At your service || Aksu


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2013 4:54

At your service || Aksu

Delia

Punainen sinetti painettiin kirjeen sulkemiseksi. Se oli jo kolmas kirje hänen sisarelleen tällä viikolla. Kirjeenvaihtoa oltiin käyty tiuhaan tahtiin koko kuukautena, ettei pienelle siskolle oltu annettu juurikaan henkäystä haltiakuningattaren yrittäessä harhauttaa itseään kuukausi sitten takaisiin tapahtumiin. Jännite hänen ja Aranin vierellä oli tosin leppymässä pikkuhiljaa, eikä Delia juuri voinut syyttää ketään muuta siitä kuin itseään.
Kirjoitukset, kuningattaren omat tarinoinnit olivat jääneet sivulle, etteivät ne olisivat muuttuneet liian henkeviksi tai raskaiksi. Ei, mieluummin hän puhui sisarensa kanssa siitä, millaiset kukkaset sopisivat tänä vuonna sinertävien iltaleninkien kanssa. Mutta siinä kaikessa sivussa, ohitse jopa hänen miehensä vihaisen ilmeen ohitse, haltiakuningattaren mieli vaelsi miettimään kuka se olento oli, joka oli avittanut ihmiskuningattaren kylästä pakoon. Tai näin Delia kuvitteli, itseasiassa hän ei tiennyt mitä satyyrin kaltainen olento oli tehnyt ja saattoikin vain toivoa, että tuo oli auttanut toista takaisin kotiin. Lieni petturuutta edes ajatella hetkellisesti vihollispuolueen hyvinvointia ja vaikka Delia yritti olla välittämättä, mitä hänen tekojensa jälkeen tapahtui, oli hän lapsellisen utelias.

Siksipä sinä samaisena päivänä, kuningatar oli antanut tehtävän muutamalle vartijalle etsimään käsiinsä tämän sarveikkaan olennon, jonka oli parvekkeelta nähnyt saattamassa Kerensaa jonnekkin horisonttiin, aina haltiamassaan kadoten. Kuvaus oltiin annettu valkeaturkkisesta, korea vaatteisesta, sorkkaisesta ja sarveikkaasta olennosta. Kuvaus lieni niukka, mutta yrittänyttä ei laitettu ja tapahtumista alkoi olla sen verran aikaa jo muutenkin, että Delia alkoi menettää toivoaan tavata tätä mysteeristä olentoa. Pitäni vain toivoa, ettei ihmiskuningatarta oltu myyty eteenpäin, se vasta olisi läimäys vasten hänen kasvojaan. Voih, olisi pitänyt vain laittaa huppu päähän ja saattaa nainen henkilökohtaisesti pois, loppuun ajattelu oli selvästi ollut heikkona naisella, johtuni raskaudesta joka saattoi ajoittain ylitunteikuutteenkin.

Samaan aikaan marssimainen kengänkopina halkaisi käytäviä kohden kuningattaren suurinta oleskeluhuonetta. Kirje pistettiin piirronginlaatikkoon säilöön, ehkä hän ajattelisi vielä uudestaan mitä sanoisi sisarelleen. Oveen koputettiin rohkein ottein ja lupaa pyydettiin ääneen astua sisään. Delia ei ollut odottanut vieraita täksi päiväksi, eikä ääni ollut kuninkaan. Lupa myönnettiin ja kaksois ovet avattiin. Kelta katseinen nainen nousi tuoliltaan nähdessään tulijat, hämillään, äkkiseltään innostuksesta pulputen. Tunteet tosin pidettiin visusti omana tietona, näyttäen ulospäin vain lievää hämmennystä.
"Teidän korkeutenne, löysimme kuvaustenne mukaisen satyyrin. Pahoittelemme viivästystä." Lauman johtaja kävi julistamaan, kumartaen muiden seuratessa. Satyyri vaikutti näin äkkiseltään samalta olennolta, jonka hän oli nähnyt aikaisemmin. Kuningatar oli itseasiassa melko varma tästä asiasta.
"Selvä... Voitte jättää meidät kahden." Pitkäkaulainen haltianainen sanoi lyhyesti, saaden vartijat katsomaan kuningatartaan ensin kysyvästi, mutta sitten tekemään työtä käskettyä, jääden kuitenkin oven taakse kaiken varalta.

Vartoiden kadottua, Delia loi kasvoilleen ystävällisen hymyn ja katsoi olentoon, toivoen, ettei tätä oltu retuutettu tänne tuodessa.
"Olen odottanut sinua. Toivon, että en ole säikäyttänyt teitä, ette ole ainakaan näillä näkymin pulassa." Haltiakuningatar sanoi astellen enemmän huoneen keskelle, jääden parin metrin päähän satyyristä.
"Aloittakaamme nimestäsi... Miksi minulla on ilo kutsua sinua?"
Viimeksi muokannut Ivy päivämäärä Ke Helmi 13, 2013 6:41, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar

Monarkki

Viestit: 14264

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2013 6:39

Perian

Valkeat sorkat kävivät jarruttelemaan tuloksetta marmorisella lattialla, satyyrin pistäessä parhaansa mukaan varovasti vastaan häntä taluttaville vartijoille. Satyyri kun oli luullut, että tästä tulisi jälleen tavallinen pakkaspäivä kaupungilla, mutta sen sijaan aamu ei edes ollut ehättänyt pitkälle, kun kadulla vastaan tulleet selvästi kuninkaalliseen kaartiin kuuluvat vartijat olivat pysäyttäneet sorkkajalkaisen kansalaisen ja vaatineet tätä mukaansa.
Tietenkin Perian oli pelästynyt, eikä lähtenyt mukaan suosiolla. Oli tuo jopa yrittänyt karkuun, kujajuoksun päättyessä kuitenkin lyhyeen. Liukkailla keleillä ei Perianista ollut juoksemaan kauaa tehokkaasti pakoon ketään, varsinkaan, jos kiinniottajia oli enemmän kuin kaksi. Perianilla oli kaikki syyt pelätä vartijoita, hän kun ei viimekuukausina ollut hankkinut elantoaan kovin laillisesti. Aikaansa hän oli viettänyt keijuhaltian kanssa kaupungissa, tehden sitä, minkä parhaiten osasi uuden ystävänsä kanssa: näpistellyt arvotavaraa rikkaiden taskunpohjalta. Oliko hän nyt jäänyt kiinni teoistaan?

Vartijat eivät olleet suostuneet kertomaan Perianille mitään, vaikka satyyri kuinka oli uikuttanut ja vaatinut vastausta. Mitään tuo ei tietenkään hätäpäissään ollut mennyt paljastamaan laittomuuksistaan, ties vaikka kiinnioton syy oli joku täysin toinen. Sehän vasta noloa olisi ollut, jos Perian itse olisi itsensä ilmi antanut! Koko matkan oli satyyri pitänyt pientä vastarintaa, jarrutellen jaloillaan ja välillä koettaen repiä käsivarsiaan irti vartijoiden otteista, turhaan. Olisi Perian voinut paremminkin yrittää, mutta hän ei halunnut vaatteidensa repeytyvän turhan pyristelyn seurauksena! Ja sehän tästä olisi puuttunut, että vartijat olisivat alkaneet väkivaltaisemmiksi. Perian ei kestänyt kipua, eikä siten myöskään halunnut itseään kohdeltavan turhan kovakouraisesti. Paitsi tietenkin, jos se isäntää tai emäntää miellytti. Mutta näistä miehistä yksikään ei ollut hänen isäntänsä, joten Perian ei edes pyydettäessä olisi huutanut paitsi ehkä jos se olisi saanut hänet pois tästä tuntemattomasta pälkähästä.

Matka kuitenkin oli vienyt haltioiden linnalle. Perian oli aina halunnut päästä käymään linnalla, mutta juuri nyt satyyri ei ehättänyt nauttia sisustuksesta ja maisemista pahemmin, sillä vauhti missä mukana olisi pitänyt pysyä mukana, ei ollut siihen kovin sovelias. Kun sisään linnaan oltiin astuttu, oli Perian hiljennyt täysin. Enää ei se uikutus auttanut, joten miksipä sitä ei suutaan kiinni olisi pitänyt? Kerrankin.
Saattue saapui suurille oville, yhden vartijoista koputtaessa ja pyytäessä lupaa astua sisään. Nyt Perianin mielenkiinto alkoi herätä, sen syrjäyttäessä pelkoa ja paniikkia pienesti. Satyyri tasaili kiihtynyttä hengitystään rintakehän noustessa tasaisesti ylös alas, ovien viimein avautuessa. Sorkkajalkainen talutettiin sisään ja viimein vartijat päästivät irti pienemmästä olennosta, joka otti saman tien muutaman, nopean askeleen kauemmaksi noista. Toinen käsistään nousi hieromaan toista käsivartta, sinisilmäisen vilkaistessa murhaavasti vartijoihin. Katse kuitenkin kääntyi huoneen ainoaan naispuoliseen olentoon.
Olisi sitä voinut olettaa jotain vähäisempääkin, kuin itse haltiakuningattaren. Kyllä Perian kuningattaren tunsi ulkonäöllisesti, kuvailujen perusteella. Haltia oli sitä paitsi pukeutunut siihen malliin, että arvovaltaa ja asemaa oli. Vartijoidenkin käytös kieli siitä, ettei kyseessä ollut ihan samantasoinen linnanasukas, kuin he.

Kuningatar pyysi vartijoita poistumaan. Edes Perian ei voinut olla kohottamatta kulmaansa kysyvästi, mutta ei avannut suutaan osoittaakseen hämmästystään. Satyyri pysyi hiljaa ja sivusilmällä seurasi vartijoiden poistumista, itse seistessään ryhdikkäästi paikoillaan. Kun ovi oli sulkeutunut, kääntyi sininen katse takaisin kuningattaren puoleen. Satyyri tasaili yhä hengitystään, sydämen kuitenkin jatkaessa nopeaa tykytystä rinnassa. Olihan hän ollut ties minkälaisissa tilanteissa, mutta kuninkaallisen kohtaaminen oli aina jännittävää varsinkin, jos se oli ensimmäinen kerta. Ottaen huomioon, ettei Perian edes tiennyt syytä, miksi tänne oli tuotu.
Kuningatar kertoi odottaneensa satyyria. Jälleen kerran kulma kohosi kysyvästi, sarvipäisen katsellessa ilmeettömänä pidempää osapuolta. Olipa kuningatar pitkä verrattuna satyyriin. Mutta niin tuntuivat haltiat yleensä olevankin. Käsivarresta pitelevä käsi kävi laskeutumaan omalle puolelleen, haltian toivoessa, ettei ollut tällä toimenpiteellään pelästyttänyt satyyria. Niin no, olisihan tilanteen voinut hienovaraisemminkin hoitaa, jos Perianilta kysyttiin.. mutta satyyri katsoi parhaaksi olla mainitsematta sitä mielipidettä. Vaikeuksissa hän ei kuulemma ollut, ainakaan vielä. Mahdollisuus vaikeuksiin joutumisesta oli kuitenkin tarpeeksi pitämään satyyrin niin sanotusti varpaillaan.

Kuningatar tiedusteli satyyrin nimeä. Perian tasaili vielä hetken hengitystään, kunnes hymähti pienesti, sen tutun toispuolisen hymyn kohotessa kasvoille. Tämähän voisi olla tilaisuus, mitä Perian oli odottanut. Tai sitten hänen viimeinen tuomionsa.
Mm, minä kuljen monilla nimillä, sillä varsinaista nimeä minulta ei löydy, Teidän Korkeutenne. Vanimon, olin viimeksi, Perian nimellä kulkenut sen jälkeen. Aikaisempia nimiäni en valitettavasti muista, sillä en näe tarpeelliseksi pitää niistä kirjaa. Mennyt on mennyttä, eikö? Perian kävi avaamaan suunsa hurmaavalla tavallaan, puhuen haltioiden omaa kieltä. Samalla Satyyri loi mitä teatraalisimman, eleganttiliikkeisen kumarruksen kuningattarelle, kaulahuivinsa ja olkalaukkunsa valahtaessa roikkumaan satyyrin eteen tuon liikkeen myötä. Syvästä kumarruksesta kohottiin hitaasti, luoden katsekontakti takaisin kuningattareen.
Ja te lienette mikäli en erehdy hurmaava kuningattaremme Delia Cúthalion, ettekö? Määrätietoisen, muttei imelän nuoleskeleva asenne otettiin jälleen käyttöön En voi kuin ihmetellä, mikä suo minunkaltaiselle alemman luokan kansalaiselle tämän kunnian, Teidän Korkeutenne?


// Oh he will, dont worry //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2013 7:32

Satyyri vaikutti ravistetulta. Vartjiat olivat varmaan käyneet kovakouraisemmiksi ajan myötä ja olleet halunneet vaan saada etsintönsä päätökseen. Saattoi myös olla, että satyyri oli vastustellut kutsua linnalle ja sitä mukaan joutanut saamaansa kohteluun. Siitä Delia ei juurikaan käynyt kyselemään, hän halusi päästä asian ytimeen mahdollisimman pian, mutta ensin lieni parasta taata hänen vieraansa hyvinvointi.
Kuningattaren paksut kulmat kohenivat satyyrin vastatessa kulkeneensa monilla nimillä, mainiten niistä kaksi. Perian.. Se oli kovin lystikäs nimi, näin Delian mielestä ja saikin hänet hymyilemään pienesti sen kuullessaan. Pieni nyökkäys suotiin vastaukseksi Perianin lauseen päätteeksi, saaden vastineeksi mitä syvimmän kumarruksen toiselta, paran omaisuus heilahtaen mukana eteen. Pieni naurhadus tukahdutettiin satyyrin suoristaessa jälleen selkänsä ja ystävällistä hymyilemistä jatkettiin mitä hurmaavimmalle olennolle, tämä ainakin taitasi miten puhua hänelle. Oli Delia sen verran vallan maussa kuitenkin. Siro ranteinen käsi kävi raskausvatsan päälle Perianin seuraavaksi todeten vielä ääneen tunnistavansa hänet. Jälleen kerran olennolle vain nyökättiin, oikeassahan tuo oli. Eipä Delian tarvinnut usein itseään kenellekään enää esitellä, edes niille joita ei ollut Perianin tapaan koskaan ennen tavannut.

"Ymmärrettävästi haluatte tietää, miksi olen teidät tänne pyytänyt. En tosin ole aivan varma, että etsimäni henkilö on sinä... Voi tosin hyvin olla, ettei kaltaistasi toista satyyria löydy kaupungistamme, en ole pistänyt merkille moista." Delia aloitti, pitkittäen suoraa vastausta, tutkaillen samalla Periania sorkista sarviin.
"Minua yksinkertaisesti kiinnostaisi tietää, missä sinä olit noin kuukausi sitten... Ja mikäli olet nähnyt ihmisiä tuona aikana. Yhtä tiettyä tarkalleen ottaen..." Katse laskettiin satyyristä alas omaan vatsaan, käden eksyessä silittämään kuopusta jälleen kerran. Kuopusta joka oli hyvinkin voinut pelastaa hänet mustalta silmältä sinä samaisena iltana, mitä oli satyyrin nähnyt. Se muistui ikävästi mieleen siinä samassa, heijastaen naisen silmistä, mutta aatos harjattiin nopeasti takaisin maton alle jonnekin mielen uumeniin.
"Oletko sinä kenties etsimäni henkilö Perian? Haluan vain tietää mitä silloin tarkalleen tapahtui... Olen pahoillani, sinua on selvästi retuutettu. Saatte istua, mikäli se tekee olonne mukavammaksi." Delia sanoi viittoen samalla kämmenellään valkealle sohvalle. Satyyri oli selvästi hengästynyt, jännittynyt koko tilanteesta, kukapa ei olisi kuninkaallisen tavatessa? Delia itsekin muisti ensimmäisen kertansa, vaikkei ihan tavallinen kansalainen ollutkaan. Mikäli vartijat olivat tehneet erehdyksen, saisi kuningatar passittaa tämän matkoihinsa ja unohtamaan kaiken mitä oli sanonut ja jatkaa etsintöjä. Naisen näkö tosin oli keskivertoa parempi ja ei uskonut moisen käytännön tulevan tarpeeseen.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14264

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2013 9:46

Haltiakuningatar ei käynyt leikkimään arvuutteluleikkejä tai ruvennut mystiseksi sen suhteen, mikä mahtoi olla syy, miksi Perian oli paikalle raahattu. Kuitenkin, Kuningatar ei käynyt sanomaan vielä, oliko Perian juuri se oikea henkilö, jota hän etsi.
Ah, voin taata teille, ettei minunkaltaistani löydy toista, Teidän Korkeutenne Perian hymähti tyytyväisenä. Hän oli ainutlaatuinen, toista hänenkaltaistaan ei voinut olla olemassakaan!
Kuningatar kävi kuitenkin tiedustelemaan missä Perian oli ollut noin kuukausi sitten ja oliko sarvipäinen nähnyt ihmistä. Pienet kylmänväreet kulkivat pitkin selkäpiitä, satyyrin katseen tarkentuessa tarkkailemaan kuningattaren liikkeitä. Nyt piti olla varovainen sanojensa suhteen.. tietäisikö kuningatar jos hän valehtelisi? Jos hän väittäisi, ettei kuolemakseenkaan muistanut, mitä oli kuukausi sitten tehnyt? Totta kai Perian muisti, mitä silloin oli tehnyt. Muisti jopa ihmisnaisen, jota oli ystävällisesti auttanut. Miksi se kuningatarta kiinnosti? Oliko hän tehnyt jotain väärää? Toisaalta, miksi Perian menisi valehtelemaan? Ei hänellä ollut mitään salattavaa, ei hän ollut tehnyt mitään väärää sinä hetkenä tietääkseen.

Perian ei vastannut mitään, alkuunsa. Satyyri kävi kuitenkin pudistamaan päätään naurahtaen, kuningattaren tarjotessa sorkkajalkaiselle istumapaikkaa.
Ei kiitos, seison, kuten kuuluukin. Eihän rahvas kansalainen nyt voi istua alas teidän seurassanne, Kuningattareni Satyyri naurahti nostaessaan kämmenensä sirolle leualleen, hieroen sitä sironmietteliäästi.
Mutta nyt kun muistelen, niin kyllä, olin tekemisissä yhden ihmisen kanssa noin kuukausi sitten. Ah, kyllä, Lelei hänen nimensä taisi olla. Tyttörukka oli uusi kaupungissa ja hänen piti löytää tiensä porteille, oli kuulemma eksynyt. Taiteilijaksi itseään kuvasi, kyllä. Mutta mikä mahtaa olla mielenkiintonne syy tätä neitoa kohtaan, Teidän Korkeutenne? Leualla vieraillut käsi teki pienen, siron ranneliikkeen noustessaan leualta satyyrin ohimolle hieromaan etusormella, toisen käden noustessa puuskaan Sikäli mikäli etsimänne ihminen oli tummempi, kuin nuo.. otukset yleensä, niin kyllä, uskoisin olevani oikea henkilö tämän asian tiimoilta, Teidän Korkeutenne
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2013 10:55

Pieni hiljaisuus sai kuningattaren tuntemaan, että sarveikkaalla olennolla olisi kuin olisikin jotain kerrottavaa. Varsinkin kun Perian oli vakuuttanut olevansa ainoa kaltaisensa. Satyyri kuitenkin kieltäytyi istuutumasta, mikä sai sohvalle ojennetun käden nousemaan ja laskeutumaan kevyesti tuolin selkänojalle lepäämään, toisen käden samalla silittäen vatsaa.
"Vai niin." Kuningatar hymähti ääneen Perianin sanoille, eikä voinut kuin hymyillä tämän siron olennon sanoille ja olemukselle, keskittyen kuitenkin sitten kuuntelemaan tuon tarinaa. Keltaiset silmät vakavoituivat hetkeksi, sen täytyi olla Kerensa vaikka olikin mitä ilmeisemmin valehdellut nimensä... Neito oli taiteellinen ja hyvin eksyksissä tässä valtavassa haltia taruolento kaupungissa ja kaikesta päätellen tämä oli saanut avun löytää tiensä porteille, eikä sen vakavamman kuulloista loppua sattunut. Ei ihmiskauppoja, ei paljastumista ja uudelleen vangitsemista...
"Tummempi tosiaan... Mutta miksi minua asia kiinnostaa ei ole sinun murheesi. Sanotaan vain, että minua kiinnosti tietää miten kaupungille eksyneelle ihmiselle kävi... Ja kuka häntä avitti." Delia aloitti lähtien kiertämään tuolin selkänojan takaa tuolin toiselle puolelle, ihan vain jaloitellakseen hieman ja lähestyi satyyria, jääden nyit vain puolenmetrin päähän tästä.

"Joten saatoitte tämän ihmisen ulos kaupungista?" Uhkaavasta lähestymisestä ja kysymyksestä huolimatta, haltiakuningatar hymyili lempeästi alas lyhyempään.
"Toivottavasti hän kiitti sinua... Hän oli todella sen velkaa sinulle. Jokainen ei välttämättä olisi tehnyt samoin... Oli sitten puolellamme tai ei." Delia olisi varmaan kumartunut pienesti sarveikkaan puoleen, mutta ei lähtenyt temppuilemaan vatsansa kanssa. Välillä hän toivoi pienokaisen jo tulevan, vaikka sisimmissään tiesi kaipaavansa vielä raskaana oloa, niin hän oli lukenut ja kirjoittanut omaan päiväkirjaansa.
Oikea etusormi nostettiin alahuulen päälle haltiakuningattaren jääden hetkeksi omiin aatoksiinsa. Kerensa oli siis mitä ilmeisemmin päässyt ulos turvallisesti, ainakin näin kaupungista. Se, pääsikö tämä kotiin asti ehjänä jäini mysteeriksi kunnes tästä kuuluisi taas jotain. Mielenrauha pyyhkäisi haltianaisen ylitse. Kuukauden pähkäily oli saanut päätöksensä, nyt vain piti saada satyyri olemaan kyseenalaistamatta asiaa sen enempää.

"Mutta älä sitä mieti... Nyt kun kerrat olet täällä, niin miten olisi jos tutustuisimme toisiimme paremmin, hm? En haluaisi heittää sinua ulos heti saatuani vastauksen kysymykseeni... Ellei sinulla sitten ole kiire minnekään... Tunnen, että olen edes tee kupillisen velkaa." Haltiakuningatar käänsi selkänsä ja käveli jälleen huoneen keskelle pitkin rauhallisin askelin, valkean helman laahatessa perässä ja kääntyi puolittain kohden uutta vierastaan.
"Pidäthän teestä, Perian?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 14264

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 14, 2013 12:19

Kuningatar ei suostunut kertomaan, miksi häntä kiinnosti kyseisen ihmisneidon kohtalo, mutta ilmiselvää oli, että kuningatar tunsi tuon neidon. Mielenkiintohan tässä alkoi herätä entistä enemmän, eikä Perian halunnut lähteä, ennen kuin oli saanut selville mistä kuningatar neidon tunsi. Tosin, Lelei oli kertonut olevansa taiteilija, ilmeisesti ihminen oli käynyt näyttämässä töitään kuningattarelle tai tullut maalaamaan tuolle jotain. Näin saattoi vain olettaa. Kuitenkin, kysymys heräsi, mistä kuningatar tiesi ihmisen olleen eksyksissä juuri sillä hetkellä ja mistä kuningatar tiesi, että joku tuota oli auttanut? Ilmeisesti Delia oli nähnyt tilanteen mutta miksi kuningatar niin huolissaan oli tästä ihmisestä? Kuningatar kävi lähestymään, eikä Perian tehnyt elettäkään perääntyäkseen. Mikäli kuninkaallinen lähelle halusi tulla, ei Perian estänyt. Hänellä taas ei ollut lupaa lähestyä tätä hurmaavaa kuninkaallista, ei ainakaan, jos ei sattunut omaamaan oikeaa ammattinimikettä.
Perian kävi kuitenkin nyökkäämään kuningattaren kysymykseen.
Kyllä, saatoin hänet ulos, kuten pyydetty Perian vahvisti vielä myöntävän vastauksen, katsellessaan kunnioittavasti ylös kuningattareen, suoden tuolle kuitenkin pienen kumartavannyökkäyksen sanojen päälle. Ei ollut sopivaa katsoa aatelista silmiin, ellei osoittanut siinä sitä nöyryyttä, mitä nuo yleensä alemmalta kansalta halusivat nähdä. Kiittämiskysymykseen Perian kävi nyökkäämään pienesti, jääden sitten pohtimaan kuningattaren viimeistä lausahdusta. Oli sitten heidän puolellaan tai ei? Oliko Perian salakuljettanut petturin tai vihollisen ulos kaupungista? Se saattaisi selittää, miksi kuningatar oli huolissaan tuon ulospääsystä. mutta toisaalta taas, miksi kuningatar moisesta välittäisi?

Älä sitä mieti, oli kuin käsky miettivän satyyrin korviin. Koska niin toivottiin, sivuutti sarvipäinen mietintänsä ja kohotti kasvoilleen sen tutun ystävällisen hymynsä, kuningattaren ehdottaessa parempaa tutustumista. Se oli jokseenkin yllättävää. Totta kai Perian oli tavannut henkilöitä, joita kiinnosti hänen rotunsa, mutta kuningatar näytti olevan kiinnostunut ensisijaisesti satyyrista itsestään. Se sinänsä hämmensi, oliko kuningatar tosiaan näin yksinäinen, että tuntemattomien kanssa halusi aikaansa viettää. Katse seurasi, kuinka kuningatar käveli kauemmaksi, samalla kun satyyri vielä koetti tästä hetkellisestä hämmennyksestään selvitä. Pieni naurahdus kuitenkin karkasi sirojen huulien välistä, kuningattaren kysymyksen myötä.
Minkälainen moukka minä olisin, jos kieltäytyisin Teidän Korkeutenne tarjouksesta? Perian uskaltautui ottamaan askeleen peremmälle huoneeseen, Delian esimerkkiä seuraten Tee maistuu aina, Teidän Korkeutenne.
Mutta täytyy sanoa, että olen syvästi hämmentynyt tarjouksestanne. Enhän minä ole edes aatelinen, vain työtä etsivä palvelija en siis voi kehua saavani teekutsuja aatelisilta kovin usein, kuninkaallisista puhumattakaan, Teidän Korkeutenne
Lieni parasta olla mainitsematta satyyrin työllistäneensä itseään viime kuukausina taskuvarkaana... kuningatar tuskin arvosti sitä ammattinimikettä.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 14, 2013 1:03

Kuin oletettua, satyyri näytti myöntyvän tee kutsuun, saaden Delain hymyilevän entisestään. Olisi haltiakuningatar ollut varsin hämmentynyt, mikäli tämä olisi kieltäytynyt ja lähtenyt omille teilleen. Samassa paljastui, että olento oli työtä etsivä yksilö, kuten moni muukin tilaisuuksia etsivä kaupunkiin muuttuja.
"Hämmentynyt? Niin... Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta olet vastannut kysymyksiini niin vilpittömästi. Älä ajattele sitä liiaksi, tarjoanhan vain teetä. Saatan olla kuninkaallinen, mutta en silti voi vain ajaa sinua tiehesi ensin tänne raahattuani, olit sitten rahvas tai ette. Saatan myös olla kiinnostunut toisista olennoista ehkä liiaksikin... Uskoisitteko, etten kohtaa kovin montaa satyyriä?" Haltiakuningatar kääntyi täysin kohden vierastaan joka oli näköjään uskaltautunut myös astumaan peremmälle valkeaa oleskeluhuonetta. Se oli hyvä, Perian ei vaikuttanut enää niinkään jännittyneeltä, mikä taas miellytti Deliaa. Se loi mukavaa ilmapiiriä ja vaikka Perian väittikin olevansa vain tavallinen... Palvelija tämä taisi sanoa? Oli tällä selvästi muusta kansasta poikkeava olemus.

"Pyydän palvelijoita tuomaan meille teen... Sillä välin haluan sinun olevan kuin kotonasi. Istuthan kanssani." Delia sanoi, lähtien viimein istuutumaan ensimmäisenä valkealle sohvalle. Ensimmäisenä istuminen ei haitannut nyt näin haltiapuolueen jäsenen kanssa, joten turhia "minun pääni ei saa missään välissä olla alempana mitä sinun" kompleksia ei syntynyt. Telepaattisesti käsky kävi oven vartijalle pistää viestiä eteenpäin, että kuningatar ja tämän seuralainen kaipasivat lämmikettä näin kylmänä talvisäänä. Delia saattoi muistaa sen päivän, jolloin lumi oli ensikertaa peittänyt maan, kovat pakkaset olivat pitäneet hänet sisällä, mutta mikäli hän ei olisi ollut raskaana, olisi hän varmaan käynyt ulkosalla useammin. Ihan vain, että pääsisi pitämään valkeita lämpimiä vaatteita ja jaloittelemaan yksisarvistaan. Tallipojat tosin pitivät ratsun jaloittelusta huolen, mutta Delia olisi halunnut tehdä sen itse, mikäli häntä oltaisiin edes päästetty niin korkealle ratsaille tässä tilassa.

"Sanoit olevasi palvelija vailla töitä..? Sellainen käy varmaan raskaaksi, mikäli sinulla ei ole pysyvää paikkaa missä yöpyä. Saanen tiedustella minkälaista palvelustyötä teet? Siivoatteko? Toimitteko kenties seuralaisena? Minun on vaikea kuvitella, ettei sinulle olisi kysyntää." Haltiakuningatar kävi kyselemään, antaen leukansa nojata vasten käsinojaan nojaavaan käden kämmenselkään.
Delia ei uskonut, että heidän palvelijakaartissa oli satyyria. Jos oli, niin oli tuollainen onnistunut luistamaan aina kuningattaren ohitse tai teki töitä alemmissa kerroksissa, jonne kuninkaallisilla ei juurikaan ollut tarvetta mennä. Moinen olisi kyllä yhtä korea palvelijakaartissa kuin helmi mekossa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14264

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 14, 2013 1:44

Jälleen kerran satyyria pyydettiin olemaan ajattelematta asiaa liikaa. Se oli oikeastaan yhtä helposti tehty, mitä sanottu, satyyrin kohauttaessa no miksipä ei asenteella hartioitaan itsekseen. Kuningattaren sanoissa oli kuitenkin perää. Hän oli vartijoidensa välityksellä raahannut Satyyrin paikalle vasten tahtoaan ja nyt jos hän vain heittäisi olennon ulos, jäisi tapaamisesta molemmille osapuolille oletettavasti huono maku. Perian kävi naurahtamaan kuitenkin pienesti, Delian mainitessa, ettei kovinkaan montaa satyyria kohdannut usein.
En ole oikeastaan yllättynyt, Teidän Korkeutenne. Me kun elämme yleensä perheyhteisöissä, omillamme. Harva kaltaisistani edes ymmärtää, mitä haltiat saattaisivat meille tarjota. Niin paljon mahdollisuuksia, niin paljon kehittyneempi kulttuuri Ainakin kaikki Perianin tuntemat satyyrit olivat juuri sellaisia, kuin hän oli juuri kuvaillut. Ei hän tietänyt, löytyikö jostain montakin erilaista satyyria, mutta tähän mennessä Perian piti itseään satyyreista sivistyneimpänä. Hän ei ollut törmännyt yhteenkään satyyriin sitten perheensä luota lähtemisen jälkeen. Ja hyvä niin, jos häneltä kysyttiin!

Tällä kertaa kuningatar pyysi satyyria istumaan kanssaan, käyden jo edeltä istahtamaan aikaisemmin mainitulle valkealle sohvalle.
Mielelläni, Teidän Korkeutenne Tällä kertaa Perianille ei tullut edes mieleenkään kieltäytyä pyynnöstä tai käskystä samalla kun satyyri kävi jälleen kumartamaan pienesti tämän tarjouksen myötä. Sirot sorkat kävivät kopisemaan pienesti vasten lattiaa, sarvipäisen kävellessä lähemmäksi sohvaa.
Perian kävi riisumaan kaulahuivinsa ja laukkunsa yltään, asettaen ne sohvan toiselle käsinojalle. Polviin asti yltävä valkea, siisti takki käytiin riisumaan pois päältä, moukkahan hän olisi ollut, jos ulkovaatteet päällään kävisi istahtamaan kuningattaren seuraan. Takki laskettiin käsinojalle siinä missä muukin omaisuus. Lopulta, mustaan asukokonaisuuteen pukeutunut satyyri kävi istahtamaan alas, asettaen jalkansa toisen ylle, antaen näin toisen sorjan roikkua elegantisti, vapaasti edessään. Housujahan Perianilla ei ollut, mutta yläkroppaa verhoavat paidat ylsivät reippaasti yli pohkeen puolenvälin.
Kuningatar kävi tiedustelemaan satyyrin työstä ja sen tilanteesta. Pieni, kujeileva hymy kohosi sorkkajalkaisen kasvoille. Mikä täydellinen tilaisuus, nyt jos hän pelaisi korttinsa oikein, saattaisi hänelle aueta se ovi, jonka aukeamista hän oli odottanut jo pitkään!
Ah, kyllä. Valitettavasti edellinen isäntäni lähti matkoille, joille en voinut häntä seurata. Joten jäin työttömäksi, mitä huonoimpaan aikaan. Katsokaas, tähän mennessä kaikki aateliset, jotka kaupunkiinne ovat muuttaneet, ovat jo hankkineet tarpeelliset palvelijansa. Täällä on erittäin vaikea löytää paikkaa, jossa olisi hyvä mainostaa itseään, Teidän Korkeutenne Perian aloitti selittämisen, totta kai hän piti siitä, kun itsestään sai puhua Joten, tästä johtuen en ole löytänyt uutta työtä vielä. Ilmeisesti eksoottisemmat palvelijat joko pelottavat väkeä tai he eivät halua moisia, tiedän, että jotkut haltiat ottavat mieluummin palvelijoiksi omiansa, kuin niin sanottuja friikkejä.

Mutta millaista työtä teen? Se riippuu täysin isännästäni tai emännästäni. Palvelija, viihdyttäjä lienevät osuvimmat työnimet, mutta loppupeleissä teen mitä vain isäntäni tai emäntäni pyytää. En ole nirso työn suhteen haluan vain palvella ja miellyttää, kaikilla mahdollisilla tavoilla Hymy pysyi sileän siroilla kasvoilla, intensiivisen katseen ollessa naulittuna kuningattareen.
Mutta se minusta, uskon, että turhat löpinäni saattavat kyllästyttää teitä Pienen naurahduksen myötä katse käväisi nopeasti kuningattaren vatsan puolessa, joka selvästi kantoi sisällään uutta elämää Toisenne, eikö totta?
Anteeksi, se saattoi olla hieman suorasukaista, Teidän Korkeutenne
Perian pahoitteli nopeasti kysymyksensä perään Olen vain kuullut, että kuningas parilla olisi jo yksi perillinen toisesta en ole kuullutkaan, mutta ilmeisesti ymmärrettävistä syistä
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 14, 2013 2:38

Delia sulki suunsa hentoon hymyyn, antaen satyyrin riisua ulkovaatteensa ja istuuduttuaan vastata hänen kysymyksiinsä. Ilmeisesti palvelijoille ei vain ollut kysyntää enää, varsinkaan muille lajeille kuin haltiat. Moisesta haltiakuningatar ei ollut tietoinenkaan, toisaalta ei hän ollut edes täysin perillä ketkä kaikki edes tässä linnassa palveli ja kuinka usein heillä vaihtui väki. Seuraneidot pidettiin tosin visusti muistissa, seuraneitojen joidenka seurassa Delia ei juurikaan viihtynyt kuin iltaisin takkatulen ääressä harjaamaan hänen hiuksiaan, samalla kun saattoi lukea uutta kirjaa. Kaipa Delia olisi voinut näyttää vähän seurallisempaa puoltansa juuri niille, joiden oli määrä pitää hänelle seuraa, mutta haltiakuningattaresta he olivat liian nuoria, erilaisia, vaikka hänen ajoittain teinimäinen romantiikan haluinen sydän saattoikin ottaa aina ajoittain vallan.
Delia ei pitänyt sanasta friikki. Se oli sana, jota ihmiset käyttivät luontoäidin lapsista, mitä ihmisetkin oletettavasti olivat, vaikkeivät sellaisiksi mieltyneetkään. Ja entä mitä sitten, kun isäntä palaisi matkoiltaan? Ehkä sillä ei ollut väliä ja satyyri oltiin vain irtisanottu ilman sen suurempia suunnitelmia.
Seuraavaksi Perian kävikin kuvailemaan paremmin, mitä palvelijana sitten tekikin. Viihdyttäjä ilmeni siinä samassa, saaden kuningattaren toisen paksuista kulmista kohoamaan kysyvänä, samalla kun nojatun käden etusormi nousi mietteliäästi sirojen huulien väliin. Tämä tuskin taisi tehdä paljoa siivoamista tai muita piian töitä, sen jotenkin aisti. Satyyri oli selvästi ennemmin seuralainen, ellei jopa korea asuste, sen verran nättinä Delia tuota olentoa piti.

"Hm? Voi ei, ei ollenkaan. Kyllä, hän tulee olemaan toiseni. Esikoiseni on varmaankin vielä untenmailla." Satyyri intensiivisesti tarkkaillut kelta katseinen nainen vastasi suoristaen olemustaan.
"Ja et sinä minua ole vielä onnistunut kyllästyttämään. On itseasiassa virkistävää kuulla uusia aiheita linnan ulkopuolelta... Vaikka kyse olisikin töiden teosta
." Delian oli pakko naurahtaa lauseensa päätteeksi. Kuinka tylsää hänellä todellisuudessa oli ollutkaan viime aikoina, jos kerran töistä puhuminen oli hänestä kiintoisaa? Hänellä oli palvelijakaarti käytössään, kirjasto täynnä kirjoja, kaunis valkea puutarha, ihana poika, paperia mielin määrin kirjoittamiseen, mutta silti hän oli jotenkin onnistunut tylsistymään. Kämmen kävi peittämään suun kuningattaren katsahtaessa muualle tämän todetessaan, ehkä osittain myös siksi hän oli kutsunut satyyrin viettämään teehetkeä kanssaan. teetä ajatellen, oveen käytiin koputtamaan.
Tee oli valmistunut ripeään ja nyt sitä tuotiin hopeisen tarjottimen kanssa sisään seurahuoneeseen. Delia seurasi hiljaa katseellaan sulavaa operaatiota, missä heille molemmille kaadettiin kupilliset valmiiksi, kermakko ja sokerikko aseteltiin vierekkäin ja kaikki tämä läikyttämättä mitään pöydälle. Kuningatar kiitti pienellä hymyllä palvelijoita, joita oli hänen mielestään turhan monta vain tähän yksinkertaiseen tehtävään, ennen kuin nämä poistuivat yhtä nöyränä, mitä olivat tulleetkin.

"Hm... Osaatko kenties... Vai kysyisinkö pikemminkin, että voitko valaista minulle, ketä olet ennen palvellut? Ihan kellä tahansa ei ole varaa palvelijoihin, joten oletan ehkä tietäväni joitakin, joiden kanssa olet ollut ennen tekemisissä." Delia kävi kysymään, huomaten itsekin, että keskusteli alkoi muistuttamaan ennemmin työhaastattelua kuin todellista tutustumista. Satyyrin perheestä, mielikeistä, harrastuksista ei kyselty, haltianainen halusi kuulla suosituksia, jonkinlaista käsitystä siitä, kuinka tasokas tämä loppujen lopuksi oli.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14264

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 14, 2013 3:07

Kuningatar kävi vahvistamaan, että tämä tuleva pienokainen olisi kuningasperheen toinen perillinen. Suloista, harmi vain, ettei Perian lapsista välittänyt. Vauvoista varsinkaan, ne olivat niin kovin.. sottaisia. Kuolasivat ja kakkasivat pitkin päivää, hän oli saanut tarpeeksi vauvoista jo vieraillessaan puusepänpojan kotona. Siellä yksi räkäkone oli kovasti happea kuluttanut. Ehkä sitten, kymmenen vuoden päästä Perian saattaisi tykätäkin kyseisestä lapsesta mikä ikinä sen perunan nimi olikaan. Yllättäen kuningatar vaikutti pitävän Perianin turinoista, vaikkei ne varsinaisesti satyyrista itsestään olleet mielenkiintoisia. Tietenkin hän piti siitä, että sai puhua itsestään, mutta oli myös tottunut siihen, että moinen aihe kyllästytti kuulijoita. Yleensä, kyllähän niitä kiinnostuneitakin löytyi! Oli kuitenkin yllättävää, että kuningatar oli yksi näistä kiinnostuneista. Mutta ilmeisesti kuningatarta kiinnosti enemmän se, mitä linnan ulkopuolella tapahtui. Tietenkin, olihan se ymmärrettävää. Nainen ei päässyt lähtemään nyt odottavana pitkälle linnalta, vaikka olisikin halunnut. Tuskin tuota kuitenkaan ihan vankina täällä pidettiin tai mistä Perian sen tiesi.

Palvelija kävi viimein tuomaan teetä hopeisella tarjottimella. Tummareunainen katse käännettiin palvelijan puoleen, seuraamaan tuon kulkua lähemmäksi kuningatarta ja tämän vierasta. Palvelijat suorittivat tehtävänsä ja poistuivat yhtä hiljaa ja nopeasti, mitä olivat tulleetkin. Koko tuon ajan Perian piti silmällä palvelijoita, mutta nyt kun kuningatar avasi jälleen suunsa, kiinnittyi kauniinsininen katse takaisin kuninkaalliseen.
Ah, Ennen ensimmäistä vakituista emäntääni tein pikkutöitä viihdyttäjänä lähinnä kylässä, aatelisten keskuudessa. Valitettavasti en osaa nimetä heistä yhtäkään, siitä on niin pitkä aika ja töitä oli silloin paljon eri aatelisten taholta Jälleen kerran Perian aloitti selityksensä Mutta ensimmäinen pidempiaikaisempi emäntäni oli vanha leskirouva hmm, mikä hänen nimensä olikaan Méle Erucalimo, jos oikein muistan. Kuoli valitettavasti, mutta piti minut palvelijanaan tai ehkä enemmänkin lemmikkinä viimeiset vuosikymmenensä. Häneltä sain myös ensimmäisen nimeni, Vanimon. Hetken satyyri näytti muistelevan menneitä tarkemmin, katseen jopa harhautuessa kiertämään huoneeseen, ennen kuin se kiinnittyi takaisin kuningattareen.
Sen jälkeen olin hetken työttömänä, kunnes törmäsin erääseen nuoreen herraan, joka kiinnostui minusta silkastaan rotuni takia. Tutkijaksi hän oli ryhtymässä ja todellakin lähti muutaman vuoden päästä matkaamaan maailmalle, jonne minä en mukaan lähtenyt. Hereno hänen nimensä taisi olla... ja häneltä sain taas nykyisen nimeni, Perianin Satyyri nyökytteli omille sanoilleen, aivan kuin varmistaen niitä elein Sen jälkeen koittikin sota, tietenkään silloin ei kukaan tohtinut edes harkita uuden palvelijan palkkaamista, kun ei osattu sanoa, miten tannersota tulisi päättymään ja kun sota oli voitettu, muutin kaupunkiin rikkaiden perässä, jotka vieläkin tuntuvat vasta asettuvan uuteen kotiinsa
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 14, 2013 8:34

Teekupposelle ojennetuttiin satyyrin alkaessa kertoa työhistoriaansa. Siro sormi kietautui kupin korvan ympäri ja nostettiin siihen kasvojen eteen, juomatta kuitenkaan vielä vasta keitettyä kuumaa. Satyyri ei aluksi kyennyt nimeämään ketään, väittäen, että tällä oli ollut niin paljon töitä tuolloin niin monen eri henkilön kanssa. Ihan ymmärrettävää kaiketi, vaikka Delia olisi varmaan itse pitänyt jokaisen aatelisen nimen muistissa kenet oli tavannut, itse asiassa sellaista häneltä nytkin vaadittiin. Nuorempana nimiä päntättiin kirjoista niin kauan, kunnes ne muistettiin ja nyt ei sopinut kahteen kertaan kysyä toisen nimeä. Pieniä velvollisuuksia näin korkealle arvolle. Yhden nimen kuitenkin -näin alkuunsa- Perian onnistui kertomaan, mutta aivan heti Delia ei sitä tunnistanut. Jotenkin etäisen kaukaiselta ehkä, varmastikin ajoilta, jolloin hän ei ollut vielä kuningatar. Kysehän oli vanhasta leskestä, joka oli hyvinkin voinut vetäytyä jo omiin oltaviinsa pois sosiaalisista piireistä, ken tiesi. Delian kasvot hymyilivät tämän kaiken ajan, viimeinkin ottaen siemauksen teestä, huomaten silmäkulmastaan Perianin katselevan ympärilleen. Haltiakuningatar piti tätäkin lystikkäänä, sillä tunnisti itsensä tuosta. Yhä hänkin löysi itsensä katselemassa ympärilleen, sillä seinävaatetusta vaihdettiin aina viimeistään vuodenajan vaihtuessa ja vaikka hänen luulisi jo tottuneen elämään linnassa, onnistui se antamaan naiselle yhä uskomattoman tunteen.

Toinen nimi, herrasmiehen, jolta Perian oli saanut nimensä, kuulosti kaukaisesti tutulta haltiakuningattaren suippoihin korviin. Saattanut olla samaan aikaan juhlissa, jossakin aatelis piireissä ehkäpä, mutta sen läheisempiä välejä ei millään voinut olla. Saattoi olla, että satyyri puhui palturia, mutta ken uskaltaisi tosissaan alkaa valehtelemaan kuningattarelle. Ei, ei Delia niellyt toista valehtelijaksi.
"Vai rikkaiden perässä... Näytät pitävän tiettyä tasoa yllä... Sanohan Perian, oletko sinä tosiaan noin taitava, viihteellinen henkilöille, jotka voisivat saada mitä tahansa maailmasta rikkauksillaan? Sanoit tekeväsi mitä tahansa, mikä tosiaan lisää markkina-arvoasi, mutta onko asia tosiaan näin?" Todellisuudessa Delia ei epäillyt Perianin kykyjä, olihan tällä jonkinlainen ansioluettelo, mutta halusi silti kyseenalaistaa näin ääneen, painostaa, yllyttää toista todistamaan väitteensä. Vaikkei sitten käytännössä niin vakuuttelemalla kuningatarta enemmän. Tämän taidot saattoivat riittää alemmalle aatelisluokalle, mutta miten olisi kuninkaallinen?

"Katsotko lapsien perään? Kuoritko perunoita jos isäntäsi niin pyytää? Jynssäätkö lattian oikeasta hinnasta? Pesetkö selän ja korvantaustan mukisematta?" Haltiakuningatar pian lisäsi, laskien katseensa huulia lähestyvään teekuppiin ja siemaisi jälleen. Vaikkei Perian tavallisen luokan palvelijalta vaikuttanut, halusi Delia silti tietää, alentuisiko tuo moisille töille myös vai ottaisiko sarvipää lopputilin heti kun jokin saattoi liastaa? Kuinka lika kammoinen olento oli, Delia ei tiennyt, mutta tämän korea, mutta silti nöyrä käytös, jätti hienostelevan maun haltianaisen suuhun. Saattoi olla, että olento oli ennemmin viihdyttäjä tasoa, mitä se sitten merkitsikin.
"Miten sitten kuvailisit tapaa viihdyttää... Mitkä ovat vahvuutesi?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 14264

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Helmi 15, 2013 8:41

Tee otettiin vastaan nyökäten kiitokseksi, vaikkei siihen vielä koskettu. Tee tuoksui hyvältä ja varmasti maistuikin, mutta Perianilla ei ollut suuria haluja polttaa kieltään. Onneksi hän oli malttavaista sorttia, tee viilenisi kyllä aikanaan, eikä Perianilla itsellään ollut mitään kiirettä ulos linnasta... Nyt kun sisälle oli päässyt ja vieläpä mieluisaan seuraan.
Viimein kun puheenvoro siirtyi kuningattarelle, uskaltautui satyyri maistamaan teetä, kuunnellen, mitä kuninkaallisella oli sanottavana. Perian ei voinut olla virnistämättä pienesti, kuningattaren todetessa satyyrin olevan ilmeisesti rikkaiden perään... Kukapa tällä alalla ei olisi? Mitä rikkaampi omistaja, sitä paremmat olivat oltavat. Yleensä. Oli Perian kyllä tavannut rikkaita, joiden miellyttäminen vaati mitä erikoisimpia ja epämiellyttävämpiä tekoja... Mutta mikäli se piti isännän tai emännän tyytyväisenä, oli Perian valmis leikkimään.
Ah, Teidän Korkeutenne, tietenkin pidän tiettyä tasoa yllä. Minä olen se, jota jokainen tasokas aatelinen tarvitsee nostaakseen itsensä vielä korkeammalle toisten samanvertaisten silmissä. Minä olen uniikki, minä tiedän, miten käyttäytyä missäkin seurassa. Kokemukseltani uskaltaisin jopa veikata olevani yksi parhaimmista viihdyttäjistä, seuralaisista, mitä tästä kaupungista löytyy Enää Perian ei voinut olla vastustamatta kiusausta, vaan antoi sen maagisen, hurmaavan lumoavan auransa nousta ylle. Mikäli kuningatar aisti auroja tai magiaa, tunsi tuo hetken miellyttävää kihelmöintiä, kun aura alkoi vaikuttamaan.

Teen, mikä miellyttää omistajaani. Mikäli lasten vahtimisen tai perunoiden kuorimisen voi jollekulle muulle sysätä, en sitä mielelläni tee. Ellei, juuri minun kuorimat perunat ole se ainoa asia, mikä omistajaani miellyttää... Olen kyllä lattioitakin pessyt, mutta sen esiintymisen tarkoitus oli täysin muu loppupeleissä, kuin puhtaat lattiat... Mutta minkäs teette, jos satut olemaan silmänruokaa jollekulle, hmm? Ja isännän tai emännän kylvettäminenhän ei ole mikään ongelma Teekuppi nousi nopeasti vierailemaan valkeilla huulilla, intensiivisen katseen pysyessä kuningattaressa Olen viihdyttäjä, seuralainen, enemmän mitä tavallinen palvelija. Lemmikki, jota esitellään muille statuksen kohottamiseen. Esine, joka pidetään nättinä omaksi mieliksi. Viihdytän juuri sillä tavalla, mitä minulta toivotaan. Niin hyvin, mitä kykenen. Mitä vain omistajani toivoo ja käskee
"Onko tämä kyselynne tulkittavissa kiinnostukseksi palkkaamisen suhteen, Teidän Korkeutenne?" Perian ei enää malttanut olla kysymättä, nostaessaan samalla kasvoilleen sen hurmaavan ystävällisen hymyn.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Helmi 15, 2013 9:39

Perianin työtaso tuli yhä selvemmin ja selvemmin esille. Kyseessä oli selvästi nyt korkeamman luokan työläinen, ellei jopa lemmikki kuten satyyri sanoi. Tämä jopa väitti itseänsä parhaaksi mahdolliseksi viihdyttäjäksi, ellei jopa toisen tasoa nostattavaksi. Delia ei voinut olla naurahtamatta kevyesti, oliko asia tosiaan näin? Myönnettäkööt, siro valkea satyyri rinnalla olisi varmasti ylentävä näky kenellä tahansa, ehkä jopa hänen rinnallaan... Sellaista haltiakuningatar ei tosin kaivannut, hän piti itseään jo tarpeellisen koreana. Perian oli rehellinen ainakin seuraavissa sanoissaan, myöntäessä ettei ihan kaikkea mielellänsä tehnyt. Ehkä ei paras asia myöntää, mikäli itsensä halusi myydä, tosin ei sarveikas varmaan ollut täysin perillä tämän hetkisistä mahdollisuuksistaan ja puhui hänelle luottamuksellisemmin, esittämättä mitään.
Haltianainen nojautui peremmälle istuimellaan, antaen selän koskettaa selkänojaa, siemaisten samalla teetä hiljakseen, mutta oli vähällä rykäistä ne ulos sieraimistaan Perianin vihjaillessa olleensa jollekulle lattianpesussa silmäruokana. Se oli ehkä odotettavissa, mutta Delia itse ei ikinä keksisi käyttää toista olentoa oman halukkaan mielensä tyydyttämiseen, toisella olennolla tarkoittaen jotakuta muuta kuin oma aviomies. Helppoa toisen työ ei varmati ollut, tiedä minkänlaisia persoonia toinen oli joutunut mielistelemään päästääkseen siihen, missä nyt oli. Teekuppi laskettiin ja katse nostettiin takaisin Perianiin, yhä ystävällisen hymyilevänä äskeisestä huolimatta. Olo oli tavattoman rento, jostain syystä täydellisen suoran ryhdin pitäminen tämän olennon seurassa tuntunut pakolliselta. Kotiopettaja moittisi häntä tällaisesta, kutsuisi ruokottomaksi ja läimäisisi karttakepillä pöytään , jotta ryhti suoristuisi.

Seuraavaksi Perian kysyikin mitä Delia ei olisi uskonut toisen uskaltavan kysyä. Oliko tuo naulan kannassa? Enemmän tai vähemmän. Kuinka tosissaan hän oli toiselta tietoja udellut, oli hienoinen mysteeri hänelle itselleenkin. Toisaalta... Mikäli hän myöntyisi, ei hän saisi pelkästä itselleen seuralaista, jotakuta näin puheliasta rinnalleen silloin kun Aran oli töissä, hän voisi myös katsoa Perianin perään... Ei pelkästään ystävällisyyttään, voidakseen pitää huolen, että toisella olisi asiat hyvin, vaan myös pitää huolen, ettei tuo lähtisi selvittelemään ihmisen tapausta sen paremmin ja mitä toivotummin juoruilisi hänellä olleen sellaisen kanssa mitään tekemistä.
"Hmm'mn... Olenko niin läpinäkyvä?" Haltiakuningatar suoristautui ja hymyili itsekseen, itsepähän oli keskustelun tähän suunnannut.
"En suoranaisesti sanoisi, että haluaisin juuri tässä ja nyt palkata sinut... Minulla kun ei ole ennen ollut... Noh, moista lemmikkiä." Delia jatkoi tuumaillen itsekseen. Eihän juuri tarvinnut Periania muuhun, linna oli jo täynnä palvelijoita hoitamaan likaiset askareet.
"...Miten olisi koeaika..? Jollen ole kuukaudessa ajanut sinua tiehesi, voit luokitella itsesi vakituiseksi." Kuningatar nojautui käteensä, hymyillen kohden seuralaistaan. Kuukausi riittäisi saada toinen unohtamaan koko ihminen. Kuukausi riittäisi näyttämään hänelle, kaipasiko hän olentoa kulkemaan vierellään, kantamaan hänen hameenhelmaansa ja mielistelemään.
"Tämä on siis tarjoukseni... Mitä siihen sanot?" Hymy naisen kasvoilla leveni hetkellisesti, ajatellen ohi mennen miten hänen miehensä reagoisi asiaan... No, sen näki sitten.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14264

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Helmi 15, 2013 10:51

Ette suinkaan, Teidän Korkeutenne... Olen vain hyvä arvaamaan Perian vastasi heti Delian kysellessä, oliko hän ollut niinkin läpinäkyvä. Rumaahan se olisi ollut väittää kuningatarta läpinäkyväksi, sellaisen ääneen sanominen olisi ajanut Perianin heti pois linnalta! Tai niin Perian ainakin oletti, yleensä omistajat eivät olleet pitäneet siitä, jos satyyri toi heidän ilmiselvyyttään tai virheitään esille. Asiakas oli aina oikeassa - sanonta päti myös Perianin ammatissa.
Kuningatar kävi kuitenkin toteamaan, ettei juuri tässä ja nyt haluaisi palkata satyyria itselleen lemmikiksi, vedoten siihen, ettei koskaan ollut omistanut tällaista lemmikkiä. Sinänsä yllättävää, Perian kun oli saanut aikanaan sen käsityksen, että aateliset yleensä omasivat jonkinlaisia lemmikkejä itsellään... Ilmeisesti Delia ei ollut juuri näitä aatelisia. Kuningatar vaikuttikin kovin... erilaiselta loppujen lopuksi.

Kuninkaallinen kävi kuitenkin ehdottamaan koeaikaa. Mikäli Periania ei kuukauden sisään olisi potkittu pois, saisi hän laskea itsensä vakituiseksi lemmikiksi kuningattaren siipien suojissa. Tarjous oli suorastaan houkutteleva. Niin houkutteleva, ettei siitä voinut kieltäytyä! Millainen palvelija hän olisi ollut, jos olisi kieltäytynyt itse kuningattaren tarjouksesta? Typerä hän olisi ollut, jos kieltäytyisi nyt!
Tämä tarjouksenne on vallan avokätinen ja vastustamaton, Teidän Korkeutenne Perian kävi aloittamaan, laskiessaan teekupin alas sohvalle ja nousi ylös, kääntyen kunnolla Delian puoleen Olisi mitä typerintä jättää tarjouksenne käyttämättä. Mikä olisikaan kaltaiselleni olennolle suurempi kunnia, kuin palvella itse ihanaa kuningatartamme?
Vannon, ettette tule katumaan tätä tarjoustanne, Teidän Korkeutenne
Syvä, elegantti kumarrus kävi jälleen kuningattaren puoleen, satyyrin näin suostuessa kuninkaallisen tarjoukseen ilman sen suurempia kyselyitä. Tietenkin, olihan se hieman epäilyttävää, että kaikki olisi käynyt näinkin helposti, mutta... Ei Perian osannut sitä nyt murehtia.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Helmi 15, 2013 11:31

Haltiakuningatar ei odottanut ei vastausta, hän ei varmaan edes hyväksyisi sellaista tässä vaiheessa, mutta ei uskonut joutuvansa kuulemaan moista. Ei, satyyri nousikin istuimeltaan, kehuen hänen tarjoustaan suorastaan vastustamattomaksi. Tyytyväinen hymy Delian huulilla leveni jälleen saadessaan taas yhden syvistä kumarruksista ja imartelua.
"Luotan sanaasi." Haltiakuningatar nyökkäsi päätään ja antoi toisen suoristaa selkänsä.
"Nyt kun olet koeajallisesti niin kutsuttu lemmikkini... En varmaankaan voi antaa sinun nukkua missä tahansa. Autathan minut ylös." Haltianainen tarjosi käsivarttaan johon tarttua, jotta Delialla oli tuki nousta raskausvatsansa kanssa ylös sohvalta. Noustuaan Perianin yläpuolelle, näytti nainen miettivän hetken minne Perianin laittaisi.
"...Meillä on useampiakin tyhjiä makuuhuoneita. Lähinnä vieraiden varalta ja sinun kaltaistesi erityistapausten. Sinulla ei liene väliä minkä saat? Kuljehan vierelläni." Haltiakuningatar otti suunnakseen oven, pitäen huolen, että lyhyempi seurasi nätisti vierellä. Palvelusväelle piti vain ilmoittaa uuden jäsenen liittymisestä ja siitä, minkä huoneen tämä seuraavaksi kuukaudeksi itselleen varaisi. Parivaljakko suuntasivat käytävästä oikealle, mutta eivät vaihtaneet kerrosta. Käytävän risteytyessä kahteen suuntaan, suuntasivat he vasemmalle, peremmälle kunnes haltianaisen askel pysähtyi valkealle ovelle. Huoneen pitäisi olla tyhjillään, mutta siisti, sillä niitä silti ylläpidettiin.

"Nukutko tavallisella pedillä?" Delia kävi kysymään häpeilemättä, näin varmuuden vuoksi, ennen kuin tarjoaisi huonetta tavallisella sängyllä.
Ovi avattiin sen enempiä koputtelematta, paljastaen keskiverto kokoisen huoneen, yhdellä suurella ikkunalla, valkealla vaatekaapilla ja pehmeällä sängyllä katoksella. Ikkunan edessä oli läpikuultavahko valkea verho, joka liehahti oven avauksen myötä. Yhtä seinää vasten kasvoi kasvustoa ja seinällä oli yksinkertainen peili. Peremmällä oli toinen puinen ovi, jonka takaa vesikomero paljastuisi.
"Se ei ole kovin korea... Mutta kelvanneet näin alkuunsa, hm?" Delia katsoi alas Perianiin hymyllä, kävellen sitten peremmälle huoneeseen.
"Saat valtuuden tilata aamiaisen huoneeseesi mikäli mielit. Arvostaisin, että pitäisit itsesi saatavilla, siltä varalta että kutsun sinut. Saattaa olla, mikäli mieheni on kiireinen, vietän koko päivän kanssasi. Sen näemme sitten... Se tarkoittaa myös kruununprinssin kanssa tekemisissä olemista, mutta pidän itse pojasta huolen. Sinun ei tarvitse asiasta sen enempää harmistua." Kuningatar kääntyi kohden satyyriä kädet elegantisti yhdessä.
"Mikäli sinulla on kysyttävää, älä ujostele kysyä nyt... Vältämme siten kiusallisuutta ja virheitä tulevassa."
Seuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö