Lorythas oli niin paljon isompi mitä haltia itse. Ehkä jos Darius olisi ollut täysissä voimissaan eikä juuri joutunut ottamaan yhteen - tai lähinnä turpiinsa... - Argenteuksen ja Cúthalionin kanssa, olisi hän ehkä kyennyt kantamaan Lorythasia pieniä matkoja reppuselässään. Mutta tässä tilassa ja tässä hangessa se oli nyt mahdoton ajatus.
Eikä Darius kyllä halunnut viedä Lorythasia takaisin kaupunkiin. Liian riskialtista. Kuten oli myös tässä pysyminen. Darius epäili kyllä, ettei Aran ketään perään ollut lähettänyt, mutta silti olisi parasta jatkaa matkaa mahdollisimman nopeasti. Jos eivät Aranin sotilaat, niin sitten mahdolliset pedot olivat uhkana...

Miettimisen ajaksi sulkeutunut katse kävi avautumaan Lorythasin käydessä vetämään itseään pienesti irti haltiasta. Darius ei estellyt, mutta oli valmis kyllä vetämään sarvipään takaisin lähelleen jos tuo meinasi hankeen mennä pyörimään. Puoliverinen kävi kuitenkin vetämään esiin riimukorun, Dariuksen seuraillen kysyvästi vierestä tuon toimia. Ilmeisesti tämän korun avulla Lorythas oli illuusiomuotonsa ottanut käyttöön? Sen pienen, nuorehkon haltiailluusion. Se jos mikä olisi nyt kyllä parempi muoto sarvipäiselle, tätä "Aidrionia" Darius pystyisikin kantamaan tällä hetkellä.
"Selvä...", Darius kävi nyökkäämään lähtiessään itse nyt räpeltämään tuota riimukorua, Lorythasin ohjeiden mukaisesti. Kenraali tarvitsi molemmat kätensä moiseen pieneen tehtävään, joutuen täten siirtymään paremmin Lorythasin taakse, antaen sarvipäisen nojata vasten itseään samalla kun tuon olan yli korua sääti.
Jahka veret oli pyyhitty symboleiden tieltä, näki Haukansilmäinen tässä hämärässäkin kyllä ne symbolit, etsien riviin ne kaikki tutu, haltiakansan symbolit. Jahka jokainen oli linjassa, kävi Lorythas muuttumaan kenraalin sylissä siksi nuoremmaksi haltiaksi, Dariuksen naurahtaen puolittain onnistumisesta.

"Parempi. Paljon parempi...", Kenraali mutisi lähinnä itsekseen, toivoen tietenkin että äänensä pitäisi Lorythasia hereillä paremmin.
Kädet käytiin pujottamaan Lorythasin selän taa ja toinen polvitaipeisiin, Kenraalin koittaen nostaa haltiailluusion ylös... Kunnes se murjottu käsi ilmoitti, että tämä ei ollut tapa jolla Haukansilmäinen tulisi Lorythasia kantamaan. Darius ärähti jälleen, kuitenkaan jäämättä miettimään miten tilanteessa etenisi. Sen sijaan haltia kävi siirtymään Lorythasin eteen ja nosti tuon käsivarret omien hartioidensa yli kaulansa ympärille, asetellen Lorythasin kämmenet ottamaan kiinni puoliverisen vastakkaisista käsivarsista.
"Pidä kunnolla kiinni, en halua että putoat", Muutama taputus suotiin Lorythasin käsivarsille aivan kuin varmistukseksi siitä, että toinen ymmärsi kietoa raajansa kunnolla haltian kaulan ympärille. Tuon jälkeen Darius kävi pujottamaan kätensä Lorythaksen polvitaipeisiin, vetäen nuoremman haltian jalat nyt omille sivuilleen, ennen kuin vaivalloisesti kävi ponnistamaan ylös hangesta, saaden näin Lorythasin reppuselkäänsä.

Muutaman haparoivan askeleen verran Darius haki tasapainoaan, ennen kuin pysähtyi varmistamaan että Lorythas kykeni pitämään kiinni hänestä. Se murjottu käsi huusi kivusta, mutta Darius ei saattanut kuin koittaa sivuuttaa kipunsa ja tasapainottaa puoliverisen painoa enemmän ehjälle kädelle.
"No nyt. Nyt ehkä", Darius kävi hymisemään lähes huvittuneena nauraen, alkaen tajuamaan kuinka epätoivoista tämä olikaan, "Missä se sinun lentävä karvakasasi on, silloin kun sitä kaivattaisiin", haltia jatkoi naureskeluaan peittääkseen sen kaiken epätoivon ja kivun. Vaikkakin, kyllä kenraalin nauruista erotti sen hysteeriseksi käyvän epätoivon.
Siitä kaikesta huolimatta, Darius lähti polkemaan eteenpäin hangessa, raskaasti ja hitaasti, kohti pohjoista.

Náro oli lopettanut lurittelunsa ja käynyt rauhallisemmin askelin seuraamaan isäntänsä toimia. Pedon mielestä tuo alkoi olla jo niin säälittävää, ettei nähnyt mitään syytä jatkaa uhitteluaan. Ei tuosta puoliverisestä olisi haastetta nyt. Kuinka tylsää. Siltikään snydrae ei ollut tullut lähelle, jatkoi kauempana kaartamista.
Kunnes pohjoistuuli kävi kantamaan aroille uuden laulun. Se ei ollut Náron, ei edes ylipäätään syndraen laulua. Darius ei sitä kuullut näin alkuunsa, kenraalin keskittyessä vain raskaan hengityksensä ohesta kävelemään korkeassa hangessa. Mutta Náro sen kuuli. Ja nyt Syndrae kävi jälleen levottomaksi, uudella tavalla. Se alkoi vaikuttaa pelokkaalta. Sen yllättävän levottomuutensa kera Náro alkoi pikkuhiljaa lähestyä Dariusta ja tuon selässä olevaa puoliveristä, välistä kujerrellen kuin pyytäen lupaa tulla isäntänsä taakse turvaan...


// QQQQQQQ. Otetaan miehestä mittaa. Sitten nähdään ne propellitkin. VIINIÄ JOOO. Itke mulle viinikyyneleitä niin voin nuolla ne! Lolilord :-------DDD Kyllä! ÄLÄ ITKE NIIN EN MÄKÄÄN //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Maalis 28, 2015 2:21

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Lorythas huokaisi hymyillen, luovuttaen korunsa täysin Haukansilmän käsiin. Puolikäärme itse jäi nojailemaan silmänsä kiinni painuen vasten Dariusta, kätensä taas rintaansa peittäviä vaatekappaleita puristaen. Jokainen lyhyt hetki oli täynnä uudenlaista tuskaa, Lorythasin vihatessa olemassaoloaan vain jokainen hetki enemmän ja enemmän. Tämä kaikki oli niin väärin. Dariuksen ei pitänyt olla täällä. Koko Briarin kohtalon piti olla jo sinetöity tämän yhden typerän seikkailun myötä.
Nyt ne eripariset silmät kuitenkin kävivät aukeamaan, Lorythasin huomatessa kenraalin saaneen riimut paikoilleen. Hänellä oli yhä yllään se valkeapuolinen takki, veren ja tuhkan tahrimat kasvot ja kädet, sotkeutuneista hiuksista puhumattakaan. Joka tapauksessa se lyhyempi haltia taivutti niskaansa taaksepäin, katsahtaakseen hankalasti hymyillen Dariusta, joka selkänsä takana naurahti ilmeisesti onnistumistaan.

Adrionin illuusio ei ollut Winderiä kamalasti pienempi, mutta ilmeisesti riittävän, että Darius näki sopivaksi tilaisuudekseen pystyä kantamaan lyhyempäänsä. Kohmeisuudestaan huolimatta, Lorythas yritti tietenkin auttaa Haukansilmää, vaikeroiden kuitenkin liikkeiden tuntuessa siltä, kuin olisivat repineet lihaksia kahtia. Ja eihän Haukansilmä häntä jaksanut kantaa siten miten aluksi yritti. Ilmeisesti tuon toinen käsistä ei kestänyt kantamista, liekö Darius loukannut sen samassa tilanteessa, kuin kasvonsa – Lorythas ei kuitenkaan nähnyt tilanteen olevan oikea kysyä.
Kuitenkin Haukansilmän ohjailua myötäillen, Puolikäärme yritti parhaansa mukaan avittaa, että Winder sai vuorostaan nostettua hänet reppuselkäänsä. Lorythas ei olisi jaksanut olla tässä pelleilyssä mukana, vaan nuukahtaa uudelleen hankeen – mutta Haukansilmän takia kyläpäällikkö oli päättänyt yhä yrittää. Vaikka se alistuminen karvaan kohtalon käsiin omalla tavallaan houkuttikin kaiken tämän jälkeen…
Muutaman kerran heikosti nyökäten ja ääneen hymähtäen, Lorythas yritti jännittää lihaksiaan niin, että sai itsensä pidettyä Dariuksen selässä. Vaikka se tuntui pahalta, samaan aikaan niin nololta, että se sai erittäin olemattoman punan nousemaan puoliverisen kasvoilta. Lähinnä siksi, että kukaan ei todellakaan koskaan ollut kantanut Lorythasia näin. Syystä jos toisestakin…

Darius ei selvästikään ollut niin voimissaan, että olisi voinut kunnolla pienempäänsä kantaa. Siinä missä kenraali naurahti omille sanoilleen jotenkin väkisin, kävi Lorythas hymisemään toisen korvanjuuressa väsyneesti.
Lähdin salaa”, käheä, vaikkakin kumman rauhallinen ääni totesi kenraalille, Puolikäärmeen painaessa kevyesti leukaansa paremmin vasten Haukansilmän hartiaa, ”Vain muutama tietää… että olen tä-täällä”. Lorythas yskäisi taas, parahtaen hiljaa sitä kipua, jonka kylmästä kuiva kurkku tuotti, ja se nosti taas väkisin verenmaun suuhun, jota Puolikäärme nieleskeli selvästi alas jatkuvasti.
Meinasitko kehuskellakin sillä, että kannoit lohikäärmettä aroilla eräs talvi? Puoliveristä tosin…”, Lorythas virnisti toisen selästä uupuneena, yrittäen selvästi itsekin keventää ajatuksiaan siitä mihin ne jatkuvasti tuppasivat kääntymään, ”Ei… se mikään… salaisuus ole. Fauni tiesi sen. Hän puhui myös... jostain syystä… lohikäärmeiden kieltä”.

Myös sivusilmällä Lorythas tiiraili välillä olkansa yli taakseen, huomaten kuinka Dariuksen nelijalkainen peto oli siirtynyt jotenkin… levottomana kulkemaan heidän taakseen. Syystä jota Hopeakäärme ei ollut tähän saakka huomannut, mutta nyt hän kävi huomaamaan sen tuulen mukana kantautuvan melodian. Se oli hiljainen, aavemainen, mutta silti selväsävelinen, joka sai Lorythasin pupillit kapenemaan entisestäänkin ja silmät suurenemaan ammottavan auki, hopeaverisen kyeten jopa väittämään että näki Winderin olan yli hieman kauemana kookkaan hahmon. Dariuskin saattoi tuntea, miten puoliverinen alkoi yllättäen hengittää nopeammin, Lorythasin lopulta pyrkien väkisin vääntymään alas toisen selästä.
E-ei siihen suuntaan”, puoliverisen epäröivät sanat kuiskasivat toisen korvanjuuressa, ”Pyydän. Ei... ei”, Lorythas jatkoi, kevyen rimpuilunsa päätteeksi aluksi jaloilleen tipahtaen lumeen, mutta siitä taas lysähtäen ryhdiltään alas polvilleen hankeen.

Pandemona...”, sen nimen lausuttuaan tavallista kylmempi viima puhalsi heitä vasten pohjoisesta, saaden ne hetkeksi sulaneet ripset taas muuttumaan valkoisiksi Puolikäärmeen ummistaessaan katseensa sen terävän tuulen tieltä.
Lohikäärmeiden äiti”, puolikuntoinen älähti, yrittäen hätäisesti jaloilleen, vaikka siitä nyt yhtään mitään tullut, kun Lorythas jähmettyi vain hankeen kuuntelemaan sitä tuulen ympärillä kuljettamaa alati voimistuvia, aavemaisia henkäyksiä, ”Hän… katsoo meitä”.


//QQQQQQQQQQQQQQ. NO ANTAA TULLA SITTEN. Viini on parhain <: No sä voit kyllä nuolla muo muutenkin EIKUN MITÄ. NO MUTKUN MÄ ITKEN. ITKE MUN KAA//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 28, 2015 3:05

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

"Kuinka typerää sinulta", Darius hymähti selvästikään tarkoittamatta sanojaan, Lorythasin kerrottua lähteneensä salaa liikkeelle. Muutama kuitenkin tiesi minne kyläpäällikkö oli poistunut, joten sitä suuremmalla syyllä tuo pitäisi saada takaisin kyläänsä.
Pienesti katse kääntyi Lorythasin puoleen joka kenraalin hartiaa vasten kasvojaan nojasi, tuon kertoessa olevansa puoliksi lohikäärme. Niin kuin Darius oli yhdessä vaiheessa epäillyt, mutta nyt se epäilys sai varmistuksen. Yhä haltia ihmetteli moisten rotujen risteytyksen, mutta omasivathan liskot humanoidisia muotoja... joten... kai se sitten oli mahdollista jotenkin.
"Ehkä... Ehkä jätän mainitsematta sen puoliverisyyden. Kerron vain kuin--kh--kuinka kannoin täysikasvuisen lohikäärmeen arojen halki. Yhdellä kädellä tietenkin... Siitähän vasta hieno legenda lähtisi liikkeelle Haukansilmästä", Darius kävi virnistämään askeltaen eteenpäin hangessa.
Darius ei kommentoinut mitään Lorythasin mainitessa faunin. Hän ei nyt halunnut puhua Atrevauxesta, joskin siitä pässistä puhuminen sai veren kiehumaan ja juuri nyt lämpö olisi tehnyt terää - niin kenraalille kuin Lorythakselle. Darius ei tosin palellut nyt niin pahasti, ainakaan vielä. Hän pysyi liikkeessä ja lämpimänä, vaikka pikkuhiljaa se pakkanen alkoi nipistellä poskipäitä ja korvia.

Kaiken sen puuskutuksen ohesta kävi kenraali nyt myös kuulemaan ne aavemaisenkauniit sävelet, joita tuuli kantoi mukanaan. Darius koitti olla kuitenkin välittämättä niistä, heidän piti päästä eteenpäin mahdollisimman pian. Mutta... Náron käytös huolestutti haltiaa ja ei aikaakaan, kun myös Lorythas kävi oudoksi.
"Mitä sinä hourit-- kyläsi on tässä suunnassa, meidän täy--", Darius kävi sähähtämään Lorythasin rimpuillen itsensä väkisin alas kenraalin selästä. Käteenhän se vihlaisi, vaikka toinen niin voimattomasti itsensä alas pakottikin, eikä Darius voinut nyt estää puoliveristä. Äkkiä kenraali kuitenkin käännähti ympäri Lorythasin anellen, etteivät he pohjoiseen matkaisi, mainiten Pandemonan nimen. Se nimi ei sanonut yhtään mitään Winderille, joka muutenkaan ei pahemmin ollut perillä kolmesta vanhimmasta - tai lohikäärmeistä ylipäätään. Kulmat kävivät kuitenkin kurtistumaan puoliverisen mainitessa lohikäärmeiden äidin, joka heitä katseli.
"... Älä nyt sano, että aloit oikeasti hourailemaan", Darius puuskahti Lorythasin yrittäessä kovinkin hätäisesti jaloilleen.

Náro oli nyt tullut aivan likelle, seisten kuin jäätyneenä haltiakaksikon vierellä. Se tuijotti pohjoiseen ja haisteli sitä kylmää tuulta kuin koira, joka vainun olisi saanut. Vainun jostain pedosta, minkä lähelle ei ajokoira halunnut mennä.
Ennen kuin kyykistyi Lorythasia auttamaan, oli Darius napannutkin kiinni Náron suitsista, kiinnittäen näin ratsunsa huomion. Syndrae käyttäytyi nyt kovinkin säyseästi, selvästi haluten vain viedä isäntänsä pois täältä - oli puoliverinen mukana tai ei.
"Náro alas", kävi käsky kenraalilta ratsulle, joka päätään pienesti turhautuneena pyöritellen pisti kuitenkin maaten heidän vierelleen hankeen. Olihan Náro loppupeleissä kookas ratsu, ei tuon selkään ketään nostettu tässä hangessa, näillä voimilla. Joten helpompi oli, jos Náro pisti maaten.
"Tule nyt", Molemmin käsin kenraali kävi nyt enemmän tai vähemmän väkisin nostamaan Lorythaksen makaavan syndraen selkään, ennen kuin kävi asettumaan puoliverisen taakse. Toinen jalka nostettiin yli Náron selän ja kenraali käski ratsunsa nousta, käyden itse ponnistamaan samalla ylöspäin syndraen mukana, näin keventäen omalta osaltaan pedon ylöspääsemistä.

Jatkuvasti Darius kehui Nároa, joka nyt heidät selkäänsä oli nätisti ottanut. Naaras ujelteli jokseenkin tyytyväisenä, käyden polkemaan paikallaan hankea, ravaillen edes takaisin. Se ei halunnut edetä pohjoiseen, aivan kuten ei Lorythaskaan.
Toinen Dariuksen käsistä kävi kietoutumaan kyläpäällikön illuusion ympärille, painaen tuon paremmin vasten itseään. Se kaavun huppu käytiin nostamaan Lorythaksen pään ylle, samalla kun toinen käsi kävi ottamaan tukevan otteen sekä suitsista, että Náron niskavilloista. Ilman satulaa selässä oli suhteellisen vaikea pysyä, mutta sentään syndraen juoksu oli uskomattoman tasaista.
"painaudu vasten Náron kaulaa jos tarve. Mukaile liikkeitäni, pysy hereillä", Darius kävi selostamaan melko itsestäänselvyyksiä Lorythasille, samalla kun koitti kannustaa syndraen vauhtiin kohden pohjoista.
Mutta se ei halunnut. Náro koitti väkisin kääntää suuntansa etelään, kohti kaupunkia, ratsun kirjaimellisesti pyörien ympyrää pienen tovin paikoillaan, pistäen hanttiin niille suitsien kiskaisuille.

Kunnes se puistattavankolea viima kävi iskemään vasten kasvoja etelästä.
Siinä vaiheessa Náro kävi kohoamaan takajaloilleen, Dariuksen joutuen pistämään kaikki voimansa nyt siihen, että sai pidettyä itsensä ja Lorythaksen pedon selässä. Syndrae kiljui, korvia riipivästi, ennen kuin lähti kirjaimellisesti paikoiltaan laukkaamaan kohti pohjoista, kohti Briaria.
Sen vauhti kiihtyi entisestään, Syndraen käyden juoksemaan kuin itse tuomionpäivän peto olisi ollut kintereillä.
Dariuksen oli pakko painautua - ja täten painaa myös Lorythas - paremmin vasten Náron kaulaa, jottei ilmavirta käynyt iskemään pakottavasti kroppaa vasten. Lorythasin reaktio äsken oli ollut outo, mutta nyt kun Náro näin käyttäytyi... ei Darius oikeastaan halunnut tietää, mitä takana mahdollisesti oli. Häntä pelotti. Hän ei halunnut katsoa taakseen. Ei nyt, kun itse syndrae oli pakokauhun vallassa lähtenyt tuulen vauhdilla kohden pohjoista.


// IKUINEN QQQQQQQ. ANNAN TULLA. Viini on <: Mut tieks mikä on parempaa? VIKSI. Eikunmitä nyt Crim :----DDD. ITKEN SUN KAAAAAAAA //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Maalis 28, 2015 4:08

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Oikein, tekisi varmasti sijaa historiaannekin”, Puoliverinen toisen olkapäältä oli naureskellut toteamukselle, kuinka Haukansilmä olisi täysikasvuista lohikäärmettä pitkin aroja raahannut.

Mutta Puolikäärme oli itsensä kumonnut Winderin selästä alas, kenraalin ääneen puuskahtaessa että puolikäärme olisi jotain hourinut. Ei hän hourinut. Lorythas kykeni sen häiritsevän tunteen aistimaan siinä missä Nárokin.
Se on täällä”, puoliverinen naurahti hermostuneena, ottaen kuitenkin sen Dariuksen suoman avun vastaan, joka hänet taas auttoi jaloilleen takaisin. Lorythasin halusi nyt vain kauas täältä, jatkaen sitä selvästi häiriintynyttä naurahteluaan ja henkäilyään ilmaan, joka ei todellakaan selväjärkiseltä kuulostanut. Mutta siinä missä puoliverinen sen tunsi, ja tiesi, taisi Dariukselta kokonaan valua ohitse se vanhimman läsnäolo, joka heitä jostain seurasi.
Mutta Lorythas halusi kenraalin avustuksella päästä tuon sarvekkaan pedon selkään. Hän halusi täältä pois. Niin halusi ilmeisesti myös syndrae, joka samoin tavoin oli tähän kaikkeen tuntunut puoliverisen lisäksi reagoivan.

Hopeakäärme hymisi tyytyväisenä Dariuksen nostaessa lämpimän hupun suojaavaan illuusionsa päätä, Adrionin niskan notkahtaessa nyt kirjaimellisesti vain ja ainoastaan kenraalia vasten. Lorythas luotti Haukansilmään, enemmän kuin tarpeeksi, näkipä kenraali sitä sitten itse tai ei. Darius häntä auttoi. Oli puolustanut sotilastuvilla. Ja oli nyt täällä. Miksi Lorythas ei silmäpuoliseen olisi luottanut! Vaikka olihan se… osittain sokeaa… Puolikäärmeen turvautuessa vain siihen lämpöön, jota mies häntä vasten hehkui…
Olen ratsastanut sadoilla lohikäärmeillä”, Lorythas virnisti toiseen nojaten, tuoden sen vapaan kätensä pitelemään Dariuksen reidestä kiinni.
Luuletko oikeasti etten osaisi syndraen selässä pysyä”, puoliverinen kävi naurahtamaan, heikosti itseään nojaten Dariusta vasten ja tukea vahvasti toisesta, ystävästään hakien. Se tuntui nyt loogisimmalta vaihtoehdolta, sillä ei Lorythas kyennyt mitenkään pysymään itse yhden ainoan ratsun selässä. Varsinkaan maata vasten kiitävän. Lentävä ratsu olisi kyennyt hyvässä lykyssä hänet kantamaan, mutta ei syndrae, joka nelin maata vasten painatti menemään.

Lorythas kävi vain sulkemaan silmänsä vinosti, kauhuissaan hymyillessään, korviaan vihloen vain kun syndrae kiljui. Kyläpäällikkö antoi täysin vapaat kädet sen suhteen minne Darius aikoi häntä viedä. Vapaat kädet syndraelle, joka alla ravasi yhtä levottomana, mitä hetkittäin ääneen huokaiseva Puolikäärme, ennen kuin kylmän, viheltävän tuulen mukana mokoma lähti kiitämään nopeasti kohden pohjoista.
Se tuuli ruoski kirjaimellisesti syndraen liikkeelle, ja mikäli Winderin ratsu missään välissä hyytyi tai yritti reitiltään pohjoiseen kääntyä, paiskautui takaa julma, aavemainen, veret seisauttava huuto, tai ennemminkin kiljaisun ja henkäisyn välimuoto, pakottaen ratsukkoa eteenpäin yhä vain nopeampaa tahtia. Ja mikäli kukaan kehtasikaan katsoa taakse, kävi se vääristyneet kasvot omaava luminen tuulenpuuska kirjaimellisesti paiskautumaan ja rääkäisemään vasten tuon kasvoja.


// ME OLLAAN NIIN HIRVEITÄ ET TÄMMÖNEN TUNNEHERKKÄ KAKKA EI KYKENE MUUHUN KO QQ. ANNAN TULLA. JOO VISKI ON PARHAIN KYLLÄ KIITOS ANNA JO o3o Anna anteeks :----DDDD ITKE MUN KAA JOOOOOOOOO//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 28, 2015 4:47

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Se oli täällä. Jokin selvästi olikin, ei Náro noin lujaa painattaisi ilman hyvää syytä. Mikäli kyseessä nyt oli... "lohikäärmeiden äiti"... ei Darius halunnut tuota kyllä kohdata. Hän oli Oraakkelin nähnyt, koko kolossaalisessa komeudessaan, eikä haltialla ollut kovinkaan suuria intoja nähdä yhtään enempää jättiliskoja. Tosin, mikäli aroilla tosiaan oli jokin valtava heidän lisäkseen, se selitti täysin, miksi Náro painatti menemään kuin viimeistä päivää. Se selvästi koitti juosta tuulen edelle, jokaisen puhaltavan viiman myötä lisäten vauhtia entisestään, pakoon niitä kauniinhyytäviä melodioita mitä viima mukanaan toi. Syndrae oli vauhkona, eikä selvästikään aikonut pysähtyä, ennen kuin oli turvassa.

Se matka sujuikin harvinaisen nopeasti, Náron juostessa lujempaa kuin koskaan. Syndraet olivat tunnettuja uskomattomasta nopeudestaan, mihin yksikään maaratsu ei kyennyt - hyvä jos lentävätkään aina - joten ei ollut yllätys, että nyt vauhkopäisen naaraan vetäessä eteenpäin kuin viimeistä päivää, kävi Briar pian erottumaan kaiken pimeyden keskeltä. Sentään puolikuu ja tähdet valaisivat valkeita hankia.
"Olemme kohta perillä, koita jaksaa vielä", Darius kävi hymisemään rauhallisena Lorythaksen korvanjuuressa, painaen haltiailluusiota paremmin itseään vasten. Eihän hänestä paljoa lämpöä hehkunut, mutta sentään jotain, kuten myös alla olevasta Syndraesta.

Porttien lähestyessä kävi Náro viimein hiljentämään vauhtiaan. Enää sillä ei ollut palava tarve pakoon sitä, mikä ikinä takana oli heitä vaaninut, tai sitten ratsulta loppui puhti. Oli miten oli, porteille päästäessä kävi ratsukko viimein pysähtymään, Náron antaen Winderin ja kyläpäällikön laskeutua selästään.
Darius kävi huutamaan portinvartijoita luokseen, vakuuttaen, ettei ollut vaaraksi kenellekään, eikä aikonut pahaa. Kenraali koitti hätäisesti selittää näiden kyläpäällikön tarvitsevan apua, mutta tietenkään portinvartijat eivät uskoneet silmäpuolista haltiaa - eiväthän nuo tuota haltiailluusiota päällikkönsä yllä tunnistaneet - eivätkä täten suostuneet tulemaan lähemmäksi haltiakaksikkoa, Haukansilmän kuulostaen yksinkertaisesti niin hullulta.
Turhautuneena ärähtäen Darius kävi kuitenkin muistamaan sen riipuksen, käyden nopeasti repimään sen esiin Lorythaksen takin sisältä ja käänsi riimuja siten, että puoliverisen tosimuoto kävi paljastumaan. Sarvipäisen kylänjohtajan nähdessään kävivät vartijat kuitenkin kiiruhtamaan paikalle, viimein kuuloetäisyydelle, jotta Lorythas noille pystyisi puhumaan. Darius saattoi vain toivoa, että puoliverinen sen verran tajuissaan oli, että kävisi kysymyksiin vastaamaan ja sen ohesta vakuuttamaan, ettei haltioiden eliittikenraali ollut nyt uhka, eikä syyllinen sarvipäisen tilaan. Tai no, ehkä Darius oli syyllinen, hänhän sen keihään oli jättänyt Lorythaksen pöydälle alun alkaen, jonka tähden puoliverinen kaupunkiin oli tullut ja.... niin.

Syndrae kävi paniikiltaan rauhoituttua jälleen kujertelemaan varautuneena, se ei näyttänyt pitävän niistä lohikäärmeistä, jotka aisti kylän muurien sisäpuolella. Náro sai nyt kuitenkin tyytyä osaansa ja tulla nätisti kenraalin mukana, mikäli ei halunnut jäädä yksin aroille ihmettelemään... Ja äskeisen jälkeen tuskin kukaan halusi jäädä aroille katselemaan, mitä takaa mahdollisesti seurasi....


// HIRVEITÄÄ. Aina välillä pitää itkee. Sit voidaan kato taas nauraa sanalle römpsä niin hysteerisenä kun tänne tuut maanantaina että huh :DDDD VISKIÄ SAAT juotan sulle sitä black velvettiä mistä puhuin. Älä yllytä. YHDESSÄ ITKETÄÄN //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Maalis 28, 2015 3:41

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Lorythas antoi itsensä nojata Dariusta vasten koko matkan ajan, toisella kylmyydestä kohmeisella kädellään kyeten vain hyvin heikosti pitämään syndraen niskavilloista kiinni. Mutta taas puoliverinen luotti, ettei Winder antaisi hänen tipahtaa. Tuulen hakatessa vasten kasvoja, Puolikäärme kävi illuusiossaan kumartumaan vain paremmin ratsun niskaa kohti, vetäen huppua paremmin suojaamaan kalpeutuneita kasvojaan. Katse kävi kuitenkin kääntymään heikosti korvan vierestä kuuluvan Dariuksen rauhallisen äänen puoleen, Lorythasin tuhahtaessa hiljaa noille sanoille. Ei hän jaksanut puhua. Kurkkuunkin sattui niin älyttömästi, että sieltä mitään ääntä tuskin olisi kuulunutkaan…

Vauhdin hiljetessä Lorythas uskalsi kohottaa pienesti päätänsä. Heikosti tosin. Puolikäärme ei tiennyt varsinaisesti oliko jossain välissä jo ehtinyt menettää tajuntansa, vai oliko ollut, ja oli yhä, puolittain siinä tiedottomassa tilassa, jossa kaikki ei tuntunut, saati kuulunut ja näyttänyt aivan oikealta. Olihan koko tilanne ylipäätään absurdi, mutta se kylmyys oli jo ajat sitten vienyt Hopeakäärmeestä voiton. Hädintuskin puoliverinen tunsi edes raajojansa enää, välillä unohtaen jopa hengittää, vaikka sydän löikin rinnassa – tosin heikosti sekin.
Porteilla he kuitenkin laskeutuivat jo rauhoittuneen syndraen selästä alas, Dariuksen tukiessa itseään vasten nojaavan illuusion lähestymään kanssaan portteja, jonka harjalta vartijat katsoivat varsin epäuskoisesti haltia kaksikkoa.
Eivät… he tunnista…”, Lorythas kuiskasi, yrittäen kaivaa sitä riimukorua takkinsa alta, kun Darius ehti ensin. Adrionin illuusio haihtui taas ilmaan, sarvipäisen muuttuessa tilalle ja jaloillaan haparoiden tasapainoa hetken. Oli taas yhtäkkiä erikoisempaa olla näin suuri, varsinkin, kun Lorythas ei halunnut näin nojata loukkaantuneeseen Winderiin. Ja sen näki selvästi myös siitä ystävällisestä, pahoittelevasta katseesta, jonka puoliverinen Dariuksen puoleen soi.

Kyläläiset tulivat nyt lähemmäs, Lorythasin katsahtaessa omiensa puoleen heikkona. Päässä pyöri, jalat kantoivat hädintuskin voimattomina täristen, hopeinen very oli tahrinut kaiken näkyvän ihon, kauluksen ja hihat, ja ne jäiset norot kasvoilla tekivät kipeää. Tietenkin ensimmäisenä muut kävivät kyseenalaistamaan hakatun Haukansilmän ja selvästi syyttivät katsellaan tuota Lorythasin kunnosta. Lorythasin kuitenkin tukiessa itseään tuohon murjottuun silmäpuoliseen, selvästi luottaen tuon auttavan itseään, herätti taas toisenlaisia tuntemuksia koko tilanteesta.
Loke… ne”, Lorythas henkäisi lohikäärmeiden kielellä, äänensä ollen niin rikkinäinen kuin vain kykeni. Eikä aikaakaan kun se valkoinen peto kaarsi paikalle, selvästi syndraeta silmällä pitäen. Mutta Puolikäärmeen nähdessään serpentti laski päätänsä alemmas, päästäen haikean ujelluksen ja se tunki turpaansa ystäväänsä lähemmäs, lämpimän ilmavirran puhaltaen kaksikon päälle. Lokene tunnisti myös tuon toisen Vaernin vierellä. Olihan se lentänyt kenraalin tänne vuorilta aikaisemmin. Ja se myös tiesi miten Lorythas oli Dariusta suojellut, ja sen myötä naaras ei sallisi kenenkään kohdella tuota kaksikkoa kaltoin tai mahdollisesti nyt hyökätä Winderin kimppuun. Lokene kykeni vakuuttamaan kyläläiset paremmin, kuin Vaern ja Darius yhteensä, valtavan serpentin asettuessa tuntemiensa puolelle – ja Lokenea kukaan ei halunnut monestakaan syystä uhata.

Lorythasin kasvoilla oli lämmin, mutta harvinaisen väsynyt hymy, Puolikäärmeen kallistuessa yhä enemmän ja enemmän nojaamaan haluamattaan Dariusta vasten. Lopulta toinen sarvipäisen jaloistakin alkoi pettää alta, Hopeakäärmeen antaen itsensä vain valua Dariuksen viereltä polvilleen maahan, kevyesti päänsä syrjällä kuitenkin Winderiä vasten lipuen.
“Avatkaa vain… se perkeleen… portti”, Lorythasin ääni pihisi kylmästä hiljaa, Puolikäärmeen tuijottaessa epätoivoisesti maahan, siinä missä Lokene kohotti käskevän, vaativan katseensa ylemmäs portille, jota jo kiirehdittiin avaamaan. Tuskiin kukaan Lorythasia enää kuuli. Uskoiko kukaan edes. Jos joku satuttaisi Dariusta, ei Lorythas antaisi itselleen ikinä anteeksi. Hän oli nähnyt jo tarpeeksi kaupungissa, ja Haukansilmän katsominen nytkin teki niin… pahaa. Vaikka samalla Winderin katsominen taisi olla se maailman parhain näky.
Anteeksi…”, Lorythas kuiskasi hiljaa lähinnä Dariukselle, muutaman uuden kyyneleen taas jäätyen sarvipäisen kasvonsyrjiin.


//”Aina välillä”. Mitäs me ollaankaan tehty nyt viimeset peli :---DDDDD Voi pirun römpsä. Mun täytyy ihan selvästi pelaa taas witcheriä siellä ja alottaa römpsähunt, jos nyt vaikka Geraldille heruis. VISKII ANNA JO, EN MALTA ODOTTAA MAANANTAIHIN. Aina yllytän. TOISTEMME OLKAPÄITÄ VASTEN NIIIIIII//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 28, 2015 5:05

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Lokenen saapuessa paikalle kävi tilanne rauhoittumaan hieman, joskaan Darius ei yhtään pitänyt niistä epäilevistä katseista, mitä kyläläiset hänen puoleensa olivat antaneet. Olihan noilla tietenkin täysi oikeus epäillä kenraalia, eivät he tietäneet mitä oli tapahtunut ja juuri nyt puolueellinen eliittikenraali vaikutti osasyylliseltä - ellei jopa pääsyylliseltä. Tietenkin, herättihän sekin ristiriitaisia kysymyksiä, kun haltia kyläpäällikön tänne oli kiikuttanut ja kuinka tuo sarvipäinen nyt tukeutui Haukansilmään, vaikka omiakin oli jo saapunut auttamaan.
Darius ei voinut sanoa tuntevansa oloaan kovinkaan turvalliseksi, kun Lokene lähelle oli tullut. Ties mitä peto kävi arvailemaan nähdessään isäntänsä vieraan käsissä tuossa kunnossa, eikä Dariusta kyllä huvittanut yhtään joutua liskon iltapalaksi. Náro oli kyllä valpastunut heti kookkaan liskon nähdessään, syndraen käyden sähisemään kauempaa tuolle. Se halusi Dariusken pois liskon luota, mutta ei tohtinut mennä väliin. Ei nyt, kun oli niin paljon energiaansa kuluttanut pelkkään juoksemiseen.

Dariuksen huomio kiinnittyi lohikäärmeestä kuitenkin Lorythaksen puoleen, tuon käydessä nyt viimein lankeamaan maata kohti. Kenraali kääntyi paremmin tukemaan ja pitelemään sarvipäistä, kiroten samalla itsekseen kuinka toistaitoisilta kyläläiset vaikuttivat. Tai ainakin nämä portinpäät. Kyläpäällikkö kävikin käskemään alaisiaan avaamaan ne portit, jotta he pääsisivät sisään ennen kuin sarvipäinen näille sijoilleen tuupertuisi.
"Koita kestää...", Darius kävi hymähtämään rauhallisesti Lorythasin anteeksi pyydellessä - keneltä sitten pyytelikään - samalla kun portit nyt viimein aukesivat ja vartijat kävivät auttamaan kyläpäällikköä, ottaen tuon Dariukselta ja lähtivät saattamaan kohden Lorythasin asuntoa.
Darius nappasi Náron suitsista kiinni ja lähti jälleen kerran pienesti linkaten Lorythasin perään. Ei hän aikonut poistua paikalta ennen kuin oli varma, että Lorythas oli kunnossa ja toipuisi... Ja... Jos tuo ei toipuisikaan, oli Darius yhä valmis antamaan oman henkensä kyläläisille, jotteivät nuo täysipäiseen sotaan haltioita vastaan lähtisi. Tuskin hänen henkensä riitti, mutta oli se sentään jotain.

Nárolle katsottiin paikka, jossa se voisi odottaa, kun he pääsivät viimein Lorythasin kartanolle. Paikalle oli hälytytetty parantajat jotka saisivat katsoa kyläpäällikön perään, auttaa tuon kuntoon mikäli pystyivät. Sitä Darius ei tiennyt, hän pystyi vain kertomaan "maagin vieneen Lorythasin liekin", sen paremmin Haukansilmäinen ei osannut tilannetta selittää.
Hänestä ei täten ollut pahemmin apua. Haukansilmäinen saikin jäädä jälkeen, Lorythasin eteisaulaan, siinä missä puoliverinen kiikutettiin makuuhuoneeseen hoidettavaksi.
Darius jäi yksin. Nyt kaiken tämän jälkeen hiljaisuus ja yksinäisyys tuntui ahdistavalta, vaikkakin nyt vihdoista viimein saattoi vetää henkeä ja rauhoittua. Olo oli kovin uupunut, joskaan Darius ei tuntenut tarvetta levätä pahemmin. Hän tarvitsi jotain tekemistä, tämä odottelu otti mielenterveydenpäälle. Haltia ei kuitenkaan kehdannut mennä kyselemään miten tilanne eteni Lorythaksen suhteen. Ei se hänelle kuulunut, hän olisi sitä paitsi ollut vain tiellä.
Kenraali kävi kuitenkin riisumaan takkinsa ja istahti alas penkille, huokaisten syvään. Kroppa alkoi pikkuhiljaa ilmoitella jälleen niistä ruhjeista ja mustelmista, mitä tämänpäiväinen mukilointi oli saanut aikaan. Sattui niin vietävästi nyt, kun paikoillaan oli ja ehti kuunnella omaa kroppaansa. Hänellä oli varmasti silmä mustana ja kasvot muutenkin ruhjeilla, kenraali tunsi kuinka koko pärstä oli tulessa. Ja se verenmaku suussa...

Kauaa Darius ei yksin käytävällä istunut, kun se tummahipiäinen nainen kävi paikalle ilmestymään. Kyseli kovasti, mitä oli tapahtunut, kommentoiden tietenkin kovin suorasukaisesti kuinka haltia näytti karulta tuossa kunnossa. Darius ei pahemmin halunnut vastailla tuolle naaraalle, joka kävi poistumaan hetkeksi jonnekin, palaten kuitenkin märän rätin kera. Rätin, jolla Darius saattoi kasvonsa pyyhkiä verestä. Tai no, Darius oli luullut että saisi sen itse tehdä, mutta tummahipiä vaati saada tehdä sen, kerta halusi olla jollain tapaa avuksi. Ei Haukansilmä pistänyt vastaan, käyden kyllä muutaman kerran vetäytymään terävästi pois naaraan käsittelystä, tuon käydessä turhan kovakouraiseksi. Sentään kasvot eivät enää verta vuotaneet - ainakin ohimossa, nenänvarressa sekä huulessa oli suuremmat haavat yhteenottojen jäljiltä - eikä kuivunutta verta naamalle jäänyt, naaraan käsittelyn jälkeen. Tummahipiä tarjoutui myös hakemaan lasin vettä, kipittäen saman tien tiehensä ja palaten pian vesilasin kera. Haltia ei voinut kuin kiittää jälleen ja juoda lasinsa tyhjäksi, ennen kuin kävi kyseenalaistamaan, mitä tummahipiäinen sisällä teki - viimeksi kun tuo oli heitetty heti pihalle kun sisätiloihin oli pyrkinyt.
Nokkaansa nyrpistäen nainen kävi ilmoittamaan ettei se asia kuulunut Dariukselle, ennen kuin tuo kääntyi kannoillaan ja marssi jokseenkin loukkaantuneena tiehensä, takaisin pihalle. Darius ei oikein ymmärtänyt sitä kuviota, mikä tuolla naisella ja Lorythaksella oli, mutta eipä se asia hänelle taitanut kuuluakaan. Kai tuo tummahipiä oli lemmikki siinä missä suuremmat lohikäärmeet olivat ratsuja...

Seurasi jälleen hiljaisuus, Dariuksen käyden uupuneena tuijottamaan vastakkaista seinää, jäätyään jälleen yksin.
Se odottaminen tuntui yhä tuskalta. Ikuisuudelta... mutta ei hän voinut tehdä muutakaan, kuin odottaa. Odottaa, että joku tulisi ulos makuuhuoneesta ja kertoisi - jos ystävällinen oli - miten sarvipäinen voi.



// :-------------DDDD No niiin no niii mutta niii. Joo. Mut ollaan me kyl virnuiltukin! Römpsä mainittu, nakkilassa tavataan. Ei sille heru koskaan, se on forever römpsätön. Römpsärämeelle itkemään. AFKJRHKJAEJAFG NO ÄLÄPÄ OIS JO MAANANTAI AAAHHHHHH. //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Maalis 28, 2015 7:21

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Hankeen nuutunut kyläpäällikkö käytiin saattamaan peremmälle kylään jatkuvasti tuota kookasta sarvipäätä tukien, ja Darius päästettiin myös ratsunsa kanssa noiden perään. Náro saisi sijan jostain talleilta, niin ettei sen tarvinnut häiriintyä mahdollisesti isompien petojen läsnäolosta ja muutama kokeneempi lohikäärmeratsastaja jätettiin varmistamaan, että kenraalin ratsu saisi tarvitsemansa. Lorythas ei sitä kuitenkaan jäänyt todistamaan, muutaman muun raahatessa jäisen kyläpäällikön tuon kartanoon suorinta tietä. Parantajat marssivat paikalle jäljestä, samoin Darius, jonka käskettiin jäädä eteiseen odottamaan.

Lorythasin verestä tahriutuneet vaatteet käytiin vaihtamaan tummaan kaapuun, ja verijäljet, jotka iholle olivat tarttuneet, sekä vedeksi sulaneet norot kasvoilta puhdistettiin. Näkyviä, verta vuotavia haavoja tai vammoja Lorythasilla ei kuitenkaan ollut. Vain mustelmia selkäpuolella, ja pakkasen ihoon taiteilemia ikävän näköisiä rantuja, jotka olivat paikoitellen niin kuivuneita, että olivat tihkuneet verta. Lisäksi puoliverisen ääni oli täysin kadoksissa, tuo yski kuivasti keuhkojaan raastaen, välillä jopa vertakin sylkien. Ja Lorythasilla oli kylmä. Siitä huolimatta että Vaern oli tuotu sisälle lämpimämpään, ja takka oli sytytetty tuon makuukammariin tuottamaan lämpöä, ei Lorythas syystä tai toisesta tuntunut sulavan roudastaan. Lorythas oli jäässä, enemmän kylmissään kuin oli ikinä ollut, tai kyennyt koskaan edes kuvittelemaan. Ja se kaikki johtui vain puoliverisen tulen hyytymisestä, joka Lorythasiin tavallisesti niin paljon energiaa takoi.
Jossain välissä Puolikäärme valahti tajuttomaksi huoneessa, saaden muut huolestuneesti siirtämään sarvipäisen lepäämään vuoteelle kunnolla. Tuon niskan taakse kasattiin läjä tyynyjä, jotta kyläpäällikön sarvet eivät petivaatteita repisi rikki, ja muutama paksu peitto vedettiin suojaamaan Lorythasia.

Puoliverinen näki jäisiä painajaisia sen lyhyen hetken, välistä toistellen ääneen Dariuksen nimeä, kunnes kylmä hiki otsallaan säpsähtäen tuo heräsi. Parantajat olivat jo lähteneet ja jättäneet yhden Lorythasia saattaneen ratsastajan seuraamaan kyläpäällikön vointia ja hälyttämään parantajat takaisin, jos johtajan kunto tipahtaisi uudestaan. Totta kai mies kysyi, tarvitsiko päällikkö jotain, Lorythasin kyeten vain pudistelemaan päätänsä hermostuneena. Kurkkua särki, jokin lämmin juotava olisi varmasti tehnyt terää, mutta ei Lorythasista ollut sitä pyytämään, kun oli näin paljon jo harmia aiheuttanut heille kaikille.
Ykskaks Puolikäärme muisti Dariuksen, vetäessään peittoa paremmin kylmästä värisevän kehonsa ylle. Kyläpäällikön pupillit kaventuivat kuin järkytyksestä, Lorythasin tajutessa että oli jo syndraen selässä vaipunut jollekin jälkikäynnille. Ei hän edes muistanut että Darius olisi tuonut hänet tänne! Missä kenraali itse sitten oli?! Eiväthän muut olleet tuota satuttaneet?! Tai lähettäneet tiehensä?
Pakkasen raiskaamalla äänellään Lorythas tiedusteli Winderin perään, kuullen että viimeksi kenraali oli odottanut kartanon ala-aulassa, eikä tuota oltu satutettu.
“Pyytäisitkö hänet… tänne”, Lorythas pyysi kuiskaten, kyläläisen hetken epäröidessä päällikkönsä pyyntöä, mutta lähti sitten myöntyvästi nyökäten ripeästi etsimään Dariusta. Jos Lorythas tuon luokseen kerta halusi, saisi kenraali myös luvan katsoa kylmästä hytisevän sarvipään perään.


//Ollaan virnuiltu joo, ja paljon :------DDDDDDD NAKKILASSA NÄHÄÄN NII! Voi Gerald. Geraldin seikkailut jatkuu ensi viikolla, siihen saakka joudutaan oleen römpsättä. UDIHLAWJAÖDNALW MAANANTAIIIIIIII//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 28, 2015 8:07

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Darius ehti pohtimaan tilannetta paremmin siinä käytävällä istuskellessaan. Ehkä olisi kannattanut vain lähteä pois, takaisin linnalle, ennen kuin Aran tosissaan aikoi toteuttaa uhkauksensa. Darius tosin epäili, ei monarkki koko kuiskausta telottaisi, heitä tarvittiin.. ainakin vielä. Ja varmasti Aran ei olettanut Haukansilmän palaavan muutamaan päivään... silti, ajatus siitä että kaikki toverit, ystävät, lähimmäiset ja... Iriador... joutuisivat teloitettavaksi hänen tekojensa tähden puistatti. Mutta samalla, ei hän voinut nyt vain lähteä ilman ilmoittamatta, "pyytämättä" lupaa, se jos jokin olisi ollut kovinkin epäilyttävää. Sitä paitsi, Darius todella halusi tietää, että Lorythas oli kunnossa.

Lopulta yksi kyläläisistä kävi saapumaan kenraalin luokse, Dariuksen käyden kampeamaan itsensä ylös tuolista tuon lähestyessä. Häntä pyydettiin Lorythaksen luo, sarvipäisen omasta tahdosta, mikä tietenkin sai Dariuksen yhtä lailla ymmälleen kuin kenet tahansa muun. Toisaalta, Darius taisi arvailla miksi, mutta ei toisaalta halunnut uskoa olevansa sarvipäiselle nyt se tutuin ja turvallisin henkilö, jonka vierelleen halusi. Täytyihän kyläpäälliköllä ystäviä olla - kenties rakkaita? - eikö? Darius ei kuitenkaan käynyt torjumaan tätä pyyntöä, vaan kyläläisen saattamana käveli Lorythasin makuuhuoneelle, astuen avatusta ovesta sisään. Ovi käytiin sulkemaan haltian perässä, mikä sai Dariuksen varuilleen. Nyt jos Lorythas kävisikin yllättäen kuukahtamaan, kuinka moni uskoisi, ettei Haukansilmä tuota tyynyyn tukehduttanut?!
Ei Dariuksella ollut kuitenkaan mitään aikeita satuttaa Lorythasia. Ei hänellä ollut mitään syytä, eikä haluja.
"Halusit nähdä minut...", Darius aloitti lähestyessä varovaisesti Lorythasia, kasvoillaan yllättävänkin pahoitteleva, säälivä ilme. Teki pahaa nähdä Lorythas tuossa kunnossa, tietäen että kenraali itse oli osasyy tuon olotilaan. Hän oli epäonnistunut Lorythaksen suojelussa ja nyt puoliverinen oli tuossa kunnossa.
"Kuinka voit...?", Haltia kävi kysymään äänessään selvää huolta, Dariuksen pysähtyessä vuoteen vierelle, kunnioittavan välimatkan päähän.


// Ai niitä eilisiä virneitä. Ja niitä kuvia. NIITÄ KUVIA. Nakkilas nähään joo! Niin, römpsähunt continues! MAANANTAIII kerrankin odottaa innolla maanantaita :----DD //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Maalis 28, 2015 9:34

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Kun ovi kävi sulkeutumaan Lorythasia valvoneen perässä, kävi Puolikäärme notkahtamaan paremmin tyynyjänsä vasten ja sulkemaan silmänsä. Häntä väsytti niin kamalasti. Mutta se suonissa virtaava kylmyys ei antanut Lorythasin levätä, nukahtaa ylipäätään, ellei sarvipäinen käynyt stressin ja voimattomuuden myötä tajuttomaksi vajoamaan. Mutta se ei ajatuksena kamalasti houkutellut. Lorythas pysyi mieluummin hereillä, värjötteli kylmähiki otsallaan peittojensa alla, vaikka se tarkoittikin samalla sitä, että Puolikäärme sai kärsiä niistä kaikista kivuista, joita liekkinsä varastaminen aiheutti. Tai niin puoliverinen uskoi. Se fauni oli vienyt hänen lahjansa, eikä Lorythasin olisi pitänyt lähteä kaupungista, vaan omatoimisesti palata haltioiden kuninkaan puheille, jos sillä olisi saanut voimansa takaisin…
Tätä menoa hän vain… kuolisi.

Lorythas kuitenkin hätkähti ja havahtui ajatuksistaan oven avautuessa. Pää kääntyi aavistuksen ja katse kääntyi tulijan puoleen, joka oli Darius. Aivan kuten Puolikäärme oli pyytänytkin tuota saapumaan paikalle. Mitään Lorythas ei kuitenkaan Winderille sanonut, takoi vain väkisin sen rauhallisen hymyn väsyneille kasvoilleen ja seurasi miten Haukansilmä peremmälle asteli, hänen vointiaan kysellen.
Heikottaa… ja on yhä niin… kylmä”, Lorythas totesi äänensä vinkuen, toisen pakkasen raiskaamia punaisia jälkiä koristavan kätensä noustessa hetkeksi pitelemään omaa kurkkua. Vähäinenkin puhuminen tuntui raastavalta, minkä takia puoliverinen ei edes yrittänyt kamalasti puhua yhteen putkeen.
En koskaan tiennyt… että kylmä… tuntuisi tältä”, Lorythas naurahti lähinnä ääneti tuhahtaen, katseensa valuessa hetkeksi Dariuksesta alas, “Enkä voi väittää… ettäkö pitäisin tästä”. Omat kylmät näpit kävivät nostelemaan varovasti kaavun kaulusta ylemmäs. Lorythas ei halunnut että Darius joutuisi katsomaan kaikkia niitä julman näköisiä arpia, joita matka tänne oli aiheuttanut. Eivät ne olleet Haukansilmän syytä. Mikään tästä ei ollut Dariuksen syytä. Lorythas olisi vain halunnut halata Dariusta, kutsua tuota ystäväkseen ja kiittää kaikesta, jopa siitä että kenraali oli häntä silloin sotilastuvilla puolustanut kaikesta huolimatta…

Istu toki alas”, Lorythas yritti kuiskata kuuluvammin, viittoen kenraalia todellakin asettumaan hetkeksi aloilleen. Ottakoot itselleen vaikka tuolin, tai laskekoot takamuksensa sängyn laidalle. Ei Lorythas halunnut että Haukansilmä minnekään tästä lähtisi…
Ilmeisesti alaiseni katsoivat kasvosi kuntoon”, Hopeakäärme hymyili, Dariuksen kasvoja katsellen, etenkin sitä mustaa silmänympärystä ja niitä näkyvämpiä haavoja silmäpuolen naamassa, mitkä aikaisemmin aroilla olivat vielä vuotaneet. Siihen rauhalliseen hymyyn sekoittui kuitenkin huolestunut sävy, Lorythasin ollessa vain niin kovin paljon pahoillaan tästä kaikesta. Ei hän halunnut nähdä Haukansilmää edessään noin… säälivänä.
Oletko… muuten kunnossa? Siellä… aroilla… mitä kädellesi on tapahtunut?”, Puolikäärme haltialta tiedusteli surullisesti hymyillen.


//NO NIITÄ KUVIA NIMENOMAAN :----DDDDD VIELÄ MÄ ETIN SULLE LISÄÄ KAIKKEE JÄNNÄÄ! Nakkilan torilla, mopoautoilla keulitaan. Römpsähunt vol.2. No äläpä :---DDD Kerranki vois olla lupaava maanantai tulossa o3o//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 28, 2015 10:14

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

Darius ei kyennyt ymmärtämään kylmyyttä samalla tavalla, mitä Lorythas. Tuo näytti olevan vällyn jos toisenkin alla, luulisi tuon jo lämmittävän kaikesta huolimatta? Mutta... Eipä hän pahemmin tietänyt, miten lohikäärmeet - tai puoliveriset sellaiset - kylmyyttä tunsivat. Lorythaksen liekki oli viety, joten ilmeisesti se myös ruumiinlämpö laski epätavalliseen tapaan palelevaksi. Dariuksen olisi tehnyt vain mieli syöksyä takaisin linnalle ja pakottaa tavalla tai toisella Atrevaux antamaan takaisin se liekki, jonka oli varastanutkin. Darius oli kirjaimellisesti vihainen faunille - enemmän kuin koskaan. Kaikkein eniten haltiaa kuitenkin ärsytti tilanteessa se, että sarvipäisen edessä hän oli... Loppupeleissä kovin voimaton. Yksin hän ei Argenteusta voittaisi - ellei jollain ihmeen kaupalla pääsisi niskanpäälle - ja asemansakaan puolesta hänellä ei ollut mitään sanavaltaa fauniin, joka tuntui syystä tai toisesta olevan kovinkin läheinen kuninkaalle...

"Kylmyys ei koskaan ole kovin... Mieluisaa. Uskot varmaan kun sanon tietäväni kyllä kokemuksesta", Kenraali koitti hymähtäen nostaa huulilleen pientä hymyä, uskaltamatta kuitenkaan liikaa hymyillä, peläten huulen haavan avautuvan.
Lorythas kehotti Dariusta istumaan alas. Haltia epäröi hetken, kunnes kävi varovaisesti askeltamaan lähemmäksi vuodetta, istahtaen sängyn reunalle, kääntyen paremmin kohden Lorythasia.
"Se tummahipiä naamani halusi putsata", Darius kävi kertomaan puoliveriselle, katsellen yhä pahoittelevana sarvipäistä, "Suuttui tosin, kun kyseenalaistin miksi hän sisätiloissa oli... En ehtinyt kiittää häntä, ennen kuin ulos paineli".
Katse käväisi nopeasti omassa hartiassa, Lorythasin kysellessä Haukansilmän kunnosta.
"Sanotaan, ettei kenraali Argenteus ja Hänen Majesteettinsa eivät pitäneet väliintulostani", Eliitti hymähti kuivahkosti, "Älä minusta huoli... Olen... Olen jo tottunut tähän".

"Mutta kerro minulle, mitä voin sinun hyväksesi tehdä?",
Darius jatkoi nopeasti, vaihtaen puheenaiheen pois itsestään. Ei hän halunnut puhua siitä, kuinka oli tottunut ottamaan siipeensä kuninkaalta ja siltä sarvipäiseltä eliitiltä, tai ylipäätään keneltä tahansa. Darius oli saanut koko elämänsä todistaa itseään ja sitten ihmeteltiin, miksi eliittikenraalin virkaan päässyt Haukansilmä oli niin kylmä ja arvioiva muita kohtaan.
"Tarvitsetko jotain? Voinko jotenkin auttaa? Voinko... Voinko jotenkin palauttaa liekkisi?", Kysymykset jatkuivat toisensa perään, Dariuksen käyden pienesti hinautumaan lähemmäksi Lorythasia, "En... Ymmärrä yhtään magian päälle - korkeintaan lumottujen aseiden ja riipusten - joten en... Ymmärrä miten hän liekkisi pystyi viemään. Tahdon palauttaa sen sinulle, kerro minulle miten se tehdään ja lähden hakemaan sen häneltä".


// Ne kuvat MMHMhMHM. Muutaman tallensin. Ja piilotin kansioihin koska :--D ETI JOOOOO. KEULITAAN ES AUTOLLA EBIN MAGE. Vol 2 kyllä (DDD Lupaava maanantai idd O3O //
Seuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia