Ilo tavata


Suuri kartano, jonka lähettyville vuorten takainen kylä koostuu. Paikka on melko vähäpätöinen verrattuna molempiin linnoihin, mitä Cryptistä löytyy, mutta kartano omaa kaikista kauneimman puutarhan ja arkkitehtuurisesti se on ihmisten linnaa kauniimpi, mutta heikompi. Siitä ei ole linnan veroiseksi turvaksi. kartanoon kuuluu myös pienet tallit ja sivurakennus, missä on lähinnä palvelijoiden työtiloja.
Isäntänä toimii Kreivi Garrett Fortescue, jolle tuo kyseinen kartano kuuluu.

Valvojat: Crimson, Sands

Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 13, 2018 5:16

Ilo tavata

Constantine Fritz, Henry Scarlington


Kuinka puuduttavaa olikaan matkata tuntitolkulla vaunuissa. Ennemmin Henry olisi itse ollut ratsailla ja katsellut maisemia ja nauttinut pistelevästä pakkasesta matkatessa, mutta nyt hän joutui tyytymään tittelinsä tähden kuninkaallisiin vaunuihin. Kuulostihan se jopa hieman itsekkäältä, olla nyt nyreissään lämpimästä, turvallisesta sijasta matkata, siinä missä henkivartijat ja sotilaat joutuivat ratsain kulkemaan vaunujen mukana, varmistaen ettei kukaan tai mikään heitä lähestyisi tai kuningasta ja tuon seuruetta uhkaisi.
Matka oli kohden Nahoria, kohden kreivi Fortescuen kartanoa. Siniverinen oli viimein päättänyt käydä vierailemassa arvostetun, nuoren, kreivin luona. Johan siihen oli syitä yksi jos toinenkin. Eikä hän yksin matkaan ollut tietenkään lähtenyt, saattueen ja sotilaiden lisäksi mukaan oli tullut Roswell ja eliittikenraali Fritz — Roswellin Henry halusi omaksi tuekseen ja turvakseen, Fritz taas halusi itse mukaan, sillä hänellä oli kysymyksiä itse kreiville.
Totta kai sana lohikäärmeestä, itse oraakkelista Fortescuen ratsuna, oli levinnyt myös kaupunkiin asti. Ylipäätään lohikäärme ratsuna oli jotain lähes ennenkuulumatonta ihmisten keskuudessa - olihan niitä lohikäärmeratsastajia Cryptissä, mutta harva noista oli ihmisiä, puhumattakaan sitten kreivejä! - mutta että Fortescue oli muka itse Oraakkelin kesyttänyt? Mahdotonta, Fritzin mielestä. Hän oli sen järkäleen nähnyt, monissa muodoissaan, eikä suostunut uskomaan, että jokin niin mahtava ja ylimielinen suostuisi räkänokkaisen aatelisen alle asettumaan. Joten, joko Fortescue valehteli ja oli jonkin toisen liskon itselleen hankkinut tai sitten kreivillä ja sillä liskolla oli ketunhäntä kainalossa...

Matka oli saapumassa päätökseen, kuninkaan saattueineen saapuessa Nahorin rajoille. Totta kai näyttävä, monipäinen sotilaslauma herätti huomion ja kansaa oli kerääntynyt jo valmiiksi tienpieleen toivottamaan kuninkaan tervetulleeksi. Johan heidän tulostaan oli tiedetty etukäteen, kun kuningas saapui kylään, siitä saisi kuulla kaikki. Henry tosin ei välittänyt niinkään huomiosta, toivoen heidän vain pääsevän nopeasti Fortescuen kartanolle, hän halusi vain nähdä, että Roswell oli kunnossa, demoni kun oli kulkeutunut tänne yksin, edeltä, ratsut kun eivät pitäneet lainkaan sarvipäisen läsnäolosta, eikä matkanteosta olisi tullut mitään, jos neuvonantaja olisi heidän mukana matkustanut.
Fritz piti silmällä väkeä, kuin myös vainoharhaisuuttaan koitti tiirailla, josko Nahorin vieressä kohoavilta vuorilta olisi näkynyt lohikäärmeitä. Mustaan haarniskaansa sonnustautunut eliitti, kera muutaman alaisensa, erottuivat näkyvästi muusta saattueesta, petojenkaatajien ollen muihin nähden ronskimpia ja ei niin kovin näyttävännäköisiä kokonaisuudeltaan. Tulipa siinä huomattua myös kuninkaan neuvonantaja, joka paikalle oli ehättänyt, Fritzin vain mulkaisten sarvipäisen suuntaan, tuota sen suuremmin huomioimatta — vaikka toki katsoi osin, ettei kukaan neuvonantajaan koskisi tai tuolle lähtisi suutaan soittamaan. Henryhän siitä ei pitäisi.

Viimein he olivat saapuneet perille, siniverisen saattueineen saapuen kartanon pihamaalle. Vaunut pysähtyivät ja tummanpunaiseen asukokonaisuuteen sonnustautunut kuningas autettiin alas vaunuista, Henryn joutuen hieman hakemaan tasapainoa hangessa kera kävelykeppinsä. Heti ensitöikseen Henry kiinnitti huomionsa Roswelliin, hymyillen luotetulleen, odottaen että tuo lähemmäksi pääsi.
"Pääsitkö perille ongelmitta?", Oli ensimmäinen kysymys sarvipäiselle, jonka läsnäolon myötä ratsuja talutettiin kauemmas kaksikosta, jottei yksikään nelijalkainen suotta kävisi vauhkoontumaan. Fritz tosin ratsasti oman sotaratsunsa kera lähemmäs, pysähtyen muutaman metrin päähän. Normaalisti vanha tamma ei säikkynyt edes lohikäärmeitä, mutta tuon demonin läsnäolo sai Hilden luimistelemaan korviaan. Ei sillä, kyllä Fritzkin olisi luimistellut korvia demonin seurassa, jos olisi kyennyt.



// Sands. Tein sen. Tapoin miehen. //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1560

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Helmi 13, 2018 11:43

Re: Ilo tavata

Kartanossa oli käynyt kuhina jo kauan ennen auringonnousua – ja oikeastaan jo monen päivän ajan. Kun kuninkaallinen kirje oli saavuttanut kohteensa ja päätynyt Nahorin kreivin kätösiin, valmistelut alkoivat heti niiden sanojen tullessa luetuksi. Itse kuningas oli tulossa vierailulle Nahoriin – ja ei vain Nahoriin, vain kreivin vieraaksi! Mikä riemunpäivä se olikaan, viimeksi vieraana taisi olla kuninkaallinen, kun kreivin edesmennyt isä oli vielä herra kartanossa! Ikävä kyllä siinä määrin Garrett ei kyennyt laittamaan isäänsä paremmaksi, sillä tämänkertainen kuningas kun ei olisi voinut sanoa, oliko edellinen vierailu parempi. Aivan kuten kreivikin, oli kuningaskin käynyt vaihtumaan niiden aikojen jälkeen. Uutta kuningasta tuo ei ollutkaan nähnyt sitten, no, lapsuusaikojen jälkeen. Välimatkaa oli sen verran, että harva se päivä noilla kahdella olisi ollut mitään syytä tavata toisensa. Ja nyt molemmat miehet olivat perineet isänsä tittelin, ennen kuin saivat uuden mahdollisuuden tavata.

Tosin, kauhistuttihan ajatus siitä, että itse kuningas oli nyt sitten kreiviä nuorempi henkilö…

Eikä sekään suotta ollut ainoa syy kauhistukselle. Garretthan ei ollut edes päässyt kirjeen loppuun, ennen kuin innostuneena hihkui palvelijoilleen tärkeästä vieraasta, patistaen nuo suoraa päätä töihin. Mikäänhän ei saisi olla muuta, kuin täydellistä! Kirjeessä oli kuitenkin muitakin seikkoja, jotka nuori aatelinen oli palannut lukemaan, veren suorastaan seisahtuessa. Niin. Eihän se Nahorissa ollut mikään salaisuus, että kreivillä oli uusi ratsu. Lohikäärme. Moiset sanat olivat kulkeneet jo kuninkaan korviin, ja siitä nyt kaikki oli lähtenyt. Vaikka hän pystyi näyttämään kyläläisille liskon olevan harmiton ja hänen itsensä olevan vielä visusti ihmisten puolella, miten sitten kävisi kuninkaan kanssa? Epäilikö tuo jotain? Heittäisi hänet tyrmään loppuiäkseen? Kuinka hirvittävä ajatus!

Mutta ehkäpä asiat eivät olleetkaan niin vakavia. Huoli kutkutteli kyllä aina takaraivossa, mutta tottahan toki Garrettin piti silti olla hyvä isäntä! Kartanon täytyi olla viimeiseen asti siivottu ja laitettu, ruoan täytyi olla kuninkaan arvolle sopivaa – ja sitä piti olla paljon! Kylänkin täytyi olla parhaimmillaan ja mailla ei saanut näkyä yhtäkään typerää suippokorvaa kaikkea pilaamassa! Kuninkaan turvallisuus oli tärkeää ja nyt kreivi oli siitä vastuussa! Se oli hyvin rankka tehtävä. Otsaakin piti pyyhkiä aina vähän väliä ohjeita ja käskyjä antaessa muille. Ja asukin piti löytää…

Kun päivä vihdoin koitti ja kaikki muu oli valmista, oli kreivi yhä laittautumassa. Kiirehän siinä tuli, kun hän kuuli kuninkaallisen saattueen vihdoin lähestyvän!



Roswell ei ikävä kyllä ollut voinut nauttia matkailusta maiden poikki vaunujen turvasta. Yksikään hevonen ei häntä ollut vielä kovin lähelle päästänyt, mutta olihan hänelläkin keinonsa päästä paikasta paikkaan suorastaan silmänräpäyksessä. Nahor ei mikään poikkeus ollut, vaikka jonkin matkaa oli vanha demonikin joutunut kävelemään. Henry ei kuitenkaan ollut vielä lähimaillakaan, kun tuo oli itsensä kylään saanut, joten odottamiseksihan se meni. Koko kylä oli selvästikin tietoinen kuninkaan vierailusta, kuhisten intoa ja tarmoa. Kaikki oli juhlavierasta varten laitettu… Mutta ehkäpä demoni ei aivan siihen kuvaan sopinut. Kyläläiset eivät olleet kovin montaa sarvipäätä nähdäkään, ja vaikka puheet kuninkaan neuvonantajasta olivatkin varmasti tiedossa Cryptin joka kolkassa, ei Nahorin väki tuohon ilmestykseen ollut tottunut. Se teki oleskelusta hieman hankalampaa – etenkin vartijoiden osalta. Niitä kylässä ja sen ympärillä näyttikin riittävän, pitäen huolen siitä, että kaikki epäasialliset pysyivät kaukana.

Neuvonantaja sai kiittää omaa asemaansa siitä, ettei joutunut kaltereiden taakse toistamiseen niin pian ensimmäisestä…

Aikaa kulutettiin ja kylää katseltiin tovi jos toinenkin, ennen kuin Roswellin korviin alkoi kantautua puhetta kuninkaasta. Se… Oli helpotus. Kuningashan oli sodassa vaarassa, eikä poika ollut päässyt välttymään vakavalta hyökkäykseltä menneisyydessä. Mitään ei ilmeisesti ollut tapahtunut tällä kertaa – onneksi. Ainakaan puheiden mukaan. Huhut kuninkaan saapumisesta ja ihmislaumojen valuminen kohti teitä oli hänen merkkinsä lähteä talsimaan kohti Fortescuen kartanoa, jonka lähettyvillä hän toivottavasti voisi lyöttäytyä taas Henryn seuraan. Demoni oli kuin mikäkin hai kalaparven keskellä, ihmisten antaessa tuolle tilaa, heti kun huomasivat. Hevoset aistivat tuon lähestymisen jo ennen kuin mokoman näkivät, käytöksen muuttuessa hermostuneeksi. Roswell pitikin kunnollisen välimatkan, ettei mitään vahinkoja sattunut.

Saattueeseen oli näyttänyt lyöttäytyvän jokunen vartija Nahoristakin, sen demoni huomasi ihmisjoukkoa katsellessaan. Siinä samalla keltaisten silmien katse kävi osumaan itse eliittikenraalinkin mulkoiluun, johon Roswell vastasi hymyilemällä ja nyökkäämällä hieman syvempään. Näin kuninkaan lähettyvillä se ensimmäinen oikea kumarrus oli parempi säästää sille arvokkaimmalle…

Nahorin kreivin kartano oli kuulu puutarhastaan, mutta näin talvella siitä he eivät päässeet nauttimaan. Rakennus oli itsessään kyllä oikein tyylikäs ilmestys lumen ja jäänkin peitossa kaikkine pienine yksityiskohtineen. Auringonsäteet tanssahtelivat hangilla, vaikkakin oven läheisyydestä kaikki suuret kinokset olivat kadonneet. Ikkunoista tulviva lämmin valo sai vanhuksen kyllä haikailemaan jo sisätiloihin lämmittelemään.

Vaunut olivat pysähtyneet pihalle, eikä aikaakaan, kun Henry sieltä laskeutui. Hymyillen demoni kävi lähestymään lumen narskuessa kenkien alla, kumartaen syvään.
"Kyllä, Teidän Majesteettinne. Matkassani ei ollut moittimista – toivottavasti Teidänkin oli aivan yhtä miellyttävä?" Roswell kyseli hymy huulillaan, suoristaen selkänsä ja kiinnittäessä katseensa pojan kasvoihin. Jos hän yhtään oli oppinut tuntemaan kuningasta, maisemien katseleminen ikkunasta oli varmaankin ollut kovin tylsistyttävää, tuolla kun oli tapana aina olla menossa…

"Teidän Majesteettinne!" Kuului miesäänen hihkaisu kartanon ovelta. Demoni kävi astumaan pari askelta kauemmas kuninkaan luota asettuakseen tuon vierelle – ja nähdäkseen äänen omistajan. Kukapa muukaan se olisi voinut olla, kuin kreivi Fortescue. Nuori, vaaleahiuksinen mies kovin monimutkaiselta näyttävällä kampauksella pukeutuneena purppuraan – ehdottomasti kaikista laitetuin mies tässä tilaisuudessa. Kasvot näyttivät vaaleiksi puuteroiduilta ja ilmassa leijui vieno eksoottinen tuoksu, kun aatelismies käveli lähemmäs kovin innostuneena toivottamaan kunniavieraansa tervetulleeksi. Muuta tuo ei tainnut tässä tilanteessa nähdäkään.

"Olen mitä otetuin päätöksestänne kunnioittaa Nahoria ja kartanoani läsnäolollanne! Garrett Fortescue, uskollisin alamaisenne ja–" Kreivi aloitti kovin yltiömäisen kumarruksen kera ja oli varmasti jo miettinyt tarkkaan sanansa monta kertaa, mutta jokin tuon pysäytti. Jokin, mikä ei kuulunut kuvaan. Jotain, mitä tuo ei ollut aivan mielikuvissaan osannut aavistaakaan. Miehen katse kävi nopeasti ylhäällä, huomaten sarvipään kuninkaan rinnalla. Siihen se katse pysähtyi hetkeksi, ennen kuin ymmärrys iski ja kasvot vääntyivät kauhuun.
"T-t-t– M-mikä tuo on!"



((Ja se katosi jo masuuni. Röyh. Tapapa toinen.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 17, 2018 5:18

Re: Ilo tavata

Henry hymyili neuvonantajalleen, joka mainitsi, ettei matkassaan ollut moittimista. Roswell näytti olevan yhtenä kappaleena, joten olettaa saattoi, ettei matkan aikana mitään suurempaa ollut sattunut. Tietenkin siniveristä harmitti, ettei voinut matkaa taittaa Roswellin seurassa, mutta näin oli kokokuvan kannalta parempi.
"Matka oli niin miellyttävä, kuin vain saattoi toivoa", Henry naurahti sarvipäiselle, samalla pienesti korjaten asentoaan, sitä tasapainoa hakien, "Rauhallinen ja ripeä", kuului vielä lisäys.
Sen enempää ei kaksikko ehättänyt sanoja vaihtaa, kun kolmas ääni päätti keskusteluun liittyä. Katseet kääntyivät kartanon ovelle, itse kreiviin, joka arvovierastaan vastaan nyt pyyhälsi laittautuneena. Ystävällinen hymy pysyi Henryn kasvoilla, siinä missä ratsunsa selästä laskeutunut Fritz pyöritteli silmiä päässään. Hän ei tuntenut Fortescuen nuorinta, mutta tiesi tuosta sen verran, että osasi sanoa, ettei pitänyt nuoresta kreivistä. Ja vaikka kuinka oli itselleen, lapsilleen ja kuninkaallekin luvannut koittaa tulla toimeen korkea-arvoisemman aatelisen kanssa, ei Cliffordin paroni tuntenut nyt mitään muuta kuin närkästystä koreatamineista aatelismiestä kohtaan. Se näkyi myös päällepäin, kotkannenäisen tuijottaessa kapealla katseella lähemmäs askeltavaa kreiviä, joka kuningasta kävi puhuttelemaan.

Henry soi kunnioittavan nyökkäyksen kreiville, tuon hänelle kumartaessa sanavirtansa myötä, puheen kuulostaen jo ensikättelyssä Henrystä siltä, mitä kaikkien muidenkin aatelisten ja alamaisten, jotka pitkään olivat puhetta hioneet ennen itse tapaamista. Ne puheet jäivät kuitenkin kesken, kun aatelismiehen katse käväisi Roswellissa. Henry hymähti pienesti, hän oli osannut odottaa moista reaktiota, vaikka muistaakseen oli pannut kirjurin mainitsemaan neuvonantajan läsnäolosta ja rodusta etukäteen. Ehkä kreivi ei sitä kohtaa ollut lukenut, tai kenties täysin unohtanut moisen "sivuseikan" kerta nyt noin järkyttyneenä sarvipäisen läsnäoloon reagoi. Tai sitten aatelinen halusi vain esittää järkyttynyttä, mistä Henry tiesi.
Fritzistä se ainakin oli hauskaa, tummahaarniskaisen eliitin hörähtäen takavasemmalla Fortescuen kysellessä mikä tuo oli — ehkä hän sittenkin tulisi pitämään kreivistä. Eipä eliitti kuitenkaan asiaan mitään sanonut, saaden Henryltäkin vain puolittaisen sivukatseen puoleensa.

"Mutta kai te luitte kirjeeni kunnolla, Fortescue?", Henry aloitti hymyillen, äänensä ollen täynnä ystävällisyyttä, ei hän kreivin reaktiosta viitsinyt ottaa itseensä ja uskoi, ettei Roswellkaan vielä moista reaktiota loukkauksena ottanut — johan he olivat tottuneet tällaiseen.
"Muistaakseni mainitsin hänestä kirjeessäni, jos en väärin muista. Tässä on hyvä ystäväni ja neuvonantajani Roswell", Siniverinen jatkoi, esitellen nyt sarvipäisen nimellä ja samalla viitaten neuvonantajansa puoleen pienellä käsieleellä.
"Ja eliittikenraalini, Paroni Fritzin, te varmaan tiedättekin".


// mulla EI kestä luvattoman kauan vastailla. Miksi edes vihjailet sellaista??? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1560

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Touko 19, 2018 9:15

Re: Ilo tavata

Roswell katseli kreivin paniikkia sanaakaan sanomatta, eikä se ilmekään juuri näyttänyt värähtävän. Tämä ei toki ollut se ensimmäinen kerta, kun joku säikähti kovastikin demonin olemassaoloa; siihen kun oli pahempi mennä varautumaan, jos moista otusta ei ollut koskaan ennen nähnytkään. Mielikuvat olivat syvällä tässä kansassa, ja toiset vain olivat herkempiä. Neuvonantaja kävi kumartamaan kuninkaan tuon esitellessä, käsi rinnallansa. Kreiviä ei kumarrukset näyttäneet rauhoittavan, päinvastoin. Sarvien esittely sai tuon vain kavahtamaan ja ottamaan askeleen taaemmas. Tällä hetkellä ei tainnut olla mitään, mitä demoni pystyi sanomaan tai tekemään helpottamaan tilannetta. Aatelismies tarvitsisi vain aikaa.

"Ni- mut- se, ei, ajattelin," Garrett ei juurikaan saanut sanaakaan suustaan, tuon silmät yhä pyöreinä järkytyksestä ja kauhusta. Olihan tuo kuullut, että uuden kuninkaan neuvonantaja oli muka demoni. Kuullut! Ei kukaan sellaisesta puhunut ollut edes kyseistä miestä nähnyt! Eihän kukaan olisi voinut olla niin, niin… Tyhmä, että mokoman sellaisen päästäisi seiniensä sisäpuolelle! Ja vielä kuningas! Olihan Henry omannut kovin… Erikoisen näkökannan nuorena, mutta nyt hän oli kuningas! Ei, sellaisten puheidenhan oli pakko olla vain panettelua, eihän Scarlingtoneista nuorempi omannut yhtä hyvää suosiota kansan parissa, kuin isänsä!

Tai ehkä se oli vitsi. Tai vertauskuva jostain hyvin piikikkäästä persoonallisuudesta. Suorastaan demonimainen! Jotain sellaista sen olisi pitänyt olla. Ei… Kreivin katse kiinnittyi taas kerran niihin sarviin, jotka tuolla hirviöllä oli. Ei kai tämä ollut todellista? Kauhistunut ja anova katse siirtyi kohti kenraalia kaksikon lähettyvillä. Fritzin hän tunsi! No, tunsi ja tunsi, hän ei edes muistanut, milloin he olisivat olleet samassa huoneessa. Mutta hän tunsi kyllä miehen maineen! Ei kai tuo voinut antaa tällaisen tapahtua? Demoni kuninkaan neuvonantajana? Demoni kreivin kartanossa vierailulla?

Niin! Kenraali kyllä pelastaisi hänet tältä hulluudelta. Sanaton avunhuuto suorastaan vaati sitä. Garrettista alkoi jo tuntua siltä, että hän olisi tulossa hulluksi. Tai kenties hän oli jo tullut hulluksi, eikä tätä mitään ollut tapahtunutkaan.



((Missä se ruoka on.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 31, 2018 11:14

Re: Ilo tavata

Seurasi hiljaisuus, jota sanoissaan takelteleva aatelinen koitti ensialkuunsa jotenkin täyttää. Tilanne oli jokseenkin huvittava, ainakin Henryn mielestä, mutta sitä ei ulospäin näytetty. Sen sijaan siniverisen kasvoilla lepäsi ystävällinen hymy, katseen pysyen Nahorin kreivissä, joka selvästi oli tilanteesta täysin tolaltaan. Hyvä ettei tuo sentään pyörtynyt!
Fritziä yhtälailla huvitti aatelisen reaktio, tosin ehkä eri tavalla mitä Henryä. Olisi nyt edes sanoja saanut ulos suustaan, nyhverö, miksei kukaan uskaltanut sanoa siniveriselle mitä mieltä oli asioista!? Hän kyllä uskalsi! Tosin ehkä syynä oli se, että hän oli tuntenut Henryn lapsesta saakka ja katsoi tavallaan vastuukseen seurata siniverisen tekemisiä, nyt kun tuon isä ei ollut enää paikalla koulimassa poikaansa muottiin. Tosin eipä Harald koskaan ollut ottanut otetta esikoisestaan, antaen tuon viilettää miten halusi. Constantine epäili syyksi kuningattaren kuolemaa, Harald ei uskaltanut olla pojalle niin ankara, mitä olisi pitänyt! Mutta sehän oli vain eliitin mielipide...

Kun se anova katse lopulta kääntyi Paroniin, vastasi Fritz siihen kovin kylmästi, samalla kun kätensä puuskaan nosti, haarniskan pitäen ääntä jos toistakin itsestään sen myötä. Hetken kreivi ja paroni siinä toisiaan tuijottivat, hiljaisuudessa, joka pikku hiljaa alkoi tuntua jopa kiusalliselta. Henry olisi kyllä ollut valmis rikkomaan sen, mutta ennen kuin siniverinen ehätti, avasi Constantine suunsa.
"Ei se ole vaaraksi kenellekään", Eliitti aloitti, sivusilmällä vilkaisten Roswellin puoleen, "Ja jos olisi, ei se tuossa seisoisi. Tuskin enää edes elossa olisi, jos se minusta riippuisi".
"Ja jos se yhtään mieltänne rauhoittaa, olen täällä varmistamassa, ettei s... Hänestä ole mitään haittaa kenellekään", Fritz lisäsi, viimein muistaen puhua demonista oikealla termillä. Ja eihän se totta ollut, hän oli täällä varmistamassa Henryn turvallisuuden ja nähdäkseen sukulaisiaan, mutta kyllä vanha mies osasi sanoa, koska nuoremmat tarvitsivat edes jonkinlaista rohkaisua osakseen.
"Ja jos hänen seuransa häiritsee teitä liikaa, etsimme yöksi jonkin muun sijan itsellemme ja lähetän Roswellin edeltä odottamaan, kunnes tapaamisemme tältä päivältä on ohitse", Henry lisäsi, ollen kyllä valmis tekemään jonkinlaisia kompromisseja, mutta hän silti halusi yöpyä saman katon alla, mitä Roswell. Jos ei täällä, niin sitten he etsisivät majatalon, joka oli valmis majoittamaan kuninkaan saattueineen...


// No siis, se ehti jo homehtua kun mulla kesti niin kauan. Mutta nyt olisi tarjolla koiranmakkaraa, jota koira ei suostu syömään. Haluatko? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1560

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Kesä 01, 2018 10:28

Re: Ilo tavata

Hiljaisuus oli kovin kiusallista niille, jotka eivät olleet osana keskustelua. Kreivin vartijatkin näyttivät jo kovin hämmentyneiltä – normaalistihan nuo olisivat poistaneet sellaiset henkilöt, jotka aatelisparkaa ahdistivat noin, ja demonit varmastikin häädettiin heti… Mutta tällä kertaa se demoni kun sattui olemaan kuninkaan suojatti ja kreivin vieras. Garrettin silmät olivat kovin suuret ja surkeat niiden tuijottaessa sitä ainoaa pelastajaansa, joka ei ikävä kyllä näyttänyt olevan kovin innoissaan uudesta asemastaan kreivin lapsenvahtina. Garretthan ei toki helposti periksi antanut, anovan katseen porautuessa kenraalin sisimpään hätääntyneenä. Vihdoinkin Fritz sanoi jotain, rauhoittavia sanoja.

Demoni kuninkaan vierellä ei voinut kuin myös vilkaista arvon kenraaliin sivusilmällä tuon kutsuessa häntä vaarattomaksi, suunpieltenkin noustessa pieneen ja nopeaan hymyyn. Harvemmin moisia sanoja tuli tämän herrasmiehen suusta, joten Roswell aikoi nauttia niistä silloin, kuin pystyi.

Kreivin katse pysyi yhä visusti kenraalissa, tuon mielen yrittäessä tehdä tilanteesta siedettävää. Se ei todellakaan ollut helppo tehtävä, mutta kyllähän toisen sanat hieman auttoivat. Eliittikenraali ei olisi typerä eikä luottaisi hirviöihin, eihän? Mokoma sarvipää olisi jo menettänyt henkensä, jos se yrittäisi jotain, eikö? Kenraali suojelisi nytkin. Pikkuhiljaa Garrettin hengitys alkoi tasaantua, vaikkei tuo edelleenkään kovin tyytyväiseltä näyttänyt. Kasvot olivat kalpeat – mutta johtuiko se puuterista, kylmyydestä vai kauhistuksesta, kuka tiesi. Kauaa katse ei uskaltanut vieläkään viipyä demonissa, mutta kun kuningas oli jo ehdottomassa varsin kauheaa vaihtoehtoa, oli hänen vain pakko antautua! Mikä kunnia-asia Nahorin kreiville olikaan antaa kartanonsa kuninkaan käyttöön ja mikä hirvitys se olisikaan, jos kuningas ei hyväksyisikään hänen vieraanvaraisuuttaan! Kukaan ei koskaan unohtaisi sitä, mikä hirveä nöyryytys! Garrett sulki silmänsä ja otti syvän henkäyksen kylmää ilmaa keuhkoihinsa.

"E-ei, minä… Älkää huolehtiko, Teidän Majesteettinne. Olin vain… Yllättynyt," kreivi puki neutraalimman ilmeen kasvoilleen niin hyvin, kuin vain pystyi. Kasvojen lihakset kuitenkin nykivät hieman, saaden hymyn näyttämään kovin jännittyneeltä.
"Syvimmät anteeksipyyntöni! Olen seisottanut mitä arvostetuimpia vieraitani ulkona kylmässä pitkän matkan jälkeen! Pyydän, siirtykäämme sisätiloihin ja antakaa alaisteni hoitaa eläimet," tuo jatkoi kumartaessaan syvään, äänensä vahvistuessa sana sanalta. Hän selviäisi. Jotenkin. Oli pakko. Vaikka ajatus demonista kattonsa alla vieläkin hirvitti ja sai varmasti isänsä kääntymään haudassa…

Garrett suoristi selkänsä ja hymyili vierailleen, viittoen noiden lyöttäytyvän seuraansa ja astellen kohti etuovea, jonka palvelijat avasivat. Kartanossa oltiin valmistauduttu kuninkaan tuloon jo pitkän aikaa, jokaisen pinnan suorastaan hohtavan puhtautta. Takat olivat lämmittäneet sisätilat mukavaksi ja kynttilät valaisivat niitä alueita, joihin aurinko ei riittänyt. Saattue kuljetettiin eteishallin poikki suureen saliin, palvelijoiden ja vartijoiden näyttäessä tietenkin kunnioituksensa kuningasta kohtaan tuon kulkiessa ohitse. Normaalisti kovin tyhjä sali oli nyt sisustettu suurella pöydällä ja lukuisilla tuoleilla vieraita varten, suurten ikkunoiden näkymän avautuen lumiseen puutarhaan. Vateja ja tarjottimia oli jo nyt esillä pienten purtavien kera, joiden määrässä ei kyllä oltu säästelty. Mutta ruokahan ei ollut vielä tehnyt näyttävää esiintuloaan!

"Istukaa toki alas! Kotini on kotinne ja palvelijani palvelijoitanne!" Kreivi ohjeisti mairean hymyn kera,
"Haluaisitteko kenties jotain juotavaa?"



((Käy kai se alkupalaksi. Mutta lisää vaaditaan.))

Paluu Fortescuen kartano

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia