Rasittavia ovat lapset pienet || vapaa


Quinn metsästä löytyy suurempaa ja pienempääkin rutakkoa, joista ihan jokaiseen ei ehkä kannata onkivapaansa heittää. Järviksi voi laskea vain harvan, sillä yksikään ei kovin isoksi ole ehättänyt kasvaa. Kuitenkin suurin järvistä tunnetaan nimellä Aodhá joka suurimman metsäaukean tavoin on haltioiden nimeämä. Aodhá sijaitsee syvällä Quinn metsässä ja on kooltaan niin suuri, että vastarannalle ei ihan ihmisen silmin tarkasti näe. Vesi on kirkasta ja puhdasta, viileää kovin usein. Järvi on niin syvä, ettei kukaan voi olla varma mitä sen pohjassa on.... Ellet sitten satu olemaan taruolento, joka siellä pohjassa asustaa. Aodhá on järvistä myös kalarikkain, siinä asustaa paljon niin tavallisia kuin taruolennoksi lueteltavia kaloja, joista osa on vain kulkumatkalla järven poikki Meinradia seuraillen. Muodoltaan järvi on soikeahko ja Meinrad joku laskee siihen toisesta päästä ja toisesta päästä jatkaa matkaansa metsän halki kohden Aear merta.
Talvisin järvi jäätyy kauttaaltaan niin paksusti, lukuun ottamatta niitä alueita, joilla Meinradin virta pitää jäät ohuina.

Valvoja: Crimson

Viesti La Maalis 27, 2010 11:32

Rasittavia ovat lapset pienet || vapaa

Nalla

"Nalla osaa liukua jäällä!" hilpeä huudahdus kaikui Aodhá nimetyn suuren järven ympärillä, pelästyttäen muutamat lintuparvet lumen peittämistä puista että suuria lumikasvoja varisi maahan. Myös pienet, arat pikkueläimet kipittivät, hyppivät tai juoksivat piiloon paeten tuota ihanaa lopputalven hiljaisuutta rikkovaa meteliä. Jokin vanha, harmahtava pöllö ei kuitenkaan kaikonut paikalta hädissään, se vain pudisti päätään äännellen paheksuen, katsoen sitten silmillään siristäen sitä, joka oli herättänyt hänet päiväunilta. Hämärään olisi vielä aikaakin ja pöllön pitäisi saada nukkua...
Se oli punainen viuhahdus kun jokin liikkui jäällä vikkelästi, hyppien välillä ilmaan tai liukuen ennen kuin se jatkoi taas matkaansa kierrellen järven reunojen tuntumilla. Se jokin nauroi äänekkäästi, huudellen välillä koko ajan jostain Nallasta ja nauraen lisää. Yhä paikallaan oksalla istuvasta pöllöstä tuo punahäntäinen olento oli erityisen rasittava.

"Nalla osaa hyppiä jäällä taitavasti, Nalla on mestali luistelija!" kettuhäntäinen ja -korvainen, punatukkainen lapsi huuteli kuin paikalla tosiaan olisi ollut joku, joka olisi kuunnellut ja katsellut häntä saatikka nuoren tytön puuhat kiinnostaneet. Tarkemmin sanottuna likka ei luistellut, hän vain liukui jaloillaan jotka oli käärinyt revittyihin kangassuikaleihin ja nyt kostean jään pintaa pitkin liu'uttaen jalkojaan kasvatti koko ajan nopeuttaan. Aurinko paistoi pilvettömällä taivaalla lämmittäen maata ja lumi suli vähitellen, sekä ohensi jäätyneen järven jäätä tehden siitä epävakaan... Mutta se ei näyttänyt kettudemonin lasta haittaavan tämän vain illakoidessa jatkaen "luisteluaan", hypäten ilmaan mutta sitten laskeutuessaan jalat lipesivät alta lapsen pyllähtäessä takamukselleen.
Nalla nauroi taas pidellen vatsaansa.

Viesti La Maalis 27, 2010 9:51

Felipa Thore

Mitä ihmettä tuo muksu oikein tekee...??? Muuta ei Felipan päähän mahtunut sillä hetkellä, kun hän oli päätynyt Aodhá-järvelle huvin vuoksi ja sitten siellä oli ollut joku ihme kettu-ipana kiljumassa metsille kuinka hyvin hän osasi luistella. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää, Felipa tuumi muistaessaan yli 200-vuotisen ikähaarukkansa. Haltia ei jaksanut koko ajan tuijotella luistelevaa tenavaa ja hänen katseensa harhaili aina silloin tällöin muualle. Hän huomasi vähän matkan päässä puussa pöllön, joka ei vaikuttanut olevan mielissään tytön läsnäolosta ja Felipa sanoi sille mielessään ottavansa osaa. Järven jäältä alkoi kuulua lapsekasta naurua ja Felipa siirsi taas katseensa tytön luisteluun. Tyttö oli mennyt nurin eikä se näköjään vaikuttanut tämän äärettömän hyvään mieleen. Hyvä mieli alkoi hieman tarttua ja se oli aika huvittavaa seurata tytön touhuja. Felipa suu kääntyi hänen huomaamattaan pieneen hymyyn, joka sitten aukesi hämmästyksestä ammolleen, kun oksa jolla hän oli istunut petti hänen ja lumen painosta. Lapsen naurun taustalle tuli lyhyeksi hetkeksi oksan katkeamisen ja ison lumikasan alas rymähtämisen ääni ja tietysti Felipan yllättynyt parkaisu, kun jalansija yllättäen katosi. Muutaman metrin pudotuksen jälkeen Felipa kömpi lumikasan alta pois haltiakielellä törkeästi kiroten. Päästessään takaisin jaloilleen hän ravisti kaiken lumen pois turkistaan ja nyppi pois paakkuja, jotka eivät lähteneet hyvällä saati pahalla. Yhä kiroillen.

Viesti La Maalis 27, 2010 10:14

Nauru loppui kuin katkaistuna, kun Nallan ketunkorviin kantautui outoa ryminää, huudahduksen ja sitten hiljaisuus. Uteliaasti kettudemonin lapsi katsoi äänen suuntaan nähden ensiksi ei mitään, mutta sitten erään puun juurelta lumikasan alta kaivautui esiin outo otus. Nallalle se toi aivan mieleen kissan tai vastaavaa... Mutta voi kuinka söpö se oli!
Nalla nousi samantien seisomaan jaloilleen, lähtien liukumaan jaloillaan potkien vauhtia kohti tuota otusta hypäten jäältä lumiseen maahan ja sitten lähtien juoksemaan niin että lumi pöllysi jäljessä, lapsi muistutti melkeinpä lumimyrskyä rynnätessään hassun näköisen otuksen luokse. Siinä sitten likka jarrutti pysähtyen kuin olisi törmännyt seinään. Orvokin siniset silmät tuijottivat otusta hetken ilmeettömästi, kun yhtäkkiä...

Kun yhtäkkiä Nalla repesi totaaliseen nauruun osoitellen tuota sinivalkoista olentoa. Ketunhäntä huitoi ilmaa vinhana kuin tuuliviiri ja Nalla nauroi niin makeasti että joutui painautumaan kaksin kerroin pidellen vatsaansa.
"Ha- Hassu kissaotus putosi puusta! Nalla ei kestä " tyttö sanoi kuplivan naurunsa lomasta naurunkyyneleet silmissä. Aikaisemmin mainittu pöllö, joka oli istunut puun oksalla katsoi vielä kerran paheksuen noita kahta vintiötä jotka mellastivat rikkoen metsän ihanan hiljaisuuden, ennen kuin se levitti siipensä lähtien lentämään jonnekin muualle. Mihin tahansa muualle, missä nuo kaksi eivät olisi mesoamassa, varsinkin tuo punapää. Nykyajan nuoriso oli kerta kaikkiaan epämieluisa.

Vihdoin ja viimein ketunvintiö lopetti sen ikuisuuksiin kestäneen naurunsa, katsoen nyt virnuillen tuota olentoa ja edelleen hihitellen.

Viesti Su Maalis 28, 2010 8:25

//Reilu muksu sulla :'D

Felipa Thore

Sieltä se tulee... Felipa odotti hieman kauhulla, kun tuo ihme muksu juoksi häntä kohti. Hän oli valmiina väistämään, jos muksu ryntäisikin häntä päin. Mutta vaikutti kyllä aika pahaenteiseltä. Siis tuo tyttöä seuraava kaoottinen lumipilvi, mikä nousi tytön juostessa. Kun tyttö parin metrin päässä jarrutti, hän itse pysähtyi, mutta lumi jatkoi kulkuaan ja pyyhkäisi suoraan Felipaa päin ja kaikki aiempi putsaaminen oli kertaheitolla turhaa. Lumessa oltiin taas.
"Ärh...!" Felipa tuhahti ärtyneenä mennessään neljälle jalalle ja ravistaessaan lumipölyn pois turkistaan. Mokoma korva-häntä-otus kävi lievästi sanottuna hänen hermoillensa. Nyt se moukka nauroi Felipan pudotukselle. Felipa puri äristen hammasta, ponnisti kaikilla jaloillaan ja pukkasi pää edellä tyttöä takamukseen. Osuman jälkeen hän loikkasi kauemmas lumikasalle ja alkoi nauraa sarkastista naurua.
"Hahahahahahahahaha! Oliko nyt kivaa?" hän tuhahti tytölle. Felipa pyyhkäisi uhmakkaasti harjansa pois olkapäältään, jonne se oli jäänyt loikan jälkeen. "Mokoma nulikka..." Hän mutisi ristiessään pitkät kätensä ja lähtiessään kävelemään tyttöä kohti.
"Eikö äitisi opettanut ettei toisille nauraminen oli asiallista?" Felipa tivasi puolittain retorisesti ja puolittain tosissaan punahäntäiseltä tytöltä.

Viesti Su Maalis 28, 2010 9:42

#I know. >xD#

Nalla nauroi kahta kauheammin kun hänen ansiostaan toinen oli taas lumen peitossa, hakaten nyrkkiään maahan hullunlailla. Hänen pitäisi kyllä kohta saada henkeä tai hän muuttuisi sinertäväksi ja sitten kuolisi... Vielä huvittavampi juttu ja tyttö jatkoi nauruaan ajatukselle.

Rauhoitettuaan ja edelleen virnuillessaan toiselle likka nousi seisomaan kädet suunsa edessä, kuin olisi yrittänyt hillitä sitä kuplivaa naurun remakkaa minkä oli sitten vähä aika sitten antanut tulla ulos ihan vapaasti. Nouseminen tosin osoittautui pahaksi mokaksi, kun yhtäkkiä se hassu kissaotus otti ja pukkasi päällään ketunvintiötä takamukseen. Siinä sitten somasti lennettiin lumeen pää edellä ja suu täyttyi lumesta. Nalla nousi istumaan lumen peittämänä sylkien sulavaa lunta suussaan, siirtäen katseensa tuohon otukseen joka nauroi hänelle.
...Ja yhtyi mukaan ulvoen naurusta kehunhännän huiskiessa maata pitkin pölyttäen lunta. Likka ei pannut millään pahakseen sitä mitä toinen oli tehnyt hänelle vaan nauroi kuin mikäkin idiootti. Ehkä se myös oli sellainen?
Nalla hihitteli itsekseen kun tuo kissa-mikälie-otus tuli häntä kohti, kysyen oudon kysymyksen. Siihen sitten pentu vastasi kysymyksellä silmät uteliaina; "Mikä äiti on? Jokin opettajan tapainen?"

Nalla nousi seisomaan pudistellen päältään lunta pois, katsoen sitten hetken toista hymyillen kunnes veti housunsa taskuista pienen nahkaisen pussin minkä suu oli sidottu nahkaisellanarulla rusettisolmulle. Tyttö ojensi sen toiselle hymyillen viattomattomasti.
"Nalla on pahoillaan ja tarjoaa lahjaa hyvitykseksi kissaotukselle ", tyttö sanoi. Mutta jos tunsi likan saatikka tämän rodun, tiesi että lahjan vastaan ottaminen näiltä olisi melko riskialtista, kuten nytkin. Jos toinen avaisi pussukan, niin toisen kasvoille pöllähtäisi savupilvi ja varmaan kasvoille jäisi parin päivän kestävä -huolimatta siitä kuinka sitä hinkkasi tai pesi- nokinaamio.

Viesti Ma Maalis 29, 2010 2:52

Felipa Thore

Felipan korvista alkoi jo melkein nousta savua, niin ärsyttävä tyttö hänen mielestään alkoi olla.
"Mitä? Etkö sinä tiedä mikä äiti on?" Felipa kysyi silmät pyöreinä. Miten tyhmä tuo tyttö voi olla hän kysyi itseltään katsoessaan tyttöä epäuskoisesti. Felipa tuhahti ärtyneenä ja raapi takaraivoaan.
"En jaksa edes selittää siät sinulle! Et tajuaisi kumminkaan..." Tytön virnuilu oli ärsyttävän omahyväinen Felipan silmissä ja hänelle tuli yllättävä halu vahingoittaa jotakin. Tyttö vaikutti kumminkin niin tyhmältä, ettei hän voisi suunnitella mitään pahaa, ainakaan pidemmän aikajakson vaikutteista. Tai niin Felipa ainakin oletti ja hän Luonto Äidin nimeen toivoi, että hän ei vahingossa aliarvioisi tyttöä. Kuin kutsusta tyttö nousi ylös ja tepasteli outo pussukka kädessään Felipan luo. Pussukassa oli jokin outo touksu, joka pisti Felipan nenään jo kaukaa. Tyttö ojensi pussia Felipalle ja tämä vilkaisi sitä, kuin halpaa makkaraa.
"En ole mikään kissaotus vaan wälder! Haltia!" Felipa puuskahti loukkaantuneena kissaotus nimityksestä. Mokoma nulikka... Tyttö vaikutti viattomalta tarjotessaan sovinnon elettä, mutta jos jotain Felipa oli alkanut oppia 200-vuoden elinajansa aikana, tuntemattomiin pusseihin ei kurkistettu. Eikä tuntemattomilta otettu mitään. Ei varsinkaan mitään epäilyttävän hajuista.
"...Juu, kiitos vain, mutta ei kiitos", Felipa tokaisi hieman epäröiden hetken pohdinnan ja itsesuojeluvaiston kanssa neuvottelun jälkeen. Tyttö kaiketi pettyisi Felipan kieltäytimisen takia, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen Felipa ei tuntenut yhtään velvollisuutta olla kiltti tuolle häntätytölle.

Viesti To Huhti 01, 2010 3:12

"Ei, Nalla ei tosiaan tiedä ", tyttö myönsi nyökytellen päätään kasvoillaan edelleen pysyen se virne. Mistäpä lapsi joka on elänyt ilman vanhempiaan voisi tietää mitään tuon taivaallista äidistä saatikka isästä? Jotain oli kyllä kuullut mutta harvoin kukaan ketunvintiölle sitä alkoi selittämään, eikä tämä hassu otus näyttänyt olevan poikkeus muusta massasta, vaikka hassu olikin. Katsokin nyt miten se näytti hermostuvan, hauskaa!
Kun sitten kissaotus paljasti oikean lajinsa, likan silmät pyöristyivät ja suurenivat lähes lautasen kokoisiksi, sitten riemukas kiljahdus pääsi kettudemonipennulta tämän alkaessa hyppiä toisen ympärillä. Hän tapasi uuden haltija lajin edustan, lisää tietoa ja uutta tietoa, nyt hän vasta innostunut ja kiinnostunut oli toisesta. Nalla pysähtyi hetken hyppelimisensä jälkeen siniotuksen eteen katsoen tätä uteliaana innokkuudesta hykerrellen.

"Mitä wälderin sitten tekevät? Ovatko ne kilttejä vai pahoja? Miksi wälder ei ole muiden wäldereiden kanssa? Eikö wäledriä haittaa että on sinertävä? Onko wälderillä koskaan karvanlähtö?" Nalla kyseli lähes taukoamatta kaikenlaista päähän pulpahtavia kysymyksiä samalla kierrellen toista ja tarkastellen ketunhännän huiskien ilmaa vinhana.

Viesti Pe Huhti 02, 2010 2:16

Felipa Thore

Tämä tyttö... Felipa tuumi vaivaantuneena. Pelkästään sen takia, että hän kertoi lajinsa tuon täytyi ottaa ja seota, kuin heikkopäinen. Felipa ei edes yrittänyt muistaa, saati vastata kaikkiin kysymyksiin mitä tuo tyttö viskoi hänelle sattumanvaraisesti.
"Onko sinulla, joku ongelma värini kanssa, ruoja?" Felipa tiuskaisi, kun tuli puhe hänen väristään. "Ja, ei! Meillä ei ole karvanlähtöä!" hän tuhahti vielä, kun turkista oli puhe. Felipa ei hiffannut, mikä hänessä oli niin mahtavaa ja huikeaa, että tyttö ei edes paikallaan pysynyt.
"Etkö sinä pystyn olemaan edes hetkeä paikallasi?" Felipa tivasi, kun tuo lakkaamaton loikkiminen alkoi vihdoin ja viimein nykiä suonta otsasta. Tuskin tyttö lopettaisi, mutta nyt tuota hekumointia oli jatkunut jo niin kauan, että Felipan oli pakko purkaa tunteita johonkin.
"Nnnnnrrrhhh...." Pidätetty ärtymys pakeni hampaiden välistä pakoon. Felipa puri hampaat voimalla yhteen, ponnisti, katosi, ilmaantui lähes samalla hetkellä muutaman metrin päässä olevan puun rungolle, tällä kertaa ponnisti niin lujaa, kuin pystyi. Taas hän katosi hetkeksi. Puun rungon, jota vasten hän oli juuri ollut, paksuus oli noin kolmekymmentä senttiä. Runko päästi rääkyvän äänen ja katkesi säpäleinä. Felipa ilmaantui taas, kuin tyhjästä häntätytön läheisyyteen.
"Phuh!" hän tuhahti verrytellen jalkojaan samalla, kun puolet puusta rojahti lumikasojen päälle.

Paluu Järvet ja lammet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia