Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

[Wolga]

Vai että ei alusvaatteita... Toisen täytyi olla melkoisen itsevarma ja luultavasti aikamoinen naistenkaataja muutenkin, kun kävi moisia puolitutulle lausumaan. Thea oli kyllä aina pitänyt naisten naurattajia viihdyttävinä, ja kieltämättä oli miellyttävää nauttia jakamattomasta huomiosta.

Naisen ajatukset palasivat takaisin tähän hetkeen, kun mies esitti ehtonsa. Pari päivää metsässä ja bonuksena pulahdus. Leukaperät kiristyivät suorasta ehdotuksesta ja nainen nojautui hieman kauemmas seikkailua ehdottaneesta miehestä. Leikkisästi pilkahdellut katse oli nyt muuttunut arvioivaksi tuijotukseksi ja varautuneisuus oli helppo nähdä tiukentunutta vartaloa katsomalla. Ehkä toinen olikin tarkempi ja viekkaampi kuin oli arvannutkaan? Miten muuten olisi näin lyhyen tuttavuuden jälkeen ehdottaa hänelle jotain noin kiinnostavaa, sellaista josta olisi hankala kieltäytyä edes oman nahkansa vuoksi. Hampaat pureutuivat huulen sisäpintaan ja kulmat rypistyivät harkitsevaan kurttuun. Tarvitseeko hän todella henkivartijaa näin paljon, oliko toinen ylipäätään tosissaan vai näyttelikö vain, jotta saisi jotain? Ei ehkä rahaa, mutta kenties himoitsikin hänen lihaansa - tavalla tai toisella.

"Minua tullaan etsimään, kun en palaa yöksi", epäröi, "eikä sinulle kunniankukko laula, kun kyläläiset löytävät minut sinun kanssasi", ikään kuin olisi ollut huolissaan toisen hyvinvoinnista, todellisuudessa toivoi sanojensa saavan miehen perääntymään. "Mitä siellä metsässä sitten tapahtuisi?", typerä tyttö, kun antoi itsensä hieman viehtyä ajatuksesta päivistä metsässä ventovieraan kanssa. Siinä olisi jännitystä pitkäksi aikaa, eli tavallaan se olisi jopa palvelus hänen vanhemmilleen. Mutta ei, eihän hän voisi.

//Puhelimella kirjailtua, älä välitä virheistä :D
Mua muuten ihan hulluna naurattaa, että molemmat pyrkii hyötymään toisistaan jotenkin. Kauheita ketkuja//

[Janni]

Vai että Theaa etsittäisiin, jos tuo ei tulisi yöksi kotiin? Sehän sattui oikein maniosti, hän voisi moista tietoa hyödyntää hyvin. "Älä huoli, ei kukaan meitä löytäisi. Lupaan sen." Mies totesi myhäillen. Neito ei vielä lämminnyt ajatukselle, mutta seuraava kysymys vihjaili, että mielenkiinto oli herännyt.
"Vaikka ja mitä. Minusta tuntuu, ettet ole koskaan kulkenut tätä jokea pidemmälle, joten mikäs sen hauskempaa kuin nähdä mitä joen tuolla puolen on." Fergus selitti. "Siinä samalla voit nähdä onko minusta henkivartijaksesi, eikö?"
Kyllä Fergusta kutkutteli ajatus jos toinenkin mitä voisi neidon kanssa tehdä, mutta jos hän todella aikoisi kiristää naisen avulla rahaa, täytyihän kauppatavara pitää hyvänä ja turvassa. Mutta jos toinen haluaisi lähteä oikein kunnolla susimiehen leikkeihin, ei hän sellaisesta mahdollisuudesta kieltäytyisi.

"Joten mitä sanot?" Fergus kysyi, nostaen toisen kätensä paitansa ylimälle napille, valmiina avaamaaan sen, jos toinen myöntyisi ja hän voisi riisuutua pulahtaakseen veteen. "Ei sinun tietenkään heti tarvitse lähteä mukaani, mutta ei tietenkään ole viisainta kertoa kenellekään, että lähdet susimiehen matkaan."

//Joo nää on kyl ovela parivaljakko, tykkään kyl tosi paljon :D //

[Wolga]

Vakuuttelun yleensä piti luoda turvallisuuden tunnetta, luvata hyvää – mutta tässä tapauksessa susimiehen sanat nostattivat maitokahvin värisen ihon kananlihalle. Oli helppo uskoa siihen, että heitä ei löydettäisi jos vain suostuisi lähtemään matkaan. Toisen täytyi tuntea nämä metsät kuin omat taskunsa, ellei paremminkin. Ja se oli kammottava ajatus, että joku voisi viedä hänet paikkoihin joiden olemassa olosta ei tiennytkään. Kammottavaa antaa ohjat jonkun toisen käsiin, laskea oma henkikultansa puolituntemattoman ihmissuden kynsiin, kirjaimellisesti vieläpä. Normaali ihminen olisi tässä vaiheessa perääntynyt, toennut seikkailunhalun luomasta transsista ja jättänyt hukan nuolemaan näppejään. Thea oli kuitenkin kuin luonnonvoima, pysäyttämätön, kun jotain sai päähänsä tai jokin sai hänet kiinnostumaan. Eikä käynyt kieltäminen etteikö Ferguksen ehdotus kiehtonut häntä kovasti, yhä vain enemmän. Totta, hänen pitäisi tosiaan testata myös tulevan henkivartijansa ominaisuudet.

”Minulla on tunne, että viet minua kohta kuin pässiä narussa. Enkä saa edes henkivartijaa”, tuhahti silmiään pyöräyttäen, yrittäen edelleen pyristellä vastaan vaikka oikeastaan jo tiesi mikä lopullinen päätöksensä oli. Eikä se suinkaan ollut kotiin palaaminen. Katseli kuinka miehen sormet eksyivät paitansa ylimmälle napille, näky sai aatelisen naurahtamaan epäuskoisena. ”Kuinka lihanhimoisena sinä minua, siveää ja kilttiä naisihmistä, pidät? Luuletko, että sinun alastomuutesi riittäisi yllykkeeksi?”, virnuili, ”en minä enää halua, että menet uimaan kun vihjailet minua niin helpoksi, että pelkkä alastomuus riittää”, huiskaisi kädellään ilmaa sanojensa tueksi ja nauroi. Oliko hän todella niin läpinäkyvä? Oliko niin ilmiselvää, että häntä kiinnosti – siis puhtaasti anatomian opiskelun vuoksi – nähdä kuinka paljon ihmissusi erosi tavallisista ihmisistä. Thean täytyisi selvästi parantaa pokerinaamaansa, jos hän oli näin helppo lukea.

”Haluan nähdä sinut sutena, sitten lähden mukaasi”, hän lopulta lausui ja tunsi kuinka sydämensä otti muutaman lisälyönnin päätöksen jälkeen. Mitä ihmettä hän oli tekemässä? Eihän hän lähtökohtaisestikaan mikään erityisen varovainen ja kiltti naapurintyttö ollut, mutta ei nyt sentään näin avosylin heittäytynyt ilmiselvään vaaraan. Tai ainakin hyvin potentiaaliseen vaaraan.

[Janni]

Thean tunne osui hyvin kohdilleen, mutta tuskin tuo tunnettaan kuuntelisi, vai kuinka? Neito myös muutti mieltään uinnin suhteen, Fergus kun luuli aivan liikoja siveästä neidistä, sääli vain että tuon virne kertoi muuta. "Ihan miten haluat." Mies hymähti päästäen irti paidan napista. Olisi hän hypännyt miellään viileään jokeen vilvoittelemaan, päivä oli ollut pitkä.
Thea oli niin huvittavaa seurattavaa, kun tuo selkeästi vain kiusasi häntä ja esitti jotain mitä ei ollut. Kaikki se oli vain leikkiä, jonka erotti hyvin selkeästi. Oikein rattoisaa.

Lopulta neito toi ilmoille päätöksensä, se oli yksinkertainen ehto. Fergus saisi näyttää susimuotonsa. "Uh sinulla on vaarallinen maku. Pidän siitä." Mies kommentoi virnistäen. "Ei huolta, olen silti oma itseni susimuodossani." Jos ei ollut täysikuu, mutta se seikka nyt jätettiin lausumasta ääneen. "Hyvä on, reilu vaihtokauppa." Fergus lisäsi nyökäten, venytellen hieman niskojaan ennen kuin ryhtyisi hommiin.
"Tämä ei ole sitten nättiä." Pieni varoituksen sana, ennen kuin miehen lihakset selvästi jännittyivät. Hammastaan purren Fergus edelleen virnuili, joka näytti selkeästi vevenevän, kun ihmismäinen kallo alkoi ottamaan toisen laista muotoa. Luiden rasahtelu oli hyvin kuuluvaa ja Ferguksen asento näytti muuttuvan epäluonnolliseksi, miehen käydessä kumaraan. Ihosta puskeva harmaa turkki peitti vaatteet alleen lumouksen voimin. Susimies laski kätensä maata vasten, samalla kun niiden rakenne muuttui enemmän tassuiksi. Häntäluu puski miehen takaa pidemmälle, vispaten puolelta toiselle. Korvatkin saivat pituutta ja kokoa.
Muutos ei kestänyt kymmentä sekunttia kauempaa ja tuskaisen näköinen vääntely näytti lakkaavan. Fergus seisoi kaikilla raajoillaan, mutta tämän rakenteesta hieman näki, että kaksinjaloin seisominenkin onnistuisi. Mies oli kaksi kertaa isompi kuin normaali susi ja silmälappu edelleen peitti tämän toista silmää.

[Wolga]

”Enköhän kestä”, totesi vielä ennen kuin ihmissusi aloitti muutoksensa, hetken päästä siitä nainen olisi ollut valmis vetämään sanansa takaisin. Oli jotenkin kovin häiritsevää katsoa muuntuvia kasvoja, suuta joka pysytteli viimeiseen asti virneessä vaikka moinen muokkaantuminen oli epäilemättä kivulias prosessi. Takkutukka nieleskeli hieman, mutta ei kääntänyt katsettaan tästä eriskummallisesta ja ennen kokemattomasta näystä – ehdottomasti moninkertaisesti mielenkiintoisempi kuin se aiempi ehdotus. Ja kun viimein hänen edessään seisoi neljällä jalalla harmaja, valtavan kokoinen susi arpineen ja suurine tassuineen, ei toista olisi tunnistanut ilman silmälappua ja punaisena hehkuvaa tervettä silmää. Tämän näyn jälkeen Thea ei ihmetellyt hetkeäkään monien ihmisten ihmissusi vihaa ja vainoa, ei nyt susivihaa muutenkaan ihmetellyt. Sitä ei kuitenkaan ymmärtänyt, että miten joku kaksijalkainen uskalsi käydä tuollaista olentoa vastaan – sehän oli sulaa hulluutta ja itsemurhaa.

”Kykenetköhän tuottamaan puhetta, niin että minä ymmärrän?”, kysyi kulmaansa kohottaen ja nousi jaloilleen, kun oli hetken toipunut näkemästään. Asteli harmaata eläintä, tai ihmistä, kohden ja seisahtui muutaman askeleen päähän Ferguksesta. Mitään noin mielenkiintoista ja pelottavaa hän ei ollut nähnyt kai koskaan, aivan käsittämätöntä. Thean haltioituminen varmasti näkyi naisen kasvoilta, kun hän mietti kuinka kätevä olisikaan jos olisi olemassa todella tällainen ystävä – tai räsynukke, mutta eihän sen sitä tarvinnut tietää. Vaikka, eipä hän halunnut omaa aatettaan nostaa väkivalloin ihmisten sydämiin, ei ollenkaan. Hän halusi olla kunnioitettu ja ihailtu, ei pelätty ja vihattu. Mutta silti, mitä kaikkia mahdollisuuksia Ferguksen kaltainen ystävä toisi tullessaan. Hyvä ettei Thea hieronut käsiään yhteen innostuksissaan. Melkein unohti sen, että hän tuskin koskaan kykenisi taltuttamaan toista omaan tahtoonsa, sehän oli jo käynyt selväksi keskustelujen kautta, että toinen ei ollut mikään eilisen teeren poika. Jos liikaa leikkisi tulella, hän olisi toisen räsynukkena alta aikayksikön. Jälleen aatelinen päätti pitää päänsä kylmänä ja edetä harkituin askelin, samalla myös olemus aavistuksen vakavoitui.

”Saanko?”, kysyi ja ojensi kätensä miestä, tai urosta, kohden, mutta ei jäänyt odottamaan ihmeempää vastausta, sillä toinen oli luvannut pystyvänsä hillitsemään itsensä tässäkin muodossa. Kosketti harmaata karvaa ensin sormenpäillään, vilkaisten samalla toisen reaktion. Hän ei aikonut menettää kättään varomattomuuden vuoksi. Turkki tuntui karhealta, säänkestävältä hänen sormissaan. Mikäli Fergus näyttäisi suopeaa naamaa, astuisi Thea hieman lähemmäs sutta ja painaisi koko kämmenensä tämän lämpimälle turkille, antaisin tutkivan kosketuksen liikkua aina ensimmäiselle vastaantulevalle arvelle asti.

[Janni]

Fergus päästi koiramaisen äännähdyksen ja pudisteli päätään, Thean pohdiskellessa kykenikö hän tuottamaan ihmisen ymmärtävää puhetta. Se toisinaan oli hyöty sekä haitta, muille lajitovereille keskusteleminen onnistui hyvin kenenkään ulkopuolisen ymmärtämättä, mutta kun jotain pitäisi saada perille kaksijalkaiselle, oli se vaikeaa.
Punainen katse tuijotti neitoa takaisin, joka vaikutti hyvin kiireiseltä silmäilemään hänen ulkonäköään haltioituneena. Ihmisnainen ei selvästi ollut paljoa ihmistenilmoilta poistunut. Fergus paistatteli mielellään naisen suomassa huomiossa ja antoi tulla ihan rauhassa lähelle, hänellä oli edelleen ihmisen aivot, joten ei ollut mitään syytä huoleen.

Thea pyysi lupaa ilmeisesti koskemiseen, johon susi ennätti puolittain nyökätä, ennen kuin toisen sormenpää oli jo koskettamassa turkkia. Uros vilkaisi neidon kättä, joka ryhtyi vaeltamaanharmaalla turkilla hieman rohkeammin. Oli aina niin hassua kuinka kaksijalkaisten käytös muuttui, kun hän oli tässä muodossa. Vaikka hän näytti eläimeltä, oli hän silti mies, jota Thea nyt kosketteli kädellään arpia myöten. Ei se tietenkään Fergusta haitannut, päin vastoin. Oli vain harmi, ettei toinen häntä näin läheltä tuskisi, jos inhimillinen ruumis olisi kyseessä. Saattoihan olla toki väärässäkin.
Fergus päästi tuhahduksen, ennen kuin päätti viedä kuononsa Thean käden alle ja nosti sitä pienellä liikkeellä niskalleen, jääden tuijottamaan toista vaatien rapsutusta. Kyllä mies oli ihminen osittain, mutta hän nautti myös eläimillisistä nautinnoista.

[Wolga]

Ei Thea tosiaan ajatellut, että kosketteli juuri ihmistä suden puvussa. Vaikka kyllähän hän tiesi, että tämä susi oli Fergus ja ymmärtäisi häntä vaikka ei kykenisi tuottamaan puhetta, jota hän voisi ymmärtää. Jotenkin karvainen olemus, häntä, kuono, korvat ja neljä jalkaa tekivät koskettamisen jotenkin hyväksyttävämmäksi – eihän hän tällä tavalla voisi ihmistä mennä koskemaan. Tai ihmissutta. Tietysti käsi pysytteli vain selällä ja kyljellä, sen verran toki tiedosti toisen olevan hyvinkin ihminen vaikka siltä ei tällä hetkellä oikein näyttänytkään. Oli hurjaa havaita, kuinka huomattava määrä erikokoisia arpia mahtui toisen kehoon ja tajuta ettei toinen tosiaan ollut mikään leppoisa nallekarhu. Tai nallesusi. Tai mikä nyt ikinä olikaan hyvä sana tätä kuvaamaan.

Nauru purkautui kehräävänä syvältä rintalastan alta, kun suuri kuono työntyi tuhahduksen saattelemana hänen kämmenensä alle ja olento teki selväksi mitä kaipasi. Kulmat rypistyivät huvittuneena, kun sormet upposivat syvälle harmaaseen karvaan ja ensin hieman varoen kynnet ryhtyivät rapsuttamaan ihoa karvojen alla. ”Melkoinen sudenpentu taidatkin olla”, myhäili ja astui ne muutamatkin askeleet lähemmäs suurta sutta, mitä ilmeisemmin kovin luottavaisena omaan hyvinvointiinsa toisen läheisyydessä. Eipä olisi uskonut tällaisen päivän koittavan, että rapsuttelisi tuttavallisesti ihmissutta ja oli vielä suostunut tämän matkaan. Theasta tuntui siltä, että oli myynyt sielunsa paholaiselle vain tämän yhden miellyttävän hetken vuoksi. ”Sinä olet vaarallinen”, mutisi. Oli jotenkin hämäävää puhua miehelle sudessa, saamatta kuitenkaan vastausta – siihen oli hankala suhtautua niin, että toinen toden totta ymmärsi kyllä ihan kaiken mitä hän puhui. Saattoi kuvitella kuinka helppoa olisi laskea puolustus alas Ferguksen susimuodon edessä, vaikka ei tämä harmaa eläin erityisen söötti tai luottamustaherättävän näköinen ollut. Oikeastaan aika luotaantyöntävän ja, ennen kaikkea, pedon näköinen.

Aikansa rapsuteltuaan sormenpäät lipuivat kevyinä niskasta takaraivolle ja otsalle, sormet kokeilivat kuonon ja otsan liittymää. Siinä karva tuntui pehmeämmältä kuin muualla, kasvojen yli juokseva arpi näytti julmalta. Sen oli täytynyt tehdä kipeää. Lopulta irrotti kätensä miehestä ja perääntyi, kallisti päätään kysyvästi. ”Minähän rapsuttelisin sinua koko päivän, mutta eikö se olisi aika tylsää?”, puheli ja tunsi kuinka jännitys jälleen kihelmöi ihonsa alla, pelko tulevasta oli muuttunut innostukseksi ja uteliaisuudeksi.

[Janni]

Fergus asettui istumaan, kun Thea ymmärsi mitä hän vaati. Hetken susi sai odottaa, että sai kunnollista rapsutusta, toinen kun tuntui olevan turhan varovainen. Fergus puski päätään huomaamattomasti naisen kättä vasten ja taivuteli välillä kaulaansa, jotta rapsutus löytäisi juuri oikean kohdan. Uros näytti nautivan saamastaan huomiosta, sulkiessaan ainokaisen silmänsä. Tuhahdus kuului taas, kun Thea meni häntä vertaamaan sudenpentuun. Punainen silmä pian avautui naista tuijottamaan, kun tuo mutisi omiaan. Thea oli hyvin oikeassa, mutta eipä sen tietäminen näyttänyt naista estävän rapsuttaa häntä. Voisi kai sanoa tuota rohkeaksi.
Thean uteliaisuus kuitenkin kuljetti käden niskan takaa otsalle ja kuonolle, tunnustellen suden naamaa, ennen kuin kosketelu lakkasi kokonaan. Fergus kallisti päätään naiselle takaisin. Ehkä se olisi Thealle itselleen tylsää, mutta Fergus kyllä mielellään nautti rapsutuksesta, mutta pidemmän päälle eihän rapsutuksella minnekään edetty.

Nyt oli vain tiedettävä, lähtisikö neito hänen mukaansa saman tien vai ei. Tietenkin se antaisi tuolle mahdollisuuden jänistää koko hommasta ja pysytellä miehestä loitolla. Se olisi helppoa, tuon täytyisi vain pysytellä kylässään.
Fergus nousi seisomaan ja käänsi katseensa hetkeksi joen toiselle puolelle ja siitä takaisin Theaan, tuijottaen tuota nyt odottavasti. Lähtisikö neito mukaan samantien?

[Wolga]

Tosiasiassa ihmissuden rapsuttelu alkoi tuntua liian luonnolliselta ja sitä kautta vaivaannuttavalta, sillä eihän tilanteessa ollut mitään luonnollista tai edes suotavaa. Ei sillä, että Thea olisi ajatellut mitä muut ajattelee, mutta tämmöinen läheisyys tuntui väärältä. Ystävyydet ja tuttavuudet olivat kuormittavia, parempi kuin ei luonut mitään siteitä, tai ainakaan sellaisia jotka sitoisivat häntä johonkin. Toisaalta, ehkä hänen pitäisi suhtautua tähän vain tutkimusmatkailuna ja yhden illan hauskuutuksena, kuin vaikkapa se tallipoika tai yön viettäminen pubissa tavallisten ihmisten keskellä. Tämä nyt vain tapahtui metsässä ihmissuden kanssa, eikä tarkoitus olla päätyä pyörimään sammaleessa. Tai ainakaan Thean tarkoitus ei ollut päätyä sammaleeseen, ei sen alle eikä päälle. Jälleen huomasi, että ei edelleenkään tiennyt mitkä punasilmäisen miehen aikeet olivat.

Kun susi nousi jaloilleen ja varsin selvästi esitti sanattoman kysymyksensä, ei Thea enää epäröinyt. Kyllä hän aikoi sanansa pitää, että lähtisi toisen mukaan kun oli kerran susimuotonsa hänelle näyttänyt. Sananpitämiseen taisi auttaa se ymmärrys, että jos hän vedättäisi, ei hänellä olisi kenties enää asiaa metsään. Ainakaan ilman, että saisi jännittää kuinka pahoin ihmissusi tuttavansa oli närkästynyt. Ja koska hän oli huono odottamaan ei auttanut kuin lähteä nyt, mekko ei ehkä ollut paras mahdollinen ratkaisu retkeilyyn, mutta onneksi tämä oli oikein kevyt ja miellyttävä päällä. Ja jospa väkivahva mies kantaisi häntä, jos tarvitsisi päästä pidemmälle kuin hän pystyisi. Ajatus oli huvittava, mutta ihan toteuttamiskelpoinen sopivassa saumassa. ”Mennään vain, mitäpä sitä odottelemaan”, vastasi epäröimättä ja asteli suden lavan vierelle ja laski kätensä sen hartioille. ”Jos laitat minut kahlaamaan, syytän sinua irstailijaksi”, ilmoitti ykskantaan ja tukisti, joskaan ei erityisen lujasti, harmaata karvaa.

[Janni]

Suden ilme näytti muutuvan ilahtuneeksi, jos nyt eläimen elkeitä nyt voisi sanoa ilmeilyksi. Thea oli valmis lähtemään saman tien. Neito asettui Ferguksen vierelle, ilmoittaen ettei kuitenkaan ilahtuisi, jos joutuisi kahlaamaan. Tuhahdus kuului vastaukseksi, pienen tukistamisen myötä.
Susi ei kuitenkaan lähtenyt johdattamaan toista jokeen, tämä kääntyi pakallaan, mennen Thean taakse. Fergus ei välittänyt jos toinen yritti pistä hantiin, tämä vain puski päänsä neidon jalkojen välistä ja nykäisi tuon niskallaan selkäänsä. Ehkä tämä oli irstaampaa mitä kahlaaminen? Susimies vielä vilkaisi toista selässään, ei hän mikään hevonen ollut, mutta kyvin Thea kykeni istumaan hänen selässään ja ei hän välittäisi jos tuo pitäisi hänen turkistaan kiinni. Matka taittuisi paljon nopeammin näin ja se minne he olivat menossa oli pitkän matkan päässä.

Fergus lähti astelemaan jokeen, tunnustellen samalla mistä olisi matalinta joki ylittää. Jos hän joutuisi uimaan, joutuisi neitokin ja sitä tuskin tuo tahtoi tehdä täysissä pukeissa. Virtauskaan ei ollut kova tässä kohdin jokea, joten siitäkään ei tavinnut huolehtia. Syvimmillään vesi ylsi sutta vatsanpohjaan, mutta puolittain kuivana tämä pääsi joen poikki.

//Mietin et ne vois mennä joko johonkin kauempaan kylään taikka jossaki kauempana metsässä on hylätty rakennus, mitä Fergus on toisinaan pitäny taukopaikkana sen retkillä ja sillä on juotavaa tai jotain jemmassa siellä :D //

[Wolga]

//Sopii hyvin! Vie ne mun puolesta mihin vaan :D Jaja, mää vähän olettelin tähän asioita niin laittele vaikka viestiä ja korjaan sitten, jos olit ajatellut jotain muuta//

Ja totta kai Thea painoi polviaan tiukasti toisiaan vasten, kun tuhahtelun jälkeen Fergus teki ratkaisunsa siihen kuinka hänet saataisiin kastumatta joen yli. Eihän hän kylmää vettä pelännyt, suorastaan rakasti, mutta nyt kun tarkoitus oli viettää päivä ja toinenkin metsässä, ei olisi erityisen viisasta kastella ainoita vaatteitaan. Saati, että olisi halunnut esiintyä läpimärässä vaateparressa hukan nähden – jonkun muun miehen kyllä, mutta Thea tunsi hieman vaarallista sähköä heidän välillään. Parempi, että ei antanut sen voimistua tätä enempää heittäytymällä omaksi, ajattelemattomaksi ja vartaloapuja sumeilematta hyväksikäyttäväksi itsekseen. Hetken aikaa viileä kirsu etsi paikkaa ja lopulta Thea ei enää pystynyt estämään pyrkimyksiä ja silmänräpäykseltä tuntuvassa ajassa huomasi istuvansa ihmissuden selässä. Hän istui ihmissuden selässä. Käsittämätöntä. ”Olisin minä tänne voinut kiivetäkin, jos olisit vain antanut ymmärtää”, tuhahti ja vetäisi luonnollisesti hieman noussutta mekonhelmaa alemmas jotta edes polvet peittyisivät.

Selkä ei totisesti ollut kuin hevosen, paljon kapeampi ja hieman epämukavampi istua. Toisaalta lämmin iho ja turkki tekivät selästä hieman miellyttävämmän istua. Thea kaivoi sormensa Ferguksen turkkiin, valmiina ottamaan tukea ette valuisi kyydistä – miehen onni, että tämä neito oli harrastanut satulatta ratsastamista pienen ikänsä ja oli muutenkin siunattu hyvällä tasapainolla. Epäilemättä olisi ikävää kantaa sellaista, joka vain heiluisi ja huojuisi ilman minkäänlaista tasapainoa. Joen syvimmässä kohdassa kenkien kärjet kastuivat, mutta eipä se haitannut sillä ne kyllä kuivuisivat. Muuten hän pääsi kuivana yli joen ja olikin nyt melkein kauempana omasta kodistaan kuin koskaan aikaisemmin. Ja kun matka jatkui, eikä susi aikonutkaan laskea häntä selästään, Thea pyristeli hieman vastaan, mutta ei laskeutunut alas mikäli toinen ei sellaista vaihtoehtoa tarjoaisi. ”Meinasitko kantaa minua koko matkan? Kyllä minä kävelläkin osaan”, protestoi ja nyrpisti nenäänsä tyytymättömästi.

[Janni]

//Joo ei tossa mitään, hyvin oletettu. Ja voit ihan vapaaksi keksiä ongelmia tai jotakin muuta näiden kahden tielle jos haluut, et tuskin mikään mun suunnitelmia pilaa :D //

Ferguksen olisi tehnyt mieli ravistella turkkiaan vedestä, mutta kyytiläisen takia se sai nyt jäädä tekemättä. Susi ehti ottaa muutaman askeleen edemmäs, kun selästä jo kuului protestointia. Uros käänsi hieman päätään vilkaisten Theaa, mutta käänsi päänsä takaisin menosuuntaan. Kyllähän toinen voisi kävellä, mutta se olisi aivan liian hidasta.
Susi ei voinut pyytää toista pitämään tiukasti kiinni, mutta yritti vihjailla sitä nostaessa kävelynsä hölkäksi ja siitä hitaasti juoksuksi. Lopulta saattoi kuulla tuulen huminan korvissaan, kun Fergus tömisti eteenpäin isoilla tassuillaan, puikkelehtien puiden lomassa syvemmälle metsään. Ylimääräinen lasti ei tuntunut missään, oli hän raahannut mukanaan isoja hirviäkin, yksi ihmisneito selässä hän juoksisi vaikka Cryptin päästä päähän.

Ferguksen suunnitelma oli hyvin yksinkertainen. Hänen täytyisi viedä Thea kauemmaksi kotiseutunsa metsiköstä, josta tuota tultaisiin etsimään ensimmäisenä. Heidän piiloansa ei löydettäisi yhdessä yössä. Toki saattoihan ihmisillä olla vainnukoiransa, mutta susi oli miettinyt reittinsä etukäteen, joka mutkittelisi paiaksta toiseen ja veisi aikaa jäljittää. Se mitä taas tuli rahan kiristämisen suhteen, hän voisi Thean nukkuessa etsiä käsiinsä jonkun näistä naisen etsiöistä ja välittää viestin. Jos jokin menisi pieleen pahemman kerran, hänen laumansa tietäisi missä hän olisi ja tulisivat etsimään, jos alfaa ei kuuluisi kotiin yli kolmeen päivään.

[Wolga]

Mitä kovemmaksi vauhti kävi, sitä tiukemmin sormet puristuivat turkkiin ja ylävartalo painui lähemmäs hukan selkää ja niskaa – näin olisi virtaviivaisempi tuulen kanssa, kyydissäkin olisi helpompi pysytellä. Tunne oli kertakaikkisen uusi, aivan erilainen kuin hevosen selässä. Vaikka silloinkin häntä kuljetti voimakas ja nopea eläin jonka kanssa he kykenivät ymmärtämään toisiaan, ihmissuden kanssa ymmärryksen taso oli luonnollisesti sama kuin olisi toisen ihmisen kanssa keskustellut. Toki hän nyt ei voinut kuin yrittää päätellä, mitä toinen yritti eleillään ja äännähdyksillään kertoa, mutta hukka kyllä ymmärtäisi kaiken. Myös liikkeet hänen allaan tuntuivat vieraammilta kuin hevosen, liukas selkä teki kyydissä pysymisen hankalammaksi. Ehkä oli väärin verrata puoli-ihmistä hevoseen, joka oli ihan kokonaan hevonen, mutta mihinkään muuhun hän ei pystynyt tätä tunnetta vertaamaan. Hetki hetkeltä ymmärsi paremmin kuinka voimakas ja nopea olento ihmissusi olikaan, ehkä joutuisi vielä perumaan lausuntonsa siitä, ettei toinen voinut olla sulava liikkeissään. Kovin ketterästi mies heitä kuljetti pitkin metsää.

Totuttuaan liikkeeseen ja maaston heidän edessään muuttuessa hetkeksi tasaisemmaksi, reitti vähemmän mutkittelevaksi, irrotti kätensä harmaasta turkista ja suoristi varoen selkäänsä. Jalat puristuivat hieman tiukemmin Ferguksen kylkiä vasten ja kädet levitettiin ilmaan kuin olisi ollut pahainen lintu. Tämä retki saattoi hyvin olla elämänsä parhain päätös, ainakin nyt tuntui siltä ettei mikään voisi olla paremmin. Eikä hän muistanut edes katsoa ympärilleen, jotta olisi edes auttavasti pysynyt kartalla kotimatkansa suunnasta – typerää ja ajattelematonta, mutta ehkäpä vielä retken todellisen luonteen selvittyä hän jatkossa muistaisi olla varovaisempi. Horjahdus sai villikon nopeasti kumartumaan lähemmäs harmaata selkää ja upottamaan sormet jälleen syvälle turkkiin. Nauru purkautui villinä ja riemukkaana. Ihan hullua.

//Jees, nyt en ainakaan keksi mitään muuta kuin perus kaatumiset/tippumiset, en tiedä kannattaako vielä tähän väliin sotkea muita ihmisiä? Voidaanhan me sitten vaikka seuraavalle päivälle suunnitella jonkinlainen kohtaaminen etsintäjoukkojen kanssa? Ja ideoida miten siinä kävisi?//

[Janni]

Häntä perässä hulmuten Ferguksen vauhti ei hidastunut. Susi saattoi tuntea Thean painon ja liikeet selässään. Hän harvemmin kyyditsi näin ketään, mutta kyllä hän uskoi tuntevansa, jos toinen horjahtaisi pahasti. Maiseman muuttuessa tuntui neidon ote höltyvän hiljakseen ja pian ote kirposi kokonaan, mutta puristavasa tunteesta kylkiä vasten, Ferfus kyllä tunsi naisen olevan vielä kyydissä.
Silkasta uteliaisuudesta susi vilkaisi naisen puoleen, nähden tuon nauttivan vauhdista, levitellessään käsiään kuin lintu siipiään. Se teki lisää ilmavastusta, mutta ei se paljoa vauhtia hidastanyt. Ferguksen väistäessä kantoa, säpsähti Thea takaisin pitämään turkista tiukasti kiinni, mutta tuo nauroi. Jos susi olisi kyennyt, olisi tämä hymyillyt. Tätä kenties Thea piti hauskanpitona? Tosin tuskin tuo useasti pääsi ihmissuden kyytiin.

Oli kulunut kenties parituntia ja Fergus oli pitänyt kyydin tasaisena, muttei liian vauhdikkaana, jotta jaksaisi perille asti. Tosin jokin sai uroksen hiljentämään vauhtiaan ja pian tämä vain käveli. Fergus oli painanut kunonsa maata vasten, selvästi haistaen jotain. Susi ei pyytänyt Theaa nousemaan vielä pois selästä, vaan lähti jolkottelemaan kirsuun iskeneen vainun perään.
Jos Thea yritti sanoa jotain, päästi susi keskeyttävän äännähdyksen, täytyi olla hiljaa. Fergus yritti pitää läähätyksensäkin minimissään. Uros pysähtyi ja kääntyilevistä korvista päätellen tämä kuunteli. Kauempaa saattoi kuulla hiljaista rasahtelua ja susi käänsi päänsä äänen suuntaan. Jos osasi katsoa tarkasti saattoi kauempana parin puun välissä nähdä liikettä. Se oli urospeura, eikä tuo näyttänyt huomanneen heitä vielä. Fergus oli kiertänyt vastatuuleen, joten heidän tuoksunsa ei päässyt hälyyttämään sorkajalkaista.
Punainen katse kääntyi Theaan, uros heilautti päätään pyytäen neitoa nousemaan pois selästä. Hän kävisi hakemassa heille illallista.

//Joo mulla vaan oli ideana et ku Fergus pyytää viemään sen viestin, et ne tapaa siinä joen rannalla rahojen kanssa ja sitä rataa. Et en sen pidemmälle miettiny mitä kaikkee siinä sit voi tapahtuu , et sen voi kyl pohdiskella läpi jos ideaa pukkaa :D //

[Wolga]

Pari tuntia meni kuin siivillä, ihmetellessä vaihtuvia maisemia ja tätä kummallista asetelmaa joka olisi voinut olla kuin suoraa lastensaduista. Tai sitten jostain painajaisesta, riippuen toki kuinka tämä tulisi päättymään – hyvin vai hyvin huonosti. Vaikka Thea kyllä epäili, että vaihtoehdot olivat pikemminkin huonosti ja hyvin huonosti. Hän oli hyvä laskeutumaan jaloilleen, tapahtui mitä tapahtui, joten ei osannut pelätä hukan kanssakaan tapahtuvan mitään sellaista mistä ei selviäisi. Paitsi tietenkin, jos toinen hyökkäisi hänen kimppuunsa, mutta sitä oli koko ajan hankalampi kuvitella tapahtuvaksi. Vauhdin hiljentyessä kävelyksi suoristi nainen selkäänsä ja tähyili ympärilleen, kuulosteli metsää ja mietti mikä oli toisen saanut hiljentämään. ”Mik…”, aloitti mutta ei ehtinyt lopettaa, kun hukka keskeytti hänet lyhyellä murahduksella. Oli selvää, että nyt pitäisi olla siis hiljaa.

Utelias katse seurasi kuinka kuono painui maahan ja lavat laskeutuivat hivenen hukan nuuhkiessa tarkoin, ehkä jotain kiinnostavaa jälkeä. Nainen nojautui hieman eteenpäin nähdäkseen korvien välistä maahan, jos olisi itsekin pystynyt siinä jotain toteamaan. Sääret nousivat hieman harmaata kylkeä pitkin, kun polvet koukistuivat uteliaan kurottautuessa niin paljon kohti niskaa kuin vain pystyi aiheuttamatta hukan kululle hankaluuksia. Viimein oli näkevinään nopean vilauksen sorkanjäljestä, joka oli painunut pehmeään maahan. Ehkä he saalistivat? Ajatus tuntui kiehtovalta. Hän olikin päässyt jo kokeilemaan ansalankaa, oli opetellut käyttämään jousta isänsä paheksunnasta huolimatta ja nyt hän pääsisi näkemään kuinka ihmissusi hankkisi ruokansa. Tai niin hän ainakin epäili. Kun tuo pysähtyi ja kohotti päätään, katseli Thea korvien liikehdintää niiden etsiessä äänen lähdettä. Samalla myös naisen katse kääntyi hakemaan sitä jotain, mitä seuralaisensakin etsi. Lopulta näki lyhyen vilauksen ruskeavoittoisesta sarvipäästä ja kurtisti kulmiaan, ei kuitenkaan ehtinyt kommentoimaan kun punaisen silmän katse vaati häntä tekemään jotain. Ilmeisesti laskeutumaan toisen eleestä päätellen. Niinpä linnunpelätti nosti varoen toisen jalkansa suden selän ylitse ja laskeutui pehmeästi, ihmeenkin äänettömästi jaloilleen. Hiipi hukan päänvierelle ja kurottui kohti vasenta korvaa. ”Tuo on jo brassailua”, kiusasi ja nipisti sanojensa kylkiäseksi harmaata korvalehteä kujeillen.

Sen sanottuaan asteli hiukan sivummalle ja nojasi lantionsa puunrunkoon, jääden uteliaana seuraamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Hän todellakin aikoi katsoa, ei halunnut menettää hetkeäkään tästä näytelmästä jossa heikompi jättäisi henkensä vahvemman kynsiin. Tai sitten heikompi näyttäisi pitkää nenää vahvemmalleen ja pötkisi pakoon pusikot pölisten. Sekin olisi kyllä hauska nähdä, voisipahan todeta ettei ihmissusi ihan niin mahtava olento ollutkaan.