Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

[Janni]

Thean laskeuduttua Ferguksen selästä, tuo kumartui suden korvan puoleen jotain kuiskaamaan. Uros tuhahti naiselle takaisin, suoden tuolle vielä merkittävän katseen, hän tuolle brassailut näyttäisi. Neidon jäädessä puun vierelle lähti susi kulkemaan sivumalle, katse kohti saaliissa. Fergus ei suunnanut suoralla linjalla peuraa kohti, vaan kiersi tuon taakse pitkässä kaaressa, pysytellen niin matalana kuin mahdollista. Eläin näytti nautiskelevan kevään viherkasvustosta, eikä ollut valpastunut vielä.
Hetken aikaa metsässä oli vielä hiljaista, Fergus oli pysähtynyt pohtimaan taktiikkaansa. Hän ei haluasisi lähteä juoksentelemaan peuran perään kauas, ihan vain Thean takia. Suden katse käväisi naisessa ja hän keksi mitä tehdä.
Sarvipää kohotti päänsä äkisti ja tuon korva heilahti sivulle, josain oli kuulunut rasahdus. Eläimen kuitenkin kääntäessä päänsä, sai tuo nähdä kauhukseen päälle yrittävä ihmissuden. Ketterä peura tietenkin pinkaisi juoksuun, potkien sorkillaan multaa suden naamalle mennessään. Fergus vain ravisti päätään.

Susi oli pelästyttänyt peuran sopivassa kulmassa, jolloin eläin rynnisti paniikissa suoraa Theaa kohti. Olihan moinen ajatus vaarallinen, mutta nainen taisi toimia hyvin peurankin pelättimenä. Sarvipää joutui jarruttamaan, jotta pääsisi väistämään kuin tyhjästä tupsahtaneen naisen. Mutta tuon harmiksi jarrutus hidasti vauhtia tarpeeksi, jotta Fergus saattoi hyökätä tuon niskaan. Eläin kaantui parkaisten ihmissuden painon alle, ryhtyen sätkimään ja huitomaan sarvillaan petoa pois kimpustaan. Fergus sai sarvesta ohimoonsa, mutta se ei estänyt tätä paljoa iskemästä hampaansa peuran kurkulle. Leukojen puristuessa yhteen, saattoi kuulla kuinka eläimen kaularanka rutisi, pistäen tuon sätkimiselle velton lopun.
Fergus päästi irti saaliista, jonka pää valahti maahan elottomana. Hampaat olivat lävistäneet eläimen nahan, josta nyt valui verta vuolaasti värjäten maan punaisella. Sudenkin suupielet olivat tahriintuneet vereen, jota tämä nyt nuoleskeli pois, vilkaisten samalla Thean puoleen.

[Wolga]

Thea virnisti loittonevalle selälle ja kiersi kätensä puuskaan, nyökkäsi kun Fergus käänsi vielä katseensa häntä kohden. Ei mielessä edes käynyt sellainen vaihtoehto, että toinen voisi vain hylätä hänet tänne ja sittenpä vasta pulassa oltaisiinkin. Vaan eipä käynyt sekään, että häntä pian käytettäisiin puskurina saalista vastaan – siihen ei olisi suostunut. Tai ehkä oikein ohjeistettuna olisikin. Tilanne yllätti hänet aivan puuntakaa ja heti vahingoniloisen naurahduksen jälkeen, jonka oli kirvoittanut olettamus eläimen karkaamisesta hukan ulottumattomiin. Mitä vielä, sarvipäähän käännähti kohti käkkärätukkaa, vauhkona ja villinä se juoksi kohti hänen olinpaikkaansa eikä aikaa ollut hetkeäkään miettiä mitä hänen tulisi tehdä.
Ensimmäinen reaktio oli hevosten kanssa pelaamisesta opeteltu käsien levittäminen ja eteen astuminen, ”minunhan yli et hemmetti vie juokse”, sähinän kanssa ja se toteutettiin. Eläimen silmät pyörähtivät kauhusta, kun edessä olikin este jota se ei ollut odottanut ja pitkät jalat tekivät voimallisesti töitä kurssin muuttamiseksi. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä silmänräpäyksessä suuri susi oli hyökännyt eläimen niskaan ja pienen tuhoon tuomitun taistelun jälkeen valtavat hampaat pureutuivat sen sirolle kaulalle. Rutina sai ihon nousemaan kananlihalle ja leukaperät kiristymään. Loppujen lopuksi kuolema oli varsin humaani, se ei aiheuttanut tarpeetonta tuskaa ja elämä näytti pakenevan nopeasti veltoksi muuttuneesta kehosta.

Thea oli tuijottanut näkyä hievahtamatta, leuka epämiellyttävän näköisesti roikkuen ja selvän kauhunsekaisen huuman vallassa. Tällaista hän osasi arvostaa todella, tämä oli sitä mitä eläimet tekivät selvitäkseen. Ja mitä näemmä myös ihmissudet kykenivät tekemään, kaiketi myös henkensä pitimiksi. Mutta, kyllähän elämän haurauden näkeminen hetkeksi hiljensi rääväsuisemmankin, joten Theallakin meni hetki kerätä ajatuksensa ja saada kasvonsa peruslukemille. Katse nousi saaliista suteen, joka nyt nuoli veren punaamia suupieliään ja taas muisti kuinka vaarallisessa seurassa liikkuikaan, mutta turha sitä enää oli murehtia – piti vain toivoa, että jos tänä iltana olisi hänen vuoronsa heittää hyvästit elämälle, se kävisi yhtä nopeasti kuin tuolla peurallakin. ”Olipa kiva, että kerroit aikovasi käyttää minua seinänä”, mutisi näytellen loukkaantunutta, pyöräyttipä silmiäänkin ja naksautti kieltään. ”Ja jos tuo ei ollut brassailua, niin mikä sitten? Te miehet olette samanlaisia lajista riippumatta”, virnisti ja asteli sitten eläimen raadon luokse. Sen silmät olivat kuoleman lasittamat ja mitään näkemättömät, hellästi nainen painoi sen luomet kiinni ja sipaisi sormillaan turvan vielä lämmintä pintaa. Kuolemaa piti kunnioittaa, etenkin jos se oli uhri heitä varten, senkin oli elämänsä varrella oppinut.

[Janni]

Fergus oli odottanutkin valitusta hänen päätöksiensä suhteen. Susi vain kallisti naiselle päätään ja istahti alas. Ei toinen näyttänyt kuitenkaan suuttuvan hänelle, sitäkin hän oli odottanut, mutta parempi näin. Punainen katse kävi kuolleessa eläimessä, jonka luoksi neito astui. Tästä ei olisi enää pitkä matka piilopaikalle, eikä hän kykenisi kantamaan Theaa sekä saalista, ehkä uros voisi vaihtaa muotonsa. Kommunokoinin puute alkoi tuntua ärsyttävältä.
Susi jännitti lihaksensa ja painoi päänsä alas, silkasta epämukavasta tunteesta. Syvää murinaa saattoi kuulla tämän kidasta, mutta ei se mitään uhkaavaa ollut. Turkki lähti vetäytymään ja keho kävi saman ratisenvan prosessin, mutta vain takaperin. Vaatteet ilmestyivät turkin alta, siinä missä inhimilliset piirteet. Fergus istui edelleen maassa, hengittäen syvää, kuin olisi juossut juuri pitkänkin matkan.

Se veikeä virne ei kuitenkaan ollut miehen kasvoilla, ilme näytti enemmän jäykältä ja kireältä. Mies ei vielä sanonut mitään, vaan vei kätensä vyölaukulleen. Tulitikkurasia rapisi Ferguksen otteessa, joka ärsyttävästi tärisi. Savuke sujautettiin huulien väliin sutjakasti ja tulitikkuun raapaistiin tuli. Pian ilmaan kohosi kitkerä haju, joka ei muistuttanut tupakkaan. Se oli enemmän yrttimäinen, mutta mielissään Fergus näytti täyttävän keuhkonsa savulla. "Ajattelin että toisin elämääsi hieman jännitystä." Mies lopulta totesi näin jälkikäteen, samalla kun tärinä näytti lakkaavan ja lihasten reuntoutuvan.
Ferguksen saatua itsensä jälleen rennoksi, saattoi hän viimein tuntea jotain kosteaa valuvan hitaasti leukaperälleen. Mies sipaisi ohimoaan, nähden sormenpäänsä tahriintuvan vereen. "Äh pirun sarvipää." Tämä mutisi. Turkki oli selvästi peittänyt pienen haavan, minkä mies oli saanut sarven osumasta.

[Wolga]

Thea oli aikeissa kysyä, että mitähän he seuraavaksi mahtaisivat tehdä sillä ainakaan hän ei suostuisi matkustamaan samassa selässä kuolleen peuran kanssa, mitkä puheet siitäkin syntyisivät jos hän kotiutuisi mekkonsa helmat veressä. Ei kuitenkaan ehtinyt avata suutaan, kun tuo tunteja aiemmin toisin päin tapahtunut muutos käynnistyi nyt uudestaan – tosin tällä kertaa sudesta ihmiseksi. Edelleen se näytti varsin kivuliaalta ja tätä ajatusta vahvisti miehen voimakkaan vapinan näkeminen, sekä kasvojen tiukka ilme. Pää kallellaan nainen seurasi kuinka tupakka etsittiin huulien väliin ja saatiin tärinästä huolimatta sytytetyksi, selvästi se näytti auttavan sillä nyt mies perusteli valintojaan ja kuulosti kohtalaisen tasapainoiselta. ”Ehkä olisin selvinnyt ilman lisäjännitystä”, hymähti ja astui askeleen lähemmäs maassa istuvaa miestä. Samalla, kun toinen huomasi haavansa, tarttui haalean ruskeiden silmien katse siihen. Miltähän miehen veri maistui? Päätti kuitenkin olla ehdottelematta moisia outouksia, eihän hän sentään mikään eläin ollut ja osasi kyllä puhdistaa haavoja ilman niiden nuolemistakin. Ehkä hänelle toistaiseksi riittäisi pelkkä mielikuva miehen ilmeestä, jos hän ehdottaisi.

”Sen siitä saa, kun äijäilee”, myhähti vahingoniloisena, mutta polvistui silti istuvan vierelle ja pyyhkäisi sormellaan tämän poskea jolle veri oli valunut. Haava ei näyttänyt vuotavan kovin voimallisesti, eikä se mikään suuri ollut vaikka tarjoaisikin varmasti oikein mukavaa päänsärkyä. Ellei tuo ihmeelliselle tuoksuva tupakka auttaisi siihen vaivaan. Tähyili ympärilleen, mutta ei tähän hätään keksinyt missä voisi olla lähin puro, tai joku muu vesistö. Nousi lopulta jaloilleen ja nosti täyspitkän mekkonsa päällimmäisen kankaan vyötärölleen, paljastaen ohuen valkoisen alushameen pitsireunoineen. ”Jos tirkistelet niin potkaisen”, lupasi nostaessaan nyt hieman alushameen helmaa, jotta voisi siistiä haavaa sen verran kuin ilman vettä ja muuta tarpeellista saattoi. Mekon helmojen alta paljastui nyt miesten mokkanahkaiset, kaikkea muuta kuin naiselliset, hieman nykyaikaisia maihareita muistuttavat kengät. Maitokahvin väristen säärien ohi oli paljas, sillä Thea vihasi koko sydämestään sukkahousuja ja muita kiristäviä, tai muuten inhottavia alusvaatteita. Mikäli Fergus ei pyristelisi vastaan, ei puhdistamisessa menisi kauaa aikaa ja pian Thea voisi istuutua toisen viereen ja kysellä, että mikä olisi seuraava suunnitelma.

[Janni]

Fergus naurahti Thean kommentiin, oli hyvä kuulla että neito piti häntä sentään äijänä. Mies pyyhki verisiä sormiaan housuihinsa, ennen kuin näki neidon käden ilmaantuvan poskelle. Mies katsahti toiseen kysyvänä, muttei vielä kommentoinut mitään, kävi vain ottamassa sätkänsä sormiensa väliin ja puhalteli savut ulos, pois päin toisen kasvoilta. Fergus jäi seuraamaan mitä ihmettä toinen teki mekkonsa kanssa. Tosin helman kohotessa, lähti mies huomaamattomasti kallistamaan päätään, mutta pysähtyi kun kuuli toisen varoituksen. Fergus virnisti ja suoristi päänsä takaisin ryhtiin.
"Et kai sinä ole huolissasi minusta?" Fergus kysyi, poltellen savukettaan rauhassa, samalla kun neito aikoi hänen haavaansa puhdistaa. Ei hän hanttiin pistänyt, mutta ei hän itse olisi paljoa asialle tehnyt, muuta kuin pyyhkinyt verta pois poskeltaan aina sitä mukaa kun sitä valui. Olisi sen voinut hoitaa myöhemminkin.

"Kiitos kuitenkin." Fergus yllättäen kiitti tuijottaessaan Theaa silmiin, nojautuen samalla toisen kätensä varaan rennosti. "Voimme jatkaa loppu matkan kävellen, tästä ei ole pitkästi pikku piilopaikkaani." Mies lisäsi.

[Wolga]

”Älä imartele itseäsi. Jos nyt menet ja tainnut johonkin aivotärähdykseen, tai kuolet verenmyrkytykseen, niin mitäpä ajattelit, että ihmisnaiselle näissä metsissä tapahtuu ilman isoa ja vahvaa pelotetta?”, torui niskojaan nakellen samalla, kun istuutui toisen vierelle. Thea kurtisteli kulmiaan miehen kiitokselle ja heilautti kädellään vähättelevästi ilmaa, itseään oli lähinnä auttanut – vaikka toki siinä saattoi olla jonkinlaista inhimillistä huolenpitoakin, kyllähän tämäkin villikko kaikesta huolimatta oli ihminen. Ja nainen. Se vain kumpusi jostain syvältä, se tunne että piti auttaa jos apua tarvittaisiin. Tiiviiseen katseeseen tuntui hankalalta vastata nyt, kun toinen oli taas mies. Oli hullua ajatella, että vain hetkiä aiemmin oli niin estottomasti rapsuttanut ja silittänyt, tunnustellut, tuota miestä sudenpuvussaan. Nyt koskettaminen tuntui paljon luvattomammalta ja nainen pitikin sormensa visusti sylissään istuessaan toisen vierellä. ”Pieni piilopaikka kuulostaa pahaenteiseltä”, naurahti päätään pudistellen, kuin olisi voivotellut omaa päätöstään lähteä mukaan metsään, josta ei tiennyt mitään.

Nousi kuitenkin jaloilleen ja pyyhkäisi kätensä mekkonsa helmoihin, katsahti peuraan ja mietti pitäisikö hänen tarjoutua kantoavuksi. Päätti kuitenkin, että turhaa olisi tarjota apua sillä olihan toinen kantanut hänetkin ja kyllä kai voimakas ihmismieskin saattoi harteillaan peuran kantaa, miksei siis ihmissusi jaksaisi. ”Onko piilopaikan lähellä jotain missä voi peseytyä?”, jos jotain Thea inhosi, niin likaisuutta. Tai tarkemmin, inhosi laitaa likaisena nukkumaan. Oli mukavampi jos pääsi pesemään päivän pölyt ja metsän pois iholtaan, vaikka näissä olosuhteissa se taitaisi olla mahdotonta.

[Janni]

Fergus virnisti Thealle, oman henkensä takia tuo huolehti miehestä. Se oli kyllä ymmärrettävää, mitä neito tekisi ilman häntä? Tosin olihan se myös hieman sääli, ettei Thea myöntänyt suoranaisesti hänestä huolehtivan.
Puolet sätkästä oli tässä ajassa poltettu, välillä mies näpäytti siitä tuhkia pois.
Piilopaikasta kun puhuttiin, neito ei kuulostanut oikein pitänyt ajatuksesta. "No sehän siinä vasta onkin jännää, mutta ei se mikään sudenluola ole." Mies vastasi, nousten toisen perässä ylös.
Fergus kääntyi peuran puoleen, puristaen sen mitä sätkästä oli jäljellä huuliensa väliin ja kumartui tarttumaan eläinmen takajaloista. Mies nosti sen ylös maasta, roikottaen pää alaspäin, niin että kaulasta olevasta haavasta valuisi loput veret mitä tuolla oli vielä vuodatettavana.

Huomio kääntyi Theaan siinä samalla, tuo oli huolissaan hygieenistaan. "Piilopaikkani on vanha mylly. Sen vierellä on pieni puro." Fergus vastasi, tuskin se lämpimälle kylpyvedelle veti vertoja, mutta puhdasta vettä se oli.
Jätettyään jälkeensä tarpeeksi ison verilammikon, Fergus heiväsi peuran harteilleen. "Et sinä tosin mielestäni näytä niin likaiselta." Mies päätti kommentoida lähtiessään liikkeelle.

[Wolga]

Hymähti. Sudenluola ihmissuden kanssa sai ajatuksenakin kylmät väreet juoksemaan pitkin selkärankaa ja polvia heikottamaan, siellähän oli kylmä ja hän joutuisi alistumaan ja etsimään lämpöä hukasta. Kuka tietää mihin sekin johtaisi. Katseli ympärilleen sillä välin, kun mies valutti loppuja veriä ulos peurasta. Tuota ei olisi kai ihan tavallinen ihminen pystynyt tekemään ihan noin vain, tai ainakaan Thea ei ollut koskaan nähnyt niin voimakkaan näköistä miestä että olisi voinut. Sille riuskalle tallipojallekin oli ollut hikeä pintaan nostattava suoritus nostaa hänet seinälle, kaipa tuollainen peura hitusen enemmän painoi luineen ja kaikkineen. Päätä puistettiin, jotta sopimattomat muistot ja muut kiihdyttävät mietteet poistuisivat samaa reittiä kuin olivat tulleetkin. Nyt oli pakko keskittyä katsomaan maamerkkejä, että osaisi edes tähän jos olisi tarvetta paeta. Tai joutuisi vaeltamaan kotiin ilman apua. Myllyksi se piilopaikka mainittiin ja kuului siinä olevan puroakin, paikkahan kuulosti oikeastaan ihan viihtyisältä.

”Tietäisitkin”, lausahti ja veikeä pilkahdus käväisi naisen katseessa, kun tämä katsahti miestä ripsiensä lomasta. Enempää ihmettelemättä Thea lähti astelemaan hukan perään, kallisti päätään katsellessaan toisen rentoa kulkua ja peuran heilahtelua harteilla. Ei ollenkaan paha paikka kävellä. ”Olisihan tuo matka näinkin mennyt”, virnuili, unohtaen jälleen että hänen kuului pitää kohteliaan etäiset välit. Ei vain ollut ajatellut sitä, että muutaman tunnin yhdessä olon ja susiratsastuksen jälkeen välit eivät yksinkertaisesti tuntuneet enää erityisen etäisiltä.

[Janni]

Vilkaisu silmäkulmasta luotiin Theaan huvittuneena, mutta ei hän sen enempää omia mietteitään tuonut julki. Oli totta, että peura oli iso ja raskas eläin, mutta olihan mies eläin itsekin, joka luonnostaan joutui kasvattamaan voimiaan selviytyäkseen. Tietenkin miehellä oli myös ihmismieli, joka tahtoi siihen kaiken kukkuraksi pitää hyvän huolen kunnosta monesta muustakin syytä kuin selviytymisen takia.
"Olisihan se, mutta ajattelin että halauaisit päästä perille ennen pimeää ja tuskin sinä nyt kokomatkaa olisit jaksanut jalan." Fergus totesi. Oli varmasti helppoa tulla sokeaksi matkan määrälle, jos oli joku joka hoiti kulkemisen tuon puolesta. Sätkä viimein alkoi palaa viimeisiään, joten mies tumppasi sen matkan varrella jalkansa alle.

Maasto muuttui loivaksi ylämäeksi ja Fergus ainakin saattoi jo kuulla kauempana puron solinaa. "Et ole kertonut minulle vieläkään mitä teet pitääksesi hauskaa." Fergus muisteli viikkon taaksepäin, hän mielleään tahtoisi saada siihen kysymykseen vastauksen.
Harjanteen päällä sattoi nähdä puisen rakennuksen, jonka kyljessä näytti olevan iso lahoamaisillaan oleva vesiratas, jonka siivekkeet eivät enää yltäneet rakennuksen vierellä virtaavaan puroon. Ilmeisesti puro oli tyrehtynyt liikaa myllyn ratasta pyörittämään, jonka takia mylly oli hylätty. Rakennuksesta itsestäänkin saattoi nähdä, että se oli ollut sään armoilla, eikä kukaan ollut pitänyt sitä kunnossa. Pystyssä se kuitenkin näytti hyvin pysyvän ja kyllä se vettä piti suurimmilta osin, jos sade yllättäisi.
"Siinä se on. Ei se kovin häävi ole ulkoapäin, mutta sisältä oikein kotoisa." Fergus kertoi, heidän pysähtyessä myllyn eteen. Mies veti peurankin alas harteiltaan, huokaisten urakkansa päätteeksi.

[Wolga]

Sieltä se jälleen tuli, kysymys johon oli kieltäytynyt aiemmin vastaamasta. Nyt siihen ei kuitenkaan tuntunut olevan estettä, eikä Thea epäillyt etteikö toinen jo osaisi jotain arvatakin. Sormet kävivät kuitenkin haromassa hiuksia, kun hetken mietti miten asettelisi sanansa jotta ne kuulostaisi oikealta toisen korviin. Harppasi myös muutaman reippaamman askeleen, jotta pääsi miehen vierelle. ”Minä pidän hauskaa ratsastamalla, hevosilla ja nykyään jättisusillakin”, virnisti, ”myös kylmässä vedessä pulahtamisen jälkeinen tunne vastaa sellaista euforiaa ettei toista”, jatkoi luetteloaan ja suuntasi katseensa edessä siintävään myllyyn. ”Minusta on myös hauskaa testata taitojani ja kehittää itseäni monella erisaralla”, hän ei aikonut kertoa, että taitoja hänellä oli erityisesti ihmismiesten pyörittelyyn ja oman tahtonsa läpisaamiseen. ”Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, pidän hauskaa väittelemällä politiikkaa sellaisten kanssa, jotka siitä todella jotain ymmärtävät”, väittely oli kuin painia, mutta ilman fyysistä kosketusta. Ja kaikista parasta oli, jos saattoi laittaa jauhot suuhun väittelytoverilleen. Eihän tässä ihan kaikki ollut, mutta jotain kuitenkin – ehkä toinen saisi näistä irti sen mitä tahtoi kuulla.

”Sehän näyttää ihan kotoisalta”, lausui ja tarkoitti sanojaan. Mylly tosiaan näytti kotoisalta, vain lämmin valo sen pölyisten ikkunoiden takaa puuttui. Se oli jotenkin pelottava ja kutsuva yhtä aikaa, ehkä kuin piilopaikan omistajakin. Karismaattinen. ”Kaipaisi ehkä naisen kosketusta”, puhe lausuttiin vakavana, mutta pelkäksi huumoriksi se oli tarkoitettu. Thea ei ainakaan ollut niitä naisia, jotka kärsivät pesänrakennus vietistä. Monet kyllä olivat, oli ihan käsittämätöntä kuinka paljon naiset saivat kulutettua aikaa kotien laittamiseen ja milloin minkäkin muodin perässä pysymiseen. Kyllä hänkin nautti muodista ja rakasti merten takaa tuotuja kankaita ja värejä, mutta rajansa kaikella. ”Jos toit minut tänne susivaimoksi pentuja tekemään, niin saat kyllä pettyä. Ei tämä niin karismaattinen paikka ole, että en kaipaisi takaisin kotikylääni”, kiusasi ja tökkäsi kyynärpäällään miestä kylkeen.

[Janni]

Thean lista hauskanpidon suhteen ei joltain osin yllättänyt Fergusta. Ratsastamisen hän olikin jo pystynyt päättelemään, mutt politiikka tuli silkkana yllätyksenä. Ei mies itse siitä aiheesta ymmärtänyt mitään, hänelle riitti yksinkertaiset säännöt, jotka hän itse oli luonut.
Ferguskin katseli rakennusta siinä missä nainenkin. Siitä oli jonkin aikaa, kun hän viimeksi oli täällä pysähtynyt. "Hauskanpidostasi päätellen, sinä et varmaankaan halua siihen koskea." Mies naurahti naisen kommentiin. Oli kuitenkin hyvä nähdä ettei toinen nyrpistellyt nenäänsä. Fergus sai vitsin osakseen ja tökkäisyn kylkeen, Theahan alkoi tuntua rennomalta hänen seurassaan. "Sääli, sinulla olisi luonnetta susivaimoksi." Mies vitsaili takaisin, astellen samalla myllyn ovea kohti.

Puinen ovi näytti olevan hieman jumissa, mutta helposti susimies sen repi auki ruosteisten saranoiden naristessa. Oven takaa avautui hämärä huone, valo ei kunnolla päässyt pölyisistä ikkunoista läpi, mutta ovesta tulviva valo paljasti kohtuu kokoisen oleskelutilan. Huoneessa oli takka, nurkassa pari tuolia ja pöytä. Yksinäisestä vuoteesta päätellen mylly oli ollut yhden henkilön asuttama. Sen päällä oli patjan sijasta kasa taljoja, lampaan kuin muutaman metsässsä elävän sorkkajalan. Taljat Fergus oli itse myllyyn raahannut ihan vain mukavuuden toivossa. Takan vieressä näytti olevan polttopuu kasa, jotka eivät näyttäneet aivan ulkoa tuoduilta, enemmänkin jonkun edesmenneen huonekalun lahoisia osia. Tilan oikealla seinustalla oli oviaukko huoneeseen, missä pölyn peitteiset myllykivet sijaitsivat.

"Jos haluat voit laittaa takaan tulen, minä ryhdyn nylkemään illallista." Mies ilmoitti kaivaen vyölauksutaan ne samaiset tulitikut ja heitti ne Thean kässin, ennen kuin kääntyi ovelta takaisin peuran luokse.

[Wolga]

Vai luonnetta susivaimoksi. Oli varmasti, mutta susivaimot tai muutkaan vaimot eivät osallistuneet maailman muuttamiseen. Kaikki vaimot kyllä jaksoivat väittää, että vaikka miehet esiintyivät päätöksen tekijöinä ja vaikuttavina henkilöinä, olivat he kaula joka päätä pyöritti. Thea ei aivan uskonut siihen. Sillä päällä oli kuitenkin liikaa omia ajatuksia ja tuskin miehet niin naisellisen lämmön kipeitä olivat, että vain puutteen pelossa tottelivat vaimojaan. Saihan sitä lämpöä muualtakin kuin aviovuoteesta. No, yhtäkaikki, Thea ei ollut suunnitellut ryhtyvänsä vaimoksi kenellekään, ei nyt eikä varmasti koskaan. Vaikka, jos ryhtyisi vaimoksi niin ehkä susivaimo olisi ainoa kiinnostava vaihtoehto.

Kun ruosteiset saranat antoivat periksi ja ovi avautui kipeästi kirskuen, asteli käkkärätukka kaula pitkänä ja silmät suurina myllyyn johon kelmeä valo pyrki ovenraosta. Silmillä meni hetki tottua hämäryyteen, mutta pian hän näki edessään tarkasti pienen talonpoikaistuvan sänkyineen ja takkoineen. Puut eivät ehkä olleet varsinaisia takkapuita, mutta kaiketi hukka ei tarvinnut piilopaikassaan juuri huonekaluja. ”Sinä varmaan viihdyt lattialla?”, kysyi kulmaansa kohottaen, kun katse seisahtui yksinäiseen sänkyyn. Eikä se ollut mikään parisänky, saattoi vain ihmetellä kuinka Ferguksen kokoinen mies mahtui siihen mukavasti nukkumaan – tai sitten hän oli vain tottunut liian hyvälle omassa sängyssään, jossa mahtui levittäytymään vaikka x-asentoon jos niikseen tuli. Muuten tupa näytti viihtyisältä ja nimensä veroiselta, piilopaikalta. Aika kyllä tulisi pitemmän päälle pitkäksi, mutta ehkäpä heillä ei ollut tarkoitus viettää täällä kuin pelkästään yksi yö. Tai toivottavasti ei ollut.

Hukka ehdotti, että hän voisi sytyttää takkaan tulet sillä välin kun itse nylkisi peuraa ja heittipä tikutkin hänen käsiinsä. ”Valmennus alkaa”, mutisi poistuvan selän perään, mutta asteli silti takan äärelle. Pienen silmäilyn jälkeen löysi takanreunalta hiukan ruostuneen puukon, joka varmaan olisi ihan riittävän hyvä hänen tarkoituksiinsa. Ihmeen näppärästi vuoli puukalikoihin syttöjä ennen kuin asetteli ne takan pesään, lopulta vuoli pienempiä lastuja joista keräsi kimpun käteensä ja raapaisi sitten tulitikkuun tulen. Sytytti lastut ja hetken niiden syttymistä seurattuaan asetteli ne puukekoon. Muutamaan kertaan joutui kohentamaan rakennelmaansa ennen kuin se suostui kunnolla syttymään. Thea laskeutui polvilleen takan ääreen ja nojasi kämmenet reisiinsä, ihaili kättensä jälkeä.

[Janni]

"Viihdyn siellä missä haluan." Fergus hymähti Thealle takaisin, mutta kyllä hän lattialla nukkuisi mukisematta, jos oli pakko. Mies veti varustevyöltään irti puukon ja istahti sitten maahan peuran eteen. Hyvin harvoin hän joutui suolistamaan eläimen, mutta kyllä se taito hänellä edelleen toimi. Oli vain hyvin turhaa tehdä nylkemistä enempää, jos yksin tai muiden laumalaisten kanssa oli aterioimassa. He kun kykenivät sulattamaan raakaalihaa niin kuin sudetkin. Ei paistetussa lihassa mitään vikaa ollut, sekin oli maittavaa vaihtelua, mutta ehkä hän säästäisi itselleen raa'an maksan tai jotain muuta mikä ei ollut Thealle syömäkelpoista.
Päästyään eroon peuran sisäelimistä ja taljasta, avasi mies taljan maahan karva puoli alaspäin ja käytti sitä alustana syötäville lihapaloille. Kaikkea lihaa Fergus ei vaivautunut irrottamaan, eivät he kaksin koko peuraa jaksaisi yhdessä illassa syödä.

Peurasta oli koluttu tarpeellinen liha irti ja nyt se oli enää osittain luuta, kudosta ja verta. Eläimen pää oli ainoa koskematon osa, jota Fergus rytyikin puukolla hakkaamaan irti. Susimies nosti pään sarvista ylös ja silmäili sitä hetken, nousten lopulta jaloilleen ja suuntasi sisälle missä takassa rätsikin jo tuli. "Miltä tämä näyttäisi takan yläpuolella?" Fergus kysyi esitellen lasisilmäistä peuran päätä, jonka lauat retkottivat auki.
Ferguksen kädet olivat verestä punaiset ja ilmeisesti tämä oli pyyhkäissyt otsaansakin jossain vaiheessa, punaisesta tahrasta päätellen.

[Wolga]

Oranssit liekit nuolivat ahnaasti puita, jotka niiden armoille oli annettu. Tuli oli erityisen viehko elementti, luonnonvoima joka oli hallittuna kaunis ja tarpeellinen, mutta irti päästessään söisi kaiken alleen. Lumoutuneena haalean ruskeiden silmien katse tuijotti liekkeihin, ajatusten samalla upotessa jonnekin mielen syvyyksiin käymään läpi tätä päivää ja tulevaa yötä. Hetken antoi mielensä käydä myös vanhempiensa luona. Eivät nuo vielä olisi huolissaan, mutta kunhan ilta pimenisi, lähtee joukko nuoria aatelismiehiä ja näiden palvelijoita etsimään naisparkaa, kaikenlaiset vaarat odottivat yksinäisiä neitoja. Olisivatpa vain tienneet missä nyt oli. Ainahan hän voisi perustella retkensä sillä, että jos aikoi joskus runnoa mielipiteitään ja politiikkaansa läpi, tehdä muutoksia lakeihin ja ihmisten mieliin, täytyi hänen tuntea tämä maa ja sen asukit läpikotaisin. Oli hyvä aloittaa ajoissa.

Ajatuksen juoksu seisahtui, kun ovi kävi ja miehen askeleet narahtelivat vanhaa lattiaa vasten. Kulmat kohosivat yllättyneenä, kun yltäpäätä veressä oleva mies esitteli peuran päätä kuin voitonmerkkiä ja kyseli häneltä mihin moinen olisi hyvä sijoittaa. ”Sinun piilopaikkasihan tämä on”, hymähti ja katseli kuolemaa henkivää ilmettä peuran elottomassa päässä, sen suu roikkui epämiellyttävän näköisenä auki ja kieli valui suupielestä ulos. Ei mikään erityisen kaunis näky, mutta silti tällaiselle aatelisneidolle varsin kiehtova uutuudessaan. Kuolema muutenkin kiehtoi, sellainen mikä ei tapahtunut turhaan – sellainen jonka marttyyrit ja sankarit kuolivat. Olisi upeaa olla se, jonka ajatuksiin ja tekoihin ihmiset palaisivat vielä pitkään kuoleman jälkeen. Elää ikuisesti kansan mielissä, kirjoissa ja tarinoissa. ”Mutta, onhan tuo aina mauton”, ilmoitti lopulta ja kieltämättä toivoi, että mies veisi raadon pään mennessään eikä ripustaisi sitä seinälle. Oli riittävän kammottavaa nukkua vieraassa tuvassa ihmissuden kanssa, peuran tyhjänä tuijottavat silmät samassa tilassa olisi jo sietämätöntä.

Katse siirtyi arvioivana miehen kasvoihin ja nyt vasta huomasi verisen pyyhkäisyn siinä. Oli oikeastaan suloista, että mies oli joutunut tilanteeseen jossa täytyi pyyhkiä otsaa. Jotenkin inhimillistä ja helpottavaakin, ei Fergus ehkä ollutkaan niin kylmäverinen tappokone kuin voisi olla – tai ainakaan niin tarkka. Tarkat tappajat tuskin pyyhkivät otsaansa nylkiessään saalistaan. Pysähtyi lopulta hakemaan miehen katsetta vastaamaan omaansa. ”Olisiko Herra niin hyvä ja pesisi kätensä, jotta voit auttaa minua avaamaan nappeja?”, pyysi ja osoitti sitten mekon selkäpuolella kulkevaa pitkää nappiriviä. Hänellä olisi varmaan nyt hyvä hetki peseytyä, jos toinen ryhtyisi valmistamaan heille ateriaa. Valitettavasti ei saanut kuitenkaan mekkoaan auki ilman apua, tai olisi kai saanut jos olisi oikeasti yrittänyt, mutta halusi nähdä hukkamiehen reaktion pyyntöönsä.

[Janni]

"Niin, mutta eikö naisilla ole silmää sisustukselle?" Fergus kysyi, kääntäen peuranpään tuijottamaan itseään ja nosti sen eteensä, mallaten miltä se näyttäisi takan yläpuolelta. Thea antoi mielipiteensä, valitettavasti pää oli mauton. "Hmm, niin varmaan. Voisihan tätä hieman siistiä, kallot ovat muutenkin komeampia." Mies oli samaa mieltä jollain tasolla, käännellen peuran päätä käsissään. Sen siistiminen olisi kyllä työlästä.
Huomio napsahti takaisin Theaan, tuon pyytässä pesemään kätensä verestä, jotta mies voisi mekon nappien kanssa auttaa. Fergus tuijotti neitoa hetken, kuin prosessoiden tarkkaan mitä tuo oli juuri sanonut. "No mutta, kukas se nyt on irstas?" Mies lopulta virnisti, mutta ei jäänyt odottelemaan vastausta, kun oli kadonnut ovesta peuran pään kanssa.

Sarvipää kellahti maahan ruhon viereen, kun mies asteli puron luokse. Kyllähän hänen nyt täytyi auttaa neitoa hädässä. Vesi oli viposta ja näytti raikkaalta, se kyllä oli tarpeeksi puhtoista jos Thea tahtoi peseytyä. Pienen virtauksen napattua punaisen värin mukaansa, mies ravisteli käsiään ja pyyhki niitä vielä housuihinsa. Otsaansa mies ei tajunnut pestä, ei hän tahraa ollut edes huomannut.
Fergus lompsi takaisin sisälle, tietäen kuitenkin että Thea vain härnäsi häntä. Ei hän tulisi näkemään mitään muuta paljasta pintaa, kuin neidon selän, jos tuo nyt ylipäätään oli ollut edes tosissaan nappien avaamisen suhteen.
"Onko tarpeeksi puhtaat?" Fergus kysyi, esitellen käsiään.