Puhdistus todellisuudesta (Melia)


Quinn metsästä löytyy suurempaa ja pienempääkin rutakkoa, joista ihan jokaiseen ei ehkä kannata onkivapaansa heittää. Järviksi voi laskea vain harvan, sillä yksikään ei kovin isoksi ole ehättänyt kasvaa. Kuitenkin suurin järvistä tunnetaan nimellä Aodhá joka suurimman metsäaukean tavoin on haltioiden nimeämä. Aodhá sijaitsee syvällä Quinn metsässä ja on kooltaan niin suuri, että vastarannalle ei ihan ihmisen silmin tarkasti näe. Vesi on kirkasta ja puhdasta, viileää kovin usein. Järvi on niin syvä, ettei kukaan voi olla varma mitä sen pohjassa on.... Ellet sitten satu olemaan taruolento, joka siellä pohjassa asustaa. Aodhá on järvistä myös kalarikkain, siinä asustaa paljon niin tavallisia kuin taruolennoksi lueteltavia kaloja, joista osa on vain kulkumatkalla järven poikki Meinradia seuraillen. Muodoltaan järvi on soikeahko ja Meinrad joku laskee siihen toisesta päästä ja toisesta päästä jatkaa matkaansa metsän halki kohden Aear merta.
Talvisin järvi jäätyy kauttaaltaan niin paksusti, lukuun ottamatta niitä alueita, joilla Meinradin virta pitää jäät ohuina.

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Syys 07, 2010 11:40

Puhdistus todellisuudesta (Melia)

//Melia ja Neneth tänne~//

Raleigh Mallory

Yö oli jo suhteellisen pitkällä ja usva oli noussut metsiin puiden keskelle. Ainoa ääni mikä syvää hiljaisuutta rikkoi, oli tumman hevosen kavioiden tasainen kävely aluskasvillisuudessa ja satunnaiset korskahdukset joita selässään harmaahiuksista miestä kantava eläin päästi. Raleigh Mallory oli lähtenyt jo tunteja sitten Baldramallachin, uuden ystävänsä luota, eikä ollut vieläkään nähnyt vilaustakaan yhdestäkään mahdollisesta eläimestä. Mies alkoi käydä jo lievästi epätoivoiseksi väsymyksen painaessa tuon silmäluomia humalankin jo haihduttua melkein kokonaan. Pieni hiprakka oli saatu pidettyä päällä itse joskus hyvän aikaa sitten tehdyn pihlajanmarjaviinan avulla. Pahaltahan se maistui, mutta Raleigh halusi pitää edes pienen vireystilan päällä, eikä se olisi täysin selvinpäin enää onnistunut väsymyksen ottaessa vallan. Miehen hengitys huurusi suhteellisen viileässä ilmassa tuon katsellessa ympärilleen ääntäkään päästämättä.
"...odotahan, armaani..." Raleigh mutisi kevyesti Mayn ohjaksista vetäen ja hevonen pysähtyi säyseästi. Kaksikko oli pysähtynyt pimeän metsän laidalle. Raleigh katseli edessä avautuvaa järveä hetken aikaa lumoutuneena. Veden pinnalla lepäsi usva, jota vain välillä kuun ja tähtien valo pääsi koskettamaan. Hiljainen rauha vallitsi aukeata. Raleigh hengitti syvään ja odotti vielä hetken ennen kuin laskeutui hevosensa selästä ja liu'utti ohjakset pois sen kaulalta, taluttaen eläimen veden äärelle sallien sen juoda useamman tunnin metsissä kulkemisen jäljiltä. Tyytyväisenä May laski lämpimän turpansa veteen kylmää vettä latkien. Hevosen omistaja, herra kengäntekijä itse tuijotteli järvelle hiljaisena, omiin mietteisiinsä vaipuneena.

Hyvä tovi kului ennen kuin Raleigh Mallory havahtui ajatuksistaan ja pudisteli päätään hiljaa hymähtäen ja katsahti hevoseensa sen lapaa taputtaen.
"Hieno hepo sä oot.." Tuo mutisi ja kyykistyi veden ääreen painaen kätensä pinnan alle ja loiskautti kylmää vettä kasvoilleen pari kertaa irvistäen ja jäi sitten kasvot vettä tippuen tuijottelemaan veden pintaa. Oli niin hiljaista... Se tuntui pitkästä aikaa kovin rauhoittavalta ja tyydyttävältä. Syvään hengittäen mies käytti silmiään kiinni ja vei hoikat sormensa avaamaan hiuksissaan olevan nauhan kiharoiden hiusten valuessa likaisina kasvoille ja hartioille. Raleigh katseli peilikuvaansa vedestä hymyillen vaimeasti.
"...sika.." Tuo naurahti ja loiskautti vettä taas kasvoilleen. May oli kävellyt vähän matkan päähän rouskuttamaan tuoretta, kasteista ruohoa kiinnittämättä paljoa huomiota omistajaansa, joka oli kovin, kovin lumoutunut rauhallisesta ympäristöstä mihin oli sattunut jalkansa asettamaan.
"...tämä on hieno paikka, vai mitä May?" Raleigh naurahti olkansa yli hevoselleen, joka ei korvaansa lotkauttanut miehen sanoille. Kengäntekijä hymähti itsekseen ja kellahti selälleen kostealle nurmikolle tuijottaen lievästi pilvistä taivasta. Oli kaunista... Hiljaista... Raleigh ei edes huomannut silmiensä kiinni valumista. Ei mies nukkunut... lepäili vain, pitkästä aikaa useiden pitkien, pitkien päivien jäljiltä. Oli ihanaa kun ei tarvinut pelätä, että milloin velkoja pomppaisi niskaan minkäkin nurkan takaa.

Viesti Ke Syys 08, 2010 11:13

//No miepä tulen ja tyrkkään Nenethin tänne//

Neneth

Etäämmällä suurehkon rantakiven päällä istuskeli olento, joka puoliksi saattoi vaikuttaa ihmiseltä toisen puolen ollessa jotain aivan muuta. Navasta alaspäin olennolla oli punainen kuun valossa hiukan kimmeltelevä pyrstö ja navasta ylöspäin naisen ruumis. Niin paljon kuin nainen pitikin jaloistaan oli pyrstö suomuineen viileää kiveä vasten miellyttävämmän tuntuista. Yläruumiin ympärille oli kiedottu vaalea kangas, ja hiukset, jotka aikaisemmin kykenivät peittämään suurimman osan yläruumiistaan olivat lyhentyneet olkapäiden korkeudelle. Keskikesän sinivihreys alkoi enää olla pelkkä häivähdys Nenethin hiuksissa ja se tarkoitti aikaa aloittaa satamiin vetäytyminen.

Hän voisi vielä viettää täällä ainakin pari päivää nauttien näistä viileistä kuutamo öistä ennen muihin maisemiin siirtymistä. Naisen silmissä tämä näky oli aina yhtä kaunis, tyyni usvainen järvi ja kuun hiukan aavemainenkin valo. Muutenkin oli niin hiljaista tai sitten oli aivan liian keskittynyt ettei ollenkaan huomannut järvelle saapuneita kulkijoita. Neneth istui hiljaa lähes tuijottaen kuuta, ja ei voinut muuta kuin ihmetellä sitä miten noin yksinkertainen asia pystyi kiehtomaan niin paljon. Toisaalta se oli vain yksi kaikesta mikä luonnossa kykeni kaunista olemaan, jopa järven syvyyksistä löytyi omat kauniit hetkensä. Yö tosin ei ollut paras aika niiden etsimiseen, syvyyksissä olisi melkoisen pimeää ja pimeydessä arvaamattomiakin asioita.

Hetken kuluttua Neneth alkoi ääneen hyräillä erästä laulua, joka muistui mieleen aikojen takaa. Sanoja ei enää muistanut kunnolla, mutta sävelen muisti lähes kokonaan. Jotain siinä kerrottiin ajasta ja sen kulumisesta, menneistä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Voi kuinka osa menneisyydestä tuntui Nenethin mielessä enemmän unilta, ei muistanut ollenkaan omaa todellista ikäänsä ,mutta takana oli jo pitkälti elämää. Vedenkenki ei osannut edes kuvitella olisi elää ihmisen suhteellisen lyhyt elämä, kuinka paljon siinä ehtisi vaan jäädä täysin näkemättä. Hänelle ajatus oli aivan hassu ja kaiketi mahdotonta pitkän elämän saaneella oli sellaista kuvitella.
Ajatuksissaan hän ei ollut ollenkaan ajatellut äänenvoimakkuutensa pienoista kasvua hyräillessään, vaikka se tässä aukeudessa kuului ties minne saakka ja varmaan kaikui hiukan. Kaiketi Neneth ei olisi asiasta välittänyt vaikka olisikin huomannut, minkä verran tähän aikaan oli ketään liikkellä? Nekin mitä varmaan oli olisivat vain yön eläviä, joita tuskin liikaa kiinnosti vedenhenkien puuhat. Toiseksi voisi tilanteen muuttuessa vain pudottautua järven veteen ja kadota syvyyksiin hetkessä.

Viesti Ke Syys 08, 2010 3:33

Raleigh Mallory

Hiljaisuuden rikkoi jonkin ajan päästä hiljainen hyräileminen, jonka järven usvainen pinta kantoi mukanaan. Raleighin kulmat kurtistuivat. Milloin hevonen oli oppinut hyräilemään? Se oli ensimmäinen aatos mikä miehen päähän pälkähti, mutta hetken kuluttua aivot ottivat takapakkia ja tuo mietti oman ajatuksensa uudelleen. Eivät hevoset tähän asti olleet kovin vaikeita melodioita hyräilleet ja tämä uusi ääni oli kyllä kaikkea muuta kuin hevosen ääni. Kengäntekijä raotti silmiään tuijotellen hetken ääneti taivasta. Ei, hyräily ei tullut hänen päänsä sisältä. Sitäkään Raleigh ei tosin olisi ihmetellyt... Katse kääntyi laiskasti päänsä nostaneeseen hevoseen, joka katseli vähän matkan päähän ruohotuppo suussaan. Sekin oli siis kuullut ja Raleighin teoria oikeasti olemassa olevasta äänestä todistui oikeaksi. Laiskasti mies nousi istuvampaan asentoon ja katsoi hyräilyn suuntaan. Hänen päänsä kallistui vaimeasti tuon nähdessä sorjan, sievän tyttösen istumassa kivellä. Tytöllä oli jalkojen sijalla kiiltäväsuomuinen pyrstö ja vaaleat, hivenen vihertävään suuntaan olevat lyhykäiset hiukset. Kaiken kaikkiaan, näin kauempaa katsottuna tyttönen vaikutti oikein sievältä tapaukselta. Jonkin aikaa mies katseli hyräilevää, lammelle päin tuijottelevaa tapausta kunnes kohottautui kunnolla istumaan. Ei tuo todellakaan ihminen ollut, tällä kertaa hän oli satavarma siitä. Miten hän ei ollut huomannut noin kaunista olentoa aikaisemmin... Raleighin suu kääntyi pieneen hymyyn ja tuo nousi jaloilleen puistellen kastetta housuistaan katse jaloista sitten kauempana edelleen istuvaan neitokaiseen. Olikohan tuo nyt sitten niitä pahamaineisia seireenejä... Mutta eihän niitä pitäisi olla näillä seuduin... Joka tapauksessa, enempiä murehtimatta Raleigh lähti astelemaan rantaheinikkoa pitkin naista kohti. Hevonen korskahti jotenkin mustasukkaisen ja petetyn oloisena takana ja Raleigh katsahti siihen.
"Älä höpötä.." Tuo naurahti jalan tehdessä edelleen lievän humalatilan johdosta pienen harhaliikkeen.

"Ei nyt voi olla tosikaan..!" Raleigh parahti ollessaan polveaan myöten rantavedessä. Hui kun se oli kylmää.... Mies värähti viileydestä ja horjahti sitten takaisin rannan puolelle. Jonkin verran vettä oli päässyt saappaan varren sisään, muttei kuitenkaan mitenkään iljettäviä määriä. Tuo ravisteli hetken jalkaansa sangen hölmöltä näyttäen ja katsoi sitten vähän harmistuneena vettä. Lievä tuhahdus kakrkasi Raleighin huulilta ja tuo käänsi katseensa uudestaan sinne päin mistä hyräilyn oli kuullut. Oli hän päässyt puoleen väliin alkuperäisen paikkansa ja tytön välillä ja näki nyt naisen vähän tarkemmin. Ei hän väärässä ollut ollut kauempanakaan, hyvin kaunis tapaus tuo vedenneito oli. Punervat suomut välkehtivät aavemaisessa kuunvalossa melkeinpä hypnoottisella tavalla veden laineiden heijastuessa väreilevinä kiven pintaan.
"....tuota... anteeksi jos häiritsen, neiti..." Raleigh naurahti hetken pöljänä tuijotettuaan ja kääntyi kumartamaan tyttöselle harmaat hiukset osittain silmän päälle valahtaen.
"..mutta utelias luontoni vei voiton kuullessani hyräilynne. En arvannut tapaavani näin syvällä metsässä oikeastaan ketään, etenkään tähän aikaan yöstä..." Raleigh jatkoi suoristautuessaan ja hymyili vedenneidolle vähän utuisesti. Ihan mukavaa sinällään, ehkä tästä tytöstä oikeasti irtoaisi jotain muutakin juttuseuraa kuin ilkeitä mulkaisuja ja murahduksia kuten hänen varsinaiselta matkakumppaniltaan, joka oli jäänyt nukkumaan vähän matkan päässä olevaan talonkäppänään...

Viesti Ke Syys 08, 2010 5:56

Naisen hyräily loppui, kun korviin kantautui jonkun parahdus. Sinällään hän ei ollut yllättynyt siitä, että yöllä olisi liikehdintää... Sen sijaan silmäilyn jälkeen oli yllättynyt liikehtijän olemuksesta. Vampyyri tai mikä tahansa yön olento ei olisi yllättänyt, mutta tämä kyllä vaikutti ihmiseltä? Uhkaavalta herra ei vaikuttanut ainakaan ensi alkuun, jos olisi saanut uhkaavan vaikutelman nainen olisi jo hävinnyt paikaltaan. Lopulta herra päätyi vain tuijottamaan hiukan hölmönä ja se vaan kannusti naista miettimään tapoja vinoilla hiukan tämän kustannuksella.

Pienoinen virne kohosi vedenhengen huulille puhumista kuunnellessa. Samalla vinoileva mieli kehitteli kierouksia, ja lopulta mieleen tuli seireenit. Ihmiset olivat kuulleet seireeneistä, eikä niiden maine ollut paras mahdollinen. Mitä nyt vaan houkuttelivat uhreja riittävän lähelle ja tappoivat?
"Odottelemassa, että paikalle ilmaantuisi tarpeeksi varomaton hölmö järven pohjaan vedettäväksi ja hukutettavaksi?" Neneth sanoi kysyvällä ja kohtuullisen vakavalla äänensävyllä. Tosiasiahan oli ettei nainen harrastunut mitään hukutettavien vaanimista. Hän oli kyllä ehtinyt olemisen aikana hukuttaa muutaman henkilön, mutta nekin itsepuolustuksena. Hetken päästä päätti naurahtaa ja puhua. "Mutta ehkei nyt sentään, kun paikalla ei edes ole yhtäkään seireeniä."

Jos pyrstön sijasta olisi ollut jalat käytössä nousisi ylös ja käveli hakemaan vähän matkan päässä olevan vaatekassin. Saisi päälleen vähän inhimillisemmät vaatteet, mutta pyrstön kanssa kun ei kävellä. "Minä taas olen enempi yllättynyt siitä, että täällä liikkuisi ihmisiä tähän aikaan. Tosin mistä sitä koskaan tietää mitä öisin liikkuu näillä main." Neneth totesi hymyillen hiukan. Tuskinpa puheseura pahaksi oli, takana olikin ollut melko hiljainen päivä. Ei ollut liikoja sattunut eteen ketään kenen kanssa puhua. "Viitsitkö tuoda tuolla olevan kassin? Tällä ei liikoja kävelemään pysty." Tällä Neneth viittasi pyrstöön, eikä sen kanssa noin vaan maalla liikuttu ja jalkojen saaminen alle veisi oman aikansa. Ja herralla taas oli jalat joten hakeminen ehkä luonnistaisi paremmin. Voisi toki muuntaa pyrstönsä jalkapariksi...

Viesti Ke Syys 08, 2010 10:47

Raleigh Mallory

Raleigh järkyttyi hetkeksi kun nainen sanoi vakavalla naamalla olevansa siellä hukuttamassa onnettomia ohikulkijoita. Oikeastiko? Mies katsoi naista suu lievästi raollaan ja naurahti vähän hermostuneesti sitten. Ei seireenejä lähistöllä, huh. Se olisi ollut aika karmaisevaa, mikäli tämä tyttönen olisi kyseisen lajin edustajaksi osoittautunut. Raleigh katsoi tyttöä vähän aikaa arvioivasti. Ei tuo kyllä mitenkään murhanhimoiselta vaikuttanut, muttei ollut kirjaa kansiin katsominen. Raleigh päätti pysytellä edes vähän varuillaan henkilön suhteen, mutta samalla halusi pitää mielensä mahdollisimman avoimena uuden lajin kohtaamiselle. Miekkonen pyyhkäisi edelleen aukinaiset hiuksensa pois kasvoiltaan ja sitaisi ne nopeasti takaisin kiinni näyttääkseen edes vähän paremmalta nuoren naisen silmissä.
"Ah, aivan... Hauskaa..." Raleigh naurahti naisen sanoille sitoessaan hiuksiaan kiinni.
"Niin no, jokaiselle syynsä..." Mies jatkoi naisen mietiskellessä seudulla liikkuvia tyyppejä. Ei hän ollut näillä mainkaan pyörinyt pitkiin aikoihin, eikä yleensä edes niin pitkiä aikoja että olisi nähnyt kaikenkarvaista, -suomuista tai ylipäätänsä minkäänlaista kansaa. Tämä taisi olla ensimmäisiä kertoja kun hän puhui paikallisen metsäneläjän kanssa täällä päin.

"Hm? Ah, totta kai, totta kai.." Raleigh nyökkäsi naisen sanoille ja asteli sitten tuon viittaaman vaatekasan luokse hetken tytön pyrstöä tutkailtuaan. Mies nosti vaatekasan syliinsä ja asteli vedenneidon luokse ne tuolle ojentaen.
"Ole hyvä... Tuota... Aivan." Tuo naurahti ja kääntyi poispäin kätensä takkinsa taskuihin työntäen. Vähän matkan päässä May tuijotti kaksikkoa häntä äkäisesti heilahdellen. Kovin helposti eläinkin pystyi ilmeisesti tulemaan kateellisesti omistajastaan. Sillon tällöin Raleigh oli melko varma siitä, että hevonen oli muita eläimiä älykkäämpi, jos oli edes perinteinen eläin ollenkaan... Sitäkin mies oli kyseenalastanut jonkin aikaa melko paljon. Hevonen vain tuntui katsovan päivä päivältä... aidommin.
"Oletteko Te tämän järven haltia tai henki?" Raleigh kysyi olkansa ylitse tyttöä vilkuillen ollessaan melkein varma että tuo oli saanut vaatetta päälleen.

Viesti To Syys 09, 2010 5:44

Neneth

Ehkä oli hiukan ilkeä temppu pelotella seireeni aiheella, mutta no kyllä neidistä tulisi huomaamaan ettei tätä kiinnostanut kenenkään murhaaminen. Jos sellainen häntä kiinnostaisi olisi varmaan sekaantunut ihmisten ja haltioiden kinasteluun. Ainoa vaan ettei nymfi sekaantunut, tuli toimeen haltioiden kanssa ja piti ihmisistä.

"Kiitän." Neneth sanoi saatuaan vaatteensa käsiensä ulottuville. Mielessään ei voinut olla naurahtelematta hiukan, tämä herra vaikutti kohtuullisen huvittavalta tapaukselta. Ihan kivaa vaihtelua täällä silloin tällöin pyöriviin kalastajiin ja muihin aivan ihmeellisiin hiippareihin. Rauhassa neidin pyrstö alkoi muuntua jaloiksi, kun samaan aikaan yläruumis sai vaatetusta päälleen. Ensimmäisenä päälle eksyi vaalea löysähkö paita ja sen päälle istuvampi kevyt rusehtava lyhyt takki. Jalkojen muodostuttua täysin kykeni lopulta vetämään päälle ruskeat polvien päälle yltävät housut. Neneth veti housuja istuessaan niin ylös kuin pystyi, mutta lopulta oli pakko nousta seisaalleen saadakseen ne täysin ylös. Samaan aikaan kuuli esitettävän kysymyksen.

"Nymfi, luonnonhenki." Nainen vastasi yksinkertaisesti ja lopetettuaan pukeutumisen hyppäsi alas kiven päältä. Miten ruoho ja maa tuntuivatkin jalkojen alla niin paljon mukavammalla kuin karhea kylmä kivi. "Ja jos tarkoiksi aletaan niin minä en ole juuri tämän järven henki, vaikka pidänkin tästä paikasta paljon. Eikä harrastuksiin kuulu se kulkijoiden hukuttaminen, päinvastainen toimenpide taas silloin tällöin voikin kuulua." Neneth paljasti vielä lisänä aikaisempaan, kun oli kyse siitä oliko tämän järven henki. Toiseksi taisi olla ihan kohtuullista vakuutella ettei ollut aikeissa repiä ketään pinnan alle kuolemaan.
Omasta mielestään ei näyttänyt näin vaatteet päällä erityisen erilaiselta, ainakin jos vertasi pyrstön kanssa olemiseen. Ruuminrakenne vaan enemmän haltian kaltainen kuin ihmisen, vaikkakin pätkityssä koossa. Ja no hänen hiuksissa oli vielä se vihreän häivähdys ,joka varmaan muutaman päivän sisällä olisi täysin poissa.

"Ja nimi muuten on Neneth, ei 'te'. Sinutella saa ihan vapaasti." Neneth totesi hymyilen kääntyessään herraa päin ja ojensi toisen kätensä. Ei käden puristukset niinkään kuuluneet hänen tavalliseen käytökseen, mutta silloin tällöin oli kiva tehdä poikkeuksia. Ohi mennen katse kävi myös hevosessa, joka ei oikein vaikuttanut maailman iloisimmalta näyltä jostain kumman syystä. Tiedä häntä miksi, ei nymfi ollut mikään hevosten asiantuntija... Kunhan vaan ei yritä tehdä mitään noilla kavioilla niin tulisi omasta puolestaan joten kuten toimeen.

Viesti To Syys 09, 2010 10:54

Raleigh Mallory

Raleigh kääntyi ympäri katsomaan itsensä luonnonhengeksi esitellyttä naista. No, siltä tyttö kyllä näyttikin sen verran, että Raleigh pystyi sen mukisematta nielemään. Pyrstö oli muuttunut vaaleiksi jaloiksi ja vaatteet oli saatu päälle. Ihmiseltä tyttö ei kyllä näyttänyt paljon ollenkaan, paljon sirompi ollessaan. Ei se Raleighia haitannut, ulkonäöllä kun ei ollut paljoa merkitystä, vaikka se tässä tapauksessa ja edellisessäkin uudessa tuttavuudessa oli hänen huomionsa ensimmäisenä herättänyt. Katse mittasi nopeasti tytön varren ja tuo nyökkäsi. Neneth.
"Selvä, Neneth, mukava tutustua." Raleigh hymyili ja tarttui naisen ojennettuun käteen sitä vilpoisilla sormillaan puristaen.
"Raleigh Mallory." Hän esitteli itsensä hymyillen lämpimästi. Mies horjahti vaimeasti ja vilkaisi Nenethin katseen suuntaan.
"...älä toki välitä hevosestani, se on kummallisen mustasukkainen vaikka puhuisin puulle. Ei sillä että puille olisin vähään aikaan puhuskellut. Tai siis, en minä yksinäinen ole." Tuo huomasi lörpöttelevänsä turhuuksia ja irvisti sitten päätään pudistaen.
"Anteeksi suulauteni, mutta edellinen keskustelukumppanini ei tarjonnut paljoa keskustelua eikä May, rakas armas ratsuseni, paljoa takaisin juttele, vaikka se useimmin lörpöttelyäni kuunteleekin." Raleigh naurahti pyyhkäisten harmaat hiukset pois ruskeiden silmiensä päältä ja horjahti takaisin alkuperäiseen seisomapaikkaansa. Tottahan se oli, ei hänellä yleensä ollut paljon muita keskustelukumppaneita kuin itsensä tai hevosensa, eikä kummankaan kanssa mitenkään kauhean uusia asioita tullut käytyä läpi, vielä vähemmän niistä sai silloin tällöin irti, kaikki aiheet kun oli kaluttu läpi jo tuhanteen kertaan.

"Hupsua, hupsua totta tosiaan... Ettehän te-.. tai siis ethän ole sattunut näkemään näillä seuduin vaeltavia paikallisia riistaeläimiä? Minulla olisi raastava tarve saada materiaaleja töitäni varten, tai joudun velkaantumaan entisestäni." Raleigh nosti katseensa Nenethin silmiin pystyessään tarkentamaan katseensa kunnolla. Olisi mukava saada kuulla ihan paikalliselta tämän paikan eläimistöstä. Olisiko se enemmän tarueläinpohjaista vai ihan perinteistä.. Kumpikin kyllä kävisi Raleighille aivan yhtä hyvin, mutta luonnollisesti tarueläimen nahasta voisi kiskoa kovempaa hintaa... Mutta toisaalta niin kutsutut tavalliset eläimet olivat helpompia saada kiinni, etenkin näin yöaikaan ja vieläpä vaimeassa humalassa.

Viesti La Syys 11, 2010 7:40

Neneth

"Kuten myös, mukava tutustua Raleigh." Neneth sanoi toisen esiteltyään itsensä. Kaiken lisäksi ei voinut olla nauramatta hiukan herran lörpöttelyille ja sille kuinka tämä vaikutti olevan pikku humalassa. Tuolla horjahtelulla herra vielä ehtii löytää itsensä järven kylmästä vedestä ja miten huvittava näky se olisikin. Naurunaiheita löytyi jo riittämiin eikä voinut muuta kuin odottaa milloin repeäisi täysin.
"Mukavampaa sitä puheliaisuus on kuin tuppisuuna olo." Nainen sanoi naurahtaen ja kuvitteli mielessään sitä puille puhumista. Olisihan se huvittava näky, ja vielä huvittavampaa jos sattuisi jonkun dryadin puun kohdalle. Silloin saattaisi sattua yksi jos toinen yllätys.

"Ja niinhän se kyllä on, ei hevoset liikoja puhele." Totesi lisäten mielessään 'elleivät sitten ole jotain muutakin kuin tavallisia hevosia'. Raleighin hevonen kyllä vaikutti olevan ihan tavallinen hevonen, joten tältä ei puhumisia voinut odottaa. Tälläinen puheliaisuus oli neidillekin mukavaa vaihtelua, ei itselläkään aina liikoja ollut puhuvaisimpia seuralaisia, kalatkaan eivät erityisen puheliaita olentoja ole.
Riistaeläimet? Materiaali? Vai yritti herra nyt saada jonkullaista tietoa selville. Hetken aikaa Neneth oli hiljaa ja mietti mitä sanoisi. Voisi toki olla täysin mitään kertomatta antaen toisen pysyä vaan ongelmissaan tai sitten kertoa jotakin... Oli miten vaan, mutta hänellä ei ollut pienissäkään aikeissa kertoa tarunomaisista olennoista. Se olisi melkein sama kuin jos hän tahallaan ajaisi jonkun kiskurin jahtamaan omaa pyrstöänsä.

"Saatanhan minä jotain aiheesta tietääkin.." Neneth sanoi mietteliäällä äänellä astellessaan rannan lähelle. Hetken hän katseli nousevaa usvaa kunnes lopulta kääntyi herraa päin. "Ainoa asia vaan se, että mitä hyötyä kertomisesta minulle on?" Ja sen asian suhteen oli tosissaan, toisen olisi paras löytää jotain vastiketta jos halusi kuulla mitään. Niin avuliaalta kuin hän olisi voinut vaikuttaa, ei ollut aikeissa harrastaa hyväntekeväisyyttä tämän kanssa. Velat ja kaiken vähän menettäminen ei nyt ollut mikään riittävä syy tai säälin kerääjä. Jos joku oli velkaantunut niin se ei ollut millään tavalla naisen ongelma. "Ja milloinpa tieto ilmaista olisi ollut?" Kysyi vielä lisänä pienen virneen käydessä huulilla. Saa nähdä luopuuko toinen täysin mahdollisuudesta vai keksiikö jotain mikä olisi nymfille riittävä vastike. Raha ja omaisuus sellaisiksi eivät käyneet, mutta niitä herralta ei kyllä erityisemmin näyttänyt edes löytyvänkään.

Viesti Ti Syys 14, 2010 5:43

//Anteeksi kesto

Raleigh Mallory

Raleigh katseli Nenethiä nyökäten hyväksyvänä tuon sanoille jääden sitten katsomaan, miten nainen selkeästi mietiskeli. Jaa, vai osasi tyttö läksynsä. Kunnioitettavaa mutta Raleighin kohdalta vähän harmillista. Taruolennot harvemmin (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) haalivat mitenkään hirveän paljon maallista omaisuutta, eikä hänellä sitä olisi edes ollut. Mies kallisti päätään mietteisiinsä vaipuen. Olisiko hänellä jotain mitä nymfi tahtoi... Hän ei paljoa tiennyt nymfeistä, vielä vähemmän niiden alalajeista, kuten makean veden nymfeistä, joka tämä nainen ilmeisesti oli. Joskus Mallory oli kuullut, että aikoinaan nymfeille oli uhrattu eläimiä, hunajaa ja viiniä... Olisikohan nainen kiinnostunut kyseisistä asioista...
"...vaikea sanoa. En tiedä paljoa kaltaisistasi. Vain jonkin verran, joten on vaikea edes arvata onko olemassa yhtään mitään mitä edes halajaisit.." Raleigh puhui pehmoisella, aikaisempaa jonkin verran hiljaisemmalla äänellä tätä naista silmiensä raosta katsoessaan. Jos hän olisi julma, hän tekisi kaikkensa että saisi koko järven ja siihen johtavan kosken kuivatettua. Mutta koska hänellä ei ollut tarvittavia taitoja, saatika tarvittavaa halua tehdä kyseistä asiaa, lahjonta olisi paljon mielekkäämpi vaihtoehto.

"Pidätkö kentiess.... hunajasta? Viinistä? Jostain muusta? Voin kyllä yrittää saada jotain, mutta en voi taata mitään, neiti." Raleigh hymyili hampaat välähtäen ja teki pienen hovikumarruksen tapaisen.
"Tieto olisi minulle nyt erittäin, erittäin tärkeää, olen vähän... kiperässä paikassa ja mikäli seuralaiseni joutuu odottamaan liian pitkiä aikoja.... hän saattaa käydä vähän... no... kärsimättömäksi." Tuo selitteli käsiään heilautellen ja ilmehtien vahvasti, aivan kuten miehen tyyliin oli aina kuulunut. Vahva itseilmaisuntaito nimittäin.
"Joten nyt pyydän nöyränä ja matelevana ihmisenä, voisitko kertoa minulle missä täällä olisi parhaat eläinkannat?" Kasvoille loihdittiin maailman herttaisin hymy tuon tehdessä uudelleen kumarruksen pitäen kasvonsa koko ajan Nenethissä. Raleigh oli valvonut nyt kaksi yötä putkeen ja tuo alkoi olla suhteellisen epätoivoinen töidensä parissa. Seuraavaksi hän varmaan tipahtaisi järveen ja hukkuisi sinne väsymyksensä takia. Miehen olemuksesta kyllä näki, ettei nyt oltu ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa, silmien harmaiden ympärysten ja kalvakan ihon ja lievästi tärisevien käsien ansiosta. Vain yhdet kunnon yöunet ja se olisi siinä... Ajatuskin lämpimästä sängystä ja pitkistä yöunista sai kyyneleet nousemaan Raleighin silmiin. Untaaahhhahahaha....

Viesti Ma Syys 20, 2010 12:38

//Anteeksi kesto ^^, ollut monta rautaa tulessa//

Neneth

Neneth kuunteli rauhassa toisen puhelua, tottahan se oli ettei toinen tiennyt paljoa... Mutta ei se asia ainakaan ollut toisen eduksi, hän ei aikonut löysäillä sen tähden. Kohtuullisen viisasta toiselle oli lahjontaan kääntyminen, koska uhkailulla voisi olla aika häijyt seuraukset. Neneth myös vahvasti uskoi ettei tällä ihmisellä ollut sellaisia kykyjä joiden avulla todenteolla uhkailla. Jos tilalla olisi täysin kykenevä velho, tilanne olisi aivan toisenlainen.

Hunaja ja viini, molemmat olivat ihan mukavia asioita, mutteivat erityisen paljon naisen mieleen. Hento rakenteista naista kumartelu huvitti hiukan ja oli ihan hauskaa katsella miten herra ainakin yritti paljon. Jos ei olisi ihan sellainen kuin mitä on, olisi ehkä saattanut heltyä hiukan. Ainoa asia vaan oli, että oli elonsa aikana ehtinyt kuulla vaikka sun millaiset anelut ja selitykset läpi.
"Ymmärtänet kai sen, että minä minä olen kuullut lähes kaikenlaiset anelut läpi. Itse asiassa moneen kertaan jo silloin ,kun sinä et edes kyennyt konttaamaan." Neneth sanoi hymyillen. Ulkoisestihan nymfillä oli todella nuoren neidin ruumis ja ulkonäkö, mutta takana oli silti jo aika hyvin vuosia.

Hetken aikaa pohti mikä voisi olla kivaa, muttei täysin mahdotonta. Ei olisi reilua valita jotain sellaista mihin tuo ei tulisi koskaan pystyvän. Vähn ajan päästä hän nosti yhden sormen pystyyn ja puhui. "Jos kykenet löytämään yhdenkin ravun, minä kerron mistä todennäköisesti löytyy helpoiten muutaman peura. Ravut sattuvat olemaan henkilökohtainen suosikkini." Neneth sanoi vakavaan sävyyn haluten tehdä selväksi, ettei toinen nyt selvinnyt pelkällä pyytämisellä ja anelulla. Toki aina oli se vaihtoehto ettei toinen löydä rapuja, mutta jos saa toisen ravun metsästyksestä riittävän hyvät naurut saattaa kuitenkin kertoa. Rapujen etsiminen ei ollut mahdoton tehtävä, pimeä tosin teki siitä hiukan haastavampaa. Jos kuitenkin tiesi millaisista paikoista etsiä rapuja, ei ollut väliä oliko yö vai päivä.

"Joten miten on? Aiotko kokeilla rapujen etsimistä?" Neneth sanoi kysyvällä äänellä herralle kääntyen samalla täysin toista päin. Kyllä tuosta näki ettei oltu täysissä sielun ja ruumiin voimissa, mutta rehellisesti se asia ei jaksanut kiinnostaa. Toinen oli aikuinen, jonka kuului kantaa vastuunsa ongelmistaan itse. Jos oli ollut kyse jostain sellaisesta ,joka oli vielä lapsi suhtautuisi mahdollisesti erilailla... Niin ei ollut ja asia oli sillä selvä.

Paluu Järvet ja lammet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia