Kirjoittaja Wolga » 29 Touko 2016, 21:12
Ei Thea jaksanut ajatella tilanteen eriskummallista asetelmaa, kun mies jolle oli vain hetkiä aiemmin lupautunut ja isänsä olivat hänen sänkynsä äärellä. Miehet, jotka varmasti olisivat mielihyvin ottaneet toisensa pois päiväjärjestyksestä, yrittivät nyt pitää mölynsä mahassaan jotta eivät järkyttäisi hänen mieltään. Thea puolestaan, vaikka lääkitys oli jo helpottanut särkyihin, ei aikonut ryhtyä pitämään ääntä itsestään. Parempi kaiketi olisi, kun miehet ainakin hänen ollessa siinä sairaspedillä pitivät murhanhimonsa kurissa. Sen punapään olisi pitänyt nähdä heidät nyt. Thea ei ehtinyt reagoimaan, kun jo Fergus ilmoitti mielipiteensä lääkärin kysymykseen. Että pitäisikö lapsi pyrkiä säästämään? Thea oli samaa mieltä, mutta ei ehtinyt ilmaista itseään ennen kuin isänsä avasi suunsa.
"Ei, ei missään nimessä. Se on kaikille parempi, että annamme luonnon hoitaa tehtävänsä", Gilbert ilmoitti vakaasti, ehkä hieman uhkarohkeastikin. Itsevarmuutta kuitenkin lisäsi se, että hänen poikansa ja viisi sotilasta saapui juuri ovensuuhun odottamaan lisäkäskyjä. Gilbert antoi kätensä haroa harmaita hiuksiaan ja katsahti susimieheen. "Ymmärräthän, että Thea kuuluu...", miehen puhe keskeytyi, kun tyttärensä avasi suunsa. Miehen otsa painui syville rypyille sanojen johdosta.
Sanattomana neito kuunteli isänsä puhetta, käskyä jättää se jyvä oman onnensa nojaan - joka kaiketi tarkoitti lapsen menettämistä. "Isä, lapsi pelastetaan", Thea ilmoitti ja yritti kohota istuvampaan asentoon. Joku, ehkä se valkokaapuinen nainen, painoi häntä kuitenkin hartioista takaisin sänkyyn ja Thea ähkäisi turhautuneena. "Syytön lapsi tähän kaikkeen on, ei siltä pidä ottaa pois mahdollisuutta elämään ennen kuin se on alkanutkaan", jatkoi ja liikautti sormiaan Ferguksen käsien välissä. "Ja isä", katse käännettiin Gilbertin puoleen, "eihän minunkaan olisi koskaan kuulunut syntyä, miten voisin antaa sen kohtalon nyt omalleni?", vetosi vielä kuulostaen väsyneeltä, mutta ihmeen varmalta. Puhuminen sattui leukaan, mutta sentään kaikki taisi olla ehjänä kun puhumaan pystyi. Katse siirrettiin sitten Fergukseen, hymyili vaisusti. "Älä huoli, jos jyvä tulee meihin niin se roikkuu minussa vaikka mikä tulisi", vakuutteli, vaikka ei ollut itsekään varma. Tuntui kuitenkin hyvältä sanoa se ääneen.
Gilbert punehtui ärtymyksestä ja kuuli vaimonsa vaikerruksen. Tuon ajatusmaailmaan tällaiset sattumukset sopivat vielä vähemmän kuin Gilbertin. Ei mies kuitenkaan voinut mitään muuta kuin nyökätä ja huokaista alistuneesti, kun lopulta taipui tyttärensä tahtoon. Mutta tuolle ihnissudelle hän ei tytärtään luovuttaisi, tekisi kaikkensa että saisi pidettyä kaksikon erillään. "No yrittäkää sitten pelastaa se lapsi", murahti turhautuneena ja toivoi, että se jäisi vain yritykseksi.