Ilo tavata
Kuinka puuduttavaa olikaan matkata tuntitolkulla vaunuissa. Ennemmin Henry olisi itse ollut ratsailla ja katsellut maisemia ja nauttinut pistelevästä pakkasesta matkatessa, mutta nyt hän joutui tyytymään tittelinsä tähden kuninkaallisiin vaunuihin. Kuulostihan se jopa hieman itsekkäältä, olla nyt nyreissään lämpimästä, turvallisesta sijasta matkata, siinä missä henkivartijat ja sotilaat joutuivat ratsain kulkemaan vaunujen mukana, varmistaen ettei kukaan tai mikään heitä lähestyisi tai kuningasta ja tuon seuruetta uhkaisi.
Matka oli kohden Nahoria, kohden kreivi Fortescuen kartanoa. Siniverinen oli viimein päättänyt käydä vierailemassa arvostetun, nuoren, kreivin luona. Johan siihen oli syitä yksi jos toinenkin. Eikä hän yksin matkaan ollut tietenkään lähtenyt, saattueen ja sotilaiden lisäksi mukaan oli tullut Roswell ja eliittikenraali Fritz — Roswellin Henry halusi omaksi tuekseen ja turvakseen, Fritz taas halusi itse mukaan, sillä hänellä oli kysymyksiä itse kreiville.
Totta kai sana lohikäärmeestä, itse oraakkelista Fortescuen ratsuna, oli levinnyt myös kaupunkiin asti. Ylipäätään lohikäärme ratsuna oli jotain lähes ennenkuulumatonta ihmisten keskuudessa - olihan niitä lohikäärmeratsastajia Cryptissä, mutta harva noista oli ihmisiä, puhumattakaan sitten kreivejä! - mutta että Fortescue oli muka itse Oraakkelin kesyttänyt? Mahdotonta, Fritzin mielestä. Hän oli sen järkäleen nähnyt, monissa muodoissaan, eikä suostunut uskomaan, että jokin niin mahtava ja ylimielinen suostuisi räkänokkaisen aatelisen alle asettumaan. Joten, joko Fortescue valehteli ja oli jonkin toisen liskon itselleen hankkinut tai sitten kreivillä ja sillä liskolla oli ketunhäntä kainalossa...
Matka oli saapumassa päätökseen, kuninkaan saattueineen saapuessa Nahorin rajoille. Totta kai näyttävä, monipäinen sotilaslauma herätti huomion ja kansaa oli kerääntynyt jo valmiiksi tienpieleen toivottamaan kuninkaan tervetulleeksi. Johan heidän tulostaan oli tiedetty etukäteen, kun kuningas saapui kylään, siitä saisi kuulla kaikki. Henry tosin ei välittänyt niinkään huomiosta, toivoen heidän vain pääsevän nopeasti Fortescuen kartanolle, hän halusi vain nähdä, että Roswell oli kunnossa, demoni kun oli kulkeutunut tänne yksin, edeltä, ratsut kun eivät pitäneet lainkaan sarvipäisen läsnäolosta, eikä matkanteosta olisi tullut mitään, jos neuvonantaja olisi heidän mukana matkustanut.
Fritz piti silmällä väkeä, kuin myös vainoharhaisuuttaan koitti tiirailla, josko Nahorin vieressä kohoavilta vuorilta olisi näkynyt lohikäärmeitä. Mustaan haarniskaansa sonnustautunut eliitti, kera muutaman alaisensa, erottuivat näkyvästi muusta saattueesta, petojenkaatajien ollen muihin nähden ronskimpia ja ei niin kovin näyttävännäköisiä kokonaisuudeltaan. Tulipa siinä huomattua myös kuninkaan neuvonantaja, joka paikalle oli ehättänyt, Fritzin vain mulkaisten sarvipäisen suuntaan, tuota sen suuremmin huomioimatta — vaikka toki katsoi osin, ettei kukaan neuvonantajaan koskisi tai tuolle lähtisi suutaan soittamaan. Henryhän siitä ei pitäisi.
Viimein he olivat saapuneet perille, siniverisen saattueineen saapuen kartanon pihamaalle. Vaunut pysähtyivät ja tummanpunaiseen asukokonaisuuteen sonnustautunut kuningas autettiin alas vaunuista, Henryn joutuen hieman hakemaan tasapainoa hangessa kera kävelykeppinsä. Heti ensitöikseen Henry kiinnitti huomionsa Roswelliin, hymyillen luotetulleen, odottaen että tuo lähemmäksi pääsi.
"Pääsitkö perille ongelmitta?", Oli ensimmäinen kysymys sarvipäiselle, jonka läsnäolon myötä ratsuja talutettiin kauemmas kaksikosta, jottei yksikään nelijalkainen suotta kävisi vauhkoontumaan. Fritz tosin ratsasti oman sotaratsunsa kera lähemmäs, pysähtyen muutaman metrin päähän. Normaalisti vanha tamma ei säikkynyt edes lohikäärmeitä, mutta tuon demonin läsnäolo sai Hilden luimistelemaan korviaan. Ei sillä, kyllä Fritzkin olisi luimistellut korvia demonin seurassa, jos olisi kyennyt.
// Sands. Tein sen. Tapoin miehen. //
Pelitilanne
Seuraa saa myös kysellä yksärillä!
Typotus ala Aksutus