Losing control means surrendering //Nipustinn


Quinn metsästä löytyy suurempaa ja pienempääkin rutakkoa, joista ihan jokaiseen ei ehkä kannata onkivapaansa heittää. Järviksi voi laskea vain harvan, sillä yksikään ei kovin isoksi ole ehättänyt kasvaa. Kuitenkin suurin järvistä tunnetaan nimellä Aodhá joka suurimman metsäaukean tavoin on haltioiden nimeämä. Aodhá sijaitsee syvällä Quinn metsässä ja on kooltaan niin suuri, että vastarannalle ei ihan ihmisen silmin tarkasti näe. Vesi on kirkasta ja puhdasta, viileää kovin usein. Järvi on niin syvä, ettei kukaan voi olla varma mitä sen pohjassa on.... Ellet sitten satu olemaan taruolento, joka siellä pohjassa asustaa. Aodhá on järvistä myös kalarikkain, siinä asustaa paljon niin tavallisia kuin taruolennoksi lueteltavia kaloja, joista osa on vain kulkumatkalla järven poikki Meinradia seuraillen. Muodoltaan järvi on soikeahko ja Meinrad joku laskee siihen toisesta päästä ja toisesta päästä jatkaa matkaansa metsän halki kohden Aear merta.
Talvisin järvi jäätyy kauttaaltaan niin paksusti, lukuun ottamatta niitä alueita, joilla Meinradin virta pitää jäät ohuina.

Valvoja: Crimson

Viesti Su Touko 10, 2015 4:03

Losing control means surrendering //Nipustinn

//uusi yritys xD

Calanon


Päivää olisi voinut katsoa kauniina. Aurinko pääsi jopa lämmittämään maata, antoi syyn lepäilylle ja sen valossa paistattelulle. Linnut lauloivat ja pyrähtelivät vankoilta, ajankuluttamilta oksilta toisille etsien pesäpaikkoja ja kumppaneita niitä jakamaan. Vesi kiilsi lammen pinnalla, luoden hohtavan kirkkaita säleitä aina pohjaan asti. Kovin kaunis päivä, ihanteellinen kaikelle mahdolliselle muulle kuin taistelulle.
Lammen pinnassa välähti heijastus kahdesta miehestä, miekat käsissään. Tasainen kalke karkotti linnut, veti kirkassuomuiset kalat pohjaan ääntä ja askelten töminää piiloon.
Yksi ainoa lintu istui enää oksalla. Korpin hopeanokka karkotti pienemmät, terävät samanmoiset kynnet saivat ne kauas kavahtamaan. Mustasulkainen katseli omistajaansa nappisilmät seuraten kirottua miekkaa haltian kädessä.

Calanon iski, potkaisi, torjui, kierähti. Huulille piirtynyt virne ei ollut muutamasta tiukemmasta paikasta kariutunut, pikemminkin ilmeen vahvistanut. Ruskeahiuksinen haltia, kera yhden valkean hiustupsun, väisti taas, hypähtäen kevyesti taaksepäin. Hymy ei enää edes yrittänyt itseään estellä, vaan vihdoin naurunpurskahdus suusta karkasi, kylmänä auringonpaisteessa kiirien kuin sydänyössä.
Vastustaja oli nuorukaista vanhempi haltia, voimakkaampi lihaksiltaan ehkä mutta liikkeissään hitaampi. He olivat sopineet kaksintaistelun jostakin eripurasta: miehestä tuntui että asia oli ollut tärkeä, jopa hetken hän sen muistikin, vaan miekka vei kuten aina. Kirkuminen ja verenhimo kylmästä kirotusta terästä hänen kädessään sokaisivat sen hiljaisen hiipparin, ja tämä miekkamies ei syitä saatika seurauksia ajatellut.

Keveäaskelinen tanssahteli nauttien pelistä, iski sieltä täältä, hitaasti vastustajaansa ahtaalle ajaen. Hetken aikaa mielessä kävi myös reilu peli. Eikös se ollut niin että häviäjä jätettiin henkiin? Ei heillä sentään niin vakavaa kinaa ollut. Vai oliko? Juuri nyt se ei häntä hetkauttanut.

Yksi, kaksi, kolme, kolme sulavaa iskua ja oikeaan asti tähdätty kamppaava potku, ja haltiavastus makasi maassa aseensa menettäneenä, kylmä terä senttien päässä nenästään. Calanon virnisti.
”Hyvin tapeltu”, hän totesi haltiakielellä. ”Vaan voittoni lunastin.” Toinen näytti helpottuneelta miehen tarjotessa vapaata kättään tämän pystyyn auttamaan. Ja hetken ajan hän aikoikin, olihan voitto jo itselle viety niin kuin oli ollut alun perin tarkoituskin.
Miekka kirottu kuitenkin oli eri mieltä. Tribaalitatuoinnin kiertämät kasvot vääristyivät hetkeksi kivusta , vaan jo suu kääntyi tyytyväiseen, kylmän murhanhimoiseen hymyyn- päästäen irti haltiamiehen kädestä ja miekkaa kohottaen.
”Niin kuin lunastan henkesikin.” Hän totesi, vetäisten miekan harkittuna kohti vastustajaa valmiina viemään tämän elämän.

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Su Touko 10, 2015 7:33

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

//Mun surkeiden ohjeiden vika että tarvihti ees yrittää uudestaan, sori sori, kun en ite joutanut aloittamaan kun en oo ees koneelle päässy aikoihin(päivään) kun puhelimella vaan koittanut tillittää :D Mutta nyt Nipustinn kolmella Nllä on täällä mukanaan nallesushihukkanen aka Lyron aka Lyrppis :-----) //

Lyron

Talvi oli luovuttanut kohmeisen otteensa metsästä ja nyt koko metsä riemuitsi jo kesän tulosta mitä upeimmin kukkivassa keväässä. Auringon paiste muuttui lämpimämmäksi joka päivä ja se aiheutti kevättä rintaan metsän elukoille, kuten pikkulinnuille, jotka iloisena sirkuttelivat ja etsivät itselleen paria toisten sirkkujen joukosta. Noiden laulu oli Lyronista erittäin mieluisaa kuunneltavaa, mikäpäs sen parempaa musiikkia pienelle uimareissulle olisikaan?
Vaalea hipiäinen haltia, oli päättänyt tulla heidän metsänsä pienelle järvelle, joka nimellä Aodhá tunnettiin, pulahtamaan vielä viileän tuntoiseen veteen joka kuitenkin lämpeni päivä päivältä. Lyron ei kuitenkaan karttanut viileän tuntoista vettä vaan oli jo pitkällä uimassa kun jotain kummaa tapahtui. Lintujen laulu vaikeni ja ne siirtyivät muualle jatkamaan kevät tanssejaan. Muodonmuuttaja tunsi metsän kuin omat taskunsa, eikä tätä tapahtunut ilman syytä. Nyt hiljentyneessä metsässä syy löytyikin nopeasti. Lyron näki kauempana metsän reunassa lähellä järven rantaa oli käynnissä miekkamittelö. "Turhaa mahtailua", hän ajatteli halveksuen kavutessaan rantaan vettävaluvana ja vaatteettomana. Mutta siinä tutkaillessaan tapahtumaa ei tämä magiaakin opiskellut voinut olla tuntematta jotain väärää ilmassa. Hänen kiinnostuksensa heräsi ja hän lähti tarkkailemaan tilanetta lähempää, siirtyen metsän puolelle jotta voisi tarkkailla vähän piilommasta. Äänettömästi hän haltiamuodossaan osasi metsässä liikkua ja lopulta pääsikin huomaamattomana lähelle katsomaan rauhan rikkojia, joista toinen oli nyt voitettu ja makasi maassa antautuneena.
Voittanut ruskea hiuksinen, ilmeisesti haltia, ojensi reilun pelihengen mielessä kättään hävinneelle ja Lyron uskoi jo olleensa väärässä. Hänelle oli vain tullut jotenkin omituinen olo, kuin pimeää magiaa olisi ollut läsnä.

Sitten jokin muuttui. Lyron suorastaan näki kuinka pimeä aura leimahti sykkimään ja tuo äsken reilun oloinen kaveri julistikin ääneen että henkihän toiselta lähtisi. Aseettomalta, alistuneelta mieheltä!
Lyron toimi vaiston varassa. Yhdellä askeleella hän oli noussut esiin piilostaan, toisella askeleella hän jo otti valtaisan mustan suden hahmon ja kolmannella - jota paremmin voisi nimittää loikaksi - hän olikin jo syöksynyt töytäisemään mustan auran syleilevää haltiaa niin ettei tuon isku voinut osua toiseen haltia mieheen, joka näytti nyt vielä entistä pelästyneemmältä kun paikalle oli loikannut karhun kokoinen susihukka.
"Alhaista käydä alistuneen kimppuun - saati aseettoman!"Lyron sähisi miehelle myöskin haltiakielellä, jota oli tuonkin aikaisemmin kuullut puhuvan. "Et ole mies jos voit vahingoittaa sellaista, jolla ei ole enää aikomustkaaan vahingoittaa sinua. Sinä hetkenä sinä lakkaat olemasta inhimillinen ja muutut pedoksi." Lyronin sanat olivat sinäänsä täynnä ironiaa että valtava petoeläin tuli opettamaan haltiaa kuinka tuo ei saisi antautua pedon tasolle.

"No, oletko sinä hirviö vaiko mies?" Lyron tivasi tietää, vihreät silmät tuikkien päättäväisyyttä naulittuna Calanoniin, toivoen tietysti että tämä välikohtaus olisi saanut tuon rauhoittumaan.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Touko 11, 2015 2:52

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

// eipä hätiä mitiä, tärkeintä että nyt oikealla paikalla ollaan :D NALLEkarkkiSUSIHUKKA TERVETULOA. Oikein paljon tervetuloa. Suzunen ja ärrimurri järripää ilmoittautuu :'--D

Calanon

Niin helppo, vaivaton liike, yksi sivallus tai pisto, ja hän veisi onnettoman hengen. Se ei tuntunut sen vaikeammalta kuin käden heilautus, sydämellä painoi verran höyhenen. Yksi hassu liike, jota ei ollut tarvetta edes ajatella vaikka olisi halunnutkin, eikä nopeiden askelten äänet kantautuneet suippokorvaisen kuulemattomiin korviin ennen kuin miekkakäsi jo heilahti alaspäin vaan tönäisevä voima vei iskun harhatielle yhtä lailla kuin haltiankin. Ennen kuin ketterä tasapainona saavutti ja maa taas jalkoja kosketti ehdittiin kylmä nelulasenvihreä katse paikalle tulleeseen hahmoon kääntää.

Calanon näki ison suden, kuuli sen puheen. Hetken aikaa kasvoilla välähti muistikuva- eikös hän ollut kohdannut ihmissuden ennenkin? Mutta ei, tämä ei ollut sama susi, jonka puhe haltiakieleksi kääntyi. Eikös edelliseen suteen ollut liittynyt jotain, Calanon rypisti kulmiaan miettiväisenä. Jotain se oli ollut hänen siskostaan, sovintoa ja Caladhielin--kyyneleet? Mutta miekkaa puristi käsi tiukemmin muistikuvien kadotessa, poispyyhkiytyessä kuin tuleen nakattuina.

Miekkamies kääntyi kohti sutta, joka nyt kysyi häneltä oliko hirviö vaiko peto, kumpaakin ehkäpä jopa, inihmisillyys tai edes haltian armo olivat kadotettuja termejä, vaan kysymys asioihin puuttuneen iski kuin läimäytys päin kasvoja, jotka vihaisesta tuijotuksesta olivat valahtaneet kalpeaksi.
"Minä.." pääsi suusta hämmentyneenä, vaan taas uusi pimeän huudon läikähdys hänen päänsä sisällä liikautti kättä joka tuota mustaa terää piteli enää niin kovin epäilevästi. Ote tiukkeni, miekka nousi ja ilme oli taas jotain tuskan ja äärettömän vihan väliltä , tuon äskeisen vilauksen kontrollin kadotuksesta jääden vain onnettomaksi, helpottuneeksi unelmaksi. Painajainen oli palannut, vaikka hetken oli jo väistynyt niin kirouksen kuin sen kantajan ihmetykseksi.
".....En tiedä kuka olet enkä usko että asia kuuluu sinulle sen enempää." Jääkylmä oli vihainen ääni, käai pyöräytti miekkaa muutaman kerran kevyenä ennen kuin tarkkaili kookasta nelijalkaista. Tämän vierellä oleva vastustaja - ei ei ei EI, se oli saalis, hänen saalinsa - näytti siltä kuin olisi jo valmis pakoon juoksemaan.

"Joten väistyhän tieltä, susihukka" äyskähdettiin. Jokin hallitun mielen sisällä halusi pysähtyä, halusi heittää mustan kiiltävän terän maahan nyt heti. Se puoli oli nyt kuitenkin paljon heikompi ja voimattomampi. Ei, jopa jo täysin toiselle puolelleen luovuttanut.

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ma Touko 11, 2015 3:19

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Lyron ei ollut koppava, eikä omahyväinen. Hän ei koskaan ollut ylentänyt itseään muiden yli, vaan hänen mielestään hänen oma elämänsä oli aivan yhtä kallisarvoinen kuin kenentahansa muunkin. Hän ei koskaan tappanut huvikseen. Lauman täytyi metsästää eläimiä ravinnokseen, mutta metsästämisessäkään ei koskaan ollut kyse saaliilla leikkimisestä saati vääryydestä. Niin elämän kiertokulku eteni - lihansyöjät söivät kasvinsyöjiä ja jonain päivänä päätyisivät itse mullaksi josta kasvit kukoistaisivat jotta kasvissyöjät voisivat siitä lounastaa.
Joten ei ollut hankalaa uskoa, ettei Lyronilla ollut pienintäkään aikomusta liikauttaa lihastakaan kun tuo selvästi itsensä kanssa kamppaileva mies käski hänen siirtyä voittamansa miehen tieltä. Lauman johtaja lähetti telepaattisen viestin avaamatta suutaan hävinneelle osapuolelle ja käski tuon lähteä. Sitten Lyron varmisti ettei tuon lähtöyritystä estäisi kukaan vaan menisi väliin.

"Jos taistelu on se mitä sinä haluat, sen sinä myös saat, mutta jos olet viisas et ryhdy siihen." Metsän asukki yritti vielä valistaa toista koska hänestä tuntui ettei tuo mies ollut ihan oma itsensä. Jonkin sortin pahan riivaama, Lyron veikkaisi ja hänestä alkoi tuntua tuota katsellessaan että pimeä aura sykki aina tuon kädessä pitämästä mustasta miekasta. Väri oli oikeastaan samaa sävyä hänen oman tatuointinsa kanssa, joka löytyi haltiahahmossa hänen lanteiltaan - kuva sudesta.

Lyron ei aikonut vahingoittaa toista, vaan pelastaa tuon itseltään. Kenties pieni pulahdus järveen viilentäisi tuonkin kuumakallen. Calanon saisi tehdä ensimmäisen siirron jälleen ja Lyron vastaisi siihen väistelemällä ketterästi ja tönimällä miestä aikaisempaan tyyliinsä, kunnes saisi tilaisuuden tarrata tuohon riitapukariin ja viskata jäähylle...

//Mitään taistelua on ihan mahdoton pelata ilman jonkinlaista autohittiä, joten siksi suunnitellessa sanoinkin että käy kunhan Lyronia ei hutkita. Tuossa on suden toimintamalli mitä saat soveltaa haluamallasi tavalla peliin, että peli kuitenkin kulkee :)//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Touko 11, 2015 4:21

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Calanon

Vaikea oli tuota mieltä tulkita, kaiken kaikkiaan. Aivan varmasti Calanon ei taistelua turhaan halajanut, hän pikemminkin jopa vältteli moista sen mitä järjissään oli ja kykeni. Sāpita Talāvara oli kuitenkin eri mieltä, ja miekka oli Calanonin elämänlanka kirjaimellisesti. Sitä lankaa kirous sitten veteli miten itseä huvitti.

Nyt taistelua olisi myös susi välttää tahtonut, kehottaen haltiaa miekkansa laskemaan. Äsköinen epäröinti oli kadonnut tieltä kirkkaan vihan ja halveksunnan, jota ei edes loppujen lopuksi tiedetty ketä päin viskottiin, pikemminkin koko aura ja energia leijailivat pahana Calanonissa.
Toiselle ei enää vastausta suotu, liike sai toimia sinä, ja eteenpäin astahdettiin kun entinen vastustaja näytti karkuun pötkivän.
Vaan ilmestyi tielle este nelijalkainen, ketterä, nopea, noita molempia haltia itsekin oli. Vaan tähän verrattuna oli miekkamiehen liikkeet hitaita, askel raskas, ja lopulta tajuttiin jalan laskeutuvan maaperälle pettävämmälle, tästä tönäisy johti veteen.

Calanon tipahti järveen, tajuamatta asiaa ennenkuin kirkas vesi täytti suun ja kasteli vaatteet. Hetken aikaa hän pinnan alla pysyi: uintitaitohan mieheltä löytyi, mutta silmät suljettiin kovin yllättyneinä. Miekka ei huutanut enää. Tai sitten hänen oma tahtonsa oli päässyt taas esiin. Jompikumpi tai molemmat, auringon siivilöimä kirkas vesi herätti hänet, antoi hänen hetken katsella ympäriinsä ja miekkaansa epäilevänä pyöritellä. Sitten hän nousi pintaan, kovin pökkyräisenä kuin olisi unesta hereille repäisty.

Vihreäsilmäinen nousi rannalle, yski ja kohotti aseensa. Hän katsahti sitä hetken, loi siihen lyhyen mutta katkeran katseen vaan viskasi mustan teräm viereensä heinikkoon.
Polvillaan kauttaaltan läpimärkä vielä pysyi, hiustupsuja kasvoihinsa liimautuneita pois pyyhkien. Sitten katse kohosi, ja etsi katseellaan kylmän kylvyn aiheuttajaa: hän oli nyt aseeton ja toinen oli voimakkaana vapaa häntä iskemään.

//kylmä kylpy suoritettu ilman huitomisia :---3

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ma Touko 11, 2015 5:09

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Toinen oli nopea, selvästi taidokas taistelija, mutta onneksi metsässä loikkiminen oli treenannut Lyronin sen verran ketteräksi että toisen iskuilta hän pääsi karkuun ja lopulta jopa täytäistyä toisen veteen. Sinnehän miekkonen pulahti ihan kunnolla uppeluksiin asti ja pysyikin hetken pinnan alapuolella. Hetken haltia ehti jo huolestua osasikohan toinen uida, mutta onneksi kohta vedestä kömpi yskivä kastunut mies. Miekka heitettiin maahan ja toinen oli pienenä ja aseettoman. Tietenkään Lyron ei elehtinyt toiselle minkäänlaista uhkaa, vaan istahti alas tyytyväisenä. Toinen oli tainnut vihdoin herätä pimeästä aurastaan.

Kunhan toinen oli saanut vähän tasattua henkeään päätti muodonmuuttaja esitellä itsensä rikkoen hiljaisuuden ja aloitellen keskustelua: "Näytät olevan kunnossa. Minun nimeni on Lyron, ja taisin sattua paikalle tänään juuri oikeaan aikaan." Hetken haltia pohti, tulisiko hänen vaihtaa muotoaan, takaisin haltia mieheksi joka olisi varmaan tuolle hämmästyneelle selkeämpää. Hän kuitenkin lopulta päätti että se olisi vain hämmentävää kun valtava susi muuttuisikin yllättäen haltiaksi, sitä paitsi jos miekka ottaisi uuden otteen kantajastaan, olisi Lyronilla jotain mahdollisuuksiakin päästä pakoon miekan kantamasta.

"Usko tai älä, mutta minä olen nähnyt osani erilaisia taikoja ja maagisia esineitä, ja olen varma ettei tuo sinun miekkasi ole mikään tavallinen sapeli..." Lyronin tumman vihreät silmät olivat melkein samaa sävyä toisen haltian kanssa, ja nyt kun hän tuota rauhassa katsoi näytti tuo itseasiassa aikalailla häneltä. He olivat molemmat aika siroja ollakseen miehiä, vähän naisellisia jopa. Lyron oli pidempi, ja hänen hiuksensa sekä silmänsä olivat tummemmat. Iho Lyronillä oli myös vieläkin vaaleampi. Uskoisi joku tietämättömämpi silti varmasti että he voisivat vaikka olla sukua. Haltioita siunattiin yleensä pitkällä iällä ja nuorella ulkomuodolla, joten Lyronin oli vaikea arvioida oliko toinen häntä kuinka paljon nuorempi. Nuorempi tuo toinen nimittäin ainakin oli. Heh, toinenkin pääsisi hämmästymään heidän yhdennäköisyyttään mikäli Lyron tästä vielä muotoaan vaihtaisi jossain kohtaa.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Touko 11, 2015 5:38

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Calanon

Ei sentään kynsiä saatika voimakkaita leukoja kimppuunsa saanut, vaikka riitaa olikin alunperin haltia haastanut. Sen sijaan, miehen hetken hengähdettyä, toinen aloitti keskustelua. Calanon katsahti sutta hieman hämmentyneenä, vaan nyökkäsi kädellään märkää hiuspehkoaan pyyhkien. "Niin totisesti teit", vihreäsilmäinen irvisti ääntään palautellen. Oma keho, oma kontrolli taas. Se tuntui kovin helpottavalta.

Haltia korjasi asentoaan vaikka edelleen maassa istui, vaatteet vettä tippuen.
"Olen Calanon" vuorostaan todettiin, sutta silmiin lopulta katsoen. "Ja sinulle, Lyron, olen kiitollinen."
Haltia kerkesi katsella voimakkaan näköistä nelijalkaista. Toinen voisi olla muuttuja, muttei ihmissusi koska haltiakielen niin sujuen taitoi. Toki suippokorvien kieltä jokunen vastapuolen rodustakin taitoi, mutta harva ihmissusi moista taisi. Ehkä mies saisi vastauksia jos vain mahdollista jossain vaiheessa ja toinen olisi niitä valmis jakelemaan.

"Ei totisesti ole.." todettiin magiasta tietävälle. Katse luotiin taas maahan ja nurmikolle hylättyyn aseeseen, vaan sen kuiskaukset käännytettiin. Suo minulle hetki rauhaa manattiin pään sisällä terälle verileimaiselle kunnes taas sutta kohti käännyttiin.
Ruskeahiuksinen pyyhkäisi taas kasvojaan joille muutama vesinoro hiuksista pääsi, sitten avasi suunsa. Toinen näytti tietävän paljon, eikä häntä kohtaan ollut hyökkäämässäkään. Joten miksi ei käyttäisi vapaata mieltään puhumiseen niin kauan kuin sen itse omisti.
"Se on voimakas kirouksineen" jatkettiin, auringonvalossa rentoutuen.
"eikä niiltä ole kovin pakenemista. Mutta kiitän kylvystä, joka virkisti järkevämpää puoltani... Pääsim taas hetkeksi niskan päälle. Lisäksi pelastit myös aikaisemman vastustajani hengen." Hieman jo rauhallisempi oli katse neulasenvärinen, sydämen pauke korvissa asti hiljeni jo pois.

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ma Touko 11, 2015 6:05

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Lyron ilahtui toisen asenteesta, sillä tuolla oli selvästi toimiva omatunto eikä hänen itsensä kimppuun oltu käyty raivoissaan ja syytetty väliin menemisestä. Oli todella mukavaa vaihtelua että joku arvosti apua. "Ei kestä kiittää" Lyron totesi selvästi ilahtuneena, tuo nousi seisaalleen ja häntä näytti heilahtavan muutaman kerran. "Jos sallit, hakisin pikaisesti jotain ja palaan pian." Lyron sanoi jäämättä kuitenkaan erityisemmin odottamaan toisen vastausta.
Susi lähti laukkaamaan takaisin sinne missä hän oli aikaisemmin käynyt uimassa hieman sivummalla, ja pian susi palasi kantaen hampaissaan vaatekasaa. Eihän hän tahtonut vaihtaa hahmoaan joutuen olemaan lopun päivästä ilkosillaan. Siinä vielä kulkiessaan Lyron vaihtoi liikkeestä hahmoaan, ottaen jälleen komean vaikkakin jokseenkin hentoisen haltia miehen vartalon. Vaatteet hän laski jo suden muodossa suustaan, ja nyt maasta ne löytyivät juuri siitä mihin olivat pudonneetkin.
Ensin jalkaan löytyivät mustat housut jotka sujahtivat päälle nopeasti, sitten poimittiin vielä edestä kiinnitettävä vaalea paita, joka vetäistiin aukinaisena päälle. Lyron heilautti vielä kosteaa pitkää mustaa tukkaansa ja sitten asteli istumaan nurmelle Calanonia vasta päätä. Hän jätti toiselle aikaa kommentoida juuri näkemäänsä, kuinka sudesta oli kuoriutunut haltiamies ja kuinka tämä haltija näytti kovasti häneltä itseltään.

Kun Lyron jätti paitansa napittamatta kiinni, se oli ollut sen verran tietoinen päätös että hänen tatuointinsa jäi näkymään. Suoraa ei hän halunnut toiselle alkaa saarnojaan tarjoamaan, mutta vastaisi kyllä mikäli toinen vain olisi kiinnostunut. Seurapiireistä, sekä ihmistenilmoilta niin sanotusti, täysin eristäytynyt muodonmuuttaja harvoin päätti viettää aikaansa sellaisten kanssa, jotka eivät olleet hänen kaltaisiaan. Hänestä tuntui etteivät nuo voineet ymmärtää heitä ja usein myös tuomitsivat hänen kaltaisensa täysin väärin. Tämä haltia taas vaikutti elävän itse samassa kehossa sekä hirviön että miehen kanssa, käyden ikuista taistelua ja se liikutti Lyronia niin että tuo tahtoi tuhlata aikaansa tuon seurassa. Jospa hänestä voisi olla apua.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Touko 11, 2015 7:31

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Calanon

Kiitoksen vastaanottanut jo metsään katosi kera sanomansa. Calanon jäi katsomaan kun tämä lähti matkaan, vaan kellahti sitten järvenrannalle sulkien silmänsä. Hetken päästä kuitenkin nousi ja veti yltään pitkän takkinsa, sen maahan laskien. Eipähän se siinä paljoa kuivuisi, mutta parempi hänen oli kuivatella nyöripaidan ja housujen kanssa kuin vielä paksu päällystakki yllään. Pian kuului jo askelia takaisin ja maahan taas jalat ristiin istahtanut haltia, napattuaan äänen suippokorviinsa käännähti askeliin päin. Lyronhan sieltä palasi, kantaen vaatemyttyä mukanaan. Haltia kohotti kulmiaan kysyvänä, vaan vastaus esittämättömään uteluun saatiikin pian.

Ja niin jopa hätkähdyttävän samannäköinen, sirorakenteinen haltia muuttui Calanonin silmien edessä sudesta kaksijalkaiseen muotoonsa. Ihmetyksen kohonneet kulmat ja kirjaimellisesti auki jäänyt suu seisoivat haltian ilmeenä hetken, vaan Lyronin istahdettua vastapäätä huulet sulivat kovin leikkisään hymyyn. Haltian piirteitä tarkasteltiin kovin yllättyneenä: suoraa samannäköisyyttä oli enemmän kuin laskeman kävi. Tautointi huomioitiin, mutta vain ohimennen kuin kaikki hetkessä tapahtunut olisi ollut liikaa yksityiskohdan käsittelemiseksi. Utelulle tulisi varmaankin sijaa, muttei nyt, olihan vielä hetki sitten turkillinen susi kovin Calanonia muistuttavana haltiana tämän edessä.
"Löysinkö kenties itselleni kaksoisveljen?" huvittunut mutta samalla äimistynyt nauru helähti huulilta haltian. Hiuspehkoa harottiin ja muuttujan silmiin tuijoteltiin iloisesti yllättyneenä.
"Näen niin paljon toisiamme että sattumaksi tätä on vaikea uskoa!"

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti La Touko 16, 2015 8:39

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Lyron puhkesi iloiseen nauruun toisen kommenteista. "Kenties meitä yhdistää samat sukujuuret? Saanko udella mistä päin sinä ole kotoisin?" Muodonmuuttaja itse oli kotoisin Cryptistä, samoin kuin hänen oman tietonsa mukaan olivat myös hänen vanhempansa, mutta ei aihe ollut kyllä koskaan tullut puheeksi noiden vielä eläessä... Mikäli toinen tosiaan kertoisi Lyronille mistä oli kotoisin ja kysyisi mistä Lyron mahtoi olla kotoisin, hän vastaisi vain olevansa paikallisia haltioita, menemättä vanhempiensa kamalaa kohtaloa käsitteleviin aiheisiin.

Vihreät silmät käväisivät taas vähän matkan päässä makaavaan mustaan miekkaan ja tuo nyökkäsi kapistusta kohti. "Miksi sinulla on moinen? Tai vielä parempi kysymys lienee mikset hankkiudu siitä eroon?"

Lyron kuunteli toisen selitykset ymmärtäväisenä, vaikkei se juuri kasvoilta näkynyt vaan tuon mystiset silmät vain porasivat Calanonia katseellaan. Olisi täysin ymmärrettävää mikäli toinen ei haluaisi keskustella näinkin arkaluontoisesta aiheesta, mutta taas kyllä tälläiseen pulmaan olisi varmasti helpottavaa saada apua joltakulta jolla voisi olla mahdollisuus auttaa.

Toiselle innostukseksi Lyron mietti voivansa paljastaa mitä hänen isänsä kanssa kävi, kuinka hän itse oli tatuointinsa saanut ja metsään asumaan päätynyt. Ei ollut helppoa puhua aiheesta, sillä moni hänen omasta laumastaankaan ei tiennyt aiheesta mitään. Ne olivat kivuliaita muistoja, mutta ne olivat aina auttaneet Lyronia pysymään tilanteensa herrana ja pitämään voimansa täysin kurissa. Kontrollin menettäminen oli aina häviö. Ei, vaan pahempaakin kun häviö. Se oli luovutusvoitto. Vieläpä taistelussa itsesi sisällä, eli kaikista merkittävimmässä taistelussa mitä koko elämämme aikana tulisimme sotimaan ja nyt Lyron oli päättänyt auttaa tuota miekan kiroamaa miestä.
"Minulla saattaisi olla tarina joka voisi sinuakin kiinnostaa..." Lyron aloitti kertomustaan, kohattautuen samalla sen verran että saattoi näyttää toiselle kunnolla tatuointiaan. Oli kuin susitatuointi olisi tuijottanut epäluuloisena suoraa Calanonia, kunnes Lyron jälleen istuutui miettien kuinka tarinaansa aloittaisi.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ti Touko 26, 2015 9:42

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Äsken vielä suden muodossa edessä seisoneen kommentille naurahdettiin lempeästi, hengitystä vielä hieman tasaillen. Hymyily ja naurun kuplinta ulkona tuntui oudolta vaan kovin kaivatultakin. Haltia pystyi tuntea kuinka oli niin paljon helpompi hengittää, taas vähän aikaa.
”Ehkäpä”, naurahdus kehräävä kävi huulille jotka olivat hiljaiseen hymyyn nyt sulaneet.
”Saat toki.” kohosivat kulmat kysymyksen kuullessaan, eikä hymy paljoa hälvennyt vaikka vihreä silmien painui nurmikkoon kuin kadotakseen jonnekin kauas.
”Vanhametsän suon läpi saa kulkea, pitkiäkin matkoja taittaa… Eikä kyläni ole nimeämisen arvoinen saatika kokoinen kuulemani mukaan”, vastattiin, katsen kohotessa takaisin haltiaan vaikka haikeus muistojen vihlaisi miestä.

Kylää tuskin oli enää pystyssä muutamia erakoita enempää, ja Calanonkin kävi ränsistyneessä maisemassa vain kolmen hautakiven luona. Suon ylitys ja monia päiviä vaelteluja metsien maastossa, usein vain itsesyytöksissä velloakseen mutta silti matkan hän teki aina silloin tällöin.

Omakin katse kiersi kuiskailevaan miekkaan, kulmiaan kurtistaen inhoa ilmeessään.
”Pitkä tarina… Ja nykyään eroon pääseminen moisesta on kovin vaivalloista.”
Ventovieraalle avautuminen ei ehkä olisi ensimmäinen asia mikä epäluuloisen mieleen hyppäisi, vaan ihmeekseen haltia tunsi että Lyron voisi olla henkilö joka saattaisi jopa ymmärtää miekkamiestä.

”Mutta voin kyllä tarinan kanssasi jakaa, jos itsekin niin aiot”, kohotettiin katsetta ja jäätiin tatuointia toisen tuijottamaan ehkä jopa pidempään kuin oli tarkoitus.
”Kuulisin kertomasi mielelläni.”

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti To Touko 28, 2015 11:03

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Lyron

"Kuulisin kertomasi mielelläni." Kuului vastaus haltian esittämään kysymykseen, ja Lyron pohti hetken kuinka lähtisi tarinaa kertomaan ja sitten aloitti:
"Kauan sitten haltioiden piiloisassa kaupungissa, oli iloinen perhe, johon kuului vanhempien lisäksi noiden silmäterä, poika lapsi, joka oli vasta ihan nuorikko silloin. Vanhemmat olivat molemmat tutkijoita, magia kiehtoi heitä valtavasti ja he uppoutuivat usein tunneiksi - joskus koko päiväksi! - tutkimuksiensa pariin. Pojasta tuntui, että hänen isänsä oli hänestä ainoastaan ylpeä kun poika näytti mielenkiintoa hänen tutkimuksiinsa ja taipumusta magiaan." Lyron piti pienen tauon, ilmeessä ei näkynyt värähdystäkään, mutta silmissä pilkahti kipeä muisto.
"Aikaa kului, poika kasvoi, vanhempien tutkimukset etenivät. He tahtoivat oppia ottamaan eläimen hahmon, ei nuori poika ymmärtänyt heidän intohimoaan aiheeseen, eikä varmaan koskaan tulisi ymmärtämäänkään. Eräänä päivänä kotiin palatessaan hän nimittäin huomasi isänsä muuttuneen pedoksi. Hirveäksi elikoksi joka ei tunnistanut omaa jälkeläistään vaan hyökkäsi vain päälle. Ainoa jota kesyttämätön peto lopulta kuunteli oli äiti, ja peto saatiin lukittua kellariin. Poikaa kiellettiin koskaan kertomasta kenellekään mitä kellarista löytyisi ja äiti uppoutui jälleen päiviksi tutkimuksiensa pariin, kunnes lopulta luovutti sen tehdessä liian kipeää."
Haltia katsoi merkittävästi toista joka hänen tarinaansa kuunteli. Pienen dramaattisen tauon jälkeen kävi taas jatkamaan:
"Nuori miehen alku ei kuitenkaan aikonut antaa periksi. Hän otti molempien vanhempiensa työt omille harteilleen ja yritti löytää keinon palauttaa hirviön sisällä asuva mies takaisin. Lapsuuden hölmönä, hän uskoi että ratkaisu ongelmaan piili ongelman ymmärtämisessä ensin, joten hän sai kun saikin kehiteltyä taian jolla oppi itse muodonmuutoksen taidon. Se oli aluksi erittäin sekavaa. Pojan päässä kuului ääniä, joita ei koskaan ollut ennen kuulunut ja hänellä oli viettejä jotka vaativat täyttämistä. Peto, hirviö, hänen sisällään halusi päästä valtaan, mutta se oli taistelu joka nuorukaisen täytyi voittaa säilyttääkseen oman mielensä, alistaakseen hirviön omaan tahtoonsa. Hän voitti sen taistelun, toisin kuin isänsä, jonka myöhemmin päätyi surmaamaan, tuon ensin menetettyä viimeisetkin kontrollin rippeensä ja surmattuaan äidin."

Nyt haltian käydessä huokaisemaan tuon kasvot olivat hitusen alakuloiset, katsokontakti pudotettiin ja katsottiin maassa lojuvaa kirottua asetta. "Ensi kertaa koskaan tunsin oikeasti olevani hirviö kun jouduin valitsemaan pakene tai taistele siinä tilanteessa, sinä päivänä. Miksikö valitsin taistella? Koska minusta tuntui että peto minun sisältäni oli tullut takaisin ja halusi voittaa minut. Minun oli pakko pysäyttää se..."

"Kontrolli omasta mielestään, on jotain mihin meillä jokaisella on mahdollisuus. Se vaatii lujaa mielenvoimaa ja tahtoa, mutta se on mahdollista!" Lyron selvästi kiihtyi hieman puhuessaan nyt, "Isäni ja minä, olemme elävä todiste siitä. Toinen kykeni ottamaan hallinnan, toinen ei..."

Lyron rauhoittui taas normaaliin hankalasti tulkittavaan itseensä.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ke Heinä 15, 2015 10:51

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Calanon

Sudesta muuttunut aloitti tarinansa, ja hetken aikaa haltianuori tunsi nostalgisen piston, olihan hän viimeksi tarinoinut jonkun kanssa vuosia sitten. Hän heristi suippokärkisiä korviaan, kuunteli tarkasti ja kohdisti katseensa Lyroniin. Calanon ei lopulta tiennyt oliko järkyttynyt vai pahoillaan, hämmentynytkin jopa. Osittain, järkyttävä tarina oli kuin toisintoa hänen elämänsä vaiheista, vaan toinen oli joutunut kokemaan myös asioita, joita mies oli miettinyt olevan jo mahdottomuuksien rajalla. Toisen silmistä nähtiin kuitenkin täysi tosi, eikä kertomusta epäilty hetkeäkään. Sydämeltään vilpillinen ei olisi auttanut häntä kirouksensa hetkellä, saatika lupaututunut kertomaan itsestään. Tarinan lopussa suippokorvainen painoi päänsä, sulkien silmänsä hetkeksi.
Otan osaa perheesi vuoksi”, hän totesi, vaikka tiesi vallan hyvin, jopa täydellisesti että sanat olisivat vain tyhjä kuori ja muistutus, eivätkä auttaisi asiaa mihinkään. Lyron oli voimakas, ja Calanon jos kuka tiesi, ettei olisi halunnut itseään säälittävän.

”Kertomasi jälkeen.. kummallista, mutta uskon että pystyit jopa luomaan minunkaltaiseeni toivoa”, hän kuitenkin yhtäkkiä totesi, kelaten kertomusta ja toisen sanoja muistellen. Calanon kohotti katseensa, joka oli saanut jonkinlaista uutta valoa, taas Lyroniin.
”Minun tapauksessani.. Olen aiheuttanut kaikenlaista perheelleni, kieltämättä tuhosin sen itse. Jos koskaan en olisi koskenutkaan tuohon kirottuun terään, pikkusisareni ja vanhempani voisivat yhä olla elossa...” hän huokaisi, muistellen hautakumpuja.

”Minä näet... Aiheutan tuhoa minne menenkin”, hän hymähti, pyyhkäisten suortuvia silmiensä yltä. ”Mutta kiitän sinua myös sanoistasi. En olisi uskonut, että löytäisin jonkun, joka tuntuu ymmärtävän saman.”

//Anteeksi tämä ultrapitkä kesto!!

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti La Heinä 25, 2015 3:36

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

//Eikä haittaa mitään! Niin mullakin aina vuosia menee ;D//

"Kiitos." Lyron yllättäen vastasi toisen osanottoihin. Hänestä ei suinkaan tuntunut että toinen sääli häntä, hän uskoi tuon olevan myötätuntoinen ja otti toisen kunnioittavan ja kohteliaan eleen hyvin vastaan.

Mustahiuksinen haltia olikin näkevinään jonkinlaista uutta kimallusta toisen haltiamiehen silmistä ja se sai hänet hymyilemään. Hänen yrityksensä saada toinen ymmärtämään ettei ollut niin yksin ja niin toivoton mitä luuli, oli onnistunut. "Minäkin otan osaa sinun menetyksiisi." Lyron sanoi toisen kertoessa kuinka toivoi ettei koskaan kirottuun miekkaansa olisi koskenut. "Älä anna menneisyyden jahdata sinua tulevaisuuteesi, muuten ne haamut saattavat myrkyttää loputkin mielestäsi." Hän lausui viisaita sanoja.

"Ole hyvä vain. Minä uskoin jo jonkin aikaa että minun tuhon aiheuttamis päiväni olivat luetut, kunnes suututin haltiakuninkaan pahanpäiväisesti, ajautuimme avoimeen taisteluun, jouduin heidän tappolistalleen ja pakenimme meren ylitse joksikin aikaa..." Pieni huvittuneisuus kuului miehen äänessä tuon kertoessa tapahtumaketjusta kaikki olennaisimmat kohdat. "Ja uskon että saan sotkettua asiamme vielä moneen kertaan. Mutta silti minun laumani luottaa ja uskoo minuun. Ehkä sinäkin vain tarvitset jonkun joka uskoo siihen että voit onnistua, eikä aina vain pelkää ja vieroksu. Enkä sano että sinun täytyisi antaa minun olla sinulle se joku, mutta toivotan sinut tervetulleeksi vierailemaan laumani luona aina kun tahdot." Lyron saattoi aavistella ettei Calanon mielellään viettänyt aikaa muiden kanssa peläten myös itse itseään, joten hän kävi lisäämään: "Olemme kaikki enemmän tai vähämmän jättimäisiä petoja, joten älä huoli että satuttaisit ketään. Minä en nimittäin ole edes suurimmasta päästä!" Sanojensa painoksi Lyron naurahti.

Lyron tunsi syvää veljeyttä tuota melkein ventovierasta haltiaa kohtaan. Ei se että he näyttivät samalta, he myös ymmärsivät toisiaan. Tunne oli vähän hassu mutta suuri laumavietti joka sudella oli, tuntui kohdistuvat nyt myös tuota miestä kohtaan. Hän tahtoi toimia tuolle opettajana, auttaa lävitse näiden hankalien aikojen. Ehkä jopa avustaa pääsemään eroon moisesta kirouksesta. Silloin Lyronille nousikin eräs ajatus mieleen niiltä ajoilta kun oli vielä asunut haltioiden parissa ja ollut erittäin kiinnostunut taikuudesta ja kaikkeen siihen liittyvästä. Hän ajelehti hetken omissa ajatuksissaan.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Su Elo 16, 2015 11:05

Re: Losing control means surrendering //Nipustinn

Toisen sanoja kuunneltiin, hymyyn jopa vastattiin pienellä virneellä, joka kalpeiden kasvojen yllä hetken aikaa välähti. Silti seuraava kertomus kuulosti niin uskomattomalta, että haltianuoren kulmat kohosivat vaikka hymy huulilla edelleen pysyi. Ei Calanon toisen puheita kiistämään käynyt, hän kyllä erotti vilpin sävelen eikä sellaista löytynyt: hän oli itse ammattilainen valehtelussa, mutta uskalsi luottaa tähän mieheen, joka oli hänet kirouksestaan herättänyt.
”Melkoisia sinullakin tapahtunut”, hän pyöritteli päätään huvittuneisuus äänessään- hyväntahtoinen toki.

Seuraava ehdotus taas sai miekkamiehen hiljaiseksi. Vastapäätä istuvaa katseltiin, välillä nyökyteltiin. Joku todella kertoi tuollaista, aivan uusi tapaus haltialle tällainen! Lopulta Calanon nyökkäsi hitaasti, hymyn kurotessa taas huulille.
”Kiitän, todella. En olisi voinut uskoa kuulevani tuollaista. On hyvä kuulla, että sinulla on todella joitakin, keihin turvata. Lisäksi..” nuorukaisen katse kiersi aukiolla kuin ajatuksiinsa olisi hän ajatuskiinsa unhoittunut. Sitten metsänvihreä katse kuitenkin palasi Lyroniin. ”...Kiitän tarjouksesta ja ottaisin sen mielelläni vastaan. Jos vaikkapa joku päivä kuljen lähistöltä, tai epätoivoon vaivun.”

Haltia pörrytti auringossa aavistuksen verran kuivuneita hiuksiaan, ja vitivalkoinen raita hyppäsi hänen silmiensä eteen. ”Puolestani olet koska vain tervetullut luokseni juttusille. Vaikka paljon ympärillä pyörinkin, minut löytää aina näistä metsistä.”
Seuraava

Paluu Järvet ja lammet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia