Ojasta allikkoon || Sands
Tuulisen synkkä ilta oli laskeutunut Cryptiin, ilman ollessa mitä kurjimmillaan pihalla. Väki olikin jo aikaisin laskeneen pimeän saattelemana sisätiloihin. Oli sanomattakin selvää, että myös haltioiden hovissa kaikki pysyttelivät mielellään sisällä. Sääliksi kävi niitä vartijoita, joiden täytyi tuossa kurjassa ilmassa päivystää pihalla. Harmi, ettei sääli kuulunut kovinkaan monen sanavarastoon. Varsinkaan Aranin. Haltiakuningas oli muutama päivä sitten antanut Nahor kylän kreiville, Garrett Fortescuelle julkisen nöyryytyksen, eikä yhäkään katunut tekojaan. Nyt haltia oli kuitenkin pikkuhiljaa valmistautumassa vierailemaan vankina olevan kreivin luona, eihän tuota ikuisuuksiin voinut nälässä pitää. Sen verran oli kuitenkin armoa annettu, että kerran päivässä oli palvelija käynyt tuomassa yhden pienen leivänkannikan, sekä halpaa, pahaa viiniä, jotka kreivi sai syödä ja juoda, tai jättää sikseen. Mitään muuta ei kuitenkaan annettu, olihan tuo sentään vanki. Aran ei kuitenkaan tänä iltana ajatellut Garrettia enää tavata, vaan oli omalta osaltaan valmistautumassa jo iltapuulle. Viimeksi kun hän Garrettista oli kuullut, oli se päivä, kun kreiviä oli talutettu pitkin linnaa, kuin pahaista koiraa. Aran ei ollut edes vilkaissut kreivin huoneen ovelle, vaikka olikin kuullut tuon huudot monarkin perään. Hän ei kuitenkaan alentunut kääntymään ympäri siinä tilanteessa.
Kuitenkin, joku toinen ajatteli tänään tavata Nahor kylän kreivin. Silmätön, suoraryhtinen vanhus seisoskeli keskellä tuulisia aroja tummanpuhuvassa asukokonaisuudessaan, katsellen kohti haltioiden kaupunkia. Kuin pahainen muurahaiskeko, jonka nokassa koreili itse linna. Typerä viritelmä, jos vanhukselta kysyttiin. Mutta mikä hän oli tuomitsemaan toisten arkkitehtuuria, itse kun asui luolassa. Kauaa ei vanhus siinä aroilla seisoskellut, vaan katosi kuin tuhka tuuleen.
Kaikessa hiljaisuudessa, oli valkeahapsi ilmestynyt yhteen tiettyyn huoneeseen haltioiden linnalla. Hänen läsnäolonsa kyllä huomattaisiin ennemmin tai myöhemmin, jos ei kenenkään muun, niin itse haltiakuninkaan toimesta. Oi sitähän tämä vanhus odotti, siitä oli jo pitkä aika, kun hän viimeksi oli tavannut haltioiden kuninkaan. Tai no, pitkä ja pitkä. Hänelle aika oli erittäin häilyvä käsite, eilisestä saattoi olla ikuisuus ja vuosista vasta pari minuuttia.
Marduk, vanhin kolmesta, otti askeleen lähemmäksi sängyllä olevaa kreiviä, astuen pois huoneen varjoista.
Kreivi Fortescue Mitä kujeilevimmanhuvittunut ääni kävi toistamaan ihmismiehen tittelin ja sukunimen, silmättömän käydessä sukimaan partaansa. Ääni oli kuitenkin sen verran voimakas, jotta se varmasti havahdutti ja herätti huomion, Oraakkelin antaessa läsnäolonsa myös muodostaa pienen, painostavan tilan huoneeseen Surkeaan tilanteeseen olette itsenne saattanut, kreivi hyvä.
Vaikka äänensä olikin selvästi juonitteleva, löytyi siitä myös jotain isällistä pehmeyttä, ehkä jotain, jota saattoi erehtyä kutsumaan välittämiseksi.
Mitään tunnetiloja ei kuitenkaan voinut tuolta rumalta, iän raiskaamalta, silmättömiltä kasvoilta lukea, oraakkelin pysyessä tuttuun tapaansa kovin kivikasvoisena.
Syy, miksi Marduk oli paikalle tullut, oli lohikäärmeen oma kieroilu. Oli hänellä pari ässää hihassa, mutta alkuunsa voisi sanoa syyksi silkan haltiakuninkaan ärsyttämisen. Mitäpä muutakaan vanha käärme vapaa-ajallaan tekisi? Ajalla, jota hänellä oli loputtomiin.
// Sands tuo herkkupylly kreivisi tänne, kiitos.
Pelitilanne
Seuraa saa myös kysellä yksärillä!
Typotus ala Aksutus