Mitä myrsky tuokaa tulessaan?


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ti Maalis 29, 2011 9:19

Mitä myrsky tuokaa tulessaan?

//Akuma tipsuttelisi tänne päin//

Sää oli hyvin myrskyinen, kuin taivas olisi hyvin vihainen. Ihan, kuin maan asukkaat olisi tehnyt jotain taivaalle. Parissa minuutissa ilman mitään kunnollista selitystä kova tuuli alkanut puhaltaa täydestä vauhdista. Perässä seurasi kovat rankka sateet. Sateiden ja paksujen pilvien perässä alkoi ukkosmyräkkä ja salamoinnit. Salamoinnit iskivät vuorien huippuille auheuttaen rankka sateiden kanssa muta vyöryjä. Voisi sanoa, että monii tuhansiin vuosiin ei ole nähty tällaista sää olosuhdetta vuorilla.

Sää oli niin kova ja erittäin pelottava pienelle pojalle, joka asteli kivisillä reunoilla. Iho oli ruhjeentunut terävien kivisten tansiosta. Haavat olivat mudan peittämiä. Poika itki ja itki läpimärkänä peloissaan. Askeleetkin olivat hyvin hailahtelevat, koska pojalla oli hyvin nälkä jo hyvin pitkän ajan. Askeleiden päämäärääkään ei ollut edes tiedossa. Nyt poika halusi lähteä salamoilta pakoon. Joka kerta, kun hän näki salaman tai kuuli äänen hän kumartui kyykkyyn ja huusi täydellä äänen voimalla mitä kurkusa lähti.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Maalis 31, 2011 1:15

Marduk

Myrskyinen sää sai aina lämpöä rakastavat lohikäärmeet piiloihinsa syvälle vuorten uumeniin. Harva edes piti sateesta saatika vedestä ollenkaan. Vuroten ollessa hiljaisia, Marduk lähti liikkeelle. Vanha oraakkeli ei vettä kaihtanut ja suorastaan nautti synkästä, yksinäisestä päivästä.
Vuorten rinteillä ei näkynyt ritsin sieluakaan, kun valtava lohikäärme lipui hitaasti alas pitkin vuoren rinnettä. Sen valtava koko herätti jo nuoremmissa pelkoa ja kunnioitusta, mutta oraakkelin liikkeussa tälläisellä säällä ulkona, ei kukaan käynyt kyseenalaistamaan tuon paikkaa.

Valtava lohikäärme pysähtyi kuin seinään nähdessään nuoren humanoidin talssivan pitkin vuorenrinnettä. Lohikäärme oli tiennyt kohtaavansa jonkun täällä, mutta oikukas tulevaisuus ei ollut kertonut tästä mahdollisuudesta. Lohikäärme laski massiivisen päänsä lähelle nuorukaista, tukkien tältä näin mahdollisuuden edetä pitkin polkua.
"Tiesitkö, että vuorilla on vaarallista, jopa sinun kaltaisille erikoistapauksille" Marduk kysyi aloittaen näin keskustelun nuorukaisen kanssa.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti To Maalis 31, 2011 9:13

Sää oli hirvee pienelle pojalle, joka tärisi joka puolelta pelosta. Pelko oli hyvin suuri ja kun salama iski kirkuntaa alkoi. Poika huusi, että se lievittäisi ukkosen ääntä ja silmät kiinni niin välähdykset ei tuntuisi kauhelata. Todella suuresti poika halusi, että sää vaihtuisi aurinkoiseksi mikä toisi iloisuutta hänen sydämelleensä.
Poika sai huomata, että ei joka hetkessä ja paikassa kannattanut huutaa. Edellinen huutaminen oli aiheuttanut muta vyöryn mikä vieri poikaa kohti. Jyti alkoi kuulua ja poika juoksi karkuun näkemättömässä polussa. Löydettyään, jonkun polun niin karkuun juokseminen sivuun oli helpompaa. Pojan onneksi muta vyöry oli pieni kokoinen. Nyt hän sai haukoa rauhassa henkeä jonkun aikaa. Nyyhkyessään ja huutaessaan uudestaa salamoista poika aloitti. Kun hän kuuli äänen poika uskalsi sirittää silmiäänsä auki. Nähdessään edessään puhujan. Pikku pojan huuto muuttui ja suurestui samaan aikaan. Poika kauhistui niin paljon, että jähmettyi paikoilleen kyykkyyn ja ääni sai loppu katkoksia liiallisesta huudosta. Pojan katse oli kauhuissaan, koska hän ei ole aijemmin nähnyt lohikäärmettä. Automaattisesti poika työnsi kädensä eteen, kuin puskisi lohikäärmeen pois edestäänsä. Samalla halusi varmistaa, että näkisi näkyä. Sormien otettuaan tartunta otteen lohikäärmeen sieraimesta kiinni. Kylmät väreet nousivat pojan iholle kaikkialle.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 04, 2011 12:20

Marduk

Pojan kauhu oli huvittava reaktio. Vaikka massiivinen lohikäärme oli saanut nähdä pitkän elämänsä aikana monen monta kauhun reaktiota, olivat ne aina yhtä viihdyttäviä katsella. Oli kyseessä sitten toinen lohikäärme tai pieni eksynyt poika...

Tämä sateen raiskaama poika koski oraakkelin sierainta. Suuri lohikäärme ei nähnyt tapahtumaa, koska ei omistanut enää silmiä, mutta ei hän myöskään tuntenut pojan kosketusta. Pieni käsi suurella sieraimella ei tuntunut missään, varsinkaan paksun suomupeitteen läpi. Lohikäärme puhalsi jälleen lämmintä ilmaa sieraimistaan, samalla kun hymähti pienesti.

"Kerroppa, Emir, mikä saa sinut kiipeämään vaarallista vuorenrinnettä ylöspäin, kun sää jo itsestään kehottaa kaksijalkaisia pysymään sisällä, lämpimässä ja turvassa?" Marduk kysyi lopulta vaihtaen samalla muotonsa humanoidiksi. Oli helpompi puhua pienelle pojalle ihmismuodossa, kuin valtavana, tultasyöksevänä käärmeenä.
Marduk laski kasvonsa kohti poikaa. Silmiensä edessä oli harso, mutta silti Marduk tiesi tasan tarkkaa missä nuori seisoi. Ei hän tarvinnut silmiä nähdäkseen. Olihan hän oraakkeli.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti To Touko 12, 2011 10:09

Se oli oudon tuntuista mitä hän juuri koskettelisi. Se tunne oli niin uudenlainen. Pelko jotenkin alkoi väistyä uteliaisuuden alle. Se sai pojan työntämään syvemmälle suomuja. Ainoastaan hän pystyi työntämää kättäänsä sisemmäksi mihin asti käsi riitti. Pienesti hän naurahteli, kun henkäisy tuli ja hän liikahteli kauemmaksi toisesta. Hän oli niin kevyt poika, kuin melkein tuuli voisi siirtää hänet minne vain.

Toinen alkoi puhua ja jähmettyneenä hän jäi katsomaan eteensä. Hän tunsi jotain toista oli tapahtunut edessään, mutta ei nähnyt sumun takia niin kunnolla mikä myrsky oli aiheuttanut. Toinen kysyi niin hän halusi mielellään vastata. Hänen ajatuksensa löivät tyhjää. Pian hän yritti uudestaan ajatella, että saisi toiselle vastauksen. Ajattelu toi vai ainoastaan kipeyttä päähän. Pian se sattui, että poika meni shokkiin.
" Minä en muista. " Poika katsoi suruissaan.
Se oli outoa, että ei muistanut mitään. Hän ei tiennyt kuka olen.
" Kuka muuten olen? " Hän kysyi, jos toinen tietäisi ja nyt vain kiusaisi häntä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Kesä 13, 2011 9:13

Marduk

"minä en muista"
. Nuo sanat saivat Mardukin laskemaan pienen hymynpoikasen huuliltaan. Surullista ja säälittävää. Mikäli lohikäärme olisi omannut minkäänlaisia inhimillisiä tunteita, olisi tuo varmasti tuntenut myötätuntoista sääliä poikaa kohtaan. Mutta tällä hetkellä lohikäärme näki pojan vain alempi osaisena elämänmuotona, joka ei tietänyt itsestään mitään, eikä omistanut minkäänlaista käsitystä siitä mitä kaikkea voisi vielä saavuttaa. Niin paljon mahdollisuuksia... Poika tarvitsisi vain opettajan...
Seuraava kysymys sai miehen virnistämään.
"Olet jotain suurempaa, mitä tavalliset kuolevaiset" Marduk aloitti virnuillen "Kutsuttakoon sinua Emir Haélina. Olet jotain, mitä ei periaatteessa pitäisi olla. Jotain, jonka ylemmät tahot ovat luoneet... Kai sinullakin on jokin tehtävä, kuten sisarus luomuksellasi..".

Hetken Marduk oli hiljaa, kunnes tuhahti pienesti.
"Taisi tulla liikaa tietoa yhdessä lauseessa" Oraakkeli totesi, yrittäen muistaa sen tosiasian, ettei pieni mieli ehkä pystynyt sisäistämään noin suurta määrää tietoa yhdellä kerralla..


// pahoittelen vastauksen kestoa! //

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti To Kesä 16, 2011 7:28

Hui. Kuka hän oli oikeasti pälähti pojan mieleen. Hän ei todellakaan muistanut kuka hän oli. Miksi ihmeessä hän ei muistanut omaa nimeä edes. Poika yritti puuskien miettiä, mutta korvat meni lukkoon. Aluski hän halusi avata korvansa hyppimällä, mutta vettä satoi niin sekään ei oikein mieluisaa ollut. Loppujen lopuksi hän yritteli kaivaa sormellaansa aukon korvaa, mutta sekään ei onnistanut. Vahingossa hän aukoili leukojaan ja lukko katosi korvasta. Loppuksi tuli hymy kasvoille.

Toinen alkaessa kertomaan hänestä pää vaihtui kallelleen.
" Tuleeko minusta kuningas? " Poika kysyi, kun toinen oli sanonnut suurempaa.
Kuulessaan nimen minkä mahtaisi olla niin. Nimi antoi pienen välähdyksen, kuin jokin olisi huutanut sillä nimellä. Siinä samassa poika katseli ympärilleensä, kuin olisko jokun huutanut hänen niemäänsä.
" Taitaa olla. " Poika sanoi hiljaa.
" Onko minulla sisar? " Poika kysyi.
" Mistä sinä tiedät? " Poika kysyi uudelleen.
Pojan kasvoille alkoi nousta erilaisia kysymyksiä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Kesä 27, 2011 12:10

Marduk

Emirin kysyäessä tulisiko hänestä kuningas, ei oraakkeli voinut olla naurahtamatta.
"Ei nyt sentään" Vanhus lisäsi naurahduksensa perään. Äskeinen kauhu näytti olevan tipotiessään, pojan alkaessa esittämään uusia kysymyksiä. Lohikäärme oli suorastaan ihmeissään, että pienellä pojalla riitti näinkin paljon rohkeutta. Monet täysikasvuiset miehet olisivat yhä vellit housussa ja jalat tutisten oraakkelin seurassa. Joko poika oli tyhmänrohkea tai liian naiivi älytäkseen pelätä yhtä mahtavimmista olennoista Cryptissä.

Seuraavaksi poika kyselikin hänen sisarestaan, mutta ennen kuin oraakkeli ehti siihen vastata, kuului toinen kysymys pojan suusta. Uteliaisuus taisi ottaa vallan pelon yli, eikä vanha lohikäärme voinut olla hymyilemättä pienesti ihmisilluusiossaan.
"Sinulla on sisar, mutta sinun ei ole aika miettiä sitä sen paremmin" Marduk totesi "Kaikki aikanaan".
"Ja minä tiedän koska olen oraakkeli. Tiedän kaiken menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta. Se on eri asia haluanko jakaa tietoni muille" Marduk kertoi virnuillen.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ti Heinä 05, 2011 4:41

Naama mytristyi ja silmät alkoivat itkeä kuulessaan, että hänestä ei tulekkaan kuningas. Kuninkaana olisi mukava olla silloin voisi määräillä alaisiaansa, mutta kunnioittavasti.
" Mikä sitten minusta tulee? " Suruissaan Emir kysyi katse maata kohti.
Mikä hänestä voisi tulla, jos kuninkaaksi hänestä tule. Miksi ihmeessä hän voisi olla ja joutunut hirveään myrskyyn.

Kuulessaan, että hänellä on sisar niin surullisuus kaikkosi pois. Hänellä olisi sisar. Miten hän ei muista, että hänellä olisi sisar. Hänen sisarensa voisi tunnistaa hänet ja palauttaa muistinsa, jos sisar muistaa hänet.
" Minä haluan nähdä hänet? Ehkä hän voi tietää miksi minä olen täälä? " Pyytäen pientä palvelusta miehestä.
Hän voisi ratsastaa miehen selässä. Toinen tietäisi todellakin missä hänen sisarensa asuisi. Tajutessaan loppu lauseet sisarestaa naama mutristui.
" Miksi minulla ei ole aikaa miettiä häntä? Miksi ihmeessä kaikki aikanaan? " Hän kysyi tiukasti.

" Orkaali? Sinähän olit lohikäärme ja nyt ihminen. Onko orkaali heidän lapsi? Voisitko jakaa tietosi minulle? " Hän kysyi.
Poika lapsi asteli lähemäksi miehen luokse.
" Onko orkaali sinun nimesi myös? "
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Heinä 16, 2011 2:44

Marduk

Pojan kyseleminen sai oraakkelin huulet mutrulle. Pieni humanoidi oli yllättävän tiedonjanoinen.. ja Marduk piti siitä ominaisuudesta. Muistutti häntä omista nuoruuden ajoistaan.
"Sinusta tulee jotain suurta" Marduk vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi pojan ensimmäiseen kysymykseen. Kyllä tuo näkisi aikanaan, mitä itsestään kehittyisi.
Sitten Emir halusikin jo tavata siskonsa, pohtien että tuo saattaisi tietää miksi hän oli täällä. Lohikäärme hymähti pienesti ja kohautti olkapäitään.
"ehkä hän tietää, ehkä ei. Mutta minä en valitettavasti voi sinua viedä häntä katsomaan, ainakaan nyt. Hän asuu linnalla ja meillä ei ole asiaa astua lähellekkään linnan muureja." Marduk totesi.

Seuraavaksi poika kyselikin mikä oli oraakkeli. Virne nousi lohikäärmeen kasvoille pojan kyselyjen jälkeen.
"Oraakkeli on olento, joka tietää kaiken menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta. Minä olen lohikäärme, jolle on suotu oraakkelin voimat" Marduk selitti "Ja toiset kutsuvat minua nimellä oraakkeli, mutta oikea nimeni on Marduk"

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ti Heinä 19, 2011 3:57

"Sinusta tulee jotain suurta" Sai pojan mielen kuplimaan niin säkenöivästi. Hän näki pienen katseen tulevaisuudessa istumassa suuressa pehmeässä tuolissa. Kädessään hänellä oli kultainen keppi ja päässään suuri kokoinen kruunu mikä oli myös kullasta tehty. Kruunu oli vielä iso, mutta ajan mittaan kruunu seisoisi hänen pään päällä ylväänä. Hänen kaunis näköisensä siskonsa istuisi vieressä. Pojan ajatukset oli auringon paiste, vaikka oli tällä hetkellä oli kova myrsky ja sade. Niistä huolimatta valui kuolaa pojan huulista. Hän oli taivaassa. Nyt hänen täytyisi toteuttaa se jollakin tavalla.
" Mitä minun täytyy tehdä, että minusta tulee suuri herra? " Hän kysyi katse haaveilijana.

Kuulessaan, että saisi nähdä siskoaansa niin haaveilisuus ja paiste katsoi pojan katseesta. Niiden piirteuden tilalle tuli uusi ilme mikä oli veikeä.
" Linnalla? Mutta kai me voidaan jotenkin livahtaa sisälle? " Silmät katsoivat, kuin olisi pieni koiran pentu.
Katse oli hyvin aneleva. Hän halusi nähdä siskonsa. Jos toinen ei veisi häntä niin hän jossain vaiheessa Emir menisi yksin linnaan.
" Miksi meillä ei ole asiaa mennä sisään? "
Poika halusi varmistua asiasta, että voisi sitten totuttaa toisella tavalla.

Pojan katseessa näkyi mikä vinke syntyi kuulessaan mikä oraakkeli oli.
" Sitten sinä tiedät miten minä tulin tänne. Sitten voit auttaa miten minusta tulee jokin suurta. " Poika sanoi innoissaan ja astui yhden asteen lähemmäksi vanhempaa miestä.
Hän ei uskonnut, että toinen olisi oikeasti lohikäärme et se olisi ollut jokin illuusio. Nähtävästi miehen hahmo oli illuusiota ja lohikäärme muoto aitoa tavaraa.
" Jos sinä olet Marduk lohikäärme niin mikä Emir minä olen? " Kysyi nyt pikku lapsen kaltaisesti.
Miten toinen oli esittäytynyt itsensa sai pojan sisällä hieman ajatus huojentumaan. Siinä samassa poika heittäytyi halamaan Mardukia.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 08, 2011 2:18

Marduk

Pojan pälätys ei ottanut loppuakseen. Hetken Marduk katui, että oli edes mennyt puhumaan tälle pikku pojalle, mutta toisaalta, tämä oli yllättävän viihdyttävää seuraa.
"Sen sinä saat itse selvittää" Oli vastaus Emirin kysymykseen suureksi herraksi tulemisesta. Vaikka Marduk jollain tasolla alkoi pitämään tästä pikku vintiöstä, ei Oraakkeli aikonut kertoa tuolle mitään ilmaiseksi.
Emirin ehdottaessa linnaan livahtamista, Marduk ei voinut olla naurahtamatta. Tuon naiivi ajatusmaailma oli suorastaan suloista, mikäli lohikäärme nyt pystyi määrittelemään tuon tunteen.
"Emme voi livahtaa sisään, mutta ehkä joskus voin viedä sinut linnalle" Marduk totesi tyynesti. Lausuessaan nuo sanat, hän oli jo päättänyt ottaa tämän pojan siipensä suojaan. Jokin tuntematon tunne oli vallannut oraakkelin ja tuo halusi pitää tämän arvokkaan pojan suojassa.

Emirin seuraava kysymys sai Oraakkelin jälleen hymyilemään.
"Olet enkelten luomus" Oraakkeli vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi, samalla kun kumartui Emirin puoleen.
"tuota menoa vilustut vielä. Ei tee hyvää seistä sateessa" Marduk vaihtoi aihetta ennen kuin Emir ehti edes mitään vastata "Tule, vien sinut lämpimään" Marduk lisäsi, ojentaen kätensä Emirille..

// TUHANNET pahoittelut vastauksen kestosta, mutta en ollut lainkaan huomannut että olit vastannut! Meinasin jo kysellä että koska vastaat, mutta sitten älysin katsoa itse peliä x.x//

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ma Elo 08, 2011 8:32

Pieni nenä nyrpistyi kuulessaan toisen sanat. Toisinaan paljon jännenpää, kun saisi yksi etsi sitä suurta ja mahtavuutta itseltäänsä. Se seikkailu sai pojan hymyilemään.
" Kai sinä ohjaat minut sitten oikealle teille, etten vain eksy väärille teille? " Poika halusi varmistaa.
Toinen tiesi mikä hänestä tuli niin. Matkan aikana hän voisi tulla sellaiseksi, mutta luonne ja asenne olisi ehkä sitä mitä tulevaisuudessa ei kaivattaisi.

Aluksi poika pahoitti mielensä.
" Milloin sitten voit viedä minut linnaan? " Heti kysyttiin.
Hän tahtoi jo päästä kauniiseen linnaan. Halusi tietää tuntisiko hän sieltä hänet.
" Miksi ei nyt saman tien? " Emir kysyi pienesti hätyköidysti.
Nyt poika oli pieni hätäpöksi, mutta olihan poika todella nuori poika lapsi.

Kuulessaan enkelten luomus tuntui siltä, että poika voisi pyörtyä tähän. Se sana sai tuntemaan sen, että hän olisi taivaassa. Pojan ylläänsä oli rauha päällä. Sitten se kaunis olemus kaikkosi pojan luota ja katsoi Mardukia hieman kysyvästi.
" Enkelten luomus? Mikä se on...? " Poika ehti kysyä, kun aihe oli vaihtunut.
Siinä samassa mitä Marduk oli puhunnut niin poika aivasti. Poika nyökkäsi. Katse kääntyi katsomaan miehen kättä hetken, kunnes tartui siihen pienemmällä kädellä iloisesti.
" Onko sinulla oma linna? "

//Sori, jos varmaan vastasin lian nopeasti//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 14, 2011 2:57

Marduk

Oraakkeli ei vastannut mitään Emirin kysymykseen siitä, ohjaisiko hän pojan oikealle tielle. Virnisti vain itsekseen, jättäen pojan miettimään vastausta pienessä päässään. Jokaisen täytyi löytää itse oma tiensä. Ei siinä voinut auttaa, vaikka osasikin.
Poika jaksoi vielä jankuttaa linnasta. Vanhan miehen kasvoilta saattoi nähdä, että tuo alkoi jo pikkuhiljaa kyllästymään tähän jankutukseen, mutta tuo hillitsi itsensä eikä räjähtänyt pienelle pojalle. Tuohan oli vasta lapsi.
"Sitten kun aika koittaa" Marduk vastasi maltillisesti "Joskus täytyy odottaa, että saa haluamansa".
Kärsivällisyys ei tainnut olla tämän pojan vahvimpia puolia. Ehkä tuo ajan mittaan oppisi olemaan kärsivällinen, tai sitten ei. Marduk todellakin toivoi sitä.

Emirin kysellessä mikä enkelten luomus oli, Marduk kohautti olkapäitään.
"Sen sinä saat itse selvittää. Eihän tässä elämässä olisi mitään intoa, jos minä kertoisin ja tekisin kaiken sinun puolestasi." Lohikäärme totesi virnistäen.
No, Emir lopulta tarttui lohikäärmeen käteen, kysäisten sitten oliko tuolla itsellään linna. Huvittunut virne nousi lohikäärmeen kasvoille.
"Tavallaan" Oli ainoa vastaus minkä poika sai kysymykseensä.
Samassa lohikäärme otti todellisen muotonsa. Valtava lohikäärme sulki Emirin turvallisesti kämmeniensä sisälle, samalla kun nousi ilmaan. He kohosivat aina vuoren huipulle asti, vanhimpien luolastoihin. Emir pysyi tallessa valtavien kämmenien sisällä, samalla kun Marduk lipui rauhallisesti läpi eteisluolan, aina omaan luolaansa saakka. Päästyään perille, lohikäärme avasi kämmenensä ja laksi Emirin luolassa sijaitsevaan syvennykseen, joka oli sisustettu huoneeksi. Syvennyksessä paloi muutama kynttilä ja soihtu, jotka valaisivat sitä osaa luolasta lämpimällä liekillä. Marduk sytytti myös muutaman tulipallon leijailemaan massiiviseen luolaansa, valaisten koko komeuden kunnolla aina luolaan johtavasta tunnelista luolan perällä sijaitsevaan valtavaan aarre kasaan.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Su Elo 14, 2011 5:19

Olihan se totta, että nopea tietoisuus ei ollut kiva tietää elämän tiestä. Se houkutus oli suuri pienelle pojalle. Katsoessa toista niin hän huomasi, että ei saisi yhtään mitään irti. Pienesti se madalsi pojan katsetta las päin. Mutta lopuksi hän antoi asian olla. Toiselta ei tipu tietoa niin sitten ei tipu.
" Milloin aika sitten koittaa? " Hän kokeili vielä yhden kerran, jos tietoa tippuisi lisää.

Pojan ilme isnnostui, kun sai kuulla toisella oli tavallaan linna. Hieman ihmeissään pojan kasvot muuttuivat, kun käsi muuttuikin käpäläksi minkä sisälle hän oli. Käsillään hän heti alkoi tutkimaan lohikäärmeen syomuja. Niihin oli pakko koskea ja leikkiä. Suomujen leikki loppui, kun he olivat taivaalla ja varsinkin kun alettiin laskeentua.
" Mikä toi pienempi aukko on? " Emir kysyi ja samalla osoitti toista koloa mikä oli alempana minne he laskeutuivat.
Minne Marduk vei oli lisää luokia ja aukkoja. Hiljentyneenä poika katseli ympärilleensä.
" Minne toi kaksi vie? " Poiak kysyi jälleen.

" Vau! " Tuli pojan huulista, vaikka pienesti toista pelotti.
Linna oli hyvin synkkä, vaikka sielä oli paljon pikkukohtia mistä hän piti. Kasakullasta pikku poika ei ymmärtänyt ollenkaan ei oikeastaan muusta. Sen hän huomasi, että lohikäärme asui yksi.
" Miksi asut yksin? "
Silmät jäivät ihailemaan leijuvia tulipalloja. Emirin mielestä ne olivat niin kauniita. Niiden katseleminen ei lannistunut, vaikka hän aivasti.
Seuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia