Viesti Ke Loka 26, 2011 10:21

Tilland

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nimi: Tilland
Sukupuoli: Mies
Ikä: 15
Rotu: Ihminen
Puolue: Ihmiset
Työ: Tyhjäntoimittaja, Nimuen velho-oppipoika


Ulkonäkökuva
Tillandista ei oikein uskoisi tuon olevan niin vanha, kuin tuo oikeasti on. Poika on varsin pieni rääpäle, lyhyt ja laiha, eikä mitään kauhean miehekkäitä piirteitä löydy kasvoista tai harteista. Silloin kuin pituutta löytyy ehkä hädin tuskin se 150 senttiä ja kasvot – vaikkakin laihat – omaavat hieman lapsekasta pyöreyttä, on hankala uskoa tuon olevan mitään muuta, kuin pikkulapsi, etenkin kun vartalo on muuten sopusuhtainen eikä tuo näytä miltään kääpiöltä. Tietenkin Tillandin avatessa sanaisen arkkunsa kivuliaan ilmeinen, alkaneen äänenmurroksen särisevä ääni rikkoo kaikki illuusiot söpöstä pienestä pojasta. Ei poika kuitenkaan voi syyttää kitukasvuisuudestaan ainakaan ruoanpuutetta, Tilland vain sattui olemaan varsin sairas lapsi, joka ainakin on vaikuttanut kasvuun jonkin verran. Heikkokin tuo on, lihasmassaa ei kyllä löydy mistään ruumiinosasta, ja yhdessä tuon kalpean ihon kanssa pojasta todella saa aika sairaan vaikutelman.

Kasvot ovat laihat ja lapsekkaat, nenä kapea ja hieman hyppyrimäinen, leuan ollessa varsin terävä. Nenä ja posket ovat pisamien täplittämät, ja jos joku välttämättä tahtoisi tuon riisua ja katsella koko kehon läpi, löytyisi niitä pisamia ympäri kehoa muualtakin. Suu on pieni ja huulet kapeat ja varsin värittömät. Iho tuolla tosiaan on hyvin kalpea, melkeinpä vitivalkea ja hyvin herkkä auringonvalolle. Ja silloin kun sanotaan herkkä, tarkoitetaan kunnon auringonporotuksessa palamista jo jokusessa minuutissa. Silmät ovat muodoltaan ehkä hieman litistetyt mantelit ja väriltään vaaleanruskeat. Pään päällä oleskeleva hiuspehko on vahvasti oranssiin taittuva oranssinruskea, etenkin valossa ne näyttävät varsin oransseilta, kuten myös ohuet, mutta holtittomat kulmakarvat. Hiukset ovat oikea pöyheä takkupesäke, kiillottomat ja karheat, eikä niitä juurikaan hoideta, mitä nyt silloin tällöin ne leikataan, etteivät liian pitkiksi kasva. Yleensäkin suoria hiussuortuvia valuu pitkin Tillandin kasvoja, ollen silmien edessä haitalla ja sojottaen ympäriinsä joka suuntaan.

Herkästä ihostaan johtuen poika ei oikein voi jättää ihoaan noin vain paljaaksi ja hyvin aurinkoisella säällä tuo ei luultavasti mene ulos ollenkaan, ellei ole aivan pakko. Leveälierinen hattu on pakollinen, lierin suojatessa kasvoja edes vähän ja vaatteiden lisäksikin on hyvä olla vaikkapa paksumpi viitta suojaamassa muuta ihoa vaatteista huolimatta. Siksipä Tillandin päällimmäinen vaatekerta on varsin tyylikäs vaikkakin vanhahko ja kulunut, tummavihreä silinterihatun-tyylinen hattu leveällä, hieman lörpöttävällä lierillä. Huputon viittakin tuolla on, melkein samaa todella tummaa vihreää kuin hattu, tosin se on vähän turhan pitkä pojan lyhyelle pituudelle, joten paksusta ja karheasta kankaasta huolimatta se on hieman kulunut reunoistaan laahatessaan pitkin maata, vaikka viitan onneksi omistaja on varsin laiska eikä liiku paljon. Vaatekerta saa pojan kyllä Tillandin näyttämään viihdyttäjältä etenkin viulunsa kanssa, mikä ei aina väärinkään ole, mutta ei se kyllä mikään sellainen leima ole, minkä poika haluaa.

Viitan alla ei Tilland tietenkään alasti ole, pitäen yllään vaalea, hieman liian pientä ja tiukkaa pitkähihaista paitaa, jonka hihat kyllä ovat myös vähän turhan lyhyet. Kaulus on v:n mallinen ja siinä on nahkanyörit, joita voi sitten kiristellä ja avata mielensä mukaan. Paita on selvästikin vanha, mutta ehkä pojan varsin liikkumattomasta elämäntavasta johtuen, on se säilynyt ehjänä. Ylisuuret, ruskeata kankaasta tehdyt housut ovat vedetty paidan päälle, ehkäpä peittämään sitä, että paita on myös vähän turhan lyhyt Ja housujen päällä se vain kokoajan nousisi liian ylös. Housut ovat selvästikin tehty paljon isommalle ja pidemmälle henkilölle, tumman nahkavyön – joka on myös turhan pitkä ja pitkä pätkä siitä roikkuu ilmassa – ollessa kiristetty niiden ympärille hyvin kireälle, etteivät ne vain putoaisi maahan. Siitä huolimatta ne näyttävät hieman roikkuvan. Lahkeet ovat survottu valkoisiin polvisukkiin piiloon, jättäen yläpuolelle jäävät housut oikein pussimaisiksi ja löysiksi. Jalassaan Tillandilla on vielä pienet, varrettomat ja kovapohjaiset vaikkakin hieman kuluneet nahkakengät, jotka voi vain helposti sujauttaa jalkaan, niissä kun ei ole mitään nauhoja, joita pitäisi sitoa tai avata.

Muuta omaisuutta ei pojalla ole vaatteidensa lisäksi kuin viulu. Se kulkeekin puisessa, sisältä pehmustetussa kotelossa jousen mukana kaikkialle, ellei vaarana ole viulun turmeltuminen. Koteloon on kiinnitetty pitkä, nahkainen hihna, jonka avulla kotelon saa helposti kannettua mukanaan ilman, että toinen käsistä olisi aina sitä kantamassa. Viulu itsessään on varsin peruskamaa, punertavanruskeasta puusta tehty vanha, mutta aivan siedettävässä kunnossa oleva soitin lampaansuolikielillä. Ehkä omituisin piirre on, miten Tilland vasenkätisenä pitelee jousta tietenkin paremmalla kädellään, vaikkakin viulu selvästi on aivan perus, oikeakätisille tehty kapine, kielten järjestyksen mennen käteen nähden "väärin". Hieman oudoltahan se viulistille voi näyttää, mutta poika ei näytä siitä välittävän, eikä se näytä soittamiseenkaan oikein vaikuttavan. Poskituki on tosin vaihdettu toiselle puolelle.


Luonne
Tilland ei ole mitenkään kaikista mukavinta seuraa. Poika on varsin ärsyttävä ja ilkikurinen, ei pidä mistään muusta niin paljon, kuin toisten haukkumisesta ja ärsyttämisestä. Hän itse tietenkin on kaikista paras, aina ja kaikessa, eikä voisi ajatellakaan, että jonkin epäonnistuminen olisi hänen oma syynsä tai että hänellä edes olisi mitään heikkouksia. Kenellekään muulle ei heru paljoa kunnioitusta, mutta hänelle kyllä pitäisi muiltakin sen edestä. Laiska hän on, eikä pidä käskyistä, ja vaikka usein toteuttaakin ne syystä tai toisesta, voi tuolta aina odottaa vikinöitä ja valituksia kyseisestä asiasta. Jos ei muusta, niin sitten valittamisen ilosta. Silti, oli se sitten kirous tai siunaus, Tilland on yksi hyvin jääräpäinen pentu. Jos tuo johonkin on silmänsä iskenyt tai on jotakin päättänyt, voi uskoa, että poika tekee kaikkensa sen eteen. Ehkä hän aloittaa hyvin laiskasti ja yrittää päästä sieltä läpi, missä aita on matalin, mutta jos se ei toimi, niin silloin kyllä otetaan kovemmat aseet käyttöön. Silloin tuota voisi jopa kutsua määrätietoiseksi ja yritteliääksi, ehkäpä juonikkaaksikin, uhraten asialle niin paljon enemmän aikaa ja voimia, kuin kenenkään normaalin ihmishenkilön pitäisi. Periksi ei voida antaa.

Vaikka hän pitää toisten ärsyttämisestä, on Tilland hyvin temperamenttinen tapaus ja ärsyyntyy itsekin helposti. Tuohan ei todellakaan näytä ikäiseltään ja yksi todella helppo tapa saada hänet ärtymään on kohdella häntä kuin hän olisi nuorempi, kuin mitä oikeasti on. Onhan hän sentään jo melkein mies! Kaikkien onneksi pojasta ei ole kyllä kenellekään mitään vastusta kenellekään, haukku on pahempi kuin purema. Toki stereotyyppiseen, pikkukoiramaiseen tapaan Tillandia ei kauheasti vastustajansa koko pelota räksyttäessään, ainakin siihen asti, kun väkivallasta ei ole pelkoa. Tietenkin ääni muuttuu kellossa, jos nyrkki naamassa alkaa muuttua yhä vain mahdollisemmaksi vaihtoehdoksi ja siinä tilanteessa pojasta tulee oikea pelkuri. Yleensäkin kaikissa pelottavissa tilanteissa ainoat reaktiot ovat pakeneminen, sekä toisten taakse piiloutuminen, joka tietenkin kiistetään tilanteen rauetessa. Aivan raivon valtaan ei Tillandia kuitenkaan saa helposti, jos tahtoo pojan myös taistelevan loppuun asti omasta hengestään huolimatta. Henkeähän hän ei helposti ole uhraamassa, ei varmasti kenenkään muun takia, mutta on tuolla myös yksi aika herkkä kohta. Viulu on nuorelle hyvin tärkeä kapine, ainoa tavara, minkä tuo omistaa ja musiikki ainoa ystävä ja lohtu. Uhkaukset tai jopa niiden toteutukset viulua kohtaan eivät tee hänestä mitenkään kauhean tyytyväistä näin lievästi sanottuna. Vaikka fyysisesti pieni poika ei mitään kenelle mahdakaan, voi sitä silti kovassa, raivokkaassa tunnetilassa tapahtua vaikka ja mitä arvaamatonta

Poika on varsin ahne, joten suurilla palkinnoilla ja lupauksilla tuota ainakin voi motivoida ja saada tekemään vaikka ja mitä. Ehkäpä joku sanoisi, että Tilland olisi valmis myymään ystävänsäkin saadakseen jotain hienoa itselleen, mutta on hankala saada asian totuutta selville. Eihän hänellä ole ystäviä eikä koskaan ole ollutkaan, joten tilannetta ei ikinä ole tullut, saati sitten käynyt mielessä oikeasti. Tietenkin hän sanoisi nyt, että voisi sen tehdä helpostikin, mutta ei poika edes tiedä, miltä ystävät saati niiden menetys tuntuu. Eikä nykyisellä luonteellaan ja käyttäytymisellään Tilland luultavasti koskaan tule sellaisia saamaankaan. Minkään sortin keskustelua ei voi helposti käydä pojan kanssa, kaikki toisten tekemät asiat ovat tyhmiä ja kaikki muutkin ovat tyhmiä, tietenkin. Ja jos häntä itseään yrittää kehua tai mielistellä, on se toki miellyttävää, mutta on hän sen verran epäluuloinen eikä luota toisiin, että nuoleskelulla on pakko olla jokin muukin syy. Ei kukaan tekisi niin, ellei tahtoisi jotain häneltä. Mutta musiikki on Tillandin intohimo ja ainoa asia, missä tuo on oikeasti hyvä, joten siitä voi ehkä tulla yksi ja ainoa puheenaihe keskusteluun. Se ei ole paljon, mutta ainakin se on alku.

Tilland varmaan kutsuisi itseään erakoksi ja sanoisi, että on mieluummin yksin, mutta ei se aivan totta ole. Tietenkin tuo rakastaa kun saa huutaa toiselle, käskeä toista lähtemään ja ilmoittaa, kuinka hän ei kaipaa toisen seuraa, mutta siinä hauskinta on juuri sen kertominen, ei niinkään sen toteutuminen. Loppujen lopuksi yksin on tylsää olla ja, no, yksinäistä, eikä poika siitä kauheasti sitten pidäkään. Vaikka ihmisistä tuo ei pidä – ainakin esittää ettei pidä, jos ei muuta – ei hän kuitenkaan voi elää ilman toisia. Poika kaipaa puheseuraa, vaikka ei yleensä keskustelua saakaan aikaan, ainoastaan ärsyttämistä ja toisen mollaamista. Eikä tuo kyllä yritäkään, mutta kyllä häntä itseään joskus ärsyttää muiden ja jopa joskus omakin käyttäytyminen, kun huomaa jääneensä yksin. Vihainen toisille, koska he jättivät hänet yksin. Vihainen itselleen, koska hän pyysi sitä. Ei kukaan osaa Tillandin ajatuksia lukea, mutta joskus hän toivoisi, että joku osaisi. Itse hän ei osaa pukea ajatuksiaan sanoiksi – eikä pystyisi, ylpeyden nieleminen on mahdotonta – mutta jos joku oikein sattuisi ne arvaamaan, ei ylpeä nuorukainen tietenkään voisi sitä myöntää. Mutta jos toinen oikein vaatii todella kovaa ja ei pysty mitenkään selviämään elämästään ilman, voi Tilland ehkä suostua halattavaksi, mutta hän ei pitäisi siitä ollenkaan. Ehei.

Mikään masentunut angstipallero ei poika kuitenkaan ole, kyllä tuo on tyytyväinen, nauraa ja pitää hauskaa, vaikkakin yleensä muiden kustannuksella, eikä tuon hauskanpito välttämättä näytä tai ole hauskaa muille. Niin, vaikka tuo yleensä nauraa muille, ei muiden kanssa, voi tuota silti huvittaa muillakin tavoilla. Sellaisilla, mistä ihmiset normaalistikin pitävät.

Tilland on suhteiltaan sotaan varsin puolueeton, eihän tuo tiedä siitä mitään saati ole koskaan ollut missään tekemisissä sen kanssa, mutta sen verran sulkeutuneessa ja rasistisessa ympäristössä tuo on kasvanut, että pakko hänen on kallistua ihmisten puolelle. Vaikka ei hänellä itsellään mitään mielipiteitä muista otuksista ole, eikä koskaan ole nähnytkään mitään ihmisestä poikkeavaa, ovat tarinat kuitenkin värittäneet maailman varsin mustavalkoiseksi. Tuskinpa tuo edes uskoisi monien asioiden olevan olemassa tai mahdollisia, mutta omatkin kyvyt todistavat monet tarut ja kertomukset todeksi tai ainakin mahdolliseksi



Taikavoimat
Siitä on jo aikaa, kun Tilland ensimmäisen kerran sai selville omat kykynsä. Siitä huolimatta niitä ei ole paljoa harjoitettu tai koeteltu, kasvoihan poika pienessä, sulkeutuneessa kylässä keskellä ei mitään, missä taikuus oli varsin outo ja pelottava asia, noidat ainoastaan tappamisen arvoisia. Oman hengen uhalla sitä ei edes uskallettu harjoittaa taikuutta, eikä uskalleta oikeastaan vieläkään, vaikka tuo ei nykyään kotikylässään oleskele. Eihän hän voi tietää, millaiset käytännöt missäkin kylässä on, saati sitten, että jotkut ihmiset jopa voivat pitää velhoista tai taikuudesta, eikä kaikkialla tarvitse pelätä kykyjen paljastumista.

Tillandin kyvyt, ainakin ne mitkä hän itse on saanut selville, liittyvät yleensä liikkumattomien liikuttamiseen. Pienet ja kevyet asiat tuo saa keskittymisen avulla kutsuttua luokseen ja jopa heittämään ne kovalla voimalla pois luotaan. Mutta pelkiksi psykokineettiseksi voimaksi eivät pojan taikavoimat jää. Jos liikkumaton esine esimerkiksi omaa jotain, mitä se voisi käyttää jalkoina, pystyy Tilland jopa laittamaan sen kävelemään Ja esineen muista fyysisistä ominaisuuksista riippuen tekemään muitakin asioita, kuten tarrautumaan asioihin tai lentämään. Liikkumaton esine käyttäytyy kuin elävä, vaikka mitään tekoälyä poika ei ole – ainakaan vielä – pystynyt herätetyille esineilleen antamaan.

Tilland ei ole mikään vahva maagi, eihän tuo pysty liikuttamaan kuin pieniä ja kevyitä asioita ja silloinkin vain yhtä kerrallaan ja kovan keskittymisen jälkeen, jolloin häiritseminen ja jo pelkän näköyhteyden katkaiseminen rikkoo lumouksen. Silti pojalla on ässä hihassaan taikuuden ja musiikin yhdistämisen muodossa. Hän on parempi viulisti, kuin velho, mutta ne pienetkin taidot voimien hallinnassa mahdollistavat sen, että tuo pystyy musiikillaan tekemään saman, mitä pelkällä kovalla keskittymisellä Ja itse asiassa enemmänkin. Musiikki saa asiat liikkumaan helpommin, eikä niitä sitten ulkopuolinen pysäytä muuta kuin pakottamalla pojan lopettamaan soittonsa. Silloin ei esineiden henkiinherättäminenkään rajoitu vain yhteen, Tillandin kyetessä pitämään enemmän tavaroita liikkeessä musiikin voimalla. Näköyhteyden menetyskään ei enää haittaa niin paljoa, kunhan esine "kuulisi" musiikin, lumous ei säry. Tietenkin ongelmia tulee hieman siitä, että näkemättä asiaa on hankalempi ohjastaa oudossa paikassa, vielä ei poika ainakaan osaa aistia ympäristöään esineen "silmin". Suuria ja painavia esineitä hän ei siltikään pysty liikuttamaan. Vielä, mutta ehkä jonain päivänä

Tuskin Tilland koskaan oppisi mitään tekemään ilman musiikkia yhtä hyvin kuin musiikin kanssa, joten sitä on turha edes yrittää. Toki moni noita ei omaa samaa kykyä, joten taikuuden "kieli" on erilainen ja opetus hankalaa. Tarpeeksi yrittämällä poika luultavasti pystyy itse kääntämään loitsun omalle kielelleen, mutta jotenkin hänen silti pitäisi pystyä oppimaan tekemään loitsu "normaalisti" ensin Siihen voi mennä aikaa ja se on varmasti rasittavaa, mutta heti kun Tilland pystyy sen musiikillaan saamaan aikaan, tulee heikostakin kyvystä nopeasti paljon parempi ja voimakkaampi.


Menneisyys
Tilland syntyi pienelle maatilalle pienen kylän lähettyvillä varsin suuren perheen nuorimmaiseksi. Tuo oli aina perheen pienin, kirjaimellisestikin. Syntyessään tuo oli jo aikamoinen rääpäle, eikä itse asiassa ollut täyttä varmuutta, selviäisikö poika nuoruusvuosistaan hengissä. Vaikka hän sairasteli paljon, silti hän onnistui pitämään hengestään kiinni ja kasvamaan isommaksi – jos ei muussa, niin ainakin ikävuosissa. Siitä huolimatta tuo oli aina pieni ja heikko, sairasteli ja loukkasi itsensä hyvin helposti. Leikkiminen ulkona oli mahdotonta ihon palaessa hetkessä, kylmällä tai märällä säällä Tilland taas vilustui aivan varmasti. Pellollakaan tai eläinten kanssa pojasta ei ollut hyötyä edellä mainituista syistä, eikä heiveröinen keho olisi kestänyt minkäänlaista fyysistä rasitusta ja raatamista, joten kaikki kotityöt olivat nopeasti mahdottomia. Rääpäleestä tulikin auttavan käsiparin sijasta vain ylimääräinen syötettävä suu, joka ei itse tehnyt – tai voinut tehdä – ruokansa eteen mitään.

Veljet ja siskot olivat kaikki Tillandia vanhempia, eikä noista leikkiseuraa oikein ollut, vaikka olisivat sisällä tahtoneetkin kököttää koko päivän. Kyläkin oli turhan kaukana, että kukaan tuntematon lapsi tahtoisi häntä tulla tapaamaan, poika kun ei itse voinut lähteä minnekään. Talon muilla asukeilla oli yleensä kädet muutenkin täynnä hommia, jättäen Tillandin yksin omaan seuraansa sisälle, mitä nyt joku joskus siivosi tai teki ruokaa vieressä. Se oli silti varsin yksinäistä, eikä ollut ketään kenelle puhua. Kaikista kauheinta oli kuitenkin, miten tylsää se oli! Mitään tekemistä ei oikein ollut, lelut olivat tylsiä ja kirjoja ei talossa ollut aikaa tappamaan – ei sillä, että poika edes osasi lukea, saati sitten kukaan muukaan talossa, joten opetusta ei kyllä heruisi, vaikka lukemista olisikin.

Ehkäpä jossain vaiheessa muu perhe ymmärsi, että vaikka toinen heikko ja sairas olikin, ei lapsi kuitenkaan ollut kuolemassa ainakaan lähiaikoina, joten jonkin sortin huomiota alettiin uhraamaan poikaan ruoan ja vaatteiden lisäksi, vaikka tuo oli hyödytön. Tillandin tylsyys oli kaikille selvä, mutta ei kenelläkään ollut aikaa olla tuon seurana. Siitä syystä seuraavan kerran kun maanviljelijäperhe meni kylään myymään tuotoksiaan tuli kotiin muiden kiertelevien kaupustelijoiden myymien hyötytavaroiden lisäksi myös pojalle viulu. Vaikka se ei missään kauhean hyvässä kunnossa ollut, oli sen kuitenkin pakko olla liian kallis huvitteluväline, perheen ostaessa yleensä vain välttämättömät tavarat. Silti, soitin tuli ja jäi taloon Tillandin omistukseen, mikä todellakin antoi tuolle tekemistä. Kapinehan oli pojalle aivan outo, ei tuo koskaan ollut nähnyt sellaista saati tiennyt, mikä se oli. Hyvä, että edes tiesi mitä musiikki on. Pakkohan outoa ja uutta oli kokeilla, ja jonkin ajan päästä muu perhe varmaan jo katui ostostaan. Muiden korvien onneksi kodin seinien ulkopuolella oli paljon tehtävää, joten pojan pystyi jättämään yksin harjoittelemaan. Tillandia ei yksinäisyys enää haitannut, olihan hänellä vihdoinkin jotain tekemistä ja tylsyys mennyttä. Kun sitä tekee samaa asiaa heräämisestä nukkumaanmenoon joka päivä, asiassa kehittyy hyväksi pakostakin, joten vaikka poika ei koskaan mitään opetusta soittoonsa saanut, tuli siitä ajallaan jopa kuunneltavaa. Jos tuo tunsi osaavansa soittaa tarpeeksi hyvin, pystyi hän aina pyytämään jotain toista hyräilemään hänelle vaikka jotain laulua, sillä itse hän ei oikein tiennyt mitään. Sävelkorva oli Tillandilla kehittynyt oikein hyväksi ja pystyi helposti erottamaan, mikä nuotti oli kyseessä, joten pienellä harjoittelulla hän onnistui jo soittamaan laulun pelkästään kuullessaan sen. Ei sillä, että tuo nuotteja edes osaisi lukea

Kasvaessaan välit muuhun perheeseen tuntuivat vain kylmenevän. Ei toisten seura enää edes olisi kelvannut Tillandille, joten hän oli aivan onnellinen, kun sai olla yksin ja soittaa viuluaan. Harvoinpa hän enää edes puhui kenellekään, mitä nyt joskus sai valituksia, kun oli niin hyödytön. Ei hän edes halunnut soittaa kenellekään muulle, kuin itselleen. Mutta noin neljäntoista kesän ikäisenä tapahtui muutakin. Joskus poika huomasi, että jos hän oikein yritti kurotella ja saada jotain tavaraa korkealta, se ikään kuin tuli käsiin, vaikka siihen ei olisi pitänytkään ylettyä. Ikään kuin lensi luokse. Ei hän mitään nähnyt, eikä vähään aikaan uskonutkaan sen olevan mitään, mutta aina oli kuitenkin sellainen tunne, että jotain selittämätöntä oli tapahtunut. Kauaa sitä ei tosin voinut esittää olevan huomaamatta Tillandin itsensä vihdoin nähdessä, miten kuppi lennähti ilman halki luokseen. Se oli varsin pelottavaa lievästi sanottuna, mutta pikku hiljaa pojalle itselleen selvisi, että ei se ollut se kuppi, joka sen teki, vain hän itse. Se, oliko se yhtään sen parempi, jäisi kaikille omaksi päätettäväksi. Olihan se pelottavaa yhtäkkiä huomata, että osaa no, ei kai sitä muuksi kuin noituudeksi voi kutsua, etenkin, kun muu kylä olisi varmasti mieluusti polttamassa häntä sen kuullessaan. Mutta olihan se omalla tavallaan hyvin mielenkiintoistakin, sehän oli taikuutta ja jännittävää! Kuitenkin aluksi Tilland oli päättänyt olla käyttämättä taikuutta ollenkaan kiinnijäämisen pelossa, mutta uteliaisuuttaan poika ei kuitenkaan voinut olla kokeilematta kykyjään silloin tällöin, kun oli aivan yksin

Se oli ihmeellistä, miten luonnollisesti Tilland suuntautui kokeilemaan kykyjään tavoin, joihin ne varmaan olivat tarkoitettukin. Mikään luonnollinen velho hän ei tosin ollut, pientenkin asioiden ollessa hyvin raskaita toteutettavia, mutta silti hän huomasi nopeasti, mitä hän pystyi tekemään. Esineet saatiin liikkumaan, ja ensimmäisen kerran, kun nukke otti haparoivat askeleensa kohti poikaa, tiesi tuo kykynsä. Luonnollisesti tuli myös idea yhdistää musiikki ja taikavoimat, antaen nuorukaiselle ideoita ja hyvää harjoitusta. Toki Tilland alkoi käydä turhankin varomattomaksi, joka kostautui isän eräänä päivänä pamahtaen keskelle pojan taikakonserttia ja tanssivia leluja.

Ymmärrettävästi reaktio ei ollut mitenkään mieleinen, mutta vähemmän ymmärrettävästi poika ei päässyt hengestään juuri sillä hetkellä. Ei, isä oli enemmänkin sitä mieltä, että se oli se viulu ja musiikki, ei poika, joka oli lumonnut esineet. Olihan se outoa, että normaalille maanviljelijälle olisi syntynyt noita, joten kenen tahansa olisi ollut hankalaa uskoa se. Tai ehkäpä isä yritti vain suojella itseään ja perhettään myös mahdollisilta noitavainoilta, tai sitten tuo yrittikin suojella vain Tillandia, ettei tuota tapettaisi. Oli syy mikä oli, viulu takavarikoitiin pojan vastusteluista huolimatta, mikä kyllä oli kauheinta, mitä poika pystyi kuvittelemaan ja viimeinen pisara, minkä hän aikoi enää kestää. Pimeyden laskeuduttua ja muiden nukahtaessa, poika hiipi hiljaa hakemaan viulunsa takaisin, jota ei onneksi ainakaan vielä ollut ehditty särkeä tai myydä pois, ja pienten valmistelujen jälkeen karkasi, jättäen kotinsa taakseen. Yö oli toki pimeä ja pelottava, kylmäkin ja väsymys painoi, eikä Tilland kovin kauaa pysynyt tyytyväisenä vihansa avullakaan, vaikka pääsi onnistuneesti livahtamaan pois. Aika pian tuli päälle katumus ja halu kääntyä ympäri ja mennä takaisin kotiin, mutta ei hän voinut. Ei se ollut, mitä hän halusi, eikä hän voinut kyläänkään mennä, se oli aivan liian lähellä. Ei hän kyllä tiennyt yhtään, minne oli menossa ja vähän ajan päästä missä edes oli, oli vain raukka eksynyt jonnekin pimeään. Ehkä pojan omaksi onneksi tuo oli enimmäkseen vain kävellyt ympyrää ja aamun sarastaessa joku ystävällinen, kiertelevä kauppias löysi pojan teiltä eksyneenä ja otti väsyneen ja pelokkaan lapsen mukaansa, vieden tuon suurempaan ihmiskylään Jossa Tilland näinäkin hetkinä oleskelee ja on oleskellut jo pari viikkoa, kerjäten ja joskus jopa soittaen ruokansa eteen, mutta työnteko on niin inhottavaa


Muuta:
-Syntynyt 19.2.
-On siis vesimies horoskooppimerkiltään
-Vasenkätinen
-Varsin taitava viulisti
-Omaa myös tarkan sävelkorvan
-Ei osaa lukea tai kirjoittaa
-Pitää musiikista
-Harjoittelee usein viulunsoittoa
-Palaa todella helposti auringossa
-Sairastuu myös helposti
-Tarpeen tullessa juoksee pakoon aika nopeaa
-Perheensä kesken omisti lempinimen Tilly, mutta se on hänen itsensä mielestään aivan tyhmä
-Ei oikein omaa mitään mielipidettä muista otuksista, kuin ihmisistä Mutta hän itse on tietenkin kaikkia parempi joka tapauksessa
-Omaa murteen, mutta huomatessaan, että se saa hänet kuulostamaan jotenkin epäsivistyneeltä, tuo yrittää peittää sitä ja puhua "normaalisti"
-Inhoaa sitä, jos joutuu raatamaan elantonsa eteen


Vahvuudet ja heikkoudet:
+Osaa soittaa viulua
+Omaa taikavoimia
+Määrätietoinen eikä anna periksi oikeissa olosuhteissa
+/- Pieni?
-Heikko
-Paranee hitaasti
-Rasittava
-Laiska
-Itsekäs
-Ahne
-Pelkuri
-Ei osaa puolustaa itseään mitenkään


Pelit:

Menossa -

Pelatut -
Crescendo - Nimue Black


Tavatut henkilöt:
Nimue Black - Ihme vanha noita-akka, lievästi pelottava ja todella voimakas sellainen. Taikuuden opettaja. Ei tunne toista kauhean hyvin, eikä kyllä oikein välitäkään tuntea. Ei pidä naisesta kauheasti, mutta sietää, kunhan opettaa voimienkäyttöä.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~