Käärmeenpesä

[Crimson]

Jatkoa täältä

Iriador, Delathos


Briar oli jäänyt jo ajat sitten taakse, aavojen hankien ollen lähinnä se ainoa maisema joka matkalaisten silmiä hiveli sinä talvisena päivänä, kun Iriador ja Darius olivat lähteneet taittamaan ratsain matkaansa takaisin kohti kaupunkia. Päivä oli selkeä ja kylmä, tuulen tuivertaen tapansa mukaisesti aroilla ja puhaltaen kevyimmän pakkaslumen liihottamaan villeinä pilvinä ratsukkoja vasten, kevyiden hiutaleiden pinoutuen pitkin viittojen laskoksia kankaita valkeiksi pakkasen kera värjäten. Sentään kotimatka tuntui aina niin kovin nopealta, vaikka haikeus ja tarve vain kääntyä ympäri sitä usein sävyttikin. Tällä kertaa sitä kuitenkin sävytti myös omanlaisensa kiire, sillä eliittikenraalin alaisensa kera olisi pitänyt olla jo valmistautumassa huomista juhlaa varten, jonne Sininen kuiskauskin oli kutsuttu. Juhlat, jotka pidettiin hovissa, ja jonne palaaminen tosin aina oli yhtä inhottavaa jos Iriadorilta kysyttiin…
Iriador oli omasta puolestaan innoissaan myös tulevasta ylennyksestään ja heidän siirtymisestään uuden isännän alaisuuteen, vaikkei punapää sitä siten näyttänytkään ulospäin. Mutta hän tiesi, että he tulisivat sitä juhlimaan omiensa kesken vielä, ja silloin hänenkin ilonsa ja kiitollisuutensa voisi olla ylimmillään. Etenkin Winderin nähden. Asian pohtiminen oli kuitenkin jäänyt toissijaiseksi, kun he olivat saapuneet kaupungin porteista sisälle.

Oli iltapäivä, pakkanen oli tainnut kiristyä, tai sitten se vain tuntui kylmemmältä mitä tavallisesta täällä, kotona, jossa ilmapiirin olisi toivonut olevan päinvastainen kaiken jälkeen. Silmiltään jälleen sokeana Iriador ei saattanut nähdä sitä kuinka jo valoja pimeää varten oli alettu valmiiksi sytytellä pitkin katuja, joilla risteili myös vähemmän tuttuja kasvoja. Vieraita juhlia varten oli saapunut varmaan yhdestä, jos toisestakin paikasta jo huomista varten, sillä kukapa nyt itse kuninkaan kutsusta olisi halunnut myöhästyä!
Vieraat ja noiden menemiset eivät kuitenkaan kiinnostaneet punapäätä, kun Nashira ja Náro ohjastettiin kulkemaan sotilastupia, paremmin ottaen samalla suunnalla sijaitsevia talleja kohden. Molemmat naaraspedoista olivat leponsa ansainneet pitkän matkan jälleen taivallettuaan välillä jopa vaikean lumisessa maastossa, mutta eivätpä ne olleet haasteista moksiskaan olleet tai mieltään osoittaneet. Janoisia ne varmaan kuitenkin olivat, eikä lämmin sija talleilta varmaan ollut pahitteeksi tällaisessa kelissä tarpomisen päätteeksi. Iriadorkaan ei olisi laittanut sitä pahitteeksi, mutta ennen kuin hänellä oli sija kunnolla asettua sisätiloihin lämmittelemään ja etsimään heidän edustuspukunsa Dariuksen kanssa, piti punapään käydä toimittamassa muutama henkilökohtainen asiansa vielä tänä iltana kaupungilla, ennen kuin he näiltä kulmilta ehtisivät minnekään karata.

Naaraspedot ohjastettiin tallien ovista sisään, sisätiloissa tullen vastaan tuttujen ratsujen lisäksi myös Delathoksen, joka oli ollut paikanpäällä Kadzaitia katsomassa ja aikaisemmin ulkoiluttamassa kattia harjoituskentille kasaantuneissa isommissa kinoksissa. Tummahipiä oli matkalla jo takaisin omalle asunnolleen huomisen aikataulut varmistettuaan, eikä siihen suunnitelmaansa ollut aikomassa tehdä muutoksia enää. Ei, vaikka Winder pahaisen piraijansa kanssa näytti saapuvan paikalle ratsuineen. Olettaa saattoi että nuo olivat viimein palanneet Theon viime iltana paremmin kertomalta seikkailultaan Briarista takaisin kaupunkiin, koska missäpä muualla kaksikko olisi tässä välissä ehtinyt käydä elleivät nuokin olleet yllättäen velhoiksi alkaneet.
Turkiskaulukselliseen punaiseen, pitkään talvitakkiinsa sonnustautunut kuuraparta kävikin kurtistamaan kulmiaan kaksikon nähdessään, sen verran väistäen syrjään että Iriador pääsi sarvikruunuisen peuranpahasensa kanssa hänen ohitseen, sokean millään tavoin osoittaen edes huomanneensa häntä. Jopa Iriadorin ratsu kohautti päätään ylemmäs ohi askeltaessaan kuin mikäkin kukkoilija, kumma kun ei peräänsä vielä potkaissut, mutta taisipa mokoma tietää joutuvansa siitä vastuuseen.
”No mukava nähdä teitäkin, toivottavasti pakkanen piiskasi teitä kotimatkalla”, Delathos hymähti sarkastisesti punapään perään, joka päätti kulmiaan kurtistaen halustaan huolimatta pitää päänsä kiinni tällä kertaa.


//No nyt sen terraarion sitten jätti joku auki (°,,°)//

[Aksutar]

Darius


Oli aina yhtä vaikeaa lähteä Briarista ja jättää hopeaverinen yksin. Vaikka eihän tuo käytännössä ollut yksin, kyläpäälliköllä oli koko kylänsä tukena ja turvana. Mutta silti. Viimepäivien tapahtumien jälkeen se lähtö tuntui kahta kauheammalta, mutta eliittikenraalin ja tuon sotilaan — pian nimettävän ylikapteenin — oli pakko lähteä. Jos kyseessä olisi olleet mitkä tahansa muut turhat hovin juhlat, olisivat he voineet jättää menemättä. mutta kun kyseessä oli omalla tavallaan läksiäisjuhlat itse Siniselle Kuiskaukselle, joka ”väliaikaisesti” siirtyi kuninkaan suorasta palveluksesta kreivin palvelukseen piilopaikkaan. Eihän se ollut juhlien päätarkoitus, mutta se tapahtuma oli päätetty yhdistää näihin talvijuhliin.
Lähtöä ei ollut helpottanut myöskään se, että Nárothe oli säikyllä päällä. Eiliset ilotulitteet olivat syystä tai toisesta saaneet muuten niin tyhmänrohkean syndraen vauhkoilemaan, ratsun peläten nyt taivasalle astumista. Loppuepeleissä se kuitenkin suostui liikkeelle, kun Nashira sen oli houkutellut perässään.
Haltiakaksikon matka oli sujunut hyvin, ilman ylimääräisiä mutkia. Yhtäkään vastaantulijaa ei ollut näkynyt aroilla, edes kauempana, mikä sinällään oli harvinaista. Mutta Darius ei valittanut. Oli huojentavaa päästä perille aina kaupungin porteille, ilman yhtäkään ongelmaa. Porteilta kaksikko oli jälleen tuttua reittiä pitkin suunnannut kohden ylempiä tasoja, aina sinne linnanpihalle asti, josta matka kääntyi kohden talleja.

Pitkän ja kylmän matkan jäljiltä Darius oli normaalia kiukkuisempi, eliitin tahtoen vain nopeasti sisätiloihin lämmittelemään. Mutta sitä ennen ratsut täytyi katsoa talliin ja lepäämään, joskin tallipojat varmasti hoitaisivat ne lepäämään, jahka eliittikaksikko vain pyytäisi.
Talleilla ei pahemmin ketään kovin tuttua näkynyt, kunnes vastaan tuli se yksi taho, johon Darius ei ehkä olisi halunnut törmätä. Ratsuaan taluttava kenraali vilkaisi nyreänä kapteeninsa puoleen, joka syystä tai toisesta talleilla oli pyörimässä. Vaikka tässä mielentilassa ei todellakaan olisi jaksanut N’drayeria, päätti Darius koittaa hillitä sen kiukkunsa. Hänellä kuitenkin oli asiaa kapteenilleen ja keskustelu sujuisi varmasti mieluisammin, jos eliittikenraali ei lähtisi samanlaiseen piikittelyyn, mitä pohjoisenperkele jo aloitti Iriadorin perään huutelemaan.

”Anna olla, katso Nashira lepäämään ja mene edeltä. Minun täytyy jutella Delathoksen kanssa, muun muassa Theosta…”, Darius totesikin ensitöikseen Iriadorille, toivoen ettei punapäinen turhaan jäisi paikalle roikkumaan ja läsnäolollaan tilannetta kiristämään. Dariuksella ja Delathoksella oli jo oma kitkansa suhteessa, kolmatta kitkantuottajaa ei tähän tarvittu, Delathoksen varmasti kitisten kahta kauheammin, jos korkeahaltia olisi ollut läsnä.
”N’drayer voi jättää kommenttinsa sitten sanomatta", Eliittikenraali huomautti pohjoisenhaltian ohi kävellessään, antaen kuitenkin Nárothen ohjat pian vastaan tulevalle talliavustajalle, nopeasti napaten satulalaukut olalleen, ennen kuin kuurapartaisen puoleen kääntyi.
”Meidän pitää puhua”, Darius aloitti, askeltaessaan lähemmäksi käsipuolta, selvästi ennemmin esimiehen asenteella, kuin ystävänä puhuen, ”Joten päätä haluatko täällä talleilla supista vai tuletko työhuoneeseeni?”.

Jahka kuurainenkiukkupussi oli päättänyt määränpään, lähti Darius edeltä askeltamaan kohden työhuonettaan. Kuiskauksen tuvilla oli omanlaisensa hälinä menossa, jokaisen omalta osaltaan valmistautuen huomiseen, mutta samalla pakaten myös muuttoa varten. Jokaisella oli oma pienehkö kirstunsa, mihin saattoi tärkeimmät tavarat ottaa mukaan piilopaikkaan näin ensisiirtymältä. Olihan se omanlaisensa kaaos, varsinkin kun Darius oli päättänyt vain häipyä paikalta pariksi vuorokaudeksi ja siitähän Winder sai heti kuulla, kun Tannivh esimiehensä huomasi. Darius kuitenkin sivuutti kapteeninsa ärinät, jotka lähinnä stressistä johtuivat, Haukansilmän vakuutellen että kaikki kyllä järjestyisi. Taaskaan hän ei kenellekään jäänyt selittelemään, missä oli ollut, vaan kylmästi sivuutti mahdolliset lähestymisyritykset ja jatkoi matkaansa aina sinne työhuoneelleen asti.

Työhuoneen ovi avattiin, Dariuksen antaen kuurapartaisen astua ensinnä sisään, ennen kuin itse perästä astahti huoneeseen ja oven sulki perässään. Satulalaukut laskettiin oven viereen lattialle, Haukansilmäisen käyden vähentämään ulkovaatettaan yltään saman tien.
”Palasiko se äpärä luoksesi eilen?”, Eliitti aloitti, kävellessään työpöytänsä ääreen, päällimmäisiä ulkovaatteitaan heittäen työpöydän tuolille, ”Yhtenä kappaleena, jos ollenkaan?”.



// KUKA JÄTTI TERRAARION AUKI. ANAKONDAT VILLIINTYY //

[Crimson]

”Minähän kommentoin, jos kommentoida haluan”, kuuraparta hymähti kääntyen katselemaan nyt kunnolla kaksikon perään, kaiketi odottaen että Winder käskisi hänet matkoihinsa ellei välttämättä halunnut alkaa sanasotaan hänen kanssaan samantien. Sen sijaan Winder hoputti kuitenkin punapäistä kumppaniaan jo menemään edeltä, Iriadorin jättäen pikaiset jälleen näkemiset Haukansilmälle kun tuo satulalaukkuja matkaansa irrotteli. Hän voisi hyvin jäädä tänne vielä katsomaan, että Náro ja Nashira saataisiin karsinoihin ja ne asettuisivat myös aloilleen, ennen kuin muut pikaiset asiansa kävisi toimittamassa.
Tummahipiäisen katse kohdistuikin lähemmäs askeltavaan esimieheensä, Delathoksen kasvoilla viipyen harvinaisen kyllästyneen ilmeen sillä hetkellä. Parinpäivän takaisten tapahtumien myötä heidän välillään vallitsi suorastaan valtava jäävuori, joka odotti rikkojaansa, ja sen kyllä saattoi aistia huoneesta kaksikon toisiaan katsoessaan.
”Työhuoneellesi. En ole sillä tuulella että jaksaisin pitää ääneni kurissa seurassasi hetkeä pidempään”, kapteeni ärähti. Se siitä mukavasta illasta sitten, jokohan tuo sorsa päättäisi heittää hänet matkoihinsa tai vähintäänkin lomauttaa syystä tai toisesta. Asia jäisi nähtäväksi, kun parivaljakko lähti taittamaan askeliaan kohden Winderin työhuonetta sotilastuville.

Tuvilla oli vallinnut kaaos jo muutaman päivän, minkä keskelle Delathos oli varsinaisesti vasta tänään ensimmäistä kertaa ehtinyt. Hän ei voinut väittää välittävänsä siitä sekasorrosta, mutta olipa kuurapartainen tarvittaessa auttanutkin ohimennen täällä vieraillessaan, lähinnä kaupunkiin kanssaan jäävien kera odottaen muiden lähtöä, jotta he pääsisivät laittamaan omat nurkkansa kuntoon lopulta.
Vaikka muutama ehättikin käydä Winderiä hätyyttelemässä, ei haukansilmäinen onneksi jäänyt rupattelemaan mukavia muiden kanssa nopeita sananvaihtoja enempää, vaan he pääsivät livahtamaan kenraalin työhuoneelle suhteellisen sukkelasti muun kaaoksen läpi. Delathos astui huoneeseen epäröiden murahtaen, mielessään kuitenkin ajatellen että ehkä asia hoituisi nopeammin ja hän pääsisi nopeammin kotiinsa, mikäli hän ei suotta alkaisi haastaa riitaa Winderin kanssa. Se taisi tosin olla helpommin sanottu kuin tehty, kulmiaan arvioiden kurtistavan tummahipiän pysähtyen hieman etäämmälle Dariuksesta sijoilleen seuraamaan miehen tekemisiä sivusta.

”Palasi. Niin yhtenä kappaleena kuin vain nyt saattoikin, sinun harmiksesi”, pakkasherra hymähti, hohtavan katseensa siirtäen tutkailemaan pitkin huonetta siksi hetkeksi, ”Ja Mordecain seurassa. Mutta kuulinkin sen olleen suunniteltua”, Delathos näki tarpeelliseksi lisätä.
”Äpäräsi ja se pimeyden prinssipaholainen myös tekivät kovin selväksi mitä te Briarissa olette ehtineet säheltää muutaman päivän aikana”, käsipuolinen jatkoi asentoaan rennommaksi korjaten, vaikka sijoillaan yhä seisoikin kylmä ilme kasvoillaan, ”Mielessäsi ei sitten käynyt jättää kenellekään viestiä siitä minne sillä tavoin vain hävisitte?”.



//ANAKONDAT PÄÄSIVÄT VAPAUTEEN. SEURAAVAKSI NE ALKAA LISÄÄNTYÄ//

[Aksutar]

Theodluin oli kuulemma palannut yhtenä kappaleena N’drayerin asunnolle, tahon jos toisenkin harmiksi. Darius hymähti terävästi, sen enempää asiaa kommentoimatta. Olihan se hyvä tietää, että äpärä oli elossa ja kunnossa, jos ei muuten, niin sen tähden että Delia välitti. Darius ei niinkään, tai niin hän uskotteli itselleen ja Delathos ei varmastikaan välittänyt, jos Dariukselta kysyttiin.
Haukankatse kävi kuitenkin kaventumaan kuurapartaista tarkkaillessa, kun Delathos kävi mainitsemaan Mordecain, kertoen olevansa tietoinen myös siitä mitä Briarissa oli tapahtunut, kiitos vampyyrin ja lehtolapsen. Hyvä, Haukansilmän ei tarvinnut erikseen siis lähteä selittelemään mitään, ei ainakaan Delathokselle.

”Kerroin kyllä kapteeneille, että he ovat vastuussa Kuiskauksesta”, Darius tuhahti terävästi kuuraparralle, ”Paitsi sinulle”, kuuluikin terävä lisäys, mikä lieni turha. Tannivh ja Saevel olivat kyllä saaneet käskyn ottaa vastuun, mutta ei sen parempaa selitystä mihin kenraali oli menossa ja miksi. Kyllä Haukansilmä aikoi sen selittää, mutta ei nyt.
Arvioivasti eliitti katseli kapteeniaan pienen tovin, tummatukkaisen selvästi miettien, miten tilanteessa etenisi. Toisaalta hän halusi vain potkia Delathosin ulos ja antaa saman tien kenkää koko Kuiskauksesta… mutta hän tarvitsi kuurapartaa. Eikä hän loppupeleissä tuosta halunnut eroon. Vaikka käsipuoli olikin täysi kusipää, oli tuo silti jollain oudolla tavalla eliitin yksi läheisimmistä ystävistä. Jos Delathosta nyt saattoi kutsua ystäväksi. Tuskin heistä kumpikaan toisiaan sillä tittelillä nimittäisi, vaikka se lieni osuvin tässä heidän tilanteessaan.

”Kuinka olet voinut?”, Darius lopulta aloitti, askeltaen vakaasti lähemmäs valkohapsista, pysähtyen parin metrin päähän, ”Tuoko on nyt pitänyt sen hullun aisoissa?”, Haukansilmä lisäsi, nyökäten kuuraparran kaulan puoleen, Delathoksen varmasti tietäen mitä Darius tarkoitti.
"Kertoiko se äpärä sinulle myös, mitä keskustelimme sinusta ja mielipuolisuudestasi Briarissa?".



// NE EI SAA LISÄÄNTYÄ CRIM MITÄ KETTUA EI //

[Crimson]

”Se tuli huomattua”, valkohapsisen katse kävi entistäkin kylmemmäksi, kun Darius huomautti kyllä kertoneensa lähdöstään Saevelille ja Tannivhille, mutta kas kummaa, tuo oli jättänyt tyystin hänet huomiotta. Ja vielä sellaisella kerralla, kun oli vienyt mukanaan myös sen, joka kuuraparran valvovan katseen alle oli asetettu suojelukseen. Samperin puusilmä…

Ja siihen se keskustelu sitten tyrehtyikin. Sinällään Delathos arvosti sitä että Theo oli ollut avoin hänelle Briarin tapahtumista, sillä Darius olisi ne muuten hänelle kerrannut tässä ja nyt. Eikä tummahipiää olisi voinut vähempääkään kuulla siitä Winderiltä – häntä kun ei jaksanut liikuttaa sen sarvipäisen kyläpäällikön menot ja noiden välit monesta eri syystä, jotka oli parempi jättää omaan arvoonsa.
Kuurapartaisen arvioiva katse kohosi paremmin Dariukseen, tuon hänen vointinsa perään tiedustellessa, noteeraten myös sen tummanmetallisen korun hänen kaulallaan, joka sai käsipuolen nostamaan kätensä sille korulle. Tiiviisti kaulan ympärille kietoutunut käärmekoru tuijotti eteensä takin kaulukselta, pitkien turkishaituvien seasta, paljaaksi jätetyltä kaulanseutuvilta. Delathos ei pantaa jaksanut alkaa piilotella samalla tavalla mitä riipusta, jonka olisi voinut vain pujottaa kauluksen alle, eikä hänellä muutenkaan ollut tapana alkaa lyhyillä pihavierailuilla alkaa verhota itseään kaulahuiveihin ja vuorata vaatteilla jääkautta varten. Jos se koru jotakuta olisi häirinnyt, niin siinäpä olisi yrittänyt sitten ottaa sen pois.
”Voinnissani ei ole ollut kehumista sitten pidempään toviin”, Delathos hymähtikin lopulta kulmiaan kohauttaen, ”Ei ole näkynyt, ei kuulunut, eikä tuntunut. Minne lie hävisi, eiköhän se tule jokatapauksessa kahta kauheampana takaisin, joten sinuna pitäisin keihääsi teroitettuna sitä päivää varten”, pohjoisenhaltia huomautti kovinkin välinpitämättömänä.

”Ehtihän Theo jutusteluistanne seurassani juoruta. Alan hiljalleen ymmärtää miksi isäni lieni aikanaan häviävän omille teilleen, sillä hän kantoi samaa kirousta aikanaan kanssani. Sinuna hankkiutuisin minusta eroon vielä kun sinulla siihen on tilaisuus – itse en saa tätä pois kaulastani kuitenkaan, joten ehkä teillä vielä hetki on aikaa katsella kyllästynyttä turpaani ilman, että ketään repisin riekaleiksi”, Delathos selitti olkiaan kohauttaen lopulta, ”Mutta mitä sitten? Siinäpähän järjestäkööt vuosituhannen manaussessiot jos välttämättä haluavat, kukas minä olen sanomaan vastaan”.


//TÄN TAKIA MÄ SANOIN ETTÄ SITÄ TERRAARIOTA EI SAA JÄTTÄÄ AUKI!!!!! Tulee pieniä snekpentuja//

[Aksutar]

Sitä pirua pakkasherran päässä ei ollut kuulunut, mutta oloaan Delathos ei voinut kehua, mainiten ettei siinä mitään kehumista ollut pitkään toviinkaan. Eiköhän kaikilla ollut sama tilanne, mutta tämä ei ollut oikea hetki saatikka seura lähteä vertailemaan, kenen elämä oli kurjempaa. Näin ollen Darius vain hymähti terävästi kuuraparran kehottaessa häntä pitämään keihäänsä teroitettuna.
Alun alkaen Darius oli ajatellut, että hän hoitaisi asian Delathoksen kanssa nopeasti, pahoitellen käytöstään kuurapartaisen asunnolla ja pyytäen anteeksi sanomisiaan, mutta nyt, kun käsipuoli tuossa edessä taas kukkoili… Ei Darius tuntenut enää tarvetta sille anteeksipyytelylle. Miksi hän olisi? Johan Delathos oli hänelle tehnyt paljon pahempia asioita, nyt jos tuo kuurapartainen kaiken sen jälkeen, mitä Eliitti oli hänen eteen tehnyt, kehtasi mielensä pahoittaa ja mököttää Haukansilmän todenperäisistä sanoista, niin ei se hänen ongelmansa ollut. Eihän?

Darius vetikin syvään ja pitkään henkeä, Delathosta kuunnellessaan. Tummahipiä vaikutti kovin välinpitämättömältä manaussuunnitelman suhteen, mutta tarvitsiko tuon edes sitten hätäilläkään asiasta? Ehkä, Mordecai ja Theodluin olivat saaneet asian kuulostamaan vakavammalta, mitä Delathos taas esitti. Loppupeleissä Darius ei tiennyt eikä oikeastaan jaksanutkaan ottaa selvää asiasta.
”Mitä sinä haluat, Delathos?”, Darius kävi yllättäen kysymään suoraan, ”Onko Kuiskauksen kapteenina oleminen sinulle vain yksi lysti muiden joukossa?”.
”Jos tämä kaikki on sinulle saman tekevää, niin olkoot. En ala sinua estelemään. Et alun alkaenkaan ollut minun valitsema sotilas riveihini”, Eliittikenraali jatkoi, katseensa kohottaen kunnolla kuurapartaisen katsetta haastamaan, ”Mutta minä ylensin sinut. Minä luotin sinuun, tiedän mihin pystyt. Ja jos minun pitää vielä erikseen sinulle kertoa, kuinka arvostan sinua yksilönä ja sotilaana, niin olkoot, kerron sen”.

”Mutta jos tämä kaikki on sinulle vain yhtä vitsiä, niin astu pois virastasi”, Haukansilmä antoi nyt tulla kerrankin suoraan, vaikka tietenkin pelkäsi sitä, että Delathos oikeasti lähtisi. Mutta eipä se maailmaa kaataisi, jos kuuraparta poistuisi kapteeninvirastaan. Ennemminkin se sattuisi henkilökohtaisella tasolla.
”Muussa tapauksessa lopeta uhkailusi ja koita vastata rehellisesti, kun sinun vointiasi kyselee joku, jota se oikeasti kiinnostaa”.


// lfkjölakjfaw SNEK PENTUJA. NIIKU SE PIKKU SNEP KÄMMENELLÄ APUA. Tho Katalaa ei saa päästää lisääntyyn… Dari be lyek ”I CARE ABOUT YOU FITE ME CUNT” //

[Crimson]

Ajatus siitä että tässä kestäisi vain hetki alkoi tuntua silkalle kuvitelmalle. Tässä tulisi menemään kauemmin kuin Delathos olisi halunnut, varsinkin nyt kun hän ei tavalliseen tapaansa vain kyennytkään aukomaan päätään Haukansilmälle ja suorastaan kerjäämään verta nenästään. Ei, kuuraparta oli harvinaisen asiallinen ja hillitty tapaus, joka ei lainkaan kuulunut Delathoksen yleiskuvaan, jollaisena mies oli näillä tuvilla totuttu tuntemaan.
”Kerro sinä se minulle, minä vain seuraan käskyjä”, Del vastasi, oikeastaan tietämättä mitä olisi vastannut Dariuksen kysymyksiin. Ei hän ollut tätä osaa itse valinnut, hänet oli vain sysätty Winderin joukkoihin alunalkaen ja tuo hienohelma oli hänet lopulta ylentänyt kapteenin virkaan. Pitihän Delathos siitä, se oli omanlaisensa merkkipaalu ja kunniakas virka, jossa oli hänen makuunsa mielekäs määrä vastuuta ja sija pompotella muita, mutta toimia myös esimerkkinä muille.

No, eihän Winder hänelle vastausta siihen kertonut, vaan yltyi kyseenalaistamaan merkitsikö se virka mitään Delathokselle. Ei, jos hän niin halusi ajatella. Mutta kyllä se merkitsi, niin virkatovereiden kuin puolueellisuuden nimissä, eikä se Winderin luottamus häneen työtehtävien suhteen ollut koskaan horjunut Delathoksen osalta.
Kuuraparran tarkkaileva katse muuttui aavistuksen närkästyneeksi, miehen nostaessa toisen kätensä tarttumaan toiselta kyljeltään kiinni kuin kätensä puuskaan olisi nostanut, Delathoksen jääden katselemaan alas lyhyempäänsä.
”Ai nytkö sinua aidosti kiinnostaakin kuulumiseni ja menemiseni yllättäen? Sen myötä kun muutama päivä sitten vain käänsit selkäsi minulle ja teit niin kovin selväksi että olen pelkkä ylimääräinen ratas kärryissänne”, tummahipiä hymähti hermojensa alkaessa hiljalleen kiristyä, vaikka hän yhä niin rauhalliselta kuulostikin. Delathoksen askel lähti kuitenkin viemään pitkin huonetta, kuuraparran ollen jo hetki sitten luopunut siitä katsekontaktista Dariuksen kanssa.
”Minua ahdistaa ja pännii! Asenteenne ottavat päähän, kaipaan mielenkiintoisia tehtäviä, en jaksa olla paikoillani enää kun se tekee minusta levottoman! Ja ainoa joka tähän saakka on vaikuttanut välittävän kaikesta on se saamarin vampyyri, vaikka sillä on ollut tuhansittain tilaisuuksia vain lopullisesti hankkiutua minusta eroon näiden vuosien aikana monesta eri syystä. Ja tekikö hän niin muutama päivä sittenkään?! No ei jumalauta tehnyt!”, kuuraparran askel harhaili pitkin huonetta kun turhautuneen äänikin alkoi kohota, Delathoksen jälleen huomaamattaan jättäen jälkeensä kuuraisia, hitusen leviäviä jälkiä jälkeensä, kunnes hän pysähtyi Winderin eteen ja tarrasi mokomaa kauluksesta.
”Sinä saatana pilasit nimeni, ja mitä hän teki?! Nosti minut jaloilleni ja antoi uuden tilaisuuden ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaikka olisi voinut hankkiutua meistä molemmista eroon sillä kerralla! Hän halusi että pidän teitä silmällä jostain syystä, ja ilmoittaisin jos joku teistä vain haihtuisi kuin tuhka tuuleen yllättäen – mutta oletko sinä silmällä pitämisen arvoinen Darius?! Sinä tai lähipiirisi, mitä mieltä olet?!”, kapteeni tyrkkäsi esimiehensä kovinkin hellästi kauemmas, jäävuoren jääden tuohtuneena sijoilleen vain seisomaan, ”Pitäisikö minua kiinnostaa pitää silmällä jokaista mörköä ja paholaista jotka perässänne juoksevat ja nurkilla vaanivat, kun sinä nimität tämän kaiken olevan minulle yhtä vitsiä?!”.

”Sinä halusit minusta kapteenisi! Sinun käskyjäsi olen tähänkin saakka yrittänyt parhaani mukaan noudattaa ja sopeutua johtamaan joukoissasi ja olemaan yksi teistä. Jos tämä olisi minulle vitsi, niin olisinko edes yrittänyt?! Ja jos nyt väität että olen tehnyt turhaan töitä eduksesi nämä vuodet, niin jumalauta Winder väännän sinut niin sievälle rusetille, että siitä et seuraavan vuosikymmeneen tule aukeamaan edes omiesi avulla…”, Delathos hymähti ärähtäen, jääden määrätietoisena odottamaan mitä silmäpuolella olisi hänelle sanottavana.



//NO NIINPÄ! Lillasnep. Katalahan lisääntyy, just give him a moment >:3c Deli be lyek, yea hit me boi I bet you can do it//

[Aksutar]

Eliittikenraali sai purra hammastaan todenteolla, ettei ihan ensimmäisenä räjähtänyt takaisin kapteenilleen. Eiköhän se ollut molemmille selvää, ettei tästä tulisi mikään helppo keskustelu ja ”normaalisti” Darius olisikin saattanut jo toppuutella kuurapartaista ja perääntyä tilanteesta, mutta nyt kun ei tarvinnut pelätä sitä punasilmäistä perkelettä, ei Darius aikonut perääntyä. Hän piru vie seivästäisi kuurapartaisen sijoilleen, jos tuo kehtasi turhan aggressiiviseksi ruveta!
”Kaiken sen jälkeen mitä sinulta olen kestänyt, mitä sinulle olen antanut anteeksi, kehtaatkin tarttua pikkumaisesti siihen, kun minä kerran sinusta pahasti sanoin!”, Nyt jo selvästi suuttunut eliitti sähähti käsipuolen ensimmäisiin sanoihin.
”JA KEHTAATKIN SANOA, ETTÄ SE VERENIMIJÄ ON AINOA, JOKA SINUSTA ON VÄLITTÄNYT”, Eliitti kohotti ääntään, Sijoiltaan liikkumatta, edes silloin, kun käsipuoli lähemmäs päätti astahtaa ja kauluksesta tarrata. Hyvä ettei haukansilmäinen saman tien motannut kapteeniaan, lähinnä vain ärähtäen ääneen, kun tummahipiä sanojensa lomasta hänet kauemmas tyrkkäsi. Haukansilmä pisti myös merkille ne jäiset jäljet, mitä pohjoisenperkele jätti jälkeensä huoneeseen, mutta ne olivat nyt harvinaisen pieni murhe hänen mielessään.

”ME emme koskaan pyytäneet häneltä mitään suojelusta. Jos se yönsaasta on sinua käskenyt meidän perään katsomaan, niin syytä vain häntä!”, Darius oli raivona. Raivoa ei yhtään helpottanut nyt ristiriitaiset tunteet Mordecain ja Delathoksen suhteen. Kaikki oli sekavaa ja vaikka eliitti oli kuunnellut kapteeniaan, tuntui se kovin vaikealta järjestää ajatuksiaan tuon kuultavaksi rationaalisesti.
”MINÄ OLEN ANTANUT SINULLE TILAISUUDEN TOISENSA PERÄÄN. Kaiken sen jälkeen, Delathos, Mitä MINULLE OLET TEHNYT. Kehtaatkin päin kasvojani väittää sitä saatanaa anteeksiantavaisemmaksi mitä minä!”, Eliitti jatkoi sähisten, lähtien puolestaan huonetta pitkin ravaamaan, näyttäen siltä että saattaisi hetkenä minä hyvänsä hypätä käsipuolen kimppuun, ”Mutta jos hän on niin paljon parempi esimies, niin mene ja luiki lepakkosi siipien suojiin äläkä kehtaakaan näyttää naamaasi minulle!”.

”SINÄ ET koskaan tehnyt turhaa työtä”, Eliitti ärähti, loppua kohden rauhoittuen sanoissaan, katseensa viimein Delathoksesta kääntäen. Hetken henkeä vetäen, koittaen edes jollain tasolla rauhoittua. Voi kuinka se kismittikään palata kotiin ja näihin tunnelmiin.
”Minä nimesin sinusta kapteenin, koska luotin sinuun. Kaikesta huolimatta, Del, Luotin sinuun. Ja kaiken sen jälkeen, mitä olemme kokeneet, katsot sen saatanan torahampaisen olevan minua parempi? Olkoot sitten niin”, Eliitti oli kääntänyt selkänsä käsipuolelle, kävellessään työpöytänsä ääreen ja iskien nyt molemmat kämmenensä pöydänkannelle, haltian nojatessa sitä vasten.
”Olisit kertonut aikaisemmin, että kaipaat enemmän haastetta työssäsi. Olisin voinut kasata sinulle ja sotilaillesi ties mitä tehtäviä”, Syvään henkeä vedettyään Darius jatkoi, aikaisemmin puhuttuihin aiheisiin tarttuen, ”Tai olisit edes ajoissa lähtenyt, ennen kuin sinua ystäväksi aloin luokitella”.


// KATALA EI SAA LISÄÄNTYÄ nyt kaikki tuherot umpeen. Tuherokeilto Katalalle. Dari be lyek bastard feck u //

[Crimson]

Kuurapartainen hiljentyi täysin kuuntelemaan vuorostaan miten Darius tilanteesta hiiltyi, kirjaimellisesti, tuosta lähtien pitkän kylmän matkan päätteeksi vähän turhankin paljon ääntä hänen makuunsa. Delathos oli aina nähnyt Haukansilmäisestä vain sen halveksunnan häntä kohtaan, koska heidän menneisyytensä nyt… no, oli mitä oli. Vaikka Del oli saanutkin tilaisuuden tilaisuuden perään todistaakseen itsestään jotain muuta, oli hänellä tässä omilla jaloillaan seistessään ja harvinaisen selväpäisenä vaikea nähdä sitä, että Darius olisi hänestä välittänyt muuna kuin sotilaana joukoissaan. Ensin Theo, ja nytkö Winder itse halusi tunnustaa jotain syvällistä ystävyyttään hänelle syystä tai toisesta? Mitähän helvettiä se vampyyri oli mennyt noille syöttämään, sillä tämä ei tuntunut enää miltään sattumalta!

”Minä en koskaan väittänyt että hän on sinua parempi”, Del hymähti katsellessaan pöytäänsä nojailevaa haukansilmäistä, ”Vaikkei hän kyllä koskaan ole minulle ääntään korottanutkaan, kuten sinä olet useamman kerran tehnyt. Sinä et saata kuvitella ainoatakaan kertaa niistä jotka olen hänen silmissään tyrinyt, ja kaikkea sitä paskaa ja ikävää jonka N’thiszedratam on viskellyt teistä molempien tielle”.
”Tiedätkö kuinka vaikeaa minun on nähdä sinussa ystävää tällä hetkellä? Hädintuskin edes tunnen sinua näin selväjärkisenä, siinä missä sinä tiedät minusta yhtä ja toista salaisuuksiani myöten, jotka olet pelikorttien tavoin viskellyt pitkin lattioita muiden kerättäväksi. Olen pyytänyt jo anteeksi, muttei se ollut sinulle tarpeeksi. Voin olla pahoillani tuhansista muistakin asioista, joita olen elämäni aikana tehnyt, muttei se silti muuta sitä faktaa että aikani on lopussa, Darius”, Delathos selitti lopulta syvään henkeään vetäen, näyttämättä kuitenkaan siltä että olisi siitä tiedostamastaan seikasta ollut murheissaan tai tulevaa millään tavalla pelännyt. Eikä Delathos pelännytkään, hän oli oikeastaan odottanut hetkeä astella hautaansa, ja hän oli antanut omalla tavallaan Winderille tilaisuuden johdatella hänet siihen hautaan kunniakkaasti sen sijaan, että kuuraparta olisi surmansa suuhun astellut jotain pimeää polkua pitkin. Mutta N’thiszedratam oli kaiken senkin käynyt pilaamaan, se saasta oli vienyt häneltä niin paljon…

”Ei ole tapaistani kuitenkaan vain marssia tieheni ja hylätä asemaani, jos sellaiseen olen yltänyt”, Del hymähti astellessaan lähemmäs Dariusta, pysähtyen hieman etäämmälle miehestä, ”Se olet sinä, joka heittää minut pihalle, jos sitä oikeasti haluat. Olen tähän saakka seurannut sinua, ja tulen vierelläsi myös taistelemaan viimeiseen asti jos se minusta on kiinni. Olen mielestäni ilmaissut haluni katsoa peräänne, ja teen sen oman elämäni pantiksi asettaen, muttei se minua kiinnosta niin pitkään kuin tiedän tekeväni jotain oikein”.
”Tätä olen puhtaimmillani”, kuuraparta hymähti ryhtinsä suorana, kättään levittäen ja olkaansa kohauttaen, ”Ja tämä voi hyvinkin olla viimeinen kerta kun minut sellaisena näet, ellei Mordecai saa tutkimuksiaan ajoissa valmiiksi. Joten anna minun säilyttää myös syy taistella kunniakkaasti loppuun asti”.
”Tässä vaiheessa arvonimieni ja elämäni romukoppaan heittäminen kun kuulostaa varsin ankealta tehtävältä. Tee se mieluummin vasta sitten, kun ne velhonpahaset ovat saaneet hömpötyksensä suoritettua, jos minussa henki silloin vielä pihisee”, Delathos totesi vinosti virnistäen.



//NOOOO! KATALA WANTS TO BE FREEEEEE~!!!! Nyt kaikki jalat levälleen. DELI BE LYEK BITCH NOW KISS ME AND RUN AFTER YOUR LOVERBOI//

[Aksutar]

Eliittikenraali veti kerta toisensa jälkeen syvään henkeä, puhaltaen rauhallisesti ilmat ulos sieraimistaan. Siinä piti muutamaankin otteeseen laskea kymmenestä alaspäin, kun Haukansilmä itseään koitti kerätä ja ajatella tilannetta rationaalisesti. Hän tiesi, ettei Delathos aina ollut oma itsensä. Mutta nyt tuo oli. Ja tuon olemus tuntui ärsyttävän. Joskin ei pelottavan. Delathos ei ollut terve, tuo oli monella tapaa mieleltään sekaisin ja Dariuksen olisi pitänyt antaa enemmän ymmärrystä pohjoisenperkeleelle, mutta se oli niin pirun vaikeaa. Ei Darius osannut olla se auttava ja ymmärtävä taho näissä tilanteissa. Eliitti kun itse oli niin rikki, kaikin tavoin. Kyllä hän oli kykenevä ymmärtämään asiaa myös kuurapartaisen näkökulmasta, mutta kun omat tunteet ja varsinkin se turhautuminen nousi pintaan, ei Darius kyennyt katsomaan asiaa niin laajalta kannalta.
Hengitellessään Haukansilmä kyllä kuunteli kuurapartaista, eliitin tuijottaen tiiviisti työpöydän pintaa. Hän ei ollut täysin varma, miten olisi halunnut edetä tässä tilanteessa. Hän välitti kyllä delathosista ja halusi pitää pohjoisenpirun kapteeninaan, mutta samaan aikaan Darius ei tiennyt, voisiko tuohon enää täysin luottaa, nyt kun tiesi Delathoksen kytköksestä Mordecaihin.
Mutta toisaalta, eipä Mordecaikaan ollut todistanut olevansa täysin läpimätä, vaikka hämäräperäisen veljeskunnan johtoportaaseen kuuluikin…

”Anteeksipyyntösi ovat olleet tarpeeksi”, Darius aloitti lopulta, yhä pöydänkantta tuijottaen, tummien hiusten verhoten hyvinkin peittävästi eliitin kasvoja sivuilta, ”Mutta yhä uudestaan ja uudestaan käyt minua kyseenalaistamaan. Kuinka pirun monta kertaa sinulle täytyy kertoa, vakuutella, että olet yksi luotetuistani?”.
”Enkä ole kertonut salaisuuksiasi eteenpäin. En kenellekään, kehen en luota. Tai kuka niitä valmiiksi ei tietäisi”, Toki, Argenteus oli tässä tilanteessa poikkeus, mutta ei Delathoksen tarvinnut kuulla siitä, että toinen eliittikenraali tiesi käsipuolen olevan palkkamurhaaja, ”Sinä itse et koskaan tehnyt tarpeeksi selväksi, kuinka salaisia ne nimet ovat keskuudessanne. Ja jos joku nimesi on yhdistänyt toiseen, ei se minun syyni ole”.

”En aio potkia sinua pois riveistäni”, Eliitti jatkoi, viimein suoristautuen siitä pöydän äärestä, kuitenkaan kykenemättä vilkaisemaankaan Delathoksen puoleen sillä hetkellä. Ehkä siksi, että hän koitti sillä tavoin hillitä uutta raivonpuuskaansa. Ehkä siksi, että silmässä oli muka roska, joka kyyneleenpoikasen oli kirvoittanut silmäkulmaan. Eliitti oli vain niin väsynyt tähän kaikkeen. Kaikkeen negatiivisuuteen, salailuun ja varovaisuuteen.
”He tietävät jo mitä tehdä suhteesi. Mutta Mordecai tarvitsee siihen Argenteuksen ja Theon apua”, Haukankatseinen hymähti, kertoen sen, mitä oli ymmärtänyt. Olivatko maagit sitten keksineet ratkaisun, sitä Darius ei voinut sanoa varmaksi, mutta sellaisen käsityksen hän oli saanut.
”Se on ilmeisesti riskialtista. Kaikille teille. Mutta jos totta puhutaan, olet sinä ainoa, jonka menetystä jäisin sen toimenpiteen myötä suremaan”, Aavistuksen eliitin pää kääntyi Delathoksen suuntaan, Haukansilmän ”katsoen” sokealla kasvonpuoliskollaan kuuraparran puoleen.

”En tiedä miten tätä korjata”, Tummatukkainen haltia tuhahti, ”Mitä meidän välillä on. Jos sitä jotain edes on ollutkaan. Mutta haluan sinun tietävän, ettet sinä ole vain yksi kasvoi muiden joukossa”, hän lisäsi, yrittäen jopa kuulostaa yhtälailla virnuilevalta, mitä Delathos viimeisimpien sanojensa suhteen.



// KATALAA EI VAPAUTETA. KAHLITKAA SNEP. JALAT KIINNI. Ei kun Eru tulee katalaa vastaan silleen you wanna go feckboi. AND DARI BE LYEK SUCK MY DUCK AND GO FECK MY NEPHEW eikun mitä //

[Crimson]

Se virne säilyi kuurapartaisen kasvoilla, Delin seuraillen kuinka kenraali kävi viimein pöytänsä äärestä suoristautumaan ja puhumaan. Miksi niin salaperäisesti haltiakenraali kasvojaan piilotteli, sitä kapteeni ei lähtenyt arvailemaan, vaan ennemminkin tietäväisenä kävi vain kohauttamaan kulmiaan.
”No juuri kerroit sen minulle ensimmäistä kertaa niin, että sen varmaan vielä huomennakin tulen muistamaan, ellen jostain syystä aio tänä iltana juoda niin hillittömiä perseitä, etten muistaisi tästä päivästä huomenna mitään”, Delathos hymisi. Ei hän jaksanut olla Dariukselle mistään vihainen. Tehtyä ei saanut tekemättömäksi, ja ruikuttamisella oli tapana vain pahentaa asioita. Kuten sanottu, hänellä ei ollut aikaa jäädä vain marisemaan paikalleen. Delathoksen oli turhankin helppo vain kävellä eteenpäin ja jättää sellaiset asiat taakseen, joista hän ei mitään hyvää elämäänsä saanut, ja niin hän oli tehnyt myös niiden asioiden suhteen, jotka hänen ja Winderin välejä varjostivat.

Mutta ei Haukansilmä aikonut häntä potkia riveistään ulos. Tuo tiesi myös kertoa Mordecailla olevan jo ratkaisu valmiina, vain valmistelut puuttuivat. Ja hyvä niin, loppuisipa tämäkin turhanpäiväinen odottelu viimein ja nähtäisiin, olisiko siitä tuhkasulkaisesta yönlapsesta lopulta mihinkään. Omalla tavallaan se tosin kolhaisisi, jos hänen perseilyjään vierestä seuranneena Mordecai heittäisikin vain kaikkien muidenkin tavoin henkensä siinä toimenpiteessä, mutta toisaalta - eipä Delathos sitä tänne varmaan siinä tapauksessa jäisi murehtimaan. Dariustakin tuntui harmittavan, mutta se jos haukansilmäinen menettäisi hänet.
”Ala nyt itkemään vielä, sehän tästä puuttuisikin”, pohjoisenhaltia hymähti rauhallisesti tummatukkaista katsellessaan.
”Viis kaikista muista, olen tähän saakka pysytellyt lojaalina sinulle. Saatan olla lojaali myös sille lepakolle, sillä hän pitää meistä huolta, mutta minä ennemmin antaisin niiden kyitten viiltää kurkkuni auki kuin tekisin teille pahaa heidän nimissään mistään hinnasta”, Delathos huokaisi, ”Kaiketi se sitten tarkoittaa, että välitän teistä. En ole hyvä tunteiden kanssa, koska elämässäni ei montaa hetkeä ole ollut, kun olisin tuntenut jotain kylmää murhanhimoa enempää”.
”Olet hyvä mies, vaikka vähintäänkin pässinpäinen, Darius. Ja jos minulla on tilaisuus paikata välejämme ystävinä, haluan tehdä sen sitten, kun mieltäni ei ole myrkyttämässä joku toinen”, siihen saakka vihatkoot häntä sitten vaikka koko sydämestään jos halusi. Delathos kuitenkin piti Dariuksesta esimiehenä, ja no… Darius kuulosti siltä, että halusi mieltää heidät ystäviksi. Ehkä he olivat ystäviä, kovin etäisiä sellaisia tosin tällä hetkellä. Mutta ystäviä.

”Joten parempi varata sitä hetkeä varten paras viskipullosi”, Delathos totesi kulmaansa kohauttaen, käyden toverillisesti tapauttamaan Winderin hartiaa, kätensä jättäen siihen lepäämään, ”Tai tulen muuten pettymään tasoosi miehenä”, kuuraparta vielä virnisti.
”Ja nyt lopetat tuon surkuttelusi, eikös? Eiköhän teillä ollut taas tarpeeksi vaikeaa jo Briarissa alun perin että sinun tarvitsisi jatkaa sitä täälläkin vielä erikseen. Sinun piti muutenkin joutaa Mir Valdorenin perään ellen aivan väärin talleilla kuullut”.



//Katala on niin liukasluikku, ettei sitä voi kahlita. Eru kun tulis vastaan niin Katala koittais lahjoo sen puolelleen. EIKUN MITÄ :DDDD Winderit jumalauta//

[Aksutar]

Haukansilmäinen hymähti terävästi, kuurapartaisen kommentoidessa itkemistä. Ehkä jos yhtään huonommalla tuulella olisi ollut, olisi Darius saattanut alkaa itkemään kunnolla. Nyt se mahdollinen kyyneleenpoikanen lieni lähinnä stressin ja turhautumisen saatosta, mutta eilisen jäljiltä Dariuksella ei ollut niinkään murheellinen olo. Ei ainakaan vielä, mutta jos näitä negatiivisia iskuja tulisi päin näköä enemmänkin vielä tänään, niin asia saattaisi muuttua.
Sen verran jäykkänä ja synkkämielisenä eliitti kuitenkin oli, ettei hän keksinyt, mitä Delathokselle vastata. Tuskin kuurapartainen edes tiesi, kuinka paljon tuon sanat lojaalisuudesta merkitsivät haukansilmälle. Eikä hänellä ollut hetkeäkään epäilystä siitä, että käsipuoli puhui totta.
”Meillä tulee olemaan tilaisuus. Pidetään siitä huoli”, Haltiakenraali lopulta hymähti, viimein kunnolla vilkaisten tummahipiän puoleen, kun puheena oli välien paikkaaminen. Sitä Dariuskin halusi, vaikkei näin selvin päin ehkä osannut sitä niin avoimesti sanoa. Delathoksen suhteen se avautuminen oli huomattavasti vaikeampaa, mitä esimerkiksi Iriadorin tai Lorythaksen seurassa. Mutta eliitin korvaan se kuulosti hyvältä, että he paikkaisivat välejään ystävinä, sitten kun pohjoisenperkeleellä ei olisi sitä pirua pääkopassa vinoilemassa.

”Mutta viskiä en sinulle välttämättä lupaa. Ehkä etsin jotain vielä harvinaisempaa sitä tilaisuutta varten”, Silmäpuolinen virnisti, katseensa käyden siinä hartialleen lepäämään jääneessä kädessä. Surkuttelut jääkööt sikseen, todellakin, Eliitin naurahtaen pienesti, kun kuuraparta korkeahaltiasta muistutteli.
”Kuten kaikilla, on meilläkin vielä paljon valmisteltavana huomista varten”, Darius aloitti, katseensa valkeahapsisen kasvoille nostaen, ”Kaikki vastoinkäymiset tuntuvat vain kasaantuvan juuri ennen juhlia. Mutta ehkä me selviämme”, Haukansilmä lisäsi, käyden nostamaan oman kätensä Delathoksen käsivarrelle, sitä muutaman, veljellisenomaisen kerran taputtaen.
”Jos sinulla ei ollut muuta, niin suksi kuuseen siitä. Ja katso, että se äpärä on huomenna edustavannäköinen, kuningatar kun hänet halusi juhliin osallistuvaksi”, Darius antoi omanlaisen ”käskyn” käsipuolelle.
”Jutellaan enemmän paremmalla ajalla”, Eliitti vielä lisäsi, jääden sitten odottamaan, josko kuurapartaisella oli jotain sanottavanaan. Jos ei, antoi Darius tuon poistua paikalta, itse napaten kirjenipun työpöydältään ja satulalaukut ovenvierestä matkaansa, ennen kuin lähti asuintiloihinsa suuntaamaan.



// LIUKASLUIKKU KUSIRUIKKU. SAATANAN NAHKIAINEN. Katalalla ei ole mitään, millä lahjoa Erua. Joten huonosti käy. Noi nupit on vähän tommosia //

[Crimson]

Delathos, Salrabia


Delathos virnisteli tapansa mukaisesti tyytyväisenovelana Winderille, kun puhe oli jostain harvinaisemmasta juomasta. Se kuulosti hyvältä, vaikkei ryyppääminen elementtinä juuri nyt varsinaisesti miellyttänyt millään tapaa, etenkään se humala ja sekopäisyys, kun hänellä oli tilaisuus olla vain omine ajatuksineen vielä toistaiseksi. Miten pitkään se kestäisi, se taisi olla heille kaikille vielä toistaiseksi arvoitus.
Veljellinen tunne kohosi päällimmäiseksi olotilaksi Delathoksen mieleen, kun Darius hänen seurassaan kävi nauramaan. Noillakin oli vielä tekemistä, ihan kuten muilla, eikä varmaan epäilystäkään että ilta venähtäisi pitkäksi pahimmillaan. Mutta sentään heidän tuli osallistua niihin juhliin vasta myöhemmin huomisena iltana, mikä mahdollisti ehkä pitkään tänä iltana kukkumisen, mutta myös vähän pidempään aamulla lepäämisen. Mutta ehkä nuo selviäisivät, toden totta. Ja Delathoksella oli sellainen tunne, että se hienohelma kreivinpahanen olisi ihan miellyttävä ja armollisempi isäntä piilopaikassa muille. Ei Darius olisi tähän kaikkeen suhtautunut muuten niin hyväksyen.

Kuuraparta kävi naurahtaen hymisemään muutaman kerran matalalta Winderin viimein ajaessa häntä tiehensä, missä välissä se käsi toisen hartialtakin laski rennosti alas, kunnes Del sai pyyhkäistyä valkeaa harjaansa päänmyötäisesti taemmas.
”Katsotaan, eiköhän hän osaa itse katsoa itsensä näppärämpään kuntoon kuin minä saisin häntä edes unissani”, Delathos tuumi vinosti hymyillen, kannoillaan käyden kääntymään, ”Koittakaahan levätäkin jossain välissä, saatte muuten siirtonne ensimmäiset torut niskoihinne jos aiotte kreivin palvelukseen astua silmät ristissä”. Sen myötä kuurapartainen kävi kättään kohauttamaan laiskasti vilkutuksen tapaiseksi Winderille, tummahipiäisen lähtiessä jälleen heidän keskustelustaan vapautuneemmin ajatuksin marssimaan tiehensä. Sinne tuvilleen, pois muun kaaoksen tieltä, huomiseen valmistautumaan ja etsimään jo pukineet vähintäänkin esille suoristumaan, jottei niitä tarvitsisi enää kiireessä etsiä huomenna.


Kaikessa siinä kiireessä ja tohinassa oli tuville kuitenkin löytänyt tiensä myös joku ylimääräinen, jolla varmasti olisi ollut tuhat ja yksi -syytä sillä hetkellä olla tekemässä kaikkea muuta, paitsi roikkumassa täällä. Zhiermatuin almanakassa oli kuitenkin ollut jo muutamana iltana vähän turhankin tyhjää, ja alati Dolen Mírillä roikkuminen oli lopulta käynyt tylsäksi. Yhtälailla, kuten eliittisotilaatkin, oli Salrabia kutsuvieraana valmistellut itseään hovin juhlintaan, ja jättänyt Tapiwan hetkeksi taakseen voidakseen vierailla haltioiden kaupungissa muutaman päivän. Päivä pari sinne tänne, ei Aslak hänen menemisistään ottanut pahastuakseen!
Mutta mitä ihmettä killanjohtaja teki sotilastuvilla tähän aikaan illasta? Ensinnäkin Zhiermatui oli astellut paikalle näkymättömänä, hiiren hiljaa suoraa etuovesta tilaisuuttaan vahdattuaan aikansa, jotta jonkun muun oven avauksella pääsi sisätiloihin kuokkimaan, ja oma agendansa mielessään livahtanut kenraali Winderin tiloja etsimään kaikessa rauhassa tovi sitten. Hänellä oli henkilökohtaista asiaa haltiakenraalille, vähän monestakin syystä, ja taustansa huomioon ottaen Kaamosmieli oli harvinaisen varma siitä, että vaikka kuinka kauniisti olisi audienssia pyytänyt ja siihen kylkeen mitä vain tarjonnut, ei kenraali olisi ottanut häntä vastaan ikinä. Joten tietenkin Salrabia oli ottanut tehtäväkseen itse hankkiutua Winderin puheille viimein, kun oli tietoinen kenraalin paluusta takaisin kaupunkiin!

Salrabian silmiä koristivat tummat kajaalirajaukset, ja hänen arpensa alleen piilotti verenpunainen, todella kapea kuunsirppi. Demonin hiukset lepäsivät harvinaisen laiskasti vain sellaisiksi jätettyinä hänen harteillaan, puhtaanvalkoisten kutrien soluttautuen lähes täydellisesti hänen yllään olevaan valkeaan koreilevaan sisätakkiin, jonka selkämystä koristi kuva mustasta serpenttikäärmeestä kaikkine muine koristekirjailuineen. Tummanpurppuraiset ihoa nuolevat housut toivat mukavan kontrastin muuhun kokonaisuuteen, Zhiermatuin pelottomana suosien valkeita kenkiä useimmiten säässä kuin säässä eikä tämä kerta ollut poikkeus, kun hänen kinttujaan koristivat niin kovin huolitellusti edestä nyöritetyt saapikkaat, jotka toivat hänelle muutamisen sentin lisää pituuttakin.

Odottaessaan Kaamosmieli oli lähinnä pyörinyt pitkin huonetta silmäilemässään paikkoja, mihinkään kuitenkaan koskematta. Paitsi korkeintaan vaatekaappiin, jonka senkin sisältö oli sitten suorastaan kuvottavan tylsä sen jälkeen, kun Salrabia oli ehättänyt sovittaa itselleen muutamaa vaatekappaletta. Lainaamansa takin harteilta demoniverinen kuitenkin äkkäsi punaisen hiuksen, joka kerkesi nostattaa mitä katalimman virneen sarvipäisen kasvoille, kun tuo kävi sitä väriä omilla hiuksillaan imitoimaan – kyllähän Salrabia tiesi kenelle se punainen sävy kuului. Ja hän tiesi että sillä voisi aiheuttaa sillä enemmänkin pahennusta ja virheellisiä johtopäätöksiä halutessaan.
Se kuteiden sovitus, tai ehkä enemmänkin itsensä peilistä ihailu seisahtui kuitenkin tyystin Salran erottaessa askelia oven takaa. Ja sen jälkeen joku kävi availemaan ovea sen toiselta puolen, joka sai sarvipäisen vilkaisemaan pikaisesti kammarin puolelta muualle huoneistoon. Hän nakkasi kylmiltään sen tumman takin yltään läheiselle tuolille, ja kävi itse käpertymään valmiiksi mukavannäköisille lakanoille jotka vuoteelle oli pedattu, valkeanpuhtaiden petivaatteiden seasta hänestä erottuen kunnolla lähinnä vain ne punaiset hiukset joita itse piru jäi haromaan ovelasti virnistellen.



//ET HAUKU KATALAA NAHKIAISEKSI! Tulee ja saastuttaa sun nykysenkin uunin. Katala lahjoo Erun kissoilla. Lahjottaa sille Kadzaitin. Nyt ne nupit kaakkoon. HÄN ON TÄÄLLÄ TÄNÄÄN//

[Aksutar]

Jälkeenpäin se kadutti, tietenkin, miten Haukansilmä oli reagoinut Delathokseen. Mutta pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen, vielä osin viluissaan, ei Dariuksella ollut kärsivällisyyttä lähestyä tilannetta rauhallisemmin ja rationaalisemmin. Hänen onnekseen tilanne ei kuitenkaan ollut eskaloitunut tämän suuremmaksi, Delathoksen ollen jopa se fiksumpi osapuoli keskustelussa. Kenties tästä olisi kehittynyt vielä kunnon tappelu, jos N’thiszedratamilla olisi ollut mahdollisuus puuttua tilanteeseen. Mutta onneksi ei ollut.
Kuurapartaisen sanoille suotiin vain nyökkäys hymähdyksen kera, eliittiä harmittaen, ettei hänellä tosiaan ollut pahemmin aikaa jutella nyt Delathoksen kanssa. Sitä aikaa piti järjestää myöhemmin, mielellään ennen, kuin käsipuoli joutuisi velhojen koeteltavaksi.

Kuurapartaisen lähdettyä askel tosiaan vei eliitin asunnolle, haltiakenraalin astuen hämärään huoneistoon raskain askelin ja potkaisi oven kiinni perässään. Satulalaukut laskettiin tällä kertaa kirjoituspöydän ääreen, jonka puoleen myös kirjeet jätettiin myöhempää odottamaan. Aluksi Darius luuli olevansa yksin paikalla, käyden sytyttelemään ensitöikseen muutaman kynttilän huoneita valaisemaan, makuukammarilla huomaten ensimmäisenä tuolille jätetyn takin, mikä sai Haukansilmän kurtistamaan kulmiaan. Ei hän muistanut jättäneensä sitä siihen. Takista huomio kääntyi hämärässä olevalle vuoteelle, Iriadorin näennäisesti kömpineen vällyjen väliin ensitöikseen. Eipä se tavatonta ollut nuoremmalta, vaikka tuollakin oli vielä tekemistä ja asioita hoidettavana ennen yöpuulle käymistä…
”Nytkö jo ajattelit nukkumaan mennä?”, Eliittikenraali aloittikin, kävellen vuoteen puoleen, raskaasti istahtaen sängyn reunalle huokauksen kera, selkä kohden oletettua korkeahaltiaa, ”Vielä olisi hommia… Ja kannattaisi syödä ennen nukkumaanmenoa”.

”Theodluin oli päässyt ehjänä ja elossa N’drayerin talolle”, Darius jatkoi, käyden kenkiään riisumaan puheidensa lomasta, ”Ilmeisesti Mordecaihin voi sen verran luottaa”, eihän eliitti ollut itse nähnyt Theoa, mutta Darius päätti luottaa kapteeninsa sanaan sen verran, ettei vaatinut äpärää käväisemään tuvilla näyttäytymässä todisteeksi siitä, että oli tosiaan kunnossa.
Kenkänsä riisuttuaan eliittikenraali kävi pötkähtämään vuoteelle, raskaan huokauksen kera, silmänsä hetkeksi ummistaen ja toisen käsivartensa nostaen kasvoille, silmien ylle.
”Nouse ylös”, Hetken henkeä vetävä ja itseään äskeisestä purkauksesta rauhoitteleva haltia käskytti nuorempaansa, ”Jos nyt jäät siihen pidemmäksi aikaa kyhjöttämään, et nouse enää lainkaan tänään”.



// LIMAINEN LIERO SIELLÄ! En kyl kaipais sitä uniini. Mut nyt tekee mieli nahkiaisia. Ja voi. VOI PERKELE. KATALA LÖYSI ERUN AINOAN HEIKKOUDEN. Jätkät kattoo perään kuin Erusta tuleekin katalakerhon uus kunniajäsen ku on kissanpentui tarjol. Niinkö Katala alun perin myös Delin lahjo riveihinsä? Nupit kaakkoon. väännä väännä väännä. Anna se soija. JA NYT SE COOL CAT :D //

[Crimson]

Salrabia oli hiljaa. Aivan äärettömän hiljaa kun hänelle puhuttiin, hyvä jos demoni muisti edes hengittää sillä hetkellä, kun itse kataluus piilotteli sijoillaan. Ja ilmeisesti hänen simppeli kätkeytymisensä ja punaiset hiuksensa menivät läpi, sillä Winder jäi selvästikin puhumaan mitä ilmeisimmin kumppanilleen oltuaan saapunut aluksi huoneelleen. Ja sehän sopi Salralle, joka suorastaan kihisi intoaan sijoillaan.

Haltiakenraali jorisi niitä näitä, tuttuja nimiä luetellen, joista äkkiseltään muisti korkeintaan kasvot jos niitäkään. Mutta pikku velhonsahan hän kyllä tunsi läpikotaisin, miettien mitä syytä noilla oli muka Mordecaihin luottaa? Pyörihän se kutale haltioiden arvostetuissa piireissä, kuten oli vuosisadat sittenkin jo tehnyt, ja tiesi Salrabia mitä pari viimeistä päivää olivat sisällään pitäneet muutenkin, kuin vain omista tylsistä päivistään. Ulkopuolisena Kaamosmieli tuskin olisi ikinä Mordecain kaltaiseen salaperäiseen ja laskelmoivaan velhonsaastaan luottanut, mutta sehän oli vain hänen mielipiteensä. Mutta Mordecai oli hänen velhonsa. Hänen pikku nukkensa, josta Zhiermatui piti muita parempaa huolta ja kantoi tuolle kalliita lahjoja, vaikka tiesikin heidän väliensä olevan nykyiseltään pienillä säröillä.
Sitten Winder kävi huokaisten lepäämään hänen viereensä, Zhiermatuin kurkaten peiton reunan takaa nopeasti miehen puoleen. Tuo piti silmiään kiinni, ja heitti vielä toisen kätensäkin kasvoilleen, mikä sarvipäiselle oli oiva tilaisuus kääntyä paremmin haltiaa päin ja laskea sitä peiton kulmaa paremmin yltään alas. Salrabia nousi nojailemaan hitaasti toiseen kyynärpäähänsä, ja häikäilemättömästi, minkäänlaisia rajoja kunnioittamatta, kävi laskemaan kätensä kepeästi tummatukkaisen rinnalle alas tuohon vierellään katsellen vaaleansinisillä silmillään.

Ne täyteläisen punaiset hiukset päässään säilyttäen, lähti Salrabia lohduttavin elkein sivelemään Winderin rintakehää, välillä alemmas tuon vatsallekin eksyen. Sillä hetkellä lohikäärmeverinen mietti, kuinka helppoa olisikaan ollut vain hankkiutua eliittikenraalista eroon tässä ja nyt, ilman että tuo ehtisi edes tietää mikä kimppuunsa iski. Mutta sehän olisi ollut vain raukkamaista kiirehtimistä - eikä Zhiermatuilla muutenkaan ollut aikomusta päättää silmäpuolen surkeaa elämää, ainakaan vielä. Ei hän hyötynyt Winderistä henkilökohtaisesti, muttei mies häntä kohtaan ollut tehnyt ainuttakaan rikosta – vielä – mistä syystä Kaamosmieli olisi mielensä ehtinyt pahoittaa. Paitsi ehkä hänen mielestään käyttänyt luvatta Mordecaita…
”Sinähän siitä maksaisit, etten tästä enää nousisi vai mitä?”, Salra hymisi ovela hymy kasvoillaan viimein itsensä ilmi antaen, jatkaen sitä kevyttä hipelöintiä Dariuksen rinnalla, ”Mutta en minä vielä ajatellut viimeiselle levolleni käydä, en ihan vielä”.



//Nahkiaiset tarjolle, nälkähän täs tulee. KATALA KNEWS! Ja todellakin, Erusta tulee Katalan uus suosikki, ja se hukuttaa ämmän eri rotusiin cooleihin kissanpentuihin. Ja hyshys, jätetään se salaisuudeksi. Mä jumalauta valelen sut sillä soijalla ihan just jos et nyt lopeta :DDD//