Palvelus || Sovittu


Haltiakuninkaan velhon, Yurel M. Folkriverin torni. Torni kuuluu osaksi haltioiden linnoitusta, se on pienehkö, mutta kotoisa. Torni on usein melko räjähtäneen näköinen ja erottuukin muista linnan osista toisiaan melko kirkkaastikkin. Kuitenkin sekin on rakennettu valkoisesta marmorista, kuten muukin osa linnasta. Tornin sisällä hallitsee siisti kaaos, mikäli sisälle asti pääsee. Alimmassa kerroksessa on tuvan tapainen huone, toisesta kerroksesta löytyy kirjasto ja kolmannessa kerroksessa on itse velhon makuuhuone. Lisäksi makuuhuoneen yltä löytyy vielä yksi, epämääräinen varasto huone.

Valvojat: Crimson, Nipustin

Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 02, 2010 11:18

Palvelus || Sovittu

Aran

Ilta oli laskeutumassa Cryptiin. Päivä oli ollu paukku pakkasen puolella, joten ei ihmekkään ettei moni haltia pihalla liikkunut. Korvan päät jäätyivät yllättävän äkkiä moisilla keleillä. Kuningas oli jälleen kerran ollut koko päivän menossa ja vihdoin illalla pääsi rauhoittumaan. Päivä oli ollut yllättävän stressaava, nyt kun sota leijui jo niskassa. Tosin, Aran ei moisesta turhaan huolehtinut. Hän oli turhankin luottavainen tämän suunnitelmansa suhteen, eikä uskonut että he voisivat mitenkään epäonnistua tulevassa. Kaikki oli täydellistä.
Nyt Aran ei kuitenkaan jaksanut ajatella mitään työhön liittyvää, nyt hänellä oli muuta mielessä. Kuningas suuntasi kulkunsa kohti velhonsa tornia. Matka tornille oli yllättävän pitkä, sillä piti kävellä monen eri käytävän kautta, ennen kuin pääsi tornille. Aranilla kuitenkin oli aikaa vaikka koko yö, joten kuningas ei pitänyt mitään kiirettä. Ylleen hän oli laittanut pitkähihaisen, tumman vihreän, tunikka mallisen T-paidan, sekä tummat, kireähköt housut. Noiden päällä Aranilla oli pitkähkö, kaapu mallinen, samenttinen aamutakkinsa. Hieman rennommat vaatteet mitä yleensä.

Siitä oli aikaa kun kuningas viimeksi oli tavannut luotettavan velhonsa. Aran piti tuosta tyypistä, vaikkei sitä ääneen sanonutkaan. Jo pelkkä hänen olemuksensa velhon lähettyvillä viesti sen, että kuningas piti hänestä. Ainakin ne jota tunsivat kuninkaansa hyvin, osasivat sen kertoa.
Aran saapui lopulta velhon tornin ovelle ja koputti kolmesti oveen, astuen sitten sisään sen suuremmin sisään pyyntöä odottelematta. Olihan hän kuningas, hänellä oli oikeus astua sisään ilman lupaa.
"Fenrir velhoseni, minulla olisi sinulle yksi pyyntö!" Aran huudahti astuttuaan sisään ja veti oven kiinni perässään.

Viesti Ti Helmi 02, 2010 11:28

Kun vanhoja luita kolottaa on syytä pysyä sisällä. Fenrir oli todennut sen vuosia sitten. Pitkin päivää hän oli vain lukenut takkaansa melkein liimautuneena, mutta sitten hän oli saanut päähän piston tonkia sekalaisen tavaran koppiaan. Hän oli kavunnut aina ylös asti ja oli tonkimassa iloisena vanhoja asioita, kun hän kuuli koputuksen. Ovi aukeni ja tuttu huuto sai velhon vanhan sydämmen hypähtämään ilosta.

Kaapaten kainaloonsa vanhan häkkyrän -joka käyttö tarkoituksen Fenrir aikoi keksiä uudelleen vanha käppänä laskeutui pohja kerrokseen.
Aran, poikanen. Mitä ikinä toivotkaan, minä teen sen paremmin kuin kukaan? Kerrohan onko mitään isoja uutisia. En tältä kolotukselta ole mihinkään liikkunut, ääni joka käppyrästä tuli ei ollot mikään vahva ja elinvoimainen, mutta sitäkin iloisempi ja vanhempi. Vanhus laski löytönsä hellästi ja sitten hän raivasi kuninkaalle tilaa istua mukavalta tuolilta.

Minä melkein onnistuin kääpiön juuren ja lohikäärmeen syljen yhdistämisessä, mutta se pentele meni ja posahti. Hyvä kun en partaani kärventänyt, Fenrir höpötteli ja hymyillen pysähtyi katsomaan kuningastaan. Silmissä oli kiintymystä ja lempeyttä, mitä ei kaikille niin vain suotukaan.
Mutta ajauduin taas höpöttämään jonnen joutavia, kerrohan mitä olet vailla, Fenrir sanoi ja istuutui puutuoliinsa, johon kukaan muu ei takamustaan laskenut, edes kuningas.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 03, 2010 12:37

Aran

Kuningas sai hetken odottaa, kun vanha velho raahasi haperoituneet luunsa alas ylimmästä kerroksesta. Toisinaan Aranin kävi sääliksi vanhaa miestä, tuolla oli nelikerroksinen asunto jossta tuo joutui ravaamaan pitkin rappusia päivät pitkät. Olisi kai vain ajan kysymys milloin tuo ei enää jaksaisi tai kompastuisi rappusissa pahan päiväisesti. Moiseen epäonneen Aran ei kuitenkaan uskonut velhon kohdalla.
Pian tuttu partaveikko saapui alas tervehtien kuningastaa lämpimän ystävällisesti, jopa isällisesti. Aran soi velholle etuoikeuden puhutella itseään tuolla tavalla. Muut joutuivat teitittelemään, muutamaa erikoistapausta lukuunottamatta. Kuninkaan kasvoille nousi vilpitön, lämmin hymy velhon nähdessään. Tuo oli yhä yhtä iloinen mitä aina ennenkin, iästään riippumatta. Aran istui alas velhon raivatessa hänelle istumapaikan mukavalta tuolilta.
"Mikä luokitellaan isoksi uutiseksi?" Aran kysyi naurahtaen ja jatkoi "Ei mitään erikoisempaa.. Poikani täytti juuri vuoden, jos se uutiseksi lasketaan. Lisäksi valmistelut sotaa varten ovat jo käynnissä, se kun tuntuu olevan niin kovin vättämätön tässä tilanteessa".
Anton, Aranin nuori poika, oli jo yhden vuoden tämän maan päällä ehtinyt elämään. Aran oli siitä ylpeä, sillä pikku poika tuntui olevan ikäisekseen liiankin fiksu.

Fenrir kertoi puolestaan omista saavutuksistaan. Moisten taikajuomien kokkailu ei koskaan ollut Aranin mielestä kovinkaan helppo homma, sen takia kuningas ei niitä itse pahemmin tuntenut. Ja siitä syystä hänellä oli velho.
Aran hymähti pienesti Fenririn huomauttaessa, että tuo ajautui höpöttämään jo joutavia. Sitten päästiin itse asiaan, syyhyn, miksi Aran oli tänne tullut.
"Haluan että valmistat minulle lemmenjuomaa" Aran totesi "Sanotaan, että tarvitsen sitä yksityiseen käyttöön... onnistuuko?"
Harvoin Aran joutui lemmenjuomiin turvautumaan. Hän oli itse kuin enkelten veistämä, täydellinen, eikä naisista tosiaan olisi ollut pulaa, jos Aran olisi ympärilleen alkanut katselemaan.

Viesti Ke Helmi 03, 2010 10:31

Fenrir kuunteli korva tarkkana kaiken mitä kuningas sanoi ja suorastaan säteili pojan mainitsemisen kohdalla.
Tietenkin minä pikku prinssin syntymäpäivän muistan. Saittehan te sen lahjani? Olen pahoillani, etten päässyt tulemaan. Mutta sotako vain on tulossa? Ja minä vanha höppänä toivoin, että te saisitte hallita rauhassa, Fenrir katsoi kuningasta viimeisen lauseensa myötä surullisena, sillä hän oli todella toivonut, että hänen kuninkaansa saisi itselleen rauhan ajan.

Vanha käppyrä oli kyllä kaikkeen tottunut, mutta nyt hän oli tipahtaa tuoliltaan.
Lemmen juomaa? Poika sinun pitäisi vain lanteitasi notkauttaa ja vähän laulaa lirutella, niin tämän maan naiset ovat polvillaan. Enkä minä mielelläni keittele lempiä. Se ei koskaan ole tietänyt hyvää ja päättyy huonosti, mutta jos niin haluat, niin tietenkin minä valmistan sinulle kunnon sopan, Fenrir ei jättänyt omaa mielipidettään pois mistään hinnasta. Häntä kummastutti kuninkaan ylättävät toive, sillä ei hän ollut sellaiseen valmistautunut.

Ilme hajamielisenä velho haroi partaansa ja tutkaili harmailla silmillää lasiensa ylitse Arania. Hän ei halunnut välttämättä tietää, miksi kuningas halusi sitä tuhoon tuomittua lientä. Rakkaus kyllä syntyi, mutta harvoin se päättyi hyvin.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 08, 2010 10:16

Aran

"Kyllä saimme lahjasi, kiitos siitä" Aran huomautti velhon sanoihin, hymyillen lempeästi.
"Ja sota tulee jos on tullakseen" Kuningas huomautti, virnuillen mielessään. Hänhän se oli joka sodan halusi, hän oli se jonka sen aikoisi aloittaa. Hän oli aikansa elänyt rauhaa rakastavana kuninkaana, nyt kuitenkin oli toinen ääni kellossa. Lisäksi kuninkaan pakkomielle oli ajamassa häntä yhä hullumaksi ja hullumaksi.

Velhon kysellessä lemmen juomasta kuninkaan kasvoille levisi pirullisen kiero hymy. Haltia liitti sormenpäänsä yhteen ja nosti kätensä suunsa eteen, tuijottaen kulmiensa alta rakasta velhoaan.
"Jotkut osaavat olla hankalampia" Aran aloitti "Toiset eivät millään halua rakastua. Tämä tyttö on erikoinen, enkä tarkoita vain ulkonäköä, vaan koko pakkausta".
Aran naurahti.
"Joten keitä minulle liemesi, tiedän että pystyt siihen.. vai ovatko taitosi jo ruostuneet, vanha veikko?" Kuningas kysyi hymyillen jälleen ystävällisen lempeästi, mikä sinänsä oli jo pelottavaa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut uhkailla tai pelotella Fenririä, olihan tuo Aranin uskollinen alainen.

Viesti Ti Helmi 09, 2010 3:37

Kokenut vanhus kuunteli rauhallisena nuoremman puhetta. Hän oli ollut toisaalla kun kuningas oli ensimmäisen kerran rääkäissyt, mutta kiintynyt heti nähtyään. Joillain oli vain sellainen vaikutus. Nyt hän kuitenkin toivoi, että voisi kieltää mieheltä jotain, mitä osasi. Lemmen juoma oli niin riski altis, että melkein pelotti.

Harmaat silmät syttyivät kerran melkein vaarallisen näköisiksi ja liekki sammui sitten. Fenrir ei voinut sietää taitojensa kyseen alaistamista. Hän osaisi tuoda kuunkin taivaalta liemillään.
Minun taitoni ruostuvat sitten, kun sinun pojastasi tulee tyttö ja maa muuttuu vaaleanpunaiseksi, joten siistippä suusi poika, Fenrir totesi ja nousi seisomaan nivelet naksuen.

Mutisten itsekeen Fenrir käpytteli kirjakasan luokse. Hän hieroi selkäänsä ja katseli kirjoja hetken aikaa. Uskomattoman vikkelällä liikkeellä, hän otti oikean opuksen käteensä. Hänellä oli onnea, koska se olisi voinut olla yläkerrassa, jolloin kiipeäminen olisi ollut edessä.

Noniin noniin... lempeä lempeä... Ei, en minä halua muuttaa ketään sammakoksi. Typerät sadut, kuka ääliö on keksinyt, että prinsessat nyt muiskuttelisivat sammakoita? Fenrir jutteli itsekseen ja vaikutti melkein haksahtaneelta, jälleen kerran, mutta vanhuksen aivoissa tai mielessä ei ollut mitään vikaa.

Yllättäen käppänä lopetti selailun ja luki hetken vaikeaselkoista tekstiä.
Aiotko olla paikalla, kun tyttösesi kumoaa litkun kurkkuunsa? Jos et, niin saanen pyytää pari hiustukkoa, Fenrir nojasi sauvaansa ja katsoi kuningastaan hymyillen itsevarmasti. Hänen keitoksensa saisi neidon tulemaan paikalle nopeammin kuin kissaa ehtisi sanoa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 14, 2010 12:20

Aran

Aran hymyili voitonriemuisetsi Fenririn silmien suorastaan syttyvän. Kuningas tiesi ettei velho kestänyt voimiensa vähättelyä. Monet tosin pitivät velhoa "hyödyttämänä", kerta tuosta ei mitään hyötyä ollut itse taisteluissa. Aran oli toista mieltä. Fenrir oli paljon, paljon hyödyllisempi kuin yksikään sotilas linnassa. Vanha ja viisas velho peittosi taidoillansa jokaisen nuoren sotilaan.
"Niin epäilinkin" Aran totesi hymyillen Fenririn sanoihin "Sinunhan taidot eivät ruostu koskaan, pahoittelut edes epäilemisestä".

No, Aran katseli sivusta kuinka velho nousi ylös tuoliltaan nivelet naksuen ja käveli kirjakasansa luokse. Hetken tuo jotain pohti, kunnes nappasi yhden kirjan ja lähti selaamaan sitä. Kuningas kuunteli huvittuneena hymyillen Fenririn höpinöitä, eikä voinut kiistää etteikö olisi ollut samaa mieltä tuon kanssa.
Velhon seuraava kysymys sai kuninkaan vilkaisemaan kysyvästi velhoonsa.
"Vai hiuksiani.." Aran totesi velhon perään, napaten sormiensa väliin pienen tukon hiuksiaan. Niin narsistiselta ja tyhmältä kuin se kuulostikin, Aran ei halunnut kenenkään kajoavan hiuksiinsa, varsinkaan, jos kyse oli hiusten pätkimisestä.
"toki saat, mutta vain tämän kerran. Älä luulekkaan että enempää hiuskiani alkaisin pätkimään" Kuningas totesi lopulta ja veti vyöltään tikarin, katkaisten sillä pienen tukon hiuksiaan velholle. Mikäli lemmenjuoma moisia uhrauksia vaati, Aran harkitsisi seuraavalla kerralla paremmin mitä toivoisi velholtaan.

"Asiahan ei sinulle kuulu, mutta väärinkäsitysten välttämiseksi: lemmen juoma on vaimolleni" Aran totesi yllättäen "hän kun tuppaa olemaan.. melko hankala tapaus".
Tottahan se oli, osin ainakin. Se, kehen Aran juoman aikoi käyttää, oli vielä harkinnassa, mutta Aranin vaimo sattui olemaan näitä kivikasvoja. Nainen oli lähes ilmeetön suurimman osan ajastaan, lienikö sukuvika.

Viesti Su Helmi 14, 2010 3:01

Kuningas oli aina pitänyt huolta kuontalostaan, joten Fenrir ei hämmentynyt siitä, että hänen piti melkein madella pari suortuvaa saadakseen. Vieno pirun hymy huulillaan vanhus kuitenkin sanoi: Voi sääli, minä kun ajattelin tehdä itselleni onnen kalun. No, lahjon parturisi. Lasien takana olevat silmät nauroivat, mutta muuten velho pysyi vakavana.

Kun Aran kertoi kenelle liemi oli, Fenrir kohoitti vain kulmaansa.
Minua ei kiinnosta, vaikak juottaisit sitä tallipojalle. Kunhan pidät järjen päässäsi ja vältät turhaa ylimielisyyttä, niin pärjäät kenelle vain. Turhamaisuuteen ja typeryyteen on niin helppo langeta, mutta niistä pois pääseminen onkin vaikeampaa, pientä filosofiaa sopivissa annoksissa ei koskaan satuttanut ketään. Fenrir piti myös asioiden pohdiskelusta ja tuumailusta, se oli hänen ajanvietteensä. Ei hän riennellyt neitojen perässä vaan jökötti kammiossaan ja luki vanhoja opuksia ja nukahti niiden ääreen.

Saatuaan suortuvat velho käveli järjestelmällisimmän paikan luokse koko tornissa. Kopauttaen sauvaansa kolmesti, yksi sala kätköistä aukesi ja piaan pieni pata sai sisälmyksiinsä erilaisia aineita ja litkuja. Kirjan Fenrir asetteli pidikkeeseen hellääkin hellemmin ja hymyili omissa maailmoissaan.
Mitäköhän tänään on muuten ruuaksi. Ajattelin tulla jopa linnaan saakka, jos en tuiskahda hankeen. Tuuli on viime aikoina naureskelut kustannuksellani. Tämmöinen vanha käppänä melkein hajoaa sen kosketuksesta, mutta puhallelkoot rauhassa, minä säilön sen vaikka pulloon, jos ei muu auta! Fenrir naureskeli leppoisasti.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 22, 2010 9:09

Aran

Aran virnisti pienesti Fenririn mainitessa lahjovansa Aranin parturin. Senkus yrittäisi, Aran kuitenkin uskalsi vättää, ettei parturi edes uskaltanut moisiin lahjontoihin osallistua. Aran osasi lukea ajatuksia ja saisi varmasti selville jos joku vehkeilisi hänen selkänsä takana. Fenrir myös huomautti ettei häntä kiinnostanut kenelle Aran oli litkuja juottamassa. Hyvä, tuo siis tuskin tulisi juoruamaan eteenpäin.
"turhamaisuus on meillä kuninkaallisilla sukuvika" Aran huomautti naurahtaen pienesti, mutta totuushan se oli. Aranin suku oli aina ollut vähän turhamaisuuteen taipuvaa, mutta minkäs teet. Kuninkaallisilla kun oli varaa moiseen.

No, Aran katseli sivusta kun velho köpötteli kauemmas ja aloitti hommansa. Aran ei itse yhäkään ollut pahemmin kiinnostunut poppamiehen toimista, joten hän katseli vain sivusta sen pahemmin näyttämättä yhtään kiinnostuneelta. Katse kuitenkin kohosi velhoon tuon avatessa jälleen suunsa.
"Ruokana on kalkkunaa" Aran totesi hieroskellen leukaansa "eli et menettäisi mitään vaikka jättäisit tulematta".
Aran itse ei pahemmin ollut kalkkunan ystävä, mies söi mieluummin kalaruokia.
"Ja pian nuo myrskyt hellittävät, kun kevät saapuu.. tuskin tässä enää kauaa tarvitsee pakkasessa väristä. Korvathan siellä jäätyy" Kuningas huomautti naurahtaen kuivahkosti. Suipoissa korvissa oli se ikävä puoli, että ne tuppasivat paelelmaan yllättävän helposti..

// pahoitteluni vastauksen kestosta x.x //

Viesti Ma Helmi 22, 2010 10:00

Velhon kissa maukaisi ylhäällä, saaden Fenririn kohottamaan katseensa. Katin roikale hypähti takan reunalle ja reunalta pöydälle. Se kehräsi kuin hullu nähdessään vieraan, josta se piti ja nopeasti kattiin tuli liikettä. Se kiersi kuninkaan muutamaan kertaan puskien ja hyrräten, mutta tuli vanhuksen luokse uskollisena.
Jaa... Kalkkunaa. Onhan se ihan hyvää. Etkös sinä pidä siitä tiikeri? Tosin mistä sinä et pitäisi? Vanhus nosti kissan harteelleen, jossa se puski silkkistä päälakeaan velhon poskea vasten.
Nono, kyllä minua sinua rakastan, mutta hillitseppäs vähän, hän mutisi kissalle ja sekoitteli kuninkaan lientä. Ryhmyinen käsi nappasi pari yrttiä ja viskasi ne pataan, saaden aikaan pienen posahduksen ja kammio täyttyi oudosta tuoksusta.

Ehkä minä voisin köpötellä samaa matkaa linaan. Tuskin tuuli uskaltaa minua silloin viskoa. Onneksi minulla on tämä parta. Se on harvinaisen lämmin, mutta kärähtää äkkiä. Se olisi häpeällistä, jos nämä hapsut muuttuisivat mustiksi. Ehkä silloin nuorena ei sillä niin ollut väliä, kun muutenkin oli komea, velho käveli sauvaansa nojaten pöydän ääreen ja Tiikeri hypähti notkeasti pörräämään uudelleen, kuin rakastunut mehiläinen, Aranin jalkoihin.
Muistinko minä kysyä jo miten rouva voi? Siitä on aikaa kun minä hänet viimeksi näin. Minun piti kutsua teidät teelle, mutta Tiikeri teki itselleen pesän kannuun, Fenrir jutteli ja piti silmällä pataa toisella silmällään. Hän oli vähän hempeä mielinen kissaansa kohtaan ja rakasti otusta uskomattoman paljon. Kissalla oli kyllä ruhtinaaliset olot vanhuksen luona.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 28, 2010 12:15

Aran

Aran katseli kun velhon kissa päätti ilmoittaa olemassa olonsa. Aran piti kissoista, ne olivat itsenäisiä, viisaita ja kauniita olentoja. Osasivat nöyristellä isäntäänsä kun tarve oli, mutta muuten noita ei saanut tekemään temppuja vaikka kirveellä uhkasi. Koirat taas olivat ihan eri juttu.
Kissa alkoi ihan tekemään lähempää tuttavuutta velhon kanssa, mihin Aran hymähti pienesti. Kissat tuntuivat kaipaavan huomiota aina silloin kun niille ei sitä voitu suoda.

"Totta kai voit samaa matkaa linnalle kävellä. Se olisi suorastaan kunnia minulle" Aran totesi Fenririn seuraaviin sanoihin "Ja mitä sinä parrastasi huolehdit kun olet muutekin komea!"
Kissa tuli Aranin jalkoihin pyörimään ja kuningas nappasi sen syliinsä, alkaen silittelemään tuota hellästi. Aran tiesi että kissa rakastaisi sitä, kaikki eläimet rakastivat sitä, kun Aran silitti heitä. Aranilla oli se mystinen kosketus, joka sai eläimet tuntemaan olonsa turvalliseksi, lämpimäksi ja mukavaksi.
"Kuningatar voi oikein hyvin. Huolissaan veljestään, mutta kukapa nyt ei olisi hänen asemassaan? Onhan hänen veljensä hyvä sotilas, joten tuolla on suorastaan velvollisuus osallistua taisteluhin" Aran sanoi hymähtäen "Ja ehkä meidän pitäisi kutsua sinut teelle, meillä kun ei ole näin huomionhakuisia ja mukavuudenhaluisia otuksia"
"Onko se pian valmista?"

Viesti Ma Maalis 01, 2010 5:31

Vanhus melkein hyrisi, kun kuningas kehui häntä. Oli kai se myönnettävä, hän nautti tietystä huomiosta luvattomankin paljon.
No se nyt on totta, mutta olen kovin kiintynyt tähän partaan. Onhan se ollut minulla jo miehen iän, velho naureskeli ja taputti valkeita hapsuvia silmät tuikkien. Tänään hän voisi pestäkin itsensä kunnolla, puhtaus oli puoli ruokaa.

Tiikeri koetti selvästi kehrätä keuhkojaan pois kehostaan ja kohottautui puskemaan kuninkaan komeita kasvoja. Hyvä kun ei kuollut hapen puutteeseen.
Hänen veljensä on hyvä soturi, mutta jokaisen soturinkin on joskus mentävä. Vaimosi on hyvä ja viisas nainen, ehkä hän vain pelkää sitä hetkeä, kun Jumalat päättävät haluta niin oivan soturin kokonan itselleen, vanhus höpöttili ja nauroi päälle: Onneksi heillä ei taida olla tarvetta hyvälle sopan keittelijälle, vaikka kyllä saisivät vähän hellittää nivelten kolotuksen kanssa ja toki minä teelle tulen. Olisi mukavaa nähdä prinssiä. Minä tein hänelle linnunkin, se voisi piristää näin pimeänä talvi aikana, Fenrir innostui oikein pölöttämään, mutta syventyi taas hetkeksi pataan.

Huokaisten, kuin kärsimättömälle lapselle, Fenrir katsoi Arania kulmiensa alta.
Poikanen, lempi kehittyy hitaasti, joten niin tekee liemikin. Jos hutaisen sen vain vasemmalla kädelläni, lopputulos on huono. Sitä pitää helliä ja hoivata, niin kuin jokaisen pitää mielittyään, tietenkin Fenrir aina jakeli ilolla kuninkaalle mielipiteitään ja pieniä opetuksiaan kärsivällisyydestä. Hyviä eivät olleet mielistelevät palvelijat, vaan juuri ne uskoliset tuittupäät, kuten Fenrir.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 06, 2010 1:04

Aran

Kuningas ei voinut olla hymähtämättä velhon sanoihin.
"No, ilman partaa et olisi oma itsesi. Parta on jo osa sinun persoonallisuuttasi, joten parempi vain pitää kiinni jokaisesta haituvasta." Aran huomautti.
Ei hän olisi osannut kuvitella velhoa ilman partaa. Parta teki tuosta sen henkilön, joka oli. Jos Fenririllä ei olisi ollut partaa, Aran ei olisi osannut suhtautua tuohon yhtä lempeästi ja ystävällisesti.
Puheen siirtyessä Dariukseen Aran ei voinut olla enempää samaamieltä velhonsa kanssa. Aran tiesi että Darius oli enemmän kuin vain hyvä soturi, tuo oli yksi parhaista. Hassuinta kuitenkin oli ettei kuninas sen paremmin eliittikenraalia ja kaukaista serkkuaan tuntenut. Toisaalta, pitikö sitä tunteakkaan? Tuskin, Darius vaikutti niin omaan rauhaan vetäytyvältä ja hiljaiselta mieheltä.
"Toivonmukaan jumalat eivät haluakkaan sinua vielä vähään aikaan. Me tarvitsemme sinua täällä kuolevaisten maailmassa" Aran totesi ja hymähti itsekseen.

Kissa oli selvästi seitsemännessä taivaassa kehrätessään kuin viimeistä päivää. Aran ei voinut olla hymyilemättä tuolle karvapallolle. Sympaattinen ja hellyyttävä otus.
No, velho kertoi että liemen valmistumisessa menisi aikansa. Aran oli kärsimätön persoona, eikä yleensä malttanut odottaa. Mutta tässä tilanteessa kuningas päätti kuitenkin pitää suunsa kiinni ja olla hoputtamatta. Loppujen lopuksi, ei heillä kahdella muuta ollutkaan kuin aikaa.
"no, saat kaiken tarvitseman aikasi, kunhan lopputulos on haluttu.. ja sitä en epäile" Aran totesi sitten jatkaen sitten kissan paijaamista.

Viesti La Maalis 06, 2010 2:14

Naurahtaen kuninkaansa sanoille, jotka toivat velholle suurta kunniaa, Fenrir katsoi miestä silmälasiensa yli: Tietenkin te tarvitsette. Minulla kun ei ole edes oppipoikaa. Ne muutavat olivat suorastaan häpeällisiä lusmureita. Päätyivät keittelemään sammakon reisiä. Ei Fenrir ollut opettanut ketään kokonaan omalle paikalleen, sillä sopivaa vain ei ollut vielä löytynyt. Kun oikea henkilö tulisi, velho iskisi kiinni kuin nälkäinen koira palapaistiin.

Onneksi kuninkaalla oli järkeä päässään olla hoputtamatta vanhusta. Fenrir olisi saattanut tuntea houkutusta silloin oikaista korkeaa hallitsijaansa vähän enemmänkin. Välttämättä puhe kukista ja mehiläisistä ei olisi ollut paras mahdollinen, mutta lähelle oltaisiin menty.
Pidähän huoli, ettet tapa tiikeriä mielihyvällä, Fenrir varoitti ja köpötti istumaan tuoliinsa. Sauvan vanhus asetti nojaamaan selkänojaan. Ryhti oli vuosien aikana ylväästä nöyrtynyt ja istuessaankin Fenrir näytti hieman kutistuvan.

Minun piti muuten varoittaa sinua siitä yhdestä kirjurista. Siitä, jolla on se liskon kieli ja silmät ja rasvainen musta tukka. Sinuna pitäisin hänet vähäpätöisten asioiden kirjaajana. Minä en oikein luota siihen veikkoseen. Hänellä on vähän liiankin suuri mielenkiinto kaikkeen, mikä ei kuulu hänelle. Aina jos joku vilauttelee kieltään hampaittensa välistä, pitää miettiä vilahtaako se muutenkin helposti, Fenrir piti aina tarkkaan silmällä kaikkia henkilöitä kokouksissa ja neuvonpidoissa. Hän ei sallinut kenenkään tehdä pahaa hänen kuninkaalleen. Jos joku halusi pahaa, tämän piti ohittaa Fenrir.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13806

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 21, 2010 4:04

Aran

Kuningas naurahti pienesti Fenririn huomautuksesta oppipojistaan. Aran tiesi ettei Fenrir vielä ollut löytänyt sitä täydellistä oppipoikaa ja salaa kuningas toivoikin, ettei tuo tulisi löytämään sellaista ollenkaan. Hän ei halunnut eroon Fenriristä. Aran oli vaikea luottaa kehenkään, mutta Fenririn seurassa kuningas sai olla oma itsensä.
"Minkäs sille voi jos kissasi pitää minusta" Aran huomautti Tiikeriä paijaten. No, mikä eläin nyt ei pitäisi Aranista.. Jos ei laskettu niitä joita oli siunattu suuremmalla älyllä ja puhumisen taidolla. Moiset otukset tuppasivat toisinaan olemaan turhankin inhimillisiä. Typerykset, se että osasi puhua, ei tehnyt sinusta mitään muuta kuin puhuvan eläimen. Ei ihmistä, ei mitään eläintä suurempaa.

Seuraavaksi tulikin puheeksi kirjuri. Aran nosti katseensa kissasta velhoon ja kuunteli tuon mielipiteen loppuun. Aran hymähti ja pudisti pienesti päätään.
"hän on vain erittäin epäilyttävän näköinen ja utelias. Joten joko hän on täysin harmiton tai sitten hän osaa lukita mielensä minulta. Se on harvinainen taito, enkä usko että tavallinen kirjuri moista temppua osaisi" Aran totesi pienesti hymähtäen "Mutta olen otettu huolenpidostasi. Häntä kuitenkin tarkkailaan jo. Joten älä sinä päätäsi sillä rasita liikaa".

// Pahoitteluni hävettävän pitkästä odotuksesta v.v'' //
Seuraava

Paluu Velhon torni

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia