Aurinkoiset rinteet

[Ay]

Evgenia

Alku meni nappiin Sigurdilla, mutta loppu meni täysin huittisiin. Enemmänkin hän halusi seikkailla lohikäärmeenä eikä ihmismuodossa. Hän oli tarpeeksi reissannut ihmismuodossaan ja siltikin joutunut ongelmiin. jollakin tavalla ihmiset osasivat vainottua hänestä lohikäärmeen. Kukaan ei halua hänen seuraansa vaan kaikki loittoneen, jopa lohikäärmeetkin. Hänellä olisi varmaankin lohikäärmeen kuori, mutta sisintä ei olenkaan. Toisen sanoma näkyi hänen kasvoissaan. Kuin hän voisi oksentaa jollakin tavalla, että tunteet tulisi ulos ja poistuisi hänestä.
"Sekin, mutta tahtoisin enemmänkin matkustaa lohikäärmeenä enkä ihmisenä." Lyhyesti Evgenia halusi sanoa asian.
Ihan kuin hänen sanomassakaan ei olisi enää jäljellä lohikäärmeisyyttä. Kummistuneena hän katsoi toista.
"Miksi sinä niin tekisit?"
Oliko toinen sen verran rahoissa, että pystyi matkustamaan kaksijalkaisten keksinnöillä.

[Aksutar]

Naaras kuulemma olisi halunnut matkata ennemmin lohikäärmeenä, kuin ihmisenä. Ymmärrettävää, mutta siinä tapauksessa toisen täytyisi oppia lentämään niitä pitkiä matkoja. Kukaan merimies tuskin ottaisi lohikäärmettä laivansa kannelle tallustelemaan… Ei ainakaan tässä valtakunnassa.
”Ai miksi matkustaisin ennemmin lohikäärmeenä, kuin ihmisten kulkupeleillä?”, Sigurd hymähti Evgenian kysymyksen myötä, ”Eiköhän se vastaus ole päivänselvä meille molemmille”, hän lisäsi. Kuten oli todennut, se ottaisi ylpeyden päälle näin lohikäärmeenä. Ennemmin hän lensi itse, satoi tai paistoi, kuin käyttäisi mitään kulkupeliä tai mikä pahempaa, jotain toista olentoa ratsunaan.

”Mutta sinä jos lohikäärmeenä ennemmin haluaisit matkustaa, niin täytyisi sinun oppia lentämään. Ellet sitten halua uida meren poikki toisaalle”, Sigurd lisäsi, samalla kun asentoaan vaihtoi hienoisesti ja päänsä kohotti jälleen kohden aurinkoa, sulkien samalla silmänsä.

[Ay]

Evgenia

Olisihan se ilmi selvää, että lohikäärmeenä olisi paljon mukavempaa matkustaa. Ainaskin selviytyisi paperi tai sellaista asioista. Eihän sitä ollut ihan joka päivä ollut kivaa matkustaa hevosvaunuilla, jokaiseen paikkaan. Ajatuskin sai jo kankkuset puutumaan. Häntään vaan sitoo laukkunsa minkä tarvii, että pysyy matkassa ja se olisi aikalailla siinä. Ilmasta, jos tulee matkan varrelle ankkoja tai muita lintuja niitä voi napsia suuhunsa matkaevääksi.
Ajatus uimisesta, minkä toinen oli sanonnut niin hän hieman naurahti asialle. Se oli jotenkin niin hupaisa ajatus, että olisi uiden menossa jonnekkin. Ei se olisi hänen juttunsa. Itse uskoi, että hänellä ei olisi niin paljon voimia uida niin pitkälle matkalle. Lohikäärmeisenä jaksaisi paljon paremmin uida, kuin ihmismuodossa.
"Ei uiminen ole oikein minun juttuni, vaikka osaisi uida."
"Mielummin yritän oppia lentämään ja olisiko sinulla hyviä niksejä lentämään? Miten sinä opit lentämään?"

[Aksutar]

Sigurd hymähti pienesti, Evgenian mainitessa ettei uiminen ollut hänen juttunsa. Harva lentämään kykenevä lohikäärme piti siitä puuhasta, mutta olihan sekin hyvä taito omata. Siniharja itsekään ei välittänyt pahemmin uimisesta ja pysyi enemmän kuin mielellään kaukana vedenpinnasta.
Naaras toi jälleen esiin lentämisen ja sen opettelun, Sigurdin raottaen pienesti silmiään vilkaistakseen tuon puoleen, Evgenian kysellessä oliko serpentillä kenties vinkkejä lentämiseen – tai miten tuo ylipäätään oli oppinut lentämään.
”Opin lentämään ennen kuin omasin minkäänlaisia inhimillisiä ajatuksia”, Sigurd vastasi, ”Joten en varsinaisesti… ”opetellut” lentämään, sen vain osasi vaistojen varassa, kuten lentämään kykenevät eläimet yleensä”.
”Joten koita ehkä unohtaa kaikki mitä lentämisestä luulet tietäväsi ja vain… mene vaistojesi mukaan”, Siniharja lisäsi, ”kaltaisilleni serpenteille lentäminen on vähän kuin uimista ilmassa… käytämme magiaamme hyväksi”.

[Ay]

Evgeniaa

Kun pienesti toisella rakoili silmäänsä niin jollakin tavalla uskoi, että toinen auttaisi ihan fyysisesti kuin sanallisesti. Kuulessaan ne sanallisesti ne oikeastaan upposi hänelle. Ajatus siitä, että tukehduttaa ihmismäisyyttäänsä jollakin tavalla ajatus oli hieman kaamea. Hieman surullisesti hän katsoi maata, kun hänen silmänsä siirtyi katsomaan toista ja siitä pilveihin. Oliko hänen isänsä tappanut hänen lohikäärmeensä sisimmissään? Oliko hän unohtanut täydellisen petonsa. Ajatus sai hänet luuhistumaan kunnolla. Hieman jyrkänneeltä päin hän asteli lähemmäksi ja istuuntui siihen. Peitti päänsä jalkojensa väliin.
"Jos käytän magiaa niin ihmismiehiä alkaa tulla ympärilleni." Sortuneena hän sanoi.
Ehkä hän käytti magiaansa väärin, vaiko oliko hänen magiassaan jokin vika, kun ei voinut tuoda omaa petoaansa esiin?

//Anteeksi kestoni kesän kiirettä on ollut//

[Aksutar]

Raollaan olevat silmät tarkkailivat naisen puoleen, joka päätyi lopulta istahtamaan alas jokseenkin surkeanoloisena. Tai niin Sigurd sen tulkitsi, ei hän loppupeleissä ollut kovinkaan hyvä tulkitsemaan toisten tunnetiloja. Humanoidit nyt sentään ilmaisivat tunteitaan kasvojenilmein, yleensä.
Seuraavaksi Evgenia kertoi, että ihmismiehillä oli tapana tupata hänen lähettyvilleen, joka kerta kun naaras magiaansa käytti. Sigurd ei ihan ymmärtänyt, mitä toinen lohikäärme sillä tarkoitti… kenties naaraan magialla oli samanlainen vaikutus, kuin seireenien laululla? Tai jotain sinne päin. Siniharjainen ei kuitenkaan asiasta käynyt kyselemään, vielä ainakaan, vaikka jonkinlainen mielenkiinto asiaa kohtaan heräsikin.
”No jos se yhtään helpottaa mieltäsi”, Sigurd lopulta aloitti, sulkien jälleen silmänsä nauttiakseen auringosta, ”Taivaalla ei pahemmin pyöri ihmisiä. Eikä liioin vuorilla, näin korkealla”.


// ei se mitään! Itselläkin kestää kun on kiireitä, pahoittelut! //

[Ay]

Evgenia

Sigurdin kannustus puhe oli hupaisan kuulosta, että pää nostettiin ylemmäksi, kuin olisi löytänyt eleganttisen puolensa. Niissä sanoissa totta, koska kun katsoi taivaalle niin siellä ei oikein kauheasti näkynyt muita. Eikä ihmiset oikein liiku näin korkeilla vuorilla. Se oli hyvä asia, koska ei se olisi kivaa, jos ne ihmiset liikkuisi jokaisessa paikkassa. Edes täällä päässee olemaan heistä edes eroon ja rauhaan.
Hieman toisen lohikäärmeen uunnistuneena hän alkoi kiiveillä ylemmäksi vuoria. Löytäessä hyvän paikan hypätä ilmaan niin Evgenia katsoi taivaalle. Antaen tuulen raotella hiuksiaansa, kuin haluisi hänet mukaansa leikkimään. Varovasti hän avasi suutaansa ja antoi seireenimäisen äänen tulemaan itsestään. Kaunis ja upea ääni kantautui hyvin pitkälle ja ehkä jonkin ihmisen korville saattoi kantautua. Alas hän ei uskaltanut katsoa, koska ei tienyt miten se vaikuttaisi Sigurdiin. Mutta maaginen laulunsa ei ole tähän mennessä lumonnut ketää miespuolista urosta lohikäärmettä luokseen.
Kerätessään henkistä voimaa laulullaansa niin hän juoksahti ja hypppäsi ilmaa. Ilmassa hän muuttui kauniiksi sinertäväksi lohikäärmeeksi, jolla oli pitkä vartalo mallinen. Lohikäärmeen muodossa hän antoi pientä varjoo Sigurdille auringon ottoonsa.

[Aksutar]

Auringonotto jatkui, Sigurdin sulkien jopa silmänsä nauttiakseen olostaan paremmin hiljaisuudessa, joka kaksikon välille nyt laskeutui. Siinä hiljaisuudessa uros kuitenkin kuuli, kuinka Evgenia lähti liikkeelle vuorenrinteen hangessa, siniharjainen raottaen silmiään sen verran, että saattoi seurata minne naaras oli suuntaamassa. Olisiko pitänyt sanoa hyvästit, sikäli mikäli Evgenia oli nyt lähdössä? Suotta, jokin kertoi Sigurdille, että Evgenia itse olisi sanonut jo hyvästinsä, jos oli aikeissa poistua välittömästä läheisyydestä.
Naaras päätyi pysähtymään hieman ylemmäs vuorenrinteellä, jossa sitten alkoi laulelemaan. Lumottu laulu sai Sigurdin ensitöikseen pudistamaan päätään terävästi, ennen kuin uros alkoi murisemaan terävänäänekkäästi, matalan murinan kummuten sen kidasta väreilevästi, peittäen Evgenian ääntä alleen. Siniharijainen ei selvästikään pitänyt seireeninsoinnuista, jotka todennäköisesti olisivat pidempään luriteltuna käyneet vaikuttamaan myös liskopetoon. Mutta tuon pienen hetken aikana lumouksille ja kirouksille jotenkuten vastustuskykyinen lohikäärme ei langennut minkäänlaisen lumouksen alle.

Luriteltuaan päätyi Evgenia hypähtämään lentoon. Laulusta hieman nyreissään oleva uros kohdisti katseensa naaraaseen, joka nyt näytti suhteellisen hyvin onnistuvan lennossaan – ottaen jopa todellisen muotonsa lentäessään. Sigurd hymähti pienesti, seuraillen Evgenian lentelyä hetken. Samalla katsellen myös vuorenrinteille siltä varalta, että lähistöllä oli muita lohikäärmeitä, jotka eivät ehkä niin ystävällisesti suhtautuneet lajitovereihin. Sehän tästä puuttuisi, että joku reviiritietoinen liskonkutale päättäisi Evgenian ottaa kohteekseen.

Lopulta siniharjainen kävi oikaisemaan omaa olemustaan, nousten jaloilleen, venytellen kuin mikäkin päiväunilta herännyt kissa. Venyttelyjen myötä Sigurd katsahti jälleen taivaalle, ennen kuin kepeästi hypähti ilmaan sen kummemmin ponnistelematta ja syöksähti taivaalle. Siniharjainen suhahti ohi Evgenian, sanaakaan sanomatta, suunnaten yhä korkeammalle ja korkeammalle. Suoden ohi mennessään naaraalle virnuilevan haastavan vilkaisun, aivan kuin yllyttäen tuota lähtemään peräänsä korkeuksiin.

[Ay]

Evgenia

Omassa nahassa olessaan hänestä tuntui, että olisi kotono oikeassa paikassa. Hänellä oli kaikki hyvin. Hän oli nyt aito lohikäärme. Kun alkaessa fiilistemää omaa tuntemussa niin alkoi lennon keskittyminen herpaantua. Ilmailemisesta tuli ylä ja ala mäkistä. Ilme muuttui mytrysti, että kyllä hän pysyy tässä näin ylhäällä eikä tipu alas jorpakkoon. Tuntiessa ohimenevän ilman virran niin sai tasapainotettuaan painoaansa niin, että lentäminen jatkui. Pieni ilon murahdus tuli hänen suustansa.
Evgenia keskittyi täysin lentämiseen eikä huomannut, että alakerran uros oli alkanut heräillä uni horroksestaansa. Hän ei edes ollut kiinnittänyt huomiota laulaessa, että oliko se jotenkin vaikuttanut urokseen. Jälkeenpäin aatoksena niin nähtävästi ei.
Seuraavaan ilmavirtaukseen hän ei ollut täysin varautunut, koska hän horjahti ilmassa, jos niin voisi sanoa. Silloin hän huomasi, mitä toinen teki ja oli tekemässä. Siinä samassa balanssi paikoilleen ja käärmemäisesti yritti nousta samoille korkeuksiin toisen perään, kuin halusi saada kiinni kuin olisi jossakin kilpailukissassa. Kilpailukisassa hän tulisi jäämään toiseksi Sigurdille.
Nuori lohikäärmenaaras pohti sitä, että minne toinen oli oikein houkuttelemassa häntä? Jos kysyisi niin vastaisiko hän kysymykseensä?

[Aksutar]

Eipä Evgenian lentämistä kovin sujuvaksi voinut kehua… mutta sentään tuo lensi! eiköhän naaras siitä etevämmäksi tulisi, jahka vain harjoittelisi. Harmi, ettei Sigurd uskonut olevansa kuitenkaan avuksi siinä… hän kun käytti lähinnä magiaa lentääkseen, eikä oikeastaan osannut selittää kunnolla, miten sen teki. Se oli vain luonnollista hänelle, asia, jonka hän oppi jo pienenä, ennen kuin oppi minkäänlaisia humaanisia tapoja – kuten esimerkiksi puhuen kommunikointi.

Mutta, Sigurdin leikkimielinen yllytys oli näemmä tepsinyt, Evgenian lähtien pyrkimään hänen perässään korkeuksiin. Hyvä, saisipahan kunnon harjoitusta! Uros virnisti pienesti, kidastaan kummuten naurahtelevaa murinaan, siniharjaisen syöksähtäen suurempaan vauhtiin, kohti korkeuksia. Vuorten rinteiden jääden taakse, huippujen näkyen jossain kauempana pilvien seassa. Ja pilvien sekaan Sigurd suuntasi myös, pian lennähtäen läpi matalimpien pilviharsojen, repien pilviin reiän kohdasta, josta lensi läpi.

Niille korkeuksille hän sitten jäi lentelemään, odottamaan Evgeniaa. Lipuen lennokkaasti läpi pilvien, ylös ja alas, kuin delfiini joka hyppeli meressä.

[Ay]

Evgenia

Laulaminen auttoi ehkä häntä keskittymään siihen mitä oli tekemässä. Se oli varmasti hyvä asia. Hänen ei kannattaisi mitenkään lopettaakaan, koska silloin voisi olla todella iso pudotus alas. Pommin lailla alas tippuminne ei kiinnostanut häntä laisinkaan. Sen tyyliset ajatuksetkin saivat jäädä nyt unholaan, koska muuten olisi ajatukset siinä kohtaan sellaiset et se tiputus sai voisi oikeasti tapahtua.
Sigurdin lentäessä hieman kuin keimistellen tai jotakin mikä sai naaraan hieman äärsyntymään, että olisi pakko ohittaa toisen kovalla yrityksellään, kun oli lentämässä. Vaikka hänellä ei ollut hajuakaan mikä olisi maalilinjan ylitys olisi. Nähtävästi se olisi tuolla hyvin korkealla. Toisen perässä kiermurrellen lentäen hän pääsi pilviseen utuiseen osioon. Siihen kohtaan Evgenian olemus meni hieman sekaisin. Hän siinä pyörähti ympärin. Huvittuneena hän alkoi tehdä pilvestä hetkellisiä hiuskampauksia, mitkä sopisi hänen kahden sarven ja harjauksen mukaan. Pieni hihitys tuli.
Se alkoi tuntua kalululta asialta niin katse alkoi etsiä minne oikein toinen oli kadonnut. Varovasti hän nousi ylemmäksi, koska tunsi ilma virroissa erioita liikettä. Olisiko ilmavirrat Sigurdista lähtöisin vai aivan tuntemattomasta lohikäärmeestä?
"Minne sinä oikein katosit?" Sanottiin ääneen.
Eihän taivaalla voinut eksyä vai sittenkin kyllä?

[Aksutar]

Sigurd jatkoi sukelteluaan pilvien lomassa, koko ajan kuitenkin pitäen silmällä missä Evgenia mahdollisesti meni. Sehän tästä puuttuisi, että naaras tipahtaisi taivailta ja hän vain jatkaisi pilviuiskenteluaan. Ja se pilvien seassa liitely teki oikeastaan ihan hyvää, pitkän loikoilun ja auringonoton jälkeen. Kaiketi hän voisi saman tien lentää seuraavaan paikkaan, kenties olisi aika etsiä ruokaa…
”En minnekään”, Uroksen kumiseva ääni naurahti pilvien seasta, Evgenian kysellessä minne hän katosi. Sillä samalla hetkellä Sigurd lennähti ohi naaraasta, läheltä, jotta tuo varmasti erotti hänet pilvien seasta.
”Älä sano, ettetkö kykenisi aistimaan minua lähettyvilläsi, vaikket näkisikään minua?”, Sigurd kysyi, jatkaen lentelyään naaraan lähettyvillä, liidellen ympyrässä.