Sinun suurin ihailijasi


Kuninkaan Sali on korein kaikista huoneista, mitä linnasta löytyy. Vaalea, valtava Sali avautuu hopeisten ovien takaa. Keskellä salia sijaitsee valtaistuin koroke, jolla on itse kuninkaanvaltaistuin ja tuon puolisolle tarkoitettu istuin. Kuninkaanvaltaistuin on näistä kahdesta koreampi, kauniimpi, mutta puolisonistuin on myös nätti ja näyttävä. Salista löytyy penkkirivistöjä valtaistuinkorokkeen ympäriltä. Valtaistuimen selkäpuolella sijaitsevat istuimet ovat tarkoitettu kuninkaan omille luottomiehille ja kenraaleille.
Sali on muutenkin tilava, sillä sitä tehdessä on otettu huomioon suuremmatkin vierailijat. Salin takaseinällä on kaksi ovea, joista toinen vie yksityiseen ruokailuhuoneeseen ja toinen pieneen kokoushuoneeseen.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1803

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 05, 2015 6:32

Sinun suurin ihailijasi

Aaron

Vuorilla asuvan Oraakkelin viestinviejä oli tottunut heräämään jo kotona, haltioiden piilopaikassa aikaiseen kukonkiekaukseen. Aroilla, majatalon sijaitessa keskellä kaikkea sai nuori haltiankoltiainen tyytyä väen, kauppiaiden ja muiden olentojen säpinään. Tänä aamuna joku kaupitteli kovaäänisesti leipää lähes suoraan hänen ikkunansa alla. Myyjä parka sai vastauksekseen vain sappiutuneen pamauksen ikkunanluukun iskeytyessä kiinni, sukien sen ärsyttävästi silmiin iskevän valonkin siinä samalla joka myös oli hänen untansa häirinnyt.
Kuitenkin... Nyt pimeä, ja ennen kaikkea sotkuinen huone tulisi jättää sikseen, vaikka haltia olisi mielellään jäänyt potemaan sitä pientä päänsärkyä jonka oli eilisillan viinin nautiskelusta ansainnut. Alakerran kapakka tunsi hänet jo jokseenkin hyvin vasten hänen vanhimman veljen neuvoa; haltiana jolla oli kultaa ja joka höpötti ummet ja lammet lohikäärmeistä. Aaron itse muisti vain kultakolikoiden välkkeen, niitä lastatessa hyvää tahtia baarin tiskille. Tuli varmaankin tarjottua siinä koko kapakalle kierros tai pari.

Kasvot pestiin, korvantaustoja ei niinkään. Virkapuvun huppua ojentaessa paikoilleen, vihelsi viestinviejä pienelle lohikäärmeelleen merkiksi, että olisivat lähdössä. Taskari, tämä pieni lisko ei aikonut menettää mahdollisuutta päästä oleilemaan hupun lämpimissä oloissa ja paistattelemaan aurinkoon siinä samassa.
Ulkona ilma tuntui kostealta, aamulla oli varmasti ollut sumua vaikka aurinko paistoikin nyt täysin rinnoin näin pienen lohikäärmeen onneksi, joka pilkisti päätänsä vaatekappaleen uumenista. Kauppiaat huusivat laidasta toiseen, väen pysähdellessä katsomaan valikoimaa, Aaronin lähes törmätessä vasten toisia haltioita. Kiroilun ja pihinän aikana kävi nuorukainen kaivamaan taskustansa kirjeen. Se oli osoitettu Haltiakuningas Aranille ja tämän luokse hän oli suuntaamassa. Jälleen yksi Oraakkelin myöntämistä tehtävistä, yksi miellyttävimmistä mikäli Aaron kehtasi myöntää. Linnalle oli vähemmän matkaa, kuin jonnekin suon penkkaan jossa hän ei ollut ikinä käynyt, tehden taikariipuksesta hyödyllisen vasta jälkeenpäin.
Sitä ajatellessa, kävi sanansaattaja vetämään mainitun kiven esille ja katoamaan sujahduksesta haltiamassasta, jonka läpi kulkemisessa olisi kestänyt kauemmin kuin nuorukaisen kärsivällisyys. Kuitenkaan, aivan suoraan kuninkaan saliin haltia ei ilmestynyt. Ei, hän halusi testata viimekertaisen vierailunsa vaikutusta linnan väessä.

Portinvartijoiden saaden aamupäiväisen säpsähdyksen, suoristi viestinviejä itsensä ja esittämään asiansa jämäkästi, joksikin sisäisesti innokkaaksi päästessään todistamaan auktoriteettiaan.
"Kertokaa hänen korkeudelleen, että olen tullut tapaamaan häntä Oraakkelin asialla." Innokkuus puhkesi kukkaan peittelemättä, vartioiden vilkaistessa toisiaan kertaalleen, lopulta selvästi päätyen yhteisymmärrykseen, ennen kuin tekivät tietä sanansaattajalle ja pienelle lohikäärmeelle, joka oli kapunut hupun uumenista huoltajansa korvan taakse tarkkailemaan. Rinta nousi mahdikkaasti ulos Aaronin marssiessa linnan sisään, olettaen samalla, että viesti oli lähtenyt kuninkaalle itselleen tapaamaan häntä.
Haltianulikka taitasi tiensä kohden salia, kaikki oli niin koreaa kuten ennenkin ja tällä kertaa Aaron ei pitänyt suurempaa kiirettä kaiken tarkkailuun, ihasteluun, ennen kuin salin suuremmat ovet avattiin ja hänet päästettiin peremmälle.
Näytti siltä, että häntä odotettiinkin jo. Viesti oli kiitänyt ja Aaronin harmiksi hän ei ollut -kaikesta päätellen- osunut huonompaan aikaan Aranille, kuten juuri kuninkaan aamu kylvyn kohdalle. Tekivätkö kuninkaalliset sellaista? Varmasti.

"Näen, että olet hoitanut asiat järjestykseen!" Viestinviejä sanoi hilpeänä marssiessaan peremmälle, pysähtyen silti kunnioittavan muutaman metrin päähän kuninkaasta itsestään. Leveä hymy, joka oli levinnyt haltianulikan kasvoille, koettuaan juuri äskeistä tottelevaisuutta vartioilta ja nyt kuninkaalta itseltään tämän tultua saliin sovitusti, ei ottanut lannistuakseen hetkeen.

//Kuvittele Aran vaahtosilla hiuksilla ja kumiankan kanssa//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13717

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 15, 2015 10:51

Re: Sinun suurin ihailijasi

Aran, Arathet


Päätä vihloi, olo oli muutenkin huono. Kuningas oli jälleen pahalla päällä johtuen alati jäytävästä kivusta, jota etenevä sairautensa aiheutti. Lääkkeitä hän oli syönyt kahta kauheammin ja koittanut parantajien avulla saada oireita kuriin - turhaan. Hetkeksi ne aina helpottivat, mutta palasivat sitten. Tänään olikin siis päivä, jolloin monarkin hermoja ei todellakaan kannattanut koetella. Sen myös Arvaen tiesi. Kyllä neuvonantaja oli oppinut ystäväänsä tulkitsemaan, osaten käyttäytyä siniveristä miellyttäen. Nyökkäsi, oli hiljaa, ei turhaa puhunut saatikka lähtenyt argumentoimaan asioista, joista ehkä olisi kannattanut sanoa mielipiteensä suoraan. Kyllä hän ehtisi Aranin kanssa asioista puhua paremmin sitten, kun kuningas oli paremmalla päällä. Viime aikoina Arathet kun oli alkanut varovaisemmaksi kuninkaan suhteen. Kaikki viimevuosien tapahtumat hovissa olivat saaneet neuvonantajan myös varuilleen siniverisen suhteen, joka tuntui olevan arvaamaton jopa omiaan kohtaan...

Kuningas ja neuvonantaja olivat kuninkaansalissa kera viestinviejän ja armeijavastaavan kanssa neuvottelemassa. Muutama vartija seisoi paikoillaan salin ovien vieressä, kuunnellen keskustelua jota kuningas kävi alamaistensa kanssa, kuitenkaan puuttumatta siihen mitenkään. Eihän se heille kuulunut muutenkaan.
Tämä pieni palaveri sai kuitenkin keskeytyksen, kun haltiakuningas sai telepaattisen viestin etuportin vartijoilta. Kuulemma oraakkelin viestinviejä oli tulossa paikalle. Sehän tästä puuttuikin, Aran ei todellakaan olisi nyt jaksanut oraakkelia - saatikka tuon räkänokkaista "juoksupoikaa". Miksi ihmeessä se lisko oli edes hankkinut viestinviejän, sitä Aran ei tiennyt, mutta veikkasi että oraakkeli oli valinnut viestinviejäkseen puusepän pojan ihan vain, koska tiesi kuninkaan inhoavan sitä nulikkaa. Tosin, ketä Aran nyt ei olisi inhonnut, jos ei laskettu kuninkaan omaa lähipiiriä?
Vartijoille annettiin kuitenkin käsky päästää viestinviejä kuninkaan puheille, tämä tapaaminen sai luvan päättyä tähän. Vieraat lähtivät samalla ovenavauksella, mitä uusi tuli sisään. Aran istahti alas valtaistuimelleen huokaisten syvään, siinä missä Aaron käveli peremmälle ja avasi suunsa. Voi kuinka tuon nulikan ääni ärsyttikään kuningasta, varsinkin nyt, kun oli jo valmiiksi huonolla päällä.
"Ja minä näen, että sinä olet harmikseni vielä elossa", Aran sähähti samantien Aaronille, joka muutaman metrin päähän valtaistuinkorokkeesta oli jäänyt.

Arathet koitti pitää naamansa peruslukemilla seistessään kuninkaan vieressä valtaistuimesta hieman kauempana, kuitenkin nostaen pienen hymyn huulilleen Aaronin tullessa lähemmäksi. Siitä oli pitkä aika, kun neuvonantaja viimeksi oli nähnyt puusepän pojan - ja tuo oli näemmä kasvanut uskomattoman paljon tässä välissä! Mitään Arathet ei kuitenkaan sanonut, nyökkäsi vain pienesti tervehdykseksi Aaronille, pysyen paikoillaan nätisti. Toivoen, että Aaron osasi olla nätisti, Aranin ollessa näin vihaisella tuulella. Joskin... Ei kuningas varmaan edes uskaltanut käydä Oraakkelin sanansaattajaa uhkailemaan... toivottavasti...
"Sinulla on kuulemma minulle jotain asiaa Oraakkelilta", Aran jatkoi, sen pahemmin odottamatta Aaronilta mitään sutkautusta hänen äskeisiin sanoihinsa.
Viestinviejä kävi ojentamaan kirjeen kuninkaalle, jonka Arathet kävi poimimaan Aaronilta ja toi Aranille, palaten sitten paikoilleen. Aran katsoi vuoroin kirjettä ja vuoroin Aaronia, käyden sitten turhautuneen huokauksen kera kävi avaamaan kirjettä. Selvästi Aaron ei ollut lähdössä samantien kirjeen toimitettuaan, joten kaiketi tuo oli pakko lukea nyt. Sentään kuninkaan näkö toimi sairaudenkivuista huolimatta...

Aranin hiljentyessä lukemaan kirjettä, käänsi Arathet katseensa takaisin Aaroniin.
"Siitä on jo aikaa", Arathet avasi suunsa, saaden Aranin tuhahtamaan pienesti ohimennen, kuitenkaan puuttumatta kaksikon keskusteluun. Sentään Arathet puhui ääneen, neuvonantaja ja viestinviejä kun molemmat omistivat lumotun korun, joka esti ajatusten lukemisen ja täten myös telepaattisten keskustelujen kuuntelun....
"Kuinka olet voinut?", Art jatkoi vilkaistuaan Araniin tuon hymähdyksen myötä, kääntäen katseensa takaisin Aaronin puoleen.


// Ei ku siel jossain hemmetin isossa altaassa lillumassa jollain ilmapatjalla drinksun kera. "aamukylpy" //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1803

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 15, 2015 11:57

Re: Sinun suurin ihailijasi

Haltiakuningas ei aikaillut laukoessaan takaisin jälleen näkemisen iloa, saaden nulikan virneen vain syventymään hetkeksi, mikä nyt pahan tappaisi? Näin, jos katsottiin Aranin näkökulmasta. Jos tuo voisi hänet mestauttaa, niin hän varmasti ihan huviksensa varmaan tekisikin, Oraakkeli tosin esti niin tippuvat kivet kuin köyden kurkulla. Valtaistuinta sivummassa oli hahmo, jonka Aaron nyt vasta pysähdettyään otti vilkuilullaan huomioon. Tämä hahmo... oli kuin se pieni arkku, johon oli asetettu muistoja lapsuudesta ja haudattu syvälle takapihalle, avautuen nyt vuosia myöhemmin tässä ja nyt keskellä kuninkaansalia, nostattaen päähän oudon huuman ja hiljalleen kohoavan lapsenmielisen -mutta kurissa pidetyn- innon. Ärtyneen kuninkaan kärsimätön ääni kuitenkaan ei antanut pahemmin aikaa käydä muistelemaan, kauanko tuon neuvonantajan näkemisestä olisi ollut! Oli vain varmaa, että silloin hän oli ollut pienempi, paljon pienempi, kirjaimellinen räkänokka ja oli hyvin imartelevaa, että Arathet vaikutti yhä tunnistavan hänet kasvupyrähdyksestään huolimatta.
"Ah, ties mistä, mutta tällaisen se käteen sysäisi" Sanansaattaja kävi ojentamaan kirjettä, saaden Arathetin, tuon vanhan tutun astumaan paremmin esille ottamaan viestin vastaan ja toimittamaan itse kruunupäälle, joka selvästi potesi jälleen ylen huonoa päivää. Aaron halusi itsekseen ajatella, että se johtui kaikki hänestä, vaikka viisaassa mielessään harmikseen tiesi, että ei pelkästään hänen olemassa olo voinut nostattaa moista kiukkua. Eihän?

Puusepänpoika päätti ottaa levollisesti, jääden tarkkailemaan Arania joka puolestaan tutkiskeli jokseenkin mielenkiinnottomana avaamatonta viestiä.
"Sanoi, että sinun tulisi lukea se pikimmiten." Aaron kävi lisäämään, näyttämättä elettäkään, että olisi lähdössä, olettaen näin, että hänen kuuluisi toimittaa vastaviesti seuraavaksi Oraakkelille. Katse kiukkua kuhisevasta monarkista kääntyi osaksi, jokseenkin hiljalleen Arathetiin, joka näytti nyt kuninkaaseen verrattuna entistäkin lempeämmältä. Ensimmäiseen toteamukseen vanha ystävä sai vilpittömän hymyn, jolloin haltiankloppi ei kuitenkaan voinut katsoa tätä silmiin samalla. Tämä kuitenkin kävi kysymään, Aranin pienestä tuhauksesta huolimatta, miten haltiapoika oli voinut.
Fyysisesti varttuneempi puusepän poika kohotti vasemman kätensä ja muodosti peukalollaan ja etusormellaan ympyrän, antaen loppujen sormien pysyä pystyssä.
"Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa?" Aaron kävi kysymään ylpeänä, hymyillen jälleen estoitta kohden Arttia muodostamansa ympyrän lävitse.
"Se tarkoittaa hyvää! Opein sen matkaajalta majatalosta" Sanansaattaja sanoi tietäväisenä, kuin olisi antanut näyttöä korkeasta koulutuksestaan.
"Olen nyt ehkä arojen rikkain mies, tai tätä myötä ainakin pian! En siis varmaan tarvitse lupaamaasi jousiammunta tuntia." Aaron kävi lisäämään kiusoitellen, muistaen vielä kaukaisesti puhetta moisesta, liekö neuvonantaja silloin vain huvittaneen räkänokkaa moisella ajatuksella?
"Entä sinä? Näytät kestäneen melko hyvin täällä, palkkasi täytyy olla ainakin kohdillaan..." Puusepänpoika kävi kommentoimaan, haluten lisätä jotain kiukuttelevasta monarkista, mutta jätti tämän tällä kertaa pois keskustelusta.

//Lol! Kieltämättä, tekisin noin just Aranin asemassa//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13717

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 16, 2015 12:54

Re: Sinun suurin ihailijasi

Arathet kävi nyökkäämään pienesti Aaronin kysellessä, mitä hänen tekemänsä käsimerkki mahtoi tarkoittaa. Olihan Arathet mokomasta tietoinen, joskin tuota taisivat käyttää enemmän ihmiset ja rahvaat, mitä haltioiden aatelisto. Joten, ei Arathet voinut ainakaan valehdella nähneensä moista merkkiä kovin usein. Kovin innokkaasti poika kävikin kertomaan mitä näyttämänsä käsimerkki tarkoitti, saaden neuvonantajan naurahtamaan pienesti.
"Se on mukava kuulla. Hienoa, että pärjäät itseksesi - olen kuullut sinusta juttua jos toistakin", Arathet hymähti pitäen ystävällisen ilmeen kasvoillaan.
"Olen voinut hyvin, kiitos kysymästä", Se oli vale. Silkka vale, ei hän voinut hyvin. Haltia oli stressaantuneempi mitä ikinä ja oli eksynyt käyttämään huumaavia aineita hermojansa rauhoittaakseen, mutta ei siitä tarvinnut Aaronille kertoa, varsinkaan näin Aranin kuullen. Eipä Aaron muutenkaan ollut niin läheinen henkilö neuvonantajalle, että tuon tarvitsisi tietää mitä hänen elämäänsä kuului, mikä hänen mieltään painoi ja niin edespäin.
"Palkassani ei ole koskaan ollut valittamista. Hänen Majesteettinsa arvostaa ja palkitsee työni erittäin hyvin", haltia jatkoi, menemättä taaskaan sen pahemmin yksityiskohtiin. Selvästi Arathet oli avaamassa suunsa jatkaakseen, mutta ennen kuin ehätti sanaakaan sanomaan, oli Aran ehättänyt ensin.

"Sinä haluat mitä?!", Aran ärähti korottaen ääntään, saaden koko salin kaikumaan hetkellisesti. Vartijat kävivät säpsähtämään pienesti moista huudahdusta kuninkaalta, joka muuten niin rauhallinen aina oli.
" 'Rakas Aran' - erittäin hauskaa häneltä, huomauttaisin - 'Ymmärrykseeni on tullut, ettei pätevä viestinviejäni omaa minkäänlaista koulutusta aseiden kanssa ja täten ei ole pätevä katsomaan itsensä perään. Tietenkään en voi lähettää häntä epäpätevän tai epäluotettavan kouluttajan luokse, joten hänen toiveistaan käännynkin nyt sinun puoleesi. Varmasti riveistäsi löytyy eräs henkilö, joka voisi kouluttaa juoksupojastani kunnollisen---' ", Aran lähti lukemaan ääneen sitä kirjettä käsissään, samalla kun nousi ylös valtaistuimelta. Tuohtuneena, ottaen kiihtyneen määrätietoisia askeleita lähemmäksi Aaronia.
Ei hän lukenut kirjettä loppuun. Siellä oli yksityisiä huomautuksia. Tietoa, joka ei kuulunut Aaronille, Artille, saatikka sitten salissa oleville vartijoille. Sinällään... Aran löysi kyllä jotain hupia ja hyötyä Oraakkelin ehdotuksesta, joka kirjeessä luki, mutta juuri nyt hän ei suuttumukseltaan kyennyt sitä pahemmin miettimään. Kuinka se lisko kehtasi, puhumattakaan tästä pojannulikasta!
"Luuletko sinä tosiaan, että määräisin ketään sotilaistani katsomaan sinulle minkään tasoista koulutusta itsepuolustuksessa?! Minulle on aivan sama kuoletko keskelle korpea susien tai maantierosvojen hyökkäyksessä, pääsipähän sinusta---"
"Ehkä ei ole kaikkein fiksuinta lähteä sanallisesti hyökkäämään kohden Vanhimman sanansaattajaa, Teidän Korkeutenne..."
, Arathet keskeytti kuninkaan raivoamisen, saaden siniverisen katsahtamaan puoleensa vihaisesti. Mieluummin Arathet kuitenkin otti Aranin vihat nyt niskaansa, kuin antaisi kuninkaan raivota pojalle. Aaron ei ansainnut tuota - näin jos Arathetilta kysyttiin - ja kaikenlisäksi moinen kukkoileva käytös voisi käydä kalliiksi, jos Oraakkeli siitä ottaisi itseensä! Vaikka sanansaattaja olikin nuori, piti tuota kohdella silti kunnioittavasti ja asiallisesti, kerta Aaron oli virallisella asialla. Saisi Aran osoittaa olevansa se aikuinen tässä tilanteessa, eikä purkaa suuttumustaan ja pahaa oloaan nuoreen miehenalkuun.
"Ajankiitäjä haluaa siis jonkun sotilaistanne kouluttavan sanansaattajansa taistelemaan?", Arathet jatkoi, Aranin yhä mulkoillen neuvonantajaansa.
"Niin, koska tuo nulikka itse halusi... Eikä ihan kuka tahansa sotilas kelpaa kuulemma...", Aran vastasi kysymykseen, kääntäen katseensa Aaronin puoleen, katsellen nyt viestinviejää alakanttiin nenänvarttaan pitkin. Kuningas oli vain muutaman askeleen päässä Aaronista ja olisi varmasti marssinut lähemmäskin, ellei Arathet äsken olisi hänen huomiotaan varastanut...


// No niinpä. Heti aamusta tequila shotteja altaalla samalla kun Alf-laatuset allaspojat siellä valmiina palvelemaan. Ivyn paratiisi niii //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1803

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 16, 2015 1:43

Re: Sinun suurin ihailijasi

Sanansaattaja leuka nousi ylpeilevänä kuullessaan neuvonantajan kuulleen hänestä uutisia. Mahtavaa, erinomaista! Eipähän tarvinnut kaikkea kerrata, tosin siihen ei välttämättä juuri nyt muutenkaan olisi tilaisuutta. Hyvä kuva hänestä ainakin oli, Arathetkin sanoi voivansa hyvin ja palkka oli myös hyvä ja eipä haltiapojankloppi moista kävisi kyseenalaistamaan. Ehkäpä Aran osasi olla kiva toisille hovissa! Hampaita väläyttelevä hymy romuttui kuitenkin kuin seinään, haltiakuninkaan spontaanisen huudahduksen myötä. Aluksi sanansaattaja uskoi, että tämä kirosi Oraakkelille joka ei ollut paikalla, mutta tämän lähtiessä lukemaan kirjettä nyt ääneen sai Aaron alkaa hahmottamaan tilannetta uudestaan.
Paljastui, että kirje koski juuri häntä itseään, joksikin puolet oli mennä ohi korvien monarkin nyt noustessa ja tallustaessa raivoisasti kohden häntä, saaden haltiapojan varomaan saisiko hänen korvanpäänsä kyytiä syystä, jota ei ollut itse tahallisesti aiheuttanut. Valehtelematta askel tultiin perääntymään, Aaronin silmien terävöityessä tarkkailemaan tuohtunutta kruunupäätä joka paasosi suoraan, henkilökohtaisesti hänelle jotain koulutuksesta että itsepuolustuksesta. Vasta Arathetin kiinnittäessä huomion pois hänestä itseensä, pääsi sinisilmä tokenemaan sanallisesta pöllytyksestä ja peruuttamaan tuosta pillastuneesta haltiasta.
Oraakkelilla oli selvästi suunnitelmia hänen varalleen, suunnitelmia joista hänellä ei ollut aiemmin hajuakaan! Puhe oli ollut hänestä leikkimielistä liikunnan hakua, ainakaan tämä ei haukkunut häntä pullukaksi suoraan kuninkaalle? Mutta että hän olisi itse halunnut juuri jonkun korkea-arvoisen sotilaan häntä kouluttamaan?

Arathet kävi kertaamaan mitä oli kirjeestä ymmärtänyt, Aranin kääntyessä jälleen sitten rahvaisen puusepänpojan puoleen osoittamaan syyttävää sormea.
"Heeei heeei nyt, minulla ei ollut tietoakaan tuosta! Saatoin sanoa haluavani sotilaaksi ja vallata linnoituksia sun muuta, mutta... ! Loput on kyllä se lisko itse sitten keksinyt! Minä en tullut tänne uskossa, että minusta yht äkkiä päätettäisiin muovata taistelija." Aaron kävi sanomaan minkä kerkesi, osaksi ehkä yritellen rauhoitella monarkkia ja vakuutta tätä syyttömättömyydellään, vaikka tuskin se yhtään tässä tilanteessa auttoi, Mardukin sana oli kuin laki! Ja ei... Aaronilla ollut oikeasti asiaa mitään vastaankaan? Eihän...? Eikö tämä suunnannut sinne, mistä hän oli pienenä aina haaveillut? Ja vaikka nyt paksuna elikin, hän voisi rikastua elämässä kahta suuremmin? ...Sanansaattaja kävi kröhäisemään kaiken kankeuttamaa kurkkuansa.

"Mutta näin mielenkiinnosta, teidän tuohtuneisuutenne, ketäää... Te ehkä keksisitte minulle? Ei tietenkään kuka tahansa, kuten ajankiitäjä vihjaisi minun haluavan?" Raivosta selvittyä, uskalsi haltiapoika jälleen virnistää pienesti kohden puhisevaan kuningasta, kaartuen sivulle alaviistoon sanojensa lomassa, päätyen katselemaan tätä ylös silmiin että sieraimiin.
"Ehkäpä... Jonkun parhaimmistostasi?" Kulma kävi kohoamaan, haltiapojan astuessa tietoisesti ohuelle jäälle.

//GIMME DAT LIFE NAOW!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13717

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 16, 2015 2:31

Re: Sinun suurin ihailijasi

Aran, Arathet, Darius


Arathetilla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä kirjeessä loppupeleissä oli lukenut, eikä hänellä kyllä ollut varaa saatikka asemaa käydä sitä tiedustelemaan. Sen sijaan hänen piti tyytyä siihen kiertelevänkaartelevaan vastailuun, siinä missä Aaroninkin.
Viestinviejä koitti kovasti vältellä vastuuta, väittäen ettei hänellä ollut mitään tietoa kirjeen sisällöstä ja ettei varsinaisesti edes tiennyt, mitä oli tapahtumassa. Arathet tietenkin uskoi Aaronia, mutta Aranin kanssa tilanne oli hieman toinen.
"Kirje kyllä antaa ymmärtää, että sinä olet tätä ihan itse toivonut ja se saastainen kivikasa toteuttaa tätä sinun vuoksesi", Aran kävi sähisemään Aaronille kiukkua kihisten, katsoen toista yhä mitä halveksuvimmin.
Mutta, silti Aran koitti rauhoitella itseään. Vaikka uhkui vihaa ja halveksuntaa poikaa kohtaan, oli tuosta hänelle nyt hyötyä. Enemmänkin, mitä Aaron arvasikaan. Sen sijaan että olisi passittanut pojan takaisin vuorille nuohoamaan sen liskon nurkkia, aikoi Aran ottaa itse hyödyn irti tästä tilanteesta. Selvästi Oraakkeli tiesi hänen pelinsä - oliko se sitten yllätys liskolta, joka kutsui itseään oraakkeliksi? - ja halusi olla mukana niissä, tämän kerran. Se kelpasi Aranille, nyt tämän ainoan kerran. Tämä ei kuitenkaan ollut yhteistyötä kuninkaan ja lohikäärmeen välillä, ei todellakaan.

"Kehtaatkin siinä kysellä ja udella kuin mikäkin oikeutettu", Siniverinen tuhahti Aaronille, joka kovasti koitti udella keneltä ehkä oli saamassa koulutusta. Selvästi Oraakkeli oli jonkun nimennyt ja Aran siitä tietoinen oli, kuningas ei vain sitä käynyt kertomaan ääneen.
"Ehkä hänet voisi pistää muiden alokkaiden--"
"Ei. Ei voi, ei ainakaan sen sokean idiootin mukaan"
, Aran keskeytti Arathetin, joka koitti asiaa eteenpäin viedä. Siinä samalla kuningas kävi askeltamaan takaisin valtaistuimelleen, rojahtaen alas kuin mikäkin vanha mies joka koko päivän oli jaloillaan ollut.
"Osaatko sinä edes miekkaa käyttää tai jousta jännittää...", Siniverinen jatkoi sivuuttaen Arathetin puheet, kysellen nyt kovinkin väheksyvään äänensävyyn Aaronilta tuon mahdollisia taitoja...



Samaan aikaan tuvilla kapteeni Saevel kera rykmenttinsä oli valmistautumassa lähtemään komennolle kera kenraali Winderin. Kaikki olivat jo valmiina, täysissä varusteissa ja vielä viimeisiä valmisteluita katsottiin kuntoon, kun Darius sai yllättäen telepaattisen viestin. Viestin kuninkaalta, joka käski eliittiä saapumaan luokseen heti, nyt, mahdollisimman pian. Tietenkin Darius oli valahtaa kalpeaksi, kun kutsu kävi itse kuninkaalta tulla luokseen. Winderillä kun ei ollut niin kovin hyviä kokemuksia kuninkaasta, saatikka tuon kutsuista. Jos totta puhuttiin, hän ei halunnut mennä. Häntä pelotti. Kenraali alkoikin käyttäytyä kovin etäisesti ja oudosti, kykenemättä heti pyynnön saatuaan lähtemään paikanpäälle. Saevel kävikin kyselemään Winderiltä mikä oli, kyllä kapteeni huomasi esimiehensä oudon käytöksen ja tietenkin alkoi huolestua tuon puolesta. Darius kertoi saaneensa kutsun kuninkaalta ja täten ei tulisi osallistumaan tehtävään, ei hänen takiaan kannattanut viivyttää lähtöä. Mikäli Winder ei olisi palannut ennen kuin Saevel joukkoineen pääsi lähtemään, ei noiden tulisi myöskään kenraalia odottaa. Näin sovittiin ja jahka Darius oli vielä viimeisen kerran kunnolla henkeä vetänyt, lähti kenraali harppomaan kohden kuninkaan salia, peläten mitä siellä mahdollisesti odotti.

Täydessä haarniskassa oleva kenraali ei ehättänyt edes vaatteitaan vaihtaa, kun jo harppoi pitkin linnan käytäviä. Pitäen vauhtinsa reippaana, mutta silti hillittynä. Pitihän hänen pitää imagonsa.
Kääntyessään käytävältä toiselle joutui kenraali kuitenkin tekemään äkkipysähdyksen, ettei olisi törmännyt kulman takana olleeseen seurueeseen. Silmäpuoli veti nopeasti henkeä säikähdyksestä, kuitenkin säilyttäen rauhallisenkylmän olemuksensa.
"Del-- Teidän Korkeutenne", Kenraalin suusta karkasi henkäys Haukansilmän tunnistaessa tutun kasvon muiden joukosta, käyden kumartamaan samalla syvään, asiaankuuluvasti, kuningattaren tavatessaan.
Kuningattaren seurassa olleet hovineidot kävivät hymyilemään hurmaavasti ja aloittivat heti silmäpelin eliittikenraalin nähdessään, Haukansilmän kuitenkaan kykenemättä kiinnittämään huomiota yhteenkään neitokaiseen juuri nyt. Heti kun lupa saataisiin jatkaa matkaa - eihän sitä nyt kuningattaren seurasta noin vain poistuttu! - lähtisi kenraali pois, muistamatta yhdenkään hovineidon kasvoja tämän jälkeen.



// IT'S ALL URS. ONLY 99,99€ A MONTH //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1803

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 16, 2015 3:42

Re: Sinun suurin ihailijasi

Aaron, Delia

Monarkki ei ottanut leppyäkseen ja mielellään syytti juuri häntä tästä kaikesta kun niin helposti pystyi hänelle huutamaankin! Eipä haltiapoika hirveästi enää välittänyt, haltiakuninkaan vaan tuhahtaessa kiukkuisen pihinänsä välistä, selvästi jättäen vielä sikseen paljastamatta, kuka tällä oli mielessä, mikäli edes oli! Aaron suoristautui, keikkuen kannoiltaan varpaille ja jälleen takaisin kannoille Aranin astellessa lopen kyllästyneen oloisena takaisin valtaistuimelleen, tämän neuvonantajan ehdottaessa jotain muista alokkaista, saaden kieltävän vastauksen ennen kuin ehätti edes sanoa loppuun.
Jännitys alkoi kasvaa ja koko tilanne alkoi viimeinkin upota innokkaan suippokorvan päähän, melkein tärisytti! Hän pääsisi sotilaalliseen koulutukseen, mutta ei ilmeisesti muiden alokkaiden joukkoon? Se jo kertoi jostain suuremmasta, tasokkaammasta!? Sanansaattajan sieraimet olivat levinneet jännityksestä, asennon myös muuttuessa lähes laudaksi äskeisestä rennosta keinuttelusta.
Päästyään rojahtamaan jälleen istuimelleen, kävi kruunupää tiedustelemaan nuorukaisen taidoista.

Tämä oli itseasiassa vaikea kysymys ja Aaron ei oikeasti olisi halunnut edes vastata, varsinkaan nyt kun ei tuntenut itseänsä rennoksi sillä vähättelevä äänensävy tuskin muuttuisi vaikuttuneeksi.
"Jousta en kaikista parhaiten, miekan olen kerran nostanut. Mutta... Olen spontaani ja en pelkää turhia."
Aaron kävi vastaamaan, vakavana, alun melkein mutisten, tunnustusta vastustellen.
"Aseen voi oppia helpommin mitä luonteen. Jos en pelkää edes sinua, niin miksi pelkäisin vihollista?" Haltiapoika kohautti olkiaan, alahuulen törröttäessä mietteliäänä miten voisi itseään enemmän mainostaa. Lopulta hänelle tuli vain samat syyt mieleen, mitkä olivat Oraakkelinkin vaikuttaneet? Mutta se yksin ei tulisi tekemään hyvää sotilasta.

"Minulla on kyllä myös hyvä tähtäys! Piilopaikan lammella ei ole oravaa joka olisi kiivennyt puuhun nähteni ja ei saanut kyytiä!" Haltiakloppi kävi vielä nopeasti lisäämään, virnistäen parhaansa mukaan lievästi rinnassa pummpuavan lihaksen jännittyessä katumuksesta.

----


Kuten eilen, toissa päivänä, joka viime viikolla, Delia oli joko kuluttanut päivät poikiensa, henkilökohtaisen palvelijansa tai seuraneitien kanssa. Tänään oli vuorossa seuraneidit, jotka jututtivat kuningatarta kevyesti uusimmasta muodista mikä levisi kuin tuli aroilla, mitä he olivat kuulleet ei niin korkeista aatelisista ja kuinka kaunis ja arvokas Haltiakuningatar itse oli. Keskusteluja ei tullut ottaa kovin vakavasti, huhujen annettiin valua sormien lävitse Delian naurahdellessa välillä, kertoen tytöille käyttäytyä, mikäli jonkun kuninkaan sotilaista itselleen haluaisivat. Sotilaista puheen ollen, Delian ja seuraneitien kääntyessä suuren rappusten käytävältä alemman kerroksen käytäville, olivat he vähällä törmätä yhteen. Hyvin tuttuun kenraaliin. Säikähdykseltä selvittyä, seuraneidit vetäytyivät paremmin heidän kuningattarensa taakse tekemään mitä parhaiten osasivat komean ja sinkun Eliittikenraalin ilmaantuessa.
Delia ei edes vilkaissut näihin, mutta hymyili huvittuneena tietäessään ilmankin, millainen peli oli menossa.

"Kenraali Darius Winder, kuinka hauska yllätys" Nuorempi sisaruksista kävi sanomaan, lempeään mutta huvittuneeseen äänensävyyn käden käydessä samalla viittomaan, ettei kumarassa tarvinnut olla sen kauempaa, kuin mitä siihen oli laskeutunut. Ainakaan Dariuksen ja jos häneltä kysyttiin, olisi hän halunnut tämän puhuvan hänelle tuttavallisemmin kuten kotona kartanolla, mutta seuraneitien seurassa tämä lieni muodollisesti oikein. Mikäli he olisivat olleet yksin, olisi hän nipistänyt isoveljensä työnkankeuttamaa poskea kunnes lupasi rentoutua!
"Saanen udella mihin sinulla on matka? Olet haarniskassa ja sotilastupa ei ole täällä päinkään." Haltiakuningatar kävi lisäämään, aavistaen jo osaksi mahdollisuuksien ollessa niin pienoiset.


//ILL TAKE 30 YEAR SUBSCRIPTION!! Make sure they're tanned//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13717

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 16, 2015 6:38

Re: Sinun suurin ihailijasi

"Tiedätkö mitä tapahtuu sotilaille, jotka eivät pelkää vihollista?", Aran kävi kysymään heti Aaronilta, kun poika oli tuonut esiin pelkäämättömyytensä vihollisten suhteen.
"He kuolevat", Arathet vastasi kysymykseen ennen kuin Aran ehti jatkaa, saatikka Aaron turpaansa avata välistä, "Pelko on luonnollinen reaktio jokaiselle elävälle olennolle, ilman pelkoa olemme varomattomia. Miksi mies, joka ei pelkää mitään, osaisi olla varovainen henkensä suhteen, jos ei edes kuolemaa pelkäisi?".
"Liian moni kaltaisesi nuori räkänokka liittyy armeijaani sillä oletuksella, että pelkäämättömyytensä riittäisi pitkällekin"
, Aran jatkoi siitä mihin Arathet oli jäänyt, kuninkaan ja neuvonantajan puhuen kuin yhteen mieleen, aivan kuin isoveli joka nuorempaa sisarustaan koitti neuvoa, "Koppavasta luonteestasi ja tähtäyskyvystäsi ei ole mitään hyötyä jos makaat kuolleena maassa, vain koska typeränä rohkeudenpuuskassasi menit aliarvioimaan vihollisen".

"Mutta, puhe olikin vain koulutuksesta"
, Siniverinen jatkoi samalla kun suoristi hopeanvalkeaa asukokonaisuuttaan, "Kukaan ei sanonut että meidän pitäisi sinua ja taitojasi testata tositoimissa. Se miten yhteen aiot ottaa mahdollisten vihollistesi kanssa ei ole meidän murheemme".
"Uskoisin, että Oraakkeli haluaisi meidän testaavan myös pojan tositilanteessakin, Teidän Majesteettinne"
, Arathet käänsi katseensa varovaisesti Aranin puoleen, huolissaan siitä että kuningas aikoi suoda Aaronille puolihuolimattoman koulutuksen ja lähettävän tuon niillä taidoilla sitten pois - joskin, koulutuksen laatu taisi riippua täysin siitä, kuka Sanansaattajaa alkoi kouluttamaan.
"Haluatko, että lähetän hänet heti ensimmäisen partion kanssa metsään sitten?", Kuningas kävi ärähtämään neuvonantajalleen, pitämättä varsinaisesti siitä että tuo oli edes paikanpäällä enää. Arathet selvästi välitti pojasta enemmän kuin olisi edes tarvinnut.
"En. En tarkoittanut sitä, Teidän Majesteettinne"
"Pidä sitten mielipiteesi ominasi ja anna minun hoitaa tämä"
, Kuninkaan katse valui takaisin Aaroniin. Arathet ei voinut sanoa pitävänsä Aranin suhtautumisesta tähän asiaan, saatikka poikaan ylipäätään. No, kerjäsihän Aaron käytöksellään hankaluuksia, mutta siniverisen oli aivan turha purkaa kiukkuaan nuorempaansa.

---

Siitä olikin jo pidempi tovi kun Darius siskoonsa oli törmännyt. Ja jos totta puhuttiin, tämä ei ollut se mieluisin hetki törmätä Deliaan, kenraalin kykenemättä varsinaisesti edes peittelemään sitä epämukavanvaivautunutta oloa. Eihän sitä tuntemattomat huomanneet kenraalista, mutta Haukankatseinen sisar saattoi hyvinkin nähdä ne pienet epämukavuuden merkit veljestään. Eipä Darius muutenkaan ollut kovin hyvässä kunnossa, silmien ympärillä oli tummaa unettomien öiden ja painajaisten jäljiltä ja kenraali näytti muutenkin uupuneelta.
"Aina yhtä tarkkasilmäinen, Teidän Korkeutenne", Kenraali hymähti noustessaan kumarruksesta, jääden hetkeksi tarkkailemaan sisartaan, "Ei, en ole menossa sotilastuville. Olen matkalla Hänen Majesteettinsa luokse, sain kiireellisen kutsun saapua paikalle".

"Se miksi Hänen Majesteettinsa haluaa minut tavata, on minulle itsellenikin suuri kysymysmerkki, Teidän Korkeutenne",
Vanhin Windereistä hymähti pienesti, tuntien ahdistuksen rinnassa vain kasvavan, mitä pidempään tässä joutui paikoillaan seisomaan. Aivan varmasti hän saisi kuulla siitä, että paikalle saapuminen oli vienyt luvattoman kauan ja aivan varmana Aran ei aikonut hyväksyä selitykseksi sitä, että kenraali oli törmännyt kuningattareen eikä voinut törkeästi tuon ohi vain juosta. Ei sillä, toisaalta Haukansilmä olisi voinut jäädä tähän siskonsa turvaan, Aran kun ilmeisesti salasi asioita kuningattarelta - tai niin Darius halusi uskoa. Ei hän halunnut uskoa, että Delia olisi tietoinen kaikesta siitä, mitä Aran oli hänelle tehnyt ja silti käyttäytyä noin naiivin tietämättömänä asioista. Ei Delia ollut sellainen.


// OH THEY WILL BE TANNED N NAKKID N OILED eikun mitä //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1803

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 16, 2015 7:57

Re: Sinun suurin ihailijasi

Pojan ylpeily pelkäämättömyydellään sai stopin, saaden osakseen ennemminkin nuhtelua kuin ihastelua ylitsevuotavasta, ritarillisesta rohkeudesta. Olat laskeutuivat, suupielen mutristuessa kohden lattiaa, kuunnellen nyt kerrankin hartaasti vaikkei siitä pitänytkään. Tällä kertaa nuori puusepänpoika ei voinut kieltää, etteikö toisen sanoissa ollut pointtia. Ainakin se kuulosti järkeenkäyvältä? Ehkä se oli ollut myös valetta, ettei hän ollut ikinä pelännyt mitään, mutta joka tapauksessa moisella mässyttely oli kostautunut. Monarkki otti myös esille, että puhuttiin vain koulutuksesta, joka ei tarkoittanut, että hän välttämättä pääsisi itse tositoimiin muiden rykmentiläisten kanssa. Arathet oli kuitenkin nopea ehdottamaan mahdollisuutta, että sellainenkin olisi ollut kiviliskon tahto, saaden osakseen vain kiukkua.
Aaron kaivoi kätensä taskuun, nenäänsä niiskauttaen ja kaksikkoa tarkkailen nyt ensimmäistä kertaa ei niin ylpeilevänä äskeisen kolauksen myötä. Aran oli viimeinen suippokorva jolta halusi kuulla läksytystä, mutta ei esittänyt vastaväitteitä tämän neuvonantajan yhtyessä ja selvästi vielä jälkeenpäin puolustellessa tätä kruunupäälle hänen parhaakseen. Olihan jotain tuollaista kuultu hänen vanhimmalta veljeltä, mutta silloin tarinat rohkeudesta olivat vetäneet isomman korren.

Ärähdeltyään neuvonantajalleen tarpeeksi, kiintyi huomio jälleen häneen, saaden Aaron heilauttamaan olkiaan joutilaasti.
"En tosin aio kuolla." Haltianuorukainen kävi sanomaan, tunsien hupussaan liikettä uinuvan liskon kääntäessä kylkeä.
"Ei minun tarvitse osata aseita etukäteen, siksi Oraakkeli sinulle terveiset lähettikin. Kyselet siis turhia. En ole myöskään kuin muut mainitsemasi räkänokat. Minulla on suhteita ja Ajankiitäjän sopimuksen mukaan hän pitää huolta, etten kuole." Käsi taittui hupun laskokseen, sormen käydessä tunnistelemaan hengittikö olento vielä niin ahtaassa tilassa, liskon hännän heilautuessa ulos vilvoittelemaan.
"Lopulta haluan myös metsään! Haluan kaiken, koko koulutuksen siinä missä muutkin, ei vain näyttöä kuinka heilutetaan miekkaa tai ammutaan maaliin." Taskari äännähti, työntäen ruokkijansa sormea pois olotilastaan, kääntyen sitten tassuilleen ja ravistelemaan päätään hupun uumenista paljon vilpoisempaan ilmaan. Pieni, häpeilemätön rääkäisy kantautui pikkuisen kurkusta tämän haukotellessa.
"Olen myös melko hyvä lohikäärmeiden kanssa. Todistetusti." Aaron hymähti, nähdessään niskaraspinsa hereillä, joka katseli edessä olevaa kaksikkoa uneliaana, kavuten sitten lopulta epäluottavaisena haltiapojan korvan taakse roikkumaan.


-----


Hymy Haltiakuningattaren suupielissä taantui aavistuksen verran nähdessään veljensä kasvot nyt paremmin. Velipolo oli varmasti raatanut itsensä jälleen töiden ääressä yötä päivää. Tumman silmän aluset olivat merkki levottomista öistä ja Delia olisi varmasti kommentoinut tämän hieman nuhjuista ulkonäköä, mikäli olisivat olleet kahden. Darius kertoikin lopulta, että oli menossa tapamaan Arania, mutta ei tiennyt mitä varten.
"No olen tyytyväinen, että kutsui, en suosittelisi sinua lähtemään minnekään ennen kunnon yölepoja." Delia hymyili äidillisesti, paljastaen samalla huomanneensa millaisessa kunnossa kenraali näytti olevan.
"Voisin tulla itsekin, olen... Utelias. Tuskin pistät pahaksesi." Nuorempi sisar kävi sanomaan, todellisuudessa haluten vain tulla ja pitää huolen, ettei hänen miehensä ollut keksimässä mitään riskialtista velikullan varalle. Veljen, joka oli selvästi taas tehnyt liikaa töitä ja ei varmasti ollut tarpeeksi vireä mihinkään luonnossa kävelyä kummempaan. Mutta sitä ei sanottu ääneen, ei seuraneitien ollessa läsnä, sellainen olisi voinut laskea Dariuksen vetovoimaa nuorten, sinkkujen haltianeitojen silmissä. Vaikka osa varmastikin jo unelmoitsi voivansa päästä pitämään huolta raavaasta kenraalista, joka pystyi enemmän kuin hyvin pitämään yllä tasokasta perhe-elämää.

"Kävelethän kanssani." Delia pyysi, viittoen pienesti kämmenellään menosuuntaan, lähtien sitten kenraali veli vierellään kulkemaan pitkin käytävää. Seuraneidit, saamatta erillistä käskyä poistua tai jättämään seurustelu sikseen, seurasivat taaempana, ulospäin hillittynä ja viehkeinä. Mitä nämä toisille puhuivat telepaattisesti, olikin sitten eri asia.
Varmistettuaan, että seurue oli kunnioittavan etäisyyden päässä kaksikosta, kääntyi sisaren katse olalta osittain kohden väsyneeseen veljeen, osittain menosuuntaan.
"Vanhin seuraneideistäni on tullut ikään." Delia aloitti alustamatta mitään, yllättäen ja hillityllä äänensävyllä jonka vain vieressä oleva saattoi kunnolla kuulla.
"Alea Thea on keskitasoisesta perheestä, hyvä maine kuten hyveellinenkin. Isä hyvin paneutunut rahvaiden hyvinvointiin aroilla. Perhe toivoo naittaa hänet lähi kesinä." Selvennystä suotiin, haltiakuningattaren uskoessa veljensä ymmärtävän, mitä ajoi takaa.


//NOOO NOT NAKKID but I want those pink drinks with umbrellas//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13717

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 16, 2015 9:06

Re: Sinun suurin ihailijasi

"Harmi", Aran tuiskaisi Aaronille tuon ilmoitellessa, ettei aikonut kuolla pois. Moinen kommentti sai Arathetin vierellä rykimään kurkkuaan muutamaan otteeseen, mutta neuvonantajan vihjailuihin käytiin vastaamaan vain kyllästyneennärkästyneellä katseella. Kyllä Aran tiesi, että olisi voinut käyttäytyä asiallisesti Sanansaattajan seurassa, mutta ei hän halunnut. Miksi hänen pitäisi, jos Aaronkaan ei aikonut käyttäytyä?
"Miksi ihmeessä hän haluaa sitten sinulle koulutuksen, jos kerta aikoo suojella sinua joka tapauksessa kaikelta?", Kuningas kysyi pojalta, joka niin kovasti halusi tuoda esille sen, että Ajankiitäjä pitäisi huolen, ettei mokoma kuolisi mihinkään, "Jos kerta olet noin hyvissä käsissä, ei sinun tarvitse sitten mitään asetta oppiakaan käyttämään".

Aaronin mainitessa, kuinka oli hyvä lohikäärmeiden kanssa, päästi Aran parahtavanturhautuneen naurahduksen pyöritellen silmiä päässään. Voi kuinka hän inhosi lohikäärmeitä. Kaksi vanhinta tunki nokkansa kaikkialle minne mokomia ei kaivattu ja jopa puoliveriset saastat hyppivät silmille. Heti kun ihmisistä päästäisiin eroon, olisi liskojen vuoro, näin Aranin suunnitelman mukaan.
"Olet hänelle vain lelu siinä missä me muutkin. Jotain hänellä on mielessä sinun suhteen ja siksi olet vielä elossa ja hänen siipiensä suojassa. Odotas vain, kun sinusta ei enää ole hyötyä sille vanhalle idiootille", Siniverinen sähisi katsellessaan kulmiensa alta poikaa varoittavasti, "Luuletko, että hän oikeasti otti sinut Sanansaattajakseen koska olet pätevä? Tai koska hän oikeasti tarvitsisi sellaista? Yksi selvä syy on selvästi vain minun ärsyttämiseni, mutta sillä vanhuksella on jotain muutankin mielessään".

Arathet vilkaisi Aranin suuntaan tuon käydessä Aaronille sähisemään. Selvästi kuningas tiesi vanhimmista enemmän, mitä oli neuvonantajalleen kertonut. Eikä se nyt sinällään ollut kauhea ihme, ettei Aran ihan kaikkea hänelle vuodattanut. Silti, mikäli kuninkaan puheet pitivät paikkansa, alkoi Neuvonantaja huolestumaan Aaronista. Oliko poika vaarassa edes tietämättä sitä itse?


---


Darius hymähti jokseenkin vaivautuneesti Delian huomautellessa kunnon yölevoista. Tietenkin haukansilmäinen sisar huomasi veljensä väsymyksen - ei siihen tarvinnut edes haukankatsetta, että moisen olisi huomannut! Kenraali ei kuitenkaan kommentoinut mitään asiaan, nyökkäsi vain pienesti kuningattarelle joka mielipiteensä oli sanonut. Ehkä jos he olisivat olleet kahden, olisi Darius käynyt jotain vastaan jopa sanomaan, mutta näin seuraneitojen todistaessa ei kenraali käynyt kuningattarelle vastaan sanomaan. Välistä se katse eksyikin sekunniksi tai pariksi tuijottamaan neitoja sisarensa takana, kenraalin saaden osakseen mitä hurmaavimmanviettelevimpiä hymyjä. Jotka tosin eivät vaikuttaneet kenraaliin mitenkään. Ei häntä kiinnostanut neidot, hänellä oli jo kumppani... mutta sitähän ei julkisesti tiedetty.
"Mikäli Teidän Korkeutenne haluaa liittyä seuraani, ei minulla ole siihen vastaansanomista", Darius vastasi siskolleen, joka hänen mukaansa haluaisi tulla. Nyt kun ajatteli, oikeastaan hyvä jos Delia mukaan tuli. Aran ei kävisi kenraalia niille sijoilleen teurastamaan, jos kuningatar olisi paikalla! Tai niin Darius halusi uskoa, sikäli mikäli kuningas halusi asioita salata puolisoltaan.

Delian pyyntöön nyökättiin, suoraryhtisen kenraalin lähtien askeltamaan sisarensa vierellä kohden kuninkaan salia, käyden vielä nopeasti, puolittain kumartamaan seuraneideille ennen kuin noista eroon pääsi. Mitään Darius ei sanonut, keskittyi vain psyykkaamaan itseään Aranin kohtaamiseen. Kuningatar kävi kuitenkin hiljaisuuden rikkomaan, käyden kertomaan kuinka vanhin seuraneideistään oli tullut ikään. Ja siitä se vihjailu sitten lähtikin. Jälleen. Darius puri hammasta yhteen kuunnellessaan, kuinka Delia hänelle vaimokandidaattia esitteli. Darius ei halunnut vaimoa, ei hän tarvinnut sellaista! Ja hänellä oli jo kumppani jolle suvun sormuksenkin oli antanut - hitto vie jos Delia sen sormuksen ikinä uudestaan halusi nähdä, Dariuksen pitäisi pyytää se Iriadorilta takaisin hetkeksi. Olihan Darius harkinnut, että menisi naimisiin jonkun kanssa vain, että nämä ainaiset naimakaupat loppuisivat, mutta hän tarvitsi rinnalleen jonkun joka tiesi ja ymmärsi kenraalin tilanteen Mir Valdorenin kanssa ja osaisi säilyttää salaisuuden. Jonkun, joka suostuisi silkaksi kulissivaimoksi. Ja juuri nyt sellaista ei ollut tarjolla, eikä Darius todellakaan aikonut lähteä kyselemään tuntemattomia naisia siihen tehtävään.
"Vasta ikään tullut?", Darius kävi viimein vastaamaan naurahtaen, "Sellaisenko minulle haluaisit? Nuoren, viehkeän, elämäniloisen ja seikkailunhaluisen? Nuoren, joka varmasti turhautuisi jos yksin kotona joutuisi viikkoja, jopa kuukausia istumaan ja odottamaan puolisonsa tulevan paikalle vain päiväksi tai pariksi, hoitaen samalla jälkikasvua ja katkeroituen, kun puolisonsa ei ollutkaan se unelmien prinssi joka häntä palvoisi ja ihannoisi päivästä toiseen".
"En minä nuoren naisen elämää voi sillä tavalla pilata"
, Joskin, eipä kenraalilla tainnut näin tilastollisesti muita vaihtoehtoja olla aatelissukujen piireissä. Neidot kun naitettiin niin nopeasti ensimmäiselle vastaantulevalle aatelismiehelle, varsinkin jos suvut siitä liitosta hyötyisivät.

"Joko Lanae on löytänyt itselleen puolisoehdokkaan?", Darius kävi kysymään nopeasti heidän saapuessa käytävälle, jonka toisessa päässä näkyi kuninkaan salin ovet, toivoen voivansa vaihtaa puheenaiheen pois omista naimakaupoistaan. Nuorin Windereistä kun oli yhtä lailla naimaton, kuten kenraalikin. Eikö tässä pitäisi nyt ensimmäisenä miettiä Lanaen tulevaisuutta, tyttö kun muutenkin asui yksin piilopaikassa sukukartanossa!



// DEM NAKKID BUTTCHEEKS. Ei sulle voi antaa drinkkejä altaaseen ku kaadat ne sinne kumminkin //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1803

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 16, 2015 10:17

Re: Sinun suurin ihailijasi

Monarkki lähtikin vauhdilla kyseenalaistamaan mihin koulutusta edes tarvittaisiin ja jopa halveksimaan haltiarahvaisen ylpeyttä sanansaattaja asemassa. Kuinka suurella vuorten herralla oli muutakin mielessä.
"Sinun ärsyttämisesi on minusta ihan kelpo syy!" Aaron laukaisi kulmat kurtussa kyllästyneenä kuuntelemaan osakseen halveksuntaa.
"Ajankiitäjällä on ehkä jotain mielessä, mutta jos olen kerran niin mitätön niin tuskinpa se kovin suuri asia voi olla. Olen ainakin hänestä tarpeeksi pätevä maksaakseen minut kipeäksi, mitä muuta todistetta tarvitsen? Voisin melkein luulla sinun olevasi huolissasi minusta kun noin siitä patusta varoittelet!" Ei edes sitä ilkikurista hymyä käynyt tällä kertaa kovin vakavan haltiapojan kasvoilla, tämän jatkaessa heti perään niin, että varmasti kuului.

"Koulutus ehkä helpottaisi ainakin Oraakkelin taakkaa, mutta se ei minua kiinnosta. Millainen juoksupoika olisin jos kasvaisin lihavaksi ja edustaisin samalla häntä? Tarvitsen voimaa, jännitystä! Vaikutusvaltaa! Halajan tittelin ja kunnioitusta. Olla enemmän kuin vain juoksupoika joka jakelee viestejä ympäri mannerta! ...Ehkä Vanhimman kirje ei olekaan täyttä huttua." Haltiapoika alkoi päästä vauhtiin, huitoen elekieltä oikealla kädellään, huomaten että hänen haluamisellaan tosiaan onkin enemmän osaa tässä kuin hän oli aluksi arvannut.
"Sinun tulisi ajatella kuinka erityinen olen verrattuna muihin jotka vasta aloittavat. Jonain päivänä saatat vielä anella minua apuusi jossain ja silloin näemme kiinnostaako minua! Nyt, odotammeko jotakin vai etkö ole heittänyt minua vielä matkoihini koska salaa halajat seuraani?" Aaron laukoi jälleen, varauksella että saisi takaisin sitä samaa vähättelyä mitä oli aikaisemmin saanut. Aran nyt oli viimeinen henkilö joka myöntäisi, että pahaisesta puusepänpojasta olisi johonkin enempään kuin puun veistelyyn!


---

Kukapa nyt sanoisi Haltiakuningattarelle ei? Delia halusi käyttää tämän pienenkin hetken hyväkseen, voida olla ja keskustella veljensä kanssa kaiken tämän kiireiden välistä. Se oli harvinaista, liiankin harvinaista. Oli myös hyvin odotettavaa, että velikulta kävisi etsimään vikoja tai syitä, miksi ei voisi naida jotakin nuorta neitoa, saaden nuoremman sisaruksen hymähtämään. Ei tainnut kenraali ymmärtää kuinka hupaisalta tämä hänestä kuulosti.
Moinen skenaario ei ehkä olisi valetta kun ajatteli Dariusta, mutta se ei ollut hänestä tarpeeksi pätevä syy edes yrittää asettua aloilleen hetkeksi ja jatkaa sukua... Näin ainoana elossa olevana miehenä. Nuori naikkonen saattoi ehkä muuttaakin kenraalin mieltä ja saada tämän haluamaan panostaa perheeseen ja ottamaan rennommin.

"Lanaella on vielä aikaa, hän on nuori ja minua ei henkilökohtaisesti haittaa vaikka hän olisi vielä hetken vapaalla. En myöskään huoli hänelle aivan ketä tahansa... Ymmärrettävästi." Pikkusisko vastasi, huomaten kuninkaan salin ovien tosiaan lähestyvän.
"Tapaistasi ampua ehdotteluni alas, mutta mitä vaihtoehtoja sinulla on? Et voi olla naimisissa töitesi kanssa ikuisesti ja sopivia, vanhempia neitoja ei juuri ole vapaalla. Et kai vain suunnitellut ottavasi vanhaapiikaa tai leskeä?" Delia kävi kysymään epäluuloisena, ovien vartijoiden käydessä avaamaan salin suuri ovia seurueen lähestyessä.

//I see no problem! BU I be be swimming in pinkess and hot dudes!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13717

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 16, 2015 11:08

Re: Sinun suurin ihailijasi

"Minua ei kiinnosta pätkääkään sinä ja sinun turvallisuutesi. Minulle on yhdentekevää oletko elossa vai kuollut - vaikka mieluummin kävisin sylkemässä haudallesi, kuin katselisin sinua siinä isottelemassa", Aran naurahti halveksuen, Aaronin huomautellessa kuninkaan kuulostavan melkein siltä, että olisi huolissaan nuoremmasta. Aaronin käytös alkoi viedä kuningasta äärirajoille kärsivällisyytensä kanssa, sen Arathet kävi huomaamaan myös. Arathet osasi kyllä antaa pojalle anteeksi, tuo oli nuori, naiivi ja suuruudenhullu, tietenkin tuo käyttäytyi tuolla tavalla, jos tilaisuuden sai.
"Minä en sinulta saatikka siltä liskolta apua anele!", Aran ärähti nousten nyt jo seisomaan, Aaronin mennessä liian pitkälle, "Varo sanojasi, Aaron puusepänpoika, sillä minulla alkaa loppua kärsivällisyys sinun ja isäntäsi kanssa. Katsotaan voiko se vanha vuori sinua suojella, jos päätän sinut teloitut--"
"Teidän Majesteettinne, en usko--"
"ARATHET en kysynyt mielipidettäsi!"
, Terävästi siniverinen kävi käännähtämään neuvonantajansa puoleen joka hänen raivoamisensa oli keskeyttänyt. Neuvonantaja kavahti askeleen kauemmas, mutta piti itsensä rauhallisena.

Ennen kuin kukaan kolmikosta ehätti suutaan sen jälkeen avata, olivat salin ovet käyneet avautumaan...

--


Kenraali kävi hymähtämään ymmärtäväisenä Delian kertoessa Lanaen tilanteen. Olihan nuorin Winder todellakin vielä... nuori, ei tuolla ollut kiirettä naimisiin, ellei Lanae itse sitten löytänyt jotakuta jonka halusi jo nyt. Vaikka eiväthän kaksi vanhempaa sisarta aikoneet antaa Lanaen nyt ihan ketä tahansa naida.
Puheenaihe palasi kuitenkin takaisin kenraaliin ja tuon vaihtoehtoihin, Dariuksen tuhahtaen jokseenkin turhautuneena. Hän ei halunnut puhua omista vaihtoehdoistaan ja toivoikin, että kuninkaan salin ovet olisivat olleet jo lähempänä, jotta tämä keskustelu voitaisiin jättää sikseen. Voisihan hän tietty pysyä vain hiljaa, mutta ennemmin tai myöhemmin tämä tulisi jälleen puheenaiheeksi, ei Darius voinut ikuisuuksiin pakoilla.
"Ehkä nainkin lesken. Kapteeni Tanithilin kuoleman jälkeen hänen vaimonsa jäi leskeksi, se nainen on jo parhaimmat päivänsä elänyt ja ainakin on tottunut siihen, että miehensä on poissa paljon", Kovinkin hävyttömästi Darius kävi tokaisemaan. Ei hänellä ollut todellakaan aikeina naida edesmenneen kapteeninsa leskeä, teki jopa pahaa moista Tanithilin vaimosta sanoa, mutta juuri nyt hermostuneisuudeltaan Darius ei pystynyt tämän kauniimmin asiaan vastaamaan.

Ja, ennen kuin Delia mitään ääneen ainakaan ehätti sanomaan, olivat he saapuneet salin oville, jotka vartijat kävivät avaamaan eliitille ja kuningattarelle.
Askel vei kaikessa hiljaisuudessa peremmälle saliin, Haukansilmän käydessä tarkistamaan salissa paikalla olijat. Neuvonantaja Arvaen ja joku nuori kloppi näyttivät kuninkaan seurassa olevan. Hetkeksi Darius ehti jo pelästyä, että tuo poika oli Lucavi illuusiossaan lymyilevä Argenteus, mutta ei. Tämä oli joku tuntematon poika... kai?

Darius kuitenkin pysähtyi muutaman metrin päähän kuninkaasta - joka jostain syystä kovin tuohtuneena valtaistuinkorokkeella seisoi - ja kävi lankeamaan polvelleen alas kumartaen.
"Kutsuitte, Teidän Majesteettinne".

Vihaa uhkuva ilme Aranin kasvoilla kävi pyyhkiytymään kuin salamaniskusta, kuninkaan nähdessä puolisonsa saapuvan paikalle veljensä mukana. Mitä Delia täällä teki? Tai no, äkkiäkös se selvisi kun vähän urkki tietoja Kenraalin ja kuningattaren päästä...
Delian läsnäolo vaikeutti asiaa huomattavasti. Aran ei halunnut raivota saatikka huutaa puolisonsa seurassa, ei Delian tarvinnut tietää siitä puolesta kuninkaassa. Lisäksi piti varoa sanojaan, Delialta kun piti piilotella asiaa jos toistakin... Tosin, Dariuksen tässä piti olla varovainen, kenraalilla niitä valonarkoja salaisuuksia oli.
Arathet ihmetteli yhtälailla Delian läsnäoloa, mitä Aran. Kenraali Winderin hän ymmärsi, he olivat odottaneet jotakuta paikalle ja ilmeisesti Winder oli nyt se, joka saisi luvan Aaronia alkaa kouluttamaan? Siltä ainakin vaikutti. Kun kuningatar tuli veljensä kera lähemmäs, kävi Arathet kumartamaan Delialle asiaan kuuluvasti, pitäen kuitenkin suunsa kiinni ja pysytellen sivussa.

"Niin kutsuinkin, hyvä että muistutit", Aran tokaisi Winderille joka lattialla yhä kumarruksissa oli, sitä pientä kiukunkatkeraa sävyä äänessään, "Mitä sinä teet täällä.... Kuningattareni?", Oli jatkokysymys Delialle, jonka puoleen kuninkaan katse kohosi kenraalista, äänensävyn vaihtuen huomattavasti rauhallisemmaksi, kun kuningas puolisolleen puhui.



// WELL... well... yeah. FINE //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1803

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 17, 2015 12:23

Re: Sinun suurin ihailijasi

Sieltä se tuli. Hermoon oltiin osuttu kertaan jos toisenkin, monarkin nyt raivotessa entistä lujempaa, nousten jopa takaisin jaloilleen kiroamaan ja siihen sanansaattaja oli varautunutkin, saamatta kuitenkaan vastusta kysymykseen jota ei kyllä oltu kovin kunnioittavasti esitettykään. Se ei kuitenkaan vaikuttanut rasavilliin toivotulla tavalla, tämän tuntiessa itsensä koskemattomaksi ja moinen reaktio vain nostatti hänet lähes hyväntuuliseksi.
Taskari kävi sen sijaan sähisemään korvan takaa kovalle äänenlähteelle, ennen kuin sujahti takaisin hupun suojaan, vain silmät pilkistäen kuin vesipeto saalistaessa. Henkilökohtaisesta voitostaan riippumatta, monarkin huutaessa Arathetille taltutti hymyä, tämän kun jälleen yritti rauhoitella monarkkia, ettei verisuoni poksahtaisi.

Enempää Aaron ehtinyt sanoakaan, saatikka aikonut, ovien yllättäen avautuessa taka-alalta, kiinnittäen koko joukon huomion.

----

Mikäli ovet eivät olisi auenneet sinä samana hetkenä, kun Darius oli sanottavansa sanonut loppuun, olisi Delialla ollut paremmin aikaa saada kasvonsa peruslukemille ja sanomaan muutaman valitun sanan veljensä kiusoittelulle! Näin... Toivoen, että tämä vain kiusoitteli! Pieni kevyt lämäys kuitenkin suotiin osoittamaan mieltä vasten haarniskan selkää, joka tuskin tuntui edes kosketuksena lävitse, heidän sitten astuessa paremmin salin puolelle. Seuraneidoille kerrottiin telepaattisesti jäädä oven ulkopuolelle, sillä ei voinut tietää, oliko tarpeeton seura tervetullutta vai ei. Itseään Delia ei tosin sellaiseksi laskenut, ei kun tästä tietystä eliitistä oli kyse.
Nuorten neitojen harmiksi, joutuivat he odottamaan toiseen päivään päästä tarkkailemaan raavasta eliittiä enemmän, mutta nyt he joutuivat tyytyä kääntymään ja huokailemaan kuinka eivät olleet saaneet edes hymyä osakseen. Kuinka tylsää...
Salissa oli odotetusti niin Aran kuin tämän neuvonantaja Arathet, mutta tästä kolmannesta... Vieraasta Delia ei mennyt takuuseen. Ei tämä ainakaan kovin ylevältä vaikuttanut, mutta ei maailman likaisemmaltakaan tallaajalta.

Kaksikon.... tummahiuksisten haltioiden astuttua saliin ja lähestyessä häntä tai no... Kunnioitettavaa etäisyyttä valtaistuimelta, puusepänpoika tunsi hypähdyksen rinnassaan ja sitten täys stopin, saaden hänet peruuttamaan paniikin omaisesti muutaman askeleen salin keskeltä, pois tieltä.
Toinen... Toinen oli itse kuningatar Delia, tyttönimeltään Winder, siitä hän pystyi menemään takuuseen! Hän oli nähnyt tämän kertaalleen ennenkin, eikä ollut kansalle arvoitus miltä tämä näytti! Tämän jäädessä vielä seisomaan tyynesti haarniskaisen miehen polvistuessa oli jo tarpeeksi todistetta siitä. Haarniskan, jonka hän oli huomannut heti ensimmäisenä ovien auettua, voisiko? Voi kyllä ja voi ei! Jos Aaron olisi voinut muuttua näkymättömäksi, hän olisi tehnyt sen tässä ja nyt, huomatessaan kaiken lisäksi itse kuningattaren vilkaisevan hänen suuntaansa, voiden vain nielaista kivuliaasti yllättäen kuivalta kurkulta.

Delia huomasi herkästi, ettei hänen isoveljensä ollut ainoa salissa, joka oli selvästi uupunut. Kuitenkin selvästi hermojaan rasittanut aviopuoliso onnistui silti tiedostamaan hänen läsnäolonsa suopeaan sävyyn.
"Satuin kohtaamaan Dariuksen hänen ollessa matkalla tänne ajattelin... Tai pikemminkin vaistosin, että minun olisi parasta tulla tarkistamaan samalla sinun tilanteesi" Vastaus, että kevyt niiaus suotiin puolisolle, paljastamatta näin vieraan läsnä ollessa suoraan, että hän oli ollut huolissaan Aranin sairauden etenemisessä juuri tänä päivänä. Se ja kenraali hyvän lepo.
"Älää toki nähkö minua estona tapaamisellenne, olkaa kuin minua ei olisi." Delia kävi lisäämään, lähtien veljensä viereltä kohden valtaistuinta ja miestään, mutta hädin tuskin ohitettuaan tuntemattoman pojan, haltianainen pysähtyi ja vilkaisi olkansa taakse. Pojan, joka näytti selvästi olevan ensimmäistä kertaa elämässään hukassa sanojen kanssa.

Hetken kummasteleva katse muuttui pieneksi hymyksi, Haltiakuningattaren kääntäen katsettaan paremmin hikoilevaan haltiapoikaan, poistumatta kuitenkaan reitiltään.
"Nuorimies, on kohteliasta osoittaa kunnioitusta niin neidoille kuin rouville... Teet sillä vielä hyvän vaikutuksen." Sinimustahiuksinen haltianainen kävi lempeällä... Mukavalla äänensävyllä sanomaan, saaden sanansaattajan tärähtämään ja prosessoimaan pariksi sekunniksi, että hänelle tosiaan puhuttiin.
"K-kyllä..!" Aaron ujelsi, tuntiessaan räkäklimpin aikeissa paeta rööristä, kumartaen sitten äkkiseltään kuningattarelle, valuvan nokkansa samalla peittäen.
Oikeaoppisemman tervehdyksen saatuaan, jatkoi tämä tyytyväisenä miehensä luokse, asettuen tämän vierelle nyt hieman kysyvämpänä.
"Kerrohan armain, ken lienee vieraasi?"

//If you pay half you an join me, we'll make guinea pig pool!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13717

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 17, 2015 1:36

Re: Sinun suurin ihailijasi

Darius piti katseensa maassa ja pysyi hiljaa, vastaamatta mitään kuninkaan tuiskaisuun. Tuolla taisi olla pahapäivä - joskin oliko Aranilla koskaan sitten hyviä päiviä? Ei näin Dariuksen kokemuksella. Kuitenkin vaivihkaa se katse kävi sivusilmällä kääntymään tuon nuoren pojan puoleen, joka sivummalle oli talssinut Windereiden saavuttua. Ehkä tuo oli yksi niistä kuninkaan juoksupojista - joskin asustukseltaan tuo ei käynyt yhteen muiden kanssa...
Delia kävi kuitenkin kertomaan kuinka tänne oli eksynyt, saaden Aranin hymähtämään pienesti kuningattaren mainitessa tulleensa myös tarkistamaan kumppaninsa tilanteen. Huomaavaista ja tavallaan Aran osasi olla Delian huolesta kiitollinen, mutta juuri nyt se kiitollisuus tai lempeys ei kyllä kovin selvästi kuninkaasta näkynyt.
"No jos välttämättä paikalla haluat olla.... Nouse ylös, Winder", Aran vastasi kumppanilleen, samalla käskien kenraalinsa ylös polveltaan. Sentään eliitti osasi jo olla nöyränä, kuten kuuluikin. Sen jälkeen kun tuon selkään oli poltettu kirjaimet, oli Darius ollut kyllä hiljaa ja nöyränä kaiken suhteen.

Aranin katse kohdistui nousevasta kenraalista Aaroniin, jota kuningatar kävi puhuttelemaan yllättäen. Sentään poika sai ääntä suustaan, näyttäen muuten niin kovin... järkyttyneeltä? Monarkin yllätykseksi tuo kävi myös kumartamaan kuningattarelle, kuten kuuluikin. Sillä tosin varmistui se, että Aaron osasi kyllä olla kunnioittava tarvittaessa, mutta ei aikonut kunnioitusta jakaa Aranille mistään hinnasta.
"Aaron on hänen nimensä, Orakkelin Sanansaattaja tittelinsä", Aran vastasi nyt jo selvästi rauhallisempana, Delian kysellessä kuka tämä nuorimies oikein oli. Oraakkelista kuullessaan Darius kävi jäykistymään entisestään. Kenraali oli ollut viimevuosina turhankin usein tekemisissä niin Oraakkelin kuin Yliparantajankin kanssa, eikä voinut sanoa pitävänsä ainakaan urospuolisesta vanhimmasta ollenkaan. Mitä sen järkäleen sanansaattaja täällä sitten teki, se olikin seuraava kysymys.

"Hän on täällä Vanhimman pyynnöstä, hänen pitäisi saada sotilaallinen - tai edes jonkintasoinen... - koulutus, jotta pystyy pitämään itsestään huolen tarvittaessa. Sinä, Darius, saat huolen katsoa pojalle koulutuksen"
, Aran kävi suoraan asiaan, hän halusi nyt vain nopeasti eroon Aaronista.
Dariuksen katse kääntyi erittäin kysyvänä kuninkaaseen, Kenraalin kykenemättä sanomaan mitään näin alkuunsa. Hänenkö pitäisi muka kouluttaa tuo nulikka sotilaaksi?!
"Ei minulla ole aikaa koul--"
"Sinä järjestät aikaa pojan kouluttamiseen. Sinä, pääsääntöisesti, joskus sotilaasi. Oraakkelin pyyntö, kukaan muu ei kelpaa"
, Aran keskeytti kenraalin joka hämmennykseltään alkoi muuttua myös närkästyneeksi tästä uudesta tehtävänannosta.
"Miksi juuri minä?"
"Mistä minä tiedän miksi juuri sinä, ei Oraakkeli kertonut syytä"
, Kuninkaan hermot kävivät jälleen kiristymään, tuon kyllä kuuluen äänestäkin. Sen lisäksi että joutui nyt Dariuksen kanssa kinaamaan ja Aaronia katselemaan, alkoi se päänsärky kasvaa ja kylkiin sattumaan siihen malliin, että kuningas saisi pian lihaskrampin.
"Entä jos en suostu?", Jostain kumman syystä Darius kävi kysymään vastaan väittäen, tyhmyyttään tietenkin. Tosin, heti kun tuon kysymyksen oli suustaan sylkäissyt, kävi Darius katumaan että oli edes suunsa avannut.
"No mene ja kerro se sille liskolle! Lähetänkö sinut samantien sinne vuorelle sanomaan, hmm?", Aran ärähti, hiljentäen kenraalin, joka tyytyi vain pudistelemaan päätään. Ei Darius aikonut Oraakkelille vastaan sanoa, eikä olisi pitänyt kyllä kuninkaallekaan...

"Sitä minäkin", Kuningas lisäsi rauhallisemmin, selvästi vihaisena.




//.... I DO NOT WANT GUINEA PIG POOL JFC WHAT'S WRONG WITH YOU WOMAN //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1803

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 17, 2015 1:06

Re: Sinun suurin ihailijasi

Haltiakuningattaren leuka nousi aavistuksen verran kuullessaan kuka tämä juoksupoika tarkalleen ottaen oli, jääden ymmärtäväisenä hiljaa puolisonsa vierelle ja seuraamaan tapahtumia, pian myös paljastuessa miksi tämä ylipäätään paikalla oli. Piru itse puolestaan oli noussut kumarruksestaan hieraisemaan nenänsä puhtaaksi, katsahtaen varoen etualalla olevaan haarniskaiseen kenraaliin tämän kuultua nyt uudesta tehtävä annostaan.
Vuoropuhelun tapahtuessa, Aaron tunsi olonsa kieltämättä hitusen kiusalliseksi, Delian taas voimatta muuta, kuin toivoa ettei kaksikko alkanut kinaamaan asiasta liiaksi, Aran oli selvästi uuvuttanut itsensä syystä taikka toisesta ja Darius... Noh, Haukansilmä meni jopa niin pitkälle, että kysyi suostumattomuuden seurauksia, saadakseen vain tarjouksen lähteä vuorille itse antamaan vastaväitteensä.

"Te kaksi... Saatte minut välillä pudistelemaan päätäni. Tämähän voi olla oiva mahdollisuus sinulle Darius, eikä vain Oraakkelin sanansaattajalle. Aaronhan se oli?" Delia kävi käsiksi kiusalliseen hiljaisuuteen, saaden tönkön nyökkäisyn nimen varmentamiseksi.
"Uskon, ettei nuoren pojan kouluttaminen ole niin raskasta, saat tilaisuuden ottaa vähän rennommin myös itse." Nuorempi sisar esitteli positiivisia puolia, vaikkakin melko itsekkäällä kannalla voivan siten itse tuntea mielenrauhaa, kun ei tarvinnut pelätä kenraalin polttavan itseään loppuun yhtä nopeasti. Tuskin nuorukaisen esittely aseisiin ja kevyt ottelu -näin Dariukselle- ainakaan alussa olisi kovin raskasta puuhaa? Ainakin kevyempää, mitä tuo muuten ajallaan tekisi. Tilanne oli kaiken kaikkiaan melko mielenkiintoinen ja Delia, nyt kun hänen veljelleen ei suotu muuta mahdollisuutta, aikoi sitä myös seurata.
"Mielenkiintoista tosin... Miksi vain sinä olet kelvannut moiseen tehtävään." Kuninkaan aviopuoliso kävi vielä lisäämään mietteliäänä, joutumatta odottamaan vastausta liiaksi, kuullessaan matalan kirkaisun ja rääkäisyn sekoituksen taka-alalla olevalta sanansaattajalta, aivan kuin tuo olisi pidätellyt hengitystä jo pidemmän ajan ja avasi nyt suunsa sanoja vasten.
"Hän tiesi!" Kävi jäykkä kurkkuinen toteamus, Aaronin tuijottaessa lasittuneena jonnekin päin valtaistuinta.

"Se kivikasa tiesi, ei, ei! Missä se on!?" Nyt sanansaattaja kävi paniikin omaisesta tutkimaan punttejaan ja siitä ylös housujensa taskuihin, välttymättä juuri kenenkään huomiolta. Delia tarkkaili kummastuneena oudosti puhuvaa ja nyt käyttäytyvää nuorukaista, tämän tunnustellessa jo hihojaan, mutta vasta käden sukellettua venytetyn kaulauksen sisään, sai tämä noukittua esiin taiteltun, kulmista kärsineen paperi taitoksen. Kovin hassu paikka jättää viimeiseksi tutkittavasti, mutta haltiakuningatar ei käynyt kyseenalaistamaan sen enempiä mitä nuorukainen missäkin säilytti. Pieni neliöön taiteltu, vanhuudesta kellastunut paperinpalanen avattiin, Aaronin tuntiessa silmissä lievää vilinää hengityksen tuntuvan raskaammalta, jota hän yritti kovasti peitellä uskotellen, ettei hän edes tarvinnut happea.
"Minulla... O-on ollut tämä. Oraakkeli tiesi..!" Tärisevä, nihkeä käsi ojennetuttiin kohti itse kenraalia tällä kertaa, Aaronin selvästi halutessa, että tämä ottaisi tai edes katsahtaisi paperinpahaiseen silläkin uhalla, ettei pysyisi täpinöissään tai pyörtyisi sen sileän tien tuon suoranaisen huomion saatuaan.
Delia kurtisti kulmiaan, uteliaana itsekin näkemään mikä tässä oli niin tärkeää, huomaten pian, ettei paperissa ollut muuta tekstiä kuin Kenraali Darius Winderin nimi ja piirrostelma tämän kasvoista ajoilta, jolloin tällä oli vielä molemmat silmät.

"Sinulla taitaa olla ihailija." Haltiakuningatar kommentoitsi veljelleen, kieltämättä hyväntuulisensa nähdessään fanipojan, jonka silmät kiiluivat suuren sankarin nähdessään.


//Bu-but... !! http://i.imgur.com/1cOnI7K.png/
Seuraava

Paluu Kuninkaan sali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö