Sadepäivä ||Ivy


Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 27, 2017 9:00

Sadepäivä ||Ivy

Theodluin


Jälleen yksi tylsän puuduttava, tyhjä päivä oli kääntymässä iltapäivän puolelle, nuoren puoliverisen kuluttaessa aikaansa jälleen sotilastuvilla. Pidemmän tovin hän oli viettänyt harjoituskenttien reunalla, jälleen seuraillen kuinka Kuiskauksen sotilaat ja muut harjoittelivat ja mittelivät voimiaan toistensa kanssa hyvässä hengessä. Oli häntä jopa kysytty mukaan yhteen erään, mutta Theodluin oli nätisti vain kieltäytynyt mahdollisuudesta. Ei hän halunnut uudemman kerran kentälle taistelemaan ketään vastaan, ei hän oikeastaan edes osannut. Sitä paitsi väkivalta ei ollut hänen makuunsa, ennemmin Theo vain katsoi vierestä ja sitoi toisten haavoja, jos suurempikin vahinko pääsi sattumaan.
Mutta, kun muutenkin harmaanpilvinen päivä oli päättänyt, että nyt olisi hyvä hetki kaatosateelle, oli Theo muiden tavoin hankkiutunut sisätiloihin. Kuiskauksen tuvat olivat hiljaisina tällä kertaa, muutaman rykmentin ollessa liikkeellä jossain ja ne joilla vapaata oli, viettivät aikaansa ennemmin kaupungilla ja perheidensä parissa, kuin täällä kykkimällä. Pikkuhaukka olikin lähes ainoa, joka tällä kertaa tupien ruokailutilassa istuskeli, lueskellen laukussaan mukanaan tuomia kirjoja ja kirjoittaen välistä omaa päiväkirjaansa. Kyllähän se aika näin kului, vaikka välillä se seuranpuute tuntui äärimmäisen pitkästyttävältä ja laski mielialaa yllättävänkin paljon — hänellä oli jo paljon tuttuja Kuiskauksen riveissä varsinkin, mutta yhtäkään hän ei varsinaisesti ystäväksi vielä voinut kutsua. Ja heilläkin oli omat elämänsä ja kiireensä, eikä heistä ollut aina seuraksi nuorelle Winderille.
Theo kuitenkin jaksoi uskotella itselleen, että asiat muuttuisivat kyllä paremmiksi, kunhan hän vain malttaisi odottaa. Setäänsä hän ei ollut nähnyt muutamaan päivään ja tätiään ei pitkään aikaan. Sääli sinällään, Theo kun mielellään olisi viettänyt Delian kanssa aikaa, mutta ymmärsi kyllä, ettei hänellä ollut oikeutta vaatia tapaamista kuningattaren kanssa, hänen piti odottaa, josko kuningatar kiireiseltä aikataulultaan häntä jaksaisi tavata — tai näin Darius oli hänelle huomauttanut kerran kun ohimennen oli kuullut Pikkuhaukan puhuvan Delian tapaamisesta yhden nuoremman kuiskauksen sotilaan kanssa.

Siinä nurkkapöydässä istuskellessaan ja kyökistä saamaansa teetä hörppiessä alkoi Theo kuuntelemaan tarkemmin tuvan ääniä. Ruokatilan takka rätisi taustalla ja sieltä täältä kuului elämisenääniä, mutta suurin osa äänistä tuli yläkerran makuuhuoneilta. Välillä ruokatilojen ohi tai läpi käveli sotilas jos toinenkin, muutaman nyökäten tervehdyksensä pikkuhaukalle, mutta kukaan ei paikalle jäänyt saatikka sitten ruokailemaan tullut, nyt kun tupien kokkikin oli vapaalla eikä suurelle joukolle valmistamassa ruokaa tänään. Jokainen oli kuitenkin vapaa käyttämään keittiötä mikäli itse halusi kokata tai sitten nuo saivat hankkiutua läheisiin majataloihin ruokailemaan.
Sade suorastaan humisi ulkona, rummuttaen vasten kattoon ja ikkunoihin, välistä hiljentyen hieman, ennen kuin kaatosade jatkoi riehumistaan.
Niiden normaalien äänien seasta alkoi kuitenkin kuulua jotain outoa. Rapinaa, kolinaa, joka tuli kyökin puolelta. Hitaasti haukankatse nousi päiväkirjasta, Theon jääden tuijottamaan keittiön suurten ovien puoleen, kuunnellen tarkasti niitä outoja ääniä. Oliko rotta tai hiiri päässyt tuville ja nyt omatoimisesti päätti itsensä ruokkia? Siltä se kuulosti ainakin. Hitaasti puoliverinen nousi sijoiltaan ääntäkään päästämättä, lähtien varovaisesti askeltamaan lähemmän kyökin oviaukkoa, kun yllättäen keittiöstä kipitti esiin tuttu näky — se perhanan sininen lohikäärme!

Theo jähmettyi paikoilleen sillä samalla sekunnilla ja niin teki myös sinisuomuinen, pieni ja lihava liskonkutalekin. Hetken kaksikko tuijotti toisiaan, kunnes lohikäärme otti jalat alleen, pienet tassut rapisten lähti juoksemaan pakoon Pikkuhaukalta, Theon tietenkin lähtien heti mokoman perään, älähtäen liskoa odottamaan. Eihän hän sitä aikonut satuttaa! Hän halusi vain... Saada sen kiinni ja katsoa, mikä ihme se varsinaisesti oli ja mitä se täällä teki.
Jälleen pikkupiru näytti tietävän tasan tarkkaan minne oli menossa ja mitä kautta pääsisi parhaiten pakoon puoliveriseltä. Tällä kertaa lohikäärme ei kuitenkaan pyrkinyt rakennuksesta toiseen tai pois, sen sijaan se suuntasi yläkertaan ja jatkoi matkaansa minkä kintuistaan pääsi, Theon ollen lähes toisen kintereillä. Mutta sitten mokoma pääsi livahtamaan käytävällä kulman taakse, enkelinpennun lisäten vauhtia ettei tuo ehtisi yhtään sen kauemmas hänestä — mutta päästessään sille samaiselle käytävänkulmalle, juoksi Theo vahingossa jotakuta päin. Älähtäen, yllätyksestä huudahtaen pikkuhaukka kaatui maahan ja taisipa siinä se toinenkin osapuoli maahan mätkähtää.
"A-anteeksi en katsonut eteeni!", Heti ensimmäisenä pikkuhaukka huudahti pahoitellen, nopeasti kammeten itsensä ylös jaloilleen ja viimein näki, kehen oli törmännyt — Aaron, setänsä kisälli, se jonka kanssa Theo oli joutunut ottamaan yhteen Haukansilmän niin määrätessä...

"E-et sattunut näkemään mihin se meni?", Osin hengästyneenä, osin hätäisenä Theo kyseli toiselta nuorelta, samalla kun ojensi kättään Aaronille, auttaakseen tuon ylös lattialta, "Se sininen lohikäärme".


// tää soi taustalla ku Theo ja Taskari katto toisiaan //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 27, 2017 10:19

Re: Sadepäivä ||Ivy

Aaron

Sade hakkasi vasten ikkunaa välillä jopa niinkin rajusti, että sinisilmäinen haltia olisi voinut uskoa pisaroiden aiheuttavan kulumaa ikkunan lasiin, mikäli sää jatkuisi samana. Ahtautuneena neljän seinän sisään, Aaron oli yrittänyt harjoitella lukemisen taitoaan sängynpäädyssä kumarassa istuen, kerta kentällä ei voinut harjoitella tai muutenkaan mellastaa. Harjoittelemisesta ei kuitenkaan tuntunut tulevan taaskaan mitään, haltianuoren tuntiessa olonsa liian rauhattomaksi pänttääkseen pidempiä sanoja, kirjan vielä ollen kirjoitettu niin oudolla haltiamurteella. Väsyneet silmät liukuivat sanoista toiseen, mutta kuiskauksen alokas ei enää sisäistänyt lausettakaan, kirjan lopulta sulkeutuessa kovalle, epämukavalle patjalle hänen eteensä. Hän oli syönyt huonosti, nukkunut sitäkin huonommin viime päivät, mutta ei ollut antanut sen näkyä hirveästi ulospäin omaa kiukuttelevaa olemustaan lukuun ottamatta. Kuin eläin, joka oli ollut sairas, mutta peitteli sitä mahdollisimman hyvin. Niin "marttyyrimaisesti" hän itsestään ajatteli, mutta ei todellisuudessa kaiketi halunnut kenenkään paasaavan hänen peräänsä sen enempää ja nyt kun suurin osa tupalaisista oli lähestulkoon kaikkialla muualla kuin itse tuvilla, sai hän viimeinkin sitä pitkään kaipaamaansa omaa rauhaa. Mutta... Nyt kun sitä oli, mitä hän sillä edes tekisi? Dariuskin oli muissa maisemissa. Varmaan punatukkaisen miesrakastajansa kanssa jossain.

Rankka sade jatkui rummutteluaan. Viereisestä makuuhuoneesta kuului jotain puheensäpinää siitäkin huolimatta... Aaron olisi voinut liittyä noihin, ehkä ryhtyä kortin peluuseen, mutta oudosti samaan aikaan, hän ei tuntenut oloaan kovin sosiaalliseksi. Taskariakaan ei näkynyt missään, tuo pieni olento joka ymmärsi enemmän tai vähemmän hänen puheestaan oli luikkinut jonnekin muualle jo aamusta. Tai se nukkui taas jonkun saappaassa, kertaalleen oli jo joku saanut pureman varpaaseensa kun oli mennyt jalallaan hänen lepoansa häiritsemään. Taikka tuo oli keittiössä... Yksi monista paikoista missä tuon ei pitäisi olla ja kerta hän oli pienestä lihavasta lohikäärmeestä vastuussa, saisi hän kuulla noottia kun ei ollut pitänyt huolta tuon suuresta suusta.
Aaron kävi nousemaan jaloilleen laiskanoloisesti, venyttelemään raajojaan ja poistumaan kirjansa kanssa lepotiloilta yläkerran käytäville, katsomaan josko törmäisi pieneen lohikäärme lemmikkiinsä ennen kuin tuo saisi aikaan suurempia tuhoja. Aaron kuitenkin pysähtyi käytävällä, juuri ennen kulmaa kuullen juoksuaskelia ja kun tilauksesta, Taskari, tuo pieni mutta pullea otus juoksi hänen jaloilleen ja kiipesi pikavauhtia hänen vaatteitaan pitkin jonnekin vaatelaskosten alle ja ennen kuin sinisilmäinen ehti tilannetta kauemmin hämmästellä tai hyvällä vauhdilla vastaan tulijaa väistämään, pyllähti hän tuon mukana vasten tuvan kovaa lattiaa kipeän parahduksen kera. Otsakin taisi samassa ottaa osumaa, Aaronin ensitöikseen lattialla lähtien hieromaan sitä, tähtien tuntuen pyörivän pään ympärillä.

"Ehkä kannattaisi!" Aaron älähti ärtyneenä, kunnes toettuaan suurimmalta tömähdykseltä katsoi ylös törmääjäänsä. Ääni... Oli ollut kaukaisesti tuttu, mutta ei hän ollut olettanut törmäävänsä outolintuun täällä. Outolintuun, joka jotakin huohotti äskeiseltä kovalta kiireeltään ja nyt kättänsä tälle tarjosi, jota kohden puusepänpoika lähestulkoon irvisti.
"Se?" Kuiskauksen alokas kysyi melkein vihaisesti, kömpien jaloilleen sitten omin avuin, vaatteitaan hieman pölyistä pois taputellen, Taskarin lopulta pilkahtaessa hänen niskansa takaa, painaen samalla pienet kyntensä omistajansa ihoon kiivetessä hänen korvansa taakse toista haltiaa tarkkailemaan.
"Taskari?" Aaron kävi poimimaan pienesti rimpuilevan lohikäärmeen käteensä, päänahkaa pois tukistamasta ja näytti pientä lyllertävää olentoa kohti Theodlu...lu..luiria..? Mutta vetäisi lemmikkinsä kuitenkin kauemmaksi tuosta.
"Jos se söi jotain sinulle kuuluvaa, niin se ei ole ongelmani." Puusepänpoika kävi valmiiksi puolustamaan, siltä varalta, että pieni lohikäärme olisi tuolta jotain varastanut.

///LOL! Kyllä, täydellinen!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 27, 2017 10:54

Re: Sadepäivä ||Ivy

Ehkä kannattaisi. Se oli kieltämättä hyvä neuvo, pikkuhaukan lähinnä vain hymähtäen siihen toteamukseen. Jo heti ensikättelyssä kisälli vaikutti ärtyneeltä, oliko syynä sitten yleinen olotila vai äskeinen törmääminen, sitä Theo ei tiennyt, mutta hänen apuaan ylös pääsemisen suhteen tuo ei kuitenkaan ottanut vastaan. Theo vetikin kätensä samantien omalle puolelleen, jääden hetkeksi tarkkailemaan Aaronia, varmistellen että tuo oli kunnossa, ennen kuin se haukankatse kiinnittyi valkeatukkaisen vaatteista esiin kömpivään sinisuomuun. Mitä hämmentynein katse kohosi kasvoille, Theon seuraillessa kuinka Aaron pienen lohikäärmeen nosti käsilleen, lihavan liskon kapinoidessa tietenkin sitä vastaan.

"Taskari?", toistettiin Aaronin perässä, se taisi siis olla tuon otuksen nimi. Omalaatuinen ja outo, ihan kuin lisko itse.
"E-ei se mitään minulta vienyt saatikka syönyt, törmäsin siihen vain keittiössä, kun se sieltä livahti pois", Theodluin vastasi Aaronin puolustuksiin, "Tämä ei ollut tosin ensimmäinen kerta kun sen näen hiippailemassa pitkin sotilastupien alueita", hän jatkoi, katseen kohoten pienestä lohikäärmeestä nyt Aaronin puoleen.
"Se on sinun?", Aika itsestään selvä kysymys, mutta pikkuhaukka näki nyt tarpeelliseksi sen kuitenkin kysyä, lähinnä toki retorisesti, "Minä kun luulin, että se oli vailla omistajaa ja nälkäisyyttään hiippaili pitkin tupia etsimässä ruokaa. Sen takia sitä jahtasin, halusin katsoa oliko sillä jokin hätänä ja mahdollisesti viedä sen jonnekin, missä moisista pidettäisiin huolta — mutta kerta sillä on jo omistaja niin eihän sillä sitten mitään hätää ole", jälleen se puhe vain sorisi ulos suusta, Pikkuhaukan päästessä vauhtiin.

"Tosin eipä se kovin nälkiintyneeltä ja huonovointiselta näytä näin muutenkaan...", Theo huomautti hymähtäen, "Mistä sait sen? En ole ainakaan tietoinen, että kaupungissa myytäisiin missään lohikäärmeitä...".
Ei hän Aaronista tiennyt, mutta Theolla ei ollut mitään kaunoja tai asenteita viimekertaisen yhteenoton jäljiltä. Jos jollekin siitä vihainen piti olla, niin Dariukselle, kun heidät siihen asetelmaan oli yllyttänyt, suorastaan pakottanut. Eihän hän tuntenut Aaronia, ei hän tiennyt mitä tuo hänestä ajatteli — saatikka kuinka paljon Aaron hänestä tiesi, mutta Theo oli kieltämättä kiinnostunut Aaroniin tutustumaan. Tuo oli nuorin sotilas, mitä tuvilla pyöri ja kaikenlisäksi itse Haukansilmän kisälli. Lisäksi he olivat kutakuinkin samanikäisiä - tai siltä ainakin näytti - joten totta kai pikkuhaukkaa kiinnosti ikäisensä seura...
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 12:09

Re: Sadepäivä ||Ivy

Taskari ähisi ja pihisi aikansa omistajansa otteessa, kulma kurttuisen Aaronin silmien pysyen kiinni lähinnä nätti pojassa kun tuo kävi vastausta hänelle änkyttämään. Ilmeisesti ei ollut tehnyt mitään? Huvikseenko tuo hänen lohikäärmettään jahtasi? Noin kovalla vauhdilla? Kiinnittihän sinisuomu puoleensa huomiota, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun joku oli lähtenyt pientä olentoa jahtaamaan. Pieni lohikäärme laskettiin olalle vapaaksi, Aaronin voidessa sitten asettaa kätensä puuskaan kuunnellakseen Winderin kaukaisen sukulaisen sepatuksia. Kyllä hän oli kertaalleen ottelun jälkeen paremmin muilta tupalaisista Theodluinin alkuperää kysellyt ja tiesi nyt saman mitä nuokin; kaukainen sukulainen joka nyt asusteli jossain päin aroja ja josta Eliitti ei näyttänyt liiaksi pitävän. Syytä Aaron ei tiennyt, lienikö tuon kevyt, jokseenkin pirteä(?) puheliaisuus joka sivuutti täysin toisten selvän ärtyneen olotilan.

Kisälli ei vastannut vielä mitään tuon kyselyihin Taskarin omistajuudesta, olihan se aika itsestäänselvää pienen lohikäärmeen käydessä nyt makaamaan nyt jotenkin hänen vaatteistaan tukea ottamaan, turpa hänen olallaan jahtaajaansa silmäillen. Seuraava lause sai kisällin katseen kuitenkin terävöitymään, halusiko tuo uudestaan nokkaansa?! Ehkä hän otti hieman itseensä, outolinnun sanojen hetken vihjatessa, että lyllerö pyllerö olisi jotenkin laiminlyödyn näköinen. Enemminkin lellitty! Eikä sekään kyllä liiemmin hänen puolesta, sinisuomun suurimmaksi osaksi tehden mitä ikinä halusi, Aaron uskoessa vapaaseen kasvatukseen... Tosin kyllä tuolle piti kohta alkaa tehdä jotakin, vielä kun jalat ylettyivät maahan. Nätti poika pelasti itsensä myös uudelta tinttaukselta, todeten ettei pieni lisko huonovointiselta vaikuttanut... Hyvä niin, mutta samaan aikaan haltianuori ei ollut kysynyt tuon mielipidettä.
Silti Theodluin päätti jakaa ja puhui, mitä sylki suuhun toi, puheen vaan virratessa tuon huulilta. Hänen pitäisi varmaan samaistua tuohon.... Tähän... Outoon haltijanuoreen... Hänelläkin kun on useimmiten tapana vaan puhua mitä mielessä oli, mutta useimmiten se ei ollut mitään positiivista. Siinä he kaksi ainakin erosivat. Mutta Aaron nyt tunsi eroavansa kaikista saman ikäisistään.

"Piilopaikan paroni myönsi sen minulle lahjaksi urotöistäni." Sinisilmäinen kävi hymähtämään tuhahdusmaisesti.
"Pelastin hänen kolme tytärtään surmansuulta, tarjosi yhden kättä kiitokseksi mutta naikkonen oli ruma kuin susi, että tyydyin sitten tähän." Aaron vastasi melkein kuin apteekin hyllyltä, tämä oli vain yksi noin viidestä kiertävästä vastauksesta, jonka hän oli Taskaria varten keksinyt. Tietenkin joskus tarina oli vain yhdestä taikka sitten neljästä tyttärestä, mutta sillä nyt ei ollut merkitystä, harvempi edes tiesi oliko jollain paronilla jossain tyttäriä. Aaron ei ainakaan tiennyt. Joka tapauksessa totuutta hän ei hyvästä syystä ihan kelle vain menisi kertomaan, joten tarina jos toinen, kaikessa epäuskottavuudessaan kävi hyödylliseksi... Tosin ken tietää jos joku jonain päivänä oikeasti uskoisikin yhteen niistä.
"Jos haluat yhden, niin ei, et löydä sellaista kaupungilta... Etkä saa minun." Kisälli kävi lisäämään, välttäen toistaiseksi osoittamasta suurempaa mielenkiintoa toiseen haltijaan, uskomatta samalla kuitenkaan, että tuo halusi pientä syöppöä omistaa. Olihan Taskari, kaikessa tyytyväisessä pulleudessaan kuitenkin hieno yksilö, kirkkaan sinisen värinsä ja erikoisen pienuutensa johdosta. Ellei jo pelkkä lohikäärmeenä oleminen riittänyt. Taskari kävikin haukottelemaan, sateen kuuluessa läpi seinien, Aaronin seisten tuiman oloisena kohden ikätoveriaan, olematta varma mitä tuolla tekisi.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 12:40

Re: Sadepäivä ||Ivy

Kulma kohosi astetta huvittuneempana ylemmäs, Aaronin käyden vastaamaan hänen kysymykseensä suoraan ja aikailematta — mutta jokin kertoi Theolle, ettei tuo vastaus ollut lähelläkään totuutta. Eikö Aaron sitten totuutta halunnut kertoa, lainkaan tai vain hänelle, vai oliko totuus jotain mitä piti piilotella? Oli miten oli, katsoi Theo hetken huvittuneena pellavapäistä ja tuon lohikäärmettä, joka sijansa otti isäntänsä olalta.
"Noinko äitisi opetti naisista puhumaan?", Theo hymähti lopulta Aaronille, "sitä paitsi et vaikuta henkilöltä, jolla olisi varaa kieltäytyä paronin tyttärestä — vai oletko sittenkin salaa sittenkin itse aatelisverta, itse kuninkaan sukua, mutta et halua kenenkään sitä tietävän?", se mitä hän oli kuullut Aaronista, oli tuo kuulemma puusepän poika, tai vastaavan alemmanluokan jälkeläisiä. Saattoihan hänen kuulemansa olla väärää, mutta Aaron oli enemmän kuin tervetullut korjaamaan hänen tietonsa vääristä oikeiksi.

Theo ei myöskään tiennyt, mitä toisen asenteesta olisi pitänyt ajatella. Kuten sanottu, ei hän tuntenut Aaronia ja täten ei tiennyt oliko sinisilmäinen tuollainen jokaiselle, joka vastaan tuli, vai oliko nyt asenne osoitettu vain ja ainoastaan haukanpoikasta kohtaan. Oli miten oli, ei hän ottanut kisällin sanoja saatikka asennetta mitenkään itseensä, ellei tuo suoraan sanoisi hänelle. Se oli Theon tapa muutenkin, vaikka välillä kyllä oli harvinaisen tietoinen, ettei seuraansa kaivattu, mutta silti kiusallaan pysyi paikanpäällä.
"En minä sinun lohikäärmettäsi veisi", Pikkuhaukka naurahti pienesti, "Johan minulle tarjottiin yhtä Briarissa, kun siellä vierailin. Mutta ei minulla ole aikaa kasvattaa saatikka huolehtia lohikäärmeestä, puhumattakaan sitten sellaisen ratsastajaksi ryhtymisestä", hän jatkoi olkiaan pienesti kohauttaen.
"Sinun liskollasi tosin ei lennä kukaan. Osaako se edes lentää? Luulin että kaikki lohikäärmeet osaavat lentää, serpentit lähinnä magian avulla...", Asiasta siirryttiin aasinsillan kautta toiseen, Theon tuoden esille kysymyksen mikä mieltään oli painanut jo siitä asti, kun lohikäärmeen ensimmäisen kerran oli nähnyt, "Se oli osasyy, miksi luulin sen olevan avun tarpeessa, kerta mokoma ei lentänyt lainkaan".
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 1:59

Re: Sadepäivä ||Ivy

"Ehkä olen, ehkä en." Aaron kävi vastaamaan, tunsien hampaidensa kiristyvän, todellisen, oletetun aatelisnulikan käydessä kuulostamaan siltä, että piti itseään häntä parempana. Ehkäpä hän oli kuninkaan serkku! Joka tapauksessa, hänen omasta mielessään hänellä olisi enemmän kuin varaa kieltäytyä jonkun kädestä! ...Niitäkun hänelle tarjottiin pilvin pimein... Joka suunnasta.

"Briarissa..?" Aaronin toinen kulma nousi haltianuoren käydessä mietteliääksi, kuullen tuon yhtymän lohikäärmeisiin kerran aikaisemminkin. Darius oli ollut siellä ratsastamassa myös lohikäärmeillä ja nähnyt taivaanmaalaajan, eikö vain? Oliko Theokin ollut silloin siellä...? Puheenaihe kuitenkin kääntyi jälleen Taskariin ja tuon... Lentokyvyttömyyteen, outolinnun tunkien kutsumatta nokkansa tuon hyvinvointiin. Pieni lohikäärme puolestaan ei ollut moksiskaan kaksikon puheista, puskien siinä huomion keskipisteenä nokkaansa vasten isäntänsä kaulaa niin, että Aaron päätyi painamaan tuon nassun toiseen suuntaan kädellään.
"Turhaan huolehdit, kyllä se lentää osaa. Se on vain laiska ja syöppö, katso vaikka." Kisälli tuhisi ja kävi sitten kauhaamaan pienen lohikäärme pyllykän kämmeneensä, päättäen viihdyttää ärsyttävän uteliasta ikätoveria toistaiseksi. Ikätoveria jolle puhuminen näinkin kauan ja asiallisesti tuntui oudolta ja vaikka häntä väsytti ja kismitti ja osa hänestä halusi vain kulkea tuon ohitse olkapäät toisiaan vasten hakaten, päätti Aaron tällä kertaa olla todellisia tunteitaan isompi. Olihan tuo hänen idolinsa sukulainenkin... Mikäli enemmän tekosyitä piti keksiä, miksi käyttäytyä.

Pieni sinisuomuinen lohikäärme katsoi hetken ympärilleen kysyvänä isäntänsä kämmenellä, jonka tuo laski rintansa korkeudelle ja kävi sitten toinen kämmen suuremman välimatkan päässä itsestään ja tuosta houkuttelemaan tätä lentämään kädeltä toiselle. Kyllä pieni lisko ymmärtäisi elekieltä, ellei päättänyt ryhtyä jääräpäiseksi ja nolata hänet siinä ja nyt ja puraista häntä sormeen, mikäli oikein kiukuttelisi.
"No... Lennä. Näytä sille, että osaat." Aaron kävi kannustamaan, liskon nokan kääntyessä kohti maalia joka oli asetettu hieman korkeammalle niin, ettei tuo olisi voinut vain hypätä siihen. Tietenkään tämä ei miellyttänyt laiskistunutta lohikäärmettä, mutta kävi kuitenkin kehotuksista ja pienellä ponkaisulla ylös ilmaan ja siitä lipuen lentäen ylös toiselle kämmenelle, pienten etujalkojen laskeutuessa heti jahka jalansijaa oli ja nousi pystyyn istumaan, Theodluiniin tuijottaen, Aaronin vielä käydessä ojennuttamaan liskoa kohden nätin pojan nättiä nassua tyytyväisellä hymyllä. Se oli ollut säälittävän pieni matka, mutta osasipahan se lentää!

Kuitenkin ennen kuin kisälli ehti sanomaan "enkös minä sanonutkin", ponnahti Taskari tuon kämmeneltä kohdin Theota, takertuen kynsillä tuon vaatteisiin ja kapusi nyt tuon olalle, isännälleen tuhahtaen.
"...T-Täh..? Petturi! Vain koska laitoin sinut kerrankin kuntoilemaan?" Puusepänpoika älähti, sinisen lohikäärmeen kääntäen diivana nenänsä tästä poispäin.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 2:22

Re: Sadepäivä ||Ivy

"Niin, Briar. Se lohikäärmekylä pohjoisessa", Theodluin vastasi Aaronin kysymykseen, tullen siinä kuitenkin miettineeksi, olisiko se pitänyt jättää sanomatta. Hänenhän piti olla Winderin kaukainen sukulainen, puhdasverinen, jostain piilopaikan kulmilta. Olisiko sellaisessa asemassa olevalla nuorella aatelissukuisella mahdollisuutta matkata Briariin, puolueettomaan kylään, ihan vain huvin vuoksi?
No, ei Aaron siihen asiaan kuitenkaan takertunut tai ei ainakaan ääneen mitään sanonut, keskustelun siirtyen takaisin Taskariin. Kuulemma se osasi lentää, mutta oli kovin laiska. Theo hymähti, vilkaisten pikkuliskon puoleen - hän ei yhtään epäillyt sitä väitettä. Laiskalta tuo vaikutti, mutta oli kyllä pirun vikkelä ja ketterä kun pakoon piti päästä! Hyvä jos Theo oli mokoman perässä edes pysynyt.

Kuitenkin, Aaron päätti demonstroida lohikäärmeensä lentotaitoja, vaikka kyllä pikkuhaukka ihan sen pelkän puheenkin olisi uskonut. Pellavapäinen poimi lohikäärmeen olaltaan käteensä ja ojensi eteensä, kannustaen sitten Taskaria lentämään kämmeneltä toiselle. Theo totta kai seurasi tarkasti tätä toimitusta ja sai kuin saikin todistaa pienen lohikäärmeen lentävän. Huvittavan pienen matkan, mutta kyllä tuo lensi.
Mutta, ennen kuin Aaron saatikka Theodluin asiaa ehti kommentoida, päätti Taskari jatkaa matkaansa ja siitä isäntänsä kämmeneltä hypähti mitään lupia kyselemättä puoliverisen päälle, kynsillään tarraten vaatteisiin ja kammeten itsensä mieltään osoittavasti nyt vieraan olalle. Enkelinpentu totta kai hätkähti pienesti sitä yllättävää vetoa, mutta pysyi silti sijoillaan ja katseli, kuinka pieni punkero matkaansa teki hänen olalle.

"No se ei paljoa vaatinut takkinsa kääntääkseen", Theodluin naurahti pienesti, katsellen kuinka lisko olalla diivamaisesti nyt Aaronille kiukutteli, "Sen taitaisi saada lahjottua aika helposti herkuilla".
"Mutta, kieltämättä liikunta ei olisi sinulle varmaan pahitteeksi"
, Puoliverinen jatkoi, lohikäärmettä pienesti tökkäisten keskikroppaan, Taskarin heti tassuillaan huitaisten sen sormen tiehensä. Taisi se paino olla yhtälailla arka aihe pikkupedolle, kuin tuon omistajallekin.
"Sinun pitää pistää se työskentelemään ruokansa eteen. Ja katsoa, ettei se kyökissä käy varkaissa — ei taida kokkikaan siitä pitää", Enkelinpentu hymähti, katseensa kääntäen Aaronin puoleen, hymyillen yhä niin ystävällisesti.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 3:26

Re: Sadepäivä ||Ivy

No ei kyllä vaatinut paljoa ja herkuilla tuon saisi varmasti heti puolelleen, oli siinäkin lohikäärme lemmikiksi! Taskari sai kuitenkin kokea painostusta laiskuuttansa kohtaa myös toiselta olalta, keltakatseen käydessä tuota vatsaan tökkimään... Ja alkoi hymysuin latomaan neuvoja mitä tuon suhteen pitäisi alkaa tekemään, saaden toisen kurtistamaan kulmiaan jälleen uudesta syystä.
Olihan se ehkä kohtuutonta outolintua kohtaan, joka ehkä halusi tai yritti vain auttaa, mutta jokin tuossa tummapehkoisessa haltijassa nyt erityisesti häntä ärsytti. Kyökissä käymisestä oltiin itse asiassa jo sanottukin, mutta sitä Aaronin ei tehnyt mieli lähteä jakamaan tuntien olonsa arvosteltuksi Theon tunkeilevasta neuvon annosta, kyllä hän osaisi sinisuomusta huolta pitää! Kai.. Pitäisi, olisi pitänyt... Ellei hänen mielensä olisi ollut viime aikoina kaikkialla muualla kuin itsepäisen olennon liikunnan vahtaaminen... Mutta mitäpä aatelispoika hänen monimutkaisesta ja synkästä elämästä tietäisi. Todellisuudessa Taskari oli päässyt lihomaan häneltä ihan huomaamatta ja oli silmänpäälle näyttänyt pärjäävänä pelkillä ötököillä ja satunnaisen keitetyn kananmunan voimin. Ja juuston... Juustoa hän myönsi tuolle silloin tällöin tälle syöttäneen.

"Joo joo vino nenä, mitä sinä edes teet täällä? Eikö aatelispenskoilla ole parempaa ajanvietto tapaa kuin oleskella hikisessä tuvassa? ...Juomassa teetä kuningattaren kanssa?" Aaron päätti antaa kärsivällisyytensä tipahtaa ja kävi kaksin käsin nappaamassa lihavan lohikäärmeensä tuon olalta, joka hyllysi hetken hyytelön lailla tuon otteessa vielä luokseen vedon jälkeenkin, haukkuen tuon vino nenäksi vaikkei tuon nenä ollut vinoon murron johdosta kasvanutkaan.... Harmiksi? Onneksi..? Olihan se ollut kiusallista, mikäli hän olisi mennyt toisen kasvot pilaamaan, tuntenut ehkä syyllisyyttäkin, mutta sitä ei tarvinnut onneksi tässä ilmaista, kerta näytti hyvin parantuneen.
Tuon oleskelu kuiskausken tuvilla oli tosian ihan oikeastikin hänestä outoa, ei tuo tapellut saatikka harjoitellut, tämän läheisimmät sukulaiset oli joko linnassa tai kiireisenä muualla, eikä täällä ollut mitään viihdykettä, vielä vähemmän sateella ja aateliselle joka oli varmasti tottunut kaikkeen hienoon kuten... muiden aatelisten kanssa naureskeluun ja... Juopotteluun hienoissa kartanoissa? Tai no tässätapauksessa hienossa linnassa, jonne Theo varmasti saisi muina miehinä lampsia milloin ikinä halusikin.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 4:06

Re: Sadepäivä ||Ivy

Nyt kävi selväksi, että Aaron jonkinlaista patoutumaa oli pidätellyt tai kenties viimein otti kunnolla itseensä haukansilmäisen sanoista — eipä se uutta olisi ollut, Theolla kun oli tapana joutua vaikeuksiin höpöttämisensä suhteen, toisten tulkitessa hänen puheitaan väärin. Mutta nyt sellaisesta ei ollut kyse, puusepänpoika ei vain tainnut pitää siitä, että joku koitti häntä "neuvoa", vaikka Theo lähinnä oli yrittänyt muuten vain keskustelua ylläpitää.
Maininta vinonenäisyydestä sai Theon hymähtämään terävästi. Ei hänen nenänsä vinoon ollut jäänyt sen yhteenoton myötä, vaikka Aaron sen ruhtinaallisesti olikin sivuun murjaissut. Parantaja oli kuitenkin katsonut, että nenä korjaantui magian avulla entiselleen, eikä puoliverisen sen pahemmin ollut täytynyt miettiä miltä pärstänsä tulisi näyttämään.

Mutta siinä samalla haukkumisiensa ohessa Aaron päätti kyseenalaistaa, mitä Theo edes teki täällä. Se oli hyvä kysymys, sillä eikö hänellä todellakin pitäisi olla parempaa tekemistä ja seuraa, näin jos aatelista leikittiin? Kai "niissä piireissä" oli jotain muutakin elämää, kuin vain istua yksin sotilastuvilla, vaikka ei edes sotilaaksi lukeutunut. Hetkeksi Theo menikin hämilleen siitä kysymyksestä, tietämättä varsinaisesti mitä olisi vastannut — ei hänelle oltu mitään kunnon peitetarinaa suunniteltu loppupeleissä ja ei kukaan tuollaista ollut vielä älynnyt kyseenalaistaa! Tai ei ollut uskaltanut kyseenalaistaa, kukapa sitä nyt Winderin sukulaiselta menisi kyselemään, mitä tuo luuli tekevänsä tuvilla.
"Kuningatar on kiireinen nainen, ei hänellä ole aikaa viihdyttää kaltaisiani joka päivä — eikä se hänen vastuunsa edes ole!", Pikkuhaukka lopulta tokaisi, "Sitä paitsi täällä on hyvä lukea, saa olla rauhassa ja hiljaisuudessa", hän jatkoi, koittaen nyt jotain ympäripyöreää keksiä vastaukseksi kisällille.

"Tai olisi rauhallista ja hiljaista, jos pikku lihapullasi ei häiritsisi kyökissä riehumalla", Nyt jo hieman närkästyneemmin Theo tokaisi, vaikkei se hänestä mukavalta tuntunutkaan, lopulta kääntyen kannoillaan ja lähti palaamaan takaisin alakertaan. Kai se tämäkin oli ratkaisu välttyä vaikeilta kysymyksiltä, kävellä nyt vain pois tilanteesta!
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 4:54

Re: Sadepäivä ||Ivy

Kisälli huomasi heti, että hänen kysymyksensä sai toisen hämilleen. Ei kai siihen nyt olisi vaikea vastata... Ellei tuolla ollut sitten jotain salattavaa? Myöskin tuon sananvalinnat kävivät oudoiksi, miten niin viihdyttämään tuon kaltaisia? aatelisia? Mitä outoa aatelisten viihdyttämisessä oli? Kisällin oudoksuneisuus tähän näkyi varmasti jo Theollekkin, tuon lopulta, ehkä jotenkin hiostuneena keksien vain tulleensa lukemaan koska tuvilla olisi rauhallista? Oliko tupa muka paras siihen... Eikä tyyliin linnan oma suuri kirjasto? Mutta kuulemma sekin rauha oli loppunut koska hänen "lihapullansa" oli senkin mennyt rikkomaan.
Samassa keskustelun toinen osapuoli päättikin ottaa hatkat tilanteesta, tietenkin hämmentäen sinisilmän tuon reaktiolla täysin normaaliin kysymykseen johon oltiin kaiken kukkuraksi vastattu todella epämääräisesti.
"He-Hei, miten niin kaltaisiasi? Täh..?" Aaron kailotti ensin perään, nostaen sitten lyllerö palleron olalleen joka ottikin kiinni kynsillään tuon vaatelaskoksesta, ettei putoaisi perään juoksun aikana. Kisälli tietenkin aikoi kiirehtiä outolinnun kintereille, joka oli käytöksellään yhtäkkiä herättänyt epäillystä, vaikka syytä siihen oli todella vaikea hänenkin keksiä.

"Mikset sitten lue linnalla? Täällä ravaa sotilaita kaiken aikaa, eikö linnan kirjastossa olisi rauhallisempaa, häh?" Aaron kävi kyselemään tuon porhaltaessa eteenpäin, tehden itse keveä askeisella jahdillaan selväksi, ettei vain antaisi tuon poistua paikalta vastaamatta hänelle paremmin. Jokainen joka ei ollut hän itse ja haukkui hänen lihapullaansa lihapullaksi, ansaitsi vähintään sen ärsytyksen.
"Etkö saa käyttää kirjastoa? ...Eikö Kuningatar pidä sinusta?" Kisälli kävi arvailemaan, tuon hymyn suorastaan kuuluen tuon äänestä.
"Varmaan kirpaisee! Mitä sinä teit? Sytytit jotain palamaan? Jollain taikatempullasi?" Kisälli kävi lisäämään, kuvitellen tilanteen jo oman päänsä mukaan, säälimättä innostuen että tuota ehkä hyljeksittiinkin hovissa syystä taikka toisesta.

"Ellet sitten ole vakooja?" Puusepänpoika kävi vaihtamaan teoriaa ja lisäämään vauhtia pyrkien pääsemään tuon vierelle tai ehkä jopa pysähtymään, tietämättä mihin tuo oli edes menossa. Sateeseen hän tuskin tuota jahtaisi, niin kuuluvaan ääneen pisarat vielä alakerran käytävien ikkunanlasiin ropisi eikä loppua näkynyt taikka kuulunut.
"Olet aivopessyt kaikki ympäriltäsi ja pelkäät minun tuovan asian julki?" Lyhyempi haltianuori keksi vielä, lähinnä vitsillä, mutta ei sitä koskaan tiennyt...
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 5:12

Re: Sadepäivä ||Ivy

Miten niin kaltaisiasi? Näemmä Aaron ei antanut asian vain olla, vaikka juuri äsken oli selvästi vain halunnut eroon pikkuhaukasta hänen käydessä hermoille. Mutta nyt se taisi olla Aaron, joka puolestaan kävi Theon hermoille. Tai no, ei hermoille siinä mielessä, että Theoa olisi ärsyttänyt, ennemminkin hän alkoi panikoimaan niiden kysymysten myötä. Yleensä tässä tilanteessa Darius oli ääneen jotain sanonut ja kommentoinut asiaa Theon puolesta, mutta nyt setä ei ollut täällä pelastamassa häntä uteliailta kysymyksiltä.

"No siis kaltaisiani, aatelisia, hänen ollessa kuningatar — eihän kuningaskaan ketään viihdytä, muut viihdyttävät häntä!", Theo keksi nopeasti, koittaen siinä kävellessään keksiä mitä Darius nyt olisi voinut sanoa tässä tilanteessa, askelten vieden yläkerran käytäviltä rappusille, niitä alas ja kohden sitä ruokailutilaa, Aaronin yhä roikkuen kintereillä kuin pahainen hai laivan perässä kera kysymystensä.

"L-linnalla pyörii ties ketä, joka saattaisi minut tunnistaa ja tunkea juttelemaan seuraani — täällä saan olla rauhassa moisilta häiriöiltä", Pikkuhaukka jatkoi, hätääntyneesti vilkaisten alakanttiin lyhyempäänsä, joka nyt vierelle oli kirinyt ja lähti spekuloimaan kuningattaren vihaavan häntä ja kenties Theo oli tehnyt jotain, minkä takia ei ollutkaan tervetullut linnalle.
"Tätini ei vihaa minua! En vain halua häiritä häntä turhan tähden, voisin ihan hyvin olla linnan saleissa pyörimässä mutta kun en halua", Pikkuhaukka napautti, pysähtyen sijoilleen ja kääntyen kunnolla Aaronin puoleen, kun he saapuivat sen pöydän ääreen jonka luokse Theo tavaransa oli jättänyt.
"Kuulostat yhtä harhaluuloiselta mitä Darius", hän jatkoi tuhahtaen, Aaronin arvaillessa Theon olevan vakooja, "Ilmeisesti hänen oppinsa ja ahdasmielisyytensä on menossa perille".
"Sitä paitsi eikö sinulla ole parempaa tekemistä, kuin roikkua perässäni? Mene vaikka harjoittelemaan sitä keihään käyttämistä, niin ehkä ensi kerralla pystyt pieksemään kaltaiseni ripakinttuisen maagin".
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 6:10

Re: Sadepäivä ||Ivy

Kovasti Winderin sukulainen yritti jotain sepittää, tuoden ehkä hyvän pointin esiin siinä kenen tuli viihdyttää ketä, mutta kyllä sekin kävi aika laihaksi, Aaronin aistiessa tuon kasvavan hätääntyneisyyden heidän porheltaessa eteenpäin kohden ruokailutiloja jonka pöydän luokse hänen jahtinsa lopulta pysähtyi, ilmeisesti aikeissa pakata kamppeensa ja poistua paikalta mutta ei ennen kun kävi haukkumaan häntä vainoharhaiseksi, avaten samalla suhdettaan Dariukseen. Ainakin heidän näkemykset tuon harhaluuloisuudesta menivät yksi yhteen.
"Tätisi??" Aaron toisti kulmat kohottautuen huvituksesta, katsoen ylös häkeltyneeseen haukanpentuun joka halusi selvästi olla juuri nyt jossain muualla kuin hänen ja pöydän välissä.

"Ensinnäkin, ulkona sataa, ellet ole huomannut, siellä ei harjoittele ketään. Toiseksi, minä pieksisin sinun vaikka silmät sidottuna ja kolmanneksi..." Aaron keskeytti nostamaan oikean jalkansa Theodluinin vierestä ja tömäyttäen jalkapohjansa tämän takana olevaan pöydänreunaan, varmistaen toisen ahdingon vielä entisestään, pienen lihapulla lohikäärmeen nähdessä samalla tilaisuutensa käyttää kyseistä jalkaa siltana pöydälle etsimään mitä tahansa ruuanjämiä.

"Tätisi..?" Sinisilmäinen siristi silmiään, tuntien itsensä itsevarmaksi poliisimestariksi.
"Minulle kerrottiin, että olet kaukainen sukulainen. Ei kuningatar silloin voi olla tätisi, se tekisi Dariuksesta sinun setäsi... Isäsi? Toisin sanoen et olisi kaukainen sukulainen ollenkaan. Miksi? Miksi se on salaisuus? Sehän tekisi sinusta... Jaarlin tai jonkun vastaavan. Miksi et halua olla Jaarli? Liittyykö se outoon vereesi? ...Oletko sairas?" Aaron kävi armotta kyselemään jo valmiiksi häkeltyneenä ikätoveriltaan, takoen rautaa kun se vielä oli kuuma ja vihjaten muistavansa miltä tuon veri oli näyttänyt nenänmurron yhteydessä... Kultaista, epänormaalia väriä heijastaen! Ja jota kenraali oli hänelle kertaalleen yrittänyt uskotella katinkullaksi. Tietenkään kisälli ei ollut siinä asiassa mentoriaan täysin uskonut, vaan odottanut mahdollista hetkeä ottaa outolinnun oudon veren uudelleen esille ja ilmeisesti tähdet olivat oikeassa asennossa juuri tänään, juuri tätä varten.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 3:02

Re: Sadepäivä ||Ivy

"No onhan linnalla sisäsalejakin sitä varten!", Theo parahti äkkiä Aaronille, tuon lähtiessä luettelemaan vastauksia hänen puheisiinsa — siinä tietenkin koittaen ohjata keskustelua pois siitä tittelistä, millä pikkuhaukka oli erehtynyt kuningatarta kutsumaan. Mutta eihän siitä mitään tullut, Aaronin jääden ja pysyen kiinni siinä pointissa. Ja mitä pidemmälle nuorempi kaksikosta ehti painostavien kysymystensä kanssa, sitä hätääntyneemmäksi Theo muuttui. Ei hän tiennyt mitä tässä tilanteessa olisi pitänyt tehdä! Jos olisi ollut samanlainen viilipytty mitä setänsä, olisi hän varmaan pystynyt pysymään rauhallisena ja vain nauraa halveksivasti tuollaisille väitöksille. Mutta hän ei ollut kuin Darius, hän ei pystynyt pysymään kylmänviileänä tilanteessa kuin tilanteessa, joten se paniikki puski pintaan väkisinkin!

Mutta mitä hän olisi voinut tehdä? Aaron selvästi tiesi jo liikaa — mainiten sen hänen erikoisemman verenkin — eikä näyttänyt yhtään epäilevän omia johtopäätöksiään. Sen sijaan kisälli oli pikkuhaukan nurkkaan ajanut, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti, siinä jalkaansakin pöydän reunalla pitäen, varmistellen ettei hintelämpi kaksikosta vain paikalta liukenisi.
Ehkä tuon olisi kannattanut antaa Theon vain mennä, sillä paniikissaan puoliverinen ei keksinyt mitään muuta kuin puolustautua. Eikä vain sanallisesti, kuten yleensä olisi mieluummin tehnyt — Theo otti ja kirjaimellisesti potkaisi Aaronia sukukalleuksille, siinä kun edessä niin leveästi seisoskeli!
Ja ennen kuin Aaron ehti edes reagoida, tönäisi Theo nuorempansa kumoon potkunsa jälkeen, laskeutuen tuon ylle polvilleen ja nappasi kisällin kauluksesta kiinni.

"E-Eikö äitisi kieltänyt laittamasta jalkoja pöydälle?!", Enkelinpentu aloitti, ääni lähes väristen siitä hätäisyydestä minkä kysymykset olivat nostattaneet pintaan.
"T-tai pitämään huolen omista asioistasi!", Theo jatkoi, alkaen tajuamaan mitä oli tekemässä ja kuinka tämä oli harvinaisen huono reaktio typeriin kysymyksiin — nyt Aaronilla ainakin oli syy epäillä pikkuhaukan olevan jotain muuta, mitä väitettiin! Nopeasti Theo irrotti otteensa kuiskauksen alokkaasta, jääden siihen toisen ylle kauhistelemaan omaa, spontaaninväkivaltaista reaktiotaan.



// it was like //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 6:23

Re: Sadepäivä ||Ivy

Totta kai Aaron oletti että lässyltä ja nyt todella hiostuneelta vaikuttava maagi vain murtuisi vaikka sitten kyynelten kanssa vuodattamaan totuuden itsestään, oli se sitten vakoojana oleminen, jaarlisuus tai sitten häpeällinen sukusairaus jota tuli peitellä, varsinkin kun hän oli näin niskanpäällä ja toinen selvästi huomasi jääneensä kiinni! Mutta ei, sen sijaan kisälli sai lentävässä sekunnissa katua lähestymistapaansa, toisen haltijanuorukaisen potkaistessa häntä epäritalillisesti suoraan nivusiin niin kovaa, ettei sinisilmäinen heti ehättänyt parkaisemaankaan yllättävää iskua vaan teki tuon kumoon työntämisen entistä helpompaa!

Mätkähdettyään selälleen vielä ruokailutilan lattialle, nuorempi olisi halunnut saman tien käpertyä pitelemään sukuelimistään kiinni ja vaikeroida päänsä punaiseksi, mutta toisen päälle tulo teki siitä vaikeaa, toruen häntä jostain niinkin laimeasta kuin jalkojen pitämisestä pöydällä. Aaron ei tietenkään vastannut, päästäen nyt tasavälein kivuliaan parahduksen jos toisenkin sukukalleuttensa puolesta kivun tullen esille voimakkaimmin hänen kasvoista jotka vääntyivät rumasti, näyttäen melkein että tuo olisi lähellä alkaa itkemään kivun kyyneleen muodostuessakin tuon silmäpieleen. Totta kai potku munille sattui! Eikä vaaleaverikkö ollut odottanut väkivallattoman oloisen ruipelon vetävän moista korttia, mutta näköjään tuo oli tehnyt poikkeuksen hänen suhteensa.

Theodluinin olisi kannattanut vain ottaa ja lähteä niin kauan kun hän oli vielä alhaalla! Tuon reaktio ei yhtään lievittänyt kisällin epäilyksiä tuota kohtaan, päinvastoin ja kerta tuo oli mennyt epäherrasmaisesti häneen hyökkäämään, Aaron oli kaikkea muuta kuin pahoillaan! Kuiskauksen alokas katsahti kivun katkeroittamana puoliavonaisella silmällään ylös häkeltyneeseen, vanhemaan nuoreen, mutta siinä missä tuo oli häkeltynyt ja paniikissa, Aaron tunsi itsensä määrätietoiseksi ja niin perkeleen vihaiseksi.
Niinpä, kerta outolintu oli hänestä irti päästänyt, kävi Aaron tähän puolestaan käsiksi, tarttuen tuon kaulukseen, riuhtaisten tuon kohden itseään siinä missä itse nosti selkäänsä vauhdilla vastaan ja kolautti otsat yhteen niin, että tärähdys tuntuisi ennemmin vastaanottajalla kuin hänessä. Toivottavasti vielä näkyisikin jälkeenpäin! Rumalla kuhmulla! Ja siinä missä tuo toinen sai potea iskua kallossaan, päätti kisälli vaihtaa osia ja ponnistaa kaikella mahdillaan itseään ylemmäksi ja samassa työntämään Winderin penikkaa nyt puolestaan kumoon, levittäytyen nyt vuorostaan tuon päälle haara-asentoon, vaikka pirun kipeää yhä tekikin!

"Äiti sitä äiti tätä! Sinusta haisikin maidon juoja jo kauas!" Aaron sähisi hampaittensa välistä, puristaen yhä tuon kauluksesta, osoittamatta aikomusta päästää tuota irti ja menemään, vasemman nyrkin kohotessa vaalean haltijan pään korkeudelle.
"Kaiken kukkuraksi kuset itse pitämään huolta omista asioistasi, kerro yksikin hyvä syy miksi en murra nenääsi uudelleen niin, ettei parantajat saa sitä enää ikinä suoraksi!"

//:-----DDDDDD Kyllä!!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 9:10

Re: Sadepäivä ||Ivy

Theodluin, Darius


Theo ei hämmennykseltään ehättänyt edes anteeksi sanoa, tai muutakaan reagoida, kun Aaron päätti yhtälailla spontaanisti väkivallalla vastata tilanteessa. Pikkuhaukka älähti pienesti, kisällin hänet kiskaistessa riveleistä lähemmäksi ja äkkiäkös se älähdys muuttui silkaksi kivun sävyttämäksi huudahdukseksi, Aaronin iskiessä otsansa vasten puoliverisen otsaa. Hetken päässä pyöri tähtiä, Theon siinä samalla koittaen sekavalta tilaltaan tietenkin pistää vastaan kun Aaron tilanteen päätti kääntää toisinpäin. Ja kun viimein taas tilanteesta tajusi, oli kisälli pikkuhaukan yllä ja valmiina jo tinttaamaan puoliveristä kera uhkauksiensa.

Mutta, ennen kuin Aaron sitä ehti toteuttaa tai enkelinpentu edes harkita, mitä tuolle vastaisi, niin tupien ovi kävi kera raskaan kolahduksen. Sen hetken ajan kun ovi auki oli jonkun toimesta, saattoi sateen äänen kuulla kahta kauheampana, myrskyisän sään yhä riehuessa ulkona. Kuka ikinä paikalle tulikaan, ei suunnannut ensitöikseen makuuhuoneiden puolelle, vaan käveli suorinta tietä ruokailutuvan puoleen, pysähtyen niille sijoilleen ovelle nähdessään minkälainen teatteri sielläkin oli menossa.
Darius oli saapunut paikalle, tummanahkainen viittansa vettä valuen, siinä missä hiukset olivat litimärät sen pienen kävelymatkan myötä. Hän oli linnalla toimittanut asioitaan ja ravannut tapaamisissa, kävellen sitten pihamaan poikki tuville. Silti, niinkin lyhyessä ajassa ehätti kunnolla kastua tuossa säässä — mutta silti, Darius ennemmin poistui linnalta kuin jäi sinne aikaansa kuluttamaan, ties vaikka Araniin olisi vahingossa törmännyt. Ja vahingossa tuon teurastanut.
Eliitin oli tarkoitus käydä kyökin puolella keittämässä vettä jotta teetä saisi, mutta se suunnitelma oli tyssännyt heti kun silmäpuoli näki kisällinsä ja veljensä äpärän maassa pyörimässä. Syystä taikka toisesta, Theo näytti turhankin hätääntyneeltä, hyvä ettei punttiinsa kussut setänsä nähdessään, siinä missä Aaron vaikutti syystä taikka toisesta tuohtuneelta.

Hetken eliittikenraali vain tuijotti kaksikkoa, sanomatta mitään, kunnes lähti askeltamaan lähemmäs, samalla riisuen sen vettä valuttavan viittansa riisuen samalla ja jättäen tuolinnojalle, lopulta kiskaisten toisen pöydän äärestä itselleen tuolin ja istahti alas kaksikon eteen, muutaman metrin päähän. Kädet ristittiin puuskaan rinnalle, toisen jalan noustessa toisen päälle, eliitin jääden siihen sijoilleen tuijottamaan hetkeksi toinen kulma koholla kaksikkoa, hiustensa vielä tiputtaen vettä kasvoille ja muuten kuivalle, tummanpuhuvalle asukokonaisuudelle.
"Ruokailutilat eivät ole pelehtimistä varten", Haukansilmä lopulta totesi.
Ja sillä samalla sekunnilla Theo tuuppasi Aaronin yltään pois ja räpiköi itse jaloilleen maasta, perääntyen pöydän ääreen jonka luona tavaransa olivat.
"Hän aloitti!", Pikkuhaukka parahti, sormellaan syyttävästi kisälliä osoittaen, "Hän—"
"Hänellä lieni siihen hyvä syy"
, Darius keskeytti äpärän, vilkaisten sukutahrasta kisällinsä puoleen, odottaen mokoman selittävän itsensä nyt kerta ensimmäisenä syyt oli niskoilleen saanut.
Seuraava

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö