Ehkä meidän pitäisi tutustua paremmin || Ylva


Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13811

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 11, 2012 1:38

Ehkä meidän pitäisi tutustua paremmin || Ylva

Lounatuuli

Lohikäärme loikoili laiskahkon oloisesti ihmisilluusiossaan Metsän oikeuden kotiluolan yllä. Keskipäivän aurinko lämmitti mukavasti suurta kiveä, jolla valkea humanoidi löhöili kädet niskan takana tukenaan. Lounatuuli oli jo kutakuinkin parantunut alkukevään yhteenotosta ja sen myötä myös jäänyt henkensä velkaa tälle pienelle muodonmuuttaja ryhmälle. Eipä lohikäärmeellä ollut mitään syytä lentää pois, joten oli seprentti jäänyt viettämään aikaansa lauman kanssa, koettaen parhaansa mukaan aina autella pienempiä otuksia kun tarve tuli. Kuten sanottu, olihan hän noille velkaa henkensä, totta kai Lounatuuli auttoi heitä parhaansa mukaan. Kai lohikäärme laski itsensä tavalla tai toisella kuuluvan tähän laumaan, vaikka olikin rotunsa puolesta melko erakko eläjä.
Näiden kuukausien aikana oli lohikäärme myös ehtinyt tutustua jonkin verran lauman jäseniin. Joistakin hän piti, toisista taas ei. Suurin osa oli kuitenkin pohjimmiltaan ystävällisen lohikäärmeen mieleen, eikä tuo halunnut sen suurempia konflikteja aiheuttaa lauman keskelle sen takia, jos ei jonkun kanssa tullut niin täydellisesti toimeen. Paremmin Lounatuuli oli tutustunut niihin, jotka olivat hoitaneet liskon haavoja ja auttaneet tuota paranemaan, pitäen seuraa toipilaana makaavalle käärmeelle.

Osa laumasta oli lähtenyt metsästämään, lounatuuli jättäytyi mielellään pois. Hänestä ei ollut apua metsässä metsästettäessä, sillä valtava lisko oli kömpelö puiden välissä. Humanoidinakaan hänestä ei ollut pahemmin iloa.
Joten, kuten osa laumasta, oli myös lohikäärme jäänyt kotiluolalle aikaansa kuluttamaan mieleisellään tavalla. Häntä ei juuri nyt tarvittu mihinkään, joten ei lohikäärme mennyt häiritsemään muita olemassaolollaan. Mikäli joku häntä kaipasi, osasi varmasti hakeutua luolan päälle lohikäärmeelle huutelemaan.


// Ylva kera Aethenan tänne, jahka kerkiät~
kakkainen aloitus on kakkainen //

Viesti Pe Syys 14, 2012 1:31

Aethena

Pari harmistuneita kissansilmiä tuijotti ihmismuotoista lohikäärmettä, joka oli onnistunut tyssäämään itsensä puuman lempipaikalle. Tai no haltianeitokaisen, jos tarkkoja oltiin, mutta puumana tuo enimmäkseen viihtyi. Tosin aikuistuva neitokainen oli alkanut liikkumaan yhä enenmmän humanoidina, joka tuntui yhä jotenkin kömpelöltä ja meluisalta vaihtoehdolta. Nyt tummahko kissaeläin istui vähänmatkan päässä toisesta ja yritti päättää mitä tekisi. Tuota ei oltu huolittu mukaan metsälle tällä kertaa ja oikeastaan nuorella naisella oli tylsää. Mutta jokin arkaileva ääni tuon pään sisällä hannasi vastaan ajatusta, että menisi juttelemaan tälle suht uudelle tapaukselle laumassa. Samaiselle liskolle, jota oli auttanut hoitamaan, tuon ollessa haavoittunut, niillä vähillä luonnonläheisillä taidoilla mitä nyt osasi. Puuman häntä viskoi puolelta toiselle suht hermostuneen oloisena, kun tuo ei tiennyt mitä tekisi.

Aikansa siinä jumitettuaan puuma nousi ylös ja hetken päästä sen tilalla seisoi valkohiuksinen haltia, jonka iho oli tummanruskea ja silmät jäänsiniset. Vaatetus tuolla oli tehty nahkasta ja sinänsä suht niukkaa, mutta aurinko lämmitti mukavasti ihoa, joten ei tuolla ollut kylmä. Harvoin tuolla toisaalta muutenkaan oli kylmä, se taisi olla verenperintöjuttu. Neitokainen veti syvään hetkeä ja kohautti sitten itselleen olkia lähtien astelemaan ainakin omiin korviinsa kovaäänisesti toisen suuntaan. "Hei... tuota, haittaako jos liityn seuraan?" haltia kysyi hieman kömpelösti. Ei ollut koskaan ollut hyvä aloittamaan keskustelua varsinkaan vieraan henkilön kanssa ja sitä Lounatuuli tällä hetkellä oli. Kiehtovampi kuin moni muu ihan rotunsa takia, mutta vieras yhtä kaikki.

((aaaaa...anteeksi kauheasti että kesti vastata :( Ollut hieman huono olo ja jaksaminen hakusessa. Ja onnistuin unohtamaankin tämän hetkeksi XD Toivottavasti et oo ehtiny hukkaamaan inspistä tähän))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13811

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Syys 14, 2012 8:22

Kauaa ei lohikäärmeen yksinäisyyttä tarvinnut nauttia tahi kärsiä, kun paikalle saapui yksi tummimmista lauman lisääjistä. Tai no, humanoidimuodossaan tuo oli tummimmista päästä. Eipä tuota illuusioksikaan voinut kutsua, mitä Lounatuuli oli ymmärtänyt, oli tämän neidon alkuperäinen muoto haltia. Toisin kuin hänen, hän oli alun perin lohikäärme, jolla oli ihmisilluusio.
Joka tapauksessa katse kääntyi jokseenkin laiskan oloisesti neitoon, joka tiedusteli haittasiko hänen olemassaolonsa lohikäärmeen elämää, mikäli tuo seuraan liittyisi.
Ei oikeastaan, ellet sinä sitä häirinnäksi laske Lohikäärme tokaisi liikahtamatta minnekään laiskan rennosta asennostaan Eipä se seura koskaan pahitteeksi ole ollut.

Katse kävi tarkkailemaan hetkeksi nuorempaa osapuolta. Aethenako tuon nimi nyt oli. Pieni muistikuva lohikäärmeellä oli nätistä tummahipiästä. Oliko se muistikuva sitten hänen siskostaan tahi tästä neidosta, sitä lohikäärme ei osannut yhdistää. Mikäli Aethena oli aikaisemmin auttanut puolikuntoista serpentiä parantumaan, ei Lounatuuli sitä kunnolla muistanut. Joka tapauksessa, hän oli kiitollinen kaikesta avusta, mitä tämä lauma oli hänelle suonut.
Et sitten lähtenyt metsästämään muiden mukana Lohikäärme tokaisi, kuulostaen ehkä tylyltä. Tarkoituksensa ei kuitenkaan ollut varta vasten olla ilkeä, tyly ja luotaantyöntävä, hän oli vain kadottanut sosiaalisia taitojaan ajan mittaan, eikä itse asiassa osannut luottaa uusiin tuttavuuksiin tuosta vain.. Varsinkaan haltioihin Itsekö päätit jäädä pois vai käskettiinkö sinun jäädä tänne?
Olen pahoillani, mutta en kuolemaksenikaan muista sinun nimeäsi Aethenako se oli? Vai muistanko täysin väärin?

// aaaaaah, vihdoin! Enhän odottanut vastaustasi kuin kuuta nousevaa. Totta kai inspiraatio tätä peliä kohtaan on yhä koholla, sillä Lounatuulella pelaaminen inspaa suuresti tällä hetkellä. Sen pahemmin mairittelematta, jään odottamaan seuraavaa vastaustasi o7 //

Viesti Pe Syys 14, 2012 11:38

Toisen kylmyys sai tyttösen varovaiseksi ja vaikka sai jonkinmoisen luvan jäädä seuraksi jäi kuitenkin istumaan mukavan hajuraon päähän ristien jalkansa risti-istunta asentoon ja katseli hetken kalliolta avautumaa näkymää. Toisen kysymys metsästysretkeen liittyen harmitti Aethenaa. Ei, hänen ei oltu annettu tulla mukaan. Lyron piti tuota vieläkin liian sählänä, jotta tuota otettaisiin isompiin metsästysretkiin mukaan. Liian kokematon, mutta miten hitossa piti saada kokemusta, jos ei päässyt mukaan. Jääsilmät kääntyivät kysymyksen tähden illuusiomuotoiseen lohikäärmeeseen, mutta kylmähkö katse suli lopulta huokaisun myötä. "Eivät he minua vielä ota mukaan", tuo vastasi ja kohautti olkiaan. Sama se sinänsä, mutta piru kun aika kävi tylsäksi ja pienen metsästäjäonnettomuuden tähden Lyron oli erityisen tiukka siitä ettei puumatyttönen mennyt liian kauas kotiluolalta yksinään. Se kun vain masensi Aethenaa enemmän ja pieni kapinahenki sai lisää tulta alleen.

Toinen puhui neitokaisen nimestä. Sanoi, ettei muistanut, mutta annettu nimi meni oikein ja haltia tyytyi nyökkäämään päätään katse taas avautuvassa maisemassa. Piti tästä paikasta, täältä näki mukavasti pitkälle ja tavallaan oli vähän syrjässä. Aethena istui jonkin aikaa aivan hiljaa, kunnes avasi suunsa. "Lounatuuli? Niinkö se oli?" tuo kysäisi vuorostaan, nimi oli naisen mielestä erikoinen, joten se jäi helposti muistilokeroon. Neitokaisen katse hiipi mieheen ja se tarkkaili tuota jotenkin mietteliäänä. Lohikäärme, Lounatuuli oli ollut ensimmäinen lajiaan, jonka Aethena oli koskaan nähnyt ja tyttösen oli pakko myöntää, että se oli liskon huonosta kunnosta huolimatta ollut vaikuttavaa. Huomasi eksyneensä miettimään miten toinen saattoi lentää ilman siipiä. Piti kuitenkin mietteet itsellään.

"Kuule... ne haltiat... ne eivät taida olla kovin mukavaa väkeä?" Aethena kysyi yhtäkkiä kääntäen katseensa pois kokonaan toisesta. Aivan kuin ei uskaltaisi katsoa toista puhuessaan, voisi vaikka syödä tuon. "Minä kun luulin, että ihmiset olivat epämiellyttäviä..." tuo totesi ennemminkin miettien ääneen kuin varsinaisesti suunnaten sansna toiselle. Ajatus siitä, ettei haltioista puhuimnen tainnut olla kovin mieluisa aihe liskolle pulpahti tyttösen päähän ja sai tuon vilkaisemaan miestä hätäisesti. Siro käsi nousi kuin itsestään ja pyyhkäisi hiuksia suipon korvansa taakse herättäen tyttösen siihen todellisuuteen, että tuo itsekin oli haltia ja oli vielä joitakin hetkiä sitten halunnut nähdä haltioiden kaupungin. Nyt se ei enää tuntunut niin houkuttelevalta. "Anteeksi", tuo sanoi mutustellen huultaan. "Et varmaan halua puhua heistä, en oikein... ajatellut".
Avatar

Monarkki

Viestit: 13811

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Syys 14, 2012 11:59

Petomaisen tarkka katse seurasi laiskasti kun neito kävi istumaan viereen. Eipä seura todellakaan pahitteeksi ollut, ainakaan lohikäärmeen mielestä. Liian pitkään oli tuo ollut omissa oloissaan tahi täysin väärässä seurassa. Jokseenkin naiivin varovaisen neidon seura ei todellakaan ollut sitä pahinta, mitä vanhempi otus saattoi uskoa.
Lounatuuli, jos sillä nimellä haluat minua kutsua. Syntyjäni olen nimeltäni Sigurd. Mutta sitä nimeä käyttävät lähinnä vain sisareni Lisko vastasi Aethenan tiedustellessa hänen nimeään. Hänelle se oli jälleen yksi ja sama millä nimellä häntä puhutteli, hän vastasi molempiin.

Taivaalle eksynyt katse käännähti takaisin haltianeitoon tuon kysellessä, kuinka mukavaa väkeä haltiat olivat. Lohikäärme katsoi pitkään nuorukaista, joka kuitenkin kävi pahoittelemaan toteamuksiaan haltioista, jahka tajusi mitä oli möläytellyt.
Ihmiset ja haltiat tuppaavat reagoimaan rotuuni kaikki samalla tavalla.. me olemme petoja kaikkien silmissä. Eläimiä, lemmikkejä, tappajia.. milloin mitäkin. Meitä ei katsota samanarvoisina humanoideina enkä kyllä tiedä, haluaisinko tulla luetelluksi samanarvoiseksi kuin kaksijalkaiset Lisko tokaisi käyden kääntämään nyt kasvonsa kunnolla Aethenan puoleen Haltiat eivät ole sen parempia mitä ihmiset tai ketkään muutkaan, jotka tuomitsevat meidät rotumme perusteella. Jokainen meistä on yksilö, eikä ketään pitäisi leimata sen perusteella, mitä valtaosa rodustamme tekee. En siis tuomitse koko haltiarotua sen perusteella, mitä muutama minulle on tehnyt Saatikka sitten ihmisiä mutta suhtautumiseni noita humanoideja kohtaan on muuttunut. varovaisemmaksi.
Ja kukaan meistä ei voi olla turhan varovainen uusien tuttavuuksien suhteen, eikö? Lounatuuli hiljeni hetkeksi, huulillaan vieraillessa pienen virneen.
Ja mitä metsästämiseen tulee.. ehkä sinun pitäisi ensin näyttää heille taitosi oma-aloitteisesti, ennen kuin he uskovat sinuun kukaan meistä ei ansaitse arvostusta, kunnes sen itse todistamme, Aethena

Viesti La Syys 15, 2012 1:53

Neitokainen kuunteli toisen puhetta yllättyneenä, että tuo puhuikin varsin monisanaisesti. Oli jotenkin odottanut toisen olevan hiljaisempaa sorttia, miksi niin, ei haltia osannut sanoa. Pieni hymynpoikanen kuitenkin ilmestyi tummille huulille liskon huomauttaessa uusista tuttavuuksista. "No sitä mieltä minä ainakin olen aina ollut... tosin se on saattanut mennä hieman... ömm..ylitsevuotavaksi", Aethena sanoi miettien sitä mitä muisti elämästään ennen Laumaa ja Laumassakin oli ollut lähes kokonaan eristäytyneenä muusta maailmasta. "Ei rodulla pitäisi olla väliä, mutta tuntuu, että suurimmalleosalle sillä on", nuorukainen pohdiskeli ääneen näpräten valkeita hiuksiaan toisen kätensä sormilla. Siniset silmät kääntyivät katsomaan mieheltä näyttävää liskoa. "Tai ulkomuodolla", tuo lisäsi ja hymähti ääneen toisen metsästyskommentille. "No juu-u, ongelma onkin siinä ettei siihen anneta mahdollisuutta", tyttönen totesi apean oloisesti antaen katseensa taas vaellella ympäröivään metsään.

Aethena oli haaveillut lähtevänsä metsästä katsomaan maailmaa, mutta koko hässäkkä haltioiden ja Lounatuulen kanssa oli nostanut epäilyksen neidon mieleen olisiko se sittenkään sen arvoista. Kotimetsä oli tuttu ja turvallinen, mutta oli alkanut käymään jotenkin kovin pieneksi ja arkipäiväiseksi. Energinen jäähaltia olisi tarvinnut enenmmän tekemistä. Toisaalta pelkäsi kuollakseen ulkopuolisia, se tuli jostain selkärangan ytimestä, vaikka Aethena yrittikin itselleen toitottaa ettei siinä ollut mitään järkeä. Silti, kuten lisko oli todennut, varovaisuus kannatti, eikä Aethena ollut tavannut ketään vihamielistä tapausta. Sekin ihminen, joka oli heittänyt keihään tyttöön oli vain yrittänyt metsästää peuraa, Aethena oli ollut ajattelematon liikkuessaan saaliseläimenä. Kohtaamisesta tuolla oli muistona lonkassaan arpi.

"Mitä luulet, Lounatuuli, miksi..." tyttönen mietti hetken mitä toinen oli aikaisemmin käyttänyt ilmaisemaan kaksijalkaisia olentoja. "..humanoidit ovat niin.. vihaisia?" Aethena kysyi hieman epäselvästi ja tuon oli pakko hymyillä päälle huomatessaan sen itsekin. "Koko tämä rotuhomma, tarkoitan, miksi sillä on väliä oli se nyt sitten ihmisille tai haltioille?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 13811

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Syys 15, 2012 3:42

Hymähdys kiiri jälleen miehen huulilta Aethenan kommenttien myötä. Tyttöhän vaikutti harvinaisen mukavalta juttuseuralta. Johtuiko se sitten hänen varautumattomasta suhtautumisesta laumanjäseniä kohtaan vai oliko Aethena oikeasti mielenkiintoinen persoona. Ehkä se oli molempia.
Joskus meidän täytyy olla omatoimisia Käärme tokaisi neidon rutinoihin siitä, kuinka häntä ei otettu mukaan retkille, saatikka annettu mahdollisuutta todistaa itseään. Ehkei ollut kovin hyvä idea vihjaillen käydä yllyttämään nuoria laumanjäseniä ottamaan riskejä, vain sen takia että nuo voisivat todistaa olevansa lauman vanhempien kunnioituksen arvoisia. Tosin, eihän käärme tiennyt kuinka yllytyshullu Aethena oli, saatikka oliko tuolla pokkaa oikeasti lähteä yksin tai jonkun seurassa metsästämään mitään.
Mitä neidon rotukommenttiin tuli, ei lohikäärme siihen käynyt kommentoimaan. Ei ainakaan vielä.

Mies kävi lopulta kampeamaan itsensä makuuasennosta istumaan Aethenan viereen, pitäen kuitenkin omaltakin osaltaan pientä hajurakoa neitoon. Lähinnä siksi ettei halunnut painovoimaakumoavan pehkonsa hyökkäävän pienimmänkin tuulenpuuskan johdosta tuon kasvoille. Voisihan sitä hiuksiaan kiinni pitää, mutta ei lohikäärme osannut hiuksiaan sitoa. Ei hän koskaan moista ollut tehnyt.
Jalat koukistuivat eteen siten, että mies saattoi nojata kyynärpäillään polviinsa. Laiskasti polvilla lepäävistä käsistä toinen koukistui sukimaan sinistä partaa miehen leuassa, katseen kääntyessä mietteliäänä ympäristöstä takaisin Aethenaan.
He pelkäävät Lisko tokaisi ykskantaan nuoremman kysymyksiin Kaikkea uutta.. Kaikki uusi pelottaa ja koska sisimmissään jokainen meistä on peto, reagoivat he ainoalla itselleen fiksulla tavalla: Aggressiivisesti, hyökäten ja tuhoten kaiken uhkaavan, uuden ja pelottavan.
Heitä pelottaa myös kaikki, mitä eivät voi kontrolloida Humanoideilla tuntuu olevan suuri tarve olla vallassa. Se taitaakin olla suurin syy, miksi ihmiset ja haltiat sotivat.. yhteen kuningaskuntaan ei mahdu montaa kuningasta. Tai sitten he eivät vain osaa leikkiä keskenään Lohikäärme tuhahti.
Näin itse olen asian ymmärtänyt Hassua, että kaltaiseni Järjetön peto huomaa moisia seikkoja kahden inhimillisen ja sivistyneen rodun välillä, mutta he eivät itse näytä tajuavan syvimpiä pelkojaan Olisipa kaikki ollut niin yksiselitteistä, mitä lisko uskoi ja antoi uskotella. Eihän tuo todellisuudessa tiennyt lähes mitään sodan syvimmistä motiiveista, vaikka olikin seurannut toisen kuningashuoneen tapahtumia vierestä melko tiiviisti. Aina siihen asti, kunnes päätti repiä itsensä irti tuon monarkin otteesta.

Mutta mitä me moisia pohtimaan Uskon että sinunkin kannattaisi miettiä jotain ei niin raskauttavaa ja synkkää, tuolla kauniilla nupillasi Lounatuuli kävi sitten tokaisemaan hymähtäen, alkaen pikkuhiljaa huolestua miksi he tästä aiheesta edes keskustelivat. Kai se oli vain helppo ja luonteva ottaa puheeksi näinä aikoina, tässä valtakunnassa.

Viesti La Syys 15, 2012 6:35

"Kerro se Lyronille", tyttö sanoi hymähtäen. Olihan tuo reissannut ties missä, mutta vaikka mitään ei sattuisikaan sitä katsottiin pahalla ja toruttiin. Se ei ollut kuulemma turvallista. "Tuossa ei ole mitään järkeä", neitokainen tuhahti toisen puheiden väliin. "Tai siis on, mutta he reagoivat väärin. Miksi nyt hyökätä jonkun kimppuun joka ei ole tehnyt mitään?" kysymykseen ei oikeastaan odotettu vastausta ja tälläinen miettiminen sai neidon otsan kurtistumaan. "Jos kaikki vain puolustaisivat, ei kukaan hyökkäisi", tuo totesi ja naurahti hymyillen ja katsoi vinosti toiseen. "Ei se taida olla niin ykinkertaista", tuo totesi ja hiljeni taas kuuntelemaan toista. Aiheenvaihdos ehdotukseen tyttönen nyökkäsi pontevasti päätään samalla kun kieritti valkeaa suortuvaa sormensa ympärille. Vapaana lainehtivat hiukset ylttyivät maahan asti ja olivat jo haalineet ties mitä koristamaan vaaleita kutreja, kuten kuivuneita lehtiä ja ruohonpaloja. "Hmm.. olet oikeassa. Täällä metsässä kaikki tuntuu olevan yksinkertaisempaa".

"Miten sinä pystyt lentämään?" sanat pulpahtivat ulos nuorukaisen suusta, ennen kuin ehti taas ajatella sen enempää. "No siis kun sinulla ei ole siipiä...et muutenkaan ole mitä kuvittelin lohikäärmeiden olevan", Aethena totesi hymyillen pienesti ja toivoi ettei toinen käsittänyt sanoja väärin. Aethena ei ollut koskaan hallinnut kunnolla lentämistä, siivet olivat hankalakäyttöiset. Itse lentäminen sen sijaan oli mukavaa, vaikkakin vierasta. Sinisten jääsilmien katse nousi taivaalle katsellen sitä ehkä hieman kaipaavan oloisena. Maankamaralla oli omat puolensa, mutta ilmassa oli jotenkin vapaampaa. Ajatus lohikäärmeeksi muuttumisesta pulpahti neitokaisen mieleen, mutta suoraan sanottuna ei tiennyt pystyisikö siihen,
Avatar

Monarkki

Viestit: 13811

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Syys 15, 2012 7:39

Jos kaikki jakaisivat tämän kaksikon ajattelutavan, olisi valtakunnassa varmasti rauha. Mutta ei, kaikki piti aina mennä vaikeamman kautta. Tai ehkä se oli vain myönnettävä, että he olivat naiivin sinisilmäisiä kirjaimellisesti eivätkä oikein osanneet katsoa kokonaiskuvaa jokaisen osapuolen näkökulmasta. Ehkä olikin parempi jättää moiset pohdinnat niille fiksummille otuksille. Oli miten oli, Lounatuuli oli tyytyväinen, että se keskustelun aihe vaihtui pian toiseen. Jos totta puhuttiin, ei hän halunnut yhtään sen enempää pohtia saatikka muistella haltioita. Tosin, vaikka haltioista ei nyt varsinaisesti pitänyt, ei hän nähnyt Aethenassa mitään pahaa. Peto osasi yhä katsoa jokaista yksilönä, ei samana massana mitä ne kaikkein pahimmat tapaukset.

Yllättäen Aethena esitti kysymyksen, johon itse lohikäärmekään ei varsinaisesti vastausta tiedä.
Minä vain pystyn Lohikäärme vastasi Serpentit ovat tunnetusti maagisempia kuin suurin osa lohikäärmeroduista kaiketi se sitten on magiaa kuin uisi ilmassa. Vaatii se huomattavasti enemmän keskittymistä, kuin siipien räpyttely, mutta vie vähemmän voimia.
Osaatko sinä sitten lentää..? Oli vastakysymys Aethenalle. Lohikäärme ei ollut edes varma, miksikä tämä neito pystyi muuttumaan. Ei hän ollut seurannut, puumana tuo oli tytön muutamaan otteeseen nähnyt, mutta sen perusteella ei käynyt sanomaan, pystyikö tuo myös muita muotoja ottamaan.
Olettaen, että sinulla on jokin muoto jolla lentää tuskin sinä haltiana pahemmin ilmassa räpiköit, vai?

Viesti La Syys 15, 2012 8:30

Aethena virnisti liskon toteamukselle. Ei, haltiat eivät pahemmin lentäneet. "Haukaksi osaan muuttua, joten juu. En kyllä tee sitä usein, lentäminen on helppoa, mutta alastulo ei niinkään", haltianeito sanoi irvistäen muistikuvalle viimeisestä rysähdyksestä maahan Lounatuulen pelastusoperaation yhteydessä. Tosin oli ollut silloin kiireessä. Neitokainen kohautti olkiaan "en ole pahemmin harjoitellut", tuo myönsi vajoten pohtimaan maagista lentokykyä. Jos se oli puhtaasti magiaa, ei välttämättä pystyisi lentämään, vaikka voisikin ottaa lohikäärmeen muodon itselleen. Muodonmuutos oli kuitenkin vain fyysinen, sisältäpäin pysyi samana. Uskoi jopa että pystyisi käyttämään magiaa eläinmuodossakin, jos keskittyisi. Keskittyminen ei ollut Aethenan vahvimpia puolia.

"Periaatteessa voin muuttua mihin tahansa muotoon, jonka olen nähnyt..hmm..sisäistänyt. Minun on ajateltava sen olennon piirteet...tavallaan", muodonmuutosta oli hankala selittää ja se sai haltian haromaan hiuksiaan. "No kuitenkin, jos ei ajattele vaikkapa puumaa kokonaisuutena voi jäädä jotain oleellista pois... kuten häntä", haltianeitokainen selitti ja kääntyi paremmin toisen suuntaan nähdäkseen eksoottisen oloisen miehen paremmin. "Miksi sinä jäit tänne?" kuului seuraava kysymys ja siniset silmät janosivat vastausta. "Ei sillä, että se olisi huono asia"; tuo lisäsi hymyillen hieman ujosti kuin olisi yhtäkkiä muistanut koko vierastamis asian kun ei oltu tuttuja. "Täällä on vähän...yksitoikkoista", Aethena lisäsi ja antoi katseensa vaellella jonnekin toisen päänyläpuolelle, niin kuitenkin, että saattoi nähdä toisen näkökenttänsä rajamailla.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13811

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 23, 2012 8:38

Aethena kertoi osaavansa muuttua kyllä lentäväksi olennoksi ja siten myös lentää. Tosin, laskeutumisen kanssa tuo myönsi olevan vaikeuksia. Lohikäärme ei sinänsä ollut yllättynyt, harva otus, jota ei oltu luotu syntyjään lentämään, osasi laskeutua täydellisen pehmeästi. Tosin, tunsi Lounatuuli myös muutaman omanlajinsa edustajan, jotka eivät osanneet laskeutua niin pehmeästi.
Harjoitus tekee mestarin.. Sen paremmin lohikäärme ei kommentoinut Aethenan lentotaitoa, sillä ei yksinkertaisesti osannut. Eipä hän olisi edes voinut opettaa tuota, ei hän tietänyt miten siivellisten kannatti laskeutua. Tai no, ehkä tiesi, mutta ei osannut neuvoa niin hyvin mitä olisi ehkä halunnut.
Taivaalle harhailemaan eksynyt katse laskeutui takaisin Aethenaan tuon käydessä kertomaan paremmin muodonmuutostaidoistaan. Se oli jo vaikuttavaa, että tuo osasi muotoaan muuttaa, mutta että tuo pystyi ottamaan minkä tahansa näkemänsä olennon muodon Se oli jo erittäin vaikuttavaa. Yllättäen Aethena alkoi vaikuttamaan entistäkin mielenkiintoisemmalta.
Mielenkiintoista Lohikäärme tuumi ajatuksissaan, mutta ennen kuin ehti tuoda asiaa sen paremmin esille omalta osaltaan, kävi Aethena kysymään yllättävän kysymyksen.

Jos pidät tätä yksitoikkoisena, sinun pitäisi mennä muutamaksi vuosikymmeneksi istumaan Mor vuorien rinteille Lohikäärme naurahti, hän jos joku tiesi, mitä yksitoikkoisuus osasi olla.
Jäin koska halusin. Jotain vaihtelua pitkään elämääni Kai jonkin asteen kiitollisuuskin on taka-ajatuksena mies pohti, yrittäen itsekin pähkäillä, mikä se perimmäinen syy jäämiselle oli. Ei hän oikeastaan tiennyt, ei hänellä ollut muutakaan, joten miksikäs ei.
Entäpä itse? Lounatuuli heitti kysymyksen takaisin Miksi sinä liityit laumaan ja miksi sinä tänne jäit, jos kerran niin yksitoikkoista on? Mies virnisti Loppupeleissä se olet sinä itse, joka päätät seikkailuistasi. Kukaan ei niitä sinulle tuo, mutta jotkut voivat auttaa toteuttamaan niitä

Viesti Ma Syys 24, 2012 3:48

Aethena kuunteli miehen puheita ja nyt nuo siniset silmät olivat keskittyneet toisen kasvoihin. Pieni olankohautus syntyi, kun lohikäärme lopetti miettimisen. "Eihä sillä sinänsä ole väliä", tuo huomautti hymynpoikanen huulillaan. Lohikäärme heitti vastakysymyksen, mikä sai neidon kääntämään katseensa avautuvaan maisemaan hymyn levitessä. "Tämä on minun kotini, minun perheeni", tuo sanoi ja silmiin ilmestyi etäinen katse, aivan kuin neitokainen olisi katsellut jotain aivan muuta kuin avautuvaa maisemaa. "Minä olin... hyvin pieni kun Lyron löysi minut metsästä ja toi tänne. En muista oikeasta äidistäni paljoa tai ajasta hänen kanssaan, joten voisin sanoa että olen elänyt täällä koko elämäni", puumatyttö kertoi ja oli itsekin hieman ihmeissään miksi kertoi toiselle asioita näinkin vapaasti. No lohikäärme tuntui olevan ystävällinen ja viisas, sekä ennen kaikkia periaatteessa ulkopuolinen, joka pystyi katsomaan asioita vielä neutraalisti.

Nuori nainen käänsi päätään, jotta saattoi taas katsoa toista. "Käytännössä siis Lyron ja muu Lauma on kasvattanut minut. Olen kyllä miettinyt lähtemistä, mutta Lyron luultavasti tulisi raahaamaan minut niskavilloista takaisin", tyttönen sanoi hymähtäen ja siirsi valkeita kutrejaan suipon korvansa taakse pois häiritsemästä näkökentän tieltä. "Kyllä minä haluaisin lähteä.. joskus katsomaan tätä maailmaa metsän ulkopuolelta, mutta en minä kokonaan lähtisi", tuo näytti pohtivat tätä asiaa ääneen samalla kun toiselle jutteli. Aethenan kaipuu muuhun maailmaan oli suhteessa uusi juttu, ei tuo ollut lapsena ajatellutkaan että olisi edes elämää metsän ulkopuolella. Kyllähän hän tiesi, mutta ei ajatellut sitä. Sitäpaitsi ainoat muistot ulkomaailmasta olivat tunne pelosta, piiloutumisesta ja siitä, että siellä oli jotain mitä piti pelätä, jotain jotka olivat pääasiallisesti ihmisiä.

Sinisten silmien katse jäi kiertelemaan miehen kasvoissa ja muussa olemuksessa hieman mietteliään oloisena. Aethena yhtäkkiä säpsähti tajutessaan ettei tuollainen töllistely ollut kovinkaan kohteliasta ja neitokainen tunsi kuumotusta niskassaan ja poskipäillään, tumma iho kuitenkin piilotti sen vähäisen häpeän punan, joka tuon kasvoille oli noussut. "Uh, anteeksi, minä vain mietin... jos sinä et muuta muotoasi, niin...mikä tämä sitten on? Miten sinä saat itsesi näyttämään... olemaan kuin ihminen?" neitokainen kysyi pahoitellen samalla tuijotteluaan. "Tai siis... no joo ei tarvitse vastata", tyttö lisäsi kuitenkin nopeasti miettien ettei se välttämättä ollut hyvä puheenaihe ja käänsi katseensa pois miehestä, jottei töllistelisi tuota kuin mikäkin hölmö.

Aethenaa kuitenkin kiehtoi oikeasti lohikäärmeen kyky näyttää ihmiseltä. Oliko tuo periaatteessa silti kokoajan lohikäärme? Lisko? Vai oliko tuo kuten ihmiset? Jos tuota koskettaisi, tuntisiko lohikäärmeen suomuja vai pehmeää ihmisen nahkaa. Mitä jos...? Neitokaisen ajatuksenjuoksu alkoi mennä hieman liian pitkälle, ulkoisesti tuo yhtäkkiä pudisti hieman päätään kuin selvitellen sitä. Vilkaisi miestä, aivan kuin katsoakseen oliko toinen kiinnitänyt tähän huomiota. "Taidan ajatella vähän liikaa, eh?"

((huh innostusin vaikka kipee oonki vielä. tosin hyvin inspaava hahmo tai hahmot oikeastaan))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13811

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Syys 27, 2012 2:12

Aethenan jokseenkin utelias tuijotus olisi saattanut hyvinkin häiritä jotakuta, joka tiesi tuijottamisen olevan ruma tapa. Lohikäärme ei kuitenkaan koskaan moista etikettisääntöä ollut oppinut, eikä siis osannut katsoa pahalla nuoren neidon tuijotusta. Tosin siinä missä Aethena tuijotti lohikäärmettä, tuijotti myös lohikäärme neitoa. Tosin ei ehkä niin tarkasti, mitä neito, mutta kerta tuon kasvot olivat nyt tarkasteluetäisyydellä, niin miksipäs ei.
No, Aethena intoutui kertomaan paremmin, miksei täältä lähtenyt. Tämä oli hänen kotinsa, laumalaiset hänen perheensä. Kävi ilmi että tyttö oli koko pienen ikänsä viettänyt Lyronin vahtivan katseen alla, eikä myöntänyt muistavansa omasta äidistään mitään. Eipä Lounatuulikaan pahemmin muistanut mitään, mutta oliko se ihme, kun kyseessä oli eläin? Eihän niiden pitänytkään muistaa vanhempiaan, varsinkin jos vanhemmat hääsivät pois pesästä heti kun poikaset siihen ikään saapuivat.
Joka tapauksessa Aethenan syy olla lähtemättä oli ihan hyväksyttävä ja ymmärrettävä. Kukapa sitä halusi kaiken rakkaan jättää taakseen, jos kerta kotona hyvin meni. Mutta naisenalku oli vielä nuori, kyllä tuo vielä ehtisi seikkailla paikassa jos toisessakin..

Kulma kohosi pienesti Aethenan esittäessä kysymyksen lohikäärmeen muodonmuutoksesta. Lopuksi tuo kuitenkin totesi, ettei lohikäärmeen tarvitsisi vastata moiseen kysymykseen.
Se on illuusio, ei oikea muotoni. Jotkut lohikäärmeet kykenevät tavalla tai toisella yleensä magian avulla ottamaan humanoidisen illuusion.. illuusion muoto määrittyy tosin itse lohikäärmeen taitojen ja maailmankuvan mukaan.. Toiset meistä kykenevät ottamaan täydellisesti ihmis- tai haltiamassaan sopeutuvan olomuodon harvoin meitä väen seasta tunnistaakaan, ellei ala tarkemmin tutkimaan. Yksi varma tapa erottaa illuusiossaan lymyilevä lohikäärme on haistaa tuota. Me emme haise kuten humanoidit.. enemmänkin.. rikiltä.. ja hiileltä
Illuusio rajoittuu toisinaan vain visuaaliseen harhaan, mutta suurin osa osaa kyllä luoda illuusion, joka myös konkreettisesti toimii ympäristössään siten, että pystyy myös muiden olentojen kanssa olemaan kosketuksissa ilman, että illuusio rikkoutuu.. viehän se voimaa, mutta on tämä kaksijalkainen illuusio huomaamattomampi vaihtoehto liikkua, kuin oikeani Käärme lopetti pienen teoriointinsa siitä, miten muuttui ainakin niin hyvin mitä osasi. Sitä oli vaikea selittää niille, jotka eivät muuttuneet samalla tavalla kuin lohikäärmeet.. Rakentavin ero oli kaiketi se, että he olivat alkujaan petoja, eivät humanoideja, jotka muuttuivat pedoiksi.

Mutta mikäli mietit olenko minä ihminen niin en. En kykene samanlaisiin tunneskaaloihin, kuten te. En näe maailmaa teidän tavallanne, enkä osaa tulkita kehonkieltä samalla tavalla, mitä te. Olen lohikäärme, joka on oppinut ajan saatossa jotain inhimillistä mutta silti lohikäärme Lounatuuli jatkoi, välittämättä nyt Aethenan toteamuksesta, että hän taisi ajatella vähän liikaa. Koskaan ei voinut ajatella liikaa, lohikäärmeen mielestä.
Esimerkiksi näen sinut nättinä ja viehättävänä nuorena neitona, mutta kuten syntyjään humanoidit, en koe sinuun minkäänlaista seksuaalista vetoa, en vaikka haluaisin yrittää tai sinä yrittäisit sellaista luoda Puheenaihe oli ehkä sopimaton, mutta mitä lohikäärme moisista tiesi Omistan vain eläimellisen lisääntymisvietin en minkäänlaisia seksuaalisia tarpeita, kuten jotkut olennot... en ainakaan usko... ei ole tullut moista tilannetta vastaan


// En siis ole ainoa, jota tämä peli inspaa. Pahoittelut pienestä kestosta, mutta näin räkäpäisenä ei oikein tule ajateltua niin selkeästi että olisi saanut hyvää tekstiä aikaan nopeasti x.x //

Viesti To Syys 27, 2012 8:47

Aethena

Aethena kuunteli mielenkiinnolla toisen selitystä illuusiosta, se tuntui hyvin monimutkaiselta ja asia meni jotenkin yli nuoren neitokaisen käsityskyvyn, mutta nyökkäsi kuitenkin päätään merkiksi että oli ymmärtänyt. Toisen jatkoanalyysi ei kuitenkaan auttanut mitä tuli neitokaisen kuumottaviin poskiin, mutta yritti kovasti suhtautua asiaan neutraalisti, vaikka se hieman kiusallinen olikin. "Jaa", pääsi toisen tummilta huulilta ja katseli oli harhaillut jonnekkin tietämättömiin. "Een kyllä ajatellut ihan niinkään, olisi se hassua että sisäisesti muuttuisi joksikin toiseksi, eihän silloin olisi enää edes itsensä", tyttönen järkeili ja siirteli hiuksiaan korvansa taakse. Itseasiassa koko seksuaalinen käsitys oli neitokaisellekin vieras, laumassa asusteli myös ns. oikeita eläimiä ja kuten lohikäärmeille oli se toiminta pelkkää lisääntymistä. Läheisyyttä saattoi osoittaa toisellakin tavalla, kuten yksinkertaisesti olemalla kyljessä kiinni tai kuten monet eläimet tekivät, nuolemalla tai Aethenan tapauksessa myös puskemalla kerta tuo oli kissaeläimeen samaistunut.

Tämän pohdiskeluketjun jälkeen hymy levisi taas tummille kasvoille ja tuo käänsi kasvonsa toisen puoleen. "Miten [i]te[(i] sitten elätte yleensä?" neitokainen tiedusteli viitaten toisen rotuun. Eihän tuo edes tiennyt miten montaa erilaista lohikäärmettä maailmasta löytyi. "Ettekö te sitten...tai sinä.. kaipaa seuraa? Läheisyyttä? Kumppanuutta?" toinen kyseli pohtivaan sävyyn. "Kuten sudet laumana tai linnut pariskuntina -tosin siihen nyt liittyy auttamatta se jälkikasvu, mutta kuitenkin", tuo totesi ja kuumotuskin tuntui laskeneen kaikkien näiden järkeilyjen ansiosta. Miksiköhän ihmiset ylipäätään harrastivat seksiä, jos eivät halunneet lisääntyä? Kaipa se oli mukavaa tai vastaavaa, mutta ennemmin tai myöhemmin sitä jalkikasvua kuitenkin tuli halusi tai ei. Joillekkin, ennemmin miehille, sillä ei tainnut olla väliä, olihan Aethenankin äiti ollut täysin yksin, eikä tyttö tietääkseen koskaan ollut isäänsä nähnyt. Tiesi vain nimen ja muisti äitinsä sanoneen, että tyttö oli perinyt ihonsa isältään.

Aethena rapsutti päänahkaansa korvansa takaa ja näytti taas hyvin etäiseltä muikistellen huuliaan. Yhtäkkiä haltia suoristautui kuin heräten ja jokin epämääräinen alkoi tuikkia tuon silmissä. "Hei, olisiko se...hassua, jos minä..no yrittäisin muuttaa muotoni lohikäärmeeksi?", jostain syystä tyttösestä tuntui että sellaiseen tarvittiin lupa, vaikka eihän tuo puumaltakaan ollut lupaa kysellyt. Olihan siinä toinenkin seikka, Aethenan pitäisi nähdä tuo paremmin mitä viimeksi oikeassa muodossaan. Ei ollut pystynyt painamaan tuota kunnolla mieleen eikä halunnut päätyä epämuodostuneeksi, se oli aina inhottavan tuntusta ja kamalan näköistä, jos puuttui joku oleellinen osa miksi ikinä nyt oli sitten muuttumassakaan. Tyttönen virnisti "tarvitsisin tosin mallin", tuo lisäsi. Ajatus lohikäärmeen muodosta kiehtoi nuoren mieltä. Jokainen muoto toimi erillailla ja lohikäärme nyt oli näyttänyt niin sulavalta ja vaivattomalta isosta koostaan huolimatta.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13811

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Syys 27, 2012 9:12

Seuraa saan ystäviltä, läheisyys ei ole liskoille niin tarpeellista kumppanuus tulee aikanaan, olemme niin pitkä ikäisiä, ettei sitä vielä tarvitse pariutumiskumppania etsiä. En edes tiedä, kuinka monta sopivaa naarasta Cryptistä löytyy, en minä ihan jokaisen lohikäärmeeksi lueteltavan kanssa pysty lisääntymään.. Lounatuuli tokaisi Aethenan tiedusteluihin Suurin osa lohikäärmeistä on erakkoja.. mutta jonkinlaista laumallisuutta kai on havaittavissa Mor vuorilla miksi erakot kasaantuisivat samalle vuorelle, jos eivät jonkinlaista yhteisöllisyyttä kaipaisi?
Ne jotka eivät kaipaa lajikumppaneiden seuraa ollenkaan, pysyvät kaukana vuorista kuten minä.. toisinaan.. Lohikäärme lopetti pohdintansa nostaen nyt katseensa taivaalle. Ei hän kyllä tuntenut suurta kaipuuta Mor vuorille, ei hän siellä ollut syntynyt. Vain yksi pesäkolo sijaitsi vuoren rinteillä, mutta sekin vallattaisiin varmasti melko nopeaan, jos hän itse ei siellä aika ajoin vierailisi. Sen lohikäärme kuitenkin oli päättänyt, ettei aikonut tässä valtakunnassa loppuelämäänsä viettää. Ehkä hän etsisi kumppanin vasta sitten, kun olisi poistunut Cryptin rajojen ulkopuolelle. Jos hyvä tuuri kävi, ehkä hänellekin kertyisi monia tuhansia vuosia ikää, kuten kolmelle vanhimmalle.. joten kiire moiseen pariutumiseen ei ollut.

Katse laskeutui takaisin Aethenaan tuon yllättävän kysymyksen myötä. Siniset kulmat kohosivat jälleen hämmästyneenä, neidon pohtiessa lohikäärmeeksi muuttumista.
Mikäli siitä ei sinulle mitään vaaraa koidu, niin enpä näe siitä olevan kovinkaan paljon haittaa mutta mikäli siitä on jollain tapaa vaaraa sinulle, en suosittele kokeilemaan. En halua, että Lyron tulee kimppuuni, jos minun kehotuksen myötä kokeilit jotain vaarallista lohikäärme tokaisi.
Pieni virne kasvoilla levisi, Aethenan todetessa tarvitsevansa mallin.
Millaista mallia etsit? Lohikäärme kysäisi kammeten sitten itsensä ylös seisomaan. Hetken tuo seisoi paikoillaan, kunnes hypähti ylöspäin, samalla kauemmas itse kalliolta jossa kaksikko oli istunut. Hyppy ei kuitenkaan päätynyt laskeutumiseen johonkin, vaan mies muutti muotoaan lennosta valkeaksi, pitkäksi käärmeeksi.
Lohikäärme jäi leijailemaan kallion, tarkemmin Aethenan ympärille, kiertäen pientä, muttei turhan ahdistavaa ympyrää tuon ympärillä.
En tiedä onko tästä sinulle mitään hyötyä jos ei ole, voin aina viedä sinut vierailemaan Mor vuorille siellä on ties minkä näköisiä malleja Lohikäärme tokaisi, samalla kun suuret, siniset silmät kävivät vilkaisemaan alas muihin laumalaisiin, jotka olivat hetkeksi kiinnittäneet huomiotaan kiistatta lauman suurimman edustajan muodonmuutokseen
Seuraava

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia