You help me, I help you


Quinn metsästä löytyy suurempaa ja pienempääkin rutakkoa, joista ihan jokaiseen ei ehkä kannata onkivapaansa heittää. Järviksi voi laskea vain harvan, sillä yksikään ei kovin isoksi ole ehättänyt kasvaa. Kuitenkin suurin järvistä tunnetaan nimellä Aodhá joka suurimman metsäaukean tavoin on haltioiden nimeämä. Aodhá sijaitsee syvällä Quinn metsässä ja on kooltaan niin suuri, että vastarannalle ei ihan ihmisen silmin tarkasti näe. Vesi on kirkasta ja puhdasta, viileää kovin usein. Järvi on niin syvä, ettei kukaan voi olla varma mitä sen pohjassa on.... Ellet sitten satu olemaan taruolento, joka siellä pohjassa asustaa. Aodhá on järvistä myös kalarikkain, siinä asustaa paljon niin tavallisia kuin taruolennoksi lueteltavia kaloja, joista osa on vain kulkumatkalla järven poikki Meinradia seuraillen. Muodoltaan järvi on soikeahko ja Meinrad joku laskee siihen toisesta päästä ja toisesta päästä jatkaa matkaansa metsän halki kohden Aear merta.
Talvisin järvi jäätyy kauttaaltaan niin paksusti, lukuun ottamatta niitä alueita, joilla Meinradin virta pitää jäät ohuina.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Joulu 31, 2016 5:10

You help me, I help you

Lounatuuli


Oli pimeää. Ja kylmä. Niin uskomattoman kylmä. Mutta oliko se sitten yllätys näin keskitalvella, yöpakkasissa. Kun taivaalla tuikkivat vain tähdet, edes kuu ei kulkua valaissut. Ehkä se kylmyys tuntui niin hirveältä, kun Sigurd oli haavoittunut. Pahastikin. Hän oli ollut varomaton ja törmännyt vihollisiin. Ja sen jälkeen hän oli ollut liian ylpeä, jotta olisi vain luikkinut pakoon. Ei, hänen oli pakko ottaa yhteen hyökkääjän kanssa. Tietenkin, kun tyhmä, liian ylpeä uroslohikäärme kun oli. Ja lopulta se järki oli iskenyt tajuntaan ja siniharja oli paennut paikalta, häntä koipien välissä, kuin mikäkin raukkis. Mutta ennemmin hän pysyi elossa, kuin menetti henkensä tyhmyytensä takia. Sen verran järkeä päässä vielä oli.
Joten hän oli lentänyt. Pohjoisesta etelään, uskomatonta vauhtia. Ja uskomattoman pitkän matkan. Hänen piti päästä pakoon, eikä vain laskeutua lähettyville lepäämään. Onneksi vihollinen kulki jalan, joten hangessa nuo eivät todellakaan hänen vauhdissaan pysynyt, kun serpentti oli korkealle taivaalle kohonnut ja liitänyt niin kauas, mitä kykeni. Niin kauas, että lopulta se korkeus alkoi hiipua hiipumistaan. Metsään hän ei voinut laskeutua, hän olisi saattanut satuttaa itsensä pahemminkin, jos puiden sekaan olisi rymähtänyt. Joten Sigurd suuntasi ensimmäiselle aukealle, jonka sai silmiinsä - jos siis aroja ei laskettu, sinne hän ei laskeutuisi enää mistään hinnasta! Sen sijaan siniharja otti suunnakseen Quinn metsän keskellä sijaitsevan valtavan järven, Aodhán.

Enemmän tai vähemmän rytinällä massiivinen serpentti rysähti alas järven rannalle, lumen pöllyten kaikkialle ympärille. Nätisti hän oli koittanut laskeutua, mutta ei siitä tullut mitään tässä kunnossa. Näkö sumeni, päässä heitti, joka paikkaan sattui. Ja sattui vielä enemmän, sen rysähtämisen jälkeen. Voi miksi hän olikaan mennyt törmäämään haltioihin, jotka hänet tunnistivat viholliseksi.
Hetken valtava, valkeasuomuinen käärme urahteli ja mylvi jäätyneen järven rannalla, henkeään tasaillen ja itseään kooten. Se ei todellakaan ollut helppo tehtävä, mutta pikkuhiljaa se selviytymisvietti potki pintaan ja pakotti liskon liikkeelle. Jos ei muuta, niin hän tarvitsi vettä. Vettä, jota sai vain jään alta.

Hitaasti peto könysi itsensä ylös jaloilleen ja raskain askelin tallusti rannan liepeiltä paremmin järven jäälle. Koko jää itsessään rätisi serpentin painon alla, vaikkei hän edes ollut niitä painavimpia lohikäärmeitä, mitä Cryptistä saattoi löytää. Sigurd ei kuitenkaan jään valituksesta välittänyt, vaan jatkoi vielä muutaman askeleen verran keskemmälle jäätä, jota peitti kaiken lisäksi lähes metrin lumikerros. Siihen hän lopulta romahti maaten, jaksaen vain päätään kohottaa. Sen verran, että siniharjainen kävi syöksemään niitä turkoosinsinisiä liekkejään vasten jäätä, joka suli sen lämmön alla alta aikayksikön. Ja kun jää oli vain muutaman sentin paksuinen enää siltä valtavalta alueelta, johon liekkejään oli syössyt, Kohotti Sigurd päätään sen verran, että saattoi kuononsa voimalla iskeä jään läpi.
Kylmä jää ja vesi kuononpäässä tuntuivat osin hyvältä, osin kammottavalta. Se virkisti, totta kai, mutta lohikäärmeiden tapaan Sigurd myös vierasti osin kylmää ja kosteaa ympäristöä. Mutta eihän hän tänne ollut tullut uiman, vaan juomaan, joten sen pidemmin harkitsematta Lounatuuli kävi ahnaasti sitä vettä nielemään, päänsä ollen lähes täysin pinnan alla. Se helpotti, rauhoitti osin, mutta ei kyllä yhtään auttanut kipuihin, saatikka haavoihin. Jotain oli tehtävä, mutta siinä juodessaan Sigurd ymmärsi, että oli itse liian uupunut haavojaan hoitamaan, saatikka sitten lentämään avun luokse.

Joten, jahka vettä oli ahnehtinut hetken, kohosi se pää jään yläpuolelle, lohikäärmeen jääden pitkin pituuttaan siihen makoilemaan. Tässä oli hyvä levätä... Kenties tähän oli myös hyvä nukahtaa. Hän ei jaksanut nyt sen pidemmälle miettiä, siniharjan vain raskaasti hengittäen lämmintä ilmaa vasten avantoa, jonka oli kuonollaan auki puskenut. Olo oli niin uupunut, ettei hän jaksanut mitään. Teki mieli vain sulkea silmät ja nukahtaa... Mutta eihän se ollut vaihtoehto nyt...


//Crim. Crim hei. Saisko sushi nigirii //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Joulu 31, 2016 5:55

Re: You help me, I help you

Omaniron


Sigmir oli tajunnut jo varhain talven jäiden saapuessa jääneensä jumiin. Hän oli yrittänyt viedä tietään eteenpäin pitkin jokea takaisin mereen, onnistumatta siinä kuitenkaan hitusta enempää. Se virta oli kuitenkin liian matala hänelle nyt, eikä merten herra kyennyt omin voimin saattamaan itseään takaisin meriveteen, jossa hän olisi ollut turvassa. Sitä mukaan kun pyrstökäs oli jäätä murtanut, tuli se pakkasilla aina samantien takaisin entistäkin lujempana, aiheuttaen vain suomupeitteiseen kehoon uusia naarmuja entisten tilalle, eikä Omaniron voinut siitä väittävän pitävänsä. Ei se makea vesi ollut ongelma. Omaniron saattoi kasvattaa helmiään Aodhàssa, mutta enemmän paimenta harmitti karjansa hylkääminen, joka vapaana taittoi järven rantaviivaa myöten usein laiduntaan ja odotti isäntänsä käskyä palata takaisin Aeariin. Osa niistä oli jo kesytetty, yksilöitä vietiin häneltä toistuvasti siinä toivossa, että ne olisivat olleet uljaita yksisarvisia. Hyviä luonteeltaan ehkä, mutta lyhytikäisyys painoi niitä maalla, joka tuli koitumaan niiden anastajien kohtaloksi.

Niin pitkään kuin Helmienherra oli jumissa aivan uudenlaisissa syvänteissä, olivat myös hippokampuksen rannalla ja Quinnissa, eivätkä sieltä minnekään ilman isäntäänsä lähtisi.

Sigmir oli kalamaisessa unessaan. Hän nukkui vain toisella puoliskollaan aivoillaan, silmänsä auki viettäen aikaansa järven pohjassa kuin sijoilleen kivettynyt patsas. Aina siihen saakka, kunnes oudot aallot pinnalta vavahduttivat valtavan otuksen hereille. Tietenkin suomukas oli herkkä aistimaan vedessä tapahtuvat muutokset, ja niinpä hän havaitsi myös pinnalla jonkun rikkoneen pintavettä muuranneen jääkerroksen. Sulattaneen sen lumen sen yltä, jota Sigmir itse oli niin huono kaivamaan.
Mikä se oli - siitä Helmienherralla ei ollut käsitystäkään, koomassaan olleen eväkkään lyödessä itsensä viimein liikkeelle. Sininen harjas seurasi muuta kehoa sulavasti perässä, merten herran saapuessa seuraamaan tilannetta vedenpinnan alta. Kuinka valkea peto ahnaasti vettä kitaansa upotti ja oli jäähän reiän porannut tarpeitaan varten. Se oli lohikäärme. Kyllä Omaniron sen tunnisti, vaikka olikin lähinnä nähnyt vain niitä vedenpinnan alla eläviä yksilöitä - mutta syystä tai toisesta hänestä ei tuntunut tällä hetkellä siltä, että tämä yksilö olisi sitä lajia edustanut millään tavalla.

Pyrstökäs aisti toisen olevan haavoittunut.
Hän ei tiennyt miksi. Mutta kätensä jään pintaa vasten nostaen notkeanpitkän olennon alla, aisti Aearion veren ja haavoittuneen lihan, jota käärme kantoi kehossaa mukana. Se harmitti - tietenkin, parantamiseen ja elämän lahjaan erikoistuneen enkelinkaltaisen harmistuen moisesta, kun toinen koki rajoitteita haavojensa tähden.
Niinpä Omaniron päätti nostaa kasvojaan kerrankin lähemmäs vedenpintaa, hohtavilla silmillään tuijottaen kohti avantonsa ääreen jäänyttä olentoa. Lohikäärmettä. Sininen harja. Ja väsyneet kasvot. Sääli nousi tietenkin ensimmäisenä evällisen mieleen, joka osasi kunnioittaa yksinkertaisimpiakin otuksia, tietäen että heille jokaisella oli oma tarkoituksensa syntyä tähän kiertokulkuun ja asemaansa.
Hän oli ehkä muita ylempänä. Mutta tavallisinkin sintti oli hänen silmissään suuri lahja sellaiselle, joka ei välttämättä koskaan ravinnokseen ollut muuta saanut.

Kun tarpeeksi pitkään oli vain hievahtamattakaan sijoillaan kellunut, löi se valtava pyrstö kevyesti veden alla eteenpäin, tuoden vuorostaan ne kasvot käärmeen tekemästä avannosta esille. Aluksi vain otsan ja silmät, sitten kokonaiset kasvot, märkien hiusten jopa ehättäen nousta paksumman jään laitamille, kun Sigmir antoi läsnäolonsa näkyä paremmin.
Hän halusi auttaa haavoittunutta. Mutta hymyileväkasvoinen ei tiennyt, saati sitten keksinyt heti alkuunsa, miten hän tätä lähemmäs olisi päässyt valkeasuomuista petoa.


//NIGIRI IS HERE. MISSÄ ON PATONKI//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Joulu 31, 2016 6:13

Re: You help me, I help you

Syviä, tasaisen rauhallisia henkäyksiä vetäen Lounatuuli vain pysyi sijoillaan. Kuinka sitä saattoikaan olla uupunut. Lohikäärme tiedosti, ettei tähän todellakaan kannattanut uupua ja jäädä edes torkkumaan, mutta ei siniharjasta ollut liikahtamaan nyt mihinkään. Eihän hän ollut syönytkään pitkään aikaan, joten ravinnonpuutekin rasitti koko kroppaa. Mutta eihän hänestä ollut ruokaa hankkimaan tässä tilassa. Kovasti Sigurd koitti uskotella itselleen, että jos hetken lepäisi, niin hän kyllä kykenisi lentämään turvaan - Mor vuorille ainakin. Manasses saarista ei ollut niinkään varmuutta, siniharja kun ei mielellään merta ylittänyt yhden vanhimman tähden ja tässä tilassa ei huvittanut kyllä mereen tippua, jos energia loppuisikin kesken lennon...

Nopeasti ne puolihätäiset pohdinnat tyssäsivät kuin seinään, Lounatuulen huomaten liikennettä avannossa, jonka juuri oli tehnyt. Aluksi vain jotain epämääräistä, mitä nyt sumealta katseeltaan saattoi erottaa, mutta pian erottui selvästi humanoidin keho. Isompi, mitä ihmisen tai haltian, mikä totta kai pisti lohikäärmeen entistä enemmän varuilleen. Hänhän oli haavoittunut, kyllä hän tiesi siitä, kuinka osa vesipedoista - niin eläimellisistä kuin humanoideistakin - oli raadonsyöjiä. Ja tietenkin se oma heikko olotila pisti siniharjan entistä varovaisemmaksi kaiken suhteen.

Joten, siinä missä tuo outo humanoidi itseään esille toi, kohotti siniharja päätään sen verran, että paremmin toisen suuntaan kykeni katsahtamaan ja hampaitaan näyttämään. Sähisten, matalanvaroittavasti sisältään kumisten. Sen enempään Sigurd ei kyennyt, mutta oli kyllä vielä viimeisillä voimillaan valmis pistämään hanttiin, jos joku häntä elävältä yrittäisi syödä!


// PATONKI RDY FOR ACTION! TÄTETTÄ VAIN TARVITSEE Eikun //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Joulu 31, 2016 7:15

Re: You help me, I help you

Tietenkään peto jäänpinnan yläpuolella ei suhtautunut suopeasti siihen, joka veden rajan alapuolelta kävi itseään näyttämään. Se varoittava kumina sai Omanironin perääntymään, sormensa, jotka räpylämäiset kädet olivat ehättäneet tuoda jäänpinnan reunalle, lipuivat takaisin pinnan alle, siinä missä kasvot vielä hetken viipyivät reunalla. Siten näkyvillä, että ne saattoivat silmätä yläkanttiin isomman kasvoja kaikessa rauhassa. Ja sitten ne katosivat. Jäänpinnan alle, jota Sigmir kuin käsinsä yritti pidellä ylempänä. Poskenpiltään jään paksua pintaa vasten hieraisten ja takaisin syvänteisiin painuen, kuin olisi muka luovuttanut jo.
Mutta pian se evällinen palasi.
Toinen suomuinen kätensä nousi taas pintaa vasten, Helmienherran kokeillen kuinka kylmää jää oli. Eihän se tuntunut omalla kämmenellä oikeastaan miltään, Omanironin ollessa tottunut aivan äärimmäiseen lämpötilavaihteluun kun meressä eli. Toisinaan oli lämmin. Toisinaan oli aivan hirvittävän kylmä. Muttei se kylmä mertenpoikaa satuttanut tai haitannut millään tavalla.
Sigmir tunsi lämmön lohikäärmeen alla, etsien hohtavalla katseellaan avannon pedon lähettyviltä, jota pyrstöllinen kävi lähestymään. Varoen. Äskeisen jälkeen säikkyessään kauemmas kuin mikäkin kala, uskalsi parantaja kuitenkin lähestyä haavoittunutta kera lahjoin.

Entistä enemmän näytillä käväisten, Sigmir toi harjalliselle pedolle lahjoja. Kaloja, joilta se oli jo hengen vienyt yksinkertaisin tavoin metsästäessään varomattomia olentoja paljain käsin jostain rauhallisemmista vesistä.
Sigmir löi kädellään jään pintaa, tehden itselleen tilaa paremmin päästäkseen kohoamaan ylemmäs. Tietenkin iskusta maan pinnalta heikompi jäinen manner lohkesi rikki, Helmienherran kahloen itsensä toisen kätensä varaan entistä enemmän näkösälle lohikäärmeen suhteen. Mutta hän vain laski tuomansa saaliin jäiselle pinnalle, vajoten nopeasti takaisin sen jälkeen, kun kädellään läimäisi niitä kaloja kauemmas reunalta. Kohti hienonvalkeaa käärmettä. Se oli kaunis hänen mielestään.

“Pidätkö niistä…?”, Sigmir tiedusteli hienon valkealta otukselta telepaattisesti, antaen simiensä hohteen taas näkyä veden pinnalla.



//TÄYTTEET ON TULOSSA. Täähän on ihan kun subin tiskillä//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Joulu 31, 2016 11:54

Re: You help me, I help you

Ilmeisesti se pelottelu riitti, sillä kovin nopeasti vetehinen - tai mikä ikinä olikaan... - katosi pois näkyvistä. Hetken siniharja tuijotti tuimana sitä jääaukkoa, kunnes päänsä uudemman kerran laski alas uupumustaan. Silmiään hän ei uskaltanut enää ummistaa, jääden väsyneellä katseella tarkkailemaan ympäristöä. Eipä lähistöllä mitään muita elämänmuotoja näkynyt. Saatikka kuulunut. Joten ehkä nyt oli hyvä hetki levätä tovi, ennen kuin minnekään yrittäisi matkata.
Hetken Sigurd ehätti omissa ajatuksissaan viipyä, kunnes se suomukas humanoidi jälleen pinnanpäälle tupsahti. Heti katse kiinnittyi outoon otukseen, liskon varoittavasti kumisten vasten jääpeitettä allaan. Mutta, sen sijaan että vedenelävä olisi koittanut haavoittunutta lohikäärmettä saaliiksi havitella, työnsi tuo outo otus häntä kohden kaloja. Aivan kuin lahjana, syystä tai toisesta, vetäytyen sitten nätisti pois lähettyviltä.

Hetken Lounatuuli tuijotti avantoa, lopulta vilkaisten kalojen puoleen. Se vaikutti niin epäilyttävältä, mutta samaan aikaan Lounatuuli ei tiennyt, miksi olisi kyseenalaistanut tätä lahjaa? Olihan sitä ennemminkin tullut vastaan avoimia, auttavia tahoja, mutta tämä oli kyllä silti jotain uutta. Harvemmin sitä vedenasukkaisiin törmäsi tai noiden kanssa tekemisissä oli - saatikka sitten noihin luotti. Mutta toisaalta, mitä menetettävää hänellä oli? Tilanteensa oli jo nyt surkea, joten jos mokomat kalat olivatkin vain syötti tai myrkytettyjä, eipä hän varsinaisesti mitään menettänyt.
Niinpä valkeasuomuinen peto kohotti päätään jälleen kunnolla, käyden kahmaisemaan kitaansa ne kalat jotka sinitukka hänelle oli tuonut joko ystävällisenä eleenä tai kuolemanlahjana. ja yhdellä nielaisulla ne alas kurkusta liukuivat, siinä missä mokoma vesipeto kävi hänelle puhumaan telepaattisesti.

Sigurd päästi kurkustaan matalankumisevan mylväisyn, päätään kääntäen paremmin sen avannon suuntaan. Hetken siinä miettien, aikoisiko mitään vastata vetehiselle. Voisihan hän vain leikkiä yksikertaista petoa, joka ei puhetta ymmärtänyt saatikka itse kyennyt jutustelemaan. Mutta toisaalta, se tuntui täysin turhalta tähän väliin.
"Mitä sinä haluat", kaikuviat sanat pedon kidasta, jääden kummittelemaan valkeanlumen peittämälle järvenjäälle hetkeksi, "Et ole siinä vain rupatellaksesi", kumisi lisäys, pään laskeutuessa lähemmäs avantoa.


// NONIII. Sämpyllä, rutosti tonnikalaa ja sitten pari merilevää niin siinä on hieno leipä //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Tammi 01, 2017 5:10

Re: You help me, I help you

Keltaisena hohtava silmäpari tuijotti tumman vedenpinnan alta kiilusilmäistä lohikäärmettä, vettenhaltijan jopa hymyillen seuraten kuinka liskopeto hänen lahjansa hyväksyi. Ahmaisten ne hänen tuomansa kalat kitaansa. Tuskin ne riittivät täyttämään tuon kokoisen pedon vatsaa, mutta pienestäkin ravinnosta ja energiasta lieni apua juuri nyt, kun Sigmir aisti miten riekaleina tämä valkea otus sattui olemaan. Kenen tai minkä kanssa se oli itsensä tuohon kuntoon saanut, sitä Helmienherra ei tiennyt, tai osannut päätellä edes.
Varovaisesti Sigmir tarkkailikin siitä oman kotiympäristönsä ääreltä mylväisevää olentoa, joka kääntyi hänen sanojensa myötä paremmin katsomaan avantoa kohti. Se epäröi jotain, saaden Omanironin lipumaan hieman alemmas pinnan tuntumasta. Aina siksi hetkeksi, kunnes lohikäärme vastasikin hänelle ääneen! Eihän sinitukkainen sellaista olettanut - mutta monien vuosien aikana sitä oli tullut nähtyä vaikka minkälaista maan päällä. Ei siis ollut täysin tavatonta, että eläimet puhuivat tunnistettavin sanoin hänelle, vaikka Sigmir kykeni myös lukemaan muita ilman niitäkin.
Mitä hän halusi, pedon epäillen ettei pyrstökäs ollut tullut avannon reunalle kummittelemaan vain jutellakseen mukavia liskopedon kanssa.

Hetken Omaniron antoi lohikäärmeen äänen vavahdella jäätä myöten, lopulta nostaen kasvojaan paremmin esille vedestä. Erikoisemmat kädet tarrasivat kiinni jään reunasta, Sigmirin vetäen itseään taas paremmin näkösälle, että hänen kasvonsa saattoi nähdä kokonaan. Sen verran hän teki, että silmäsi isomman liskopedon puoleen ystävällisesti, mutta muuten kaikessa varautuneisuudessaan hän pysyi liekinsylkijää kauempana. Korkeintaan olemuksensa sunnaten liskopetoa päin.

“Voisin auttaa”, sinitukka puhui ääneen, ja käsi kurotti siitä reunalta kohti valkeita suomuja, Sigmirin erikoisten silmienkin katseensa suunnaten pedon arvokkailta kasvoilta kohti niitä ruhjeita, “... Noiden kanssa”. Kuulostihan se varmaan erikoiselta. Ja oudolta. Vetehisiä, siinä missä merenneitoja ja seireenejä pidettiin varsin halpamaisina olentoina, eikä Omaniron olisi ollut yllättynyt siitä, jos häntä pidettiin samanlaisena ikävyyksien tuojana. Mutta Helmienherra oli ihan omaa lajiaan siinä kastissa, eikä hän halunnut pedolle pahaa. Jos hän avittaisi tuota, voisi lohikäärme ehkä auttaa häntä. Ulos tästä loukusta, johon Sigmir oli ehättänyt jo kyllästyä. Aodhá oli hieno lammikko, mutta aivan liian pieni hänelle pidemmän päälle...
Hitaasti se makea vesi, jossa suomukas kaikessa rauhassa lillui, kohoili niitä haavoja kohti vedenhaltijan magiasta. Varmasti kutitellen ja tuntuen oudolta mitä lähemmäs Omaniron saattoi kädellään nostaa pisaroita siniharjaisen liskon vertavuotavia ruhjeita kohden.


//Mä sulle merilevät vielä näytän. JA PAAHDETUT SÄMPYLÄT//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 02, 2017 6:33

Re: You help me, I help you

Uupumuksestaan huolimatta siniharja koitti parhaansa mukaan pitää silmällä tuota kookasta vetehistä - tai mikä ikinä olikaan. Merenneito, jokin vastaava. Tosin noin isoa hän ei ollut nähnyt koskaan ennen, mutta eipä lisko pahemmin vedenväen kanssa ollut tekemisissä. Joten ei ollut ihme, ettei hän hirveästi mokomiin luottanut. Kyllä hän tiesi stereotypiat vedenväestä, mutta pitivätkö ne sitten paikkaansa, siitä voitiin varmasti väitellä. Mutta koska itse ei ollut varma mistään, oli Sigurd varuillaan.

"Vai auttaa", Lohikäärme kumahti naurahtaen kuivahkosti, vetehisen hänelle apuaan tarjoten haavojen suhteen. Tietenkin se apu olisi kelvannut... Mutta voisiko hän luottaa kalamieheen sen verran, että antaisi tuon itseensä koskea magiallaan?
Sigurd oli selvästi kahden vaiheilla ja vaikka se oli harvinaista nähdä minkäänlaisia eleitä tai ilmeitä lohikäärmeen kasvoilta, pystyi valkean pedon turvasta nyt selvästi erottamaan sen epäröinnin. Mitään hän ei sanonut hetkeen, mutta kävi pitämään kurkustaan matalanmurisevaa kumahtelua, kun mokoma suomukas magiaansa lähemmäs toi. Hampaitaan näyttävä, harjaansa kohottava lisko ei kuitenkaan liikahtanut mihinkään, eikä liioin yrittänyt hyökätä tai häätää toista kauemmas itsestään. Kunnes yllättäen siniharja nousi ylös, sen verran, että askelsi - tai pikemminkin raahautui - lähemmäs avantoa, rysähtäen sitten sijoilleen kaartuvasti sen ympärille. Päänsä lohikäärme laski jään reunalle välinpitämättömästi, muka muualle päin katsellen, vaikka sivusilmällään vähän väliä vilkaisikin avannon puoleen. Hän oli tarpeeksi lähellä napatakseen hampaillaan vetehiseltä pään poikki, jos tuo muka jotain epämukavaa yrittäisikin, mutta samaan aikaan sen verran kaukana, ettei heti välitön uhka toiselle ollut. Mutta Sigurd uskoi silti olevansa nopeampi reflekseiltään, mitä vetehinen. Tuskin noin iso olento nyt ihan hetkessä kääntyisi avannossa ja syvyyksiin sukeltaisi?



//GRILLATTUA SÄMPYLÄÄ JA FRITEERATTUJA KALAPUIKKOJA //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ti Tammi 03, 2017 12:41

Re: You help me, I help you

Sigmir kurotti petoa kohden, yrittäen pitää itsensä silti mahdollisimman kiinni siinä avannon raossa samalla. Ei hän pahaa tahtonut, mutta hän ymmärsi kyllä miksi lohikäärme halusi olla varuillaan hänen suhteensa. Eihän hänestä olisi ollut tuollaista jaloa olentoa vastaan mihinkään… vedenalla hän olisi voinut äkkiäkin viedä hengen lohikäärmeeltä, mutta pinnalla Omaniron oli kirjaimellisesti heikko. Kömpelö. Eikä todellakaan olisi lähtenyt haastamaan mitään kokoistaan, saati edes mittaistaan humanoidin kehoonsa nähden!
Kun käärme päätti raahautua lähemmäs, veti suomukas harvinaisen äkkiä käpälänsä takaisin jään pinnan reunalle, ja antoi kehonsa upota syvemmälle veteen. Ilmeisesti valkeanahkainen ei kuitenkaan mitään aikonut? Se oli vain tullut lähemmäs syystä tai toisesta, ja nyt sivusilmällä piti vedenhaltijaa silmällä. Tarkasti, sen Sigmir kykeni aistimaan kun sijoilleen oli koleaan veteen jähmettynyt ja yhtälailla sivusilmällä katseli siniharjaista petoa.

Omalla tavallaan jännitti. Ja se oli kumma tunne, mutta pyrki pinnalle varmasti ihan syystäkin kun noin suuren ja korean olennon kanssa oli tekemisissä.
Mutta sen sijaan että valaannahkainen olisi millään tavoin näyttänyt mahdollista pelkoaan, hymyili hän viattomasti ja harmittomasti kuitenkin lohikäärmeelle, pyrstökkään käyden uudemman kerran nostamaan itseään käsillään ylemmäs siitä avannosta.
”En kuulu tänne”, Helmienherra hymisi rauhallisesti, toisella kädellään kurottaen lähemmäs ensimmäistä suurempaa ruhjetta, jonka hän valkeassa pedossa erotti. Hän ei koskenut toiseen varsinaisesti, vaan niiden erikoisten räpylämäisten käsiensä kautta ojentui nostamaan vettä pedon haavoja kohti. Magiansa siisti veren niiltä hienoilta suomuilta, mutta myös alkoi paikkaamaan osumaa ottaneen nahkaa paremmin, kun Omaniron jäi silittämään ilmaa lyhyen etäisyyden päästä liskopetoa.
”En ole niin kelju, mitä syntyperäiset veljeni tai sisareni. Ymmärrän kyllä miksi vedenväkeä pidetään hirveänä”, sinitukkainen tuumi rauhallisella äänellä harmitellen, kätensä tuoden takaisin jäänreunalle tukemaan painavalta tuntuvaa kehoaan, kun yhden haavoista sai paikattua. Kauniit, puhtaanvalkeat suomut olivat siinä, kuin mitään ei olisi koskaan käynytkään, ja Omaniron näytti harvinaisen tyytyväiseltä jälkeen, jota oli saanut aikaiseksi.

”Voisitko sinä… laskea tuon hienon kehosi veden alle?”, Sigmir ehdotti sarvipäiselle varovaisesti, kääntäen itseään paremmin käsiään siirtämällä sitä siniharjaisen pedon suurta päätä. Helmienherra jäi siihen patsastelemaan harmittoman oloisena, odottaen josko lohikäärme hänelle jotain ehdottaisi sanojensa myötä.
”Auttaisitko minua, jos minä autan ensin sinua ja antaisin sinulle voimasi takaisin?”.



//Kuulostaa ihan liian hyvältä. Nyt mulla on nälkä sitten…//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 03, 2017 1:56

Re: You help me, I help you

"Kukaan meistä ei kuulu, jos ihmisiltä kysytään", Siniharja kävi tuhahtamaan vetehiselle, joka ilmoitti, ettei kuulunut tänne, ennen kuin Sigurdin haavoja kävi parantamaan. Toisella oli jännä tapa haavaoja hoitaa, mokoma kun käytti vettä ja vesimagiaa hyväkseen. Tuollaista Sigurd ei vielä ollut nähnytkään, tähän asti kaikki parantajat olivat käyttäneet jonkinlaista luonnonmagiaa tai pyhää energiaa. Se myös tuntui jännältä, vaikka lohikäärme olikin kovin turtunut yhteenoton ja kylmyyden takia. Mutta se ei sattunut, ei ainakaan niin paljoa, että Sigurd sitä olisi noteerannut. Yhden suuremmista haavoista vetehinen sai parannettua, siinä samalla mainiten ymmärtävänsä, miksi vedenväkeä hirveänä pidettiin - mainiten ettei itse ollut sellainen. Sigurd totta kai hymähti mietteliäänhuokaisevasti, ottamatta kantaa asiaan. Eihän hän tuota pyrstöllistä tuntenut, ei hän osannut juuta taikka jaata sanoa asiaan.

Pienesti se pää kääntyi paremmin avannonreunalla olevaa vetehistä, tuon kysellessä tulisiko lohikäärme veden alle. Tyhmäksikö tuo luuli häntä?! No toisaalta, mitä tuon kokoinen otus hänen kokoiselleen mahtaisi edes vedessä? Ainakin jos matalalla oltiin, varmasti toisella oli voimaa, mutta ei tuo pyrstöllinen voinut mitenkään pitää häntä veden alla väkisin ja hukuttaa sinne... tai niin Sigurd ainakin luuli.
"Aah, tiesin, ettet sinä apuasi vain hyvää hyvyyttäsi tarjonnut", kitaansa raottaen siniharja kumisi. Tietenkin tässä oli jokin juoni, mutta toisaalta, oliko hänellä varaa sitten kieltäytyäkään? Ei hän tiennyt, kykenikö tästä varsinaisesti turvaan hankkiutua ja itsensä hoitaa kuntoon, ennen kuin olisi liian heikko edes liikkumaan... Hän tarvitsi kyllä apua, mutta saattoiko pettymyksiin tottunut lohikäärme luottaa tuntemattomaan silläkin uhalla, että se saattaisi jäädä hänen viimeiseksi erheeksi?

"Luuletko, että lupautuisin vaihtokauppaasi ennen, kuin tiedän mitkä ovat sopimuksen ehdot?", Lounatuuli kuitenkin lisäsi, tällä tavoin omalla tavallaan hoputtaen toista kertomaan, missä apua tarvitsisi. Ei hän vielä ollut kieltäytynyt, mutta ei kyllä suostunutkaan mihinkään.


// No arvaa kuin mun on tehny mieli syödä tonnikalaa :----D MEILLÄ VIELÄPÄ OIS TONNIKALAA KAAPIS EN KESTÄ //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Tammi 04, 2017 12:08

Re: You help me, I help you

Sopimuksen ehdot – se toteamus sai suomunahkaisen naurahtelemaan muutaman kerran. Selvästikin tällä valkealla pedolla oli enemmän järkeä päässä, kuin olisi voinut ehkä kuvitella. Pedot kun olivat kovinkin primitiivisiä olentoja tavallisesti, eikä Omanironilla varsinaisesti ollut tällaisista järkeilevistä tahoista kokemusta, kun kyseessä oli, no, eläin.
”En minä sopimuksia kaipaa, autan mielelläni ilmankin”, sinitukkainen totesi päätään hieman kallistaen, katseensa kohottaen niihin liskopedon kauniinsinisinä hohtaviin silmiin, kun Sigmir itseään kohotti paremmin sieltä avannosta ylös. Katse kuitenkin kääntyi mukana, kun Sigmir osoitti joen alavirran suuntaan. Hieman kauempana metsän reunalla, josta aikaisemmin lämpimänä kautena lähes tulvinut vesivirta oli nyt laskenut ja jäätynyt lähestulkoon umpeen. Paksun jään ja lumen alle, joka esti häntä edes yrittämästä itse palata takaisin suolaiseen veteen, johon Meinrad parhaimmillaan laski.
“Olet lohikäärme, eikö niin?”, hämärässä hohtavat silmät kääntyivät katsomaan takaisin valkeaa olentoa, “Voisit auttaa minut takaisin mereen”.

“Tulin tänne kesällä, joki jäätyi yllättävien pakkasten myötä nopeasti umpeen ja jäin tänne jumiin. En pysty rikkomaan reittiä takaisin sinne, loukkaisin itseni ja jäisin kiinni, ennemmin tai myöhemmin, kun vesi on niin matalaa ja jää paksua”, olihan se tyhmä tarina. Noin Sigmirin mielestä ainakin, vaikka jokainen sana paikkaansa pitikin. Hän oli ollut liian mielissään uudesta ympäristöstä, ettei ollut ymmärtänyt voivansa jäädä tänne ansaan! Voi kunpa nousuvesi olisi noussut tänne saakka. Omaniron olisi voinut karata järvestä milloin tahansa siinä tapauksessa! Mutta ei, ja nyt kaiken ollessa lumen ja jään alla, ei Helmienherra edes lähtenyt herättelemään toiveita siitä, että olisi voinut vain hypätä lammikostaan ylös ja lähteä talsimaan takaisin merenrantaa kohti.

“Mutta sinä olet vahva, ja liekeillesi jäästä tuskin olisi minkäänlaista vastusta”, Vedenhaltija ihaili ja kehuskeli liskopetoa, “Minä paikkaan nuo ruhjeesi, voin antaa sinulle kauniita lahjoja myöhemmin, jos sinä suostut auttamaan minut joen kautta takaisin kotiini”.



//TUNAA. Pikkuset sitä fisua poskeen nyt laitat, tulee hyvä mieli. Eikun wait mitä//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 04, 2017 12:42

Re: You help me, I help you

Kuulemma vetehinen olisi ollut valmis auttamaan ilman sopimuksiakin, mutta jotain tuolla silti oli mielessä. Lounatuuli odottikin maltillisesti, että kalamies selittäisi toiveensa, ennen kuin olisi mihinkään nimeään alle pistänyt – kuten ihmiset nyt tapasivat sanoa.
"Täysiverinen jopa", Siniharja hymähti toisen kysellessä, oliko hän lohikäärme. Sinällään hassua, kyllähän nyt kuka tahansa hänet lohikäärmeeksi tunnistaisi! Mutta toisaalta, ilmeisesti vetehinen ei niin kovin usein lohikäärmeisiin törmännyt. Ihmekös, liskot kun eivät vedessä viihtyneet, paitsi tietyt rodut. Ja vesilohikäärmeet taisivatkin sitten näyttää erinäköisiltä, mitä Sigurd.
Kalakaveri kuitenkin selitti, kuinka oli merestä tullut tänne kesän aikana ja pakkasten saavuttua jäänytkin loukkoon Aodháan, tajuamatta kuinka nopeasti järvi ja joet jäätyivätkään. No se selitti kyllä tuon olennon koon, mokoma vaikutti turhan suurelta asumaan järvessä täysipäiväisesti, tuollaisesta olisi varmasti jo puhuttukin pitkin kyliä, jos noin iso vetehinen Aodhássa asustaisi. Olihan järvi suurin Cryptissä, mutta silti...

Diili kuului kuitenkin niin, että Lounatuuli auttaisi vetehisen takaisin mereen jokea pitkin ja siitä hyvästä kalamies parantaisi hänen ruhjeensa ja lupaili vielä kauniita lahjojakin. Mietteliäänä Sigurd kohotti päätään kohden sitä jokea, joka jäässä oli, hetken tuumien suunnitelmaa. Ei hänellä ollut mitään syytä kieltäytyä ja jos mokoma todella hänen haavansa parantaisi, olisi lohikäärme kyllä tuolle velkaa. Eikä Sigurd pitänyt ajatuksesta, että toinen täällä vankina joutui olemaan.
"Hyvä on", Siniharja kumahtikin lopulta, kääntäen katseensa takaisin vetehisen puoleen, tuoden sen kuononsa aivan tuon eteen.
"Autan sinut mereen, heti kun olet minut kuntoon parsinut ja annat minun levätä hetken", kitaansa raolla pitävä peto kumisi, kaventaen sitten katsettaan pistävästi, "Mutta yritäkin jotain tyhmää ja varmistan, että olet kalafileenä heti huomisen kalatorilla".

Niiden varoituksiensa myötä Sigurd kohottautui ylös jaloilleen. Raskaasti, vaivalloisesti, ottaen muutaman askeleen keskemmälle järveä, ennen kuin kitansa kunnolla avasi ja uudemman kerran sinisiä liekkejään kävi sylkemään vasten lumista jäätä. Alta aikayksikön sulattaen valtavan alueen ohueksi jääksi, jolle siniharja lopulta askelsi ja kirjaimellisesti romahti, rikkoen jään allaan ja vajoten järven kylmään syleilyyn. Totta kai se kylmyys pelästytti jopa, saaden pedon karjahtamaan kumahtelevasti ennen kuin päänsä veden alle vajosi. Kyllähän hän uida osasi ja henkeään pidättää pidemmänkin tovin, mutta silti vedessä lilluminen ei hänelle ollut kovin mieluisaa puuhaa. Mutta, nyt hän oli vedessä, kuten vetehinen oli pyytänyt, serpentin pitkän kehon vajoten syvemmälle pimeyteen, Sigudrin koittaen tottua pimeyteen veden alla.


// Tänään pistin tunaa poskeen kun isä teki tunasalaattia ;DD;;DD;;D //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Tammi 04, 2017 2:27

Re: You help me, I help you

Se tuli jokseenkin yllätyksenä, että viimein joku suostui auttamaan vettenherraa. Useimmat säikkyivät valmiiksi suuren henkiolennon luota, tällä kertaa matkassa taitoi olla silkkaa onnea, että kerrankin Omaniron oli törmännyt johonkin kokoistaan suurempaan. Ja mikä parasta, lohikäärmeeseen, jota jäät ja kylmyys tuskin pidättelivät! Ei suuremmasta joukosta haltioitakaan ollut häntä varsinaisesti auttamaan, ja ihmiset Sigmirin kohdalla eivät tulleet tavallisesti edes kysymykseen, noiden ollessa hänen silmissään brutaaleja ja kamalia jalallisia. Mutta tämä lohikäärme tässä oli ihan eri maata. Jalompi, kuin Sigmir oli uskonutkaan, ja valmis ottamaan hänen apunsa vastaan.
Pieni pilke nousi silmäkulmaan, Helmienherran nyökätessä valkeasuomuiselle käärmeelle hymyillen lempeästi, hieman taaksepäin taipuen kumminkin kun peto lähemmäs päätään tuli. Eihän tuo ollut itsestään varsinaista uhkakuvaa antanut, ja Sigmir itse tiesi kuinka eläinten kanssa piti olla varovainen ja antaa noille omanlaisensa kunnioitus. Ei hän satuttaisi siniharjaa, ei se ollut missään vaiheessa käynyt edes hänen mielessään, kun hän haavoittuneen oli ensimmäistä kertaa nähnyt!
”Minä mielelläni jättäisin sen kalatorin väliin, ellen siellä itse olisi työskentelemässä”, kultasilmäinen totesi viekkaampana, kuitenkin päästäen siitä jäänreunasta viimein irti ja pulahti itse takaisin veden alle, kun lohikäärme päätti jaloilleen lähteä kohoamaan.

Omaniron antoi itsensä upota hieman syvemmälle veteen, jottei jäisi liskon tielle. Tarkasti se katse seurasi mitä ylempänä tapahtui, lohikäärmeen lopulta vajoten heikoksi sulattamistaan jäistä lävitse järven koleaan veteen. Pyrstökäs sai iskeä itseään vielä hitusen kauemmas, kiiluvalla silmäparillaan silmäten hämärässä vedessä liskopetoa, joka pian hänen seurakseen vajosi myös veden alle.
Tietenkin Sigmir ensimmäisenä kiersi lohikäärmeen näkösälle, joka selvästi häntä hitaampi veden alla oli. Omaniron olisi hävinnyt käärmeelle pinnalla, mutta täällä hän oli omiaan ja harvinaisen vikkelä, vaikka isokokoinen olikin!

Kultasilmäinen vilkutti siniharjan näköpiiriin päästyään kuin mikäkin tuttava toiselle, käsiään tuoden paremmin valkeita suomuja kokeilemaan lohikäärmeen voimakkaalta kaulalta. Nyt kun vesi puhdisti haavoista ja muuten käärmeen nahkasta niitä veritahroja, kykeni Omaniron erottamaan ne haavatkin paremmin pitkänluikerosta ruumiista. Hän siveli muutamaa pientä aluksi esimerkiksi, hailean hehkun noustessa magiastaan sinne minne hän käsillään koski ja vesi kevyesti kiinnittyi liskopedon suomuja korjaamaan koskemattomiksi. Ja sitten hän lähti kiertämään paremmin jylhän olennon kehoa, pitäen sopivasti kiirettä parantamisenlahjojensa kanssa, jotta serpentti pääsisi takaisin vedestä ylös kapuamaan. Tuskin tuo loputtomiin henkeään pidättelisi kuitenkaan, ja kylmä vesi varmasti kahlitsi lihaksia paikoilleen, vaikka Omaniron yrittikin nopeasti lähistöltä lämpimiä virtoja erotella viipymään heidän luonaan – kyllähän Sigmir olisi voinut vedessä nostaa apuna lohikäärmeen pinnalle, mutta käärme joutuisi itse kyllä jäille kapuamaan omin voimin takaisin.

Kun pedon haavat oli korjattu, eikä Omaniron itse kyennyt enää löytämään uusia vertavuotavia ruhjeita, saati vahingoittuneita suomuja, palasi hän takaisin siniharjan näkösälle.
”Olet ehjä taas”, vedenhaltija puhui liskolle veden alla ääneen, kädellään varovaisesti koskien tuon leuansyrjää, ”Korjasin rikkoutuneet suomusikin, kehoosi tuskin jää arpia tai jälkiä näistä ruhjeista”.



//Senkin tunahirmu ;DD;D;D MUTTA SÖITKÖS KUMMINKAAN LOUNASPATONKIA! Meidän pitää kyl syy tru subileipää jokukerta//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 09, 2017 4:32

Re: You help me, I help you

Vaikka syvemmälle upposi, piti Sigurd silti kasvonsa kohdistettuna avantoon, josta vielä kuunvaloa kajasti järven pimeyteen. Eipä hänelle olisi ollut ongelma uutta reikää jäähän puskea, jos äkkiä pintaan piti päästä, mutta jotenkin se rauhoitti mieltä, kun näki sen aavemaisenvalonkajon ja tiesi, ettei se pinta niin kaukana ollutkaan. Ja ei pitkäkroppaisen pedon tarvinnut edes kauaa antaa itsensä vajota syvemmälle, kun häntä ja takajalat ottivat jo mutaisenkiviseen pohjaan – mikä sekin tietenkin omalta osaltaan rauhoitti mieltä. Sentään he eivät olleet järven syvimmässä kohdassa, siellä jos pohjaan uppoaisi, tuskin edes enää näkisi tuota valonkajoa avannosta.

Katse seuraili nyt entistä tiiviimmin vetehistä, joka siinä näkyvillä kävi pyrähtämässä, ennen kuin aloitti parannustyönsä. Olihan se huomattavasti helpompaa vedenelävälle parantaa ne haavat näin pinnan alla, kun ei magiaansa tarvinnut jään ylle nostaa, eikä se nyt Sigurdillekaan niin suuri vaiva ollut pulahtaa veteen. Kylmäähän täällä oli, mutta lähes heti kun veteen oli päässyt, oli lohikäärme käynyt hohkaamaan lämpöä ympärilleen pitääkseen kylmän edes jotenkuten loitolla. Eihän hän täällä kauaa voisi olla, kyllä se kylmyys pääsisi puremaan ennemmin tai myöhemmin – puhumattakaan siitä, että hänen piti kuitenkin loppujenlopuksi myös hengittämään päästä, eikä täten voinut turhan pitkään veden alla uiskennella.

Nätisti lohikäärme pysyi sijoillaan, antaen vetehisen hänet parantaa ja kun viimein ne sanat kaikuivat vedessä korviin, ponnisti siniharja nopeasti takaisin ylös. Ponnahtaen pinnalle mylväisyn kera ja uupuneesti, jokseenkin jopa koomisen hankalasti kammeten itsensä takaisin järven jäälle. Heti ensimmäiseksi pudistellen suurimmat vedet yltään pois, ennen kun uudemman kerran järven jäälle rysähti loikoilemaan, lämpöä hohkaamaan. Mikä ei kyllä ollut hyvä idea, sillä äkkiäkös se lumi ja jää alla alkoivat sulamaan. Mutta jos hän nyt hetken tässä olisi.
"... Kiitos", Hetken hiljaisuuden myötä Siniharja kiitti, vilkaisten avannon puoleen, josko vetehinen sinne olisi taas ilmestynyt.
"Nyt anna minulle hetki... Kerään voimiani, katsotaan sitten sitä jäätä...", Lounatuuli jatkoi, päätään kohottaen joensuun puoleen. Hetken sitä tuijottaen, ennen kuin kohottautui ylös ja lähti liitämään kohde mokomaa. Vetehinen seuratkoot perässä jos halusi, mutta Sigurd siirtyisi nyt loikoilemaan joensuun ylle, näin kyeten ainakin alkuunsa jäätä ohentamaan.
Paikalle päästyään hän asettui pitkin pituuttaan joenjäälle lämmittämään, jälleen syösten kidastaan tulta järvenjäälle ja lopulta puski sen pahki, tehden näin vetehiselle uuden kurkkimisreiän jos mokoma siihen lähelle halusi. Ja kun sen oli suorittanut, pisti Sigurd maaten, sulkien silmiään osin, kuitenkin koko ajan tarkkaillen ympäristöään.



// NO EN SYÖNTY PATONKIA SENTÄÄN. tosin tänään meillä on valkosipulipatonkia. tungenko sinne nyt tonnikalat väliin ja otan sulle kuvan ja oon et höhö huomenta. Mä en oo koskaan syöny subileipää. neva eva eva //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ma Helmi 20, 2017 12:52

Re: You help me, I help you

Ne suomut olivat tuntuneet käsien alla niin mukavilta, Sigmirin huomatessa oikeastaan tahtovansa silitellä uudelleen, paremmin lohikäärmeen valkeaa nahkaa. Mutta ehkä oli parempi, että siniharja pääsisi jälleen pinnalle, vedenhaltijan siirtäessä itsensä hieman kauemmas ylöspäin ampaisevasta liskopedosta. Hohtavalla katseellaan seuraten hämärästä vedestä, kuinka toinen sinne jäälle taas kapusi ja asettui aloilleen. Siinäkö se sitten oli? Lähtisikö toinen nyt pois, vai pitäisikö sanansa, ja auttaisi Omanironia vuorostaan? Olivathan he asiasta sopineet, mutta mikä esti tuon kokoista olentoa vain olemaan itsekäs ja lähtemään tiehensä - eihän Sigmir voisi seurata lohikäärmeetä maalle, eikä ilmaan varsinkaan!
Kalansuomuinen kuitenkin iski pyrstöllään itselleen vauhtia, kohoten siihen liskopedon aikaisemmin rikkomalle avannolle. Aluksi taas vain vedenpinnan alta ihmetellen maaten laittanutta olentoa, vasta lausutun kiitoksen myötä käsillään kurottaen sohjoisemmalle reunalle ja kiskoen itseään ylemmäs, hiljaa hymyillen hyisestä vedestä serpentille. Näyttipä tuo paljon paremmalta, kun ei ollut enää ruhjeiden peittämä - ainakin noin Sigmirin mielestä. Mieltä suorastaan lämmitti se näky, joka kertoi ettei toisella enää hengenhätää ollut, vedenhaltijan seuraillessa tarkasti katseellaan samaan suuntaan pedon kanssa, joka päätti vielä paremman sijan itselleen hakea sieltä joensuulta. Sinne Sigmir myös aikoi, sukeltaen veteen ja seuraten perässä lähemmäs valkean serpentin sijaa jään alta, ollen vielä lähellä jäädä sen jäärytäkän alle lohikäärmeen rikkoessa uuden kolon hänelle siihen paksuun jäähän.

Omanironin kasvot erottuivat ensimmäisinä vedenpinnalta, pyrstökkään nostaessa itsensä taas käsiensa varaan nojailemaan jään pinnalle. Kylmä ilma tuntui hassulta kostealla iholla, muttei sen ihmeemmin Helmienherraa haitannut - mertenherra taisi muutenkin olla kiinnostunut juuri nyt enemmän lohikäärmeestä, kuin mistään toisesta seikasta ympärillään.

“En ole aikaisemmin nähnyt lohikäärmeitä täällä”, Omaniron aloitti, kallistuen nostealla kehollaan jotta näkisi paremmin valkean suomuniskan turvan, “Paitsi järvilohikäärmeitä - nekin tosin hävisivät talven tullessa jonnekin”, hän jatkoi mietteliäänä. Minne olivatkaan lähteneet, ei Sigmir ollut nähnyt järvilohikäärmeitä Aodhán vesissä saati lähistöllä sitten lämpimän kesän ja sateisen syksyn.
“Mikset ole vuorilla kuten toiset?”, Sigmir tiedusteli serpentiltä rauhallisesti hymyillen, silmäillen valkeasuomuista, joka jäällä rötkötti pitkin pituuttaan nyt paremmassa kunnossa hänen ansiostaan. Samalla tuosta huokui mukava lämpö, joka omalla tavallaan veti sinitukkaista puoleensa.



//Valkosipulipatonkia - meillä ois yks sellanen pakastimessa jumalauta yhä… Tonnikalat hyötykäyttöön nyt. Heti samantien. MEIDÄN PITÄÄ YHÄ SITÄ SUBILEIPÄÄ SYÖDÄ JOKUKERTA NYT. JA NIITÄ MOKKAPALOJA. JA KAIKKEE MITÄ ET OO AIKASEMMIN MAISTANU - NY RILLATAAN//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 20, 2017 1:25

Re: You help me, I help you

Eipä aikaakaan, kun suuri vetehinen kävi puhkotusta avannosta nousemaan esille ja jäi siihen jäänreunalle ihmettelemään. Sinisenpalava katse seuraili yhä pyrstökästä tarkkaillen, vaikka toinen oli jo todistanut itsensä. Ei tuosta ollut hänelle vaaraa, mutta silti, pettymyksiin tottunut siniharja ei uskaltanut täysin luottaa tuntemattomaan. Ties vaikka vieras yritti vain tuudittaa hänet turvallisuudentunteeseen, ennen kuin kiinni kävisi!
Levollinen katse terävöityi hieman, vetehisen käydessä puhumaan jälleen. Tuo mainitsi, ettei varsinaisesti lohikäärmeitä ollut täällä päin nähnyt, ellei järvilohikäärmeitä laskettu, jotka nekin olivat jo talven tullen kadonneet jonnekin. Sigurd tiesi jo tulevan kysymyksen, itsekseen jo virnuillen ennen kuin pyrstökäs sitä sai sanotuksi.

"Vastasit jo itse kysymykseesi", Siniharja aloitti hymisten, kuonoaan livuttaen hankea pitkin lähemmäs avantoa, tuoden lämpöä hohkaavan päänsä entistä lähemmäs toista, "Kaikki muut ovat jo siellä. Siellä on ahdasta, yhteenotot ovat välttämättömiä. En jaksa sellaista arkea päivästä toiseen", valhehan se osin oli. Olihan hänellä kotiluola – tosin sekin saattoi olla jo viety.. – vuorilla ja kyllä hän siellä viihtyi, mutta vuorilta häntä varmasti osattaisiin etsiä. Jos haltiakuningas todella halusi hänet hengiltä, näinkin pitkän ajan jälkeen, näki Sigurd paremmaksi vain pitää matalaa profiilia ja pysytellä pois vuorilta, pois toisten näkyviltä. Tosin olihan sitä jo todistettu, ettei hän siinä niin hyvää työtä tehnyt, kerta juuri hetki sitten oli tännekin rysähtänyt yhteenoton myötä...

"Mutta sinulla tuskin sellaista ongelmaa on", Lohikäärme jatkoi, aihetta koittaen vaihtaa, "En ole koskaan nähnytkään kaltaistasi olentoa Cryptin vesissä. Lienetkö ainoa lajiasi? Vai pysyttelettekö te meren syvyyksissä, jossa kaltaiseni lohikäärmeet eivät tietenkään ole koskaan käyneetkään".



// PATONKIA TURPUUN! Ja Niin pitää! NIIN PALJON SYÖTÄVÄÄ, NIIN VÄHÄN AIKAA. Syödään kaikkee kerral mitä on pitänyki syödä ja sit meistä tulee kauheita palloja eikä voida liikkuu enää mihinkään //
Seuraava

Paluu Järvet ja lammet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia