Crescendo


Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Avatar

Kreivi

Viestit: 1582

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 01, 2011 12:46

Crescendo

((Aksu tänne, toivottavasti tuohon voi johonkin tarttua, myöhään on hyvä kirjoitella viestejä.))



Päivät alkoivat käydä yhä vain lyhyemmiksi, aikaisten iltojenkin ollessa varsin pimeitä, mutta ainakaan ei satanut tai ollut muutenkaan märkää. Auringon väistyessä lämpötilatkin viilenivät huomattavasti, mutta kylän ahkerille, töitä tekeville asukkaille pimeys ja viileys eivät olleet mikään este työnteolle. Siellä missä oli ihmisiä, oli myös lämpöä ja valoa yllin kyllin, taivaan tähtienkin jääden toiseksi ihmisasutuksen valosaasteelle. Tietenkin kaiken sen tohinan keskeltäkin löytyi niitä, jotka eivät töihin joko kyenneet tai joidenkin tapauksissa tahtoneet, yrittäen kerjätä elantonsa varakkaammilta.

Tilland kuului kyseisiin henkilöihin, vaikka aivan ensisilmäyksellä sitä ei välttämättä uskoisikaan. Eihän poika aivan joltain rääsyläiseltä näyttänyt, vaatetukseltaan tuo oli jo selvästikin parempi, eikä hän nyt aivan niin likainenkaan ollut Mitä nyt tällaista elämää oli pidetty paljon lyhyemmän aikaa pystyssä, kuin moni muu kerjäläisistä oli. Silti, poika oli aivan yhtä nälkäinen ja kylmissään, uskaltautuen auringon laskiessa ulos kaduille hankkimaan päivän ruokansa sillä vähän helpommalla tavalla: istumalla ja näyttämällä surkealta. Hatunkin oli tuo herkkäihoinen uskaltanut laittaa kivitetylle kadulle kasvojaan suojaamasta mahdollisille rahoille hyväksi paikaksi. Nuorukainen istui maassa seinään nojaten, kivisten pintojen kylmyyden tuntuessa kankaan lävitse. Näyttihän Tilland todella nuorelta ja aikamoiselta rääpäleeltä, joten sillä tavoin tuon varsin nälkiintyneenoloinen olemus sai yleensä jonkinlaisia sääliviä katseita osakseen Mutta varsin puhtaat ja ehjät vaatteet saivat pojasta vain ahneennäköisen, vierellä lojuva viulu taas kertoi siitä, että tuon oli pakko olla vain todella laiska, kun ei voinut edes sitä soittaa rahaa vastaan. Eipä hän siis paljoa tällä tavoin rahaa kerryttänyt, joku ehkä nakannut pari onnetonta kolikkoa hattuun, että tuo lähtisi pois. Niillä ehkä saisi näinä aikoina hädin tuskin leivän hankittua, eikä se mikään hyvä ateria ollut, saati sitten maksanut mukavasta sängystä ja katosta pään päällä. Olisihan nuorukainen voinut hankkia kyseiset asiat soittamalla majatalossa, oli hän niin tehnytkin. Mutta mikään sellainen työ ei patalaiskaa innostanut, vaikka se musiikki intohimo olikin. Valuvan räkävanan takaisin nenäänsä niiskauksella vetäen poika kääri tummanvihreään viittansa ympärilleen lämmöksi.

Tummat, varsin löysävartiset saappaat ilmestyivät Tillandin näkökenttään tuon nojatessa kasvojaan polviensa päällä, vaivautumatta katsomaan minnekään muualle, kuin eteensä. Jalkaparin omistaja oli lähellä, joten sitä luulisi, että tuolla olisi jotain asiaa pojalle, mutta mitään ei tapahtunut. Rahaa ei kilahtanut hattuun, sanaakaan ei kuulunut. Se oli hieman ärsyttävää, nuoren nyrpistäessä nenäänsä ärtyneenä, nostaen vihdoin kysyvän katseensa ylös ja kohti vieressä seisovaa miestä. Mies todellakin oli varsin kookas ja ruumiillista työtä selvästi tekevän näin nopean katsauksen perusteella, iho ruskettunut pitkistä päivistä auringon alla. Tumman viitan huppu oli vedetty alas, paljastaen tummat silmät ja tumman partakarvoituksen tuon miehekkäillä leuoilla. Vanhemman miehen ilmeestä oli mahdotonta ottaa mitään selvää, ärsyttäen Tillandia.

"Mitä?" poika ärähti, äänen särkyen puolivälissä. Mies selvästikin nytkähti hieman, ei ehkä odottanut aivan noin vihamielistä reaktiota, mutta hymy palasi pian tuon huulille.
"Ajattelin vain Olet viulisti?" mies nyökkäsi viulukoteloa kohti, ennen kuin jatkoi sanottavaansa,
"Soittaisit paljon mieluummin jossain sisällä lämpimässä, kuin istut täällä kylmässä? Voin hoitaa asian, saat ruoan ja makuupaikan yöksi, kuulostaa hyvältä?" Tilland ei voinut kuin pyöräyttää silmiään, tietenkin tuo hyväkäs tahtoi häneltä jotain, eihän tuo muuten olisi pysähtynyt ja tuhlannut aikaa hänen kanssaan. Mutta vähän aikaa kylmässä istuttuaan ehdotus alkoi kuulostaa hyvältä, etenkin kun poika oli saanut itsensä häädettyä edellisestä soittopaikastaan, kun ei ollut suostunut soittamaan

"Ehkä, mutta minä haluan ruoan ensin! En soita nälkäisenä," pisamanaamainen nuorukainen kertoi
ehtonsa, vaikka ei tuo kyllä missään tilanteessa ollut ehtoja latelemaan. Mies kuitenkin suostui siihen, joten ehkä poika saisi enemmänkin toiselta puristettua irti, jos oikein yritti Mutta sitä ennen mies viittoi Tillandia seuraamaan. Kolikot kaavittiin hatusta taskuun, ennen kuin leveälierinen päähine painettiin syvälle päähän, viulukotelokin otettiin vierestä ja heitettiin olan yli kantohihnan varaan roikkumaan. Tuntematon mies lähti johdattamaan poikaa perässään kohti syrjäisempiä kujia, yhä kauemmas valosta ja ihmisistä. Eihän kriittinen nuorukainen voinut kuin nyrpistää nenäänsä inhosta, miettien, mihin sitä nyt olikaan suostunut. Jos majatalo oli näin syrjässä, oli sen pakko olla todella huono, tuskinpa sitä sai hyvää ruokaa tai sänkyä odottaa
"Jos ruoka ei ole syötävää, en soita," poika mutisi tympääntyneenä yrittäen pysyä pitkäjalkaisemman perässä, jolla ilmeisestikin oli kova kiire määränpäähänsä. Mies kääntyi ympäri, mutta Tilland ei oikein näyttänyt kiinnittävän toiseen mitään huomiota, tuo vain kuitenkin yrittäisi jatkaa hänen voiteluaan Mutta suurempi käsi tarrautuikin kivuliaasti pojan olkapäästä kiinni, puristaen kovaa, joka sai tuon älähtämään kivusta. Ennen kuin tuo muuta sai suustaan ulos, oli miekka vedetty kaavun alta kaulalle terä välähtäen. Säikähdys oli suuri, ymmärrettävästi. Miehen kasvoilla ei ollut hymystä tietoakaan, oliko tuo noin suuttunut äskeisestä kommentista ruokaa kohtaan?

"Tiedän, mikä olet," miekkaa pitelevä mies sai sanottua hampaidensa välistä, ääni oikein inhoa tihkuen. Tilland ei ollut varma, mitä toinen tarkoitti. Tiesi mitä? Että hän oli kerjäläinen? Niinkö, ihanko totta? Vai että hän oli karannut? Vai jotain muuta, missä tapauksessa kyseessä olisi luultavasti väärinkäsitys.
"Päästä irti, s-senkin-!" poika yritti sanoa väliin ja pyristellä toisen otteesta irti, mutta käsi sen kuin puristi vain kipeämmin, lopettaen pakoyrityksen lyhyeen.
"Saastainen noita," mies murahti hiljaa, painaen miekan terää vasten kaulaa, mikä todellakin sai Tillandin lopettamaan kaiken liikkeensä. Mistä tuo mies tiesi?! Eihän hän ollut tehnyt mitään! Pojan silmät katselivat pelokkaasti toista, hän oli pulassa, mutta eihän toinen voinut oikeasti tietää mitään Eihän?
"E-en oo mikään noita!" tuo rääkäisi, yrittäen pitää äänensä mahdollisimman vakaana, mutta epäonnistui siinä ruhtinaallisesti.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Marras 02, 2011 3:15

Nimue

Vankikarkuriksi leimattu velhotar oli päättänyt pitää matalampaa profiilia jonkin aikaa. Veljensä vallan alta karannut Nimue ei ollut yhtään mielissään nöyryytyksestä, jota oli alhaisemman velhon ja kuolevaisten osalta saanut. Kukapa nyt olisi. Moinen alistaminen lisäsi vain liekkejä vihan roviolla. Nyt noiden oli turha odottaa minkäänlaista sympatiaa tai perääntymistä velhottarelta. Hän ei lopettaisi, ennen kuin kaikki, jotka viimeisimpään nöyryytykseen olivat osallistuneet, olisivat kärsineet niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Pimeyden laskeutuessa uskalsi eukko lähteä liikkeelle piiloistaan. Ei kyllä ollut kovin järkevää pysytellä ihmisten kylässä, kun oli etsintäkuulutettu, mutta ei velhotar halunnut pois sivistyksen parista vielä. Nahor kyläänkään ei ollut asiaa, ties minkälaiset etsinnät neiti kreivi oli järjestänyt.
Omassa ulkomuodossaan luiseva eukko ei tietenkään liikkunut. Sehän olisi ollut tyhmää. Sen sijaan fyysinen olomuoto vaihdettiin nuoren, kauniin naisen illuusioon. Vaikka velhotar ei tuntenut minkäänlaista vetoa ympäröiviin olentoihin, oli hänestä silti mukavaa aiheuttaa noille syntisiä mielikuvia, jotka varmasti lähtivät laukkaamaan miespuolisten miksei naistenkin päässä. Irstaus oli yksi helppo synti toteutettavaksi.

Päämäärättömästi vaelteleva velhotar ei ollut varma, mitä hän etsi. Vaisto kuitenkin käski kävelemään eteenpäin, sillä kohta tulisi tapahtumaan jotain mielenkiintoista. Tai niin hän ainakin toivoi. Edes yksi ryöstä.. tai murha.. tai raiskaus.. jotain tuskantäyteistä näytelmää tähän iltaan. turvatoimet kylässä olivat kyllä tiukentuneet sodan myötä ja usein väki kaikkosi takaisin sisätiloihin pimeän laskeuduttua.
Terävien silmien katse laskeutui alas poikaan, joka istuskeli kadun sivussa kerjäilemässä. Jotain tuosta pystyi aistimaan, mutta ei mitään suurempaa. Ainoa mikä pisti kerjäläisessä silmään, olivat tuon suhtkoht puhtaat ja ehjät vaatteet. Sen pahemmin poikaa noteeraamatta, Nimue jatkoi matkaansa.
Hitaasti eteenpäin kävellessään, kuuli velhotar kuinka joku muu sattui kiinnostumaan tuosta kerjäläisestä. Miksi ihmeessä? No, olihan tuolla viulu, joten tuo muukalainen tarjosi nuoremmalleen töitä ruoka palkkaa vastaan. Siinä vaiheessa Nimue astui sivukujalle ja sulautui varjoihin, usvamaiseksi massaksi. Tämä kuulosti lupaavalta! Ei kukaan ollut hyvää hyvyyttään noin avokätinen kerjäläistä kohtaan! Miehellä oli taka-ajatuksia ja niistä Nimue halusi tietää. Niinpä kaksikon lähtiessä liikkeelle, lähti huomaamaton, tumma usva seuraamaan heitä liukuen pitkin varjoja kattojen rajassa.

Mitä synkemmäksi ja syrjäisemmäksi matka muuttui, sitä leveämmin velhotar virnuili itsekseen. Virnettä ei tietenkään nähnyt usvamaisesta massasta.. se vasta karua olisi ollut.
Pian nuorempi avasikin suunsa, jonka seurauksena vanha mies kävi tuon kimppuun, tarraten radikaalisti kiinni pojasta ja nostaen miekkansa nuoremman hennolle kaulalle. Nimue pysähtyi ja laskeutui katon rajasta alas maahan, muutaman metrin päähän miehen taakse. Usva jäi seuraamaan tätä todennäköisesti ikävästi päättyvää näytöstä. Ei hänellä ollut aikomustakaan puuttua peliin. Ei häntä kiinnostanut, kuoliko tuo poika vai ei.
Mutta sitten vanhempi mies sanoi jotain, mikä sai hymyn hyytymään eukon kasvoilla. Poika oli noita? Se selittäisi asian jos toisenkin esimerkiksi sen, miksi vanha mies oli tuon näköinen. Lieni ammattilainen. Sen kummemmin miettimättä, Nimue otti fyysisen olomuotonsa takaisin ja kopautti pitkää sauvaansa vasten kivistä katua. Miehen huomio kiinnittyi saman tien nuoresta pojasta vanhaan eukkoon, jonka noituudesta ei ollut epäilystäkään.
Siltä samalta seisomalta irrotti mies otteensa pojasta ja hyökkäsi kohti velhotarta. Tuo oli selvästikin vaarallisempi kohde, tuo täytyi eliminoida ensin. Velhotar kuitenkin kohotti kätensä kohti miestä ja heilautti nopeasti, pienesti kättään. Tuon seurauksena mies jähmettyi paikalleen ja lähti pikku hiljaa jäätymään. Kauhun ja tuskan saattoi nähdä miehen silmistä, jotka vielä kykenivät liikkumaan muun kehon ollessa jähmettynyt ja pian jään peitossa. Eukon kasvoilta ei voinut lukea minkäänlaista myötätuntoa uhria kohtaan, mutta ei liioin myöskään voitonriemua sadistisesta saavutuksesta. Alle minuutissa mies oli muuttunut täysin jääpatsaaksi. Jää kimalsi heikossa valossa pienesti, kunnes Nimue käveli lähemmäksi ja tönäisi patsasta. Miehenmuotoinen jääveistos kaatui maahan, pirstoutuen palasiksi. Siitä miehestä ei tultaisi enää kuulemaan.

Pistävät silmät seurailivat hetken jääpaloja, jotka liukuivat pitkin kivistä kujaa. Kun viimeinenkin oli pysähtynyt, nousi arvioiva katse poikaan. Vai oli tuo noita.. olisihan se pitänyt arvatakin, ohi kulkiessa.
Et ole kovin taitava kerjäläinen Eukko totesi lopulta avaten suunsa Lienetkö yhtään parempi magiassa.. epäilen.


// Minähän tartun aina kaikkeen mikä liikkuu //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1582

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Marras 02, 2011 6:41

Tilanne ei mennyt aivan niin, kuin miten se olisi Tillandille ollut parhainta. Ei tuon heiveröinen pikku keho päässyt irti miehen otteesta, eikä tuo oikeastaan uskaltanut rimpuilla ja riuhtoa sen enempää, puhumattakaan toisen mahdollisesta vahingoittamisesta, että ote irtoaisi! Sehän saisi toisen vain raivostumaan, eikä miekka kädessä ja terä pojan kaulalla saisi siitä mitään hyvää yhtälöä aikaiseksi. Mutta ei käsi päästänyt irti olkapäästä ilmankaan, eikö pitäisi olla jotain, mitä hän voisi tehdä? Ei hän tahtonut kuolla! Ei tässä, ei nyt, ja toivottavasti ei koskaan! Mutta teki hän mitä tahansa, näytti siltä, että tuo miekka uppoaisi häneen, mikään ei järkyttänyt tuon vanhemman miehen uskoa siitä, että uhrinsa oli noita. Säälittävät vikinätkään eivät uskoa järkyttäneet, saati sitten saaneet tuota säälimään. Tilland oli varsin lähellä, että alkaisi parkua ja anoa armoa, mutta sitten jokin kiinnitti hänen huomionsa miehen takana Tumma usva ikään kuin valui toisen selän taakse, alkaen kerääntyä yhteen ja Ottaa muodon? Pojan silmät laajenivat pelosta, muoto muistutti hämmästyttävästi ihmistä, tämä oli selvää taikuutta! Mutta eihän hän itse ainakaan mitään tehnyt? Mies taisi huomata, kuinka toisen pelokkuus kasvoi tuon tuijottaessa jotain miehen selän takana, taisipa tuo suurempikin tuntea jotain, mutta ennen kuin mies ehti itse kääntyä katsomaan, puinen, kumahtava kolahdus kiveä vasten ilmoitti jo, etteivät he olleet yksin.

Puristava käsi hellitti otteensa, mutta vasta kun oli saanut tyrkättyä Tillandin rajusti kauemmaksi, pojan tasapainon pettäessä ja tuon tömähtäessä maahan istumaan kivuliaasti. Eipä tuo kyllä paljoa tehnyt sitä estääkseen, ensimmäisenä tajutessaan kaatuvansa tuo aina varmisti, ettei rusentaisi viulua painollaan. Mutta nyt hän oli vapaa, irti toisen otteesta, hän pystyisi pakenemaan sillä välin, kun toisella oli muuta tekemistä! Ensimmäisenä poika kyllä veti itsensä nopsasti kauemmaksi uhkaavasta kaksikosta, pysähtyen seinän vierustalle nojaamaan, vieläkin istuen, hieman hengitystään tasaamaan ja kipeää olkapäätään hieromaan. Ja kukapa sitä olisi voinut olla katsomatta hetken aikaa, mitä oikein tapahtuisi? Ei ollut epäilystäkään, että se usvasta ilmestynyt vanha naishenkilö ei ollut noita, ja Tillandiakin ahdistellulla miehellä selvästikin oli jotain taikuutta omaavia henkilöitä vastaan, joten tietenkin tuo oli hetkessä naisen kimpussa. Olihan toinen toki noita, mutta selviytyisikö toinen muka miekkaa vastaan? Ei sillä, että poikaa nyt mitenkään kauheasti haittaisi, vaikka nainen saisikin surmansa; tuo oli ostanut hänelle aivan tarpeeksi aikaa, ja jos mies taas hänen kimppuunsa kävisi, hän kyllä ehtisi ja pystyisi juoksemaan karkuun.

Mutta mies pysähtyi niille sijoilleen. Se oli outoa, mutta vielä oudompaa oli tuon vaatteille ja iholle ilmestyvät jääkiteet, eihän nyt ollut lähellekään niin kylmä! Pian pelkkä huurre toisen päällä ei ollut tarpeeksi, sen vaihtuessa ihan oikeaan, välkehtivään jääpintaan, koko miehen pian ollessa vain yksi ihmisen kokoinen ja näköinen jääveistos. Tilland ymmärrettävästikin oli kauhuissaan, eivätkä tuon kasvot yrittäneetkään peitellä sitä. Ei tuo niinkään ollut huolissaan miehen hyvinvoinnista, tuo sai tuntea olonsa mahdollisimman kivuliaaksi tai jopa kuolla hänen puolestaan, pelottavaa oli todistaa ne voimat, jotka tuon saivat aikaiseksi. Aikuinen mies muuttui jääksi! Mikä estäisi noitaa tekemästä saman hänelle! Oli hankala sanoa, kumpi oli jäisempi; jääpatsaan kasvot vai tuon noidan Ilma tuntui tukalalta ja oli niin kauhean hiljaista, pojan mielessä kävi montakin kauheaa asiaa mielessä. Kävisikö toinen nyt hänen kimppuunsa? Aivan heti noita ei sitä kyllä tehnyt, kiinnittäen edelleen huomionsa jäätyneeseen mieheen. Pienellä liikkeellä nainen kylmästi tönäisi varmasti aivan yhtä kylmää jääkimpaletta, patsaan uhkaavasti heilahtaen taaksepäin ja lapulta mennen painopisteensä yli, kaatuen ja osuen kovalla räsähdyksellä kivistä pintaa vasten. Suurimmaksi osaksi jäinen patsas meni suuriksi palasiksi, mutta jotkut pienet kimpaleet irtosivat siitä, lentäen ympäriinsä pitkin ilmaa ja katua, Tillandin suojatessa kasvojaan käsivarsillaan pienen, säikähtäneen älähdyksen säestämänä.

Kaikki tuntui sen kovan äänen jälkeen niin hiljaiselta, eikä syrjäinen kuja kaukana ihmisten hälinästä auttanut asiaa yhtään. Liukas jääkimpale liukui katua pitkin, osuen ja pysähtyen pojan kenkään. Se oli tarpeeksi saadakseen pojan avaamaan silmänsä ja ottamaan kätensä kasvojen edestä, tuon vihdoinkin nähden noidan tuhot. Miestä ei ollut, ainoastaan jääkimpaleita kadulla, jotka alkoivat sulaa, vielä ei ollut tarpeeksi kylmä veden pysyessä jäätyneenä. Tilland puri hermostuneena alahuultaan, nousten haparoivasti ylös ja pitäen välimatkan velhottareen. Noidan sanat olivat tosin tarpeeksi saadakseen pippuriset silmät hetkessä tuijottamaan kohti.
"Mitä nää tiiät! Kukkaan ei kysyny sulta yhtään mittään!" poika sähähti ääni särkyen, tulinen luonne ei helposti ottanut noin arvostelevia kommentteja vastaan hyvin, vaarallisesta tilanteesta huolimatta. Suunsoitto ei tainnut olla se kaikista turvallisin vaihtoehto tällä hetkellä, miekalta tuo oli pelastunut, mutta oliko jäältä
"En ole edes sanonut olevani noita," Tilland rykäisi, rauhoittaen hieman itseään ja ääntään. Ehkäpä toiselle noidalle asian myöntämisellä ei niin vakavia seurauksia olisi, mutta silti, ei hän oikein tahtonut kertoa siitä kenellekään. Seinilläkin oli korvat, kuka tietää, kuka seuraavaksi olisi kimpussa häntä tappamassa.

"Mitä? Jos tahdot jotain, et ole sitä saamassa," poika oli nopea ilmoittamaan pelastajalleen, että mitään palkkiota saati sitten kiitosta ei tuosta äskeisestä tule saati koskaan tulekaan. Ja miksi hän tuon jälkeen uskoisi, että joku teki asioitaan omaa hyvyyttään? Sehän oli vain typerää. Vaaleat kädet puistelivat jäähilettä vaatteilta, jota oli sinne asti miehen särkyessä lentänyt. Enää Tilland ei näyttänyt olevan yhtään huolissaan miehestä tai tuon kohtalosta, eikä kyllä oikeastaan omastakaan. Miekkaa kun ei ollut kaulalla, silloin oli näet paljon helpompi esittää isompaa. Silmät mulkaisivat uhmakkaana eukkoa, ei tuolla ainakaan kauheasti pelkoa toista kohtaan enää ollut.



((Niinpä tietenkin. Olisin Halloweenin kunniaksi kirjoittanut sinulle hienoimman hahmoesittelyn, koska sanoit, ettet mitään vampyyria tai demonia Henrylle tai-kuka-lie-se-olikaanille neuvonantajaksi halunnut. Miten sitä voisi vastustaa ja olla laittamatta juuri sellaista tarjolle? Se olisi ollut hienoin hahmo. Mutta sen kirjoittaminen olisi vaatinut vaivaa, joten en jaksanut vitsin takiakaan. Nyt tiedät.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 08, 2011 1:54

Äsken niin pelokkaan avuttoman oloinen poika ilmaisi kiitollisuutensa särkyvällä äänellä rääkäisten. Kiitollisuutta ei kyllä tuosta lauseesta liiemmin löytynyt, tosin eipä Nimue sitä ollut hakenutkaan omilla sanoillaan. Poikaa oli vaikea lukea näin äkkiseltään. Velhotar ei osannut sanoa oliko poika pohjimmiltaan yhtä rohkea, mitä sanansa antoivat ymmärtää vai tulisiko tuo jäätymään aina tiukanpaikan tullen, kuten äskenkin. No, pian poika huomautti, ettei ollut edes sanonut olevansa noita.
Kokenut metsästäjä oli kyllä eri mieltä Velhotar huomautti kuivahkosti, potkaisten samalla pari jääpalaa pois tieltään, liikkuessaan lähemmäksi poikaa Ja tuo vanha herra ei näyttänyt olevan kiihkoilija, joka näkee jokaisessa poikkeavassa ihmisessä noidan Et sinä sitä ehkä sanonut, mutta minulla on jo tarpeeksi todisteita uskoa niin.

Poika myös ilmaisi halukkuutensa palkkion maksamisesta. Eipä Nimue moista ollut edes ajatellut. Velhon pelastaminen oli jo tarpeeksi palkitsevaa eukolle, joka piti omaa lajiaan ihmisten yläpuolella. Sitä tuo ei kuitenkaan käynyt pojalle sanomaan, ties vaikka nulikka ottaisi siitä jotain hyötyä irti.
Jos todella tahdon jotain, on minulla myös tapana saada tahtomani Nimue totesi katsoessaan astetta ylimielisemmin alas nuorukaiseen.
Seurasi hiljaisuus, jonka aikana pistävän jäätävät silmät vain katsoivat uhmakasta nulikkaa. Arvioiden. Mittaillen. Miettien. Hiljaisuuden rikkoi lopulta pieni hymähdys.
Olet minulle velkaa henkesi. Mutta en vaadi sinulta palkkiota, kiitoksenkin saat pitää itselläsi. Sen sijaan tarjoan sinulle mahdollisuutta olla se, mikä sinun kuuluisikin olla. Ei kerjäläinen ja pakolainen, vaan velho, jota alhaisten kuolevaisten pitäisi pelätä ja kunnioittaa Velhotar aloitti, samalla kun kieronvivahteinen hymy nousi naisen kasvoille.
Sinä tulet oppiini, teet mitä pyydän, kyselemättä ja mukisematta. Vastapalveluksi opetan sinut kehittämään taitojasi aina huipulle asti. Kun koulutuksesi on pääte pisteessä, olet vapaa lähtemään. Siihen asti, olet minun omaisuuttani

Ehdotuksensa ja ehtonsa saneltuaan, eukko jäi odottamaan jonkinlaista vastausta nuorukaiselta. Mikäli tuo suostuisi oitis, puuttuisi pojalta selvästikin itsesuojeluvaisto. Mikä oli sekä hyvä, että huono asia. Eukko ei kuitenkaan odottanut tämän olevan niin helppoa. Nuorukainen oli yksinkertainen, mutta tuskin sentään tyhmä oli. Toivottavasti. Tyhmiä velhoja oli harvassa.
Avatar

Kreivi

Viestit: 1582

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 08, 2011 4:24

Tilland ei perääntynyt noidan astuessa lähemmäs, vaikka kyllä tuo aika varuillaan oli. Ehkä poika ei itsekään sitä tiedostanut, mutta alitajunta ainakin järjesti tuon pakenemiskuntoon, toisen jalan ottaessa hyvän asennon pakoon pötkimiseen. Kasvot eivät kuitenkaan näyttäneet mitään pakenemisen merkkejä, olivatpa ne ehkä vähän uhkaavatkin Jos olisivat kuuluneet monta kertaa isommalle miehelle, tietenkin. Nyt nuorukainen näytti vain varsin säälittävältä yrittäessään näyttää ärtymystään ja taipumatonta tahtoaan.
"Hän voisi olla väärässä," Tilland mutisi maata vilkaistessaan, hänen luovuttaessa asiasta inttämisen varsin helposti. Todisteet olivat kasaantuneet häntä vastaan, sen poika ainakin myönsi. Silti, ei tuolla tehnyt edelleenkään mieli toitottaa asiasta kenellekään. Luulkoot tai tietäkööt tuo noita ihan mitä itse halusi, hän ei siihen puuttuisi, ellei toinen häntä ongelmiin yrittänyt järjestää.

Vanha eukko ei ainakaan sanonut tahtovansa mitään suoraan, mutta äänensävy ja asenne saivat pojan heti varuilleen. Tietenkin tuolla oli jotain taka-ajatuksia. Rahaako toinen halusi? Ei hänellä ollut kuin pari vaivaista kolikkoa, repikööt toinen ne hänen käsistään, jos pakko oli. Eipä kumpikaan niillä sen suurempia tekisi. Ei Tillandilla muuta annettavaakaan ollut, viuluun koskettaisiin vain tuon kuolleen ruumiin yli. Ja jos noidalla oli mitään suunnitelmia nulikan itsensä myymisestä, ostajista olisi puutetta. Orjan kuntoa saati sitten luonnetta ei tuolla rääpäleellä ollut. Kumpikaan ei kuitenkaan sanonut tai tehnyt mitään, noidan vain tuijottaessa aina yhtä jäätävällä katseellaan, pojan itsensä vastaten omalla paljon pippurisemmalla tuijotuksellaan kulmat kurtussa. Hän tunsi toisen katseen tutkivan häntä, arvostellen hiljaa Eikä se kauheasti tuolta nuorelta arvostusta saanut. Tulinen katse ei harhaillut, tuijotti leijonaa suoraan silmiin räpyttämättä tai perääntymättä entistä kovemmin.

Vihdoinkin noita-akka avasi suunsa, rikkoen tuskallisen jännittyneen hiljaisuuden. Vieläkään toinen ei vaatinut pojalta mitään, päinvastoin, oli tarjoamassa vielä lisää apua kokemattoman velhonalun koulutukseen Pakko tuolla oli olla jotain muuta mielessä, selvästikin noidalla oli jotain suunnitelmia! Eihän Tilland koskaan ollut ajatellut tulevansa miksikään voimakkaaksi velhoksi, mutta kyllä se kuulosti houkuttelevalta idealta kaikesta vaarallisuudesta huolimatta. Hän oli heikko ja avuton, ei hän saanut keneltäkään mitään kunnioitusta, eikä kukaan häntä pelännyt. Pituutensa puolestakaan tuo ei voinut katsoa ketään nenäänsä pitkin alaspäin, ainoastaan ylös. Jos poika saisi muut ryömimään edessään, anomaan armoa Se olisi hienoa. Pieni hymy nousi nuorukaisen huulille, ei hän pystynyt peittämään omien ajatuksiensa miellyttävyyttä. Mutta oli olemassa se yksi iso mutta, noitahan oli alistamassa häntä ja tekemässä hänestä jonkin palvelijan! Kukaan ei omistaisi Tillandia!

"Oot hullu! Kuka tuollaiseen suostuisi," poika tuhahti tympääntyneenä, hymyn nopeasti muuttuessa mutruun,
"Tahdot vain käyttää hyväksi. Entä jos tehdään toisinpäin? Opetat minua, mutta sinä olet minun hyppyytettäväni, ostat minulle herkullista ruokaa joka päivä ja kutsut minua herraksi" selvästikin Tillandia kiinnosti ajatus, mutta sopimuksen ehdot eivät niinkään miellyttäneet, joita tuo tietenkin yritti kääntää itselleen paljon mieluisimmiksi. Ehkä vähän turhankin, luettelon perusteella
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Marras 13, 2011 10:41

Hymy pojan kasvoilla antoi noidalle jotain toivoa suostumisesta. Eukko ehti jo herätellä ties mitä toiveita ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Harvoin sitä törmäsi nuorempaan velhoon tässä valtakunnassa. Velhoon, joka selvästi tarvitsi apua tavalla tai toisella. Joko tuo ei osannut mitään tai ei uskaltanut käyttää voimiaan. Toinen vaihtoehdoista sai puistatuksen väreet kulkemaan pitkin Nimuen selkää. Velho joka ei halunnut käyttää voimiaan. Uskaltanut käyttää niitä. Pelkäisi alhaisten kuolevaisten reaktiota niihin. Tai sitten pelkäisi satuttavansa jotakuta taidoillansa. Ken tietää, ehkä se selviäisi vielä joskus.
Velhottaren toiveet kuitenkin lyttäsi suora kommentti tarjouksen hulluudesta. Nimue katsoi kivikasvoisena alas poikaan, joka ehdottikin sitten omaa sopimustaan velhottaren sopimuksen tilalle. Pojan sopimus ei ollut sieltä järkevimmästä päästä tai no, riippui miltä kannalta katsoi. Nimue ei kuitenkaan vastannut mitään nuorukaiselle, tuijotti tuota vain murhaavan jäätävästi hetken.
Mikäli yritit olla hauska, niin epäonnistuit. Huumorintajuni kuoli ajat sitten demonin tavatessani Velhotar totesi lopulta kuivahkosti, jättäen pojan pieksemisen sikseen. Ehkei kannattanut heti käydä hakkaamaan oppilas ehdokasta. Ei ainakaan vielä, kun tuo ei ollut suostunut mihinkään.

Sinulla ei ole selvästikään hajua siitä, kenen kanssa olet tekemisissä Velhotar totesi Tosin, enpä ole täälläpäin pahemmin mainetta niittänyt.. vielä.
Nimeni on Nimue Black Velhotar kumarsi pienesti, nostaen jälleen suunnittelevaisen virneensä kasvoilleen Kuninkaan velhon vanhempi sisar. En niin hyvää pataa tämän kuningaskunnan ylähuoneen kanssa, saatikka ihmisten ylipäätään. Toisesta osapuolesta en sitten tiedä mitään. Etsin itselleni oppipoikaa, jolle siirtää tietoni ja taitoni, ennen kuin aika tästä fyysisestä vankilasta vie voiton.
Ehkä ystävällisempi lähestymistapa tehoaisi tähän nuorukaiseen paremmin. Tai ehkä ei. Mutta kannatti sitä kokeilla. Niinpä Nimue muutti taktiikkaansa pojan suhteen.
Sinä et tiedäkään, mistä kaikesta jäät paitsi jos kieltäydyt tarjouksesta. Tätä tilaisuutta ei joka päivä satu nuorille maagien aluille, kuten sinulle Toiset joutuvat lähtemään kotoaan, etsiäkseen itselleen opettajan.. sinulle sellaista tarjotaan kadulla, ihan ilmaiseksi Velhotar jatkoi, jääden odottamaan mahdollista vastausta pojalta.
Samalla Demoni, jonka velhotar oli tahtoonsa orjuuttanut, astui esiin velhottaren omasta varjosta. Usvamainen kissapeto kävi istumaan omistajansa vierelle, katsellen uutta tuttavuutta päästä varpaisiin pistävän kirkkailla silmillään
Avatar

Kreivi

Viestit: 1582

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Marras 13, 2011 11:42

Vanhan velhottaren varsin murhaava katse sai taas virneen pojan kasvoille. Sen ärsyttävän, ylimielisen ja itseään täynnä olevan virneen, pojanvintiö oli kuin mikäkin pikkupiru. Noitaa ärsytti hänen ehtonsa, mikä toi ainakin pientä viihdytystä tähän tilanteeseen. Ei kai Tilland saisi löytää kyseistä ajanvietettä niin hauskaksi, olihan tuo noita sentään kyennyt murhaamaan toisen ihmisen hänen silmien edessä, eikä mikään estäisi tuota tappamasta häntä. Silti oli niin hankala olla kaivamatta verta nenästä. Virne tosin laantui velhottaren ilmaistessa tyytymättömyytensä ehtoja kohtaan, eikä se ollut se pahin asia, olihan poika sen voinut jo aavistaakin naisen reaktiosta. Ei, kaikista ärsyttävintä oli, miten toinen ei tuntunut ottavan häntä tosissaan

"Emmää vitsaillut," Tilland mutisi hiljaa ja ärtyneenä, mutta ei kuitenkaan nostanut mitään mellakkaa tapahtuneesta, noitahan itse oli se, jolla huonoja juttuja riitti! Ei poika tietenkään ollut aivan varma, oliko tuo nainen nyt oikeasti demonin nähnyt Mutta ei se kyllä ihmetyttäisi, oli eukko sen verran karmiva tapaus itsekin. Nuorukainen risti käsivartensa rintansa yli huuli mutrulla, rääpäle oli kuuntelemassa, mutta ei tuon tarvinnut pitää kuulemastaan tai muutenkaan osoittaa minkään sortin kunnioitusta toista vastaan. Tietenkään hänellä ei ollut mitään hajua, kuka toinen oli, eihän tuo ollut itseään esitellytkään! Typerä noita-akka. Ei naisen nimen kuuleminen mitään muistikuvia kyllä herättänyt, joten toinen ei todellakaan voinut olla kukaan kuuluisa Tietenkin Tilland oli kasvanut keskellä ei mitään, mutta silti! Vaikka velhotar oli itsensä esitellytkin, ei poika nähnyt tarvetta tehdä samaa, ainakaan vielä, katseli vain yhtä ärtyneenä ja hiljaisena toista.

"Ei mua kiinnosta," poika mutisi taas hiljaa toisen alkaessa sepustaa elämäntarinaansa, mutta ei tuo kyllä yrittänyt mitenkään pysäyttää toista ja kyllähän tuo näytti kuuntelevan. Noita näytti kyllä vanhalta, joten kai tuolla oli kovakin hoppu saada joku opetettavakseen, kai se oli vähän sama asia, kuin miten jotkut vanhat piiat tahtoivat jo naimisiin, ennen kuin olivat liian vanhoja? Taisi tuo nainen kyllä olla jo niin vanha, ettei lapsia enää saisikaan Pieni tirskahdus meinasi karata Tillandin huulilta, mutta tuo onnistui hillitsemään itsensä ja peittämään huvittuneisuutensa tyytyväisellä hymyllä, jonka tuo velhotar, Nimue, saisi ajatella johtuvan vaikka tarjouksesta. Hauskaa, miten Nimue toi esille, miten toiset velhot joutuivat lähtemään kodistansa etsiessään opettajaa. Hänhän OLI lähtenyt kodistaan Mitä tuo nainen oikein luuli hänen kaduilla tekevän?

Velhotar lopetti puheensa ja jäi selvästikin odottamaan Tillandin vastausta, mutta ennen kuin poika sai sanaakaan suustaan ulos, jokin outo ja sumumainen nousi naisen varjosta, ottaen suuren, kissamaisen muodon. Nuori velhonalku ei koskaan ollut nähnyt sellaista ja oli ymmärrettävästi peloissaan kyseisestä, perääntyen nopeasti omituisen otuksen lähistöltä. Silti kissapeto ei ollut hyökännyt hänen kimppuunsa, istui vain Nimuen vierelle ja katseli poikaa niillä kauheilla, loistavilla silmillään. Sitä voisi luulla, että Tilland oli outo rauhoittuessaan niinkin nopeasti sen huomatessaan, kun ei kerta koskaan ollut mitään sellaista nähnytkään. Mutta kumpi muka oli pelottavampaa: aineeton, suuri kissa, joka ei tehnyt mitään pahaa vai vanha ja kylmä noita-akka, joka oli juuri äsken jäädyttänyt jonkun hengiltä? Nuori velhonalku, hetken otusta katsellen kauempaa otti taas pari askelta eteenpäin, lähestyen tuota omituista kaksikkoa. Mikä ihme tuo otus edes oli?!

"I-ilmaiseksi?" poika vinkaisi vieläkin hieman pelokkaalta kuulostaen, yskäisten nopeasti perään,
"Haluat, että olen omistuksessasi ja teen kaiken mitä haluat, nyt vielä kerrot minulle, miten minun voimani vain auttavat sinua saavuttamaan sen niin kovasti kaipaamasi huomion ja sanot, että saan kaiken ilmaiseksi? Ei kuulosta siltä," Tilland mutisi hieman rohkeammin tyytymättömyyttään, mutta silti kiinnostuneena. Ei hän aivan voinut toista lähettää matkoihinsa, vaikka kaikki järki niin käskikin tekemään. Olivat ne lupaukset niin houkuttelevia, että hän melkein voisi heittäytyä mukaan jo nyt, mutta oli parempi yrittää saada vähän jotain muutakin tästä irti

"Mitä minä sitten saan tästä? Oppipoikana olo on selvästi hyväksi meille molemmille, joten sitä ei lasketa. Mitä minä saan?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 14, 2011 11:07

Pojan kommentit vitsailuista ja kiinnostumisista jäivät huomioitta. Nainen ei nähnyt syytä poiketa aiheesta mitenkään, ties vaikka joutuisi pidempäänkin verbaaliseen kanssakäymiseen. Sitä nainen ei halunnut. Jo pelkkä suostuttelu oli hänelle tarpeeksi kommunikointia tälle illalle.
Nuorukaisen reaktio demoniin oli huvittava. Huvittuneisuutta ei kuitenkaan pystynyt lukemaan velhottaren kasvoilta. Koska tuon kasvoilta nyt pystyi mitään lukemaan, ellei joku kirjoittanut musteella ämmän otsaan. Demoni ei reagoinut pojan hetkelliseen kauhunhetkeen mitenkään, vain tuijotti poikaa, odottaen mahdollisia käskyjä emännältään. Niitä ei kuitenkaan kuulunut, sillä Demonille ei ollut käyttöä tällä hetkellä. Ei Nimue aikonut käydä tätä poikaa uhkailemaan ainakaan vielä.
No, poika avasi taas suunsa, tuoden esiin hyviä pointteja. Eukko kuunteli nulikan puheet loppuun maltillisesti, kunnes jäi jälleen hetkeksi katsomaan poikaa sanomatta sanaakaan. Pian kuivuneet huulet kuitenkin aukesivat ja lähtivät muodostamaan sanoja.

Mitä sinä tästä saat? Velhotar pohti ääneen, samalla kun nosti toisen luisevista käsistään hivelemään terävää leukaansa mietteliäänä.
Saat oppia, ilmaiseksi. Saat myös suojelusta, kaikelta pahalta mikä voi vastaan tulla. Et valitettavasti saa kattoa pääsi päälle, sillä minä olen matkaavaa tyyppiä. Kuitenkin, saat takuuvarmasti elantosi ja tarvittavat tavarat, mitä vain voit toivoa. Tavalla tai toisella. Voin luvata sinulle vaurautta, hyvinvointia, suojaa, mitä vain keksit toivoa Mitä lienet haluavasi, nuori herra? Kerro omat ehtosi sopimukselle, ehkä voimme keskustella siitä paremmin. En ole orjuuttaja paitsi demonien suhteen joten olen avoin ehdotuksillesi kunhan ne ovat varteenotettavia, eivätkä vitsejä, kuten edellisesi.
Eukko istahti ilmaan, näyttäen siltä kuin istuisi tuolilla. Nyt hän oli kasvotusten nuorukaisen kanssa, levitoimassa istumisasennossa. Nimue alkoi kiinnostua yhä enemmän ja enemmän tästä pojankoltiaisesta. Tuo ei ollut tyhmä. Ehkä hieman hölmö, mutta ei tyhmä. Ja sekös sopi Nimuelle. Tätä nuorukaista ei voisi päästää pois käsistä niin helpolla. Velhotar oli päättänyt saada pojan puolelleen, tavalla tai toisella. Tosin, hän kieltäytyi leikkimästä äitihahmoa. Siihen hänestä ei ollut, missään mielessä. Nimue vihasi lapsia. Tämäkin nuorukainen oli juuri niillä rajoilla, pitikö eukko hänestä ikänsä takia vai ei.

Et ole esitellyt itseäsi. Kai sinäkin jotain nimeä tottelet? Nimue kysyi virnistäen pienesti. Virne kuitenkin hävisi alta aikayksikön eukon kasvoilta.


// Miksi en koskaan muista laittaa offia. ANYWAY, demoni neuvonantaja olisi vallan mainio tulevalle kuninkaalle. Korruptoitunut, naiivi hintti valtaistuimella olisi vallan helppo kohde taivutella suuntaan jos toiseen.
Ja pentele, Tilland. Varo ettei Marduk setä tule ja vie. Pahoittelen tekstin mahdollista sekavuutta, mutta ehkä olen hieman maistissa //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1582

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 15, 2011 12:33

Nainen ei ainakaan keskeyttänyt Tillandia tuon puhuessa, eikä kyllä oikein mitenkään reagoinut koko juttuun. Hetken aikaa noitakaksikko oli aivan hiljaa, katsoen vain toisiaan. Tietenkin Nimuella oli tässä tuijotuskisassa hieman helpompaa, olihan pojalla sentään kahdet silmäparit, mitä pitää silmällä Silloin tällöin tuon oli aivan pakko vilkaista sitä tummaa kissapetoa, joka niin nälkäisesti häntä tuijotti palavilla silmillään, mutta suurimmaksi osaksi nuorukainen vastasi noidan katseeseen. Oikein mietteliäänä nainen vihdoin avasi suunsa, hieroen leukaansa kuin tuo olisi syvälle ajatusmaailmaansa uppoutunut. Tilland kuunteli hiljaa ja tarkasti, tietenkin tuo halusi kuulla, mitä hänelle oikein tarjottiin. Mitään älyttömän hienoa ei korvaan särähtänyt, ikävä kyllä, mutta olivat kai ne aivan tarpeeksi hyviä tarjouksia, tekivät elämän ainakin helpommaksi. Toki nuorukaisen vaaleanruskeat silmät oikein alkoivat säihkyä Nimuen istahtaessa ilmaan oikein rennosti kuin tuolille, se oli vain niin kauhean siistiä! Ehkäpä hänellä oli prioriteetit sekaisin, jos leijuminen oli jotenkin hienompaa, kuin oudon demoniotuksen kutsuminen ja hyppyyttäminen

"Se ei ollut vitsi," poika koki tarpeen ilmoittaa toistamiseen, mutta jatkoi sitten oikealla asiallaan, sitähän tuo eukko oli häneltä kysynytkin,
"Pidät siis huolen, että se mitä tänään meinasi tapahtua, ei tule tapahtumaan enää?" Tilland nosti toista kulmaansa kysyvästi ja nyökkäsi sulaneita jääpalasia kohti, jotka vielä hetki sitten olivat olleet isokokoinen, aikuinen mies Noidanmetsästäjä vieläpä.
"En ole ajatellut kuolla vielä vähään aikaan, enkä todellakaan halua joutua roviolle sinun takiasi," hän jatkoi, kääntäen katseensa takaisin leijuvaan naishenkilöön. Leijumistemppu oli edelleenkin korkealla nuoren pojan arvojärjestyksessä.
"Ja tahdon tietenkin oman osuuteni, jos teemme jotain isoa. Puolet," vitivalkea ja ohueksi riutunut käsi nousi tällä kertaa nuoremman leualle mietteliäästi sitä hivelemään, Tillandin vielä miettiessä sopimuksen viilausta paremmaksi hänelle itselleen. Ehkä hän hyväksyisi vähemmänkin, mutta kyllä hän tahtoi tarpeeksi vaivanpalkkaa saada!

"Tilland," poika ilmoitti niiskauttaen, pyyhkäisten kylmässä säässä juoksevaa nenäänsä vasemmalla hihallaan. Sen suurempia esittelyjä ei noita saanut, saati sitten kumarruksia. Käsi nousi kyllä nopeasti nostamaan hattua hieman ylemmäs lieristä kasvojensa edestä, suuri päähine kun tuuppasi valua silmien eteen haitaksi. Oikeaa kättään Tilland ojensi eteenpäin, tarjoten sen toiselle sopimuksen merkiksi. Ainakin hän oli jo valmis sen tekemään.
"Ja hoidat varmaan myös ruokapuolen? En ole syönyt mitään, minulla on nälkä."



((Koska. t. Garrett Tietenkin tykkäät demoneista, ehkä joskus herra vitsin laitan sinne päin tulemaan, jos sen jaksan ikinä kirjoittaa. Mutta siksihän minulla ei mitään töitä olekaan, että tekisin joskus jotain, hihhei! Saat nauttia überdemonista ehkä joskus. Tietenkään meidän molempien ei kannata odottaa mitään oikeaa ja vakavasti otettavaa hahmoa. Ja minähän varoitin jo, tuollainen tuo rääpäle on! Ei usko ei, sitten sitä itketään, kun jättimakkara on vienyt mukanaan, niin.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 15, 2011 9:23

Pojan huomautettua huumorin puutteesta edellisessä sopimuksessaan, päästiin sitten kunnolla asiaan. Nulikka halusi varmistaa, ettei hänelle tulisi käymään mitään. Että noita pitäisi hänestä varmasti huolen.
Pidän huolen siitä, ettei yksikään kuolevainen laske sormeaankaan sinun päällesi, ellet itse niin tahdo. Suurempien voimien kohdatessa meidän pitää katsoa tilannetta. Mutta mikäli olet hyvä ja tunnollinen oppilas, voin vannoa sen, etten astu välistä vaikka itse saatana sinut haluaisi periä Eukko saneli, katsoen samalla merkittävästi nuorempaansa. Sanoissaan ei ollut mitään vilunkipeliin viittaavaa. Kaikki mitä rohtuneen kuivilta huulilta pääsi ilmoille, oli totta.
Mitä osuuteesi tulee isoissa projekteissa Saat varmasti enemmänkin kuin puolet. Olen jo ajat sitten luopunut maallisen omaisuuden hankkimisesta, joten mikäli eteen sattuu aarteita, kultaakin arvokkaampaa, saat sinä pitää ne. Mikäli mielit. Jos kuitenkin meinaat myydä sielusi kauniin jalokiven eteen, kiellän sinulta sen. Sen verran aion rajoittaa vapauttasi, etten anna sinun tieten tahtoen vaarantaa edistymistäsi ja henkeäsi Nimue jatkoi vastaten pojan seuraavaan vaatimukseen.
Ei luiseva eukko ollut pitkään aikaan omistanut mitään suurta. Pussissaan oli korkeintaan puoli sataa kultaa, jonka avulla eukko varmasti sai ostettua kaiken mitä itselleen tarvitsi. Ravintoa, raaka-aineita.. mitä milloinkin. Joten Tillandin pyyntö puolesta oli lähes mitätön verrattuna siihen, mitä noita oli tuolle valmis luovuttamaan.

Tilland tosiaan esitteli itsensä. Samalla kun epäsivistyneesti pyyhki räkäänsä hihaan. Eipä nuori herra ollut kovinkaan etikettiä noudattavan naisen seurassa, joten rään pyyhkiminen hihaan ei nostattanut minkäänlaista reaktiota esiin naisen kasvoilla. Sitten Tilland kyselikin ruokapuolesta, ilmoittaen että hänellä oli nälkä. Nyt noidan lähes ilmeettömille kasvoille nousi pieni hymyä muistuttava virne. Virneestä ei voinut tulkita, oliko se huvittunut vai lempeä. Mikäli se oli lempeä, olisi varmasti kaikki elävä kilometrin säteellä kaikonnut paikalta.
Lupasin suojella sinua. Myös nälkäkuolemalta. Mikäli haluat ravintoa, vaikka nyt heti, niin tarjoan sinulle. Sano vain, mitä mielit velhotar totesi samalla kun virne kasvoilta laski.

// überdemoni ftw. Emmehän me tietenkään odota mitään. Paitsi maailman loppua. Tilland, senkin naiivi prinsessa! Uusi hahmo prinsessa sarjaamme. Täydentää kauniisti Garrettin ja Baldin sarjaa. Btw, - näin ihan tosissaan - Hoitaako Garrett itse alaistensa valitsemisen/palkkaamisen, vai jos ja kun haluan Jasminen herran alaiseksi työntää, niin oletanko että joku korkeamman asteen hovimestari sen tekee? //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1582

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 15, 2011 10:38

Noita-akka lupasi ainakin suojella Tillandia kaikelta harmilta, mitä tietenkin pystyi odottamaan, jos toinen pojan siipensä alle tahtoi ottaa. Tietenkin suojeltava itse ajatteli lähinnä noidanmetsästäjiä tai muita vähemmän hänenlaisistaan pitävistä henkilöistä, mutta suojelu nopeasti kattoi jo paljon suuremman valikoiman vihollisia Tämä keskusteluhan meni vakavaksi nopeasti, eikä Nimuen kasvoilla ollut merkkiäkään vitsailusta. Ei sillä, että tuon kasvot ikinä näyttivät joltain muulta, kuin vakavilta. Mutta ainakaan varmistusta vitsailusta ei tullut. Tilland näytti myös varsin vakavalta, kuunteli tarkkaavaisena silmät vanhempaa naishenkilöä katsellen.

Velhottaren ottaessa esille sen osuudenjakopuolen pojan lempikohdan suurenivat Tillandin silmät huomattavasti. Hän oli aivan varma, että tähän kohtaan varmasti puututtaisiin ja kaikki unelmat rikottaisiin julmasti ja yksityiskohtaisesti silmien edessä, mutta ei. Päinvastoin. Nimuehan oli antamassa hänelle itse asiassa paljon suurempaa osuutta! Siitäkös nulikka piti, tuo ei koskaan ollut omistanut mitään oikeasti arvokasta, eikä vaurautta tuolla ollut. Tulisiko siihen nyt muutos?
"En minä niin tekisi. En ole niin tyhmä," poika tuhahti kommenttiin sielun myymisestä rihkaman takia, yrittäen hieman peitellä innostuneisuuttaan sopimuksen kääntyessä loppujen lopuksi paljonkin hänen puolellensa. Eihän hän tietenkään myisi sielujaan tai tekisi muutenkaan kauppoja demoneiden tai vastaavien kanssa jonkin typerän helyn takia, joten tuo esto ei ollut ongelma eikä mikään Ellei jalokivi sitten olisi todella iso, niin iso, että sillä voisi ostaa vaikka koko saaren! Sitten hän voisi elää kuin ei, hän voisi olla kuningas! Sitähän voisi jopa harkita.

Joka tapauksessa, Tilland oli innoissaan tästä, ehkä ensimmäisen kerran tuo tahtoi tehdäkin jotain hyvin, hyvin pitkään aikaan. Saavutus sinänsä, pojalla oli hankala pysyä nahoissaan, saati sitten paikoillaan. Hymyillen Nimue ilmoitti, että tietenkin tuo myös ruokkisi hänet, mikä vain teki tästä sopimuksesta entistä paremman. Ehkäpä poika pystyisi jopa loppujen lopuksi pitämään tuosta hyisestä luukasasta? Ja kerrankin häneltä jopa kysyttiin jotain! Eihän hän ennen ollut saanut omaa ruokaansa päättää, yhtäkkinen, rajattomien mahdollisuuksien päätös oli niin kauhean hankala. Tillandilla oli kova nälkä, joten tietenkin sitä piti jotain oikein täyttävää saada. Ja jos kerta toinen maksoi, niin kyllä kai sitä pitäisi kerrankin mässäillä oikein kunnolla? Mutta eihän hänellä ollut hajuakaan, mikä oli jotenkin kallista tai eksoottista ruokaa

Nuoremman kasvoille myös nousi hymy, joka pojannaskalilla näytti aina olevan varsin ilkikurinen, jokin pilke tuolla aina oli silmäkulmassa Pelottomana tuo asteli lähemmäs noitaa ja toisen vierellä istuskelevaa, ennen niin pelottavaa kissapetoa.
"Tietenkin haluan syödä nyt! Mahani lähestyy uhkaavasti selkärankaa," Tilland ilmoitti, eikä se laihan pojan suusta kuultuna ollut välttämättä mikään kielikuva,
"Tahon Äh, en tiiä, jotain hienoo! Lammasta? Jotain täyttävää! Ja.. Jälkiruokaa!" poika jatkoi innoissaan, ajatuksiinsa uppoutuneena ja olisihan tuo melkein voinut kuolatakin, mutta jätti tällä kertaa väliin.



((Kyllä, toiseksi nuorin prinsessa sarjassa! Jack on nuorin, sillä hän on pikkusiskoprinsessa. Mutta ainakin Tilly omaa parhaimmat käytöstavat, aivan kuin oikea prinsessa! Garrettin ei anneta itse palkata ketään, koska Garrett. Muutenhan talo olisi täynnä kauniita henkilöitä, jotka eivät osaa oikeasti tehdä mitään ja niitähän olisi aivan liikaa. Joten jonkun tärkeän palvelijatyypin kanssa pitää naikkosen hommansa hoitaa. Tietenkin herra hienopylly luultavasti tunkee naamansa väliin ja käy lupaamassa vaikka kuun taivaalta, mutta eivätköhän aikuiset saa tuon häädettyä pois kakkupalalla, joka odottaa keittiössä Ja sitten asiat voidaan hoitaa loppuun oikein.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Marras 16, 2011 12:54

Tuli harvinaisen selväksi, ettei Tilland ollut niin tyhmä, että kävisi sieluaan myymään rihkaman takia. Hyvä! Niin leväperäisiä apulaisia ei kaivattu. Muutenkin Tillandinin suhtautuminen tilanteeseen ja tarjoukseen alkoi muuttumaan. Hyvä niin. Nimue ei todellakaan halunnut päästää tätä harvinaista sattumaa pois hyppysistään. Pian nuorukainen huomauttikin olevansa nälkäinen juuri nyt, tällä punaisella sekunnilla. Velhotar virnisti pienesti. Noin ruipelo poika tunsi nälkää Hän itse söi korkeintaan kerran muutamassa päivässä, jos edes silloinkaan. Demonien kanssa tekemisissä ollut nainen oli tottunut tulemaan toimeen vähäisellä ravinnolla ja pyrkikin siihen pisteeseen, jolloin ei tarvinnut enää fyysistä ruokaa ollenkaan. No, Tilland kuitenkin esitti pian toiveensa tämän illan tai yön ravinnosta. Jotain täyttävää ja jälkiruokaa. Pieni huokaus oli karata velhottaren huulilta, mutta eukko hillitsi eleensä ja vastasi pojan sanoihin pienellä virneellä.
Mikäli niin tahdot Velhotar vastasi, nousi ylös ja lähti kävelemään katua pitkin.
Valitettavasti en ole niitä velhoja, jotka taikovat ruokaa tyhjästä.. sitä paitsi, tyhjästä taiotut ruuat ovat vain illuusiota, eivätkä maistui miltään, ellei taikojansa osaa harhauttaa myös makuaistia.. joten menemme majataloon, josta saat toivomasi aterian Velhotar lisäsi, kissa demonin lähtiessä emäntänsä perään. Tosin Demoni vilkaisi ensin merkittävästi nuorempaa noitaa.

Kulku kävi kohti ihmisten täyttämiä majataloja.
Sano vain mihin näistä syöttökaukaloista haluat, sinne menemme Nimue totesi yllättävän ystävälliseen sävyyn. Joskin, ystävällinen sävy kätki taakseen hälläväliä tunteen, joka velhottaren päässä juuri velloi. Nyt hän oli valmis tekemään mitä ikinä poika halusi, jotta saisi lyötyä sopimuksen lukkoon. Mikäli sopimus edellytti sitä, että nuorukaisen vatsa oli täynnä, niin täytettäisiin se toive ensin.

//Tilly pilly. Ja Garrett on kakulla höynäytettävä hölmö. Tungen siis Jasminen palvelijaksi NPC tapaamisen kautta, ellet itse halua tavalla tai toisella anteeksi, ellei kreivi itse halua tavalla tai toisella puuttua siihen ja järjestää kunnon pelin siitä tapahtumasta. Hmm? //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1582

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Marras 16, 2011 2:29

Nimue ilmoitti olevansa valmis ruoan kustantamiseen ja niinpä tuo luiseva nainen laski jalkansa takaisin kovalle maalle levitointitemppunsa jälkeen mikä muuten oli vieläkin Tillandin mielestä siisteintä ikinä. Eipä tuo noita näyttänyt välittävän kadulla lojuvista jääpaloista yhtään, ei kyllä tainnut välittää missään välissä. Hiljaisilla kujilla kuului vain kumiseva kenkienkopina velhottaren tehdessä tietä kohti valoa ja hälinää. Poika itse ei vielä lähtenyt seuraamaan, ajatteli kuunnella Nimuen suunnitelmat ensin, ennen kuin hyppäsi päättömänä mukaan. Ruoan taikominen tyhjästä ei ollut käynytkään Tillandin mielessä, mutta kai sekin oli mahdollista? Eihän hän tiennyt taikuudesta mitään Tavanomaisempikin ruoka majatalossa kävi hänelle vallan hyvin! Ennen kuin nuori pääsi noitaa seuraamaan, vilkaisi se outo, sumumainen otus häntä, katseen pysyessä hänessä turhankin pitkään. Poika vastasi tympääntyneellä mulkaisulla.

Nainen oli päässyt varsin pitkälle, tuo kun ei odottanut Tillandia yhtään. Onneksi nuoret jalat pääsivät nopeasti juoksuaskelin toisen rinnalle käsien viulusta kiinni pitäen, ettei se heiluisi ja hakkaisi vasten kaikkea, matkan sitten jatkuessa takaisin niille ihmismassan kansoittamille kaduille. Sisällä pojasta tuntui pahalta, tuntui siltä, niin kuin koko maailma olisi katsonut äskeistä näytöstä, niin kuin kaikki tiesivät ja olivat valmiita hyökkäämään kimppuun Mutta jos niin tapahtuisi, Nimue hoitelisi heidät, eikö? Kysyvä vilkaisu kävi noita-akkaan päin, mutta silmät kohdistuivat takaisin eteensä ennen kuin katseet pystyivät kohtaamaan. Ajatus ruoasta sai mielen tosin piristymään, olihan tämä ensimmäinen kerta, kun Tillandille jotain tarjottiin, ilmaiseksi! Ja hän sai mitä vain halusi! Se oli tarpeeksi saamaan pojan taas innostumaan, tuon kirmatessa edelle vanhemmasta naisesta valitsemaan ruokailupaikkaa, niin kuin toinen hänet käski.

Tietenkin kaikki halvannäköiset ruokapaikat hypättiin suosiolla yli, sekä tietenkin ne, mistä Tilly oli aikaisemmin jo heitetty matkoihinsa Mutta mitään älytöntä luksusta ei poika näyttänyt olevan etsimässä, hyväksyen ensimmäisen hieman kalliimmanoloisen majatalon ateriointia varten. Ja kyllähän sekin jo aikamoinen paikka oli, valoisa ja lämmin, aika hiljainenkin, kauheasti asiakkaita ei sisältä löytynyt. Ehkäpä syynä oli hinta, mutta eipä nuorukaista näyttänyt haittaavan kyseinen asia ollenkaan. Taisi majatalo olla jo vähän rikkaampaan makuun, huonekalut eivät näyttäneet lainkaan kuluneilta ja aika koristeellisiakin ne olivat, puhumattakaan niistä paheksuvista katseista, joita Tillandin kaltainen, varkaalta tuntuva rääpäle keräsi niskaansa ovesta sisään astuessaan. Tietenkin yksi syy niihin katseisiin voisi myös johtua pojan tavasta astella sisälle kuin omistaisi paikan köyhemmästä ulkonäöstään huolimatta. Tyytyväisenä ja jopa varsin koppavana tuo lysähti ahterillensa pehmustetulle tuolille pöydän ääreen, ei liian keskelle, mutta ei liian reunaankaan, silti kauemmas muista nirppanokista. Töllistelkööt ihan rauhassa, mutta hän ei kaivannut mitään ylimääräisiä vikinöitä.



((Tilly tuli kaapista ulos. Noitakaapista. No tietenkin kreivi itse haluaisi aina tunkea nenänsä kaikkialle, mutta eivät aikuiset anna, kun puhutaan isojenjutuista. Ja sekös saa herran mököttämään. Taitaa tuolla muutenkin olla mökötyskausi nyt menossa, voihkii ja vaikertelee sängyllään vain, kuinka elämä on rankkaa Joten taitaisi siitä tulla turhan NPC-painotteinen peli, että se on vähän turha pelattava. Ellet rakasta minun generic NPC #5433623 hahmojani. Voidaan kyllä käydä läpi kaikkea hienoa tapahtunutta joskus yksäreillä läpi, onhan se helpompi pelata, kun tietää mitä on oikeasti tapahtunut.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Marras 16, 2011 6:38

Tilland saavutti pian velhottaren, joka vain vilkaisi nuorempaansa ohimennen. Tuo oli lähtenyt mukaan, se oli riittävä saavutus tähän hätään. Ihmismassan keskelle päästyään veti velhotar hupun takaisin päähänsä, peittääkseen kasvonsa. Kissamainen Demoni kulki emäntänsä varjossa hetken, kunnes sulautui naisen luisevaan varjoon, kadoten näin kuolevaisten silmistä. Ne muutamat jotka Demonin ehtivät näkemään, katsoivat pitkään eukon varjoa ihmetellen, olivatko nähneet oikein vai eivät. Minkäänlaista huomiota luiseva nainen ei kiinnittänyt ympäröiviin kuolevaisiin. Halveksuvat ja kummeksivat katseet jätettiin huomioimatta, eiväthän nuo alempiarvoiset olennot voineet katseella tappaa. Onneksi. Tillandin sai johdattaa kaksikkoa minne ikinä halusi. Köyhän, räkälänomaiset majatalot sivuutettiin saman tien. Joskin, noita ei ollut hämmästynyt tästä ratkaisusta. Tietenkin poika halusi jotain hieman parempaa, nyt kun oli varaa valita.

Pian nuorukainen löysikin vaativaa makuaan miellyttävän majatalon ja kaksikko astui sisään. Tillandin edellä, Nimue perästä. sisään astuessaan, sen hetken hämärässä oviaukossa ollessaan noita vaihtoi ulkomuotoaan. Luiseva, mustaan pukeutunut eukko otti itselleen illuusion, joka parantaisi majatalon väen suhtautumista kaksikkoon. Vanhan naisen kasvot vaihtuivat nuorempiin, Sotkuiset, vaaleat hiukset pidentyivät, vaihtoivat rakennettaan ja väriään Tillandin pehkoon sopivaksi. Musta kaapu muuttui rikkaamman puoleisen aatelisrouvan asuun. Sauva katosi niille teilleen, sulautuen valeasuun.
Sisään ei astunut kaksi noitaa, vaan aatelisrouva, kera kapinoivanoloisen poikansa. Täydellinen vale asu. Kulku kävikin seuraavaksi Tillandin perässä pöytään, samalla kun ihmisilluusio otti kasvoilleen äidillisen lempeän hymyn.. jonka pystyi tulkitsemaan helposti kieron juonittelevaksi. Mikäli tiesi, mitä tämän arvokkaan näköisen aatelisrouvan ulkokuoren alle kätkeytyi.

Tarjoilijan tullessa paikalle, tervehti ylimieliseltä kuulostava rouva alempiarvoista, vilkaisten sitten Tillandiin.
Anna mennä, kerro neidille mitä haluat tänään syödä Nimue totesi pitäen hymyn kasvoillaan, odottaen että nuorukainen sai ladeltua tarjoilijalle haluamansa ateria listan.

// Kaappi Tilly. Ja minäpä sitten turinoin jotain palkkaamisesta kartanolle Jasminen menneisyydessä, jahka hupakko sinne asti ehtii hypellä //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1582

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Marras 16, 2011 7:35

Tillandille oli pieni hämmästys, kun pöydän ääreen ei istunutkaan se tummiin pukeutunut, luuta ja nahkaa oleva vanhempi naishenkilö. Ei, vastapäätä istuikin nuorempi ja kauniimpi punapää kera kalliimman, koristellumman mekon. Ilme ja piirteet eivät kuuluneet sille noidalle, jonka kanssa poika oli tähän majataloon astunut, eihän toista uskoisi edes samaksi henkilöksi! Mutta pakkohan toisen oli olla Nimue, noita-akkaa oli hankala olla huomaamatta tässä seurassa, eikä kukaan muistuttanutkaan olemukseltaan tuota koko huoneessa. Ehkä juuri siitä huomaamattomuudesta johtuen nainen tuollaisen ulkomuodon otti, Tilland jo yksinään oli aikamoinen tahra tässä hienostuneempien keskellä, eiköhän aatelisrouvan kanssa sitä sovittu tänne paljon paremmin. Hetken hämmentyneen tuijotuksen jälkeen poika kurtisti kulmiaan, kääntäen katseensa Nimuen muusta kehosta silmiin.

"Typerä valeasu," tuo töksäytti hiljaa toiselle, pitäen kerrankin äänensä sen verran matalana, ettei koko talo kuulisi ja saisi epämiellyttäviä kysymyksiä päässään aikaiseksi. Paljoa arvostusta ei tuo temppu saanut pojan silmissä, olivathan viehättävämmät naiset aivan tyhmiä! Kauheasti ei Tilland tahtonutkaan kiinnittää noitaan huomiota, tympääntyneenä tuo vain veti viulukotelonsa nahkaremmin päänsä yli, laskien puisen kotelon toiselle tuolille viereensä. Vaikka tällaisessa paikassa ei ollut kauheasti varkaista vaaraa tai ei pitänyt varoa juoppoja kaatumasta herkän soittimen päälle, veti poika silti toista tuolia lähemmäs itseään kaiken varalta, että varmasti olisi kalleintansa suojaamassa, jos jotain kävisi.

Tilland vielä asetteli viuluaan paremmin tarjoilijan tullessa paikalle ottamaan tilauksen vastaan. Nimue kehotti poikaa kertomaan naiselle, mitä oikein tahtoi tilata. Tietenkin hän siihen suostui, mutta ensiksi mulkaisi velhotarta hieman kysyvästi, jotenkin toisen käyttäytyminen nyt oli pelottavampaa, kuin pimeällä kujalla
"Haluan oikein paksun ja suuren lammaspihvin jollain hyvällä kastikkeella," nuori aloitti ainakin toisen rikkaaseen valeasuun sopivalla, ylimielisellä asenteella kääntäessään katseensa tarjoilijattareen,
"Ja keitettyjä perunoita! Ja Palan mustikkapiirakkaa! Ja jotain hyvää viiniä juomaksi, äläkä unohda oikein pehmeää, vaaleaa leipää!" tuo oikein pääsi vauhtiin, tilaten kaiken sen, mitä mieli teki. Ei tuon ruokaideat silti kuulostanut kauhean kalliilta, mutta mitäpä sitä köyhän maajussin poika kalliista ruoista tiesi. Ehkä oli vain parempi, että Tilland tilasi, mistä tiesi pitävänsä.

Poika lähetti tarjoilijan matkoihinsa, joka kiirehti ärtyneestä äänensävystä johtuen viemään tilauksen eteenpäin varsin vikkelään. Velhonalun huomio pystyi taas kiinnittymään noitaan Tillandin heilutellessa jalkojaan ilmassa ruokaa odotellessaan, kun ne eivät oikein maahan asti yltäneet. Oiva paikka keskustelulle, mutta ei pojalla ollut oikein mitään mielessään Mitään, mitä tällaisessa paikassa tahtoi sanoa, ainakaan. Niinpä tuo tyytyi vain katselemaan toista.



((Näin teette, ilmoita, niin saan tulla lukemaan ja sitten läpsin pitkin korvia, koska et huomioinut tarpeeksi hänen korkeuttaan kreiviä. Kaikki hahmoni pummivat ruokaa sinulta näköjään.))
Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö